Siirrytään taas vaihteeksi masentavasta nykypäivästä, no, edelleenkin nykypäivään mutta ihan toisesta vinkkelistä. Yksi hyvä kaverini on sanonut minulle että minä kirjoitan paljon sellaista ruohonjuuritason scifiä. Ja se pitänee paikkansa. Nyt en tuumaile scifiä mutta pysyn kumminkin tiukasti ruohonjuuritasolla. Eli käyn vähän läpi kesäisiä kavereitamme. Joskin ne ovat kavereita vain silloin kun ne pysyvät ulkona.
Eli käydään läpi hieman Suomen yleisimpiä muurahaisia.
Suomessahan on kaikkiaan noin 60 eri muurahaislajia ja eihän niitä tunnista
kuin öttiölogit. Kyseiset öttiölogit ovat hiljattain arvioineet maailmassa
olevien muurahaisten määrän ja päätyneet lukuun 20 kvadriljoonaa eli noin 2,5
miljoonaa muurahaista jokaista maapallon ihmistä kohden. Mikä pistää miettimään
että onneksi ne eivät ole esim. kissan kokoisia.
Minä en ole öttiölogi mutta joitain lajeja tunnistan
sentään minäkin. Ja se yleisin on kekomuurahainen ja niistä yleisin
tupsukekomuurahainen joka tunnetaan myös kusiaisena:
Lajihan tekee uskomattoman suuria ja komeita pesiä:
Tai eihän ne mitään pesiä ole, vaan
miljoonakaupunkeja. Mikä pistää aina ihmettelemään. Kun yksittäisen muurahaisen
ajattelukyky ei ole kummoinen, niin kuinka ne saavat rakennettua noin valtavia
ja toimivia yhteiskuntia?
Toinen varsin tuttu laji on mauriainen ts.
pihamauriainen ts. sokerimuurahainen:
Tämähän on varsin pieni muurahaislaji, kooltaan tommonen
3-5 milliä. Ja tällä lajilla on se ikävä taipumus tehdä pesiä rakennuksiin.
Muurahaisten hävittämiseksi on ollut kaikenlaisia kansankonsteja mutta itse olen
huomannut että nykyaikainen kemiallinen sodankäynti toimii parhaiten. Ulkonahan
ne sinänsä saavat olla ihan rauhassa. Eivät ne minua siellä häiritse.
Jatketaan muurahaisella josta minulla on
ristiriitaista tietoa eli keltiäisellä joka tunnetaan myös nimellä
kupliainen:
Asiaa tutkiessani luin että tämä myös varsin
pienikokoinen (2-3 milliä) laji on varsin rauhallinen mutta itse olen kyllä
kokemukseni pohjalta siinä käsityksessä että laji on aika ärhäkkä ja puree
varsin herkästi ja kivuliaasti. Lienenkö sitten sotkenut johonkin muuhun
lajiin? Se laji voisi olla tietysti siloviholainen:
Kyseinen laji on öttiölogistenkin tietojen mukaan
aggressiivinen ja kova puremaan. Aika ajoin sisätiloissa näkyy myös mustamuurahaista:
Omien havaintojeni mukaan kyseisellä lajilla on se
taipumus että niitä tulee sisään vain muutamia. Vähän niin kuin
tiedustelupartio. Toisin kuin sokerimuurahaiset jotka tulevat suurella joukolla
eivätkä lähde kuin hävittämällä. No joo, Suomen suurin muurahainenhan on hevosmuurahainen:
Tämä jopa toistasenttinen muurahainen on ikävä yllätys
puurakenteisiin taloihin sillä se jyrsii porukalla pesiä rakenteiden sisälle.
Olen itse aikanani nähnyt yhdessä vanhassa ja purettavassa puutalossa seinän,
joka on jyrsitty aivan möhjöksi. Siinä on kyllä mennyt paljon aikaa.
Tässä oli vain muutama yleisimmistä
muurahaislajeistamme. Noin yleensä ottaen voi todeta että me tulemme niiden
kanssa suhteellisen hyvin toimeen. Muualla maailmassa on ilkeämpiä lajeja niin
kuin aggressiivinen tulimuurahainen ja eteläamerikkalainen vaeltajamuurahainen
joka ajaa jaguaarinkin karkuun.
Yleensä ja erikseen voi todeta, että me suomalaiset
elämme varsin hyvillä leveysasteilla. Ihan muurahaisiakin ajatellen. Lisäksi
meillä ei ole hurrikaaneja, maanjäristyksiä, skorpioneja, tulivuoria, tappavia
myrkkykäärmeitä ja koripallon kokoisia hämähäkkejä.
Vaan nyt – piru vie – täytyy hypätä ruohonjuuritasolta
ylemmäs. Kas kun eihän käppäukko millään malta. Tuollainen
muurahaisyhteiskuntahan on oikeastaan feministin taivas. Kas kun siellä urokset
elävät vain sen hetken kun ne siitältävät kuningattaren. Sitten ne kuolevat
pois. Ei ole miehiä naisten kiusana.
Toisaalta se kyllä voi olla myös feministin helvetti.
Kas kun siellä ei ole niitä miehiä tekemässä töitä. Naiset joutuvat tekemään
kaiken työn ja hoitamaan vielä sotimisenkin.
Taas kerran siirryttiin ruohonjuuritasolta viattomista
luontokappaleista käppäukkopropagandaan.
Kuinka ne käppäukot kehtaavatkaan?
