Quantcast
Channel: Yrjöperskeles-blog
Viewing all 1927 articles
Browse latest View live

IHMINEN JA PEILI

$
0
0

Täällä voiman pimeällä puolella hiljattain esille tullut uutisointi Suomesta karkoitetun ja tapetun irakilaisjätkän ensimmäisestä erään nasaretilaisen jälkeen tapahtuneesta ylösnousemuksesta ei ole minkäänlainen yllätys. Täällä tiedetään oikein hyvin että jos on olemassa hyödyllisten idioottien yhteiskunta joka on tehnyt kusetetuksi tulemisesta kyseenalaistamattoman itseisarvon niin totta kai kusettajia löytyy. Sehän on luonnonlaki. Ei siitä oikeastaan voi kusettajia syyttää. Ainoastaan ammatti- ja tapakusetettavia. Sitä saa mitä tilaa.

En puutu tuohon tapaukseen sen enempää vaan kirjoitan ymmärrysharjoituksen. Ymmärrysharjoituksen ihmisistä, jotka epistolaansa ja utopiaansa julistamalla ovat saaneet tämän tilanteen aikaiseksi. Ihminenhän tämän kaiken takana on eikä mikään mystinen voima. Asiantilan aikaansaaneita ihmisiäkin on kahta lajia joista ensimmäiseen lajiin en niin paneudu. He ovat aitouskovaisia ja heille kaikki heidän utopiaansa vastaan esitetyt kiistattomat faktat ovat vain jonkun määrittelemättömän sielunvihollisen kiusauksia jotka koettelevat heidän uskoaan ja josta he saavat vain lisää energiaa julistaa sitä kiduttavan oikeaa utopiaansa. He näkevät kuvittelemiaan demoneita joka nurkalla ja niitten näkeminen sekä ennen kaikkea keksiminen tuo heille niin hyvän ja tiedostavan olon.

He ovat kaiken toivon ulkopuolella. Valitettavasti Suomen hallintovalta on tällä hetkellä heidän käsissään. Jos olisin uskonnollinen niin sanoisin että Jumala Suomea varjelkoon.

Mutta on se toinenkin  ryhmä. Heitä on varmasti olemassa ja heitä voi olla paljonkin. Otetaan heistä esille esimerkkinä vaikkapa Toimittaja X. Kyseinen toimittaja X aloitti Tampereen yliopistosta valmistuttuaan lehtimiehen uransa jossain maakuntalehdessä joskus 1990-luvun alussa. Hän halusi olla edistyksellinen, mikseipä jopa aikaansa edellä. Niin kuin niin monet hänen kaltaisensa. Se kun ruokki egoa niin mukavasti, ennen kaikkea vähällä vaivalla ja nuori ego tarvitsi nälkäänsä ruokaa. Siinä ei tarvinnut edes varsinaisesti ajatella. Siksi hän hyppäsi mukaan silloin muotiin tulleeseen monikultturismin junaan ja alkoi sen aatteen julistajaksi.

Miksei olisi hypännyt? Somalithan olivat juuri tulleet Suomeen, herättäneet tietyissä ihmisissä vääristyneen hoivavietin ja siksi oli niin kovin muodikasta todeta ja ennen kaikkea todeta julkisesti että velvollisuutemme on auttaa pulassa olevia kansainvälisiä veljiämme ja siskojamme kysymättä että mitkä heidän tarkoitusperät oikeastaan olivat. Heidät tuli nähdä aina uhreina. Hyvin nopeasti Toimittaja X huomasi myös julistaa että nämä tiedostavien ihmisten määrittelemässä pulassa olevat kieli- ja ammattitaidottomat ovat myös jotain sellaista jota Suomi tulee ehdottomasti tarvitsemaan tulevaisuudessa. Ehkä hän huomasi asiassa pienen ristiriidan mutta hän huomasi myös että jo 1990-luvulla monikultturistit puhdistivat tai ainakin vaiensivat valtamediasta kaikki muut kuin hyväksymänsä ideologian kannattajat joten hän päätti olla välittämättä ristiriidasta ja jatkoi oikeaoppista julistamistaan. Saihan hän siitä kohtuullista palkkaakin.

Pääasia oli että ansionsa ja asemansa lisäksi toimittaja tunsi olevansa edistyksellinen. Ehkä hän ajatteli olevansa eräänlainen 1990-luvun juppi. Toisin kuin 1980-luvun jupit jotka elvistelivät rahoillaan. 1990-luvun juppi Toimittaja X elvisteli mieltämällään älyllisellä ylemmyydellään. Joka tosin perustui hänelle valmiiseen sabluunaan jota hän toisti papukaijana. Ei se mitään häneltä varsinaisesti vaatinut. Mutta yhteistä molempien vuosikymmenten jupeille oli se, että he halveksivat takapajuisia suomalaisia juntteja ja naureskelivat heille. Molemmat jupit olivat jotain paljon, paljon enemmän kuin se raappahousukansa.

Toimittaja X:llä oli valmis sabluuna. Se antoi hänelle mahdollisuuden edetä urallaan pahemmin miettimättä. Hän nousi ajan myötä maakuntalehdestä valtakunnalliseen mediaan. Ehkä Helsingin Sanomiin, ehkä Iltalehteen, ehkä Yleen.

Nyt eletään vuotta 2020. Toimittaja X on puolessavälissä kuuttakymmentä oleva henkilö. Arvostettu ja pitkän uran tehnyt toimittaja. Hän ei ole koskaan ollut varsinaisesti tyhmä. Ainoastaan ymmärtänyt kirjoittaa sitä mitä hänen on vaadittu kirjoittavan. Ja osaltaan nauttinut siitä että ajan myötä hänen kuvansa on ollut näkyvillä jokaisessa hänen kirjoittamassa jutussa. Hän – niin kuin toimittajat yleensäkin – on muuttunut uutisoijasta uutiseksi. Hän haastattelee ja ennenkaikkea häntä haastatellaan. Hänen mielipiteensä on tärkeä. Hänen mielipiteensä näkyy ja kuuluu. Hän on asiantuntija. Ruokkiihan se egoa. Ainakin tietyn tyyppisillä ihmisillä. Mutta viimeisinä vuosina hänen kykynsä ajatella on kasvanut sen sabluunan yli joka on vuosikymmenten aikana muotoutunut osaksi hänen minuuttaan. Ja se vaivaa häntä.

Sillä hän on alkanut tehdä sitä, mitä toimittajan ei koskaan pitäisi tehdä. Hän on alkanut oikeasti ajatella. Ja samalla tunnustanut itselleen että ne hänen halveksimansa juntit olivat olleet oikeassa koko ajan.

Hän on huomannut että hänen saarnaamansa monikulttuurisuus ei ollutkaan rikkaus niin kuin hän oli vuosia mainostanut vaan se on tullut Suomelle niin järkyttävän kalliiksi että valtakoneisto kieltäytyy kertomasta tuon pakkosolidaarisuuden hintalappua.

Hän on huomannut että monikulttuurisuus ei ollutkaan rikkaus niin kuin hän oli vuosia mainostanut vaan se toi Suomeen lisää väkivaltaa ja sellaisia väkivallan muotoja mitä siinä Juntti-Suomessa ei edes osattu kuvitella. Niin kuin alaikäisten joukkoraiskauksen. Ja Toimittaja X tajusi parhaansa mukaan yrittäneensä työssään pimittää tämän tuontiväkivallan olemassaolon. Jonka maahantuomista hän oli työssään kannattanut. Kyseenalaistamattomana itseisarvona jonka arvosteleminen oli rasismia ja yleensäkin hirveintä mahdollista inhimillistä pahuutta.

Hän on huomannut että monikultturismi oli hulluuden muoto joka keräsi mukaansa aina uusia hulluuden muotoja. Kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Niin kuin transhypetyksen ja ilmastohysterian jonka hän tajusi tuhoavan suomalaisen elinkeinoelämän. Mutta hän ei uskaltanut vastustaa mukaan takertunutta mielettömyyttä vaan saarnasi leipäpappina senkin puolesta vaikkei enää ymmärtänyt miksi.

Hän on tajunnut myös että hänen jo kauan aikaa julistamansa federalisminsa myötä Suomi on vähemmän itsenäinen kuin autonomian aikana. Hän on myös ymmärtänyt ettei jossain Brysselissä välitetty hevon vittua siitä kuinka joku Suomi ja suomalaiset pärjää. Mutta olihan hän jatkuvasti julistanut että suomalaisten täytyy olla mukana päättävissä pöydissä. Kuulemassa, mitä niissä päätetään.

Hän on tajunnut että Ruotsi, jota hän oli sabluunan mukaisesti pitänyt esimerkkinä myös suomalaisille oli maa, joka oli oman typeryytensä vuoksi maa jolla ei ollut enää mitään toivoa.

Hän on myös häpeäkseen huomannut että ne äärioikeistolaiset joista hän oli viimeiset viisitoista vuotta varoittanut olivat hänen itsensä sabluunan vaatimana keksimiä äärioikeistolaisia jotka tosiasiassa olivat vain aivan tavallisia ihmisiä jotka olivat perustellusti huolissaan maansa ja tulevien sukupolvien tulevaisuudesta. Ei heillä ollut mitään tekemistä jonkun kuvitellun uudelleen syntyneen Lapuan Liikkeen kanssa.

Hän on myös ymmärtänyt että se vihapuhe- ja maalittamislaki jota hän on niin kovasti työssään kannattanut on suunniteltu vain suojatakseen häntä itseään niiltä valheilta joista häntä perustellisesti arvosteltiin ja joita hän oli koko uransa ajan viljellyt. Sen lain tarkoitus on hiljentää perusteltu arvostelu.

Ja ennen kaikkea hän on tajunnut että hän, juuri hän on omalta osaltaan saanut aikaiseksi tämän kaiken. Hän, juuri hän oli se ihminen mistä hän oli muita ihmisiä koko ajan varoittanut.

Ymmärrysharjoituksessani mietin, että miltä Toimittaja X:stä tuntuu kun hän katsoo peiliin? Vai uskaltaako hän katsoa?

Mietin myös sitä, että mikä on Toimittaja X:lle se äärimmäinen kynnys? Se kynnys, jonka jälkeen Toimittaja X avautuu julkisesti ja tunnustaa että kaikki se, mitä hän on työuransa aikana julistanut on valheellista, vahingollista ja vaarallista.

Vai ylittyykö se kynnys koskaan? Pelkääkö Toimittaja X liikaa kollektiivista painostusta vaikka tajuaa suuren osan kuvitelluista painostajista pelkäävän itsekin sitä samaa painostusta? Toivoen että se kuuluisa Joku Toinen puhkaisisi kuplan? Jatkaako hän huorana vaikka tietää sen olevan väärin, toivoen pääsevänsä aikanaan vakavaraiselle eläkkeelle ja toivoen kuolevansa ennen kuin romahdus tapahtuu? Tietäen toimineensa totalitarismia aloittelevan järjestelmän uskollisena ja aivottomana avustajana sen matkalla kohti valtaansa betonoivaa täydellistä totalitarismia?

Ehkä Toimittaja X:n aseman, ansion ja kasvojen menettämisen pelko on niin suuri että hän jatkaa valitsemallaan tiellä. Ja ehkä hänen sekä hänen kaltaistensa avulla totalitarismi betonoi lopulta absoluuttisen valtansa. Muutamaksi kymmeneksi vuodeksi. Kunnes sekin sitten aikanaan romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Jättäen tuleville sukupolville rikostensa korjaamisen ja laskujensa maksamisen. Jos näin käy, niin minä ja kaltaiseni käppäukot ehdimme kuolla ennen kuin näemme muutoksen tapahtuvan. Niin kuin aikanaan niin monet neuvostoliittolaiset toisinajattelijat ehtivät kuolla ennen muutosta.

Mutta on meillä yksi etu siinä helvetin porteilla Toimittaja X:ään verrattuna.

Me sentään pystytään katsomaan itseämme peilistä silloinkin. Toimittaja X:lle se on huomattavasti vaikeampaa.




RÄKÄNOKKIEN VAPPU

$
0
0

Katajainen kansa oli saanut taas yhden talven läpirämmittyä, onneksi sentään ilman petäjäistä leipää. Nälkä ei ollut enää vieraanamme ja elintaso oli muutenkin mukavassa nousussa. Talvinen rämpiminen toteutettiin siihen aikaan niin kovin muodikkaissa sinisissä keinokuituisissa lämpöpuvuissa jotka olivat maailmassa tuolloin ehkä kaikkein lähimpänä maolaista unisex-pukeutumista.



Kevät tuli lopulta niin kuin aina ennenkin, Nyhtänköljäänkin. Kevät 1974. Vietettiin vapunpäivää Kekkoslovakiassa jossa elettiin niitä kaikkein kekkoslovakialaisimpia aikoja. Lämpöpuvut oltiin laitettu naulakkoon ja Nyhtänköljän torin ympärille oli kerääntynyt paljon kevätasuisia kansalaisia. Joillain oli päässään valkolakki, tuore tahi kellastunut, kantajastaan riippuen. Vaikka ei enää tuolloinkaan valkolakilla tainut olla enää niin ihmeellistä merkitystä. Alettiinhan elää aikoja jolloin joku keksi että mitä enemmän koulutetaan maistereita sen paremmin maa voi. Ja jotkut toiset sitten menivät ja uskoivat. Niitä joitain toisia oli vaan ikävä kyllä turhan paljon ja heidän mukaansa ollaankin eletty siitä eteenpäin.



Koska Nyhtänköljä oli varsin duunarivoittoinen kunta niin pääosa vapputapahtumaan osallistuvista oli valkolakitonta haalariväkeä. Toisin kuin nykyiset yliopisto-opiskelijat aina teologista tiedekuntaa myöten tuo oikea haalariväki käytti haalareita ainoastaan töissä ja tuli katsomaan vappumarssia hieman paremmissa kevätvermeissä. Niihin kuului myös Perskeleen ja Mälvälöitten perhe. Tuolloin vappu ei ollut vielä mikään pakkokarnevaali jonka pääasia oli vappuaaton ördääminen mutta olivatpa kummankin perheen isillä silmät hieman punaiset. Olihan eilen otettu hieman sitä väritöntä aikuisten limpparia. Puolukkamehulla maustettuna. Ehkä pari liikaakin.

Perheitten nuorimmat pojat kulkivat vanhempien matkassa mutta pikku-Ykä huiteli kaverinsa Kartsan kanssa omilla teillään, tosin tietysti hekin olivat mukana hillityssä vappukarnevaalissa. Molemmilla oli mukanaan kuminauhasta ja paksusta kuparilangasta kehitellyt näppiritsat ja tasku täynnä tapsista väänneltyjä u-kirjaimen muotoisia panoksia. Yksi räkänokkien hupihan oli ampua vappupalloja mutta tietysti urheiluhengessä. Ei ollut mitään haastetta mennä jonkun vappuilijan viereen ja ampua palloa lähietäisyydeltä. Mitä pidemmältä matkalta osuma, sen suurempi kunnia.

Kaverit jättivät pyöränsä – tietysti Tunturin pitkäsatulaiset – pääkadun vieressä sijaitsevan kiinteistön taakse. Siellä sijaitsi kellarikerroksessa korjaamo jossa korjattiin mopoja, polkupyöriä, moottorisahoja, ruohonleikkureita ja yleensäkin sellaista joka pärisi, raksutti tai savutti. Tuohon aikaan asioita kannatti vielä korjauttaa. Nykyisinhän korjaaminen tuppaa tulla kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. Korjaamo möi myös mopoja sekä polkupyöriä ja sieltähän sekä Ykän että Kartsan pyörät oli hankittu. Kaiken kaikkiaan mainiota kekkoslovakialaista nyrkkipajatason yrittäjyyttä. Korjaamossa oli mukava öljyn, kumin, rasvan ja kaksitahtibensan tuoksu. Joku nykyaikainen esim. Kalliossa asusteleva akateeminen saattaisi ihmetellä pajassa käydessään että mikä täällä haisee ja vastaus olisi että ”työ”.



Pyörät jäivät korjaamon pihalle ja kaverukset jatkoivat vapputorille joka oli tietysti täynnä kaikenlaisia myyntikojuja ja pojilla oli jopa hieman ylimääräistä rahaakin, mutta jo tuossa vaiheessa sällit olivat oppineet havaitsemaan että esmes sen vappuprööt-pillin viehätys kestää ostamisen ajan ja noin puoli minuuttia sen jälkeen. Niinpä tarvittavat viihdeinvestoinnit oltiin tehty pienestä hieman kauempana sijaitsevasta kioskista jonka jälkeen poikien takintaskussa oli valkoisessa paperipussissa kustannustehokkaita merirosvo- ja hedelmärahoja. Namitaiteen mukaisesti pussia ei saanut ottaa taskusta vaan nami piti ottaa sokkona samalla jännittäen että kumpi sieltä tulee. Yhtä aikaa mukavaa ja tylsää jännitystä sinänsä sillä molemmat vaihtoehdot olivat yhtä miellyttäviä.

Tulihan vappukulkuetta odottaessa sentään ostettua eräästä kojusta simamukit ja hillomunkit. Niitä natustellessa alkoikin kuulua jo Nyhtänköljän Lähesraittiin Työväen Puhallinorkesterin tahteja ja vappumarssi vyöryi pääkadulla eteenpäin. Tuohon maailmanaikaan sitä marssia lähdettiin asiakseen katsomaan. Ja sieltähän se tuli. Oli Suomen lippu, paljon punaisia lippuja ja plakaateja joihin oli maalailtu työväen asian iskulauseita. Jos Nyhtänköljän vappumarssia katselee paljon vanhemman Ykän silmin niin se varsinainen työväen asia kiinnosti niin marssijoita kuin katsojia paljon enemmän kuin kansainvälinen solidaarisuus, lautanen Guatemalan verta ja jenkit pois Ameriikasta.

Ja se työväen asiahan tarkoitti tietysti omaa taloa tai asuntoa, autoa ja kesämökkiä. Sen ajan akateemiset taistolaiset – joilla tottakai oli itselläänkin talo, auto ja kesämökki – taisivat tuumia että suomalainen työväki taisi olla pohjimmiltaan pelottavan pikkuporvarillista sakkia. Olivatkohan ne vakaumuksellisia vasemmistolaisia sydämessään ollenkaan?



Vappumarssiahan seurasi sitten vappupuhe ja torille kerääntynyt leveissä lahkeissa, leveissä kravateissa, televisiosilmälaseissa ja varsinkin miesten kohdalla varsin epämääräisen näköisissä hiustyyleissä kulkevat kekkoslovakialaiset kääntyivät kiltisti puhujalavaa kohti jossa paikallinen puoluejoku äsdeepööstä tai äskoopööstä piti puheen. Ykää, Kartsaa ja muitakaan pikkupoikia ei puhe kiinnostanut koska juuri tämä oli otollinen hetki muuttaa tori ilmapallojen ampumaradaksi Siksi puheen sisältö tuppasi jäädä varsin katkonaiseksi:

- Ja meijän puolue on sitä mieltä että hulapata hulapata edelleenkin työväestön rikkumattomalla tuella ja halitulijallaa (poks… hähää mä osuin)… täysin kohtuulliset palkkavaatimukset jäädijäädi jota työväestö yhteisessä rintamassa… häiriö henkilökohtaisessa kuuloyhteydessä… ja yhtenäisin vaatimuksin (poks… hähää, mä osuin taas)… sekä ilman muuta YYA-sopimuksen hengessä nääk nääk naak nääk kohti entistäkin varmempaa ja turvallisempaa tulevaisuutta…

tapu tapu taputi ja tapu & vielä kerran tapu

Loppujen lopuksi vapputapahtuman into hiipui nopeasti poikien mielestä. Olihan se sinänsä jotain, no, piristävän poikkeavaa mutta nopeasti Ykän ja Kartsan teki mieli jo hypätä fillareittensa satulaan ja pistää kahden polkimen ja kolmen vaihteen brutaali voima jylläämään. Ehkä jossain poikien aivoissa tuli mieleen pienehkö poliittinen protesti. Ettei jopa kapitalistinen vastaisku. Vappuhan oli kovasti vasemmistolainen tapahtuma mutta hetken mielijohteesta pojat päättivät ajaa taas kioskille ja ostaa kumpikin pullolliset kapitalistista Coca Colaa joka oli muita limppareita hieman kalliimpaa ja siksi harvinaista herkkua. Eipä YYA-Suomessa ollut esmes Elanto saanut koskaan päähänsä alkaa markkinoida rauhanlimpparia eli itäsaksalaista Vita Colaa. Ehkä menekki ei sittenkään olisi ollut kovin suuri.



Eihän limppareita suinkaan kioskilla juotu vaan pojat löivät pullot takkiensa sisälle ja päättivät ajaa Purolle. Se oli parin kilometrin päässä Nyhtänköljän keskustasta. Sitä oltiin aina sanottu Puroksi vaikka moisella rapaojalla tuskin varsinaista nimeä olikaan. Mutta se meni tien alitse, tierummun kohdalla oli kaiteet ja niitten päällä oli mukavaa istuskella katsellen samalla ohikulkevia autoja. Siinä kaksipyöräisen vauhdin hurmaa kokiessa pojat myös aina välillä huutelivat toisilleen joko vahingossa tai tarkoituksella väärinymmärrettyjä lauseita suomalaisista elokuvista:

- Lahtareita pierettää! Kohta ollaan kierroksessa!

Ja päälle tietenkin stereona räkäinen pikkupojan nauru niin kuin oltaisiin kerrottu parempikin vitsi. Jyräävä Tunturivoima vei kaksikon nopeasti purolle ja oli aika kaivella takista sitä Ameriikan kolajuomaa. Coca Colan kruunukorkki oli varsin harvinainen, silloinhan yleisempi oli se sormet säännöllisesti halkaiseva repäisykorkki mutta olihan pojilla kummallakin linkkarit joihin kuului korkinaukaisija.



Tämähän se silpoi eräätkin peukalot

Kun Ameriikan herkku – joka oli melko nykivän fillaroinnin seurauksena kehittänyt vielä ylimääräisen annoksen painetta – oli osittain juotu ja osittain nenän kautta pärskitty niin pojat moikkasivat ja läksivät omille teilleen. Ykä toki ymmärsi että vappu oli jotain jota sanottiin politiikaksi ja josta nuorella miehenalulla oli jopa jonkunlainen alkeellinen hajukin mutta Ykän mielessä olivat paljon kiinnostavammat konkreettiset poliittiset kysymykset.

Vähät läksyt oli tehty jo edellisenä päivänä joten Ykää odotti kotona tärkeää sisäpolitiikkaa eli sekä Philipsin radiomankka joka soittelisi C-kasetilta Sladea, Sweetiä, Marc Bolania, Alice Cooperia, Uriah Heepiä sekä yleensäkin purkkaa ja jytää. Sen lisäksi odottamassa oli Airfixin Fiat G 50-hävittäjän pienoismalli jonka Ykä väsäisi illalla kasaan. Siinä olisi pienen pojan poliittiset lähiajan suunnitelmat kohdallaan. Suuremmat poliittiset kuviot eivät niin vaivanneet. Kyllä Urkki pitäisi meistä kumminkin huolen. Ammoin Urkki, edelleen Urkki. Se tapa tasavallan pitävi.



Pienoismalli valmistui nopeasti ja siinä oli mukana vaihtoehtona jopa suomalaiset hakaristitunnukset jotka saattoi liimailla malliin kiinni. Sen Fiatin kanssa käytäisiin taas rajuja mielikuvituksen ilmataisteluja vihollisen koneita vastaan. Tietysti selviten joka kerta voittajana. Siinä väsäillessään Ykä tuumaili että eihän sitä kouluakaan ollut enää kuin kuukausi ja sitten edessä olisi kesäloma. Siitä tulisi se pikkusen pojan kesä. Paras kesä ennen sitä ja paras sen jälkeen.



Kansalaiset! Medjotakin! Hyvää ja rauhallista vappua kaikille!

VAIHTELEVASTI SUOMALAINEN

$
0
0

Valtamediamme toiminta on jo pitkän aikaa ollut suorastaan hellyttävän ennustettavaa. Jos 1980-luvulla kansalainen olisi törmännyt otsikkoon  ”hollantilais-suomalaisessa amfetamiiniliigassa usealle maksimirangaistukset hovissa” niin kyseinen kansalainen olisi hyvin perustellusti voinut ajatella että kas, siinä on Kuosmanen, Korhonen, Laatikainen, Penttinen sekä van Jotakin ja van Tätäkin saaneet ansionsa mukaisesti. Piruakos rosvoilivat.

Nykyisin on oikeaoppisen toisin ja kun kansalainen lukee saman otsikon”hollantilais-suomalaisessa amfetamiiniliigassa usealle maksimirangaistukset hovissa” niin mieleen tulee heti varsin perusteltu epäilys siitä että ketkähän ne ovatkaan koettaneet onneaan laillisuushaasteisessa liiketoiminnassa. Ja valtamediahan ei petä tälläkään kertaa. Pitkiä tuomioita tuli seuraaville ”suomalaisille”:

- Hauzin Hajipoori
- Soheil Yadzi
- Rawand Chimani
- Yossef Bellassin
- Mohamud Kassem
- Farman Osman Abdulkhadir
- Mahir Heyecan
- Ricardo Hubert Jan Duda
- Halil Kayikcoiglu
- David Cella

Missäs ne hollantilais-suomalaisen liigan suomalaiset olivatkaan? Tai no, suomalaisuuskin on vain sosiaalinen konstruktio, eikös se niin ollut?

Kaavahan on aina sama. Jos etnisesti edistyksellinen henkilö saa aikaiseksi jotain positiivista tai edes jollain tavoin positiiviseksi tulkittavaa niin hänen etnistä edistyksellisyyttään suorastaan hierotaan vasten lukijan naamaa. Sen sijaan kun etnisesti edistyksellinen sikailee, perseilee ja häröilee niin hän aina muuttuukin yllättäen suomalaiseksi. Mutta ehkä valtamedia – varsin perustellusti – olettaa että ihminen lukee uutisesta pääosin vain otsikot ja uskoo niitten sanomaan.

Sen tavallisen kansalaisen tulee muistaa että nimenomaan tällaiselle valtamedian toiminnalle liikenne- ja viestintäministerimme Timo Harakka esittää valtion tukijärjestelmää. Harakka pohjaa vaatimuksensa selvitykseen jonka hänelle toimitti ehdottoman puolueeton entinen Vihreän Langan päätoimittaja Elina Grundström.

Eikö se pakotettu Yle-vero riitä? Ei tietenkään. Sillä täytyyhän kansalaisella olla käytettävissään useita tiedonvälitysvaihtoehtoja jotka käsittelevät asioita erilaisista näkökulmista. Niin kuin oli Neuvostoliitossakin. Vremja, Pravda, Konsomolskaja Pravda ja Krasnaja Zvedzda.

Eläköön yksimielinen ja väärinajattelusta vapaa tiedonvälitys! Nyt ja tulevaisuudessa!



Joka tapauksessa oikein hyvää alkanutta toukokuuta kaikille.

MAINOS: PAULI VAHTERAN UUSI BLOGI

$
0
0

Niin kuin lukija hyvin tietää on Pauli Vahtera yksi ehdottomasti tärkeimmistä kansallismielisistä kirjoittajista. Pauli kirjoitti blogiaan pitkään Iltalehteen mutta kyseinen aviisi siirsi bloginsa vuodenvaihteessa Uuteen Suomeen ja sehän ei pelialustana houkuttele.

Nyt Paulilla on kokonaan omat sivut jotka löytyvät osoitteesta vahtera.blog.

Hotellin respa suosittelee lämpimästi. Pyydän, että levitätte linkkiä. Tässä blogissa Paulin sivusto näkyy toistaiseksi päivittymättömässä linkkiosiossa koska päivittyvään sitä ei jostain syystä saa. Korjaan vian heti kun keksin miten.



EPÄILYKSEN PIRU JA NELJÄS TASO

$
0
0

Helsinki, näinä päivinä…


Vaan missäpäs sitä vihervasemmistolaisen suvaitsevais-tiedostavan ihmisen olisi mukavampaa asustella kuin viihtyisässä Kallion punavihreässä kuplassa. Kuplassa, jonka sisäpinta oli peiliä joka tietysti sai uskomaan että kupla ulottui yli tunnetun universumin eikä mitään muuta kuin kyseistä kuplauniversumia ollut olemassakaan. Väitteet jonkun muun ja toisenlaisen ajattelutavan olemassaolosta oli törkeää pilaa joka tuli vaimentaa aggressiivisella lainsäädännöllä joka säädettäisiin äärimmäisen rakkauden nimissä.

Tässä viihtyisässä kuplassa asusteli myös 32-vuotias Nalketta Haarakihl, Helsingin Yliopiston Nänniä-instituutin tohtorikoulutettava Nuori Älykäs Nainen, koulutuksen aiheena queer-perversion syvimmät ilmiöt. Nalketta oli myös hyvin aktiivinen nuori nainen joka oli säilyttänyt nuoruuden innon jota uhkasi aina keski-ikäisyyden jämähtäminen mutta josta Kallion kuplan asujaimisto oli onnistuneesti suojellut itseään. Täällä oltiin nuoria vielä seitsenkymppisinäkin.

Nalketta oli tietysti Vihreiden De Röda aktiivijäsen. Olihan hän myös aktiivijäsen LGBTQTiiTyyAaIiFoo-järjestössä eli LGBTQTiiTyy Against Islamophobia. Olipa hänen äänensä myös voimakkaasti esillä VÄIRT-järjestössä eli Vain Äärimmäiset Ilmastotoimet ovat Rauhan Toimia. Tietenkin hän vaikutti voimakkaasti myös EEMVV-yhdistyksessä eli Etnisesti Edistyksellinen Maahanmuutto on sekä Voimavara että Velvollisuus. Samanhenkisessä seurassa hän oli saanut runsaasti arvostusta, väitöskirja oli hyvää vauhtia valmistumassa ja seuraavissa kunnallisvaaleissa hän olisi melko varma läpimenijä.

Hän ajatteli että ei ehkä ollut niin tärkeää se, mitä hän ja kaltaisensa saivat aikaiseksi. Tärkeämpää oli romuttaa sen arvokonservatiivista yhteiskuntaa pystyssä pitävät pilarit. Isänmaa, avioliitto, perhe. Kaikki sellainen joka joutaisi historian romukoppaan. Juuri se antaisi suuren onnistumisen tunteen. Ja hän oli ollut siinä romuttamistyössä äärimmäisen aktiivinen. Menestyksekäskin. Ei ihme, että hän kotonaan käveli viinilasin kanssa peilin eteen, vinkkasi silmää itselleen ja totesi:

- Sinä olet tärkeä ihminen, tiedätkös.

Mutta peilikuva vinkkasi takaisin pari sekuntia myöhässä. Sitten se irvisti pirullisesti. Ja sitten… se muuttui kokonaan joksikin toiseksi… mitä setämiesten helvettiä tää on…



Tuo hirvittävä kiiluvasilmäinen otus ryömi ulos peilistä, lennähti Nalketan työpöydälle ja päästi julmasti irvistellen rikinkatkuisen pierun jonka Nalketta olisi voinut sanoa muistuttavan moottorisahan ääntä jos olisi tiennyt mikä sellainen on. Voisiko se olla se hahmo, minkä muutama kuplan jäsen oli kertonut tavanneensa? Ja joitten puheet olivat muuttuneet sen jälkeen levottomiksi. Sisältäen… epäilyksen. Väärän ja kielletyn epäilyksen. Jonka jälkeen kyseiset ihmiset olivatkin muuttuneet kuplaihmisille välittömästi epähenkilöiksi joita vihattiin vielä enemmän kuin käppäukkoja, setämiehiä ja kaikkia mahdollisia natseiksi tulkittuja. Mutta epäilijät omien riveistä olivat vielä pahempia. He olivat pettureita. Tuo sarvipäinen otus valaisi tilannetta:

- Joo, juuri minä se olen. Juuri se, mitä ajattelit. Ja jonka muutama kuplasi jäsen on jo tavannut. Tai aika useakin mutta he ovat yleensä niin täynnä itseään etteivät näe kuin oman peilikuvansa. Ja mitäkö minä olen tullut sinulle kertomaan? No sitä, että kuvitelmistasi ja itsekehustasi huolimatta sinä et ole tärkeä. Kaltaisesi yliopistopellet näennäistieteellisine ja tosiasiassa uskonnollisine tutkimuksineen ette ole tärkeitä. Mielipiteenne eivät ole tärkeitä. Eivätkä ne ole rakentavia vaan tuhoavia. Mutta sanotaanko näin, että helvetillis-taivaallisten tutkijoitten näkökulmasta te olette mielenkiintoisia. Hyvin mielenkiintoisia. Te olette jotain, jota ihmiskunnan historiassa ei ole koskaan aikaisemmin ollut.

Nalketta oli saanut hieman koottua itseään tämän yllättävän kohtaamisen aikaansaaman kauhun jäljiltä ja totesi:

- No mutta emmekös me sitten ole tärkeitä? Jos me olemme jotain aivan uutta. Inhimillisen kehityksen uusi taso. Emmekö me ole edistystä ja kehitystä?

Epäilyksen Piru hymyili varsin pirullisesti ja vastasi:

- Ette kylläkään. Te olette jotain, jonka liian pitkälle kehittynyt yhteiskunta näyttää  jostain syystä synnyttävän saadakseen aikaan itseään tuhoavan kehityskulun. Ja me ihmettelemme että miksi. Emme ole päässeet siitä perille. Työnimenä me olemme käyttäneet teistä tuttavallisemmin termiä Jänisrutto ja tieteellisemmin taas termiä Neljäs Taso.

- Neljäs Taso? Mitäs se tarkoittaa?

- Kaipa tiedät – tai ainakin olet lukenut – historian saatossa työnjaon ja työtehtävien kehityksestä?

- Tietenkin.

- Mutta kertaanpa vielä pikaisesti: Se ensimmäinen taso oli pelkkää henkiinjäämistä. Keräilyä, metsästystä, kalastusta ja maanviljelyä. Maanviljelyn myötä päästiin toiselle tasolle joka sai aikaan vaikkapa seppiä, suutareita, mylläreitä ja ennen pitkää vaikkapa insinöörejä ja ydinfyysikoita. Tämän aikaansaaman taloudellisen kasvun ja sen kuuluisan lisäarvon myötä mahdollistui kolmas, ei-aineellisiin asioihin kehittynyt taso joka sai aikaan vaikkapa kuvataiteilijoita, kapellimestareita, filosofian tohtoreita ja sirkuspellejä. Mutta te olette jotain uutta. Te, niin läntisessä kuin pohjoisessa Euroopassa. Samoin kuin osittain tuolla Amerikoissa. Te olette se Neljäs Taso.

Nalketta oli tässä vaiheessa kaatanut itselleen punkkulasin ja hetken mielijohteesta tarjosi tuolle karmealle vieraallekin. Hörpyn otettuaan hän sanoi:

- Oletan, että selität nyt mikä se Neljäs Taso johon minäkin kuulun sitten on?

- Oletat oikein. Neljäs taso sisältää kaltaisiasi yliopistoihmisiä sekä aina lisääntyvissä määrin valtamedian edustajia joiden työn pääsisältö on oman – varsin mukavasti kehittyneen – yhteiskuntanne täydellinen mitätöiminen, halveksuminen ja sen toimintaedellytysten nakertaminen. Te teette sen vaatimalla – onnistuen – täysin järjetöntä haittamaahanmuuttoa, vaatimalla sen talouden romahduttamista ilmastohysterialla ja vaatimalla sen arvomaailman täydellistä tuhoamista aina ydinperhettä myöten. Normaalisti tämä voitaisiin tulkita pelkäksi hulluudeksi mutta kun kyseessä on yhteiskunnan rahoittama ja sen itsensä tuhoon tähtäävä suurimittainen toiminta niin kyseessä on joku suuremman luokan inhimillinen katastrofi jonka pohjimmaista syytä me emme ole vielä onnistuneet selvittämään.

- Mutta entäpäs jos kyseessä onkin inhimillinen edistys ja kehitys? Se seuraava askel? Askel parempaan?

Epäilyksen Piru sanoi narskuvalla äänellä että ”määrittelykysymys”, naksautti sormiaan ja pöydälle ilmestyi korttipakka.

- Valitse joku kortti.

- No tossa. Pataässä.

- Valitse joku toinen kortti.

- Pataässä tämäkin… hetkinen… näähän on kaikki pataässiä.

- Niin. Koska minä määrittelin ne pataässiksi. Aivan sama mitä ne tosiasiassa olivat. Niin toimitte tekin. Koska teillä on määrittelyvalta. Jolla on yhteiskunnassa suunnaton merkitys. Siksi te voitte määritellä mielettömyytenne edistykseksi ja kehitykseksi. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

- Itse asiassa taidan ymmärtää.

Epäilyksen Piru levitti korttipakan uudelleen pöydälle ja se oli nyt täysin normaali pakka.

- Lopetin määrittelyn ja asiat muuttuivat sellaisiksi kuin ne oikeasti ovat. Jos te toimisitte samoin, niin esimerkiksi biologia uskaltaisi julkisesti määritellä teidät loisiksi ja lääketiede syöväksi. Koska juuri niitä Neljäs Taso on.

Nalketta otti kasvoilleen uhmakkaan ilmeen:

- Mutta mepä emme luovu vallastamme kun kerran olemme sen saaneet.

- Ettepä tietenkään. Enkä minä teitä sitä pyydä tekemään. Mutta mietipä, määrittelyvaltaa käyttävä Neljännen Tason edustaja Nalketta Haarakihl, mitä tulee tapahtumaan jos te pääsette kaikissa vaatimuksissanne absoluuttiseen loppuunsa saakka? Ja miettikää kuinka riippuvaisia te olette tästä hyvinvoivaksi rakennetusta lällydemariyhteiskunnasta niin taloudellisesti kuin kaikilla elämänne alueilla. Siitä lällydemariyhteiskunnasta jota te pyritte sen saman yhteiskunnan palkkaamana tuhoamaan. Käytä miettimiseen niitä kahta kansantaloustieteen kurssia jotka opintojesi alkuaikoina kävit ennen kuin siirryit muodikkaampiin aineisiin. Mieti, kuinka riippuvaisia juuri te olette toimivasta yhteiskunnasta jolla on varaa tuhlata teidän kaltaisiinne turhuuksiin. Ja mieti, entäs jos se vara loppuu? Jos se loppuu niin kertakaikkiaan.

Se, mitä nyt tapahtui oli ollut hyvin harvinaista jopa Epäilyksen Pirun pitkällä uralla. Se saattoi tuntea kuinka Nalketan aivoissa 50-penninen toisensa jälkeen lennähti pajatson keskustaan ja kolikot kilisivät. Tässähän oli kyseessä täydellisen tajuamisen prosessi.

- Voi jumalauta…

Epäilyksen Piru jatkoi:

- Muista myös, että sinun urasi ei ole työtä. Se ei ole tutkimusta. Se on palkattua harrastusta ja egonsa ruokkimista jonka etuoikeuden sinä olet saanut sellaisten ihmisten kustantamana jotka eivät olisi halunneet harrasteluasi kustantaa. Mieti. Kun valtiolle tulee teidän kaikkien toteutuneiden vaatimusten johdosta totaalinen pankrotti jolloin pelkän syömisen hankkiminen ihmisille muuttuu elämän ja kuoleman kysymykseksi niin kuinkahan sinun palkatulle harrastuksellesi oikein mahtaa käydä?

- Voi jumalauta…

- Ja jos teidän utopianne saa aikaan typeryyttään haluamansa täydellisen kaaoksen niin sekään ei kestä loputtomiin.  Jossain vaiheessa joku voittaa ja palauttaa järjestyksen hyväksi katsomallaan tavalla. On sinänsä aivan yksi lysti mitä ismiä tai ismittömyyttä se voittaja kannattaa. Joka tapauksessa sille te Neljännen Tason edustajat ovat täysin turhia. Islamilaiset hirttävät teidät. Jos sattuvat olemaan hellällä tuulella. Kansallismielisiltä te ehkä ruinaatte apua ja suojelusta ja ne puolestaan mitä todennäköisimmin käskevät teitä painumaan helvettiin. Te olette täysin avuttomia. Te ette osaa mitään hyödyllistä. Teistä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Teistä ei ole edes rosvoiksi. Teidät muistetaan vain idiootteina jotka saivat tieten tahtoen kaiken romahtamaan. Sen kaiken, minkä tavalliset ihmiset olivat rakentaneet. Te olette rakentamassa itsellenne uraa kerjäläisinä mutta ei sellaisina kerjäläisinä joille ihmiset antavat ropoja. Vaan typeryksinä jotka saivat sen kerjäläisyyden aikaiseksi. Maassa, joka oli hyvinvoiva ja kerjäläisyys jotain, jota opetettiin historiantunneilla. Te olette tuomassa sen takaisin.

Nalketta katsoi vastapäistä seinää tyhjin silmin mutta Epäilyksen Piru tiesi että hänen aivonsa kävivät ylikierroksilla. Se tulisi tapaamaan Nalketan uudestaan mutta nyt se jätti hänet rauhaan. Sillä se tiesi Nalketan aivoissa pyörivän myös toisen esille nousevan kysymyksen: ”Tiedän, mitä olen ollut tekemässä. Tiedän mihin se johtaa. Tiedän sen mielettömyyden. Mutta uskallanko tehdä asialle mitään? Uskallanko aukaista suuni? Mitä siitä sitten seuraa?”.

Niin. Mitä siitä seuraisi? Jos Nalketta alkaisi puhua mielettömyyttä vastaan hän olisi pian itsekin epähenkilö. Paarialuokkaa. Kuplasta karkoitettu. Heimonsa hylkäämä. Eikä hän osannut elää ilman heimoaan. Ja eihän hän osannut tehdä mitään muuta kuin nakertaa itselleen ja heimolleen kuoppaa tulevaisuudessa. Palkattuna. Se, ja vain se oli hänen ammattinsa. Jos sitä sellaiseksi saattoi sanoa. Mutta tuskin hän uskaltautuisi sanoutua siitä julkisesti irti. Epäilyksen Piru poistui paikalta ja ihmetteli näitä lällydemariyhteiskuntia. Ne olivat saaneet itsensä oikeastaan täysin valmiiksi ja onnistuneeksi mutteivät ymmärtäneet sitä ja kuvitellun kehityksensä nimessä ne olivat taannuttamassa yhteiskuntiaan takaisin keskiajalle. Aikaan, jolloin pyhien ajatusten valvojat pitivät huolen siitä ettei pyhiä ajatuksia häpäistäisi. Ainakaan ilman rangaistusta.

Mikä helvetti noita ihmisiä oikein vaivasi?



Kiitokset Qroquius Kadille, Tuumailijalle ja Terho Hämeenkorvelle inspiraatiosta, vinkeistä ja avusta.

MIINUSTA MIINUKSEN PÄÄLLE

$
0
0

Tämä koronavirus on hiukkasen jarruttanut huulipunahallituksemme pääprioriteetteja mutta eihän se niitä suinkaan ole unohtanut. Tuorein edistyksellinen teko on se, että kyseinen hallitus valmistelee ulkomaalaislain muutosta, jolla helpotetaan turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuksia eli poistetaan karenssiaika, jonka jälkeen saa työskennellä. Perusteena on komeasti:

Muutoksella halutaan hyödyntää maassa oleskelevien kansainvälistä suojelua hakeneiden työpanosta nykyistä paremmin.

Sehän hallitusta ei haittaa että eivät kyseiset turvapaikkahuilailijat ole pahemmin töistä kiinnostuneet muutenkaan. Miksi olisivat, sillä tavoitteena on päästä pysyvän elatusautomaatin piiriin minkä hoksaavat kaikki muut paitsi ne, joitten se ehdottomasti pitäisi hoksata. Noin loogisestikin ajatellen lienee selvää että jos heppua ei kiinnosta kotimaassaan taatelinpoimijan ura niin tuskin hän muuttaa Suomeen tavoitteena mansikanpoimijan ura.

Hallituksen – niin kuin valitettavan monen edellisenkin hallituksen – linjan tähän etnisesti edistykselliseen jätkämaahanmuuttoon jolla imetään Suomeen kehitysmaitten väestöräjähdyksen ylijäämää voisi kiteyttää näin:

Me tiedämme kyllä, että tämä on mennyt perseelleen viimeiset kolmekymmentä vuotta.

Mutta koska se on meille sekä unelma että päähänpinttymä emmekä milloinkaan aio myöntää olleemme väärässä niin tätä jatketaan niin kauan kunnes se alkaa toimia tai kunnes kukaan ei enää jaksa valittaa asiasta.

Se on ihan yksi lysti mitä se maksaa. Sillä te muurahaiskansalaisethan sen maksatte.

Hjuu, lakia siis suunnitellaan väliaikaiseksi. Uskooko kukaan että tämä hallitus jollain lailla tai jossain vaiheessa kiristää etnisesti edistyksellistä maahanmuuttoa millään tavoin?



Lisäys tolkullisemmasta asiasta: Pauli Vahteran uuden blogin rss-syöte pelaa nyt ja se löytyy blogin sivupalkista niin kuin muutkin suositeltavat lukemistot. Paulin blogin yläpalkista puolestaan löytyy se rss-syöte josta sen voi  halutessaan kopsata omaan blogiinsa.

MUUAN MINISTERI JA MUUAN VERO

$
0
0

Helsinki, hieman tuonnempana…


Kunnianarvoisa liikenne- ja viestintäministeri istui mietteliäänä työhuoneessaan ja odotti hyvin tärkeää vierasta. Vierasta, jonka apua, laajaa osaamista ja jämäkkää toimeenpanokykyä hän nyt tarvitsisi. Niin hän kuin koko valtakoneisto. Hallitushan oli jo jonkin aikaa taaksepäin päättänyt että valtamediaa on alettava tukea verovaroin ja samalla pyrittävä tietysti kehittämään kaikenlaista jäynää vaihtoehtomedialle. Tietysti oikeusministeriön puolella kehitteillä oleva vihapuhelaki tulisi olemaan siinä suuri apu mutta lainsäädäntötyö oli siellä viivästynyt koska asiaa valmistelleet lakimiehet olivat törmänneet hyvin vaikeasti ylitettävään esteeseen eli ”kuinka säätää poliittisen sensuurin blankolaki jota ei olisi niin selkeästi poliittisen sensuurin blankolaki”.

Ministeri huomasi hieman kadehtivansa täydellisiä diktatuurivaltioita. Niissä ei tarvinnut uhrata aikaa kansalaisille selittämiseen. Sen kuin meni ja pani tuulemaan. Kieltämättä sen kaltainen absoluuttinen valta hieman kutkutti mieltä. Mutta hän muisti kuitenkin edustavansa virallisesti Suomen historian humanistisinta hallitusta joka toimi – edelleen virallisesti – kaikkea totalitarismia vastaan. Vaikka absoluuttinen valta sille kyllä kelpaisikin. Pitäisi vaan keksiä sille joku vähemmän kalmanhajuinen nimi.

Työhuoneen ovikello soi täsmälleen sovittuna aikana. Tärkeä vieras tuli paikalle juuri silloin niin kuin oli sovittu. Niin hän aina teki. Ministeri painoi sisään-nappia ja työhuoneeseen astui saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Hän istui tuolille ennen kuin ministeri ehti pyytää mutta ministerille ei tullut mieleenkään huomauttaa asiasta. Tässä oli virkakoneiston kovin nyrkki. Rautainen ammattilainen jonka osaamista oli tarvittu mediaveroa suunnitellessa ja ennen kaikkea tarvittaisiin sitä toteutettaessa. Ministeri tervehti Lennipirkittaa ja sanoi:

- Niin, siirrytään suoraan asiaan. Mitä mieltä olet työryhmäni esityksestä ja olisiko sinulla siihen korjausesityksiä?

Lennipirkitta näpsäytti muutaman kerran tablettiaan, nosti sitten katseensa ja totesi:

- Teidän esityksenne on laimea. Aivan liian laimea. Aivan kuin te pyytelisitte jo etukäteen anteeksi. Ja te keskitytte esityksessänne aivan liiaksi mediatalojen laskeviin levikkeihin. Kai te tajuatte että oikeaa oppositiota ei olla vielä saatu raivattua pois ja sehän huutaa turvat trumpettina että ”jos mediatalo myy huonoa tuotetta niin ei sen tarvitse saada valtion rahaa vaan sen tarvitsee parantaa tuotettaan”. Ja tuo ehdottamanne muutaman kymmenen miljoonan tukipaketti on pateettinen. Sekin on määrältään suorastaan anteeksipyytävä.

- Kuinkas te haluaisitte sitten toimittavan?

Ministeri ei tainnut tajuta siirtyneensä teitittelyyn. Lennipirkitta ei siitä piitannut. Hän oli tottunut olemaan ihminen jota katsotaan ylöspäin.

- Tietysti mahdollisimman härskiä linjaa. Laskisin että suurinpiirtein noissa Yle-veron lukemissa. Ehkä hiukka enemmän. Tommoset 500 – 550 miljoonaa euroa. Eikä tätä mainosteta minään mediaverona vaan ilmoitetaan härskisti että Suomi on journalistisen hyökkäyksen kohteena jolta suojautumiseen tarvitaan Vastuullisen Valistuksen Pelastusvero. Veroa markkinoidaan sillä että silloin koronaviruksen aikaan valtamedia käytännössä pelasti suuren joukon suomalaisia henkiä uutisoimalla sataprosenttista vastuullista faktaa vaikka vaihtoehtomedian vihakirjoittajat yrittivät hämätä kansalaisiaan valheellisella propagandallaan.

- Mutta sehän on paskapuhetta. Vaikka pääministeri olisi silloin sanonut että omien pierujen haisteleminen suojaa koronalta niin valtamedia olisi toistanut sitä papukaijana ja kehunut että onpa jämäkkää ja johdonmukaista hallintopiereskelyä.

- Totta kai se on paskapuhetta. Mutta luuletteko ihmisten muistavan? Ainakaan niitten jotka lukevat valtamediaa ja niitähän on kumminkin valtaosa. Ja eikös koko touhun ideana ollut nimenomaan säilyttää vallitseva olotila?

- Joo, se on totta. Mutta kuinkas sitten menetellään?

- No ensiksi säädetään se Vastuullisen Valistuksen Pelastusvero. Ja sen jälkeen vaaditaan, että verorahaa saavien medioiden tulee allekirjoittaa sitova Vastuullisen Valistuksen Julkilausuma.

- Mitäs siihen kuuluu?

- Tietysti sen sanamuoto tulee olla sitä perinteistä haavaadeshalluai hassukssäädäätä mutta sen tosiasialliset perusvaatimukset ovat seuraavat:

1. Etnisesti edistyksellinen maahanmuutto on kyseenalaistamaton itseisarvo.

2. Euroopan Unionin jatkuva integraatiokehitys on kyseenalaistamaton itseisarvo.

3. Äärimmäiset Suomea koskevat ilmastotoimet ovat kyseenalaistamaton itseisarvo.

4. Feminismi ja sen pikkuserkku LGBTQTiiTyy on kaikkine variaatioineen kyseenalaistamaton itseisarvo.

Ministeri tuumaili hetken aikaa ja totesi sitten:

- Joo, tuohan on sinänsä valtamedian kohdalla jo muutenkin vallitsevaa todellisuutta mutta kyllähän se olisi hyvä ihan betoniinkin valaa. Entäs ne median edustajat jotka eivät allekirjoita julkilausumaa?

- No, hyvähän ne olisi saada tietysti kokonaan kiellettyä mutta ei nyt aleta ahneiksi. Ainakaan ihan vielä. Kaikki aikanaan ja askel kerrallaan. Mutta niille median edustajille voidaan määrätä Vastuullisuuden Vastustusvero jonka summa määritellään erikseen. Ja niille yrittäjille ja yrityksille jotka mainostavat näitten vastuuttomien medioitten lehdissä tai lähinnä sivustoilla voidaan myös langettaa jonkunlainen vastuullisuuden vastustamismaksu. Mitä tulee sosiaalisen median puoleen niin se on sitten taas vihapuhelain ongelma. Koettakaapas saada se rukattua pystyyn mahdollisimman pian. Rakkauden ja humanismin nimissä tietysti. Mutta jos palataan tähän median tukemiseen esittämälläni tavalla niin eihän tällaista kokonaisuudistusta voida aikaansaada ilman erillistä valvovaa viranomaiselintä.

- Sitä minäkin ajattelin. Minkäslainen valvova elin teillä olisi mielessä?

- No ensinnäkin sen mediaveron tai millä nimellä se nyt sitten kyhätäänkään maksutapa ei ole sillä lailla automaattinen kuin Ylellä joka on valtion laitos. Vaan valtionavustusta maksetaan pelkästään kuukausi kerrallaan. Tarvitaan valvova ja ideologisesti luotettava elin joka seuraa jatkuvasti – siis 24/7/365 –  että valitut median edustajat toimivat julkilauselman mukaisesti. Samalla tarvitaan valvojia jotka etsivät kyseisten medioitten vanhoista nettijulkaisuista poistettavaa tai ajanmukaisen ideologian mukaisesti korjattavaa. Tiernapoikia, sopimattomia poliittisia pilakuvia sekä kolumneja ja sen sellaista.

- Ihan niin kuin minä olisin kuullut tuon idean joskus jossain?

- Epäilemättä olette. Julkaisuvalvontaan tarvitaan siis huomattava määrä akateemisia ammattilaisia. Ainakin viisikymmentä tutkijaa ja menneisyysvalvontaan toinen mokoma. Se on minimimäärä. Plus sitten hallinnollinen porras tietysti. Tämä ei käy minkään jo olemassaolevan viraston alaosastona vaan on perustettava Valtion Intensiivisen Tiedotusturvallisuuden virasto VITTU.

- Niin, se on kyllä välttämätön ja onhan sillä työllistävä vaikutuskin. Eihän sivistyneessä maassa saa olla työttömiä yhteiskuntatieteen maistereita.

- Ei saa niin ja siitä päästäänkin seuraavaan vaiheeseen.

- Mihin ihmeelliseen seuraavaan vaiheeseen?

- Tietenkin Inhimillisyyden Puolustamisveroon.

- Niin… tietysti… inhimillisyyttähän tässä puolustetaan… paljasta pahuutta vastaan… mutta mistäs tässä nimenomaisessa jutussa on kysymys? Ja paljonkos sitä veroa sitten kerättäisiin?

- Tommonen kaksisataa – kaksisataaviisikymmentä miljoonaa. Ja se verohan on sitten korvamerkitty yliopistojen yhteiskuntatieteellisille tiedekunnille ja muulle edistykselliselle sen kaltaiselle toiminnalle. Verosta ainakin sata miljoonaa täytyy puhtaasti korvamerkitä feminismin ja LGBTQTiiTyyn tutkimukselle. Yliopistojen muut alat ovat kuitenkin kovaa tiedettä eivätkä ne pidä pystyssä kuin yhteiskunnan ruumista mutta yhteiskuntatanhuavat alat puolestaan ovat sen sielu ja ilman sielua yhteiskunta on kuin eloton zombie.

- Mutta tuohan oli hienosti sanottu. Voinko siteerata tuota itsekin?

- Totta kai.

Sitten ministeri vakavoitui ja totesi hiljaa:

- Mutta kyllähän tästä kaikesta nousee pirunmoinen älämölö.

- Mistä suunnasta? Luuletko että kokoomus vastustaa? Ennen kuin asia annetaan julki niin kokoomukselle ilmoitetaan että jos vastustatte tätä niin vastustatte samalla niitä eurooppalaisia arvoja joiden nimeen niin kovasti vannotte. Pääministeri tulee kysymään eduskunnassa että eikö teitä hävetä. Kas kun ne julkilausuman kohdat 1 – 4 ovat juuri niitä arvoja joita kokoomus on vahtinut itsekin kuin pikkupiian kunniaa. Ja persuista ei tartte välittää niin pitkään kun niillä ei ole 101 kansanedustajaa. Ja tällä mediaverolla ja siihen liittyvillä ennakkoehdoilla pidämme huolen ettei niin tule koskaan tapahtumaankaan. Maailman itäsaksalaisin kansa nimeltä suomalaiset kas kun uskoo valtamediaa nyt ja uskoo tulevaisuudessakin. Ainakin vallan säilyttämisen kannalta riittävässä mittakaavassa.

Lennipirkitta kohensi asentoaan ja hymyili pirullisesti:

- Nämä toimenpiteet ovat tietysti vasta vallitsevan tilanteen välttämätöntä vakiinnuttamista ja varmistamista. Valtakoneisto, korkein virkakoneisto ja valtamedia nukkuvat saman peiton alla. Se on se ainoa oikea vallan kolmijako. Seuraavaksi sitten laitetaan työn alle se vihapuhe- ja maalittamislaki että turvat saadaan mahdollisimman tarkkaan tukittua. Ja sitten alkaa vasta se varsinainen lainsäädäntötyö.

Ministeri änkytti hieman ja kysyi:

- To… totanoin… niin mikä varsinainen lainsäädäntötyö?

Lennipirkitta otti kasvoilleen suorastaan runollisen ilmeen ja vastasi:

- Tietenkin laki edistyksellisestä perus- ja jatko-opetuksesta. Melkoinen osa aikuisväestöä on siinä määrin menetettyä että se ei tottele kuin pakolla. Mutta lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Kun opetus saadaan oikealle edistykselliselle tolalle ja vanhempien haitallinen vaikutus mitätöidään niin päästään lopulta siihen täydelliseen yhteiskuntaan jonka aikaansaaminen on ollut koko ikäni se suurin tavoitteeni ja unelmani. Ja nyt ollaan lähempänä sitä kuin koskaan ennen.

- Tarkalleen minkälaiseen täydelliseen yhteiskuntaan?

- Se yhteiskunta on iloton, nauruton, vitsitön ja huumoriton. Siinä ihmiset kyttäävät toistensa vääriä mielipiteitä ja samalla pelkäävät kun heidän omia mielipiteitään kytätään. Siinä ei tarvita edes salaista poliisia. Kansalaiset toimivat itse sellaisena. Ja siinä yhteiskunnassa ajattelu on sallittu vain harvoille sertifikoiduille ammattilaisille jotka ovat pääosin naisia. Ajattelu, siinä on se syöpä josta meidän on päästävä eroon. No niin, panehan toimeksi ja ilmoita kuinka homma edistyy.

Saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen poistui ministerin työhuoneesta ja ministeri mietti hetken itsekseen että tulisiko hänen olla jotenkin huolissaan. Mutta sitten hän ryhdistäytyi ja totesi itselleen että hyvyyden, ihmisyyden ja rakkauden asiallahan tässä oltiin. Ei valta turmele. Kun sitä käyttää vastuullisesti. Ja vastuullisestihan sitä käyttävät vain oikeat, edistykselliset ihmiset.



VAKA VANHA

$
0
0

Huitsinnevadan Örnätjärvellä, näinä päivinä…


Perskeleen Ykä istui keittiössä pöydän ääressä ja katsoi mietteliäänä kädessään olevaa tuohenpalasta jonka hän oli noukkinut muun postin mukana postilaatikosta. Tai itse asiassa tuohenpala ei ollut postilaatikossa vaan kun Ykä oli postilaatikolla hakemassa Huitsinnevadan Paikallisdemokraattia se oli vain tuulen mukana lennähtänyt hänen käteensä. Ylva istui keittiössä hänen vieressään. Pöydällä oli myös kännykkä. Ykä katsoi kännykkää ja tuumasi:

- Lötjönen muuten soittaa aivan kohta.

- Mistäs arvaat?

- Arvaanpa vaan.

Eihän siihen mennyt kuin minuutti. Puhelin pärisi ja Ykä vastasi:

- Morjens.

- Morjens. Saitkos lentopostia?

- Sainpa hyvinkin. Taisit saada sinäkin?

- Vissiinpä sain.

Lötjösellä oli kotonaan kädessään samanlainen tuohenpala. Siinä luki:

MORJENS, POJAT.

KIITOS VIIMEISESTÄ.

EIKÖHÄN OTETA ENSI SYKSYNÄ UUSIKSI?

EI TARVITSE VASTATA. TIEDÄN KYLLÄ JOS OLETTE TULOSSA.

SAMA PAIKKA, SAMAT KOORDINAATIT. OLEN PAIKALLA KUN TULETTE. KOSKA TAHANSA.

V.

- Niin, mitäs siitä viime kerrasta onkaan?

- Onhan siitä neljä ja puoli vuotta. Ensi syksynä sitten tulee viisi.

- Ja tottahan sinne mennään.

- Joo, mentäishän sinne muutenkin. Ja nyt mennään varsinkin. Eihän tämmösestä kutsusta kieltäydytä.

*

Neljä ja puoli vuotta aikaisemmin, Pinnanmaa, Uusi Hyisiana, Taempi Hyijärvi:

Ykä ja Lötjönen olivat kulkeneet pitkän päivän Taempaa Hyijärveä ympäröivässä maastossa mutta metsästysonni ei ollut oikein suotuisa eikä ruuti ollut palanut. Olihan kulkeminen sinänsä aina yhtä mukavaa ja miehet olivat tehneet tulet Vinkeämmän Vitutuksen Vaaran vieressä sijaitsevan puron kupeeseen. Siinä keitettiin tulilla lihaliemet ja syötiin eväinä maukasta paikallista hyileipää jossa oli särpimenä paikallisen HÖÖ-Marketin Vantaalta hankkimaa harvinaista vapaana pesivän villin lehmän säilykelihaa. Niillä eväillä oli hyvä jatkaa eteenpäin.

Toverukset päättivät että kuljetaanpa Taemman Hyijärven rantaa pitkin takaisin mökille. Siinä olisi muutama pieni lahdukka joissa sentään saattaisi olla maukkaita rasvalettisorsia. Reitti oli ennestään tuttu. Miehet kulkivat rantaa pitkin ja siinä ranta nousi jyrkkänä kalliona ylöspäin. Hetken päästä olisi edessä luonnon tekemä kallioleikkaus, kymmenen metriä leveä ja kymmenen metriä syvä. Miehet olivat joskus tuumineet että siinä muuten olisi sitten kaikkien aikojen piilorantasaunan paikka. He kääntyivät rantapolkua kulkiessaan leikkaukseen ja…

…helvetti. Siinähän oli rantasauna. Sellainen pieni. Ehkä kolmen perseen sauna. Ja näytti siltä niin kuin se olisi ollut siinä kymmeniä vuosia. Kuinka ihmeessä he eivät olleet sitä aikaisemmin huomanneet? Saunasta tuli ulos huomattavan suurikokoinen mies jolla oli pitkät harmaat hiukset, harmaa parta, kädessään kannel ja päässään väinönlakki. Hän nosti hymyillen kättään ja sanoi:

- Huvittaiskos poikia tulla käymään saunassa?

Oli joitain asioita jotka olivat itsestään selvyyksiä. Sellaisia, jotka eivät tarvinneet nimilappua kaulaansa. Ykä ja Lötjönen olivat reissuillansa nähneet monenlaista eivätkä ihmetelleet sitä että heitä kutsui saunomaan aivan selvästi Väinämöinen. Se tarujen hahmo. Vaka vanha. Siinä aivan ilmielävänä.

- Vaan saunominenhan sopii. Mutta mihinkäs me nää reput ja pyssyt laitetaan?

- Tuossa on pieni pukuhuone. Kyllä ne siellä säilyy, voitte olla varmoja. Ja mulla on pojat sahtia kanssa. Ei tartte saunassa kuivin suin olla.

Kolmikko siirtyi valmiiksi lämmitetyn saunan puolelle ja Ykä sekä Lötjönen huomasivat että Väinämöinen ei ollut ollenkaan sellainen runollinen kanteleensoittaja josta Lönnrot kirjoitti. Ensinnäkin hän oli parimetrinen karpaasi joka selkeästi nostaisi penkistä montasataakuuskytviis kiloa. Lisäksi hän oli pirteä ikivanha äijä jolla riitti vuosisatojen varrelta kalevalaisen mukavia härskejä juttuja vanhaksi itseään kuvitelleitten mutta nuoreksi äkkiä huomanneen Ykän ja Lötjösen kuultavaksi. Ennen saunaan menoa hän oli vielä vetäissyt kanteleestaan Hurriganesin Get On-kappaleen alkutahdit kuin Järvisen Alppu aikanaan ja Järvelän Pertta nykyisin.

Väinämöisen kanssa saunassa rupatellessaan toverukset oppivat että Väinämöinen ei ollut syntynyt ihmisestä vaan ihmisistä ja ihmisten yhteisistä ajatuksista. Suomalaisista, suomalaisesta mielestä, saattaisi sanoa että suomalaisten yhteisestä sielusta. Väinämöinen oli syntynyt jo silloin kun suomalaiset olivat pelkkiä erillisiä heimoja erillään korpien kätköissä. Näkymättömänä taustahahmona hän oli antanut noille alkusuomalaisille voimaa jaksaa ankarissa oloissa. Aikana, jolloin leipä ei ollut asia josta saattoi puhua teoreettisesti vaan se oli jotain joka oli itse hankittava omalla työllä ja josta eloonjääminen oli ollut kiinni. Josta ajasta ei kovin kauaa ollut nykyisinkään.

Kun Suomi ja ajatus suomalaisuudesta oli varsinaisesti syntynyt oli Väinämöinen vahvistunut. Aikanaan, jossain Raatteen tiellä ja Tali-Ihantalassa hän oli ollut mukana näkymättömänä ja antanut miehille henkistä voimaa kestää vielä yksi hyökkäys, vielä yksi keskitys ja vielä yksi päivä. Tässä vaiheessa toverukset kysyivät Väinämöiseltä:

- No entäs se Kalevala? Onko se vaan tarina?

Väinämöinen hörppäsi tuhtia sahtia, röyhtäisi ja vastasi:

- Pelkkä tarina. Kansakunnat tarvitsevat sellaisia. Ne ovat tarpeellisia. Niin kuin tuo virolaistenkin Kalevipoeg. Kalevipoeg on muuten syntynyt samalla lailla kuin minä ja asustelee nykyisin pääosin Otepäällä. Mutta se minua siinä Kalevalassa jurppii että nykyisin Suomessa moni ämmänrutale pitää minua perverssinä vanhuksena sen Ainon takia. Ainon, joka oli pelkkää tarinaa. Kai minä nyt hitto soikoon ymmärtäisin muutenkin että ei tämmöinen ikivanha harmajapää olisi nuorten naisten keskuudessa mitään kovaa valuuttaa. Vaikka kuinka kovassa kunnossa olisikin. Sen sijaan ne ämmät eivät noteeraa sitä mitenkään että niissä kuujumalaansa palvovissa maissa tyttölapsia naitetaan jatkuvasti väkisin vanhoille äijille niin kuin karjaa. Ja se ei ole tarua, vaan totta.

Toverukset totesivat että Väinämöinen on oikeassa ja muutenkin Suomessa vaikuttaa nykyisin syöpä nimeltä feminismi. Jonka hulluimmillekaan ideoille ei uskalleta sanoa ei. Mutta sitten he kysyivät:

- Me ollaan pyöritty näissä maastoissa paljon. Kuinkas me ei olla koskaan aikaisemmin nähty sinua?

Väinämöinen vastasi:

- Yleensä minä olen taustalla näkymättömänä. Annan voimaa ja jaksamista ihmisille. Se on minun päätehtäväni. Mutta olen minä tietyissä paikoissa näkyvänäkin. Erityisesti täällä Pinnanmaalla ja varsinkin täällä Taemmalla Hyijärvellä.

Toverukset ihmettelivät:

- Miksi juuri täällä?

Väinämöinen vakavoitui, oli hetken ajan hiljaa ja vastasi:

- Siksi, että täällä minä näyn takuuvarmasti. Katsokaas, minähän en ole ihminen. Sellainen kuin te. Minä olen ajatuksesta syntynyt kokonaisuus ja kun ajatus haihtuu, niin minäkin haihdun. Jos oikein huonosti käy niin minä haihdun kokonaan. Katoan tuuleen eikä minua enää ole. Minulla on ollut kovia aikoja. Ja kovia paikkoja. Erityisen kova aika ja paikka oli silloin YYA-aikana. Silloin minä olin monessa suomalaisessa paikassa lähes läpinäkyvä. Erityisesti joku Helsingin Kumpula oli sellainen paikka että minun siellä kulkiessani lävitseni olisi voinut lukea Tiedonantajaa. Ja siellähän sitä luettiin kylmä rinki persesilmän ympärillä. Ne taistolaiset jotka siellä hörsivät algerialaista punkkua ja natustelivat juustoa eivät nähneet minua ollenkaan. Koska eivät halunneet nähdä. Heillä oli omat visionsa. Ja heidän vaikutuksensa oli paljon laajempi kuin heidän lukumääränsä. He tekivät hirvittävää hallaa suomalaisille ja suomalaisuudelle. Heidän käsityksensä edistyksestä oli henkisen selkärangan mädättäminen.

Väinämöinen oli taas hetken aikaa hiljaa ja jatkoi:

- Ja ne perkeleet taisivat onnistua. Ainakin osittain. Sillä ne kovimmat ajat ovat juuri nyt. Valitettavasti. Jos minä liikun Helsingissä niin minä olen lähes täysin läpinäkyvä. Ajatus ei enää elä. Se on tarkoituksella unohdettu. Tai se on pakotettu unohtumaan. Ja jos menen Kallion kuplan alueelle niin minua ei näe enää ollenkaan. Olen vain häilähdys ihmisen silmäkulmassa. Ihmisen, joka miettii että näkikö hän jotain vai kuvitteliko vain?

Ykä totesi:

- Tuntuu siltä että ne jo pitkään valtaa pitäneet vastuuttomat ihmiset haluavat haihduttaa sinut kokonaan. Olemisesta, ajatuksista, muistoista. Kaikesta.

Lötjönen jatkoi:

- Mutta mietin sitä, että haluavatko ne tarjota jotain sinun tilallesi? Jotain, mitä niin minä kuin Ykä kuin moni muu tuskin haluaa?

Väinämöinen vastasi:

- Ei mitään uutta hahmoa. Vain tyhjyyttä. Olemattomuutta. Mitätöintiä. Antautumista. Unohtamista. Unohdusta. Ei niillä ole minun tilalleni tarjota mitään. Vain lukemattomien sukupolvien työn tuhoaminen. Ei niistä ole kuin hävittämään ja tekemään hävittämisestään itseisarvon. Rakentamaan ne eivät pysty mitään. Elatuksensakin ne saavat niiltä ihmisiltä joita halveksivat ja joista ovat riippuvaisia. Mokomat paskat.

Toverukset hörppäsivät katajaisista haarikoistaan lisää sahtia ja totesivat:

- Sitä me emme hyväksy. Eikä moni muukaan. Mutta mitä me voimme tehdä? Tässä hulluuden myllytyksessä?

- Sen minkä pieni ihminen voi tehdä. Pienen myyräntyön. Kansa, ja ajatus siitä ei elä eduskunnassa, eikä se elä lehdistössä. Se elää tavallisten ihmisten keskuudessa. Niissä Veijo Esson baareissa. Näissä tällaisissa metsästysreissuissa. Tavallisessa perhe-elämässä. Teillä on sananne. Sanokaa se toiselle. Joka sanoo sen jollekin toiselle. Ja sitten kolmannelle. Mutta olkaa huoletta. En minä ihan vähällä maailmasta ja eritoten tästä Suomesta haihdu. Suomi sairastaa nyt mutta se on parantunut ennenkin.

Lötjönen totesi:

- Ja sehän me tehdään. Niin kuin ollaan tehty tähänkin asti. Mutta tää sahti on ollut aika tuhtia. Huomattavasti tuhdimpaa kuin Tsuhnan Kosto. Millähän hemmetillä me tonne mökille päästään takaisin? Tässä alkaa meinaan olla koko lailla päissään ja tasapainoaistin kompassi heittää ikävästi ympyrää. Ollaan pian reppujen ja pyssyjen kanssa jortanissa kumpikin jos lähdetään mökille lontimaan.

Väinämöinen hymyili ja sanoi:

- Älkää pojat huolehtiko. Minä pidän siitä huolta.

Sitten Väinämöinen heitti kiukaalle löylyä, kaikki muuttui sumuiseksi…

…ja toverukset heräsivät mökiltään sängyistään metsästysvermeet päällä…

- Hitto, kellohan on jo neljä iltapäivällä. Ollaan… noin niinkun… huomisessa…

- Huomenna pitäis lähteä ajamaan kotio päin. Ei me enää ehditä tänään mettälle millään ilveellä. Vaan mikäs tuossa pöydällä on?

Pöydällä oli tuohenpala. Siinä oli tekstiä. Ykä otti sen käteensä ja luki:

KIITOS POJAT MUKAVASTA ILLASTA.

TÄMÄ OTETAAN VIELÄ UUSIKSI.

ILMOITAN SITTEN.

SIELLÄ JÄÄKAAPISSA ON PIENI MUISTO.

V.

Jääkaapissa oli kaksi teertä. Suolistettuna ja kuusenhavut mahassa. Väinämöinen oli käynyt Ykän ja Lötjösen puolesta metsällä samalla kun oli kuskannut toverukset mökille. Seuraavina vuosina Ykä ja Lötjönen olivat kulkeneet samaa Taemman Hyijärven rantaa mutta rantasaunaa ei koskaan näkynyt. Ehkä Väinämöinen kutsuisi heidät taas saunomaan kun sen hyväksi näkisi. Olihan hänellä paljon tehtävää muuallakin. Antamassa toivoa suomalaisille toivottomassa maailmassa.

*

Neljä ja puoli vuotta vuotta myöhemmin…


Toverukset totesivat puhelimessa että totta hemmetissä sinne mennään. Ei tällaisesta pyynnöstä kieltäydytä. Samalla kummankin tuohenpalat alkoivat savuta. Siihen oli ilmestynyt lisää tekstiä:

HUOMASIN, ETTÄ OLETTE HALUKKAITA TULEMAAN.

SYKSYLLÄ NÄHDÄÄN JÄLLEEN. ODOTAN TEITÄ.

V.

Syksyllä 2020 nähtäisiin taas se hahmo jonka suomalainen sielu oli synnyttänyt jo kauan aikaa sitten. Väinämöinen ei haihtuisi koskaan. Niin pitkään kun olisi Suomi ja suomalaisia.




PUUTTUVAT VAIHTOEHDOT

$
0
0

Hotellin respassa törmättiin gallupiinjossa kyseltiin kansalaisilta että kuinka ”julkisen talouden lasku koronaepidemiasta pitäisi hoitaa?”. Ja eikä siinä mitään. Voihan niitä gallupeita tehdä ja niitä tietysti kannattaakin tehdä. Mutta jos niitä tehdään niin silloin tulisi tietysti tarjota kaikki tarvittavat vaihtoehdot puntaroitavaksi. Tässä kyseisessä gallupissa tarjottiin seuraavat vaihtoehdot:



Huomattavaa tässä on kohta ”supistamalla julkisia palveluja”. Siinähän julkiset palvelut on laitettu yhteen könttiin. Sisältäen mm. terveydenhuollon ja vanhustenhuollon. Jota harvempi haluaa vähentää. Mutta entäs jos tuohon gallupiin olisi sisällytetty seuraavat julkisen sektorin ja sosiaaliturvan menoerät:

1. Koko haittamaahanmuuttoteollisen kompleksin aiheuttamat menot?

2. Koko kehitysapu?

3. Julkishallinnossa ja NGO-organisaatioissa ”työskentelevien” hölynpölytöntekijöiden ylläpitäminen? Niitä on ehkä satatuhatta. Ehkä enemmän.

Jos nämä kohdat olisivat olleet mukana gallupissa niin minkälaiset lukemat olisivat olleet?

Sitä vaan täällä hotellin respassa tuumaillaan. Vai saako tällaisia kysymyksiä yleensä esittää?

YLEN KUVITELTUA ASEFANTASIAA

$
0
0

Aika ajoin sitä törmää varsin levottomiin kirjoituksiin. Eikä siinä mitään. Ihminen saa toki kirjoittaa levottomia. Hotellin respassa kannatetaan sananvapautta. Mutta kun se levoton kirjoitus tulee verorahoitteisen Ylen kautta niin ehkä siihen tavallinenkin kansalainen saa hieman puuttua ja esittää jopa hieman kysymyksiä. Kyseinen kirjoitus alkaa otsikolla:

Anton Vanha-Majamaa: Pidin asetta kädessä ja se tuntui hyvältä

Ja jatkuu alaotsikollaan:

Aseet ovat yhä poikien ja miesten juttu. Meidän pitäisi miettiä, millaisia sukupuolirooleja haluamme ylläpitää, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa blogissaan.

A vot. Aseet kylläkin joo ovat poikien ja miesten juttu. Tyttöjä ja naisia ne kiinnostavat vähemmän. Tarvitseeko sitä muuttaa? Haluavatko tytöt ja naiset muuttaa vallitsevaa asiantilaa? No, heppu aloittaa kirjoituksensa:

En ole käynyt armeijaa, mutta on minulla asemuistoja.

Ostin 14-vuotiaana Desert Eagle -mallisen kuulapistoolin. Kotona nostin aseen peilin edessä pääni viereen kuin agentti. Osoitin peilikuvaani ja sanoin kyttämäisiä asioita kuten "Freeze motherfucker!" ja "My name is Bond, James Bond."

Tähän voisi heti sanoa, että ei, jätkällä ei ole mitään asemuistoja. Kuulapistooli ei ole ase. Ja selkeästi hepulla ei ole ollut sellaista isää joka on opettanut pojalleen aseet ja niiden käytön. Oikeat aseet. Ja niiden vastuullisen käytön. Se isä olisi peilikuvaleikkimisen jälkeen ehkä todennut että kokeillaanpas poika vuoden päästä uudestaan.

Heppu jatkaa:

Leikit olivat väkivaltaisia, sellaisia joissa veitset, luodit, megapommit ja raajat lentelevät. Sellaisia joita pojat opetetaan pienestä pitäen leikkimään.

Itse asiassa ei opetettu. Se tuli luonnostaan. Ne pyssypelit. Kas kun ne pojatkin tiesivät että asia nimeltä sota on olemassa ja poikien – niin kuin tyttöjenkin omalla tavallaan – leikit heijastavat ympäröivää maailmaa. Pyssypelit tulivat ihan itsestään eikä kukaan meille niitä opettanut. Eikä varsinkaan vaatinut leikkimään.

Sen jälkeen heppu puhuu amerikkalaisista asekuolemista. Unohtaen – epäilemättä tarkoituksella – sen, että hän elää Suomessa ja suomalaiset aseitten omistajat ovat aseittensa kanssa huomattavan vastuullisia ja varovaisia. Sitten tulee häiskän kirjoituksen clue:

Miksi maskuliiniuus on asekulttuurin, mutta ei asedebatin keskiössä, kysyi The Washington Post kesällä 2019.

Asekeskusteluun liittyy "maskuliinisuuden kriisi": Kokemus siitä, että ase tekee miehen ja aselakien tiukentaminen uhkaa siksi kokonaista sukupuolta. Syypäiksi ajatellaan usein feministit ja tasa-arvoliikkeet.

Rautalangasta: miehet ampuvat (naisia), koska eivät enää saa olla miehiä.

Boldaus ja alleviivaus oma. Boldauksessa olevat sulut taas eivät. Henkilökohtaiset mielipiteet sallitaan mutta esitetäänpä kysymys verorahoitteiselle Ylelle: jos joku tällaista väittää, niin ehkäpä Ylellä olisi jonkunlainen velvollisuus osoittaa asiaan liittyvät faktat?

Tässä välissä häiskä toteaa että:

Lapsena ammuin legoja kuula-aseella, aikuisena tykitän terroristeja Call of Duty: Warzone -pelin MP7-konepistoolilla. Vuodet vierivät, leikki jatkuu. Ase tuntuu kädessä hyvältä ja tutulta, kuin toteuttaisin jotain aika luontevaa.

Johon voin todeta että entäs sitten? Noita pelejä pelaa kai miljoonat minua nuoremmat jätkät. Tarvitseeko siitä tehdä jotain johtopäätöksiä? Mutta hänhän tekee:

Väkivaltakulttuurin taustalla vaikuttavat vuosisataiset sukupuoliroolit ja valta-asetelmat. Niiden muuttaminen on hidasta, mutta tarpeellista – ja monien mielestä tehokkaampaa kuin pelkkä aselakien tiukentaminen.

Millä tavalla tarpeellista ja miten se tehtäisiin? Miehet ruunaamalla? Miehet ovat luonnostaan väkivaltaisempia. Ainakin jos on pakko. Ja heidän tehtävänään on suojella. Naiset eivät siihen pysty niin hyvin kuin miehet. Mutta kyseinen häiskä haluaa muuttaa senkin:

Suomessa yksi selvä askel voisi olla asevelvollisuuden laajentaminen kaikkiin sukupuoliin. Tämä auttaisi purkamaan käsitystämme siitä, mikä on miehen, naisen tai muun paikka maailmassa.

Ensinnäkin: mihin ihmeellisiin kaikkiin sukupuoliin? Eikös niitä kumminkin ole vain kaksi? Eikä naisten asepalvelus ole muutenkaan ollut kuin vääristyneeseen tasa-arvoon perustuvaa. Sillä ei ole maanpuolustuksen kanssa mitään tekemistä. Siinä on ideana se, että naisen täytyy saada jos sitä huvittaa mutta jos ei huvita, niin ei tietenkään tartte. Jos kyseinen häiskä olisi tarkoittanut vaikkapa pakollisen Lotta Svärd-järjestön uudelleen perustamista niin olisin hänen kanssaan täysin samaa mieltä mutta sehän ei käy sillä se olisi perinteisten sukupuoliroolien mukaista.

Kyseinen häiskä on kirjoittanut alun perin juttunsa blogissa. Jos se olisi jäänyt siihen niin en olisi reagoinut siihen millään tavalla. Mutta kun sama kirjoitus julkaistaan Ylen sivuilla niin jälleen herää kysymys että tämäkö on sitä, mitä kansalaisille verorahoilla opetetaan?

Niin muuten, sekä lukijalle että minulle kyseinen Anton Vanha-Majamaa on täysin tuntematon suuruus. Mutta onhan hän sentään tehnyt kirjan:


Ehkä se tekee hänet Ylen mielestä myös asiantuntijaksi näissä aseasioissakin.



KAHDEN MINUUTIN RAKKAUS

$
0
0

Radanvarsikaupunki, toukokuussa, joskus tuonnempana…


Radanvarsikaupungin Yhtenäistämiskoulun itäisessä oppikeskuksessa vietettiin normaalia ja rauhallista Liittovaltio-Suomen koulupäivää. Sitä vietettiin myös luokassa 8 C jossa 14-vuotias Karri löntysti kieliluokkaan yhdessä hyvän koulukaverinsa Jessen ja muun luokan kanssa. Vuorossa olisi pakollinen yhtenäistämisopetussuunnitelman mukainen kielen oppitunti jossa opeteltiin viimeisten vuosikymmenten aikana Suomessa kehittynyttä pidgin-kieltä joka oli muotoutunut suomen ja eri maahanmuuttajakielten kielistä. Kielellä ei ollut vielä virallista nimeä mutta sen työnimenä oli finadsat.

Niin Karri, Jesse kuin moni muukin olivat keskenään tuumineet että tuo pidgin-kieli taisi olla pelkkää feminiittajärjestön paskapuhetta ja koko kieli järjestön itsensä kehittämä. Sillä haluttiin osoittaa omalta osaltaan Suomen monikulttuuristumisen onnistumista, jos sitä sellaiseksi saattoi sanoa. Tosiasiassa eri maahanmuuttajaryhmät olivat toisilleen vihamielisiä eivätkä juurikaan opetelleet toistensa sanoja vaan jokainen oman kielensä lisäksi mongersi suomea kukin tyylillään. Julkisesti koulussa kukaan ei tietenkään kyseenalaistanut tämän kyseisen kielen olemassaoloa sillä feminiittajärjestö oli Suomessa hyvin vaikutusvaltainen taustavaikuttaja. Hallituskaan ei tehnyt mitään sen linjasta poikkeavaa. Olihan hallituksessa ollut jo pitkään feminiittaministeri. Ja olihan tämäkin koulu feminiittajärjestön opillisessa valvonnassa.

Niinpä Karri ja Jesse alkoivat papukaijoina toistaa keskustelua kyseisellä todennäköisesti keksityllä kielellä opettajan ohjeistuksen mukaisesti. Vaikka tiesivät ettei maahanmuuttajaväestölle kyseistä kieltä edes opetettu. Ne olivat muutenkin jo aikaa sitten jaettu omiin kouluihinsa kansallisuus-, kieli-, ja uskonnollisilla perusteilla. Tämä siksi että sekakoulut olivat käytännössä jatkuvasti jonkunlaisessa sisällissodan tilassa:

- No niin, oppilaat, nyt toistetaan Alin ja Mehmetin keskustelu:

- Haye!

- Haye haye!

- Iska warran, jätkä?

- Cisaaro, kiitos, cisaaro, wallah wallah.

- Onks mitä karkabad tietoo, hä?

- Olur, olur! Isot bailu maanta Vuosaari. Bir sürü khat, pilvi ja kossu. Montasataa rafiiq. Badan hulina, holack mestat, wallah wallah!

- Päästäkö myös Abdelkader jidee bailu?

- Lää. Abdelkader balanbal. Mzungut poliisi, najaasee doofar, viedä Abdelkader putka. Balanbal pidättää, najaasee khanis.

- Miksi Abdelkader balanbal putka?

- No vähän hoosh pari tyhmä mzungu. Tutulan fyrkka ja känny, mutta lää edes pahasti dharbaax, wallah wallah. Finski mzungu nazipoliisi doofar.

- Abdelkader ei jidee bailu. Se pahat asiat, pahat asiat. Mutta onko bailu çend cusub finski sharmuto tulla jidee?

- Lää, üzüntülü. Bailu pahat asiat maine. Lää ma agaanno miksi. Lää tulla kuin shuluk finski aktivisti sharmuto. Ne, çend kasta beri aina ennenkin.

- Vai pelkkä shuluk finski aktivisti? Vittu joo… no, gorom-saa täytyy muquunso, mitä gorom-saa täytyy muquunso, Allahu akbar.

- Allahu akbar. Mitä jos me çûn khat-baari ja calali parit oksat?

- No çûn ilman muuta, wallah wallah!

Kello soi, ja luokka siirtyi hyvässä järjestyksessä ruokailuun. Itse asiassa kantaväestön kouluissa ei ollut juuri ollenkaan järjestyshäiriöitä. Siitä pitivät huolen feminiittajärjestön vartijat joilla oli käytössään tainnutusaseet. Ne eivät aiheuttaneet kipua mutta veivät kohteeltaan ajan, paikan ja minuuden tajun. Kokemus oli hyvin epämiellyttävä. Tainnuttimia myös käytettiin herkästi sillä niskurointihan tarkoitti sitä että oppilas kyseenalaisti koulun järjestyssääntöjen lisäksi koko feministis-utopistisen yhteiskunnan. Karren ja Jessen Suomessa yksityinen oli todellakin poliittista.

Ruokana oli – niin kuin joka ainoa päivä – jotain kasvishöystöä. Nälkäähän se ei juuri vienyt ja Karren kävi sääliksi vähäosaisempia oppilastovereitaan. Heillä oli kotona luvassa sitä samaa mössöä. Muuhun kun ei ollut varaa. Lihansyönti kouluissa oli lopetettu ilmastosyistä jo aikaa sitten ja omaa lihatuotantoa ei ollut maassa ollenkaan. Tuontiliha – lähinnä säilykkeet – olivat tolkuttoman kalliita. Onnekseen Karrin isä oli insinööri ja äiti lääkäri ja heillä oli varaa ostaa sekä laillista Corned Beefiä että mustassa pörssissä myytävää venäläistä Tushonka-säilykettä. Törkeän kovaan hintaan.

Ruuasta ei sinänsä kukaan purnannut. Siitä pitivät huolen paikalla olevat feminiittavartijat. Ruuastakin valittaminen olisi ollut selvä syytös yhteiskunnan toimimattomuudesta joka olisi johtanut välittömään tainnutusaseen käyttöön. Ruokailu ei tuntunut sinänsä niin vastenmieliseltä kuin heti sen jälkeen joka koulupäivä seuraava pakollinen velvollisuus. Kahden Minuutin Rakkaus. Karren ikäluokka oli kolmas joka oli ns. täyssirutettu eli heille oltiin asennettu heti syntymän jälkeen kansalaisen tunniste- ja toimeenpanosiru niskaan. Siru korvasi kaikki aikaisemmat henkilödokumentit.

Vanhemmilla ikäluokilla oli vastaavanlainen mutta ominaisuuksiltaan vähäisempi siru ranteessa mutta uudempi, niskaan asetettu siru kasvatti ensimmäisen ikävuoden aikana yhteyden myös aivoihin ja sen kautta virkakoneisto saattoi lähettää ihmiselle lyhyitä viestejä esim. vaaratilanteiden varalta. Viestit näkyivät ihmiselle jonkinlaisina kuvan, tekstin ja ajatuksen sekoituksina. Ennen niitä aivot tunnistivat lyhyen piip piip piip-signaalin jolloin ihminen tiesi varautua signaalin saapumiseen ja pysähtyä paikoilleen. Sirua voitiin käyttää muuhunkin ja nyt sitä taas käytettäisiin. Ruokalan kaiuttimista kuului koulun rehtorin ääni:

- Aloitamme kahden minuutin rakkauden.

Ruokalassa oleva lähetin alkoi syöttää sirun kautta oppilaiden aivoihin mielikuvia Liittovaltiosta, Järjestelmäpuolueesta, monikultturismista, feminismistä ja ilmastofundamentalismista. Samalla siru aktivoi keskushermoston tuottamaan endorfiinia ja oppilaat tunsivat erittäin voimakasta mielihyvän tunnetta sirun lähettämistä mielikuvista. Tätä vaihetta kesti minuutin.



Toinen vaihe kesti puoli minuuttia ja sen aikana siru syötti oppilaille mielikuvia nationalismista, kansallisvaltioista, rasismista, patriarkaalisuudesta ja militarismista. Mielikuvissa välähteli myös hämähäkkejä, skorpioneja ja käärmeitä. Samaan aikaan siru sai elimistön erittämään adrenaliinia saaden oppilaat tuntemaan pelkoa ja inhoa.



Viimeinen puoli minuuttia oli ensimmäisen minuutin toisinto vapauttaen oppilaat pelosta ja tarjoten oikeaoppisten mielikuvien myötä endorfiinin tarjoamaa nautintoa.

Kahden minuutin rakkauden vaikutus kesti vain niin pitkään kun siru stimuloi hermoston toimintaa. Se loppui välittömästi sen jälkeen. Silti se tuntui hyvin monesta vastenmieliseltä, niin kuin oma mieli olisi hetkeksi varastettu ja ihminen muutettu tahdottomaksi robotiksi. Siitähän itse asiassa oli kysekin ja niin Karri, Jesse kuin moni muukin oli yrittänyt omilla mielikuvillaan estää ulkopuolelta tuotetut mielikuvat. Yritys oli kuitenkin osoittautunut turhaksi ja oppilaitten ei auttanut muu kuin mennä lastuna laineilla sen kahden minuutin ajan ollen onnellisia ettei se kestänyt enempää. Kahden minuutin rakkaus päättyi ja kovaäänisistä kuului jälleen rehtorin ääni:

- Kiitämme teitä kahden minuutin rakkaudesta. Muistakaa rakastaa oikeita asioita ja vihata vihaa. Liittovaltio ja Järjestelmäpuolue taistelevat vihaa vastaan. Vihattoman maailman puolesta.

Karri poistui ruokalasta tuumien että onneksi kesälomalla sentään ei ole tätä paskaa. Osa oppilaista meni suoraan koulun vessaan. Herkemmät oppilaat se puolen minuutin pelkojakso sekä hormonivyöry sai laskemaan alleen ja moni käyttikin vaippoja. Ruokalan valvontaikkunan takana kaksi naista katseli oppilaitten poistumista. Toinen heistä oli koulun rehtori, 58-vuotias nainen joka oli aivan oikeasti kiinnostunut oppilaistaan, halusi heidän parastaan ja pyrki tarjoamaan heille mahdollisimman tasokasta opetusta.

Mutta hänen kätensä olivat sidotut. Ne oli sitonut Järjestelmäpuolue ja sen henkinen äitipuoli Feminiittajärjestö jonka edustaja Valvojafeminiitta seisoi hänen vierellään. Feminiitan punainen virka-asu muistutti varsin paljon sen ikivanhan feministinaisille tehdyn amerikkalaisen alistuspornosarjan Handmaid´s Talen asustetta. Feminiitta katseli poistuvia oppilaita ja totesi pohtivalla äänellä:

- Kahden Minuutin Rakkauden vaikutus ei ole toivottavan hyvä. Emme ole päässeet tavoitteeseemme. Kun katsoo oppilaita ne eivät odota sitä innolla ja onnellisina vaan pääosin joko pelokkaina tai tympiintyneinä.

Rehtori vastasi:

- Näin on, Valvojafeminiitta. Koululla on vielä paljon työtä tehtävänä.

Valvojafeminiitta jatkoi:

- Ikävä kyllä tuota aivostimuloinnin aikaa ei voi pidentää kahdesta minuutista. Eikä myöskään ulottaa vapaa-ajalle. Unijakso olisi erinomainen aika oikean ajattelutavan opettamiseen. Mutta on todettu että pidemmät jaksot olisivat oppilaille vaarallisia. Asiat eivät onnistu yhtä helposti kuin Huxleyn tai Orwellin yhteiskunnassa. Tekniikka ei ole vielä tarpeeksi pitkällä.

Rehtori totesi tähän:

- Mutta on ilahduttavaa tietää että niin Liittovaltio, Järjestelmäpuolue ja Feminiittajärjestö kantavat huolen kansalaistensa hyvinvoinnista eivätkä riskeeraa heidän terveyttään. Vaikka se tapahtuisi ainoan oikean asian nimissä. Mutta suonette anteeksi, joudun poistumaan. Minulla on rästissä olevia hallinnollisia tehtäviä.

Rehtori poistui. Valvojafeminiitta ajatteli että tuon ämmän esitys oli selvästi pelkkää näyttelyä ja hän pyrkii välttelemään feminiittojen seuraa niin paljon kuin mahdollista. No, pääasia että tottelee. Vihatkoot, kunhan pelkäävät. Rehtori ei tiennyt sitä että järjestelmä ei ollut läheskään niin huolissaan noitten muurahaiskansalaisten hyvinvoinnista kuin hän kuvitteli. Uniehdollistamista oli jo yritetty. Kokeilu oli tehty Pirkkalassa, joka oli valittu koepaikaksi historiallisista syistä ja kokeilun nimi oli ollut Pirkkalan Toinen Kokeilu. Oppilaille oltiin syötetty suuret määrät stimulaatiota unirytmin aikana. Tarkoituksena oli ollut saada aikaan oikeaoppisia ehdollistettuja ja oikein ajattelevia muurahaiskansalaisia.

Kokeilu oli ollut katastrofi. Kahdestasadasta oppilaasta 68 oli kuollut aivoinfarktiin ja 78 joutunut pysyvään psykoosiin. Vain harvat selvisivät ilman vaurioita. Epäonnistuminen peitettiin sillä että valtamedia uutisoi nationalististen terroristien tehneen bioterrori-iskun viattomia oppilaita kohtaan. Seuraavaa kokeilua suunniteltiin jo, epäonnistuneesta kokeesta kerätyn ja tarkasti analysoidun datan perustella.

Valvontafeministiä ei surettanut vaikka uudessakin kokeessa kuolisi ihmisiä. Olihan tavoitteena kuitenkin luoda lopullinen feministinen muurahaispesäyhteiskunta. Siinä yksilö olisi merkityksetön, kuningattaren asemassa olevaa luokkaa lukuunottamatta. Ja rehtori oli muutenkin väärässä. Kyllä ainoan oikean asian eteen saattoi tehdä mitä tahansa. Aivan mitä tahansa.

Vapaus ei ollut vapautta johonkin. Se oli vapautta jostakin. Ennen kaikkea vapautta väärästä ajattelusta.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXXII

$
0
0

1. Punavihreää piirakkaa päin näköä

Eräs Rakel Liekki on aikaisemmalla urallaan laajemmin tunnettu nätisti sanottuna ”ruumiillisen työn tekijänä”. Ei siinä sinänsä mitään eikä hänen aikaisempaan uraansa tarvitse keskittyä. Onhan niitä uranvaihtoja tehty ennenkin. Sillä puolestaan on merkitystä että tämä feministi- ja vasemmistoaktiivi on nykyisin Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksessa kolumnituottajana ja sitä myötä hän omaa Suomessa harvinaisen suuren mediavallan. Otetaanpa suorana kopiona Suomen Uutisistaminkälaista tämä rakeloitu tiedonvälitys sitten on:

”Ensimmäinen Liekin rekrytoima uusi kolumnisti oli Feministisen puolueen perustajajäsen ja ex-varapuheenjohtaja Maryan Abdulkarim. Lokakuussa 2018 aloitti feministiaktivistiEmmi Nuorgam, joka on pitkäaikainen vihreän puolueen aktiivipoliitikko. Marraskuussa kirjailija ja transaktivisti Susi Nousiainen, joka kertoo olevansa sukupuolentutkimusta lukenut feministi. Taiteilija Aiju Salminen, joka vaikuttaa vasemmistolaisessa kulttuuriyhdistys Kiilassa ja on tuottanut feministiselle puolueelle vaalitaidetta. Tohtori Saara Särmä, feministisen ajatushautomo Hatun perustaja. Kirjailija Sisko Savonlahti, joka luonnehtii itseään punavihreäksi feministiksi. Sekä päätoimittaja Tuukka Tervonen, tuhokapitalistisista talousliberaaleista kirjoittava vasemmistoliiton entinen kuntavaaliehdokas.”

Monet ovat ihmetelleet että mikä se Rakel Liekin varsinainen pätevyys tähän tehtäväänsä oikein on mutta nykyisessä Suomessa ja varsinkin nykyisessä Ylessä hän on täysin pätevä. Sillä onhan hän feministi- ja vasemmistoaktiivi. Se Ylelle riittääkin. Kyseistä tapausta voidaan pitää yhtenä monista samanlaisista joissa Yle hieroo punavihreää ideologiaa vasten kansalaisen pärstää. Kansalaisen, joka joutuu rahoittamaan tuon pärstänhieromisen vastoin omaa haluaan.



2. Fysiikka = sosiaalinen konstruktio

Sisäministeriö (muistaakos kukaan että kukas se sisäministeri mahtoikaan olla) on kovasti huolissaan palo- ja pelastusalan tasa-arvosta. Kun asiaan liittyvää Ylen uutista lukee niin huomaa, että alalla ei ole tarpeeksi ”naisia, toimintarajoitteisia henkilöitä ja erityisryhmiä”. Ja ongelmaksi nähdään myös pelastusalan koulujen pääsykokeiden fyysiset testit.

Meillä on tiedossa eri lähteistä, että fyysisen suorituskyvyn testaamisen tapa on vaikuttanut jopa niin, ettei ole edes lähdetty hakemaan alalle, koska jo ennalta on pidetty valintakoetta ja etenkin fyysisiä testejä niin haastavina.

Hotellin respassa on myös ”tiedossa eri lähteistä” että palomiehen varusteet painavat parhaimmillaan useita kymmeniä kiloja ja niitten kanssa joudutaan tarvittaessa nousemaan ties kuinka monenteen kerrokseen ja ehkä tullaan vielä tollainen satakiloinen potilas mukana alas. Tämä asia on fysiikkaa eikä se siitä selittämällä miksikään muutu. Se, että amerikkalaisissa tv-sarjoissa hentoiset pimut pistävät neljää jätkää turpaan ilman että menee edes kampaus sekaisin on fiktiota. Fysiikka on faktaa. Jos ei läpäise tarvittavia fyysisiä testejä on töissä lähinnä turvallisuusriski.

Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka puhuu asiasta uutisen mukaan niin kuin kunnon virkakyösti ainakin:

Fyysisen kunnon kriteerejä ei ole tarkoitus löyhentää, sillä se olisi Kohvakan mukaan jo työturvallisuuskysymys. Kyse on hänen mukaansa ennemmin siitä, onko testaustapa oikea.

Suomentaisiko joku tuon lauseen ymmärrettäväksi? Vai oliko niin, että sitä ei ollut tarkoituskaan ymmärtää. Kysehän oli suomen kolmannesta virallisesta kielestä eli byrokraatista.



Pelastusopiston päivitetty vaakuna.

3. Kansanliike tai jotakin

Ilta-Sanomat uutisoi:

Helsinki aikoo jättää mies-loppuiset ammattinimikkeet historiaan: 45 on sellaisia, joihin liittyy ”neutralisointitarve”.

Mm. esimiehestä tulee sitten esihenkilö. No, tämähän on se kuuluisa ajan henki mutta hotellin respasta esitetään kysymys:

Kuinka suuret kansanjoukot ovat nähneet vanhoissa ammattinimikkeissä jotain vikaa? Koko pataljoona? Komppania ehkä? Oliko joukkue? Ettei ryhmä? No mikä siellä pusikossa sitten risahti? Johan me saatiin ne sukupuolineutraalit liikennemerkitkin. Mitä seuraavaksi? Kyllä feministit aivan varmasti jotakin keksivät.



Ketään loukkaamatonta tekstiä.

4. Lisää akateemisia suojatyöläisiä

Palataanpa taas Ylen uutisointiin. Noin ensi alkuun voisi tuntua hyvinkin järkevältä otsikolta seuraava:

EK: Suomi kouluttaa nuoria väärille aloille

Niin hotellin respankin mielestä. Mutta juttu jatkuu:

Ilmastonmuutoksen käytännön osaajia tarvitaan nopeasti: neljän vuoden rahat jaetaan nyt.

Ja sitten mukaan tulee muuan Paula Karhunen joka komppaa:

Maailmanparantamisen pitää onnistua opiskelipa mitä alaa tahansa.

Kyseinen Karhunen on politiikan ja viestinnän opiskelija Helsingin yliopistosta sekä vihreitten nuorten jäsen joten epäilemättä kyseessä on taas eräs nouseva tähti. Uutisessa mainitaan:

Suomi aikoo olla hiilineutraali viidentoista vuoden kuluttua, ja siksi nyt on jo kiire kouluttaa ihmisiä, jotka pystyvät johdattamaan taloutta hiilettömyyteen.

Näin sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Riikka Heikinheimo. Hänen mukaansa Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikat on laitettava kunnon remonttiin.

Kyseinen hiilineutraalisuus on kylläkin vielä vain utopistisen huulipunahallituksemme haave. Tämä mainittu maailmanparannus Suomen kohdalla puolestaan  tarkoittaa lähinnä suomalaisen elinkeinoelämän romuttamista ilmastohysterian ja vihreän egonruokkimisen nimissä. Siihen tarvitaan sitten lisää palkattuja ammattilaisia. Mitä muuten ammattilaisuuteen tulee niin siitä kertoo uutinen lisää. Aalto-yliopistosta todetaan:

Suomen koulutusvision mukaan korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus ikäluokasta pitäisi nostaa 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Urakkaa riittää, sillä nyt osuus hiukan yli 40 prosenttia.

Eikös jonkun pitäisi tehdä niitä töitäkin?

Uutisessa muuten mainittiin tämä Riikka Heikinheimo joka mainittiin tittelillä Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja. EK:n toimitusjohtaja on Jyri Häkämies ja kyseinen Heikinheimo taas äkkikatsomalla EK:n johtaja osaamisen ja koulutuksen alalla. Mistä herää kysymys että onko uutisessa esitetty näkemys EK:n näkemys vai kyseisen Heikinheimon oma näkemys? Luulisi nimittäin EK:ssa ymmärrettävän että pelkät ilmastoinnovaatiot eivät Suomea elätä. Ja se maailmakin jää suomalaisilta pelastamatta.



KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXXIII

$
0
0

1. Biologia uusiksi

Aikaisemmissa uutishavainnoissa pantiin fysiikkaa uusiksi ja nykyisessä koululaitoksessamme puolestaan – nähtävästi ilmastohysterian nimissä – laitetaan uusiksi biologia. Tässä on sivu kolmannen luokan ympäristöopin kirjasta. Klikkaa isommaksi:



Mitäs siinä on kummallista? No, ehkä se että ennenvanhaan kasvit tarvitsivat sitä nykyisin niin demonisoitua hiilidioksidia mutta eivät näköjään enää. Ja ainakin seuraavan mukaan tätä sovelletaan käytännössä:



Ja opettajan oppaassa puolestaan kehotetaan opettamaan ilmastoahdistusta:



Silloin Kekkoslovakian aikaan nulikkana oli kuitenkin helpompaa olla koulussa. Toki silloin peloteltiin ydinsodalla ja mahdollisella Neuvostoliiton miehityksellä mutta ainakaan ei tarvinnut ryhmäkeskusteluissa fundeerata että kuinkahan oma elämäntapa nämä mahdollisesti saa aikaiseksi.

2. Edistyksellisiä namimellejä


Kansan syvien rivien harras toive on sitten toteutunut. Eli Aakkoset-makeispussissa on nyt sitten mukana myös suomalaisten suuresti kaipaamia arabiankielisiä kirjaimia. Sinänsä kun makeista natustelee suussaan niin siinä tuntee vain maun eikä muuta mutta silti hotellin respassa herää pari kysymystä:

1. Kuinka moni ihminen on tällaista makeisfirmalta vaatinut?

2. Pitääkö kyseinen makeisfirma tätä todellakin jonkinlaisena myyntivalttina vai uhraako se jotain Tuntemattomalle Jumalalle kun se mieltää että sen on pakko uhrata?


3. Tilannetajua

17.5. vietettiin kaatuneitten muistopäivää. Sisäministeriö muisti twiitata asiasta ja siihen liittyvästä liputuksesta niin kuin asiaan kuuluukin. Sisäministeri itse puolestaan twiittasi muusta:



Toki hän jälleentwiittasi pari kaatuneiden muistopäivään liittyvää twiittiä. Mutta tämä oli hänelle pääasia. Kuinka suurta muuten tämä Ohisalon mainostama syrjintä Suomessa on ja kuinka pitkälle täytyy mennä ennen kuin sitä ei enää Ohisalon & kumppaneiden mielestä enää ole? No, joka tapauksessa hotellin respassa veikataan että toukokuussa 2021 suomalaiset muistelevat nykyistä korona-aikaa lämmöllä. Silloin, meinaten, huulipunahallitus joutui vielä jonkin verran tilanteen vuoksi jarruttelemaan utopiaansa. Vuoden päästä se on lyönyt jo vaihdetta isompaan läpeen. Kirjaimellisesti.

MUUAN NYRKKIPAJA

$
0
0

Eli jotain ihan muuta eli pieni ja täysin epäpoliittinen nyrkkipajojen ylistys

Siirrytään masentavasta nykypäivästä taas hetkeksi kaukaiseen Kekkoslovakiaan ja pyörähdetään rutiossa. Tai siis studiossa niin kuin maalikylissä sanotaan. Nykyisinhän äänitysmahdollisuudet ovat täysin toisenlaiset kellaribändeillekin mutta tuolloin kunnon jälkeä varten tarvittiin jonkunlainen studio. Tuolloinhan elettiin vielä täysin analogitekniikan aikaa.

Suomessa studiot olivat keskittyneet pitkälle Helsinkiin ja ne olivat kehittäneet sekä äänitys- että efektointikalustoaan moniraitakaluston suuntaan. Tietysti Ruotsin tasosta oltiin vielä varsin kaukana. Mutta studiokentässä oli mukana ruma ankanpoikanen joka oli yllättävän suosittu. Kyseessä oli Lahdessa sijaitseva Microvox-studio jota isännöi itseoppinut äänivelho Pekka Nurmikallio. Studio oli lahtelaisen kerrostalon kellaritiloissa, pinta-alaa oli 60 neliömetriä ja katto oli sen verran matalalla että vähänkin pidempi muusikko joutui soittamaan istualtaan.



Microvox-studiota.

Toisin kuin Helsingin moniraitastudioissa, oli Microvoxissa vain kaksi Revoxin kaksiraitanauhuria. Lisäksi studiossa oli itse rakennettu miksauspöytä sekä jousikaiku ynnä kolmas kelanauhuri jota käytettiin nauhakaikuna. Ylimääräisenä efektinä oli sitten Pekka Nurmikallion äidin studion käyttäjille tarjoamat pullakahvit.

Tässä nyrkkipajassa riitti askeettisuudestaan huolimatta asiakkaita. Muun muassa:

- Eppu Normaali
- Juice Leskinen
- Hassisen Kone
- Pelle Miljoona
- Teddy And The Tigers
- Junnu Vainio
- Jukka Kuoppamäki
- Popeda
- Kari Peitsamo
- Wigwam

Ja käyttihän Microvoxia myös suosionsa huipulla ollut Hurriganes. Yhtye oli äänittänyt kaksi aikaisempaa albumia huippunykyaikaisessa Marcus Music-studiossa Tukholmassa mutta nyt bändin johtaja Remu päätti ottaa aivan toisen suunnan ja vuonna 1976 Hot Wheels-albumi äänitettiin Microvoxissa. Ile Kallio on kommentoinut valintaa:

Mä muistan, kun kävelin sinne ekan kerran. (...) Kyllä se oli niin karun näköistä. Remu halus kokeilla jotain käsittämätöntä ja mä olin ensin tyrmistynyt, et minkä takia me mennään tämmöseen studioon kun me oltais voitu valita mikä tahansa studio Euroopasta.

Ja Remu puolestaan kommentoi:

Ajattelin, että nyt me tullaan niin hirveään paikkaan, ettei erkkikään uskalla lähteä tonne äänittämään levyä. Sanoin kundeille, että nyt rapataan täysillä! Kun leikkiin on lähdetty, niin se viedään loppuun asti.



Cisse Häkkinen ja Pekka Nurmikallio. Syntymässä Hot Wheels.

Sehän sitten vietiin loppuun asti ja Hot Wheels möi Suomessa timanttilevyn verran jonka myyntiraja oli tuolloin 50.000 kappaletta. Ruotsissakin albumi nousi listoilla sijalle 18. Ohessa pieni pätkähistoriaa eli Hurriganes työstää Hot Wheelsiä Microvoxissa.


Toki Microvoxissa äänitti myös lahtelainen Sleepy Sleepers, jolla oli tarinan mukaan jossain vaiheessa kunnia omata porttikielto kaikille suomalaisille tanssipaikoille. Sliippareitten The Mopott Show-albumin kannessa on mukana myös Pekka Nurmikallio joka levyn krediiteissä mainittiin nimellä Mopo Nurmikallio.



Muuan Ykä aikanaan ihmetteli että mikä heppu toi on toi O-kirjaimen ympäröimä heppu? Eihän se oo Sliippari. Myöhemmin tuli tajuttua että se oli Pekka ”Mopo” Nurmikallio.

Vaikka Microvoxia saattoi sanoa varsin totaaliseksi nyrkkipajaksi niin siellä äänitettiin kumminkin viisitoista kultalevyä (silloin 25.000 kappaletta) ja yksi timanttilevy. Ei huonosti nyrkkipajalle. Microvox toimi vuosina 1968 – 1982. Myöhemmin Nurmikallio siirtyi televisio- ja videotuotantoon. Hän kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 65-vuotiaana vuonna 2008.

No entäs se soundi? Erosiko se kalliimmissa studioissa tehdystä? No emmää vaan tiedä. Kas kun tulee muistaa että niin pikku-Ykä kuin valtaosa sen ajan kekkoslovakialaisista rock-musiikin ystävistä kuuntelivat musiikkinsa monoradionauhurista c-kasetilta johon musiikki oli äänitetty Nuorten Sävellahjasta. Ei siinä oikein ollut suurta väliä oliko musiikki äänitetty Microvoxissa vaiko Abbey Road-studioilla.

Ehkä hifistit osaavat selvittää asiaa paremmin.

Nykyisinhän kellaribändeillä on käytössään aivan ilmaisia ohjelmia jotka vastaavat Kekkoslovakian ajan huippustudioita. Toisaalta nykyisessä formatoidussa musiikkimaailmassa bändien on vaikeaa saada levytyssopimuksia. Saisivatko Juice Leskisen tai Eppu Normaalin näköiset sällit nykyisin minkäänlaista mahdollisuutta levyttää?

No, tässä tämä pikkuinen nyrkkipajakatsaus Kekkoslovakiasta. Jolloin vielä ymmärrettiin että mitä rumempi jätkä niin sen paremmin rock´n´roll skulaa. Hyvää viikonloppua kaikille.

Ja tuetaan porukalla kaikenlaisia nyrkkipajoja.

EPÄILYKSEN PIRU JA KUULUSTELU

$
0
0

Helsinki, nykypäivä…

Järjestelmäpuolueen opportunistisen alaosaston pitkäaikainen ja menestyksekäs urapoliitikko Ruilikki Pervortten nukkui vuoteessaan levottomasti, kääntyili, ynähteli ja näki sekavaa unta. Unessa hän tunsi, että jokin Suomessa oli muuttunut mutta hän ei osannut täysin hahmottaa, että mikä. Jotain hänen kannaltaan ikävää se kuitenkin oli. Niin kuin kaikki karkaisi käsistä. Uni alkoi muuttua selkeämmäksi aivan niin kuin kakofoninen musiikki joka pikkuhiljaa muuttui selväksi melodiaksi.

Hän näytti olevan jossain huoneessa. Kyseessä oli selvästi kuulusteluun tarkoitettu pieni huone. Hän istui tuolilla, hänen edessään oli toimistopöytä ja sen takana puolestaan istui, piru vie, hänen vanha tuttavansa Epäilyksen Piru. Se sarvipää joka oli käynyt kiusaamassa häntä niin monta kertaa. Mutta tällä kertaa se vaikutti hieman toisenlaiselta. Niin, sillähän oli päällään maastopuku jonka hihassa oli sininen nauha ja rinnuksessa luki Suojelukaarti. Ne perkeleen muurahaiskansalaiset olivat tainneet tehdä sen, mitä Ruilikki oli jo jonkin aikaa pelännyt.

Epäilyksen Piru oli edelleenkin hiljaa ja katseli kädessään olevaa tuoretta tutkimusaineistoa. Siinä oli ne samat tiedot jotka Ruilikki oli lukenut valtamediasta aikaisemmin päivällä ja noitunut että perkelettäkö ne tuollaisia julkaisivat. Tutkimuksessa kerrottiin että vuonna 2019 epäillyissä raiskausrikoksissa oli 38 prosenttia tekijöistä ollut ulkomaalainen. Ja erityisesti niin Ruilikinkin välttämättöminä suitsuttamia etnisesti edistyksellisiä sellaisia. Kun otti huomioon sen porukan määrän Suomessa niin tieto oli hälyttävä. Ei Ruilikin mielestä itse aiheensa vuoksi vaan sen vuoksi minkälaisia ikäviä kysymyksiä se saattaisi herättää.

Nyt Epäilyksen Piru nosti katseensa paperista ja totesi:

- Niin. 38 prosenttia. Komea luku haittamaahanmuutolla eiks vaan? Eikä se edes riitä sillä Suomen kansalaisuuden saaneet haittamaahanmuuttajat lasketaan näissä raveissa suomalaisiksi. Kansalaisuuden, joita te olette jakaneet kuin ämpäreitä kauppakeskuksen avajaisissa. Ja kun katsoo lukemia niin huomaa, että trendi on jatkuvasti kasvava. Tiedättekös, urapoliitikko Ruilikki Pervortten, te olette vastuussa. Yhtenä kaltaisistanne.

- Miksi minä muka olen vastuussa? En minä käsittääkseni ole ketään raiskannut?

Epäilyksen Piru irvisti, joskaan ei niin pirullisesti kuin yleensä vaan lähinnä kyllästyneen tympeästi:

- Te olette vastuussa siksi, että tätä ei olisi tapahtunut ilman teitä. Te olette tienneet tämän koko ajan. Jo 1990-luvulta saakka. Mutta te olette kiistäneet ongelman olemassaolon ja pyrkineet peittämään sen. Te olette saaneet aikaan tilanteen jossa tietyn etnisesti edistyksellisen haittamaahanmuuttajaryhmittymän tekemiä rikoksia yritetään niin poliittisen koneiston, virkakoneiston ja valtamedian toimesta vähätellä ja selittää merkityksettömäksi. Raskaita, raakoja ja vielä alaikäisiin kohdistuvia rikoksia.

- Lisäksi te olette haalineet niitä Suomeen jatkuvasti lisää ja samalla pakottaneet tavalliset kansalaiset kustantamaan miljardeja vuodessa maksavan haittamaahanmuuton automaatin joka on parhaimmillaan heille puhdasta persnettoa ja pahimmillaan kipua, kärsimystä ja jopa kuolemaa. Lisäksi olette saaneet aikaan tilanteen jossa tämän järjettömän asiantilan arvostelu ollaan kriminalisoimassa. Saatana, sanon mä vaan. Olenhan minäkin jo virkani puolesta koko perkele mutta on minullakin sentään jonkinlainen moraali. Mitä teillä ei ole. Ja nyt kun komento on muuttunut, niin nämä tekemisenne otetaan aivan uudenlaiseen käsittelyyn.

Ruilikki rykäisi hieman ja sanoi sitten hiljaisella äänellä:

- Onhan… onhan se totta. Mutta minä en keksinyt enkä kehittänyt tuota. Minä halusin tehdä poliittisen uran ja kun hyppäsin mukaan politiikkaan niin tuo juna oli jo lähtenyt liikkeelle. Eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin hypätä kyytiin ja virallisesti kannattaa vallitsevaa linjaa. Se oli poliittista realismia vaikka se ehkä sotikin arkipäivän realismia vastaan. Mutta vain poliittinen realismi on se vallitseva totuus joka merkitsee. Niin että ei minua voi tuomita mistään. Minä olen ollut Järjestelmäpuolueen toiminnassa kuin ajopuu. Lastu laineilla.

Epäilyksen Piru otti nyt tutun pirullisen irvistyksen:

- Tiedättekös, urapoliitikko Ruilikki Pervortten. Minä olen ollut näissä hommissa jo pitkään ja olen kuullut nuo samat selitykset lukemattomia kertoja. Eikä niillä tähänkään mennessä ole ollut merkitystä. Niillä oli merkitystä täsmälleen niin pitkään kuin te olitte vallassa. Nyt tilanne on muuttunut. Eikä tämä touhu kuulkaa mene niin että me etsimme patient zeron ja rankaisemme vain häntä.

Epäilyksen Piru nyökkäsi huoneessa seisovalle kahdelle suojelukaartilaiselle. He nostivat Ruilikin ylös tuolista, löivät hänelle käsiraudat, veivät ulos huoneesta ja alkoivat kuljettaa pitkin käytävää joka unessa hävisi pyörteiseen sumuun. Jostain kaukaa Ruilikki kuuli äänen:

-  Osallisuudesta sekä törkeään maanpetokseen että valtiopetokseen. Osallisuudesta yhteiskunnallista valta-asemaa käyttäen kansalaisten turvallisuuden tietoiseen heikentämiseen ja sitä kautta avunannosta murhiin, tappoihin, ryöstöihin, raiskauksiin ja pahoinpitelyihin. Osallisuudesta yhteiskuntarauhan romuttamiseen. Osallisuudesta yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseen. Osallisuudesta aktiiviseen sananvapauden tukahduttamiseen. Osallisuudesta koululaitoksen muuttamisessa poliittisen propagandan välineeksi. Osallisuudesta oikeuslaitoksen muuttamisessa poliittisen manipuloinnin sekä kansalaisten alistamisen ja hiljentämisen välineeksi. Osallisuudesta kantaväestön muuttamisessa toisen luokan kansalaisiksi. Sekä osallisuudesta ennenäkemättömän typerään ja vaaralliseen etnisen väestörakenteen muutoskokeiluun tuomitaan syytetty kärsimään…

…samaan aikaan valvemaailmassa…

Epäilyksen Piru leijaili Ruilikin makuuhuoneessa ja katsoi kun hän pyöri unissaan. Aamulla hän heräisi hikisenä ja ajattelisi että taas hänellä on edessä yksi päivä jolloin hän mainostaa että tarpeeton ja vaarallinen onkin välttämätöntä ja väistämätöntä. No, ainakin hän kärsisi huonoa omaatuntoa. Edes hiukan. Näitä Järjestelmäpuolueen opportunistiosaston edustajia saattoi sentään kiusata. Toista oli Järjestelmäpuolueen utopistiosaston edustajien kanssa. Ne kun ihan oikeasti uskoivat utopiaansa. Tavallaan se teki heistä syyntakeettomia. Yhtä kaikki, siinä vaiheessa jos tämän maan lähihistoriaa aletaan oikein kunnolla perkaamaan niin silloin sinisilmäinen typeryys ei kävisi puolustukseksi.




JOTAIN IHAN MUUTA LXXXI

$
0
0

Eli otetaas pojat huurteiset



Tuolla hieman taempana kun poltettiin kartonkikaupalla Kekkoslovakian tupakkia niin sehän pistää suun kuivamaan. Samoin kesä alkaa pian – ainakin kalenterin mukaan –  lähestyä ja sekin tietysti janottaa joten on ehkä aika korkata huurteinen Kekkoslovakian malliin. Kyseinen malli ei tietysti suosituimmilta merkeiltään eroa hyvin paljoa nykyisenkään EU:n maakunta-Suomen mallista mutta kyllähän niitä niin menneitä kuin vielä juomattomia oluita kannattaa hieman muistella.

Muistelu – joka ei tietenkään ole läheskään täydellinen – ei perustu henkilökohtaisiin kokemuksiin sillä sattuneesta syystä muuan Ykä korkkasi ensimmäisen olutpullonsa vasta 1980-luvulle siirryttyä. Muistelmissa auttoi omalta osaltaan mainio Olutposti-julkaisu josta antoi vinkin blogikollega Vasarahammer. Kiitokset niin Olutpostille kuin Vasaralle.

Kekkoslovakiassahan oluen suhteen elettiin vielä hyvin tiiviisti lasipullon valta-aikaa. Tölkit olivat harvinaisempia ja kalliimpia. Hyvin suosittu olutmerkki oli ja on tietysti vieläkin Karjala jota kekkoslovakialaiset yrittivät vallata takaisin pullo kerrallaan. Valtausyritys jatkuu vielä tänäkin päivänä.



Karjalan menestyksestä (ei siis menetyksestä) on suurelta osin kiittäminen Neuvostoliiton Suomen suurlähettilästä Andrei Kovalevia joka vuonna 1968 julkisesti protestoi olutmerkin etiketissä olevaa Karjalan vaakunaa. Se kun meinasi revanssihenkeä ja muita ikäviä nationalistisia sanoja. Kari Suomalainen piirsi Kovalevin mussuttamisesta pilakuvan:



Tämän jälkeen Karjalan suosio lähti hurjaan nousuun ja olutta kutsuttiin jonkin aikaa nimellä ”Kovalevin Kova”.

Ilman itänaapurin tahatonta avustusta menestyi puolestaan Koff jonka silloisen mainoslauseen Kari Suomalainen nappasi muunneltuna tuohon yläpuolella olevaan Karjala-pilakuvaan. ”Sano vaan reilusti Koff”. Koffin kolmosen tuolloinen etiketti oli omasta mielestäni äärimmäisen tyylikäs:



Mainostihan Koffia myös enempi vasemmistolaisista teatteripiireistä tunnettu Kirsti Wallasvaara ja vielä Käpy Selän Alla-elokuvan ehkä tunnetuimman kohtauksen rooliasussaan:



Toki kekkoslovakialaiset myös ymmärsivät mainoslauseen mukaisesti että ei oo Lahden voittanutta:



Tunturipurojen raikkautta puolestaan tarjosi Lapin Kulta:



Silloin aikanaan saattoi mainostaa vain ykkösolutta. Liekö koskaan mitään niin vähän ostettua tuotetta mainostettu niin paljon? Nythän Lapin Kullan mainostaminen tunturipurojen raikkaudella olisi lähinnä vitsi sillä oluen tuotanto on siirretty jo aikaa sitten Torniosta Lahteen.

Kekkoslovakialaiselle – niin kuin myös nykysuomalaiselle –  maistui tietysti myös iisalmelainen Olvi jolle täytyy antaa kunniamaininta sillä se on se viimeinen itsenäinen suurempi suomalainen panimo:



Perinteisen Olvinsa lisäksi panimo toi markkinoille nykyisinkin suositun Sandelsin. Samalla lanseerattiin merkit Döbeln ja Cool:



Vain Sandels jäi elämään mikä allekirjoittanutta hieman ihmetyttää. Olisihan Döbeln-oluen lempinimi ”Tööpeli” jotenkin sopinut suomalaisen suuhun. Cool puolestaan hävisi hyvin nopeasti. Huomatkaa muuten tuossa mainoksessa että keppanan vahvuisissa oluissa on repäisykorkit ja nelosoluessa kruunukorkki.

Tuolloin 1970-luvulla kekkoslovakialaisille maistui myös Pyynikki-panimon Amiraali:



Tämäkin olut aiheutti hieman diplomaattista kädenvääntöä Suuren ja Mahtavan välillä, tosin jo Kekkoslovakian jälkeen 1980-luvulla. Eräässä Amiraali-etiketissä oli nimittäin japanilaisen amiraalin Heihachiro Togon kuva ja sen vuoksi olut sai suosiota myös Japanissa mikä ei Rauhanvaltiota puolestaan miellyttänyt. Kyseinen Togohan laivastoineen pisti venäläisiä erittäin pahasti käkättimeen Tsushiman salmen taistelussa vuonna 1905. Ilman uutta noottikriisiä tästäkin sentään selvittiin.

Nykyisin Karhu on Suomen suosituin olut mutta Kekkoslovakiassa se oli enempi paikallinen porilainen olutmerkki:



Nykyisin ei tietysti noita mainoksen perinteisiä viikatehommia ole enää aikoihin ollut. Porin olutta myytiin tietysti muitakin merkkejä ja on varsin harmittavaista ettei interwebin ihmeellisestä maailmasta löydy enää sitä Porin oluen tv-mainosta (pikku-Ykän ihan niitä ensimmäisiä muistoja) jossa miehet poksauttivat sormella ja huulella poks-äänen ja totesivat että ”Pojat! Poks! Porilaista!” Mahtaako kukaan muistaa kyseistä mainosta?

Tässä vaiheessa tulee muistuttaa että Porin Matti ei ole olutmerkki vaan Kekkoslovakiassa ja myöhemminkin suosittu uunimalli:



Ja laitetaan tähän toinenkin välijuttu aiheenaan ”katoava kansanperinne” eli perinteinen pontikankeitto on Suomessa Kekkoslovakian ajoista vähentynyt, ettei suorastaan romahtanut:



On tehdas piilossa tuolla,
metsän laidalla turvesuolla,
siellä pontikka hiljalleen tippuu,
ja setelit painetaan nippuun…

Nykyisin kasvatellaan vaan sitä saatanan pilveä. Jos mennään Porista jonkun verran etelämpään ja pysytään edelleenkin silloisessa Turun ja Porin läänissä (mitä se alokas selittää, ettehän te voi olla kahdesta läänistä kotoisin yhtä aikaa!) niin päädytään tietysti Turkuun ja Kekkoslovakian aikaan ainakin siellä Turussa päin varsin suosittuun Aura-olueen:



Kekkoslovakialaisille tarjottiin myös hörsittäväksi Mustaa Hevosta:



Kyseistä olutta on myyty myöhemminkin eri muodoissa mutta tuolloin se oli vaaleaa lageria. Muistutetaan lukijoita (kekkoslovakialaiset kyllä muistavat) että keskiolut vapautui elintarvikekauppojen myyntiin vuonna 1969. Näinhän ei tapahtunut kaikkialla vaan ns. kuivia kuntia oli kaikkiaan noin yhdeksänkymmentä. Viimeinen kuivuudestaan luopunut oli pohjanmaalainen Luodon kunta vuonna 1995. Keskioluen vapauttamisen myötä markkinoille tuli paljon uusia, nyt jo hävinneitä merkkejä. Tässä muutama:

Seitsemän Veljestä:



Viapori:



Hakkapeliitta:



Ja Kippari:



Tämän lyhyen katsauksen myötä voidaan todeta että Kekkoslovakian puhtaasti kotimainen oluttarjonta oli tavalliselle ihmiselle varsin riittävä. Ulkomaalaisia oluita alkoi tulla elintarvikekauppoihin myyntiin muistaakseni vasta 1988 jolloin elettiin jo Koiviston Suomessa joka edelleenkin kuvitteli että Suuri ja Mahtava on Suuri ja Ikuinen. Ei mennyt kauaakaan kun huomattiin että asiaa nimeltä ikuinen ei välttämättä ole olemassakaan. Muuta kuin ehkä suomalaisen miehen pyhä perusvitutus. Ja nykyisinhän sitä pyhää perusvitutusta voi hetkeksi helpottaa maukkaalla oluella jota kekkoslovakialainen kansa ei vielä tuntenut. Ehkä Pertinlaakson Panimon ryppyilemättömän maukas Tsuhnan Kosto olisi aromillaan pelastanut Suomen niin taistolaisuudelta kuin YYA-Suomen pahimmilta ylilyönneiltä jotka hieman muunnettuna jatkuvat Suomessa vieläkin:



Jatketaan asenteellisen oluen merkeissä tätä kesän odotusta.

PAKKOLUOTTAMUSTA VIRANOMAISEN PÄÄTÖKSELLÄ

$
0
0

Suomessa ollaan edelleenkin tilanteessa jossa poski solisee, leuka laulaa ja turpakäräjiä käydään koronan, koronan & koronan tiimoilta. Mutta muutakin maassamme toki tapahtuu koko ajan ja yksi näistä asioista on sisäministeriön ylläpitämä turpa kiinni-missio joka etenee edelleenkin sillä kyseinen ministeriö asetti työryhmän maalittamisen vastaisten toimien tehostamiseksi. Sisäministeriö itse uutisoi asiasta ja eniten silmään pisti seuraava kappale:

Maalittaminen kohdistuu yksilöön, mutta sen tavoitteena on usein vaikuttaa laajemmin yhteiskuntaan, instituutioihin sekä viranomaisia kohtaan tunnettuun luottamukseen, oikeusvaltion toimintaan ja rajoittaa perustuslaillista oikeuttaa sananvapauteen. Maalittamisen tavoitteena on rajata julkista keskustelua ja toimintaa. Pelkkä uhka maalittamisesta saattaa johtaa siihen, että sen mahdolliset kohteet rajoittavat itse sanan- ja toiminnanvapauttaan.

Ensinnäkin kyseessä on mainiota orwellilaista kaksoispuhetta sillä ministeriöhän väittää toimivansa sitä vastaan mitä se itse pyrkii tekemään eli nimenomaan rajoittamaan julkista keskustelua ja toimintaa. Eli pyrkii itse rajoittamaan perustuslaillista oikeutta sananvapauteen. Mutta vielä tärkeämpää on pyrkimys siihen että viranomaisia kohtaan ei saa esittää epäluottamusta. Tässä virkakoneisto – samoin kuin poliittinen eliitti sekä valtamedia joita suojelemaan kyseistä maalituslakia ollaan kyhäämässä – unohtaa että luottamus on samanlainen asia kuin kunnioitus. Sitä ei saa tittelillä, sitä ei saa virka-asemalla eikä sitä varsinkaan saa vaatimalla ja ruikuttamalla. Jos puhutaan luottamuksesta niin onko kansalaisen todellakin pakko luottaa järjestelmään joka:

1. Pyrkii jatkuvasti saamaan maahamme haittamaahanmuuttajia ja määrittelee kyseisen asian kyseenalaistamattomaksi ja arvostelun yläpuolella olevaksi itseisarvoksi eikä välitä siitä mitä se saa aikaan suomalaisille sekä inhimillisenä kärsimyksenä että taloudellisena rasituksena?

2. Pyrkii ilmastohysterian myötä suorastaan lopettamaan suomalaisen talouden ja samalla elinmahdollisuudet?

Niin virkakoneisto, poliittinen eliitti kuin valtamediakin ovat tietoisesti unohtaneet että ne ovat vastuussa kansalaisille. Sen sijaan ne ovat nostamassa itsensä muurahaiskansalaisten yläpuolella olevaksi rälssiksi joka on vastuussa vain itselleen ja joka vaatii ylläpitämään luottamuksen illuusiota rangaistuksen uhalla.

Sen lisäksi kyseinen rälssi ilmoittaa että tämä, juuri tämä ja vain tämä on oikeusvaltio. Olisi ehkä sittenkin helpompaa elää vääryysvaltiossa. Jos se on kyseisen oikeusvaltion vastakohta. Sillä luottamusta ei saada aikaan pakkokeinoilla. Niillä saadaan aikaan vain pelkoa.



Jotenkin tämän YYA-ajan pahimman propagandaelokuvan juliste tuntui sopivan tähän postaukseen.

JO JOUTUI ARMAS AIKA

$
0
0

Ollaan kesän kynnyksellä ja kouluissakin ollaan saatu pian taas yksi lukuvuosi rämmittyä. Koronan myötä tietysti touhu meni vielä huomattavasti enemmän rämpimiseksi kuin yleensä. En sinänsä puutu siihen vaan mietin kouluja edelleenkin vaivaavaa syöpää eli koulukiusaamista. Monelle koulukiusatulle oppilaalle etäopetusjakso on ollut suorastaan luojan lahja. He ovat silloin saaneet olla suhteellisen rauhassa. Termi ”kiusaaminen” on sinänsä täysin väärä ja vähättelevä. Oikea termi olisi sadistinen toiseen ihmiseen kohdistuva jatkuva terrori joka repii ihmisen sisältä kappaleiksi ja mitä enemmän ihminen kärsii sen enemmän häntä terrorisoiva sadisti saa nautintoa. Osa selviää siitä, osa ei ja heidän elämänsä on pilattu jo lapsena. Osa tekee itsemurhan.

Itse olin aikanaan koulukiusattu mutta siitä onnellisessa asemassa että kiusaaminen rajoittui nimenomaan kouluun. Vapaa-ajalla omalla asuinalueella ei ollut muita kuin hyviä kavereita ja kevätjuhlassa lauletussa ”jo joutui armas aika”-laulussa oli kiusatulle lapselle aivan erilainen ja astetta mukavampi sanoma kuin muille. Edessä olisi kaksi ja puoli kuukautta täydellisen rauhan aikaa. Jo joutui armas aika, piru vie, todellakin.

Nykyaikana tilanne on näitten hemmetin älyhärpäkkeitten myötä kiusatulle toinen ja terrori jatkuu niitten avulla kouluajan ulkopuolellakin. Yhteistä kiusatulle silloin ja kiusatulle nyt on sen tosiasian ymmärtäminen että kukaan ei auta eikä tosiasiassa edes välitä vaikka muuta selittääkin. Ei varsinkaan koulu jonka ”kiva koulu”-projektit ovat pelkkää puhetta ja opettajanhuoneen hyllylle laitettuja mappeja. Koulu on ollut ja on edelleenkin psykopaattien paratiisi. Koulun ”toimenpiteet” menevät edelleenkin samalla lailla kuin mitä kirjoitin jo vuonna 2007:

Jäljelle jääkin sitten akateemisten ammattilaistemme kehittämät menetelmät eli puhuminen, puhuminen ja puhuminen. Keskustellaan kiusaajan kanssa ”avoimessa vuorovaikutuksessa”. Kerrotaan kiusaajalle, että lain mukaan ei saa kiusata. Kyselläänpä kiusaajalta itseltäänkin, että kuinka asiaan tulisi puuttua. Pyritään (edelleen keskustelemalla) siihen, että kiusaaja ”tunnistaa omat tunteensa kiusaamistilanteessa ja sitä kautta oppii oman toimintansa herättämät negatiiviset tunteet kiusatussa”. Ehkäpä (edelleen avoimesti keskustelemalla) autetaan kiusaajaa kehittämään empatian tunteitaan. Lopuksi keskustellaan sekä kiusaajan että kiusattavan kanssa yhtä aikaa, naputellaan tietokoneella hieno sopimus että nyt ei enää kiusatakaan ja sitten vielä sutaistaan nimet alle.

Tämän ”avoimessa vuorovaikutuksessa käydyn keskusteluprosessin” aikana kasv.ped.yht.kunt.tiet.selitystiet.ja.piirileikki-ylivälipedagogian maisteri Milla Liimatainen hoksaa itsekin, että tää touhuhan on pelkkää pelleilyä. Kiusattua rääkätään niin kuin ennenkin, ja sattuupa sitten sellaisia tapauksia (mm. Yrjöperskeles on näihin urallaan törmännyt lukuisasti) että nimenomaan tämä rääkätty kaveri otetaan huostaan ja sijoitetaan johonkin laitokseen, jossa on oma koulu. Jotenkin takaperoista.

Sadistinen koulukiusaaja/terroristi oppii näissä istunnoissa että hän voi tehdä aivan mitä hän lystää. Ja terrorisoitu lapsi/nuori puolestaan oppii hyvin nopeasti että järjestelmä ei ole kiinnostunut hänestä eikä hänen hyvinvoinnistaan. Se on kiinnostunut vain ylläpitämistään kulisseista ja siitä illuusiosta että se mukamas tekee jotain, tekee tehokkaasti ja tekee ammattitaitoisesti.

Vaikka alaikäiset eivät tätä blogia juuri luekaan niin hotellin respasta toivotetaan voimia ja jaksamista kaikille koulukiusatuille ja oikein hyvää kesää muillekin. Ja laitetaan uusintana vuonna 2009 kirjoitettu pätkä siitä, kuinka pikkunen poika vietti kesäänsä aikanaan Kekkoslovakiassa. Toivottavasti sellaisia pikkusen pojan kesiä on vielä tarjolla 2010-luvullakin syntyneille:

Sehän oli alkukesää jotain vuonna 1973 tai 1974. Koulut olivat taas kesäksi loppuneet ja pikkupojalle oli tullut vapauden aika, joka osattiin myös taiten käyttää. Siinä olin minä, Perskeleen Ykä ja kaverini Pöntisen Jone. Pari semmosta tavallista räkänokkaa siis. Me oltiin semmosella aukealla, lähellä Pöntisten taloa. Ojitettu se joskus oli, mutta ei siinä kasvanut kuin jonkun verran lepikkoa. Sehän oli Firman maita, niin kuin melkein kaikki kotikunnassamme. Firma oli kai sen muutaman hehtaarin läntin vallan unohtanut.

Meille nöösipojillehan se sopi. Siellä oli kiva pyöriä ja keksiä kaikenlaista puuhaa, mitä nöösipojat nyt yleensäkin tapaavat puuhailla. Kaikenlainen räjäyttäminen oli yksi mielipuuhiamme. Tykinlaukaukset ja kiinanpommit olivat siihen aikaan aivan eri tason jytkyjä kuin sitten parikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin niitä kiinalaisia ylijäämämukamastykinjyskyjä sai ostaa ämpärillisen kympillä.

Siihen aikaan paukut olivat tietysti paljon kalliimpia, eikä sitä rahaakaan niin kauheasti nyrkillätapettavilla ollut. Mutta kun kimpassa kerättiin pennoset, niin paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä sai aina jonkinlaisen arsenaalin mukaansa. Jos ei muuta, niin sitten papatteja. Ei meillä Jonen kanssa sinä päivänä muuta ollutkaan mukana. Papattimatto tietysti purettiin ja jokainen paukku pamautettiin yksi kerrallaan. Sillä tavoin hupia riitti pitkäksi aikaa. Jokainen paukaus maustettiin pikkupojan räkänaurulla. Se vaan kuului asiaan.

Aukean vieressä oli rautatie. Aina kun aukealla käytiin, piti tietysti käydä myös rautatiellä. Eihän siinä loppujen lopuksi ollut kuin kivenmurikoita alla ja liipettejä ja kiskoja päällä, mutta jotakin kumman vetoavaa siinä oli. Se hajukin siinä oli pikkupojan nenään niin kovin kutsuva. Ihan niin kuin siinä olisi ollut tuulahdus siitä isojen ja vahvojen äijien maailmasta, johon mekin aikanaan mentäisiin. Joskus kiskot tuntuivat pitävän humisevaa ääntä. Me painettiin korvat kiskoa vasten ja koitettiin kuulostella, miten kaukana seuraava juna olisi. Lucky Lukessakin tehtiin niin. Tosin Lucky Lukessa ne osasivat sen jotenkin paremmin. Niillä oli Lucky Lukessa kuudestilaukeavat ja kaikki. Meillä niitä ei ollut, mutta meillä oli aseista mahtavin: pikkusen pojan mielikuvitus. Käynti aukealla ja radalla oli aina seikkailu.

Sinä päivänä seikkailua ei tarvinnut kuvitella. Kun me siinä poksauttelimme papatteja yksi kerrallaan, huomasimme rataa pitkin kulkevan meitä kohden sellaisen hökötyksen, jota ennen emme olleet nähneet. Se oli aivan kuin kiskoille nostettu UAZ:in pakettiauto (ainakin armeijan käyneet sällit tietävät mistä on kyse). Mehän tuijoteltiin sitä silmät teevateina ja huomattiin samalla, että sehän jarruttaa. Päissämme tapahtui nopea, pikkupojille tuttu yhtälö, jossa määriteltiin toisaalta uuden asian kiinnostavuus kontra mahdollinen tehdystä tai ainakin suunnitellusta pahanteosta kiinnijäämisen ja remmiapelin uhka. Koska papatteja järeämpää arsenaalia ei tällä kertaa ollut mukana, uteliaisuus voitti.

Häkkyrä pysähtyi ja ulos astui pari VR:n miestä, jotka moikkasivat meitä päin iloisesti ja kysyivät, että mitäs möllit. Normaalin mitästässä-vastauksen jälkeen me kysyimme, että mitä te oikein teette. No miehethän puhuivat tehtävästään, josta yli puolet meni kyllä pään ja hilseen yli, kun tommosten pikkumöllien tekninen käsitystaito tuppaa jäämään sinne polkupyörän tasolle. Sen verran ymmärrettiin, että oli tulossa joku oikein raskas kuljetus ja ne vähän mittailivat radan kestävyyttä. Niin me ainakin se ymmärrettiin.

Hoidettuaan touhunsa miehet kysyivät, että haluaakos pojat ilmaista junakyytiä. Heidän seuraava stoppinsa oli vajaan kilometrin päässä oleva tasoristeys ja he voivat heittää meidät sinne, jos vaan kyyti kelpaa. Eihän meitä kahdesti tarvinnut käskeä. Me hypättiin kyytiin ja istuttiin semmoselle pikkupenkille. Häkkyrä piti aivan tolkutonta meteliä kulkiessaan, mutta ei se meitä haitannut, koska tuo kiskopompannappi oli täynnä kaikenlaista mielenkiintoista mittaria, venttiiliä ja hantaakia. Oltiinhan me molemmat jo oltu junassakin, mutta ei lättähatun vaunussa istuminen tuntuisi tämän jälkeen enää miltään. Mepä pojat oltiin mukana seikkailussa. Paska jäykkänä, mutta silti riemumielin.

Vajaan kilometrin matka ei kestä kuin vajaan kilometrin, joten ilo jäi lyhköseksi. Jotenkin sitä vaan ymmärsi, että kyytiä tuli tämän verran, eikä lisää kannata pyytää. Me kiitettiin ja pokattiin VR:n miehiä ja jatkettiin matkaa jalkaisin. Lähestöllä oli pikkunen puro, jota kutsuttiin Paskaojaksi. Siellä me paukuteltiin loput papatit. Tuumailtiin siinä keskenämme, että kertoiskos kavereille ja päätettiin, että ei kerrota. Ei ne usko kuitenkaan.

Ja totta kai me niille kerrottiin. Ja eihän ne tietenkään uskonut. Mutta oli se silti hieno päivä. Ja hieno kesä. Semmonen pikkusen pojan kesä.

Toivotaan, että nykyiselläkin koulukiusatulla on kaveri. Sillä jaksaa jo pitkälle. Muistutetaan vielä että niillä pojilla jotka elivät pikkusen pojan kesää silloin 1970-luvun alkupuolella oli jotain jota oli kaikilla suomalaisilla silloin. Eli tulevaisuuden toivo. 2000-luvulla syntyneiltä se on viety pois. Ja nykyisin niitä kiusaajia hankitaan tänne jo tuontitavarana ja asiaan liittyvää ongelmaa ei saa sanoa ongelmaksi. Jos kokonaisen sukupolven tulevaisuuden toivon ryöstää typerillä ja vielä tietoisilla päätöksillä niin mitä muuta se on kuin rikos?



Tämmönen moottoriresiina kuskasi pikkusia poikia silloin joskus. Pikkusen pojan kesänä.

RASISTINEN PIDÄTYS JA OSITTAINEN HARHAMAAILMA

$
0
0

Radanvarsikaupunki, kesäkuu, joskus hieman tuonnempana…

Radanvarsikaupungin poliisiasemalla oli ollut hetken aikaa hyvä tunnelma. Sellainen kuin poliisiasemalla kuului ollakin. Pitkään työparina työskennelleet ylikonstaapelit Matti Murtonen ja Jouko Vernäinen olivat tehneet vuoronsa aikana onnistunutta työtä. Ensimmäiseksi he olivat ottaneet rysän päältä kiinni huumekauppiaan jolla oli hallussaan satoja tabletteja Rivatrileja. Seuraavaksi he olivat estäneet ryöstön joka oli ollut juuri muuttumassa pahoinpitelyksi ja niin sanotuksi nöyryytysryöstöksi jollaiset olivat levinneet Ruotsista jopa tänne Radanvarsikaupunkiin. Ja vuoronsa lopulla he olivat vielä onnistuneet lopettamaan raiskauksen alkuunsa.

Ei ihme, että heidän kollegansa läiskivät heitä olkapäille ja totesivat että jätkät, helvetin hyvää työtä. Mutta siihen se olkapäille läiskiminen sitten loppuikin ja Murtonen sekä Vernäinen saivat käskyn mennä välittömästi Radanvarsikaupungin uuden poliisipäällikön Nilvetta Halvekseisen toimistoon. Toimistossa istui poliisipäällikön lisäksi toinen, noin viisikymppinen nainen. Poliisit katsoivat ympärilleen että olisiko tuoleja tarjolla mutta Halvekseinen totesi jäätävällä äänellä:

- Tämä ei ole keskustelu vaan kuulustelu. Ja kuulusteltavat seisovat. Kuulusteluun osallistuu tarkkailijana ja arvioijana uuspsykologian manipulaattori Perfekta Vuokkonen.

- Tuota… mitä me noinniinkun ollaan tehty? Että ihan kuulustella pitää? Mehän tehtiin onnistuneita pidätyksiä ja estettiin useita väkivallan tekoja. Eikös siitä yleensä kiitetä?

Halvekseinen katsoi edessään olevaa paperia ja vastasi:

- Ei kiitetä niin. Sillä ne pidätetyt mitä varmimmin päästetään tämän kuulustelun jälkeen vapaalle jalalle. Ja täytyykin päästää. Nuo kaikki pidätetyt ovat Lakilypsämistoimisto Koukku & Ketkuisen vakioasiakkaita ja toimiston edustaja kävi jättämässä minulle kantelun. Te törpöt olette pidättäneet pelkästään etnisesti edistyksellisiä henkilöitä ja uuden lain mukaan te ette ole estäneet mitään rikoksia vaan syyllistyneet itse sellaiseen sillä te olette selkeästi puuttuneet näitten pidätettyjen ihmisoikeuksiin rasistisin perustein. Vain siksi että he ovat etnisesti edistyksellisiä. Vai pystyttekö todistamaan että te ette ole tehneet noita kyseisiä pidätyksiä eli vapaudenriistoja rasistisin perustein?

Poliisit katsoivat toisiaan ja näyttivät siltä kuin luulisivat olevansa jossain David Lynchin vielä normaaliakin kipeämmässä sarjassa.

- Tota… millä helvetillä sellaisen voi todistaa? Ja ne jätkäthän otettiin kiinni rysän päältä. Yksi kirjaimellisesti housut kintuissa. Ja kai poliisipäällikkö noilta muilta tiedostavilta kiireiltään on saanut tietoonsa että juuri ne etnisesti edistykselliset täällä tekevät noita kyseisiä rikoksia. Väkivalta-, ryöstö- ja seksuaalirikoksia. Aina kasvavassa määrin. Sitä enemmän mitä enemmän niitä tänne köijätään. Ei se asia siitä mihinkään muutu vaikka sitä sanottaisiin kuinka rasismiksi tai vaikka onanismiksi.

- Siis tehän aivan suoraan tunnustatte toimintanne rasistiset perusteet. Menkääpä hetkeksi ulos.

Poliisit tekivät työtä käskettyä ja poliisipäällikkö kysyi uuspsykologian manipulaattori Vuokkoselta:

- No, mikä on arviosi tilanteesta?

- Tämähän on täysin selvä tapaus. Miehet tunnustivat aivan suoraan rasistiset perusteensa. Muu on merkityksetöntä. Ja nuo miehethän elävät selvästi osittaisessa harhamaailmassa. Kai huomasit itsekin että he todella uskovat että sinänsä määrällisesti suuri etnisesti edistyksellinen rikollisuus johtuu etnisesti edistyksellisistä ihmisistä itsestään. Ihmisistä, heidän tavoista ja kulttuuristaan. Tuo valitettavan yleinen harhamaailma estää heitä tajuamasta että kyseinen rikollisuus johtuu tietenkin vain siitä että suomalainen yhteiskunta ei ole onnistunut vastaamaan monimuotoistuvan etnisen väestörakenteen aikaansaamiin sosioekonomisiin haasteisiin. Syy on meissä. Meissä suomalaisissa. Tai siis vanhasuomalaisissa. Nuo poliisit ovat suoranainen uhka päivitetyille ihmisoikeuksille ja etnisesti sovelletulle oikeusturvalle eikä heitä voi missään nimessä pitää enää poliisin palveluksessa. Ja jos heillä itsellään on kotonaan aseita niin ne täytyy takavarikoida myös ilman muuta.

Poliisipäällikkö Halvekseinen komensi vanhemmat konstaapeli takaisin huoneeseen:

- Luovuttakaa välittömästi aseenne ja virkamerkkinne. Teidän asianne tullaan vielä virallisesti käsittelemään Oppiarvollisen Väestön Yläkomiteassa mutta takaan, että voitte alkaa jo tässä vaiheessa etsimään itsellenne uutta työpaikkaa. Poistukaa.

Halvekseinen otti sisäisen puhelimen, valitsi lyhytvalinnan ja totesi:

- Vapauttakaa Murtosen ja Vernäisen pidättämät etnisesti edistykselliset henkilöt välittömästi. Ja laittakaa viesti Lakilypsämistoimisto Koukku & Ketkuiselle että voivat tehdä asiakkaittensa puolesta rikosilmoitukset sekä korvausvaatimukset rasistisesta ja näin ollen perusteettomasta pidätyksestä ja sen aikaan saamasta laittomasta vapaudenriistosta.

Puhelun loputtua Halvekseinen totesi Vuokkoselle:

- Korvausvaatimusten myötä noilta jätkiltä menee asunnot vasaran alle. Mutta onpahan siinä toimiva pelote muille. Oppivat jätkät miettimään kolmekin kertaa ennen kuin tekevät rasistisen pidätyksen.

Tampereen Yliopistosta valmistunut poliisipäällikkö Halvekseinen ei ajatellut asiaa niin että kahden miehen ja heidän perheittensä elämää vaikeutettiin olennaisesti. Ehkä tuhottiinkin. Sitä sai mitä pyysi ja jos ei onnistunut haistamaan ajan henkeä niin kärsikööt kipeänään.  Olihan selvää että poliisi laitoksena ja järjestelmänä tuli puhdistaa vanhan toksisen maskuliinisuuden malleista ja kaikista rasismin muodoista. Niistä piilevimmistäkin. Halvekseinen oli ylpeä voidessaan olla osa sitä idealismin etujoukkoa joka teki Suomesta toisenlaisen, entistä paljon, paljon paremman ja turvallisemman maan.

Oli niin hyvä olla kun tiesi olevansa absoluuttisen oikeassa. Osana muuta edistyksellistä virkakoneistoa.



Lukijalle: Tällä kertaa ei kyse ollut suinkaan pelkästään kirjoittajan dystooppisesta mielikuvituksesta vaan kyseinen lakiesityson pantu vireille Berliinin osavaltioparlamentissa missä se mitä todennäköisimmin menee läpi. Aloitteen tekijänä ovat ketkäs muut kuin vihreät. Ja koska kaikki hulluimmat ideat tarttuvat suomalaiseen tiedostavaistoon niin kuin takiainen villapaitaan tai hernesoppa viiksiin niin voimme varmaan odottaa täälläkin jatkossa jotain samanlaista.

Kiitokset vinkistä Huru-ukolle. Ja hyvää, aina entistä tiedostavampaa kesäkuuta kaikille.

YKÄ, LÖTJÖNEN JA PEILIKUVAMAAILMA

$
0
0

Huitsinnevadan Örnätjärvellä oltiin siirrytty lopultakin kesäiseen moodiin. Lätisevä räntätalvi oli kai ollut pahalla päällä siitä ettei se ollut oikein missään vaiheessa päässyt kunnon pakkasvauhtiin ja niinpä se oli murjottanut koko kuluneen kevään pitäen lämpötilan alhaalla sekä ruiskien aika ajoin räntää ja rakeita. Kun se oli huomannut että huitsinnevadalaiset eivät vähästä hätkähdä vaan jatkoivat elämäänsä niin kuin ennenkin se varmaankin totesi että anti ollakseen ja antoi lopultakin periksi keväälle joka päätti tällä kertaa jättää itsensä välistä ja muuttaa itsensä saman tien kesäksi.

Alkavaa kevättä tai kesää olivat viettäneet myös Perskeleitten talosta pihan halki saunatauollaan kohti grillikotaa suunnistavat perus-, jatko- ja erikoistumisrumat käppäukot/setämiehet Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka polttelivat siinä kulkiessaan voimasavuke Bostonit. Toverukset olivat aikaisemmin päivällä olleet riistatalkoissa, toisin sanoen istuttaneet eräälle syrjäiselle Kakapaakapankaka-pinkanpänkäkän Salolla sijaitsevalle kesantopellolle Son Lönsöniltä saatua mainiota Äkkölämäkölän transfobista slurria. Sehän oli tunnetusti riistaeläinten, erityisesti kaakanoitten mieleen.

Grillikodassa Ykä oli kasannut kotaan valmiiksi puut ja laittanut alle tuohia ja kiehisiä. Tuli syttyi tutusti ritisten ja muuttui pikkuhiljaa kasvavaksi liekkien huminaksi jota säesti 2 x knirsk kun miehet avasivat tölkilliset raikasta Tsuhnan Kostoa. Kodan vieressä olevassa pensaassa muutama ainoastaan Pinnanmaalla asustava temmitiainen ihmetteli että mitähän nuo jätkät oikein tusaavat. Sitten ne  painuivat hoitamaan omia bisneksiään. Eivät ne tarvinneet enää Perskeleitten lintulautaa sillä saatavana oli hyvää, proteiinipitoista öttiäis- ja pöppiäisevästä. Lötjönen otti tuhdin kulauksen ja totesi sitten:

- Minä sitä olen kuule ajatellut tätä maailman menoa viime aikoina vähän niin kuin islamilaisesta näkökulmasta.

- Jaa. Että ihan islamilaisesta. Meinasikkos sitten joutessasi rauhauskovaiseksi pätkähtää ja ryhtyä sotaisaksi? Lähteä vaikka niille hiekka-aavikoille joilta tällä hetkellä niitä rauhanuskovaisia köijätään Suomeen? Ettet jopa alkaisi vääräuskoisia päitä leikkelemään? Ählämpä vuan hyvinniin, sähläm. Hä? Mitä hä?

- Nääh, enhän minä semmosta. Ne on hullun touhuja ne semmoset. Minä olen vaan miettinyt asioita ja niitten tarkoitusperiä nimenomaan islamilaisten maitten johtajien synvikkelistä.

- Tuo vaatii täsmennystä. Etten sanoisi selitystä. Sanoisin jopa että analysointia jos olisin yliopistollinen yhteiskuntatanhuaja mutta onneksi joku tuntematon kaikkivaltias on minut sentään siltä vitsaukselta säästänyt. Vaikka muita vitsauksia riittääkin. Sinä aamuna jos meikäläistä ei mistään paikasta kolota niin täytyy käydä hakemassa postilaatikosta Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti ja katsoa että onks se meikäläisen kuolinilmoitus siinä.

Lötjönen myönsi osaltaan että joo, paikat natisee ja kohtahan tässä ollaan kelan ja kuopan puolessavälissä joka tapauksessa. Sitten hän otti uuden Tsuhnan Koston pienestä kenttäjääkaapista jonka piti kylmänä edellisenä kesänä tontille asennettu Läjä-Tek Oy:n valmistama maakylmyysimuri. Hän otti hörpyn, piti pienen taidepaussin ja sanoi sitten:

- Täytynee aloittaa kysymyksellä. Mietipä, mitä suurelle osalle Eurooppaa tapahtuu jos tämä pääosin islamilainen haittamaahanmuutto kasvaa, pysyy ja paranoo? Niin että sille ei panna minkään sorttista toppia?

- Eipä hänessä ole paljon miettimistä. Seurauksena on kaaos, anarkia, nälkä ja kaikenkaikkinen maanosan kokoinen katastrofi. Jo senkin vuoksi mitä demografia kertoo. Ruokittavien suitten määrä ruokkijoihin nähden kasvaa liian suureksi ja laarista loppuu perunat. Se tapahtuu jossain vaiheessa ilman haittamaahanmuuttoakin mutta kyseinen kansanvaellus toteuttaa sen turbovaihteella. Anarkia on yhdeksän syömättömän aterian päässä, sanovat jotkut ja epäilemättä ovat oikeassa. Ja siks toiseks jo ennen sitä on odotettavissa täysin ennakoitavissa oleva Libanon-ilmiö ja siinä vaiheessa länkkäritkin alkavat ampua takaisin. Jos haluavat pysyä hengissä. Joka tapauksessa jälki on karua huomattavasti rumempaa ja silloin Euroopan elinkeinoelämän luukulle tulee lappu jossa seisoo että ”Suljettu. Avataan syssymmällä. Ei tosin tiedetä että minä vuonna”.

- No just näin. Ja mietipä tämän jälkeen islamilaisten maitten johtajia. Sellaisia, joilla järki pelaa, hoksa toimii ja lanttu leikkaa. Jos niitä on olemassa, sillä varauksella tietysti.

- Hjuu… lanttu taitaa kumminkin olla halal… mutta hitto joo. Alanpa päästä jyvällen. Ne fiksut johtajat tuumisivat ensikseen että mitäs näillä meidän omilla islamilaisilla valtioilla itse asiassa oikein onkaan. Sellaista vientituotetta. Joka kiinnostaa muita. Ja jolla pidetään valtio edes jotenkin läjässä. Ja ne hoksaa että eihän meillä ole muuta kuin sitä mustaa mönjää, taateleita ja pirusti ylijäämäporukkaa. Sitten ne miettisi että mitäs me oikeastaan itse osataan valmistaa. Ja tunnustaisivat että ei oikeastaan yhtään mitään. Muuta kuin niitä taateleita ja sitä ylijäämäporukkaa. Se musta mönjäkin on valmistunut itsestään hyvin kauan aikaa sitten. Kaikki kehittyneempi tuodaan, no, pääosin sieltä Euroopasta joka meni just äskön haittamaahanmuuton seurausten takia hutoi. Ja silloin ne hoksaa että kamelikuskin taito taitaakin taas nousta arvoon arvaamattomaan vaikka sellainen ei ollut tarkoitus. Kas kun ei sitä öljyäkään paljoa voi viedä kun ei ole ostajia. Eikä siks toisekseen ole varaosiakaan pitämään öljykenttiä kunnossa. Varsinkin jos se Eurooppaan viety islamilainen ihanuus leviää muuallekin.

- No just näin! Käppäukkohan osaa ajatella. No, ei kai se käppäukko muuten oliskaan. Ja jos niissä islamilaisissa maissa olis niitä fiksuja johtajia niin mitä ne tekis nyt Herran vuonna 2020 eli Allahin vuonna 1441 tai jotain sinnepäin?

Ykäkin otti uuden Tsuhnan Koston ja vastasi:

- No nehän tuumis tietysti että tälle negatiiviselle kehitykselle pitää panna stoppi. Tai fiksuina ne olisivat pyrkineet estämään tuon kehityksen jo aikaa sitten. Niin kuin muuten tekivät ne demokratian nimissä syrjäytetyt ja pääosin nirhatut islamilaisen maailman diktaattorit aikanaan. Taitaa olla niin että niitä tarvittaisiin vieläkin siellä päin maailmaa. Ne saivat sentään maansa jotenkuten toimimaankin. Tietyt maat ja kansat kuin eivät toimi kuin rautasaappaan alla. Saattais minihameittenkin myynti taas elpyä. Nyt minihameitten kanssa on siellä vähän heikompaa kun Säkkiväline rulettaa. Ja suosikkibändikin on Throwing Stones.

- Yep. Mutta tekevätkö ne nykyiset johtajat islamilaisissa maissa niin? Esittävätkö ne huolestuneisuutensa? Varoittavatko ne Eurooppaa? Pyrkivätkö ne muuttamaan tilannetta?

- Eivätpä pyri. Se yks Örkömankin vai mikä perkele sen jätkän nimi olikaan siellä Turkissa olis oikein tuuppaamassa Euroopan täyteen tulijoita. Ja kunhan korona taas asettuu niin senhän se tekeekin.

- Josta herää kysymys: Olisko niin, että nykyisille islamilaisille johtajille on ihan yks ja monta vaikka jäljellä ei olis kuin raunioita, tomua ja tuhkaa kunhan ne rauniot kumartavat heidän mielikuvitusjumalaansa?

- Eipä tuossa oikein muuhun johtopäätökseen voi päätyä. Mikä johtopäätös on vähän perkeleen pelottava. Ja siitä taas seuraa jatkokysymys: Kumpi on vaarallisempi? Fundamentalistinen islamilainen fanaatikko vaiko suomalainen suvaitsevais-tiedostava henkilöoletettu joka kiven kovaan väittää että fundamentalistinen islamilainen fanaatikko ei ole fanaatikko ensinkään vaan se on ihan samanlainen pohjoismaalainen lällydemari kuin me pottunokatkin?

- Epäilemättä se suomalainen suvaitsevais-tiedostava henkilöoletettu on meille suomalaisille vaarallisempi. Kas kun se on päässyt valtaan niin se laskee sen fundamentalistisen islamilaisen fanaatikon tänne Suomeen elätettäväksi ja pitää sitä fanaatikkoa kyseenalaistamattomana itseisarvona jolla on meille suomalaisille jotain tärkeää ja välttämätöntä opetettavaa. Ja me suomalaiset joudumme sitten elämään täällä niitten molempien oikkujen ja unelmien mukaisesti.

Ykä laittoi tulee muutaman klapin lisää odottelemaan seuraavaa saunataukoa ja jatkoi Lötjösen ajatusta:

- Näin. Meihin kohdistuu uhka joka ei edes kiistä olevansa uhka. Mutta meillä vallassa olevat ammatti- ja tapauneksijat määräävät valtansa perusteella että uhkaa ei saa nimittää uhaksi koska se ei ole heidän mielestään uhka vaan mahdollisuuden ja velvollisuuden sekoitus ja se ainoa oikea uhka ovatkin ne ihmiset jotka varoittavat uhasta ja vieläpä – mokomat paskat – aivan perustellusti. Eiköhän tää ajatus vaadi ennen seuraavia löylyjä tuhdin moukun bönjakkia?

- Näin on. Otetaan sille ilolle että me täällä Pinnanmaalla voidaan vielä asua oikeassa maailmassa. Maailmassa, jonka utopistien peilikuvamaailma haluaisi nielaista. Se peilikuvamaailma jossa valhe on totuutta, mielettömyys viisautta ja realismi rikollista.

Lehtokurppa kävi antamassa miehille säännöllisen jokailtaisen kurp-kurp-kurp-twit-aikamerkkinsä. Se teki sen hengästyneenä. Vähän kuin sanoen että sori jätkät, oli lehtokurpan bisneksiä ja meinasin myöhästyä tästä postauksesta. Tuttu pihakorppi puolestaan katseli pihakuusen latvasta pää kallellaan kun miehet löntystivät taloon ja saunan savupiipusta alkoi hetken kuluttua tulla paksumpaa savua. Ehkä korppikin tajusi että täällä syrjässä niin korpin, lehtokurpan kuin ihmisen oli kovin hyvä asustaa. Minnekäs sitä kotoaan lähtisi?



Viewing all 1927 articles
Browse latest View live