M1

September 20, 2017, 2:05 pm

≫ Next: YLE JA TYYPILLINEN NIKSMANNI

≪ Previous: JOTAIN IHAN MUUTA XLVII

$

0

0

Radanvarsikaupunki, joskus lähitulevaisuudessa

42-vuotias Artturi Huumonen istui käsirautoihin kahlittuna kahden poliisin vartioimana ja ajatteli elävänsä elämänsä hirveintä päivää. Huone, jossa hän istui oli jonkunlainen neuvotteluhuone ja paikka oli Radanvarsikaupungin sairaala. Kyseinen päivä oli alkanut aivan normaalisti. Artturi, aviomies ja kahden lapsen isä oli saapunut työpaikalleen Radanvarren Työ- ja Taonta ky:hyn jossa hän oli toiminut työnjohtajana viimeiset seitsemän vuotta. Asemansa vakiinnuttaneella yrityksellä oli mukavasti tilauksia joten työpaikan ilmapiiri oli hyvä ja firman omistajaakin kutsuttiin yleensä läpitte reiluksi mieheksi.

Artturi oli keskustellut työporukan kanssa erääseen uuteen tilaukseen liittyvistä käytännön ongelmista kun tiloihin oli saapunut kaksi virkapukuista poliisia. Toinen heistä oli Artturin vanha tuttava, samassa metsästysseurassa jäsenenä oleva vanhempi konstaapeli Lohikoski. Artturi arvasi kyllä mistä oli kysymys, tosin hän oli odottanut asian tiimoilta lähinnä puhelinsoittoa. Hänhän oli ollut monta vuotta ollut kansallismielinen aktiivi facebookissa, toiminut omalla nimellään ja saanut erittäin paljon seuraajia, joskin varmaankin myös vihamiehiä. Tai vihahenkilöitä ne kai nykyisin olivat.

Artturi oli keskustellut toimintansa jatkamisesta vaimonsa kanssa ja vaimo oli ollut sitä mieltä että Artturin kannattaisi jatkaa. Vaimo oli yhtä lailla tympääntynyt vallitsevaan olotilaan ja toisaalta heillä oli turvatut työpaikat. Artturin firman omistaja oli sanonut, että frank anna palaa vaan. Sinä kirjoitat siellä asiaa. Vaikka ne jotain tuomiojäynää sulle kehittelisivätkin, niin ei se ehdollista kummempaa voi olla ja sulle on työpaikka täällä aina turvattu. Minua kun ei kaiken perkeleen takkutukat määräile. Minä palkkaan kenet haluan. Artturin vaimolla Leenalla tilanne oli suurinpiirtein samanlainen sillä hän työskenteli keittäjänä yksityisessä ja suht mukavasti pärjäävässä työmaaruokalassa.

Olihan Artturi tietoinen siitä, että kritiikki haluttiin valtiovallan taholta uuden ja ajanmukaistetun tiedustelulain myötä vaientaa, joten hän ei ollut yllättynyt kun poliisit tulivat juuri hänen luokseen. Kysäisi hän kumminkin:

- Päivääpä vaan konstaapeleille. Voidaankos me olla avuksi?

Lohikoski katsoi Artturia selvästi vaivaantuneena ja vastasi:

- Sinun pitäisi Artturi lähteä meidän mukaamme. Just nyt ja välittömästi.

- Jaa… ja minkäs ihmeen takia?

- Tuota… se selvitetään sinulle kyllä. Ja jos käännyt ympäri ja laitat kätesi selän taakse. Minun täytyy laittaa sulle raudat.

- Raudat? Minkä helvetin takia? Tulenhan minä muutenkin. Vai näytänkö minä jotenkin riehuvalta?

Nuorempi poliiseista otti silloin esille pippurikaasusumuttimen. Lohikoski puolestaan sanoi että käännys nyt Artturi tai sitten me tehdään se väkisin. Artturi huomasi yllätyksekseen, että Lohikoskihan pelkäsi. Mitä helvettiä hän oikein pelkäsi? Mistä helvetistä tässä oli kysymys? Ei kai johonkin luojanhylkäämään vihakirjoitusesitutkintaan rautoja ja kaasuja tarvittu? Joka tapauksessa hän ymmärsi että poliisit olivat tosissaan ja teki työtä käskettyä. Poliisit löivät hänet rautoihin, taluttivat hänet ulos teollisuushallista työporukan vihaisten ja ihmettelevien huutojen saattamana ja pihalla tilanne muuttui vielä olennaisesti. Poliisiauton lisäksi pihalla oli ambulanssi ja kaksi valkotakkista. Nuorempi poliiseista sanoi kireällä äänellä:

- Mennääs sitten tuohon ambulanssiin. Käyt siellä sitten selällesi ja me kahlitaan sut paareihin kiinni. Muista, että me ajetaan ambulanssin perässä koko matka sairaalaan.

- Mitä ihmettä me siellä sairaalassa? Minä luulin, että tässä ollaan menossa poliisiasemalle. Jos minä olen kipeä niin osaan minä itsekin mennä lääkärille. Mitä touhua tää on?

Lohikoski puolestaan vastasi sovinnollisemmalla äänellä:

- Se selvitetään sulle siellä sairaalassa. Menes nyt Artturi ihan sovinnolla. Meille on annettu sinuun nähden sen verran selkeät määräykset, että on parempi totella. Se on sulle paljon pienemmän riesan tie.

Artturi oli saanut aikanaan armeijan harjoituksessa maistiaisia kyynelkaasusta ja hän tiesi muutenkin ettei poliisi jaa tällaisissa tilanteissa kuin hopeamitaleita joten hän päätti totella ilman sen suurempia mielenilmauksia. Poliisit kahlitsivat hänet ambulanssin paareihin, siirtyivät omaan partioautoonsa, ovet suljettiin ja ambulanssi läksi liikkeelle. Artturi yritti kysellä ambulanssimiehiltä saadakseen edes jonkunlaista tolkkua tilanteeseen mutta nekin olivat suuttomia ja sanattomia. Ambulanssi ajoi Radanvarsikaupungin sairaalan sisäänkäynnin eteen jossa poliisit irrottivat hänet paareista mutta pitivät edelleen muuten raudoitettuna ja kuljettivat hänet ambulanssimiesten opastamana siihen huoneeseen missä hän nyt istui ja ennen kaikkea ihmetteli. Poliisit jäivät vartioksi. Ambulanssimiehet poistuivat sanoen lähtiessään:

- Me jäädään sit tohon ulkopuolelle odottamaan.

Jotenkin se kuulosti niin pahaenteiseltä. Sitten ovi aukeni uudestaan ja sisälle tuli neljä henkilöä. Pitkälle kaljuuntunut noin viisikymppinen mies jonka Artturi tunnisti takkinsa puolesta lääkäriksi, noin nelikymppinen tympeäilmeinen ja kuivakkaan näköinen nainen, jonka olemus suorastaan huusi ”sosiaalitantta”, noin kolmekymppinen jakkupuvussa oleva tummatukkainen nainen jonka olemus puolestaan tihkui valtaa ja itsevarmuutta sekä myös noin kolmekymppinen mies, joka oli puvussaan jonkunlainen neutraalin, ajatuksettoman ja mielipiteettömän virkamiehen arkkityyppi. Kolmekymppinen valtaa säteilevä nainen alkoi puhua:

- Olen sisäministeriön erityistarkastaja Anniperttiina Ilmivalta ja olen saanut tehtäväkseni tämän tilaisuuden valvomisen. Osallistujina ovat osaston ylilääkäri Hannes Kiuramo, Radanvarsikaupungin sosiaalijohtaja Annikki Kurki-Kaikkonen sekä avustajani Henrik Bakellit. Tilaisuudessa päätetään potilas Artturi Huumosen epävakaan mielentilan vaatimista toimenpiteistä. Ylilääkäri Kiuramo, olkaa hyvä.

Kaljuuntunut mies pyyhki hikeä otsaltaan, kohensi sarvisankaisia silmälasejaan ja alkoi vaivaantuneen näköisenä lukea suoraan paperista:

- Kun olen nyt määrättynä tutustunut Artturi Huumosen facebook-tuotantoon viimeisen kahden vuoden ajalta ja keskustellut asiasta kollegoitteni kanssa olen päätynyt siihen valitettavaan johtopäätökseen, että Huumosen persoonallisuus kärsii vakavista ja vaarallisista häiriöistä. Hänen maailmankuvansa pohjautuu kyseenalaistamattomia globaalisia ihmisoikeuksia kohtaan suuntautuvaan vihaan ja sen vihan jatkuvaan julkituomiseen ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. Viha kohdistuu siis ihmisiin, eläviin ihmisiin jotka ovat hakemassa Suomesta turvaa ahdingolleen. Sinänsä paikkansa pitäviin mutta humanistisessa mielessä vastenmielisiin ja tuomittaviin faktoihin turvaten hän on ruokkinut tätä vihantunnettaan ja hänen tuotannossaan aistii selvän väkivallan ja alistamisen halun joka selkeästi etsii purkautumiskohdettaan sekä ennen kaikkea etsii kanavaa levittää sitä toisille, ehkä vielä epävakaammille muttei välttämättä niin sanavalmiille yksilöille. Väkivallan halu ja ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen on ihmisluonnon vastaista ja sen suuntaaminen kohti tiettyjä ihmisryhmiä osoittaa sen, ettei kyseessä ole sinänsä häiriö hahmotuskyvyssä ja yleinen henkisen pahoinvoinnin osoittaminen, vaan oire syvemmästä häiriötilasta.

- Lisäksi on huomattavissa että koska Huumosen facebook-tilillä on huomattava seuraajamäärä ja Huumonen keskustelee kommentoijien kanssa ahkerasti voidaan päätyä siihen johtopäätökseen, että hän kärsii myös jonkun asteisesta suuruuskuvitelmasta jota myös Napoleon-kompleksiksi on kutsuttu. Totean lausunnossani, että vaikka Huumonen ei ole millään tavoin psykoottinen eikä hänen mielentilan häiriötään olla varsinaisesti lääketieteellisesti luokiteltu, niin hän on hyvin lähellä breivikiläisen tuhosyndroomatilan puhkeamista ja sitä myötä kiistatta vaarallinen ympäristölleen. Näin ollen – ja uusien tulkintaohjeistuksien mukaan – minulla ei valitettavasti ole muuta mahdollisuutta kuin toimittaa Artturi Huumonen M1-lausunnolla tarkempaan mielentilan tutkimukseen joka suoritetaan Kellokosken sairaalan uudella yhteiskuntapsykiatrian osastolla.

Anniperttiina Ilmivalta hymyili työstään nauttivan ihmisen autuasta hymyä ja sanoi sitten:

- Kiitos, ylilääkäri Kiuramo. Siirrän puheenvuoron sosiaalijohtaja Kurki-Kaikkoselle:

Sosiaalitantan näköinen nainen joka oli osoittautunut ylisosiaalitantaksi aloitti oman puheenvuoron huomattavasti ylilääkäriä varmemmalla sävyllä. Artturi muisti, että kyseinen nainenhan oli ollut vihreitten ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja päässyt valtuuston varajäseneksi.

- Pohjautuen ylilääkäri Kiuramon M1-lausuntoon totean puolestani, että koska Artturi Huumonen on todettu ihmisille vaaralliseksi ja varsinkin koska hänellä itsellään on lapsia, niin olen pakotettu suorittamaan Uuden Aikuissuojelulain 4§:n mukaisen kiireellisen aikuishuostaanoton. Huumoselle nimitetään sosiaalitoimiston puolesta virkaholhooja, joka ryhtyy suorittamaan tehtäväänsä siinä vaiheessa kun, tai jos hän pääsee pois psykiatrisesta hoidosta. Kiireellinen aikuishuostaanotto kestää kolmekymmentä vuorokautta ja se voidaan tarvittaessa muuttaa lain 5§:n mukaiseksi toistaiseksi jatkuvaksi huostaanotoksi. Mikäli Huumosen psykiatrinen hoito jatkuu yli kolmekymmentä vuorokautta astuu 5§:n mukainen toistaiseksi voimassa oleva huostaanotto voimaan välittömästi ja sen jatkumista käsitellään kuuden kuukauden välein tapahtuvassa asiantuntijapalaverissa. Huumosen lasten tilannetta tullaan käsittelemään erillisessä moniammatillisessa asiantuntijapalaverissa.

Tässä vaiheessa Artturi oli jo niin pyörällä päästään, ettei osannut muuta kuin tuijottaa lausuntoaan monotonisella äänellä lukevaa naista ja haukkoa ilmaa kuin kuivalla maalla oleva kala. Sitten hän sai sentään suunsa auki:

- Siis eihän tää voi olla totta… oletteko te nyt ihan tosissanne… ette kai te ny tervettä miestä… kai te nyt tiedätte että ei minussa mitään vikaa ole? Ei kai me nyt sentään olla jossain helvetin Neuvostoliitossa? Ja siis helvetti, jos tää näin vakavaa kerran on, niin voin minä poistaa ne kirjoitukset!

Selvästi tilannetta johtava Anniperttiina Ilmivalta käveli suorastaan sensuellein askelin Artturin eteen, kumartui hieman ja kuiskasi hymyillen:

- Kuules kultaseni… ei se enää auta… sinua tarvitaan juuri näin… saat olla yhtenä esimerkkinä… sinä olet yksi niistä, joille arpa lankesi… paska säkä… ja juu, ei tämä ole Neuvostoliitto. Tämä on Euroopan Liittovaltio. Joka hoitaa asiansa fiksummin kuin sen epäonnistunut esi-isä. Liittovaltio ei epäonnistu.

Sitten hän vaihtoi hymynsä tylyyn absoluuttisen esimiehen ilmeeseen ja nyökkäsi poliiseille. Toinen heistä avasi oven ja ambulanssimiehet tulivat työnnettävien paarien kanssa huoneeseen. He laittoivat poliisien kanssa Artturin lepositeisiin. Toinen miehistä kohotti Artturia hieman ylöspäin ja toinen laittoi hänen huulilleen muovimukin jossa oli jotain nestettä.

- Ajomatka on pitkä ja tylsä eikä sinua voi laskea irti ennen Kellokoskea. Niin että nielases tuo. Menee matka vähän mukavammin.

Artturi näki että nuorempi poliiseista piti taas kättä kaasusuihkeella ja päätti nielaista nesteen mukisematta.

- Mitä toi sitten oli?

- Nelkyt milliä Diapamia mikstuurana. Olo muuttuu ihan varmasti rennoksi hetken kuluttua.

Sitten ambulanssimies puhui vuorostaan Anniperttiina Ilmivallalle:

- Tuo annos pitää kaverin kyllä taatusti rauhallisena Kellokoskelle saakka. Niin että ei me sitä poliisipartiota kyllä saattajaksi tarvita.

Ilmivalta katsoi ambulanssimiestä kuin matoa ja vastasi:

- En muista,  että olisin perunut antamani käskyn. Enkä myöskään muista kysyneeni mielipidettänne. Viekää mies pois. Poliisit mukananne. Perille saakka.

Ambulanssimiehet kuskasivat Artturin pois ja poliisit lähtivät mukaan. Kaikki miehistä olivat sen näköisiä että poistuivat samasta huoneesta kyseisen virkanaisen seurasta oikein mielellään. Sosiaalijohtaja Annikki Kurki-Kaikkonen poistui samalla ovenavauksella todeten Ilmivallalle:

- Niin meillähän on kohta se toinen tapaaminen siellä sosiaaliviraston puolella.

- Kyllä. Me tulemme sinne, mutta vaihdamme ensin pari sanaa tämän ylilääkärin kanssa.

Kurki-Kaikkonen poistui ja Ilmivalta kääntyi ylilääkäriä päin samalla kun avustaja Bakellit istui tuolillaan ilmeettömänä. Niin kuin hän oli ollut koko tilaisuuden ajan. Ilmivalta katseli lääkäriä hieman pää kallellaan ja hymyili samanlaista hymyä kuin oli hymyillyt Artturille.

- Kuulkaas, Kiuramo. Tuo teidän lausuntonne kyllä niin sanotusti hoiti homman himaan tai tässä tapauksessa hullujenhuoneelle mutta olin aistivinani kyllä melkoista passiivisen vastarinnan tuntua.

Osaston ylilääkäri Kiuramo ryki hieman virkayskää, pyyhki jälleen hikeä otsaltaan ja vastasi:

- Tiedän kyllä minulle annetun ehdottoman määräyksen. Ja tiedän myös, että uuden lain mukaan tuo äsken kirjoittamani M1-lausunto on vedenpitävä. Mutta lääkärietiikkaani vastaan tämä sotii. Eihän miehessä ollut mitään vikaa. Aivan täydellä järjellä oleva tyyppihän tuo oli. Ei millään muotoa mielisairas. Eikä myöskään vaarallinen. Noita tyyppejä on joskus kutsuttu termillä toisinajattelija. Sellaisessa yhteiskunnassa, jollaiseksi en Suomen haluaisi koskaan muuttuvan.

- Kuulkaas, Kiuramo. Niin mielenterveys kuin vaarallisuus on määriteltävissä oleva asia. Ja tällä kertaa sen määrittelemme me. Mies on järjestelmän vastustaja ja sitä myötä hullu. Kaikki muu on tarpeetonta retoriikkaa. Ja mitä tulee siihen mainitsemaanne yhteiskuntaan niin mehän jo elämme sellaisessa. Te joko toimitte sen mukana ja noudatatte määräyksiä tai sitä vastaan ja kärsitte seuraukset.

- Mutta miksi juuri minut pakotettiin antamaan tuo lausunto? Tiedän kyllä tästäkin sairaalasta lääkäreitä jotka olisivat riemurinnoin passittaneet tuon kaverin suljetulle. Ne kun ovat vannouneita monikultturisteja.

Ilmivalta istahti Kiuramon työpöydän kulmalle, kohensi hamettaan ja laittoi kätensä Kiuramon hartialle.

- Olettekos te Kiuramo koskaan lukenut Väinö Linnan kirjaa Täällä Pohjantähden Alla?

- Hä? Olen. Mutta mitä se tähän liittyy?

- Siinä oli kuulkaa eräs kohtaus. Jossa Kivivuoren Otto ja Leppäsen Preeti pakotettiin hautaamaan teloitetut punavangit. Valkoiset ajattelivat, että siinä oli heille tarpeeksi rangaistusta ja samalla pelotetta. Tässä asiassa toimittiin teidän kanssanne vähän samoin. Me olemme nimittäin seuranneet teidänkin facebook-historiaanne.

- Siellä ei ole taatusti mitään, mitä voisi tulkita laittomaksi.

-  Ei ole niin. Mutta ei ole mitään muutakaan. Te ette ole antaneet ensimmäistäkään tykkäystä teitä edistyksellisempien ystävienne ja työtovereittenne teitä edistyksellisemmille ajatuksille. Ette ensimmäistäkään. Ja te ette ole myöskään allekirjoittanut Suomen Lääkäriliiton vihapuheen vastaista adressia. Se saattaa teidät epäilyttävään valoon. Tässä toimittiin teidän kanssanne niin kuin Oton ja Preetin kanssa toimittiin. Voitte mieltää tämän hieman rangaistukseksi ja hieman pelotteeksi. Ennen kaikkea muistutukseksi. Ottakaapas jatkossa hieman edistyksellisempi asenne elämäänne. Emmehän me voi sallia sitä, että kansalaisten terveydenhoidosta vastaavat idologisesti epäilyttävät ihmiset.

- Mutta… on vaan ennenkuulumatonta että sisäministeriö sekaantuu terveydenhoidon asioihin. Aina ihmisten diagnosointia myöten.

- Ei, ylilääkäri Kiuramo. Ei se ole ennenkuulumatonta. Se on tehokasta. Jatkakaapas töitänne. Me siirrymme tämän avustajani kanssa tuonne sosiaaliviraston puolelle. Meillä on ihmisyksilö Artturi Huumosen elämän totaalinen tuhoaminen vielä hieman kesken.

Hieman myöhemmin Ilmivalta ja Bakellit astuivat sosiaalivirastossa sosiaalijohtaja  Annikki Kurki-Kaikkosen työhuoneeseen jossa oli myös itkevä nainen sekä seinän vierellä ilmeettömänä seisova vartija. Ilmivalta avasi tilaisuuden siihen sopimattomalla pirteällä äänellä:

- Jaahah, hienoa, rouva Huumonen onkin jo saapunut paikalle. Pääsemme aloittamaan. Jospas sosiaalijohtaja kävisi vielä tilanteen läpi.

- Tilannehan on varsin selvä. Artturi Huumonen on passitettu pakkohoitoon niistä perustelluista syistä jotka olen Leena Huumoselle jo kertonutkin. On myös perustellusti oletettavaa että Leena Huumonen on ollut tietoinen niistä syistä joitten perusteella hänen miehensä on passitettu pakkohoitoon ja myös hyväksynyt miehensä toiminnan. On selvää, että tällaisessa vihan saastuttamassa kodissa eläminen vaarantaa heidän lastensa terveen kasvun ja kehityksen joten olen pakotettu lastensuojelulain 38§:n nojalla tekemään Minna ja Mikko Huumosta koskevan kiireellisen huostaanottopäätöksen. Heidät siirretään tilapäisesti Radanvarren Sijaishuoltokeskukseen kunnes heille löydetään sopiva…

Tässä vaiheessa Leena räjähti ja vartija muutti sfinksimäisen olemuksensa valmiustilaan.

- Ei jumalauta! Miten te ilkeätte? Tiedätte hyvin ettei meidän lapsilla ole mitään hätää. Ja tuo, mitä olette tehneet Artturille… eikö teillä ole mitään häpyä? Minna ja Mikko tarvitsevat isäänsä.

Anniperttiina siirtyi lähemmäksi Leenaa, katsoi häntä ilmeellä ja sanoi äänellä joka oli yhdistelmä vallasta juopunutta ihmistä ja puhdasta sadismia:

- Isäänsä he eivät enää näe. Eivät ainakaan ennen kuin ovat täysi-ikäisiä. Mutta heillä on mahdollisuus pysyä sinun luonasi.

- Jaa sinäkö sen päätätkin eikä tuo nimensä mukainen pitkäkaula tuossa pöytänsä takana?

- Minä. Nimenomaan minä. Minä olen se, jolla on lastesi elämä tällä hetkellä takataskussaan. Saat lapset itsellesi ja huostaanotto jää tekemättä. Kun luet tuon antamani tekstin videolle. Ilmoitat siinä laittavasi avioeroprosessin vireille, irtisanoudut muutenkin kaikista miehesi ajatuksista ja ilmoitat olevasi ketakaikkisen järkyttynyt siitä minkälaisen pedon kanssa olet tietämättäsi elänyt.

Anniperttiina ojensi Leenalle aanelosen jota hän ryhtyi tavaamaan. Ensiksi ihmetellen ja sitten silmät pyöreinä.

- Ei helvetti… enhän minä tällaista… täähän on paskaa ja valetta joka ristuksen tavu. Täähän tekee Artturista jonkun… jonkun… no perkele demonin…

Anniperttiina vastasi Leenalle äänellä jota saattaisi kuvailla täydellisen armottomuuden ja empatian puutteen valumuottina:

- Joko luet. Tai sitten lapsesi otetaan huostaan ja minä pidän huolen, että heillä on sinuun nähden sekä tapaamiskielto että pysyvä yhteydenkieltorajoitus aina siihen saakka kunnes he täyttävät kahdeksantoista. Siihen on vanhemman kohdalla kuusi ja nuoremman kohdalla kahdeksan vuotta aikaa. Lisäksi meillä on tietysti hallussamme Artturin tietokone. Jos et suostu, niin sieltä löytyy yllättäen lapsipornoa, saatananpalvontaa sekä pomminrakennusohjeita. Ja lisäksi muuten kun olet lukenut tuon, niin julkaiset äänitteen omalla youtube-sivullasi. Se tehdään välittömästi äänityksen valmistuttua tässä toimistossa. Se on Leena joko tai. Ja se on nyt ja tässä. Sinä valitset. Ja teet valintasi nyt.

Anniperttiinan avustaja Henrik Bakellit oli samaan aikaan pystyttänyt kuvaustelineen, johon laittoi älykännykkänsä suunnaten sen Leenaan. Hän osoitti sormella ensin kännykkää, sitten Leenaa ja nosti sitten peukalonsa pystyyn. Leena pyyhki silmänsä, käänsi katseensa paperiin ja alkoi lukea…

*

Tuntia myöhemmin, ravintola Hypokratos, Radanvarsikaupunki

Anniperttiina Ilmivalta ja Henrik Bakellit nauttivat raskaan viha-ajattelun vastaisen työpäivänsä jälkeistä ansaittua ateriaansa. Anniperttiinan annos oli linssikeittoa, punajuuritofusalaattia sekä härkäpapunugetteja ja tulista jogurttikastiketta. Ruokajuomana hänellä oli portugalilaista Symington Altano Organic-luomuviiniä. Bakellit näytti syövän naudanpihviä ja lankkuperunoita sekä juovan olutta. Pikkuisen, eikä ihan pikkuisenkaan liian konservatiivinen ruokamaku tuolla avustajalla oli. Meat is murder ja sen tulisi sisäministeriön erityistarkastajan avustajankin ymmärtää. Samalla kun Anniperttiina nautti annostaan, hän selaili älypuhelintaan.

- No niin, Henrik. Operaatio on täydellisen onnistunut. Se on tehty tänään kahtatoista viha-ajattelijaa kohtaan kahdellatoista eri paikkakunnalla. Joka ainoa tällä hetkellä joko on jo, tai on menossa kohti Kellokosken sairaalan yhteiskuntapsykiatrista osastoa. Ja siellä ne pysyvät. Asiasta tulee julkinen, se vuodetaan verkkoon ja johan se tuon Leena Huumosen ja muitten vaimojen videoitten myötä se sinne menikin. Me vaan annetaan asialle pikkuisen boostia. Ylihuomenna eräs Yleisradion nuori toimittaja Millukka Rääpimö tekee asiasta jutun otsakkeella ”Vaaralliset vihapsykootikot keskuudessamme”.

Henrik Bakellit otti hörpyn olutta ja kysyi sitten:

- Eikö kannattaisi antaa juttu jonkun kokeneemman toimittajan julkaistavaksi?

- Minä pidän tuon Millukan asenteesta. Se on tarpeeksi agressiivinen. Uskovainen, etten sanoisi. Mitään kyseenalaistamaton. Haluan antaa hänen uralleen nostetta. Hän on nouseva tähti.

- Mutta saako hän tarpeeksi hyvän jutun aikaiseksi?

- Todennäköisesti ei. Siksi minä kirjoitin sen jutun itse ja hän julkaisee sen omissa nimissään.

Bakellit jäysti hetken aikaa pihvinpalaa suussaan ja kysyi sitten:

- Mutta ammuttiinko tässä kuitenkin kärpästä tykillä? Meinaan, eihän tuo Artturi Huumonen eivätkä ne muutkaan aikuishuostaanotetut ja pakkolähetteellä suljetulle kuskatut tyypit ole mitään todellisia mielisairaita. He eivät vaan hyväksy vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta. Ymmärrän kyllä, että viha-ajattelua kohtaan täytyy kehittää tiettyä pelotetta, sehän on selvä,  mutta tässä kuitenkin tuhottiin kahdentoista ihmisen elämä ja heistä kahdeksan oli perheellisiä. Eikö tavallinen syyte ja tuomio olisi riittänyt?

- Tavallinen syyte ja tavallinen tuomio? Jotain helvetin sakkoa ja ehdollista? Nyt laki antaa meille keinon iskeä oikeusjärjestelmän ulkopuolelta ja hiljentää vaaratekijän pystvästi, tehokkaasti ja myös julkisesti. Nuo kaksitoista tapausta leviävät parhaillaan sosiaalisessa mediassa ja saavat muiltakin paskat housuun. Koska me emme saa internettiä kuitenkaan suljettua, niin tuota pelotetta tarvitaan ehdottomasti.

- Mutta olivatko nuo ihmiset todella vaaratekijöitä?

Anniperttiina otti kulauksen luomuviinistään ja alkoi opettaa:

- Sinä et näytä tajuavan. Täytynee selittää rautalangasta. Ymmärrätkö, mitä nuo kaksitoista ihmistä edustavat?

- Viha-ajattelijoita.

- Ei. Vaan he ovat oikeita vaaratekijöitä. He edustavat niitä ihmisiä, niitä suomalaisia jotka rakensivat Suomea jonnekin 1990-luvun alkuun saakka. Jos käytän vertausta, niin näitten ihmisten ajattelun yksikkönä oli ajattelun metrinen järjestelmä. Looginen ja selkeä mutta mielikuvitukseton järjestelmä joka ei antanut mahdollisuutta toisenlaiseen ajatteluun. Sitten, joskus 1990-luvun alusta alkaen meidän kaltaisemme ihmiset otimme pikku hiljaa vallan. Miksikö? Siksi, että meillä oli siihen mahdollisuus. Me otimme käyttöön toisenlaiset ajattelun mittayksiköt. Ne eivät pohjautuneet mihinkään mitattaviin yksiköihin vaan toiveisiin, tunteisiin, mielikuviin, haluihin ja kieltämättä myös substanssia vailla olevien ihmisten pätemisen tarpeeseen joka näitten mittayksiköitten myötä on saatu oikein mukavasti tyydytettyä. Joskus 2010-luvun alussa yhteiskunnalliset ajatusten uudet mittayksiköt oltiin saatettu Suomen, ja lähes koko Euroopan ainoiksi hyväksytyiksi mittayksiköiksi.

Anniperttiinan suuta kuivasi tyhmempää opettaessa ja hän otti taas kulauksen viiniä.

- Nämä ihmiset haluavat, että Suomi palaisi jälleen siihen ajattelun metriseen järjestelmään. Ja internetin kautta heillä on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Entäs jos he onnistuvat? Silloin meidän mittayksikköjämme käyttävät niin tienviitat kuin työstökoneet muuttuvat tarpeettomiksi. Ne hylätään ja korvataan uusilla. Ymmärrät kyllä, että tarkoitan näillä tienviitoilla ja työstökoneilla ihmisiä, jotka elävät tämän järjestelmän varassa ja sen eduista nauttien. Tämän järjestelmän jonka me, ja edeltäjämme ovat saaneet aikaiseksi joskus 1990-luvun alusta saakka. Jos noitten ihmisten –  joista kaksitoista vietiin tänään poliittisella diagnoosilla suljetulle osastolle todennäköisesti loppuelämäkseen – vaatimukset toteutuvat ja mittayksiköt vaihtuvat, niin silloinhan niin tienviitat kuin työstökoneet vaihdetaan ja me olemme silloin tarpeettomia. Työttömiä. Mittayksikkömme todetaan mielettömiksi. Menetämme vallan, enkä itse valehtele siitä että ilman toisiin kohdistuvaa valtaa minä itse en tuntisi olevani kokonainen ihminen. Lopulta saatamme päätyä oikeuteen. Sillä sen ajatusten metrisen järjestelmän pohjalta me olemme  rikollisia. Siksi nuo ihmiset pitää tuhota. Siksi nuo perheet pitää tuhota. Siksi, että sillä luodaan pelote. Tarpeeksi vahva pelote. Joku ehdollinen tuomio ei ole sellainen. Ihminen täytyy tuhota kokonaan. Että me pysyisimme vallassa. Että yhteiskunta tottelisi omiamme ajatusten mittayksiköitä.

Henrik Bakellit katsoi Anniperttiinaa ja sanoi:

- Ymmärrän nyt.

Ja minä luulen, ettet ymmärrä tarpeeksi hyvin, tuumi Anniperttiina viimeistellessään maittavaa vegaaniruoka-annostaan. Jos olisit tajunnut, et olisi edes kysynyt. Samalla hän teki mielessään päätöksen Henri Bakellitin urakehityksestä. Bakellit oli ollut Anniperttiinan avustajana mutta samalla myös tarkkailtavana sen varalta olisiko hänestä jatkossa vaativampiin tehtäviin. Tämän keikan jälkeen Henrik palaisi takaisin rivitason viharikostutkijaksi ja pysyisi siinä tehtävässä. Hänessä ei ollut sitä, mitä vaadittiin. Niillä korkeamman tason virkahenkilöillä, jotka pitivät yllä utopistista ajatusten mittayksikköjärjestelmää ei pitänyt olla tippaakaan empatian tunnetta niin kuin tuolla Henrikillä näytti olevan. Heillä piti olla tappamisen, tuhoamisen, alistamisen ja kertakaikkisen nöyryyttämisen meininki.

*

Kellokosken sairaalan yhteiskuntapsykiatrinen osasto.

Artturi havahtui unestaan. Annettu troppi oli ollut voimakasta ja hän oli nukahtanut melkein heti kun ambulanssi oli lähtenyt liikkeelle. Hän yritti nousta ja huomasi olevansa edelleen lepositeissä. Hänen vieressään näytti olevan jääkaappi-pakastimen kokoinen valkotakkinen hoitaja joka huomasi Artturin heräämisen.

- Jaa… heppu palailee tähän maailmaan… tehdääs pieni orientoitumistesti… monta sormea… kiitos, entäs nyt… joo, mikä pelikortti tää on… aivan oikein, entäs tää… juu, mikäs oli sun nimi ja henkilötunnus… hienoa, odotas hetki…

Hoitaja otti yhteyden radiolla jonnekin ja hetken kuluttua huoneeseen tuli kolme muuta, vähintään yhtä isoa hoitajaa. Artturi kysyi:

- Missä minä olen?

- Eristyshuoneessa. Kellokosken sairaalan yhteiskuntapsykiatrisella osastolla. Me siirretään sut nyt noista paareista tuohon pyörätuoliin ja laitetaan sut lepareihin siinäkin. Ymmärrät varmaan, että on suhteellisen turhaa panna hanttiin.

- Ymmärrän varmaan.

Artturi siirtyi alistuneesti pyörätuoliin, antoi sitoa itsensä lepositeisiin ja sen jälkeen hoitaja alkoi kuljettaa häntä eristyshuoneesta pois.

- Mihin te minua viette?

- Me mennään morjestamaan osaston ylilääkäriä.

Matka ei kestänyt pitkään ja uudessa huoneessa Artturi näki edessään lääkärin, noin viisikymppisen kaljuuntuvan silmälasipäisen miehen joka oikeastaan muistutti aika paljon sitä lääkäriä joka oli lähettänyt M1-lähetteellään hänet tänne. Erona oli se, ettei hän hionnut eikä ollut tippaakaan epävarman oloinen. Hän näytti selvästi olevan tilanteen herra.

- No kas, uusi potilaamme on saapunut. Teitä on tullut tänään jo useampikin. On suuri ilo, että olette saapuneet tänne meidän hoidettavaksemme. Minä olen tämän osaston ylilääkäri Josef Menkeinen.

- Älkää jauhako paskaa. Kuinka kauan minun täytyy lusia täällä?

Ylilääkäri Menkeinen katsoi Artturia hieman ihmetellen ja vastasi sitten:

- Lusia? Luuletteko te että te olette istumassa täällä jotain ajallisesti määriteltyä tuomiota? Hyvä mies, tehän olette sairas. Ja te olette täällä sen vuoksi että me parannamme teidät.

- Mitä tarkoitat parantamisella? Enhän minä mikään hullu ole.

- No tietenkin minä tarkoitan parantamisella sitä, että te alatte aidosti uskoa monikultturistiseen federalistiseen ideologiaan. Ja uskoa niin aidosti, että saatte minutkin vakuuttuneeksi uskostanne. Mikä ei muuten tule olemaan helppoa. Parannuttuanne te tuomitsette julkisesti kaikki ajatukset, mitä olette sairautenne oireena julkaissut facebookissa. Kaikki ajatukset. Joka ainoan. Uskoen kääntymykseenne. Aidosti. Niin kuin varmaan ymmärrätte, meillä on edessämme pitkä tie. Paranemisenne tulee kestämään kauan. Mutta minä ja henkilökuntamme olemme tukenanne joka askeleella.

- Mutta tiedänhän minä sen verran itsekin, ettei M1-lähete kestä kuin…

- Jaa M1? Älkää siitä huolehtiko. Teitä varten tehtiin täällä M3-lähetteet valmiiksi jo ennen kuin se Kiuramo teki omansa. Ja sitä M3:sta jatketaan niin pitkään kuin tarvitaan. Your ass is mine, niin kuin amerikkalainen sanoisi.

- Koska saan nähdä lapseni ja vaimoni?

- Teillä ei ole enää lapsia eikä vaimoa. Te olette yhteiskunnallinen uhka. Potilas, joka saattaa sairastua breivikiläiseen tuhosyndroomatilaan. Ainoa asia, johon teidän tulee keskittyä, on paranemisenne. Ja paranemisenne alkuun te tarvitsette muutaman orientoitumispäivän. Hoitajat!

Hoitajat kuljettivat Artturin takaisin eristyshuoneeseen, siirsivät hänet vuoteeseen ja laittoivat lepositeisiin. Yksi heistä veti Artturin housut kinttuun, asensi katetrin ja sanoi leppoisella äänellä:

- Vähänhän se taisi kirpaista joo, mutta kun tää kestää kumminkin muutaman päivän niin mukavampihan se on olla näin kuin kusilammikossa.

Toinen hoitajista pisti tippaletkun kanyylin Artturin kämmenselkään ja totesi yhtä leppoisella äänellä:

- Annetaan vähän evästä. Ei tuu nälkä tässä ootellessa.

Kolmas hoitajista otti laukusta injektioruiskun ja löi sen Artturin hauikseen.

- Mitä tuo oli?

- Lääkettähän se. Kohta tulee parempi olo. Paljon parempi. Älä huoli, minä olen tässä vahdissa koko ajan.

Artturin ajatukset alkoivat muuttua sekaviksi. Asiat, hahmot, ihmiset, muistot ja taju omasta itsestäkin tuntui muuttuvan irrallisiksi palasiksi jotka alkoivat valua kohti edessä odottavaa koskea. Ennen kuin hänen minuutensa upposi tuohon koskeen hän ehti muistella sitä hetkeä samana päivänä jolloin hän oli käsiraudoissa Radanvarsikaupungissa ja ajatellut elävänsä elämänsä pahinta päivää. Tajunnan edetessä aina lähemmäs sitä sekavuuden koskea hän tajusi olleensa väärässä ja tilanne oli vielä paljon pahempi.

Siellä Radanvarsikaupungissa hän oli tainnut elää loppuelämänsä parasta päivää…

Lukijalle: Kirjoituksen idea pohjaa tähän uutiseen. Mielestäni se antaa mahdollisuuden sekä tulkinta- että mielivaltaan. Ideassa lähestytään vanhaa Neuvostoliittoa. Sitä kuuluisaa poliittista tahtoa kyseiseen skenaarioon varmasti löytyy.

---

YLE JA TYYPILLINEN NIKSMANNI

September 23, 2017, 2:05 pm

≫ Next: PARI SÄLLIÄ JA TYHJÄ METSÄ

≪ Previous: M1

$

0

0

Niin kuin lukija hyvin tietää, suuresti arvostettu kansallinen propagandalaitoksemme Yle pieksää suutaan Suomessa suomalaisten asioista tiedostavasti ja oikeaoppisesti ja sen lisäksi se käy keskenään myös toisten valtioitten vaaleja ja julistaa niitten tulokset yleensä jo noin puoli vuotta ennen varsinaista äänestystä. Ylen vaaliveikkaukset eivät sinänsä ole sattuneet aivan kohdalleen, minkä huomasi erityisesti Brexitistä ja Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Sinänsä on selvää, että Ylen ulkomaitakin koskevan vaalipropagandan pääkohde on tavallinen suomalainen äänestäjä ja viesti on tietenkin se, että älkää nyt helvetissä ryhtykö haaveilemaan kotimaisesta Fixitistä ja Halla-ahoilmiöstä. Sen myötähän alettaisiin tuumailemaan laajemminkin, että minkäs takia tuota Yle-veroa yleensä maksetaan.

Niin kuin asiaan kuuluu, käy Yle myös tällä hetkellä Saksan vaaleja jotka pidetään pikapuoliin eli tänään ja sen vuoksi Yle antaa puheenvuoron Saksan kansan syville riveille joita edustaa yksi (1) saksalainen mies nimeltään Norman Ritter. Minkälainen mies on tämä Ritter, jonka suun kautta saksalaiset puhuvat suomalaiselle rahvaalle? No, ensinnäkin hän on naimisissa turkkilaisen naisen kanssa ja tämän kaltainen avioliittomuotohan on Saksassa aivan tolkuttoman yleinen, etten sanoisi arkkityyppiavioliitto. Luonnollisesti tämä esimerkkimies on vegaani mikä sopii kuvioon myös oikein hyvin sillä Bratwurstin tuotantohan ollaan Saksassa pikapuoliin lopettamassa kannattamattomana. Saksalaiset kun ovat porukalla innostuneet jälttäämään biodynaamista parsaa.

Kyseisellä miehellä on myös käsittämättömän hyvä muisti, sillä hän on ollut viisivuotias kun DDR romahti mutta ”muistaa hyvin, millaista lapsuus oli kommunistisessa Itä-Saksassa 1980-luvulla”. Tosihan on, että viimeistään nelivuotiaana lapsi hahmottaa täysin oman valtionsa yhteiskunnallisen järjestelmän ja osaa kertoa siitä ihan muistipohjalta luennon vajaa 30 vuotta myöhemmin. Sinänsä Ylen olisi ehkä kannattanut jättää miehen taustasta kertomatta se, että ”hänen isänsä toimi DDR:n ulkomaankirjeenvaihtajana, ja isän työ vei milloin NATOn, milloin YK:n käytäville”. Kommunistijärjestelmän nomenklaturan edustajan elämä kun taisi olla hieman toisenlaista kuin ruskohiilikaivoksessa työskentelevän Horstin ja Jürgenin sekä heidän lastensa.

Vaan mitä Normanilla on sitten sanottavaa meille suomalaisille?

Ilman muuta hän heittää peliin vanhan ja hyväksi havaitun, eli:

Tuntuu kuin olisimme taas 30-luvulla, kun katson tämän vuoden vaalimainontaa. Etenkin AfD:n iskulauseet ovat todella pelottavia.

Eli ei päivää ilman polttouuneja joita tosin ei kukaan ole vaatinutkaan, mutta kun eletään tiedostavan ihmisen elämää ei faktojen kannata antaa häiritä hyvää läppää. Kyseinen Norman ilmoittaa, että ei aio äänestää, sillä vaaleissa keskustellaan vääristä asioista ja väärin niistä on tietenkin turvapaikkahuilailijakriisi josta niin Norman kuin Yle käyttää termiä pakolaiskriisi. Normanin mielestä tärkeintä olisi tietysti keskustella ilmastonmuutoksesta ja ihmisten hyvinvoinnista.

Se, millä tavoin miljoonien ihmisten köijääminen eurooppalaisten elätettäväksi lisää ihmisten (esmes saksalaisten) hyvinvointia ja yleensäkin vähentää sitä kuuluisaa hiilijalanjälkeä jää niin Ylellä kuin Normanilla miettimättä. Mikä on tietysti luonnollista, sillä kun uskotaan utopistiseen  ideologiaan, sen kanssa ristiriitaiset faktat yksinkertaisesti ignoroidaan. Ilmastoasioista kovasti kiinnostunut Norman ei myöskään viitsi puuttua väestöräjähdykseen eikä hän sitä edes mainitse. Eikä ihme, sillä sen ratkaiseminen tosiasiassa tarkoittaisi pakkokeinoja kehitysmaalaisia ja heidän väsäämiään rakkauslapsia kohtaan. Länsimaisiin ihmisiin kohdistuviin pakkokeinoihin Norman on huomattavasti ymmärtävämpi:

Pakottaisin jokaisen saksalaisen hakemaan lupaa autolleen ja perustelemaan, miksi he tarvitsevat autoa. Jos he esimerkiksi kuskaavat lapsia tai liikuntarajoitteista sukulaista autolla, lupa myönnettäisiin.

Ylen esimerkilliseksi saksalaiseksi nostama heppu siis pamauttaisi kerralla pakkovallan – ainakin autojen suhteen – vielä DDR:ääkin tiukemmalle tasolle. Oletan että Saksassa – vaikka se talousmahti onkin – ei julkinen liikenne vielä yllä kaikkiin paikkoihin eikä Normanin hyväksymiin autonhankkimisperusteisiin kuulunut työssä käyminen. Mutta Normanilla on kuitenkin peruste, jolla hän perustelee mahdollisena uraansa aloittelevana gauleiterina tekemiään päätöksiä:

Kaikki on vanhentunutta. Nuoret pitävät esimerkiksi oman auton omistamista turhana. Koko omistamisen merkitys on toisenlainen kuin vanhemmilla ihmisillä.

Hotellin respassa ei epäillä hetkeäkään, etteikö tämä olisi kaikkien saksalaisten nuorten mielipide, sillä onhan sen esille tuonut eräs Norman Ritter ja asian on vahvistanut Yle. Sen täytyy olla totta, joten jäämme odottamaan uutista suurista lomautuksista saksalaisessa autoteollisuudessa.

Hotellin respasta toivotetaan Norman Ritterille kaikkea hyvää sekä äärimmäistä onnea ja menestystä hänen henkilökohtaisessa elämässään. Kyllähän ihmisille täytyy mielipide sallia. Vaikka hän olisi alle satakiloinen. Mutta Ylelle voisi lähettää terveisiä siitä, että oliko nimenomaan tämä heppu ja hänen mielipiteensä juuri se tärkein ja oleellisin asia mitä suomalaisten pakolla Ylen herrasväkeä elättävien kansalaisten luettavaksi tuli tarjota? Tämäkö oli se yleinen saksalainen mielipide? Kuinka moni suomalainen muuten voi äänestää Saksan vaaleissa? Samalla voi muistuttaa, että propagandaa voi tehdä joko ovelasti, niin että sitä ei huomaa propagandaksi tai sitten Ylen tyyliin joka herättää lähinnä huvittuneisuutta. Keep up the good work, Yle!

Kuvassa mainittuun vihapuheeseen liittyen voisi ottaa vielä esille vihreitten presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston tuoreimman – eikä niin yllättävän – avautumisen:

Haavisto tahtoisi vihapuheesta rangaistavaa: ”Se on täysin moraalitonta”

Haavisto on valmis suitsimaan vihapuhetta mahdollisesti lainsäädäntöä tiukentamalla.

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto olisi valmis tiukentamaan lainsäädäntöä vihapuhetta suitsiakseen.

Haavisto osoitti huolensa lisääntyvästä vihapuheen määrästä tänään Riihimäellä alkaneen vihreiden puoluevaltuuston kokouksen avajaispuheenvuorossaan. Hänen mukaansa vihapuheesta tulisi tehdä nykyistä herkemmin rangaistavaa.

Haavisto kertookin olevansa valmis suitsimaan vihapuhetta mahdollisesti lainsäädäntöä tiukentamalla.

– Jos sananvapautta käytetään aktiivisesti ihmisten hiljentämiseen tai vahingoittamiseen, niin minusta se on täysin moraalitonta ja sen tulisi olla rangaistavaa.

– Joko niin, että yksittäiset vihapuhujat joutuvat edesvastuuseen, tai kanavat, Haavisto sanoo.

Jos esimerkkitapauksia olisi enemmän, uskoo Haavisto, että myös vihapuhe vähenisi vähitellen.

Hotellin respassa kysytään, että mikä olennainen seikka jäi Haavistolta (ja monelta muulta ns. vihapuheen vihaajalta ennen häntä) sanomatta? No tietenkin tämä:

”Vihapuhetta ei ole se, jos henkilö kohdistaa joko poliitikkoon tai muihin henkilöihin perusteltua arvostelua joka pohjautuu näitten henkilöitten omiin tekoihin tai lausuntoihin. Vaikka kyseisen arvostelun myötä kyseinen poliitikko tai muu henkilö joutuisi naurettavaan valoon”.

Ja tuota lausuntoa saadaankin sitten odottaa. Sillä juuri tuo on vihapuhehysterian todellinen kohde. Ei turpa kuolassa tehty mesoaminen tee kipeää. Mutta asiallisesti perustellut faktat tekevät. Siksi ne halutaan hiljentää. Ja vihreitten presidenttiehdokas Pekka Haavisto sanoi ihan suoraan ja häpeämättä että hän ei salli poliittista keskustelua, ellei se etene hänen ideologiansa mukaisesti. Sanoisin, että Pekka Haaviston lausunnon voisi tulkita vihapuheeksi, mutta virallisesti (ja epäilemättä Pekka Haavistonkin mielestä) vihapuhetta onkin tämä oma blogipostaukseni.

PARI SÄLLIÄ JA TYHJÄ METSÄ

September 26, 2017, 2:05 pm

≫ Next: KALJUPÄINEN GALLUP

≪ Previous: YLE JA TYYPILLINEN NIKSMANNI

$

0

0

Jos lukija ottaa avukseen ajatusten siivet, hän voi tehdä Pinnanmaan maakunnan mäkisillä tasankomailla nopean lentopyrähdyksen alkaen Hömpstadin maakuntakeskuksesta, ylittäen Huitsinnevadan ja Lälläveden kunnat saapuen Ala- ja Ylä-Tölöviöön, edeten siitä Äkkölämäkölään ja Härnävään, päätyen lopulta Pinnanmaan perimmäiseen sopukkaan eli Uuteen Hyisianaan ja puolestaan senkin perimmäiseen sopukkaan Taemmalle Hyijärvelle, tarkemmin sanottuna jonkun verran sen itäpuolella sijaitsevalle Tyhmän-Jyrkin salolle, jossa hän huomaa pienen aukean reunassa  palavan nuotion sekä sen vierellä istuvat kaksi keski-ikäistä miestä joilla on päällään maastopuvut ja jotka ovat laittaneet mukanaan kuljettamansa haulikot ja kiväärit puun runkoa vasten. Nekin saisivat nyt hetken levätä, vaikkeivat ne tällä reissulla olleetkaan joutuneet pahemmin töitä tekemään.

Ajatusten siivin tasaisen kuivan maan telemark-alastulon tehnyt ja ympäristöä tarkkaileva lukija huomaa, että nuo miehethän ovat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Molemmat hörppäilivät mukeistaan termospullosta otettua tsajua ja natustivat samalla ruisleipää jotka oli sivelty paikallisella hyimariinilla sekä terästetty yhtä lailla paikallisella Pollevainaan Muistometukalla. Makkarakeppien päässä nuotiotulilla näytti molemmilla lämpiävän myös Lälläveden Läski & Leivonnaisen Vanhan Ajan Lenkki. Ykä näytti samalla kuivaavan nuotiotulilla toisen jalan saapasta ja sukkia.

- On se perkele, kun koko hehtaarin alueella on se yksi ainoa vesimonttu ja siihen pitää törpön mennä astumaan. Polvea myöten. No, puusilmä mikä puusilmä. Tulipahan olevinaan katseltua lintuja joita ei tässä metsässä kumminkaan ole. Vallitsevassa tilanteessa olis ehkä ollut viisaampaa kattella jalkoihinsa ja unohtaa ne linnut. Metsot, teeret ja pyyt. Tai vaikka hänessä korppikotkat. Joista mistään ei täällä ole hajuakaan. Ei niin minkäänlaista. Ei täällä ole muuta kuin noita merkeleen hirvikärpäsiä.

Lötjönen otti hörpyn saikkaa ja tuumaili puolestaan:

- Vallitsevassa tilanteessa ja noin niinkun pitkässä juoksussa saattais olla myös viisasta meidän molempien palata takaisin niihin vanhoihin jalkarätteihin. Ne kun kuivais noilla tulilla ihan hetkessä. Noitten sukkien kanssa on aina vähän semmosta.

Ykä kokeili märkien sukkiensa kuivaustilannetta sormillaan, puisteli päätään ja vastasi:

- Saatat olla oikeassa. Vieläkö noita tosin osais jalkoihinsa kääriäkään? Vaan kai sen taas oppis kun opettelis. Mutta pakko sanoa, että en minä näin tyhjää metsää ole ikinä nähnyt. Ei niin hiirenhyppyä. Osasihan tuon uumoilla kun Örnätjärven Erämiehetkin pani kaikki metsäkanalinnut rauhoitukseen ensimmäisen kerran meidän elinaikanamme mutta olishan sitä luullut että täällä on edes jotakin. Tää alue on kumminkin sen verran syrjässä. Mutta ei näy eikä kuulu. Aivan tyhjää. Kun kattoo ympärillä tuota puolukan määrää niin evästä olis. Vaan kun ei ole syöjää. Eikä edes kuulu mitään. Ei pulinaa, ei suhinaa eikä piipitystä.

- Joo… viime vuosi oli poikastuotannon kannalta paha. Ja tää vuosi oli sitten aika lailla katastrofaalinen, etten sanois. Se kevät varsinkin. Vuoron perään vettä ja pakkasta. Ja kun metsäkanalinnutkaan ei mitään varsinaisia hoivaavia kanaemoja ole vaan ne lähtee aamulla sapuskan perään ja siinähän ne poikaset sitten menee, kun eivät ressukat pakkasta kestä. Seuraukset näkee nyt.

- Toi on yks seikka joo, tosi sellanen ja senhän arvasi jo etukäteen. Kunhan käytiin täällä tarkastamassa sen, minkä muutenkin tiedettiin. Sitten on noi pienpedot lisäksi. Niinhän ne paikalliset totesivat myös että supikoira on lisääntynyt täällä Uudessa Hyisianassakin ihan pirusti. Sen minkä huono vuosi jättää, niin loput menee parempiin supisuihin. Oliskohan valtiolla aika panna pystyyn taas jonkunlainen tapporaha noista pienpedoista?

- Ei muuten olis huono idea ollenkaan. Tosin kun sellainen sanottais ääneen niin piipertäjät hahmottaisivat sen suurinpiirtein niin, että ”metsähallitus ±¶ĭƏƣɕʭ͏- ΅ͱζϡϠ TAPPORAHA!!!1!! Ѩ҈ʭ҉Ջ±¶ĭƏƣɕʭ͏   joten äärioikeistolaisuutta, polttouuneja ja sillai… eikä maailmakaan pelastu…”.

- Taidat olla oikeassa. Selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan punaviherkuplasijoitetun opiskelijan ja samaan kuplaan kuuluvan häntä komppaavan toimittajan näkemys luonnosta on kieltämättä varsin toisenlainen kuin meidän, jotka siellä actually liikumme. Ne ajattelevat asiasta enempi teoriassa ja me taas käytännössä. Me jopa nähdään se luonto. Piipertäjät vaan puhuu siitä. Vaikka eivät siitä mitään tiedä.

Miehet alkoivat jälttäämään nuotiolla kypsynyttä maukasta lenkkiä ja samalla heidän ylitseen korkealla lensi metelöivä hanhiparvi. Hanhen muutto oli hyvää vauhtia menossa. Oli se vuodenaika.

- Valkoposkia ovat.

- Joo, niillä kun on sitä sanomista kun ne lentää. Millä hemmetillä ne jaksaa koko ajan pulista lentäessään? Vähän sama kuin Virenin Lasse olis voittanut Montrealin kympin ja samalla hoilannut koko ajan Narvan marssia.

- Tiedä noista. Hyvät keuhkot vissiin. Metsähanhi sentään älyää pitää nokkansa soukemmalla kun se lentää. Vaan paljonkos me ollaan noita tään muutaman päivän aikana nähty? No, parikymmentä tuhatta, eikö lie? Muutto on käynnissä.

- Jotain sinnepäin. Samalla kun nää metsät ovat tyhjät muista linnuista. Mutta ampua noita valkoposkihanhia ei saa. Mikä tuntuu jotenkin höhlältä. Onhan toki selvää, että Suomen yli ei lennä ”hanhia”, vaan ”the kaikki hanhet” mutta sitten kun nuo lentää Suomenlahden yli niin siellä on Viron pojat vastassa suurinpiirtein Sergein kanssa ja antavat palaa.

Virolainen metsästäjä (Viinistu läpiräiskimät jahtliit) odottelee Suomenlahden yli saapuvia muuttohanhia

- Joo, ja Hollannissa niitä ajetaan kontteihin ja tapetaan kaasuttamalla. Helsingissä ne puolestaan paskoo nurmikot käyttökelvottomiksi. Mutta mitään ei saa tehdä. Jonkunlainen metsästyksen salliminen olis kyllä noitten kohdalla paikallaan. Vaan voitaishan asian suhteen tehdä kompromissi. Perustettais hanhien citysuojelualue niille seuduille Helsingissä missä vihreitten kannatus olis kaikkein suurin ja muualla toimittais vihreitten mielestä kovasti vanhentuneen, ettei suorastaan rikollisen maalaisjärjen mukaisesti. Anskumä hetken mietin… joo, jos vaikka…

- Hähhää, joo… ja onhan Helsingissäkin metsämiehiä. Kun ne olis hävittäneet ne liiat hanhet muuten pois kuleksimasta ja säikyttäneet loput huuthelvettiin niin ne vois mennä tekemään riistanhoitotyönä sille vihersuojelualueelle hanhien ruokinta-automaatteja joilla saatais houkutella aluelle vielä lisää hanhia. Joku piipertävä kirjailija voisi tehdä hanhien dynamiittipaskojen väistelyn ohella suureepoksen: ”Kuin pökäle kädessä – suojelimme kaupunkiluontoa”.

Ykä natusteli makkaransa loppuun ja totesi:

- Toi oli ehkä tämän riistattoman syksyn paras idea. Vaan jos palataan tähän tyhjään metsään, niin minä luulen joka tapauksessa että ei me tulla enää eläissämme törmäämään niihin suuriin teeriparviin joita me joskus poikana nähtiin. Se aika taitaa olla mennyt. Kai se tehometsätalous ottaa osansa siinäkin. Kannat on pienentyneet. Ja niitä parvia, mitä meidän isämme joskus näkivät joskus 1960-luvulla me ei olla koskaan edes nähty. Vaikka meillä molemmilla on jo parrassa harmaata. Meidän muistot on vaan eri juttu kuin isiemme muistot. Me jäädään vähemmälle.

Lötjönen puolestaan viimeisteli oman slördensä ja komppasi:

- Totta tuo, totta hyvinkin. Mutta onhan se niin – jos rehellisiä ollaan – että ei me niitten parvien kanssa osattais yhtä hyvin pärjätä kuin ne meidän isämme pärjäsivät. Ne oli jotenkin velhoja siinä hommassa. Me ollaan metsästelijöitä ja ne oli metsästäjiä.

- Joo, me ollaan pyyntimiehiä. Ja ne oli saantimiehiä. Pakkohan tuo on tunnustaa. Olisko niin, että ehkä meillä tuli kuunneltua liikaa rockradiota vuonna 1980? Isäukoilla kun ei semmostakaan ollut. Vaan eiköhän me tästä jatketa? Auto on kilometrin päässä. Saalista ei tullut tänäänkään, tosin jos asiaa positiivisen ajattelun kautta miettii niin eipähän tullut ensimmäistä ohilaukaustakaan. Osumatarkkuus olemattomaan maaliin täydet sata prosenttia. Niin että ei parane kenenkään tulla silmille hyppimään. Ja tarvittavan evään meille pyynti- joskaan ei saantimiehille tarjoaa kuitenkin paikallinen Lähikauppa Rauno Rumppanbul.

- Nimenomaan. Ja onhan tässä kyseisen lähikaupan tarjonnan myötä syöty monipuolista ja vaihtelevaa evästä. Joka toinen päivä lihistä lenkillä ja joka toinen lihistä jauhelihapihvillä.

- Monipuolinen ravinto on yksi inhimillisen hyvinvoinnin tärkeimpiä tekijöitä.

Miehet sammuttivat nuotion huolellisesti, pakkasivat kamppeensa ja löivät niin repun kuin kiväärin selkäänsä. Sitten he ottivat haulikot käsiinsä, käsi tarkisti vielä selkäytimen käskystä että ase oli varmasti varmistettu ja sitten nuo kaksi miestä alkoivat kulkea Tyhmän-Jyrkin salosta Hukutetun Häntäheikin Puron kohdalla Roskanpamauttamankorveksi muuttuvaa maastoa kohti kilometrin päässä odottavaa autoaan. Huolimatta siitä, että Tapio ei ollut heille aulis, he olivat kovasti hyvällä tuulella. Mikäs näitä reissuja oli porukalla kulkiessa. Ja vaikkeivat he aina olleetkaan saantimiehiä, niin pyyntimiehiä kumminkin joka kerta. Pyyntimiehiä, sano.

Kiitokset WhiteHunterille asiaan liittyvästä ajatustenvaihdosta ja sitä kautta inspiraatiosta.

KALJUPÄINEN GALLUP

September 29, 2017, 10:25 am

≫ Next: MIKKI HIIREN VALINNAT

≪ Previous: PARI SÄLLIÄ JA TYHJÄ METSÄ

$

0

0

Laittelenpa tähän kuun loppuun sen, mitä olen ajatellut laittaa jo aikaa sitten, eli jonkunlaisen gallupin jolla pyrin selvittämään hieman lukijoitten puolue (tai jotain sinnepäin) kantaa. Aikaisemmin tällaista gallupia on ollut hieman turhaa tehdä, sillä niin kuin lukijakin tietää, ennen kuluvan vuoden kesäkuuta puoluekannan merkitys oli käytännössä ihan yksmonta, sillä mitään tosiasiallista vaihtoehtoa federalistis-monikultturistiselle ideologialle ei ollut. Vaikka niin ehkä kuviteltiinkin.

Äänestyksen kysymys on siis se, että mitä puoluetta äänestäisit, jos vaalit olisivat juuri nyt. Oletan, että tätä blogia lukee niitäkin ihmisiä jotka eivät vaella täällä Voiman Pimeällä Puolella ja jotka pitävät meitä nuivia jopa suurina vihollisinakin. Kommentteja heiltä tulee hyvin harvoin, mutta pyydän heiltä että klikatkaa ihmeessä mieleisenne vaihtoehto. Tässä gallupissa ei ole vääriä vastauksia. Vain mielipiteitä.

Äänestyksen lopputulosta ei mitä suurimmalla varmuudella analysoida päivystävien dosenttien toimesta Ylessä ja Helsingin Sanomissa.

Siirrytään sitten vaihtoehtoihin, aloittaen äärivasemmalta.

Vihr:Eli Vihreät de Gröna. Puolue, joka on aloittanut toimintansa ihan oikeasti ympäristön tilasta huolissaan olevana liikkeenä mutta on myöhemmin jalostanut itsensä suomen itäsaksalaisimmaksi puolueeksi joka pyrkii jatkuvasti kasvavaan valvontaan, kieltoihin, määräyksiin, rajoituksiin ja byrokratiavaltaan. Pyrkimyksensä ja utopistisen ideologiansa myötä puolue haluaa siirtää haja-asutusalueen asukkaat radanvarsikaupunkien kanahäkkeihin ja tuhota suomalaisen teollisuuden sekä elinkeinoelämän kuvitellun maailman pelastamisen ja sen myötä syntyvän tiedostavan hyvän olon nimissä.

Vas: Eli Vasemmistoliitto. Muistuttaa varsin paljon vihreitä mutta flirttailee sitä enemmän väkivaltaisten anarkistien ja leikkipartisaanien kanssa eikä suostu tunnustamaan että se vasemmistolainen väkivalta tekee ihan yhtä kipeetä kuin kaikki muukin väkivalta. Vasemmistoliitto ei oikeastaan ole puolue, vaan jonkun toisen kustantamat jatkuvat ja loputtomat bailut. Vasemmistoliitto on syntynyt SKP:n ruumiista. SKP:tä johti aikanaan Aarne Saarinen. Vasemmistoliittoa johtaa nykyisin Li Andersson. Ehkä se kertoo Vasemmistoliitosta kaikkein eniten.

SDP: Sosiaalideodoraat… eiku anteeks, siis sosialidemokraattinen puolue. Puolue on aikanaan ollut tarpeellinen ja arvostettava ryhmittymä jolla on ollut olennainen osa siihen, että suomalainen työläinen saattoi oikeasti haaveilla omakotitalosta, autosta ja kesämökistä sekä myös toteuttaa unelmansa. Se linja alkoi 1970-luvulta alkaen muuttua, saavuttaen nykyisen lakipisteensä jolloin SDP on akateemisten julkishallinnossa toimivien naisten unelmoiva maailman-, muttei Suomenpelastukseen perustuvat Tupperware-kutsut joka onnistuu närkästymään ja loukkaantumaan lähestulkoon aivan kaikesta.

KEPU:Eli Keskustapuolue. Tunnettu aikaisemmin nimellä Maalaisliitto eli maaseutuväestön etujen ajaja. Ajaakseen niin maaseutu- kuin muunkin väestön etuja puolue johtaa hallitusta joka on antautumassa EU:n integraatiokehitykselle enemmän kuin mikään muu hallitus tätä ennen. Mitä voidaan pitää omanlaisena saavutuksena. Puoluetta on aikanaan pidetty maakuntapuolueena ja sitä myötä se on muuttamassa Suomeakin maakunnaksi. Itse asiassa sehän on tapahtunut jo. Kepusta sanotaan, että se pettää aina. Se on sinänsä paskapuhetta sillä nimenomaan se, että kepu pettää on fakta, jota se ei koskaan petä. Mainittakoon vielä että kepulla on uskollinen äänestäjäkunta jonka ydin on äänestänyt kepua jo 200 vuotta ennen kuin kepu on perustettu.

PERSUT: Eli Perussuomalaiset. Ennen vuoden 2017 kesäkuuta persut olivat Timo Soinin roudariryhmä. Siitä eteenpäin persut ovat olleet kansallismielinen, haittamaahanmuuttoa ja federalismia vastustava puolue. Ainoa merkittävä suomalainen sellainen.

UUVATIT: Eli Uusi Vaihtoehto eli Sininen Tulevaisuus eli uuvatit. Ei edes varsinaisesti puolue, vaan se Timo Soinin roudariryhmä joka valittaa vallankaappauksesta kun heidän vallankaappauksensa persuissa ei onnistunut, vaan persut valitsivat johtonsa niin kuin halusivat. Uuvatit ovat myös haudasta esiin manattu SKYP:n raato, tosin huonommalla taloudellisella menestyksellä. Muutaman vuoden päästä yleinen kysymys paskalehtien ”kymmenen kysymystä”-osiossa on ”muistatko keitä olivat uuvatit”.

RKP: Poliittinen ryhmittymä jonka periaatteessa pitäisi pitää huolta ruotsinkielisen väestönosamme hyvinvoinnista mutta mikä keskittyy äärimokuttavaan politiikkaan ja on ottanut asiakseen katsoa, kuinka monella tavalla suomenkielisen väestönosan voi kyrpiinnyttää. Tyhmempi voisi kuvitella, että puolueen päälinja on pitää yllä juopaa kahden eri kieltä puhuvan väestönosan välillä.

KOK: Eli Kokoomus. Käyttää itsestään termiä ”Kansallinen Kokoomus”, mikä on ollut jo aikaa huonosta vitsistä kertova vielä huonompi vitsi. Suomen federalistisin puolue joka on täysillä mukana liittovaltiokiimassa. Kokoomus nimittää itseään oikeistopuolueeksi mutta kannattaa silti kaikkia mahdollisia julkisia rahansiirtoja. Erityisesti jos ne menevät haittamaahanmuuttoon.

NUKK: Eli nukkuvien puolue. Tätä voivat äänestää gallupissa he, jotka eivät aio äänestää vaaleissa. Säännöllisesti Suomen suurin puolue. Puolueen äänestämättä jätetyt äänet valuvat erityisesti punavihreitten ja federalistien laariin. Sinänsä on ymmärrettävää, että usea ihminen päätyy kyrpiintyneenä äänestämään nukkuvia toivoen, että joskus vielä perustetaan LALLI, eli kirves- ja talikkopuolue.

MUU: En laittanut tähän kaikkia sirpalepuolueita. Jos lukija äänestää kohtaa ”muu” ja laittaa äänestämänsä tahon joko kommenttiin tai sähköpostiin, niin otan sen huomioon lopputuloksissa.

Paskaaks tässä sen enempää. Ääni on vapaa. Maa ei välttämättä ole.

Muuan kaljupäinen mies, jonka ei pahemmin tarvinnut välittää gallupeista.

MIKKI HIIREN VALINNAT

October 2, 2017, 2:05 pm

≫ Next: XXXV YMMÄRRYSHARJOITUS

≪ Previous: KALJUPÄINEN GALLUP

$

0

0

Jatkoa ankkatarinoille

Ankkalinna, Calisotan osavaltio, Yhdysvallat, lokakuu 1972

Elettiin Richard Nixonin aikaa Amerikan Yhdysvalloissa. Muuan mies ajoi hyvämaineisella ankkalinnalaisella asuinalueella sijaitsevan viihtyisän omakotitalonsa kylpyhuoneessa partaansa katsellen samalla peilikuvaansa. Hän ei pitänyt näkemästään. Ei ollenkaan. Oikeastaan hän häpesi sitä. Joku ulkopuolinen olisi ihmetellyt asiaa sillä päällisin puolin miehen ulkonäössä ei ollut mitään vikaa, ennemminkin päinvastoin. Hän oli komea, tyylikäs, hieman päälle viisikymppinen charmikas mies ja selkeästi hän piti hyvää huolta kunnostaan sillä hänelle ei ollut kertynyt sitä tyypillistä keski-ikäisen miehen olutvatsaa eikä jenkkakahvoja. Vaikka miehelle viina maistuikin ja viime aikoina oli maistunut aina entistä enemmän olivat kovat ruumiinharjoitukset pitäneet hänet hyvässä kunnossa.

Ruumiinharjoitukset liittyivät hänen ammattiinsa. Siinä oli toinen syy, miksi ulkopuolinen olisi ihmetellyt kyseisen miehen inhoa peilikuvaansa kohtaan. Olihan mies sentään sankari. Vielä kaksinkertainen sellainen. Ensiksi hän oli Hopeatähdellä palkittu sotasankari toisesta maailmansodasta. Ja sen lisäksi hän oli ylikomisario Mikki Hiiri, tunnettu ja luotettu poliisiviranomainen Duckburg Police Departmentista, poliisimestari Sisun oikea käsi, joskus kovaotteinenkin sellainen.

Voimakkaasti kasvanut ja vaurastunut Ankkalinna oli ylittänyt 600.000:n asukkaan rajan vuonna 1969 ja oli Yhdysvaltain yhdeksänneksitoista suurin kaupunki. Lisäksi se tunnettiin Yhdysvaltain turvallisimpana ja rauhallisimpana suurkaupunkina jossa poliisi toimi tehokkaasti ja sekä rikollisuuden että korruption määrä oli pieni. Niin ainakin uskottiin. Laajalti. Sekä virallisesti että monen kadunmiehen mielestä kaupungin rauhallisuus johtui Ankkalinnan poliisista. Yhdysvaltain Reinikaisista jotka toimivat tehokkaasti mutta aina reilusti ja rehellisesti ja joilla oli yhteisön suuri arvostus, toisin kuin hyvin monessa muussa suuressa kaupungissa. Poliisimestari Sisu tiesi asian todellisen laidan. Niin tiesivät rivipoliisitkin. Ennen kaikkea sen tiesi ylikomisario Mikki Hiiri joka tiesi jopa Sisua enemmän. Rauhallisuuden ja rehellisyyden suurimpana taustavoimana ei ollut Ankkalinnan poliisi vaan järjestäytynyt rikollisuus. Erittäin tehokkaasti järjestäytynyt ja täysin avoimesti toimiva sellainen, tosin se kielsi rikollisuutensa ja oli yhtä lailla suosittu paikallisten ihmisten keskuudessa kuin paikallinen poliisi. Miksei olisi suosittu, sillä jossain taustalla tätä MC Demontoothia saattoi pitää Ankkalinnan tosiasiallisena poliisina joka piti kotikenttänsä rauhallisena ja tehokkaasti toimiva Duckburg Police Department puolestaan keskittyi toimimaan niitten rikollisten kanssa joitten kanssa toimimiseen MC Demontooth antoi luvan ja myös hyvin tarpeellisen apunsa.

Kyse ei ollut siitä, että MC Demontooth olisi varsinaisesti omistanut kaupungin. Aikanaan, joskus 1940-luvun lopulla paikalliset poliisit olivat yksinkertaisesti ymmärtäneet että jokaisessa kaupungissa on tietty määrä rikollisuutta. Joko se on kaupungin omien rikollisten pyörittämää tai sitten se tulee ulkoapäin. Paikallisilla rikollisilla olisi kuitenkin tietty suhde kaupunkiinsa ja sen ihmisiin. Ulkopuolisilla tätä ei olisi ollut. Näin ollen poliisi neuvotteli eräänlaisen pysyvän kylmän rauhan MC Demontoothin kanssa. Pääneuvottelija oli ollut Ankkalinnan poliisin nouseva tähti, silloin hieman alle kolmekymppinen rikostutkija Mikki Hiiri. Mikki oli luonnollinen valinta, sillä hän tunsi nuo miehet jo lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Lisäksi hän oli ollut erään MC:n jäsenen kanssa sotimassa Euroopassa samassa joukkueessa. Se loi tietyn siteen ja luottamuksen, jota ulkopuolinen ei olisi voinut mitenkään saada ja tuskin edes ymmärtää.

Hyvin nopeasti kävi niin, että MC Demontooth dominoi niin Ankkalinnan kuin koko Calisotan osavaltion rikollisuutta ja laajensi toimintaansa muualle Yhdysvaltoihin. Niin huumekauppa, asekauppa, uhkapeli kuin prostituutio oli heidän hallussaan ja he levittivät toimintaansa myös laillisille liike-elämän alueille jossa rikollinen rahanpesu onnistui hyvin. Mutta ne olivat kumminkin tuttuja roistoja. Paikallisia poikia. Pahoja, tosi pahoja sellaisia toki. Mutta silti erilaisia kuin paikalle pyrkineet mafian miehet, jotka MC oli julmasti teurastanut ja ajanut alueeltaan pois. Samoin kuin ne neekerit, jotka Kaliforniassa alkavat laajentaa toimintaansa aggressiivisesti. Mikki ymmärsi ajan hengen ja tajusi, että täällä ei eletty etelävaltioissa ja etelävaltioissakin muutos oli tulossa. Neekerit vapautuisivat ja aktivoituisivat. Ja realistina Mikki tajusi, että siinä ei ollut poliisin kannalta kyse ensisijaisesti ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta vaan muutos toisi vain yhden vaarallisen rikollisryhmän lisää. Parempi pysyä kotikutoisissa roistoissa. Niitten kanssa pystyisi sentään neuvottelemaan. Ja niillä oli se etu, ettei niitten tarvinnut neuvotella kilpailijoittensa kanssa. Riitti kun tappoi ne. MC Demontooth ei sinänsä koskaan ylpeillyt tekemällään väkivallalla ja tehnyt siitä numeroa niin kuin jotkut muut rikollisjärjestöt. Viholliset yksinkertaisesti katosivat. Pysyvästi. Epätietoisuus oli suurempi pelote kuin löytynyt ruumis.

Mikillä oli ollut uransa aikana säännöllisiä tapaamisia Demontoothin johtoportaan kanssa. Johtoportaan, joka tiesi hänestä enemmän kuin jopa poliisimestari Sisu. Samanlaiseen tapahtumaan hän valmistautui nytkin. Tosin tällä kertaa se olisi erilainen. Hän puki päälleen rennot ja huomiota herättämättömät siviilivaatteet ja pisti vyönsä alle yhtä lailla huomaamattoman 7,65-millisen Walther PPK-pistoolin jonka hän oli aikanaan ottanut sotasaaliiksi kaatuneelta saksalaiselta sotilaalta. Virka-ase sai olla poliisiasemalla. Hän käveli ulos talostaan, istui autoonsa, käynnisti moottorin ja muisteli samalla pitkää taivaltaan johon nuo MC Demontoothin miehet olivat oleellisesti liittyneet. He olivat olleet ystäviä jo lapsesta saakka. Nykyisin heidän välistä tilaa kuvaamaan ei ollut käyttökelpoisia sanoja, sillä niitä ei oltu taidettu keksiäkään. Niistä olisi ehkä pitänyt maalata surrealistinen taulu joka olisi pitänyt maalata vielä tuntemattomilla väreillä.

He olivat olleet samalla luokalla koulussa ja olivat silloin aina pitäneet yhtä. Erityisesti he suojelivat porukkaan kuuluvaa muita heikompaa ja arempaa mutta huikaisevan älykästä Pelle Pelotonta. Koulun jälkeen he eivät ehtineet nauttia kauaa nuoren miehen huoletonta elämää sillä Uncle Sam kutsui heidät kaikki palvelukseen. MC Demontoothin presidentiksi aikanaan noussut ja järjestön perustanut Aku Ankka oli palvellut laivastossa Tyynellämerellä, tarkemmin sanottuna hävittäjä Douglas H. Foxilla ilmatorjuntatykin ampujana. Aku oli pudottanut kolme japanilaiskonetta. Viimeisenä sen kamikaze-koneen joka pudotessaan kuitenkin osui hävittäjään ja tappoi it-tykin miehistön Akua lukuunottamatta. Akukin haavoittui silloin vaikeasti.

Järjestön weapons sergeant ja tuhattaituri Pelle Peloton oli löytänyt sodassa itselleen sen itsevarmuuden ja kovuuden jota hänellä ei ollut lapsena. Hän muuttui ihmisenä. No, niinhän he kaikki olivat muuttuneet. Armeija huomasi Pellen teknisen osaamisen ja keksijän lahjat ja hän kotiutui sodasta insinöörikapteenina. Myös järjestön perustajajäseniin kuuluvat Karhukoplan veljekset, 176-617, 176-671 ja 176-761 olivat olleet sodassa ja taistelleet Tyynenmeren helvetissä merijalkaväen kolmannessa divisioonassa Bougainvillessä, Guamissa ja Iwo Jimassa.

Läheisin näistä MC:n jäsenistä Mikille oli Jopi Jalkapuoli. Hän oli ollut yhdessä Mikin kanssa kun he olivat hypänneet Ranskaan Normandian maihinnousussa osana 101st Airborne Divisioonaa. Mikki oli ollut nuori luutnantti, joukkueenjohtaja ja Jopi taas puolestaan yhtä lailla nuorena mutta toimintakykyisenä kersanttina oli ollut hänen luotettu ryhmänjohtajansa joka Ardenneille mennessä oli kohonnut joukkueen varajohtajaksi. Erästä saksalaisten juoksuhautaa vyöryttäessä Mikin Thompson-konepistooli oli jumittunut ja Mikki oli sekunnin murto-osan ajan katsonut kivääriään kohottavan saksalaisen silmien kautta omaa kuolemaansa. Kunnes ne silmät sammuivat kiväärin vasta kohotessa ja miehen kasvot lävisti Jopin M1-karbiinillaan tarkasti ampumat kolme luotia.

Mikki pääsi maksamaan velan elämästään Ardenneilla kun Jopi polkaisi miinaan ja joukkue joutui samalla ankaraan saksalaisten tykistökeskitykseen. Mikki raahasi ankarassa keskityksessä omasta hengestään välittämättä itseään isomman Jopin suojaan ja sitoi hänen jalkansa kiristyssiteellä pelastaen hänen henkensä. Jopi menetti jalkateränsä mutta säilytti henkensä. Mikin ja Jopin välille tuli tätä kautta erottamaton ystävyys. Ja koska tulevaisuus muotoutui niin, että he asuivat samassa kaupungissa jossa Mikki oli poliisi ja Jopi rikollinen saattoi suhdetta sanoa enemmän kuin monimuotoiseksi. Samassa keskityksessä oli mukana ollut myös heidän luokkatoverinsa Polle Koninkaulus, josta ei ollut jäänyt täysosuman jäljiltä kuin maihinnousukengissä olevat jalantyngät ja toinen, pahasti vääntynyt tuntolevy.

Ja olihan siellä samassa sodassa, myös laskuvarjojoukoissa ja samassa yksikössä palvellut Hessu. Hessu Hopo. Samaa ikäluokkaa. Samaa koululuokkaa. Hän oli aina ollut porukan ykkönen. Älykäs. Komea. Naisten mieleen. Paras opiskelija. Koulun joukkueen quarterback joka heitti koulun aikana enemmän jaardeja kuin kukaan koulun historiassa. Hänestä puhuttiin, että hänen tarvitsi vain valita lähteekö Harwardiin tai Yaleen professoriksi, rupeaako ammattilaisurheilijaksi vai lähteekö Hollywoodiin suosituksi näyttelijäksi.

Ei hän tehnyt mitään niistä vaan liittyi Mikin ja Jopin tavoin laskuvarjojoukkoihin. Hän oli loistava sotilas. Omasi huikean taktisen silmän ja hänen luonteensa oli yhtä aikaa sopivan reilu ja myös tarvittaessa armottoman tiukka. Juuri sitä, jota upseerilta vaadittiin. Melko pian Normandian maihinnousun jälkeen Hessu ylennettiin kapteeniksi ja Mikin, Jopin ja Pollen komppanianpäälliköksi. Tiukoissa tilanteissa pataljoonasta annettu käsky oli säännöllisesti ”Hopon komppania kärkeen”. Miehet seurasivat häntä. Pahimpaankin paikkaan. Sillä hänen komppaniassaan, vaikka se oli säännöllisesti murtoyksikkönä oli silti pienemmät tappiolukemat kuin muissa pataljoonan komppanioissa. Hessu yksinkertaisesti osasi lukea maaston, tilanteen, vihollisen ja laskea mielessään aina tilanteeseen parhaiten sopivan suunnitelman.

Ennen Ardenneja kenraali George Patton oli henkilökohtaisesti käynyt etulinjassa ja asiakseen onnitellut Hessua. Mikki muisti sen hyvin kun Patton kätteli Hessua ja sanoi:

- I´m so proud of you, son. One day you will be the goddamn president of The United States Of America.

Hessun tie presidentiksi jäi lyhyeksi. Ardenneilla, vain päivä sen keskityksen jälkeen joka vei hengen Pollelta ja jalan Jopilta Hessun viereen osui raskas saksalainen kranaatti. Hessu oli kuullut kranaatin repivän suhinan ja tarkalla silmällään oli löytänyt syvennyksen johon suojautui kohti suoraan tulevaa kranaattia. Kranaatti osui aivan viereen ja Hessu haavoittui, muttei vakavasti. Vain muutamia sirpaleita ylävartaloon, muttei tärkeisiin elimiin. Silti Hessu oli kenttäsairaalassa ollut viikon tajuttomana, mikä ihmetytti lääkäreitä. Periaatteessa hänen olisi pitänyt olla muutaman viikon toipumisen jälkeen taas kykenevä palaamaan riviin.

Kun Hessu lopulta heräsi, mysteeri syveni. Hän ei ollut enää Hessu. Periaatteessa hän oli tietenkin sama mies, mutta hän oli… tyhmä. Aivan kuin hänen älykkyysosamäärästään oltaisiin leikattu puolet pois. Lääkärit totesivat, että aivojen tutkimus ei ole ehtinyt niin pitkälle että asia pystyttäisiin täysin selittämään mitä oli tapahtunut, mutta ehkä saksalaisen kranaatin räjähdyspaine oli rikkonut Hessun aivoista jonkun pienen, mutta oleellisen osan joka jätti hänet henkiin mutta vei hänen vanhan persoonallisuutensa pois ja jätti julmasti jäljelle vain torson. Ehkä julminta oli se, että tämä uusi, kovasti yksinkertainen Hessu oli onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan ennen elämässään. Hän ei osannut huolehtia mistään. Hän oli aina hyvällä tuulella. Vanha kapteeni Hessu Hopo oli ottanut sodan tosissaan ja vielä enemmän hän oli ottanut tosissaan miestensä hengen ja oman vastuunsa niistä. Hän ei ollut peitellyt valuttamiaan kyyneleitä kaatuneita miehiään surressaan. Silti hän oli armottomasti pystynyt komentamaan komppaniansa hyökkäykseen seuraavana päivänä. Mutta hänen komentonsa ei koskaan ollut ”menkää”. Se oli aina ”tulkaa”. Mutta uusi Hessu totesi kaikkeen vain hieman naureskellen ”gosh… emmä tiä”. 

Hessun kohtalo herätti hämmästystä komppaniassa. Oli tietenkin selvää, ettei hän voinut jatkaa sotaa sillä hän ei enää hahmottanut vaaraa, joka rintamalla oli. Hän olisi kuollut heti eikä hänestä ollut enää komppanian päälliköksi sillä hän ei enää oikein ymmärtänyt, mikä komppania oli ja varsinkaan kuinka sitä johdettaisiin. Hänet palautettiin Yhdysvaltoihin ja hänelle myönnettiin ansioistaan Kongressin Kunniamitali, korkein Yhdysvaltalainen arvomerkki. Ankkalinnassa mietittiin, mitä Hessun kanssa tehtäisiin. Hän oli ollut sankari sodassa, mutta entä siviilissä? Roope Ankan omistama Ankka-konserni tuli silloin apuun, palkkasi hänet varastomieheksi Kattivaaran margariinitehtaaseen sillä ilmoituksella että työpaikka säilyy maailman tappiin ja lisäksi konserni lahjoitti hänelle pienen omakotitalon kaupungin reunoilta. Hessu teki yksinkertaisen työnsä hyvin, hän oli pidetty mies joka ei koskaan edes kiroillut vaan sanoi aina ihmetellen ”gosh”. Paikallisessa kuppilassa hänen ei tarvinnut koskaan maksaa oluestaan tai whiskystään. Tarjoajia riitti aina. Jos Hessulta kysyttiin sodasta, hän sanoi vain hymyillen ”Gosh… me hypättiin… hurjan korkeelta… niin minä ainakin muistan… ja se saku ampui kovasti… kovasti se ampui niin… gosh… jossain muuallakin me oltiin… tykeilläkin ne saksalaiset ampuivat… gosh… minä muistan vähän huonosti… se kaikki on jotenkin sekavaa…”.

Harvemmin paikalliset Hessulta sodasta mitään kysyivätkään. He olivat oppineet siihen, että Hessu oli ehkä kovasti yksinkertainen mutta hyvä tyyppi. Ja sotasankari. American Hero. Vaikkei hän oikein sitä itse tajunnutkaan. Mutta joskus, nimenomaan silloin kun Hessu ryyppäsi Mikin kanssa näytti aivan kuin siltä että vanha Hessu olisi pyrkimässä pintaan. Hessun ainainen hyväntuulinen olemus muuttui silloin aivan kuin etsiväksi ja epätoivoiseksi. Kuin mieheksi joka tajusi olevansa yksinkertaisten aivojensa julmassa vankilassa ja joka etsi niitä sanoja jotka räjäyttäisivät vankilan seinän auki tarjoten tien vapauteen. Lopulta hän kuitenkin aina hävisi taistelun. Silloin Mikki näki kuinka Hessun silmiin tuli itseään epätoivoisesti etsivän ihmisen katkeria kyyneliä, mutta lopulta hänet invalidisoinut saksalainen kranaatti vei aina voiton ja hänen naamalleen palasi hymyilevä, yksinkertainen ja onnellinen ilme:

- Öö… gosh… mistäs me puhuttiinkaan? Mä olin vähän muissa maailmoissa…

Vanha Hessu jäi sinne Ardenneille. Uusi Hessu kävi töissä Kattivaaran margariinitehtaassa, ryyppäsi aika ajoin paikallisessa, tykkäsi asua pienessä talossaan ja harrasti maapähkinän viljelyä tontillaan.

- Gosh, Mikki… eiks se olis hienoa että nää olis joitain superpähkinöitä jotka tekis musta semmosen lentävän Superhessun… superpähkinöitä, hähhähhää… superpähkinöitä…

Ehkä Hessu ajatteli, että ne superpähkinät toisivat vanhan Hessun takaisin. Tai ehkä hänellä oli sitten vain loppujen lopuksi parempi huumorintaju kuin niin sanotuilla älykkäillä ihmisillä. Mikillä itsellään huumorintaju oli aikaa sitten jäänyt varsin vähälle ja elämä oli tehnyt hänestä melko kuivakiskoisen miehen. Hän ajoi autollaan kohti Alligaattori-Joen baaria, jossa tapaamiset MC Demontoothin kanssa järjestettiin. Sattuneesta syystä nuo miehet eivät tulleet vapaaehtoisesti käymään poliisiasemalla. Eikö poliisi taas tullut MC Demontoothin kerhotiloihin. Tapaamispaikkaa kohti ajaessaan hän muisteli sitä ensimmäistä tapaamistaan joka oli tapahtunut joskus 1940-luvun loppupuolella. Siinä samassa paikassa.

Pöydässä olivat istuneet Aku Ankka, Karhukoplan veljekset sekä Pelle Peloton. Jopi Jalkapuoli oli jäänyt pois. Se sopi Mikille. Niin varmaan Jopillekin. He olivat aseveljiä, jotka olivat pelastaneet toistensa hengen. Nyt heistä oli tulossa vihollisia, jotka neuvottelivat keskinäisen rinnakkaiselon ehdoista. Aku oli aloittanut:

- Niin kuin tiedät, ei rikollisuutta saada koskaan kitkettyä. Sitä on aina. Loppujen lopuksi kyse on bisneksestä. Jos on kysyntää, löytyy tarjontaa. Mutta meidän kauttamme sinä saat kitkettyä oman kaupunkisi rikollisuudesta huomattavan osan. Ainakin järjestäytymättömän, amatöörimäisen, vieraan ja yleensäkin niin teille kuin meille sopivan osan. Sen kautta te Ankkalinnan poliisissa saatte kunnian tehokkaasta toiminnastanne ja me puolestamme voimme harjoittaa liiketoimintaamme. Me tarjoamme teille tarjottimella täällä vaikuttavien – lähinnä toimintaansa aloittavien ja Kaliforniasta toimintaansa ahneutensa kasvaessa levittävien – italialaisten ja mustien tyyppien suorittavan tason. Kokonaisuudessaan. Me tunnemme tämän kaupungin ja ne vasta puolestaan opettelevat. Me olemme parhaita liittolaisianne. Antamiemme vinkkien ja suoranaisten, no, tiedustelutietojen avulla te saatte ne kaikki oikeuteen ja vankilaan.

Mikki mietti hieman ja vastasi:

- Suorittavan tason? Entäs se johtava taso?

Aku katsoi Mikkiä silmiin katseella josta saattoi nähdä Tyynellä merellä sodassa käydyt pitkät ja veriset kilometrit sekä sen myötä opitun armottomuuden ja tietyn julman käytännöllisyyden johon rikollisilla oli varaa mutta virkakoneistolla ei. Sitten hän vastasi:

- Heistä kyllä huolehditaan. Älä ole huolissasi. Mietipä itse, kaipaako paikallinen oikeusjärjestelmä vuosia kestäviä oikeudenkäyntejä joitten lopputulos on jo heti alussa epävarma? Jätä asia meille. Meidän kohdalla epävarmuus ja muotoseikat eivät ole ongelma. Pääsette itsekin helpommalla. Se on win-win tilanne meille molemmille.

- Entäs te? Mitä te palveluksistanne haluatte?

Aku sytytti Lucky Strike-savukkeen, veti pitkät savut ja sanoi sitten hymyillen:

- Tietysti täyden toimintavapauden. Liiketoiminnallemme. Itse asiassa me jätämme Ankkalinnan varsin vähälle. Tosin totta kai täälläkin on ihmisiä jotka ovat kiinnostuneet tarjoamistamme kulutushyödykkeistä ja palveluista. Luonnollisesti me tarjoamme niitä palveluita heillekin. Mutta Ankkalinna ei ole pääkohteemme. Se on kotikenttämme ja tukikohtamme. Me levitämme toimintamme koko Calisotaan, Yhdysvaltain luoteisiin osavaltioihin ja läntiseen Kanadaan. Sen myötä Ankkalinna pysyy eräänlaisena rauhan satamana jonka myötä monesta paikallisesta poliisista voi tulla cop of the year. Itse asiassa meidänkin läsnäolomme rauhoittaa kulmia. Haluamme pitää kotikenttämme rauhallisena ja meillä on siihen myös kyky. Ja niin kuin itsekin tiedät, ihmiset ovat oppineet arvostamaan sitä tilannetta. Mieti tarkasti. Puntaroi edut ja haitat. Vaihtoehtonanne on tietysti hyökätä suoraan meitä vastaan, ehkä jopa voittaa mutta huomata sitten, että meidän tilallemme on tullut uusi, tai uudet tekijät joitten kanssa teillä ei ole minkäänlaista neuvotteluyhteyttä.

Sitten Aku vinkkasi kohti pöydällä olevaa taiteltua Duckburg Democrat-sanomalehteä:

- Tuon sisällä on tiettyjä tietoja joita Duckburg Police Department saattaa pitää hyvin mielenkiintoisena. Vie ne esimiehillesi, keskustele heidän kanssaan ja palaa takaisin tänne. Tiedät kyllä what is the right thing to do. Sinä kun et ole tyhmä jätkä ensinkään. Me olemme eri puolilla lakia mutta me arvostamme sinua. Niin miehenä ja ihmisenä ja onhan meillä yhteinen historiamme jota ei voida kirjoittaa yli. Se vaikuttaa meihin kaikkiin ja sillä on merkitys vaikka olemme eri tien valinneetkin.

Jälkeenpäin Mikki mietti sitä että olihan hän ollut silloin tyhmä jätkä kumminkin. Ennen lähtöään Alligaattori-Joen baarista hän ei tarkastanut mitä lehden välissä oli ollut. Olihan siellä toki myös Ankkalinnan poliisille hyvin, hyvin mielenkiintoisia tietoja. Mutta siellä oli ollut myös kymmenen tuhatta dollaria. Hän oli pitänyt rahat omana tietonaan mutta välittänyt muut tiedot poliisimestari Sisulle. He olivat päättäneet suostua MC Demontoothin ehdotukseen. Edut olivat kiistattomat ja haitat liian suuret. Kun Mikki seuraavan kerran tapasi Demontoothin miehet, Mikki kertoi että sopimus on voimassa ja hän toimii yhteyshenkilönä. Samalla hän kaivoi taskustaan lehden välissä olleet kymmenen tuhatta dollaria, heitti ne pöydälle ja sanoi Akulle:

- Teillä jäi jotain asiaan kuulumatonta lehtenne väliin.

Aku hymyili kovasti vittumaista mutta samalla hyväntahtoista hymyä onnistuen saamaan ne molemmat mahtumaan samaan nokkavärkkiin ja vastasi:

- Ei, Mikki. Ne ovat sinun rahojasi. Käydäänkös tuolla sivuhuoneessa?

Sivuhuoneessa odotti projektori ja valkokangas. Aku jatkoi:

- Kas kun toi meidän Pelle on aikamoinen velho kaikkien teknisten asioitten kanssa. Niin kuin myös valoherkän filmin ja salakuvaamisen. Pannaas hei jätkät leffa pyörimään! Popparit esiin!

Pelle laittoi projektorin pyörimään. Filmillä näkyi, kuinka MC Demontoothin johtoporras istui samassa pöydässä johon Mikki hetkeä myöhemmin tuli. Aku aukaisi sanomalehden ja laittoi sen väliin nipun seteleitä. Filmi jatkui ja Mikki tuli paikalle. Ääntä ei filmillä ollut. Lopulta Mikki otti sanomalehden ja poistui paikalta. Ehkä Mikki pystyisi oikeudessa, hyvin ammattitaitoisen ja erittäin kalliin lakimiehen kanssa perustelemaan joutuneensa ansaan mutta hän tiesi mahdollisuuksiensa oleva pienet. Hänen pallinsa olisivat jatkossa MC Demontoothin kourassa. Hänen mielessään kävi ikävät termit… dirty cop… rotten cop… cop on the take… Aku sanoi filmin loputtua:

- Tämä ei muuta mitään sopimuksestamme. Tämä on meille vain sellainen, no, pieni vakuutus. Ja sinä hyödyt siitä. Pidä tuo kymppitonni. Ja tuossa kirjekuoressa on sama summa. Niitä kirjekuoria tulee jatkossa lisää. Me emme tarvitse vastineeksi paljoa. Tiettyjä tietoja vain. Ja tietysti sen, että  takaat osaltasi vallitsevan tilan jatkumisen. Niin kuin ymmärrät, sinulla ei taida olla paljon vaihtoehtoja. Mutta ole huoletta, me emme etsi vihollisia, vaan liittolaisia jotka auttavat liiketoimintaamme. Sinä voit jatkaa poliisintyötäsi kaikessa rauhassa. Sinusta tulee sankari.

Niinhän Mikistä tuli ja hän tottui tilanteeseen ja kaksoiselämäänsä. Ei se edes kovin kummoista kaksoiselämää edes ollut sillä ei hän koskaan rehvastellut MC Demontoothilta saamilla rahoillaan. Typeräähän se olisi ollutkin. Ja aivan liian läpinäkyvää. Mutta Mikki oli pettynyt. Hän oli odottanut poliisintyöltä jotain muuta. Heti sodan jälkeen hän oli toiminut alkuun yksityisetsivänä kyllästyen hyvin nopeasti kyttäämään sitä, nussiko joku johtaja X sihteeriään. Poliisimestari Sisu oli toiminut sodassa oikeusupseerina ja hän oli saanut Mikin järjestettyä Ankkalinnan poliisivoimiin. Sotasankarin asema vaikutti ja Mikki osoittautui hyvin lahjakkaaksi rikostutkijaksi. Hän myös uskoi asiaansa ja vihasi vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Siksi ns. vallitsevan olotilan pakollinen hyväksyminen sattui häneen suuresti ja aikaisemmin lähes raitis mies alkoi käyttää yhä useammin alkoholia. Se soi ohimenevän turtumuksen. Eikä siihen kukaan kiinnittänyt huomiota sillä hän ei ollut suinkaan ainoa poliisi jolle sattui aika ajoin punasilmäisiä aamuja.

MC Demontoothilta saamansa rahat hän oli säästänyt, piti ne piilossa ja ajatteli käyttää ne aikanaan veljenpoikiensa Mortin ja Vertin hyväksi. Kaksospojat olivat tulleet hänen hoidettavakseen kun hänen nuorempi veljensä oli kaatunut Korean sodassa. Heidän äitinsä oli ollut suoraan sanottuna melkoinen hutsu josta ei ollut poikien huoltajaksi ja Mikin suhteitten avulla Mortti ja Vertti tulivat hänen huollettavikseen. Hän teki heidän eteen kaikkensa pyrkien olemaan heille se isä, joka räjähti kappaleiksi Koreassa vuonna 1950 ja jota pojat eivät olleet ehtineet koskaan edes nähdä. Apuna oli ollut – tai ainakin yrittänyt – hetken aikaa Minni, mutta Mikki oli saanut tarpeekseen heidän on/off-suhteestaan ja käskenyt naisen painua helvettiin talostaan vuonna 1953. Minni kuului olevan nykyisin naimisissa arizonalaisen motellinpitäjän kanssa.

Mikki oli tehnyt Mortin ja Vertin kanssa parhaansa. Ja epäonnistunut silti totaalisesti. Ehkä hyvä yritys ei vain joskus riittänyt. Pojat olivat jättäneet koulunsa kesken, vaikka Mikki yritti sekä kannustaa että pakottaa. Pojat eivät olleet sinänsä innostuneet siihen aikaan muodissa olevasta hippiliikkeestä vaan selvästi epäsosiaalisesta ja yhteiskunnasta eristäytyneestä rikollisesta elämäntavasta. Sen loogisena seurauksena vuonna 1968 hän oli huomannut, että pojilla oli päällään MC Demontoothin prospect-liivit. Millä helvetin ajalla ne olivat ylittäneet hangaround-tason? Ja miksi hän ei ollut tajunnut mitään? Tilanteen tajutessaan hän sanoi veljenpojilleen tylysti:

- Se on pojat sillä lailla, että minä siedän paljon. Mutten kaikkea. Enkä loputtomasti. Joko nuo liivit lähtevät ja palavat takapihalla välittömästi. Tai sitten lähdette te.

Eivät liivit lähteneet. Pojat läksivät. He asustelivat milloin Demontoothin kerhotiloissa ja milloin missäkin. MC:n ympärillä pyöri innokkaita ja halukkaita naisia. Väkivaltaiset miehet kiihottivat tietynlaisia naisia ja yösija pojille löytyi aina. Heidän yhteytensä Mikkiin katkesivat. Kun Mikki tapasi kerhon johtohenkilöt seuraavan kerran pojilla oli jo täysjäsenen värit. Mikki sanoi Akulle suoraan:

- Eikö teille riittänyt se kiristysote, mikä teillä minuun jo on? Miksi vielä Mortti ja Vertti? Eikö tähän astinen riittänyt?

Aku vastasi vakavasti ja millään muotoa virnuilematta:

- Meillä on keskinäiset järjestelymme ja ne riittävät meille. Mortti ja Vertti ovat itse, omasta tahdostaan halunneet liittyä MC Demontoothiin. He ovat täysikäisiä. Emmehän me mitään lapsia tähän järjestöön ota. Ja he ovat älykkäitä ja järjestelykykyisiä miehiä. He myös ymmärtävät veljeyden periaatteen. Ehkä he ovat saaneet meiltä jotain, jota sinulta eivät ole saaneet. Mutta he eivät ole sinuun kohdistettu kiristys. He ovat veljiämme. Heitä kohdellaan veljinämme. Sinun ja meidän välit pysyvät ennallaan ja muuttumattomana.

- Entäs jos en hyväksy sitä?

Aku otti jälleen kasvoilleen sen julman ilmeen joka oli tullut Mikille jo kouluvuosilta. Hän oli ollut aina se porukan kovin jätkä. Pienestä koostaan huolimatta. Ei koko, vaan asenne. Sen asenteen edessä aikanaan koulussakin isommat pojat olivat Akun edessä painaneet päänsä ja väistäneet. Tai kärsineet ikävät seuraukset.

- No mitäs meinasit sitten tehdä? Sinulla taitaa olla huomattavasti enemmän menetettävää kuin meillä.

Niinhän Mikillä oli. Hän kaivoi takkinsa selkäpuolelta kirjekuoren, jossa oli ne tiedot mitä MC sillä kertaa halusi. Aku puolestaan antoi hänelle kirjekuoren, joka sisälsi rahaa. Kaikki jatkuisi entisellään. Tosin Mikin sielussa joku särkyi silloin pysyvästi. Lopullisesti Mikin mieli oli murtunut kaksi viikkoa nykyistä päivää aikaisemmin. Mortti oli kuollut. Ammuttu. Tulitaistelussa jossain Calisotan ja Kalifornian rajalla. Joittenkin puertoricolaisten jengiläisten toimesta. Aku oli soittanut hänelle ja esittänyt pahoittelunsa. Ne olivat epäilemättä vilpittömät. Akun äänestä kuuli että hän oikeasti suri Mortin kohtaloa. Mutta Mikki ei enää välittänyt. Ennen kaikkea hän ei antanut anteeksi. Hän halusi kohteen vihalleen. Kohteen, jolle hän saattoi tehdä jotain. Jotkut puertoricolaiset olivat liian epämääräisiä ja liian kaukana.

Niinpä hän ajoi jälleen tuttuun paikkaan, Alligaattori-Joen baarin parkkipaikkaan ja käveli sisään. MC Demontoothille pyhitetyssä pöydässä istuivat Aku Ankka, Pelle Peloton, 176-617, 176-671 sekä 176-761. Jopi Jalkapuoli ei ollut. Mikki kiitti siitä luojaansa, joskaan sellaisen olemassaoloon hän ei ollut enää aikoihin uskonut. Se oli vain klisee, joka tuli lausuttua. Hän istui pöytään ja Aku sanoi ensimmäisenä:

- Esitän sinulle vilpittömät pahoitteluni Mortin kohtalosta. Hän oli sinulle tärkeä. Niin hän oli meillekin. Hän oli veljemme. Brotherhood ei unohda. Hänen kuolemansa kostetaan.

Mikki vastasi lyhyesti ja varsin tylysti:

- Kiitos. Joskaan Mortti ei siitä kostamisesta enää henkiin herää. Mutta tapaamisemme ei koske sitä. Minulla on ne tiedot, jotka halusitte Pohjois-Kalifornian jamaikalaisista joista saattaa jossain vaiheessa tulla ongelma.

- Olisimme siitä kovasti kiitollisia.

Mikille ei oltu aikoihin tehty ruumiintarkastusta kun hän tuli tähän tapaamiseen. Hän oli aina kuljettanut tietojaan kirjekuoressa vyön takana takin alla selkäpuolella. Niin Demontoothin miehet ajattelivat nytkin. Kirjekuoren sijasta Mikki ottikin vyön alta esille ladatun ja varmistamattoman pistoolinsa. Ensimmäinen laukaus meni Akun nokasta läpi, jatkoi matkaansa silmään ja sieltä aivoihin. Toinen laukaus osui 176-617:ää kurkkuun katkaisten niskarangan. Kolmas laukaus osui 176-671:ää rintaan katkaisten aorttan ja aiheuttaen myös välittömän kuoleman. Neljäs laukaus osui Pelle Pelotonta vasemman solisluun alle. Se oli huono laukaus, sillä Mikin tähtäystä häirittiin.

Tähtäystä häiritsi Mikin takaraivoon tunkeutunut .44-kaliiberinen luoti joka jatkoi matkaansa Mikin aivojen läpi ja räjäytti suurimman osan Mikin kasvoista pöydälle lyhistyneen Akun jäännöksien päälle. Luoti oli tullut aseesta jota piti kädessään Vertti, joka oli tullut paikalle hetkeä ennen ampumisen alkamista. Hän piti kädessään savuavaa revolveriä ja katsoi kuolleitten kansoittamaa pöytää äärimmäinen epätietoisuus ja hätä kasvoillaan. Ampumisesta henkiin jäänyt 176-761 ei jäänyt ihmettelemään. Hän ryntäsi Vertin luokse:

- Anna se ase minulle ja aletaan antaa ensiapua Pellelle! Alligaattori-Joe näyttää soittavan juuri ambulanssia ja sen mukana tulevat poliisit. Minä ammuin Mikin. Et sinä. Sinä tulit paikalle vasta kun ampuminen oli tapahtunut.

Vertti käänsi revolverin ympäri ja ojensi sen 176-761:lle kahva edellä:

- Mutta… entäs sinä?

- Minulla on keuhkosyöpä. Tehnyt etäispesäkkeitä vähän joka puolelle. Minulla on maksimissaan enää vuosi elinaikaa. Maksimissaan. Joudan viettämään sen vankilassa. Mutta sinua tarvitaan nyt. Enemmän kuin koskaan. Kun poliisit ovat tulleet ja menneet, soita Jopille ja kerro tilanne.

Miehet alkoivat antaa ensiapua Pellelle. Hän oli tajuton osuman aiheuttamasta shokista ja kivusta mutta hän selviäisi. Ulkoa alkoivat kuulua sireenien äänet.

Pari viikkoa myöhemmin Ankkalinnan poliisilaitoksella

Poliisimestari Simo Sisulla oli visainen vyyhti selvitettävänään. Tai oikeastaan asioitten kulusta ei ollut suurtakaan epäilystä. Visainen kysymys oli se, kuinka toimittaisiin. Asiassa oli monia seikkoja jotka vaativat harkitsemista. Tärkein niistä oli se, että Mikin talosta oli löytynyt lähes miljoona dollaria käteistä. Ei ollut epäilystäkään siitä, mistä ne olivat peräisin. Mikki oli ollut poliisilaitoksen yhteyshenkilö MC Demontoothin suuntaan. Se, että hän oli ollut – ehkä jo alusta saakka – lahjottu poliisi oli Sisulle yllätys. Vai oliko se? Hän oli laittanut Mikin vaikeaan tilanteeseen. Toimimaan omia periaatteitaan vastaan. Olisiko Sisukaan pystynyt toimimaan toisin? Olisiko hänestä heittämään ensimmäistä kiveä? Joka tapauksessa Mikki oli arvostettu hahmo Ankkalinnassa. Särkeäkö se kuva? Mitä siitä hyötyisi? Kuka siitä hyötyisi?

Itse tapahtumista oli virallisesti selkeä kuva. Mikki oli aloittanut ampumisen ja 176-761 kertoi sen vuoksi ampuneensa Mikin. Mutta oliko niin todella käynyt? Mikki haudattiin kaksi vuorokautta ennen MC Demontoothin kuolleita jäseniä. Vertti oli ollut Mikin hautajaisissa tumma puku päällä ja jättänyt jäähyväisensä sedälle niin kuin protokolla vaati. Mutta MC Demontoothin hautajaisissa hän oli ollut liivit päällä. Jopi Jalkapuoli oli uusi presidentti. Sehän oli selvä. Hän oli arvostettu perustajajäsen ja selvä valinta. Mutta Vertin liiveissä luki ”vice president”. Liian aikaisin. Hän oli vasta hiljattain ylennyt prospectista täysjäseneksi. Se kertoi omalta osaltaan kaiken siitä, kuka Mikin tosiasiassa ampui.

Tutkintaa vaikeutti omalta osaltaan sekin että Sisu oli saanut vierailupyynnön Ankka-konsernin johtajalta Nenonilla MacAnkalta. Hän oli ollut edesmenneen Roope MacAnkan vaimo ja perinyt konsernin itselleen. Hänestä oli Roopen jälkeen tullut seuraava The Duck. Hän ei liikkunut juurikaan julkisuudessa mutta oli silti suosittu hahmo Ankkalinnassa. Varsinkin siitä syystä kun NHL aikanaan laajeni, hän perusti kaupunkiin Duckburg Mariners-joukkueen joka oli aikaisempana keväänä voittanut Stanley Cupin hurjassa trillerissä Boston Bruinsia vastaan. Voitto oli suorastaan räjäyttänyt Ankkalinnan jossa ei huipputason ammattilaisjoukkuetta sitä ennen ollut. Parempaa PR-temppua ei voisi kuvitellakaan. Lisäksi Ankka-konserni tarjosi yli puolet Ankkalinnan työpaikoista. Sitä ei voinut unohtaa. Tasapainotilaa ei voinut järkyttää. Sen Sisu tiesi jo ennen tapaamista ja siitä Nenonillakin muistutti.

Sisu oli tavannut Nenonillan päivää aikaisemmin. Nainen oli hauras vanha ankka joka puhui ystävällisellä, suorastaan sensuellilla äänellä josta kuitenkin saattoi tajuta, että tuon naisen käsissä oli imperiumi jonka laajuutta ja valtaa poliisimestari Sisu ei pystynyt edes käsittämään. Jos Roope oli ollut hämähäkki niin tuo nainen oli vielä vaarallisempi naarashämähäkki joka saattoi syödä urokset elävältä jos niin halusi. Hän pyysi Sisua istumaan ja alkoi puhua:

- Poliisimestari Sisu… on ilo ja kunnia tavata teidät… Ankka-konserni arvostaa suuresti niin teidän kuin Ankkalinnan poliisin työtä yleensäkin… niin kuin myös valitettavasti edesmenneen rikoskomisario Hiiren työtä… mutta ymmärtänette, että on olemassa niin sanottu vallitseva tasapainotila… jota ei kannata järkyttää… jos siihen nähden korjaa asian joka on korjaajan mielestä ongelma, voi aikaansaada kaksi vielä suurempaa ongelmaa… tasapainotilaan liittyy monta asiaa… myös MC Demontooth… tietänette että Aku Ankka oli edesmenneen mieheni veljenpoika… hänen kytköksensä ylikomisario Hiireen olivat ilmeiset… sitä myötä ylikomisario Hiiren teot niin Alligaattori-Joen baarissa kuin vuosia sitä ennen voidaan tietysti tulkita tiukan käsityksen mukaan tuomittaviksi… mutta vallitsevan tasapainotilan vuoksi kannattaa ehkä päätyä toisenlaiseen ratkaisuun… löytää toinen tutkimuslinja… joka ei koskaan selviä… olette olleet viisaita kun ette ole kertonut tutkimuksista ja tapahtumista mitään julkisuuteen vaikka ruumiit on jo haudattu… Poliisimestari Sisu… oletan, että teette asiasta omat ja viisaat johtopäätöksenne… ja oletan myös, että haluatte pitää niin minua henkilökohtaisesti kuin myös Ankka-konsernia ystävinänne ja liittolaisinanne… muistakaa tasapainotila… sitä ei, toistan, ei tule järkyttää…

Poliisimestari Sisu ei ollut ollenkaan tyhmä mies. Hän tunnisti uhkauksen ja näki silkkiin käärityn rautanyrkin kun se esille tarjottiin. Hän ymmärsi myös, että sen nyrkin voima oli jotain, jolle hän ei voisi mitään. Näin ollen hän Ankkalinnan poliisiasemalla löi leiman paperiin. Alligaattori-Joen kapakkaan oli tunkeutunut joitain latinon näköisiä rikollisia todennäköisesti Kalifornian puolelta ja hyökkäyksen seurauksena niin neuvottelutehtävässään ollut ylikomisario Hiiri ja kolme MC Demontoothin jäsentä oli saanut surmansa ja yksi Demontoothin jäsen haavoittunut. Valitettavasti tilanne oli mennyt ohi niin nopeasti, että tarkkoja tuntomerkkejä niin tekijöistä kuin heidän ajoneuvostaan ei oltu saatu. Tilanteessa mukana ollut 176-761 vapautettiin tutkintavankeudesta pahoittelujen saattamana. Asia selitettiin niin, että poliisi oli saanut nimettömän soiton, jonka mukaan 176-761 oli ollut vastuussa teoista. Se, että 176-761 oli tunnustanut ampuneensa Mikin yksinkertaisesti unohdettiin ja pöytäkirjat kirjoitettiin uudelleen. Tilanteen kulku oli sinänsä Sisulle selvä. Katkeroitunut Mikki oli aloittanut ampumisen. Vertti ampui sitten Mikin. Kuolemansairas 176-761 otti ampumisesta syyn itselleen. Mutta joskus totuuden esille tuominen saisi aikaan enemmän vahinkoa kuin sen piilottaminen. Mikki muistettiin suurena amerikkalaisena sankarina. Sellaisena hänet muistettaisiin jatkossakin.

Laitettuaan leiman paperiin poliisimestari Sisu kuittasi uransa päättyneeksi. Oli aika siirtyä eläkkeelle. Korkea aika. Hänen ovensa takana odotti Frank Kääkkälä josta tulisi Ankkalinnan uusi poliisimestari. Sen saman matruusi Kääkkälän poika joka taisteli Akun kanssa samalla ilmatorjuntatykillä Tyynellämerellä ja joka kaatui kamikaze-hyökkäyksessä. Frank Kääkkälä oli tehnyt uraa niin Kansas Cityn poliisivoimissa kuin FBI:ssä. Järkevä, asiallinen ja huippuälykäs nuori mies. Hänestä tulisi hyvä poliisimestari Ankkalinnan poliisivoimiin.

Hänet pitäisi ensin vain tutustuttaa vallitsevaan tasapainotilaan. Ja opettaa, että Ankkalinna oli kuin rivi dominopalikoita. Jos ensimmäisen kaatoi, saattoivat kaatua kaikki muutkin. Siksi sitä ensimmäistäkään ei saanut kaataa. Täytyi vain pujotella palikoitten välissä.

XXXV YMMÄRRYSHARJOITUS

October 4, 2017, 1:17 pm

≫ Next: VIELÄ HIEMAN VOIMASTA JA KUNNIASTA

≪ Previous: MIKKI HIIREN VALINNAT

$

0

0

Eli ajatuksia voimasuhteista, suhteettomuudesta ja valtiokoneiston hyväksymästä vähemmistön terrorista

Olen tässä vuosien varrella oppinut hyvin perustein ajattelemaan että tämän blogin lukijat ja kommentoijat ovat järkeviä ja asiallisia ihmisiä jotka ajattelevat asioista, no, järkevästi ja asiallisesti. Ennen kaikkea he tietävät, että vahvemmalle ei kannata ruveta elvistelemään ja he ymmärtävät amerikkalaisen sanonnan put your money where you mouth is eli toisin sanoen he ymmärtävät että egon ei kannata kirjoittaa sellaisia vekseleitä joita kroppa ei pysty lunastamaan. Vertauksena voisi sanoa sen, että pieni ja heiveröinen heppu tajuaa, ettei hänen kannata ryhtyä elvistelemään eikä varsinkaan yrittämään väkivallan tekoja vastaan tulleelle kolmelle rotevalle karpaasille. Vaikka nämä karpaasit olisivat kovasti rauhallisia eikä heillä olisi halua tehdä tuolle heiveröiselle hepulle mitään pahaa. Sellaista kutsutaan nimellä itsesuojeluvaisto mikä on kovasti terve piirre ihmisessä.

Järkevässä maailmassa näin tapahtuisi muutenkin ja itsesuojeluvaisto toimisi myös suuremmassa, valtiollisessa mittakaavassa. Sitä kautta päädyn ajattelemaan järkevää ja asiallista valtiota nimeltä Äx jossa on suhteellisen järkevä ja asiallinen, vaikkakin hiljattain muualta tullut vähemmistö. Maan väkiluku on kaikkiaan noin kymmenen miljoonaa ja se koostuu pääosin äxääteistä jotka puhuvat äxäätin kieltä ja jotka ovat kulttuuriperimältään koko lailla kristillisiä, pääosin tietysti nykyisin tapasellaisia mutta kyseisen ajattelutavan pohjan myötä he ovat saaneet aikaiseksi varsin hyvin menestyvän ja hyvinvoivan valtion. Tällaisia valtioita löytyy Euroopassa viljalti.

Ajatellaan sitten sitä, että tässä äxäättien maassa on se ulkopuolelta tullut vähemmistö. Sanotaan että heitä on viisi prosenttia väestöstä ja he olevat tulleet maahan viimeisen suurinpiirtein kolmen- neljänkymmenen vuoden aikana. Vähemmistö ei ole tullut pakolaisina vaan nostaakseen omaa elintasoaan, sillä heidän omassa maassaan se ei ole mahdollista johtuen siitä, että heidän maassaan ei asu äxäättejä jotka saisivat valtion kuntoon vaan ihan muita ihmisiä. Joilta se valtion kuntoon laittaminen on jäänyt enempivähempi vaiheeseen. He ovat ymmärtäneet että äxäättien kustantamana äxäättien valtiossa ilmainen eläminen ja jopa ajoittainen äxäättien kustantama lomailu kotimaassaan puolestaan on mahdollista. Vähemmistön edustajat eivät varsinaisesti edes kiistä tilannetta. Tämä vähemmistö on täysin riippuvainen äxääteistä sillä heidän elantonsa on kokonaan äxäättien maksaman sosiaalituen varassa. Vain hyvin harva tästä vähemmistöstä on pystynyt työllistymään ja suurin osa heistäkin on työllistynyt vain sellaisiin julkisen sektorin tehtäviin joita ei olisi tarvittu ellei tämä vähemmistö olisi aikanaan tullut äxäättien luvalla valtioon Äx. Sanalla sanoen tämä vähemmistö on äxääteille täysin turha ja tarpeeton. Äxäätit pärjäisivät oikein hyvin ja itse asiassa paljon paremmin ilman tätä vähemmistöä. Se on heille pelkkä rasite. Jostain syystä he ovat kuitenkin suostuneet sietämään ja elättämään tätä heille täysin turhaa vähemmistöä.

Ajatellaan sitten niin, että tässä vähemmistössä on järkeviä johtajia. He ymmärtäisivät, että vaikka heidän kulttuurinsa ja uskontonsa ovat kovasti erilaisia kuin äxäättien kulttuuri ja vähemmistö saattaa pitää monia äxäättien tapoja jopa vastenmielisinä aivan niin kuin äxäätit saattaisivat puolestaan pitää monia vähemmistön tapoja yhtä lailla vastenmielisinä, viisaat vähemmistön johtajat ymmärtäisivät silti muutamia heidän kannaltaan hyvin tärkeitä seikkoja. Ensinnäkin he tajuaisivat sen ilmiselvän asian, että tämän vähemmistön elatus on täysin riippuvainen äxääteistä eikä se automaattinen elatus välttämättä ole mikään kiveen hakattu tila. Se voisi muuttua välittömästi poliittisella päätöksellä. Toiseksi he ymmärtäisivät, että äxäättien poliisivoimat ovat varustettu sekä aseilla että tarvittaessa hyvinkin kovilla valtuuksilla. Vaikka niitä valtuuksia ei olla pahemmin käytetty, niin ne ovat silti olemassa. Viisaimmat vähemmistön johtajista kävisivät pyörähtämässä wikipediassa ja tutustuisivat äxäättien puolustusvoimiin. He katselisivat tietoja ja löytäisivät seuraavaa:

VALTION ÄX PUOLUSTUSVOIMAT:

- Henkilökunta:                   30.000 sotilasta

- Reservit:                           120.000 reserviläistä sekä toiset 120.000 sotilaskoulutettua mutta sijoittamatonta

- Santarmijoukkoja             20.000 santarmia

- Tankkeja                           100 kappaletta

- Rynnäkkövaunuja            200 kappaletta

- Panssaroituja ajoneuvoja  600 kappaletta

- Tykistöä                            300 putkea

- Kranaatinheittimiä            600 putkea

- Hävittäjiä                          48 kappaletta

Lisäksi maalla olisi vielä 40 kappaletta sellaista koulutuskonetta jotka pystyisivät oikein hyvin tekemään rynnäköintitehtäviä varsinkin sellaista vihollista vastaan jolla ei olisi minkäänlaista ilmatorjuntaa jota taas vähemmistöllä ei ole. Kaikille sotilaille ja reserviläisille olisi tarjolla vähintään rynnäkkökivääri. Lisäksi varikoilta löytyisi konekiväärejä, kranaattikonekiväärejä ja ennen kaikkea pilvin pimein erilaisia sinkoja, käsikranaatteja ja räjähteitä. Kaiken lisäksi maasta löytyisi ainakin parisataatuhatta kantaväestöön kuuluvaa aseen omistavaa niin metsästys- kuin ammunnan harrastajaa. Vähemmistön älykkäät johtajat ymmärtäisivät myös sen ilmiselvän asian, että nämä äxäätit ovat huomattavasti kyvykkäämpiä toimimaan organisoidusti kuin vähemmistön edustajat. Eiväthän he muuten olisi edes saaneet aikaiseksi sellaista valtiota joka kykenisi elättämään jopa itselleen täysin hyödytöntä ulkopuolelta tullutta vähemmistöä samoin kuin äxäättien elättämää ohjaus-, opastus- ja puolestaloukkaantumiskoneistoa.

Varmaankin valtion Äx etnisen vähemmistön viisaat johtajat pistäisivät viisaat päänsä yhteen ja tuumisivat seuraavaa:

- Äxäätit pystyisivät jyräämään meidät aivan koska vain he haluaisivat. Meillä ei olisi mitään jakoa.

- Heidän ei periaatteessa tarvitsisi käyttää edes sotilaallista voimaa. Sekin riittäisi, että he yksinkertaisesti lakkaisivat antamasta meille sosiaalitukea. Meiltä loppuisi syöminen.

- Jos he olisivat vielä pahemmalla päällä he katkaisisivat asuttamistamme kaupunginosista sähkön, veden ja kaasun.

- Ja kaiken lisäksi heillä on käytössään meihin nähden äärimmäinen sotilaallinen ylivoima. Jos he päättäisivät käyttää sitä, niin meillä olisi kyyti enemmän kuin kylmää. Jos me itse taas puolestamme yrittäisimme alistaa äxäätit aseellisesti ja pakottaa heidät oman kulttuurimme alaiseksi meidät murskattaisiin totaalisesti parissa vuorokaudessa.

Pistettyään viisaat päänsä yhteen nämä vähemmistön johtohenkilöt päätyisivät seuraavaan järkevään johtopäätökseen jonka sanelisi terve ja perusteltu itsesuojeluvaisto:

- Meidän kannattaa olla kuin kusi sukassa. Ainoa meteli mitä meidän kannattaa pitää, on se että esitämme jatkuvaa julkista kiitosta äxäättien hyvän tahdon ylistykseksi ja kiitokseksi.

- Ennen kaikkea vähemmistömme edustajien ei kannata syyllistyä minkäänlaisiin kantaväestöön kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin. Ei saa antaa pienintäkään aihetta siihen, että äxäätit polttaisivat päreensä meitä kohtaan. Jos joku perkeleen törppö edes suunnittelee sellaista, se typerys kannattaa ilmiantaa äxäättien poliisille välittömästi tai puolestaan antaa sille sakinhivutus omiemme toimesta.

- Aivan kertakaikkisen hullua vähemmistömme edustajille olisi tehdä terrori-iskuja kantaväestöä kohtaan. Se jos mikä polttaisi niitten päreet lopullisesti. Jos saamme pienintäkin vihjettä tuollaisesta toiminnasta, meidän täytyy ilmoittaa siitä välittömästi äxäättien poliisivoimille ja tuomita kaikki tuollaisen toiminnan valmistelu julkisesti. On toimittava nimenomaan ennen iskuja eikä tyytyä esittämään latteita lausuntoja iskujen jälkeen. Ja nimenomaan meidän on toimittava. Mehän kuitenkin parhaiten tiedämme, mitä yhteisössämme tapahtuu.

- Meidän ei myöskään kannata pahemmin vaatia, että kantaväestö alkaisi elää meidän tapojemme ja kulttuurimme mukaisesti. Ehkä maksimissaan voisimme ei vaatia, vaan pyytää, että he sietävät omat tapamme, jotka ovat heille vieraita ja monelta osaltaan vastenmielisiä. Esimerkiksi se, että me pistämme naisemme kulkemaan julkisuudessa säkki päällä. Täytyy tässäkin vaiheessa muistaa, että äxäätit elättävät meidät. Me olemme riippuvaisia heistä, he taas eivät meistä. Me olemme heille aivan turhaa ja tarpeetonta hukkapätkää. Jälleen kannattaa muistaa myös se, että heidän väkivaltakoneistonsa on meihin nähden totaalisen ylivoimainen. Siltä puuttuu vain käsky. Meidän täytyy toimia niin, ettei sitä käskyä koskaan tule. Meidän ei tule antaa siihen pienintäkään aihetta.

- Pitkässä juoksussa meidän kannattaa myös kehottaa voimakkaasti oman vähemmistöväestömme jäseniä syntyvyyden säännöstelyyn. Ja meidän täytyy myös aktiivisesti vastustaa sitä, että oman vähemmistömme edustajia otetaan maahan lisää. Sillä ymmärrämmehän me oikein hyvin sen, että meitä elättävät nimenomaan äxäätit ja jos he nopean syntyvyytemme myötä muuttuvat valtion Äx alueella vähemmistöksi, niin se tarkoittaa myös sitä, että heillä ei ole enää varaa elättää meitä. Silloin valtio Äx muuttuu juuri sellaiseksi valtioksi josta me muutimme valtioon Äx. Hankkimaan parempaa, varmaa ja vasteetonta elatusta. Se kaikki lakkaa silloin olemasta ja me olemme pelkällä lisääntymisellämme tappaneet meitä ruokkivan isännän.

Näin ajattelisivat viisaat vähemmistön edustajat. Mutta tällaisia äxäättien valtioita ei ole. Onhan niitä äxäättien valtioita sinänsä, toki. Mutta niitä äxäättivaltioissa asuvia viisaita vähemmistöjohtajia puolestaan ei ole. Eikä viisaita äxäättijohtajia. Sillä niin länsi- kuin pohjoiseuroopassa nämä vähemmistön edustajat ovat huomanneet, että heidän tekemiin niin terrori-iskuihin kuin jokapäiväiseen arkipäivän terroriin ei reagoida ja heidän tarpeeton elättämisensä on kyseenalaistamaton itsestäänselvyys. Tähän tilanteeseen ei reagoida varsinkaan siellä missä pitäisi eli poliittisella taholla. Kyseinen terrori jopa yritetään selittää olemattomaksi tai ainakin merkityksettömäksi ja kantaväestön väärästä asenteesta johtuvaksi. Vaikka äxäättivaltioitten väkivaltakoneisto on paperilla voimakas, niin sekin antaa vähemmistölle alistumisen ja antautumisen viestin. Hauista olisi, mutta tahtoa ja ennen kaikkea valtuuksia ei. Samaa viestiä antaa maitten niin poliittinen- kuin virkamieskoneisto joka komentaa väkivaltakoneistoa ja nimenomaan sieltä viesti on peräisin. Viesti alistuvista ja antautuvista yhteiskunnista. Selkeää viestiä sellaisten yhteiskuntien ja kulttuurien edustajille, jotka eivät ole yhtä kehittyneitä kuin omamme ja joista on kaikkien äxäättien yhteiskunnille pelkkää haittaa. Viestin voi kiteyttää neljään lauseeseen:

Te voitte tehdä mitä haluatte. Meistä ei ole estämään sitä. Me emme edes halua estää sitä. Vaikka me toki pystyisimme.

Maailmanhistorian aikana on ollut valitettava vakio, että enemmistö sortaa ja terrorisoi vähemmistöjään. Sellaisesta on päästävä eroon. Sellainen ei ole ihmistapojen mukaista. Mutta onko välttämätön ja ainoa vaihtoehto se, että vähemmistö puolestaan terrorisoi enemmistöä? Sitä enemmistöä, joka elättää sitä terrorisoivan vähemmistön? Missä vaiheessa tästä tuli vallitseva ja kyseenalaistamaton totuus ja ennen kaikkea miksi?

Suomi on yksi esimerkki äxäättien valtiosta. Se pystyisi jyräämään ulkoa tuodun ja perseilevän vähemmistön aivan koska haluaisi. Mutta se hyväksyy vähemmistön arkipäivän terrorin joka tapahtuu jatkuvina väkivalta- ja seksuaalirikoksina. Se hyväksyy kansanosan joka on pelkkä rasite ja joka kasvaa suhteessa huomattavasti enemmän kuin heitä elättävä enemmistö. Suomi valtiona jopa tajuaa, mitkä tilanteen seuraukset ovat. Mutta silti Suomi toimii niin kuin se toimii. Se pitää mieletöntä tilannetta kyseenalaistamattomana itseisarvona. Jäljelle jää jälleen kysymys miksi?

Sitä ei ymmärrysharjoitus kerro, sillä ymmärrysharjoituksen tekijällä ei ole siihen vastausta. Ehkä pientä vinkkiä tuosta ajattelutavasta antaa hommaforumin kautta saatu uutinen jossa Pennsylvania State University-Brandywinen professori Angela Putman kertoo meille viisauksiaan:

”Usko kovaan työntekoon on valkoista ideologiaa”

Jos teen lujasti työtä, voin menestyä -näkemys on professorin mielestä rasistisen ideologian tuotosta.

Pennsylvania State University-Brandywinen professori Angela Putman katsoo, että opiskelijat sosiaalistetaan uskomaan, että pääsemme omalla työllämme siihen mitä olemme. Professorista kertoo Campus Reform.

Professorin mukaan yliopiston tulisi tehdä enemmän saadakseen opiskelijoiden uskon meritokratiaan (kyvykkäiden valtaan) ja kovan työn arvoon vähenemään. Hän toivoo kollegojensa lopettavan ”valkoisuuden” edesauttamisen.

Puhetaitoa opettava professori veti kolmipäiväisen seminaarin valkoisesta etuoikeudesta. Tulokset ovat nähtävissä tässä hänen tutkimuksessaan.

Putmanin mukaan mukana olleet opiskelijat hyväksyivät laajasti ”valkoiset ideologiat”, kuten väitteet ”jos työskentelen kovasti, voin menestyä” ja ”jokaiselle on yhtäläinen mahdollisuus menestyä”. Niistä voidaan hänen mukaansa päästä eroon uudelleenkoulutuksella.

Professori katsoo, että meritokratia on vain sosiaalinen konstruktio ja ”siten valkoisuusideologiaa voidaan tuottaa uudelleen yleisellä hyväksynnällä ja normien kyseenalaistamattomuudella, kuten myös jokapäiväisessä keskustelussa, jossa on laaja valikoima rodullisia kannanottoja”.

Angela Putmanin mukaan professoreiden pitäisi opettaa ”miten rasismi ja valkoisuus toimivat eri konteksteissa, järjestelmän ja instituutioiden voimakasta vaikutusta ja valkoisten ideologien yleisyyttä Yhdysvalloissa”.

Alleviivaukset omia. Itse olen tietysti varsin vanhanaikainen heppu joten ajattelen, että jos musta mies tekee kovasti töitä, niin totta munassa hänellä on oikeus menestyä. En minä sitä häneltä kiellä. Ei se minulta pois ole. Jos kyseinen professori olisi vain yksittäinen horinmummoa puhuva hourupää, niin asia ei vaatisi kommentointia. Mutta kun hän ei ole. Yliopistopiireissä tai ainakin yhteiskuntataiteitten alalla hän on arkkityyppi. Onko niin, että neekeripiireissä käytetty termi ”acting white” on leviämässä laajemmalle yhteiskuntaan ja sitä pidetään pahana? Onko niin, että ne asiat, joilla yhteiskunnat on saatu toimimaan ovat vääriä ja hylättäviä? Hylätäänkö työnteko ja elämässä eteenpäin yrittäminen vanhanaikaisena ja pannaan paikat paskaksi ja palamaan jonkunlaisen suvaitsevaisuuden nimissä? Tietysti – jos ajatellaan positiivisuuden kautta – kyseisessä tilanteessa kyseisen professorin elatus lakkaisi ensimmäisenä. Kun ei olisi enää toimivaa yhteiskuntaa, joka hänet elättäisi.

Sitä myötä tietysti päädyn kysymään, että onko vähemmistön enemmistöä kohtaan kohdistama jokapäiväinen terrori hyväksyttävä ja jopa tavoiteltava tila?

Seuraava kysymys on tietysti että miksi ihmeessä se sellainen olisi? Kuka siitä hyötyy? Mitä hyvää se yhteiskunnalle tekee? Minkä virheen se korjaa? Mutta noitten kysymysten esittäminenhän onkin jo sitä vihapuhetta. Jota opetus- ja kulttuuriministeriö tuoreella kampanjallaanvastustaa.

Ei. En osallistu tuohon kampanjaan. Minä en vastusta kyseisen propagandaministeriön määrittelemää vihapuhetta. Enkä muista antaneeni kyseiselle ministeriölle enkä varsinkaan kaikkien sukupuolikiintiöministerien arkkityypille Sanni ”vahänkshienookunmäoonministeri” Grahn-Laasoselle lupaa määritellä kiellettyjä puheenaiheita puolestani.

Ja pannaanpa tähän loppuun vielä pieni, mutta kuvaava uutinen äxäättivaltiosta nimeltä Suomi. Uutisen otsikko on siis Nuorisojengi hakkasi lipuntarkastajanbussissa - "kukaan matkustajista ei tullut auttamaan".

Tarkastajia oltiin haukuttu rasisteiksi. Keitähän tekijät mahtoivat olla? Tekijät selvisivät ehdollisilla tuomioilla. Ja itse tapahtuma on tapahtunut vuonna 2015. Oikeuden rattaat ovat hitaat. Eikä kukaan tullut apuun. Ei tullut. Kun ei uskalla. Kas kun väkivaltaa käyttänyt auttaja olisi saanut suuremman tuomion. Ja millä muulla tuollaisessa tilanteessa voisi enää auttaa kuin väkivallalla? Puhejudollako ehkä?

VIELÄ HIEMAN VOIMASTA JA KUNNIASTA

October 6, 2017, 2:05 pm

≫ Next: TAEMMALLA HYIJÄRVELLÄ

≪ Previous: XXXV YMMÄRRYSHARJOITUS

$

0

0

Aikaisemman kirjoitukseni kommenttiosiossa käsiteltiin hieman sitä asiaa, että kuinka monta mustaa naista suomalaiset miehet ovat Suomessa raiskanneet. Erityisesti kysymyksen voisi täsmentää niin että kuinka monta somalinaista suomalaiset miehet ovat raiskanneet. Tilastojahan asiasta ei taida olla, mutta jos se ensimmäinenkin tapaus tulisi esille niin somalista kuin muuten vaan mustasta niin lööpit epäilemättä huutaisivat ilvestä suuremmilla kirjaimilla. Suurimpana ongelmanahan raiskausrikoksissa ja varsinkin niitten lisääntymisissä on maassamme islamilaisten miesten suomalaisiin naisiin kohdistama seksuaalinen väkivalta. Siihen liittyen mainio vakikommentoija tira+ laittoi kommentin josta erityisesti loppuosa kolahti:

Suomalainen on tuskastumiseen asti rehellinen, noin pääsääntöisesti. Jos ottaa väkisin sen minkä voi saada maksamallakin, niin sehän on varastamista ja varastaminen on rumaa. Ehkä tältä pohjalta voisi tuota kotouttamiskoulutustakin harkita. Älä varasta. Tavaraa tai henkilön itsemääräämisoikeutta. Eihän sitä tarvitse kertoa että se on kristillinen käsky. Kun varastaminen on niin paha juttu muslimikulttuurissa että siitä voi käsikin lähteä, niin ehkä tällä se ymmärrys raiskaustenkin rumuuteen menisi pieneen päähän? Ai niin, mutta se kissa ja lihanpala. Onneksi olen aina ollut vannoutunut koira (boxeri)ihminen.

Tiukasti toteutetussa islamilaisessa kulttuurissa varkaalta leikataan käsi. Mutta islamilaisessa kulttuurissa irtain omaisuus on paremmin suojattu kuin naisen itsemääräämisoikeus. Myös seksuaalinen sellainen, varsinkin kun se kohdistuu vääräuskoiseen naiseen. Pahimmissa maissa raiskatut naiset päätyvät kivitetyksi avionrikkojina.

Tästä päästään siihen, mitä – väitän että täysin tavallisena suomalaisena miehenä – ajattelen siitä, mitä suomalainen mies puolestaan ajattelee seksuaalisuudesta.

Mikä suomalaista miestä kiihottaa?

No tietenkin se, että nainen on alasti sängyssä, jalat levällään ja vinkkaa etusormellaan sanoen että tulehan jätkä ja pane toimeksi. Täällä olis herkkua tarjolla. Ja silloinhan suomalainen mies menee ja panee toimeksi ja (kirjaimellisesti) panee parastaan. Koska mikä voisi olla kiihottavampaa kuin se ajatus, että tuo nainen haluaa minua? Juuri minua. Jumalauta, juuri minua! Voisiko mies tuntea itseään enemmän mieheksi isolla alkukirjaimella kuin silloin? Nimenomaan sen vuoksi että nainen haluaa.

Jos se nainen puolestaan toteaa, että valitan, ei lohkee tällä kertaa eikä noin niin kuin yleensäkään niin suomalainen mies nielee ylpeytensä. Jos meinaan ei sakset aukee vapaaehtoisesti niin ei jöpökkäkään ota eteen. Kurjalta tuntuu ja itsetunto kärsii, sitähän ei voi kiistää. Ryppäämisen puolelle saattaa mennä. Mutta suomalainen mies ymmärtää, että miehen ja naisen välisen vaakamambon sisällöstä puolet tapahtuu jalkojen ja se tärkeämpi puoli korvien välissä. Jos yhtälö ei täyty, niin mitään ei tapahdu. Naista ei voi kohdella kuin S-marketista ostettua (tai islamilaisessa tapauksessa varastettua) palaa lihaa. Suomalainen mies ymmärtää sen, että voima ja kunnia vaatii sitä, että mies itsessään herättää naisessa kiinnostuksen. Raiskaaminen on voimattomuutta ja kunniattomuutta.

No joo, tietenkin tähän väliin joku tiedostava ihminen toteaa, että kyllä suomalainenkin mies raiskaa. Raiskaapa juu. Enhän minä sitä kiellä. Mutta kuinka moni suomalainen mies uhoaa sillä teollaan? Jos suomalaisessa miesten saunaillassa joku jätkä elvistelisi että meninpä ja raiskasinpa Minnan toissaviikolla niin jätkä saisi turpaansa ja se olisi viimeinen sen porukan saunailta johon hän osallistuisi. Miehen voima ja kunnia tarkoittaa vastuuta, suojelemista, kumppanuutta ja luottamusta. Ei alistamista.

Jostain syystä silti kovaäänisimmät feministit haluavat maahan miehiä, joille naisen seksuaalinen itsemääräämisoikeus ei merkitse mitään, sillä nainenhan on heille – uskontonsa ja kulttuurinsa mukaan – vain irtainta omaisuutta. Jos sitäkään. Ja juuri tuollaisia miehiä nuo naiset tähän maahan haluavat.

Rulla islamilaista naisten ihmisoikeutta.

Ja näitten islamilaisten naisten islamilaisten oikeuksien kannattajia. Käveleviä, eläviä ja hengittäviä paradokseja. Ei mulla oikeestaan muuta tällä kertaa.

TAEMMALLA HYIJÄRVELLÄ

October 8, 2017, 8:00 pm

≫ Next: TASA-ARVOA VAI TRANSA-ARVOA?

≪ Previous: VIELÄ HIEMAN VOIMASTA JA KUNNIASTA

$

0

0

Eli täysin tavallinen metsästyspäivän jälkeinen ilta

Pinnanmaan maakunnassa, Uuden Hyisianan äärimmäisessä perukassa sijaitsevan luonnonkauniin ja rauhallisen Taemman Hyijärven rannalla sijaitsi muuan mökki. Sellainen yksinkertainen vähän yli parinkymmenen neliön lautamökki. Mökki oltiin rakennettu joskus 1970-luvulla ja jota nykyisin pidettäisiin vanhanaikaisena hukkapätkänä koska sellainen ei kiinnosta nuorempaa sukupolvea. Ainakin mediassa esiintyvät ns. asiantuntijat olivat sanoneet niin. Mökissä ei ollut suurempia mukavuuksia. Sähköt sentään, pari sähköpatteria jotka pitivät peruslämmön, mikroaaltouuni ja kaksipisteinen liesi pienellä uunilla sekä kahvinkeitin. Plus tietysti takka. Mökistä pätkän matkaa rantaan päin oli pieni sauna. Täysin sähkötön ja sellainen jota saattoi sanoa kahden ja puolen perseen saunaksi. Mökin pihalla alkoi kuulua kaukaisuudesta moottorin ääntä. Jaa, sieltähän tulivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka ajoivat punaisella Nissanin pick-upilla mökin pihaan. Nämä karaistuneet erämiehet ts. keski-ikäiset mahakkaat äijänvässykät eivät olleet kiinnostuneet ns. asiantuntijoitten mielipiteistä ja heistä mökki oli vallan viihtyisä. Heillä kun meni hitaasti mutta aina varman päälle.

Miehet näyttivät tulevan metsältä, hyväntuulisina vaikka laukaustakaan ei ollut ammuttu. Piruakos sitä tyhjää taivasta tulittamaan kun ei elukan elukkaa ollut näkynyt? Mukavahan siellä metsässä oli silti hissukseen tepastella ja välillä istua tulilla. Miehet siirsivät autosta reput ja asepussit mökin kuistille. Lötjönen kävi pistämässä kahvinkeittimen pulputtamaan ja miehet jakaantuivat eri tehtäviin. Ykä läksi hakemaan saunapuita liiteristä. Takkapuita oli kuistilla jo valmiina edelliseltä päivältä. Liiterissä oli irroiteltuna reilusti kuivaa tuohta sekä muutama tervaspölkky josta Ykä pilkkoi syttypuut. Jos ei noilla syty, niin ei sitten millään.

Lötjönen alkoi puolestaan kantaa järvestä ämpäreillä vettä saunalle. Ensimmäisenä hän täytti kiukaassa kiinni olevan kuumavesisäiliön. Pitihän sitä pesuvettä sentään saada eikä kiuasta parannut lämmittää jos säiliö oli tyhjä. Sen jälkeen hän täytti saunassa olevan saavin ja vielä erillisen ämpärin löylyvedeksi. Samaan aikaan Ykä oli tuonut puut saunalle, viritteli tulen ja pienen saunan savupiippu alkoi röyhtäillä ilmoille tyytyväistä savua. Niin vanhoilla mökeillä kuin saunoillakin oli sielu ja ne tiesivät mitä varten ne olivat olemassa. Ne tiesivät olevansa ihmisen suoja sekä lepopaikka ja kun paikalla oli ihmisiä, ne hyrisivät tyytyväisinä. Ykä latoi pesän täyteen, miehet marssivat mökille, ottivat kupilliset valunutta kahvia, väsäsivät sen lisäksi ruisleipää jonka päällä oli paikallista hyimariinia sekä Lälläveden Läski& Leivonnaisen valkoisen heterometsästäjän jahtileikettä ja siirtyivät eväittensä kanssa mökin kuistille aseitten huoltotoimiin.

Huoltotoimet eivät olleet sinänsä niin välttämättömiä sillä eiväthän miehet olleet tyhjässä metsässä ampuneet laukaustakaan mutta olihan aseisiin kertynyt kumminkin kosteutta ja aseitten huoltoräpläys oli mukavan terapeuttista toimintaa terapiaa tarpeettomille miehille. Joku hame päällä kulkeva viiksekäs miestaijotainsinnepäin, joka sai valtamediassa varsinaiseen substanssiinsa nähden ylimitoitettua julkisuutta olisi varmaankin tulkinnut asian niin, että nuo kaksi vaarallisen heteroa metsästäjää olivat aivan sillä kynnyksellä että heissä puhkeaisi breivikiläinen tuhoamissyndrooma joten heillä ei olisi elämisen oikeutta ollenkaan mutta kyseinen häiskä asusteli kaukana Helsingissä ja Pinnanmaalla puolestaan ei hipit hillu eikä anarkistit askartele.

Jaahah… pyssyt sisälle ja miehet saunaan. Miehille jo tuttu sauna lämpesi valmiiksi kahdella pesällisellä joten Ykä ja Lötjönen siirtyivät löylyihin. Samalla kiukaan päälle vietiin kiuaspussi jossa olisi illan eväs. Jossain sentään myytiin vielä kiuaspusseja jotka saattoi varsinaisesti laittaa kiukaalle. Mikä helvetin kiuaspussi se semmonen on jossa lukee asiakseen, että ei saa laittaa kiukaalle? Onko olemassa myös töpseleitä joita ei saa laittaa pistorasiaan, häh?

Lötjönen heitteli kiukaalle tsössiä hissukseen. Eihän kyseessä mikään löylykilpailu ollut. Sauna on nautintoa, ei urheilua. Kiukaalla oleva kiuaspussi kihisi mukavasti tuoden hyvää tuoksua. Oman tuoksulisänsä toi kauhaan löylyveden sekaan laitettu ja kiukaalle heitetty loraus Tsuhnan Kostoa. Kaljaahan ei pidä heittää kiukaalle paljaaltaan, se haisee silloin kitkerältä. Miehet hikoilivat ja puhuivat niitä kiellettyjä asioita joita niin monet suomalaiset miehet saunassa puhuvat. Vihapuhettahan se oli pääosin, Huhtenov/Taponov-asteikolla (asteikko 1 – 10) määriteltynä noin 10,58. Mutta näissä keskusteluissa oli mukana aina myös tietty filosofinen piirre. Niin kuin joskus aikaisemmin se, että oppiiko mukula sanomaan itse ”poppa” vai opettaako aikuiset sen? Kuka sanoi ensimmäisen kerran ”poppa”.

Tällä kertaa saunomisen filosofisena antina oli se huikea fyysinen suoritus josta laulettiin Rauli Badding Somerjoen kappalessa ”Paratiisi”. Siinähän laulettiin että ”Warret yhteen kiedottiin, hiekka tarttui varpaisiin, meren kiihkeään rytmiin kun vaivuttiin”. Se pisti Ykän ja Lötjösen miettimään. Millä helvetin voimalla kaksi Wartburgia on onnistuttu vääntämään rullalle keskenään? Paljonko newtonmetrejä vai mitä perkeleitä ne nyt olikaan moiseen suoritukseen vaadittiin? Tekikö suorituksen vain mies ja nainen? Niitten täytyi olla itäsaksalaisia doupattuja urheilijoita. Ja miten se käytännössä tehtiin? Pantiinko pari Warrea ristikkäin päällekkäin ja alettiin sitten vääntämään? Miehet totesivat että asiasta tarkempien johtopäätösten tekeminen vaatisi vielä huomattavan määrän lisäinformaatiota ja palasivat sen jälkeen tuttuun ja turvalliseen vihapuheeseen jonka sisällön mahdollisesti kuullessaan eräät Huhtenov ja Taponov olisivat vaatineet välittömästi kuuntelulaitteitten asentamista kaikkiin suomalaisiin saunoihin. Varsinkin sellaisiin, jotka sijaitsisivat metsästysalueitten välittömässä läheisyydessä.

Muutamien löylyjen jälkeen oli tietysti tauon paikka. Tuossa pienessä saunassa oli hyvin pieni pukuhuone ja sitten pieni mukava kuisti johon miehet siirtyivät pyyhe ympärillään ruumis höyryten, aukaisivat kylmät Tsuhnan Kostot ja panivat palamaan Voimasavuke Bostonit. Kuistille lennähti harakka joka tuumaili miehille:

- No, mitäs jäbät?

- Mitäs tässä sen kummempaa. Mettäreissulla ollaan. Ja vähän päivän päätteeksi löylytellään. Mitäs harakka itte puuhailet?

- No… näitä harakkojen bisneksiähän minä tässä väkertelen. Kovaa työtä se on, ei siitä mihinkään pääse. Täytyy sanoa, että on teillä ihmisillä helpompaa. Teillä kun on ne työajat, ammattiliitot, työttömyyskorvaukset ja sosiaaliturvat. Me taas joudutaan painamaan hommia kelloon katsomatta niin kauan kunnes tuoni korjaa. Ja harvapa meistä vanhuuttaan kuolee. Eikä meillä ole noita saunojakaan niin kuin teillä.

- Tuo on kyllä totta ja harakoitten ammattiliiton järjestäytymistaso on kyllä ikävän alhainen, ettei suorastaan olematon. Ja harakkojen lakkoaseen teho on myös melko onneton. Mistäs harakat lakkoilisivat? Syömisestä? Mutta kyllähän me se sauna sulle sentään tarjotaan. Tule meidän mukaan löylyihin jos haluat.

- Jaa… emmä tiä. Siellä on kumminkin aika kuuma enkä tiedä, kuinka se vaikuttaa tähän mun höyhenpeitteeseen. Ja tarttee lähteä hommiin muutenkin. Som´moro!

- No ei muuta kuin mahdollisimman suurta lyckaa niihin harakan afääreihin. Toivottavasti on onni myötä ja löytyy paljon helppoa evästä.

Harakka lennähti omille asioilleen, miehet menivät takaisin saunaan löylyttelemään ja jatkamaan rauhallisia vihapuheitaan jotka kohosivat Huhtenov/Taponov-asteikolla jo lukemaan 11,44. Parien löylyjen ja taukojen jälkeen oli pesun aika. Ykä otti neljä tyhjää muovivatia, lörötti kiukaan säiliöstä niihin kuumaa vettä, täytti saavista kuumavesisäiliön uudestaan täyteen ja lisäili sitten hissukseen kauhalla saavista vateihin kylmää vettä kunnes vesi oli sopivan lämpöistä. Puoliksi tyhjentyneelle löylyvesiämpärille hän teki samoin. Eihän se pesu suihkua sinänsä vastannut mutta saattoi siinä munat ja kainalot sentään pestä ja päänsä huuhdella. Pesun jälkeen itseään kuivaava Lötjönen totesi:

- Tiedäkkös, Ykä mitä.

- Tiedänhän minä. Tosin kovin vähän. Yksinkertainen kun olen. Ja viha-ajattelija vielä kaiken lisäksi. Valistas tyhmempää.

- Tää on muuten tää vatipesu tuolle nuoremmalle sukupolvelle varmaankin aika vierasta. Etten sanoisi täysin tuntematonta.

- Jaa… piru vie, taidat olla oikeassa. Suihkuton kämppä on niille vissiin ihan scifiä. Me molemmathan ehdittiin viettää sentään ne elämämme ensimmäiset vuodet niin että oli sauna, muuripata ja sitten vativesillä pestiin. Tai no, vanhemmathan meidät silloin pesi. Ei siitä niin kauankaan aikaa ole. Loppujen lopuksi. Yleensäkin ne meidän lapsuus- ja nuoruusvuodet taitaa olla nykyisille parikymppisille pelkkää Rintamäkeläisten introa. Vaan tulihan ne munat huljuteltua puhtaaksi tuolla vatimenetelmälläkin. Annakkos mulle sen rukkasen siitä penkiltä?

Ykä nosti kiukaalla olevan pussin löylykauhaan ja kantoi sen kuistille. Sitten miehet kulkivat pyyhe ympärillään ja tuoksuva einespaketti mukanaan mökille. Ykä aukoi pakettia ja Lötjönen sytytti samalla takkaan tulen. Hän oli laitellut puut valmiiksi jo ennen saunaa. Miehet olivat olleet muutaman päivän lihapiirakkaeväällä joten nyt oli aika nauttia laajempiulotteisen gastronomian huipputuotteita. Toisin sanoen kiuaspussissa oli Lälläveden Läski & Leivonnaisen vanhan ajan lenkki ja sen lisäksi paketti saman firman epäilyttävän asenteen pekonia. Mausteena oli paikallisen yrittäjän Uuno Mylviön valmistamaa perkeleen kovien miesten sinappia. Ruokajuomaksi nautittiin rehellistä piimää ja särpimeksi mainiota Ylhäisten näkkileipää joka oli leipänä varmaankin lähimpänä sitä vanhaa vanikkaa. Ateria oltiin luonnollisesti hankittu Lähikauppa Höö-Market Rauno Rumppanbulista.

Samalla mökin ovi aukesi ja sisään astui eräs tv:stä tuttu julkkiskokki joka alkoi rääkyä että miesten ateria on vastenmielinen, vanhanaikainen kasvikseton kaloripommi ja ravitsemuksellisesti aivan täyttä paskaa josta kirjoittaminenkin pitäisi lailla kieltää. Ykä ja Lötjönen rauhallisina miehinä nousivat rauhallisesti penkiltä, löivät julkkiskokin rauhallisesti köysiin, laittoivat hänelle rauhallisesti suukapulan ja ripustivat rauhallisesti roikkumaan läheiseen koivuun niin kuin gallialaiskyläläiset Trubadurixin silloin kun pitivät bileitään. Tyypillä oli tarpeeksi lämpimät vaatteet päällä. Kyllä se siellä jonkun aikaa ihan mukavasti pärjäisi. Miehet unohtivat jonninjoutavan ja keskittyivät äyskäröimään ääntä kohti vanhanaikaista ja kasviksetonta kaloripommia.

Syömisen ohella miehillä oli luonnollisesti tarjolla myös viihdettä, jota edusti ikkunalaudalla oleva pieni matkaradio. Täällä Pinnanmaalla ollessa asema lukittiin luonnollisesti Huitsinnevadan paikallisradion taajuudelle. Jos miehet olivat reissulla muualla Suomessa silloin kuunneltiin Radio Kajausta. Aika ajoin oltiin kuunneltu myös Radio Nostalgiaa, mutta sen viehätys oli vähentynyt sen jälkeen kun kanava palkkasi juontajaksi erään Katja Ståhlin joka oli kunnostautunut lähettämään avoimia kirjeitä kuvittelemilleen suomalaisille punaniskoille joita tosin löytyi lähinnä Yhdysvaltojen raamattuvyöhykkeeltä ja joka jaksoi muistuttaa aina ettei tykännyt Donald Trumpista. Miehet olivat tehneet äänestyspäätöksen tuloksin 2 – 0 ja sen mukaan laatineet suljetun julkilausuman jonka mukaan nostalgiaradion tulisi soittaa 1970-luvun poppia, purkkaa ja jytää sekä jättää juontajan poliittiset mielipiteet omaksi tiedokseen. Pelkkää agitproppia tarjoavia mediakanavia kun oli muutenkin jo aivan tarpeeksi.

Kun maittava eväs oltiin syöty viimeistä molekyyliä myöten ja mökissä kuului tyytyväisiä röyhtäisyjä Lötjönen lisäili takkaan puita sekä myös äsken käytetyt kertakäyttöiset pahviastiat. Maailmaa tuhoavaa kertakäyttökulttuuria ehkä mutta viemärittömien poikkeusolojen sallimaa ja tuli muistaa, että miehet eivät olleet koskaan poltattaneet lentokoneellista kerosiinia käydessään opettelemassa ekologista elämäntapaa Goalla. Samaan aikaan Ykä viritteli läppärinsä käyntiin. Netti toimi täällä Taemmalla Hyijärvelläkin tosin tietysti hieman hitaasti. Lötjönen kysäisi tulenkohentamishommansa sivusta:

- Onks siellä mitään ihmeempää?

- No joo… toi eräs meikäläisen mainio vakikommentoija Juha R. oli pistänyt sähköpostia. Muistatko ne kuubalaiset lentopalloilijat?

- Joo, ne karpaasit jotka yhdisti lentopallo-ottelun uusiin kuubalaisiin seiväsmatkoihin kohteena suomalaisen naisen ei-välttämättä-niin-halukas pimppamateriaali. Nehän sai siitä tuomionkin.

- Samat häiskät juu. Nyt yksi niistä on vapautettu hovioikeuden päätöksellä ja se saa istumisestaan korvauksia kaikkiaan lähes 200.000 euroa. Viisisataa euroa per päivä.

- Jaa… eikös se keskimääräinen korvaus ole jotain vähän päälle sata euroa? Oliskohan orvaskesilisästä kysymys?

- Epäilemättä oli. Valtiokonttori totesi että ”pelaaja joutui olemaan vankilassa vieraassa maassa sekä kokemaan muun muassa julkisuuden aiheuttamaa kärsimystä”. Mutta veikkaan, että jos otettaisiin randomina sata suomalaista ja niille näytettäisiin kaikille kaksikymmentä valokuvaa kuubalaisista miehistä joitten seassa olis tuo häiskä ja kysyttäis että kukas se tyyppi oli niin kaikki vastaisivat että hemmetistäkö minä tiedän. Kun eihän sen kuvaa ole missään lehdissä esitelty.

Lötjönen raapi partaansa mietteliään näköisenä ja tuumi:

- Paljonkohan se muuten mahtaa olla se kuubalaisen vuosipalkka?

- Jaa… anskumä naputtelen… napu napu napu oho lyöntivirhe korjaus ja vielä napu napu ja napu… tossa on semmonen uutinen jonka mukaan erikoislääkäri tienaa Kuubassa 49 euroa kuussa. Eli vuosipalkka olis tommonen 588 euroa vuodessa. Anskumä vielä lasken… toi lentopallokarpaasi siis tienasi tossa kuubalaisen erikoislääkärin melkein neljänsadan vuoden palkan. Itte asiassa sen kannatti istua. Siihen en ota kantaa, oliko jätkä syytön vai ei mutta en usko että se on kovinkaan aktiivisesti pyrkinyt estämään muitten parimetristen suorittamaa semivapaaehtoista tutustumispenetraatiota.

Lötjönen otti naamalleen vittumaisen ilmeen joka kertoi siitä että miehen päässä oli laskukone käynnistynyt ja asenne kääntyi siihen suuntaan että kun ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa niin aina toimeen tulee.

- Piru vie… Kuuban valtion kannattaisi ehkä perustaa jonkunlainen seiväs- tai seivästysmatkayhtiö Suomeen. Jos porukassa on neljä jätkää joista kolme tutustumispenetroi ja yksi vemppaa vieressä, kaikki saavat tuomion ja vuotta myöhemmin hovi muuttaa vempparin tuomion niin porukathan tienaisivat kivasti. Joka jätkä vähintään tavallisen kuubalaisen elinikäisen palkan. Se yksi pääsisi aikaisemmin pois ja ne muut istuisivat mukavassa suomalaisessa vankeinhoidon täysihoidossa tai parhaimmillaan selviäsivät ehdollisilla ja kotona Kuubassa odottaisi potti. Siitä huolimatta vaikka Kuuban valtio ottaisi puolet provikkoina.

Ykä puolestaan tuumasi:

- Niin, sehän on sillä lailla että vallitseva aika tarjoaa aina aikaan sopivat elatus- ja yrittämisideat. Jos muistellaan Kekkosen aikaa niin ei silloin jossain eteläisessä huitulanhelevatussa edes kuviteltu että Suomeen rahtautumalla ja jouten olemalla saisi varman ja pysyvän elatuksen jolla voisi jopa välillä lomailla siellä huitulanhelevatussa jonka väkivaltaisen tilanteen vuoksi on saanut Suomesta turvapaikan. Elämme suvaitsevaista aikaa jolloin kovaa työtä ei arvosteta vaan liikeideat täytyy kehittää toisilla, luovemmilla tavoilla. Esmes noilla mainitsemillasi kuubalaisilla seiväsmatkoilla. Tiedä vaikka se olisi Kuuballe jatkossa ikioma Nokia. Vaan lähdetäänkös katsomaan miten se strange fruit siellä puussa jaksaa?

- Mennään vaan. Näissä Uuden Hyisianan koivuissa kasvaa kyllä aika ajoin tavallisuudesta poikkeavia hedelmiä.

Miehet menivät Truba… siis julkkiskokin luokse ja kysyivät että kiinnostaakos kokkia olla kuuntelu- vai saneluasenteella. Saneluasenne aikaan saa sen, että asiaan palataan seuraavan kerran aamulla. Kokki päätti pysyä kuuntelupuolella ja sai miehiltä suvaitsevaisuusluennon jonka pääsisältö oli että suvaitsevaisuutta kannattaa harjoittaa myös ruokapuolella. Erityisesti sellaisten miesten kanssa jotka eivät ole koskaan kysyneet keltään ulkopuoliselta ravitsemusneuvoja eivätkä muutenkaan antaneet astua kynnyksen yli ilman lupaa. Miehet vapauttivat astetta suvaitsevaisemmaksi muuttuneen kokin joka poistui paikalta etuvetoisella niin sanotulla maasturillaan eikä palannut asiaan kokkiohjelmissaan koskaan. Katsoja tosin saattoi huomata, että hänen kätensä tuppasivat hieman vapisemaan jos hän näki makkaraa tai pekonia.

Suvaitsevuuden nimeen vannovat Ykä ja Lötjönen tuumasivat että oli aika heittääntyä pötkölleen sillä aamulla oli aikainen herätys ja miehet läksisivät käymään vielä Lättäpeenlamminsalolla. Jos siellä Tapio olisi aulis. Miehet vetivät vielä kuistilla Voimasavuke Bostonit ja kuuntelivat hetken aikaa järvenlahdukan vastarannalla erään majavan pitämää luentoa ”hännänläiskimisen merkitys muuttuvassa yhteiskunnassa ja ekosysteemissä”. Molemmat miehet totesivat, että majavalla oli painavaa ja perusteltua asiaa kerrottavanaan.

Mökissä Lötjönen laittoi takkaan vielä hieman puita. Mökki oli lämmennyt jo ihan mukavasti ja punkassa pärjäisi pelkällä pussilakanalla. Miehet kääntäytyivät kyljelleen ja pian mökin täytti raskas ja tyytyväinen kuorsaus. Aika ajoin – jommankumman kääntäessä kylkeään – saattoi ilmoille kajahtaa ääniefekti joka kuulosti siltä kuin yöksi hereille havahtunut mökkitonttu olisi piruuttaan repinyt mökin ikkunaverhoa kappaleiksi. Mutta mikäs siinä, mahtuihan sitä aromivahvistettua ääntä maailmaan. Kunhan se ei sentään tullut varren kanssa. Vai oliko se sittenkin warre?

Ja laitetaanpas tähän loppuun sitten vielä vihagastronominen vinkki. Monikultturistiset lukion ensiluokkalaiset lukuunottamatta siitä, ovatko he iältään 16-, 24-, 42- tai 74-vuotiaita jaksavat muistuttaa että ilman monikultturismia meillä ei olisi pizzaakaan. Ykä toteaa, että väite on paskapuhetta sillä hänkin on syönyt pizzaa jo Kekkosen aikana jolloin rajavalvonta toimi ja monikultturismia ei mainittu edes hurjimmissa scifi-kirjoissa.

Sen pohjalta Hotelli Yrjöperskeleen päächef Pauno Blääd antaa vihjeen täysin suomalaisesta pizzasta.

- Pohjaksi tarvitaan perunarieska.

- Rieska voidellaan joko öljyllä tai voilla.

- Sen jälkeen rieskan päälle lääditään ketsuppia.

- Tämän jälkeen rieskan päälle laitetaan 150 gramman pussi pororouhetta. Sitä löytyy kyllä kun etsii. Etelässäkin.

- Pizza viimeistellään juustoraasteella. Edes mausteita ei tarvita, tosin jokainen voi niitä halutessaan lisätä.

- Pistetään 150-asteiseen uuniin ja pidetään siellä noin kymmenen minuuttia.

Ja niin kuin kuvasta näkyy, lopputulos muistuttaa erehdyttävästi legendaarista Saarioisten roiskeläppää. Mutta niin maku kuin täyttävyys on taatusti aivan muuta toista.

Eli ei muuta kuin vihapizza huuleen ja myötätuuleen. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoille.

---

TASA-ARVOA VAI TRANSA-ARVOA?

October 9, 2017, 2:05 pm

≫ Next: ANTERO LÄRVÄNEN JA SALLITUN RAJAT

≪ Previous: TAEMMALLA HYIJÄRVELLÄ

$

0

0

Niin kuin nykyiseen maailmanmenoon tietysti kuuluu, tällä LGBTQTiiTyy-osastolla menee päivä päivältä lujempaa ja miksei menisi, kun sen mielitekoja ei jostain syystä saa arvostella. Tuoreeltaan uutisoitiin ihan vakavalla naamalla että suomalainen mies on raskaana ja synnyttää kevättalvella. Hotellin respassa ei olla vielä koskaan kuultu että miehellä olisi kohtu, munasarjat ja muuta kyseiset härpäkkeet joilla sekä tulla raskaaksi että synnyttää mutta nykyaikahan neliökin on vain sosiaalinen konstruktio jonka määrittelyvallan omaava voi määritellä halutessaan vaikka mustekalaksi ja vielä virallisesti vaatia että neliön täytyy jokaisen mielestä olla mustekala paitsi tiistaisin ja perjantaisin, jolloin se on kahvinkeitin. Helsingin Oikeaoppinen tosin löi minulle kouluttamattomalle jauhot suuhun toteamalla että mies voi hyvinkin synnyttää – jos hänellä on kohtu tallella. Mitäs minä kouluttamaton tuohon voin enää sanoa? Muuta kuin että luonnollisesti nainenkin voi siittää. Jos hänellä on meisseli ja kivekset tallella.

No sittenhän Helsingin Oikeaoppinen nosti framille jonkun tyypin joka meidän pitäisi kuulemma tuntea eli eli Wille Hyvönen-nimisen häiskän joka on hameisiin pukeutuva mies joka on uutisen mukaan ohjannut pari elokuvaa ja joka on pirun katkera valkoisille heteromiehille joilla ei kyseisen kukasenytolikaan mielestä ole elämisen oikeutta ollenkaan. Hepulla on siis itsellään ainakin oman ilmoituksensa mukaan meisseli ja hänellä on ainakin ollut tyttöystävä joten epäselväksi jää että jäikö hänelle – myös ainakin fyysisesti koko lailla valkoisena heteroseksuaalisena miehenä – se elämisen oikeus nimenomaan hameensa vuoksi. Joka tapauksessa kyseisessä haastattelussa selvisi, että ”alun perin idea oli tehdä elokuva Hyvösen kokemuksista omasta psykoanalyysistaan, mutta sitä ei haluttu rahoittaa”.Eli ei siitä loppujen lopuksi sen enempää. Hotellin respasta todetaan, että kyseisellä Hyvöselläkin on ilman muuta elämisen oikeus vaikka hän ei sitä meille ehkä antaisikaan. Eikä siihen häneltä lupaa täälläpäin kysytäkään.

Nämä kaksi edellämainittua asiaa voidaan mieltää ns. yksittäistapauksiksi sillä ne eivät kuitenkaan varsinaisesti kosketa tavallisen ihmisen elämää minkä nyt pistää välillä vähän raapimaan päätään ja miettimään näitä nykymaailman ihmeellisyyksiä. Mutta seuraava tapaus taas koskettaa. Eli nyt on uutisoitu siitä, että henkilötunnuksia ollaan muuttamassa. Ehkä jopa kaikilta kansalaisilta. Uutinen kertoo:

Henkilötunnusten uudistamista pohtiva työryhmä aloittaa työnsä tällä viikolla. Työryhmä pohtii myös vaihtoehtoa, jossa kaikkien henkilötunnukset vaihtuisivat.

Henkilötunnuksia pitää uusia, koska nykyiset tunnukset alkavat käydä vähiin.

No joo, ymmärrettävää tähän mennessä. Onhan niitä rekisterikilpiäkin aikanaan uusittu kun alkoivat kirjaimet loppua. Sekin urakka on käsittääkseni pian esissä. Tosin herää kysymys, miksi kaikkien ihmisten henkilötunnukset pitäisi vaihtaa? Jos ne entiset kerran pelittää ja uusistakin on pulaa? Mistä se pula muuten tulee kun suurille ikäluokillekin saatiin henkilötunnukset? Ja näkyyhän liikenteessä vielä niitä mustapohjaisiakin vanhoja kilpiä? Ei niitäkään ole vaihdettu vaikka uusiin autoihin tuli uudet kilvet. Uutinen jatkuu ja antaa selityksen:

Henkilötunnukseen liittyy nykyisin tietoa myös ihmisen iästä ja sukupuolesta. Esimerkiksi transsukupuoliset ihmiset ovat kokeneet ongelmallisena sen, että vaikka he voisivat vaihtaa hetun vastaamaan uutta sukupuoltaan, vanha sukupuoli näkyy esimerkiksi työ- ja koulutodistuksissa.

Ja kas, tulihan se sieltä. Uutinen kertoo vielä, että kyseinen työryhmä fundeeraa (arvatkaas muuten kenen rahoilla) asiaa vuoden 2019 loppuun saakka. Tämmöinen yksinkertaisempi ihminen käsittää asian niin, että etteivät transsukupuoliset ihmiset (tai itsensä korviensa välissä sellaiseksi kokevat) tuntisi henkilötunnustaan ongelmalliseksi, niin se täytyy sitten vaihtaa joka helvatun suomalaiselta. Josta tietysti seuraa kyseiselle työryhmälle esitettävä kysymys:

Oletteko te piruuttaan laskeneet, että kuinka moni suomalainen ihminen kuuluu tähän vähemmistöön joille kyseinen henkilötunnus aiheuttaa oletetun henkisen pipin? Tuleeko prosentti täyteen? Vai tuleeko edes promille?

Kuinka paljon puolestaan on niitä ihmisiä, jotka eivät halua – ja joitten ei mistään perustellusta syystä tarvitse, ellei transväkisin määrätä – muuttaa henkilötunnustaan? Sen jälkeen tulisi ehkä muistaa, että myös se näitten – huomattavasti ja merkittävästi lukuisampien – ihmisten vanha henkilötunnus muuttuu heilläkin työ- ja koulutodistuksissa vanhentuneeksi. Eikö sillä ole merkitystä?

Jolloin tullaan tietysti seuraavaan kysymykseen:

Onko niin, että ehkä promille suomalaisista määrittelee kaikkien muitten suomalaisten elämän?

On tietysti selvää, että käsistä lähtenyt LGBTQTiiTyy-hypetys on ylittänyt jotenkin puolivahingossa sen rajan, että niin poliittisessa kuin virkakoneistossa (mediasta puhumattakaan) juuri kukaan ei uskalla kyseenalaistaa kyseisen hypetyksen nimissä tehtyjä vaatimuksia koska he pelkäävät itse joutuvansa tulkituksi vihapuhujaksi ja sitä myötä tietysti medialahdatuksi.

LGBTQTiiTyy-hypetys ei eroa muistakaan ansiotonta arvonnousua nauttivista hypetyksistä joten ruokahalu kasvaa syödessä. Nykyiset henkilötunnukset jakavat ihmiset miehiin ja naisiin. Aivan tavatonta. Siisniinquhirveetä. Oh my God in Heaven. Moisesta hirveydestä täytyy päästä eroon. Mutta eihän se riitä. Mikä toinen asia jakaa ihmiset yhtä lailla armottomasti miehiin ja naisiin vaikka niitä ei tietenkään ole edes olemassakaan sillä sukupuoliahan oli right now 37 and counting? Tietenkin etunimet. Jos henkilön nimi on Pirjo, se herättää heti mielikuvan sataprosenttisesta naisesta vaikka kyseinen Pirjo omasta mielestään olisikin mielestään seuraavanlainen cocktail:

- 20 % demityttö

- 20 % non-binary

- 40 % gender-fluid

- 10 % polygender

- 10 % veikkauskuponki

Transpirjon (jolla on täydet naisen värkit ja joka valittaa facebookissa kuukautiskivuistaan) mielipidettä on kunnioitettava vaikka selvää on, että kyseinen Pirjo edustaa maksimissaan 0,1 prosenttia väestöstä mutta nykyisen hypetyksen myötä hänen henkinen pipinsä on huomattavasti merkittävämpi kuin koko loppuväestön mielipide. Mikäli tätä täysin lapasesta lähtenyttä hypetystä ei saada jossain vaiheessa katkeamaan niin voimme odottaa jatkossa esim seuraavanlaisia ilmoituksia jossa nimetkin on päivitetty ei-sukupuolistavaan muotoon:

Rettupa-Öigenö Mustonen ja Tillintall-Tsertpata Hyvönen ilmoittavat menevänsä kihloihintaijotakin.

Ilmoitamme että uusyhteiselämölökombinaattiimme on syntynyt uusi terve lapsihenkilö jolle on valtion nimigeneraattorin mukaisesti paikallisessa SETA:n toimistossa annettu nimi Hiivasikuri-Ptruitzapa Hönninen-Mäkinen-Gustavson-Partanen.

Jos tasa-arvoa määrittelee vain hyvin pieni vähemmistö joka ei itsekään ole varma että missä vessassa se haluaa käydä ja kun sen pienen vähemmistön näkemys tasa-arvosta hierotaan väkisin muun valtaväestön naamaan niin silloin ei ole kyse tasa-arvosta vaan transa-arvosta josta voi myös käyttää termiä vähemmistön mielivalta.

Muistutan vielä siitä, että tämä uusia henkilötunnuksia fundeeraava työryhmä istuu siis veronmaksajien rahoittamana vuoden 2019 loppuun. Jos sen ”työn” lopputuloksena on se, että erään Y. Perskeleen passin henkilötunnuksesta ei saa selvää onko kyseessä mies, nainen vai teräketjuöljy voisi kysyä, että olisko noille rahoille ollut ehkä parempaakin käyttöä? Hotellin respa antaa ilmaisen ehdotuksen. Jos ne tunnukset siis ovat jostain syystä loppumassa kesken (mikä vähentyneen syntyvyyden aikana hieman ihmetyttää) eli esmes henkilötunnus 200818A084G ei riitä, niin lyökää juokseva kirjain tunnuksen alkuun ja loppuun, eli tyyliin F200816A084GK. Tai jotain vastaavaa.

Ei niitä suomalaisia ja niitä niin kovasti haluttuja uussuomalaisiakaan voi niin paljon olla? Onhan niitä numeroita riittänyt suurille ikäluokillekin, niin kuin tuli todettuakin. Ei kai sitä herra nähköön tarvitse yli kahta vuotta erikseen miettiä? Jos ei tyhmemmän vinkki kelpaa, niin ottakaa ihmeessä yhteys yliopiston matematiikan tai tilastotieteen laitokselle, niin siellä joku sälli varmasti viikossa miettii teille toimivan systeemin.

Perskeleen Ykän uusi, sukupuolineutraali passikuva joka ei paljasta passin haltijasta sukupuolisesti mitään josta joku voisi vetää herneet nenään. Ykän uusi henkilötunnus muuten on ±¶ĭƏƣɕʭ͏- ΅ͱζϡϠ - Ѩ҈ʭ҉Ջ±¶ĭƏƣɕʭ͏.  . Lausuttuna siis kh´nöhhnet tzvötzetä khnähh´chhähhäh raöyl synk´hnata pritipatzätkitä nkpata´yingägä kuukkuuka gäggäägä kukkuu.

Myös blogikollega Krypta on käsitellyt asiaa omassa blogissaan hyvin. Kuinkas muistisairas ysivitonen muistaa sen uuden henkilötunnuksensa?

ANTERO LÄRVÄNEN JA SALLITUN RAJAT

October 12, 2017, 6:02 am

≫ Next: SYYTTÄJÄ, MUNA JA KANA

≪ Previous: TASA-ARVOA VAI TRANSA-ARVOA?

$

0

0

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärväsen triggeröitymisvartti. Käsittelemme tällä kertaa päivänpolttavaa aihetta eli sitä, mitkä ovat niin sanotussa sosiaalisessa mediassa käytävän keskustelun sallitut rajat. Asiahan on noussut esille sitä myötä kun korkeat poliisiviranomaiset ja heidän tiedostava rytmiryhmänsä on vaatinut poliisin omia twitter-tilejä parodioivien tilien poistamista sillä perusteella, että ne nakertavat viranomaisten arvostusta ja kansalaisten luottamusta viranomaisia kohtaan.

- Parodiatilejä puoltavat äänet ovat puolestaan todenneet, että poliisiviranomaisten omat kirjoitukset ovat itsessään ylittäneet parodiahorisontin rajan joten parodia itsessään on jo mahdotonta. Selvää tietysti on että jos virkakoneisto, poliittinen koneisto tai media joutuu noloon asemaan, niin sen ensimmäinen reaktio ei suinkaan ole miettiä, että mitä sitä tulikaan itse sanottua ja oliskos ehkä tarvinnu vähän ajatella enste, vaan tietenkin vaatia arvostelun kieltämistä. Mutta mitkä ovat sallitun rajat? Sitä meille on lupautunut tässä puhelinhaastattelussa selvittämään kieltämisen ja sopimattomaksi määrittelemisen teräksinen asiantuntija eli saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Löröttät-Sixteen, tervetuloa lähetykseen.

- Kiitokset, Antero. Käytän mielelläni hetken kallista, tarpeellista ja välttämätöntä virka-aikaani sivistääkseni teitä pinnanmaalaisia nationalistisia mulliturpia.

- Vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Löröttät-Sixteen, mitkä oikeastaan ovat sallitun rajat esimerkiksi twitterissä ja miksei muuallakin vaihtoehtoisessa mediassa? Pitäydytään alkuun tässä poliisi vs. parodiatilit-asiassa.

- Jo itse kysymyksen asettelu on väärä. Merkityksellistä ei ole se, mitä sanotaan vaan se, kuka sanoo ja onko sanojalla yleisesti hyväksyttyä arvovaltaa jonka perusteella hänellä on oikeus lausua mielipiteitään julkisesti. Erityisesti se korostuu juuri näissä poliisia parodioivissa tileissä joissa jotkut onnettomat nobodyt irvailevat virkakoneistolle vaikka ei heille olla annettu mitään mielipidesertifikaatiota. Itse viestien sisältö on toisarvoinen.

- Eli onko siis niin, että mikäli joku korkea-arvoinen poliisiviranomainen julkaisee sujuvaa horinmummoa tyyliin ”Syyrian sota johtuu kuivuudesta” tai ”suomalainen peruskoulu poistaa terrorismin terroristista” niin asia on aivan ok mutta jos joku, sanotaanko vaikkapa Keijo Kaarisade toistaa twitterissä täsmälleen samat horinmummot niin silloin kyseessä on virkavallan anastus, törkeä kunnianloukkaus ja jotain vielä määrittelemätöntä hirveetäkamalaa?

- Juuri näin. Sillä eihän viranomainen anna lausuntojaan analysoitavaksi, arvosteltavaksi ja piruiltavaksi vaan se antaa ne omaksuttavaksi ja hyväksyttäväksi. Ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. Poliisiviranomainen edustaa vallitsevaa järjestelmää eikä sitä kerta kaikkiaan saa kyseenalaistaa.

- Vaikka poliisiviranomainen tai joku muu järjestelmän edustaja väittäisi että kaksi plus kaksi on viisi?

- Jälleen väärin kysytty, Antero. Ei viranomainen väitä. Viranomainen ilmoittaa. Ja silloin kaksi plus kaksi on viisi.

- Kun tämä nyt tuli selvitettyä, niin ehkä kysyn vielä toista asiaa, liittyen näihin sallitun rajoihin. Suvaitsevais-tiedostava väestönosa on jo vuosikaudet peräänkuuluttanut sitä asiallista maahanmuuttokeskustelua. Mutta he eivät ole koskaan määritelleet, että minkälaista se sitten loppujen lopuksi on. Voisittekos te määritellä sen?

- Johan nyt toki. Asiallisen maahanmuuttokeskustelun ydin muodostuu siitä, mistä ei keskustella. Eli siis maahanmuutosta itseisarvona. Tarkoitan tietenkin kehitysmaalaista ja mielellään islamilaista maahanmuuttoa, eihän tässä mistään helvetin hollantilaisista sentään puhuta. Se on siis kyseenalaistamaton itseisarvo ja sitä myötä luonnollisesti keskustelun ulkopuolella. Asiallinen maahanmuuttokeskustelu tarkoittaa sitten sitä, kuinka kotouttaminen voidaan hoitaa vielä entistäkin paremmin ja kuinka siihen voidaan ohjata vielä entistäkin enemmän voimavaroja.

- Tarkoitatko kotouttamisella siis sitä, mikä on mennyt säännöllisesti perseelleen, no, kaikkialla ja myös meilläkin?

- Tuo ei ollut asiallista maahanmuuttokeskustelua vaan sen voi tulkita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.

- Tarkalleen mistä kansanryhmistä oli kysymys?

- Sekä kaikista Suomeen saapuneista kehitysmaalaisista että heidän kanssaan kotouttamistyötä tekevistä ihmisistä. Jo asenteesi kertoo sen, että et ole hahmottanut sitä, mistä niissä sallitun rajoissa oikein on kysymys.

- Valistatko vielä hieman yksinkertaisempaa?

- Palataan keskustelun alkuun. Merkityksellistä ei ole se, mitä sanotaan vaan se, kukasanoo ja ennen kaikkea kenellä on sertifikaatio sanoa. Ne, joilla on sertifikaatio sanoa, voivat sen tehdä.

- Ja muilla on oikeus pitää turpansa kiinni?

- Kyllä. Sillä vain siten voimme pyrkiä ehkäisemään Suomea ja Euroopan Unionia uhkaavan vaarallisen tartuntataudin leviämisen.

- Mikä tämän tartuntataudin nimi on?

- Ajattelu.

- Totta. Siihenhän ylikansalliset utopiavaltiot ovat tupanneet sortumaan ennenkin. Saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet. Seuraavaa kulkusuuntaa ei tarvinne erikseen määritellä. Ykä siellä onkin jo lämmittämässä saunaa.

Myöhemmin Lälläveden saunassa

Antero: Heitäs Ykä lisää tsössiä!

Kiuas: Tsöss!

4 x Tsuhnan Kosto: Knirsk.

Hösse: Kun noita sallitun rajoja tuossa Lennipirkitan kanssa käsiteltiin, tuli mieleeni myös tämä tällä hetkellä niin kovasti muodikas sukupuolisensitiivisyys ja sen myötä eräs talvinen ongelma. Meinaan, mukulathan tekevät talvisin niitä lumiukkoja. Sehän rajoittaa lumipopulaation selvästi vain niihin kuuluisiin ja alimpaan helvettiin manattuihin setämiehiin.

Pertta: Totta. Mutta ei niitä voi oikein lumiakoiksikaan sanoa. Feministit vittuuntuvat ja sanovat, että patriarkaalinen yhteiskunta antaa jo lasten leikeissä irvokkaan naismallin joka muistuttaa enempi Michelinin rengasmainosta. Tartteiskos niistä tehdä sitten kumminkin sellaisia hoikkia malleja ja nimittää luminaisiksi?

Ykä: No eihän se käy päinsä sekään. Sillä silloin ne Michelinin rengasmainosta oikeasti muistuttavatfeministit puolestaan vetävät porot nokkiinsa ja sanovat että patriarkaalinen yhteiskunta antaa lapsille naisen vartalosta väärää missimallia joka ajaa ahmatitkin anorektikoiksi. Niin kuin muistatte, että jos ylipainoisen feministin tavara ei kelpaa, niin silloin kyseessä on counter-rape.

Antero: Hitto vie, tottapa vihaturisette. Ja oletettavasti pelkkä neutraali lumihenkilökään ei riitä sillä silloinhan jollain tavoin vaietaan naiseudesta ja sen suuresta merkityksestä. Olisko viisainta opettaa mukuloita tekevään vaikka semmosia puolimetrisiä lumisia kanttikuutioita?

Ykä: Vaan eihän sekään käy. Sehän muistuttaa muodoltaan sotavaltion parikymmenkiloista hävityspanosta ja on onnen omiaan saamaan aikaan militaristisia asennehäiriötiloja.

Hösse: Joo, ja siks toisekseen sellainen lumikuutio olis myös sitä kulttuurista appropriaatiota. Onhan semmonen lumimöhkäle kumminkin eskimoille elintärkeää ja välttämätöntä rakennusainetta eikä suomalaisilla ole minkäänlaista oikeutta pölliä sitä lastenleikiksi. Helevata soikoon, siitähän ei olisi enää pitkä matka siihen, kun ne leikkii inkkaria ja skooparia. Niin kuin me pienenä.

Pertta: Luulen, että turvallisin vaihtoehto olisi kaivaa lumeen monttu ja kutsua sitä termillä ”oletettu lumitila”. Ja jos mukaan otetaan oikean koulutuksen saanut turvallinen ja tiedostava aikuinen, niin mukulat voivat sitten heitellä monttuun käpyjä, sylkäistä perään ja täyttää monttu lumella. Leikin nimi olisi ”luovutaan ennakkoluuloista”.

Antero: Ja sen jälkeen tuon turvallisen ja tiedostavan aikuisen johdolla opeteltaisiin uutta ja kivaa leikkiä eli ”opetellaan uusia ja oikeita ennakkoluuloja entisten ja väärien tilanne”. No niin, hyvät herrat. Niin se vaan asenteellisuuden paha peikko vaanii jopa tarkemmin määrittelemättömän lumieksistenssin suunnasta, mutta niinpähän vaan saimme sen väistettyä. Eiköhän oteta sille? Ykä, pistäkkös tsössiä?

Kiuas: Tsöss.

4 x Tsuhnan Kosto: Knirsk.

SYYTTÄJÄ, MUNA JA KANA

October 14, 2017, 2:05 pm

≫ Next: ALGORITMI

≪ Previous: ANTERO LÄRVÄNEN JA SALLITUN RAJAT

$

0

0

Se ikivanha kysymys että kumpi tuli ensin, muna vai kana - kuuluuko se sitten filosofian, biologian vaiko ottiatuotologian  piiriin - on askarruttanut ihmiskuntaa iät ja ajat. Nykyisessa tiedostavassa yhteiskunnassa ei tyydytä kääntelemään munia vaan esitetään kysymys oletuksena ja aivan uudessa muodossa. Siihen tietysti tarvitaan sopivat tekijät, eikä tehtävä ole helppo mutta kun sekä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ja Ylen toimittajakunta pannaan yhdessä asialle niin päivitys munien kääntelylle löytyy.

Kysymys on siis muuttunut oletukseksi ja sen voisi lausua näin: ”Vuonna 2017 lausuttu viranmaisen tai median edustajan vihapuheeksi tulkitsema puhe voi saada aikaan väkivaltaa ja terrorismia joka on tapahtunut jo parikymmentä vuotta ennen vuotta 2017”.

Esitetyn tiedostavan väitteen perusteeksi on hyvä käydä hieman läpi sitä, mitä kyseinen Toiviainen on tuoreeltaan loihelausunut ja kuinka Yle on sen julkistanut. Laitetaan hieman otteita:

Valtakunnansyyttäjä huolissaan Suomen tilanteesta: Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pitää selvänä, että rasistinen vihapuhe ruokkii katkeruutta ja jopa terrorismia.

Erityisesti hän murehtii eri kansanryhmiin kohdistuvavasta täsmäuhosta, rasismista.

– Syrjään sysätty ihminen katkeroituu helposti ja on altis kohde väkivaltaisten ääriliikkeiden värvääjille. Siitä ei hyvää seuraa, Toiviainen sanoo.

Varsin hyvä tuo ”täsmäuho”. Uusi termi. Todennäköisesti toimittajan, ei Toiviaisen keksintö. Nyt kun vielä toimittaja määrittelisi ”täsmäuhon” tarkemmin. Mielellään nopeasti. Muutenhan lukija saattaa mieltää termin esmes näin: ”Täsmäuho: Erittäin voimakkaasti käytettyä kieltä jotain todistetuksi osoitettua selkeää epäkohtaa kohtaan, josta ei oikein pysty kommentoimaan ilman voimakkaasti käytettyä kieltä”.

Jatketaan jutun siteeraamista:

Ihmisarvo menee sananvapauden edelle

Perustuslain mukaan Suomessa jokaisella on sananvapaus.

Toiviainen sanoo kuitenkin jämäkästi, että sananvapaudellakin on rajansa. Ihmisarvoa loukkaava vihapuhe ei nauti sananvapauden suojaa.

– Meillä on monia yhteiskunnallisia epäkohtia, joista täytyy voida puhua voimakkaasti ja käyttää myös kärjekästä kieltä.

– Mutta jos joku sitten uhkaa, panettelee tai solvaa tiettyä kansanryhmää ja tällä tavoin loukkaa toisen ihmisarvoa, niin se ei ole hyväksyttävää, hän korostaa.

Huomaa, että kyseinen Toiviainen on enemmän poliitikko tai paremminkin poliittisin perustein valittu valtakunnansyyttäjä, sillä vaikka hän sanoo, että jostain voi puhua voimakkaasti, hän ei kerro että mistä. Epäilemättä tähän johonkin ei kuulu haittamaahanmuuton aiheuttamista ongelmista puhuminen, sillä sehän voidaan tulkita sellaiseksi että ongelmista puhuja ”uhkaa, panettelee tai solvaa tiettyä kansanryhmää ja tällä tavoin loukkaa toisen ihmisarvoa”. Ja yksi innokas tulkitsija on luonnollisesti valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen. Jatketaanpa juttua ja mennään siihen munaan ja kanaan:

Kiihottamisrikoksissa rasistinen motiivi

Joukkotiedotusvälineissä tehtyjen rikosten syyteoikeus on keskitetty valtakunnansyyttäjälle.

Myös Facebook, Twitter, blogit ja sähköiset keskustelupalstat ovat joukkotiedotusvälineitä.

Raija Toiviaisen mielestä kaikkein vastenmielisimpiä verkossa tehtäviä rasismirikoksia ovat kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen.

…

Rasismi ruokkii terrorismia

Valtakunnansyyttäjä sanoo, että rasistinen vihapuhe eristää sen kohteet muusta yhteiskunnasta.

– Rasismin kohteet ajetaan nurkkaan, ja siellä nurkassa on helppo katkeroitua. Syntyy kasvualusta järjestäytyneelle rikollisuudelle ja jopa terrorismille.

Vihapuheella vainotut ihmiset ovat väkivaltaisten ryhmittymien uusiutuva voimanlähde.

– Yhteiskunnastamme ulos pelattuja ihmisiä on helppo manipuloida ja houkutella mukaan ääriliikkeisiin. Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät, Toiviainen kysyy.

No niin. Eli jos vihapuhetta ei suitsita ja puhujia rangaista, niin seurauksena saattaa olla suomalaisiin kohdistuvaa vihapuheen vuoksi syrjäytyneitten ulkomaalaisten aikaansaamaa väkivaltaa ja suoranaista terroria.

Mennäänpäs pariin aikaisempaan kirjoitukseeni joissa hieman ynnäilin haittamaahanmuuttajien tekemää väkivaltaa joka on siis oikeaa jokapäiväistä terroria eikä mikään sosioekonominen haaste jonka ratkaisemisessa suomalaiset ovat epäonnistuneet. Lukemat ovat ajalta ennen Invaasio 2015:ta poislukien listan viimeisintä murhaa. Sen jälkeen lukemat ovat lisääntyneet ja olemme saaneet sen ihan ensimmäisen terrori-iskunkin. Vaikka iskun tekijän syrjäytymistä kovasti estettiin pistämällä viranomaisten toimesta aikuinen murhaajakokelas suomalaisten lasten kanssa samaan kouluun. Ensimmäisessä kirjoituksessa käsiteltiin pelkkiä murhia:

- Ulkomaalaisten tekemiä murhia vuoden 2005 – 2016 aikana 34 kappaletta.

Jutun kommenttiosiossa huomautettiin, että lista ei ollut edes täydellinen, mutta antaa hyvän kuvan kumminkin. Toisessa kirjoituksessa käytiin läpi – yhtä lailla arkipäivän terroria edustavia – ulkomaalaisten Suomessa yhden vuoden aikana tekemiä väkivallan tekoja vuosina 2014 - 2015:

- 1 murha

- 4 tappoa

- 2 tapon yritystä

- 1 virkamiehen tapon yritys

- 2 puukotusta

- 2 törkeää pahoinpitelyä

- 1 vauvan törkeä pahoinpitely

- 5 pahoinpitelyä

- useita kymmeniä joukkopahoinpitelyitä

- 10 törkeää ryöstöä

- 1 alaikäisen joukkoraiskaus

- 1 kehitysvammaisen raiskaus

- 2 törkeää lapsen raiskausta

- 3 lapsen raiskausta

- 3 joukkoraiskausta

- 2 törkeää raiskausta

- 8 raiskausta

- 11 törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä

- 2 alaikäisen sukupuoliyhteyteen pakottamista

- 3 raiskauksen yritystä

- 1 tuhopolton yritys

Nämä ovat tietenkin vain ne haittamaahanmuuttajien tekemät arkipäivän terroriteot, joista on tehty rikosilmoitus. Mitenkä on, valtakunnansyyttäjä Toiviainen, ovatko nämäkin yllämainitut 2014 – 2015 tapahtuneet maahanmuuttajien tekemät arkipäivän terroriteot tapahtuneet siksi, että suomalaiset vuonna 2017 voimakkaasti arvostelevat vuonna 2014 – 2015 tapahtuneita ulkomaalaisten tekemiä terroritekoja?

Vai ovatko ne Toiviaisen mielestä vain sosioekonomisia haasteita joihin suomalaiset eivät ole osanneet vastata kunnolla ja todellinen ongelma on se suomalainen joka kyseenalaistaa tämän sosioekonomisen haasteen ja hänen velvollisuutensa sietää sitä? Se sama suomalainen joka perustellusti muistuttaa, että Toiviaisen niin kovasti mainostama syrjäytyminen voikin olla  vapaaehtoista? Että haittamaahanmuuttajaa ei välttämättä edes kiinnosta muu kuin kantaväestön tarjoama varma elatus? Oletettavasti Toiviainen on nähnyt esimerkkejä asiasta myös mm. Ruotsista ja muualta Euroopasta sekä jopa Suomesta?

Mahtaako Toiviainen ymmärtää, että tämän väestönosan elättäminen on ihan oikeasti pois varsinaisilta tämän päivän suomalaisilta ja koska se on vekselivetoista, se on pois myös tulevilta sukupolvilta?

Luultavasti Toiviainen ymmärtää tämän, mutta samalla hän ymmärtää – tai joku häntä viisaampi tyyppi on sen hänelle selittänyt – että vihapuhetta on vastustettava kaikin keinoin juuri siksi, ettei nykyinen järjestelmä – jonka edustaja Toiviainen on – joudu vastuuseen älyttömistä virheistään. Siksipä Toiviainen – tai se joku häntä fiksumpi – onkin keksinyt uutisen varsinaisen cluen:

– Kiihottamisrikosten taustalla on aina rasistinen, toisten ihmisarvoa mollaava motiivi. Ei ole yli-ihmisiä ja ali-ihmisiä, on vain tasavertaisia ihmisiä.

Ei siis väliä, vaikka haittamaahanmuuttaja elää nykyisten ja tulevien suomalaisten sukupolvien varoilla. Ei väliä, vaikka hän kohdistaa suomalaisiin jatkuvaa arkipäivän terroria. Hänen tekojaan ei saa arvostella. Sillä on olemassa vain tasavertaisia ihmisiä. Joten jos suomalainen kertoo tiettyjen väestöryhmien jatkuvasta yliedustuksesta niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksissa jotka suuntautuvat nimenomaan suomalaisia kohtaan, hän mollaa kyseisen väestöryhmän ihmisarvon ja kysenalaistaa ihmisten tasavertaisuuden. Oikeastaan nerokasta ja hotellin respassa veikataan, että tuota lausetta tullaan jatkossa kuulemaan varsin viljalti.

Muttajos kerran on olemassa vain tasavertaisia ihmisiä, niin miksi minkäänlaiseen väkivaltaan syyllistymättömän suomalaisen perusteltu mielipide ei olekaan tasavertainen, vaan sitä vastaan täytyy hyökätä aina valtakunnansyyttäjän taholta?

Palaan vielä Ylen jutun otsikkoon, eli ”Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät?”.

Eikö otsikon voisi esittää myös näin:

”Ymmärtääkö valtakunnansyyttäjä, mitä hän on tekemässä?”.

Hotellin respassa pelätään pahoin, että hän ymmärtää tekemisensa ja sen perusteet oikein hyvin. Poliittista syyttäjää kun ei oikeusvaltio ja sen periaatteet ole koskaan pahemmin kiinnostaneet.

Kuva on Rush-yhtyeen Grace Under Pressure-levyn sisäkannesta. Kuvasta voisi nykytilanteen huomioon ottaen käyttää nimeä ”Truth And Justice Under Pressure”

ALGORITMI

October 17, 2017, 2:05 pm

≫ Next: FEMINISMI, UHRIUTUMINEN JA LAKI

≪ Previous: SYYTTÄJÄ, MUNA JA KANA

$

0

0

Helsinki, joskus lähitulevaisuudessa

Helsingin Kalasatamaan rakennettu Valtion Viha-ajattelunvastaisen Viraston VVV:n toimistotalo oli suuri, korkea ja komea. Suorastaan massiivinen. Varsinaisesti sitä ei voinut sanoa kauniiksi, mutta ei sitä esteettisiä arvoja silmälläpitäen oltu suunniteltukaan. Kyseinen valtava toimistokompleksi oltiin suunniteltu parhaita sosialistisen arkkitehtuurin periaatteita noudattaen eli sen ulkonäöllä oli yksi ainoa tehtävä. Sen tuli kuvastaa järjestelmän absoluuttista valtaa ja ikuista, kyseenalaistamatonta vallassa pysymistä. Rakennus oli oikeastaan niin luotaantyöntävän näköinen, etteivät Radio Jerevan-tyyppisen huumorin – vallitsevien olosuhteitten pakosta – omaksuneet suomalaiset olleet osanneet edes keksiä sille sopivaa lempinimeä. Yleensä sitä kutsuttiin lähinnä nimellä ”se yks saatanan möhkäle siellä Kalasatamassa”.

Kyseistä rakennusta ja kaikkea, mitä se edusti vihattiin Suomessa ja tietysti erityisesti Helsingissä suuresti. Ihmiset puhuivat kuppiloissa hiljaa kuiskaten keskenään että kuinka se hirviö ja ennen kaikkea se, mitä se piti sisällään oikein pääsi syntymään? Miksei tehty mitään, ennen kuin oli liian myöhäistä? Miksi me ei pantu hanttiin? Vaikka merkit tulevasta olivat luettavissa eivätkä ne mitään salakieltä olleet. Nyt meillä, saatana, oli sitten ihan ikioma Stasi.  Ja vielä esikuvaansa paremmalla tekniikalla varustettuna. Sinänsä VVV:n rakennuskolossi erosi niin Stasin, KGB:n, Gestapon ja muitten vastaavien rakennuksista siten, että siellä ei ollut ensimmäistäkään vankiselliä. Siinä rakennuksessa tutkittiin ja etukäteistuomittiin. Varsinainen likainen työ tapahtui sitten poliisiasemilla, käräjäsaleissa, vankiloissa ja Kellokosken yhteiskuntapsykiatrisessa sairaalassa.

”Siihen yhteen saatanan möhkäleeseen siellä Kalasatamassa” ei aivan kenellä tahansa ollut asiaa. Rakennus ja sen ympäristö oli erittäin tarkasti vartioitu. Jokaisella VVV:n työntekijällä oli mukanaan olkavarteen upotettu tunnistussiru. Mikäli joku siruton olisi lähestynyt aluetta, hälytys olisi tullut jo kaksisataa metriä ennen alueen sisäänkäyntiä. Yksi sirutettu ja kulkuluvan omaava oli VVV:n viharikostutkija Henrik Bakellit. Tämä 33-vuotias ahkera ja arvostettu virkahenkilö saapui alueen etummaiselle portille jossa aseistetun vartijan näyttölaite piippasi vihreää kymmenen metriä ennen porttia. Toisella portilla vartija tarkasti signaalin uudestaan ja teki samalla kokovartaloskannauksen joka todisti että Henrik oli todella Henrik eikä joku toinen, joka olisi kaivanut sirun irti Henrikistä ja pyrkisi sen avulla sisään.

Kokovartaloskannaus kertoi samalla, että Henrikillä oli kainalokotelossaan hieman aikaisemmin VVV:n uudeksi palvelusaseeksi valittu kevyt ysimillinen Ruger LC9-pistooli, vyökotelossaan ajan- ja paikantajun vievä kevyt DISOR22-ääniase sekä povitaskussaan huippukehittynyt älypuhelin jota ei ollut myynnissä siviileille vaan se oli Aalto-yliopiston vain viranomaiskäyttöön suunnittelema malli. Älypuhelimella Henrik sai yhteyden VVV:n suojattuihin tiedostoihin vapaa-ajallakin jos hän tunsi siihen tarvetta esim. näkemällä tai kuulemalla jotain viha-ajatteluun liittyvää. Pari kertaa hän oli kyseistä mahdollisuutta käyttänytkin kuvatessaan ravintolassa kahden keski-ikäisen miehen selvää viha-ajatusten vaihtoa ja lähettäessään kuvatun materiaalin viraston supertietokoneen käsiteltäväksi. Toisella kerralla oli käynyt ilmi, että molemmista vihapuhujista oli ollut haku päällä ja lähellä ollut poliisipartio oli Henrikin lähettämien tietojen perusteella ykkösluokan prioriteettitehtävän saaneena keskeyttänyt perheväkivaltatilanteen selvittämisen ja käynyt hakemassa vihapuhujat talteen. Molemmat vihapuhujat olivat saaneet aikanaan ehdottomat vankeustuomiot ja perheväkivaltatilanteessa ollut nainen oli selvinnyt leuan murtumisella joten lopputulosta saattoi pitää yhteiskunnan kannalta menestyksenä. Nainen toipuisi vammoistaan kyllä ja ammatillista perheterapiaa oli tarjolla jos vaan jaksoi jonottaa. Ja nykyisinhän suomalaiset olivat tottuneet jonottamaan.

Nykyisin Henrikillä ei ollut kuppiloissa käydessään juurikaan käyttöä älypuhelimelleen sillä ihmisten keskinäinen puskaradio kertoi nopeasti, ketkä olivat VVV:n työntekijöitä. Heidän kanssaan ei haluttu olla missään tekemisissä. Luonnollisesti he olivat sinänsä täysin turvassa vaikka vihaisia sivusilmällä esitettyjä katseita kohtasivatkin. Sillä heidän tiedettiin olevan aseistautuneita vapaa-ajallakin ja viharikostutkijaan kohdistettu väkivallan teon yrityskin tiesi vähintään viiden vuoden ehdotonta kakkua. Kulmakuppilassa käydessään Henrik oli huomannut, että asiakkaat poistuivat naapurikuppilaan hänen paikalle saapuessaan, jättäen paikan tyhjäksi. Kuppilan omistajatkin olivat valittaneet, että jos VVV:läinen on paikalla, niin ilta on takuuvarmaa persnettoa. Nykyisin Henrik istuikin lähinnä kollegoittensa kanssa ravintola Juttutuvassa joka oli muuttunut demareitten kantapaikasta VVV:läisten kantakuppilaksi.

Henrik nousi hissillä virastomassiivin neljänteentoista kerrokseen ja tervehti vastaantullutta esihenkilöään Anniperttiina Ilmivaltaa. Henrikin kanssa suurinpiirtein samanikäinen Anniperttiina oli sisäministeriön erityistarkastaja joka toimi Henrikin osaston johtajana ja suoritti aika ajoin ministeriön erittäin vaativia, viha-ajattelijoiden elämän ja perheitten tuhoamiseen tähtääviä ja niissä onnistuvia erityistehtäviä. Henrik oli pyrkinyt itsekin pari vuotta aikaisemmin vastaaviin tehtäviin ja oli toiminut Anniperttiinan avustajana mutta oli käynyt ilmi että he did´nt got what it takes. Hänellä ei ollut aivan sellaista armottomuutta ja määräysten kyseenalaistamattomuuden täydellistä kykyä sekä totaalista empatian puutetta mitä Anniperttiinalla oli. Anniperttiina oli palauttanut hänet erityistarkastajakoulutuksesta takaisin rivitason viharikostutkijaksi todeten, että Henrikin ei kannata olla pettynyt. Henrik oli kuitenkin hyvä ja tunnollinen viharikostutkija ja hänellä oli edessään varma ura, sen tuoma hyvä palkka ja suuri yhteiskunnallinen arvostus. Henrik ymmärsi tyytyä tilanteeseen ja tajuta omat rajoituksensa.

VVV:ssä ei noudatettu tiukkaa pukukaavaa joten muodikkaalta neoposthipsteriltä näyttävä Henrik saapui maisemakonttoriin ja istahti työpöytänsä ääreen. Hän oli kyllä hieman kateellinen Anniperttiinalle. Ei siksi, että hän ei koskaan saavuttaisi Anniperttiinan asemaa vaan siksi, että Anniperttiina oli yksi viharikostutkinnan pioneereja. Ajalta, jolloin viharikostutkijan täytyi henkilökohtaisesti kahlata läpi vihasivustoja ja tehdä tarvittavat johtopäätökset jotka sitten johtivat oikeudellisiin toimenpiteisiin. Henrikin, ja hänen kollegoittensa kohdalla tilanne oli toinen ja Henrik mielsi olevansa enemmänkin  jonkunlainen kirjurin ja tietojenkäsittelijän yhdistelmä.

Kyseinen tunne johtui tietenkin siitä, että nykyisin tietokoneet tekivät suurimman työn. VVV oli jo pari vuotta käyttänyt Aalto-yliopiston kehittämää HateAlg-ohjelmaa jonka algoritmit etsivät automaattisesti vihapuhetta verkosta. Ohjelma oltiin otettu käyttöön jo vuonna 2017 joskin se oli silloin vielä varsin alkeellinen ja teetätti tutkijoilla paljon turhaa työtä. Nykyisin ohjelma oli paljon kehittyneempi ja sitä tuki VVV:n supertietokone jolle Otaniemessäkin oltiin kateellisia. Tutkijoitten täytyi vain käydä läpi ohjelman analysoima tieto sekä sen tekemä arvio rikoksen vakavuudesta ja siirtää asia sitten seuraavan algoritmin tutkittavaksi ja määriteltäväksi. Jonkun verran työ pohjautui edelleen ilmiantoihin mutta viraston supertietokone valvoi verkkoa tehokkaammin kuin ihmissilmä koskaan.

Henrik aukaisi tietokoneensa, tai lähinnä aktivoi näytön sillä HateAlg ei nukkunut milloinkaan. Hän tunsi olevansa itselleen sopivassa ja itseään miellyttävässä työpaikassa joka miellytti myös hänen vanhempiaan. Hänen isänsä oli ihmisoikeuslakimies joka oli myös RKP:n aktiivi. Hänen äitinsä oli puolestaan yhteiskunnallisiin ajatushäiriötiloihin erikoistunut psykologi joka oli puolestaan paikallinen SKP:n aktiivi. He olivat ylpeitä pojastaan ja olivat todenneet hänelle ”sinä olet etulinjan taistelija sodassa sananvapauden, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolesta”. Se lämmitti kieltämättä mieltä. Henrik aukaisi tietokoneeltaan etsintätilanteen. Jaahah… katsotaanpa mitä täältä löytyy… löytyykö mitään syytekynnystä ylittävää… ohjelma ja sen pohjalta päivitetty oikeuslaitos toimi sen verran täydellisesti että ohjelman esittämän syytekynnyksen ylittäminen tarkoitti aina myös varmaa tuomiota. Se nopeutti oikeusprosessia ja lyhensi esitutkinta-aikaa oikeastaan sen mittaiseksi että tutkija lämpsäsi leiman paperiin ja siirsi asian syyttäjälle joka hänkin toimi ohjelman antamien valmiitten speksien mukaisesti.

Tuomareilla puolestaan ei ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin vahvistaa syyttäjän syyte ja muuttaa se tuomioksi. Pitkää esitutkintaa käytettiin osittain edelleenkin sellaisten viha-ajattelijoiden kohdalla joille ohjelma lupasi pelkästään sakkoja tai ehdollista vankeutta. Pitkä esitutkinta oli yksi rangaistuksen muoto sinänsä ja äärimmäisen tehokas sellainen sillä se aiheutti ainakin julkisen sektorin työntekijöille varman työpaikan ja sitä myötä myös elannon menettämisen. Ohjelma ja sen ympärille rakennettu koneisto oli sen verran toimiva että Henrik aika ajoin ihmetteli, kuinka ihmiset vieläkin uskalsivat protestoida vallitsevaa tilaa vastaan. Riskit olivat suuret, eikä mikään muuttuisi kuitenkaan.

Mutta sitten ohjelman pariin… katsotaan… no niin, ensimmäisenä ohjelma oli löytänyt Jalmari Tuohitorvi-blogin joka käsitteli lähinnä etuoikeutetun maahanmuuton aiheuttamia taloudellisia kustannuksia josta se käytti termiä ”verovarojen hukkakäyttö”. Paha rikos, hyvin paha, ja toistuessaan vielä pahempi. Ohjelma oli löytänyt kyseisen Jalmari Tuohitorven kirjoituksista kaikkiaan 86 erilaista rikoskohtaa joitten päänimike oli suurimmassa osassa ”taloudellisten faktojen esittäminen ihmisten tasa-arvoisuutta loukkaavassa valossa”. No joo… tolle tyypille häkki heiluu ilman muuta, jos se vaan saadaan kiinni. Henrik laittoi kyseisen blogin kakkosalgoritmin käsiteltäväksi. Kakkosalgoritmi antoi valmiin syytekirjelmän ja laski myös tuomion pituuden valmiiksi. Kätevää ja helppoa. Ennen kaikkea tehokasta.

Ja mitäs sitten… no joo, Siionin Sähkökitara-blogi joka oli erikoistunut Palestiinan tilanteeseen. Ensinnäkin blogi ylitti rikoskynnyksen jo siinä, että se ei käyttänyt termiä palestiinalainen vaan arabi ja lisäksi siinä käytiin läpi niitä väitteitä ja kieltämättä myös faktoja että Gazassa valtaa pitävä Hamas-järjestö itse asiassa tienasi jatkuvan sotatilan ylläpitämisellä. Totta sinänsä, mutta kuului ohjelman kehittämän ja eduskunnan vahvistaman rikosnimikkeen ”alistetun ihmisryhmän sorron puolustaminen” alle. Ohjelma oli löytänyt kyseisestä blogista kaikkiaan 144 syytteeseen johtavaa kohtaa. No, pannaanpa kakkosalgoritmin tutkittavaksi ja katsotaan minkä kokoiset hilut kyseisen sähkökitaristin kinttuihin sitten laitetaan.

Entäs sitten… jaa, muutenhan täällä Henrikin tutkimalla osa-alueella laajasta sosiaalisesta mediasta ollaan oltu suorastaan kilttejä. Muutama oikealla henkilöllisyydellä tehty facebook-päivitys. Saattaa olla, että selviävät sakoilla sekä tietenkin pitkällä esitutkintamenettelyllä. No, kakkosalgoritmi saa ratkaista sen. Napu napu ja napu, ja sitten voisikin katsoa…

Puhelin soi.

Kas, sehän oli hänen siskonsa Erika Bakellit. Henrikillä ja häntä viisi vuotta vanhemmalla Erikalla oli hyvin läheiset ja lämpimät välit. Tosin Erika ei halunnut että Henrik kutsui häntä sisarekseen vaan yhteisen geeniperimän omaavaksi henkilöksi eli tuttavallisemmin ygeksi, mikä termi oli yleistynyt tiedostavassa väestönosassa korvaten sukupuolisidonnaiset siskon ja veljen. Erika ei halunnut käyttää termiä sisar, hän kun oli – nykyisen lailla vahvistetun sukupuolitaulukon mukaisesti – maskuliininen lesbo, jolla oli sukupuolidysforian aiheuttamaa ajoittaista sukupuolista ylieuforiaa sekä myös transsukupuolisuutta joka esiintyy tosin vain ajatuksellisella, ei biologisella tasolla mutta joka piti ottaa yhtä kaikki tosissaan ja vakavasti.

Erika oli töissä sisäministeriössä jossa hän toimi osastopäällikkönä päivystävien anarkistien osastolla. Päivystävien anarkistien osasto oli perustettu antamaan valtionhallinnolle tuoreita ja poikkeavia näkökulmia ja niitähän Erikalla ja hänen alaisillaan riitti. Erika oli sanonut Henrikille olevansa unelma-ammatissaan sillä hän saattoi vannoutuneena anarkistina ja anarkofeministinä toimia valtiota vastaan valtion rahoituksella eikä typerintäkään hänen esittämäänsä ideaa uskallettu kyseenalaistaa virkakoneistossa eikä edes hallituksessa sillä silloin oltaisiin syyllistytty sekä naisvihaan että epätiedostavuuteen ja epäsuvaitsevaisuuteen jotka oltiin kaikki laissa kriminalisoitu. Tää on yhtä juhlaa, oli Erika usein todennut.

Erikan tuorein projekti liittyi ulkoministeriön puolelle. Sekä Visegrad-maat, Baltian maat ja Itävalta olivat eronneet Euroopan Liittovaltiosta ennen kuin se oli betonoinut valtansa absoluuttiseksi ja sehän ei niin Liittovaltiota kuin sen tiedostavaa uusrälssiä miellyttänyt. Olivat perkeleet ajatelleet ja äänestäneet omin neuvoin, lupaa kysymättä. Kun Liittovaltiolla ei oikein ollut hauista lähteä miehittämäänkään noita maita, niin liittovaltiolaiset anarkistit ja äärivasemmistolaiset olivat Liittovaltion tuella ja rahoituksella lähteneet tämän vuoksi suurin joukoin rähinöimään kyseisten valtioitten alueelle. Siinä oli tosin ilmennyt se ongelma, että paikalliset poliisit eivät olleet läheskään yhtä kilttejä kuin esim. ruotsalaiset tai saksalaiset poliisit. Toisin sanoen poliisi oli antanut mielenosoittajille rumasti selkään ja sen jälkeen räyhääjät oltiin passitettu istumaan vuoden mittaista ehdotonta vankeustuomiota. Liittovaltion media tietysti nosti hirveän metelin lähesmelkein rauhallisten mielenosoittajien kohtelusta mutta itäeurooppalaisten maitten hallitukset vain tylysti totesivat että sitä saa, mitä kylvää. Rauhalliset turistit ovat jatkossakin erittäin tervetulleita. Itse asiassa turismi oli huomattavasti lisääntynyt juuri näissä rauhallisissa itäeurooppalaisissa maissa.

Erikan loistavan idean mukaan suomalaisille – ja jatkossa todennäköisesti muillekin – vasemmistoaktivisteille alettaisiin myöntämään diplomaattipasseja. Se saattaisi hyvinkin estää vaikkapa tallinnalaista politseita keskeyttämästä tiedostavia autonpolttamisorgoita ja kiinniotettunakin diplomaattistatuksella toimivat aktivistit voitaisiin lähinnä poistaa maasta ja julistaa persona non grataksi. Mutta uusia halukkaita olisi tarjolla yllin kyllin sillä toimihan Liittovaltion Suomen maakunnassa nykyisin kaksi anarkistista ammattikorkeakoulua jossa saattoi saada anarkisti-AMK:n tittelin.

Sinänsä Erikalla ei ollut Henrikille sen kummempaa asiaa. Kunhan vain kyseli kuulumisia. Siitä hän kertoi innoissaan (olihan Erika valtiotieteitten tohtori) että hän oli tutorina eräälle nuorelle graduaan tekevälle naishenkilöopiskelijalle jonka gradun aiheena oli ”Piilevät ja näkymättömät viestit. Kuinka löytää sukupuolista syrjintää sieltä, mistä sitä ei olla vielä löydetty”. Erika povasi tälle vihreissä nuorissa toimivalle naishenkilölle suurta tulevaisuutta. ”Kun se oppii vihaamaan miehiä järjen kanssa niin siit tulloo oikee pääperkele”.

Henrik lopetti puhelun ja huomasi että maisemakonttorissa oli pari univormuista järjestyspuolen poliisia. Jotain ohjeistusta ne vissiinkin olivat saamassa sillä muuten vihatutkijat ja varsinaiset poliisit pysyttelivät mielellään aivan omissa oloissaan. Eikä näitten saman työnantajan alla toimivien ihmisten välit olleet muutenkaan millään muotoa lämpimät. Henrik muisti kun hän oli joku aika taaksepäin ollut ryyppäämässä Juttutuvassa ja siellä oli ollut muutama järjestyspuolen poliisi. Pitkäänhän he eivät siellä olleet viihtyneet mutta yksi heistä oli todennut Henrikille muutaman viskin rohkaisemana:

- Te ette ole poliiseja. Te olette Gestapo. Ja meistä on, saatana, tullut teidän lihakärryjä. Menisitte itse ja hakisitte ne niin sanotut viha-ajattelijat. Jotka muuten ovat ihan tavallisia teitä huomattavasti täysjärkisempiä kansalaisia. Mutta ettehän te perkeleet mene vaan teetätte meillä likaisen työnne. Kun teistä ei siihen ole. Pysyen suojassa tuossa saatanan Kalasataman möhkäleessänne. Ja arvatkaapas piruuttanne, ketä kansalaiset ovat oppineet inhoamaan? No meitä tietenkin. Meitä, jotka joskus pidimme huolta kansalaisten turvallisuudesta. Ja jotka nykyisin haemme täysin lainkuuliaisia ja työssäkäyviä kansalaisia teidän systeeminne murskattavaksi. Haistakaa vihatutkiva paska koko porukka.

Järjestyspuolen poliisit olivat poistuneet johonkin toiseen kapakkaan mutta koska mies oli sanonut nimensä, niin Henrik oli pannut viha-algoritmin avulla miehen jatkuvaan seurantaan. Hän ei edes uskotellut itselleen muuta syytä kuin sen, että ego ei kestänyt ja mies oli oikeassa mutta herkkä ego vaati kostoa. Hän halusi ajatella itseään poliisina mutta tiesi ettei ollut sellainen. Hän oli valmistunut valtiotieteitten maisteriksi Helsingin yliopistosta, oli siviilipalvelusmies eikä ollut koskaan pitänyt asetta kädessään ennen kuin hänet koulutettiin käyttämään virka-asettaan.

Henrik havahtui muistoistaan ja jatkoi työssään eteenpäin. Viha-algoritmi ykkönen etsi viha-ajattelijat. Viha-algoritmi kakkonen päätti heidän tulevaisuudestaan. Katsotaanpa jo löydettyjä ja nyt käsittelyssä olleita viha-ajattelijoita jotka kakkosalgoritmi oli käsitellyt. No joo… muutama facebook-tili josta ei seuraisi kuin osalle sakkoja ja osalle ehdollista. Henrik klikkasi kyseiset tilit seuraavaan vaiheeseen eli siirsi käsittelyn poliisille sillä evästyksellä että näissä käytetään vähintään vuoden mittaista esitutkintaa. Vaikka – sinänsä tiukka – viharikoslakiohjelma ei löytänytkään ehdottoman vankeustuomion perusteita, niin kuseen nuo ihmiset saataisiin joka tapauksessa. Jokainen sattui vielä olemaan töissä julkisella sektorilla joten nuo tyypit saisivat pian valmistautua siirtymään kilometritehtaalle.

Ja sitten… se mielenkiintoinen twitter-sivusto jonka ohjelma oli bongannut eilen ja jonka Henrik oli laittanut kakkosalgoritmin analysoitavaksi. Eli Konsnaapeli Reinikainen-sivu. Valepoliisisivusto. Näitä ei muutamaan vuoteen ollut näkynytkään, sen jälkeen kun viha-ajattelijoiden keskuudessa legendaksi nousseen valepoliisisivuston Keijo Kaarisateen ylläpitäjä oli löydetty, siirretty M1-erikoiskäsittelyyn ja joka istui tällä hetkellä loputonta tuomiotaan Kellokosken yhteiskuntapsykiatrisessa sairaalassa ilman minkäänlaista poispääsyn mahdollisuutta ja asiasta tehtiin median kautta mahdollisimman julkinen.

Se oli säikäyttänyt valetilien ylläpitäjät pahemman kerran pitkäksi aikaa, mutta nyt näytti uusi tulokas koettavan onneaan. Ja amatöörimäisesti vielä. Kakkosalgoritmilla oli suora yhteys kaikkiin suomalaisiin verkkopalvelun tarjoajiin ja jätkät kärähtivät kerralla. Nimenomaan jätkät. Kyseessä oli kolmen miehen porukka joiden henkilöllisyydet algoritmi oli selvittänyt. Eivät törpöt olleet edes käyttäneet NewTor-verkkoa. No, algoritmi latoi tuomion. Sekä useista viha-ajattelurikoksista että virkavallan anastamisesta räpsähtäisi kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta. Ja koska kyseessä oli kolmen miehen ryhmittymä, niin tuomio tuplaantui sillä Liittovaltion kapinalainsäädännön mukaan yli kahden hengen Liittovaltiota vastustava aktiivinen toiminta tulkittiin kapinaksi ja se tuplasi tuomion.

Henrik siirsi parilla klikkauksella asian järjestyspoliisille joka kävisi noukkimassa tyypit talteen. Perheellisiä miehiä näyttivät olevan. Yksi rakennusmestari, yksi biologian opettaja ja yksi konduktööri. Olisivat hieman ajatelleet perheitään. Nyt heiltä ja heidän perheiltään tuhoutuisi kaikki. Miehet lähtisivät linnaan, vaimot menettäisivät ilman muuta työpaikkansa ja alaikäiset lapset otettaisiin huostaan, sijoitettaisiin jonnekin hevonvitunkuuseen eikä heidän annettaisi pitää yhteyttä viha-ajatteluun syyllistyneisiin vanhempiinsa. Miten meni noin omasta mielestä, Konsnaapeli Reinikaiset? Jos Henrikille oltaisiin esitetty kysymys, että etkö tunne sääliä ja eikö armo voisi käydä oikeudesta niin hän ei olisi ymmärtänyt kysymystä. Niin armo kuin oikeus oltiin viranomaisten toimesta määritelty eikä siihen voinut olla poikkeusta. Vaikka hän ei ollut saavuttanutkaan Anniperttiinan kovuuden tasoa, ei se sitä tarkoittanut, etteikö hän pystyisi tuhoamaan ihmisten elämiä näin etätyönä, kasvoja ja silmiä näkemättä. Anniperttiina pystyi siihen kasvokkainkin. Siksi hän olikin johtaja ja Henrik johdettava. Mutta molemmat noudattivat määräyksiä. Ehdottomasti ja mitään kyseenalaistamatta.

Mutta sitten… se mielenkiintoinen sivusto jonka Henrik siirsi viha-algoritmi kakkosen tutkittavaksi eilen hieman ennen töitten loppumista. Jackpot! Ohjelma vilkutti punaista valoa:

Kyseessä oli hiljattain blogimaailmaan ilmestynyt Jaskaperskeleen Kumivasara-blogi joka oli pistänyt ohjelman huutamaan hoosiannaa jo ykkösalgoritmin kohdalla. Kakkosalgoritmi ilmoitti, että kyseisen blogin kohdalla maksimissaan mahdollinen viiden vuoden tuomio ei riittänyt, vaan asia vaati erityiskäsittelyä. Henrikillä ei ollut valtuuksia erityiskäsittelyn aloittamiseksi, joten hän soitti paikalle osaston apulaisesihenkilön Nilveena Tvätt-Vittvättin. Hän saapui paikalle, katsoi jonkun aikaa sivustoa, nyökkäsi ja soitti sitten puolestaan paikalle erityistarkastaja Anniperttiina Ilmivallan todeten että kyse on mahdollisesta ja hyvin todennäköisestä erityiskäsittelystä. Anniperttiina saapui paikalle nopeasti ja alkoi tutkia kyseistä sivustoa. Hän kävi sivustoa läpi puoli tuntia täyden hiljaisuuden vallitessa. Anniperttiina oli ihminen, jota ei häiritty eikä keskeytetty. Lopulta hän kääntyi Henrikiä ja Nilveenaa päin ja sanoi:

- Valtuutan erityiskäsittelyn. Tämä blogi on vaarallinen ja sitä ylläpitävä ihminen tai ihmiset on tuhottava. Ensinnäkin siinä käytetään todistettuja faktoja asenteellisella ja sitä kautta rikollisella tavalla eli se rikkoo kaikkien ihmisten laissa määritetyn tasa-arvon perustetta. Toisekseen blogissa käytetään huumoria. Jopa toimivaa sellaista. Sellaista huumoria joka selkeästi saa vastakaikua kouluttamattoman ja tiedostamattoman väestönosan keskuudessa. Kyseinen huumori on vitsiin verhottu natsismin nyrkki. Yleensäkin paras huumori on esittämättä jätetty huumori. Huumori on syöpä, joka nakertaa vakaan yhteiskunnan perusteita. Sen lisäksi blogissa on fiktiivisiä kertomuksia joissa nykyinen täydellisyyttä lähentelevä yhteiskunnallinen tilanne on esitetty dystopiana ja vielä sillä lailla että rahvas saattaa mieltää kyseiset kirjoitukset perusteltuina.

- Koska lainsäädäntömme on jälkeenjäänyt eikä tällaisista rikoksista voi valitettavasti tuomita kuin viiden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen niin erityiskäsittely on ainoa vaihtoehto. Kun tämä kirjoittaja tai kirjoittajat on saatu kiinni, valtuutan M1-menettelyn. Tämä tyyppi tai nämä tyypit tullaan siirtämään Kellokosken yhteiskuntapsykiatriseen sairaalaan jossa he saavat mädäntyä kuolemaansa saakka. Luonnollisesti heidän perheittensä elämä tuhotaan ja asiasta tehdään julkinen. Kun nuo asiasta vastuulliset rikolliset on saatu kiinni, otan yhteyden Yleisradioon ja Helsingin Sanomiin jotka saavat tehdä taas varoittavan kirjoituksen natseista keskuudessamme.

Sitten hän jatkoi Henrikille:

- Kakkosalgoritmi ei siis paljastanut tekijän tai tekijöitten henkilöllisyyttä?

Henrik vastasi:

- Ei, henkilötoveri erityistarkastaja. Jos nuo tekijät olisivat käyttäneet normaalia verkkoja niin algoritmi olisi löytänyt heidän henkilöllisyytensä ohjelmistopalvelujen kautta automaattisesti. Tekijä tai tekijät käyttävät NewTor-verkkoa.

Anniperttiina tuhahti:

- No…se ei ole este, vaan hidaste. Pistä algoritmi kolme etsimään kaikkialta netistä vastaavuuksia kirjoituksiin ja tapoihin kirjoittaa. Jos Jaskaperskeleen Kumivasaralla on joitain muita sivustoja tai tilejä sosiaalisessa mediassa niin se löytää ja tunnistaa ne kyllä. Valtuutan supertietokoneen korostetun käytön tätä tapausta varten. Samoin algoritmi saa selvittää kirjoitusanalyysillä onko kyseessä yksi vai useampi tekijä. Nuo vihakirjoittavat ja järjestelmää vastustavat paskat tullaan jyräämään. Kiitos teille. Olette tehneet hyvää työtä.

Niin Anniperttiina kuin Nilveena poistuivat paikalta ja Henrik huomasi että sehän olikin ansaitun ruokatunnin paikka. Hän käveli ruokalaan, jonka seinällä oli kyltti joka oli ollut siellä jo VVV:n perustamisesta alkaen:

Toisella seinällä oli kyltti, jossa oli se lause jonka yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä oli lausunut vuonna 2016 ja joka oli yksi VVV:n tärkeimmistä motoista:

SOKEA PISTE YHDENVERTAISUUSASIOISSA ON SE, ETTÄ AJATELLAAN YHDENVERTAISUUDEN OLEVAN SITÄ, ETTÄ KAIKKIA KOHDELLAAN SAMALLA TAVALLA

Henrik otti itselleen perunamuussia ja jauhelihakastiketta ja istui sitten pöytään. Pöydässä istui hänen kollegoitaan. Kaikki olivat naispuolisia ja vegaaneja. Noin 90 prosenttia viraston työntekijöistä oli naisia ja vegaaneja. Henrikin ruokavaliosta ilveiltiin hänelle aika ajoin, tosin ystävällismielisesti. Pöydässä yksi hänen kollegoistaan ja hyvä ystävänsä Annika Lunnimo totesi hänelle hymyillen:

- Milloinkas sinä tuosta raatoruuasta oikein pääset eroon?

Henrik ei vastannut vaan hymyili vain. Ei pienestä kuittailusta kannattanut suuttua. Sillä hän oli hyvässä, samanhenkisessä porukassa jonka kanssa oli sekä ilo että kunnia tehdä tärkeää työtä.

Tässä porukassa oli tekemisen meininki.

FEMINISMI, UHRIUTUMINEN JA LAKI

October 19, 2017, 7:57 am

≫ Next: ISOISÄN PISTOOLI

≪ Previous: ALGORITMI

$

0

0

Näin yleensä ja erikseen voi todeta, että tiedostavien ihmisten ja heistä erityisesti feministien julkinen uhriutuminen jatkuvan – joskin toteennäyttämättömän – väkivallan uhan edessä alkaa väsyttää niin paljon, ettei siitä ole aina jaksanut kirjoittaa. Varsinkin kun tietää, että maailmassa on hyvin harvoja maita joissa julkifeministit ovat nostettu yhtä lailla jalustalle ja elävät suojattua ja taloudellisesti turvattua elämää kuin Suomessa. Hiljattain kumminkin eräs kommentoijani laittoi minulle sähköpostin ja sen myötä linkin Helsingin Sanomien Nyt-liitteen (siis juuri se aviisi, joka aloitti Suomen median alennustilan joka näkyy nykyisin myös HS:n levikissä) ei varsinaisesti uutiseen vaan uutisena esitettyynmielipidekirjoitukseen jossa (kukas muukaan) kuin Johanna Vehkoo ja hänen sarjakuvapiirtäjäkumppaninsa Emmi Nieminen avautuvat naisiin ja erityisesti tiedostaviin naisiin kohdistuvasta jatkuvasta väkivallan uhasta joten ajattelin sanoa siitä muutaman sanan.

Mielipideuutisessa ja tulevassa asiaan liittyvässä sarjakuvakirjassa käsitellään tätä asiaa ja kerrotaan kuinka karmeita väkivaltafantasioita feministisille naisille on lähetetty. Täällä hotellin respassa hieman ihmetellään sitä, että miksei noista fantasioista koskaan, ikinä, milloinkaan oteta kuvakaappauksia ja panna niitä näytille mutta täälläkin ymmärretään nykyinen tiedostava linja ja todetaan, ettei yksityiskohtiin kannata takertua.

Epäilemättä kyistä ja törkeääkin palautetta tietysti on olemassa, tosin kyseisessä HS:n mielipideuutisessa jätetään kokonaan huomioimatta se, että asiallista ja faktoihin perustuvaa palautetta tulee tietysti yhtä lailla ja faktathan tekevät eniten kipeää. Mutta mietitään tässä hetki palautetta.  Noin pohjimmiltaan.

Mitä palaute on?

Sehän on, no, palautetta jota annetaan jostain siitä minkä palautteen saanut ihminen on itse sanonut tai tehnyt. Se ei tule itsestään, vaan se on reagointia johonkin. Palaute voi olla kovaa ja törkeääkin. Johtuen siitä, että palautteen saaneen ihmisen mielipiteitten kanssa ei olla samaa mieltä. Sosiaalinen media on Esson baarin nykyinen ilmenemismuoto ja aivan niin kuin Esson baarissa lausutut sanat ovat sosiaalisessa mediassa lausutut sanat vain sanoja. Kaikilla ihmisillä ei ole sana kovin hyvin hallussaan ja siksi palaute voi olla törkeää. Mutta Esson baarissa on harvemmin ketään tapettu. Kunhan on soitettu poskea.

Mutta sehän ei ollut mielipideuutisen ja tulevan sarjakuvakirjan pääaihe, vaan se löytyy Johanna Vehkoon lausumana HS-mielipideuutisjulkaisun jutusta kun sitä katsoo hieman pidemmälle:

Vehkoon mielestä yksi tärkeimpiä asioita olisi, että misogynia, eli naisviha, lisätään koventamisperusteeksi rikoslakiin. Silloin poliisi voisi suhtautua naisiin ja naisoletettuihin kohdistuvaan vihapuheeseen tiukemmin.

Ja tämä lausehan herättää kysymyksiä. Ensinnäkin voisi kysyä, että mitä zwidduja ovat ne naisoletetut? Onko kyse niistä noin kahdestasadasta sukumoniosta? Mutta mennään sitten siihen varsinaiseen kysymykseen:

Kuka määrittelee kriminalisoitavan naisvihan? Oletan, että sekä Johanna Vehkoon, johannavehkoitten ja Helsingin Mielipidesanomien mielestä sen määrittelevät nimenomaan johannavehkoot. Silloin kriminalisoitavan naisvihan kynnys on todellakin kovin matalalla ja on varsin oletettavaa, että silloin kriminalisoitavaksi naisvihaksi luokitellaan myös feministien ajatuksia kritisoivat asialliset kommentit. Ja nimenomaan juuri ne. Onhan meinaan nähty että feministin ego on kuin Mimosan hipiä. Hän pieksää mielellään suutaan mutta kohdattuaan arvostelua ja – piru vie – vielä perusteltua sellaista hän heittää faktat helvattuun, pakenee sukupuolensa suojaan ja rääkyy naisvihasta. Jolloin hän tietenkin voittaa keskustelun sillä naisviha, tai sellaiseksi (naisen määrittelemä) asia on jo itsessään Herrasta Perkeleestä eikä sitä tule missään olosuhteisssa kuunnella. Vaikka se saattaisi kuulostaa faktojen pohjalta huomattavasti järkevämmältä kuin se feministin avautuminen johon kommentoitiin.

Sitten tulee tietenkin mieleen toinen kysymys:

Jos naisviha, tai sellaiseksi johannavehkoitten tulkitsemat asiat kriminalisoidaan ja lisätään tuomion koventamisperusteeksi lakiin, niin voiko naisten – ja nimenomaan julkifeminististen naisten – mielipiteitä arvostella enää ollenkaan? Niin kuin tiedetään, haistattelu ei tee kipeää, faktat tekevät. Täytyykö julkifeministiset naiset lainsäädännön perusteella julistaa vammaisten kaltaisten ihmisten suojeltavaan asemaan? Koska he eivät itse pysty puolustamaan itseään ja ennen kaikkea mielipiteitään?

Ja sitten päästään kolmanteen kysymykseen:

Jos naisviha kriminalisoidaan, niin kriminalisoidaanko sitten miesviha? Sitähän ei toki tule tapahtumaan mutta jos niin puolivahingossa pääsisi käymään niin kuka sen miesvihan silloin määrittelisi ? Tavalliset miehetkö? Vai johannavehkoot? Ja jos miesvihaa ei kriminalisoida ja naisviha puolestaan kriminalisoidaan, niin mikä on kyseisen päätöksen peruste? Onko niin, että miehet määritellään ali-ihmisiksi jotka eivät nauti samaa lain suojaa kuin naiset, tai siis lähinnä julkifeministeiksi julistautuneet naiset? Julistetaanko ali-ihmisiksi ne samat miehet, jotka pääosin elättävät ne julkifeministeiksi julistautuneet naiset?

Siitä päästään sitten neljänteen kysymykseen, jonka esitän miespuolisille poliitikoille puolueesta riippumatta:

Kuinka pitkään te aiotte nöyrästi kuunnella noita tättähääriä ja toteuttaa heidän kaikki typerimmätkin vaatimukset? Kai te ymmärrätte, että niille ei ole loppua? Jos suostutte yhteen, niin seuraava tulee kyllä. Ja sitten sitä seuraava.

Onhan selvää, että Vehkoon kaltaiset feministit haluaisivat kontrolloida kaikkea keskustelua ja määritellä sen mistä keskustellaan ja kuinka keskustellaan. Tämähän onnistuu kahdella mahdollisella tavalla:

a) Joko esitetään omat mielipiteet niin fiksusti ja perustellusti että kukaan ei pane hanttiin, kun hanttiin pantavaa ei ole. Ja koska tämä ei onnistu, niin valitaan vaihtoehto:

b) Vaaditaan vastakkaiset mielipiteet kriminalisoitavaksi ja toivotaan että joku toinen (siis pääosin miesvaltainen poliisi) hoitaa feministien likaisen työn.

Koska olen sekä mies että viha-ajattelijaksi tulkittu ei mielipiteelläni tietenkään ole nykyisessä Suomessa mitään merkitystä. Tämä on naisten, ja nimenomaan sukupuolensa puolesta rääkyvien naisten luvattu maa. Sanon sen mielipiteen silti kuitenkin, koska tämä blogger sen mukavasti (ainakin vielä) mahdollistaa. Näitten johannavehkoitten suurin ongelma on se, että he tietävät sen ikävän tosiseikan että heitä ei arvosteta, heitä ei kunnioiteta eikä heitä oteta vakavasti.

Eikä heitä tulla arvostamaan, kunnioittamaan eikä ottamaan vakavasti jatkossakaan. Sillä kunnioitus ansaitaan. Sitä ei saa ruikuttamalla. Ei sitä saa edes lain määräyksellä. Ennen kaikkea kunnioitusta ei saa sillä, että vaatii sitä jalkovälissään olevan värkin perusteella.

Feminismi on – pohjimmiltaan ja perinteisessä merkityksessään – ihan hyvä asia. Suomalaiset naiset ansaitsevat arvostusta ja tasa-arvon. Jo historian perusteella. Suomalaiset naiset ovat tehneet raskasta maataloustyötä ja tehneet siinä sivussa suurperheitä. Sodassa he ovat toimineet lottina ja sorvanneet tehtaissa kranaatteja miesten ollessa sotimassa. Sodan jälkeen he yhdessä miesten kanssa rakensivat Suomesta hyvinvoivan maan. Ja heidän työpanoksensa on maallemme nykyisinkin oleellisen tärkeä.

Feminismi saavutti kaikki tavoitteensa ja sen nykyinen äpärälapsi on olemassa vain oman itsensä takia. Nykyisillä feministeillä ei ole mitään tekemistä äsken mainittujen naisten kanssa. He ovat tulleet valmiiseen, toisten kattamaan pöytään. Ja kuvittelevat omistavansa sen.

En tiedä, kuka tämän kuvan on tehnyt mutta kiitos hänelle. Kuva on bongattu Angela Siniwaara twitter-tililtä jonka linkin lähetti minulle Soomepois Eestistä.

Paikka, jossa feminismiä tarvittaisiin, mutta joka ei jostain syystä suomalaista feministiä kiinnosta.

ISOISÄN PISTOOLI

October 22, 2017, 2:05 pm

≫ Next: SETÄPUHEETON VIIKONLOPPU

≪ Previous: FEMINISMI, UHRIUTUMINEN JA LAKI

$

0

0

Nyhtänköljä, myöhäinen syksy, jokunen vuosi tästä päivästä taaksepäin

Yksinäinen korppi istuskeli Nyhtänköljän kunnassa sijaitsevan Pienen Särkkäjärven rannalla puolittain kelottuneessa männyssä ja katseli pää kallellaan ympärilleen tarkastellen omia korpin manttaaleitaan. Lähistöltä kuului jyrisevää ääntä mutta korppi ei sitä säikähtänyt. Viisaana lintuna se tiesi, että sieltä oli tulossa sellainen outo, mutta tutuksi käynyt valtavan suuri pyöreäjalkainen koppakuoriainen joka kuljetti sisällään ihmisiä. Ne koppiaiset eivät olleet itsessään vaarallisia mutta ihmiset saattoivat kyllä olla. Varsinkin jos ne kuljettivat mukanaan sellaisia omituisia mustia putkia jotka pitivät paukahtavaa ääntä. Tosin korppi oli oppinut, että ihmiset eivät osoitelleet sitä niillä vaarallisilla putkillaan. Enempi ne olivat metsäkanalintujen, hirvien ja jänisten perään. Korppi oli päätynyt siihen johtopäätökseen että ihmisetkin söivät lihaa. Niin kuin karhut, sudet, ketut ja tietysti korppi itsekin. Hyvä maku noilla ihmisilläkin.

Näillä jättikoppiaisesta nousseilla ihmisuroksilla ei näyttänyt olevan niitä ikäviä putkia mukanaan. Tuttuja miehiähän ne muutenkin olivat. Isä-Perskeleshän se siinä ja sitten poikansa Ykä, jolla tosin oli jo harmaa parta hänelläkin. Miehet näyttivät työntelevän venettä vesille. Olisivatko ne menossa kalalle? Ei niillä kyllä ollut mukana sellaisia vermeitä mitä ihmisillä siinä puuhassa oli. Sellaisia ohuita keppejä, kiinteitä ja pitkiä hämähäkinverkkoja sekä niitä sellaisia puoleensa parin korpin mittaisia häkkyröitä. Nyt miehet näyttivät menevän vesille ilman varusteita ihan omin nokkinensa. Korppi päästi pienen raakkuvan naurahduksen mielestään kertomansa hyvän vitsin vuoksi. Omin nokkinensa. Eihän niillä onnettomilla ollut nokkaa ollenkaan, kraak!

Veneessä Ykä istui soutajan paikalle ja alkoi soutaa venettä hissukseen järvenselälle. Hän katseli korppia ja tuumaili:

- No perkelettäkö sinäkin siellä noin kovasti raakut? Mikäs niin erinomainen ny on? Tosin hyvähän se että tuo korppi on ittekseen ja korpijärvellä kytiksellä toisin kuin pääosa sen nykyisistä lajikumppaneista joita löytyy satamäärin kaatopaikalta seisovan pöydän äärestä. Vaan mitäs varten me täällä järvellä soudellaan ilman kalavehkeitä? Sinä vaan sanoit salamyhkäisesti että käydään kääntämässä vene ympäri talvea vasten ja hoidetaan samalla yks homma.

Isä-Perskeles kaivoi povitaskustaan pienen pistoolin ja vastasi:

- Tää on se homma. Meillähän on monenlaista tykkiä, niin sulla kuin mulla mutta tätä sinä et ole ennen nähnyt.

Ykä sytytteli kämmenten suojassa Voimasavuke Bostonia ja vastasi sitten naama hymyntirrissä:

- Jaa sinä meinaat tuota 6.35-millistä Astra-pistoolia. Seittemän patruunan lipas. Valmistettu

Espanjassa muistaakseni vuonna 1927. Ja joka on ollut sulla kotona piilossa jo Kekkosen aikana. Kun olit huomattavasti nuorempi kuin mitä minä olen nyt.

- Hä? Mistäs sinä…

Ykä veti pitkät henkoset voimasavukkeestaan ja jatkoi naama edelleen hymyntirrillä.

- Olet tainnut isä unohtaa, että ainoa luonnonvoima mikä on pikkupojan mielikuvituksen veroinen on pikkupojan uteliaisuus. Minä taisin olla kakstoistavuotinen kun löysin sen sun kätkön. Ajattelin vaan että piruako tuosta puhumaan jos et itse halua puhua. Ja sitten kun pääsi räpläämään muita, ihan kunnollisia aseita niin ei se oikeastaan enää niin kiinnostanutkaan. Tommonen sikapyssyhän tuo vaan on. Eihän sillä mitään tolkullisessa käytössä tee.

- No perkele, olishan tuo pitänyt arvata. Tietääks muuten Jykä myös tästä pyssystä?

- Paskooks karhu metsään?

Leveä hymyntirri nousi myös Isä-Perskeleen kasvoille.

- Voi nyt poijan perkeleet… kun ovat lampun särkeneet… ja pimeässä pirtissä halitulijallaa… pyssynkin löytäneet…

- Näytäkkös sitä pyssyä?

Isä-Perskeles ojensi pistoolin Ykälle. Hän irroitti aseesta lippaan, veti luistin pari kertaa taaksepäin ja tarkasteli asetta aikansa. Sitten hän loksautti tyhjät pois, otti pari patruunaa lippaasta ja tarkasteli niitäkin. Tämän jälkeen hän laittoi patruunat takaisin lippaaseen, loksautti lippaan kiinni ja ojensi aseen takaisin isälleen.

- Kyllä tolla vissiin ampua vielä voisi. Mutta noitten patien varaan en kyllä enää paljoa laskisi. Mitenkä vanhoja lienevät? Oletan että tää on täysin laiton pyssy ja me ollaan upottamassa tätä.

- Oletat oikein.

- Mistä tää sulle oikein päätyi?

- Mummoltasi. Siis äitisi äidiltä.

- Hä? Tiesinhän minä että se oli kova mamma eläissään. Korjasi moottoripyörätkin itse. Mutta en minä arvannut että se on kulma mekontaskussa kuljeskellut.

- No ei se kuljeskellutkaan. Tää on peräisin äitisi isältä. Hän kun kuoli pikkuisen ennen kuin minä ja äitisi mentiin kimppaan. Hän oli tuonut sen sodasta. Mummosi antoi sen sitten minulle todeten, että ei hänellä sille mitään käyttöä ole. Niin kuin ei ole ollut tietysti minullakaan. Semmonen siantappoasehan tuo on niin kuin itse sanoit. Ajattelin hävittää sen nyt. Nuo valtesmannit nykyisin kun ovat kovasti virkaintoisia ja jos minä kärähdän tästä laittomasta taskupistoolista niin nehän vievät minulta muutkin raudat. Enkä ajatellu näitä mettästyshommia vielä suinkaan lopettaa.

- Hjuu… tosi on… nykyisin me aseelliset suomalaiset miehet ollaan potentiaalisia joukkomurhaajia ja ne oikeat potentiaaliset joukkomurhaajat taas sosioekonomisesti väärinymmärrettyjä uhreja joita pottunokat ei ole osanneet pitää tarpeeksi hyvänä. Vittu joo… vaan näytäpä sitä vielä…

Iäs-Perskeles ojensi aseen Ykälle ja Ykä katseli sitä vielä kertaalleen. Hänen äidinisänsä oli palvellut talvisodassa kivääriryhmän johtajana Taipaleessa ja jatkosodassa taas huoltokessuna Syvärillä. Kun vähän vanhempaa ikäluokkaa jo oli. Ykä ojensi pistoolin takaisin ja tuumasi:

- Vaan mikähän tarina tään pistoolin takana oikein on? Ei tää mikään ukin palveluspistooli ole voinut olla kumminkaan. Kai sillä on se kolmen linjan sohlo ollut talvisodassa ja jatkosodassakin ainakin se italialainen Terni-kivääri jos ei muuta. Eihän tommosella kuuskolmevitosella sotahommissa kuitenkaan juuri mitään tee. Töpinässäkään. Ja olishan ne palvelusaseet kerätty pois sodan jälkeen joka tapauksessa.

- No sitä minäkin olen tuuminut. Harmi, ettei ehtinyt kysyä. Ja jos ukkisi olis ottanut talvisodassa ryssältä jonkun sotasaalisaseen niin joku naakani tai tähtipistooli se olis varmaankin ollut. Eihän ryssilläkään ollut palvelusaseena tämmöstä lelua.

Ykä raapi partaansa ja tuumaili:

- Vaan voisko olla niin, että joku neuvostoupseeri oli ollut aikanaan Espanjan sisällissodassa? Olihan niitä siellä silloin. Neuvonantajina tai mitä ne nyt oli. Tai tiedä hänessä vaikka kyseessä olis ollut joku espanjalainen tasavaltalainen joka oli ottanut ritolat Venäjälle kun ne alkoivat saamaan selkäänsä? Joka olisi sitten ottanut tuon taskupistoolin mukaansa, kuskannut sitä sitten mukanaan Venäjällä tai siis Neuvostoliitossa, päätynyt lopulta sattuman satona Kannaksen pakkashelvettiin eli aika kauas Espanjasta ja joutunut lopulta Taipaleessa jonkun suomalaisen, ehkä jopa oman ukkini ampumaksi ja ukki oli sitten ottanut tuon pyssyn mukaansa ja vienyt mukanaan kotiin?

- Jaa-a… ei tuokaan mahdoton versio ole… tuo ase osais kertoa, mutta se eihän osaa puhua muuta kuin sitä karua kieltä mitä aseet puhuvat. No, ruvetaas hommiin. Tässä kohdassa on viisi metriä vettä ja mutapohja. Kyllä se sinne häviää. Souteles hiljalleen.

Ykä alkoi soutaa hissukseen ja isä-Perskeles poisti ensin pistoolin lippaasta patruunat ja heitti ne yksi kerrallaan järveen. Sen jälkeen perässä seurasi lipas. Sitten hän purki pistoolin ja nakkeli osat veteen yksi kerrallaan. Kun viimeinenkin aseen jäljiltä jäänyt vedenripe oli kadonnut, totesi Ykä:

- Sääli sinänsä. Vaikkei tolla tietysti varsinaisesti mitään tehnytkään. Olispahan ollut kumminkin muistona menneistä ajoista ja ihmisistä. Minä kun ajattelen asioista niin, että jokaisella esineellä on taustallaan tarina ja tarinan myötä sielu. Mutta nyt ei sen tarinan kertojaa enää ole ja se tarina jää lopullisesti arvoitukseksi. Niin monta kertomatonta tarinaa jää kuulematta. Kuulijoita kyllä olis. Mekin esitettiin tuon aseen tarinasta vain sivistymättömien miesten sivistyneitä arvauksia. Todellisuus voi olla ihan muuta. Pirustako sen tietää vaikka ukki olis ollut aikanaan Algoth Niskan hommissa pirtutrokarina ja pyssy on niitä peruja? Taas yksi kertomaton tarina.

Isä-Perskeles vastasi miettivä ilme kasvoillaan:

- Joo, tottahan tuo on. Olis mukava tietää tuon aseen kertomaton tarina. Mutta sinähän Ykä olet kirjoitellut niitä kertomattomia tarinoita siinä blogissasi. Sun kannattais kuule olla sen blogin kanssa vähän varovaisempi. Sinä olet poika vielä kusessa sen homman kanssa. Semmoset merkit on ilmassa että ne pistää sinut vielä linnaan. Kyllä minäkin sen verran aikaani seuraan vaikka vanha mies olenkin.

- No joo… en tässä tietysti ihan nuori ole enää itsekään. Vaikka tottahan isälle poika on aina se pikkunen pellavapää joka just hiljattain oppi itse pyyhkimään perseensä. Mutta kyllä sen blogin kanssa on se kriittinen raja jo ylitetty. Siinä ei enää anteeksipyynnötkään auta. Katotaan nyt, mitä hänessä tapahtuu kun aika kuluu. Me eletään sairaita aikoja ja totuudenpuhujat ovat rikollisia. Ja sen pohjalta sanon kyllä, että vaikka tuo sikapyssy sinänsä ehkä joutikin tonne jortaniin niin jos ukki olis ollut mukana asekätkennässä niin tilanne olis toinen. Jos mulla olis hallussa ukilta periytyneitä konepistooleja piilossa niin kakskymmentä vuotta sitten olisin ilmoittanut ne viranomaisille. Mutta nyt enää en. Pitäisin ne tallessa ja hyvässä öljyssä. Kun ei tiedä, mille mallille ne panee tään maailman ja ennen kaikkea tään maan.

Isä-Perskeles mietti hetken ja vastasi:

- Kakskymmentä vuotta sitten en olis ymmärtänyt sitä, minkä just sanoit. Olisin ihmetellyt. Ja miettinyt, että helvettiäkö sinä nulikka oikein selität. Mutta nyt kyllä ymmärrän. Enkä pane ajatukselle hanttiin. Eiköhän soudeta rantaan ja panna kotona sauna lämpiämään? Otetaan saunan lämmitessä vaikka mukilliset Ylämaan Lintua sen pistoolin kertomattoman tarinan muistoksi.

- Minähän en kuuliaisena poikana sano koskaan isälle vastaan joten näin tulee tapahtumaan. Ja toiset viskit otetaan ukin muistoksi. Miehen, joka tiesi sen tarinan mutta jätti kertomatta.

- Ja eikös se vanha suomalainen viisaus sano, että ei kahta ilman kolmatta?

Miehet soutivat rantaan ja käänsivät veneen pukkien päälle talviteloilleen. Puolittain kelottuneessa männyssä koko ajan istunut korppi oli seurannut ihmetellen heidän touhujaan. Se katseli, kuinka  miehet istuivat sisään siihen jättiläiskoppakuoriaiseen joka alkoi pitää sitä jyrisevää ääntä ja tuprutella pahanhakuista savua ilmoille. Sitten se poistui paikalta ja korppi ajatteli että olivat ne vaan perin kummallisia nuo ihmisten touhut. Ei niistä järkevä ja asiallinen siivekäs mitään tolkkua ottanut.

SETÄPUHEETON VIIKONLOPPU

October 24, 2017, 8:00 pm

≫ Next: UUSINTA: HÖPÖTTI

≪ Previous: ISOISÄN PISTOOLI

$

0

0

Pinnanmaan maakunnassa, Äkkölämäkölän kunnassa, joskus lähitulevaisuudessa

Hääränlärpättämänjärvelle kokoontuneet viisi miestä olivat hyväntuulisena valmistautumassa sellaiseen perinteiseen miesten viikonloppuun joita he olivat viettäneet niin monta kertaa ennenkin. Tällainen mökkiviikonloppu oli mukava tapa ottaa vastaan tuleva talvi ja hyvässä seurassa vietetty aika saunomisineen, mukavine törpöttelyineen ja hyväntuulisine paskanpuhumisineen antaisi miehille sitä mukavaa sielunvirtaa jota joskus niin kovin karussa elämässä tarvittaisiin. Kouria oltiin lyöty kouriin, vermeet oltiin kannettu mökkiin, rantasaunakin oltiin pantu lämpiämään, yksi miehistä oli laittanut pöydälle valmiiksi lasit tervetuliaismaljaa varten ja toinen miehistä puolestaan kopsautti jaloviinapullon kyynärpäätään vasten jolloin pullo päästi suomalaisille miehille niin tutun äänen joka nosti hymyn huulille. Niin kuin niin monta kertaa ennenkin.

Silloin pihalle saapui yllättäen vielä uusi auto. Kukas sieltä nyt… eihän tänne pitänyt… autosta nousi ylös noin kolmekymppinen, varsin hyvännäköinen vaaleahiuksinen nainen kantaen mukanaan pientä putkikassia. Nainen astui koputtamatta mökkiin sisälle, laittoi kassinsa lattialle ja totesi:

- Jaahah, anteeksi että olen hieman myöhässä.

Miehet ihmettelivät:

- Niin tota… päivää vaan, mutta ei me kyllä tänne ketään enää odotettu… te taidatte olla kyllä tulleet väärälle mökille.

- No enhän toki ole. Eikös tämä mökki ole Son Lönsönin omistama Huitaattanhujanen Kaksi ja paikalla ovat, hetkinen, tarkistan… Perskeles Yrjö, Lötjönen Eelis, Kutvonen Kauko, Pöntinen Paavo ja Pätinen Pentti? Olette vuokranneet mökin Son Lönsöniltä viikonlopuksi, eikös näin ollut?

- Öö… öö… brrgele… ai… ai… no, ollaanhan me. Mutta mitä zwidddua tämä mökin vuokraaminen ja meidän henkilöllisyytemme teittillen kuuluu? Ja mistäs te meidän henkilöllisyydet yleensäkään tiedätte?

- Mistäkö tiedän? Eikö mökin omistaja ilmoittanut teille etukäteen?

- No ei kylläkään ilmoittanut.

- Minä olen yhteiskunnallisten oikeustieteitten kandidaatti Letitia Lätterström ja toimin viha- ja setäpuherikostutkijana Valtion Vihapuheenvastaisen Viraston setäpuheen vastaisessa kolmannessa ratkaisevassa tutkijaprikaatissa. Tehtäväni on kartoittaa ja ennenkaikkia rajoittaa ja rangaista laitonta ja muutenkin vastenmielistä setäpuhetta jota ilmenee erityisesti tämänkaltaisissa vanhojen setämiesten mökkiviikonlopuissa. Setäpuhe sisältää sekä rasismia, militarismia että ennen kaikkea seksismiä eli sekä naisoletettujen että kolmensadankuudenkymmenenseitsemän muunkin sukumonion halventamista ja sellaistahan ei sivistynyt yhteiskunta voi hyväksyä. Yleensäkin setämiesten ja käppäukkojen mieshauskanpito on yhteiskunnan syöpä sillä se toimii kaikkia yhteiskunnan tasa-arvoistavia elementtejä vastaan.

Ykä kysyi tässä välissä:

- Jaa missäs tuo setäpuhe muuten on määritelty? Minä kun en ole ennen kuullutkaan.

- Yliopistolla. Ja tiedot teistä olen saanut VVV:n rekistereistä joihin kaikki yksityiset mökinvuokraajat joutuvat ilmoittamaan tiedon mökin vuokraajista. Teidän kohdalla oli kyse viidestä yli viisikymppisestä miehestä ja setäpuheen ilmeneminen nähtiin ilmiselväksi joten olen täällä siksi valvomassa ettei täällä sorruta setäasiattomuuksiin. Vietän kanssanne koko viikonlopun ja poistun vasta sitten kun tekin poistutte eli sunnuntaina kello kuusitoista.

Lötjönen näytti olevan jo kovasti pahalla päällä ja totesi:

- Vaan mitäs jos me kannamme tässä samantien arvon setäpuhetutkijan niskaperseestä jorpakkoon ja työnnämme autonne sinne siinä samalla?

Letitia Lätterström kaivoi kännykän esille ja totesi:

- Tässä kännykässä on yhden napinpainalluksen päässä se, että poliisipartio hälytetään tänne. Prioriteettitehtävänä joka menee kaiken muun ylitse. Jos koskette minuun sormellakin, saatte syytteen virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta ja uskokaa huviksenne, siitä ette ehdollisella selviä.

Pöntinen totesi sen jälkeen:

- Jos minä kumminkin soittaisin mökin omistajalle.

- Herra on hyvä.

Pöntinen näpytteli kännykkäänsä Son Lönsönin numeron. Hetken päästä kuului vastaus:

- Lönsön.

- No Pöntinen terve. Tota noin… täällä mökillä kun on kokolailla kutsumaton vieras… olikos sulla tietoa tästä?

- Helvetin helvetti! Minä kun kuvittelin että se viranomaisasetus tulee voimaan vasta viikon päästä. Olen kyllä todella pahoillani. Minä kuule palautan teidän rahanne tästä mökkiviikonlopusta ja mulla on… onks sulla se puhelin kaiuttimella?

- Ei ole.

- Minä olen tekemässä tuonne Hääränlärpättämänjärven pohjoislahdukkaan korsua jossa on myös sauna. Minä tulen jatkossa vuokraamaan sitä pimeästi. Te pääsette sinne ilmaiseksi kun se valmistuu. Mutta mun oli pakko suostua tuohon. Jos en olis suostunut, niin VVV olis vienyt multa elinkeinoluvat noista mökeistä. VVV asensi alueelle valvontakameratkin niin että en minä niille vuokralaisista oikein valehdellakaan voi. Genitaalihiekka tuottaa kyllä varsin hyvin, Itävallan ja Tsekin vaalien jälkeen piti ajaa Helsinkiin ja Tampereelle neljä ylimääräistä kuormaa mutta minä tartten kyllä noita mökkejäkin. Kun syöminen se meinaan on minunkin huushollin pääelinkeino. Tänä vuonna siitä transfobisen slurrin sadostakin meni yli puolet lakoon. Olen vielä kerran hirveän pahoillani. Palataan asiaan sitten kun se korsu on valmis.

- Okke.

Pöntinen sulki puhelimen, pudisti päätään ja totesi että kyseinen setäpuhetutkija taitaa sitten olla miesten kyseenalaisena ilona koko viikonlopun. Sitten hän totesi, että eiköhän sen perusteella jätetä tuo jallu korkkaamatta, kuskataan kamppeet takaisin autoon ja lähdetään kotiin. Setäpuhetutkija Lätterström oli asiasta toista mieltä.

- Nythän on sedät sillä lailla, että jos te lähdette niin selväähän on, että te saatatte jatkaa setäpuhetta jossain muualla. Mihin minun valtuuteni eivät välttämättä riitä. Valitettavasti en saa vielä tunkeutua yksityiskoteihin mutta ministeriössä sekin on työn alla. Eli jos lähdette, syyllistytte viranomaisen työn estämiseen, päädytte aivan varmasti oikeuteen ja tuloistanne riippuen teille räpsähtää siitä tonnin viiva kolmen tonnin sakot. Niin että kaatakaapas sitä jallua niihin laseihin niin kuin meinasitte ja aloittakaa se miesten viikonloppunne. Jota minä valvon.

Koskaan ei näissä merkeissä oltu otettu näin vaisuja jalluryyppyjä. Letitia Lätterström totesi:

- No niin, pohjanmaan kautta vaan. Ja sitten saunaan. Teillähän on sauna lämpiämässä. Eikös se sauna teidän setämiesten perinteisin rituaali ole, hä?

Miehet kävelivät rantasaunaan ja riisuuntuivat varsin vaisuissa tunnelmissa. Mukana oli sentään pieni kenttäjääkaappi jossa oli kylmää olutta. Sitten Lätterström saapui myös pukuhuoneeseen ja riisui vaatteensa.

- Mitä te oikein tuijotatte?

- Niin tota… kun tehän olette… niinku…

- Jaa alasti vai? No totta helvetissä minä olen alasti. Ei kai saunaan vaatteet päällä mennä? Ja totta kai minä tulen teidän kanssanne saunaan. Siellähän ne vihansekaiset setäpuheet vasta puhutaankin. Luuletteko että minä odottelen mökillä? Ja muistuttaisin muuten, että jokaisen teidän suorittaman tissin-, pyllyn- ja tuherontuijottamisen minä kirjaan ylös ja asiaan tullaan tarvittaessa palaamaan oikeudessa. Ja niin juu, jos herroilla rupeaa jöpöttämään niin se tulkitaan suoraksi seksuaaliseksi ahdisteluksi johon on olemassa vielä rankemmat lakipykälät. On muuten ihan turha vedota siihen, että se on joku täysin luonnollinen reaktio siihen että mies näkee metrin päässä alastoman hyvännäköisen naisen. Ihmisen erottaa eläimestä se, että me osaamme pitää viettimme aisoissa. Ainakin naiset siihen pystyvät. Milloinkas te olette naisella nähneet stondiksen? No niin! Sitten vaan lauteille ja nauttimaan mukavasta miesten viikonlopusta! Ja muistutan, että minulla on sekä äänitys- että valokuvausmahdollisuus siellä löylyissäkin.

- Niin että te voitte tuijotella meidän jortikoitamme mahdollista vihastondista silmälläpitäen mutta meidän täytyy pitää katse muualla teittin strategisista paikoistanne?

- Totta kai. Minä olen virantoimituksessa. Se kuuluu virkavelvollisuuteeni.

- Jaa… no ei kai tässä sitten…

Miehet siirtyivät saunan pesuhuoneen puolelle, avasivat kaikki tölkit Tsuhnan Kostoa, löröttivät ne viemäriin ja täyttivät tölkit raikkaalla vedellä. Sitten Ykä kävi hakemassa löylyn puolelta kuparisen saunakauhan, mäjäytti sillä täysillä voimilla palleillensa, antoi kauhan Lötjöselle ja uusmiehisiin saunarituaaleihin mukaan tullut tasa-arvoa edistävä mutta muuten varsin epämiellyttävä käytäntö  eteni mieheltä toiselle.

Miehet siirtyivät löylyyn. Mukaan tuli setävihatutkija jolla oli mukanaan niin kylmän, kuuman, löylyn sekä viha- että setäpuheen kestävä tabletti. Lötjönen heitti löylyä. Tunnelma oli vaisu ja hiljainen. Sitten Ykä totesi kun ajatteli että jostain sitä kai saunassa oli tapana puhua:

- Niin jätkät… minä sitä olen viime aikoina yrittänyt opetella youtubesta sellaista lajia kuin kabaddi.

- Jaa kabaddi? Mikäs laji se on? Kerro lisää.

- No… se on semmonen hippaleikin, hengityksen pidättämisen ja painimisen sekamuotona kilpailtava joukkuelaji.

- Kuulostaa kyllä kovasti mielenkiintoiselta.

- Joo, todella mielenkiintoiselta.

- Ihan ehdottoman mielenkiintoiselta. Miks me ei olla tuosta ennen puhuttu?

- Missäs päin maailmaa sitä harrastetaan?

- No tuolla Intiassa, Pakistanissa, Bangladeshissa ja yleensäkin siellä päin. Semmosilla edistyksellisemmillä alueilla.

- Juu, edistyksellisempiä alueita ilman muuta. Ei sellaisia takapajuloita kuin tää Suomi. Mehän voitais saunasta palattuamme kattella youtubesta sitä kabaddia vaikka koko ilta… opetella vähän lajin hienouksia… kun eihän tässä muutenkaan niin kummempaa… vaan kysyisin vielä setäpuhetutkijalta että onkos tällaista valvontakäytäntöä olemassa naisten saunailloissa tai viikonlopuissa?

- Ei tietenkään. Miksi olisi? Eihän siellä mitään setäpuhetta puhuta.

- Jaa… no tyhmänä vaan ajattelin tiedustella…

Miehillä oli edessään hyvin, hyvin pitkä viikonloppu.

---

UUSINTA: HÖPÖTTI

October 26, 2017, 8:00 pm

≫ Next: TUNTEMATON KRIITIKKO

≪ Previous: SETÄPUHEETON VIIKONLOPPU

$

0

0

Lukijalle: Edellisessä kirjoituksessani sivusin lajia nimeltä kabaddi. Aluen perin tästä painin, hokemisen ja hippaleikin sekoituksesta kirjoitti Jaska Brown vuonna 2012. Minäkin tutustuin Jaskan jutun myötä lajiin ja totesin että onks täsä järkke ensikkä. Koska omaan avoimen mielen niin päätin aina aika ajoin katsella lajia youtubesta sillä ajatuksella että saanko minä siitä mitään tolkkua. Toteutin lupaukseni ja itse asiassa minä jopa nykyisin alan ymmärtää sitä. Tosin lätkää tai rugbya kattelen edelleenkin mieluummin.

Joka tapauksessa silloisesta Jaskan kirjoituksesta sain idean, että ehkä hotellin respan on aika antaa oma panoksensa joukkueurheiluun. Niinpä kehitin lajin nimeltä ”höpötti”. Tai no, itse asiassa en varsinaisesti kehittänyt. Laji on ollut jo kauan olemassa erityisesti julkishallinnossamme ja siitä on käytetty mm. nimityksiä ”projekti”, ”kehittämispäivä” ja ”moniammatillinen työryhmäpalaveri”. Minä vain selvensin säännöt yhtäläisiksi. Tässä uusintaversiossa olen hieman vielä täsmentänyt lajin sääntöjä. Olen saanut siihen luvan kansainväliseltä höpöttiliitolta. Siirrytään siis julkishallinnollisen joukkueurheilun pariin:

*

Höpötti: nouseva joukkueurheilulaji

Höpötti on joukkueurheilulaji, jossa normaaleista joukkueurheilulajeista poiketen on vain yksi joukkue. Höpöttiä pelataan kahdeksankulmaisella kentällä, jonka yhteen vinkkeliin on laitettu maali. Höpöttijoukkueessa on kaksikymmentä jäsentä, jotka kaikki ovat pukeutuneet velcrokankaiseen peliasuun. Peliväline on velcrokankaalla päällystetty rukkanen, jota kutsutaan nimellä ”vastuu”.

Höpöttiottelu alkaa niin, että kaikki joukkueen kaksikymmentä jäsentä asettautuvat tiiviiksi rykelmäksi keskelle pelikenttää. Tämän jälkeen ottelun päätuomari, jota höpötissä kutsutaan nimellä ”projektipäällikkö” heittää pelivälineen keskelle rykelmää. Sillä pelaajalla, johon peliväline takertuu, on kolme sekuntia aikaa repiä peliväline irti itsestään ja heittää se kiinni jonkun toisen pelaajan peliasuun. Mikäli hän ei tässä onnistu, hänestä tulee ”vastuunkantaja”, ja hänellä on velvollisuus toimittaa peliväline maaliin.

Pelivälineen väistäminen on ensimmäinen olennainen osa höpötistä. Toinen on tietenkin höpöttäminen. Vastuullista hyökkääjää lukuunottamatta jokaisen pelaajan täytyy höpöttää, ts. toistaa sanaa ”höpötti” vähintään kaksi kertaa sekunnissa. Jokaista pelaajaa kohti on kaksi audiotarkkailijaa, jotka varmistavat, että pelaaja höpöttää tarpeeksi ja lisäksi yksi videotarkkailija, joka varmistaa, ettei pelaaja bluffaa, eli harrasta vatsastahöpöttämistä.

Mikäli pelaaja ei onnistu höpöttämään tarpeeksi, peli keskeytetään, ja yksittäisen pelaajan sijasta koko joukkuetta rangaistaan. Tämä tapahtuu niin, että pelikentälle tulee avustava tuomari, joka höpötissä tunnetaan nimellä ”projektikoordinaattori”. Hän heittää taas keskelle kenttää läjään ahtautuneitten pelaajien sekaan toisen rukkasen eli pelivälineen eli ”vastuun”. Avustavia tuomareita ja rukkasia tulee kentälle sitä mukaa lisää, kun pelaajat epäonnistuvat sääntöjen mukaisessa höpöttämisvelvollisuudessaan.

Palataanpa takaisin ”vastuunkantajan” vaativaan tehtävään. Jos ”vastuunkantaja” ei ole onnistunut toimittaa pelivälinettä jonkun toisen pelaajan kontolle, ei hän enää saa yrittää luopua pelivälineestä, vaan hänen tulee kaikin keinoin yrittää toimittaa velcrorukkanen maaliin. Joukkueen kaikki muut jäsenet yrittävät estää hänen suorituksensa, ja kun kyseessä on voimasuhde 19 – 1, he yleensä onnistuvat.

Mikäli ”vastuunkantaja” kuitenkin onnistuu toimittamaan pelirukkasen maaliin, päätuomari keskeyttää pelin, ja tuomarineuvosto kokoontuu. Tuomarineuvosto toteaa, että maali oli alunperinkin väärässä paikassa, ja maali siirretään toiseen paikkaan. Samalla todetaan, että koska maali oli väärässä paikassa, ei maalia ole alunperinkään tehty ja koska vastuunkantaja yritti selvästi hämätä ja toimia alkuperäissuunnitelman sekä pelisääntöjen vastaisesti, rangaistaan häntä pelilisenssin menettämisellä ja sarjasta sulkemisella, syynä sooloilu, yhteistyökyvyttömyys ja ongelmat peliin liittyvissä asenteissa. Tätä tuomarineuvoston päätöstä kutsutaan termillä ”väärin sammuttaminen”.

Kyseisen rangaistuksen saaneella pelaajalla on vielä mahdollisuus pelastaa nahkansa haastamalla joku joukkueensa jäsen höpöttämishaasteeseen jota kutsutaan nimellä ”syyllisyyden siirtäminen”. Höpöttämishaaste kestää minuutin, ja sen aikana haasteeseen osallistuvat kaksi pelaajaa toistavat mahdollisimman monta kertaa sanan ”höpötti”. Höpöttämishaasteen hävinnyt ts. vähemmän höpöttänyt pelaaja suljetaan sarjasta, hän menettää pelilisenssinsä ja tämän lisäksi koko joukkueella on kaksi minuuttia aikaa kirjoittaa hänestä juoruja Höpöttiliigan facebook-sivuille.

Välillä höpöttiottelu keskeytetään ja paikalle saapuu jälleen uusi tuomari nimeltä ”konsultti”. Konsultti kehittää otteluun täysin uudet pelisäännöt joitten mukaan ottelu jatkuu välittömästi. Uusilla säännöillä pelataan sen aikaa kun konsultti on paikalla, kunnes palataan vanhoihin sääntöihin joita on kuitenkin hieman päivitetty projektipäällikön ja projektikoordinaattorin toimesta mutta uusia sääntöjä ei kerrota pelaajille ennen kuin ottelun jälkeen. Koska tämä aiheuttaa selkeitä sääntörikkomuksia kentälle lentää aina uusia velcrorukkasia.

Höpöttiottelu päättyy siinä vaiheessa, kun pelikentällä on enemmän tuomareita ja pelirukkasia kuin varsinaisia pelaajia ja suurin osa pelaajista on joka tapauksessa menettänyt tajuntansa jatkuvan höpöttämisen aiheuttamasta hapenpuutteesta. Tässä vaiheessa ottelun päätuomari keskeyttää ottelun, ja tuomarineuvosto kokoontuu. Tuomarineuvosto päättää, että peliä ei itse asiassa ole koskaan pelattukaan, vaan se suunniteltiin alun perinkin pelattavaksi joskus seuraavan vuoden maaliskuussa jolloin peliin on keksitty  jälleen uudet säännöt. Juuri pelatun koskaan pelaamattoman pelin tilastopöytäkirja sijoitetaan tuomarineuvoston huoneeseen ja asiasta uutisoidaan että on onnistuttu jossain, jota ei tosin osata määritellä mutta sitä, missä haluttiin onnistua määrittelee jatkossa moniammatillinen työryhmä joka antaa asiasta lausuntonsa kaksi vuotta pelaamattoman ottelun jälkeen.

Lisäksi tuomarineuvosto päättää pitää projektipäivän jonka aiheena määritellään, oliko pelissä loppujen lopuksi maalia ollenkaan, vai oliko se kori, juoksu vaiko ehkä hippa, hippaoletus tai sitten kumminkin jotain ektoplasmaa. Projektipäivä pidetään ilman pelaajia, jotka tietysti haluavat muutenkin toipua ottelusta ja se pidetään jossain sopivassa paikassa jossa tarjoilu pelaa. Liiga tarjoaa, sillä liigan johtohenkilöt tietenkin ymmärtävät, että tärkeintä ei ole tulos, vaan peli itsessään eikä peliä voi olla ilman jatkuvasti kasvavaa organisaatiota.

Höpötissä on paljon pelaajia ja vielä enemmän tuomareita ja toimitsijoita. Vaikka se ei sinänsä kovin paljon kiinnosta yleisöä, eikä sitä selosteta juurikaan televisiossa ja radiossa, niin se on silti saamassa kansallispelin aseman sillä onhan höpöttiliigan budjetti huomattavasti suurempi kuin esmes jääkiekon SM-liigan. Höpötillä on edessään suuri, laaja, leveä ja menestyksekäs tulevaisuus, sillä lajilla on taustanaan julkisen sektorin voimakas ja jatkuvasti kasvava tuki ja julkinen sektori tekee parhaansa, että myös yksityinen sektori perehtyisi lajin hienouksiin. Kun tähän mielenkiintoiseen lajiin on päässyt sisälle, siihen koukuttuu pahemman kerran. Jopa niin pahasti, ettei siitä pääse irti ilman erikoisvalmennusta josta käytetään nimeä ”irtisanoutuminen ja uudelleenkouluttautuminen”.

Kas siinäpä huimassa nousussa oleva joukkueurheilulaji höpötti. Laji, jossa helposti huomaat olevasi suuressakin joukossa yksin. Täytyy huomauttaa, että kun kirjoitin jutun vuonna 2012 niin en vielä hallinnut niitä kaikkia puolestaloukkaantuvia triggeröitymistermejä jotka hallitsen nykyisin paremmin, sillä nehän on hierottu vasten pärstääni varsin suurella antaumuksella ja kovin monesta suunnasta.

Siksi ymmärrän, että kun käytin hyväkseni suomalaisia selvästi kehittyneempien jalojen aasialaiskansojen omaa urheilumuotoa ja kehitin siitä suomalaista julkishallintoa irvailevan lajin, olen syyllistynyt aivan selkeästi kulttuuriseen aprpprro… aprlrpoo… arroppl… aproplipa… arpliooti… totanoin pöllimiseen. Näin ollen heti kirjoituksen postattuani revin ihokkaani, ripottelen tuhkaa päälleni ja suoritan asiaankuuluvat katumusharjoitukset. Anteeks. Ihan tosissaan.

Lähes vilpittömästi katuva vihakirjoittaja toivottaa oikein mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille.

TUNTEMATON KRIITIKKO

October 28, 2017, 9:00 pm

≫ Next: EPÄILYKSEN PIRU JA AKATEEMINEN VASEMMISTONAINEN

≪ Previous: UUSINTA: HÖPÖTTI

$

0

0

Näin alkuun täytyy tunnustaa, että minähän en juurikaan ymmärrä kulttuurin päälle. Ainakaan ns. korkeakulttuurin jonka määrittelevät korkeakulttuuriksi ns. kulttuurikriitikot. Omasta mielestäni korkeakulttuuria ovat mm. Tex Willer, kivääriammunta, Mustanaamio, saunominen sekä 1990-luvun alun loistavan luonnenäyttelijän Steven Seagalin ihmissuhde-elokuvat joissa ongelmat ratkaistiin aina puhumalla.

Tällä kulttuuritietämykselläni uskallan ottaa kantaa tähän Tuntemattoman Sotilaan uuteen elokuvaversioon. Minähän en ole sitä vielä nähnyt. Enkä aio mennä katsomaankaan. Kyseessä ei ole suinkaan mikään protesti, vaan laiskanpulskeana jätkänä aion odottaa, että elokuva tulee DVD-jakeluun ja katson sen sitten koneelta. Joku voi todeta, että menetän paljon kun en näe laajakangasversiota. Voi olla. Mutta saan myös paljon tilalle. Voin Tuntematonta katsellessani hörsiä olutta ja natustaa saunapalvikinkkuleipää, pistää välillä paussin päälle ja käydä pissillä & pihalla vetäisemässä Voimasavuke Bostonin. Tietysti elokuvan tunnelmaan kuuluisi panna palamaan holkillinen Työmies-tupakka mutta sen valmistushan lopetettiin jo aikaa sitten.

Vaikka en ole nähnyt elokuvaa, niin olen silti varma että se kannattaa katsoa ja se on todennäköisesti hyvinkin onnistunut. Jaa mistäkö moinen varmuus? Tietenkin siitä, että luotan asiassa Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen ammattitaitoon. Niin minä kuin varmaan suurin osa lukijoista on huomannut jo aikaa sitten että jos HS:n kulttuuritoimitus lyttää jonkun elokuvan / äänitteen / kirjan, niin silloin se ehdottomasti kannattaa katsella / kuunnella / lukea.

Nythän HS:n kulttuurikriitikko Juha Typpö pläjäytti leffalle kaksi tähteä viidestä ja totesi, että elokuva on turha, riskitön ja kaikkia miellyttämään pyrkivä. Tässä Typöllä näyttää olevan selvä ajattelun perusvirhe, sillä siitä saa käsityksen ettei ohjaaja Louhiniemi ole suinkaan pyrkinyt miellyttämään aivan kaikkia. Ainoastaan maksavaa elokuvayleisöä. Tiedostavien kulttuurikriitikoitten katselunautintoa hän on tuskin ajatellut ja se tietysti kriitikkoa jurppii. Typpö toteaa elokuvasta myös että elokuva on tavanomainen suomalaisen elokuvan mieskuvaus, kokonaisuutta ei aseteta uuteen valoon eikä Tuntematonta tuoda tähän aikaan kiinni.

Kyseisen tiedostavan kriitikon mielestä olisi tietysti suotavaa, että vuoden 1941 – 1944 aikana tapahtuneita asioita käsittelevän kirjan pohjalta tehty elokuva ottaisi voimakkaasti kantaa mm. vuoden 2017 suomalaiseen rakenteelliseen rasismiin, ilmastonmuutokseen, välttämättömään kehitysmaalaiseen maahanmuuttoon, yleisrääkyvän feminismin voittokulkuun sekä sukupuolimääritteiden laajenemisen kahdesta kuuteensataankahteenkymmeneen. Vaikuttaa siltä, että Tuntemattoman uusinkaan versio ei näitä käsitellyt, joten sutta ja sekundaahan sen silloin täytyy olla.

Minkälainen versio olisi sitten mahtanut miellyttää tätä tiedostavaa kulttuuritoimittajaa? Perusoletus ja suoranainen välttämättömyys olisi tietysti nykypäivän etninen diversiteetti siirrettynä jatkosodan vuosiin eli ohjaajan olisi tullut tehdä ns. smedsit ja palkata Rokan osaan mulatti, ellei sitten jopa sataprosenttinen somali. Sinänsä kaikella kunnioituksella Henry Hanikkaa kohtaan ja jatkuvaa onnea sekä menestystä hänen uralleen toivottaen. Hän on varmaankin ihan hyvä näyttelijä mutta tummapintainen mies Rokan roolissa on täsmälleen yhtä uskottava kuin Matti Nykänen Nelson Mandelan roolissa.

Oletettavasti elokuvan asemasotavaiheessa korttia läiskiessään Hietanen, Määttä, Rahikainen ja Salo olisivat tuumailleet, että transseksuaalien asemaan ei olla kyllä armeijassa kiinnitetty läheskään tarpeellista huomiota. On törkeän sukupuolittavaa sanoa, että meitä on täällä puoli miljoonaa ukkoo, vaikka osa meistä on ilman muuta queertrans-titityitä tai sitten ihan vaan perinteisiä homoja ja sukupuoli yleensäkin on vain korvien välinen mielialajuttu. Salo toteaisi vielä erikseen että mikä helvetin sotilasarvo se sotamieskin yleensä on? Eikö voitais olla sen verran edistyksellisiä että käytettäis termiä sotahenkilö? Tappamisvehkeet on kyllä aina uusia ja viimosen päälle mutta sotilasarvot pohjaavat johonkin kivikauteen, tana. Lisäksi he olisivat saattaneet tuumia että on järkyttävää, että rintamalottia pidetään vieläkin sataprosenttisesti naisoletettuina ja vielä heiltä kysymättä. True korpisoturi does not assume gender. Perkele. Tulis kuula ja tappais.

Uskoisin, että ohjaaja välttäisi myös sen nykyisen topeliaanisen harhakuvan, että etulinjassa olisi ollut vain miehiä. Todennäköisesti hän olisi palkannut Honkajoen rooliin Rosa Meriläisen joka veistelisi puhdetyönä puujortikan, kiinnittäisi sen jekkulangalla konepistoolin täyteen rumpulippaaseen ja harrastaisi virityksellä vartiovuorossaan vaginapainonnostoa samalla kun tiirailisi tarkasti periskoopilla ettei vihulainen vaan yrittele mitään tihutyötä. Luppoaikoina hän painonnostovälineitten veistelyn lisäksi pitäisi vitunvirkkauskursseja sekä suosittuja valistusluentoja joissa hän kertoisi patriarkaalisen yhteiskunnan sorrosta, tarpeettomuudesta sekä väistämättömästä tuhosta.

Mukavana mausteena elokuvaan ohjaaja voisi korvata rintamalotta Kotilaisen vangiksi jääneellä venäläisellä musikalla joka oltaisiin pakotettu sotilaspalvelijaksi ja jonka majuri Sarastie pervitiinihöyryissään persraiskaisi. Ehkä kyseisen session taustamusiikkina voisi soittaa jotain tiedostavaa suomalaista räppiä? Paleface? Steen1?

Luulen, että näillä elementeillä tiedostava kulttuuritoimittaja antaisi 5/5 tähteä, laukeaisi housuihinsa ja toteaisi innoissaan että ”Juuri näin! Juuri näin se piti tehdä! Ohjaaja on tavoittanut Linnan olemmaisimman sanoman! Jota Linna ei ehkä varsinaisesti kirjoittanut, mutta jonka ohjaaja on löytänyt rivien välistä!”.

Siirryn Helsingin Sanomista hetkeksi mielikuviin sekä niitten suureen vaikutukseen ja annan hieman omaa elokuvakritiikkiä uudesta Tuntemattomasta (jota en siis ole edes nähnyt) ja asiasta joka siinä jurppii minua. Lievennykseksi ja erotukseksi varsinaisista kulttuuriperseistä totean myös samaan hengenvetoon että olen kritiikissäni täysin väärässä. Vaan mikä sitten jurppii? No ne trailerissa nähdyt Suomi-konepistoolin ruumisarkkulippaat. Tuntemattomassa rumpulipas on ainoa ja oikea lipas. Johtuen siitä, että niin oli kahdessa vanhemmassakin ja myös siitä, että olen itse sitä ikäpolvea jolle armeijassa Suomi-konepistooli vielä opetettiin ja meilläkin oli enää vain rumpulippaita.

Ja minähän olen tässä tietenkin täysin väärässä ja elokuva oikeassa. Siellä sodassa Suomi-konepistooleissa oli sekä rumpu- että ruumisarkkulippaita. Elokuva on siis autenttinen, oma mielikuva ei. Nää on näitä korvienvälijuttuja nämä. Mutta mulla ne pysyy kuitenkin korvien välissä eikä etene jalkojen väliin saaden aikaan sen että vaadin julkisesti erityiskohtelua.

Mitä tulee näihin vanhempiin versioihin Tuntemattomasta on minulle Laineen mustavalkoinen versio se ainoa oikea. Jo siksi, että sen näki ensin jo pikkupoikana ja kyseinen elokuva antoi kirjan sotilaille kasvot. Vaikka näyttelijät olivatkin roolihahmoihinsa nähden yli-ikäisiä ja touhu välillä teatraalista niin juuri se versio tavallaan paloi mieleen kiinni. Mollbergin versiossa lähinnä ällötti se kaikkialla näkyvä ”kai te jätkät nyt ihan varmasti huomaatte, että me tässä tehdään sodanvastaista elokuvaa?”. Uusintaversiot voivat olla kyllä onnistuneitakin, niin kuin Timo Koivusalon uusiksi tekemä Täällä Pohjantähden Alla. Minusta se ei kalpene alkuperäisen rinnalla ollenkaan.

Jos palataan vielä HS:n kulttuuritoimitukseen, voi todeta, että suomalaisen tiedostavan kulttuuritoimittajan elämä on varmasti vaikeaa. Hän tietää olevansa älykkäämpi kuin 99,99% suomalaisista. Hän tietää, että joku Tuntemattoman Sotilaan uusiksi tekeminen on tarpeetonta ajanhukkaa ja mielenkiinto pitäisi kohdistaa mieluummin hyvin, hyvin vihaisen miesoletetun Wille Hyvösen itsetutkiskelutuotantoon. Tiedostava kulttuuritoimittaja tietää, että hänen omat arvonsa ovat niitä parhaita arvoja eikä voi ymmärtää, miksi niistä ei ole tullut vallitsevia normeja. Varmaankin hän tuntee olevansa muutaman kollegansa tavoin yksi harvoista ajattelukykyisistä tikapuuhermoisten valtakunnassa.

Suomalaista korkeakulttuuria jo vuodesta 1931

Luonnollisesti myös tiedostava Yle otti asiaan naisnäkökulman. Tässä tapauksessa ehkä yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa:

No niin, Hotelli Yrjöperskeleen kulttuuritoimitus aloitti ja samantien lopetti toimintansa ja jatkossa keskitytään taas puhtaaseen vihapropagandaan. Ja juu, kai muistitte siirtää kellon? Tää kellonsiirtopelleily on kyllä syvältä ja poikittain. Varsinkin tämmöselle vuorotyöläiselle se yksi ainoa tunti sotkee systeemit yllättävän pahasti. Tuttavapiirissäni ei ole koskaan löytynyt ensimmäistäkään ihmistä jonka mielestä siinä olisi pienintäkään järkeä.

EPÄILYKSEN PIRU JA AKATEEMINEN VASEMMISTONAINEN

October 31, 2017, 3:05 pm

≫ Next: VERO JA NETTOVERO

≪ Previous: TUNTEMATON KRIITIKKO

$

0

0

Eräässä mukavassa helsinkiläisessä asunnossa eräs vasemmistolainen, taloudellisesti turvattua elämää elävä akateeminen nainen joka oli myös kansanedustaja istui tietokoneellaan ja siemaili jo illan kolmatta punkkulasillista. Hän oli ihmeissään. Hämmästynyt. Oikeastaan järkyttynyt. Ennen kaikkea hän oli katkera. Hän oli vakaumuksellinen vasemmistolainen, uskoi kansainväliseen solidaarisuuteen ja näki työväenluokan yhtenä ainoana monoliittina jota eivät rajat, mantereet ja rajoittuneet paikalliset nationalistiset lait ja asenteet erottaneet toisistaan. Niitten ei tullut myöskään erottaa heitä niistä oikeuksista, jotka heille ilman muuta kuuluivat. Jo yleisinhimillisten periaatteitten vuoksi. Siksi hän oli tehnyt lakialoitteen työvoiman tarveharkinnan poistamisesta. Tokihan paperittomille proletaareille piti taata aivan samanlaiset mahdollisuudet suomalaisilla työmarkkinoilla kuin suomalaisillekin. Hän oli ajatellut, että totta kai myös suomalaiset työläiset kannattaisivat hänen edistyksellistä aloitettaan.

Mutta niin ei ollut käynytkään. Jopa ammattiliitot – nuo saatanan juudakset – olivat olleet hänen esitystään vastaan. Akateeminen vasemmistonainen katsoi näytöltä karmeaa muistiota jossa luki jotain aivan käsittämätöntä:

Tämän akateemisen vasemmistonaisen lakiehdotuksen tavoitteena on edesauttaa paperittomien työnsaantia, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä maasta. Tässä on kuitenkin ongelmia, jotka täytyy ottaa huomioon, turvallisuusnäkökulma ja työehtojen täydellisen alasajon riski.

– Ikinä en enää äänestä vasemmistoliittoa. Se on elitistinen porukka.

Kuinka he saattoivat ajatella noin? Ei kai se, että jos paperittomat – joita äärioikeistolaiset myös laittomiksi maassaoleskelijoiksi täysin väärin perustein nimittivät – saisivat mahdollisuuden tehdä työtä olisi jollain lailla suomalaiselta työläiseltä pois? Hän ihmetteli, että tunsivatko ammattiyhdistykset todellakin suomalaisen työntekijän ja hänen mielipiteensä. Olihan hän itse kuitenkin keskustellut asiasta niin monen akateemisesti koulutetun puolueaktiivin kanssa ja hänen kanssaan oltiin aina oltu samaa mieltä. Kuinka ay-johto olikin voinut vieraantua niin paljon suomalaisen duunarin mielipiteestä? Kai duunari sentään oli hänen kanssaan samaa mieltä? Olihan hän? Pakkohan hänen oli olla?

Ja mitäs helvettiä tuolle tietokoneellekin nyt tapahtui?

Siis tuo… tuohan oli se… se, mistä hänelle oltiin puhuttu… varoitettu… ja nyt se oli täällä. Se helvetin otus ryömi ulos läppärin näytöstä niin kuin se mustatukkainen tyttö telkkarista siinä The Ring-elokuvassa. Sitten se istahti työpöydälle ja kysyi irvistellen:

- Niin. Montako olet tavannut? Varsinaista suomalaista duunaria? Sellaisia, jotka tekee niin kuin, no, olet sinä ainakin asiasta lukenut, varsinaisia töitä? Niin kuin vaikka rakennustöitä. Tai ainakin joskus tekivät. Nykyisin ne ovat tosin kortistossa kun Baltian maitten jätkät tekevät niitten hommat pienemmällä palkalla. Sinä sitten meinasit saada ne Baltian maittenkin jätkät oman maansa kortistoon kun peräänkuulutat vielä halvemmista maista tulijoita. Ja teet asiasta vielä kyseenalaistamattoman itseisarvon. Mitähän se varsinainen duunari mahtaa tästä oikein tuumia? Kun sinä vaadit tänne etnisesti edistyksellisiä ihmisiä tekemään töitä joita ei ole edes tarjolla ja sittenhän heidän elatuksensa täällä maksaa… niin, kukahan sen mahtaa maksaa…

- Sinä takerrut merkityksettömiin yksityiskohtiin. Onhan selvää, että suomalainen työntekijä kannattaa ilman muuta sitä, että hänen kansainväliset veljensä saavat mahdollisuuden parempaan elämään samalla kun he auttavat suomalaista yhteiskuntaa omalla panoksellaan.

- Ja kukahan duunari sulle tuon sanoi?

- Olen keskustellut asiasta usean, hyvin usean puolueaktiivin kanssa. He ovat olleet kaikki samaa mieltä kanssani.

Epäilyksen Piru otti naamalleen ilmeen jota positiivisinkin ihminen olisi saattanut tulkita vittumaiseksi, otti käteensä helvetillisen tabletin, pläräili hieman  ja totesi:

- Hjuu… puolueaktiivien. Anskuma katton vähän näitä tiedostoja… kenenkäs kanssa sinä olet viimeksi asiasta rupatellut… joo, yhteiskuntatieteitten maisteri, valtiotieteitten maisteri, kulttuuriperseilyn tohtori, tiedostavan luokkanillittämisen tohtori, naistutkimuksen ja sertifikoidun miesvihan maisteri, vaginapainonnoston valmentaja, tiedotus- ja maskirovkan tohtori, valtiotieteitten tohtori, genitaalivirkkauksen opettaja, tiedotusopin maisteri… oliks nää niitä duunareita?

- Haista sinä sarvipää vittu.

- Liian laimea haju tällaisen Oy Helvetti Ab:n ahkeran duunarin hajumaailmaan. Vaan onko sulla ihan oikeasti minkäänlaista käsitystä siitä, miksi ne duunarit ovat aikanaan äänestäneet vasemmistopuolueita?

- Tietysti tiedän. He kannattavat ja ovat aina kannattaneet kansainvälistä solidaarisuutta kansallisuuteen, uskontoon ja rotuun katsomatta. Heille kaikki työväenluokan edustajat ympäri maailmaa ovat samanlaisia työväenluokan siskoja ja veljiä kuin hänen naapurinsakin.

- Ja sulle sanoi tuon kuka?

- Tietysti toverini puoluekoneistossa. Eli tiedostavan luokkanillittämisen tohtori, naistutkimuksen ja sertifikoidun miesvihan maisteri, vaginapainonnoston valmentaja, tiedotus- ja maskirovkan tohtori, valtiotieteitten tohtori, genitaalivirkkauksen opettaja ja tiedotusopin maisteri. Ja ennen kaikkea sen sanoin minä.

- Entäs ne varsinaiset duunarit? Ovatko he ihan oikeasti sanoneet sinulle, että Suomeen pitää laskea kontrolloimaton joukko EU:n ulkopuolista halpatyövoimaa joka vie heiltä ne viimeisetkin työpaikat?

- Sinä takerrut taas yksityiskohtiin. Idea on tärkeintä. Ei välttämättä käytäntö sinänsä. Käytännöllä on niin usein pilattu hyvä teoria mutta minäpä en siihen suostukaan. Minä uskon siihen, että edustan kansanedustajan tehtävässäni juuri tavallista suomalaista työläistä ja hänen mielipidettään. Jonka mielipiteen minä itse olen mielessäni määritellyt.

- Niinhän minä takerrun. Niihin yksityiskohtiin. Kuuluu vähän niin kuin työnkuvaani. Ja takerrun vielä enemmän. Minäpä annan sinulle aivotiedoston joka on tehty hyvin, hyvin monen suomalaisen duunarin ajatusmaailmasta.

Epäilyksen Piru lennähti ilmaan ja tökkäsi vasemmistolaista akateemista naista sormellaan otsaan. Naisen päässä alkoi hurista ja hän näki silmissään juoksevan tekstin:

Tavallinen suomalainen työläinen on kautta historian äänestänyt vasemmistopuolueita siksi, että sen myötä hän on ajatellut saavansa kohtuullista palkkaa ja varmistavansa näin unelmansa omakotitalosta, autosta ja kesämökistä. Eli tehdäkseen itsestään pienimuotoisen kapitalistin. Minkäänlainen kansainvälinen solidaarisuus ei ole kiinnostanut häntä tippaakaan ja varsinkaan monikulttuurinen wippajei-nykysolidaarisuus ei sitäkään vertaa. Hän ei halua itselleen ulkomailta tuotuja kilpailijoita ja tykkää, tai ainakin tykkäisi elää maassa joka on kiinnostunut viidestä miljoonasta suomalaisesta eikä noin seitsemästä miljardista yleisestä suomalaisen verorahan edunsaajasta.

Tavallinen suomalainen työläinen ei ymmärrä vasemmistopuolueitten kiimaa saada suomeen jatkuvasti lisää etnisesti edistyksellisiä maahanmuuttajia, joitten elatuksen tavallinen suomalainen työläinen tietää tulevansa omalle kontolleen. Myöskään hän ei ymmärrä sitä, miksi vasemmistopuolueet eivät kiinnitä mitään huomiota siihen, että kyseinen etnisesti edistyksellinen maahanmuutto on kunnostautunut kantaväestöä huomattavasti suuremmassa mittakaavassa seksuaali- ja väkivaltarikoksissa ja suorastaan vaativat, ettei näistä rikoksista saa julkisesti keskustella.

Tavallinen suomalainen työläinen ymmärtää myös, että vasemmistopuolueitten nykyinen puoluekoneisto koostuu liian suurella egolla ja liian vähäisellä työkokemuksella varustetuista akateemisista ihmisistä joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa tavallisen suomalaisen työläisen elämään. Siksi tavallinen suomalainen työläinen on ymmärtänyt, että hänen ei kannata äänestää vasemmistopuolueita.

Epäilyksen Piru otti sormensa pois akateemisen vasemmistonaisen otsalta ja kysyi:

- Saitko ahaa-elämyksen?

Akateeminen vasemmistonainen vastasi:

- No enpä varsinaisesti. Sain ehkä mieleeni varsinaisten työläisten mielipiteen, mutta sinun tulee ymmärtää, etten minä edusta mitään haalaripellejä vaan itseäni ja kaltaisiani. Se, mikä on työväestöä on vain määriteltävä asia. Idea. Tietynlainen utopia. Ja minä olen yksi niistä, jotka sen utopian määrittelevät. Jos työväestö on kanssani eri mieltä, se on väärää työväestöä. Eikä minua ole työväestö eduskuntaan muutenkaan äänestänyt, vaan Tampereen yliopiston opiskelijat ja Tampereen yliopistossa koulutetut ihmiset.

Epäilyksen Piru katseli akateemista vasemmistonaista suorastaan empaattisen näköisesti ja totesi sitten:

- Eli sinä et edes väitä edustavasi varsinaisia työläisiä.

- En tietenkään. Muuta kuin tietysti julkisuudessa mutta valehtelenhan minä silloinkin. Tai ainakin pidän yllä valhetta johon itse uskon. Minä edustan itseäni, tiettyä ideologiaa ja omaa viiteryhmääni jolle työläinen on vain merkityksetön sana. Abstraktio. Hokema. Iskulause. Aikaa sitten hylätty mutta vielä perinteen vuoksi esille nostettu opinkappale. Merkityksetön sellainen mutta hyödyllinen siinä mielessä, että sitä hokemalla saamme ääniä seuraavissakin vaaleissa. Kun on vielä jonkun verran sellaisiakin työläisiä jotka kuvittelevat, että me välitämme heidän hyvinvoinnistaan. Rikkana rokassahan nekin äänet ovat. Mutta suurin osa niistä äänistä tulee yliopistokoulutetuilta.

Epäilyksen Piru hymyili vielä entistäkin hyväntahtoisemmin ja sanoi:

- No, olet sinä ainakin rehellinen. Tunnustat, että vasemmistopuolueesi on elitistien puolue, jota rahvas ruokkii. Rehellisyytesi vuoksi minä annan sinulle lahjan.

- Lahjan! Saatana, minua on varoitettu noista sinun lahjoistasi. Minkäs vitsauksen sinä minulle annat?

- Huomaat sen kyllä unissasi. Vaan mun tarttee jatkaa matkaa. On paljon töitä tehtävänä. Lähden tapaamaan seuraavaksi uutta Helsingin poliittista nettipoliisia ja käyn muistuttamassa häntä siitä että viranhaltijan tulisi olla virantoimituksessaan niin poliittisesti kuin uskonnollisesti neutraali. Voi olla, että mulla on sen hepun kanssa vielä kyinen pelto kynnettävänä. Mutta minä tulen kyllä takaisin. Som´moro.

*

Viikkoa myöhemmin

Akateemisen vasemmistolaisen kansanedustajanaisen eduskunta-avustaja oli pannut merkille, että hän oli ollut jo pitkään kovin kärttyisellä päällä. Näytti siltä kuin hän olisi nukkunut huonosti. Akateeminen naiskansanedustaja puolestaan tiesi, että hän oli nukkunut oikein hyvin ja sikeästi. Mutta unissaan hän oli joutunut nauttimaan Epäilyksen Pirun lahjasta jonka myötä uni muuttui akateemisen vasemmistolaisen painajaiseksi eli oikeaksi työksi ja sen myötä valvetila muuttui puolestaan levoksi. Ensimmäisenä yönä hän oli ollut sähköasentaja, joka oli joutunut raivaamaan linjojen päälle kaatuneita puita. Toisena yönä hän oli ollut hoitajana vanhainkodissa. Vielä vihannesosastolla jossa hän oli joutunut vaihtamaan paskavaippoja koko vuoronsa. Kolmantena yönä hän oli ollut rekkakuski joka ajoi turskaa Pohjois-Norjasta Tanskaan. Neljäntenä yönä hän oli ollut putkimies joka aukaisi tukkeentunutta paskaviemäriä. Viidentenä yönä hän oli ollut teollisuussiivooja. Kuudentena yönä hän oli ollut ohjaaja lastensuojelulaitoksessa ja siellä hän oli oppinut, että kansanedustajan arvovalta olikin jotain, jolla ei ollut mitään merkitystä reaalimaailmassa. Ja seitsemäntenä yönä hän oli istunut jossain tuolissa ilman pakoonpääsyn mahdollisutta ja kaikki nuo aikaisempien unien ihmiset kertoivat hänelle sen, mitä mieltä he hänestä olivat.

Akateeminen vasemmistolainen kansanedustajanainen käski avustajansa suksia vittuun, heittääntyi työhuoneensa sohvalle, veti päälleen eduskunnan kalliin torkkupeiton ja toivoi että hän pysyisi vain horroksessa. Ei unessa. Sillä mistä hän tiesi,  ettei hän olisi seuraavassa unessa vaikka joku muurarin repsikka tai herraties mikä. Hän vihasi Epäilyksen Pirua ja sen antamaa unilahjaa.

Ja ennen kaikkea hän vihasi suomalaisia työläisiä. Miksi ne tulivatkaan hänen uniinsa häiritsemään hyvää utopiaa?

*

Lämmin kiitos kirjoituksen inspiraatiosta Porstuan Pekalle. Pekan blogia kannattaa seurata säännöllisesti sillä hän on parasta A-ryhmää. Ja oikein mukavaa alkavaa marraskuuta kaikille lukijoille.

VERO JA NETTOVERO

November 3, 2017, 12:29 am

≫ Next: OPERAATIO AALLONMURTAJA

≪ Previous: EPÄILYKSEN PIRU JA AKATEEMINEN VASEMMISTONAINEN

$

0

0

Näin alkuun täytyy todeta, että hotellin respassa arvostetaan suuresti kaikenlaisia hoitajia. He tekevät vaativaa, raskasta ja ennen kaikkea välttämätöntä työtä. Siitä huolimatta täällä hieman ihmetellään Iltasanomien tuoretta uutista, jonka otsikko on komeasti seuraava:

Hoitajat maksavat suurinta veropottia – ”Olemme Suomen selkärankaa, kaikki pienipalkkaiset naiset ovat”

Ja sen perään uutisessa jatketaan:

Tilastossa on yli 32 500 lähihoitajaa, joten lähihoitajien keskimääräiset maksut ovat kerryttäneet yhteistä veropottiamme yli 220 miljoonalla joka vuosi. Kun lisäksi lasketaan terveydenhoitajat, hoitajat ja suuhygienistit, nämä terveydenalan ammattilaiset yhdessä kartuttavat verokirstua reilulla 307 miljoonalla eurolla.

Kun samassa uutisessa sitten todetaan, että Suomen verokertymä on 29,8 miljardia euroa per vuosi, voi otsikkoa sanoa ainakin varsin taiteelliseksi. Mutta se ei oikeastaan ole tämän kirjoituksen pääpointti. Pointti on se, että niin kyseisiä hoitajia kuin esmes meikäläistä sosiaalipiipertäjää yhdistää se asia, että työmme on täysin verorahoitettu ts. joka ristuksen euro jonka me saamme on ensiksi joku toinen tienannut ja joka on meille joko valtion tai kunnan kautta siiretty. Meidänkin palkastamme nykäistään toki vero, mutta se nykäisty osuuskin on ensiksi jonkun toisen tienaamaa.

Terveyden-, sairauden- ja vanhustenhoito ovat aloja joitten tarpeellisuutta tuskin kukaan lkyseenalaistaa. Myös omaa alaani pidetään edelleenkin koko lailla tarpeellisena. Ainakin tarpeellisempana kuin esimerkiksi maahanmuuttoteollinen kompleksi, tosin sattuneesta syystä nämä kaksi ovat menneet aina vain enemmän lomittain. Mutta oman alani työntekijänä minä en viitsi mainostaa maksamiani veroja. Sillä tosiasiassa olen maksanut veroja viimeksi joskus 1980-luvulla kun olen ollut yksityisessä firmassa töissä. Minut elättää ja työni mahdollistaa se, että herrat Vatanen, Väätäinen ja Väänänen tekevät Lälläveden Lokomolla hilavitkuttimia, härspediräättöreitä ja ökkötölöhölököttimiä joita firma sitten myy ulkomaille ja maksaa siitä verot jolla minut elätetään ja työni mahdollistetaan.

Itse asiassa uutisessa haastateltu SuPerin hallituksen jäsen Päivi Salménkaan ei varsinaisesti uutisessa tuulettele tätä ns. veropottia vaan keskittyy lähinnä työn haastavuuteen ja palkkauksen pienuuteen.  Mainostettu veropotti näyttää olevan enempi lehden omaa logiikkaa. Hotellin respassa ei oikein ymmärretä kyseisen uutisen logiikkaa. Vai jatkaako lehti samalla linjalla kun on ensin aloittanut positiivisia mielikuvia herättävästä ammattiryhmästä ja jatkaa sitten esim. sillä että mm. queer-tutkimuksen tohtorit ovat Suomelle tärkeitä veronmaksajia. Sitä kautta voidaankin sitten edetä siihen, että Luona Oy:n vok-bisnes on suomalaisille silkkaa tuloa. Ja sitä myötä päästäänkin lopulta siihen johtopäätökseen että kannattaa hankkia Suomeen miljoona turvapaikkahuilailijaa lisää, maksaa heille täällä olemisesta vaikkapa lähihoitajan minimipalkka, verottaa siitä 20 pinnaa ja kas, meillähän on käsissämme ryhmä joka maksaa Suomen suurinta veropottia ja joka on selkeästi Suomen selkärankaa.

Julkisen sektorin – nimenomaan sen suorittavan tason – työ on tärkeää ja välttämätöntä mutta eihän se onnistu ilman varsinaisia verotuloja ja niitten verotulojen uudelleen verottaminen on vain kolikon siirtämistä taskusta toiseen. Voi olla, että yksityisen sektorin raha on tiedostavalle toimittajalle jotenkin likaista mutta ilman sitä on turha edes puhua mistään hyvinvointivaltiosta. Josta puhuminen kilometrin mittaisten leipäjonojen Suomessa on muutenkin vitsi. Maa, jossa viimeksi kokeiltiin, että kuinkas ilman sitä likaista yksityistä rahaa pärjätään on Venezuela. Ja kuinka siellä sitten kävikään?

OPERAATIO AALLONMURTAJA

November 5, 2017, 2:05 pm

≫ Next: YLEISTÄ ALALEUAN VÄPÄTYSTÄ

≪ Previous: VERO JA NETTOVERO

$

0

0

Maarianhamina, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello kymmenen aamulla.

Ahvenanmaan maakuntahallinnon merkittävimmät henkilöt oltiin kutsuttu salaiseen tapaamiseen, jossa mukana oli suomalainen pääesikunnasta saapunut siviilipukuinen puolustusvoimien yleisesikuntaeversti. Tapaaminen oli määrätty tasavallan presidentin toimesta sillä evästyksellä että kyseessä oli tapaaminen, josta ei todellakaan kannattanut olla poissa. Presidentti oli myös ilmoittanut että everstillä oli kaikki tarvittavat valtuudet ja hän puhuu suoraan Suomen poliitisen johdon suulla. Eversti oli kohteliaasti esitellyt itsensä, kertonut sen jälkeen antavansa maakuntahallinnon edustajille sen tason sotilaallisia tiedustelutietoja joita ei siviilihallinnolle oltu annettu viimeksi kuin vuonna 1944 eikä ahvenanmaalaisille varsinaisesti koskaan tätä ennen. Mutta nyt toimittiin pakon sanelemana ja asialla oli enemmän kuin kiire. Sitten hän aukaisi salkkunsa, jakoi kaikille osallistujille tabletit ja pyysi osallistujia tutustumaan niitten sisältöön. Sisällön katsominen kesti noin varttitunnin. Everstin ei tarvinnut sanoa sanaakaan, sillä tablettiin laadittu ohjelma ja sen sisältämä tilannekatsaus selvitti tilanteen varsin perinpohjaisesti.

Ohjelma ja sen sisältämät tiedot tekivät vaikutuksen. Tablettia seuraavilla ahvenanmaalaisilla ilme osoitti ensiksi mielenkiintoa, sitten silmät muuttuivat teevadeiksi ja lopulta suu jäi auki joka oli tietysti paha protokollavirhe kaikille poliitikoille maasta ja kielestä riippumatta. Mutta tässä tapaamisessa ei heidän onnekseen ollut mediaa mukana. Huoneessa vallitsi hiljaisuus kun hallinnon edustajat kävivät läpi tabletilla olevia tietoja. Lopulta tehtäväänsä hiljattain valittu varsin nuori miespuolinen älykkääksi ja maltilliseksi tunnettu maakuntahallitusta johtava maaneuvos sulki tabletin, kohotti katseensa ja kysyi everstiltä:

- Tiedot siis pitävät paikkansa? Siis… aivan varmasti ja kiistattomasti paikkansa?

Eversti vastasi:

- Muistattekos, että puolustusvoimien pääesikunnasta on aikaisemmin tullut edustajia tällaisen kriisikokouksen nimissä Ahvenanmaalle? Edes talvi- ja jatkosodan aikana? Ei me sieltä tulla ilman syytä vaan annamme mielellämme teidän olla kaikessa rauhassa, aivan omissa oloissanne ja teitä millään muotoa häiritsemättä. Mutta kyllä, tiedot pitävät paikkansa. Olemme saaneet ne niin Puolustusvoimien Tiedustelulaitokselta sekä muutamista muistakin luotettavista lähteistä ja ne pitävät täysin paikkansa. Niin kuin ohjelmassa ollut sateliittimateriaalikin teille selvästi kertoi. Oletan, että teistä jokainen osaa katsella satelliittikuvia.

- Mutta sehän tarkoittaa siis sitä, että Venäjä aikoo miehittää Ahvenanmaan.

- Nimenomaan sitä se tarkoittaa. Lähipäivinä. Juhannus on ehkä paras mahdollinen ajankohta kohdistaa Suomeen sotilaallista toimintaa. Joulun ohella. Odotamme Venäjän hyökkäystä juuri juhannukseksi. Pihkovassa sijaitseva Venäjän 76. maahanlaskudivisioona on täydessä valmiustilassa, täydessä vahvuudessa ja täysin varustautunut. Se odottaa vain lentokuljetusta. Samoin kuin Kaliningradissa oleva merijalkaväkiprikaati. Kaliningradissa  lastataan etujoukkona kohti Maarianhaminaa lähtevää suurikokoista Liberian lipun alla kulkevaa venäläistä joukkojen kuljetusta varten rakennettua siviilialukseksi naamioitua ro-ro-alusta jossa uskomme olevan vähintään kolme komppaniaa merijalkaväkeä sekä parikymmentä rynnäkkövaunua.

- Ahvenanmaalla on jo tällä hetkellä hajaantuneena ja piiloutuneena venäläisiä spetsnaz-yksiköitä. Ne tulevat valmistelemaan iskua ja toimivat ensimmäisinä. Lähinnä ne keskittyvät Maarianhaminan lentokentälle ja satamaan, Ahvenanmaan poliisivoimiin, tiedonvälitykseen ja muihin hallinnon kannalta olennaisiin kohteisiin. Mutta me olemme paikallistaneet kyseiset yksiköt ja pystymme myös neutraloimaan ne. Puolustusvoimat ei vietä tänä vuonna juhannusta. Me olemme valmiina. Venäläisten on tarkoitus tehdä Krim-tyyppinen nopea ja väkivallaton operaatio jolla se ottaa pysyvän sotilaallisen jalansijan Ahvenanmaalta. Jonka seurauksena me jäisimme sormi suussa ihmettelemään vallitsevaa tilannetta eikä meillä olisi muuta mahdollisuutta kuin esittää joitain protesteja EU:n ja YK:n kautta. Protesteja, joitten merkitys olisi nolla. Niin kuin oli Krimilläkin. Mutta me emme anna sen tapahtua. Me estämme sen etukäteen.

Maaneuvos raapi hieman päätään eikä näyttänyt ollenkaan niin itsevarmalta kuin niin monessa median haastattelussa ennen tätä hetkeä. Sitten hän totesi:

- Ahvenanmaa on kylläkin kansainvälisten sopimusten mukaisesti demilitarisoitu. Mutta… se taitaa olla tässä tilanteessa pelkkää sanahelinää… ymmärän henkilökohtaisesti sen että jos Suomi pystyy estämään Venäjän invaasion ennen kuin se tapahtuu, niin se on meille ilman muuta parempi vaihtoehto. Vaikka en ajatuksesta sinänsä pidäkään. Mutta joskus on tehtävä valintoja epämiellyttävän ja katastrofaalisen välillä. Ehdotan, että suomalaisten valmiusoperaation toteuttaminen hyväksytään. Mutta aikaa on vähän. Juhannusaatto on huomenna. Antamienne tietojen mukaan Venäjä toimii silloin. Mikä on tietysti varsin luonnollinen ajankohta tällaiselle operaatiolle. Juhannuksenahan liki koko maa on mökeillään juovuksissa. Eikä Ahvenanmaa tee siitä poikkeusta.  Mutta kuinka te pystytte saamaan vastaoperaation aikaiseksi niin nopeassa ajassa? Emmehän mekään saa edes maakuntapäiviä koolle siinä ajassa. Aikaa on vain vuorokausi.

Eversti katsoi kelloaan ja vastasi:

- Operaatio on alkanut puoli tuntia sitten. Ja sitä on valmisteltu puoli vuotta. Maakuntapäiviä ei tarvitse kutsua koolle. Tätä osattiin ennakoida ja uhkaan reagoidaan asianmukaisin keinoin. Ja asian ilmoittamisen lykkääminen johtui yksinkertaisesti siitä, että näin tieto operaatiosta ei ehdi vuotaa.

- Eli tämä tilaisuus ei ollut keskustelu, vaan ilmoitus.

- Nimenomaan sitä se oli.

Tässä vaiheessa pitkäaikainen maakuntapolitiikassa kunnostautunut 60-vuotias nainen nosti metelin ja sanoi, että Ahvenanmaa oli kansainvälisten sopimusten mukaan demilitarisoitu ja sellaisena sen tulisi myös pysyä, olosuhteista ja vallitsevasta tilanteesta riippumatta. Hän ilmoitti että tulee esittämään maakuntapäivillä ettei Suomen puolustusvoimilla ole minkäänlaista laillista oikeutta toimia Ahvenanmaan alueella ja puolustusvoimat eivät voi tehdä Ahvenanmaan alueella yhtään mitään ilman maakuntapäivien hyväksyntää. Hän tulisi pitämään henkilökohtaisesti huolen siitä, ettei kyseistä hyväksyntää koskaan tule. Hän olisi valmis viemään asian tarvittaessa vaikka YK:n käsiteltäväksi. Ahvenanmaasta ei tulisi koskaan suomalaisten militaristien leikkikenttää. Tämä oli rauhan maakunta. Eversti oli hiljaa ja hymyili hieman. Uusi maaneuvos kuunteli aikansa ja kivahti sitten:

- Håll käften, du gamla höna! Förstår du inte att det är ju krig nu? Jävla idiot!

Eversti kommentoi tähän:

- Maaneuvos on oikeassa, kaikella kunnioituksella. Jos te haluatte että Maarianhamina on jatkossakin Mariehamn eikä Mariegrad niin teidän ei kannata juurikaan vastustaa niitä toimia joita puolustusvoimat tulevat aivan lähihetkinä tekemään. Se kun tekee ne joka tapauksessa teiltä lupaa kysymättä. Teidän tietysti kannattaa ilmoittaa tulevista toimista maakuntahallinnolle. Tosin se huomaa ne kyllä varsin pian itsekin. Jo ennen teidän ilmoitustanne.

Sitten eversti kiitti tapaamiseen osallistuneita ja poistui paikalta. Maaneuvos kysyi vielä:

- Minne te aiotte mennä?

- Sinne, missä minua tarvitaan. Meillä on sota estettävänämme.

Ytterby, Jomala, Ahvenanmaa, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 9.30 eli puoli tuntia ennen everstin tapaamista maakuntahallinnon johdon kanssa

Österviken-lahden rannalla ollut kesämökki näytti varsin rauhalliselta ja tavanomaiselta mökiltä rauhallisessa ja tavanomaisessa mökkimaisemassa. Niin kuin tietysti Ahvenanmaalla sijaitsevat mökit yleensäkin näyttivät. Sen pihalla ei näkynyt juurikaan liikettä. Mökin pihalla oli Suomen rekisterissä oleva Mercedes-Benz Sprinter 416-pikkubussi. Pihalla oli aika ajoin käynyt nuoria ja hyväkuntoisen näköisiä miehiä. Aina korkeintaan kaksi kerrallaan, eivätkä he olleet ulkona käydessään puhuneet sanaakaan. Selvää oli, että mitään tavallisia juhannusta juhlivia mökkiläisiä he eivät olleet.

Sen tiesi myös mies, joka kiikaroi mökkiä parinsadan metrin päässä. Tiedettiin, että miehiä oli kaikkiaan neljätoista kappaletta. Kiikaroiva mies oli puolestaan suomalainen yliluutnantti, Utin erikoisjääkäri ja mukana olevan kuudentoista miehen erikoisjääkäriosaston komentaja. Taempana tukena oli myös joukkue varusmiespalvelustaan sopimussotilaina jatkaneita Utin sotilaspoliiseja. Kaikki sotilaat olivat täysissä varusteissa ja aseistettuina. Aikaisemmin aluetta oltiin tutkittu siviilipukuisina ja pienemmällä joukolla. Mökissä olevat miehet olivat virittäneet mökkitielle yhden ja maastoon toisen riistakameran mutta ne oltiin huomattu ja tutkittu aluetta kameraan nähden kuolleista kulmista.

Tiedettiin että nuo mökillä olevat, vielä tällä hetkellä siviilipukuiset miehet olivat venäläisiä spetsnaz-erikoisjoukkoja joitten tulisi osaltaan valmistella Ahvenanmaan veretöntä valtausta. Puolustusvoimien tiedustelulaitos oli saanut ensimmäisiä merkkejä operaation valmistelusta jo edellisenä syksynä ja Ahvenanmaalla se oli tarkkaillut ja selvittänyt erityisesti kesämökkien taustaa. Niin vuokrattavien kuin puhtaasti yksityisten. Kyseinen mökki, jota yliluutnantti tarkkaili oli ostettu edellisen vuoden lokakuussa. Ostajana oli eräs turkulainen vihreä kunnallispoliitikko joka oli saanut rahoituksen mökin ostoon ulkomailta kuvitellen avustavansa Greenpeacea joka käyttäisi mökkiä tukikohtanaan tarkkaillakseen Ahvenanmaalla tapahtuvia mahdollisia ympäristörikoksia. Poliitikon toiminta ja rahaliikenne oltiin selvitetty niin tilisiirtojen kuin puhelinkuunteluitten sekä salaa äänitettyjen keskustelujen myötä. Hän ei ollut itse häneen kohdistetusta petoksesta perillä. Niin kuin ennen kaikkea ei siitäkään, että tosiasiassa rahoitus tuli Venäjältä. Hän oli koko ajan uskonut auttavansa Greenpeacea. Kuluvan vuorokauden aikana poliitikko pidätettäisiin ja hänen rikoksensa käsiteltäisiin aikanaan oikeudessa. Syyte tulisi olemaan törkeä maanpetos eikä hyväuskoisuus tai typeryys olisi silloin lieventävä asianhaara.

Samanlaisia mökkejä oli Maarianhaminan ympäristössä kaikkiaan yhdeksän kappaletta. Jokaisessa oli 12 – 18 miestä joitten tulisi jossain vaiheessa juhannusta, todennäköisesti juhannusaaton ja juhannuspäivän välisenä yönä ottaa haltuunsa Ahvenanmaan miehityksen kannalta tärkeimmät strategiset kohteet. Eli toisin sanoen Maarianhaminan lentokentän, sataman, poliisi- ja merivartioasemat sekä tietoliikenneyhteydet. Spetsnaz-joukot valmistelisivat ja turvaisivat varsinaisen invaasion alkamisen. Heitä oli saarella toistasataa miestä ja se määrä olisi hyvin riittävä kun ottaa huomioon, että Ahvenanmaalla ei ollut mitään varsinaista sotilaallista voimaa.

Tai niin venäläiset kuvittelivat. Ahvenanmaalle oli tullut – yhtä lailla mökki- ja muihin tilapäismajoituksiin – kuluneen kuukauden aikana huomattava määrä suomenkieltä puhuvaa sotilaallista voimaa josta paikallinen maakuntahallinto ei tiennyt. Siviiliasusteissa, sotilasvarusteet mukanaan autoissa ja putkikasseissa. Saarella oli komppanian verran erikoisjääkäreitä ja kahden joukkueen verran merivoimien erikoistoimintaosaston miehiä jotka olivat erikoisjääkäreitten tavoin ammattisotilaita joilla oli pääosin samanlainen huippuluokan koulutus. Lisäksi saarella oli komppanian verran erikoisrajajääkäreitä jotka olivat jatkaneet palvelustaan sopimussotilaina sekä saman verran sotilaspoliiseja. Kaikki joukot olivat raskaasti aseistettuja ja laittaneet aamulla päällensä sotilasvarustuksen.

Yliluutnantti katsoi kelloaan ja nyökkäsi vieressään olevalle, venäjänkielen taitoiselle miehelle. Mies otti esille megafonin.

Samaan aikaan suomalaisten joukkojen tarkkailemalla mökillä.

Venäläinen spetsnaz-kapteeni pelasi pennipanoksilla korttia parin ryhmänsä jäsenen kanssa. Muut miehet puuhailivat kuka mitäkin. Suurin osa heistä katsoi mökillä olevan satelliittiantennin kautta  tulevaa venäläistä tv-lähetystä. Yksi miehistä oli laittanut saunan lämpiämään. Heillä oli vielä tässä vaiheessa varaa ottaa rauhallisesti. Toiminta alkaisi vasta juhannusaaton ja juhannuspäivän välisenä yönä kello 02.30 jolloin saari ja koko Suomi olisi hiljentynyt ja nukkuisi syvää humalaisen unta. Kapteenin neljäntoista miehen ryhmän tehtävänä olisi tunkeutua Maarianhaminan poliisiasemalle, ottaa se haltuunsa ja siirtää paikalla olevat poliisit selliin. Tehtävä ei ollut ehkä aivan niin tärkeä kuin niillä ryhmillä jotka ottaisivat haltuunsa Maarianhaminan lentokentän ja sataman, mutta toisaalta poliisiasema oli ainoa paikka, jossa olisi odotettavissa minkäänlaista aseellista vastarintaa. Tosin sekin olisi epätodennäköistä ja muutama paikalla oleva konstaapeli ymmärtäisi varmasti, että neljätoista hampaisiin asti aseistettua erikoisjoukkojen sotilasta oli astetta, ja montakin astetta kovempi vastus kuin jostain paikallisesta kuppilasta kyytiin noukittu humalainen. Kun suurin osa paikallisista poliiseista ei ollut edes joutunut koskaan ottamaan virkapistooliaan pois holsterista tositilanteessa.

Ahvenanmaa otettaisiin venäläisten sotilaalliseen hallintaan suomalaisten nenän edestä laukaustakaan ampumatta. Pienet vihreät miehet yllättäisivät jälleen. Tosin tällä kertaa avoimesti venäläisissä univormuissa ja venäläisin arvomerkein varustettuna. Ahvenanmaallahan oli hieman vaikeaa esittää miehityksen selitykseksi paikallisten venäläisten separatistien tukemista. Tämä operaatio olisi kylmää valta- ja sotilaspolitiikkaa. Mutta tehtävän suorittamiseen oli aikaa vielä hieman yli puolitoista vuorokautta. Nyt olisi aika levätä, rentoutua ja keskittyä. Miehet pukisivat univormut päälleen juhannusaattona hieman ennen puoltayötä, varustautuisivat mukanaan kuljettamilla aseilla jotka oltiin SVR:n toimesta tuotu kätköihin jo edellisenä kesänä. Spetsnatzit eivät olleet pitäneet mökillä varsinaista vartiota, sillä he tiesivät sen herättävän vain tarpeetonta mielenkiintoa.

Yksi miehistä tosin katsoi koko ajan tietokoneella näkyvää kahden riistakameran lähettämää kuvaa mutta niissä ei ollut näkynyt mitään hälyttävää. Operaatio tulisi onnistumaan eikä kapteeni uskonut että ahvenanmaalaiset poliisit edes yrittäisivät vastarintaa. Suomalaisillakaan tuskin oli käsitystä siitä, mitä pian tapahtuisi. Niillä oli kyllä käynnissä AALLONMURTAJA-harjoitus, mutta se oli loppumassa kuluvan vuorokauden aikana, harjoitusalue oli Helsinki ja siinä harjoiteltiin Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle suuntautuvan maihinnousuhyökkäyksen torjumista. Tsuhnien joukot olivat aivan väärässä suunnassa ja harjoittelivat väärää uhkaa vastaan.

Helvetti… mitäs nyt…

Ulkoa alkoi kuulua megafonin ääni. Venäjäksi.

- Venäläiset sotilaat! Te olette piiritettyjä, ja teitä vastassa on ylivoima! Aivan ensimmäiseksi pyytäisin teitä välittömästi maastoutumaan, sillä pihalla räjähtää hetken kuluttua!

Koulutetut sotilaat tajusivat että vaikka he eivät tienneet mitä heillä oli vastassa he ymmärsivät, että megafoniin puhuja oli tosissaan. Kaikki heittäytyivät mökin lattialle. Kolmea sekuntia myöhemmin pihalla räjähti, ja mökin ikkunat lensivät sisälle. Lasinsirpaleitten seasta noussut kapteeni huomasi heti, ettei alueelta kuitenkaan kuulunut laukauksia, joten hän käski muitten miesten olla matalana ja kurkisti ikkunasta ulos.

Metsän reunassa näkyi suomalainen univormu päällään oleva sotilas, joka piti selkeästi esillä kapteenille tuttua RPO-A Shmel-sinkoa joka ampui termobaarisia kranaatteja. Pihalla oleva mersun pikkupussi oli räjähtänyt kappaleiksi ja paloi raivolla. Kapteeni mietti hetken. Aikanaan Spetsnazin kunniakoodiin oli kuulunut ettei sodassa jääty vihollisen käsiin elävänä. Mutta nykyisin koulutuksessa todettiin, että järjen käyttö oli sallittua. Metsän reunasta nousi esille lisää raskaasti aseistettuja suomalaisia sotilaita. Kapteeni ymmärsi, että Ahvenanmaan valloitus oli menossa myttyyn jo ennen kuin se oli alkanutkaan. Eli mitään sotaa ei siis ollut. Eihän sitä tosin ollut tarkoitus ollakaan. Yhtä kaikki, kapteeni päätyi siihen johtopäätökseen, että hänen hyviä miehiään oli turha tapattaa suotta. Hän huusi ikkunasta:

- Me antaudumme!

Megafonimies vastasi:

- Teitä tullaan kohtelemaan hyvin. Henkenne ei ole vaarassa. Mutta koska tiedämme teidän olevan erikoisjoukkojen sotilaita ja hyvin vaarallisia miehiä, me emme ota mitään riskiä. Tulette yksi kerrallaan, kädet ylhäällä ja menette sitten makuulle keskelle pihaa kädet niskan takana ja odotatte pidättämistänne.

Kapteeni mietti hetken, katsoi miehiään jotka yhtä lailla älykkäinä ja tilannetajuisina sotilaina nyökkäsivät. Kersantti Volkov sanoi:

- Jos minä menen ensimmäisenä. Jos ne nirhaavat minut, niin voitte sentään panna hanttiin ja viedä muutaman mukananne.

Kapteeni nyökkäsi, Volkov meni pihalle ja jäi makuulle kädet niskan takana. Paikalle tuli suomalaisia sotilaita joitten taitavista liikkeistä kapteeni päätteli niitten olevan niitä suomalaisia erikoisjääkäreitä joista puhuttiin että he olivat vähintäänkin samanveroista kuin spetsnazit. Volkoville laitettiin ranteisiin nippusiteet, lyötiin reppu päähän ja sitten hänet siirrettiin eteenpäin toisten paikalle tulleitten sotilaitten valvonnassa. Kapteeni pani merkille, ettei Volkovia lyöty eikä tönitty vaan ohjattiin. Yksi suomalaisista sotilaista heilutti kädellään näyttäen että seuraava voisi tulla.

Kapteeni nyökkäsi seuraavalle sotilaalle. Miehet vietiin eristystiloihin. Venäläisten spetsnaz-joukkojen Ahvenanmaan valtauksen aloitusoperaatio torjuttiin lähes verettömästi. Ainoastaan yhdellä mökillä venäläisten johtaja päätti koettaa onneaan. Käydyssä taistelussa kaatui kahdeksan venäläistä ja kolme suomalaista sotilasta. Ne olivat toteutumatta jääneen Operaatio Ahvenanmaan ainoat laukaukset.

Maarianhaminan lentokenttä, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 10.55

Maarianhaminan lentokentän lennonjohtajat olivat hetkeä aikaisemmin saaneet Turun lennonjohdolta yllättävän viestin jonka mukaan kaikki lentoliikenne tuli ohjata Maarianhaminan sijasta Turkuun tai Tukholmaan. Ohjattavina olivat sillä hetkellä Finnairin lento AY 215 Helsingistä Maarianhaminaan sekä Next Jetin lento 2N 802 Tukholmasta Maarianhaminaan. Lennonjohtajat kyselivät tilannetta ihmeissään.

- Maarianhamina Turkuun. Mistä on kysymys? Ei täällä ole mitään ongelmaa.

- Turku Maarianhaminaan. Teille ilmoitetaan pian. Toimikaa ohjeitten mukaan. Kentälle on saapumassa kolme konetta. Antakaa niitten laskeutua.

Koneet näyttivät olevat Finnairin kalustoon kuuluvia ATR 72-212A-koneita. Ne eivät olleet reittilentolistassa mutta koneitten transponderit kertoivat niitten olevan normaalissa rahtikäytössä ja matkalla Tukholmaan. Sitten transponderin signaali muuttui ja koneet olivatkin matkalla Maarianhaminaan. Pian koneet laskeutuivat, rullasivat lennonjohtotornin läheisyyteen ja alkoivat purkaa lastiaan. Lennonjohtajien silmät pyöristyivät:

- För helvete! De är soldater! Men är de…

Yksi lennonjohtajista katsoi kiikareillaan:

- Ei nuo venäläisiä sentään ole. Suomalaisia. Hyvä kai sentään niin. Mutta mitä helvettiä täällä tapahtuu? Mitä ne täällä tekevät?

Samalla soi puhelin. Yksi lennonjohtajista vastasi:

- Mariehamns flygplats. Ja, herr lantråd… ja… ja… jag förstår…

Lennonjohtaja sulki puhelimen ja sanoi:

- Se oli maaneuvos. Meidän täytyy luovuttaa lentokentän valvonta noille suomalaisille sotilaille ja auttaa heitä kaikin mahdollisin tavoin.

Koneista purkaantuvat sotilaat näyttivät olevan sekä sotilaspoliiseja että ilmatorjunnan miehiä, joilla oli mukanaan olalta ammuttavia Stinger-ilmatorjuntaohjuksia. Suomalaiset sotilaat saapuivat lennonjohtotorniin ja joukkoa johtava majuri sanoi:

- Oletan, että olette saaneet asiaan liittyvän puhelinsoiton?

- Olemme. Mutta mistä on kysymys? Miehittääkö Suomi Ahvenanmaan?

- Kyllä miehittää. Mutta miehityksen vaihtoehto miellyttäisi teitä vielä huomattavasti vähemmän.

Lennonjohtajat olivat toki hyvin perillä Itämeren kiristyneestä tilanteesta. Niinpä he eivät kyselleet asiasta sen enempää vaan avustivat suomalaisia sotilaita. Kaikki siviililiikenne tuli ohjata Turkuun tai Tukholmaan. Ja kentälle oli tulossa kolme sotilaskonetta lisää. Suomalaiset sotilaat alkoivat ottaa aluetta haltuunsa. Tunnin sisällä puolustus oltiin saatu siihen malliin, että ainakin maihinlaskuyritys päättyisi mitä varmimmin hyökkääjän tuhoon.

Maarianhaminan satama, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 14.50

Maarianhaminan sataman satamakapteeni, 62-vuotias Kenneth Grönstrand katseli satamaan saapuvaa suurta rahtialusta. Hän tiesi jo mitä sen sisällä oli, tai ainakin osasi melko varmasti arvata. Satamaan oli tullut jo aikaisemmin kantosiipialus jossa oli komppanian verran jalkaväkeä sekä jonkun verran kuorma- ja pakettiautoja. Samaan aikaan kaupungin urheilukentälle oli laskeutunut kymmenen NH90-helikopteria jotka olivat purkaneet sisältään pari joukkuetta punabarettisia laskuvarjojääkäreitä. Joukot ottivat haltuunsa kaupungin tärkeimmät strategiset pisteet. Luonnollisesti paikalliset ahvenanmaalaiset olivat peloissaan siitä mistä oli kyse ja mitä jatkossa tapahtuisi. Niin oli myös Kenneth, vaikka hän oli saanut maakuntahallinnon ilmoituksen siitä, että satamaan saapuneita suomalaisia joukkoja tuli avustaa kaikin mahdollisin keinoin.

Asian tilaa paransi ja pelkoa osaltaan vähensi se tieto että joukot olivat lähes kaikki ruotsinkielisiä sotilaita Nylands Brigadista ja he käyttäytyivät äärimmäisen kohteliaasti paikallisväestöä kohtaan. Näin käyttäytyi myös sataman haltuunsa ottanut komentajakapteeni, joka ilmoitti että siviililiikenne ohjataan toistaiseksi pois Maarianhaminasta. Kenneth oli älykäs mies ja siinä mielessä harvinainen ahvenanmaalainen että hän oli aikanaan käynyt vapaaehtoisena varusmiespalveluksen jonka oli suorittanut moottorialiupseerina tykkivene Karjalassa. Hän oli kysynyt komentajakapteenilta:

- Meinaako tää sitä, että ryssät suunnittelevat hyökkäystä tänne? Tietääkö tämä sotaa?

Komentajakapteeni oli miettinyt hieman ja vastannut sitten:

- Eivät suunnittele. Enää. Enempää en voi sanoa.

Satamaan saapuneet joukot olivat tähän mennessä olleet vain kevyesti aseistettuja jalkaväkijoukkoja ja Kenneth oli kuullut että samanlaisia oli tullut Maarianhaminan lentokentälle. Nyt satamaan saapuneesta rahtilaivasta purkautui kaksi komppaniaa lisää joukkoja sekä lisäksi rynnäkköpanssareita ja taistelupanssarivaunuja. Sotilaallista tilannetta harrastusmielessä tarkasti seuraava Kenneth pani merkille, että panssarit olivat T-55M-vaunuja, jo vanhempaa mallia joita suomalaiset olivat modanneet parempaan kuntoon. Myös ryntövaunut olivat venäläisiä BMP2-vaunuja. Ne uusimmat vermeet taisivat sittenkin olla suomalaisilla varastossa jossain kaakonkulmalla. Kaiken varalta.

Seuraavasta rahtialuksesta purettiin ensimmäisenä sekä Crotale-, että NASAMS-ilmatorjuntaohjuslavetteja jotka aloittivat matkansa välittömästi kohti Maarianhaminan lentokenttää. Satamaan oli tullut myös Hamina-luokan ohjusvene Hanko ja tietojen mukaan muut ohjusveneet partioivat Ahvenanmaan saaristossa. Myös kolme Pansio-luokan miinalauttaa partioi alueella valmiina miinoittamaan tärkeät väylät mikäli siihen olisi tarvetta.

Ahvenanmaan radio kertoi uutislähetyksessään että suomalaiset joukot eivät puutu normaaliin ahvenanmaalaiseen elämänkulkuun millään tavoin ja näytti siltä että uutinen piti paikkansa. Joukot pitivät hallussaan satamaa, lentokenttää ja tiettyjä muita strategisia kohteita mutta muualla Maarianhaminan keskustassa olevat sotilaat eivät olleet valvomassa, vaan ne olivat lähinnä aina matkalla jostain jonnekin. Ainoat aseistetut joukot jotka varsinaisesti kulkivat kaduilla olivat ahvenanmaalaisia poliiseja jotka oltiin komennettu lomiltaan palvelukseen. Suomalaiset puolestaan perustivat telttamajoitusalueita kaupungin ulkopuolelle. Radion uutislähetys kertoi myös, etteivät räjähdykset Maarianhaminan eteläpuolella tarkoittaneet taisteluita, vaan suomalaiset pioneerit olivat louhimassa puolustusasemia Svinössä, Lagneskärillä, Granössä ja Yttre Korsössä.

Maarianhaminan yli lensi neljän suomalaisen Hornetin parvi. Kenneth ajatteli, että niissä oli todennäköisesti täysi ohjuslasti mukana. Niin kuin myös satamassa olevassa ohjusvene Hangossa. Tuoreimmasta satamaan saapuneesta rahtilaivasta purettiin näköjään Pasi-sisuja ja meritorjuntaohjuksia.

Jokin oli tämän päivän aikana muuttunut Ahvenanmaalla. Jokin olennainen ja todennäköisesti myös pysyvästi. Kenneth ajatteli, että protestien määrä olisi todennäköisesti valtava mutta järkevänä miehenä hän myös ymmärsi, että suomalaisilla oli varmasti hyvin perusteltu syy toimintaansa. Tällaista ei todellakaan tehty turhaan eikä hetken mielijohteesta. Hän katsoi satamavalvomon ikkunasta ja huomasi, että niin kaupungilla kuin satamassa oltiin nostettu Ahvenanmaan lippuja salkoon. Yhtään Suomen lippua ei näkynyt. Ei edes suomalaisilla joukoilla. Sen sijaan hän huomasi, että lipputankojen ohitse kulkevat sotilaat pysähtyivät, tervehtivät Ahvenanmaan lippua sotilaallisesti ja jatkoivat sitten matkaansa.

Se herätti toivoa. Varsinainen miehittäjä nostaisi salkoon oman lippunsa eikä välittäisi valloitettavan lipusta.

Itämeri, jossain Latvian länsipuolella torstaina, 21. päivä kesäkuuta kello 15.05

Liberian lipun alla oleva rahtialus Banana Harbour eteni reittiään jonka mukaisesti se kulkisi Kaliningradista Pietariin. Tosiasiassa alus oli venäläinen Ropucha-luokan maihinnousualus Caesar Kunikov, jonka kansirakenteet oltiin Sevastopolissa naamioitu näyttämään tavalliselta konttilaivalta ja laivan AIS-järjestelmä oltiin muunnettu esittämään alusta, joka tosiasiassa makasi purkuaan odottamassa malesialaisella telakalla. Alus oli edennyt Mustaltamereltä Kaliningradiin ja siihen oltiin siellä lastattu kaikkiaan 340 venäläistä merijalkaväen sotilasta, kaksitoista BMP-3 rynnäkköpanssarivaunua ja neljä T72-panssarivaunua. Kannella oleviin naamiokontteihin piilotettuna oli kaksi 57-millistä tykkiä ja kevyitä ilmatorjuntaohjusryhmiä.

Aluksen oli tarkoitus edetä reitillään hiljalleen, heittää pieni mutka Suomenlahdella ja kääntyä Hangon kohdalta kohti Maarianhaminaa, johon sen tulisi saapua juhannusaaton ja –päivän välisenä yönä kun spetsnaz-joukot olisivat ottaneet Maarianhaminan sataman haltuunsa, purkaa kuormansa, vallata niin satama kuin kaupunki ja varmistaa Kaliningradista etenevien kahden muun miehistönkuljetusaluksen turvallinen saapuminen. Samaan aikaan 76:n maahanlaskudivisioonan kärkijoukot hyppäisivät laskuvarjoilla Maarianhaminan lentokentälle, miehittäisivät sen ja odottaisivat raskaita kuljetuskoneita jotka toisivat paikalle lisää joukkoja sekä ilmatorjuntayksiköitä. Lopulta kentälle laskeutuisi laivue Sukhoi Su 27-hävittäjiä.

Ahvenanmaa siirtyisi Venäjän täydelliseen sotilaalliseen valvontaan parissa tunnissa ja suomalaiset voisivat vain niellä tapahtuneen. Kaikkiaan saarelle sen haltuunoton jälkeen siirrettäisiin noin 4.000 sotilasta ja vaikka Suomen puolustusvoimat olivatkin vielä suhteellisen voimakkaat, ei niillä olisi saariryhmän takaisinvaltaamiseen tarvittavaa niin maihinnousu- kuin maihinlaskukalustoa. Eivätkä suomalaiset uskaltaisi ottaa riskiä täysimittaisesta sodasta Venäjän kanssa muutenkaan.

- Kapteeni! Tutkahavainto! Neljä suomalaista Hornet-hävittäjää!

Kapteeni komensi olkapääohjuksia käyttävät ryhmät valmiuteen mutta käski niitten pitää ohjukset vielä piilossa. Samoin kän komensi tykkiryhmät valmiustilaan. Neljä Hornetia lensi kohti alusta, mutta ne eivät olleet käynnistäneet ohjustutkiaan. Yksi Horneteista oli kaksipaikkainen koulutusversio jossa kyytiläisenä oli venäjää taitava Puolustusvoimien Tiedustelulaitoksen kapteeni. Hän aloitti lähetyksen jota kuunneltiin laivan komentosillalla yllättyneenä. Tiedot Ahvenanmaalta eivät olleet vielä saavuttaneet alusta. Asiaa tultaisiin aikanaan puntaroimaan Venäjän omissa tiedusteluelimissä pitkään. Suomalaisten vastaoperaatio oli alkanut jo tunteja aikaisemmin. Mistä ilmoituksen viive johtui?

- Venäläinen maihinnousualus Caesar Kunikov. Tiedämme, että kuljetatte venäläistä merijalkaväkeä sekä raskasta sotilaskalustoa ja määränpäänne on Maarianhamina. Operaationne on jo tässä vaiheessa epäonnistunut ja suomalaiset joukot ovat pureutuneet saaristoon. Suomen puolustusvoimat eivät tule estämään liikkumistanne Itämeren kansainvälisillä vesialueilla millään muotoa. Mutta mikäli ylitätte Suomen aluevesirajan teitä varoitetaan silloin yhden ainoan kerran ja sen jälkeen joku ohjusveneistämme ampuu alukseenne kaikki neljä ohjustaan. Tiedätte kyllä, mitä silloin tapahtuu. Teidän ei tarvitse vastata viestiin, mutta painakaa tangenttia kolme kertaa, että tiedämme viestimme tulleen perille.

Aluksen kapteeni tiesi oikein hyvin mitä Hamina-luokan kuljettamat neljä RBS 15-ohjusta tekisivät hänen laivalleen. Hän huusi radiomiehelle:

- Ja sitten saatananperkeleenhelvetin äkkiä yhteys Kaliningradiin! Ja sinä hei siellä, avaa televisio ja katso löydätkö sieltä Suomen Yleisradion lähetyksen. Ja sitten, äh, ja vitut…

Kapteeni painoi lähettimen tangenttia kolme kertaa. Mitäs tässä teeskentelemään. Suomalaiset näyttivät olevan oikein hyvin perillä siitä, mitä oltiin yrittämässä. Suomalainen lähimpänä ollut Hornet heilutti siipiään ja hävittäjäparvi kääntyi takaisin kohti Suomea. Yksi miehistä toi kapteenille tabletin jossa oli menossa muutama minuutti aikaisemmin alkanut suomalainen uutislähetys. Kapteeni ei ymmärtänyt kieltä mutta videomateriaali kertoi tilanteen paremmin kuin hyvin. Samalla radiomies pyysi kapteenin viestilaitteen luo. Kapteeni luki lyhyen viestin ja ajatteli:

Niin että peruuttakaa operaatio. No totta helvetissä perutaan. Mutta olisivat voineet ilmoittaa vähän aikaisemmin. Entäs jos joku it-miehistä olisi ollut yli-innokas, pudottanut suomalaiskoneen ja suomalaiset olisivat vastanneet tuleen? Kapteeni oli kyllä lukenut Mainilan laukauksista eikä halunnut kunniaa sotilaana jonka alukselta ammuttiin uudet sellaiset. Kapteeni oli isänmaallinen venäläinen ja ammattisotilas. Ammattisotilaana hän ajatteli että sotilas on kuin mulkku. Se menee siihen läpeen mihin isäntä käskee sen mennä. Arvostelematta ja kyseenalaistamatta. Mutta silti hänen päällimmäisin tunteensa operaation peruuntumisesta oli kuitenkin helpotus. Onnistuessaan operaatio olisi kieltämättä taannut Venäjälle pysyvän sotilaallisen läsnäolon erittäin tärkeällä strategisella saariryhmällä. Mutta entäs jos suomalaiset eivät olisi nielleetkään asiaa kiltisti, niin kuin strategisissa arvioissa oltiin päätelty? Nyt näytti siltä, että ne eivät nielleet sitä alunperinkään. Ehkä näin oli kuitenkin parempi. Ainakin kapteeni saattoi ajatella, ettei hänen aluksensa muuttuisi suomalaisten ohjusten seurauksena Itämeren pohjaan uponneeksi rautaromuksi ja satojen miesten hautausmaaksi.

Kapteeni antoi käskyn ja Caesar Kunikoviksi paljastunut Banana Harbour käänsi kurssinsa takaisin kohti Kaliningradia.

Pihkova, 76. maahanlaskudivisioona, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 15.10

Venäläinen VDV-joukkojen kapteeni löhöili punkassaan ja tavaili tabletista venäjänkielistä siviilisivustoa Ahvenanmaasta. Normaalisti hän asui perheensä kanssa kerrostaloasunnossa varuskunnan lähistöllä mutta juuri nyt hän halusi olla kasarmiolosuhteissa miestensä kanssa. Hänen komppaniansa tulisi olemaan puolentoista vuorokauden kuluttua se kärkijoukko jonka hyvin koulutetut sotilaat hyppäisivät laskuvarjoilla Maarianhaminan lentokentälle ja aloittaisivat valloitusoperaation joka tulisi onnistumaan laukaustakaan ampumatta. Suomalaiset yllätettäisiin housut kintuissa, pakotettaisiin nöyrtymään ja hyväksymään vallitseva tilanne. Kapteeni tutkaili Ahvenanmaata käsittelevää sivustoa puoliksi ajan tappamiseksi ja puoliksi sen vuoksi, että hän halusi tietää aina tehtävänä olevasta kohteesta mahdollisimman paljon. Myös siviilinäkökulmaa, sillä sen myötä saattaisi tehdä vielä havaintoja joita kieltämättä jäykkä ja byrokraattinen venäläinen sotilaskoneisto ei osaisi tehdä.

Hänen miehensä puuhasivat kuka mitäkin. Suurin osa lepäsi punkissaan. He olivat ansainneet leponsa. Takana oli kuukauden kova harjoittelujakso. Vastuksen piti olla minimaalinen tai olematon, mutta potentiaalisen vihollisen – vaikka täysin avuttomaksi arvioidun – aliarvioiminen oli aina mahdollinen tie katastrofiin. Miehet olivat suoriutuneet kovasta koulutusjaksostaan hyvin. He olivat olleet huippuammattilaisia jo ennen sitäkin, mutta nyt kapteeni tiesi, että he toimisivat Ahvenanmaalla kuin huippuunsa viritetty ja hyvin öljytty kone. Kapteeni ajatteli, että miehet olisivat ansainneet jokainen ison pullon votkaa, mutta sen aika olisi myöhemmin. Sitten kun Ahvenanmaa olisi valloitettu niin votka virtaisi, kapteeni saisi itse keihäänkärjen komentajana Venäjän Federaation Sankarin kultaisen tähden ja takaisi itselleen nousukiidon uralleen. Ehkä hänen olkapoleteissaan olisi kymmenen vuoden kuluttua suuria ja kimaltelevia tähtiä.

Komppanian päivystäjä koputti oveen, tuli luvan saatuaan sisään ja ilmoitti että kapteenia kaivataan välittömästi pataljoonan komentajan toimistossa. Jaa… mikähän nyt? Ehkä jotain viime hetken hienosäätöä.

Viisitoista minuuttia myöhemmin hän palasi ja sanoi päivystäjälle selvästi pahantuulisena että käy hakemassa joukkueenjohtajat hänen toimistoonsa. Kolme luutnanttia saapui toimistoon ja otti asennon. Kapteeni totesi:

- Operaatio on peruutettu. Komppania siirtyy normaaliin varuskuntapalvelukseen. Miehet ovat olleet pitkään kiinni. Kertokaa heille, että he voivat hakea lomia komppanian vääpeliltä.

Luutnantit ihmettelivät:

- Herra kapteeni. Miksi? Kuka jänisti?

Kapteeni vastasi:

- Ei kukaan. Suomalaiset ehtivät ensin.

Kreml, Moskova, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 21.00

Venäjän armeijan pääesikunnan kenraalit odottivat presidentti Vladimir Putinin työhuoneen edessä ja pyyhkivät hikeä otsiltaan. Venäläinen perinne oli aina ollut se, että onnistumisista kertoi mielellään, mutta epäonnistujan osa oli usein katkera. Kohtalokaskin. Viestintuojakin ammuttiin usein. Kenraali ajattelivat että onneksi ei sentään eletty Stalinin aikaa. Silloin heidän mielipidettään ja selityksiä oltaisiin tuskin edes kysytty vaan edessä olisi ollut Lefortovon vankilassa niskaa vasten asetettu pistoolin piippu. Naispuolinen ja huomattavan hyvännäköinen kapteeni saapui odotustilaan, aukaisi oven ja viittasi kenraalit peremmälle. Vladimir Putin istui työpöytänsä ääressä. Työpöydän eteen oltiin varattu tuoleja. Se oli sinänsä hyvä merkki. Keskusteluissa istuttiin. Kuulusteltava seisoi. Putin totesi:

- Olkaa hyvät ja istukaa. Muistutan, että emme elä vuotta 1938 joten en ole tässä päättämässä siitä kuka teistä saa silmukan kaulaansa. Haluan vain tietää, että mitä tapahtui ja ennen kaikkea miksi. On kuitenkin selvää, että Операция Аланды sitten muuttuikin suomalaisten suorittamaksi Operaatio Aallonmurtajaksi ja me emme voi saada Ahvenanmaata sotilaalliseen hallintaamme ilman täysimittaista sotaa. Jota me emme halua ja johon emme ole valmiita.

Eräs kenraaleista vastasi:

- Kyllä, herra presidentti. Tilanne on juuri sellainen. Suomalaisilla on tällä hetkellä Ahvenanmaalla jo noin 1.500 miestä, panssareita, tykistöä ja ennen kaikkea ilmatorjuntayksiköitä. Lisäksi Suomen niin ilma- kuin merivoimat partioivat alueella jatkuvasti. Tulee myös huomioida, että hyvin suuri osa alueella olevia joukkoja ovat eliittijoukkoja. Joko ammattisotilaita tai sitten varusmiespalvelustaan sopimussotilaana jatkavia. Lisäksi alueella olevat varusmiehet ovat koulutuksensa loppuvaiheissa ja heitä voi pitää täysin oppineina sotilaina. Suomalaisen varusmieskoulutuksen merkitystä ei kannata aliarvioida. Suomalaiset ovat siirtämässä alueelle vielä lisää joukkoja ja oletamme, että ensi viikon alussa niitä on siellä jo noin 3.000 miestä. Minkäänlainen erikoisjoukkojen operaatio jota me suunnittelimme ei onnistuisi ilman äärimmäisen raskaita tappioita. Eikä onnistumista voitaisi taata sittenkään.

Toinen kenraali jatkoi:

- Lisäksi Suomessa on menossa liikekannallepano. Mutta se on vain osittainen, ja se on samalla viesti meille. Suomalaisten sotilasasiamies Moskovassa ilmoitti tämän minulle hetki sitten. Suomalaisten valmiusyksiköt eli Karjalan Prikaati, Porin Prikaati ja Kainuun Prikaati täydennetään ja ollaan tällä hetkellä täydennetty kirjavahvuuteensa. Lisäksi kaikki 26 maavoimien ja yhdeksän merivoimien maakuntakomppaniaa on mobilisoitu ja ne ovat asemapaikoillaan. Vielä tämän lisäksi suomalaiset ovat mobilisoimassa kymmenen alueellista pataljoonaa.

- Mutta suomalaisen sotilasasiamiehen mukaan siihen mobilisointi loppuu ja tärkeintä lienee se, että tiedustelumme mukaan kaikki joukot ovat kokoontumispaikoillaan. Yhtään yksikköä ei olla siirretty rajalle. Siinä on suomalaisilta meille selvä viesti. He osoittavat, että pystyvät turvaamaan täyden liikekannallepanon halutessaan. Mutta viesti on myös se, että he eivät halua sotaa kanssamme.

Kolmas, SVR:n kenraali totesi puolestaan:

- Lisäksi minun on pakko tunnustaa, että olemme aliarvoineet suomalaisen sotilastiedustelun toimintakyvyn. Jo se, kuinka hyvin suomalaiset löysivät ja neutraloivat spetsnaz-yksikkömme Ahvenanmaalla on osoitus siitä. Totta kai on selvää, että suomalaiset ovat saaneet tiedusteluaineistoa myös Yhdysvalloista.

Presidentti Putin mietti hieman ja kysyi sitten:

- Mutta kuinka suomalaiset oikein onnistuivat toimimaan nenämme edessä? Ja tekemään noin suuren operaation? He hoksasivat sen, mitä me olimme valmistelemassa. Se on ymmärrettävää. Niin voi käydä. Mutta miksi me emme hoksanneet heidän vastatoimiaan?

Eräs kenraaleista vastasi:

- Syynä on yksinkertaisesti se, että me itse olemme tottuneet suhtautumaan suomalaisiin hyväuskoisina ja kiltteinä tsuhnina jotka noudattavat kansainvälisiä sopimuksia vaikka heillä olisi puukko kurkulla. Tällä kertaa niin ei sitten käynytkään. Suomalaiset eivät toiminutkaan oletuksen mukaisesti. Itse asiassa kaikki oli nähtävissä, mutta me emme tajunneet sitä koska uskoimme suomalaisen olevan sellainen hyväuskoinen, kiltti ja sopimuksista typeryyteen asti kiinnipitävä, no, tsuhna niin kuin aina ennenkin.

- Täsmentäkää.

- Tarkoitan suomalaisten Aallonmurtaja-harjoitusta. Sehän oli suuri, kymmenentuhannen miehen harjoitus jossa suomalaiset harjoittelivat Helsinkiin suuntautuvan maihinnousuhyökkäyksen torjuntaa. Me naureskelimme sitä kuinka suomalaiset julkaisivat harjoituksesta jatkuvasti materiaalia youtubessa ja suoraan sanoen kertoivat meille sen, kuinka he toimisivat meidän mahdollisesti hyökätessämme. Näin jälkeenpäin ajatellen kyseessä oli selkeä venäläistyyppinen kusetus. Erityisesti meidän olisi pitänyt tajuta varoitusmerkit siitä, kun Aallonmurtaja-harjoitukseen kuului suurten joukkomäärien siirtäminen harjoitusmielessä rahtilaivoilla Helsingistä Hankoon josta niitten olisi harjoituksen päätteeksi pitänyt palata moottorimarssina takaisin joukko-osastoihinsa. Nyt ne laivat vaan eivät pysähtyneetkään Hankoon vaan jatkoivat matkaansa Ahvenanmaalle, emmekä me edes kuvitelleet että suomalaiset olisivat niin röyhkeitä. Pakko tunnustaa, että käyttämällä hyväkseen olettamaamme suomalaisten kaikkeen luottavaista ja kaikkeen kuuliaista typeryyttä ne puolestaan vedättivät meitä pahemman kerran.

Putin hymähti huvittuneena. Näytti siltä, että suomalaiset olivat onnistuneet lopultakin kasvattamaan munat takaisin itselleen. Näin saattoi joskus käydä. Putin oli pelimies eikä ollenkaan huono sellainen. Mutta pelimiehenä hän ymmärsi, että pelin saattoi joskus myös hävitä. Hänen pääministerinsä Dmitri Medvedev oli länsimaisen heavy-musiikin ystävä. Hänen kauttaan Putin oli tutustunut englantilaisen Motörhead-yhtyeen kappaleeseen Ace Of Spades. Hän muisti kappaleesta sen olennaisen:

If you like to gamble, I tell you I'm your man,

You win some, lose some, it's all the same to me,

The pleasure is to play, makes no difference what you say,

You win some, you lose some. Niinhän siinä tällä kertaa kävi. Suomalaiset olivat voittaneet Ahvenanmaan nollasummapelin. Venäläisille ei jäänyt mitään. Ainakaan tällä kertaa. Eikä siinä mitään, Venäjä ajatteli asioita nollasummapelien kautta. Joku voitti. Joku hävisi. Tällä kertaa se oli Venäjä. Mutta Putin tiesi, että suomalaiset eivät olleet kertoneet kansainväliselle medialle venäläisten valloitussuunnitelmasta. Se antoi mahdollisuuden toimia kasvoja menettämättä ja teeskennellä, ettei mitään merkittävää ollut tapahtunut. Itse asiassa Suomi olisi tarinan roisto. Pelin voittanut sellainen tosin ja suomalaiset näyttivät olevan valmiita kantamaan rosvon viittaa. Ehkä Venäjän kannattaisi omasta puolestaan hieman pehmentää tuota roiston asemaa. Voisi tietysti olla, että tieto Venäjän valmistellusta invaasiosta valuisi jotain kautta medialle, mutta koska Venäjä ei oman operaationsa epäonnistuttua vastustaisi Suomen sotilaallista läsnäoloa Ahvenanmaalla, se tuskin nousisi salaliittoteoriaa kummemmaksi uutiseksi. Hän totesi kenraaleille:

- Jatkatte tehtäviänne normaalisti. Aion huomenna antaa Venäjän televisiossa lausunnon, jossa totean Venäjän Federaation hyväksyvän suomalaisten sotilaallisen läsnäolon Ahvenanmaalla. Ilmoitan, että Ahvenanmaa sotilaallisena tyhjiönä on aina ollut omiaan lisäämään alueen epävakautta. Alunperinkin Ahvenanmaan demilitarisoimista koskeva sopimus on ollut epärealistinen ja puhtaaseen toiveajatteluun perustuva. On hyvä, että Ahvenanmaan miehittää nimenomaan sotilaallisesti liittoutumattomanSuomen joukot. Suomalaiset antoivat viestin meille vain osittaisella liikekannallepanollaan. Minä annan heille viestin lausunnolla, joka koskee Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta. Ehkä se saa suomalaiset ajattelemaan. Aloitamme välittömästi kulissien takana neuvottelut Suomen ja Venäjän suhteitten normalisoimisesta ja tietysti vankien palauttamisesta. Suomalaisillahan on toistasataa sotilastamme vankeina. Onneksi suomalaiset ovat pitäneet kyseisen asian täysin uutispimennossa. Ne miehet, jotka siellä kaatuivat saavat postuumisti Venäjän Sankarin tähden ja he ovat virallisesti menehtyneet erikoistehtävissä Syyriassa. Ja kaivakaapas kenraalit sieltä mapeistanne esille Gotlannin ja Öölannin kartat. Ahvenanmaa ei ole enää sotilaallinen tyhjiö. Mutta kyseiset ruotsalaiset saaret ovat sellaisia. Teillä on toki suunnitelmat niitten miehittämistä varten, mutta haluan ne päivitettynä nykyhetken tilannetta varten sanotaanko… no, kahden viikon kuluttua.

- Kyllä, herra presidentti!

Maarianhamina, torstai, viides päivä heinäkuuta

Ahvenanmaan maaneuvos tuumi itsekseen että kriisitilanteissa demokraattinen järjestys olosuhteitten pakosta aina väliaikaisesti kumotaan ja asioista päättää kulissien takana tietty voimaryhmittymä jonka päätöksen sitten varsinainen kansanedustuslaitos tai mikä kulloinkin kyseessä onkaan vahvistaa. Niin oli ollut talvi- ja jatkosodassa, niin se oli ollut Suuressa Lamassa ja niin se oli myös nyt juuri estetyssä sodassa. Tapaamisessa olivat läsnä samat maakuntahallinnon edustajat sekä sama suomalainen eversti kuin viimeksikin. Maaneuvos oli ymmärtänyt, että joskus nopeus ja tehokkuus oli tärkeämpää kuin parlamentaarinen järjestys. Hän ymmärsi, että jos oltaisiin toimittu maakuntahallinnon haluamalla – erittäin demokraattisella mutta perin hitaalla tavalla – hän saattaisi olla edelleenkin tässä tapaamisessa mutta suomalaisen everstin tilalla olisi venäläinen komendantti.

Ahvenanmaa oli pysynyt yllättävän rauhallisena vaikka aseistettujen sotilaitten ilmestyminen olikin totta kai järkytys. Ihmiset olivat kyllä ymmärtäneet kuinka agressiiviseksi Venäjän virallinen kielenkäyttö Ahvenanmaan sotilaallista tyhjiötä vastaan oli muuttunut ja osanneet tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Varmaankin nähtiin, että sinivalkoinen kokardi oli huomattavasti pienempi paha kuin se toinen, jota oli tarjolla. Asiaa auttoi sekin, että vaikka miehitystä vastaan oltiin järjestetty joitain mielenosoituksia joissa oli mukana mantereelta tulleita anarkisteja eivät suomalaiset sotilaat olleet puuttuneet niihin millään lailla. Puolustusvoimat olivat todenneet että mielenilmaisu on laissa taattu oikeus, sotilaitten tehtävä on toimia maanpuolustuksessa ja jättää sisäiset asiat muille viranomaisille.

Mielenosoituksessa mukana olleet ammatti- ja taparäyhäävät anarkistit olivat olleet rauhalliselle paikallisväestölle jotain hyvin outoa jota vieroksuttiin. Itse asiassa anarkistien mukaantulo oli toiminut tarkoitustaan vastaan ja vienyt mielenosoituksilta suurimman terän ja kun vuosikymmenien rauhanunesta herätetyt ahvenanmaalaiset poliisit olivat antaneet pahimpia anarkistiräyhäreitä selkään, oli seurauksena ollut lähinnä aplodeja. Tärkeintä oli tieto, että suomalaiset sotilaat olivat pysyneet telttaleireissään eivätkä tulleet edes näkyville. Leireille oltiin rakentamassa elementtiparakkeja ja tämä kertoi osaltaan, että tilanne taisi olla pysyvä.

Eversti aloitti tapaamisen ja totesi alkuun, että hän puhuu jälleen suoraan hallituksen ja presidentin suulla. Ensimmäisenä hän kävi läpi sotilaallisen tilanteen.

- Venäläiset erikoisjoukot ovat siirtyneet täysin normaaliin varuskuntapalvelukseen. Välitöntä uhkaa ei siis ole. Samoin – niin kuin olette itse heti kriisin alussa kuulleet – Venäjä hyväksyy Suomen sotilaalliset toimet Ahvenanmaalla. Vangitut venäläiset erikoisjoukkojen sotilaat ovat omien joukkojemme valvonnassa, heidän läsnäolostaan Ahvenanmaalla ei tiedetä ja heidät palautetaan Venäjälle mahdollisimman pian. Itse asiassa he eivät ole enää edes Ahvenanmaalla, vaan jo mantereen puolella.

Tähän eräs maakuntavaltuutetuista kommentoi:

- Mutta jos välitön vaaratilanne on kerran ohi, niin eikös silloin olisi aika ja suoranainen velvollisuus siirtää kaikki joukot pois Ahvenanmaalta ja palauttaa Ahvenanmaan demilitarisoitu asema? Nythän on selvää, että venäläisillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista poliittista tahtoa uusia yritystään, jota ei sitten loppulaskussa edes tullut.

Eversti ajatteli itsekseen että itselleen valehtelu ja asian siloittelu mielensä mukaiseksi on todellakin sekä voima- että tekniikkalaji. Mutta hänen ei tarvinnut vastata, sillä maaneuvos ehti ensin:

- Venäläisethän yksinkertaisesti lausunnollaan pelastivat kasvonsa. Nehän olivat valmistelemassa Ahvenanmaan valloitusta ja olisivat tehneetkin sen elleivät suomalaiset joukot olisi ehtineet ensin. Ei Venäjän halu ole minnekään kadonnut. Ja poliittinen halu on sinänsä yhdentekevää. Se voi muuttua yhdessä yössä. Tärkeintä tässä asiassa on sotilaallinen kyky. Se Venäjällä on edelleenkin. Jos Ahvenanmaalla ei ole suomalaisia joukkoja eikä meillä ei ole mitään, niin millä estää uutta yritystä? Joutuisimme pelkäämään joka yö, että se poliittinen halu onkin muuttunut. Mutta kysyisin everstiltä, että kuinka nyt jatketaan. Minkälaiseksi Suomen sotilaallinen läsnäolo täällä muotoutuu?

- Herra maaneuvos. Alueelle tullaan perustamaan Ahvenanmaan Rannikkorykmentti, jossa on sekä rannikkojääkäripataljoona, sotilaspoliisikomppania, panssarintorjuntakomppania, kranaatinheitinkomppania, pioneerikomppania, huoltokomppania sekä ilmatorjuntapatteristo. Lisäksi alueelle perustetaan merivoimien erikoistoimintaosaston toinen yksikkö. Alueella tulee myös partioimaan merivoimien yksiköitä jotka tukeutuvat Ahvenanmaalle. Rykmenttiin tullaan sijoittamaan pääosin ruotsinkielisiä varusmiehiä. Järjestelyn myötä Nylands Brigad muuttuu suomenkieliseksi Uudenmaan Prikaatiksi.

- Se tietää muuten aika pitkiä lomamatkoja mantereelta tuleville ruotsinkielisille varusmiehille.

- Sellaiseen ovat tottuneet aikanaan esmes Pohjois-Karjalan varusmiehet sen jälkeen kun eräs aluepolitiikkaa tehnyt RKP:n poliitikko lakkautti Pohjois-Karjalan Prikaatin. En muista, että Ahvenanmaalla oltaisiin suuremmin valitettu epäkohdasta. Uudenmaan prikaatiin varataan kyllä myös yksi ruotsinkielinen komppania, noin tiedoksenne. Ja mikä teille lienee tärkeintä on se, että Ahvenanmaan Rannikkorykmentti niin kuin muutkin perustettavat osastot tulevat tietysti pysymään omilla varuskunta- ja harjoitusalueillaan eivätkä häiritse Ahvenanmaan siviilielämää.

- Mutta se tietää myös sitä, että sotilaspukuisia lomalaisia liikkuu Ahvenanmaalla. Ja osa niistä epäilemättä on suomalaisia. Siis suomenkielisiä.

- Kyllä. Mutta niillä on päällään M05-maastopuku eikä venäläinen vastaava. Muistuttaisin siitä uhasta, minkä nimenomaan suomalaiset joukot torjuivat kaksi viikkoa sitten. Te selvisitte ilman sotaa ja voitte jatkaa elämäänne niin kuin ennenkin. Luuletteko, että se onnistuisi venäläisen sotilashallinnon alla?

Maaneuvos ymmärsi kyllä tilanteen mutta ajatteli, että kun edessä oli kerran niin hallituksen kuin presidentin suulla puhuva eversti, niin nostetaanpas koemielessä se viimeinenkin kissa pöydälle.

- Entä jos Ahvenanmaa haluaa itsenäistyä?

Everstillä ei ilmekään värähtänyt kun hän vastasi:

- Me sallimme sen. Suomi on ensimmäisenä tunnustamassa Ahvenanmaan itsenäisyyden.

- Sallitte?

- Kyllä. Yhdellä ehdolla.

- Joka on?

- Te teette kanssamme sotilaallisen liittosopimuksen jonka perusteella me takaamme Ahvenanmaan koskemattomuuden.

- Eli joukot jäisivät tänne silti.

- Kyllä. Jos meillä olisi itäisenä naapurimaanamme sanotaanko vaikkapa Alankomaat, niin me olisimme todennäköisesti kannustaneet teitä itsenäistymään jo aikaa sitten. Meille olisi ihan yksi lysti jos hollantilaiset miehittäisivät alueenne. Mutta niin kuin monesti on todettu, niin maantieteelle me emme voi mitään. Ja siellä idässä kun sattuu olemaan se yksi tietty valtio. Eikä se ole Alankomaat.

Tässä vaiheessa aikaisemmassakin neuvottelussa kirkastuskohtauksen saanut 60-vuotias maakuntapolitiikan veteraani puuttui keskusteluun, tosin aikaisempaa rauhallisemmalla äänensävyllä:

- Mutta voimmehan me perustaa omatkin puolustusvoimamme. Puolustamme itse itseämme.

Naisen vieressä istuva maaneuvos muistutti täydellisesti suoritetun facepalminsa kanssa erehdyttävästi Star Trekin kapteeni Jean-Luc Picardia. Eversti puolestaan säilytti pokerinaamansa ja vastasi kohteliaasti:

- Kaikelle kunnioituksella, rouva, mutta te ette ilmeisesti oikein tunne maanpuolustukseen liittyviä asioita ja ennen kaikkea vahvuuksia. Ahvenanmaalla on pikkuista vajaa 30.000 asukasta. Jos julistaisitte yleisen asevelvollisuuden – mihin teillä ei ole pienintäkään halua – ja tekisitte viisitoista vuotta lujasti työtä, niin te saisitte väkilukuunne nähden kasaan suurinpiirtein saman kokoisen reservin kuin Suomella nyt on. Eli teidän tapauksessanne se lukumäärä olisi noin 1.500 miestä. Te saisitte sillä kasaan yhden jalkaväkipataljoonan ja huolto- sekä esikuntayksikköjä päälle. Ei tykistöä. Ei erillistä panssarintorjuntaa. Ei ilmatorjuntaa. Eikä varsinkaan ilma- ja merivoimia. Jo Pihkovassa sijaitsevassa 76. maahanlaskudivisioonassa on tuplasti enemmän miehiä. Kaksi viikkoa sitten te katsoitte kuiluun ja kuilu katsoi takaisin. Ainoa asia, mikä sen kuilun ja teidän välissä on, olemme me.

Eversti piti pienen luovan tauon antaen sanojensa vaikuttaa ja jatkoi sitten:

- Oletan, että seuraavana te heitätte pöytään vielä Ruotsikortin. Mutta kuinka luulette Ruotsin puolustavan teitä kun se ei pysty nykyisellä armeijallaan puolustamaan itseäänkään? Lisäksi jos maakunnastanne tulisi osa Ruotsia, ei se olisi enää mikään erityisalue, vaan tavallinen ruotsalainen maakunta. Jonka asukasluku lisääntyisi nopeasti kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen tuhanteen. Yksikään uusista tulijoista ei puhuisi suomea, mikä ehkä miellyttäisi teitä. Mutta ei niistä yksikään puhuisi myöskään Ruotsia. Tiedätte kyllä mistä päin maailmaa ne tulisivat. Sen sijaan osana Suomea te olette tilanteessa jossa teillä on kaikki itsenäisen valtion oikeudet ilman mitään itsenäisen valtion velvollisuuksia. Jokainen muutos vallitsevaan tilanteeseen on teille muutos huonompaan. Mutta tehän sen päätätte. Suomalaiset sotilaat eivät ole täällä päättämässä puolestanne vaan turvaamassa, että nimenomaan te saatte tehdä ne päätökset jatkossakin.

Eversti nousi, kumarsi ja poistui paikalta jättäen maakuntahallinnon voimaryhmän hiljaisena huoneeseen.

Vaalimaa, perjantai, kuudes päivä heinäkuuta klo 03.30

Sekä Suomen että Venäjän puolelle puoli kilometriä ennen rajaa oli asetettu tilapäinen tiesulku. Liikenne tähän aikaan yöstä ei ollut kovin vilkasta, mutta kummallakin puolella rajaa pysäytetyt rekkamiehet ihmettelivät tilannetta. Heille oltiin lyhyesti ilmoitettu, että sulku avataan viimeistään puolessa tunnissa. Tielle on kaatunut poikittain pakettiauto ja sitä ollaan nostamassa. Rajalla odottivat omilla puolillaan sekä suomalaiset että venäläiset rajavartijat. Kummallakin puolella oli myös varsinaisia molempien maitten puolustusvoimien edustajia.

Rajaa lähestyi Suomen puolelta kolme ajoneuvoa. Kaksi suomalaista siviililinja-autoa sekä pikkubussi, jossa oli himmennetyt ikkunat. Ajoneuvot pysähtyivät rajalle. Linja-autojen ovet aukenivat ja sieltä astui ulos varsin nuoria ja silmiinpistävän hyväkuntoisen näköisiä lyhyttukkaisia miehiä. Miehet odottivat vielä hetken ja näkivät, kun suomalainen rajavartioston kapteeni näytti heille kädellään suuntaa antaen heille luvan jatkaa matkaansa. Miehet kävelivät rajan yli hiljaisuuden vallitessa ja nousivat sitten Venäjän puolella odottaviin busseihin jotka kääntyivät ympäri ja poistuivat kohti Viipurintietä.

Tämän jälkeen pikkubussi ajoi rajalinjan tuntumaan. Kuljettaja nousi autosta ja Venäjän puolelta saapui jalkaisin toinen kuljettaja, joka nousi ajoneuvoon, sulki oven ja käynnisti moottorin. Niin suomalaiset rajavartijat kuin sotilaat ottivat asennon ja tervehtivät autoa sotilaallisesti. Pikkubussin lastina oli kahdeksan arkkua, jossa olivat koskaan käymättömän sodan venäläiset uhrit.

Pikkubussi ylitti rajan ja yksi rajavartioista antoi radiolla ilmoituksen, että tiesulun saattoi avata.

Lukijalle: Idea tähän aikuisten satuun tuli Reijo Koiraan Ryppy & Reikä-sarjakuvasta jossa sivuttiin asiaa hieman ja asiaa sivuttiin myös kommenttipuolella. Käytän vielä tilaisuuden hyväksi ja mainostan Ryppyä & Reikää, joka on ehdottomasti Suomen paras sarjakuva.