ANTERO LÄRVÄNEN JA KANTAVÄESTÖN VOK

January 29, 2016, 9:00 pm

≫ Next: NELJÄS EPISTOLA

≪ Previous: ITÄKESKUKSEN TUNNELMAA

$

0

0

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallistelevision ja Huitsinnevadan paikallisradion suorasta yhteislähetyksessä täältä Pinnanmaan maakunnasta, tarkalleen sanottuna Ala-Tölöviön kunnasta ja olemme seuraamassa uuden yhteiskunnallisen, ehkä jopa mullistavan ilmiön perustamista. Ilmiö ei tosin ole ainutkertainen, sillä samaa on tapahtunut jo muuallakin Pinnanmaalla. Tänne on nimittäin perustettu vastaanottokeskus, mutta se ei olekaan aivan tavallinen vastaanottokeskus, ja siitä meille kertoo haastattelussamme Ala-Tölöviön kunnanlärväri Ensio Jynttän-Jytänen. Kunnanlärväri Jynttän-Jytänen, tervetuloa lähetykseen.

- Kiitos, Antero ja tervehdys kaikille kuuntelijoille täällä Pinnanmaalla ja muuallakin Suomessa. Huitsinnevadan paikallistelevisio lienee vielä ihan maakuntatason televisio, mutta eikös Huitsinnevadan paikallisradio ala kuulua jo kaikkialla Suomessa?

- Pitää paikkansa, radioaalloilla ollaan jo varsin laajalti ja siellä missä ei olla, niin netin kautta lähetystämme voi kuunnella vaikka Namibiassa. On se tää nykytekniikka vaan melkoista. Mutta kertokaapas millä tavalla tämä vastaanottokeskus eroaa näistä muista, kovasti tunnetuista eikä niin kauhean hyvämaineisista vastaanottokeskuksista?

- No tässähän on se perustavaa laatua oleva ero muihin vastaanottokeskuksiin, että tänne otetaan vain kantasuomalaisia. Heidät mielletään nimittäin täällä Pinnanmaalla ihan oikeasti pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi jotka ovat oikeassa hädässä ja avun tarpeessa.  On käynyt meinaan ilmi, että eteläisestä Suomesta, erityisesti Helsingistä sekä Turun ja Tampereen tietyiltä alueilta olisi näille selkosille muuttamassa ammattitaitoista ja kaikin puolin tolkullista väkeä jotka haluaisivat päästä eroon eteläisessä Suomessa kehittyvästä kaaoksesta, mutta ongelmana on tietysti se, että työpaikka pitäisi saada. Ihmisen pääelinkeino kun on syöminen. Mutta sitten hoksattiin, että voihan tässä Pinnanmaan maakunta tulla puolitiehen vastaan ja antaa ihmisille katon pään päälle, niin että muutto on sitten helpompi ja työn etsiminen onnistuu luonnollisesti paremmin, kun on sentään päästy hoitamaan varsinainen muutto näille selkosille. Ensimmäisenähän sen hoksasi se teidän huitsinnevadalainen hotellinpitäjä Perskeleen Ykä, joka antoi hotellistaan yhden siiven vastaanottokeskuskäyttöön.

- Kuinka tämä vastaanottokeskustoiminta sitten tarkalleen ottaen tapahtuu?

- No, on kysyntää johon meillä on sekä halu että mahdollisuus vastata. Siellä eteläisen Suomen maalikylissä on paljon ihmisiä, jotka ovat kertakaikkisen kyrpivyntyneet siihen etniseen rikastumiseen sekä sen aiheuttamiin seuraamuksiin ja myös siihen, että virallisesti siihen ei saa kyrpivyntyä vaan se pitäisi mieltää voimavarana ja jos muksua koulussa rääkätään näitten paljon mainostettujen uussuomalaisten taholta, niin siitä pitäisi vain pitää turpa kiinni ja todeta että suck it up niin kuin tuolla Amerikan mailla tavataan sanoa. Heillä olisi tietysti mahdollisuus muuttaa tänne muutenkin, myydä asuntonsa ja hankkia täältä uusi, mutta koska töitä ei tietenkään heti löydy, niin elämä on varsin ikävästi tyhjän päällä. Ei se lähtö ole niin helppoa ja yksinkertaista vaikka halua olisi. Mutta vastaanottokeskus tarjoaa heille mahdollisuuden suorittaa fyysinen muutto niin että he saavat tilapäisen asunnon ja kuntamme sosiaalinen turvaverkko tukee heitä ja auttaa heitä löytämään uuden alun elämään täällä Pinnanmaalla.

- Ja se tapahtuu kuinka?

- Ensimmäisenä tarjotaan tietysti majoitus. Täällä Ala-Tölöviössä sen tarjoaa käytöstä poistettu motelli Hupsheikka, jossa on kaikkiaan kolmekymmentäkuusi huonetta. Majoitus kantasuomalaispakolaisille on maksuton ja sen kustantaa Ala-Tölöviön kunta ja lisäksi toimintaamme avustaa Pinnanmaan maakuntaliitto. Muuttokuormasta ei tietenkään mahdu kaikki tavara näihin majoitustiloihin, joten meillä on tarjolla tulijoille ilmaista varastotilaa Ala-Tölöviön keskustassa sijaitsevissa tiloissa. Tulijoille tarjotaan myös ruokailu kunnan puolesta sekä lisäksi he saavat tietysti toimeentulotukea. Motellista vastaanottokeskukseksi muuttuneessa Hupsheikassa on myös yhteiset pesutilat sekä sauna, johon voi halutessaan varata vuoroja. Kouluikäiset lapset käyvät koulua joko Hupsalan ala-asteella tai Ala-Tölöviön yläasteella ja lukiossa. Kunta luonnollisesti järjestää heille kuljetuksen. Siinä vaiheessa, kun joku perheestä saa itselleen täältäpäin työpaikan, he joko ostavat oman asunnon tai siirtyvät kunnalliseen vuokra-asuntoon ja alkavat toimia tervetulleina pinnanmaalaisina asukkaina ja veronmaksajina.

- Vastaanottokeskuksistahan on ollut paljon negatiivista uutisointia. On ollut väkivaltaa, keskinäistä nujakointia ja seksuaalirikollisuutta. Onko tällaista ilmennyt Hupsheikan vastaanottokeskuksessa ja mikä on paikallisten ihmisten suhtautuminen vastaanottokeskukseen?

- Minkäänlaisia järjestyshäiriöitä ei ole esiintynyt ja paikalliset suhtautuvat vastaanottokeskukseen erittäin myönteisesti. Naapurit ovat tulleet joukolla pullahalaamaan uusia tulokkaita, wippajei! Ja uudet tulokkaat ovat puolestaan vastanneet erilaisilla talkootöillä, sillä – toisin kuin niissä perinteisissä vastaanottokeskuksissa – tulijat ovat sekä kielitaitoista, ammattitaitoista että ihmistavat hallitsevaa väkeä. Poliisi on käynyt Hupsheikassa kerran, koska eräs vastaanottokeskuksen asukkaista oli hakenut Hupsalan Erämiesten jäseneksi ja molemmat poliisipartioon kuuluvat olivat sattumoisin saman seuran jäseniä, joten he kävivät kertomassa miehelle seuran toiminnasta, ja samalla antoivat miehelle kartan seuran toiminta-alueesta.

- Kiitokset, kunnanlärväri Jynttän-Jytänen. Ja tässä vaiheessa annammekin hetkeksi puheenvuoron mainostajille…

(linkki)

- Ja palaamme lähetykseen. Meillä on nyt haastateltavanamme Mauno Paljon-Vähänen joka on tyttärensä kanssa asiakkaana Hupsheikan vastaanottokeskukseskuksessa. Mauno, minkälaiset ovat tunnelmanne?

- No tunnelmathan ovat vähän hemmetin hyvät. Minähän olen siis 14-vuotiaan tytön yksinhuoltajaisä Helsingin Kivikosta. Niin minä kuin tyttäremme ollaan perin juurin kyllästytty tähän kulttuurinrikastukseen, ja erityisesti tyttäreni, sillä hänen koulussaan sitä esiintyy jo standardina ja on käynyt ilmi, että rikastukseen – eli siis törkeään perseilyyn – tulisi suhtautua pelkkänä voimavarana ja jos rikastus käy ikävästi iholle, niin silloin pitäisi vain ajatella, että se johtuu omasta negatiivisesta ajattelutavasta. Koulu ei pyri vaikuttamaan perseilyyn, vaan siihen, että perseily pitää oppia hyväksymään positiivisena asiana. Hitto soikoon, tytär kertoi minulle siitä, mikä se koulun tilanne on, ja minä marssin luokanvalvojan pakeille. No mammahan kertoi minulle opetushallituksesta tulleesta ohjeistuksesta eli:

”Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

* nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota

* nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia

* edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta”

- No minä siihen kysyin, että onko tää totta vai trikkikuva ja opettaja vastasi – kieltämättä aika nolona – että totta on ja tään mukaan mennään. Vaikkei oikein miellytäkään. Silloinhan minä totesin, että eihän tämmöstä kestä mursunnahkainen persekään. Niin että mitta tuli kertakaikkiaan täyteen, mutta tilanne tuntui epätoivoiselta. Tuli mietittyä, että milläs helvetillä me päästään täältä Helsingistä pois? Mutta sitten mulle soitti eräs kaverini täältä Ala-Tölöviöstä ja kertoi tästä mahdollisuudesta. No, me pantiin kaksio myyntiin, ja jostain kumman syystä Helsingin kämpät menevät vieläkin hyvin kaupaksi eli se saatiin myytyä melko nopeasti kohtuuhinnalla ja muutettiin tänne vastaanottokeskukseen odottamaan, että saataisiin elämä täällä raiteilleen.

- Minkälaista asumisenne on täällä vastaanottokeskuksessa?

- No hemmetti, meillähän on kahdelle hengelle tarkoitettu huone, varustettuna minikeittiöllä jossa on mikroaaltouuni, kaksilevyinen sähköhella ja jääkaappi. Lisäksi on vessa, suihku ja internet-yhteyskin. Kyllä tässä ihan mukavasti pärjää, varsinkin kun tietää, että tämä on tilapäistä. Saunassa voi käydä ja vaatteet pestä yleisissä tiloissa. Asuminen ja ruoka on ilmainen, joten peruspäiväraha riittää tällä hetkellä ihan mukavasti. Me olemme kyllä todella kiitollisia. Ei ole mitään valittamista.

- Kunta ei vaadi teiltä sitä, että kustantaisitte asumisenne kaksionne myynnistä saamistanne varoista?

- Ei, sillä kunta haluaa meidät asumaan tänne veronmaksajiksi joten sieltä on todettu, että tällaista viranomaiskiusaamista ei harjoiteta, koska sellainen olisi syvältä ja poikittain. Kunnanlärväri Jynttän-Jytänen on auttanut kiitettävästi mahdollisten työpaikkojen löytämisessä. Minullahan on sekä atk-alan koulutus että rekkakortti ja viritelmiä on jo ilmassa. Voi olla, että aloitan vakihommat jo lähiviikkoina. Pysyvää asuntoakin on jo katseltu ja Ala-Tölöviön keskustassa olisi tarjolla saunallinen rivarikolmio, joka kiinnostaa ja siitä ei olisi kuin muutama sata metriä matkaa Ala-Tölöviön yläasteelle, joten tyttärelläkin olisi mukavan lyhyt koulumatka. Ja ennen kaikkea seutu vaikuttaa turvalliselta. Niin tolkuttoman turvalliselta, että ehkä ala-tölöviöläiset eivät itsekään tajua, miten mahtavassa paikassa he asuvat.

- Mitenkäs tuo ruokapuoli? Rikastetuissa vastaanottokeskuksissa siitä on kovasti valitettu ja on jopa tehty kokonaisia varttitunnin syömälakkoja silloin kuin median edustajat ovat olleet paikalla. Mitenkäs täällä? Onko ruuasta valittamista?

- Ruoka on erittäin hyvää ja sitä on riittävästi. Mehän syömme Ala-Tölöviön keskuskeittiössä tehtyä ruokaa eli sitä samaa mitä syövät ala-tölöviöläiset koululaiset. Se kaveri, joka tuo pakulla tänne sapuskaa lämpölaatikoissa kertoi minulle, että kun paikallisen keskuskeittiön pääemäntä oli ollut työpaikkahaastattelussa, niin häneltä oltiin kysytty, että ”tunnetko ruokaympyrän” ja hän oli vastannut, että ”tunnen, mutten välitä siitä” ja hän oli saanut paikan samantien. Ja sen huomaa. Ruoka on äärimmäisen hyvää. Aamu- ja iltapalat me sitten tehdään tuossa minikeittiössämme.

- Onko teillä jo viritelmiä siihen, että kuinka pääsisitte mukaan Ala-Tölöviön sosiaaliseen elämään?

- Onhan toki. Tyttäreni on lahjakas laulaja ja hänet on pestattu paikallisen folk metal-bändin Völlövä Sinisen laulajaksi. Ne kun halusivat naislaulajan, mutteivät ole vielä sopivaa löytäneet. Minä olen pääsemässä jäseneksi paikalliseen metsästysseuraan ja olen myös liittynyt Ala-Tölöviön suojelukaartiin. Minä kun olen pioneerialikersantti, niin totesivat, että osaamiselleni on käyttöä. Ja noin yleensä täytyy sanoa, että täällä on kyllä mahdottoman mukavaa väkeä. Me odotamme todella innokkaasti, että voimme asettautua tänne Ala-Tölöviöön ja kertakaikkiaan deletoida Helsingin aivojemme kovalevyltä.

- Kiitokset, Mauno Paljon-Vähänen. Ja nyt meillä on taas hieman maksettuja ilmoituksia.

- Ja täytyy sanoa, että siellä Suomussalmella on kyllä komeita maisemia, mukavia vaellusmahdollisuuksia sekä myös valtion metsästysalueita metsästyksestä kiinnostuneille ja muistutan siitä, että siellä Raatteen tien museossa kannattaa ehdottomasti käydä. Mutta nyt meillä on haastateltavanamme Hupsheikan motellin omistaja Launo Löss. Kuinka päädyitte siihen ratkaisuun, että muutitte motellinne suomalaisten vastaanottokeskukseksi?

- Loppujen lopuksi ratkaisu oli helppo. Motellihan ei oikein kannattanut, joten minulla oli vaihtoehtona joko laittaa pillit pussiin tai sitten perustaa rikastettu vastaanottokeskus. Siitä minä ajattelin, että joku raja se on rahan perään huoraamisellakin ja paikallisten ihmisten kiusaamisella. Ennemmin vaikka poltan koko paikan. Mutta sitten kunnanlärväri Jynttän-Jytänen otti minuun yhteyttä ja kertoi tästä mahdollisuudesta. Minä kun pidän tästä ammatistani, niin totesin, että ilman muuta suostun. Tässä ollaan ja olen äärimmäisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni. Ala-Tölöviön kunta maksaa toiminnasta aiheutuvat kulut ja minä itse olen siirtynyt kunnan kuukausipalkolliseksi joka pyörittää tätä toimintaa. Totta kai parta-ankkureitten hyysämisellä olisi tienannut enemmän, mutta näin pystyn tekemään jotain myös tavallisten suomalaisten hyväksi ja sillä asialla on minulle suuri merkitys.

- Paljonko tässä vastaanottokeskuksessa on henkilökuntaa?

- Eihän täällä ole muita kuin minä. Eikä tässä enempää tarvitakaan, sillä nämä täällä olevat ihmiset pärjävät kyllä täällä ilman mitään erityistukitoimenpiteitä. Ja mikseivät pärjäisi? Järkevää ja asiallista väkeähän ne ovat. Minä olen täällä semmonen yleismies jantunen joka hoidan huoltotoimenpiteitä ja jeesaan jos jotain apua tarvitaan. Tulkki- ja puolestaloukkaantumispalveluita täällä ei tarvita, joten sitä varten ei henkilökuntaakaan ole tarvinnut palkata. Ihmiset hoitavat täällä itse itsensä ja etsivät aktiivisesti töitä. Lapset käyvät koulussa ja muutenkin tästä porukasta tulee kyllä vallan mainioita uusia ala-tölöviöläisiä. Kaiken kaikkiaan paljon vähemmällä henkilökunnalla täällä pärjätään kuin näissä hyysäämiskeskuksissa joten huomattavasti halvemmaksikin tämä tulee. Tietysti valtio ei anna tähän toimintaan rahapenniäkään, mutta pinnanmaalaiset kunnat ovat tuumineet, että kannattaa sijoittaa ihan toimivaan tulevaisuuteen eikä siihen, että puolestaloukkaantujat saavat egolleen ylihinnoitettua polttoainetta.

- Kiitokset, Launo Löss. Ja nyt olisi taas vuorossa maksettuja ilmoituksia:

- Ja sitten haastateltavanamme on vielä Pinnanmaan Uusasutusliiton toiminnanjohtaja Teppo Ärrgele. Toiminnanjohtaja Ärrgele, kuinka laajalle tämä suomalaisiin keskittyvä vastaanottokeskustoiminta on levinnyt?

- Meillähän on toimintaa vireillä jokaisessa Pinnanmaan maakunnan kunnassa eli siis Hömpstadin kaupungissa sekä Huitsinnevadan, Lälläveden, Vökellysveden, Ala-Tölöviön, Väli-Tölöviön, Ylä-Tölöviön, Äkkölämäkölän, Härnävän ja Uuden Hyisianan kunnissa. Toiminta on erittäin suosittua ja herättänyt huomattavaa sitä tukevaa kansalaisaktiviteettia. On muun muassa perustettu kansalaisjärjestö TIT eli Tolkun Ihmiset Tänne, joka kerää kansalaisrahoitusta vastaanottokeskustoiminnan ylläpitämiseksi ja sen toiminta on ollut erittäin menestyksekästä. SPR:n varojenkerääjät on naurettu täältä ulos jo aikaa sitten.

- Onko toiminta levinnyt Pinnanmaalta muualle Suomeen?

- Kiinnostusta on muuallakin ja huomattavasti onkin, mutta ongelmana on se, että paikalliset niin virasto- kuin suvaitsevaisuuskalkkunat vastustavat sitä sillä perusteella, että kantasuomalaisten uusasutustoiminnan tukeminen ei tarpeeksi paljon pönkitä heidän suvaitsevaista egoaan, joten he haluavat sen ruokkimiseksi mieluummin etnisesti edistyksellistä polttoainetta. He ovat myös varsin laajassa mitassa tuominneet pinnanmaalaisen uusasutustoiminnan rasistiseksi, äärioikeistolaiseksi, veroja kiertäväksi ja monilla muilla pitkillä ja katkerilla sanoilla.

- Haluaisitko lähettää jonkun viestin näille virasto- ja suvaitsevaisuuskalkkunoille?

- No johan nyt toki. Hypätkää Mosseen ja ajakaa mereen. Me täällä Pinnanmaalla tehdään niin kuin meitä huvittaa. Kai tolkun ihmiset saa haluta naapureikseen tolkun ihmisiä.

- Ja tähän onkin hyvä lopettaa lähetys, positiivisissa ja tulevaisuuteen luottavissa tunnelmissa. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallistelevisio. No niin, äänimiehet, sitten rojut Ransittiin ja keula tanakasti kohti Lällävettä. Matkahan ei ole tällä kertaa pitkä.

Myöhemmin Ransitissa, matkalla kohti Lällävettä. Ilma oli kirkastunut, räntäsade loppunut ja Pinnanmaan Tienhuoltolaitos oli aurannut  tiet hyvään kuntoon. Pinnanmaalla keskityttiin olennaisiin asioihin. Huitsinnevadan paikallisradio soitti Ylermi Vilvatväisen & Hässityn Käsityksen uutta hittikappaletta ”Työnnän Toiveeni Nenään” joten mikäs siinä oli vapaan median edustajien ajella kohti Lällävettä ja pulista keskenään…

Antero: Vaan on se joskus mukavaa uutisoida kansalaisille asiallistakin toimintaa ja hyviä uutisia.

Hösse: Juu, ja vielä parempi tämä uutinen olis ollut jos yksi olennainen seikka olisi toteutunut.

Pertta: Ja se olennainen seikka olisi se, että uutinen olisi totta. Mutta tosiasiassa niin tuo Hupsheikan vastaanottokeskus kuin me kolme Ransitissa istuvaa häiskää olemme vain erään keski-ikäisen äärioikeistolaiseksi tulkitun raappahousujätkän mielikuvitusta…

Antero: Niin juu… pääsin vähän liikaa innostumaan…

Kiitokset kommentoija WhiteHunterille, jolta sain pohjainspiraation kirjoitukseen. Kiitokset myös kommentoija Kenzo´:lle, joka puolestaan inspiroi Pinnanmaan Lastensuojeluliiton tapakasvatusmainokseen. Ja luonnollisesti kiitokset Ylelle, joka onnistuu tekemään itsestään päivä päivältä naurettavamman.

---

NELJÄS EPISTOLA

February 1, 2016, 8:30 pm

≫ Next: KUUDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

≪ Previous: ANTERO LÄRVÄNEN JA KANTAVÄESTÖN VOK

$

0

0

Olen aika ajoin kirjannut ylös suvaitsevia ajatuspläjäyksiä, joita olen sitten käsitellyt blogissani. Viimeksi näin tuli tehtyä viime vuoden toukokuussa. Yksittäinen pläjäys menee sinänsä aina ohi pään puistelemisella ja syvällä ihmettelyllä, mutta kun niitä laittaa tarpeeksi monta peräkkäin saa hyvän kuvan sen, että kyseessä ei ole yksittäisen ihmisen ajatushuti vaan valitettavan vallitseva olotila jonka olemusta voisi kuvailla termeillä päällekäyvä ja mynnähtänyt. Laitetaanpas siis jälleen luettavaksi se, kuinka tiedostava väestönosamme haluaa meidän tavallisten ihmisten olevan, elävän ja ajattelevan. Kooste ylettyy  toukokuusta 2015 tammikuuhun 2016 ja tällä kertaa on huomattavaa, että elokuussa 2015 alkoi se kuuluisa Invaasio 2015. Seurataanpa, onko tapahtunut minkäänlaisia muutoksia ennen ja jälkeen invaasion alun:

Ennen invaasio 2015:ta

*

Pahinta, mitä Suomi voisi nyt tehdä, olisi esteiden kasaaminen maahanmuutolle. Historiassa on paljon esimerkkejä kansakunnista, joille sisäänpäin käpertyminen on ollut pitkällisen taantumisen alku. Taloudellinen hyvinvointi ja uudet innovaatiot kukoistavat kansainvälisessä ilmapiirissä. Suomen lisääntyneen maahanmuuton tarpeellisuus huoltosuhteen kannalta ei ole edes mielipidekysymys, vaan selkeä fakta.

…

Taloudellisten realiteettien lisäksi Suomella on asema kansainvälisessä yhteisössä ja sen tuomat velvoitteet. Nykyisistä vaikeuksista huolimatta Suomi on yhä vauras maa. Sillä on varaa huolehtia pakolaisista, tarjota turvapaikkaa sekä maksaa kehitysapua myös tulevaisuudessa.

Kauppalehti laittoi yhtäläisyysmerkit kuvitellun tulevaisuuden taloudellisen kukoistuksen ja todistetun nykypäivän persneton välille toukokuussa 2015.

*

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund arvostelee hallitusneuvottelijoiden maahanmuuttolinjauksia. Hänen mukaansa Suomi antaa signaalin, että maahanmuuttajat edustavat vain kustannuksia.

– Jos annetaan signaali, että ihminen on kustannus, kun hän tänne tulee, ei se kannusta tulemaan Suomeen, hän totesi perjantaina Ylen Ykkösaamussa.

Haglund sanoo, että "erityyppisille" ihmisille voidaan toki laskea kustannuksia.

– Mutta en usko, että se yhteiskuntaa hirveästi palvelee, että sinun ja minun otsaan isketään hintalappuja.

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund huomautti, että kustannuksista ei saa puhua kustannuksina, varsinkin jos kyseessä on muualta tullut kustannus. Hotellin respasta muistutetaan, että meillä on ollut jo 25 vuotta ulkomaalaisväestöä, jotka ovat olleet kantaväestölle pelkästään kustannus. Toukokuu 2015.

*

Ammattiin valmistuneen pitää olla itsenäinen, kielitaitoinen ja mieluusti myös kansainvälinen. Tätä ei nuori kahdessa vuodessa opi.

Koulutuskeskus Hyrian yksikönvastaavaa Sami Silvennoinen ajatuksesta paluusta kaksivuotiseen ammattikoulutukseen toukokuussa 2015. Hotellin respassa tuumitaan, että esmes hitsaaja voi olla vaikka mykkä ja täysin ilman kansainvälisyyskoulutusta. Riittää, kun hän on hyvä hitsaaja.

*

Yksi suomalaiseen kerrostaloon muuttanut kertoo, miten hän alkoi saada naapureilta palautetta metelistä ja ruoan kärystä. Hänellä musiikki soi kovalla, lapset leikkivät, ihmiset juttelivat, ikkunat olivat auki, ruoka oli voimakkaasti maustettua.

Somaliassa hän oli tottunut erilaiseen äänen voimakkuuteen ja elämäntapaan. Siellä ihmiset valvoivat yöhön asti, keskustelevat ja nauravat.

…

Somalien ilonpitoon kuuluvat musiikki ja tanssi. Yksi kertoo, miten hän on yrittänyt opettaa suomalaisia kavereita tanssimaan. Suomalaisten kankeita lantioita on vaikea saada liikkumaan.

– Eivät he millään sitä opi. Se on sellaista, että se on vaan veressä.

…

Suomalaisten tapa seurustella kymmenen vuotta on somalien mielestä silkkaa ajanhukkaa. Abukar sanoo, että yksi päivä riittää. Seurustelu on sitä varten, että mennään naimisiin.

Eräät somalit Suomen Somalit-kirjassa opettivat suomalaisia elämään somalialaisittain jakaen suomalaisille kansallisen menestyksensä reseptin toukokuussa 2015.

*

"16 000 suomalaista puhuu äidinkielenään somalia. Silti heidän kulttuurinsa ja elämänsä on tuntematonta monille".

Totesi kyseisen kirjan julkaissut kustannusyhtiö. Hotellin respa muistuttaa, että Suomessa ei ole kuuttatoistatuhatta suomalaista, jotka puhuvat äidinkielenään somalia. Suomessa on kuusitoistatuhatta somalia, jotka puhuvat äidinkielenään somalia.

*

Välimeren kriisiä yritetään nyt ratkaista vaikeuttamalla hädässä olevien ihmisten tilannetta entuudestaan. Suomen pitäisi taata subjektiivinen turvapaikkaoikeus, ei syöstä hädässä olevia ihmisiä entistä pahempaan tilanteeseen. Erityisen epäjohdonmukaista on, että hallitus esittää samaan aikaan pakolaiskiintiöiden jäädyttämistä ja kehitysavun leikkauksia, vaikka apua tarvitsevien ihmisten määrä kasvaa päivä päivältä.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi ei nähnyt minkäänlaista kusetuksen mahdollisuuttakaan toukokuussa 2015.

*

Ymmärrän, että hallo-aholaisille piti antaa jotakin, mutta ei valtakunnan toiseksi tärkeintä tehtävää. Huono kompromissi.

Nasima Razmyar, demareitten pehmolelu, 29.5.2015.

*

Haluan kiittää sinua, vastavalmistunut somalialaisnuori. Haluan kiittää siitä, mitä olet jo tehnyt, ja siitä mitä tulet tekemään. Sinä edustat sitä muutosta, jota Suomi tarvitsee.

Kävin puhumassa somalialaisnuorten valmistujaisjuhlissa viime viikonloppuna Vantaalla. Tapasin nuoria suomalaisia, joiden usko tulevaisuuteen liikutti minua.

Suomi on taloudellisesti aika pahassa jamassa. Me tarvitsemme tutkitustikin tänne lisää jengiä, jotta pärjäämme. Mutta jotkut ajattelevat, että tänne ei vaan mahdu lisää porukkaa. Osa on sitä mieltä, että Suomessa on tällä hetkellä täyttä. Heille monikulttuurisuus ja erilaisuus on uhka.

Minulle sinä, somalialaisnuori, olet uuden Suomen kasvot. Sen Suomen, joka aidosti hyväksyy kaikki kansalaisensa, sen Suomen, joka ei kysy “mistä olet”, sen Suomen, joka näkee ihmisen eikä kulttuurin tai uskonnon.

Kantasuomalainen kun ei luota, ennen kuin tuntee. Eikä usko, ennen kuin näkee. Hänen pitää nähdä sinut taukohuoneissa, opiskelemassa, yritysten johtoportaissa, eduskunnan käytävillä, työnhakulomakkeissa, ruutukasvona, sairaanhoitajana ja omakotitaloalueen naapurina.

Tarvitsen sinua Suomen somalialainen näyttämään, mitä kaikkea Suomi voi olla. Siihen riittää, että sinä opiskelet alaa, josta pidät ja teet asioita, joista nautit.

Ylen toimittaja Peter Westerholm löysi Suomen loistavan tulevaisuuden 4.6.2015. Hotellin respasta todetaan, että tavallinen kantasuomalainen on siitä jo maistiaiset saanut, eikä siksi täysin jaa toimittajan optimismia.

*

Puoluesihteeri Lasse Miettisen mukaan rangaistavuuden poistaminen liittyy sananvapauteen.

Sivistyneessä yhteiskunnassa on pyrittävä kunnioittavaan keskusteluun, mutta sananvapauden idea on se, että sallitaan myös loukkaavien ilmaisujen käyttö.

Miettisen mukaan linjaus ei herättänyt puoluehallituksessa erityisesti keskustelua, vaan lähtökohtana oli sananvapaus.

Perusteluissa mainitaan, että kyseessä on uhriton rikos, josta ei tulisi rangaista.

Vihreitten puoluesihteeri Lasse Miettinen kesäkuussa 2015, kun vihreät halusivat, ettei Suomen lipun häpäiseminen ole rangaistavaa. Hotelin respasta muistutetaan, että silloin kun käytiin käräjiä siitä, mitä Jussi Halla-aho oli sanonut tai ainaski niinqu tarkoittanut, käytettiin ihan samoja termejä aina uhritonta rikosta myöten. Ja silloin vihreät halusivat Jussin käpälälautaan ja rääkyivät vastuullisen sananvapauden puolesta. Mutta oletettavasti vihreässä yhteiskunnassa toiset ovat sananvapaudenkin suhteen tasa-arvoisempia kuin toiset.

*

- Te haluatte pilata meidän maine!

Ympärijurrinen somali joka meinasi vetää turpaan Ylen toimittaja Kati Leskistä, joka oli tekemässä ennakkoluuloja riisuvaa ”Maahanmuuttajanuoren elämä solmussa”-dokumenttia ja jonka vapaaehtoiset somalityöntekijät pelastivat saamasta selkäänsä. Kesäkuu 2015.

*

- En pääse siihen duuniin, missä olisin hyvä.

Eräs Ali samassa dokumentissa. Vastaus kysymykseen, mikä olisi se duuni:

- Pankkiiri.

*

Tolvanen sanoo myös tietävänsä, että tuomareiden koulutuksessa korostetaan vankilarangaistuksen kalleutta. Hänen mukaansa tuomareille opetetaan, että vankeutta tulisi välttää rangaistuksen hinnan takia.

– Kerran tapasin yhden tuomarin, joka tuli oikeusministeriön koulutuksesta. Hän kysyi minulta ihmeissään, saako ihmisiä enää vankilaan ylipäätään tuomita, kun siellä on niin kallista, sanoo Tolvanen.

…

Tolvasen mukaan rikoksista tuomitaan vallitsevasti rangaistusasteikon alimman neljänneksen mukaan. Syytä tähän hän ei tiedä.

– Se on traditio, jonka alkuperää on jokseenkin mahdoton paikantaa. Ilmeisesti tuomarit ovat varovaisia, Tolvanen sanoo.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta, kesäkuu 2016.

*

"Taloudellisesti kunta ei varmaan jäisi plussalle pakolaisista, mutta monikulttuurisuus voi tuoda aineettomia etuja, jotka voivat olla kunnalle ja kuntalaisille positiivinen asia."

Pelkosenniemen kunnanvaltuuston vihreä puheenjohtaja Pekka Nyman, heinäkuu 2015. Kommentti tuli hieman ennen Invaasio 2015:tta, jonka myötä suomalaiset ovatkin tottuneet, että tästä ei jäädä kyllä taloudellisesti plussalle, mutta näitä aineettomia etuja on tarjolla yllin kyllin. Erityisesti Hotellin respassa arvostetaan miehen konditionaalin käyttöä, jolla onkin läpi Suomen perusteltu maahanvyöryä tyyliin, että jos olis kivaa, niin olis se vaan niin mukavaa.

*

Mitä jos ne plus 16.000 meikäläistä päättäisi lähteä Suomesta tänään? Loppuisko rasismia? Olisiko vähemmän veloissa? Olisivatko porukka täällä iloisempi?

Abdirahim Husu ”syö paskaa ja kuole” Hussein, heinäkuu 2015. Hotellin respasta todetaan, että epäilemättä olisivat porukka täällä iloisempi, vähemmän veloissa ja muistuttaa saman hepun heitosta jo vuonna 2009 A-Zoom ohjelmassa:

”Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen. Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais lähettää Suomeen.”

Ohjelman toimittajat eivät missään vaiheessa kysyneet, että täsmennätkö jätkä hieman väitettäsi ja erityisesti maan nimeltä Somalia kohdalta. Hotellin respassa ei muisteta, että toimittajat olisivat koskaan laittaneet monikulttuurisuusmannekiineja millään muotoa ahtaalle.

*

Muhis Azizilla on kertomansa mukaan kaksi suurta huolenaihetta syrjäytymisvaarassa olevat maahanmuuttajanuoret ja eurooppalaisten sananvapausuho. Hän pelkää, että yhtälö on räjähdysaltis.

– Pilakuvat profeetta Muhammedista satuttavat joka ikistä muslimia. Se voi satuttaa niin paljon, että joku syrjäytynyt, heikosti koulutettu muslimi ryhtyy johonkin, jonka seurauksena viattomia kuolee

- Minä pelkään, että Suomi alkaa kaivaa verta nenästään. Ei kannata leikkiä tulella

Turussa asuva kurditaustainen kaupunginvaltuutettu Muhis Azizi totesi rauhan- ja suvaitsevaisuuden sanomaa suomalaisille heinäkuussa 2015.

*

Hän puhuu sodasta ja taistelusta, vihollisista, kanssataistelijoista ja sanoo, että viholliset räjähtävät miljooniksi pieniksi kappaleiksi.

Totesi  Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund Olli Immosesta heinäkuussa 2015. Immonen oli tosin todennut, että se on monikultturismin kupla, joka räjähtää pieniksi palasiksi, mutta media ei takertunut yksityiskohtiin, vaan totesi, että Grönlund osasi kertoa sen, mitä Immonen ihan oikeasti ajatteli. Timo Soini puolestaan ei todennut, että hypätkää nyt jo jortaniin noitten tulkintojenne kanssa niin kuin hänen olisi kuulunut tehdä, vaan anteeksipyydellen totesi, että Immonen harjataan oikein kunnolla.

*

”Jihad”-sana on liikaa demonisoitu mun mielestä.

Abdirahim Husu ”syö paskaa ja kuole” Hussein samoihin aikoihin.

*

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen olisi kutsunut fazereita ja finlaysoneita monikulttuurisiksi painajaisiksi.

…

Rasistien kylmyys, kovuus ja tyhmyys ovat varmin todiste siitä, että suomalainen geeniperimä kaipaa pikaista rikastamista. Myös rasistien syvä historiattomuus riipoo.

Seitsemänteen sukupolveen saakka kunnioitettu keskusteluaktivisti ja kirjailija Jari Tervo, elokuu 2015. Samoihin aikoihin Suomeen alkoi saapua huomattava määrä rikastavaa geeniperinnettä.

*

Ja välihuomautus: noin suurinpiirtein tässä vaiheessa alkoi Invaasio 2015. Seurataanpa, onko valistuneen väen kommentoinnissa tapahtunut minkäänlaista muutosta:

*

Jo nyt työvoiman tarve on suuri, ja väestön ikääntyessä työvoiman tarve lisääntyy entisestään, Biaudet arvioi.

– Siksi tuntuu järjettömältä käyttää valtavasti resursseja suojautumiseen, olipa kyse sitten veitsenterävistä piikkilanka-aidoista tai rajoilla tehtävistä maahantulotarkastuksista. Tuntuu kuin kävisimme sotaa siirtolaisia vastaan, Biaudet sanoo.

Koska työvoimaperusteinen maahanmuutto koetaan entistä tarpeellisemmaksi, on Biaudet'n mukaan erittäin tärkeää panostaa siirtolaiskysymykseen. Jos henkilö tulee työskentelemään Suomeen, hänellä tulee olla oikeus ottaa mukaan myös perheensä, Biaudet arvioi.

– Jos lapset jäävät kotiin ilman vanhempiensa hoivaa, seuraa vain lisää ongelmia. Jos kerran hyödymme vanhempien työpanoksesta, meidän on kannettava vastuu myös perheen lapsista, hän sanoo.

Totesi Eva Biaudet Välimeren yli noin kahdeksan turvallisen maan läpi Suomeen tulleista turvapaikkahuilailijoista elokuussa 2015. Hotellin respassa ei olla aivan varmoja siitä, ymmärtääkö Biaudet mitä eroa on varsinaisella työpaikalla ja sosiaaliturvalla.

*

Edellisen kerran kaikki eduskuntapuolueet allekirjoittivat eurooppalaisten puolueiden rasismin vastaisen peruskirjan ennen vuoden 2011 vaaleja.

SDP:n Antti Rinne esittää, että ele uusittaisiin nyt.

Hän perustelee tarvetta muun muassa Jyväskylän viimeviikkoisella uusnatsimellakalla ja perusteettomalla, vihapuheeksi tulkittavan maahanmuuttokritiikin yleistymisellä.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne elokuussa 2015, luottaen sekä toiston että tulkinnan voimaan.

*

Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.

Äärimmäisen kunnioitettu ja ammattitaitoinen sisäministerimme Petteri Orpo, kun Invaasio 2015 oli juuri alkamassa, elokuussa 2015. Invaasion edetessä on huomattu, että ”pakolaisten” motiivien arvostelu ei ole ollut rasismia, vaan realismia.

*

Hyvät Toverit, arvoisat kanssakulkijat!

Hallitus- ja ulkoministeripuolueen kansanedustaja Olli Immonen paljasti Facebook-päivityksessään, millaisia ihmisvihan aatteita Timo Soinin puolueessa esiintyy.

Ikävä kyllä ulkoministeri Soini ei selväsanaisesti tuominnut Immosen ulostuloa, joka tulkittiin yllytykseksi väkivaltaan ja vieläpä lähellä Anders Breivikin toteuttaman joukkomurhan vuosipäivää.

…

Samoin monille on ollut kauhun paikka huomata, että puolueen suojissa kasvaa yhä voimakkaampi iskuryhmä, joka yllyttää syrjimään muualta tulleita suomalaisia.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, jolla jäi ehkä hieman epäselväksi että Irakista tänne turvapaikkahuilailua suunnitteleva heppu ei varsinaisesti ole suomalainen. Mies myös muistutti hyvin siitä, ettei merkitystä ole sillä, mitä sanotaan, vaan miten se tulkitaan. Ja ennen kaikkea sillä, ketkä saavat tulkita.

*

Jos me katsotaan omaa sukupolveamme vaikkapa parinkymmenen vuoden jälkeen… jos nyt… ei toimita humaanisti… niin me ollaan koko sukupolvi sotatuomioistuimessa, Haagin sotatuomioistuimessa siitä että me annetaan ihmisten hukkua, me annetaan niiden mädäntyä kontteihin, me suljetaan ovet.

Iltalehden uutispäällikkö Kreeta Karvala sai suuruudenhulluuskohtauksen ja laittoi koko Suomen kansan sotatuomioistuimeen syyskuussa 2015.

*

Kehotan suomalaista valtamedia lopettamaan isisken hirmutekojen ja propagandan uutisoinnin. Näillä uutisilla saadaan vastakkaisen asettelun valtaväestön ja muslimien keskuudessa ja näillä palvelemme just isista ja islamofoobikoita.

Abdirahim Husu ”syö paskaa ja kuole” Hussein syyskuussa 2015. Kyseinen heppu muuten sai vuonna 2015 Suomen PENin sananvapauspalkinnon.

*

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sivusi torstai-iltana Demokraatin 120-vuotisjuhlaristeilyllä pitämässään puheessa viime aikoina pinnalla ollutta keskustelua rasismista. Rinne pitää ajatusta monokulttuurista kamalana. Hän teki vertauksen kasvinjalostukseen.

– ”Kun yhdellä pellolla viljellään pelkästään vehnää tai jotain muuta kasvia vuodesta toiseen, niin jo kolmannen vuoden jälkeen pelto alkaa köyhtyä. Parinkymmenen vuoden jälkeen kolmekymmentä prosenttia pellon kyvystä tuottaa uutta häviää. Sama tapahtuu, jos Suomi alkaa sulkeutua rajojensa sisäpuolelle”.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne keksi verrata ihmisiä viljakasveihin syyskuussa 2015 ja näki sen kautta perusteet monikultturismiuskonnon jatkamiselle. On epävarmaa, onko suomalaisille pelloille kerrottu asiasta ja mitä pellot ovat kommentoineet.

*

En tiedä, miten hyvin te voitte liikkua, mutta Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka.

Valtionvarainministerimme Alexander Stubb mainosti kotimaanmatkailua eräälle somalinaiselle syyskuussa 2015.

*

Olen käynyt siellä ja kyllä tuntui ihan siltä, että olen kotona.

Kyseisen somalinaisen vastaus Stubbille. Keskustelu käytiin tietenkin tulkin välityksellä, sillä eihän Somaliassa suomen kieltä tarvita. Ja Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia.

*

”Erityisen helposti yhdistämme vieraisiin ihmisryhmiin ominaisuuksia, jotka herättävät inhoa. Maahanmuuttajavastaisuus on voimakkainta ja yleisintä inhoherkimmillä yksilöillä, kertovat tutkimukset.

Inho valjastetaan usein käyttöön, kun halutaan demonisoida maahanmuuttajia. Heille maalaillaan taudinaiheuttajan ominaisuuksia. Taitava demagogi herättelee mielikuvia likaisuudesta ja siitä, miten muukalaisia on kohta niin paljon, että he saastuttavat koko elämäntyylimme ja tartuttavat meihin uskontonsa ja kulttuurinsa.

Monet eivät myönnä edes itselleen, että heidän mamukammonsa perustuu inhoon. Ehkä se tuo liian elävästi mieleen juutalaisvainot ja afrikkalaisten kohtelun historiassa. Sen sijaan he puhuvat siitä, kuinka kalliiksi maahanmuuttajat tulevat.”

”Nämä ihmiset eivät silti yleensä kannusta suomalaisia olemaan lisääntymättä, vaikka rahallisesti on kannattavampaa päästää maahan työikäinen ihminen kuin kasvattaa sellainen vauvasta asti.”

Helsingin Sanomien tiedetoimittaja Susanne Björkholm opetti meitä ajattelemaan oikein syyskuussa 2015, mutta jätti meille kertomatta, että mitä meille ehdottoman tarpeellista meidän tulisi omaksua esim. afrikkalaisista ja Lähi-idän yhteiskunnista. Mutta totesihan hän sentään, että ajatus suomalaisten lisääntymisestä on kyseenalainen.

*

”Nettikeskusteluja lukiessa tuntuu, että käsitykset turvapaikanhakijoista ovat yhtä vinksallaan kuin keskiaikaisten ihmisten ymmärrys luonnosta.

Silloinkin keksittiin todellisuudesta vieraantuneita tarinoita muualta tulevista.

Muuttolintujen elämä meni yli hilseen. Linnut vain ilmestyivät kesäksi jostain ja katosivat taas. Mystisin teoria keksittiin Brittein saarilla selittämään valkoposkihanhen ilmaantumista.

Järkeiltiin, että hanhet syntyvät joka vuosi hanhenkauloista.

Hanhenkaulat ovat merirokon sukuisia siimajalkaisia äyriäisiä, joiden kuori muistuttaa hieman hanhen päätä. Hanhenkauloja löytyi usein rantaan ajelehtineista puunkappaleista.

Jossain kaukana kasvoi siis varmaankin hanhenkaulapuu. Kun sen oksat tippuvat mereen, hanhenkaulat muuttuvat linnuiksi ja nousevat lentoon. Ajelehtivat tänne puulautoilla ja syövät apilat meidän pelloilta!

Valkoposkihanhesta saatiin oikeasti vihapuhetta aikaan. Hanhenkaulatarina kävi todisteeksi Jeesuksen neitseellisestä syntymästä, johon juutalaiset eivät uskoneet.

"Viisastu viimein, kurja juutalainen", kirjoitti Walesin piispa vuonna 1188.

Vanha myytti näkyy yhä nimistössä. Hanhenkaulan tieteellinen nimi Lepas anatifera tarkoittaa hanhenkantajaa.”

Helsingin Sanomien toinen tiedetoimittaja Niko Kettunen syyskuussa 2015 yhdisti keskiaikaisten ihmisten käsityksen muuttolinnuista ja invaasion 2015 löytäen mielestään siihen jopa jonkunlaisen loogisen yhteyden ja jopa tapauksessa uskoi pistäneensä jauhot suuhun yhdelle sun toiselle.

*

– Jos valmiussuunnitelmat eivät ole ajan tasalla, on nyt korkea aika päivittää ne. Suurinta riskiä eivät kuitenkaan muodosta maahanmuuttajat, vaan meidän suomalaisten kyky mukautua uuteen tilaisuuteen.

– Heikko taloustilanne ja korkea työttömyys lisäävät ihmisten ahdistusta, joka saattaa purkautua monenlaisina ääri-ilmiöinä. Rasismi ja väkivaltaisuus pitää tuomita heti alkuunsa, Karhunen linjaa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Minna Karhunen päivitti kansallisen turvallisuustilanteen ja tulkitsi tylysti uhkan tilaisuudeksi ja suomalaiset uhkaksi syyskuussa 2015.

*

- Kyllä kaikille Suomessa asuville pitää taata vähimmäistoimeentulo ja sosiaaliturvan pitää olla kaikille sama riippumatta siitä, onko kantasuomalainen vai oleskeluluvan saanut.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, syyskuussa 2015. Arhinmäki on joskus leikannut ruohoa, joten hän puhuu duunarin äänellä ja rautakouran karismalla. Se, millä kaikki maksetaan on Arhinmäelle retoromaniaa, mutta niinhän se tuppaa nykyvasemmistolaisille olemaankin.

*

- Jos turvapaikanhakijoiden sosiaalitukia leikataan, niin se voi ajaa heitä hankkimaan elantoa leipäjonojen kautta.

Kelan tutkija Jussi Tervola syyskuussa 2015. Hotellin respasta todetaan, että leipäjonossa jonottaminenhan olisi erinomainen tapa tavata kantasuomalaisia. Sieltä kun heitä löytyy. Tiedä vaikka tapahtuisi sitä kulttuurinvaihtoa. Tervolalle ei sinänsä näyttänyt olevan ongelma, että suomalaiset jo ovat leipäjonoissa vaan se, että turvapaikkahuilailijat saattaisivat joutua sinne.

*

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että Suomen tiukentunut linja tarkoittaa länsirajalla käytännössä sitä, että luvatta maahan tulevat ulkomaalaiset eivät voi jatkaa matkaa ennen kuin heidän asiansa on käsitelty.

…

Kyse ei ole rajatarkastusten palauttamisesta.

Totesi sisäministeri Orpo ja hotellin respassakin tuumataan, että kyse ei ole rajatarkastuksesta vaan Suomen kokoiseen hotelliin kirjautumisesta, tosin sillä erolla, että ennen vanhaan hotelliasiakas maksoi yöpymisestä ja ruokailusta, jolloin hänellä saattoi olla jopa tietty perusteltu oikeus valittaa palvelusta. Nykyisinhän valitusoikeuskin on päivitetty vastaamaan nykyajan vaatimuksia.

*

Muutoksen seurauksena järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan jatkossa vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia. Näiksi rikoksiksi laissa mainitaan rikokset, joista on säädetty vähintään neljän vuoden vankeusrangaistus, sekä kiihottaminen kansanryhmää vastaanja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen.

Oikeusministeriö antoi mahdollisuuden tulkita kaiken maahanmuuttoa arvostelevan porukan osaksi järjestäytynyttä rikollisuutta syyskuussa 2015.

*

Jos kunnat eivät vapaaehtoisesti tarjoa sopivia tiloja, ne voidaan määrätä valtioneuvoston asetuksella luovuttamaan tilat vastaanottokeskuskäyttöön tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Valtio maksaa vastaanottokeskuksen kustannukset ja tilavuokran.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg priorisoi valtion toimintoja syyskuussa 2015.

*

”Kaikki metsästäjät. Antakaa rauha Keltakankaan pakolaiskeskukselle. He sodan kokeneet eivät halua kuulla aseiden pauketta, joten ettehän ammu alle 10 km säteellä keskuksesta”.

Yleisönosastokirjoitus Kouvolan Sanomista. Kiitos Herra X:lle lähettämisestä.

*

11. Turvapaikanhakijat eivät lisää rikollisuutta tai levottomuuksia

Turvapaikanhakijoiden ei ole todettu lisäävän rikollisuutta tai muita ongelmia. Myöskään vastaanottokeskusten lähiseutujen turvattomuus ei ole lisääntynyt. Turvapaikanhakijoiden kotoutumiseen panostetaan ja heille opetetaan suomalaista kulttuuria ja arkea.

Vihreät De Gröna lokakuussa 2015 julkilausumassaan 11 faktaa pakolaiskriisistä ja turvapaikanhakijoista. Nykyisin tämä kohta on jostain syystä poistettu ja julkilausumankin nimi on 10 faktaa pakolaiskriisistä ja turvapaikanhakijoista. Tässähän vihreät noudattavat hyväksi havaittua linjaa eli mikäli jäät kiinni paskanpuhumisesta, niin älä tunnusta virhettäsi, vaan yksinkertaisesti deletoi sanomasi ja toivo, ettei kukaan huomaa.

Julkilausumassa on edelleenkin kohta 10 joka kertoo varsin hyvin sen, että vihreät eivät hahmota, mistä verorahat tulevat:

10. Turvapaikanhakijat eivät tule kunnille kalliiksi

Kunnat eivät maksa vastaanottokeskuksia. Valtio kattaa kokonaan vastaanottokeskusten kustannukset ja maksaa lisäksi kunnille korvausta turvapaikanhakijalasten koulutuksesta. Myös terveydenhuolto toteutetaan vastaanottokeskuksissa. Kunnille ei synny turvapaikanhakijoista ylimääräisiä kustannuksia.

Kansantaloudellisesti on lisäksi arvioitu, että lisääntyvä maahanmuutto - turvapaikanhakijat tämän osana - voivat merkittävästi lisätä Suomen talouskasvua ja vastata heikkenevään huoltosuhteeseen. Suomalaisten ikääntymisen luomat ongelmat voivat vähentyä arvioiden mukaan jopa puoleen, jos tänne muuttaa lisää työikäisiä ihmisiä.

*

Vittuvirkkausta Kahvillassa 23.10.

Villiä ja vapaata virkkaamista

Heitä pois häpeä, vapauta luovuus ja virkkaa villejä vittuja!

Villi vittu on juuri sellainen kun haluat. Kaikenlaiset tulkinnat ovat hyviä ja ilmaisu on vapaata.

Vittutiimi ja Feministinen ajatushautomo Hattu järjestävät Ravintola Kahvillassa (Aaltosenkatu 31-33, Tampere) virkkausillan perjantaina 23.10. alkaen klo 18.

Paikalta löytyy ohjeita ja materiaaleja sekä lempeää ja kärsivällistä neuvontaa vasta-alkajille.

Tervetuloa virkkaamaan ja keskustelemaan vituista ja feminismistä!

Livemusiikkia:

Eerolan Reetta

Vaginapaniikki

Lokakuussa 2015. Idean takana oli Rosa Meriläinen, joten tarvitseekos tästä enempää sanoa. Muuta kuin ehkä sen, että maassamme totaalisen tarpeeton ja osaamaton ihminen voi silti luoda itselleen huomattavan uran.

*

- Pakolaiset voivat ratkaista ikäongelman – jos työllistyvät.

- Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu voi olla iso potentiaali vanhenevalle yhteiskunnalle. Ilmarisen johtajan Jaakko Kianderin mukaan tulijat voivat tukea taloutta merkittävästi –jos heillä on töitä.

- Huoltosuhteen alentuminen tasapainottaa ikäpyramidia, mutta sillä ei ole suoria taloudellisia vaikutuksia. Muuton kasvu hyödyttää taloudellisesti vain, jos muuttajat työllistyvät, Kiander huomauttaa.

- Jos tulijoiden työllisyysaste olisi 15 vuoden kuluttua sama kuin kantaväestön, taloudelliset vaikutukset olisivat Kianderin mukaan huomattavat.

- Tietenkin turvapaikanhakijoista aiheutuvat kustannukset heikentävät julkista taloutta, mutta kyllä me siitä selvitään joka tapauksessa, Kiander vakuuttaa.

Keskinäisen eläkevakuutusyhtiön Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander käytti jossittelua perusteena  lokakuussa 2015. Samaan aikaan turvapaikkahuilailijat valittivat ohrapuurosta.

Vantaan kaupunki oli samoilla linjoilla samoihin aikoihin:

Suomella on nyt hyvät mahdollisuudet tasapainottaa ikääntyvän väestön ikäpyramidia ja tarjota ihmisille parempaa elämää. Tämä ei kuitenkaan onnistu, jos maahanmuuttajia ei saada töihin.

Tässä on pakko onnistua uusin keinoin. Nyt tarvitaan lämpimän sydämen lisäksi hyvää kotouttamispolitiikkaa ja joustavuutta työmarkkinoille.

Lämpimän sydämen lisäksi Vantaan kaupunki ei ole muita keinoja tarjonnut. Ehkä siksi, että niitä ei ole, ja konditionaalivoimavara tulee päivä päivältä kalliimmaksi.

*

Kuinka paljon voimme ottaa lisää maahanmuuttajia, on kiinni siitä, kuinka monta on tulossa.

Se, mistä luvuista puhutaan, on budjettisuunnittelua. Jos nyt asetamme jonkinlaisen katon, mitä teemme, kun katto ylittyy?

…

Meillekin voi syntyä aina auki oleva kioskikauppa, jota Euroopassa kutsutaan arabikaupaksi. Nyt kauppiaat ovat täällä ja oleskelulupa taskussa. Ryhtyisivätkö he pyörittämään arabikauppoja, jotka meiltä vielä puuttuvat?

Ja ainakin saamme nyt hyviä vientimyyjiä Lähi-itään.

Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson  keksi uusia innovaatioita suomalaiseen talouselämään marraskuussa 2015 ja totesi samalla, että niitähän hankitaan, maksoi mitä maksoi.

*

- Rajojen sulkeminen vain köyhdyttää kaikkia sekä taloudellisesti että kulttuurisesti. Tämän peruuttamattomuuden ymmärtäminen ja siihen sopeutuminen ovat vakauden, rauhan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuden avainkysymys.

Erkki Tuomioja muistutti marraskuussa 2015 että Erkkihän elää vielä. Ja se kelju jätkä joka pölli häneltä allakan vuonna 1972 ei ole vieläkään antanut sitä hänelle takaisin.

*

- Ikävä kyllä Ruotsi on ainakin 10–15 vuotta edellä Suomea yhteiskunnallisessa kehityksessä. Ruotsi on paljon avoimempi ja monikulttuurisempi yhteiskunta kuin Suomi.

- Ruotsissa hoitosuhde on kestävämmällä pohjalla kuin Suomessa, kiitos maahanmuuton.

- Nyt Suomen pitäisi asukaslukuun suhteuttaen ottaa pakolaisia vastaan tuplamäärä, jos haluaisimme pysyä Ruotsin tahdissa.

Sekä talous- että yhteiskunnallista viisauttaan tarjosi marraskuussa 2015 myös jostain tarkemmin määrittelemättömästä syystä valtakunnan älykön asemaan nostettu Jörn Donner.

*

Arkkipiispan mielestä Suomen tai Euroopan ei pidä sulkea rajojaan turvaa hakevilta, sillä se vain kasvattaisi laittomien ja epäinhimillisten väylien syntymistä.

- Tärkeämpää on nyt luoda turvallisia ja laillisia reittejä Eurooppaan.

- Moni ymmärtää, että nyt ei ole poikkeustila vaan uusi eurooppalainen ja suomalainen normaalitila.

Marraskuussa 2015 määritteli normaalitilan uusiksi arkkipiispa Kari Mäkinen. Normaalitila alkaa tammikuussa 2015 näkyä niin, että naiset eivät tykkää kulkea kaduilla yksin.

*

Arjen turvallisuuteen vaikuttavat eniten äärioikeiston toistuvat, pääosin uusnatsien ja skinheadien tekemät väkivaltarikokset.

Totesi sisäministeriömme ”väkivaltaisen ekstremismin tilannekatauksessaan” marraskuussa 2015 mutta totesi samassa tilannekatsauksessa että:

Vaikka äärioikeiston toistuvat väkivaltarikokset vaikuttavat arjen turvallisuuteen, on äärioikeistolainen väkivaltainen ekstremismi Suomessa varsin vähäistä.

Ja olettaa vissiinkin, että tavallinen kansalainen ei huomaa asiaan liittyvää paradoksia.

*

On sananvapauden kannalta hyvä asia, että monet mediat sulkivat syksyllä keskustelupalstansa ja suodattavat niiden sisältöjä aiempaa tarkemmin.

Totesi marraskuussa 2015 sananvapautta ankarimman jälkeen puolustaen Julkisen sanan neuvoston uusi puheenjohtaja Elina Grundstöm, joka aikaisemmin on toteuttanut sananvapautta Vihreän Langan päätoimittajana.

*

Helsingin asuntopomo: Turvapaikan saaneille ryhdytään vuokraamaan asuntoja vapailta markkinoilta

Helsingin omat vuokra-asunnot ovat loppumassa, mutta turvapaikan saaneet pitää asuttaa jotenkin. Ainoa ratkaisu saattaa olla asuntojen vuokraaminen vapailta markkinoilta verovaroin.

…

Helsingin kaupungin asunto-osaston päällikkö Markku Leijo arvioi, että turvapaikan saaneille saatetaan ryhtyä vuokraamaan asuntoja vapailta markkinoilta verorahoilla. Syynä tähän on se, että kaupungin omat vuokra-asunnot ovat loppumassa, mutta turvapaikan saaneet pitää asuttaa jotenkin.

Joulukuussa Helsingin kaupungin vuokra-asuntoa haki noin 15 000 kotitaloutta. Kaupungin asuntokannasta vapautuu vuosittain noin 2 500 vuokra-asuntoa.

Valtaosa turvapaikan tai oleskeluluvan saaneista pakolaisista siirtyy oletettavasti pääkaupunkiseudulle ja etenkin Helsinkiin. Leijon arvion mukaan Helsingin markkinoille tulee ensi vuoden aikana 2 500-3 000 uutta asunnon hakijaa. Asunnottomina he menevät asuntojonossa suoraan kärkeen.

– On turha kuvitella, että tämän kokoinen joukko mahtuisi kunnallisiin vuokra-asuntoihin. Minun johtopäätökseni on, että vapaat markkinat on se väylä miten asuminen järjestetään, Leijo toteaa.

Helsingin kaupungin asunto-osaston päällikkö Markku Leijo harjoitti raskasta rynnäkkövittuilua asuntojonoissa oleville helsinkiläisille kantasuomalaisille joulukuussa 2015.

*

Jäitä hattuun ennen kuin joku kuolee

…

Ikävä kyllä turvapaikanhakijoihin kohdistuneille väkivaltaisuuksille ei tunnu tulevan loppua. Päin vastoin, tuhotöistä on tulossa uusi maan tapa, johon kaikki eivät enää suhtaudu vakavina rikoksina vaan poikkeuksellisen tilanteen muka väistämättömänä seurauksena. Höyrypäisimmät jopa kannustavat niihin sosiaalisessa mediassa.

Vaikka iskuissa on ehkä hyvän onnenkin ansiosta vältytty vakavilta henkilövahingoilta, niihin pitää suhtautua mitä suurimalla vakavuudella, aivan kuten rikoslaki ja myös yleinen oikeudentunto edellyttävät. Pelkkä iskujen rutiininomainen tuomitseminen ei riitä, sillä jos niitä ei saada loppumaan, on vain ajan kysymys, milloin joku kuolee niiden seurauksena.

Totesi Etelä-Suomen Sanomat joulukuussa 2015. Etnisesti edistyksellisiä maahanmuuttajia ei ole kuollut suomalaisten toimesta. Suomalaisia on kuollut, raiskattu, pahoinpidelty ja ryöstetty etnisesti edistyksellisten maahanmuuttajien toimesta. Etelä-Suomen Sanomien mukaan suomalaiset eivät sitten vissiinkään ole ihmisiä. Tuorein vastaanottokeskuksessa syttynyt tulipalo muuten tuli siitä, että asiakas sytytti verhot palamaan.

*

Olen huolissani siitä, pystyvätkö ihmiset hahmottamaan, mikä viesti on luotettava ja asiallinen.  Meillä on ns. lehtiä netissä, joilla ei ole mitään tekemistä journalismin kanssa. On surullinen asia, että meillä on pantu valtavasti voimavaroja siihen, että turvapaikanhakija-asia saadaan ns. haltuun. Kuinka paljon meillä on edes yritetty suitsia vihapuhetta, rasistista kielenkäyttöä, uhkailua ja pelottelua? Siihen toivoisi lisää myös valtiovallan toimia.

Kielentutkija Vesa Heikkinen Ylen sivustolla tammikuussa totesi, että valtamedia puhuu totuutta ja vastakkainen totuus tulisi kitkeä valtiovallan toimesta.

*

Poliisi on käynyt puhumassa asiasta vastaanottokeskuksissa.

"Haluamme antaa viestiä, että meillä on nollatoleranssi, ja että meillä kunnioitetaan naisia ja on tasa-arvo", apulaispoliisipäällikkö toteaa.

Poliisi korjasi turvapaikkahuilailijoitten aiheuttamat seksuaalirikokset puhumalla tammikuussa 2016 ja sen jälkeenhän niitä ei ole ollut ensimmäistäkään.

*

”Rasistista tai turvapaikanhakijoita kohtaan suuntautuvaa katupartiotoimintaa ei voida sallia.

– Siinä on väkivallan mahdollisuus. Se voi aikaansaada yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta erittäin vaarallisia tilanteita.

– Tämän syksyn aikana syntyneet katupartiot ovat uusi ilmiö, joka pitää ehdottomasti vain ja ainoastaan kieltää.”

Sisäasiainministeriön kansliapäällikön Päivi Nerg totesi tammikuussa 2016 ettei suomalaisilla ole oikeutta puolustaa itseään. Kyseiset rasistiset katupartiot eivät ole vielä syyllistyneet ensimmäiseenkään rikokseen. Ne ihmiset, joita nämä partiot vahtivat, ovat syyllistyneet, no, muutamaan sellaiseen ja heidän toimissaan on ollut myös toteutuneena tuo väkivallan mahdollisuus. Mutta Suomen virkakoneistolle oletettu ja tapahtumaton on suurempi ongelma kuin toteennäytetty tapahtunut.

*

Hallituksella ei ole oikeudellista estettä katupartioiden kieltämiselle. Pikemminkin hallituksella saattaa olla kansainvälisiin sopimuksiin perustuva velvollisuus tuomita ryhmien toiminta.

…

YK:n rotusyrjintäsopimukseen perustuva velvollisuus kieltää tällaisten rasistisin motiivein toimivien järjestöjen toiminta.

Oikeustieteen professorit Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen totesivat, että suomalaisten turvallisuudesta eivät voi vastata tavalliset suomalaiset, vaan siitä tulee vastata ainoastaan poliisin, joka ei ole paikalla silloin kun suomalaisten turvallisuutta uhataan. Kuinka turvallisuuden turvaaminen tapahtuu jäi heiltä kertomatta, mutta sehän ei kuulukaan heidän toimialaansa. Esille otettiin myös ne kuuluisat kansainväliset sopimukset, joita Hotellin respan käsityksen mukaan on solmittu pääosin Suomessa oikeusoppineitten sekä toimittajien kesken.

*

Maahanmuutosta vastaava sisäministeri Petteri Orpo (kok) on valmis poikkeuksellisiinkin keinoihin, jopa lainmuutoksiin, jotta maahanmuuttajat saadaan nopeasti töihin.

Ministerillämme ei ollut tammikuussa 2016 halua poikkeuksellisiin keinoihin, että kantasuomalaiset saataisiin töihin. Kantasuomalaiset ovat sekä kieli- että ammattitaitoisia, mutta eipäs nyt takerruta yksityiskohtiin suuremman unelman edessä.

*

Orpo vakuuttaa kuitenkin, että maahanmuuttajat ovat Suomelle mahdollisuus.

”Uhkaksi maahanmuutto muuttuu vain siinä tapauksessa, että kotouttaminen epäonnistuu”, maahanmuuttopoliittista työryhmää vetävä Orpo sanoo.

Edelleen tammikuussa 2016. Niin sanottu kotouttaminen on epäonnistunut jo viimeiset 25 vuotta. Tuli mieleen se kirugivitsi: ”Olen tehnyt tämän leikkauksen jo viisisataa kertaa. Joskushan sen täytyy onnistua”.

*

Keppihevonen!

Pelleksi pukeutuneet tiedostavat yksilöt löivät luun kurkkuun vähemmän tiedostaville yksilöille Ylen aamu-tv:ssä tammikuussa 2016.

*

VISIO Itäkeskuksessa on aistittavissa jo nyt, millainen on pk-seutu 15 vuoden kuluttua, sanoo tutkija. Maahanmuuton kasvu näkyy myös palvelujen monipuolistumisena.

Kuvittele Itäkeskus etnisine kauppoineen ja monenkirjavine asukkaineen. Samanlainen monikulttuurisuus kuuluu, näkyy ja tuoksuu muillakin pääkaupunkiseudun asuinalueilla 2030.

Valtiotieteitten tohtori Timo Aro määritteli raappahousuporukalle sen, mitä sen tulisi arvostaa tammikuussa 2016 vaikka raappahousuväki ei ehkä jaa tohtorin unelmaa.

*

Invaasio 2015 alkoi heinä-elokuun vaihteessa viime vuonna ja sen aikana on hyvin selkeästi käynyt ilmi, että realismi on repinyt Unelman kappaleiksi jättäen jäljelle vain unelman pienellä alkukirjaimella. Tästä saattaisi yksinkertaisempi ihminen olettaa, että suvaitsevaisella vastapuolellakin alettaisiin todeta, että ehkä olemme sittenkin tehneet virhearvion ja pitäneet yllä liian optimistista maailmankuvaa, joten ehkä meidän kannattaisi alkaa porukalla miettiä, kuinka selviämme tästä katastrofista.

Mutta niin kuin ylläolevista otteista näkee (ja nekin ovat vain pieni otos), niin vauhti vain kiihtyy ja aate on entistäkin ehdottomampi. Mikä tietysti pistää miettimään että miksi ihmeessä. Kai on päädyttävä siihen johtopäätökseen, että suvaitsevais-monikultturistinen ideologia on ylittänyt ideologian rajan ja muuttunut dogmiksi, pyhäksi opinkappaleeksi, jota ei kerettiläisyyden uhalla saa kyseenalaistaa millään muotoa. Kyseessä on jo uskonnollinen yhteisö, joka langettaa kirkonkirouksia, ja koska sen yhteisön jäsenet ovat muodostaneet käsityksensä omasta itsestään hyvin pitkälle kyseisen dogmin mukaan, he eivät voi kiistää dogmiaan, sillä silloin he kiistäisivät jo oman olemassaolonsa perustan. Siksi heidän maailmassaan aurinko kiertää edelleenkin maata.

Mutta ehkä tuo on jo oman ymmärrysharjoituksensa paikka joskus tuonnempana. Mikäli lukija jaksoi kahlata neljännen epistolan loppuun, luulen että hän alkaa kaivata jotain epistolan aikaansaamaan tunnelmaan sopivaa juotavaa. Suosittelen kyseiseen janoon kirjoituksen otsikkoon sopivaa neljännen veroluokan olutta. Veroluokathan ovat tosin EU-Suomessa aikaa sitten poistuneet, mutta vanhempi sukupolvi muistaa kyllä.

Hotellin respasta toivotetaan lukijoille oikein hyvää alkanutta helmikuuta.

KUUDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

February 5, 2016, 1:50 am

≫ Next: HE

≪ Previous: NELJÄS EPISTOLA

$

0

0

Lukijallekin lienee hyvin selvillä, että maamme mielipideilmastossa tai ainakin sen virallisessa määrittelyssä on inkvisiittorin asemaan päässyt tietty vähemmistö, jota voidaan kutsua suvaitsevais-monikultturistisen ideologian kannattajiksi. Ideologian pääpointtihan on varsin yksinkertainen, joten sen kannattajaksi voi ilmoittautua yksinkertaisesti vaatimalla, että Suomeen on saatava aina vain enemmän ihmisiä, joitten kuuluu olla mahdollisimman erinäköisiä kuin suomalaiset itse ovat.

Luonnollisesti ideologian kannattajat myös muistavat mainita, että he ovat sekä naisten, seksuaalivähemmistöjen ja yleensä ihmisoikeuksien rohkeita puolustajia, mutta kun he toisaalta ovat aivan avoimesti vaatimassa maahamme ja nostamassa jalustalle nimenomaan islamilaisväestöä (lähinnä kai siksi, että kun sitä on kovasti tarjolla ja tarjontaan tulee tyytyä kun kysyntää kerran on), eikä islam tunnetusti ei ole aivan täysin rinnoin erikoistunut niin naisten, seksuaalivähemmistöjen kuin yleisten ihmisoikeuksienkaan ylläpitämiseen niin tyhmemmälle tietysti herää kysymys, missä maailmassa he oikein elävät. Koska lopputulema joka tapauksessa on islamilaisen väestön jatkuvasti kasvava aalto, eikä tämä aalto tänne tullessaan suinkaan muuta tapojaan ja asenteitaan sellaiseksi, mitä suomalainen suvaitseva yksilö pitää arvossa, jää väite em. oikeuksien edistämisestä kuolleeksi kirjaimeksi ja jäljelle jää edelleenkin vain itseisarvoksi nostettu etnisesti edistyksellinen maahanmuutto, ja tämän ideologian kannattajat eivät suostu vastaamaan kysymyksiin ”paljonko on tarpeeksi” ja ”paljoonko meillä on varaa”. Ne kysymykset ovat tabu.

Viimeinen puoli vuotta on tuonut meidän suomalaistenkin yhteiseksi iloksi invaasion, joka on tuottanut tänne kymmeniä tuhansia nuoria, eikä välttämättä niin hyvin käyttäytyviä miehiä islamilaisista maista. Invaasion seuraukset suomalaiselle yhteiskunnalle niin talouden kuin inhimillisen kärsimyksen myötä eivät ole salaisuus kenellekään eikä niitä kukaan, joka edes hieman tervettä järkeä omaa, yritä kiistää. Niin kuin aikaisemmassa kirjoituksessani totesin, nyt olisi myös suvaitsevais-monikultturisteilla mahdollisuus istahtaa, poltella perstupakit ja tuumailla, että olisimmeko sittenkin saattaneet tehdä virhearvion. Ehkä me sittenkin olemme vaatineet jotain, joka on perustunut pelkästään omiin unelmiimme ja ruusunpunaiseen ihmiskäsitykseemme? Ehkä todellisuus ei sittenkään mene niin, kuin me olimme sen omissa teorioissamme määritelleet? Olisiko ehkä virhearviomme syynä voinut olla jopa se rakastamamme tunne oikeamielisyydestämme? Se tunne, joka meitä on niin kovasti miellyttänyt, tunne joka on antanut meille ansiotonta arvonnousua ja josta luonnollisesti haluamme pitää kiinni?

Kun katsotaan viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneita suvaitsevais-monikultturistisia avautumisia, joita osaltaan aikaisemmassa kirjoituksessani käsittelin, huomataan että ne perstupakit ovat jääneet polttamatta ja tuumailut tuumailematta. Vauhti vain kiihtyy, raivo kasvaa ja päällimmäinen huomio keskitetään siihen, että ongelma ei ole ongelma, vaan ne ihmiset, jotka puhuvat ongelmasta ääneen ovat ongelma. Ongelman, tai ainakin siihen liittyvän keskustelun häivyttämisen tukipönkäksi on omalle ideologialle kaivettu jälleen han-kortti, ja tällä kertaa suomalaisten miesten lääppiminen onkin se veruke, jolla selitetään etnisesti edistykselliset rikokset joko kerta kaikkiaan tapahtumattomaksi tai ainakin täysin merkityksettömäksi. Hyvänä esimerkkinä oli tuore Ylen ”kuinka torjut raiskaajan”-video, jossa ongelmana ei ole arabien tekemä joukkoraiskaus vaan hipelöimään tuleva suomalainen mies, jonka nainen torjuu jeditekniikan ja yksitavuisen puhejudon yhdistelmällä. Videollehan nauretaan tällä hetkellä ympäri maailmaa, ja kieltämättä aivan syystä. Ikävä vaan, että maailmalla pidetään kokonaista kansaa hyväuskoisina pelleinä tietyn todellisuudentajunsa tarkoituksella ja vapaasta tahdostaan menettäneen porukan takia.

Huolimatta siitä, että reaalimaailma kolkuttelee ikävästi meidän kaikkien takaraivoon, niin suvaitsevais-monikultturistien keskuudessa ei näytä viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneen minkäänlaista järkiintymistä tai edes alkeellista ajattelua. Näin ollen tällainen yksinkertaisempi ihminen ei voi oikein päätyä muuhun johtopäätökseen kuin että suvaitsevais-monikultturismi on todellakin jossain vaiheessa ottanut sen askeleen jossa se on muuttunut ideologiasta uskonnoksi. Uskonnoksi, jonka pääidea eli vaatimus jatkuvasta ja lisääntyvästä etnisesti edistyksellisestä maahanmuutosta ei ole enää vaatimus, vaan siitä on tullut dogmi, pyhä uskonkappale, jota ei voi kyseenalaistaa, sillä silloin kyseenalaistaisi koko uskon perustan. Tämä tietysti myös vapauttaa ideologian kannattajista uskovaisiksi siirtyneet ihmiset kaikelta perusteluilta ja loogisen ajattelun vaatimuksilta. Uskonsa myötä he ovat oikeassa ilman muuta, eikä vääräuskoiselle tarvitse perustella mitään. Riittää, kun tuomitsee hänet.

Kaikki uskonnot – myös suvaitsevais-monikultturistinen uskonlahko – ovat luonnollisesti uskovaisille voimakkaan henkilökohtainen kokemus. Se antaa uskovalle mahdollisuuden ajatella olevansa muita ihmisiä valaistuneempi ja moraalisesti heidän yläpuolellaan. Käsittelemäni uskonto on vielä siihen uskovalle siinä mielessä mainio, että se antaa hänelle oikeuden ajatella olevansa myös älyllisesti huomattavasti ylemmällä tasolla kuin ei-uskovat, vaikka hänen ei älyllistä ylivoimaansa tarvitse missään vaiheessa edes perustella. Riittää kun hokee sitä samaa dogmia, mitä muutkin uskovat. Se antaa älyllisesti laiskalle, mutta nälkäisen egon omaavalle ihmiselle hyvin varteenotettavan vaihtoehdon sekä egonsa ruokkimiseen että viimeisen parinkymmenen aikana myös sujuvan urakehitykseen. Lisäksi se antaa uskovaiselle oikeuden määritellä ”meille kaikille yhteiset suomalaiset arvot”, jotka eivät tosin vastaa ei-uskovaisen arvoja, mutta ne hänen kuuluisi joka tapauksessa niellä, omaksua ja hyväksyä.

Wikipediassa asiaa käsitellään tavalla, joka mielestäni oikein hyvin sopii myös suvaitsevais-monikulttuurisuususkontoon ja sen totaaliseen ehdottomuuteen, eli:

”Dogmi on uskon ydinkohta, jonka katsotaan olevan käytännössä pakollinen kaikille kyseisen uskonnon seuraajille.”

”Dogmin hylkäämisestä seuraa tällöin käytännössä uskonnon omakohtainen hylkääminen tai henkilökohtaiseen epäilyksen tilaan joutuminen.”

”Dogmin hylkääminen on harhaoppia eli heresiaa. Tämä voi johtaa uskonnollisesta yhteisöstä pois sulkemiseen”

Nämä kohdathan sopivat hyvin myös näille suvaitsevais-monikultturismiuskovaisille. Mutta sinänsä eihän se ole uutta, että on olemassa joukko ihmisiä, jotka elävät jossain omassa ideologisessa / uskonnollisessa / molempia kuplassaan, eivätkä suostu ottamaan vastaan mitään informaatiota kuplansa ulkopuolelta tai jos suostuvat, niin uskon vastainen, realismiin pohjautuva tieto ainoastaan lisää uskon lujuutta, sillä tietoa reaalimaailmasta voidaan verrata siihen, että Perkele kuiskuttelee uskovaisen korvaan hunajaisia sanoja joitten taustalla kuitenkin on vain iänkaikkinen piina tsuhnan helvetissä. Onhan näitä porukoita nähty maailman sivu. Miksei siis meilläkin.

Siitä päästäänkin kysymykseen, joka askarruttaa omaa mieltäni.

Miksi?

Miksi tällä porukalla on maassamme nykyisin niin suuri valta, että tasavallan presidentinkin täytyy pitää maahanmuuttoa käsittelevä puheensa kieli mahdollisimman keskellä suuta, vaikka Niinistökin on ilman muuta tajunnut, että tällä menolla päädytään niin taloudelliseen kuin inhimilliseen perikatoon. Ehkä Niinistö toimi tilanteen huomioon ottaen fiksusti ja sanoi viestinsä hyvin varovaisin sanankääntein. Sillä jo nekin saivat aikaan suvaitsevais-monikultturistisen joukkorääkymisen jota toteutettiin uskonnon pyhän dogmin mukaan eli etnisesti erityisen maahanmuuton lopettamisesta tai edes rajoittamisesta ei tulisi edes keskustella sillä se on kyseenalaistamaton itseisarvo ja kysymys siitä, mikä määrä on liikaa tai edes tarpeeksi on kysymys, jota ei tule, eikä saa esittää. Ja koska presidenttimmekin sen edes hienovaraisesti esitti, hänen puheensa torjutaan viittaamalla demoniin jota tässä uskonnossa kutsutaan nimellä Äärioikeisto. Itse asiassa suvaitsevaisuskovaisten puolella Niinistön kerettiläisyyttä voidaan pitää samanlaisena uskonrikoksena kuin jos islamilaiselle väitettäisiin Mohamedin olleen tosiasiassa indonesialainen levyseppä-hitsaaja ja koraani olikin alun perin vain kokoelma paikallisia possuruokareseptejä.

Totta kai tämän uskonnon edustajat joukkorääkyvät, sillä he tietävät että heitä kuunnellaan ja heidän inkvisiittorin tuomiota jopa pelätään. Mutta silti – loppujen lopuksi –  he käyttävät vain valtaa, joka on heille annettu. Heistä ei olisi varsinaisesti sitä ottamaan. He ovat kuin voodoo-uskonto, sillä heillä on vaikutusta vain niihin, jotka antavat sen vaikuttaa itseensä.

Sillä mitä varsinaista valtaa heillä tosiasiassa on? Kyseessä ovat pääosin toimisto-, opiskelija-, ja mediaportaan ihmiset, joista valtaosan työ on oikeastaan vakuuttaa,  että heidän työnsä on tarpeellinen. Heitä ei juurikaan näy suorittavan portaan tehtävissä. Heitä ei näy yhteiskunnan infrastruktuuria ylläpitävissä tehtävissä. He puhuvat ja kirjoittavat toisille samanlaisille ihmisille, ja tämä, ja vain tämä on sitä, mitä he tekevät. Mitä tapahtuisi, jos kyseisen uskonlahkon edustajat ryhtyisivät lakkoon? Pysähtyisikö Suomi? No paskan marjat. Ehkä ihmisiä vain vähän ihmetyttäisi, että mikähän on kun tänään ottaa päähän jostain syystä huomattavasti vähemmän kuin eilen.

Heidän tosiasiallinen painoarvonsa tässä maassa on nolla. Miksi siis, ja missä vaiheessa näille ihmisille annettiin valta määritellä se, mikä on oikein ja mikä väärin ja mitä on soveliasta ajatella? Koska näitten ihmisten todellisuudentajua voi verrata lähinnä houretilaan, niin ainakaan mikään yhteiskunnallinen pakko ei maatamme siihen ole ajanut.

Alkoiko kaikki vuonna 1990, kun käytiin yksi historiamme merkittävimmistä, tosin harvoin mainitusta taistelusta. Silloin presidentti Mauno Koivisto ymmärsi, että somalien maahan päästämisestä ei seuraa mitään hyvää ja pyrki estämään sen. Taistelussa häntä vastaan oli silloinen hallitus, joka ei sitten lopultakaan tajunnut, että kansallinen itsekkyys on joskus ei pelkästään hyve, vaan myös välttämättömyys. Se hallitus avasi ovet. Samalla se antoi mahdollisuuden sille, että Koiviston pelkäämä ennustus toteutuu:

- Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan.

Ehkä Koivisto näki jo tuolloin, että on olemassa suvaitsevais-monikultturismin ideologian nimeen sokeasti vannovia ihmisiä, ja jos heille annetaan vapaat kädet, sillä luodaan maahamme elätettäväksi lihava hirviö, joka keskittyy ammatikseen halveksimaan sitä maata ja kansaa, joka hirviön elättää. Eräänlainen uusrälssi. Ja miksei olisi nähnyt? Olihan heitä jo silloin, ja somalien tulo oli heille kuin taivaan lahja päästä toteuttamaan ideologiaansa ja samalla rakentamaan omaa uraansa sen ideologian varaan. Hyvänä esimerkkinä on erittäin menestyneen virkamiesuran rakentanut Johanna Suurpää, joka silloin nuorena juristina oli voimakkaasti edistämässä somalien Suomeen tuloa ja aikalaistiedon mukaan oli estämässä poliiseja tekemästä työtään, kun Tallinnasta saapui laiva somalilasteineen. Joka tapauksessa hänen silloinen lausuntonsa elää edelleenkin suoranaisena legendana:

- Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.

Suurpää julisti jo silloin ideologiaa, joka aikanaan muuttui uskonnoksi. Tuosta lauseesta on kulunut jo enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, ja historia on osoittanut, että jos joku oli kohtuuton, niin se ei suinkaan ollut puhe pakolaisten (tosiasiallinen termi on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta elatussiirtolainen) aiheuttamista kustannuksista, vaan Suurpään oma, pelkkään uskoon ja mielikuvitukseen pohjautuva lausunto.

Ajan kulku Suomessa on kuluneen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana mennyt niin, että vaikka Suurpää toimi päänsisäisten harhojensa mukaan, niin hän on nykyisin siitä huolimatta hyvin korkeaan asemaan päässyt virkamies. Hän toimii nykyisin oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajana. Ja nyt hän pystyy vaikuttamaan siihen, että muittenkin on elettävä hänen päänsisäisten harhojensa mukaan.

Onnettominta tilanteessa on se, että Suurpää ei ole ainoa. Nykyinen niin hallintomme kuin mediamme on täynnä suurpäitä, ja valitettavasti poliittinen koneistommekin on mieltänyt aikaa sitten sen, että ollakseen uskottava poliitikko, on poliitikon joko jaettava tai ainakin hyväksyttävä suvaitsevais-monikultturistisen uskonnon kyseenalaistamattomat dogmit. Olemme päätyneet tilanteeseen, jossa houreisiin uskominen ainakin julkisissa puheissa on välttämättömyys uran edistymisen kannalta.

Henkilökohtaisesti luulen, että presidenttimme Niinistö tajuaa tämän. Luulen myös, että suuri osa poliitikoista ja virkakunnan edustajistakin tajuaa tämän. Mutta kuka heistä ensimmäisenä uskaltaa sanoa ääneen, että jostain syystä annoimme syntyä houreisiin perustuvan hirviön ja tiesimme sen vahingollisuuden maallemme. Mutta kukaan meistä ei kehdannut sanoa sitä ääneen, sillä se olisi niin suuren typeryyden tunnustamista että siihen verrattuna sähköpaimeneen pissijää voi kutsua järjen jättiläiseksi.

Olisi ehkä jo aika tunnustaa. Kyseinen suvaitsevais-monikultturismiuskonto ei nimittäin ole nimestään huolimatta kovin suvaitseva. Se on totalitaristinen aate, joka ei hyväksy väärinajattelua. Ja totalitaarisilla aatteilla on se yhteinen piirre, että ne etenevät juuri niin pitkälle kuin niiden annetaan edetä. Tavallinen ihminen voi nykyisin hyvin helposti päätyä ajattelemaan, että niin poliittinen ja virkakoneistomme kuin mediammekin on täynnä Ulrike Meinhofeja, jotka voittivat taistelunsa laukaustakaan ampumatta. Koneisto pyysi heidät johtajakseen.

HE

February 7, 2016, 2:07 pm

≫ Next: OIKEUDENMUKAISUUS JA YHTEISKUNTARAUHA

≪ Previous: KUUDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

$

0

0

Niin hotellin respassa kuin yleisemminkin ollaan huomattu, että vaikka The Unelmaa halutaankin pitää yllä ihan väkipakolla, niin sen gloria alkaa olla pahasti rapautumassa, ja aina useampi ihminen hoksaa, ettei kyse ollutkaan oikeasti hädänalaisista ihmisistä ja yhteisestä kumbayasta, vaan puhtaasta elintasosurffailusta ja sen myötä itselleen uran hankkineista opportunistisista suomalaisista. Jopa tasavallan presidentti Niinistö sanoi sen ääneen niin selvästi kuin hänen asemassaan oleva mies voi sen sanoa.

Selväähän on, että tiedostavan valtamedian puolelta alkaa vastareaktio, ja tällä kertaa näyttää, että nyt otetaan taas esille uhriutumiskortti. Sen läiskäisee pöytään Helsingin Sanomien toimittaja Sami Sillanpää, joka julkaisee (luonnollisesti pääkirjoitusosastolla) jutun, jonka otsikko on komeasti ”Suomalaisten vainoaminen on typerintä maahanmuuttokritiikkiä”. Kirjoituksessaan Sillanpää toteaa, että tällaista tiädätteks tapahtuu, tosin millään muotoa perustelematta, että tapahtuuko näin todella mutta väittää silti kovasti, että näin on, eli:

He uhkaavat raiskata suomalaisia ja tappaa suomalaisia. He toistavat uhkauksiaan päivittäin ja kohdistavat usein ne nimettyihin henkilöihin.

Raiskaus- ja tappolistoille joutuneet ihmiset ovat sekä yhteiskunnallisia vaikuttajia että tavallisia ihmisiä.

Sinä voit olla seuraava.

Uhkailun takana ei ole Isis, Venäjä eikä mikään muukaan ulkomaalainen taho.

Tapon- ja raiskauksenhimoinen liike koostuu suomalaisista ihmisistä, jotka jahtaavat muita suomalaisia.

Suuri osa uhkailusta – ei kaikki – kohdistuu ihmisiin, joita uhkailija pitää ”suvakkina”.

No joo, ensimmäisenä voisi tietysti kysyä, että keitäs ne olivat ne määrittelemättömät ”ei kaikki”-ihmiset ja ketkä heitä oikein uhkaili. Mutta mennään sitten varsinaiseen asiaan. Tuolla netin meemimaailmassa ja miksei muuallakin on tämä termi ”pics, or did´nt happen”. Näitä ”meitä vainotaan, meitä uhkaillaan”-juttuja on kirjoitettu valtamedian puolella vuosien varrella montasataakuuskytkytkuus kappaletta, mutta en muista, että olisiko ensimmäistäkään tosiasiallista uhkausta laitettu varsinaisesti näkyville. Eihän se sitä tarkoita, etteikö niitä olisi, mutta kun ihminen on luontojaan epäileväinen, niin eikös näitä uhkauksia voisi tuoda näytille meidän tyhmempienkin luettavaksi ja mietittäväksi? Sillanpääkin puhuu nimetyistä henkilöistä, mutta ei kerro, että keitä he mahtoivat olla. Helsingin Sanomat on levikiltään vieläkin Suomen suuri lehti, joten toimittajalta voisi vaatia hieman enemmän.

Kun näitä väitettyjä uhkauksia ei tuoda julki, ja uhriutumiskorttia nostetaan kerta toisensa jälkeen, niin epäilevämpi ihminen saattaa päätyä johtopäätökseen, että esim. rasismintutkija X on saanut yksitoista sähköpostiviestiä. Kymmenessä hänen väitteensä on perusteltu asiallisesti nurin. Yhdennessätoista sanotaan, että jos sinä haluat tänne niitä raiskaajia, niin toivottavasti ne raiskaavat juuri sinut. Jolloin rasismintutkija X suorittaa tiedostavan laskuopin mukaisen laskelman ja ilmoittaa saaneensa yksitoista uhkailuviestiä. Josta Helsingin Sanomien toimittaja puolestaan innostuu, ja  toteaa, että on tää niin tavatonta tää ja eikö tälle tapainturmelukselle tule koskaan loppua.

Toimittaja Sillanpää ei tuo esille toteen näytettyjä uhkauksia. Sen sijaan hän tuo esille hänen tarkemmin määrittelemättömät ihmiset, joita hän kuvaa termillä he.

Heovat pelottavia. He uhkaavat väkivallalla. He ovat lukuisia. Aivan niin kuin muutama vuosi sitten, jolloin he uhkasivat lukuisin joukoin suomenruotsalaisia toimittajia laajalla väkivallalla. Siitähän vedettiin tiedostavalla puolella pellollinen herneitä nenään ja Saska Saarikoskikin ilmoitti, että hän tottelee jatkossa nimeä Saska Öfors tukeakseen jatkuvan väkivallan uhan alla eläviä suomenruotsalaisia kollegoitaan.

Tosin median kiinnostus asiaan lässähti, kun kävikin ilmi, että he olivatkin yksi häiskä, joka oli lähettänyt muutamia sähköposteja. Saskakin tottelee nykyisin taas sukunimeä Saarikoski.

Puhutaanpa sitten hieman näistä viesteistä ja internetin olemuksesta yleensä. Toimittajatkin sen toki tietävät, mutta sehän ei estä heitä käyttämään sitä poliittisesti ja omaa uraansa edistääkseen hyväkseen. Niin facebook kuin sähköpostikin ovat ilmiöitä, joita joskus aikanaan (no, tietysti vieläkin) tapaa kantakuppiloissa. Jos joku tyyppi kirjoittaa kahden promillen kännissä facebookkiin, että tutkija X:lle joutaisi valaa Chigagosaappaat jalkaan ja heittää jortaniin, niin se vastaa täysin sitä tilannetta, että kulmakuppilassa Lönönen sanoo kahden promillen kännissä Hönöselle, että se Sönönen on kyllä niin paska jätkä, että se pitäis ampua. Sitten valkenee aamu, Lönönen ja Hönönen ovat selvinneet krapulastaan eikä Sönöselläkään ole mitään hätää, sillä Lönönen vain humalassa louskutti leukojaan ilman sen kummempaa aietta toteuttaa uhkauksiaan.

Mutta puhutaanpa sitten väkivallasta. Toteutuneesta sellaisesta. Muun muassa Helsingin Sanomien toimittaja Sami Sillanpää pitää olennaisena ongelmana kansallismielistä poskensoittoa sekä spekulatiivista, mutta tapahtumatonta väkivaltaa. Sen sijaan Sillanpää ei pidä ongelmana toteutunutta väkivaltaa. Sitähän on kyllä nähty esmes näissä rajat kiinni-mielenosoituksissa, mutta kas, sitäpä ovatkin harjoittaneet ns. suvakit. Ja Sillanpää taktisesti unohtaa erään pikkujutun eli sen, mistä koko keskustelu on lähtenyt liikkeelle. Eli haittamaahanmuuttajat, joitten ei spekulatiivisen, vaan aivan toteutuneen väkivallan vuoksi suomalaisia on kuollut, ryöstetty, raiskattu ja pahoinpidelty. Tällä ei ole Sillanpäälle merkitystä, vaan hän keskittyy spekulatiiviseen ja toteennäyttämättömään väkivaltaan, jota ei jutussaan millään muotoa todista. Kunhan nostaa esille uhrikortin, jolle ei ole mitään perustetta. Eli Sillanpään mukaan väärää suuntaa arvosteleva poskensoitto on vakavampi asia kuin toteutunut väkivalta.

Ja mennään sitten eteenpäin. Sillanpää totesi, että ”Suomea koetteleva maahanmuutto vaatii kriittistä keskustelua”. Mutta minkälaista kriittistä keskustelua Sillanpää haluaa? Sitähän on tarjottu jo vuosikausia, mutta se ei valtamedialle kelpaa ja sen mukaan tulisi edelleen keskustella, kuinka jo aikaa sitten vitsiksi muuttuneeseen ”kotouttamiseen” tulisi upottaa vielä enemmän rahaa. Kansallismieliset ihmiset ovat esittäneet kysymyksiä ja kertoneet faktoja, joita Sillanpään kaltaiset ihmiset eivät pysty perustelemaan nurin. Miksei Sillanpää sanonut spekulatiivisen väkivallan uhan julistamisen sijasta, että ”myös perustelluille kriitisille puheenvuoroille on paikkansa, niitten tulee kuulua myös valtamediassa ja niissä puheenvuoroissa esitetyt kysymykset tulee ottaa vakavasti”?

Siksi, että hänen tosiasiallisena kohteenaan ovat nimenomaan nämä kriittiset ja perustellut mielipiteet. Hän vaahtoaa toteutumattomasta väkivallasta, ja saa sillä tavoin asiallisen kritiikin sotkettua johonkin, jonka olemassaolosta ei ole edes näyttöä. Ei Sillanpää pelkää sähköpostihaistatteluja. Hän pelkää niitä ihmisiä, jotka pystyvät osoittamaan, että hän palvelee keisaria, jolla ei ole koskaan ollut vaatteita. Ja joka maksaa hänelle palkan.

Hän pelkää heitä. Jotka ovat aivan muita ihmisiä, kuin mistä hän kirjoituksessaan varoittaa. Kas kun heovat oikeita, ei kuviteltuja ihmisiä. Minäkin kuulun heihin. Ja joo, jos uhkauksista puhutaan, niin kyllä minäkin ajattelen, että jos maahantunkeutuja raiskaa suomalaisen naisen, niin raiskatkoon sitten sellaisen, joka teki maahantunkeutujan tänne tulosta itseisarvon. Nimittäin me ajattelemme niin, että on harvinaisen epäreilua, että kun joku tekee tilauksen, niin joku toinen maksaa laskun ja kärsii tilauksen seuraamukset.

Palataan vielä Sillanpään juttuun. Hän sanoo:

Demokraattisen yhteiskunnan toiminnalle suvaitsevaisuus on välttämättömyys.

Suvaitsemattomia ovat diktatuurit.

Hotellin respassa mietitään, että eikös ne ole juuri ne diktatuurit, jotka sallivat vain yhden mielipiteen? Ja eikös niissäkin toimittu voimakkaasti heitävastaan?

Ja vielä pieni muistutus toimittaja Sillanpäälle. Sinun voimakkaasti halveksimasi me  olemme niitä ihmisiä, jotka pyörittävät yhteiskunnan pyöriä. Me pärjäämme oikein hyvin ilman sinua. Mutta sinä et pärjää ilman meitä.

Kuvassa spekulatiivinen jättimuurahaisen näköinen Ykä ja spekulatiivinen jättimuurahaisen näköinen Lötjönen suorittavat spekulatiivista väkivaltaa spekulatiivisia ihmisiä kohtaan. Tosiasiassa ketään ei vahingoitettu kuvaa ottaessa. Suomessa tullaan tosin vahingoittamaan jatkossakin ihmisiä aivan muitten tyyppien kuin Ykän ja Lötjösen toimesta. Mutta siitähän ei kannata puhua, sillä se on Unelman vastaista. Ja Unelmaa vastaanhan puhuvat vain he.

OIKEUDENMUKAISUUS JA YHTEISKUNTARAUHA

February 11, 2016, 2:07 pm

≫ Next: EPÄILYKSEN PIRUN SAUNAILTA

≪ Previous: HE

$

0

0

Yhteiskuntarauha. Sen olemassaolo, sen vakaus, sen ylläpitäminen, sen järkkyminen ja sen mahdollinen romahtaminen. Nämä ovat kysymyksiä, joita on mietitty viime aikoina usein niin hotellin respassa kuin Ykän kavereiden kanssa täällä Huitsinnevadan Örnätjärvellä ja vähän muuallakin. Suomalainen yhteiskuntarauha, sen vakaus ja suomalaisten hallintoalamaisten tunnettu kuuliaisuus on tietyllä tavalla maailmankuulu ja se on pitkään erityisesti poliittisen- ja virkakoneistomme taholta mielletty yksinkertaisesti vallitsevaksi ominaisuudeksi, ei joksikin sellaiseksi, jonka eteen tulisi tehdä työtä. Se on mielletty olemassaolevaksi ja pysyväksi itsestäänselvyydeksi.

Miksi suomalaiset ovat olleet niin kauan niin hyviä ja kuuliaisia hallintoalamaisia? Pääsyynä hotellin respassa mielletään tietty yhteiskunnan oikeudenmukaisuus. Oikeudenmukaisuus, joka maassamme vallitsi noin vuoteen 1990 ja jota alettiin sen jälkeen tietoisesti rapauttaa, kuvitellen, että suomalaisten hallintoalamaisten kuuliaisuus on todellakin pysyvä ominaisuus, jota mikään ei horjuta. Ajateltiin, että hallintoalamaisten säkissä ei ole pohjaa ja se kuuluisa vieteri venyy loputtomiin.

Siihen aikaan, jota hotellin respassa mielletään oikeudenmukaisuuden ajaksi suomalainen saattoi ajatella, että yhteiskunta koostui tietynlaisesta kaksipuolisesta luottamuksesta. Suomalainen painoi hommia, maksoi veroja ja pyrki omaan unelmaansa, joka ei ollut kovin suuri, vaan se koostui omakotitalosta, autosta ja kesämökistä. Ja hän antoi puolestaan niin valtio- kuin virkakoneiston tehdä oman hommansa, pahemmin puuttumatta sen toimintaan sillä hän ajatteli – ja oikeassa silloin olikin – että virkakoneiston tehtävänä on tuottaa ja ylläpitää kansalaisille välttämättömiä palveluja. Valtiokoneistomme puolestaan tuumi, että kun kansalainen tekee töitään ja tuottaa veromarkkojaan, niin hänellä on oikeus unelmaansa, ja valtiovallan ei kuulu millään muotoa sitä estää, sillä tyytyväinen hallintoalamainen on hyvä ja tuottava hallintoalamainen.

Tavallinen Matti Virtanen saattoi – aivan perustellusti – ajatella, että niin valtiovalta kuin virkakoneisto toimii nimenomaan Mattia ja Maijaa varten, ja pyrkii siihen aivan tosissaan. Virtanen saattoi ajatella, että Matteja ja Maijojahan ne ovat ne virkakoneiston jäsenetkin. Joskushan se systeemi toki epäonnistuikin, mutta ei siksi, että oltaisiin pyritty aktiivisesti toimimaan Mattia ja Maijaa vastaan jonkun muun määrittelemättömän muualta tulevan puolesta. Kävi vain niin, että joko kyvyt eivät riittäneet, tai sitten taloudellinen tilanne oli yksinkertaisesti liian vaikea. Silloinkin maassamme oltiin kehitetty tietynlainen turvaverkko, joten kaatuessaankaan Matti ja Maija eivät tömähtäneet aivan suoriltaan tonttiin. Mutta äärimmäinen pääyksikkö, jonka eteen toimittiin, oli Suomen valtio ja sitä ylläpitävä Suomen kansa.

Nykyisin puhutaan kovasti yhteiskuntasopimuksesta. Ei se ole mikään uusi keksintö, vaikka sitä Sipilän hallituksen nimiin ollaan kovasti nimitettykin. Silloin aikanaan meillä oli sellainen, ja se perustui oikeudenmukaisuuteen. Tietysti se perustui myös johonkin, jota nykyiset tiedostavat ihmiset nimittävät sisäänlämpiävyydeksi ja itsekkyydeksi. Siihen aikaan se miellettiin kuitenkin realismina, mitä se olisi nytkin, jos siihen olisi uskallusta, eikä hotellin respassa millään ymmärretä, että mikä sen uskalluksen vei. Vielä 1980-luvulla suomalainen poliittinen koneisto ymmärsi, että maan ja kansan voimavarat riittävät vain tiettyyn pisteeseen, ja ensimmäisenä voimavaroja käytetään siihen, että suomalaisten edunvalvontakoneisto Oy Suomi Ab toimii ja toimii nimenomaan suomalaisten eduksi. Kas kun kukaan ja mikään muu ei sitä tehnyt, ei siihen pyrkinyt eikä pyri nytkään. Ketään muuta ei suomalaisten hyvinvointi kiinnostanut, mikä on tietysti ymmärrettävää. Toisilla kansoilla oli omat Oy Ab:t, jotka toimivat omien kansojensa puolesta. Oman kansan hyvinvointia pidemmälle eivät voimat riittäneet ja hallinto ymmärsi sen aivan hyvin,  sillä se osasi laskea tiettyjä lukuja ja ymmärsi, että suomalaiset ovat maailmassa niin pieni ja mitätön vähemmistö, että se ei yksinkertaisesti pysty muuttumaan maailman yleiseksi sosiaalitoimistoksi.

Kansalaisten taholla tämä miellettiin järjellä perusteltuna itsestäänselvyytenä, ja tämä sai aikaan tunteen yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja molemminpuolisesta luottamuksesta. Ajatus, että 1980-luvulla suomalainen yhteiskuntarauha olisi järkkynyt tai virkakoneiston asema kyseenalaistettu sillä tavoin, että alettaisiin todellakin toimimaan sitä vastaan oli ajatus, jota ei esitetty, koska siihen ei ollut tarvetta. Suomessa toimittiin suomalaisten etuja ajatellen. Joskus onnistuen, joskus epäonnistuen, mutta kumminkin käsittäen, että voimavarat eivät riitä kuin tämän pienen kansansirpaleen elättämiseen.

Nyt siemenet yhteiskuntarauhan murenemiselle on kylvetty, kylvetty syvälle, eivätkä kylväjiä ole suinkaan ne tavalliset ihmiset, jotka ovat alkaneet esittää niin itselleen, toisilleen kuin julkisestikin hankalia kysymyksiä joihin valtiokoneisto ei halua vastata. Ne siemenet on kylvetty nimenomaan poliittisen ja virkakoneiston taholta, sillä se on täysin avoimesti luopunut oikeudenmukaisuuden ja molemminpuolisen luottamuksen ajatuksesta. Tai ainakin se on päivittänyt sen uuteen versioon, jossa se vaatii tavalliselta suomalaiselta luottamusta, mutta tekee sen yksipuolisesti, unohtaa tietoisesti tavalliset suomalaiset ja nostaa muualta tulleet tunkeutujat jalustalle, jotka menevät kantasuomalaisista oikealta ohi. Vaatien silti, että tavallisen kansalaisen tulisi pitää tilannetta oikeudenmukaisena. Unohtaen tietoisesti sen oikeudenmukaisuuden periaatteen, joka on pitänyt suomalaista yhteiskuntarauhaa yllä.

Se huomataan kuluvana vuonna 2016. Nykyisin viisikymppinen suomalainen tietää olevansa elämänsä viimeisessä työpaikassa. Jos hän menettää työnsä, niin häntä ei palkkaa enää kukaan, johtuen sekä liian korkeasta iästä sekä jatkuvasti muuttuvista koulutusvaatimuksista, jotka on tehty sellaisten ihmisten toimesta, joilla ei ole käytännön työstä minkäänlaista hajua. Mikäli suomalainen, joka osaa työnsä, mutta on sen ikänsä vuoksi menettänyt joutuisi sanotaanko 54-vuotiaana menemään koulun penkille lukeakseen sitä, minkä hän on osannut jo 30 vuotta hän tietää, että kun hän valmistuu 57 – 58-vuotiaana hän voi olla aivan varma siitä, ettei tuollaista kelan ja kuopan välillä ajelehtivaa tyyppiä minnekään palkata. Täysin turhan koulutuksen käydessään hän samalla  joutuu kuuntelemaan valtion vaatimuksia ja syyllistämistä siitä, että hänen tulisi työskennellä 65 – 68-vuotiaaksi, sillä muuten hän käytännössä varastaa valtiolaivan kassasta jotakin. Työskennellä? Miten työskennellä, jos siihen ei anneta mahdollisuutta?

Samoin maassamme on paljon kolmekymppisiä, jotka eivät ole vielä päässeet vakituiseen työhön, eivätkä he edes uneksi asiasta, sillä he tietävät sen olevan lähinnä unelmaa. He haaveilisivat kyllä esmes perheen perustamisesta, oman asunnon ostamisesta ja muusta sellaisesta, mikä kuului luottamuksen ja oikeudenmukaisuuden yhteiskunnan aikana ihmiselle ilman muuta, ja siihen pyrittiin antamaan mahdollisuus. Mutta pankki suhtautuu asuntolainaan nähden varsin karsaasti ihmiseen, jolla on varma työpaikka vain toukokuun 2016 loppuun.

Sekä ne viisikymppiset että kolmikymppiset lukevat lehtiä ja katselevat uutisia. Ja huomaavat, että valtio ei pidä heidän tilannettaan ongelmana. Itse asiassa se ei edes kiinnosta valtiota. Heitä ei noteerata. Heidän vuokseen ei pidetä kriisikokouksia. Heidän vuokseen pääministeri ei pidä televisiopuhetta, jossa hän vetoaa kansaan. Heitä varten ei oteta käyttöön lisäbudjetteja. Heitä ei ole olemassakaan.

Ja he miettivät, että mikäs se valtion pääongelma sitten tällä hetkellä on?

Tietenkin se, että eräänlaisella sosiaali-interraililla Suomessa matkailevat arabihäiskät saadaan työllistettyä, sillä jos heitä ei saada työllistettyä, niin heidän kotouttamisensa ei onnistu. Se sama kuuluisa kotouttaminen, jota on harrastettu jo neljännesvuosisata, ja jonka suuret tulokset tiedämme. Suurena esimerkkinä meillä on somalien lähes häikäisevä menestystarina suomalaisessa työelämässä.

Nämä niin viisikymppiset kuin kolmekymppiset suomalaiset ovat kerta toisensa jälkeen lukeneet valtamediasta, että turvapaikkahuilailijoissa olisi valtavan paljon käyttämätöntä osaamis- ja koulutuspotentiaalia, mutta valitettavasti ajastaan jälkeen jääneet kielitaitovaatimukset ja suomalainen rakenteellinen rasismi estää suomalaista yhteiskuntaa käyttämästä tätä osaamista. Näitä uutisia lukiessaan niin nämä viisi- kuin kolmekymppiset saattavat miettiä, että eikös se kelpaa jo se valmiiksi  kieli- ja ammattitaitoinen osaaminen ja kun ei kelpaa, niin miksi? Mutta he joutuvat vain lukemaan uutisia, niin kuin tämä viime elokuinen MTV3:n uutinen, joka manaa menetettyjen voimavarojen perään:

Nyt tulleiden joukossa on erityisen paljon korkeasti koulutettua väkeä.

…

On lääkäreitä ja insinöörejä ja muutenkin kielitaitoista porukkaa. Mitä olen henkilökunnan kanssa jutellut niin noin puolet heistä on todella koulutettua porukkaa.

Matti ja Maija saattaa uutista katsellessaan huomata, että kas kummaa, kun asiantuntijana tämän väitteen esittää Helsingin vastaanottokeskuksen johtaja Leena Markkanen, ja he saattavat todeta, että olikohan kyseisen ihmisen toivomus ja hyväuskoisuus esitetty uutisessa selvänä faktana? Joka tapauksessa faktana sen esitti kyseinen kanava taustoja pahemmin selvittämättä.

He ovat jo oppineet hymähtämään edellisen kaltaisille uutisille. Ja siksipä näille viisi- ja kolmekymppisille ei ole erityinen yllätys tämä tuore Ylen uutinen, jossa Ylen A-studiossa vieraillut työ- ja elinkeinoministeriön erityisavustaja Sakari Puisto kertoo monikulttuurisia madonlukuja. Hän toteaa sen, minkä tavallinen kansalainen on osannut päätellä viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana erittäin hyvin itsekin, eli ennakkotietojen mukaan julkisuudessa esitetyt arviot koulutustasosta ovat olleet ylioptimistia.

Kas kummaa. Joku sen sanoo ääneen. Jopa Ylessä. Uutinen jatkaa:

Tyypillisimpiä ammatteja turvapaikanhakijoiden keskuudessa ovat kokki, parturi ja autonkuljettaja. Luku- ja kirjoitustaidottomia on omalla äidinkielellään viidesosa ja englantia osaa kymmenisen prosenttia.

…

Ammatillista koulutusta ei kovin paljoa ole, sitä löytyy noin 10–20 prosentilta, korkeasti koulutettuja on selvästi alle 10 prosenttia.

Mutta tavallinen suomalainen tietää, että tämä porukka on se, joka valtiovallan mielestä pitäisi ensisijaisen nopeasti saada työelämään. Ohituskaistaa käyttäen ohi kantasuomalaisen. Lisäksi hän tietää sen, että suomalaisessa työelämässä ei tuolla porukalla ole mitään tosiasiallista käyttöä, joten heidät voidaan työllistää vain räätälöimällä heille julkishallinnon toimesta suojatyöpaikkoja. Suojatyöpaikkoja, joita sitten tullaan valtamediassamme esittämään kotouttamisen suurina onnistumisina. Valtiovalta satsaa kiittämättömiin ja ahneisiin suomen kieltä taitamattomiin jätkiin, jotka eivät ole koskaan tuoneet ensimmäistäkään rahapenniä tälle maalle, ja nostaa satsaamisensa kohteen jalustalle, jota tavallisenkin ihmisen tulisi palvoa ja hyväksyä heidän erityisasemansa niin työllistämisessä kuin asunnon saamisessakin. Niitten ihmisten, jotka ovat tehneet koko ikänsä töitä juuri tälle, meidän suomalaisten yhteiskunnalle.

Ja samaan aikaan nämä työelämästä pikku hiljaa syrjäytyvät viisikymppiset suomalaiset ja työelämään koskaan kunnolla edes päässeetkään suomalaiset kolmikymppiset huomaavat, että heidän asiansa, elämänsä, tulevaisuutensa ja kohtalonsa ei merkitse valtiovallalle kissan paskan vertaa. He näkevät, että ne arabit, jotka kiittämättöminä valittivat ohrapuurosta, jotka vaativat suomalaisilta "itselleen kuuluvat rahat" ja jotka aloittivat raiskaamisen ja väkivallanteot kantaväestöä kohtaan jo ennen kuin heillä oli myönnetystä turvapaikasta tietoakaan, ovat valtiovallalle heitä tärkeämpiä.

Hotellin respasta esitetään kysymys. Näinkö pidetään yllä tunnetta oikeudenmukaisuudesta ja molemminpuolisesta luottamuksesta? Näinkö pidetään yllä yhteiskuntarauhaa? Ja yleensä, ansaitseeko nykyinen hallintomme yhteiskuntarauhan ylläpitämistä? Jos se muuttaa oman maansa kansalaiset kakkosluokan ihmisiksi, joilla on ainoastaan elatusvelvollisuus muualta ilman heidän pyyntöään tulleita kohtaan? Ja vaatii vielä, että nämä kansalaiset joko hyväksyvät tai ainakin unohtavat muualta tulijoitten heihin kohdistaman väkivallan?

Eikös tuollaista hallintoa ole aikaisemmin tavattu kutsua miehityshallinnoksi?

Oheisessa kuvassa kuivataan jalkarättiä nuotiolla metsästysreissulla joskus 1980-luvun loppupuolen Nyhtänköljässä.  Kuva ei liity sinänsä kirjoitukseen mitenkään, mutta silloin ihmiset vielä mielsivät elävänsä tiettyä oikeudenmukaisuuden ja  yleisen luottamuksen aikaa, jolloin ajatus yhteiskuntarauhan järkkymisestä ei käynyt mielessä. Mikäs silloin oli jalkarättejä kuivatellessa.

EPÄILYKSEN PIRUN SAUNAILTA

February 14, 2016, 8:30 pm

≫ Next: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXX

≪ Previous: OIKEUDENMUKAISUUS JA YHTEISKUNTARAUHA

$

0

0

Radanvarsikaupungissa, nykypäivänä

Löyly suhahteli kiukaan kuumilta kiviltä antaen hyväileviä höyryjään kahdelle lauteilla istuvalle tyypille. Ei oikein voinut sanoa, että kahdelle ihmiselle, sillä lauteilla istuvista hahmoista ainoastaan toinen oli sellainen. Toinen oli puolimetrinen, sarvipäinen, kiiluvasilmäinen ja sorkkajalkainen hahmo.  Vaikka hahmoa ei voinut pitää aivan tyypillisenä näkymänä suomalaisessa saunassa ei hänen vieressään istuva 61-vuotias suomalainen mies näyttänyt olevan siitä moksiskaan. Vaikutti siltä, että hahmo oli kutsuttu ja tervetullut vieras sekä entuudestaan tuttu.

Kyseinen hahmo, lukijankin hyvin tuntema Epäilyksen Piru heitti löylyä kiukaalle ja sen jälkeen kohotti oluttölkin vieressään istuvaa miestä kohti. Vanha mies kohotti oman tölkkinsä ja kopsautti tölkit vastakkain. Saunassa oli hyvä ja leppoisa tunnelma. Saunassa viha viileneepi, saunassa sappi sammuu. Epäilyksen Piru totesi hörpyn otettuaan:

- Vaan on sulla kyllä varsin pehmeät löylyt tässä saunassa, vaikka tässä sähkökiuas onkin.

 Mies otti itsekin hörpyn olutta ja totesi:

- Joo, mehän muutettiin tähän taloon viime vuoden puolella. Vanha sähkökiuas oli aivan romu, joten hankittiin sen tilalle tämmöinen ainavalmis kiuas. Eihän tässä tartte kun aukaista kansi ja sen jälkeen voi jo hetikohta heitellä löylyjä. Ja nää löylyt on kyllä paljon pehmeämpiä kuin semmosessa tavallisessa sähkökiukaassa. Se johtuu varmaan siitä, että noi kivet on tuolla syvässä montussa ja tavallaan paljon paremmin hautuneet. Kertakaikkiaan hyvä ostos. Eihän puukiuasta tietysti tunnelmaltaan mikään voita, mutta tähän olisi pitänyt väsäillä hormit erikseen, enkä sitten viitsinyt alkaa siihen puuhaan.

Epäilyksen Piru heitti lisää löylyä kiukaalle ja totesi:

- Minun täytyy vielä kertaalleen kiittää lämpimästi tästä kutsustasi. Meinaan, harvemmin minua on  näin asiakseen kylään kutsuttu saunomaan. Olen hyvin otettu. Yleensä minua joko yritetään huitoa pois, tai sitten minut ensi kertaa nähdessään ihmiset yksinkertaisesti päästävät löysät lahkeeseen ja siirtävät suosiolla älyn ämpäriin.

Eläkeläinen totesi:

- Mielellänihän minä sinut kutsuin. Olet tietysti ollut niin monen tyypin kanssa tekemisissä, ettet ehkä muista, että sinähän jeesasit minua jo silloin, kun olin työhommissa. Ja sinusta on ollut minulle monta kertaa suuri apu. Ja nythän tässä on mukava saunoa miehekkäästi pitemmän kaavan mukaan, kun vaimokin on eläkeläiskerhon kanssa oopperamatkalla Helsingissä.

Epäilyksen Piru oli tullut miehelle hyvin tutuksi hänen työuransa aikana. Hän oli nimittäin Suojelupoliisin erityistutkija, kokenut ja merkittävän uran tehnyt. Tosin enää hän oli vain eläkeläinen, mutta syytä siihen hän ehtisi utella pirun kanssa saunatauollakin. Nyt mies ja olento nauttivat löylystä ja vertasivat kokemuksiaan erilaisista saunoista. Molemmat olivat samaa mieltä siitä, että jos parhaita löylyjä haetaan, niin sellainen harvalattiainen erillinen pikkuinen puukiukaalla varustettu sauna oli ehdottomasti paras. He päätyivät myös siihen yhteiseen johtopäätökseen, että tavallinen suomalainen kylmä lager-olut oli saunomiseen paras juoma ja väliajalla paistettavaksi takkamakkaraksi he valitsivat tavallisen slörden sinapilla maustettuna. Nuo maustetut grillimakkarat sopivat sitten enempi noihin grillailuhommiin.

Oli aika lähteä tauolle vähän puhaltamaan. Mies kävi jääkaapista pari tölkkiä olutta lisää ja piru kohenteli samaan aikaan takkatulta, lisäsi pari puuta ja laittoi sitten kipinäverkon huolellisesti takaisin paikalleen. Takkapuitten seassa kun oli pihkaista närettä, joka tuppasi paksahtelemaan ikävästi ja viskomaan kipinöitä. Vaikka Epäilyksen Pirulla ei ollutkaan virallistettua suomalaisen työelämän vaatimaa tulityökorttia, niin nämä tulihommat hän ammattinsa puolesta kyllä hallitsi.

Mies ojensi pirulle oluttölkin ja istahti takkahuoneen sohvalle. Epäilyksen Piru kiitti, nirskautti tölkin auki, otti tukevan kulauksen ja ähkäisi tyytyväisenä. Sitten hän alkoi puhua:

- Niin… ne sitten pistivät sinut väkisin eläkkeelle?

- No niinhän ne pistivät.

- Vaikka sinä olet jo pitkään ollut yksi suojelupoliisin parhaista tutkijoista.

- Vaikka.

- Mikäs tämän sai aikaiseksi? Pätevä mies pannaan kävelemään.

Mies otti pitkän huikan tölkistään, ähkäisi ja kysyi puolestaan:

- Pätevä ehkä niin, mutta ei enää sopiva. Sinähän muistat sen hiljattain julkaistun tutkimuksen? Tai oikeastaan julkisuuteen päässeen sellaisen. Sehän valmistui jo 2013.

- Jaa sinä meinaat sitä sisäministeriön ja puolustusministeriön tutkimusta, joka totesi suomalaisten niin tulevaisuudenuskon kuin yhteiskunnallisen luottamuksen romahtaneen sekä taloudellisen epävarmuuden että maahanmuuton seurauksena? Ja joka oli valtiovallalle sen verran kova paikka, että tutkimus hyllytettiin ja lopetettiin kokonaan sillä se ennusti varsin perustellusti tulevaisuudessa tapahtuvaa ulkoparlamentaarista toimintaa ja niin sanottua agressiivista massojen häiriökäyttäytymistä.

- Sitähän minä. On vaan sellainen juttu, että ei sitä kokonaan lopetettu. Suojelupoliisi päätti jatkaa sitä omaan käyttöönsä. Otettiin kaksi tutkimuslinjaa. Toisessa jatkettiin alkuperäisen tutkimuksen linjoilla ja keskityttiin siihen, kuinka tilannetta voitaisiin ennalta ehkäisevin toimin rauhoittaa, vihapuhetta vähentää, suvaitsevaisuutta kasvattaa ja ynnämuutasemmosta tyhjänjoutoa retoriikkaa. Toinen tutkimuslinja puolestaan annettiin Ottiatuota-osastolle.

- Ottiatuota-osastolle?

- Ottiatuota-osastollepa hyvinkin. Minä johdin sitä, olin johtanut jo kymmenen vuoden ajan ja apunani oli kolme nuorta hyvin älykästä ja lahjakasta tutkijaa. Ottiatuota-osaston tapa toimia on aina ollut toisenlainen. Meidän tehtävämme on ollut etsiä niitä kuuluisia ”toisia näkökulmia”. Kääntää asiat päälaelleen ja etsiä sieltä jotain, mitä perinteinen tapa tutkia ei ehkä löytäisi. Paneutua asioihin niin kuin Piru Raamattuun, jos sallit vertauksen.

- Sallinhan toki. Meillä Oy Helvetti Ab:ssä ei duunata pilkkua sillä intensiteetillä kuin maanpäällisissä instansseissa. Vaan mikä teillä oli se toinen näkökulma? Mitä löysitte?

- Se toinen näkökulma oli yksinkertaisesti miettiä, että kuinka suuressa määrin valtiovalta itse oli saanut tämän tutkimuksessa mainitun tilanteen ja tulevaisuuden uhkakuvan aikaiseksi. Sillä jo tutkimuksen alussa olimme perillä siitä, että vaikka maahanmuutto yhtenä osa-alueena aiheuttaa tulevaisuudenkuvan heikkenemistä ja mahdollisia – nimenomaan suomalaisten kontolle ennustettuja – uhkakuvia, oli selvää, että valtiovalta aivan tietoisesti oli jättänyt huomioimatta jo toteutuneen uhkakuvan, eli maahanmuuttajien kantaväestöön kohdistaman jatkuvan ja toteennäytetyn väkivallan, jonka vähenemisestä ei ole minkäänlaisia merkkejä. Päinvastoin. Tämän tietoisen huomioimatta jättämisen lisäksi valtiovalta keskittyi vain ja ainoastaan siihen, kuinka kantaväestön mielikuvaa maahanmuutosta tulisi muokata positiivisemmaksi. Jos ei muuten, niin suoralla valheisiin perustuvalla propagandalla.

Epäilyksen Piru hymyili vinosti. Voisi sanoa hänen hymyilleen pirullista virkahymyään:

- Ja tällainenhan toimii harvoin.

Mies hymyili, mikäli mahdollista, vielä pirullisemmin:

- Harvoin, jos koskaan. Ja ainakin jos valehtelee, pitää valehdella ovelasti. Nyt valtiovaltamme syötti jo tuolloin, vuonna 2013 jatkuvasti epävarmemmassa tilanteessa eläville kansalaisille valetta, että tänne tuleva ammatti- ja kielitaidoton sekä väkivaltainen lössi on jotain, jota maa on odottanut pelastajaksi kuin kuuta taivaalta. Ja vaikka se ehkä tällä hetkellä maksaakin niin tuhannen perkeleesti, niin jos asiat ovat kolmenkymmenen vuoden päästä paremmin, niin tiedättekö kansalaiset, ne saattavat ehkä olla kolmekymmenen vuoden päästä paremmin.

Epäilyksen Piru päästi röhönaurun ja totesi:

- Tiedätkös, meillä Oy Helvetti Ab:ssa toimii useitakin harrastelijateatteripiirejä. Erityisen suosittuja ovat huumorinäytelmät. Ja niissä piireissä odotetaan kuin kuuta nousevaa, että tämä nykyinen poliittinen kaarti pääsee hengestään. Meidän firmamme asiakkaiksihan ne kumminkin päätyvät ja niistä saa pirun hyviä näytelmien käsikirjoittajia. Eihän niille tartte sanoa kuin että kirjoittakaa uskottavaa draamaa ihan tosissanne ja täydestä sydämestä, niin lopputuloksena on hervottoman humoristista sketsiä.

Mies kävi jääkaapista uudet oluet ja sanoi pirulle, että jatketaanko löylyssä. Piru totesi, että sehän vaan passaa. Mies ja olio kapusivat lauteille, mies heitti kipakat löylyt ja jatkoi:

- Me päädyimme tässä ottiatuota-tutkimuksessamme siihen johtopäätökseen, että valtiovalta on täysin tietoinen teoistaan ja niitten seuraamuksista, mutta kieltäytyy itsepintaisesti toimimasta toisin. Ja sitä myötä päädyimme vielä laajempaankin johtopäätökseen, eli maassamme pitää valtaa itsensä kansan palvelijasta uusrälssiksi nostanut vallan kolmikanta joka koostuu poliittisesta eliitista, virkamieseliitistä sekä niin sanotusta edistyksellisestä mediasta, joka tosiasiassa kattaa koko valtamedian. Joka tapauksessa tämä vallan kolmikanta ei miellä olevansa teoistaan millään muotoa vastuullinen sille kansalle, jota sen kuuluisi edustaa, vaan kansa on sille totaalisen alisteinen. Humanitaarinen maahanmuutto ja sen täysin kyseenalaistamaton edistäminen sekä itseisarvoksi nostaminen on tämän valtakolmion ideologisen pohjan yksi kulmakiviä. Alun perin se ei ehkä ole ollut itsetarkoitus kuin tuon valtakolmion kaikkein typerimmille jäsenille, mutta ajan myötä – melkeinpä puolivahingossa – se on noussut siihen asemaan, että kyseisen maahanmuuton kyseenalaistaminen tarkoittaisi koko valtakolmion kyseenalaistamista, joten maahanmuuttohypetystä jatketaan sitkeästi, vaikka oikein hyvin tiedetään, mitä se saa aikaiseksi.

Mies heitti uudet löylyt, otti hörpyn oluestaan ja jatkoi vielä:

- Ja loppulauselmamme oli se, että mikäli kyseinen maahanmuutto vaikka viisi- tai kymmenkertaistuu, ja valtakolmio jatkaa edelleenkin samalla linjalla, muuttuu aikaisemman tutkimuksen uhkakuva päälaelleen.

- Millä tavalla?

- Sillä tavalla, että silloin tätä niin sanottua massojen häiriökäyttäytymistä ei voida pitää enää siinä mielessä uhkakuvana, kuin mitä aikaisempi tutkimus esitti. Itse asiassa sitä voidaan pitää täysin oikeutettuna kansalaisten puolustustoimenpiteenä sitä kohtaan kohdistettua mielivaltaa vastaan.

Epäilyksen Piru otti pitkän hörpyn ja totesi:

- No kas perkelettä. Olipas aika tuhtia tekstiä. Ei silti, ihan tottahan tuo on. Vaan luovutittekos te sitten tutkimuksenne esimiehillenne? Ja kuinka sitten kävi? Ei kun anskumä arvaan. Teillä ihmisillähän on se tähän tilanteeseen sopiva sanonta eli: ”Älä ajattele. Jos ajattelet, älä puhu. Jos puhut, älä kirjoita. Jos kirjoitat, älä allekirjoita. Jos allekirjoitat, älä hämmästy.” Menikö pahasti pieleen.

- Ei menny pieleen niin. Minä tosin allekirjoitin tutkimuksen vain omissa nimissäni, sillä halusin suojella kolmen avustajani uraa. Omalta kohdalta ajattelin, että tutkimus menee mappiin ö ja oma urakehitykseni pysähtyy, mutta enhän minä edes halua enää mitään urakehitystä aina vain poliittisemmaksi muuttuvassa suojelupoliisissa ja poliisiorganisaatiossa yleensäkään. Mutta kyllä minä silti hämmästyin.

- Kuinkas siinä sitten kävi?

- No minuthan käskettiin supon päällikön, sen perkeleen Pelttarin toimistoon ja siellä olikin sitten odottamassa useampikin isompi pamppu. Minulle sanottiin suoraan, että jos suostun, niin voin jäädä täysipalkkaiselle eläkkeelle saman tien ja häipyä supon tiloista välittömästi ja pysyvästi. Jos taas en suostu, niin heille ei ole kovinkaan suuri ongelma järjestää minun pääni menoksi uusi case Aarnio. Niinpä otin ja läksin. Myytiin vaimon kanssa asunto Helsingistä ja ostettiin talo täältä Radanvarsikaupungista, kun ollaan täältä kotoisin. Vaimollekin muutto kävi hyvin, sillä hän oli ollut jo neljä vuotta työttömänä. Ei sen ikäistä ihmistä enää kukaan mihinkään palkkaa. Vaimo sai nostettua yksityisen eläkevakuutuksensa ja minä saan täyttä eläkettä joten kyllä me suht mukavasti toimeen tullaan.

- Mutta kai ne pistivät sinut allekirjoittamaan jonkunlaisen vaitiolopaperin?

- No oikeastaan ei. Ei niitten tarvinnut. Kas kun minulla on kolme lasta, ja ne ovat kaikki julkishallinnossa töissä. Minulle sanottiin suoraan, että heidän virkojensa koulutus- ja pätevyysvaatimukset voidaan tarvittaessa määritellä uudelleen ja panna virat uudelleen hakuun. Ja pitää huolta, että he eivät varmasti tule valituiksi. Ja minulle sanottiin myös, että sitä myötä pidetään huoli, että heitä ei koskaan tulla palkkaamaan julkiselle sektorille. He ovat kaikki perheellisiä, eikä heidän koulutuksellaan pahemmin yksityiselle sektorille haeta, joten eipä tässä tule asiasta pahemmin julkisesti huudeltua.

- Entäs ne avustajasi?

- Siirrettiin passipoliiseiksi. Ja vielä mahdollisimman kauas toisistaan. Yksi on Porissa, toinen Joensuussa ja kolmas Sodankylässä.

- Milloin te muuten jätitte tuon tutkimuksenne?

- Huhtikuussa 2015. Eli samaan aikaan kun kunnilta alettiin tiedustella, että pitäisi löytää majoitus 80.000:lle maahantulijalle. Eli niin poliittinen kuin hallintokoneistomme kyllä tiesi mitä tuleman pitää, mutta päätti jatkaa samalla linjalla kuin ennenkin. Eli olla tekemättä mitään. Seurauksista piittaamatta. Minä olen pitkään ihmetellyt sitä, miksi ne törpöt toimivat niin kuin toimivat. Pistin välillä foliopiponkin päähän, ja mietin salaliittoteorioita. Mutta sitten päädyin siihen, että ne ovat yksinkertaisesti seitsemän lihavan vuoden poliitikkoja jotka ovat laitettu hoitamaan seitsemää laihaa vuotta. Olla tekemättä mitään on niille luontainen tapa toimia, eivätkä ne muuhun kertakaikkiaan pysty. Silloinkin kun pitäisi toimia ja nimenomaan toimia voimakkaasti sekä päättäväisesti. Ainoa, mihin ne paskat pystyvät on puolustella mitääntekemättömyyttään välttämättömyytenä ja väistämättömyytenä. Ne eivät pysty muuhun kuin vetoamaan kansainvälisiin sopimuksiin, mutta missään ei ole olemassa sopimusta joka velvoittaa valtiota edesauttamaan omaa tuhoaan.

Mies ja olio siirtyivät löylyistä taas tauolle ja Epäilyksen Piru kysyi:

- Kuinka aiot jatkaa sitten eteenpäin?

- Jatkan elämääni eläkeläisenä niin kuin muutkin eläkeläiset. Hissukseen ja ketään häiritsemättä. Jos valtakolmion niin kovasti haluama uussuomalaisuus puolestaan tulee häiritsemään tonttiani – ja jossain vaiheessahan se epäilemättä tulee –  niin sitä varten minulla on tuolla laatikossa suvussa periytynyt Lahti-pistooli. Sillä on historian aikana aikaisemminkin pysäytetty ilman viisumia tontille pyrkineitä. Enkä minä olisi muutenkaan pystynyt jatkamaan supossa. Sen Pelttarin myötä supo on muutenkin hyvää vauhtia muotoutumassa poliittiseksi poliisiksi, joka ei ole kiinnostunut kansalaisten, vaan pelkästään valtakolmion turvallisuudesta ja sen aseman säilyttämisestä. Voi helvetti sentään, ajatteles, että meillä on suojelupoliisin johtajana entinen Anne Holmlundin poliittinen valtiosihteeri. No, jätkä on vasta viisikymppinen ja petaa itselleen korkeaa asemaa liittovaltiohirviössä. On vaan jotenkin niin sääli, että  Suomen valtion sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta vastaava organisaatio on enää pelkkä poliittinen ponnahduslauta.

Epäilyksen Piru kohenteli tulta ja myönsi:

- Niin, kyllähän se mainitsemasi Pelttari teki viime avautumisessaan hyvin selväksi suojelupoliisin linjan. Mitenkäs se meni… niin, heppu totesi, että ”kansalaisten katupartioista on enemmän haittaa kuin hyötyä” ja jätti turvallisuusviranomaisena taktisesti muistamatta, että mitähän varten ne partiot on perustettu ja mitähän se suojeluspoliisi ei muistanut laskea uhkakuvaksi.

Mies myötäsi:

- Kyllä niin, ja sama häiskä muistutti myös, että ”On kiistatonta, että keskustelu on koventunut ja äärimielipiteet ja vihapuhe ovat merkittävästi lisääntyneet. Sosiaalinen media vielä voimistaa ilmiötä. Myös näkyvää ulkomaalaisvastaisuutta on voimakkaammin.” Eli supolle kantaväestön poskensoitto haittamaahanmuuttajien väkivallasta on ensisijainen turvallisuusviranomaisten huolenaihe, ja se varsinainen haittamaahanmuuttajien tekemä väkivalta taas kuuluu järjestyspoliisin kirjaamiksi yksittäistapauksiksi, joista ei voi, eikä saa tehdä mitään johtopäätöksiä. Tulee muuten myös huomata, että tämä termi ”vihapuhe” on puhtaasti tietyn poliittisen suunnan käyttämä lyömäase, joten se, että valtakunnan yksi korkeimmista turvallisuusviranomaisista käyttää sitä termiä on enemmän kuin hälyttävää. Mitä hittoa minä enää tuollaisessa läävässä tekisin?

- Nyt kun asiaa miettii, niin etpä mitään. Oletko muuten kertonut tästä kenellekään?

- Parhaalle kaverilleni. Hän on korkea-arvoinen virkamies sosiaali- ja terveysministeriössä. Saanut sosiaalineuvoksen arvonimenkin. Me ollaan pidetty yhtä pienestä pitäen, jo niistä ajoista kun oltiin nulikoita täällä Radanvarsikaupungissa. Hän tuli minun luokseni saunomaan pari viikkoa sitten ja kerroin kuinka asiat ovat. Hän meni kyllä jotenkin kovasti mietteliääksi, vaikka virkakoneiston uskollinen jäsen onkin.

Epäilyksen Piru otti taas naamalleen virkahymynsä ja sanoi:

- Niin meni. Hän nimittäin sanoi sulle, että hänhän taitaa olla paska jätkä. Ja sitä hän hokee nytkin.

- Hä? Mistä sinä tuon tiedät?

- No hei, minähän olen Epäilyksen Piru. Ja olen tavannut kaverisi viimeisen parin viikon aikana useasti ihan Oy Helvetti Ab:n virkapirun ominaisuudessa. Hän on muuten ollut jo viikon sairaslomilla ja tinttaa koko ajan melko ahkerasti tenua. Olen käynyt morjestamassa häntä useamman kerran, eikä häntä oikeastaan tarvitse edes pahemmin kannustaa ajattelemaan. Voisi puhua ketsuppipulloilmiöstä, joka alkoi sinä samana iltana, kun te saunoitte ja juttelitte.

- Mitä hän on sitten sanonut?

- Hän on tajunnut, että vaikka hän ehkä siviilissä onkin lupsakka ja joviaali jätkä, niin virantoimituksessaan hän on ollut pelkkä kuori, tyhjä mies, jolla on eksoskeletonina ollut titteli, oppiarvo ja virka-asema. Ne ovat muuttuneet hänelle itsetarkoitukseksi, eikä sillä, mitä hänen johtamansa organisaation tulisi kansalaisille tehdä ole ollut hänelle enää merkitystä. On ollut vain koneisto koneiston vuoksi, ja sen aseman pönkittäminen. Koneisto, joka ei ole koskaan väärässä. Hän on tajunnut koko virkauransa ajan toteuttaneensa käskyjä ja lausuneensa lauseita, jotka hänelle on annettu ylemmistä virkaportaista. Hän on toteuttanut määräykset mitään kyseenalaistamatta ja lausunut lauseet papukaijana, yhtään ajattelematta sitä, että oliko niissä järkeä vai ei. Miksi hän olisi ajatellut? Sillä lauseet tulivat koneiston sisältä joten pakkohan niitten oli olla totta.

- Tuo ei kyllä kuulosta ihan kaveriltani. Hän on aina ollut melko tarkka asemastaan, ja siksi emme ole pahemmin töistämme puhuneet. No, minähän en ole saanut puhua niistä muutenkaan.

- Kyllä se on kaverisi. Se kaveri, jonka virkamies oli kauan aikaa vanginnut sisälleen. Erityisesti häntä hävettää se, että kun hän on nyt päässyt asemaan, jossa hänen itsensä tulisi antaa määräyksiä ja lausua omia lauseita, hän on tajunnut, että ei hänellä ole niitä. Ei hänellä ole niitä koskaan ollutkaan. Hän on kalkkeripaperi. Mies ilman omia mielipiteitä ja ilman omia ajatuksia. Siksi hän on jatkanut niitten lauseitten lausumisia, joita hänen tuli aikanaan papukaijana toistaa. Hänen maailmansa tuli valmiiksi silloin, kun hän pääsi nykyiseen asemaansa, eikä hän osaa eikä uskalla sitä muuttaa, koska hän kyseenalaistaisi silloin niin koneiston kuin oman identiteettinsä siinä. Siksi hän pitää huolen, että häntä alempana oleviin johtotehtäviin nimitetään ainoastaan  samanlaisia kalkkeripapereita kuin mitä hän itsekin on.  Ja hän allekirjoittaa täysin asemansa osana valtakolmiota. Hän oli aikaa sitten unohtanut, mitä varten julkishallinto on perustettu. Nyt hän alkaa muistamaan sen, ja häpeää syvästi.

- Taitaa ottaa kaverille aika koville… ettei se vaan mitään ittelleen… minä tiedän, että sillä on kotonaan Browningin 6,35-millinen.

- Onhan sillä. Mutta ei siinä ole kuteja kuin ne, mitä lippaassa on, ja ne minä otin pois jo viikko sitten. Eikä hän itselleen mitään tee. Selväähän on, että totuus koskee eniten, mutta hän on ottanut kivun vastaan kuin mies. Kuin mies, joka on vasta löytänyt itsensä. Ei hän luhistu. Hän kasvaa. Ja hän on usein maininnut sanan ”sovitus”. Tiedä hänestä, mitä hän saa vielä aikaiseksi. Vaan eiköhän oteta vielä löylyt.

- Otetaan vaan. Mutta odotapa hetkinen.

Mies käveli olohuoneeseen ja toi tullessaan viskipullon ja kaksi lasia, joihin kaatoi hömpsyt.

- Epäilykselle. Se on kuitenkin mielivallan ja pakolla syötetyn propagandan yksi suurimpia vihollisia.

- Epäilykselle.

Lasit kilahtivat yhteen ja sen jälkeen seurasi tällaisilla hetkillä niin tutut kulaus, ähkäisy ja pienet päänpuistelut. Sen jälkeen kaksikko painui löylyyn, josta alkoi kuulua kiukaan suhina, vastan läiske ja hyväntuulinen puheensorina.

Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut.

Epäilyksen Pirun kuva © Thule. Kiitokset kirjoituksen alkuinspiraatiosta Ink Visitorille, Sledge Hammerille ja Kumitontulle.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXX

February 17, 2016, 12:03 am

≫ Next: NÄKYIKÖ NAHKAA JA MISSÄ MÄÄRIN?

≪ Previous: EPÄILYKSEN PIRUN SAUNAILTA

$

0

0

1. Kolme federalistia, kolme unelmaa

Luin Roopen mediaseurannan kautta tuoreen Helsingin Totuuden jutun, jossa haastateltiin Alexander Stubbia. Juttu pisti mietteliääksi. Eihän siinä varsinaisesti mitään uutta ollut, kyseisen miehen sielunmaisema on kyllä ollut selvillä ennenkin. Olen toki tietoinen siitä, että Stubb on mies, jolla on Unelma. Hänen unelmansa on Euroopan Liittovaltio, jossa Suomella ei ole osaa kuin maakuntana jossain Liittovaltion reuna-alueilla. Hänen lojaliteettinsa ei koske Suomen valtiota, vaan hän on uskollinen nimenomaan unelmalleen.

Samoin voi sanoa, että hänen lojaliteettinsa ei koske Suomen kansaa. Kun katsoo hänen elämänhistoriaansa, niin eihän hän ole sen kanssa ollut pahemmin tekemisissäkään. Se on hänelle lähinnä pelkkä teoreettinen käsite, jolla ei ole itseisarvoa, joten sen voi yliviivata ja kirjoittaa uudestaan haluamallaan tavalla. Tavallinen suomalainen, sanotaan nyt vaikka minä, on hänelle lähinnä mysteeri, sillä hän ei voi käsittää, miksi minä en jaa hänen federalistisia arvojaan ja päinvastoin pyrin kaikin mahdollisin keinoin kampittamaan hänen unelmaansa. Ehkä hän mieltää minut syöpänä, joka on sairastuttanut hänen rakkaan unelmansa:

Puheenaiheena on Stubbille rakas Euroopan unioni, jonka kanssa hän on ollut tekemisissä 20 vuotta: tutkijana, virkamiehenä, europarlamentaarikkona ja useassa ministeriroolissa.

Tuo rakkauden kohde voi nyt huonosti, se on sairastunut. Ja sitä pitää puolustaa!

“Mutta nyt puuttuu johtavilta poliitikoilta kansalaisrohkeutta puolustaa eurooppalaisia arvoja”, hän sanoo.

Stubb on unelmansa aivopesemä ja egoistina hän ottaa itselleen oikeudekseen määritellä ”eurooppalaiset arvot”.  Hän ei ymmärrä sitä, että hänen mainostamansa nationalismista luopuminen, multikulturalismi ja rajojen aukaiseminen rajattomalle maahanmuutolle eivät ole minun, eikä hyvin monen muunkaan ihmisen arvoja. Koska me näemme niitten arvojen seuraukset. Stubbin ei niitä tarvitse nähdä, sillä Stubbin kaltaiset ihmiset ovat aina niitä, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa. Heillä on varaa ylläpitää unelmaa, ja unelmoida toistenkin ihmisten edestä ja ennen kaikkea väkipakolla vetää muut ihmiset unelmaansa. Jos Stubb olisi syntynyt aikanaan Neuvostoliitossa, hän olisi ollut nomenklaturaan kuuluva puoluepampun poika.

Koska Stubbin ei tarvitse henkilökohtaisesti jokapäiväisessä elämässään elää unelmiensa seurauksia, hän voi pitää niistä itsepintaisesti kiinni, vaikka niitten seuraukset hänelle aika ajoin näytettäisiinkin. Aivan kuin tapahtui tuossa haastattelussa. Haastattelussa Stubb toteaa:

Alexander Stubb ei voi ymmärtää suomalaisia, jotka vastustavat EU:n taakanjakoa pakolaiskriisissä.

Jonka jälkeen jutussa kerrotaan hieman ympäristöstä, jossa haastattelu tehdään.

Istumme Sofitel-hotellin kirjastossa Brysselissä. Taustalla olevilla sohvilla lämmittelee kaksi maastopukuihin sonnustautunutta sotilasta. Pöydällä ja lattialla lojuu rynnäkkökiväärejä, radiopuhelimia, luotiliivejä ja muuta sotilaille elintärkeää tavaraa.

Johon Stubb toteaa:

“Ei tämä ole se Bryssel, josta lähdin vuonna 2008”, Stubb sanoo terroriuhan alla elävästä kaupungista.

Hän ei todellakaan tajua, että nimenomaan hänen, ja hänen kaltaistensa ihmisten niin syvästi rakastama unelma on juuri se tekijä, minkä vuoksi nuo rynnäkkökiväärimiehet ovat tuossa hotellissa. Ilman heidän unelmaansa Bryssel olisi paljon rauhallisempi kaupunki. Ei Stubbin tarvitse tajuta, sillä tarvittaessa nuo rynnäkkökiväärimiehet suojelevat juuri häntä. Sen sijaan jos tavallinen kansalainen ottaa mutkan mukaan turvakseen, hän on rikollinen. Pahempaa kuin rikollinen, sillä  hän toimii Stubbin unelman ja eurooppalaisten arvojen vastaisesti väittäessään, että unelma aiheuttaa turvattomuutta.

Eihän Stubb ole varsinaisesti kovin originaali tapaus. Hän on oikeastaan pelkkä sinikopio. Hänen kaltaisiaan ihmisiä on ollut maailman sivu. Valtiot vaihtuvat, aatteet vaihtuvat mutta näille ihmisille yhteistä on juuri Unelma. Heidän oma unelmansa, eivätkä he ole tyytyväisiä, ennen kuin ovat syöttäneet unelmansa väkisin kaikille muillekin. Vaikka näitten muitten ihmisten omat unelmat siinä samalla murskaantuisivatkin.

Stubbista tulee mieleeni samanlainen unelmoitsija, Arvīds Pelše. Pelše oli Latviassa vuonna 1899 syntynyt kommunisti, joka siirtyi ensimmäisen maailmansodan loppuaikoina Venäjälle ja alkoi kohota kommunistisen puolueen hierarkiassa. Hänelläkin oli tietty Stubbin unelmaa muistuttava federalistinen unelma, jonka mukaan pienemmät valtiot tuli ottaa osaksi suurempaa kokonaisuutta. Ensimmäistä kertaa hän yritti päästä levittämään unelmaansa kotimaahansa Latviaan vuonna 1919, mutta ajettiin verissä päin pois. Mies jäi Neuvostoliittoon toteuttamaan siellä suurta unelmaansa.

Vuonna 1940 hän sai unelmansa toteutumaan myös Latvian kohdalla, tosin latvialaisten itse sitä pyytämättä ja haluamatta. Palkkioksi unelmalle omistautumisestaan hänestä tuli Latvian Neuvostotasavallan kommunistisen puolueen pääsihteeri vuonna 1959. Lopulliseksi palkkioksi siitä, että hän ei ollut uskollinen isänmaalleen vaan Unelmalle, hänestä tuli NKP:n politbyroon täysjäsen vuonna 1966. Samainen Pelše ehdotti alkuperäisen kotimaansa Latvian pääkaupungin Riikan nimen vaihtamista Gagariniksi, mutta politbyroo tuumasi, että ehkä joku raja on Neuvostoliitossakin. Arvīds Pelše kuoli vuonna 1983 arvostettuna kommunistina ja unelman vaalijana.

Aivan niin kuin Stubbkin, Pelše ei voinut etukäteen tietää, mitä hänen unelmastaan seuraisi. Sillä sitä ei oltu koskaan aikaisemmin kokeiltu. Siitä seurasi miljoonille ihmisille kärsimystä, nälkää ja kuolemaa, mutta Pelšen – niin kuin ei Stubbinkaan – ei tarvinnut sitä henkilökohtaisesti kokea. Niinpä Pelše saattoi kuolla ylpeänä miehenä, tuumien että hänen unelmansa oli hyvä asia ja että hänen elämänsä ei ollut turha.

Luulisin, että Alexander Stubb ja Arvīds Pelše olisivat tulleet hyvin toimeen keskenään. He olivat molemmat kotoisin pienestä maasta, jonka kuviot eivät heille riittäneet. Heillä oli ylikansallinen unelma, jonka he syöttivät väkisin syntymämailleen ja sen kansalaisille, aiheuttaen samalla syntymämaissaan väestöpohjan etnistä muutosta, jota ei parhaimmallakaan tahdolla voinut pitää maille positiivisena asiana . Heitä molempia saatettiin kyllä laajalti pitää maanpettureina, mutta kumpikaan heistä ei olisi edes ymmärtänyt syytöstä, sillä heidän isänmaataan ei määritellä rajoilla eikä etnisyydellä, vaan sen määrittelee yksinomaan unelma.

Jaa entäs se kolmas federalisti? No hänhän oli Vidkun Quisling. Häntäkin saattoi pitää federalistina, sillä hänkin oli halukas siirtämään oman isänmaansa osaksi suurempaa hallinnollista yksikköä eli Hitlerin Neuropaa. Hänkin oli valmis rajoittamaan oman isänmaansa itsemääräämisoikeutta. Hänelläkin oli unelma.

Kolme federalistia. Kolme unelmoijaa. Pelše oli kunnioitettu mies ja hän sai korkeita kunniamerkkejä. Stubb on kunnioitettu mies ja hän on saanut korkeita kunniamerkkejä.

Quisling puolestaan sai palkkiokseen suvereniteettinsa takaisin saaneelta Norjalta kuulaa ottaansa.

Mikä meni Quislingin kohdalla pieleen, vaikka puitteet olivat suht samanlaiset?

On varmaankin niin, että tuo Unelman kanssa pelaaminen on vähän niin kuin uhkapeli. Täytyy veikata voittavaa hevosta. Jos asettaa panoksensa väärin, voi huomata, että se mikä oli veikkaajalle Unelma olikin muulle kansalle maanpetos.

2. Oliskos ehkä kannattanut uskoa aikaisemmin?

Poliisiammattikorkeakoulun toteuttama ja hallituksen tilaama tutkimus saa aikaan hieman kaksijakoista mieltä täällä omassa päävärkissäni. Ensinnäkin tietysti tyytyväisyyden, sillä tuossa tutkimuksessa tehdään niin kertakaikkisen selväksi, että täällä voiman pimeällä puolella ollaan oltu koko ajan oikeassa. Toisaalta pistää puolestaan ihmetyttämään, että onko meidän hallituksemme niin kertakaikkisen pölkkypäillä miehitetty, etteivät ne ymmärrä itsestäänselvyyttä ennen kuin joku tutkija sen niille kertoo.

Eri asiahan on tietysti, että ymmärtävätkö ne sen vieläkään. Joka tapauksessa tutkimus vääntää rautalangasta sen, mitä on rautalangasta ja ajoittain ratakiskosta väännetty noin kymmenessä tuhannessa eri lähteessä noin miljoona kertaa. Otetaanpa hieman otteita asiasta kertovasta jutusta, mitä sitäkin voi pitää erään sortin ihmeenä, sillä se on julkaistu Helsingin Sanomissa:

Maahanmuuttoon liittyy vakavia turvallisuusuhkia ja rikollisuutta. Suomi on valmistautunut huonosti uhkiin.

…

Pahin skenaario Suomelle olisi ”kymmenien ellei satojen tuhansien laittomien maahanmuuttajien pyrkiminen Suomeen”. Sillä olisi raportin mukaan huomattavia vaikutuksia Suomen turvallisuuteen.

…

Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos hädin tuskin selviävät paikoin nykyisestäkään tilanteesta.

…

Suomi ei ole raportin mukaan onnistunut tähänkään asti kotouttamisessa. Viime vuonna vaikeassa taloustilanteessa Suomeen saapui turvapaikanhakijoita kymmenkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.

…

Kotouttaminen ja maahanmuuton hallinta on jäänyt paikoin kokeilukulttuuriksi ilman kestäviä vaikutuksia yhteiskunnalliseen turvallisuuteen.

…

Tutkijat huomauttavat, että Etelä- ja Keski-Ruotsissa on jo 55 maantieteellistä aluetta, joissa paikallinen rikollisverkosto aiheuttaa merkittävää turvattomuutta.

…

On selvää, että mikäli hallitsematon maahanmuutto jatkuu yhtä runsaana vuosia, ei yksikään valtio Euroopassa kestä sitä yhteiskuntarauhan vaarantumatta. Ruotsin suurten kaupunkien kehitys -- on tästä esimerkki.

Täällä voiman pimeällä puolellahan tästä ollaan oltu selvillä iät ja ajat. Täällä on tajuttu, että uhka, haitta ja rasite ei muutu voimavaraksi, vaikka sitä kuinka sellaiseksi haluaisi kutsua. Erityisesti jutussa pisti silmään tämä lause:

Tutkimus arvioi, että yhteiskunnallista turvallisuutta rakentava maahanmuuttopoliittinen keskustelu on vasta alussa.

Ja tähän täytyy kyllä todeta, että voi Herran Perkele, eikö tuota keskustelua olla viimeiset kymmenen vuotta tarjottu? Vaan kun ei ole kelvannut, sillä se keskustelu on tuomittu rasistiseksi ja äärioikeistolaiseksi. Olisiko ehkä kannattanut kuunnella jo kymmenen vuotta sitten?

Mitä tästä seuraa? Oletettavasti jonkunlainen imperiumin vastaisku on tulossa. Missä muodossa, se jää nähtäväksi. Henkilökohtaisesti veikkaan, että tutkimuksesta otetaan jopa onkeen. Tai ainakin yhdestä jutussa kirjoitetusta lauseesta:

Suomen pitää tehdä varsin ”innovatiivisia ratkaisuja, jotta kriisi saadaan hallintaan”.

Oletettavasti ”innovatiivisista ratkaisuista” tulee uusi muotisana, ja näitä uusia, vallankumouksellisen innovatiivisia uusia keinoja tulevat olemaan mm.

- Lisää rahaa kotouttamistoimintaan.

- Lisää palkattua henkilökuntaa kotouttamistoimintaan.

- Lisää suvaitsevaisuus- ja kansainvälisyysvalistusta kantaväestölle.

- Lisää rahaa maahanmuuttajien harrastustoimintaan.

- Lisää rahaa maahanmuuttajien äidinkielen- ja kulttuurinopetukseen.

- Lisää jalkapalloa.

- Lisää rasismintutkimusta yliopistoihin.

Luonnollisesti suvaitsevaiston puolelta löytyy se hardcore-osasto joka ei halua kerta kaikkiaan luopua hyvistä ja helpolla saatavista kickseistään, joten mitä varmimmin se aloittaa joukkorääkymisen. Veikkaan, että suosikkilauseena tulee olemaan ”on vastenmielistä itsekkyyttä ajatella vain suomalaisten turvallisuutta silloin, kun maailma on täynnä hätää kärsiviä lapsia”.

Nähtäväksi jää. Joka tapauksessa tässä tutkimuksessa heitettiin peliin sellainen pallo, jota on vaikeaa lyödä vastapallona takaisin. Jäämme odottamaan.

NÄKYIKÖ NAHKAA JA MISSÄ MÄÄRIN?

February 18, 2016, 5:21 am

≫ Next: JOTAIN IHAN MUUTA XXXV

≪ Previous: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXX

$

0

0

Hotellin respasta täytyy todeta, että aika ajoin käy sääliksi puolestaloukkaantumiskoneistoamme. Se kun yrittää kaikin mahdollisin keinoin opettaa kantasuomalaisille, kuinka ihanaa, välttämätöntä ja väistämätöntä uusi muslimiväestömme on ja kuinka meillä on heiltä niin paljon oppimista. Ja aina kun ammattimaiset alaleuan väpättäjät ovat saaneet keksittyä uusia hienoja iskulauseita, nämä heidän kävelevät solidaarisuuspystinsä menevät ja vesittävät koko homman.

Tuoreimpana esimerkkinä on tapausLieksasta. Kyseessähän ei sinänsä ole asia joka maapallon akselia suuremmin siirtelee, mutta kuvaa hyvin islamilaisten, tässä tapauksessa somalien röyhkeyttä ja suorastaan miehittäjän asennetta. Eli nyt on vedetty pellollinen kik-herneitä klyyvariin, koska kantasuomalainen mies on nähnyt musliminaisia uima-asussa heidän suljetulla uintivuorollaan. Ei toki sentään livenä, mutta valvontakameran nauhalta kumminkin ja silloin on loukattu eräitäkin kunnioita erittäinkin verisesti.

Eli kyseessähän oli tapaus, jossa naispuolisille käveleville solidaarisuuspokaaleille oltiin ruinaamisen jälkeen saatu aikaiseksi oma, muilta suljettu uintivuoro. Uimahallin henkilökunnalla oli ollut aihetta epäillä, että vuorolla oltiin rikottu uimahallin järjestyssääntöjä, joten työntekijä oli katsonut valvontakameroitten nauhalta, mitä siellä oltiin puuhailtu. Ja lopputulema on sitten joukkorääkymistä, jonka perusteella nämä somalinaiset onkin suurin piirtein raiskattu. Mikä muuten olisikin ensimmäinen kerta, sillä onko kukaan lukijoista mahtanut kuulla, että suomalainen olisi raiskannut somalinaisen tai edes seksuaalisesti ahdistellut heitä?

Yhtä kaikki, nyt somalinaisia jurppii ja heidän miehiään vielä enemmän, ja tästä kertoo uutinenkin:

- Miehemme ovat erittäin vihaisia ja epäluuloisia nyt uintivuoroa kohtaan. Perheen sisällä voi olla isokin juttu, jos joku mies on nähnyt toisen vaimon uima-asussa

Ja tämänhän totesi jutussa somalinainen nimeltä Mahamed Luul Abukar joka ei tosin muista, havaitse, tajua tai häntä ei edes kiinnosta se seikka, että kantasuomalaisen perheen sisällä voi puolestaan olla isokin juttu jos – ja kun – näitten musliminaisten nyt niin kovin vihaiset miehet harrastavat suomalaisia naisia kohtaan uimahalleissa, mitenkäs sen nyt sanoisi, huomattavasti luovempaa, avoimempaa ja jopa iholle käyvää visuaalista tutustumista. Eikä tälle kyseiselle somalinaiselle näytä olevan kovinkaan suuri ongelma siinä, että nämä heidän naistensa kunniasta nyt niin kovin vihaiset miehet ovat syyllistyneet suomalaisia naisia kohtaan raiskauksiin, joukkoraiskauksiin, pahoinpitelyihin ja seksuaalisiin ahdisteluihin.

Tuossa hieman aikaisemmin tuli kirjoitettua oikeudenmukaisuudesta. Mielestäni ei ole kovinkaan oikeudenmukaista, että suomalaisten verorahoilla elävät tyypit menevät suomalaisten verorahoilla hankituista asunnoistaan suomalaisten verorahoilla rakennettuun uimahalliin suomalaisten verorahoilla kustantamaan yksityiseen uimavuoroon ja sen jälkeen syyllistävät ne heidät elättävät suomalaiset siitä, jota he itse tekevät noin satakertaisesti.

Ei ole myöskään kovin oikeudenmukaista, että myös suomalaisten verorahoilla elävä Yle tarttuu tyhjään täkyyn ja menee tekemään tästä uutisen. Silloin kun mediaamme aikanaan saattoi sanoa mediaksi, olisi vastaava uutispäällikkö tokaissut tästä ruikutuksesta että hypätkää jortaniin. Tai uima-altaaseen. Tai koskeen. Tai ihan mihin tahansa. Whatever. Kunhan hyppäätte.

Mutta jutussa herättää huomion vielä eräs lause:

Naiset eivät halua lopettaa uintivuoroa, vaan tietää, kuka nauhat on nähnyt ja millä oikeudella.

Miksi? Haluavatko he ehkä tehdä rikosilmoituksen valvontanauhaa katsoneesta työntekijästä? Vai haluavatko he, että heidän naistensa kunnian loukkaamisesta vihan kostajiksi muuttuneet miehensä harjoittavat ehkä yksityistä sharia-oikeutta?

Hotellin respasta ei oikeastaan voida antaa näille kunniastaan tarkoille ihmisille muuta neuvoa, kuin että suksikaa helvettiin. Tai ainakin Somaliaan. Siellä voitte olla varmoja, että vääräuskoinen ei vahingossakaan pääse näkemään neliösenttimetriäkään ylimääräistä somaliämmän nahkaa.

Kuvassa muutama neliösentti tabua.

Asian tiimoilta tuli mieleen toinen, kylläkin siihen liittyvä asia. Islamilaisessa kulttuurissahan alastomuus on tabu. Kaikin puolin. Kuitenkin islamilaiset jätkät harrastavat joukkoraiskausta, eikä heillä ole silloin mitään ongelmaa olla jortikka pystyssä  muitten jätkien katseltavina. Kaipa tabu venyy ja joustaa tilanteen mukaan. Suomalaiset jätkät taas voivat kyllä saunoa alasti porukalla, mutta ne erektiot jätetään sitten kotikäyttöön. Niin kuin kuuluu tehdäkin.

---

JOTAIN IHAN MUUTA XXXV

February 21, 2016, 2:07 pm

≫ Next: PIKAKELAUS

≪ Previous: NÄKYIKÖ NAHKAA JA MISSÄ MÄÄRIN?

$

0

0

Eli kun pikku-Ykä rokkasi, mutta Kekkoslovakia ei

Tällä hetkellähän tilannehan on maassamme sellainen, että elämme jokseenkin mielipuolisia aikoja jolloin hölmöläiset eivät vain neuvo, vaan myös asemansa perusteella vaativat, kuinka tolkullisten ihmisten täytyy kantaa säkillä ei edes valoa, vaan pimeyttä tupaan. Minä kuulun (no, ainakin omasta mielestäni) niihin ns. tolkullisiin (siis ei vastapuolen määrittelemiin ”uustolkullisiin”) ihmisiin ja on selvää, että niin minua kuin kaltaisiani vihataan suvaitsevais-monikulttuurisuskovaisten taholta kuin ruttoa joka sairastaa koleraa joka sairastaa tippuria, jolla on satiaiset joita vaivaa visvasyylä ja paha jalkahiki.

Se käy aika ajoin väsyttämään, joten täytyy välillä kirjoittaa jotain ihan muuta. Kirjoituksessani palaan pikku-Ykän musiikilliselle 1970-luvulle. Rock´n´roll vei pienen miehen mennessään niin että perävalot vaan näkyi. Sinänsä Kekkosen Suomea ei rock´n´roll vielä vienyt läheskään sillä lailla mukanaan kuin pientä Ykää, joten laitan tähän kirjoitukseen tiettyjä videoita näiltä vuosilta jotka hahmottavat hieman tilannetta. Videoita kappaleista, jotka kolahtivat Ykälle ja sellaisista, jotka kolahtivat Kekkoslovakialle. Eli uskaltaudun siis ensimmäisen kerran upottamaan kirjoitukseeni videoita, enkä edes kuvittele, että lukija kahlaisi ne kaikki läpi. Mutta joku lukija omasta ikäpolvestani saattaa katsella muutaman videon ja tuntea tietyn muiston haikeuden.  Ja joku 1990-luvulla syntynyt saattaa katsella muutaman videon tuumien, että oliko tuo todellakin ihan tommosta. Tajuten ehkä samalla, että ilman muuta myös 2030-luvulla syntynyt suomalainen katsoo hänelle nykyisin tärkeitä kappaleita naama samanlaisella hymyn tirrillä ja päätään puistellen. 

Pikku-Ykän 1970-luku ei mene ihan kalenterin mukaan, vaan se alkaa vuodesta 1972 ja päättyy vuoteen 1982. Hetkestä, jolloin kaikki muuttui hetkeen, jolloin kaikki muuttui. Se ensimmäinen kerta, jolloin kaikki muuttui, oli se, kun Perskeleet muuttivat Oy Firma Ab:n kerrostaloasunnosta rivitaloasuntoon vuonna 1972 ja sen kunniaksi isä-Perskeles, ryökäle, meni ja osti taloon radionauhurin. Tämmöisen Philipsin masiinan, joka muutti kaiken:

Sehän oli tietysti nykymielessä varsin alkeellinen sillä se toimi c-kasetilla, ja kelaamisessakin sitä piti painaa jatkuvasti kelaushanikasta (se isoin hanikka tuossa kuvassa) että kelaaminen onnistui, mutta pikku-Ykälle tuo masiina edusti tekniikan uusinta huippua joka aukaisi hänelle aivan uuden maailman ja jolla saattoi äänittää rokkia niistä harvoista Yleisradion rokkia sisältävistä ohjelmista, mitä silloin oli tarjolla. Ja muuta kuin Yleisradio ei silloin tietenkään ollut. Yleisohjelma ja Rinnakkaisohjelma. Kaksi kanavaa. Rinnakkaisohjelma oli se, jolla oli merkitystä ja tärkein ohjelma oli tietenkin lauantaisin tuleva tunnin mittainen Nuorten Sävellahja. Tuo masiina toi rock´n´rollin Perskeleittenkin huusholliin. Vaikkei isä-Perskeles siitä välttämättä niin kauhean mielissään aina ollutkaan.

Väliin sukupolvitesti: Millä lailla lyijykynä liittyy olennaisesti c-kasettiin?

Ja mitä sitten tuli äänitettyä? Mikä jäi pikku-Ykälle 1970-luvun musiikkitarjonnasta eniten mieleen? Ja mikä taas kiinnosti muuta Suomea eli silloista Kekkoslovakiaa? Maut kun eivät ihan välttämättä kohdanneet. Nykyisin ei ole mikään uutinen, että 70-vuotias häiskä menee katsomaan vaikka Deep Purplen konserttia ja iskelmämusiikin ja rock-musiikin rajakin on hämärtynyt ja muuttunut osittain olemattomaksi,  mutta silloin tilanne oli hyvinkin toinen.

Aloitetaan vuodesta 1972. Silloin pikku-Ykä nauhoitti radiolähetyksestä kappaleen Metal Guru, jonka esitti Marc Bolan & T. Rex. Kappaleen jyräävä rytmi teki vaikutuksen ja jopa tietyllä tavalla pelotti ja kuitenkin samalla hiveli pienen pojan kuuloluita. Tietysti kun pikku-Ykä ei osannut vielä englantia, niin kappaleen sanoitus ”metal guru, is it you” kuulosti että ”nevotölyy, iippitsil”. On tullut aikaisemminkin todettua, että englannin kieli oli huomattavasti mielenkiintoisempaa silloin, kun sitä ei vielä osannut.

Vuoden 1972 toinen kappale on Alice Cooper ja Schools Out. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei pikku-Ykä loppujen lopuksi tykännyt Alice Cooperista varsinaisesti hänen musiikkinsa vuoksi, vaan siksi, että heppu oli vuoden 1972 seitsenvuotiaan nyhtänköljäläisen mistään mitään tajuamattoman pojan näkövinkkelistä niin kertakaikkisen härskin näköinen jätkä. Olihan pikku-Ykällä Alice Cooperin juliste huoneensa seinälläkin. Juliste muistaakseni tuli laitettua seinälle silloin vallankumouksellisen uudella keksinnöllä sinitarralla, ja isä-Perskeles kysäisi että piruako sinä tommosen härpäkkeen kuvaa tuohon seinälle laitat. Ei kuitenkaan käskenyt ottaa pois. Ehkä hän oli loppujen lopuksi oikeassa. Piruako niitä kaiken maailman härpäkkeitä seinälle laittamaan.

Kyseisenä vuonna 1972 taas Kekkoslovakia oli puolestaan innoissaan Sammy Babitzinin syksyn sävelen voittamasta kappaleesta Daa-da Daa-da. Kyseisestä videopätkästä on pakko myöntää, että playback oltaisiin voitu tehdä ehkä hieman paremmin ja pitää edes piuha kitarassa kiinni ja mikki laulajan edessä. Kappaleestahan tuli sittemmin legenda, sillä Sammy Babitzin kuoli seuraavana vuonna auto-onnettomuudessa, jolloin kappaleen sanoitus ”daa daa, daada daada, kiitää alla autostraada, aina kiire kiire jonnekin on” sai ihan uuden merkityksen.

”Eilen oltiin Mikkelissä, huomenna, en muista missä”. Sinänsä kyseinen kappale oli silloisessa tango-, iskelmä- ja valssivetoisessa Kekkoslovakiassa yleistä keskiarvoa huomattavasti rockimpi.

 Siirrytään vuoteen 1973 ja silloin pikku-Ykän tajuntaan iski totaalisen kybällä englantilainen, Wolverhamptonista kotoisin oleva bändi nimeltä Slade, joka oli siihen aikaan vissiinkin Euroopan suosituin yhtye. Silloin kun pikku-Ykä oli pikku-Ykä näytti siltä, että yhtyeen soolokitaristi Dave Hill oli mahdollisimman cool jätkä, mutta näin vanhana miehenä näyttää siltä, että heppu oli koko lailla pelle. Mutta toisaalta sehän oli ideakin, sillä pellenä hän osasi myydä Sladen musiikin, vaikkei sitä säveltänytkään. ”You write it, I sell it”.  Ajat ja asiat muuttuvat, mutta bändi oli todella tanakka tekijä musiikissaan ja soitti suohon suurinpiirtein koko seuraavan rock-sukupolven ja joka tapauksessa oli selvää, että bändin laulajalla Noddy Holderilla styrkkarit olivat vain lähinnä rekvisiittana. Heppu kun karjui niin kovasti, että ei se niitä tosiasiassa tarvinnut. Pikku-Ykä muistaa hyvin, kun hän pisti roposen levyautomaattiin Nyhtänköljän matkahuollossa, ja piru vie, että limpparia juodessa tämä kappale Cum On Feel The Noize kuulosti niin hyvältä.

Tulee muuten muistuttaa, että kaikki tuolla videolla joranneet herkullisen näköiset pimut ovat nykyisin joka ainoa eläkkeellä olevia mummoja. Ajan kulku on hurjaa ja nopeaa. Sladen kohdalla täytyy vielä sanoa, että elämä ei ole oikeudenmukaista. Slade ei koskaan lyönyt itseään läpi Yhdysvalloissa, mutta vuonna 1983 amerikkalainen Quiet Riot-yhtye teki amerikoissa multimiljoonia tällä samalla Sladen Cum On Feel The Noize-kappaleella ja kyseistä versiota voisi verrata alkuperäiseen melko kohteliaasti termillä ”kuin maho lehmä veteen paskantaisi”.

Samalta vuodelta 1973 täytyy vielä panna soimaan The Sweetin kappale Ballroom Blitz. Silloinhan puhuttiin, että oli purkkaa ja oli jytää ja The Sweet laskettiin sille imelämmälle purkkapuolelle, mutta tosiasiahan oli, että bändi sekä soitti että lauloi suohon suurimman osan jytäbändeistä:

Samaan aikaan kun nuorempi väestönosa nautti Sladen raskaasta rockista, muu Kekkoslovakia Läähätti ja Läkähtyi Markku Karjalaisen esilaulamana. Niin kuin tuli aikaisemmin todettua, niin nykyisin iskelmä ja rock ovat lähestyneet toisiaan, niin ettei niitä oikein toisistaan erota, mutta vuonna 1973 ero oli vielä hyvin selvä:

Ja sittenhän siirrytään vuoteen 1974 jolloin Hurriganes räjäytti pankin pikku-Ykänkin kohdalla ja toi suomalaisen rock´n´rollin Suomeen. Tietysti suomalaiset progebändit eli Wigwam ja Tasavallan Presidentti, heidän lisäkseen Raittisen veljekset sekä Hullujussi ynnä muutamat muut olivat omalta osaltaan jo yrittäneet, mutta Hurriganes sitten lopulta teki sen mikä muilta oli jäänyt vähän vaiheeseen. Hurriganes oli enemmän kuin bändi. Se oli ilmiö. Remu, Cisse ja Albert olivat enemmän kuin muusikoita, he olivat hahmoja. Hahmoja, joita Suomessa ei koskaan aikaisemmin ollut. Hurriganes oli myös se bändi, jonka seurauksena muusikoitten sosiaaliset tilat keikkapaikoilla alkoivat pikkuhiljaa parantua. Tätä voidaan pitää melko pitkälle Remu Aaltosen henkilökohtaisena ansiona. Remu myös ymmärsi, että ei ole rockia ilman bisnestä ja sitä myötä bändin sponsoroijaksi hankittiin Beavers-farkut. Ja mikäs kuvaisi paremmin sen vuoden tunnelmaa kuin kappale Get On. Remu sinänsä piti sitä jämäkappaleena, joka äänitettiin studiosession viimeisillä hetkillä, että saatiin albumi täysimittaiseksi, mutta legenda siitä tuli yhtä kaikki: 

Isompi Ykä muistaa kaverinsa Herra P:n soittaneen kyseistä kappaletta eräälle irlantilaiselle tuttavalleen ja irlantilainen heppu oli todennut, että onhan jätkillä ihan mahtava meininki, mutta mitä ihmeen kieltä tuo laulaja laulaa? No tietenkin Remun rock-esperantoa. Ei sitä tarvinnut ymmärtää. Se piti tuntea.

Toinen mainittava kappale vuodelta 1974: Hullujussi ja kappale Friduna Skikuna. Hullujussi oli hetkisen aikaa Suomen suosituin rockbändi ennen kuin Hurriganes pudotti pajatsosta keskustan moneksi vuodeksi. Hullujussin suosiota lisäsi Yleisradion suosittu Merirosvoradio-ohjelma, jossa Hullujussi oli house bändinä:

Väliin kysymys, kun en itse ratkaisua keksi. Noin suurinpiirtein kesällä 1974 soi Nuorten Sävellahjassa joka lähetyksessä joku nuorisokuorolaulu, jossa laulettiin ”nuorison solidaarisuudesta”. En ole löytänyt sitä kappaletta jälkeenpäin mistään, enkä muista edes sen nimeä enkä esittäjää. Mahtaako kukaan muistaa, että mikä hitto sen kappaleen nimi oli ja ketkä sen esittivät? Esittämistapa haisi kyllä KOM-teatterilta.

Sen sijaan Kekkoslovakiassa kuuminta hottia oli eunukin äänellä ja rantarosvon pärstävärkillä  varustettu kreikkalainen Demis Roussos, jonka levyjen kuuntelun mukana tarvittiin talouspaperia, sillä pidempään kuunneltuina kaiuttimista alkoi tihkua puhdasta siirappia, joka tietysti haittasi äänen laatua ja aiheutti sekä mahdollisen oikosulun että sitä kautta tulipalon vaaran. Kun iso-Ykä on myöhemmin keskustellut rakkaan vaimonsa Ylvan kanssa, hän on saanut selville, että monet tytöt olivat silloin ihan oikeasti lääpällään tähän kreikkalaiseen ylipainoiseen karvaläjään, mikä vahvistaa Ykän käsitystä siitä, että mies ja nainen eivät koskaan voi ymmärtää toisiaan aivan täydellisesti. Vive le différence, kai tässä niin täytyy ajatella, aina positiivisuuden kautta. Tässä vuoden 1974 imelintä siirappia kaiuttimiin tarjoaa kappale My Only Fascination:

Vuoden 1974 kekkoslovakialaiseksi kotimaiseksi kappaleeksi saattaa taas sanoa Jussi & The Boys-yhtyeen kappaletta Metsämökin Tonttu, Syksyn Sävelen silloinen voittaja. Jussi Raittisen kaulassa olevista kylteistä voi sanoa, että ensimmäisessä kyltissä luki ”rock-donitsi”, toisessa ”jatkuu” ja kolmannessa, kun voitto oli varmistunut ”kiitos teille”. Tämäkin varsin merkityksetön yksityiskohta näin jälkipolville tiedoksi, mutta tulipahan välitettyä. Ei mennyt hukkaan tämänkään blogikirjoituksen lukeminen.

Ja siirrytään sitten vuoteen 1975, jolloin pikkupoikia – Ykää muitten muassa –  ja vähän isompiakin nauratti kovasti Sleepy Sleepers-orkesteri, joka nousi pinnalle kappaleellaan Kuka Mitä Häh. Kappale oli sen ajan Kekkoslovakiassa varsin rankkaa settiä,  sillä paloihan siinä Eerolta saunassa munatkin. Ihan aivan tykkänään:

Ykän serkuilla, jotka olivat Ykää vanhempia oli ihan oikea levysoitin ja hallussaan Sliippareitten silloin ilmestynyt Sinulle Äiti-albumi, jossa kyseinen kappale oli mukana ja sitähän tuli ahkerasti kuunneltua, kun kylässä käytiin. Albumin viimeinen kappale on Saaran Jaava, ja Ykällä meni pitkän aikaa miettiessä, että mitähän helevattua se jätkä siinä kappaleen lopussa oikein huutaa, mutta päätyi lopulta siihen, että se huusi ”perkele kun sattu polveen, mutta autollakaan en kyllä työhön mäne”.

Sleepy Sleepers rokkasi ja ennen kaikkea rääpi turpaansa tavalla, josta virallisessa Kekkoslovakiassa ei oikein tykätty tai ei siis ollenkaan tykätty, joten bändi onnistui jossain vaiheessa saamaan porttikiellon joka ainoaan suomalaiseen keikkamestaan. Se oli ymmärrettävää, koska silloinen Kekkoslovakia ei ollut varsinaisesti rock´n´roll ja naamat olivat nätisti näkkärillä.

Koska aikuisten Kekkoslovakia ei ollut varsinaisesti rock´n´roll, niin vuoden 1975 suosituin kappale sekä myydyin albumi oli Erkki Junkkarisen Ruusuja Hopeamaljassa, joka ensimmäisenä albumina ylitti silloisen platinalevyyn oikeuttavan sadantuhannen myydyn albumin rajan. Silloinhan nämä rajat olivat vielä nykyistä huomattavasti miehekkäämmät, eli:

- kultalevy: 25.000 kappaletta

- timanttilevy: 50.000 kappaletta

- platinalevy: 100.000 kappaletta

Ja Erkki Junkkarinen oli ensimmäinen, joka ylitti platinalevyn rajan. Repikää rokkarit siitä:

Niin että sellaista oli tosiasiassa rock´n´roll Kekkoslovakiassa vuonna 1975. Muistan, että Suosikki-lehti oli ajan hermolla ja laittoi kyseisenä vuonna Remu Aaltosen haastattelemaan Erkki Junkkarista. En muista tarkalleen, kuinka se juttu meni, mutta muistan, että jutun lopussa syntyi kuitenkin syvä yhteisymmärrys kahden viihdealan ammattilaisen välillä ja Remu läiski Junkkarista hartioille todeten, että olet sinä vaan hyvä jätkä. Niin kuin varmaan olikin. Sillä tavallisen  tanssimuusikon elämä Suomessa tuskin oli silloin kovin glamouria, kun häiskät kiersivät kerta toisensa jälkeen niitä samoja hikisiä maitolaitureita. Tuskin siinä loppujen lopuksi kovin herkkään neste päähän kohoaa.

Tähän täytyy vielä lisätä samalta vuodelta video, joka oli silloin kovasti tapetilla, eli Kivikasvojen Tankeros Love, jossa irvailtiin Ahti Karjalaisen englannin kielen taitoa ja ehkä pidettiin yllä tiettyä suomalaiskansallista uhoa, enkä ole aivan varma, julkaisisiko yksikään suurempi levy-yhtiö kappaletta nykyisin. Laulettiinhan siinä sentään, että ”verta vaatii Suomen poika ettei meitä toiset voita”.  Karjalaisen kohdallahan kyse on urbaanilegendasta, eli väitetään, että kun Ahti Karjalainen näki ulkomailla ollessaan eläintarhassa kyltin, jossa luki että ”these animals are dangerous”, hän oli suomentanut sen, että ”nämä eläimet ovat tankeroita”. Mikä tuskin pitää paikkansa, mutta eihän se hyvää urbaanilegendaa estä. Nykyisen Suomen suvaitsevaistokin tietää, ettei totuuden kannata koskaan antaa pilata hyvää läppää. Tankerovitsejä jauhettiin Suomessa koko seuraava vuosi ja Kivikasvot tekivät joka tapauksessa urbaanilegendasta mainion kappaleen:

Ja nyt keitetään välikahvit. Jos lukija on vapaa-ajallaan, hän saa laittaa väkevää sekaan, ja tehdä plöröt.

Tässähän on saatu 1970-luvun alkupuolisko käytyä läpi, ja näin jälkeenpäin ajateltuna kyseisen vuosikymmenen alkupuoli oli oikeaa musiikillista ilotulitusta, paras musiikki tehtiin juuri silloin ja sen jälkeen touhu muuttui laimeammaksi. Heavybändit haipuivat. Glamrock-bändit hävisivät ja se mitä jäi jäljelle, oli joku vesitetty Smokie. Progebändit hävisivät, joskaan eihän pikku-Ykä niitä silloin vielä osannut kaivatakaan. Tilalle tuli jatkuva tylsä diskonjytke, vuosikymmenen lopulla tullut mikäli mahdollista vieläkin tylsempi 50-luvun muoti ja sitä myötä tullut rockabillyboomi ja ennen kaikkea punk ja uusi aalto, jonka myötä kaikki osallistuivat ja angstasivat niin maan tulen perkeleesti ja unohtivat sellaiset seikat kuin sävellys-, sovitus- ja soittotaidon, eikä niissä sanoituksissakaan ollut paljon kehumista, vaikka niitä alaleuka väpättäen silloin ihan tosissaan esitettiinkin.

Olihan sillä vuosikymmenen loppupuoliskolla tietysti jotain, joka miellytti pikku-Ykääkin, joten siirrytään vuoteen 1976, jolloin pikku-Ykä huomasi, että on olemassa myös hieman melodisempaa ja etten sanoisi progressiivisempaa tavaraa, vaikkei Ykästä vielä silloin vielä varsinaisesti progemiestä tullutkaan. Eihän sellainen yksitoistavuotias nulikka oikein miehen kirjoihin muutenkaan mahtunut, mutta ei toisaalta pahemmin halunnutkaan. Nulikkana oli mukavaa olla, kun isä- ja äiti Perskeles hoitivat nämä elämän hankalammat puolet niin kuin elatuksen. Perusevästä oli tarjolla ihan mukavasti ja välillä jotain ekstraakin. Mutta tulipahan Ykällä kyseisenä vuonna tutustuttua erääseen Matti Järvinen-nimiseen heppuun, jonka levytysura jäi valitettavasti vain yhteen albumiin, mutta joka teki hyvin kaunista musiikkia, josta tässä esimerkkinä kappale Katselen Kaunista Iltaa. Harmi, että heppu lopetti musiikillisen uransa ensimmäiseen albumiinsa. Mitähän miehestä olisi tullut, jos hän olisi jatkanut?:

Huomattavasti suurempaa kaupallista menestystä kyseisenä vuonna saavutti Freeman kappaleellaan Ajetaan Tandemilla joka sekin herätti tiettyä närää, sillä siinä kumminkin meluttiin ja syljeskeltiin:

Samaan aikaan kun Ykä kuunteli Matti Järvisen kaunista melodista kappaletta ja Freemania (sekä tietysti Hurriganesia) kuunteli Kekkoslovakia korvat ruvella saksalaista neekeridiskoa (juu, ihan totta, mitähän eräs Hitlerin Aatu olisi ajatellut, jos etiäinen olisi hänelle aikanaan tämän kyseisen videon näyttänyt) jota edusti Boney M, jonka kappale Daddy Cool möi maassamme montakytviistuhatta kappaletta. Kappaleen sanoitus on ehkä typerin koskaan ja se menee suomennettuna suurinpiirtein näin:

Hän on hullu niin kuin höpelö

Näkemiin isä viileä!

Olen hullu niin kuin höpelö

Näkemiin isä viileä!

Isä! Isä viileä!

Näkemiin  isä viileä!

Toisaalta sanoitus on kappaletta ajatellen erinomaisen onnistunut. Ykäkään ei kuuntele musiikkia saadakseen itselleen sanoituksista uusia yhteiskunnallisia ajatuksia eikä esittääkseen kauhean kultturellia, vaan biisin sanat kannattaa tehdä sillä mallilla, että ne sopivat ja saundaavat kappaleeseen ja kyseiseen kappaleeseenhan ne kävivät vallan mainiosti. Ja pannaanpas sitten tämä saksalainen neekeridiskokappale soimaan. Tulee vielä huomauttaa, että se musta jätkä joka heiluttaa itseään sillä videolla ei varsinaisesti laulanut koskaan kappaleeseen mitään, vaan hänellä oli lauluosioissa saksalainen stuntman. Vähän samanlainen ajatus kuin toimintaelokuvien näyttelijällä olisi stuntti puhekohtauksissa. Saksalaiset ovat kekseliästä kansaa, joten ne ovat keksineet stuntlaulajankin. Ja voi todeta, että noitten naislaulajien tanssiesityksen olisi voinut suoriltaan poimia liikennepoliisin opetusvideoon. Ajat tonne. Ja nyt tonne. Ja nyt käännyt taas. No, toisaalta, hittoako minä näistä valitan, kun en tansimisesta mitään kumminkaan ymmärrä.

Siirrymme sitten vuoteeen 1977, jolloin Ykä (niin kuin jo myös edellisenä vuonna) tutustui Royals-yhtyeeseen, jonka perusti Hurriganesista eronnut Albert Järvinen ja jota Suosikin sivuilla pidettiin jonkunlaisena Hurriganesin kilpailijana, mikä oli tietysti täysin keinotekoinen asetelma, sillä Royals edusti täysin toisenlaista rockin suuntausta kuin perusrokkiin keskittynyt Hurriganes. Mutta bändi teki pari varsin mainiota levyä ja tässä yhtyeen musiikista esimerkkinä kappale Out:

Pikku-Ykä alkoi niin Matti Järvisen kuin Royalsin myötä ymmärtää, että oli muitakin musiikillisen ilmaisun muotoja kuin puhdas ränttätänttä, mutta varsinainen progeen siirtyminen antoi odottaa vielä itseään muutaman vuoden. Sen sijaan Kekkoslovakiassa puolestaan siirryttiin saksalaisesta neekeridiskosta espanjalaiseen pimudiskoon ja sitähän tarjosi meille duo Baccara, joka teki huonosti lausutusta englannista tietynlaisen tavaramerkin. Baccara esiintyi Suomessakin useamman kerran ja Ykä muistaa lukeneensa aikanaan duon ihmetelleen, kun he esiintyivät jossain Köyliössä ja naisille oltiin varattu hotellista yksi ainoa huone siskonpetillä. Ehkä se kuvaa jotenkin  sen ajan suomalaista totaalista viattomuutta. Kas tässäpä vuoden 1977 kuuminta hottia. Yes, Sir I Can Boogie:

Mutta osattiin sitä Kekkoslovakiassakin vuonna 1977, eli silloin oltiin maassamme niin perskeleen helliä ja senhän sai aikaiseksi Danny, joka otti laulupartnerikseen tuoreen miss Suomen Armi Aavikon, jonka kanssa hän levytti superhitin Tahdon Olla Sulle Hellä. Kappaleesta tehtiin myös englanninkielinen versio ja siitä jopa video ja näin muutaman kymmentä vuotta jälkeenpäin (vaikkei Ykä tanssista edelleenkään yhtään mitään ymmärrä) voi olla melko varma siitä, että videon koreografian suunnitellut henkilö ei pidä sitä välttämättä yhtenä suurimmista onnistumisistaan. Internet maailmalla tuntee videon vieläkin ja se on aina kärkisijoilla, kun kilpaillaan kaikkien aikojen kauheimmasta videosta:

Ja sitten mennäänkin vuoteen 1978. Silloin pikku-Ykä törmäsi kaikin puolin ihastuttavaan englantilaiseen naiseen nimeltä Kate Bush, jonka kappale Wuthering Heights kolahti kovasti ja laajensi taas omalta osaltaan Ykän musiikillista kokemusta tai millä sanoilla sitä nyt pitää sanoakaan. Niitä aikojahan pikku-Ykäkin alkoi hoksata, että tytöt taisi olla muutakin kuin yäk, mutta ei oikein vielä osannut panna asiassa ns. toimeksi. Sen aika oli vasta paljon myöhemmin.

Ja ettei sentään liian taiteelliseksi mentäisi, niin soitetaanpa kyseiseltä vuodelta myös Kontran suosittu kappale Jerry Cotton, joka miellytti niin pikku-Ykää kuin monta muutakin jätkännulikkaa:

Ja Jerry Cottonhan oli musiikkikappaleen lisäksi luonnollisesti myös suomalaisten miesten suosimaa korkeatasoista ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa psykologis-filosofista kirjallisuutta, jossa ongelmat ratkaistiin puhumalla ja jota ei voi koskaan liikaa arvostaa.

Kekkoslovakiassa taas ei pahemmin rokattu, vaan siellä jyräsi humppa, jonka suosio maksimoitui Lappeenrannan humppafestivaaleilla, jossa vuonna 1978 kävi ennätysmäärä yleisöä eli kaikkiaan noin 60.000 ihmistä. Festivaaleihin kuului myös ”maratonhumppa-kilpailu”, jonka ennätys tehtiin vuonna 1980, jolloin voittajapariskunta humppasi yhteen menoon (viiden minuutin tauko per tunti) 65 tuntia ja 15 minuuttia. Ykälle ei ole vieläkään oikein selvinnyt, kuinka humppaa tanssitaan, mutta Ykälle tanssiminen on muutenkin jotain äärimmäisen epäluonnollista, mikä on jo ehkä aikaisemminkin lukijalle selvinnyt. Piruako sitä täysjärkinen ihminen itseään sillä lailla vetkuttamaan? Sen ajan suurin ja menestyksekkäin humppakappalehan oli Mutkattomien ”Jätkän Humppa”.

Eihän toki vuonna 1978 jätkät enää olleet viikkokunnissa tukkikämpällä kirveen ja pokasahan kanssa, mutta Hotellin respasta nostetaan lätsää niille jätkille, jotka joskus aikaisemmilla vuosikymmenillä siellä olivat. Nuo savottahommat ovat nimittäin varsin mukavia harrastaa, mutta aika pirunmoista urakkaa tehdä leipätyöksi.

Siirrymme vuoteen 1979 ja sehän oli pikku-Ykälle mopoilun vuosi, vaikkei mopolla pahemmin tullut ajeltuakaan. Kävi meinaan niin, että Perskeleet ja eräs tuttavaperhe meni Oy Firma Ab:n omistamalle mökille Hornanperseen kuntaan Lappiin. Siellä oli mukana pieni matkaradio, josta niin Ykä, broidinsa Jykä ja pari tuttavaperheen kaveria kuulivat ensimmäistä kertaa Sleepy Sleepers-yhtyeen kappaleen ”Kesämopo”, joka aiheutti kaikissa hillittömän repeämisen. Ykä jopa myöhemmin osti kyseisen kappaleen sisältävän ”The Mopott Show”-albumin ja siihen aikaanhan levyjä ei ostettu kuin suuren harkinnan ja pennien ynnäämisen jälkeen, ainakin nuorilla nulikoilla. Ei sitä rahan paskaa niin paljon ollut eikä ollut nettiä, josta olisi voinut ladata tuotteita ilmaiseksi. Vinyylilevyn käsittelyssä oli muutenkin tiettyä hartautta, se otettiin pussista niin, että ei koskettu sormilla kuin levyn reunoihin, asetettiin nätisti levylautaselle, pyyhitiin miljoonaharjalla ja sen jälkeen laitettiin neula paikalleen. Niin kuin on todettu, niin Ykä ei ole sinänsä koskaan erityisemmin välittänyt sanoituksista, riittää kun ne soundaavat kappaleeseen, mutta kyseisen kappaleen sanoitus kertoo tarinan kaaren kauneimmillaan, alkaen optimistisesta kesätunnelmasta päättyen hikeen ja kyyneliin. Taidetta parhaimmillaan, vaikkei sitä sellaiseksi ehkä oltu tarkoitettukaan eikä sitä vuoden 1979 Kekkoslovakiassa sellaiseksi tunnustettu. Netistä ei valitettavasti löydy tätä kappaletta kuin yksi versio, jossa on kappaleen mainio intro, ja sitä ei jostain syystä voi upottaa blogiin, joten pannaan pelkkänä linkkinä:

Kekkoslovakiassahan ei vieläkään pahemmin rokattu, joten siellä nykäistiin kyseisenä vuonna 1979 melankoliavaihdetta isompaan läpeen ja maassa alkoi pari vuotta kestänyt ns. ruikutus- ja itsesääli-iskelmän aika. Tietysti nuorempikin sukupolvi yritti uuden aallon viritelmillään kertoa kuinka vituttaa ja asiat menee perseelleen ja kokoontumistiloja tarvitaan vaikkei oikein tiedetäkään, että mitä niillä tehdään, mutta vaaditaan kun muutkin niitä kerran vaatii ja muutenkin vituttaa niin kuin pientä oravaa jolla on käpy jäässä, mutta kyllähän se on niin, että kunnon ruikutus on sentään aikamiesten hommaa, josta tarjoaa esimerkin Reijo Kallio suositulla kappaleellaan ”Yksinäinen”, jolla hän ruikuttaa nuoremman sukupolven suohon varsin suvereenisti:

Käännyttiin seuraavalle vuosikymmenelle ja pikku-Ykälle jäi kyseisen vuoden musiikkikuvioista mieleen Hurriganesin parin laihemman vuoden jälkeinen comeback, jota edusti huolellisesti valmisteltu ja toteutettu sekä Tukholmassa Abban studiossa äänitetty 10/80-albumi. Albumin viimeisenä kappaleena on äärimmäisen kaunis instrumentaalikappale ”Just For You”, mikä muuten kasettiversiossa oltiin kirjattu itse kasettiin nimellä ”Just For Me”. Mikähän tarina senkin takana oli?

Sen sijaan Kekkoslovakiassa luotettiin vielä vahvasti humppaan ja ruikutusiskelmään, mutta tämä niin sanottu nuorisokulttuurikin alkoi nousta enemmän esille. Yksi esimerkki siitä oli elokuva ”Täältä Tullaan Elämä”, jota silloin aikanaan mainostettiin voimakkaana, ellei suorastaan shokeeravana ajankohtaisen nuoriso-ongelman kuvaajana ja jota viisikymppinen Ykä saattaa katsella nykyisin ajatuksella, että olittepa te silloin vielä lutusia, eikä täällä ongelmista silloin vielä tiedetty mitään.

Ykä kuunteli vuonna 1980 edelleen Hurriganesia. Ehkä se oli myös jonkunlainen protesti. Oli meinaan tarjolla tötteröpäärockabillyä, joka ei millään muotoa miellyttänyt niin musiikkina kuin siihen liittyvänä uhoamisenakaan. Sitten oli tarjolla Pelle Miljoonaa, jonka nuori Ykäkin ymmärsi olevan äärimmäisen pateettista paskaa, jonka suosiota hän ei koskaan ymmärtänyt. Eppu Normaaliakin kuului inhota, sillä olihan sekin ns. uutta aaltoa, tosin näin jälkeenpäin on tullut tajuttua, että eihän se mitään uutta aaltoa ollut, vaan ainoastaan Eppuja, jotka heittivät juttunsa kieli poskessa ja tekivät loppujen lopuksi varsin maukasta musiikkia. Maukkaasta musiikista siirrymme tietenkin Maukka Perusjätkään, joka oli, no, Maukka Perusjätkä. Eräänlainen Ralf Örnin suunnittelema Disneyland. Ykän ikäiset jätkät muistavat kyllä ”kaupassamme tarjolla maukasta makkaraa”-vitsin. Laitamme soimaan silloisen Maukka Perusjätkän kappaleen Säpinää, mutta emme suinkaan Maukka Perusjätkän tulkitsemana, vaan nyt viemme punkin antipunkkina toiseen potenssiin ja kappaleen esittää vuonna 1980 lähetetyssä Ylen Hepskukkuu-ohjelmassa mieskuoro Aikamiehet. Tässä on meinaan munaa. Aikamiesten sellaista:

Ja siirrymme sitten vuoteen 1981. Silloinhan pikku-Ykä löysi Motörheadin, jonka pääheppu Lemmy Kilminster siirtyi hiljattain soittamaan Rickenbackeriaan yläkerran orkesteriin. Näin viisikymppisenä isona Ykänä voisin todeta listan niistä livelevyistä, jotka ovat olleet (täysin subjektiivisen näkökulmani mukaan) maailmanhistorian parhaita. Yksi on Rushin ”Exit… Stage Left”. Toinen on Kansasin ”Two For The Show”. Kolmas on Gentle Giantin “Live: Playing The Fool”. Neljäs on Yesin “Yessongs”.

Ja viides on Motörheadin “No Sleep Til´ Hammersmith”, josta seuraavaksi kappale Ace Of Spades:

R.I.P. Lemmy. Vuoden 1981 Kekkoslovakialainen kappale ilmestyi itse asiassa jo edellisen vuoden puolella, mutta koska itsesääli-iskelmä oli vielä voimissaan, niin se kannattaa soittaa. Kyseessähän on Rami Rannan kappale Itkuliina, jonka myötä kyseinen ruikutusmusiikki saavutti äärimmäisen taiteellisen huippunsa ja muuttui sitä myötä jo parodiaksi itsestään. Kappale ei saavuttanut juurikaan kaupallista menestystä, sillä ehkä ihmiset tajusivat sen menneen jo sen maagisen parodiahorisontin rajan yli (niin kuin 1960-luvulla Tango Pelargonia) ja pikkuhiljaa kyseinen musiikkityyli alkoi haipua. Kyllähän nykyisessäkin iskelmässä edelleenkin tiettyjä melankolisia piirteitä on, mutta silloin aikaansaatua ”rintaan pistää ja vituttaa, niin että veri kiertää väärinpäin”-efektiä ei olla siinä mitassa saavutettu. Annamme esiintymisvuoron Rami Rannalle.

Ja sitten siirrymmekin vuoteen 1982, se taisi olla huhtikuuta, ja Iltatähti-ohjelma julkaisi televisiossa tunnin mittaisen Heavy rock-spesiaaliohjelman, jollaiset olivat silloin peräti harvinaisia. Tottahan Ykäkin sen katsoi, ja sen ohjelman myötä kaikki muuttui taas kertaalleen. Ohjelmassa esiintyi nimittäin kanadalainen trio nimeltä Rush. Yhtye soitti kappaleen Limelight ja Ykän päässä naksahti muutamat liitokset kohdalleen, aikaansaaden ahaa-elämyksen, jota voisi määritellä sanoilla ”ai jumalauta, voiks tään tehdä näinkin?”. Sitten alkoikin niin Rushin kuin muunkin progetuotannon kerääminen. Silloin 1970-luvulla kun Ykä oli todellakin vielä pikku-Ykä, proge oli ollut jopa jonkunlaista muotia, mutta oli mennyt Ykältä ohi. Näinpä yhtyeet Rush, Kansas, Yes, Jethro Tull, Gentle Giant ynnä muut kokivat revivalin eräässä nyhtänköljäläisessä asunnossa. Ja tämä biisihän oli se, joka muutti kaiken:

Ja sitä myötähän pikku-Ykäkin alkoi lopullisesti muuttua joksikin, joka kuvitteli olevansa iso-Ykä, mutta siihenhän tosiasiassa oli vielä kauan, kauan aikaa. Alle kaksikymppisenähän ihminen on omasta mielestään maailman viisain. Kaksvitosena sitä on enää Euroopan viisain, kolmekymppisenä Suomen viisain ja siitä eteenpäin sitä alkaa ihmetellä, että näinköhän tässä on viisas ollenkaan. Viisikymppisenähän sitä tunnustaa olevansa jo ihan höhlä, mutta toisaalta dumbs have for fun, ja tulihan tässä ainakin käsiteltyä kymmenen vuotta niin erään häiskän, kuin erään kansakunnan musiikillista historiaa. Veikkaan, että kirjoitus sivusi muutaman lukijankin henkilökohtaista musiikillista historiaa.

PIKAKELAUS

February 23, 2016, 8:35 pm

≫ Next: KUN JÄLJELLÄ ON VAIN PAKKO

≪ Previous: JOTAIN IHAN MUUTA XXXV

$

0

0

Eli ymmärrysharjoitus 16 ½

Niin hotellin respassa kuin blogin lukijoitten keskuudessa tiedetään, että rakkaassa Suomessamme on eletty nyt noin neljännesvuosisata aina vain syvemmäksi muuttuvaa pakkosyötetyn monikultturismin aikaa eli suomeksi sanottuna maassamme on ns. hässitty asiat vituralleen. Asiat ovat tapahtuneet pikku hiljaa ja tilannetta voisi verrata siihen, että sammakkoa keitetään pikkuhiljaa aina kuumemmaksi ja lopulta kiehuvaksi muuttuvassa vedessä, eikä se ressukka tajua kiehuvansa kuoliaaksi eikä siis älyä hypätä pois kattilasta. Jossain vaiheessa Suomessakin linjaksi muuttui se, että sammakon pitää kiehua, koska se reppanan vaan täytyy olla kattilassa ja kiehua. Kukaan ei kysynyt sammakon mielipidettä.

Entäs jos tämä kahdenkymmenenviiden vuoden jakso oltaisiin kerrottu päättäjillemme etukäteen vuonna 1990 ja tylysti kertapläjäyksenä? Totuudenmukaisesti ja täysin valehtelematta? Silloin oli tietysti mahdotonta ennustaa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta lähestyn asiaa tarinan muodossa:

ADOLF BUTLER JA VALTAKUNNAN ASIOITTEN VITURALLEEN HÄSSIMINEN

Elettiin kesäkuuta vuoden 1990 Suomessa. Hallitus oli kokoontunut hätäistuntoon ja se odotti tärkeää vierasta, jonka asiantuntemusta tarvittiin, sillä hallitus näki, ettei oma tieto, taito eikä röyhkeys riitä millään siihen, mitä nyt haluttiin tehdä. Hallitus oli tajunnut, että Suomen asiat olivat suhteellisen hyvällä mallilla ja sehän ei käynyt päinsä, sillä maan asiat tuli hässiä niin kertakaikkiaan vituralleen ja siihenhän tarvittiin huippuluokan ammattilaista. Hallitus ymmärsi, että omat kyvyt eivät siihen mitenkään riittäneet.

Tärkeimpänä seikkana hallitus ymmärsi, että siltä puuttui asian vaatimaa mielikuvitusta, eikä se pystynyt omin neuvoin saamaan aikaan kuin korkeintaan taloudellisen laman, jota se oli pankkikuplan kanssa jo kovaa vauhtia järjestämässäkin. Mutta nuo vastuullisen vastuuttomat poliitikot ymmärsivät, että talouslamastakin noustaan, ja sen jälkeen edessä on nousukausi. Oltiin tietysti mietytty Suomen muuttamista puhtaasti sosialistiseksi, mutta tässä vaiheessa se tuntui jokseenkin nololta, kun se tietty itänaapurikin alkoi osoittaa selviä merkkiä siitä, että sosialismin voi tunkea jonnekin hyvin syvälle ja poikittain. Lisäksi oli pelkona se, että suht työteliäs ja hyvinä hallintoalamaisina tunnettu Suomen kansa saattaisi – piru vie – saada omasta sosialismistaan aikaan jopa DDR:ää paremmin onnistuneen version ja kun tavoitteena oli totaalinen alamäki ja sen jälkeinen äkkipysähdys ja totaalinen seinään törmääminen, niin eihän siinä sellainen kotikutoinen DDR mihinkään riittänyt. Näin ollen oli selvää, että tarvittaisiin palkattua erityisosaamista.

Ja sieltähän tämä huippuluokan ammattilainen saapuikin. Mies, jonka edessä koko hallitus nousi seisomaan. Hänhän oli Adolf Butler. Selitteläätiön, soveltavan spedestetiikan sekä akateemisen asioitten vituralleenhässimisen  moninkertainen tohtori Aintworthin yliopistosta Iso-Britanniasta. Ikuinen, iätön, ajaton mies. Butler näytti tyynesti, että hallitus voi istua, sen jälkeen istui itsekin, sanoen:

- Olette siis päättäneet turvata asiantuntemukseeni? Muistutan, että olen paras lajissani, mutta olen myös erittäin kallis mies. Ammattitaitoni ei ole ilmaista. Kokonaisen valtion asioitten vituralleen hässiminen ei ole mitään sosiaalityötä enkä minä ole mikään sosiaalitoimisto. Takaan, että saan asiat hässittyä niin kertakaikkisen perseelleen, mutta se maksaa. Minä kun en harrasta mitään persaukisten pelleilyä. Minä olen kuuluisa akateeminen vihervasemmistolainen, eikä meille vihervasemmistolaisille kuulu mikään pennin venyttäminen. Kyllä se osa tulee varata niille kansalaisille, jotka elättävät meidät. Uusaateluus velvoittaa. Meinaan, se velvoittaa duunarin raatamaan uusaatelisen edestä.

Pääministeri vastasi:

- Olemme tästä kyllä hyvin perillä. Mutta me olemme vaikean ongelman edessä, eikä raha ole tässä millään muotoa ongelma. Katsokaas, maamme tilanne on kohtuullisen hyvä, virkakoneisto toimii varsin pitkälti kansalaisten edun mukaisesti, kansalaisten luottamus yhteiskuntaan on hyvällä mallilla emmekä me poliitikotkaan oikein osaa sössiä asioita tarpeeksi syvälle suohon. Vaikka kova into ja tahto olisikin. Osaaminen ei vaan riitä. Ei maastamme mitään kuuluisia kärsimysromaaneita saa tällä menolla kirjoitettua. Me tarvitsemme apuanne ja ammattitaitoanne. Maan asiat tulee hässiä kerta kaikkiaan vituralleen! Mutta me emme oikein tiedä, että mistä ja miten aloittaisimme. Me kun olemme yrittäneet toheloida asioita perseelleen, mutta suht kuranttia jälkeä tulee siitä huolimatta. Me ei hitto vie vaan kerta kaikkiaan osata!

Adolf Butler pisti sikarin palamaan ja rauhoitteli pääministeriä:

- Älähän huoli. Jos tarvittavaa hässimiskapasiteettia ei löydy kotimaastanne, niin silloin tietysti tarvitaan ulkomaalaista ammattitaitoa ja oikeanlaista tahtotilaa. Ja sitähän löytyy Neuvostoliitosta.

- Neuvostoliitosta? Ei kai tässä nyt ryssien kanssa ruveta pelaamaan? Eikös tota olla jo kakkosrähinän jälkeen tarpeeksi harrastettu? Hitto vie, jos me oltais niitten kanssa kumarrettu vielä syvemmälle, niin se alkaisi jo näyttää, että me yritetään nostaa päätämme. Ja nythän näyttää siltä, että nekin meinaa kääntää sosialistisen kelkkansa.

- Tokihan te niittenkin kanssa rupeatte pelaamaan, mutta vasta myöhemmin. Mutta välitön apu löytyykin Moskovan Lumumba-yliopistosta. Kas kun tuo yleisneuvostolainen toveri siellä Neuvostovaltiossa, joka on pian muuttumassa Venäjäksi ei enää viitsikään elättää somalialaisia Mohammed Siad Barren nomenklaturaan kuuluvia häiskiä, jotka ovat siinä yliopistossa opiskelijoina. Pian niiltä loppuu rahoitus ja niille todetaan, että suksikaapa kansainväliset toverimme helvettiin. Pyytäkää ne tänne Suomeen. Pysyväiselatukseen. Siinä on se ensimmäinen ulkoinen apu, jolla saadaan asiat alkamaan menemään oikein kunnolla kontalleen. Vaikka teidän presidenttinne ehkä sanookin  toisin ja panee hanttiin, niin otatte ne silti vastaan ja annatte niille täydellisen ja pysyvän elatuksen. Ja hoidatte asian niin, että he menevät asuntojoista heittämällä kaikkien kantasuomalaisten ohi. Heistä te saatte tänne hyödyttömän, haitallisen, kantaväestöstä mahdollisimman paljon etnisesti eroavan ja sitä myötä erittäin näkyvän sekä kaikesta rahan syytämisestä huolimatta äärimmäisen epäkiitollisen vähemmistön. Jonka maahantulo saa luonnollisesti tietyt vääristyneen ja toisilla ihmisillä maksatettavan hoivavietin omaavat ihmiset samantien joukkolaukeamaan pöksyihinsä.

- No hemmetti! Mutta näinhän me tehdään! Vaan niin… tota noin… entäs jos ne kumminkin sopeutuu niin kuin ne chileläiset aikanaan ja sitten vietnamilaiset myöhemmin?

- Eivät sopeudu. Älä huoli. Ne tulevat etuoikeutetun miehittäjän asenteella. Ja te pidätte sitä asennetta yllä ja ruokitte sitä kaikin mahdollisin tavoin.

- Kuinka?

- Te perustatte puolestaloukkaantumiskoneiston, joka koostuu sekä toimittajista, yliopistollisista yhteiskunnallisten alojen tutkijoista että julkishallinnon palkkaamista henkilöistä, jotka ammatikseen nostavat nämä ihmiset ikoneiksi ja etsivät niille verorahoitteisia suojatöitä joita ei olisi koskaan tarvittukaan, ellei tämä porukka olisi tullut maahamme ja sen lisäksi, että tämä koneisto sekä nostaa nämä tyypit uhriutetun ikonin asemaan se pyrkii ammatikseen jatkuvasti selittämään että Suomi sekä valtiona että kansana on kertakaikkisen paskaa porukkaa. Ja tämän media- ja tutkijaeliitin täytyy myös jatkuvasti toistaa, että tämän paskan porukan täytyy sekä elättää tämä huomattavan hyödytön ja epäkiitollinen väestönosa sekä sen lisäksi pyytää jatkuvasti anteeksi siitä, ettei se pysty arvostamaan sitä sillä lailla kuin se vaatii, tai ainakin mitä puolestaloukkaantumiskoneisto vaatii. Ja te poliitikkoina komppaatte todeten, että rasismille ei anneta tuumaakaan periksi. Ja rasismiahan on se, kun asioitten vituralleenhässimisprojektia arvostellaan.

- No tuo on kyllä aika vaikeaa, sillä tämä Suomi ja Suomen kansa on kumminkin melko tolkullista väkeä, joka on saanut aikaan toimivan ja hyvinvoivan yhteiskunnan vähillä raaka-ainevaroilla ja aina välillä ylivoimaista vihollista vastaan sotien. Vaikeaa on tommonen… näinköhän Suomen kansa suostuu tollasiin itseinho-orgioihin?

- Ei sen tarvitse suostuakaan. Riittää kun media suostuu, kokonaisuudessaan ja sen tulee suoltaa päivittäin kansallista itseinhoa ja haitallisen toiseuden ylistystä. Suomalaisethan ovat kuuliaisia hallintolampaita ja uskovat – ainakin nyt vuonna 1990 – mitään kakistelematta sen, mitä paikallinen valtalehti ja Ylen uutislähetys heille syöttävät. Vastakkaista mielipidettä taas ei yksinkertaisesti lasketa julki, vaan väitetään pokkana, että kaikki suomalaiset ovat sitä mieltä, että somali- ynnä muun muualta tulleen väestön elättäminen ja pakkohyväksyminen on se meidän toinen talvisota, joka vaatii meitä uhrautumaan ja antamaan kaikkemme. Median tulee suoltaa jatkuvaa ja loputonta epistolaa, että me ollaan paska kansa jonka tulee maksaa velkaa, jota se tosin ei ole koskaan ottanut. Kai tekin muistatte Göbbelsin opit?

- No joo… kun valhe on tarpeeksi iso ja sitä toistetaan tarpeeksi paljon niin se muuttuu totuudeksi. Eli me tarvitsemme siis jatkuvasti kasvavan määrän ulkomailta hankittuja ihmisiä, jotka me elätämme, jotka eivät halua millään muotoa sopeutua kulttuuriimme ja jotka ovat meille kaikilla tavoin haitallisia ja meidän täytyy syöttää tavallisille kansalaisille epistolaa, että näin juuri pitää tehdä? Koska sillä maksetaan joitain menneitä syntejä, joita suomalaiset eivät ole tehneet.

Butler tumppasi sikarinsa ja vastasi:

- Kyllä. Mutta ei tämä riitä. Ei alkuunkaan. Onhan sinänsä selvää, että tuon porukan jäsenet tulevat tekemään sekä väkivalta- että seksuaalirikoksia huomattavasti enemmän kuin kantaväestö ja ne rikokset kohdistuvat nimenomaan kantaväestöön. Ja te hyväksytte sen.

- Se on ehkä hieman vaikeaa hyväksyä. Meillä kun on kumminkin poliisi ja oikeuslaitos. Väkivalta- ja seksuaalirikoksista joutuu tässä maassa linnaan.

- Ei joudu, kun standardeja pannaan vähän uusiksi. Ja tässä auttaa niin media kuin tutkijat, jotka selittävät rikoksentekijät uhreiksi, jotka ovat pakotettu tekoihinsa suomalaisen rakenteellisen rasismin vuoksi. Eli tässähän jatketaan ja viimeistellään jo nyttenkin maassanne vallitsevaa oikeusajattelutapaa, eli ihminen ei ole vastuussa teoistaan, vaan hän on olosuhteitten uhri. Olosuhteet pakottivat hänet tekoonsa. Varsinkin jos on tummempi pläsi ja käkkärämpi keesi. Luonnollisesti te voitte myös hieman muokata oikeuslaitostanne. Pienenä vinkkinä annan teille sanan Demla.

- Demla joo... sitä kautta se varmaan onnistuu… ainakin ajan myötä. Mutta riittääkö tämä? Saadaanko tällä hässittyä asiat tarpeeksi vituralleen?

Adolf Butler päästi röhönaurun ja sytytti toisen sikarin:

- No ei vielä sinne päinkään. Tarvitaan myös valtiomuotonne radikaali muutos. Eli te liitytte Euroopan Unioniin ja sitä myötä luovutte itsenäisyydestänne. Te varmistatte itsenäisyydestä luopumisenne sillä, että pidätte asian tiimoilta kansanäänestyksen, jota varten laitatte pystyyn valtion maksaman propagandamyllyn jossa väitätte, että mikäli Suomi ei liity Euroopan Unioniin, niin koko maa ja kansa päätyy tsuhnan helvettiin. Sitten kun olette liittyneet, niin unohdatte kaiken, minkä vuoksi suomalaiset halusivat liittyä EU:hun, eli ne reppanat kuvittelivat liittyvänsä liittovaltion sijasta valtioitten liittoon. Sen uskomuksen te heitätte jortaniin ja  muutatte maanne eurooppalaiseksi maakunnaksi, jolla ei ole mitään käytännön valtaa omiin asioihinsa, josta kukaan Euroopassa ei piittaa hevon vittuakaan, joka maksaa muitten taloussähläilyt mitään kyseenalaistamatta ja te vielä teette siitä asiantilasta itseisarvon. Aivan kuin te edelleenkin teette itseisarvon Suomeen tulevista haittamaahanmuuttajista ja niitä ihmisiä varten, jotka vielä uskaltavat sanoa jotain vallitsevaa asiantilaa vastaan te kehitätte termin ”vihapuhe”, jota viljelette äärimmäisen taajaan kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Luonnollisesti te kehitätte tässä vaiheessa julkishallintoon monikulttuuristen paskanpuhujien ja erilaisten projektityöntekijöitten jatkuvasti laajenevan ammattikunnan, joka rasittaa muutenkin yliturvonnutta julkista sektoria ja nielee aina vain suuremman osan valtion budjetista.

Pääministeri totesi tähän:

- No mutta tuo alkaa kyllä kuulostaa varsin onnistuneelta asioitten vituralleen hässimiseltä. Eiköhän tällä jo saada suht hyvinvoiva valtio kunnolla kontalleen.

- No eihän toki.

- Etteikö saada?

- Ei saada niin. Eihän tämä vielä mihinkään riitä. Seuraavaksi te tarvitsette sopivan presidentin.  Näkisin, että sopiva presidentti olisi naispuolinen, vasemmistodemari, monikultturisti, SETA-aktivisti ja maanpuolustukseen mahdollisimman kielteisesti suhtautuva. Näkisin myös, että tämän presidentin johdolla Suomen tulee alkaa rapauttaa maanpuolustustaan juuri samalla hetkellä kuin itänaapuri Venäjä alkaa satsaamaan siihen voimakkaasti. Maanpuolustukseen tarvittavaa rahoitusta tulee vähentää ja Suomen tulee myös ilman muuta luopua kaikista jalkaväkimiinoistaan. Lisäksi näkisin mukavana yksityiskohtana sen, että Suomi voisi ostaa raskaita raketinheittimiä, mutta se hankkii niihin vain koulutusraketteja eikä rypäleammuksia ollenkaan.

- Ei ei ei brrgele… ei tommonen voi onnistua… ei suomalaiset nyt ihan noin tyhmiä ole…

- Onnistuuhan se, kun sopiva mediamylly pannaan päälle. Eikä yksi kausi riitä, vaan tarvitaan kaksi.

- Kaksi?

- Kyllä. Molemmat kaudet varmistuvat kun suomalaisia naisia vedätetään. Naisissa on se suuri toivo. Ensimmäinen kausi varmistuu sillä, että keskitytään presidenttiehdokkaan jalkojen välissä olevaan värkkiin ja mainostetaan, että sellainen värkki tulee saada jo viimeinkin valtakunnan korkeimmalle pallille, jos pieni vitsi sallitaan. Uskokaa huviksenne, että huomattava määrä suomalaisista naisista on niin tyhmiä, että ne äänestävät sitä ämmää jo sen värkkinsä takia ja kihertävät innoissaan naisenergiasta. Ja toiselle kaudelle riittää perusteeksi se, että eihän se niin kauheasti ole tyrinyt ja onhan se kumminkin edelleenkin nainen. Ja näkisin, että kehitätte termin ”arvopresidentti” Se kuulostaa tarpeeksi hienolta hämäämään naisia tajuamasta sitä tosiasiaa, että kyseisen presidentin arvot ovat ihan vastakkaisia heidän omiin arvoihinsa nähden, mutta he äänestävät sitä tättähäärää kumminkin. Itse ehdottaisin, että kyseinen arvopresidentti voisi ottaa jonkunlaiseksi perusfanitustyypikseen jonkun puolisuomalaisen homoseksuaalin mulattijätkän. Kyllä te sellaisen jostain löydätte. Oikeastaan voisitte mediamyllyttää sen jätkän kansanedustajaksi.

Pääministeri raapi päätänsä ja totesi:

- Luulenpa, että niin sinä kuin minäkin tiedämme, että kuka se tättähäärä olisi… on kyllä vaikeaa ajatella, että näin kävisi… voisiko se olla mahdollista… siitäkö ämmästä Suomen presidentti… ja että tommonen jätkä esikuvaksi… mistä hitosta me semmonen edes löydetään… ja kansanedustajaksi vielä… ei ei brrgele… tiukalle ottaa kyllä niin…

- Ollaanko tässä hässimässä valtion asioita vituralleen vaiko ei?

- Niin joo… kai meidän tarttee… mutta olikos tää nyt tässä?

- Eihän toki. Sitten seuraa pitkä kypsytysvaihe, jonka aikana toteutetaan kaikkea, mitä olen tässä opettanut ja jauhetaan sitä jatkuvana propagandamyllynä kansalaisten päänuppeihin. Ja sitten sopivassa vaiheessa, sanotaanko vaikkapa vuonna 2015 te alatte ottaa maahanne aikaisempaan nähden kymmenkertaisen määrän tätä samaa haittamaahanmuuttoporukkaa ja pidätte edelleenkin sen porukan maahantuloa ja automaattista sekä koko loppuiän jatkuvaa elatusta kansallisena itseisarvona, josta kaikkien suomalaisten tulee olla ylpeitä. Siinä vaiheessa niin teidän politiikkojen, tai teidän seuraajienne sekä median ja tutkijoiden tulee alkaa vielä entistä armottomampi myllytys vastakkaisia mielipiteitä kohtaan. Ennen kaikkea teidän tulee etsiä aina uusia tutkijoita ja antaa heille media-aikaa. Nimenomaan sellaisia tutkijoita, jotka flirttailevat sosialistisen ääriajattelun kanssa ja juuri näitten tutkijoitten tulee turpa kuolassa vaahdota, että se tavallinen kansanosa, joka haistattaa ääriaineksille pitkät onkin itse asiassa se aines, joka puolestaan flirttailee äärioikeistolaisen ääriajattelun kanssa. Todisteista ei ole niin suurta väliä. Mahdollisimman kuolaturpainen ja toistuvasti esitetty väite riittää. Tähän voidaan vielä pikantiksi yhksityiskohdaksi lisätä se, että te alatte leikkaamaan suomalaisten peruspalveluja, eritoten vanhuksiin kohdistuvia ja samalla syydätte lisää rahaa tulijoille, aina lisäbudjettia myöten. Lisäksi käännätte poliisiviranomaiset kansalaisia vastaan ja pistätte ne sanomaan, että kansalaiset eivät saa pitää huolta omasta turvallisuudestaan ja minkäänlaista haittamahanmuuttoon liittyvää rikosongelmaa ei ole. Näillä resepteillä ollaan jo melko orwellilaisissa lukemissa, maanne asiat saadaan hässittyä niin kerta kaikkiaan vituralleen ja sanotaan että noin vuonna 2020 te – jos vielä elossa olette – näette mitä se tarkoittaa. Ehdotan tosin, että lähdette viettämään hyvin hässittyjä eläkepäiviänne mahdollisimman kauas Euroopasta.

Niin pääministeri kuin muukin hallitus nousi seisomaan ja alkoi spontaanit aplodit. Pääministeri totesi:

- On kyllä hienoa toimia ammattilaisen kanssa! Näillä resepteillä saadaan kyllä hässittyä valtakunnan asiat niin kertakaikkisen vituralleen! Emme me itse olisi pystyneet näin hienoa suunnitelmaa keksimään!

Adolf Butler kumarsi ja vastasi:

- On aina ilo palvella tyytyväistä asiakasta. Ja tässä on laskuni. Kolme miljardia markkaa.

Pääministeri otti laskun ja totesi:

- Maksu tulee tilillenne seuraavan täyden tunnin sisällä.

TARINAN LOPPU

Tarina oli huonosti kirjoitettua scifiä. Jos tarina oltaisiin annettu jonkun tyypin luettavaksi vuonna 1990 hän olisi tuuminut, että olipa paska kirjoitus. Ihan epärealistinen. Ei tommosta kukaan usko. Ei tommosta voi tapahtua. Scifissäkin pitää olla hieman totuutta mukana. Mutta tässä ei ole pätkääkään. Ei kai mikään valtio noin toimisi? Kirjoittajan kannattaisi lopettaa kirjoittajan uransa saman tien. Kirjoituksen lukenut tyyppi voisi myös todeta, että jos tällainen tulevaisuudenkuva oltaisiin esitetty suomalaisille poliitikoille vuonna 1990, he olisivat kauhistuneet ja alkaneet pyrkiä estämään sen toteutumista kaikin mahdollisin keinoin ajatellen että ei kai tässä sentään miksikään Kuusisen ja Quislingin sekoituksiksi ruveta.

Ymmärrysharjoituksissani pyrin päätymään jonkunlaisiin johtopäätöksiin, tai edes puolittaisiin sellaisiin. Nyt päädyn vain toteamaan, että tuo huonosti kirjoitettu scifi-juttu kävi toteen. Se ei ollut mitään fiktiota, vaan siitä tuli faktaa. Miksi valtiokoneistomme päätyi hässimään asiat vituralleen? Miksi se toimi noin? Miksi se teki Suomesta sammakon, joka kiehuu pikku hiljaa kuumenevassa vedessä, tajuamatta että se kiehuu elävältä? Vuoden 1990 hallituksen tarkoitus ei varmaankaan ollut sellainen, mutta jossain vaiheessa ylitettiin raja, jolloin tajuttiin että me, juuri me poliitikot olemme olleet luomassa niin suurta hirviötä, että emmehän me millään voi kantaa vastuutamme tästä teosta. Siksi meidän täytyy teeskennellä, että hirviö on sekä välttämättömyys että väistämättömyys. Ja väittää, että ne ihmiset, jotka ymmärtävät että hirviö on hirviö, ovat itse jonkun toisen, kuvitellun hirviön puolestapuhujia. Ja ne silloiset, ja sen jälkeen myös nykyiset poliitikot ovat luovuttaneet maamme moraalisen omatunnon määrittelyn ihmisille, jotka älyllisen laiskuutensa vuoksi ja omaa egoa kohottaakseen pitävät vallitsevaa tilaa tavoiteltavana ja ainoana hyväksyttävänä tilana.

Käsittämätöntä vain on se, että kukaan tai mikään ei siihen pakottanut. Silti näin tapahtui. Herää vain kysymys, että miksi ihmeessä?

KUN JÄLJELLÄ ON VAIN PAKKO

February 25, 2016, 11:34 pm

≫ Next: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXI

≪ Previous: PIKAKELAUS

$

0

0

Sehän ei ole suurikaan salaisuus, että Suomessa ei ole aikoihin voinut asioita perustellessa vedota ns. lautamiesjärkeen, ellei lautamiesjärjen tukena ole jonkinsorttista virallista tutkimusta tai ainakin hyväksyttyjen tutkijoiden antamaa vahvistusta. Näin ollen kansalainen ei voi esim. hankeen kustessaan olla aivan varma, tuliko hankeen reikä vai onko kyseessä optinen tai jopa suorastaan päänsisäinen harha, sillä hotellin respassa ei olla varmoja, että reiän olemassaoloa todistavaa tutkimusta on tehty.

Hankeen kuseminen on sinänsä täysin harmiton ilmiö, mutta toisten ihmisten muroihin kuseminen on jo huomattavasti tuomittavampaa, erityisesti jos se tapahtuu valtiovallan taholta ja suuressa mittakaavassa. Valtiovalta on viimeiset parisenkymmentä vuotta sitoutunut monikultturismi-ideologiaan kaikkine seurauksineen, vaikka lautamiesjärjen mukaan se on totaalisen järjetöntä ja kaikinpuolin haitallista. Mutta koska lautamiesjärjen takana ei ole ollut virallista vahvistusta, on sama jenkka jatkunut eikä levyä ole ollut tarpeellista vaihtaa.

Hiljattain asia on muuttunut, ja lautamiesjärkeä tukemaan on tullut monikultturismi-ideologian kannalta varsin kiusallisia viestejä. Tuorein näistä viesteistä on hyvin selkeä:

Tutkijat tyrmäävät: Maahanmuuttajat eivät ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa

Suomen väestö ikääntyy ja huoltosuhde rapistuu. Lääkkeeksi tarjotaan usein työperäisen maahanmuuton roimaa lisäystä. ”Tutkimukset eivät osoita, että tällä voitaisiin ratkaista väestön ikääntymistä”, sanoo professori Pekka Martikainen.

On huomattavaa, että tuossa käsitellään myös ns. työperäistä maahanmuuttoa ja täällä voiman pimeällä puolella on jo aikaa sitten (kiellettyyn lautamiesjärkeen vedoten) todettu, että huoltosuhdetta ei myöskään paranna se, että otetaan parikymppisiä kehitysmaalaisia koko eliniän kattavaan elatusautomaattiin plus palkataan kantaväestön keskuudesta maahanmuuttoteollinen kompleksi, joka yhtä lailla elää toisten suomalaisten kustannuksella ja joka olemassaolonsa perustellakseen vaatii maahan lisää haittamaahanmuuttoa aikaansaaden näin eräänlaisen tolkuttoman kalliin ikiliikkujan.

Toinen, hieman aikaisemmin tullut ja kiusallisessa määrin lautamiesjärkeä tukeva viesti tuli poliisiammattikorkeakoulun selvityksessä, jossa todettiin aivan suoraan:

Maahanmuuttoon liittyy vakavia turvallisuusuhkia ja rikollisuutta, joihin Suomi on valmistautunut huonosti.

*

Pahin skenaario Suomelle olisi ”kymmenien ellei satojen tuhansien laittomien maahanmuuttajien pyrkiminen Suomeen”. Sillä olisi raportin mukaan huomattavia vaikutuksia Suomen turvallisuuteen.

*

Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos hädin tuskin selviävät paikoin nykyisestäkään tilanteesta.

*

Suomi ei ole raportin mukaan onnistunut tähänkään asti kotouttamisessa. Viime vuonna vaikeassa taloustilanteessa Suomeen saapui turvapaikanhakijoita kymmenkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.

Kas tuossahan se oli pähkinänkuoressa ja selkeästi sekä rautalangasta että ratakiskosta väännettynä. Voiman pimeälle puolelle tuossa ei sinänsä ollut mitään uutta. Siinä sanottiin ne faktat, joita me olemme sanoneet jo vuosikausia, mutta kun samat faktat sanotaankin virallisen tahon suunnasta, ollaan jälleen kiusallisessa tilanteessa.

Selvää on tietysti, että selvitys on tuomittu erittäin voimakkaasti ylipalkattujen ja yliarvostettujen akateemisten kerjäläisnunnien sisaruskunnassa, mutta sehän on ymmärrettävää, sillä heillä on tietysti pelkona sen asiantilan yleisempi hoksaaminen, että he vastaavat täysin keinotekoisesti aiheutettuun ja heitä varten räätälöityyn tarpeeseen, toisin sanoen siis tarpeeseen jota ei ole koskaan ollutkaan. Sen sijaan valtiovallan itsensä taholla ei olla pahemmin kiukuteltu ja jostain syystä valtamediakaan ei näitä nunnia komppaa sillä antaumuksella mitä olisi osannut odottaa.

On selvää, että valtiovallankin taholla löytyy järkevää ja asiallista väkeä, joka on sisälukutaitoista ja ymmärtänyt sen, mikä yllä on itse kenenkin luettavissa. Siellä ymmärretään myös se pikkuseikka, jota ei pysty salaamaan, että näitten monikultturismi-ideologian kävelevien solidaarisuuspokaaleitten tekemät niin väkivalta- kuin seksuaalirikokset ovat liki kaksikymmenkertaisia kantaväestöön nähden. Siispä he myös ymmärtävät, että jokainen VOK:n pihaan ajava bussi sisältää mahdollisuuden saada aikaan lisää tapettuja, pahoinpideltyjä, raiskattuja ja ryöstettyjä suomalaisia. Joista jokainen on myönteisen päätöksen tekijän vastuulla.

Varmasti valtiovallan ajattelevalla osastolla ymmärretään se, mitä täältä nuivalta puolelta on jo aikaa sitten sanottu, eli monikultturismi-ideologia on sekä haitallista, vahingollista että vaarallista. Ja kun ajatteleva osasto vie ajattelua vielä pidemmälle, se pohtii, että mitä valtiohallinto nyt tekee. Jatkaako se edelleen uussuomalaisen uuspettuleivän väkisinsyöttämistä kansalaisille, vaikka se tietää, ettei sillä ole siihen niin järjellä perusteltavaa kuin moraalista oikeutta? Että ainoa oikeus, mikä sillä tässä asiassa enää on, on puhdas pakko.

Hotellin respassa uskotaan, että valtiovalta jatkaa joka tapauksessa edelleenkin samalla monikultturistisella linjalla ja turvaa jatkossa puhtaaseen pakkoon. Se ajattelee pääsevänsä asiasta jopa helpolla, sillä se tietää edelleenkin hallitsevansa yhtä maailman rauhallisimmista kansakunnista jolle ruotuun asettamiseen riittää pelkkä Päätös. ”Asiasta on poliittinen päätös”. ”Asiasta on virkamiespäätös”. Onhan se riittänyt tähänkin asti. Kun on tehty päätös, liike pysähtyy ja kaikki palaa ennalleen.

Virkamiespakkoa käyttäisi varmasti asiassa mielellään myös Päivi Nerg, joka totesi itse haluavansa elää monikulttuurisessa Suomessa. Jos näin toteaisi joku Kallion punavihreässä kulttuurikuplassa elävä ituhippi, niin se hänelle sallittakoon, mutta kun monikulttuurisen Suomen perään haikailee viranhaltija, joka toimii  Suomen sisäministeriön kansliapäällikkönä, niin se herättää jopa jonkunlaisia kauhun tunteita. Vaikka Nergillä olisikin omassa päässään jonkunlainen ruusuinen utopiakuva monikulttuurisuudesta, niin hänelle on virka-asemansa puolesta varmasti selvitetty, mitä se utopia on todellisuudessa. Niin Suomessa kuin ennen kaikkea Länsi-Euroopassa. Siitä huolimatta Nerg pysyy utopiassaan ja johtaa työssään Suomen tällä hetkellä kaikkein kriittisintä sisäisen turvallisuuden osa-aluetta. 

Valtiovaltamme on hyvin tietoinen siitä, että sillä ei ole mitään perusteltua syytä eikä myöskään moraalista oikeutta jatkaa valitsemallaan tiellä. Ja sillä alkaa olla melko kiire päättää, että toimiiko se toisin, vai turvautuuko se pelkkään pakon oikeuteen. Sillä ensimmäinen aalto ei jäänyt viimeiseksi. Sen kertoi pääministerin erityisedustaja Antti Pentikäinen, joka kertoi, että Irakista ollaan pian tulossa taas:

- Jos viime vuonna päivittäin kaksi kolme tuhatta ihmistä haki passia, niin tänä päivänä 13 000 joka päivä hakee passia ja heistä merkittävä määrä kertoo haluavansa Suomeen.

Mikäli valtiovalta ei muuta linjaansa, ja jatkaa pakon oikeuden tiellä, ollaan hyvin pian siinä tilanteessa, että pakon perusteeksi ei riitäkään enää ”asiasta on päätös”. Mitä valtiovalta tekee siinä tilanteessa, että Suomeen on tullut 50.000 uutta turvapaikkahuilailijaa ja kunnassa X tulee mitta täyteen. Huomataan yllättäen, että kun bussilastillinen turvapaikkahuilailijoita lähestyy kuntaa, niin edessä onkin tiesulku. Ja sululla 80 miestä. Osalla hirvikivääri. Osalla metsästysluodikko. Osalla haulikko.

Ja miehet ilmoittavat tylysti,  että turvapaikkahuilailijoita ei vahingoiteta, jos bussi kääntyy ympäri ja jätkät häipyvät huuthelvettiin. Mutta jokainen, joka yrittää päästä tiesulun läpi ammutaan niille sijoilleen. Miehet lähettävät saman viestin viranomaisille ja ilmoittavat, että mikäli poliisi yrittää väkivalloin saada turvapaikkahuilailijat läpi, me avaamme tulen. Itsepuolustukseksi.

Kahdeksankymmentä aseistettua miestä. Kahdeksankymmentä läpeensä tympiintynyttä miestä. Kuinka monta poliisipartiota tarvitaan? Vai tarvitaanko sotilaita? Kuka viranomainen on valmis antamaan tulenavauskäskyn suomalaisia vastaan joittenkin elätettäväksi tulevien arabijätkien takia? Kuinka moni poliisi tai sotilas tottelee käskyä? Ja entäs jos se tympiintyneitten miesten määrä nousee kahdeksaan sataan? Tai kahdeksaan tuhanteen? Mitä valtiovalta silloin tekee, jos se aikoo käyttää pakon oikeuttaan? Suomalainen järjestyksenpito on aina perustunut siihen, että muutamia tapauksia lukuunottamatta suomalaisille on aina riittänyt, että ”asiasta on päätös”. Mutta entä jos se ei jatkossa enää riitäkään ja ”päätös” mielletään suomalaisille haitalliseksi, vaaralliseksi ja suorastaan rikolliseksi? Voi olla, että valtiovaltamme huomaa silloin, että se ei pystykään tekemään mitään. Ettei sillä koskaan ollutkaan muuta kuin ”päätös”.  Se on riittänyt niin pitkään, kun kansalaiset ovat uskoneet yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen ja kun se usko menetetään, menettää ”päätös” merkityksensä. Ja silloin valtiovalta huomaa sekä olevansa kädetön sekä sen, että Neuvostoliiton kaltaista väkivalta- ja alistuskoneistoa ei pystytä tekemään tyhjästä. Kahdeksantuhannen miehen kohdalla ei poliisi enää riitä, ja tavallisista miehistä koottu armeija koostuu juuri samanlaisista miehistä kuin ne kahdeksan tuhatta. He eivät ole alistamaan koulutettuja KGB:n palkkalaisia.

Joku lukijoista voi tuumia, että Ykä näkee näkyjä. Vaan katsotaan parin vuoden kuluessa. Asioilla on taipumus muuttua nopeasti, ja se, mitä pidettiin ikuisena voikin hävitä hetkessä. Ja siinä vaiheessa valtiovallan edustajille voi juolahtaa mieleen, että se voi tapahtua kahdella tavalla. On se pehmeä tshekkoslovakialainen samettivallankumous. Ja sitten on se romanialainen tapa. Jossa vaiheessa valtiovaltamme edustajat voivat alkaa keskenään pähkäillä, että kukas meistä olikaan eniten se Ceaușescu? Vai oltiinko me kaikki?

Päätöksen aika alkaa olla nyt. Pääministerin erityisedustaja Antti Pentikäinen kertoi, että kuukauden sisällä sieltä aletaan taas tulla. Valtiovallalla ei ole mitään perustetta eikä mitään moraalista oikeutusta laskea sitä aaltoa Suomeen. Sillä on vain pakon oikeus. Ja pakko ilman moraalista oikeutusta ei voi kestää loputtomiin.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXI

February 29, 2016, 9:00 pm

≫ Next: VALTAMEDIAN MATALA VEISU

≪ Previous: KUN JÄLJELLÄ ON VAIN PAKKO

$

0

0

1. Miehet minihameissa

Sain vakiokommentoijaltani Rouva Anolta vinkin pistäytyä Historixin blogissa, jossa oltiin suomennettu saksalaisen Iben Thranholmin kirjoitus aina vain feministisemmäksi muuttuvasta Euroopasta ja siitä, kuinka se on kykenemätön vastaamaan islamilaisten hyökyyn. Kannattaa lukea. Itselläni pisti erityisesti silmään kirjoituksessa linkitetty videoAlankomaista. Kyseessä oli mielenosoitus, jossa vastustettiin islamilaisten jätkien Kölnissä tekemää kantaväestön naisiin kohdistunutta joukkoahdistelua. Eihän siinä sinänsä mitään, tottahan sitä semmosesta sekä saa että pitää protestoida, mutta purkan pysäytti se tapa, miten protestoitiin. Eli alankomaalaiset häiskät laittoivat päälleen minihameet ja lähtivät sitten marssille protestoimaan.

Itse kun kuulun siihen hieman yksinkertaisempaan ja samalla myös suoraviivaisempaan väestönosaan, niin tuo minihameissa kulkevien häiskien marssi herättää hieman ihmetystä. Samoin kuin kysymyksiä:

Ensimmäinen kysymys: Ketä, ja mitä vastaan tämä mielenosoitus on järjestetty?

Vastaus: Islamilaisia jätkiä, jotka suurella porukalla niin ahdistelevat kuin raiskaavat kantaväestöön kuuluvia naisia, ilman että kantaväestö pistää juurikaan hanttiin.

Toinen kysymys: Mitähän nämä islamilaiset jätkät mahtoivat ajatella sen Kölnin ahdistelun ja yleensäkin heidän perseilevän käytöksen aikaansaamista reaktioista ja varsinkin niitten puuttumisesta?

Vastaus: Epäilemättä jätkät tuumivat, että nämä länsimaiset yhteiskunnat ja varsinkaan sen miehet eivät kykene suojelemaan naisiaan. Ehkä ne eivät edes halua.

Ja siitä päädytäänkin sitten kolmanteen kysymykseen: Mitähän nämä islamilaiset häiskät mahtavat ajatella siitä, että kantaväestön miehet kulkevat kadulla jonossa minihameissa ja tällä tavoin protestoivat islamilaisten jätkien perseilyä vastaan?

Vastaus: Suurimmasta naurun kätkätyksestä toivuttuaan häiskät tuumivat, että nuo eurooppalaiset jätkät eivät todellakaan pysty puolustamaan naisiaan. Näinköhän ne haluavat itsekin parrua hanuriin, kun tommosissa vermeissä kulkevat? No, sekin kyllä järjestyy. Tämä maanosa kaipaa miehiä ja Mohammedin nimeen, niitähän on kyllä tulossa, aina vaan enemmän, älkää olko yhtään huolissanne, ins´allah.

Tommonen mielenosoitushan on jotain perin tyypillistä länsimaista. Länsimaiset ihmiset pistävät pystyyn näytöksen toisille länsimaisille ihmisille ja kuvittelevat porukalla, että nyt on mukamas saatu jotain aikaiseksi. Ne tyypit puolestaan joitten vuoksi näennäinen mielenilmaus on järjestetty nauravat röhönaurua ja jatkavat perseilyään. Mikseivät jatkaisi, kun mikään ei estä. Se, mikä estäisi Kölnin tyyppiset tapahtumat olisi paikalla oleva pari pataljoonaa aseistettua jalkaväkeä täysillä valtuuksilla, mutta eihän tämä ylifeministinen, yliselitetty, ylianalysoitu, ylisuvaitseva ja ylilässytetty Eurooppa siihen kykene. Ei sillä ole tarjota kuin miehiä minihameissa protestoimaan ja naisia yliopistossa ymmärtämään. Ja koska se ei siihen kykene, pitää perseilevä vähemmistö maanosan polvillaan. Ehkä jotkut eurooppalaiset halusivat tätä, mistä sen tietää. Minun mielipidettäni ei kukaan koskaan kysynyt. Mutta minä käytänkin housuja.

Minihameista on ollut hieman puhetta täällä Suomessakin, ja se on aiheuttanut ainakin Ylen toimittajassa Jussi Pullisessa jonkun sortin tiedostavaa närkästystä. Kas kun Helsingin poliisin ylikomisario Jere Roimu totesi:

- Tällä hetkellä eletään poliisitoiminnassa hiljaista aikaa. Ihmiset kulkevat tuolla paksuissa vaatteissa, mutta mitä tapahtuu sitten, kun kevätaurinko nousee ja hame lyhenee ja vaatteet vähenevät. Yritämme olla nyt etupainotteisia, jotta meillä on keinot puuttua mahdollisiin ikäviin lieveilmiöihin.

Ja tämähän sai Pullisen närkästymään ja toteamaan twitterissään näin:

(Kiitokset Kumitontulle twiittivinkistä)

No anskumä yritän vähän avittaa Pullista. Ensinnäkin, hyvämuotoinen nainen minihameessa on erittäin kaunis ja seksikäs näky, mikä pistää kantasuomalaisillakin miehillä mukavasti veren kiertämään. Me tosin ymmärrämme, että vilkaista voi, mutta ei edes tuijottaa, saati sitten koskea. Ja tuumimme, että on ihan kiva kun naiset voivat kuljeksia kaduilla minihameissa. Ihan kaikessa rauhassa.

Vaan entäs jos otetaan paikalle vastikään Suomeen tullut arabihäiskä, jonka kokemuksen mukaan jo pelkästään verkkariasussa oleva nainen vastaa lähinnä hardcore-pornoa? Joka samainen häiskä suhtautuu kevyesti pukeutuneeseen vääräuskoiseen naiseen, no, ei ainakaan kovin arvostavasti. Lisätään vielä se, että häiskän impulssikontrolli on alempana kuin sammakon persläpi. Ja kerrotaan sitten tämä häiskä alkuun vaikka muutamalla tuhannella.

Niin että mihinkähän se hameen lyheneminen mahtaisi johtaa? Jo etukäteen sanottuna voi todeta, että syynä lyhythameisen naisen raiskaukseen ei ole nainen eikä naisen lyhyt hame, vaan se, että tänne väen väkisin kuskataan jätkiä, jotka menettävät järkensä nähdessään sen lyhythameisen naisen.

Ja tokihan Pullinen sen itsekin tietää. Ei kai hän sentään ihan tyhmä ole. Kai hänen piti vain todistaa työnantajalleen olevansa tiedostuneen närkästynyt. Sillä saattaahan tuo poliisin lausuma herättää joissain vähemmän valveutuneissa kansalaisissa sen luulon, että islamilaisten jätkien roudaaminen Suomeen lisäisi raiskausten ja väkivallan uhkaa. Ja sehän ei pidä paikkaansa. Tilastot tosin sanovat toisin, mutta onhan selvääkin selvempää, että tilastokeskus on tilannut kyseiset tilastot Hommaforumilta. Sieltähän se on tilattu se hallituksen pakolaispolitiikkakin. Kysykää vaikka Annika Lapintieltä.

2. Eläkeläisten eutanasiakeskus EEK

Vakikommentoija Castor puolestaan lähetti minulle linkin Nordean yksityistalouden ekonomistin Olli Kärkkäisen kirjoitukseen, josta myös Uusi Suomi uutisoi. Onhan selvää, että kyseessä on yksittäisen talousasiantuntijan kirjoitus, mutta kun se julkaistaan Nordean virallisilla sivuilla, niin hyvin kaukaa pankinkaan kokonaisnäkemyksestä se ei voi olla. Kirjoituksen pääpointti on se, että tulevaisuudessa vanhuusajan sosiaali- ja terveyspalveluista tullaan rajoittamaan siinä määrin, että eläkeläiset joutuvat kustantamaan ne pitkälti omasta pussistaan. Kirjoitus alkaa varsin tyrmäävästi, varsinkin kun ajatellaan, että elämme kuitenkin jonkun sorttisessa hyvinvointivaltiossa, joka on pitänyt kansalaisistaan huolta sentään miten kuten:

Nykyisten kolmekymppisten olisi hyvä pohtia jo nyt, miten he aikovat rahoittaa omat vanhuspalvelunsa. Tulevaisuudessa suomalaisten tulee nimittäin maksaa entistä suurempi osa nykyisistä sosiaali- ja terveyspalveluistaan itse.

Ja tämä pistää kyllä miettimään, että minkälaista se kolmekymppisten elämä sitten tulee olemaan. Tuossa iässä ihmiset tavallisesti perustavat perheitä, hankkivat lapsia ja pyrkivät tietysti hankkimaan myös jonkun sortin omistusasunnon josta he maksavat pirunmoista velkaa tai sitten vuokralla asuessaan pirunmoista vuokraa. Varsinkin, jos asutaan Helsingissä voi pitää nyrkkisääntönä, että toisen puolison koko nettitienesti menee pelkkään asumiseen. Vaikka perheen molemmat vanhemmat kävisivät työssä, ei siinä elämänvaiheessa voi olettaa, että jonkun sortin eläkesäästämiseen olisi suurtakaan mahdollisuutta. Varmasti katkeruutta herättää myös se, että he maksavat palkastaan jatkuvasti työeläkemaksuja, eivätkä voi olla varmoja siitä, että tulevatko he itse saamaan niistä aikanaan latiakaan. Kirjoitus jatkuu:

Väestön keskittyminen vaikuttaa asuntojen kysyntään ja asuntojen kysyntä vaikuttaa puolestaan asuntojen hintoihin. Väestöennusteiden perusteella voidaan arvioida asuntojen hintojen alueellisen eriytymisen jatkuvan. Muuttotappiokunnissa asuntojen reaaliarvo saattaa jopa laskea. Tämä asettaa valtavia haasteita niille kotitalouksille, joiden varallisuus koostuu lähes pelkästään omasta asunnosta.  Kuinka rahoittaa julkisia palveluita täydentävät sote-palvelut, jos varallisuus on sidottuna omaan asuntoon, jota on vaikea saada myydyksi?

Tässä tietysti näkyy se nykysuomalainen ajattelu, että ihmiset halutaan asumaan kanahäkkeihin Radanvarsikaupunkiin, mutta varsinaista pelkoa herättää lause ”kuinka rahoittaa julkisia palveluita täydentävät sote-palvelut, jos varallisuus on sidottuna omaan asuntoon, jota on vaikea saada myydyksi?”. Ihmisethän ostavat asuntoja, jotta voisivat, no, asua, mielellään eläkkeelläkin ja tässä lauseessa tehdään melko selväksi se, että asunto onkin tulevaisuudessa eräänlainen eläkkeen ajan palvelujen pantti, joka tulee lunastaa ja maksaa ne palvelut, jotka ennen olivat julkisia. Missäs ihmiset muuten sen asuntonsa myynnin jälkeen asuvat? Asuminen ei ole ilmaista vuokrallakaan. Haja-asutusalueellakaan.

Voi tietysti olla, että kirjoituksessa myös tehdään jonkunlaista ennakkomainontaa. Lukeehan jutussa:

”Nykyisten viisikymppisten olisikin syytä pohtia viimeistään nyt, kuinka he aikovat vanhuspalvelunsa 2030-luvulla rahoittaa. ”Sote-säästötili” voisi olla hyvä ajatus myös nykyisille kolmekymppisille, koska kuka tietää, mitä julkisia sote-palveluita on tarjolla 2050-luvulla.”

Enkä ihmettele, jos Nordea alkaisi pikapuoliin mainostaa jonkunlaista henkilökohtaista sosiaali- ja terveyspalvelujen rahastosäästämistä.

Mutta silti.

Mikäli meillä olisi oikea, kansalaisten hyvinvointiin keskittyvä hallitus (sellaisia on joskus ollut), niin todettuaan tuollaisen tulevaisuudenkuvan edes jollain lailla mahdolliseksi, se pistäisi välittömästi pystyyn hätäistunnon.

Ensimmäisenä se esittäisi itselleen kysymyksen: jos maassamme kerran kaikenlaiset verot ja maksut ovat olleet koko ajan nousussa ja palveluita taas samaan aikaan vähennetään urakalla, niin mihin helvettiin me niitä kansalaisten riikintaalereita oikeastaan ollaan työnnetty?

Toiseksi se toteaisi, että maassa on järkyttävän suureksi paisunut julkinen sektori ja sitä myötä se esittäisi itselleen toisen kysymyksen: mitä varten julkinen sektori oikeastaan on alun perin perustettu? Ja se vastaisi itselleen: tarjoamaan kansalaisille välttämättömiä peruspalveluja. Se ja vain se on julkisen sektorin tehtävä. Itselleen vastattuaan hallitus alkaisi selvittää, kuinka suuri osa julksesta sektorista itse asiassa liittyy niihin välttämättömiin peruspalveluihin ja kuinka suuri osa on taas täysin tarpeetonta akateemista suojatyöllistämistä. Saatuaan asian selville hallitus pitäisi pienen itseäänperseeseenpotkimissession ja ryhtyisi sen jälkeen välttämättömiin toimenpiteisiin.

Hallitus esittäisi vielä itselleen kolmannen välttämättömän kysymyksen: jos meillä ei tällä menolla ole tulevaisuudessa varaa pitää huolta edes omista kansalaisistamme, niin minkä ihmeen vuoksi me kuskaamme tänne jatkuvasti kasvavan määrän etnisesti edistyksellisiä ulkomaalaisia, vaikka tiedämme, että he ovat kehdosta hautaan veronmaksajien kustantaman pysyvän elatusautomaatin piirissä ja koska he ovat kunniakansalaisia, niin se automaatti kattaa luonnollisesti myös vanhuspalvelut? Ne samat vanhuspalvelut, joita varten me pistämme oman väestömme myymään omat asuntonsa. Vastaus olisi jälleen selvä, ja hallitus ryhtyisi välittömästi välttämättömiin ja ennen kaikkea päättäväisiin toimenpiteisiin.

Mutta meillä ei ole sellaista hallitusta. Ehkä nykyinen ”hallituksemme” alkaakin sen sijaan suunnitella sitä, että kun eläkeläisellä tai pitkäaikaistyöttömällä ei ole enää mitään realisoitavaa omaisuutta eikä se eläkkeellään kumminkaan enää pärjää, hänet siirretään viranomaisten toimesta Eläkeläisten Eutanasiakeskukseen ja päästetään pois kärsimyksistään. Luonnollisesti siitä saattaisi tulla mutinaa ja saatettaisiinpa mainita esmes sanat ”murha” tai ”teloitus”. Ehkä hallitus tajuaisi, että sanoilla ja termeillä maailmaa hallitaan, joten se ottaisi käyttöön termin ”hallinnollinen henkilötunnuksen lopettamistoimenpide”.

Luonnollisesti tämä eutasiauhka ei koskisi poliittisen, virkakoneiston ja median uusrälssiä eikä tietenkään kunniakansalaisia, vaan heille myönnettäisiin tietenkin…

3. Hieman ajankuvia

Ensimmäisessä ajankuvassa Diakonissalaitoksen turvapaikanhakijoiden tukiryhmä ruinaa suomalaisilta taulutelevisioita ja pleikkareita nuorten omiin huoneisiin. Diakkarilta kyllä oltiin kysytty (ja ihan asiasta olikin), että minkähän takia niitä televisioita ynnä muita ei kerätä suomalaisille köyhille. Tämmöset kommentithan on sitten poistettu ja diakkari ilmoittaa sitten, että ”sivustolla on moderaattori, joka poistaa vihapuheen”. Mainittakoon, että lastensuojelulaitoksissa noin yleensä ei nuorilla ole televisioita omissa huoneissaan.

Ja sitten menemmekin Ruotsiin. Tämä kuva on kyllä levinnyt muuallekin, mutta laitetaan tännekin, kun se kuvaa ajan meininkiä niin osuvasti. Elikkä kuvassa ovat ruotsalaisen koulukisojen 12-vuotisten sarjan 600:n metrin juoksun mitalikolmikko. Siis 12-vuotisista pikkusista pojanvessukoista on kyse. Kuvaa katsottaessa voidaan samalla testata lukijan oma inhimillisyysaste, sillä jos lukija näkee kaikesta huolimatta kuvassa jotain omituista tai epäilyttävää, niin hän on vuorenvarmasti rasisti. Minä kun joudun tsuhnan helvettiin joka tapauksessa, niin voin tuumata, että jos tästä hulludesta jotenkin selvitään, niin kyllä tulevat sukupolvet tuumivat meistä että kuinka kokonaiset pari sukupolvea saattoi olla noin idiootteja.

Ja laitetaanpa sitten vielä yksi kuva. Vasemmistolainen keskustelukulttuurihan on huomattavasti älyllisempää ja kehittyneempää kuin meillä kansallismielisillä. Siellä ei hätkähdetä hankalaakaan kysymystä, vaan rauhallisesti ajatuksia vaihtamalla pyritään ja pystytään löytämään yhteinen linja. Esimerkin tästä antaa meille Li Andersson:

Lähteenä kuviin MV-lehti.

4. Mainos

Lisätään Suositeltaviin Lukemistoihin kaksi blogia eli Historix, joka käsittelee niin historiaa kuin nykypäivää sekä Krypta, joka käsittelee osuvasti niin työelämää kuin elämän ilmiöitä yleensä. Saadaan hänen mukanaan linkkilistalle yksi nainen lisää, ja heitähän tarvitaan tänne voiman pimeälle puolelle.

5. Se on sitten tiämmä kevät

Olemme siirtyneet maaliskuun puolelle, joten teknisesti ottaen elämme kevättä. Kun keittiön akkunasta katsoo ulos ja huomaa puolimetrisen lumihangen, niin eihän se siltä vielä varsinaisesti tunnu, mutta kumminkin. Oikein hyvää alkanutta kevättä lukijoille.

Vanhan kaavan mukaan kevät toi muurarin, maalarin, hanslankarin ja hampparin. Turo´s Hevi Gee päivitti asian sittemmin muotoon, jossa kevät toi roudarin, järkkärin, orkesterin ja bändärin. Vuoden 2016 kevät tulee Suomessa olemaan sattuneesta syystä todennäköisesti hieman erilainen kuin aikaisemmat keväät, joten laitetaan tuo kappale vielä kerran uusiksi:

Kevät toi, kevät toi Abdulin

Kevät toi, kevät toi Mohammedin

Kevät toi uimahallille Abdelkaderin

Ja puskapassiin Ibrahimin

VALTAMEDIAN MATALA VEISU

March 1, 2016, 2:15 pm

≫ Next: UUSINTA: TAPAHTUI HUITSINNEVADAN POLIISISSA

≪ Previous: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXI

$

0

0

Hotellin respassa ollaan jo kauan aikaa sitten päädytty siihen johtopäätökseen, että kun eräänlaiseen yhteiskunnallis-uskonnolliseen hurmokseen ajautunut valtamediamme rekrytoi uusia mediapappeja se keskittyy ihmisiin, jotka ovat mielikuvituksettomia, huumorintajuttomia, putkinäköisiä ja ns. yksiniitisiä, eräänlaisia tabula rasoja jotka toistavat papukaijana sitä, mitä heille on opetettu ja joille opetuksen ulkopuolista todellisuutta ei ole, eikä saa olla olemassa. Lisäksi nämä ihmiset ovat hirvittävän herkkähipiäisiä oman egonsa suhteen. Heille aiheutettu henkinen pipi on jo rikos itsessään. Näin ollen on selvää, että median edustajalle on vaikeaa tai jopa mahdotonta selittää, mitä tarkoittaa termi ”tahaton huumori”, sillä hän ei ymmärrä mitä selittäjä tarkoittaa. Varsinkin jos selitetään, että tahatonta huumoria on aikaan saanut median edustaja itse.

Nyt valtamedian edustajien kilowattiosasto eli melkoinen ruko ainakin omasta mielestään arvovaltaisia päätoimittajia on tarjonnut sivistymättömille raappahousujätkille aimo annoksen tahatonta huumoria, joskaan he eivät sitä sellaiseksi itse ymmärrä, eli tuotos on tehty tosissaan ja  oikeaoppisesti alaleuka väpättäen. Laitetaanpas tuotos lukijoittemme luettavaksi ja antaa sen puhua puolestaan:

Päätoimittajien kannanotto: Luotettavan median puolesta

Suomalainen keskustelutapa on muuttunut nopeasti. Eritoten sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty.

Moniarvoinen viestintä ja sananvapaus sallivat erilaiset mielipiteet. Se ei tarkoita, että kuka tahansa voi levittää mitä tahansa kenenkään siihen puuttumatta.

Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme. Tuemme yksittäisiä journalisteja, jotka työnsä vuoksi joutuvat parjauskampanjoiden kohteeksi. Emme salli, että journalisteja vaiennetaan painostamalla.

Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta,  ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta. Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas.

Sen lisäksi, että kyseessä on tahattoman huumorin mestaripläjäys, on kyseessä tietysti myös äärimmäisen vastenmielisen tekopyhyyden diplomityö, sillä kyseiset päätoimittajat syyttävät vastapuoltaan siitä, mihin valtamedia itse jatkuvasti syyllistyy. Valtamediahan on betonoinut maailmankuvansa ja sen mukaan ihmisen sekä hyvyys että hyväksyttävyys määritellään vain ja ainoastaan sen mukaan, hyväksyykö ihminen mitään kyseenalaistamatta tänne tulevan rajattoman haittamaahanmuuton. Mikäli ihminen ei tätä hyväksy, ei valtamedialle tuota minkäänlaista ongelmaa solvata, halventaa, mustamaalata tai suoranaisesti valehdella että kyseinen ihminen saataisiin hiljennettyä tai ainakin demonisoitua. Eikä valtamedia tätä millään tavoin kielläkään, vaan pitää sitä hyveenä.

Samoin huvittaa tuossa alaleuanväpätyksessä lause ”aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita”, jonka voisi kylläkin päivittää toimivampaan muotoon eli ”aiomme vastaisuudessakin olla oikeaksi määrittelemämme demokratian ja oikeille henkilöille kuuluvan sananvapauden tukipilareita”. Näihin oikeisiin henkilöihin eivät epäilemättä kuulu esmes täysin demokraattisen prosessin mukaan pestiinsä valitut Jussi Halla-aho tai Olli Immonen, joita on toistuvasti mediakeskityksillä yritetty sotkea suohon juuri solvaamisen, halventamisen, mustamaalaamisen ja suoranaisen valehtelun keinoin. Samaa solvaamista, halventamista, mustamaalaamista ja suoranaista valehtelua on luvassa yleensäkin ihmisille, jotka kyseenalaistavat valtamedian aseman. Huomattavaa on, että valtamedia tekee näistä ihmisistä ryhmän ”ne”, sillä eihän tuossa julistuksessakaan mainita, kenestä on kysymys. Syy on tietysti se, että mikäli demonisoidut nimetään, tietää valtamedia itsekin, että demonisoidut saisivat taas lisää lukijoita ja sen myötä saisivat pelätyn ahaa-elämyksen.

Tuo päätoimittajien ruikutus kertoo hyvin sen, missä tilanteessa media on ollut, mihin se on nyt päätynyt ja kuinka sillä on niin suuren suuri kaipuu palata vanhaan olotilaan. Eli sitä voisi verrata autokorjaamoon, joka sattuneesta syystä on valtakunnan ainoa hyväksytty merkkikorjaamo. Asiakas tuo autonsa korjattavaksi, korjaamon henkilökunta jättää auton pihalle, aukaisee konepellin, antaa kolme vuorokautta valohoitoa jonka jälkeen se antaa asiakkaalle sekä laskun että JKN:n eli Julkisen Korjausalan Neuvoston todistuksen siitä että auto on kunnossa. Ja asiakas hyväksyy tämän ja hankkii hevosen vetämään autoaan. Näin on ollut tilanne viimeiset parikymmentä vuotta.

Nyt tilanne on muuttunut ja asiakas sanookin suoraan, että toi starttimoottori on edelleenkin paskana, eikä tää kärry ilman sitä liiku mihinkään. Niin että kai sitä maksamiensa eurojen vastineeksi saisi vaatia joitain tuloksiakin. Jolloin korjaamo alkaa murjottaa ja syyttää asiakasta sekä viha-asiakkuudesta, vihamekaniikasta sekä viha-autoilusta sekä tekee poliisille selvityspyynnön, että voidaanko noin huonolla asenteella varustetulta viha-autoilijalta kieltää autoilu kokonaan.

Tämä korjaamomurjotus näkyy erityisesti lauseessa ”tuemme yksittäisiä journalisteja, jotka työnsä vuoksi joutuvat parjauskampanjoiden kohteeksi”.Täällä voiman pimeällä puolella nimittäin tuumitaan, että kun toimittajalle annetaan negatiivista ja perusteltua palautetta, ei se palaute muutu olemattomaksi sillä, että syytetään toimittajan olevan parjauskampanjoiden kohteena. Mutta jos toimittaja toteaa, että hän on parjauskampanjan kohteena, niin sillä perusteella hän voi jättää vastaamatta kysymyksiin, joihin hän ei osaa vastata. Toimittajille itselleen taas ei tuota minkäänlaista ongelmaa panna pystyyn parjauskampanjaa kansallismielisiä ihmisiä kohtaan mikäli siihen vaan saadaan minkäänlaista aihetta ja jos ei saada, niin keksitään.

Hotellin respassa ajatellaan, että valtamediallemme on noussut neste nuppiin jo siinä määrin, että se kuvittelee olevansa viranomainen. Viranomainen joka määrittelee itse keksimänsä lain suomilla oikeuksilla sen mitä saa puhua, missä saa puhua, millä tavoin siitä saa puhua ja ketkä ovat oikeutettuja puhumaan. Voi huomauttaa, että media ei – luuloistaan huolimatta –  edelleenkään ole viranomainen, sillä ei ole kuulustelu-, pidätys- eikä tuomio-oikeutta ja sen merkitys on täsmälleen samanlainen kuin voodoo-uskonnolla, eli se vaikuttaa vain niihin jotka siihen uskovat ja media on kauhuissaan huomannut, että voodoo-uskovien määrä pienenee päivä päivältä. Eikä se ymmärrä, että menetettyä uskoa ei voi saada takaisin vaatimalla ja ruikuttamalla mutta sehän ei estä sitä ruikuttamasta. Kun itse asiassa valtamediallamme ei ruikuttamisen lisäksi muita keinoja olekaan.

Koska valtamediamme mieltää itsensä viranomaiseksi se ei myöskään ymmärrä ns. vastamedian logiikkaa. Se kuvittelee sen toimivan samoilla ennaltamäärätyillä ohjeistuksilla ja periaatteilla kuin valtamediakin ja sen vuoksi median parissa kuvitellaan, että medialla on myös jonkinlainen oikeus määritellä ”vastamedian” toimintaa.

Koska itse olen pyörittänyt tätä median vastamediaksi ristimää toimintaa omalta pieneltä osaltani kohta yhdeksän vuotta, näen että omaan tietyn näkemyksen tämän touhun mekaniikasta. Kas kun tätä ei ole alun perin edes ajateltu mediaksi. Tämä on alun perin kavereitten pulinaa. Sitä pulinaa, mitä on harrastettu iät ajat niin nuotiotulilla, Pärnäsen korjaamolla, työpaikalla, saunan lauteilla ja milloin missäkin. Aikanaan tuli sähköposti, jolloin pulinaa voitiin harrastaa silloinkin kun ei kavereita varsinaisesti nähty. Sitten tulivat sähköpostiryhmät ja samoin erilaisten sivustojen keskustelupalstat.

Seuraavaksi tulivat blogit, joitten myötä voitaisiin sanoa, että nuotiopiiri laajeni ja lauteet levenivät, mutta kyse oli edellenkin kaveriporukan pulinasta. Kaveriporukka vaan ei tuntenut välttämättä toisiaan henkilökohtaisesti, mutta koska heitä kiinnostivat samat asiat eikä heillä ollut suuremmassa mittakaavassa mahdollisuutta niistä pulista, niin nämä blogit kommenttiosioineen tarjosivat mainon alustan vaihtaa ajatuksia ja tuuletella tunteita. Mihin valtamedia ei antanut mahdollisuutta. Noin henkilökohtaisesti pidän tämän blogin lukijoita ja kommentoijia kavereinani, jotka istuvat samoilla nuotiotulilla. Tosin yksi istuu Joensuussa, yksi Valkeakoskella, yksi Turussa, yksi Helsingissä, yksi Kuopiossa ja niin edelleen, enkä ole heitä koskaan henkilökohtaisesti tavannut.

Nuotiotulet laajenivat ja perustettiin Hommaforum, joka olikin jo melkoinen kokko. Ja viime vuonna perustettiin sitten MV-lehti. Nähtävästi tässä vaiheessa niin media kuin poliitikot tajusivat, että nuotiotulilla pulissut porukka olikin tullut liian suureksi ja mediaa arvostelevat nuotiotulilla istujat olivat muuttuneet mediaksi mediaa uhkaamaan. Ja näinhän kävikin. Tosin se ei ollut alun perin tarkoitus, mutta kun maassamme ei ole enää varsinaista puolueetonta julkista mediaa, niin nuotiotulilla istujien tuli ottaa itselleen se asema, koska muuta mahdollisuutta ei enää ollut. Internet on antanut sen mahdollisuuden.

Luonnollisesti nuotiotulia yritetään sammuttaa, ja siihenhän pyrkivät mediamme lisäksi valtaosa suomalaisista poliittisista nuorisojärjestöistä, jotka tekivät poliisille tutkintapyynnön MV-lehdestä. Josta media riemuiten kertoi, että poliisi on aloittanut esitutkinnan, tosin taas kerran valehdellen, sillä poliisi vasta tutkii, onko esitutkintaan tarvetta. Poliisin puolella varmaankin lämpimästi  kiitetään poliittisia nuorisojärjestöjä poliisin ajan ja voimavarojen tuhlaamisesta sillä siellä joudutaan nyt täikammalla käymään läpi joka hemmetin MV-lehden julkaisema artikkeli ja etsimään jotain syytä, millä lehden voisi ehkä saada syytteeseen. Samanlainen tapaushan oli aikanaan case Illman vs. Halla-aho, jolloin Illman päätti että vittuilu kostetaan ja pisti poliisin käymään läpi koko Halla-ahon tuotannon samalla ohjeistuksella: löytäkää jotain, edes jotain. Taisivat olla Suomen oikeushistorian kalleimmat sakot. Tapaus MV on täsmälleen samanlainen, sillä siinä pyritään oikeusteitse varmistamaan, että keskustelu on ennalta määriteltyä, ennalta hyväksyttyjä aiheita käsittelevää ja sen, mikä on ennalta määriteltyä määrittelemme nimenomaan me. Jumalauta, vain me.

Ja kaiken lisäksi koko touhu on turhaa. Mikäli MV-lehti saadaan jollain tavalla hiljennettyä, niin viikon päästä on on kasassa vastaava samanlainen viritelmä. Sillä idea on jo keksitty. Lehden voit hiljentää, miehen voit vangita ja tarvittaessa vaikka ampua, mutta ideaa et voi ampua. Niin median kuin poliitikkojenkin pitäisi pikku hiljaa alkaa ymmärtämään, että nuotiotulien pulinaa ei saa lopetettua. Ehkä olisi ennemminkin aika miettiä, miksi ne pulinat ovat levinneet niin laajalle? Ja sitä aikansa pohdittuaan voisi olla ehkä aika vielä radikaalimmalle johtopäätökselle. Eli sille, että johtuisikos tämä meistä median ja poliittisen eliitin edustajista itsestämme?

Olisiko aika ehkä katsoa peiliin? Ja tajuta, että nuotiotulia ei voi sammuttaa eikä ihmisiä ajaa pois niitten ympäriltä.

Ja pirustakos sen tietää, minkälaisia vihapuheita näilläkin Ykän ja Lötjösen nuotiotulilla puhuttiin? Ja nyt ne puheet ovat vielä julkisia. Ja näilläkin tulilla on jo tuhansia ihmisiä. Niitten ihmisten pitäisi häipyä näiltä tulilta ja lukea Helsingin Sanomia ja kuunnella Yleä. Eihän tällaista tapainturmelusta kestä oikeaoppisen mediakoulutuksen saaneen toimittajan mursunnahkaiseksi parkittu persekään. Kuvassa on esillä vihatulta, viha-aseita jotka nojaavat vihamäntyyn sekä viharepun päällä mukissa olevaa kuumaa vihalientä. Vihamakkaroita ei ehditty vielä paistaa.

UUSINTA: TAPAHTUI HUITSINNEVADAN POLIISISSA

March 4, 2016, 8:30 pm

≫ Next: RISTI KIVESSÄ

≪ Previous: VALTAMEDIAN MATALA VEISU

$

0

0

Seuraan kollega Jaska Brownin esimerkkiäja alan julkaista blogissani aika ajoin uusintoja blogin aikaisemmilta vuosilta. Tämä lähinnä siksi, että vuosien mittaan blogiin on tullut kuitenkin paljon uusia lukijoita. Ja kun blogissa on nyt kirjoitettuna kaikkiaan 716 kirjoitusta joitten yhteenlaskettu sivumäärä on useita tuhansia, niin on turhaa olettaa, että jokainen jaksaisi kahlata koko aineiston läpi. Uusinnoissa julkaisen lähinnä kirjoituksia, jotka ovat olleet itselleni miellyttävimpiä väsäillä. Ensimmäinen uusinta on julkaistu joulukuussa 2008.

Tapahtui Huitsinnevadan poliisissa

Tapahtumapaikka: Poliisiasema, Huitsinnevadan kunta, Pinnanmaan maakunta.

Tapahtuma-aika: Lähitulevaisuus, pari päivää uuden Veret Seisauttavan Aselain voimaantulon jälkeen.

Päivystysvuorossa olevat vanhempi konstaapeli Köyriäinen ja vanhempi konstaapeli Lärvänder suorittavat virkatehtäviään Huitsinnevadan poliisiasemalla.

Köyriäinen: Jaa paljonko niitä murtoilmoituksia nyt on kahdessa päivässä kertynytkään?

Lärvänder: No 269 kappaletta kaiken kaikkiaan. Onhan se melko paljon, kun ei kunnassa ole edes neljää tuhatta asukasta. Sanoisin, että nyt on kyseessä oikea rikosaalto.

Köyriäinen: Ja pyssyt on viety joka jannulta? Mikään muu ei ole murtomiehiä kiinnostanut?

Lärvänder: Kyllä se näin on. Tässä on nyt joku ammattilaisliiga asialla. Jotenkin vaan takaraivossa tuntuu, että tässä on jotain muutakin hämärää, mutta en vaan pysty oikein hahmottamaan sitä.

Ovi aukeaa ja sisään astuu mies

Köyriäinen: No perskeles, sehän on Perskeles itte. Mitäs Ykä?

Ykä: Eipä tässä muuten kummempia, mutta semmosta ikävää, että pitää tehdä rikosilmoitus. Nyt kun pääsi käymään sillä tavalla, että meillä kävi viime yönä murtovarkaita.

Lärvänder: Pyssytkö sulta vietiin?

Ykä: Joo, mistäs arvasit?

Lärvänder: Semmonen villi arvaus vaan.

Ykä: Ikkuna oltiin hajotettu ja asekaappi tiirikoitu auki niin hyvin, että ihan kuin oltais omilla avaimilla menty. Siinä meni haulikko, luodikko, hirvikivääri, pienoiskivääri, revolveri ja just ostettu rihlakin. Ja patruunat viimeistä myöten. Puhdistusvehkeet ja aseöljytkin veivät. Voihan nenä, että harmittaa. Ja just olisin tänään tuonut pyssyt siihen viralliseen asesäilytykseen, niin kuin se uusi laki vaatii.

Köyriäinen: Niin sullahan oli pihassa uusi neliveto ja etkös sinä sen kannettavankin ostanut ihan vasta. Ei sitten rosvoille ne kelvanneet?

Ykä: Sitä mekin ollaan kotona ihmetelty.

Lärvänder: No eihän siinä mitään, tehdään se rikosilmoitus.

Suorittavat rikosilmoitukseen liittyvät viralliset protokollat

Köyriäinen: Tiedäkkös Ykä, kun täällä on nyt varastettu melkein kaikki luvalliset aseet, mitä kunnasta löytyy. Ei sulla olis mitään hajua, että mikä porukka siihen voisi olla syyllinen?

Ykä: Jaa, olisko ne naapurikunnan miehiä? Kun kuulin, että niiltäkin on varastettu kaikki pyssyt. Jos ne pöllii meiltä uudet tilalle? Jaa, tuskinpa sentään. Ihan mukavaa porukkaahan ne ovat. Jospa ne varkaat on niitä rasisteja, joista niissä etelän lehdissä kirjoitellaan? En osaa kyllä sanoa varmaksi, kun en tiedä miltä ne oikein näyttää. Mutta karmeeta porukkaa kuulemma ovat.

Köyriäinen: Niin, mene ja tiedä jos ne niitä olis. Me on pyydetty Rakkauden Ministeriöstä vähän niitten rasistien tuntomerkkejä, mutta ei sieltä olla vielä vastattu.

Ykä: No, toivottavasti saatte varkaat kiinni, niin saadaan kaikkien pyssyt lailliseen säilytykseen. Vaan morjesta, minun pitää vielä käydä rautakaupassa. Ajattelin tehdä vähän välikattoremonttia.

Lärvänder: Kas kummaa. Täältä asemalta on oikeastaan jokainen rikosilmoituksen tehnyt mies mennyt rautakauppaan. Ja kaikki meinaa välikattoremonttia. Mistähän tuommonen into remonttihommiin?

Ykä: Se on varmaan se, kun nää ilmat meni tämmöseks. Pääsee kosteutta villoihin.

Yrjöperskeles moikkaa konstaapeleita ja lähtee

Puhelin soi

Köyriäinen: Huitsinnevadan Poliisiasema, vanh. konst. Köyriäinen.

Mies puhelimessa: Täällä on Höyrähtälän Vänni täältä Örnätjärven Erämiesten ampumaradalta, terve.

Köyriäinen: Terve Vänni vaan terve. Mitenkäs teillä menee siellä sen lakisääteisen asesäilytyspaikan rakentaminen?

Vänni: No siitähän minä just soitan. Kun meille ilmoitettiin, että Rakkauden Ministeriöstä tulee tänne tarvikelähetys, että saadaan asianmukaiset tilat rakennettua. Mutta ei tänne tullu muuta kuin kakkosnelosta ja kanaverkkoa.

Köyriäinen: Niin, tota, se on just se tarvikelähetys. Sillä pitäis pärjätä.

Vänni: Jaa. No jos kerran niin. Vaan en minä sitten pysty takaamaan sitä suojaa ihan sataprosenttisen murtovarmaksi. Ja kanakopissa kyllä pyssyt tuppaa ruostumaan. Niin no, tavallaanhan se sitten muuttuu ajan myötä murtovarmaksi, kun ei oo mitään tolkun pöllittävää.

Köyriäinen: Minä oon kyllä pahoillani, mutta enempää tarvikkeita ei Rakkauden ministeriö lähettänyt. Onkos sinne radalle muuten tuotu jo mitenkä paljon arsenaalia säilytettäväksi?

Vänni: No johan nyt toki. Helvattulan mumma toi ukkovainaansa ilmakiväärin. Tai oikeastaan vaan raudat. Tukin se jätti kissille kynsimispuuksi. Sitten täällä on nuoree-Pätisen starttipistooli ja neljä mattoa papatteja. Pensselssonin Veka toi jousipyssyn ja imukuppinuolia, mutta minusta tuntuu, että se teki sen piruuttaan. Niin juu, ja on täällä vielä kamarineuvos Kalmanharjun sata vuotta vanha Husqvarnan ykspiippunen haulikko. Niin että on tänne tavaraa pikkuhiljaa ruvennu kertymään.

Köyriäinen: Se on mukava kuulla, että ihmiset on kumminkin lainkuuliaisia.

Vänni: No niinpä. Niin, muuten, minä oon iltapäivästä tulossa käymään siellä asemalla. Pitää tehdä rikosilmoitus.

Köyriäinen: Veikö murtomiehet sulta aseet?

Vänni: Joo, mistäs arvasit?

Köyriäinen: Semmonen villi arvaus vaan. Vaan voit lykätä sen tulon huomiseen. Meillä on näitä pyssyvarkauksia sen verran paljon, että kirjaamisessa menee koko päivä ja ylikin.

Vänni: Tämä selvä. Minäpä kerkeenkin sitten käymään vielä rautakaupassa, kun oon viritelly tään virallisen aseensäilytyspaikan pystyyn.

Köyriäinen: Välikattoremonttiako meinaat?

Vänni: No sitä just. Mistäs sinä senkin arvasit?

Köyriäinen: Aattelin vaan… kun on nää kelit pistäny tämmösiks. Mutta tule sitten huomenna tekemään se ilmoitus. Morjens.

Vänni: Morjens vaan.

Puhelun aikana vanh. konst. Lärvänder on ottanut vastaan lisää rikosilmoituksia varastetuista aseista

Lärvänder: Kuules Köyriäinen. Minun laskujeni mukaan tästä kunnasta on nyt pöllitty aseet kaikilta muilta paitsi Höyrähtälän Vänniltä.

Köyriäinen: On ne pöllitty Vänniltäkin. Se tulee huomenna tekemään ilmoituksen. Jos remonttikiireiltään kerkiää. Olikos muuten Erä-, Ase-, ja Urheiluliike Tuhnuseen murtauduttu?

Lärvänder: No ei. Mutta sieltä oltiin viikko sitten ostettu loputkin myytävät aseet pois ja kolme päivää sitten liike oltiin ostettu tyhjäksi patruunoista. Melkoinen sattuma. Vaan piruako me oikeestaan tätä omin neuvoin selvitetään? Eiköhän pyydetä Rakkauden Ministeriöltä virka-apua?

Köyriäinen: Kyllä se on viisainta. Vaan eiköhän hypätä maijaan ja lähdetä partioimaan?

Lärvänder: Lähdetään vaan. Odota sen verran, että lataan tään uuden virka-aseeni.

Lärvänder menee jääkaapille ja löröttää virkavesipistooliinsa ohjesäännön mukaista laimeaksi lantattua sipulimehua. Tämän jälkeen konstaapelit siirtyvät vaaleanpunaiseen virka-autoon ja aloittavat partioinnin. Elämä Huitsinnevadassa jatkuu rauhallisilla uomillaan.

RISTI KIVESSÄ

March 6, 2016, 8:30 pm

≫ Next: LIKAINEN TUSINA

≪ Previous: UUSINTA: TAPAHTUI HUITSINNEVADAN POLIISISSA

$

0

0

eli jotain ihan muuta xxxvi

Siinähän elettiin kesäistä heinäkuuta vuonna 1981. Aikaa, jolloin kesät olivat lämpimiä ja aurinkoisia eivätkä kuitenkaan liian kuumia. Tosin muisti tekee ehkä tepposensa ja se kuuluisa miesmuisti sään kohdalla taitaa olla noin kaksi vuotta. Joka tapauksessa elettiin Kekkosen ajan viimeisiä hetkiä, vaikkei sitä silloin tiedettykään. Eihän niitten hetkien pitänyt koskaan loppuakaan. Tavallinen kansahan luonnollisesti oli tietoinen Kekkosen testamentista joka myytin mukaan alkoi sanoilla ”jos minä kuolen”. Tokihan Urkki luotsaisi valtiolaivaa vielä yhdeksänkymppisenäkin. Miksei satavuotiaanakin. Urkkihan oli ikuinen.

Kirjoitus ei sinänsä liity Kekkoseen vaan erään Ykän kokemuksiin. Jos Ajankävijä olisi pistäytynyt Perskeleitten kotona juuri silloin, katsoakseen miten nuori Ykä jakselee, hän olisi huomannut, että talo olikin tyhjä, ja hänen olisi pitänyt mennä kauas Keski-Suomeen. Se oli meinaan todella kaukana jos Ykältä oltaisiin silloin kysytty. Ykän oman läänin pääkaupunkiin oli viisikymmentä kilometriä ja sekin oli Ykälle silloin tosi pitkä matka, mutta Nyhtänköljästä Keski-Suomessa sijaitsevaan Muurameen oli matkaa kumminkin kolmesataa kilometriä, joka sen ikäiselle Ykälle vastasi suurinpiirtein Silkkitietä. Ykän, niin kuin muittenkin nyhtänköljäläisten poikien elinpiirin normaali raja oli se, mihin polkupyörällä pääsi.

Perskeleethän olivat käymässä Ykän tädin ja hänen aviomiehensä luona. Kyseessä oli toinen kerta kun Ykä ja hänen veljensä Jykä kävivät Muuramessa ja se ensimmäinen kerta oli jäänyt oikein hyvin muistiin. Lähinnä sen vuoksi, että se reissu oltiin tehty tammikuun kovilla pakkasilla ja silloin Ykäkin hoksasi, että vuosimallin 1971 Toyota Corolla ei ollut varsinaisesti mikään mukava ja lämmin perheauto pohjoisessa talvikäytössä. Sinänsä perillä jäätävä matka unohtui, sillä Ykä uppoutui löytämäänsä Pikku Jättiläinen-kirjaan vuodelta 1943. Ykähän oli Kekkosen ajan lapsia jolla oli Kekkosen ajan kouluopetus varsinkin historian suhteen ja Kekkosen ajan neuvostonäkemys virallisten uutislähetysten ohjeistamana, niitten uutislähetysten jotka tulivat yhtä aikaa sekä TV 1:ltä ja TV 2:lta ja joissa Heikki Kahila kertoi kansalaisille miten maailma makaa ja kuinka asiat ovat. Mutta tämä sodan ajalta peräisin oleva tietokirja aukaisi Ykälle aivan toisen maailman ja pisti nuoren miehen mieleen orastavan ymmärryksen siemenen siitä, että totuus vaihtuu tilanteen mukaan ja nimenomaan sen mukaan kenellä on virallinen oikeus kertoa se vallitseva totuus. Vuoden 1943 totuus oli kovin erilainen kuin vuoden 1981 totuus. Kirjaa kahlatessa se vanhempi totuus vaikutti hyvin perustellulta. Tiesihän Ykäkin, että silloin maa kumminkin taisteli elämästään.

Mutta nyt oltiin uudella reissulla, siis heinäkuussa 1981. Perskeleitten perhe ja Ykän täti miehineen istui vanhan rintamamiestalon pihalla grillailemassa. Ykän täti oli viitisentoista vuotta vanhempi kuin Ykän isä, joten hänen lapsensa olivat jo jo lentäneet maailmalle. Niin Ykälle kuin Jykälle jäi eritoten mieleen tädin pihalla olleet aivan kesyt siilit, joita oli parhaimmillaan paikalla varmaan tusinan verran. Siili, tuo ihastuttava tuhisija alkaa valitettavasti hävitä ja kadota koko ajan kohti pohjoista. Ykän ja Ylvan manttaalillakaan ei vuonna 2016 oltu enää nähty siiliä moneen vuoteen.  Itse grillaaminenhan koostui pelkästään tavallisesta Atrian grillimakkarasta ja voidelluista ruisleivän palasista ja nehän riittivät vallan mainiosti. Suomi ei ollut vielä siirtynyt ruuassa hifistelyaikaan ja toisaalta standardimakkarat olivat silloin vielä huomattavasti laadukkaampia kuin nykyisin. Sitten oli vuorossa pihalla oleva puusauna, jossa tädin mies Hessu hauskutti pikkusia poikia. Hän oli nimittäin varsin laiha mies, mutta osasi jollain tavalla pullistaa vatsansa sellaiseksi, kuin siinä olisi ollut koripallo sisällä ja sekös pikkuheppuja nauratti. Sauna itsessään oli sellainen loistava ulkorakennuksessa sijaitseva askeettinen kesäsauna, patoineen kaikkineen. Ei siellä ollut sähköjäkään, mutta eihän valoisassa kesäillassa sellaisia tarvittukaan. Tarvittaessa käytössä olisi ollut myrskylyhty.

Siinähän se ilta meni mukavasti ja sen jälkeinen yökin. Aamulla naiset olivat lähdössä käymään Jyväskylään. Hessu sanoi Ykälle, että antaa Jykän mennä heidän kanssaan. Hän on vielä sen verran pieni. Me lähdetään isäsi kanssa tänään miesten reissulle. Ykä mietti, että minkähänlaiselle miesten reissulle, mutta hänelle ei olisi tullut mieleenkään sanoa, että ei. Johan tässä kuustoistavuotiaana sentään mies on. Tai no, ainakin sinne päin. Tai no, ei tosiasiassa sinne päinkään, mutta ääneenhän sitä Ykä ei taatusti tunnustanut, joten ilman muuta lähdettäisiin.

- Mitä siellä reissulla on?

- Näet sitten.

Sen sanoi puolestaan Ykän isä. Hän oli varmaankin saman reissun käynyt joskus ennenkin, vaikkei täältä kotoisin ollutkaan. Miesten reissun alku tehtiin autolla, mutta sitten siirryttiin jalkapeliin. Ilma oli sakeana hyttysistä, joita lämmin kesä ja ympärillä olevat vesistöt ruokkivat ja kaikki miehet (tai no, kaksi miestä ja yksi poika) huitoivat ympärilleen mukanaan ottamillaan koivunoksilla. Siirryttiin Muuratsalon puolelle, jossa maasto alkoi nousta ja kaksi miestä ja se nuori poika kulkivat kohoavassa ja kivisessä maastossa pientä polkua pitkin. Lopulta Hessu pysähtyi ja sanoi:

- Vilkaises Ykä tuota kiveä.

Ykä katsoi Hessun näyttämää kiveä ja huomasi, että siinähän oli kiveen hakattu risti. Ehkä kymmenen senttiä pystypuultaan ja viisi leveydeltään. Mutta kävi ilmi, että sitä ei ollut hakattu.

- Tuo risti on ammuttu jatkosodan aikana tuohon kiveen konepistoolilla. Tällä paikalla suomalaiset ampuivat silloin karanneen venäläisen sotavangin.

Kivessä ollut risti muuttui nuoren Ykän mielessä kerralla. Ja se teki vaikutuksen. Olihan Ykä toki jo opetellut ulkoa Tuntemattoman Sotilaan ja myös Niilo Lauttamuksen, Esa Anttalan ja monen muun kirjat oli kuskattu kirjastosta kotia. Oli nähty Tuntematon elokuvanakin samoin kuin kertaalleen Mikko Niskasen Sissit, joka muuten on isonkin Ykän mielestä vieläkin kaikkien aikojen paras suomalainen sotaelokuva.

Mutta ne olivat kirjoja. Ne olivat elokuvia. Fiktiota. Totuuteen pohjautuvaa, kieltämättä, mutta fiktiota siitä huolimatta. Tuo risti tuossa kivessä oli totta. Se oli oikeasti tapahtunut. Ja se pisti nuoren Ykän ajattelemaan, että minkälaisia ne olivat olleet tuon neuvostosotilaan viimeiset hetket. Oliko hän juossut kuolemankauhussaan karkuun, mutta suomalaisen sotilaan ampuma ja hänen  selkäänsä osunut sarja oli ollut nopeampi? Vai oliko hänet otettu kiinni ja teloitettu tässä kiven vieressä? Jos näin oli, mitkä olivat hänen ajatuksensa, kun hän katsoi suomalaisia kiväärinpiippuja väärältä puolelta ennen viimeistä hengenvetoaan? Karanneen sotavangin kohtalo on aina armoton. Ajan myötä Ykä mietti miestä joskus enemmänkin. Mistä hän oli kotoisin? Oliko hänellä perhettä? Jäikö kukaan kaipaamaan häntä? Saivatko ne, jotka jäivät kaipaamaan koskaan tietoa miehen kohtalosta? Oliko hänellä minkäänlaista käsitystä siitä, mikä oli se maa ja minkälainen oli se kansa, jota vastaan taistelemaan hänetkin oli lähetetty?

Netti ei kerro asiasta. Se ei edes kerro tuosta konepistoolilla ammutusta rististä eräässä kivessä eräässä Muuratsalon saaressa. Netistä löytyy vain tieto, että Muuratsalossa oli ollut paenneita venäläisiä sotavankeja. Tarina ei kerro, mikä heidän kohtalonsa oli. Ehkä se oli sama, kuin kyseisen sotavangin. Saari on helppo motittaa. Muuratsalosta oli kovin pitkä matka Neuvostoliittoon. Hessukin on jo kuollut, eikä häneltä voi enää kysyä. Hessun kohdalla Ykä törmäsi samaan asiaan kuin aikanaan isoäitinsä kohdalla. Isoäiti tiesi kapinasta ja sen tapahtumista, mutta ei ollut halukas kertomaan. Tarinat menevät pysyvästi hautaan, kun kertoja kuolee, eikä mahdollisuutta kysyä enää ole.

Välillä risti kivessä unohtui Ykän mielestä, kun piti kasvaa aikuiseksi ja alkaa oma, itsenäinen elämä. Siinähän hujahtikin sitten muutama kymmenen vuotta. Risti kävi mielessä aika ajoin, aina harvemmin ja sitten Ykä tapasi Ylvan ja edessä olikin vuosisadan rakkaustarina ainakin näitten kahden ihmisen näkökulmasta ja kun kyse on yksityisten ihmisten yksityisistä asioista, niin muista ihmisistä ja heidän mielipiteistään ei ole niin suurta lukuakaan. Muilla ihmisillä on omat tarinansa ja ne ovat heille yhtä lailla merkittäviä ja maailman tärkeimpiä.

Siispä elettiin Huitsinnevadan Örnätjärvellä eräänä kesäkuisena iltana jokunen vuosi sitten. Ykä ja Ylva istuivat saunatauolla, Ykä aukaisi oluttölkin ja silloin hänellä tuli mieleen tuo tarina kiveen ammutusta rististä. Tarina, jota hän ei ollut muistanut Ylvalle kertoa, joten nyt oli sen aika. Ylva kuunteli tarinan ja vastasi omalla tarinallaan. Oli nimittäin niin että hänen sukulaisillaan oli ollut jatkosodan aikana maatilallaan venäläinen sotavanki. Niin kuin siihen aikaan monilla tiloilla oli ollut. Sotavangit varmaankin mielellään siirtyvät ankeista sotavankileireistä lähes siviilielämään maatiloille. Ylva ei ollut ihan varma siitä, että mikä sen vangin nimi oli, mutta veikkasi, että se saattoi olla Igor.

Igor toimi useamman vuoden maatilalla renkinä. No, teknisesti ottaen hän oli sotavanki, eikä hänelle maksettu palkkaa, mutta ruokaa oli riittävästi ja saihan hän itselleen myös talon pihalla viljeltyä kessua, joten mies pysyi tupakassakin. Kohtelu oli hyvää, sillä eihän tavallisessa maatalossa tykätty ihmisiä rääkätä ja sen lisäksi Igor oli ollut kova ja taitava työmies, josta oli ollut suuri apu, sillä suomalaisilla työikäisillä miehillä sattumoisin oli siihen maailmanaikaan hieman muuta tekemistä ja hieman toisenlaisilla työkaluilla. Igor oli jopa oppinut puhumaan välttävää suomea. Oli ollut yleensäkin kaikin puolin mukava mies, joka oli nauttinut ”vankeudestaan” suomalaisella maatilalla.

Ylva osasi siis kertoa, että Igorilla oli ollut tässä vankeudessaan suht hyvä olla. Parempi kuin mitä oli ollut hänen elämässään Neuvostoliitossa. Mutta niin kuin maailmassa ikävänä tapana on, niin hyvä ei kestä loputtomiin. Sillä sitten tuli se rauha. Ja Igorin piti palata Neuvostoliittoon. Hän oli hyvästellyt maatilan väen itkien ja todeten, että hän saa kotona kuulaa otsaansa. Sillä ei hänen anneta kertoa, että neuvostoliittolaisella sotavangilla oli suomalaisten vankina parempi olla kuin neuvostokansalaisena kotimaassaan. Hänen täytyisi siis kuolla.

Igorista ei kuultu koskaan sen jälkeen. Varmaankin hän oli oikeassa ja Stalinin Neuvostoliitto antoi vihollisen vangeiksi antautuneille sotilailleen karun ja lopullisen kiitoksen. Ykä muistaa lukeneensa joskus, että jatkosodan aikana Neuvostoliiton puolelle paenneet neuvostokansalaiset olivat sodan jälkeen olleet katkeria siitä, että suomalaisissa keskitysleireissä olleet venäläiset olivat olleet koko sodan ajan paremmin ruokittuja kuin he itse.

Aika on mahtava tasoittaja, tuumasivat Ykä ja Ylva siinä saunatauollaan. Sen Muuratsalossa ammutun venäläisen sotilaan ja Igorin kärsimykset olivat jo ohi. He joutuivat kärsimään, kun ihmiset taas kertaalleen päättivät pitää vihaa. Siinä saunatauolla Ykä ja Ylva tuumivat myös, että he kaksi olivat elävä esimerkki siitä, että aikanaan vihasta voi päästä yli. Lähes sata vuotta aikaisemmin Suomessa oli sisällissota. Ykän suku oli punaisia. Ylvan suku oli valkoisia. Pahaa tehtiin, tehtiin niin järkyttävän paljon. Eihän sitä tiennyt, vaikka Ylvan sukulaiset olisivat ampuneet Ykän sukulaisia. Mutta niin vain tuo pariskunta nukkui saman peiton alla. Punikkien ja lahtarien jälkeläiset. Sillä menneisyydellä ja sillä vihalla ei ollut enää merkitystä.

Ja siinä samalla he miettivät, että onko tulossa uusi keskinäisen vihanpidon aika? Jakaantuuko Suomi sinisiin ja vihreisiin? Kuinka paljon pahaa tullaan silloin tekemään? Ja kuinka kauan kestäisi, ennen kuin sinisten ja vihreitten jälkeläiset menisivät nukkumaan saman peiton alle? Tulisiko niin käymään koskaan?

Vain tulevaisuus sen kertoisi. Mutta kai maailman kulku olisi aina sellainen, että utopistit saisivat unelmillaan kaiken rikottua. Ja sen jälkeen tavalliset ihmiset joutuisivat sen puolestaan korjaamaan. Sillä eihän utopisteista siihen koskaan ole.

Rististä ei tullut otettua kuvaa. Jos joku lukijoista asuu Muuratsalon seutuvilla, tuntee paikan ja on ottanut siitä kuvan, niin kopio otettaisiin mielellään vastaan. Ihan muistoksi.

---

LIKAINEN TUSINA

March 8, 2016, 8:30 pm

≫ Next: FEMINISTISTÄ EPISTOLAA HOTELLIN RESPASTA

≪ Previous: RISTI KIVESSÄ

$

0

0

Huitsinnevadan kuntaan kuuluvassa Örnätjärven kylässä elettiin lämmintä heinäkuista lauantai-iltapäivää vuonna 2018. Kylässä vallitsi sellainen rauhallisen unelias tunnelma, niin kuin niin monissa suomalaisissa samanlaisissa kylissä oli aina vallinnut. Sukupolvesta toiseen. Mitä nyt hevoset olivat vaihtuneet nelivetopeleihin. Kylällä sijaitsevan hotellin omistaja, tarkemmin sanottuna Perskeleen Ykä istui hotellinsa toimistossa ja niputteli kuitteja, jotka hän veisi maanantaina Huitsinnevadan Vähänvälitystoimistoon. Bisnes vaatii paperityönsä, vaikkei Ykä siitä erityisemmin nauttinutkaan ja ammattilaisen apu tässä asiassa oli joka penninsä väärti. Moni kaveri oli mennyt pankrottiin silkkaa laiskuuttaan, huolimattomuuttaan ja ennen kaikkea omia kykyjään yliarvioiden.

Hotellibisnes pyöri miten kuten niin hotellin kuin Persaaukistenniemen mökkikylän kohdalla. Ei se kullan vuolemista ollut, mutta viivan ylle jäi sentään aina jotakin. Olisihan Ykällä ollut tietysti se helpoin vaihtoehto tarjolla, mutta miehellä oli sentään jotain moraalia tallella, vaikka nykyisessä Suomessa se miellettiinkin lähinnä sairaudeksi. Toki Ykään oltiin oltu yhteydessä pakkomaahanmuuttoviraston taholta ja kyselty, että voitaisiinko Hotelli Yrjöperskeles muuttaa vastaanottokeskukseksi, mutta vastaus oli ollut, että ennemmin tämä luovutetaan Pinnanmaan Pataljoonalle asutuskeskusharjoittelutiloiksi tai sitten poltetaan koko torppa tykkänään.

Toimiston pöydällä oleva kännykkä soi. Ykä katsoi, kuka soittaja oli. Jaa, sehän oli Vyrlämön Väne, paikallisia heppuja. Järkevä ja asiallinen mies kuin mikä. Töissä Huitsinnevadan vesilaitoksella. Ykä vastasi:

- No terve, Väne. Mitäs mies?

Vänen ääni oli tavallista huomattavasti kireämpi:

- Kuule Ykä… muistatkos… mitä joku aika sitten sovittiin… ja luvattiin… nyt olis kuule sen aika…

Ykällä löi hetken aikaa tyhjää, mutta sitten hän oivalsi, mitä Väne tarkoitti ja kysyi vain lyhyesti:

- Montako?

- Neljä?

- Oletko soittanut muille?

- En vielä. Soitin sulle ensiksi.

- Ei tartte soittaakaan. Minä soitan. Äläkä helvetissä soita poliisille. Me tullaan sinne mahdollisimman pian. Ja laita pressu päälle.

- On laitettu jo.

Ykä lopetti puhelun ja soitti lyhyet puhelut Lötjöselle, Kutvoselle, Pöntiselle ja Pätiselle, jotka taas soittaisivat tahoillaan omansa. Kukaan ei kysellyt eikä kyseenalaistanut. Nyt oli aika lunastaa se lupaus, joka oli tullut luvattua. Tietäen, että sama olisi voinut tapahtua kenelle hyvänsä. Sen jälkeen jokainen hyppäsi tahoillaan autoonsa ja nosti kytkintä. Osa lähti ajamaan Vyrlämöille. Pätinen puolestaan alkoi kotonaan lastata Bobcatin minikaivinkonetta kuorma-autonsa lavalle. Sille olisi tänään käyttöä. Höyrähtälän Vänni tuli hänelle alkuun avuksi ja sen jälkeen hän  suuntasi kohti Örnätjärven Erämiesten metsästysmajaa. Sekin näyttelisi tänään omaa osaansa. Toisaalla puolestaan Völlykkälän Veke ja Kaatamon Mane lastasivat pick-upin lavalle Vekellä hallussa olleita vanhoja ratapölkkyjä sekä lapioita ja suunnistivat sen jälkeen tiettyyn paikkaan noin kilometrin verran Örnätjärven ampumaradasta pohjoiseen.

Parikymmentä minuuttia myöhemmin Ykä ajoi UAZ:illaan Vyrlämöitten pihaan. Paikalla olivat jo Lötjönen sekä Pensselssonin Veka ja Ryönämön Rami. Lisäksi pihassa oli Ykälle outo auto, joku vanhemman mallinen Toyota Corolla. Koko lailla pommin oloinen näin äkkikatsomalla. Ykä arvasi kyllä, mitä varten auto oli paikalla ja muut miehet olivat työntäneet sen sillä lailla pensasaidan taakse näkösuojaan, ettei sitä tieltä erottanut. Ykä pysäytti autonsa ja käveli Vänen luo. Vänen luona oli hänen vaimonsa Niina ja itkevä 16-vuotias tyttärensä Pirkko. Samaan aikaan pihalle saapui muita miehiä, jotka olivat yhtä lailla tulleet lunastamaan lupausta. Ykä totesi:

- Meniskös Niina ja Pirkko sisälle? Me hoidetaan tää.

Pirkko kysyi kyyneleitään pyyhkien:

- Ei kai isä joudu vankilaan?

Siihen vastasi Lötjönen:

- Ei. Jos se meistä kiinni on. Ja kenestäs muustakaan tämä kiinni on. Ja muistakaa hei että Väne lähti meidän mukaan seuran majalle tänään jo kello yksitoista. Sen jälkeen ette ole häntä nähneet ettekä odottelekaan ennen huomista iltaa. Muistakaa myös tietenkin, että kummankin teistä tulee olla täysin suuton sanaton siitä, mitä täällä on tapahtunut.

Niina ja Pirkko menivät sisään taloon ja sulkivat oven. Ykä totesi:

- No niin. Vilkaistaas kappaletavaraa.

Väne nykäisi pressun pois. No, neljähän niitä siinä oli. Niitä turvapaikkamiehittäjiä. Olisivatko olleet iältään puolessavälissä kolmeakymmentä. Ja hengettömiä joka ainoa. Tähän oltiin tultu. Ei tämä ollut kenellekään yllätys. Siksi miesten kesken oltiin sovittu toiminnat, joita ei oltaisi kymmenen vuotta takaperin osattu edes kuvitella. Se invaasio, mikä maassa oli alkanut vuonna 2015 ja seuraavana vuonna jatkunut ilman, että hallitus oli saanut kehitettyä muuta kuin julkilausumia siitä, että joskus tulevaisuudessa Suomen houkuttelevuutta tullaan todennäköisesti tai ainakin ehkä vähentämään oli lopulta saanut aikaiseksi sen, että maassa oli jo yli 200.000 samanlaista häiskää. Toinen toistaan röyhkeämpiä.

Koskaan ei tullut liikekannallepanoa. Koskaan ei laitettu rajoja kiinni. Ja suomalaisten jatkuvasti kiristyvään pinnaan oltiin vastattu aina vain uusilla pakkosuvaitsevaisuuskampanjoilla ja sillä, että kaikki aluehallinto siirrettiin suoraan Helsingin ja sitä kautta Brysselin alaisuuteen. Niinpä Pinnanmaallakaan ei ollut enää vaihtoehtoa ja se sai oman katkeran ja ei-toivotun osansa tästä invaasiosta. Sen piti elättää miehittäjä, sietää sen kiittamättömyys ja röyhkeys ja vielä julkisesti kiittää miehittäjää siitä, että se oli tullut parantamaan Suomen sairaudesta, jota se ei tiennyt sairastavankaan. Siksi aikanaan niin rauhallinen maaseututaajama Huitsinnevadakin oli muuttunut turvattomaksi ja levottomaksi Vuosaaren kopioksi jossa autot paloivat aika ajoin ja naisten vapaa kulku oli historiaa. Paikaksi, jossa kissa jahtasi lihapaloja. Paikaksi, jossa koirat pidettiin tarhassa, että kissa sai vapaasti saalistaa.

Lopulta Örnätjärvikin oli saanut maistaa osansa. Nuo vastaanottokeskusten häiskät eivät olleet persaukisia, ja ne olivat alkaneet ostaa käytettyjä autoja. Joita ne saivat ajaa ilman ajokorttia, sillä ruotsalaisen ennakkotapauksen mukaan henkilökohtainen ilmoitus kotimaahan jääneestä ajokortista oikeutti ajamaan autoa turvapaikanhakijan henkilötodistuksella. Autoja oli alkanut liikkua täälläkin. Ahdistelutapauksia oli jo ollut. Yksi raiskauskin, mutta tekijät olivat päässeet karkuun. Mutta nyt oltiin tultu ahdistelemaan väärän miehen tytärtä. Näille häiskille oltiin opetettu, että tämä lammasmainen kansa nielee kaiken, eikä uskalla panna hanttiin. Mutta nyt nämä neljä olivat oppineet viimeisenä oppituntinaan, että lopulta tulee vastaan hevonen, jota ei pysty kengittämään.

Pensselssonin Veka kysyi Väneltä:

- Kuinkas tää oikeestaan tapahtui?

Väne sytytti Voimasavuke Bostonin, tuumaili hetken ja kertoi:

- Pirkko on hyvä tyttö. Menee lukion toiselle. Ei mikään kermaperse, vaan tykkää puuhailla kaikenlaista eikä kitise kotihommista. Lupasi leikellä nurmikon. Mulla oli talossa omaa puuhattavaa. Niin kuin oli Niinallakin. Lämmin keli kun on, niin lähti leikkaamaan lyhkäsissä shortseissa ja topissa. Minä siitä osannu aatella sen enempää…

…ja eihän siinä menny kuin varttitunti kun se huusi minua apuun kuin hinaaja. Minä näin ikkunasta että nuo jätkät oli sitä kourimassa ja sittenhän mulla pimahti. Otin vähän keskusteluvälinettä mukaan, ryntäsin pihalle, näin että nehän olivat jo repimässä sitä toppia tytön päältä ja huusin, että suksikaa hevon helvettiin kun vielä kerkeette. Näyttivät tuumivan, että eipä yks mies neljälle pärjää ja niistä se isoin tuli elviksenä meikäläistä kohti. No, minä humautin sitä pesäpallomailalla kalloon, minkä vaan käsivarsista lähti…

Hyvin oli Vänellä käsivarsista lähtenyt. Sen näki häiskän montulla olevasta kallosta. Väne kertoi toisten kaivaneen taskuistaan veitset ja alkaneen huitoa niillä helvetisti huutaen. Tajuamatta, että Vänellä oli takkinsa taskussa Baikalin Margo-pienoispistooli. Kymmenenhän siihen lippaaseen mahtui. Vaikka viha oli ehkä sumentanut Vänen järjen, niin ei silmiä eikä kättä. Nopeasti katsomalla yksikään laukaus ei ollut mennyt ohi.

Ykä sanoi ääneen sen, mitä jokainen mies ajatteli:

- Noista ansionsa mukaan saaneista häiskistä minä en välitä. Mutta Vänestä ja hänen perheestään minä välitän. Nämä jäljet hävitetään. Tätä ei ole tapahtunut. Te tiedätte kyllä, miten käy, jos viranomaiset saavat tietää.

Tiesiväthän miehet. Varsinkin kun Huitsinnevadankin asioita hoitavan Hömpstadin käräjäoikeuden uudeksi tuomariksi oli tullut Helsingistä eräs virkaintoinen ja ääridemlalainen humanistihaukka. Oikea harpyia, joka käytti rangaistusasteikon yläpäätä jos vain haistoikin jotain, jonka saattoi tulkita rasistiseksi motiiviksi. Miehet muistivat tuoreen tapauksen, jossa heidän Huitsinnevadassa asuva tuttavansa Muurolan Pale oli vetäissyt kahta turvapaikkamiehittäjää turpaan, kun ne olivat yrittäneet pölliä käsilaukkua eräältä eläkeläiseltä.

Pale oli vankka mies, ja kummankin epäonnisen ryöstäjän leukaluita oltiin parsittu kirurgien toimesta kasaan. Ja tätä leukojen parsimista tuomari oli pitänyt perusteenaan tuomitessaan Palen rasistisella motiivilla tehdystä törkeästä pahoinpitelystä. Tuomari tiesi, että Palella ei ollut mitään aikaisempaa rikosrekisteriä, joten hän tuomitsi Palelle kahdeksan vuotta ehdotonta vankeutta. Saihan hän siten varmistettua, että Palen perheellä ei olisi isää neljään vuoteen. Jos Väne puolestaan joutuisi vastuuseen tekemästään, oikeus katsoisi ilman muuta Vänen syyllistyneen nelinkertaiseen murhaan ja lasauttaisi hänelle elinkautisen.

Ja sitä ei tämä porukka sallisi. Sellaisen aika oli mennyt jo kauan sitten ohi. Sillä jos ei ole ruumiita, ei ole rikostakaan. Nyt tehtäisiin se, mikä oltiin aikaisemmin sovittu. Ensimmäisenä toimeen tarttuivat Pensselssonin Veka ja Ryönämön Rami. Molemmat laittoivat lateksihanskat käsiinsä. Veka kaivoi ruumiilta kännykät ja kaikki henkilöpaperit ja laittoi ne sitten muovipussiin. Kännyköistä hän jätti virrat päälle. Väne oli ampunut sopivan tarkasti, eivätkä ne olleet veren tahrimat. Samaan aikaan Rami kiinnitti Corollan rekisterikilpien päälle valekilvet. Nykyisillä 3D-tulostimilla niitä väsäsi varsin kätevästi. Sattumoisin valekilven numero oli sama kuin erään turkulaisen vasemmistoaktivistin kilvessä.

Veka laittoi suoraan pakasta otetut vinyylihaalarit päällensä, samoin upouudet lenkkarit jalkaansa, hyppäsi ajasta iäisyyteen siirtyneitten turvapaikkamiehittäjien autoon ja läksi ajamaan kohti Hömpstadia. Rami seurasi häntä omalla autollaan. Hömpstadissa Veka ajoi Corollan eräälle sataman lähellä sijaitsevalle parkkipaikalle, josta tiedettiin, että siellä ei ollut valvontakameroita. Hän otti mukaansa muovipussin, lukitsi auton oven, irrotti valekilvet ja käveli seuraavalle kadulle, jossa hän hyppäsi Ramin kyytiin ja miehet ajoivat sen jälkeen Hömpstadin satamaan. Siellä hän laittoi autonkin avaimet muovipussiin, käveli satamakahvion vessaan ja pudotti kassin WC:n roskikseen. Pirustakos sen tietää, vaikka heput olivat joillain toisilla papereilla päättäneet lähteä hakemaan Ruotsista ihmisille kelpaavaa puuroa.

Kun Veka ja Rami olivat lähteneet ajamaan kohti Hömpstadia, jatkui Vyrlämöillä toiminta. Porukkaan kuuluva Anton Örfman otti Vänen pistoolin sekä pesäpallomailan, joka oli katkennut lyönnin voimasta ja ajoi niitten kanssa tiluksilleen. Örfman oli paikallinen viljatilallinen ja sen lisäksi hän oli taitava ja Pinnanmaan alueella hyvin tunnettu seppä. Pajallaan hän purki aseen ja sulatti sen yhdeksi möykyksi. Itse asiassa tälle möykylle ja mailalle olisi vielä käyttöä. Olihan niin, että valitettavasti myös Pinnanmaalle oli levinnyt – ainakin jossain määrin – suvaitsevaisuushysteria, ja Hömpstadissa toimiva Hyvät ja parhaat ihmiset ry oli pyytänyt häneltä jonkunlaista taottua kiertopalkintoa, joka annettaisiin vuoden suvaitsevaisimman teon tekijälle.

Örfmanille oltiin annettu vapaat kädet palkinnon suunnitteluun ja nythän hän sai idean. Hän tekisi sulatetusta möykystä suurikokoisen avaimen, jonka istuttaisi rikkinäiseen pesäpallomailaan ja nimeäisi kiertopalkinnon ”Ajatusten Avaimeksi” ja möisi sen saatesanoilla ”avain symbolisoi suvaitsevaisia ajatuksia, jotka aina voittavat viha-ajatukset joita taas symbolisoisi rikkinäinen pesäpallomaila”. Suvakithan olivat komeitten lauseitten perään, joten idea menisi heittämällä läpi ja Örfmanin mielestä asiantilaan sopisi vallan mainiosti, että suvaitsevaisuuskiertopalkinnon raaka-aineilla oli lastaan puolustanut ja sillä hetkellä varmasti viha-ajatellut isä nirhannut hengltä neljä raiskausta yrittänyttä suvaitsevaisten ikonihahmoa.

Mutta kyseinen pysti sai odottaa. Anton hyppäsi tällä kertaa traktoriinsa ja läksi ajamaan kohti määrättyä pistettä Örnätjärven ampumaradan pohjoispuolella. Vyrlämöillä taas paikalla olevat miehet olivat pakanneet ruumiit muoviin yksi kerrallaan ja nostivat ne Lötjösen avolavapakun lavalle. Siitä koko joukkio läksi ajamaan, kahden minuutin välein yksi auto kerrallaan kohti Örnätjärven ampumarataa. Ampumaradalta pohjoiseen jatkui hyväkuntoinen metsätie noin seitsemänsataa metriä ja siitä erkani huonokuntoisempi, mutta ajokelpoinen tie. Tien kääntöpaikalle oli matkaa noin kolmesataa metriä. Kun miehet saapuivat kääntöpaikalle, siellä odotti jo Pätisen kuorma-auto sekä Völlykkälän Veken auto.

Pätinen oli jo ajanut Bobcatin kaivurillaan noin sadan metrin matkan synkkään metsään, jossa Veke ja Mane olivat tehneet valmistelevaa työtä. Jo aikaa sitten miehet olivat huomanneet, että sillä kohdalla mäensyrjässä oli suuri kivi, jonka alla olevaa maata keväiset sulamisvedet olivat syöneet ties kuinka kauan. Eikö tuo lienyt kymmenen tonnin murikka. Ja koska kivi itsessään oli valmiiksi hyvin kallellaan, se ei tarvitsisi kuin pientä apua kaatuakseen. Nyt se apu tulisi, sillä kiveä tarvittaisiin. Veke ja Mane olivat irrottaneet kiven ympärillä olevia pintamaakerroksia ja vieneet ne hieman sivummalle. Kun Pätinen tuli kaivurinsa kanssa paikalle ja alkoi syventää kivestä nähden alarinteessä sijaitsevaa kuoppaa, laittoivat Veke ja Mane edelleenkin kallistuvan kiven tueksi ratapölkkyjä, ettei paasi pääsisi kaatumaan ennen aikojaan. Taitavana koneenkäyttäjänä Pätinen jatkoi kuopan syventämistä. Tarvittiinhan siinä sentään tilaa neljälle miehelle.

Paikalle saapui Lötjösen pick-up, Örfmanin traktori sekä porukan muut miehet lapiot olallaan. Sanoja ei pahemmin tarvittu. Muoviin pakatut ruumiit vedettiin köysillä monttuun yksi kerrallaan. Sen jälkeen Ykä ja Kutvonen kiersivät kettingit kiveä tukevien ratapalkkien ympärille ja kiinnittivät ne Örfmanin traktoriin. Ykä nosti peukkua, Örfman omaansa ja sen jälkeen kytkintä. Voimakkaan ja kovan väännön omaavan Valtran ei tarvinnut kauaa ponnistella, kun ratapalkit irtosivat kiven alta. Kivi jäi vielä hetkeksi paikalleen, aivan kuin miettien, että olisiko tuhansien vuosien jälkeen aika vaihtaa asentoa. Sitten se antoi periksi painovoimalle ja jysähti kuopan päälle.

Tämän jälkeen ei jäljellä ollut kuin viimeistelytyö. Miehet alkoivat siirrellä Völlykkälän ja Kaatamon irroittamia pintamaakerroksen palasia kiven ympärille. Harvoin oltiin nähty yhtä huolellista maisemointityötä. Lopputulos hiveli silmää, ja saattoi sanoa, että kivi oli lojunut tuossa asennossa viimeiset parituhatta vuotta. Selvää oli, että tuon kiven alta ei kukaan etsisi ensimmäistäkään raatoa. Maastoon jäi vain hieman pyörän ja telaketjunjälkiä, mutta sekin korjaantuisi parin päivän kuluttua kun Pätinen tulisi motonsa kanssa paikalle. Alue oli nimittäin Pensselssonin perikunnan maita, ja Veka oli ennen Hömpstadiin lähtöä todennut, että sen viivästyneen harvennushakkuun aika on nyt. Moton jäljet sotkisivat loputkin todisteet.

Urakka ei ollut vielä ohi. Ensiksi miehet palasivat ampumaradalle, jossa polttivat käyttämänsä lateksihanskat maustettuina alueelta kerätyillä tyhjillä haulikonpateilla ja käytetyillä tauluilla. Sitten pestiin Lötjösen auton lava huolellisesti. Tämän jälkeen oli lopullisen alibin aika ja miehet ajoivat – taas parin minuutin väliajoin – Örnätjärven Erämiesten majalle, jossa Höyrähtälän Vänni oli lämmittänyt saunan ja tuonut paikalle tarvittavan määrän rekvisiittaa, eli syötävää ja juotavaa. Nämähän olivat virallisesti etukäteen sovitut jätkäporukan juomingit, jossa oltiin oltu jo aamupäivästä alkaen. Väne oli myös ollut mukana, alusta alkaen. Todistajista ei olisi pulaa.

Puolen tunnin kuluessa kaikki miehet olivat kokoontuneet majalle. Tilanne käytiin vielä läpi. Vyrlämöitten talon lähellä ei ollut silminnäkijöitä. Niina ja Pirkko pitäisivät varmasti suunsa kiinni. Laukaukset olivat saattaneet kuulua, mutta pienoispistoolin ääni ei kanna kauas. Viranomaiset löytäisivät aikanaan jätkien auton, mahdollisesti henkilöpaperit ja kännykätkin, niin kuin tarkoitus olikin. He tekisivät ilmeisen johtopäätöksen, että jätkät olivat vain päättäneet vaihtaa maisemaa. Näinhän kävi päivittäin, eikä viranomaisilla ollut enää mitään käsitystä siitä, missä kaikki turvapaikkamiehittäjät majailivat. He nakkaisivat asialle paskan, eivätkä tuhlaisi muutenkin koko ajan väheneviä voimavarojaan tyhjänjoutoon. Kai ne ilmestyvät takaisin, jos niitä huvittaa. Turvapaikkahuilaamossa sinänsä saattaisi herätä pelonsekaisia ajatuksia, sillä todennäköisesti jätkät olisivat mainostaneet, mikäli aikoisivat häipyä. Nyt siellä tiedettiin, että neljä tyyppiä oli kadonnut.

Sovittiin vielä suunnitelma kaikkein pahimman varalle. Jos tästä jostain syystä jäätäisiin kiinni, niin vasikoitaisiin porukka ristiin. Väne sanoisi, että Ykä ne nirhasi, mutta kun olin niin humalassa en muista miten, enkä sitä, mihin ruumiit päätyivät. Ykä taas sanoisi, että se oli Pensselssonin Veka, joka liipaisinta painoi, mutta muu häipyi humalasumuun. Veka sanoisi saman Örfmanin Antonista. Anton taas Kutvosesta. Ja niin edelleen.

Oli aika aloittaa illanvietto. Se sujui periaatteessa samalla tavalla kuin aina ennenkin. Mutta tunnnelma ei ollut riehakas. Ennemminkin surullinen ja haikea. Kivipaaden alla makaavia jätkiä ei kukaan surrut, mutta he surivat ja kaipasivat sitä Suomea, joka heillä oli aikanaan ollut. Ja jonka utopistit olivat muokanneet omannäköisekseen. Samalla tuli tietysti muokattua nämä saunovat miehetkin uuteen uskoon. Kymmenen vuotta aikaisemmin he eivät olisi uskoneet sitä todeksi, mutta nyt he totesivat tylysti syyllistyneensa moninkertaiseen henkirikokseen, ruumiitten hävittämiseen ja todisteitten kätkemiseen. Eivätkä he tunteneet pienintäkään katumusta. Ei läheistensä puolustamisessa mitään väärää ole.

Siinä he istuivat. Väinö Vyrlämö. Yrjö Perskeles. Eelis Lötjönen. Kauko Kutvonen. Paavo Pöntinen. Pentti Pätinen. Väinö Höyrähtälä. Veikko Völlykkälä. Mauno Kaatamo. Veikko Pensselsson. Raimo Ryönämö. Anton Örfman. Likainen Tusina. Likainen ehkä teoiltaan, mutta ei omatunnoltaan. Sillä se, mikä ei ollut oikeus ja kohtuus ei voinut olla lakikaan. Ja laki vaati suomalaisia makaamaan kontillaan odottamassa uutta vierasta iskua, kiittämään iskusta ja pyytämään uutta. Sellaisen lain saattoi hylätä ja tilalle astuisi korpilaki.

Vaara ei olisi ohi. Tulisi uusia autoja täynnä uusia miehittäjää esittäviä jätkälaumoja. Ne autot tulisi pysäyttää jatkossa jo ennen Örnätjärveä. Ykällä oli päässään idea, jota miehet alkoivat pohtia. Siihen palattaisiin vielä, mutta siinä tarvittaisiin erään vaikutusvaltaisen kyläläisen apua.

Myöhemmin saman vuoden syksyllä.

Örnätjärven koulun liikuntasali oli täynnä paikallisia ihmisiä. Pidettiin kyläkokous, jonka oli kutsunut koolle arvostettu kamarineuvos Konsta Kalmanharju, jo 83-vuotias vanha ja kumaraselkäinen mies jolla oli vielä kuitenkin partaveitsenterävät aivot. Hänelle viriteltiin mikrofonia ja sillä aikaa Örfmanin Anton näytti Ykälle ja Lötjöselle Hömpstadin Sanomia. Siinä oli valokuvalla varustettu uutinen onnellisen näköisestä naisesta, joka piti hymyillen kädessään rikkinäistä pesäpallomailaa johon oltiin upotettu isokokoinen ja vanhanmallinen avain. Jutun otsikko kertoi:

”Ajatusten Avain”-palkinto vuoden suvaitsevaisuusteosta on myönnetty Seluliit Tiiterä-Törpmanille”. Miehet katsoivat toisiaan ja hymyilivät tavalla, jota saattaisi sanoa julmaksi. Samassa kamarineuvos Kalmanharju aloitti puheensa:

- Hyvät örnätjärveläiset! Te tiedätte kaikki, että maassamme vallitsee lisääntyvä kaaos, joka ruokkii taas uutta kaaosta. Se kaaos on tullut myös Huitsinnevadaan ja jopa tänne Örnätjärvelle. Ihmisiä on joutunut ahdistelun ja suoranaisen väkivallan kohteeksi täälläkin ja se on aiheuttanut vastareaktion, sillä todistetusti Huitsinnevadan keskustassakin on jo löydetty kaksi ammuttua turvapaikkamiehittäjää. Me emme pysty estämään kaaosta sen koko mittakaavassa, mutta meillä on omat tapamme ja omat mahdollisuutemme turvata oma kylämme. Ensimmäinen tapa on tietysti perustaa säännöllinen – ja sanon tämän suoraan – aseistettu katupartiointi. Sen pystyvät kylän miehemme järjestämään ja tiedänhän minä, että sitä jossain määrin jo onkin. Parempi on vain yhdistää kaikki voimat ja saada aikaan mahdollisimman tehokas ja toimiva organisaatio.

- Toinen, hyvin yksinkertainen tapa on seuraava: teemme ehdotuksen Huitsinnevadan virkakoneistolle, että Örnätjärventie alkaen Örnätjoen sillalta aina Lälläveden rajalle muutetaan yksityistieksi. Silloin meillä on täysin laillinen oikeus valvoa sitä, kuka kylämme alueelle pääsee ja tarvittaessa estää tulo. Hälytysajoneuvot ovat tietysti asia erikseen. Nykytilanteen aiheuttama jatkuva suvaitsevaisuustaloudellinen rasitus on muuttanut Huitsinnevadankin sen verran persaukiseksi, että päätös tulee päivässä. Säästäähän se taas kunnan verorahoja jonkun verran johonkin muuhun murrin perseeseen tuhlattavaksi.

- Tämä tietysti nostaa meidän yhteisiä tienhoitokuluja, mutta ei tolkuttomasti. Kyseessä on kaikkiaan kuuden kilometrin suht hyväkuntoinen pätkä ja kaikki siitä sivuavat tiet on kunta muuttanut yksityisteiksi jo muutenkin. Traktoreita meiltä löytyy yllin kyllin ja varmaan talkoohenkeä auraukseen ja siitä korvaamiseen. Mutta se kannattaa, sillä silloin voimme laittaa puomin Örnätjoen sillalle. Ja vahtia, ettei sen yli luvatta tulla. Lälläveden rajalle siihen ei ole niin tarvetta, sillä Lällävesi on onnekseen vielä toistaiseksi säästynyt vastaanottokeskuksilta.

Asiasta käytiin lyhyt keskustelu, ja Kalmanharjun esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

*

Kaksi viikkoa myöhemmin Örnätjärven sillalla

Olihan se niin, että virkakoneistokin osaa toimia nopeasti, kun kyseessä on sen velvollisuuksien vähentäminen. Örnätjärventien muuttaminen yksityistieksi oli käsitelty ja hyväksytty hyvin nopeassa aikataulussa. Örnätjärven sillalla oli juuri päättyneet puomitalkoot. Tolpat oli valettu betoniin ja raskas metallipuomi laitettu päälle. Vastapainon ansiosta sitä oli varsin kevyt aukoa, eikä siitä ainakaan henkilöautolla läpi pääsisi. Jatkossa sillalla tulisi olemaan ympärikautinen vartio. Niin kauan kuin sitä tarvittaisiin.

Vartiointi tulisi tietenkin aiheuttamaan ylimääräistä harmia ja ajanhukkaa, mutta asiat piti priorisoida, ja kyläläisten ja sitä myötä omien perheiden turvallisuus menisi kaiken edelle. Vartiot olivat virallisesti tietenkin aseettomia. Lähelle oltiin kyllä kätketty arsenaalia tarpeen mukaan ja yksi vartijoista päivystäisi viereisen mäkipellon takana, noin kahdeksankymmenen metrin päässä kiikarikiväärillä varustettuna. Vartion kivääriksi oli otettu Lötjösen luovuttama puoliautomaattinen Valmet Petra, kaliiberia .308.

Huitsinnevadan suunnasta saapui auto, joka ajoi sillalle ja jarrutti. Auto pysäytti puomin eteen ja siitä nousi nuori mies ja nainen. Vieraita ihmisiä. Mies totesi:

- Hei, me ollaan Uuno ja Ulla Hilula. Me kuultiinkin tuosta puomista. Meillä olisi asunnon näyttö tuolla Huustvännintien rivitaloilla. Me suunnitellaan sen ostoa ja muuttoa tänne ja tää puomivartio kyllä vain lisää muuttohaluja entisestään.

Tievartio nosti puomin ja totesi hymyillen:

 - No eipä sitten muuta kuin tervetuloa Örnätjärvelle.

FEMINISTISTÄ EPISTOLAA HOTELLIN RESPASTA

March 10, 2016, 9:00 pm

≫ Next: KIRKKO, KAUPUNKI JA NEUVOSTOPSYKOLOGIA

≪ Previous: LIKAINEN TUSINA

$

0

0

Hotellin respassa ei olla aikaisemmin tajuttukaan, miten loistava ideologia feminismi oikeastaan on. Tällaiselle ajatuksiltaan rajoittuneelle ja niin putkinäön kuin putkiajattelun omaavalle raappahousujätkälle se antaa aivan uuden universumin nähdä, kokea ja ennen kaikkea selittää asioita. Asia valkeni täälläpäin oikeastaan vasta aivan hiljattain, kun tuli törmättyä MV-lehden artikkeliin kanadalaisesta anarkistifeminististä Ashleigh Inglesta joka jo vuonna 2013 selitti sovinistisen sorron syntyjä syviä, ja meikäläinen törmäsi siihen vasta nyt, joten minullahan on mennyt siis kolme vuotta aivan hukkaan. Jos olisin valaistunut tuolloin, niin epäilemättä moni vihakirjoitus olisi jäänyt kirjoittamatta. Kyseinen anarkofeministi valisti silloin ihmiskuntaa sovinismin yhdestä ehkä julmimmasta sortomuodosta eli pieruraiskauksesta:

“Pieremällä kovaäänisemmin mies käyttää passiivis-aggressiivista väkivaltaa asettaakseen itsensä dominanttiin rooliin, mikä pelottaa naisen alitajuisesti olemaan päästämättä flatulaatiota, ja siten nainen, joka pelkää turvallisuutensa puolesta, pieree hiljaisemmin merkkinä alistumisesta. Tämä edesauttaa raiskauskulttuuria ja naisten sortoa.”

Tuohan on selvä kuin pläkki. Miksi kukaan ei ole aikaisemmin tota mulle kertonut? Onhan sitä tullut kajahuteltua meikäläiselläkin. Tajuamatta mikä julmuus meikäläisenkin pierun pärskäyttelyllä on viattomille naisihmille ollut. Turha sinänsä selittää, että julkisuudessa meikäläinen on pyrkinyt kovasti säännöstelemään suolistokaasujaan. Sinänsä, näin feministisen ajattelunsa alkupoluilla kulkevan Ykän mielessä käy ajatus, että enhän minä oikeastaan pierujen volyymista osaa hirveästi sanoa ainakaan yleisellä tasolla, sillä ihmiset pierevät julkisesti melko vähän, joten oma, henkilökohtainen otantani ei liene tilastollisesti merkitsevä. Toisaalta tämä Ingle on yliopistoihmisiä Torontosta, joten oletan että hän on kerännyt kasaan tarvittavan suuren tutkimusaineiston ja ehkäpä mittaillut paukkuja, pöröjä, tuhnuja ja leijoja desibelimittarilla, flatuspektografilla, ökkötölöhölököttimellä ja lisäksi kuvannut lämpökameralla. Uskoisin otoksen olleen kuitenkin tuhansia henkilöitä eikä minulla ei ole pienintäkään syytä epäillä sitä, etteikö hän olisi oikeassa ja uskon vakaasti, että miessukupuolen peräsuoli suoltaa ulos päivittäin valtavan määrän tunkkaista, tuhnuista ja ennen kaikkea kovaäänistä sortomateriaalia.

Tämäkin vastenmielinen pieruraiskaaja kuvitteli pääsevänsä pälkähästä, mutta lämpökameraa ei petetä. Ei muuta kun jätkälle habaneroa hanuriin, niin eiköhän opi olemaan.

Yritän myös valaistukseni tiellä edetessäni hieman kehitellä kyseisen anarkofeministin ajatusta eteenpäin, tietysti sen hengessä pysyen. Hänhän asuu kuitenkin sivistyneessä Kanadassa eikä pysty siis täysin käsittämään sitä sovinistisen sorron määrää, joka tapahtuu esimerkiksi täällä takapajuisessa Suomessamme joka on ollut perinteisesti naisten elävä helvetti varsinkin sen jälkeen kun feministit hoksasivat sen olevan sellainen. Täällähän pieruraiskaus on viety aivan toiselle tasolle kuin Kanadassa ja senhän kertoo tietysti se, että iät ja ajat suomalaisen miehen suurinta herkkua on ollut hernesoppa, ruisleipä ja piimä ja jos se ei pieretä, niin ei sitten mikään. Johan se Hullujussikin lauloi vuonna 1974 että ”soomipoika syöpi aina soomimakkaraa, ja hernesoppa pipitää ja kalja loritaa” eikä asia ole siitä vuodesta mihinkään korjaantunut.

Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että Suomi on läpimilitarisoitu maa, jossa on yleinen asevelvollisuus joka koskee vain miehiä. No, naisillekin on annettu mahdollisuus tulla armeijaan hieman harrastamaan, mutta varsinainen pakko koskee vain miehiä ja tässä on selvät sovinistisen salaliiton ainekset. Sotavaltiollahan on vieläkin torstaisin hernesoppapäivä ja kun ajatellaan, että paikalla on pataljoonan verran miehiä, jotka lusikoivat tuulensuojaan lautaskaupalla rokkaa ja jäystävät samalla rukihista näkkileipää sekä pistelevät päälle pannarit niin selväähän se on, että siinä alkaa lukemattomat perseet laulamaan militaristis-sovinistista sortohoosiannaa ja tämä vastenmielinen perinne on säilynyt isältä pojalle.

Tai entäs se peräreiän pasuunoitten julma fanfaari, mikä kuuluu perusyksikön huussista kun varusmiehille on tarjottu kahviaamiainen? Ainakin silloin aikanaan, kun intissä juotiin sitä Kestokahvia (vangeille ja sotilaille). Kuinka tällaisista nuorista miehistä voidaan saada aikaiseksi vastuullisia, tasa-arvoa kannattavia ja feminiinisen puolensa löytäviä unisex-kansalaisia? No ei sitten helvetti vie millään. Ja mistä sen tietää, että naistenkin vapaaehtoinen varusmiespalvelu on perustettu nimenomaan sitä varten, että viattomat maanpuolustustahtoiset neidot lannistetaan ja alistetaan täydellisesti julmien suomalaisten miespuolisten metsätaistelijoitten raaoilla ja määrällisesti täysin ylivoimaisilla rynnäkköpierukeskityksillä? Onko tämä sovinistien uusi Valkeasaaren läpimurtohyökkäys feminismiä vastaan? Kysyn vaan. Aloittelevana, mutta sitäkin innokkaampana feministinä.

Sovinistista sortosuomalaista ns. pierun juurta.

Kun tässä on ryhdytty näitä feministisen ajattelumaailman leveitä, laajoja, kurvikkaita ja ihanan pinkinpörröisiä polkuja kulkemaan, niin ymmärrys laajenee ja tulee tajuttua, miten jokapäiväiset asiat voivat olla tosiasiassa totaalisia sovinistisen sorron välineitä. Ajatellaanpa vaikka tätä miesten tapaa virtsata seisaaltaan. Onhan se tietenkin naisia sortava jo siinä mielessä, että miehet voivat käydä talonsa nurkalla löröttämässä röyhkeän helposti, kun taas nainen yleensä joutuu etsimään jonkunlaista pönttöä tai luonnossa kulkiessaan suorittamaan vaivalloisen kyykkysuihkimisen.

Mutta mitä tuo miehen brutaali löröttämistapa merkitsee symbolisesti? Symbolithan ovat feminismissä tärkeitä. Jumaläiti sentään, symbolisesti ajateltuna jokainen pystypissi on omalla tavallaan pienimuotoinen raiskaus. Lorotti mies sitten pönttöön, lumihankeen tai metsäkankaalle, niin voimakkaasti etenevä suoraviivainen miehinen suihku pureutuu kohteeseensa brutaalisti, tunkeutuu ja puhkaisee siihen saakka neitseellisen koskemattoman pinnan sekä etenee siihen säälimättömän ja armottoman syvälle. Jos tällaiset toistuvat urinaalipenetraatiot eivät anna miehelle valheellista vallan ja ylemmyyden tunnetta ja sitä myötä halua raiskata, niin mitkä sitten? Naisen tasaisempi suhuttelu on taas kaikin puolin hellävaraisempi ja, no, feminiinisempi.

Tässäkin on neitseellinen hanki joutunut maskuliinisen tunkeutumisen kohteeksi.

Tulee myös muistaa, että mies on pissinsä kaarta katsellessaan joskus aikoja sitten saattanut ryhtyä miettimään sen ballistisia ominaisuuksia ja saanut siinä samalla tietyn ahaa-elämyksen. Olen melko varma siitä, että ihmisurokset ovat hoksanneet käyttää kivien ja sen jälkeen keihäitten heittämistä väkivallan välineenä juuri sen vuoksi, että he ovat katselleet nopeasti etenevää pissisuihkunsa kaarta ja saaneet siitä ahaa-elämyksen. Ei ole mahdotonta myöskään, etteikö suomalainen tykistökenraali V.P. Nenonen olisi kehittänyt tehokkaimmat ampumamenetelmänsä tarkastellessaan pissisuihkunsa ballistiikkaa, etäisyyksiä ja korotuskulmia. Jos näitä menetelmiä ei oltaisi kehitetty, niin silloin oltaisiin säästetty valtava määrä fasismia vastaan taistelevien viattomien neuvostosotilaitten henkiä kakkosrähinässä. Tiedän, että tämä väite aiheuttaa soraääniä, ja saatetaan todeta, että ei kuolleitten määrä itsessään olisi vähentynyt, vaan ne kuolleet olisivat olleet puolestaan suomalaisia ja niitä olisi ollut vielä enemmän, mutta ei tuo vapauta Nenosta pystypissimisvastuustaan ja muutenkin aloittelevana feministinä voin todeta, että feministi ei koskaan takerru yksityiskohtiin, elleivät ne tue feminististä teoriaa.

On täysin mahdotonta laskea kuinka paljon inhimillistä kärsimystä nämä penetraatioporautuvat pissisuihkut ja niitten miehille tuoma vallan ja väkivallan ajattelumaailma ovat ihmiskunnan historiassa aiheuttaneet, erityisesti naissukupuolelle. Hotellin respassa nähdään, että miessukupuolen tulee kantaa vastuunsa ja pyrkiä edes osittain korvaamaan aiheuttamansa paha muuttamalla pissimistapojaan. Onhan selvää, että osa miehistä on edelleenkin sen verran rajoittuneita, että he eivät suostu suihkimaan istualtaan, mutta hekin voisivat tulla sovitustalkoisiin mukaan pystypissimällä jatkossa teesihvilän lävitse. Sihvilä hajoittaisi tuota sovinistista suihkua tehokkaasti ja estäisi samalla sen tuomaa testosteronihyökyä. On aivan selvää, että teesihvilän läpi pissiminen yleistyttyään vähentäisi väkivaltarikoksia useita kymmeniä prosentteja.

Pissimistapojen muuttaminen voisi kannustaa muittenkin patriarkaalisten perinteitten uudistamiseen. Esimerkiksi väärää maskuliinista miesmallia edustava Koskenlaskija-sulatejuusto voitaisiin päivittää nykyaikaisempaan muottiin.

Erityisesti arvostan feminististä ajattelua siksi, että se ei tyydy helppoihin ratkaisuihin ja itsestäänselvyyksiin. Onhan selvää, että länsimaiset feministit löytäisivät helposti kaiken sen julistamansa sovinistisen sorron islamilaisen kulttuurin piiristä. Mutta siihen puuttuminen olisi liian helppoa. Feministit ovat ajattelun partisaaneja ja pioneereja ja he käyvät sinne where no man has ever gone. Feminism – The Final Frontier. Tulee ymmärtää, että todellinen taisteleva feminismi etsii jatkuvasti uusia epäkohtia, ei parannuksia jo löydettyihin. Joten miksi tyytyä valittamaan vanhoista, jo löydetyistä epäkohdista islamilaisessa maailmassa, kun sen sijaan voi keskittyä etsimään uusia ja jälleen uusia sortorakenteita länsimaisen miehen käyttäytymisestä, tavoista ja ajatusmalleista? Tie on vaikea, ja se vaatii uudenlaista ajattelua sekä jatkuvasti keksittyjä uusia käsitteitä. Mutta todellinen feminismi ei kavahda haastetta. Se on sekä ideologioista että tieteenaloista kaikkein rohkein, sillä se uskaltaa urheasti etsiä epäkohtia sieltä, missä niitä ei ole.

Arvostan feminismiä. Mutta minun on vielä opittava ja omaksuttava lisää, että voisin täysin käsittää sen, kuinka suureen anteeksipyyntöön naissukupuolelle minun on varauduttava. Kuinka monta kertaa olen aiheuttanut naiselle raiskatuksi tulemisen kokemuksen ilman että omaa typeryyttäni olen sitä edes tajunnut? Syntini taakka on raastava ja voisin jatkaa feminismin ylistystä loputtomiin, mutta en valitettavasti tällä kertaa ehdi, sillä minun täytyy lähteä ostamaan teesihvilöitä metsäreissuja varten ja ilmoittautumaan vitunvirkkauskurssille. Palaan jossain vaiheessa, mutta nyt löytämäni feministinen näkökulma tulee sävyttämään juttujani jatkossa huomattavissa määrin. Voi olla, että ehkä löydän vielä tien monikultturistiksikin. Joka tapauksessa on niin kertakaikkisen vapauttava tunne, kun tajuaa vuosikausien vihan ja katkeruuden valuvan pois mielestä. Eikä siihen loppujen lopuksi vaadittu kuin se, että minulle selitettiin pierun todellinen merkitys.

Ykä ei tarvitse enää tätä. Koskaan.

Sillä Ashleigh Ingle opetti hänelle feminismin, ja jatkossa Ykällä on pää täynnä pysyvästi.

KIRKKO, KAUPUNKI JA NEUVOSTOPSYKOLOGIA

March 13, 2016, 3:11 pm

≫ Next: HELSINKI JA UUDET ETUOIKEUTETUT

≪ Previous: FEMINISTISTÄ EPISTOLAA HOTELLIN RESPASTA

$

0

0

Sain sähköpostiini linkin Kirkko ja kaupunki-lehden nettijulkaisun Valomerkin julkaisemasta kirjoituksesta. Kirjoitus on julkaistu jo viime vuoden syyskuussa, mutta sitä voi silti pitää erittäin ajankohtaisena, sillä se on julkaistu sen jälkeen kun Invaasio 2015 alkoi ja ennen kaikkea se on malliesimerkki siitä, että kun viestintuojan kertomaa sanomaa ei voida faktoilla perustella nurin, niin silloin keskitytään viestintuojan itsensä demonisoimiseen ettei hänen viestiään vaan vahingossakaan kuunneltaisi, ja apuna käytetään luonnollisesti sopivan oppiarvon omaavaa ihmistä ja hänen ainakin kuviteltua arvovaltaansa. Demonisoinnissa ei tietenkään varsinaisesti kerrota sitä, kuka viestintuoja on ja mitä hän varsinaisesti sanoi, vaan luodaan jonkunlainen demonisoitavan ihmisen prototyyppi. Ja luonnollisesti se luodaan oman tarkoitushakuisen mielikuvituksen mukaiseksi sekä annetaan viesti, että näitä ihmisiä ja heidän kertomiaan asioita ei tulisi lukea.

Tällä kertaa oppiarvon tuomaa ainakin kuviteltua arvovaltaa tarjoaa teologi, terapeutti, kouluttaja ja kirjailija Tommy Hellsten, ja julkaistun jutun otsikko on komeasti ”Terapeutti: Nettiraivoa levittävien itsetuntemus on heikko.”Tiedän sinänsä hyvin että ei ole selvää, mikä kirjoituksessa on suoraan Hellstenin sanomaa ja mikä taas toimittajan tulkintaa, mutta oletan, että Hellstenillä on ollut kyllä mahdollisuus tehdä vaadittavat korjaukset, mikäli hän olisi ollut tulkinnasta eri mieltä. Laitetaanpa ensiksi kirjoituksesta muutamia kohtia:

- Tommy Hellstenin mukaan nettivihaaja yrittää kasvaa toista ihmistä mitätöimällä.

- Media sulki syyskuussa kommenttipalstojaan vihapuheen vuoksi. Terapeutti Tommy Hellsten pitää ratkaisua välttämättömänä ja oikeana. Vihakirjoittaja joutui näin hetkeksi seinää vasten, jolloin hän sai miettiä omia asenteitaan ja kohdata itsensä.

- Hellstenin mukaan netin arveluttavuus on siinä, että se antaa foorumin narsistiselle ja sairaalle riehumiselle ilman että kukaan sanoo vastaan.

- Vihaa lietsova yrittää Hellstenin mukaan rakentaa minuuttaan uhon avulla. Kirjoittaja yrittää osoittaa omaa erinomaisuuttaan vihaamalla ja kuvittelee kierolla tavalla olevansa hyvä.

- Vihakirjoittaja on Hellstenin mukaan todennäköisesti arkielämässä arka ihminen, joka räyhää vain turvallisen netin suojasta. Silloin ihminen ei kohtaa itseään, eikä voi muuttua. "Nettiraivoa levittävien itsetuntemus on heikko. Yrittämällä polkea muita alas ja nousemalla heidän päälleen, he yrittävät kasvaa suuremmiksi. Tosiasiassa he pienenevät entisestään, koska eivät kohtaa itseään", Hellsten sanoo.

Ja tässä vaiheessa eräs Yrjö puolestaan toteaa, että mikäli kyseinen kirjoitus olisi tarkoitettu joksikin muuksi kuin puhtaaksi propagandaksi, siinä olisi tullut olla mukana seuraava lause:

Luonnollisesti netti on täynnä nykyistä haittamaahanmuuttoa vastustavia kirjoituksia ja kirjoittajia, jotka ovat perustelleet näkemyksensä täysin asiallisesti. Tämä nettivihaajista kertova kirjoitus ei koske heitä.

Ja tätä lausettahan ei kirjoituksessa ole, mikä onkin asian punainen lanka. Kenestä Hellsten oikeastaan puhuu? Niin hän kuin toimittajakin on hyvin perillä siitä, että valtamedia ei sulkenut keskustelupalstojaan suinkaan vihapuheen vaan vihapuheeksi tulkitsemansapuheen vuoksi. Tulkinta tehtiin taktisista syistä, sillä se vihapuheeksi tulkittu puhe sisälsi ikävän asiallisesti perusteltua haittamaahanmuuton arvostelua, johon valtamedia ei kyennyt vastaamaan. Niinpä se lopetti keskustelun, jatkoi yksipuolista epistolansa julistamista ja pyrkii ns. asiantuntijoitten avulla määrittelemään koko kansallismielisen kansanosan heiluvan jossain latvalataamon, alkoholismin ja joukkomurhan sekavassa välitilassa. Tietäen itsekin valehtelevansa, sillä se ei uskalla vastata kysymykseen ”entäs jos ne perkeleet ovat olleetkin oikeassa koko ajan?”.

Hellstenin tapaa määritellä ”ne jotkin” voi määritellä neuvostotyyppiseksi poliittiseksi puoskaripsykologiaksi. Hellsten on terapeutti ja sen myötä hänellä olisi ammattinsa perusteella tiettyjä ammattiinsa liittyviä moraalivaatimuksia, joita hän ei nyt noudata.  Käyttääkö hän tittelinsä suomaa arvovaltaa mitätöidäkseen hänen kanssaan eri mieltä olevien ihmisten oikeuden sanoa perusteltuja mielipiteitään? Onko hänellä ollut terapiassa koskaan ihmistä, joka on hakeutunut terapiaan siksi, että hän mieltää olevansa vihakirjoittaja? Tai onko hänen asiakkaakseen koskaan hakeutunut ihminen sillä perustella, että hän vastustaa haittamaahanmuuttoa ja haluaa parantua vaivastaan? Millä kokemuksella hän puhuu näistä ihmisistä? Kuinka paljon hän oikeastaan on lukenut kyseisten ihmisten kirjoituksia? Minkälainen kosketuspinta Hellstenillä on haittamaahanmuuttoa vastustavien ihmisten elämään? Onko hänellä sitä ollenkaan? Onko hän varsinaisesti tavannut ensimmäistäkään? Millä perusteella Hellsten voi diagnosoida ihmisiä, joita hän ei tunne? Hellsten astuu tällä epistolallaan samaan, joskaan ei kovin kunniakkaaseen sarjaan Jaana Haapasalon kanssa, joka psykologina diagnosoi ilman varsinaista diagnosointioikeutta useamman sataa tuhatta suomalaista metsästäjää mielenvikaiseksi.

Kaava on tuttu ja toistunut lukemattomia kertoja. Kun et pärjää faktoilla, määrittele vastapuoli jollain tavalla mielenvikaiseksi, mielellään työttömäksi (niin kuin se olisi synti), mielenterveydellisistä ongelmista kärsiväksi eikä alkoholismikaan ole tässä pahasta. Sen voit häpeämättä tehdä, sillä koko valtamedia on puolellasi eikä se kysele väitteillesi perusteita. Älä myöskään varsinaisesti nimeä ketään kirjoittajaa, sillä se tietäisi vain sitä, että ihmiset kävisivät tutustumassa hänen tuotantoonsa ja saisivat siitä ehkä pelottavan ahaa-elämyksen. Käytä vain yleisellä tasolla olevia termejä ”vihakirjoittajista”, tee heistä jonkunlaista epämääräistä vihan mustaa usvaa, jota ei tarvitse nimetä, mutta josta tulee varoittaa ja joka aivan varmasti kattaa kaikki vähänkin kansallismieliset ajattelijat. Ja syyllisty samalla siihen yleistämiseen, mistä itse vastapuoltasi syytät.

Sinänsä jutussa – varmaankin tahtomattaan – kerrotaan tavallaan valtamediasta itsestään, tosin ehkä jutun kirjoittaja ei sitä itse tajunnut:

Hellsten pohtii, että jos tällaisella henkilöllä on yhtään ihmisyyttä jäljellä, hän tuntee huonoa omaatuntoa vihapuheistaan, mutta on niihin niin koukussa, ettei voi lopettaa.

Sinänsähän voi ymmärtää lauseen tarkoittavan että viralliseen näkemykseen nähden eri mieltä olemista voi verrata riippuvuuteen addiktoivaan huumeeseen, missä tulkinnassa mennään tietysti komeasti poliittisen puoskaroinnin puolelle. Mutta sinänsä lause kertoo itseasiassa osuvasti myös valtamediastamme. Se on viimeiset parikymmentä vuotta levittänyt aina vain kiihtyvällä tahdilla monikultturismihysteriaa ja alkuun kiistänyt sitä vastustavia mielipiteitä edes olevan olemassa ja siinä vaiheessa kun se ei sitä enää voinut millään tavoin kiistää, se alkoi demonisoida vastakkaisen ajattelun edustajia kaikilla keksimillään tavoilla. Tavoilla, joissa keskitytään kirjoittajan henkilöön, ei hänen kertomaansa asiaan ja tavoilla joita voidaan perustellusti kutsua niiksi kuuluisiksi vihakirjoituksiksi. Median puolella on kyllä ainakin jossain määrin tajuttu, että sen julistama monikulttuurisuusideologia ei johda muuhun kuin Suomen sekä muunkin Euroopan muuttumiseen uusiksi kehitysmaiksi ja sitä myötä monikulttuurisuuspropaganda itsessään on vihapuhetta yleistä turvallisuutta ja hyvinvointia kohtaan. Mutta media on niin koukussa omaan vihapuheeseensa ja kasvojen menettämisen pelkoon, ettei se voi lopettaa.

Tässä vaiheessa tulee muistuttaa, että tuoreen tutkimuksen mukaan (sivu 88) 74 % suomalaisista halusi saada maahanmuuttopolitiikkaa tiukemmaksi. Vain 11 % oli eri mieltä. Elämme maassa, jossa tuo 11 prosenttia voi etädiagnosoida tuon 74 prosenttia joko jollain lailla mielenvikaisiksi tai ainakin syrjäytyneiksi ja joka tapauksessa todeta, että heidän mielipiteellään ei ole merkitystä. Mikä tietysti antaisi mahdollisuuden tehdä jonkunlaisen – eikä niin mairittelevan – etädiagnoosin tästä yhdestätoista prosentista ja kysyä, että millä oikeudella he sen etädiagnoosin tekevät.

Tätä etädiagnoosia minä en tee, sillä en etädiagnooseja suosi. Eikä minulla ole siihen oikeuttakaan. Nämä etädiagnoosit muistuttavat aivan liikaa Neuvostoliiton ajoista, jolloin toisinajattelevia suljettiin mielisairaaloihin. Oikean mielenterveyteen liittyvän diagnoosin tekee edelleenkin psykiatri ja vain tavattuaan potilaan. Vastapuolelle, johon myös ev lut kirkkomme kuuluu ei etädiagnoosien tuottaminen taas ole mikään ongelma. Mikä tietysti on selvää, sillä heillähän on vain hävittävää.

*

Lisäys ennen julkaisua: Kovasti oikeamielisistä mielipiteistään tunnettu piispa Irja Askola jatkaa tuoreessa Helsingin Sanomien haastattelussa Valomerkin linjaa, tai paremminkin voi kai sanoa, että Valomerkki on Irja Askolan linjoilla. Hän toteaa:

- ”Julkiseen keskusteluun pesiytyy käsitteitä, jotka voivat olla selkeästi rasistisia ja hyvin ilkeämielisiä.”

- ”Meillä kaikilla on vastuu siitä, että asenneilmastoa ei päästetä lipsumaan. Vihapuhetta ei pidä sallia.”

Jälleen jäi määrittelemättä se, mitä se oikein on se lipsuva asenneilmasto ja mitä olikaan vihapuhe. Luonnollisesti Askola sielunsiskoineen näkee asian niin, että oikean asenneilmaston määrittelevät he itse, joskaan kukaan ei kerro, että keneltä he saivat tämän määrittelyvallan. Joka tapauksessa Askola antaa osviittaa tervatusta, hyvin voidellusta ja lipsumattomasta asenneilmastosta kertomalla työttömäksi jääneeltä yksinhuoltajaäidiltä saamastaan viestistä, jossa äiti kertoo joutuvansa valitsemaan, onko varaa ostaa lapselle aamiaisjugurttia vai itselleen verenpainelääkkeitä. Viestinsä lopuksi yksinhuoltajaäiti totesi: ”silti piispa vain hyysää maahanmuuttajia”.Mutta Askolan näkemys asiaan on selkeä:

- ”Näen tämän ja ymmärrän. Moni ihminen kokee, että hänen hädästään ei kukaan välitä, hänen kertomustaan ei kukaan kuule. Siitä syntyy vihaa ja katkeruutta. Mutta on väärin asettaa vastakkain turvapaikanhakijoita ja irtisanottuja ihmisiä.”

Ei Askola näe. Ei hän ymmärrä. Eikä hän välitä. Jokaiseen tänne tulleeseen turvapaikkahuilailijaan upotettu euro on pois juuri tuolta työttömältä, mutta turvattua toimeentuloa nauttivan Askolan mukaan ne ovat priorisoituja rahoja joista ei tarvitse edes keskustella, sillä siitä keskusteleminen on vihapuhetta. Yksinhuoltaja on asia, joka ehkä mainitaan mutta sitten unohdetaan ja keskitytään sen jälkeen taas oikeaoppisempiin asioihin. Eikä Askola kaltaisineen suostu koskaan vastaamaan siihen kuuluisaan kysymykseen ”mikä on piikin lopullinen raja?”.

Sillä jos hän vastaisi kysymykseen, hän joutuisi tunnustamaan, että piikille ei ole mitään rajaa. Koskaan. Irja Askola on henkilö, joka herättää oikeutettua vihaa ja katkeruutta. Ja hän tekee sen vielä ylpeästi.

Kirkosta voi kätevästi erota tämän linkin kautta.

Vielä lisäys samana päivänä: Pääministerimme Juha Sipilä möläyttää tässä Yle Areenan pätkässä (alk. kohdasta 7.47) että Dublinin sopimuksen mukaan Suomi olisi voinut poistaa maasta kaikki tänne tulleet turvapaikkahuilailijat. Sitä hallitus ei tehnyt, vaan vaati kansalaisia hyysäys- ja hyväksymistalkoisiin. Kiitos Sepe Susihukkaselle vinkistä.

HELSINKI JA UUDET ETUOIKEUTETUT

March 16, 2016, 9:30 pm

≫ Next: UUSINTA: PROFESSORI JA VALTIONHOITOVIRASTO

≪ Previous: KIRKKO, KAUPUNKI JA NEUVOSTOPSYKOLOGIA

$

0

0

Palaan hetkiseksi oman työsarkani eli lastensuojelun pariin, joskin kirjoitus liittyy myös olennaisesti aiheeseen invaasio 2015. Törmäsin nimittäin Ylen uutiseen, jonka mukaan Helsingin kaupunki aikoo ajaa alas Toivolan lastenkodin joka on yksi Helsingin suurimmista lastensuojelulaitoksista, ja suunnittelee, että sen tilalle perustetaan perheryhmäkoti, johon otetaan turvapaikanhakijalapsia.

Perusteeksi Helsingin kaupunki ilmoittaa, että lastenkotipaikkoja tarvitaan Helsingissä yhä vähemmän. Helsingin lastensuojelussahan on eräänlainen jatkuva kiertoliike menossa, eli kaupunki päättää välillä satsata avopuolelle, huomaa jossain vaiheessa, että keinot eivät riittäneetkään ja sen jälkeen etsii epätoivoisesti laitospaikkoja mistä päin Suomea tahansa. Johtuen siitä, että omat laitospaikat eivät riitä. Helsinkiläisiä nuoria on tällä hetkellä sijoitettu huomattava määrä ympäri Suomea. Asian saa kyllä selville Helsingin lastensuojelusta, jos omaa tarpeeksi suuren hallinnollisen hauiksen, jonka vaikkapa kaupunginvaltuutettu ymmärtääkseni omaa. Pienenä vinkkinä.

Toivola, joka nyt aiotaan muuttaa monikultturismia palvelevaksi laitokseksi on yleensäkin ollut hyvin tarpeellinen laitos Helsingin lastensuojelussa. Silloin, kun vielä itse vaikutin Helsingissä, niin sen nimi oli Toivolan oppilaskoti ja se oli keskittynyt huostaanotettuihin ns. EMU-tasoisiin nuoriin, eli nuoriin, jotka olivat kehityksessään viivästyneitä tai lievästi kehitysvammaisia. Laitokset Helsingissä ovat muuttuneet, mutta nykyisinkin Toivolan sivuilla todetaan näin:

Osastoilla hoidetaan alle 17-vuotiaita huostaan otettuja lapsia, joita ei voida hoitaa perhehoidossa. Lapsilla voi olla käytöshäiriöitä, koulunkäyntivaikeuksia ja psyykkistä oireilua. Laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille laitoksen yhteydessä sijaitseva Toivolan koulu tarjoaa mahdollisuuden erityisopetukseen.

Tämä palvelu otetaan pois suomalaisilta nuorilta. Muuttuivatko nämä erityisopetuksen tarpeessa olevat nuoret hallinnollisella ja poliittisella päätöksellä täysin tavallisiksi nuoriksi joiden tilalle voidaan ottaa kielitaidottomia ulkomaalaisia? Mihin tarve katosi? Ja jos tarvetta ei ole, miksi Helsinki sijoittaa nuoria niin omiin kuin Helsingin ulkopuolisiin laitoksiin? Lastensuojelun ongelmat eivät ole viime vuosina ainakaan vähentyneet ja vaikka ns. avohuollon tukitoimet kuulostavat sanana hienolta, niin hyvin usein ne eivät vaan riitä. Helsingissä on hieman päälle 200 lastensuojelun laitospaikkaa ja kaikkiaan Helsingistä oltiin laitokseen sijoitettu vuonna 2014 yhteensä 1054 lasta ja nuorta, joten Toivolan paikkojen tarpeettomuus ja niitten korvaaminen ulkomaalaisilla herättää ihmetystä.

Trendi näkyy myös valtiolla. Siellä viime vuoden puolella Harvialan koulukoti muutettiin myös alaikäisten turvapaikanhakijoitten vastaanottokeskukseksi, joka omien nuorten poistuttua täytettiin vierailla huomattavan nopealla aikataululla. Tietojen mukaan, THL oli todennut, että Harviala teki persnettoa, joten se lopetettiin sen takia ja muutettiin vastaanottokeskukseksi, mutta mikäli Helsinkikin sijoittaa nuoriaan Helsingin ulkopuolelle, niin oliko tämä ratkaisu aivan välttämätön? Sinänsä on varsin huvittavaa, joskin valitettavan yleistä julkisen sektorin ajattelua todeta, että julkinen laitos tuottaa tappiota. Kaikki julkisen sektorin toiminta on tappiollista, jos muistetaan sitä, mistä sitä pyörittävät rahat tulevat. Vastaanottokeskusten toiminta on yhtä lailla veronmaksajien kannalta tappiollista ja jokainen niihin syötetty euro on pois myös suomalaiselta lastensuojelulta, muitten muassa.

Kertaus asiasta:

- Toivolan lastenkodin toiminta lopetetaan.

- Sen tilalle aloitetaan toiminta, joka keskittyy turvapaikanhakijoihin.

- Perusteena on, että lastenkotipaikkoja tarvitaan Helsingissä yhä vähemmän.

- Helsinki sijoittaa kuitenkin nuoria omien laitostensa lisäksi myös muualle Suomeen, joten peruste ei pidä paikkaansa.

- Toivola on laitos, joka keskittyy laaja-alaisista oppimishäiriöistä kärsiviin lapsiin. Ovatko laaja-alaiset oppimishäiriöt Helsingissä loppuneet poliittisella päätöksellä?

Lisätään vielä uutisessa ollut lause:

Kaupunki on siirtänyt viime vuosina lastensuojelutyön painopistettä asiakkaiden kotiin. Näin on pystytty vähentämään sijoitettujen lasten määrää ja tarvetta kalliiseen laitoshoitoon.

Näitten turvapaikanhakijanuorten (joitten ikä tunnetusti on ollut varsin venyvä käsite) laitospaikat eivät ole taatusti yhtään halvempia kuin suomalaisten nuorten. Ihan jo sen vuoksi, että suomalaisten kanssa ei tarvitse käyttää tulkkia. Ja kun on kyse alaikäisistä tai sellaiseksi tulkituista, ei henkilökunnan määrää pysty vähentämään, joten toiminta ei ole taatusti yhtään halvempaa. Eikä henkilökunnan työ tule olemaan mitään herkun leipää. Työ lastensuojelulaitoksessa on rankkaa muutenkin, mutta kun yli puolet työntekijöistä on naisia ja laitos lyödään täyteen islamilaisesta kulttuuripiiristä kotoisin olevia jätkiä, niin minkäslaista lukija kuvittelee heidän työnsä jatkossa olevan? Yleensä laitoksissa näitä on ollut yleensä max 1 – 2 kappaletta per osasto ja kyseessä ovat tyypit jotka ovat kuitenkin asuneet Suomessa jo vuosia, osaavat kielen sentään miten kuten ja ne on saatu pidettyä jonkunlaisessa kurissa, mutta tuon kaltaiset laitokset tulevat olemaan työntekijöilleen vielä jotain aivan muuta.

Heitän vielä kertaalleen vinkin Helsingissä vaikuttaville kansallismielisille kaupunginvaltuutetuille. Miksei kansanedustajillekin. Yksi blogikirjoittaja ei tässä paljon paina. Mutta te voitte piruuttanne kysyä, mihin helsinkiläisten veronmaksajien rahoja käytetään, ja mikä on kaupungin prioriteetti? Joka tapauksessa on selvää, että suomalaisen lastensuojelun ongelmia ei ratkaista ainakaan tilaamalla ulkomailta uusia ongelmia.

Näissä tiloissa tullaan jatkossa puhumaan eksoottisempia kieliä. Suomalaiset saavat pärjäillä keskenään.

UUSINTA: PROFESSORI JA VALTIONHOITOVIRASTO

March 19, 2016, 9:59 pm

≫ Next: ANTERO LÄRVÄNEN JA ETNISTANTIT

≪ Previous: HELSINKI JA UUDET ETUOIKEUTETUT

$

0

0

Laitan uusintana kirjoituksen vuodelta 2010, lähinnä siksi että se kertoo varsin hyvin sen, että loppujen lopuksi viimeiseen kuuteen vuoteen ei mikään ole muuttunut. Kirjoituksen ensimmäisessä osassa etsitään jälleen asiantuntija selvittämään tiettyä ongelmavyyhteä juuri niin kuin asiantuntijan sen halutaan selvittävän. Eli:

1. Tavallinen kansalainen on kyrpiintynyt haittamaahanmuutosta ja syystäkin.

2. Asiantuntija selittää, että tosiasiassa tavallinen kansalainen onkin kyrpiintynyt asioista x, y ja z ja projisoi nämä kyrpiintymisensä aiheet maahanmuuttajiin, joitten takia puolestaan ei ole mitään syytä vedellä herneitä nenäänsä.

3. Asiantuntija näin taas kertaalleen osoitti, että tavallinen kansalainen ei edes ymmärrä, mikä häntä ottaa päähän ennen kuin asiantuntija sen hänelle selittää.

Kirjoituksen toinen, kuvitteellinen osa ei ole vielä toteutunut, mutta selväähän on, että se olisi poliittisen eliittimme märkä uni. Osa kuvitteellisen osion toimintatavoista on jo kovasti pyritty saamaan voimaan, minkä huomaa eräitten kansanedustajien kohtelusta.

Yleensä ja erikseen voinee todeta, että niin vallanpitäjien kuin heidän kanssa symbioosissa elävien asiantuntijoitten sekä median motto on ollut sekä 2010 että 2016: kansalaisten etu on niin tärkeä, että sitä ei saa missään nimessä antaa kansalaisten päätettäväksi eikä edes määriteltäväksi.

Siirrymme hotellin respaan lokakuuhun 2010:

*

PROFESSORI JA VALTIONHOITOVIRASTO

Normivirtasen oletettu typeryys esiintyy mediassa nykyisin varsin taajaan. Normivirtasen oletettua typeryyttä analysoivat erilaiset asiantuntijat. Tuoreimpaan analyysiin törmäsin aina valppaan Mediaseurannan kautta (kiitos taas Roopelle). Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo selvittää niin kertakaikkiaan sen, mistä muukalaisviha johtuu. Hiilamo selvittää asian Helsingin Oikeaoppisen mielipideosastolla, ja Uusi Suomi julkaisee sen luonnollisesti uutisena raflaavalla otsikolla ”Kelan professori lataa: ”Tästä johtuu muukalaisviha”.

Itse tämmöisenä normivirtasena, ja varmaankin sinne Gaussin käyrän tyhmemmälle puolemmalle sijoittuvana hieman tosin ihmettelen, että mitähän Hiilamo tarkoittaa termillä muukalaisviha. Käyttääpä hän myös termiä ”ulkomaalaisvihamielisyys”. En ole varsinaisesti tommoseen törmännyt, enkä normivirtasena myöskään sekoita esim. työpaikan perässä tapahtuvaa maahanmuuttoa ja turvapaikkaturismia keskenään, mutta kun asiantuntija toteaa, että näin minä (kuin muutkin normivirtaset) tehdään, niin näin se kai sitten on. Me emme vissiinkään hahmota noita suuria linjoja.

No mistäs tämä oletettu muukalaisvihamielisyys, ja sitä myötä mahdollinen perussuomalaisten äänestäminen sitten johtuu?

Yep. No arvashan ton. Työttömyys ja syrjäytymisen pelko. Kun oli nämä lamat peräkkäisillä vuosikymmenillä, eikä sosiaalipolitiikassa ole onnistuttu. Todetaanpa vielä, että ”köyhät on pantu kiistelemään rikkailta jääneistä muruista.”

Ihan kuin olisin kuullut ton selityksen joskus ennenkin.

Hiilamo opettaa tyhmää normivirtasta kuin pientä lasta. Normivirtanen saattoi itse kyllä ajatella, että se aikaisempi lama johtui suomalaisten pankkien lainasähläämisestä ja se seuraava tuli meille ihan ulkoa päin, eikä me oikeastaan sille mitään mahdettu. Hiilamon mukaan me emme ajattelekaan niin, vaan syytämme epävarmoista talousoloista ulkomaalaisia noin yleensä ja erikseen. Kun ei järki enempään riitä.

Siinä se. Selitetty ja analysoitu. Piste. Normivirtasta ei siis suututakaan se, että oikeista valtioista (vaikkapa Somalia, Irak ja Afganistan) hilataan Suomeen jatkuvalla syötöllä porukkaa, niitten perheitä ja yllättäen löytyneitä kasvattilapsia suomalaisten elätettäväksi.

Tai se, että oikeista valtioista tulleet maahanmuuttajat syyllistyvät väkivalta- ja seksuaalirikoksiin kantaväestöä huomattavasti enemmän.

Tai se, että vaikkapa Helsingissä oikeista valtioista tulleet maahanmuuttajat menevät asuntojonoissa suomalaisista ohi, eikä nykyiset neliöt edes riitä, vaan etsitään urakalla suurempia asuntoja.

Tai se, että ns. positiivisen erityiskohtelun myötä julkishallinnon palkkauksessa ulkomaalainen menee suomalaisesta ohi.

Tai se, että virallinen koneisto pitää edellämainittuja asioita nimenomaan normivirtaselle asetettuna velvollisuutena, jota hänen tulisi pitää etuoikeutena.

Tai se, että näitä asioita ei saa kyseenalaistaa. Ja jos kyseenalaistaa, voi päätyä raastupaan. Mielipiteensä vuoksi.

Tai se, että näitä asioita normivirtasille vaahtoavat tutkijankammioista ja lehtien toimituksesta tyypit, joita normivirtaset elättävät ja saavat kaupan päälle vittuilut.

Hiilamolle näitä asioita ei näytä olevan olemassa. Hän vetää mutkat suoriksi, ja pelkää samalla sitä, että tavalliset ihmiset äänestävät jatkossa väärin, tyhmiä kun ovat. Mikä sinänsä hieman ihmetyttää, sillä jos esmes Hiilamon peräänkuuluttama sosiaalipolitiikka on hoidettu pieleen, niin sitähän ovat junailleet vanhat puolueet ja varsinkin ne kolme suurta jo montakytviis vuotta. Eikös silloin kannattaisi ottaa kehiin vähän tuoreempia ryhmittymiä?

Luonnollisesti Hiilamo päättelee, että esim. perussuomalaisille (tai Muutos 2011:lle, Vapauspuolueelle, Katolisille Kalamiehille jne.) valuvat äänet tulevat vain syrjäytyneistä ihmisryhmistä. Mitä tätä blogirintamaa ja Hommafoorumia olen seurannut, näistä Hiilamon mielestä ei-olemassaolevista ongelmista ovat jyrpiintyneet kaikkiin mahdollisiin suomalaisiin kansanryhmiin kuuluvat ihmiset. Työttömät, duunarit, virkamiehet, yrittäjät. Ja Hiilamon tulisi muistaa, että mikäli ihminen joutuu työttömäksi, hänelle ei tehdä lobotomiaa. Kyllä hänellä aivot pelittää työttömänäkin.

Mutta Hiilamo ei tätä halua tajuta. Hän uskoo, että normivirtanen ei pysty päättämään omista asioistaan. Hän tarvitsee opastusta ja ohjeistusta. Ja mieluummin käskyjä. Hiilamoilta, joita on paljon. Veikkaanpa, että lähitulevaisuudessa törmäämme seuraavanlaiseen uutiseen:

TUTKIMUSPROFESSORI: EDUSKUNTA KORVATTAVA VALTIONHOITOVIRASTOLLA

Selitteläätiön ja voimavaltahöpedismin tutkimusprofessori Huita Hujanen esittää tuoreessa mielipidekirjoituksessaan, että nykymuotoinen eduskunta tulisi nopeaan tahtiin korvata ammattilaispohjaisella valtionhoitovirastolla. Hujasen mukaan tämä uudistus on välttämätön, että toimiva demokratia voidaan turvata ääri-, laita-, reuna- ja syrjäainesten uhalta.

Hujanen: ”Varsinkin internetin kautta tapahtuva ääri-, laita-, reuna- ja syrjäainesten vihapropaganda uhkaa demokratiaa ja ihmisten turvallisuutta. Emme pysty rajoittamaan tätä vihapropagandan levittämistä, koska suurin osa kirjoituksista julkaistaan amerikkalaisten palvelimien kautta, eivätkä amerikkalaiset ymmärrä vastuullista sananvapautta samanlaisena arvona kuin demokratiaan vakavasti suhtautuvat suomalaiset virkamiehet ja poliitikot.”

Hujasen mukaan perustettava valtionhoitovirasto toimisi nykyisen eduskunnan tavoin ja koostuisi 200 valtionhoitovirkailijasta, mutta heidät valittaisiin pysyvästi virkaansa normaalin viranhakumenettelyn myötä. Hujasen mukaan pohjana voi käyttää nykyisen eduskunnan kokoonpanoa, mutta ennen virkaan valitsemista heidän sopivuutensa tehtävään selvitetään asiaa varten perustettavan komitean toimesta. Komitean tulisi muodostua hallintotehtävistä kokemusta saaneista lakimiehistä. Mikäli valtionhoitovirastoon hakevalla ehdokkaalla on taustallaan epäilys vakavista rikoksista, esim kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, ei häntä voi valita virkaan.

Hujanen: ”Erittäin tärkeää on se, että virkaan pääsyn eväämiseen tulee riittää jo epäilys rikoksesta, vaikka tuomiota ei tulisikaan. Yhteiskuntaamme pesiytyneet demokratian vastaiset ääriainekset ovat osoittaneet oveluutensa sillä, että vaikka heidän kirjoituksissaan ei löytyisikään rasistisia elementtejä tarpeeksi, heidän kirjoituksistaan voi varsinkin syrjäytyneempi ja vähemmän valveutunut kansanosa tehdä väkivaltaan yllyttäviä johtopäätöksiä, ja tämähän on tietenkin ääriainesten tarkoitus. Tällä esityksellä ei rajoiteta sinänsä kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia, sillä totta kai kenellä tahansa moitteettomalla kansalaisella on oikeus halutessaan hakea valtionhoitovirkailijaksi. Nykyisen raskaan puoluekoneiston aikana ei ihmisillä ole välttämättä edes halua osallistua yhteisten asioitten hoitoon, mutta tämä kevyempi ja toimivampi systeemi takaa kaikille yhtälaisen vaikuttamisen mahdollisuuden. Esityksellä ei ainoastaan turvata demokratiaa, vaan myös kehitetään sitä.”

Hujasen esitys on otettu sekä poliittisessa että virkamieskoneistossa kiinnostuksella vastaan. Tässä eräitä kommentteja:

Helsingin Yliopiston vieraileva dosentti Tirpsvan Lönöttää, bachelor of some science and shit: Hujasen ammattillinen taso on ollut koko hänen uransa aikana niin korkea, ettei tämän kaltaista osaamisen tasoa voi sivuttaa. Hänen teoreettinen tietämyksensä on niin huipputasoa, ettei monia hänen teorioitaan voi edes vielä suorittaa käytännössä. Eli hän on aikaansa edellä. Siis hänen esityksensäkin on aikaansa edellä, ja meillä on mahdollisuus astua tulevaisuuteen jo nyt.

Vähemmistövaltuutetun erityistutkintaprojektisuoritetoiminta-asiantuntija Milla-Lällä Pimpstén, YTM: Esitys on mielestäni hyvin edistyksellinen, sillä sen avulla saamme ensimmäisenä maana maailmassa demokratian toimimaan ilman hävitykseen pyrkiviä ääriaineksia. Lisäksi sillä taataan, että populistit ja ihmisten alhaisimpiin tunteisiin vetoavat ainekset eivät pääse sortamaan mitään väestöryhmiä. Luonnollisesti näen, että valtionhoitoviranomaisiksi on tietenkin palkattava vähemmistöjemme edustajia, koska populistisen häirinnän takia heitä ei ole toistaiseksi saatu valittua kansanedustajiksi. Loistava lisä on se, että vaaleihin käytettävät suuret rahamäärät säästyvät, ja sillä voidaan palkata esim. ammattilaisia suorittamaan kouluissa rasisminvastaista valistustoimintaa.

Sven Kelmen, toimittaja, Muistojemme Sirola ry:n aktiivi: Joo, kyllä jäi Carillo väliin, kun tota luki. Miks hitossa me ei keksitty tota silloin… vallankumouksen etujoukkoa muka… ja pitkät paskat… olis pitäny ne duunarit heivata jo silloin helvettiin…

Mångalångaordetochsovidarepresenteraresekretär Lars Surmjölk, RKP:n puoluetoimisto: Idea on erittäin kehityskelpoinen, mutta RKP:lle tulee varata virkamiespaikoista vähintään 15 prosenttia, sillä mikäli paikkoja ei olisi niin paljon, niin niitä olisi vähemmän ja sehän ei vaan käy.

Kansanedustaja Vepe Tuherola, Kokoomus: No totta helvetissä se on hyvä ehdotus. Loppuu mullakin se torilla ventovieraitten kahvittelu ja muukin tyhjänlässytys. Luuleeko ne että minä vielä tässä töihin lähtisin… hei, ei kai sulla ollu toi mankku vielä päällä?

*

Ja vielä paluu vuoteen 2016. Juu, tunnustan ihan sanomattakin, että optimismini perussuomalaisia kohtaan oli silloin vielä kovin suuri. Sittemmin Soini teki sen, mitä Soini osaa ja on palauttamassa puoluetta takaisin pienpuolueitten listalle. Niin että hukkaan meni nekin mutinat. Mutta valoisampaa kohti ollaan menossa. Ainakin näin vuodenaikojen valossa. Onhan tänään kevätpäiväntasaus. Onni yksillä, kevät kaikilla.