Quantcast
Channel: Yrjöperskeles-blog
Viewing all 1922 articles
Browse latest View live

KAHDESTOISTA EPISTOLA

$
0
0

On jälleen tullut aika panna punavihreät vinkkelitossut heilumaan ts. antaa  puheenvuoro voiman valoisalle puolelle eli tietysti suvaitsevais-tiedostavalle väestönosalle. Täytyyhän heidän saada äänensä kuuluviin myös täällä voiman pimeällä puolella sillä on toki hyvä tietää mitä he ajattelevat. Merkillepantavaa on se, että vauhti vain jatkuvasti kiihtyy joten tähänkään kahdenteentoista epistolaan ei olla saatu kuin pieni osa alaleukaa väpättävästä tiedostavasta viisaudesta. Siirtynemme pidemmittä puheitta ruohikoille jossa leijonat ja lampaat asustelevat yhdessä kaikessa rauhassa mättäen kitusiinsa härkäpapua ja nyhtökauraa.

*

Siirrytään alkuun selitteläätiön ja soveltavan spedestiikan asiantuntijoihin jotka opettavat rahvaalle oikeaksi tulkittua demokratiaa. Kesäkuussa Helsingin Pravda kampanjoi kovasti sovelletun demokratian puolesta ja sen myötä halusi että demokraattisten vaalien tulokset Yhdysvalloissa mitätöidään demokratian nimissä epädemokraattisesti. Avuksi HelPrav etsi erään amerikkalaisen professorin joka kaiveli bensaa unelmilleen jopa Lapuan Liikkeen ajoilta tosin historiaa hieman muunnellen:

”Harvardin professorit: Trumpin voi kaataa, jos republikaanit tekevät kuten presidentti Svinhufvud 1930-luvulla Suomessa.”

”Myös Yhdysvalloissa maltillisen oikeiston täytyisi kerätä omanarvontuntonsa riekaleet, unohtaa hetkeksi puoluepelin lyhyen aikavälin tavoitteet ja muodostaa yhteisrintama demokraattien kanssa. Kyse olisi ohimenevästä ja opportunistisesta liitosta, jolla olisi vain yksi tavoite: savustaa Trump, demokratian irvikuva, ulos.”

Kyseinen professori ei tainnut oikein hahmottaa että Svinhufvud oli laillisestivalittu presidentti joka ei syrjäyttänyt itseään virastaan vaan joka tukahdutti laittoman vallankaappausyrityksen. Professori puolestaan haluaa että laillisesti valittu presidentti syrjäytetään laittomasti. Mutta kun halutaan oikeaoppiseen poliittiseen viitekehykseen sopivia tuloksia ei yksityiskohtiin eikä menettelytapoihin tarvitse takertua.



*

Juhannusterveisiä niin suomalaisille kuin itä-eurooppalaisille lähetti Ylikansallisen Globoomuksen veteraanipolitiikko Pertti Salolainen. Terveisten pohjana oli se, ettei federalismiin uskova Salolainen tykännyt ensinkään siitä että Itä-Eurooppa ei halua itselleen samanlaista haittamaahanmuuttajavyöryä kuin Länsi- ja Pohjois-Eurooppa. Terveisissään globoomuslainen Salolainen myös kiteytti sen kannan mikä hänen puolueellaan on kansalliseen itsemääräämisoikeuteen:



Samanlaista kantaa kansojen itsemääräämisoikeuteen edusti aikanaan eräs valtio joka nojasi sirppiin ja vasaraan. Muistutettakoon nuorempia että kyseinen kokoomuspuolue tunnettiin aikanaan puolueena jonka mielestä itsenäisyys oli Suomelle elintärkeää. Tunnettiin jopa kypäräpappipuolueena. Nuoremmat lukijat tuskin muistavat.

*

Ei ole tietenkään epistolaa ilman Mikael Jungneria joka kesäkuun lopulla jakoi meille koottuja viisauksiaan:



Hotellin respasta muistutettiin kyseiselle henkilöoletetulle että nuoret sukupolvet saattavat sanoa: ”Hei, afrikkalaiset siittivät maailman tähän kuntoon mutta siihen ei Jungner puuttunut. Miksi olisikaan sillä eihän hän sillä saanut ruokittua egoaan. Jotkut suomalaiset meinaan kuuntelevat tuollaista pelleä. Afrikkalaisista ei yksikään”. Hotellin respasta esitetään myös muistutus Hjallis Harkimolle: jos meinaat todellakin muuttaa suomalaista poliittista kenttää niin ehkä kannattaa miettiä keitä hankkii kaverikseen.

*

Kesäkuussa myös Helsingin Pravda jatkoi arvostetun tyyli- ja tilannetajunsa esittelemistä:



Muistutettakoon että kyseinen Trump on laillisesti valittu Yhdysvaltain presidentti. Se, että haittamedia ei vieläkään ymmärrä että Yhdysvaltain presidentinvaalit vaalit käytiin jo kertoo siitä että poliittispohjainen hahmotushäiriö lienee välttämättömyys päästä kyseisen vallankäyttäjän toimittajaksi. Minkälainen meteli muuten olisi noussut Obama / apina-kuvaparista?

*

Kun siirryttiin heinäkuun puolelle niin haittamedian uskollinen jäsen Aamulehti jatkoi Helsingin Pravdan sovelletun demokratian linjoilla. Kyseinen aviisi oli huomannut että naapurimaassamme ruotsidemokraatit olivat lisäämässä kannatustaan. No, sehän ei käy päinsä joten Aamulehti totesi parhaan pravdalaisen demokratiakäsityksen mukaisesti:

Ruotsin olisikin aika astua radikaalisti uuteen aikaan ja mallintaa tavallaan suomalaista ja saksalaista ratkaisulogiikkaa. Maltillisten porvarien ja sosiaalidemokraattien on pystyttävä kokeilemaan ruotsalaisittain täysin ennennäkemätöntä sinipunayhteistyötä – vaikka vain demokratian pelastamisen nimissä.

Hotellin respassa oletetaan että demokratiaa ollaan mainitulla tyylillä pelastamassa vielä siinäkin vaiheessa jos kansallismielisillä on 49% äänistä. Ja sitten jos käy niin kuin Itä-Euroopassa, Itävallassa ja Italiassa niin jäljelle jää tietysti mahdollisuus itkupotkuraivareihin. Eli tiedostavan käsityksen mukaan aidossa demokratiassa sallitaan vain tietyt, tarkkaan ennalta määritellyt ja tietenkin vihervasemmistolaiset mielipiteet. Hotellin respassa ymmärretään demokratia hieman toisella -  ehkä enempi perinteisellä –  tavalla mutta meiltähän ei kysytä.

*

Täytyyhän tähän epistolaan tietysti ottaa mukaan myös vihreitten Juri Andropov Ville Niinistö jolla menee sekaisin niin maantiede, ikä ja ennen kaikkea hädän taso:



Niinistö hieman laajentaa hädänalaisen lapsen määritelmää mutta kun maailmaa pelastetaan (ts. sen aikuisikäistä miespuolista ylijäämäväestöä siirretään elätettäväksi mantereelta toiselle) ei tietenkään takerruta häiritseviin yksityiskohtiin. Kyseinen Ville Niinistö on muuten hyvin pelottava ihminen. Utopistinen idealisti joka samalla uskoo tiukkaan valvonta- ja kontrolliyhteiskuntaan. Antaisitko kyseiselle miehelle ehdottoman tuomiovallan? Hänen seuraajansa Touko Aalto on puolestaan vienyt puoluetta hieman enemmän vasemmistoliittolaiseen bailu- ja pervoilusuuntaan. Varsin onnistuneesti:



Jos joku ei siis tiedä niin kyseisessä päälärissä on kolme heppua.

Tällä hetkellähän Touko on hieman uupunut joten hän lepäilee saikulla. Hotellin respassa veikataan että vihreissä on alkamassa sisällissota taistolaisten perillisten ja elämäntapabailaajien välillä. Voitti sodan kumpi osapuoli hyvänsä niin sen häviäjä on suomalainen veronmaksaja joka elättää taistelun molemmat osapuolet. Pervoilu-bailaamispuolelta voi tuoda vielä esille kyseisen Touko Aallon puolison/hoidon/whatever eli Iris Flinkkilän joka toimii ihmisoikeusleikkipartisaanina seuraavan asian tiimoilta:



Allekirjoittanut eli – ei sinänsä niin hurjan – nuoruutensa 1980-luvulla mutta jo silloinkin jokainen sai panna niin paljon kuin halusi. Enkä muista että seksiin oltaisiin silloinkaan suhtauduttu kovin negatiivisesti. Mutta paras ihmisoikeusaktivismi on tietysti turvallisissa olosuhteissa tehtyä kevytihmisoikeusaktivismia. Flinkkilän asiaa voisi verrata siihen että joku naispoliitikko ottaa ohjenuorakseen vuonna 2018 että ”suomalaisille naisille on sallittava mahdollisuus ajaa ajokortti”.

*

Kesäterveisiä tarjosi turkulaisille myös rikollisjärjestö SPR näissä merkeissä:



Niin että älkää vaan kertoko kenellekään. Mainittakoon että se Turun terroristimurhaaja oli myös ”ihminen jolla ei ollut oleskelulupaa Suomeen”.

*
Niin kuin lukija varsin hyvin tietää, Suomessa korkeisiin asemiin pääsyn edellytyksenä on kahden vuoden ylimääräinen yliopistollinen kurssi yhteiskunnallisen hahmotushäiriön kehittämisessä ja omaksumisessa. Esimerkkejä on n + 1 mutta esitellään yksi tuoreimmista eli STTK:n puheenjohtaja Antti Palola joka tekee diplomityönsä hahmotushäiriössään (saavuttaen lauttatuur-arvosanan):

Oli maahanmuutosta mitä mieltä hyvänsä, Suomi ei modernina kansainvälisenä hyvinvointivaltiona ja EU:n jäsenenä voi vetäytyä vastuustaan. Ratkaisumme ei myöskään voi olla impivaaralainen eristäytyminen ja rajojen sulkeminen. Ratkaisu on asiallinen politiikka.

Tällainen tavallinen – hahmotushäiriökouluttamaton – tyyppi ymmärtää että rajavalvonta (tyyliin vaikka 1980-luvun Suomi) ja pohjois-korealainen eristäytyminen ovat kumminkin kaksi eri asiaa. Palola jatkaa diplomityötään ja toteaa:

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia turvaamaan huoltosuhdetta ja hyvinvointipalveluita.

Raappahousujätkä esittää kaksi kysymystä:

1. Missä vaiheessa se vastuu muuttui voimavaraksi?

2. Kuinka kaksikymppisenä suoraan eläkkeelle siirtyvä ulkomailta tänne tuotu jätkä parantaa suomalaista huoltosuhdetta?

Johon Palola varmaankin toteaa että älä sinä kouluttamaton jätkä puutu asioihin joista et hahmotushäiriöttömänä mitään ymmärrä.



Ei se vaan sammu vaikka kuinka bensaa kaadettaisiin.

*

Pannaan sitten vaihteeksi hieman vasemmistolaista partisaaniromantiikkaa ihan asian puhtaan esteettisen kauneuden vuoksi:



”Kun uljaat punakaartilaiset marssivat niin työväki iloitsee ja lahtarin sydän vapisee”.

*
Kun siirryttiin elokuun puolelle niin muotiin tuli tiedostava Elin-challenge:



Kyseessähän oli ruotsalaisen myöhäis- ja pysyväisteinin kehittämä egotrippi jossa mennään matkustajalentokoneeseen, seistä nakotetaan pystyssä, kieltäydytään istumasta ja pyritään tällä tavoin estämään koneessa olevan elintasosiirtolaisen pakkopalauttaminen. Elin-challengeen vastasi myös vihreitten lainsäädäntösihteeri [sic] Aino Pennanen joka mitä varmimmin varmisti touhullaan itselleen valinnan kansanedustajaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa:



Kyseisen Pennasen kannalta oli tietysti hieman noloa että kun hän vaati muitakin matkustajia osallistumaan partisaanilarppaukseensa oli kommentti että seiso keskenäsi. Seisomaan eivät nousseet edes kyseisen naisoletetun mies eikä lapsi. Hotellin respan mielestä Elin-challengeen voisi yhdistää myös etälamautin-challengen jolla partisaanileikkiin saisi hieman aidompaa tuntua. Kun leikitään niin leikitään sitten kunnolla. Bailuvihreä Touko Aalto totesi tietysti asian tiimoilta sen muodikkaan kortin pöytään läiskäisemällä:

Suuri enemmistö on hiljaa, mutta tilanne muuttuu, kun muutama ihminen nousee vastaan. Asioilla ei ole suoraa yhteyttä, mutta natsi-Saksassakin kaikki toimet olivat laillisia.

Tähänhän sitä täällä voiman pimeällä puolellakin pyritään mutta Touko ei sitä oikein hahmota. Meinaan, rikollisten tuominen Suomeen laillisesti ei meille oikein kolahda. Niitten poistaminen maasta laillisesti on vähän eri juttu. Kyseinen wanna be hijacker-Pennanenhan muuten kehitti käyttöön termin ”sankarijuristit”:



”Sankarijuristit” eli tyypit jotka laskuttavat veronmaksajilta tolkuttoman summan riihikuivaa auttaakseen laittomia elintasosiirtolaisia pysymään Suomessa vuodesta toiseen valitusten ja uusien valitusten muodossa. Hotellin respassa keksittäisiin rahoille huomattavan paljon parempia sijoituskohteita.

*

Muistaako kukaan 1970-luvun Pirkkalan monisteen ja sen myötä yritetyn neuvostomallisen koulujärjestelmän? Varmaankin osa muistaa ja niin se muistetaan hotellin respassakin. Niin sen muistaa myös selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan ekspertti Heikki Hiilamo ja hänhän muistaa sen perusperiaatteita suurella lämmöllä:

Vihdoin eri puolilla maailmaa – viimeksi Isossa-Britanniassa – on herätty siihen, että sosiaalista mediaa on säänneltävä. Sääntely lienee välttämätön, muttei riittävä ratkaisu demokratian pelastamiseksi.

Sosiaalisen median keskustelukulttuuri kaipaa täysremonttia, jonka pitäisi alkaa jo siitä, miten lapsia opetetaan kirjoittamaan ja miten aikuisten tehtävä on toimia hyvänä esimerkkinä myös sosiaalisessa mediassa.

Miettikääpäs hei mitä toi jätkä sanoi. Oikein ajatuksella. Hotellin respassa on mietitty myös ja täällä lasten aivopesu nähdään yhtenä rikoksista suurimpina. Pirkkalan monisteen hengessä elettiin myös eräässä tamperelaisessa (no missäs muuallakaan) koulussa jossa oppilaat laitettiin tekemään monikultturistisia ryhmätöitä. Asiasta tuohtuneet vanhemmat ottivat yhteyden Laura Huhtasaareen joka julkaisi erään ryhmätyön ja tästä nousi tietysti taivaankorkee älämölö koska kuvassa näkyivät oppilaitten etunimet. Kyseinen koulu oli kylläkin julkaissut saman kuvan instagramissa jo yli puoli vuotta aikaisemmin:



Palefacekin diggasi ryhmätyöstä ja se takaa jo itsessään laaduttomuuden. Jos unohtaa vihervasemmistolaisen uhriutumisen niin tuohan on sinänsä varsin tökerö ja amatöörimäinen teos jossa syytetään tietyn poliittisen puolueen edustajia suorastaan murhista. Sinänsä sen voi oikein hyvin antaa anteeksi koska tekijät ovat teini-ikäisiä. Mutta vihervasemmistollahan teini-ikä jatkuu aina eläkkeelle ja muuttuu sitten teinidementiaksi joten tavallaan kyseistä viritelmää voi nimittää haittamedian normikamaksi. Niin muuten, kyseinen kuva oli siis nimineen kaikkineen instagramissa helmikuusta 2018 saakka. Sitten kun kohu alkoi ja Hommaforumilla hoksattiin asia niin kuinkas kävikään?



Jos ne ei hoksaiskaan…

*

Tietääkö lukija henkilöoletetun nimeltä Oula Silvennoinen? No, hänhän on filosofian tohtori. Mikä sinänsä on merkityksetöntä. They really grow on trees nowadays. Mutta hän on myös henkilöoletettu jolle näkemystensä vuoksi on sallittu sellainen avautuminen mitä kansallismielisille ei sallita. Vai minkäslaisen kuvittelisitte reaktion olevan jos joku kansallismielinen pläjäyttäisi tämän mutta hieman toisessa poliittisessa viitekehyksessä:



*

Ja laitetaanpas sitten priorisoitua maanpuolustusmeininkiä viikinkien maasta Ruotsista:



Siitähän ei ole montakaan vuotta kun ruotsalaiset naissotilasoletetut henkilöoletetut saivat aikaiseksi sen että Ruotsin jostain sotilasvaakunan leijonasta saatiin ruunattua munat pois kun ne loukkasivat naisoletettuja maskuliinisuudellaan. Sen jälkeenhän onkin todettu että ruotsalaiselle sotilaalle ei antaudu enää kukaan. Miehille ei ilkeä ja naisille ei uskalla.

*

 Ja kun nyt viikinkien maassa ollaan niin laitetaan vielä ruotsalaista eduskuntavaalikamppailua jota esittelee paikallisen keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööf:



Ählämpä vuan hyvinniin, sähläm. Ruotsalaiset järjestelmäpuolueet tietävät mistä ne saavat ääniä joten kyseisiä äänestäjiä täytyy ehdottomasti hankkia lisää. Kunnes niitä on enemmän kuin ruotsalaisia. Mites se Michael Jackson lauloikaan… Annie are you ok… ja Annien linjaa tullaan epäilemättä näkemään myös Suomen 2019 eduskuntavaaleissa.

*

Käydäänpä sitten Suomen puolella ja näytetään mitä suomalaisille lapsille opetetaan ympäristöopin tunnilla:



Muuttuu niin, mutta mihin suuntaan? Aikanaan, silloin kun eräs Ykä kävi koulua niin ympäristöoppi keskittyi eläimiin ja kasveihin ja ihmiset sekä yhteiskunta käsiteltiin kansalaistaidossa joka on kouluista aineena lopetettu. Kai se on vaan niin että kehitys kehittyy. Vai voisiko sanoa että mukautuu vallitsevaan todellisuuteen jossa ihmisen ja eläimen raja hämärtyy?

*

Elokuussa kävi myös selville että valtiovallalle ei riittänyt vuonna 2015 tulleet 35.000 ullatusläpsyttelijää vaan se ilmoitti varautuvansa sataantuhanteen. Toistan: sataantuhanteen. Joissain ns. asiantuntijoitten spekulaatioissa puhuttiin jopa miljoonasta. Ehkä tässä tapauksessa kuva riittää kommentiksi:



Luonnollisesti epistolassa täytyy esittää myös feminististä voimaantumista jota tässä esittää Vaasan yliopiston ämmäporukka joka on keksinyt itselleen huikeaa mielikuvitusta osoittavan nimen ”Tussuteatteri”:



Mikähän kumma noilla feministeillä on kun ne ovat niin kovasti jumittuneet tuohon sukupuolielimeensä ja sen julkiseen mainostamiseen? Toki me miehetkin tiedetään että niillä on jalkojensa välissä sellainen. Tietysti väkivallalla uhoaminenkaan ei ole niille vierasta mutta siitä ei tartte välittää sillä kyllähän se munille potkiminen jää niiltä tekemättä. Kunhan uhoavat. Turvallisissa olosuhteissa. Jotka olosuhteet muuten näille feministeille takaavat miehet.

*
Elokuussa Ruotsissa väärinymmärretty voimavara ei varsinaisesti aloittanut autojen polttamista vaan jatkoi sitä niin kuin aina ennenkin. Tällä kertaa autoja poltettiin kerralla niin paljon että pienimuotoinen sodankäynti ylitti suomalaisenkin uutiskynnyksen. Syitä asiaan tietysti etsittiin mistä etsittiin mutta ei tietenkään siitä oikeasta syystä.



Surullisenkuuluisalla Annie Lööfillä oli jo aikaisemminkin oma ratkaisunsa ongelmaan:



Hotellin respassa mietitään että olisi hyvin mielenkiintoista saada viettää puoli tuntia kyseisen Lööfin pään sisällä mutta ehkä siinä aivoinfaktin vaara olisi liian suuri. Sitä voisi verrata putoamiseen mustaan aukkoon ja sieltähän ei ole paluuta.

*

No voi hemmetti. Kesäkuusta aloitettiin eikä olla edes vielä syyskuussa. Ja juttu on jo pitkä kuin nälkävuosi. Mutta tähän loppuun on hyvä muistuttaa siitä kuinka valtiovaltamme suhtautuu terroristin murhaamiin suomalaisiin. Sen sanoi selkeästi Ylikansalliseen Globoomukseen kuuluva Turun kaupunginjohtaja Minna Arve:

Kunnioitamme uhreja ja auttajia työskentelemällä joka päivä turvallisuuden, kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi yhdessä muiden viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.



Hotellin respassa ei oikein osata kuvitella suurempaa haistattelua suomalaisten turvallisuutta kohtaan. Samaa haistattelua jatkoi koko järjestelmä. Sen viesti oli:

Ei muistella.

Ei aiheuta toimenpiteitä.

Ei tarvitse puhua.

Ei tarvitse ajatella.

Miksi tarvitsisikaan? Sillä järjestelmä itsessään on syyllinen noihin murhiin. Kyseinen jätkä oli saanut oleskeluluvalleen hylsyn. Ja hän sai kulkea vapaasti. Hän sai liikkua suomalaisten koululaistenkin keskuudessa. Mitä kultaista vasikkaa järjestelmämme palvoo? Ja millä hinnalla?

No, tässä kaikki tällä erää. Jatketaan kolmannessatoista epistolassa.




JOTAIN IHAN MUUTA LVII

$
0
0

Eli lisää toksista maskuliinisuutta



Antero Lärvänen ja Veikko Vopakki käsittelivät hiljattain aihetta ”toksinen maskuliinisuus”. Koska epäilemättä kuulun itsekin toksisen maskuliinisuuden piiriin ja yksi sen selvä merkki on kiinnostus aseisiin ja – Herra nähköön – metsästykseen niin toiminpa toksisen maskuliinisesti ja laitan tällä kertaa listan tyylikkäistä aseista. Keskityn pääosin käsiaseisiin mutta mukana on myös joitain ryhmäaseita. Mahtaakohan joku Pekka Sauri toimikuntineen vieläkään tajuta että mitä eroa niillä on? Listan aikajana alkaa historian hämärästä ja loppuu kakkosrähinän loppuun keskittyen pääosin juuri kakkosrähinässä käytettyihin aseisiin. Kirjoituksessa keskitytään aseitten ulkonäköön ja mielikuviin, ei teknisiin ominaisuuksiin. Muuten kirjoituksesta tulisi pitkä kuin nälkävuosi. Eihän se tietysti ihan lyhyt ole nytkään. Historian hämärästä täytyy tietysti esitellä ihmiskunnan ensimmäinen käsiase eli nuija. Oheisessa kuvassa esittelen nykyisin hyvin tunnetun nuijan:



Kyseinen nuija on tietysti hyvin paljon vaarallisempi kuin aikanaan puusta väsätyt astalot mutta kehitys kehittyy aseteknologiassakin. Siirrytään historiassa nuijasta paljon kauemmas eteenpäin ja mennään villiin länteen. Pikku-Ykäkin katseli Kekkoslovakiassa silmät sirrillään Kuukauden Westerneitä jotka tietysti tuli lausua muodossa kuukauden vestneri ja tutustui niitten leffojen kautta kahteen legendaariseen lännenmiesten aseeseen. Ensimmäinen oli Colt Single Action Army-revolveri joka tunnetaan lähinnä nimellä Colt Peacemaker:



Ja toinen yhtä legendaarinen oli tietysti vipulukkoinen ja putkimakasiininen Winchester-kivääri. Valokuvan aseessa ei ole patruunoita sillä John vei ne:



Lännenleffojen perusteella juuri noita aseita käytettiin siellä viljalti mutta sehän on tietysti eri asia että oliko oikeasti näin. Saattoihan siellä olla ihan muitakin pyssyjä. Nuo vaan näyttivät elokuvissa juuri oikeilta länkkäreitten pyssyiltä. Jos pysytään vielä 1800-luvulla niin esille pitää ilman muuta nostaa nykyaikaisen konekiväärin esi-isä eli Gatling-gun:



Kyseistä myllymasiinaahan käytettiin käsikammella. Alkeellista ehkä mutta varsin vittumaista tuon aseen piippujen väärällä puolella olisi ollut olla. Siirrytään (kirjoituksessa varsin vähälle huomiolle jäävään) ykkösrähinään ja esitellään siitä ranskalainen Chauchat-pikakivääri:



Tyylikkääksi aseen tekee siinä oleva melkoisen omalaatuinen lipasratkaisu joka ei käytännössä ollut oikein toimiva sillä käsittääkseni kyseisellä aseella on ammuttu hyvin harva lippaallinen loppuun ilman syöttöhäiriötä. En tunne paljon ranskankielisiä kirosanoja mutta ykkösrähinän ranskalaisilta pikakiväärimiehiltä niitä epäilemättä olisi oppinut. Siirrytäänpä sitten yhteen kaikkien aikojen tyylikkäimpään pistooliin eli Ukko-Mauseriin:



Tässä on jotain, no, otetta. Äärimmäisen tyylikäs ase. Tietysti iso ja varmaankin hankala käyttää mutta kun pistooliin yhdisti kuvassa näkyvän tukin niin ase muuttuukin tavallaan pistoolista karbiiniksi. Esille täytyy nostaa myös jo viljalti ykkösrähinässä ja sen jälkeenkin käytetty yhdysvaltalainen pistooli Colt M1911:



Asetta valmistettiin jo ennen ykkösrähinää yli miljoona kappaletta. Tarinan mukaan – jonka wikipediakin kertoo – aseen kaliiberiksi valittiin voimakas .45 ACP siksi että amerikkalaisten aikaisemmat aseet eivät oikein onnistuneet pysäyttämään pahoissa kamoissa rähinöiviä filippiiniläisiä Moro-kapinallisia. Liekö noista ajoista peräisin amerikkalaisten hinku isoihin kaliibereihin? Itse en lähde kaliiberin ”stopping poweria” sen enemmän käsittelemään. Totean vaan että kaliiberin lähtönopeus on varsin hidas, noin 251 m/s. Tietysti melkoinen möhkäle se itse luoti on ja epäilemättä kipeetä tekee jos kohdalle osuu.

Siirrytään sitten huomattavasti sirompaan pistooliin joka on mukana lähinnä siksi että se liittyy Perskeleen suvun tarinaan. Eli 6,35-millinen espanjalainen Astra-pistooli jota – niin kuin kuvasta näkyy – ei olla koolla pilattu. Kirjaimellisesti taskupistooli:



Näitä kuuskolmeviismillisiähän nimitetään Suomessa sikapyssyiksi ja eihän niillä tosiasiassa paljon muuta käyttöä olekaan. Siirrytään takaisin ykkösrähinään ja esitellään ehdottomasti mukaan kuuluva brittiläinen Lewis-pikakivääri:



Tämä tyylikäs tötsä ruiski 7,7-kaliiberisia luoteja nopeudella 550 laukausta minuutissa ja sen etu oli siinä että se oli kuusi kertaa nopeampi ja halvempi valmistaa kuin sen aikainen raskas Vickers-konekivääri. Raskaita konekivääreitä tässä kirjoituksessa on esillä varsin vähän sillä ne ovat loppujen lopuksi kaikki varsin samannäköisiä mutta täytyyhän esille tuoda suomalaisillekin hyvin tuttu Maxim M/09-21. Kyseisessä kuvassa (yksi kuuluisimpia sotiemme kuvia) suomalaiset sotilaat käyttävät kyseistä asetta Laatokan Karjalassa talvisodassa ja estävät julmasti neuvostoliittolaisten rauhanomaisten sotilassoittokuntien etenemisen:



Isä-Perskeles on niin vanhaa ikäluokkaa että hänkin pääsi ampumaan kyseisellä aseella. Isä-Perskeleen kommentti aseesta oli että sillä ampuminen tuntui äärimmäisen miehekkäältä (ehkä toksinen maskuliinisuus vaikutti jo silloin) mutta sen kantaminen ei naurattanut ikeniä ensinkään. Eli ase oli ammuttaessa raskas konekivääri ja kannettaessa helvetin raskas konekivääri.

Varsin miehekästä olisi varmasti ollut myös ampua tällä suomalaisella 7,62 ITKK 31 VKT-kaksoisilmatorjuntakonekiväärillä joka pysyi muuten suomalaisessa reservivahvuudessa aina vuoteen 1988 saakka:



Tietysti jos haluaa viedä ampumisen miehekkyyden vielä tuostakin tuplasti pitemmälle niin kannattaa tarttua tämän neuvostoliittolaisen nelipiippuisen ”urkupyssyn” kahvoihin:



Itse asiassa allekirjoittanut on tarttunut näihin kahvoihin, joskin vain museossa ja ase ei tietenkään ollut ladattu.

Samoin kuin raskaita konekivääreitä niin tavallisia sotilaskivääreitä ei tässä kirjoituksessa hyvin monta esitellä, johtuen siitä että ne ovat myös kaikki melko samannäköisiä. Laitetaan kuitenkin esille suomalaisten kannalta kaksi hyvin merkityksellistä pulttilukkoista kivääriä. Ensimmäisenä suomalaisten sotien ajan vakiokivääri Mosin-Nagant M1891 eli ”kolmen linjan kivääri”:



Ja toisena suojeluskuntakivääri ”Pystykorva” joka sekin oli pääosin tehty Mosin-Nagantin osista. Aseen kuuluisin käyttäjä oli tietysti talvisodan legenda Simo Häyhä:



Kun kerran talvisota mainittiin niin ehkä tässä välissä on hyvä ottaa ryyppy eli oikein ryyppyjen ryyppy ts. Polttopullo eli Molotovin cocktail:



Kyseisellä huikalla ei tietysti nykyisille panssaroiduille ajoneuvoille enää pärjää mutta esmes talvisodassa tämä ryyppy tankin moottorin suojaamattomaan ilmanottoaukkoon heitettynä tarjosi vihollisen panssarimiehistölle kaikkien aikojen savusaunan.

Siirrytäänpä sitten hetkeksi kakkosrähinän aikana käytettyihin pistooleihin. Ensimmäisenä kuuluisa saksalainen Parabellum P 08-pistooli jota tietysti käytettiin jo ykkösrähinässäkin:



Amerikkalaiset käyttävät kyseisestä aseesta virheellistä nimitystä Luger. Melko samannäköinen mutta koneistoltaan erilainen oli suomalainen Lahti L 35-pistooli joka toimi PV:n palveluspistoolina aina 1980-luvulle:



Mukaan täytyy ehdottomasti ottaa myös tässä blogissa aika ajoin seikkaillut neuvostoliittolainen Tokarev TT33-pistooli:



Asetta voi pitää sellaisena tylyn ja koruttoman palveluspistoolin arkkityyppinä. Lisätään vielä pari pistoolia Saksasta. Saksmannit kieltämättä osaavat muotoilun. Ensimmäisenä Walther P-38:



Ja sitten vielä Walther PPK. Eikös tämä ollut ainakin jossain vaiheessa James Bondin henkilökohtainen ase?



Niin kuin aikaisemmin tuli todettua ei tässä kirjoituksessa esitellä paljoa kivääreitä. Niitä pulttilukkoisia. Mutta joitain puoliautomaatteja kannattaa ilman muuta esitellä. Ensimmäisenä amerikkalainen M 1-karbiini:



Kyseinen ase olisi muuten aivan erinomainen kodinturva-ase. Kevyt painoltaan, kevyt rekyyliltään ja lippaassa on viisitoista oikein hyvää syytä pyytää poistumaan tontilta. Naisellekin hyvin käyttökelpoinen. Jaa, tulikos tähän taas sitä toksista maskuliinisuutta? Mainittakoon muuten että ase käytti omaa lyhyttä kiväärinpatruunaa (7,62 x 33) jo ennen kuin saksalaiset ja neuvostoliittolaiset rynnäkkökiväärit. Se oli alun perin suunniteltu takaportaille mutta rintamajoukot mieltyivät siihen hyvin nopeasti. Toinen ehdottomasti esille nostettava puoliautomaattikivääri on neuvostoliittolainen Tokarev SVT-40:



Näitähän oli suomalaisilla sotasaaliina huomattava määrä ja kyseiseen aseeseen saattaa vieläkin törmätä hirviporukoissa. Mutta siirrytäänpä sitten konepistooleihin ja esitellään ensimmäisenä kuuluisa gangsterikonepistooli eli Thompson-konepistooli. Asetta esittelee kuvassa näyttelijä Tom Hanks:



Käsitykseni mukaan – ainakin Iso-Britannian asevoimissa – konepistoolien käyttöönottoa hidasti ajatus ”ei me mitään gangsteriasetta tarvita”. Ajatus osoittautui hyvin vääräksi. Onneksi Suomessa ajateltiin hieman toisin ja seuraavaksi esitelläänkin toisen maailmansodan paras konepistooli eli Suomi-konepistooli:



Tätä asetta ei tarvinne hirveästi esitellä. Itse olen sen verran vanhaa ikäluokkaa että minulle tämänkin masiinan käyttö opetettiin. Opetettiin jopa Ukko-Pekka kivääri. Se olisi ollut reserviase vielä vuonna 1985. Ja oikeastaan aina siihen asti kunnes Suomeen ostettiin niitä kiinalaisia ja harppisaksalaisia rynnäkkökivääreitä. Neuvostoliittolaisilla oli hyvin samannäköinen konepistooli eli PPŠ-41 Špagin:



Vastoin usein esitettyä väitettä kyseinen ase ei ole Suomi-konepistoolin kopio. Ainoastaan sen rumpulipas on kopioitu suomalaisilta. Tietysti se muokattiin 7,62 × 25 Tokarev-kaliiberille. Neuvostoliittolaisista konepistooleista kannattaa tietysti tuoda esille myös PPS-43 Sudajev:



Sinänsä ruma ja kolho masiina mutta yksi kuuluisimpia kakkosrähinän konepistooleita ja myös esimerkki siitä mihin suuntaan konepistoolien tekeminen silloin oli menossa. Esimerkiksi loistava Suomi-konepistooli oli kallis ja työläs tehdä, mutta tämä pääosin pellistä prässätty Sudajev valmistui nyrkkipajassa alle kolmen tunnin. Suomalaisethan kopioivat kyseisen aseen ja valmistivat siitä Peltikonepistoolia ysimillin kaliiberissa mutta kyseinen ase ei ehtinyt jatkosodassa palveluskäyttöön. Esitelläänpä sitten hyvinkin palveluskäyttöön ja joka ristuksen rintamalle ehtinyt saksalainen konepistooli Erma MP 40:



Tätä asetta jota amerikkalaiset virheellisesti nimittävät Schmeisseriksi valmistettiin sodan aikana kaikkiaan 1,2 miljoonaa kappaletta. Asetta voi kuvailla ulkonäöltään perisaksalaisen koruttoman tehokkaaksi. Aseen tankolippaan kapasiteetti oli vain 32 patruunaa tosin suhteellisen hidas (500 – 550 laukausta minuutissa) tulinopeus hieman kompensoi asiaa. Seuraavaksi esitellään konepistooli jonka valmistusideana oli ”tarvitaan vain läkkipeltiä ja suorakulma” eli vuorossa on brittiläinen Sten:



Tätä halpaa ja yksinkertaista konepistoolia valmistettiin kakkosrähinän aikaan kaikkiaan noin neljä miljoonaa kappaletta. Suomen puolustusvoimat hankkivat 1950-luvun lopulla kaikkiaan 75.000 Steniä liikekannallepanon myötä jaettaviksi reserviläisaseiksi. Vastoin varsin sitkeää huhua ase ei ollut ”kertakäyttökonepistooli” vaan sillä saattoi ampua toisenkin lippaan. Stenin amerikkalainen halpa vastine oli puolestaan M3:



Lempinimellä ”Grease gun” eli ”rasvaprässi” tunnettu konepistooli ei ampunut kuin sarjatulta, tosin sen hidas tulinopeus (450 laukausta/minuutti) mahdollisti vähänkin tottuneemmalle ampujalle myös kertatulen. Mielenkiintoinen yksityiskohta aseessa oli sen versio M3A1 jossa ei ollut ollenkaan virityskahvaa vaan ampuja viritti aseen sormellaan vetämällä lukon taakse. Tämmönen äkkinäisempi tuumii että pari lippaallista ammuttua kyseinen lukko saattoi olla jo melko poppa.

Siirytäänpä pikakivääreihin ja luonnollisesti ensimmäisenä esitellään suomalainen Lahti-Saloranta M/26:



Kyseisen, sinänsä legendaarisen suomalaisaseen ongelma oli pieni lipaskapasiteetti (20 patruunaa) ja epäluotettavuus kenttäoloissa. Oliko kyse sitten aseen viasta vai väärästä käsittelystä on oma kysymyksensä. Wikipedia kertoo:

Palvelus- ja varsinkin sotakäytössä M/26 sai epäluotettavan aseen maineen. Aimo Lahden mielestä pääsyynä toimintahäiriöihin oli, ettei aseen tukin sisässä olevaa rekyylijousta puhdistettu paksusta varastorasvasta. Tämän toimenpiteen vaatima aseen purkaminen oli tavallisilta sotilailta nimenomaan kielletty, ja se olisi pitänyt suorittaa asevarikoilla ennen aseitten käyttöön jakamista.

Toisena syynä häiriöihin pidetään aseen osien liian tiukkoja sovituksia, jonka vuoksi jo aseen suhteellisen vähäinen likaantuminen saattoi aiheuttaa toimintahäiriön. Syy tiukkoihin sovituksiin oli pyrkimys tehdä ase syövyttäviä taistelukaasuja kestäväksi.

Allekirjoittaneelle opetettiin myös kyseinen ase mutta koska en ole sillä varsinaisesti kovaa patruunaa koskaan ampunut niin vaikea tähän on ottaa kantaa. Suomalaisten käytössä likimain yhtä suurin määrin kuin Lahti-Saloranta oli tietysti myös sotasaaliina saatu ”Emma” eli DP-27 Degtarjev:



Tätä lautaslippaallista (47 patruunaa eli yli kaksinkertainen määrä Lahti-Salorantaan verrattuna) käyttänyttä pikakivääriä oli suomalaisilla sotasaalisaseina kaikkiaan noin 9000 kappaletta ja varmaankin kuuluisin aseen suomalainen käyttäjä oli Törnin porukoissa sotinut edesmennyt tasavallan presidentti Mauno Koivisto.

Varsinkin Korkeajännityksiä lukeneille kekkoslovakialaisille pojille hyvin tutuksi tuli myös brittiläinen Bren-pikakivääri:



Reilun pelin hengessä on muistutettava että tuo yksi kakkosrähinän kuuluisimpia aseita on lähinnä kopio tshekkoslovakialaisesta ZB vz. 26-pikakivääristä:



Sattuneesta syystähän tshekkoslovakialainen aseteknologia (ei muuten mikään huono sellainen) ei vuoden 1939 jälkeen palvellut Tshekkoslovakiaa vaan erästä oikeaa kainaloaan tuulettanutta valtiota. Jonka valtion aseteknologiasta kannattaa esitellä vielä MG 42-konekivääri:



Kyseisen kuularuiskun tulinopeus oli vaatimattomat 1.200 laukausta minuutissa jonka vuoksi aseen piippua tietysti jouduttiin vaihtamaan huomattavan usein. Kakkosrähinää käsitteleviä elokuvia seuranneelle varsin tuttu lienee myös tämä amerikkalainen Browning M1919-konekivääri:



Aseen tulinopeus oli puolta pienempi (400 – 600 l/min) kuin saksalaisella kollegallaan mutta sekin kärsi kuumenemisesta.

Jatketaan sitten vielä oikean kainalon tuulettamista ja esitellään se maailman ensimmäinen varsinainen rynnäkkökivääri eli Sturmgewehr 44:



Kyseessä oli todennäköisesti koko kakkosrähinän paras jalkaväkiase jonka kehittämistä Adolf Hitler (tapansa mukaan) jarrutti kunnes rintamalta (jonne aseita oltiin viety ilman Hitlerin lupaa) tuli viesti että näitä lisää ja vähän helvetin äkkiä.

Tykistöä tässä kirjoituksessa ei ole käsitelty mutta laitetaanpas sitten vielä esille tykkien John Holmes varustettuna trukkilavallisella Viagraa. Eli esitellään saksalainen rautatietykki Dora:



Asehan on semmonen suht riisitautinen pyssy eli sen kaliiberi on kevyt 800 mm, paino melko mitätön 1350 tonnia ja asetta käyttänyt tykki”ryhmä” oli kooltaan 250 miestä. Tämän isommaksi jos mennään niin konventionaalisessa ranttalissa on jäljellä enää nämä jättimäiset aerosolipommit ja sen jälkeen tartteekin alkaa jo halkoa atomeja.

No niin, tässähän sitä toksista maskuliinisuutta tuli oikein urakalla. Mutta esitellään vielä suomalainen jatkosodan aikainen salainen ase eli kumikranaatinheitin m (noin) / 42:



Jos näitä olisi ollut enemmän niin kuinkahan jatkosodassa olisi käynytkään? Kiitokset kirjoitukseen liittyvästä ajatustenvaihdosta WhiteHunterille. Hyvää ja toksisesti maskuliinista syksyn jatkoa niin mies- kuin naislukijoille. Niitten kolmensadankuudenkymmenen muun oletetun korvienvälisukupuolen edustajat tuskin lukevat tätä blogia mutta oikein hyvää transsyksyä heillekin.

KUONOBOOK

$
0
0

Huitsinnevadan Örnätjärvellä pikkuhiljaa kohti ensimmäistä räntäsadettaan etenevä syksy oli päättänyt antaa maan matosille vielä yhden aurinkoisen, lämpimän ja tyynen päivän. Näinollen muuan Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis olivat päättäneet käydä hieman ulkoiluttamassa pyssyjään ja olihan siinä tullut nuotiotulillakin istuskeltua. Metsästysreissu oli aina onnistunut, tuli sitä saalista tahi ei. Perskeleitten residenssiin palattuaan miehet nauttivat ensiksi pullakahvit jotka tarjosi lady of the house ja sitten luonnollisesti laittoivat saunan lämpiämään. Kun ilta oli vielä leppeä niin he ajattelivat istahtaa saunatauolla vielä pihalla. Pian nuokin pihakalusteet tulisi kerättyä varastoon uutta kevättä odottamaan.

Ennen pihalle menoa Ykä vilkaisi kelloa, tuumasi että annetaanpas tauolla puheenvuoro meitä monta kertaa viisaammille ja otti mukaansa universaalin käännöskoneen. Lötjönen ihmetteli:

- Mutta eikös tuolla rupatella lähinnä väinöjen ja muitten pöppiäisten kanssa? Eihän niitä tähän vuodenaikaan juurikaan enää ole.

- Joo, mutta minäpä ryökäle menin ja hankin tähän päivityksen ja tää kääntää nykyisin myös koiraa.

- No hitto, ja tähän aikaan paikallisten koirien kuonobook alkaa aktivoitua. Ei muuta kun pihalle, Tsuhnan Kostot kouraan, voimasavukkeet palamaan ja käännösmasiina härpättämään! Tuostahan ei tosi-radio parane!

Miehet siirtyvät pihalle, aukaisivat oluttölkit, sytyttivät voimasavuke Bostonit ja Ykä vielä hieman kalibroi käännöskonetta. Sitten hän painoi enteriä ja totesi:

- No niin, nyt sen pitäis pelittää…

Naapurissa tarhassaan oleva harmaa pystykorva Ärjy olikin jo kirjautunut kuonobookiin ja viritteli keskustelua:

- Hei… onks ketä linjoilla… hä… hau!

Vastauksia alkoi tulla sieltä sun täältä. Näillä selkosilla oli paljon koiria. Ja jokainen vaikutti olevan on-line. Ärjy aloitti keskustelun ylpeällä sävyllä:

- Hähää, jätkät! Arvatkaas kenenkä haukusta isäntä ampui tänään uroshirven, arvaatteks hä? Kakstoistapiikkinen vielä. Mahdatteko hei arvata hei? Hä? Mitä? Hä?

Hieman kauempaa eräs suomenpystykorva vastasi hieman kyllästyneellä äänellä:

- No mikäs niitä on haukkuessa kun on semmonen isäntä joka osaa ampua. Minä haukuin sille eilen teeren latvaan ja se ryökäle ampui ohi. Sadasta metristä. Senhän olis melkein pudottanut jo kävyllä heittämällä. Oli se kyllä sitten nolokin. Aiheesta. Turhaa työtä se inhoaa koirakin vaikka koiranvirkaa toimittaakin. Antoi se mulle tulilla sitten sentään ekstramakkaran ja paljon rapsuttelaatiota.

Samaan aikaan selkosten yläpuolelle ilmestyi suuri hanhiparvi. Melkoinen karja. Varmaan toistatuhatta yksilöä. Valkoposkia näyttivät olevan. Tai kuulostivat. Niillä kun oli aina sitä sanomista. Hanhet herättivät huomiota myös kuonobookissa:

- Hähää… sieltä kuuluu perkeleellinen pulina…

- Siellä ei oo pojat yks lentorykmentti…

Pielavedeltä Örnätjärvelle hankittu suomenajokoira haukkui hanhille vihaisesti savoksi:

- Tulukeehan helevetin räpättäjät tänne niin suatta turpaanne! Mokomattii pellonpaskojat!

Kyseisen suomenajokoiran naapurissa asusteleva sen rotutoveri totesi:

- Suotta sinä niille äksyät. Ei ne sun haukkua omalta pulinaltaan kuule kumminkaan. Vaan mitenkäs, savolainen kollegani, olekkos käynyt isäntäsi kanssa jänisjahdissa?

- No voe tokkiinsa. Eilen isäntä ampui minun ajosta rusakon. Vuan toessapäevänä… hävettää ihan sannoo… miulle tuli hukka… semmonen vanha mehtäjänis… juoksutti pitkin soita ja ojia ja lutakoita. Ja sitten se vaan hävis. En löytäny jäläkiä en niin millään. Voe helevetti, en paremmin sano.

- Missäs päin tää tapahtui?

- Ka Kyrvässalollahan se.

- Jaa… sinä olet sitten törmännyt Kyrvässalon Vanhukseen. Se on oikea jänisten legenda kuule se. Monet ajokoirat hassuttanut. Minutkin. Ei sen takia tartte olla häpeissään. On se semmonen noita vaan se.  Oikee alfajänis. Vaan mikäs meidän naapuria, Mörttösten huushollin jämtlantilaista oikein vaivaa? Yleensähän sinä oot kuonobookissa ihan kuononapäänä mutta nyt sinä oot ollut täysin kuonoton sanaton.

Jonkun aikaa oli hiljaista mutta sitten jämtlantilaisuros vastasi:

- No… rintaan pistää ja vituttaa… isännän perkele meni ja ruunautti minut toissapäivänä… ja just kun toi naapurin samojedi-Lissu on kiimassa… minä jo suunnittelin kuinka kaivaudun tarhasta karkuun ja käyn tuuppaamassa… vaan nyt on tuuppaamiset tuuppailtu… voihan koirien helvetti… en paremmin sano…

Kuonobookissa seurasi useita vilpittömiä pahoitteluja. Olihan tuo jämtlantilainen ollut tunnetusti kova panomies ja nyt se oli sitten pysyvästi panomies emeritus. Vastahan tuo veikeä veitikka selitti kuonobookissa pari viikkoa sitten että oli metsästysreissulla päässyt puikkaamaan karkuun päässyttä irlanninsetterinaarasta ja naureskeli että mahtaa sen isäntä olla ihmeissään kun pesueesta ei tullutkaan ihan muotovalioita. Ilman herraseuraa jäänyt samojedi-Lissu tuumasi osaltaan tähän:

- Joo, otan puolestani osaa. Mutta muistuttaisin että ei se kutina ole multa mihinkään kadonnut niin että jos joku avulias herrasmies pääsee pistäytymään kylässä niin en panis ensikään pahakseni. Voi olla että panisin parastani.

Nyt kuonobookissa seurasi keskustelu jonka saattoi tulkita fysiikan laskelmiksi aiheesta koiratarha, sen aidan korkeus ja ylitysmahdollisuudet. Samalla kuului myös annos koirien teologiaa eli kirottu on se joka ei kiimaista auta. Tämän jälkeen hieman kauempana eräs labradorinarttu joka oli aika ajoin kommentoinut keskusteluun ilmoitti:

- Minä joudun hei kirjaantumaan ulos kuonobookista! Isännän tytär on tulossa ja sillä on pullapala! Pullaa ja rapsuttelaatiota! Vähänkö mun lempparia!

Kuonobookissa kiitettiin labbisnarttua osallistumisesta ja todettiin että tokihan koirilla prioriteetit tuli olla kohdallaan. Ehtihän sitä kertoa terveiset seuraavallakin kerralla. Nyt eräs beagle puolestaan kommentoi tuohtuneena:

- Tiedättekö mitä tuo meidän talon kissi teki? Se tuli tarhalle päin ja minä luulin että sillä on jotain asiaa. Mutta se tuli tarhan viereen, kääntyi, väänsi paskat, tuhahti ja käveli pois häntä pystyssä. Se kuvittelee olevansa täällä niin kurkoa, niin kurkoa ja ihan vaan siks että se on asunut täällä pari vuotta pitempään kuin minä!

Perskeleitten pihassa Ykä ja Lötjönen naurahtivat kuunnellessaan vihaisen beaglen kommenttia ja Ykä totesi:

- Toi beagle on muuten ihan oikeessa. Kissit on sinänsä ihan mukavia otuksia mutta on ne aika lailla täynnä itteensä. Toi masiina puhuu nimittäin kissaakin ja minä olen aika ajoin tupakilla käydessäni rupatellut paikallisten kissojen kanssa. Tai rupatellut ja rupatellut. Melko yksipuolista se on ollut. Ton naapurin kissin kanssa ollaan ihan lämpöisissä välissä ja se käy joskus hakemassa rapsuttelaatiotakin mutta vähänkin vieraammat kissit vastaa mun tervehdyksiin säännöllisesti että haista sinä jätkä paska.

Lötjönen totesi että samanlaisia havaintoja hänelläkin on. Kissit ei soita orkesterissa kuin sitä ensiviulua ja muut on pelkkää henkilökuntaa. Toverukset jatkoivat kuonobookin kuuntelua ja tähän asti hiljaa ollut kymmenvuotias karjalankarhukoira otti ensimmäistä kertaa osaa keskusteluun:

- Vaan mulle sitä meinas tulla pari päivää sitten noutaja. Eikä mikään kultainen noutaja vaan se ihan lopullinen noutaja.

- Kuinkas? Meinasikko jäädä auton alle?

- Ei kun törmäsin susiin. Töppämäenkankaalla. Nuuhkin siinä kiinnostavaa hirvenpaskaa enkä tohelona hoksannut niitä ennen kuin ne olivat kymmenen metrin päässä. Kolme niitä oli. Kyllä siinä ruiskahti muutama kuononmitallinen löysää kankaalle mullakin. Ajattelin että tää oli nyt tässä. Ei siinä paljon sukurakkautta ollu ilmassa vaikka niitten susien kanssa vissiin serkkuja ollaankin.

- No hengissä oot kumminkin. Mikä pelasti?

- Isäntä ja sen kaveri olivat onneks siinä lähellä. Isäntä päästi ensiksi mahdottoman kovan kirouslitanian ja kun ne sudet eivät älynneet ottaa vihjettä vakavasti niin se totesi että kaveriahan ei perkele jätetä ja ampui pyssyllään yhden niistä hengettömäksi. Loput ymmärsivät yskän ja ottivat susien ritolat. Isäntä ja kaveri hautasivat sen suden ja sanoivat mullekin että tästä pidetään sitten niin suut kuin kuonot kiinni. Tottahan minä pidän. Mitä nyt kavereilleni kuonobookissa kerron. Mutta on meillä tapahtunut muutakin. Meillä on kaksi hoidokkia. Tai siis ne jää kyllä meille pysyvästi.

- Minkälaisia hoidokkeja?

- No kaks mäyräkoiraurosta.

- Mistäs ne teille on tullut?

- Kaupungista.

- Mikä on kaupunki?

- No se on semmonen paikka missä ihmisiä on ihan tolkuttomasti ja ne asuu sillai rinnakkain ja päällekkäin. Vähän niin kuin että näitä meidän isäntäväen taloja olis kakskymmentä taloa rinnakkain ja sitten vielä kymmenen päällekkäin.

- Hä? Eihän semmosta olekaan. Millä semmonen viritelmä pysyis pystyssäkään? Tai niin no, ihmiset keksii kaikenlaista. Hyödyllistäkin. Niin kuin nuo autot ja pyssyt. Ilman niitä ihmisten pyssyjä sinäkin olisit jo sudenpaskaa mättäällä. Mutta minkäs takia ne mäyrikset teille tuli?

- No katsos kun on olemassa semmonen ihmisten juttu kuin eläinsuojelu. Ihan hyvä juttu, näin minä sen ymmärrän. Semmonen eläinsuojelija kävi kattomassa niitä ja huomasi että se mäyristen isäntäväki syötti niille pelkkää kasvisruokaa. Nehän oli ihan laihoja. Kylkiluut törrötti vaan.  Se eläinsuojelija otti ne mäyrikset haltuunsa ja minun isäntäväki lupasi ottaa ne hoitoonsa.

- Hä? Miks ihmeessä ne ihmiset niin teki? Mehän kuollaan nälkään jos me ei saada lihaa.

- No kun ne oli semmosia vegaaneja.

- Mikä ihme on vegaani?

- En minä sitä ittekään oikein täysin tajunnut kun isäntä selitti. Mutta ne on kai semmosia ihmisiä jotka elää kuin jänikset eli ne ei syö muuta kuin jäniksenruokaa. Ja tekee vielä siitä jäniksenä olemisestaan ihan hemmetinmoisen numeron. Tuputtaa sitä kaikille. Ja sitä myötä ne sitten pakkosyötti sitä jäniksenruokaa niille mäyriksillekin.

- Tää menee jo ihan käsittämättömäksi. Niillä ei kyllä oo kaikki kirput turkissa. Anskumä yritän hahmottaa… siis onko ne ihmisiä jotka ovat muuttuneet jäniksiksi? Mut eikös meidän isännät ammu jäniksiä?

- Joo. Tai siis ei. Tai siis joo. Emmä oikein tiedä. Mut ei se isäntä näitä vegaaneja ampunut. Ne meinaan tulivat joku päivä sitten meille räyhäämään. En minä oikein tajunnut kaikkea mitä ne sanoi mutta jotain ne höpisi semmosista eettisistä ja ideologisista valinnoista jotka koskee noita mäyriksiä edelleenkin ja sitten ne vielä höpisi jotain ilmastosta.

- Eikä sun isäntäsi sitten ampunut niitä? Jäniksiähän ne ihan selvästi olivat. Ja vielä rusakoita. Niillä päässä mitään järkeä ole. Kunhan puputtavat, loikkivat ja paskovat.

- Ei se ampunut. Mutta kun se hermostui niin se kävi talon nurkalta sadevesipäälärin ja kaatoi sen niitten päälle. Sitten se löi vielä sitä urosvegaania uunihalolla perseelle. Ei niitä sen jälkeen oo näkynyt.

- Mutta mites ne teidän hoitomäyrikset jaksaa?

- Syövät ihan urakalla. Ja sitä myötä toipuvat. Sanoivat vielä että kun sieltä ihmiskaupungista ja vaatteet päällä kävelevistä rusakoista kerran pääsivät eroon ja kun tässä talvi vahvistutaan niin ensi vuonna ketunkoloilla tavataan. Mäyriksethän on pieniä ja lutusia mutta kun ne laskee oikeaan paikkaan niin niillä on kyllä tappamisen meininki. Mut hei, mun tarttee kirjautua ulos kuonobookista. Isäntä tuo evästä.

Karhukoiran naapurissa oleva saksanseisoja totesi saman ja sanoi vielä sukujuurilleen uskollisena että Hau Essen. Aikataulut Örnätjärvellä olivat taloilla varsin samanlaisia joten kuonobook hiljeni kun isännät alkoivat kaikkialla tuoda koirille ruokaa. Naapurin harmaa pystykorva Ärjykin kirjautui ulos kuonobookista ja hoksasi samalla pihalla istuvat toverukset. Heitähän piti ilman muuta tervehtiä.

- Morjens, mukava Perskeleen isäntä ja yhtä lailla mukava Lötjönen. Kuis haukkuu!

- No mikäs tässä. Käytiin tossa aikaisemmin mettällä ja nyt vähän saunotaan.

- Tulikos teille saalista?

- Noo… minkä nyt tuuli persettä huuhteli ja hirvikärpäsiä kaiveltiin takista. Meillä kun ei ollut koiraa mukana. Ja meillä on sinuun nähden vielä yksi vissi ero.

- Totanoin hau? Mikäs ero?

- No, me ollaan pyyntimiehiä ja sinä oot saantimies.

- Hauhähhäähau! Vähänkö minä oon saantimies! Nyt kun pääsis vielä sen samojedi-Lissun luo niin sittenhän sitä vasta saantimies oliskin. Mut hei, isäntä tuo evästä. Mukavaa illanjatkoa teille.

- Ja mukavaa illanjatkoa sullekin.

Ärjy keskittyi evääseen, Ykä ja Lötjönen tyhjensivät Tsuhnan Kostot, Ykä sammutti universaalin käännöskoneen ja miehet siirtyivät takaisin löylyyn tuumien että kyllä ne nuo koirat ovat vaan tavattoman mukavia vessukoita. Ja niitten rupatteluja kuonobookissa oli aina mukavaa seurata. Sillä fiksumpiahan ne puhuivat kuin ihmiset.



Näin viikonloppua odotellessa hieman kevyemmin. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.

KOLMASTOISTA EPISTOLA

$
0
0

Ja jatketaanpa sitten siitä mihin kahdestoista epistola loppui:

*

Lännen Median päätoimittajalle Matti Posiolle tuli henkinen pipi kun Puolassa rajavartiosto tarkasti hänen paperinsa vaikka ei oltu edes rajalla.



Itse asiassa kyseinen tila on ollut Euroopan normaalitila ennen nykyistä häiriötilaa ja itsenäisessä maassa – niin kuin esimerkiksi Puolassa – rajavartiosto saattaa kysellä vieläkin ulkomaalaisten papereita. Se kun on turvallisuusviranomainen. Näin oli aikanaan – ei kovin kauan sitten – Suomessakin ja silloin ulkomaalaiset huomattavasti vähemmän murhasivat, pahoinpitelivät ja raiskasivat kantaväestöä. Kyseinen Posio toteaa vielä:

Demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltio. Nämä kolme ovat kiistattoman hyviä tavoitteita. Olen kasvanut niitä kannattamaan varauksetta.

Mehän ollaan molemmat tuosta asiasta samaa mieltä. Tosin ehkä koemme asian hieman eri tavalla. Lukija voi keskenään miettiä, että kumpi ajattelee asiasta realistisemmin. Kyseinen Posio edustaa utopistista haittamediavaltaa.

*

Aikaisemmassa epistolassa mainittu Ruotsissa tapahtunut autojen tuhopolttoaalto sai myös  KRP:n rikoskomisario Antti Hyyryläisen toteamaan että ongelma on leviämässä Suomeenkin. No totta munassa on ja täällä voiman pimeällä puolella on pian parikymmentä vuotta tiedetty siihen syykin. Eikä se syy puhu suomea. Mutta kuinkas olikaan asiaan liittyvä kuivan maan meriselitys:

Hyyryläisen mukaan katujengien syntyä selittävät ennen kaikkea sosiaaliset olosuhteet. Usein konfliktialueilta tulevat maahanmuuttajat kokevat jengien tarjoamat mahdollisuudet yhteiskunnan vaihtoehtoja houkuttelevimpina.

Palataan 1990-luvulle ja silloiseen Suureen Lamaan. Silloin hyvin monen, kymmenien, ehkä satojen tuhansien suomalaisten ”sosiaaliset olosuhteet” romahtivat ja tilanne on jatkunut siitä eteenpäin samanlaisena. Missä ovat ne syrjäytyneitten suomalaisten polttamat autot ja rikollisjengit? Tässä on ollut kohta kolmekymmentä vuotta aikaa odottaa niitä. Niitä muutamaa Antifan elämysmatkailevaa leikkipartisaania ei lasketa tähän mukaan.

Asiaan liittyen suvaitsevaisten pehmolelu Nasima Razmyar veti porot nokkaansa ja totesi että mitään riskilähiöitä ei Suomessa ole olemassakaan. Pitänee paikkansa. Samoin kuin ei ole murhia, tappoja, raiskauksia, ryöstöjä ja pahoinpitelyitä ja joka ristuksen (anteeks mohammedin) islamilainen työskentelee Suomessa yksityisellä sektorilla ja tienaa verorahoja suomalaisten vanhustenhoitoon niin merkeleesti. Mutta Nasima saa puhua mitä lystää sillä hän on pehmolelu. Mahtaako hän muuten itse tajuta sitä?

*

Elokuussa myös puolustusvoimatkin menivät mukaan biodynaamiseen parsailuun ja varusveijareille tarjotaan kaksi kertaa viikossa pelkkä kasvisruoka. Syynä on se, että muuten ei maailma pelastu mikä tietysti nostaa PV:n vastuualueen alkuperäistä toteuttamista totutusta hieman suuremmaksi. Asiasta uutisoitiin näin:

Armeijaan tulee pakollinen kasvisruokapäivä joka viikko – syynä terveellisyys ja ilmastonmuutos.

Ehkä PV:n muuten kannattaisi siirtyä kuljetuspuolella takaisin hevosvetoon sillä armeijan dieselkäyttöiset koneet hörppäävät melkoisen määrän löpöä ja savuttavatkin, piru vie. Asiaan liittyvässä uutisoinnissa todettiin että kyseinen ns. uudistus ei sinänsä tullut perinteisen varusveijarin vaatimuksesta:

Ruotuväki-lehden viime vuonna tekemän selvityksen mukaan Suomen noin 20 000 varusmiehestä vain 88 on kasvissyöjiä.

Asiaan liittyvässä uutisoinnissa piti ilman muuta esittää hyvin, hyvin perinteinen suomalainen varusveijari:



*

Elokuussa hallituksemme myös taas kertaalleen määritteli haittamaahanmuuton välttämättömäksi työperäiseksi maahanmuutoksi:

Hallitus aikoo poistaa Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta neljän kuukauden työskentelyvaatimuksen, joka on tähän asti ollut edellytyksenä sosiaalitukien saamiselle.

Neljän kuukauden sääntö otettiin käyttöön 2004, kun EU laajeni Baltiaan ja ay-liike pelkäsi Baltiasta tulevan halpatyövoimaa Suomeen.

Aikarajan poistoa hallitus perustelee halulla parantaa työntekijöiden yhdenvertaisuutta ja lisätä Suomen houkuttelevuutta työperäisen maahanmuuton kohteena.


Myös pelkästään Suomeen pysyvästi asumaan tulevat ihmiset, kuten opiskelijat ja oleskeluluvan saaneet, olisivat heti oikeutettuja sosiaaliturvaan.

Sillä ei olisi merkitystä tuleeko muuttaja EU:sta vaiko EU:n ulkopuolelta.

Keitähän ne sosiaalituet oikein mahtavatkaan houkutella? Tästä tulee mieleen se noin kymmenen vuotta vanha kuva:



Tulee muuten muistuttaa että jos kyseinen lapseksi tulkittu on huostaanotettu – niin kuin ikävän usein on – niin se summa ei ole 57.000 euroa vaan noin 120.000 euroa per vuosi. Arvatkaas kuka maksaa?

*

Elokuussa sitten kaksi elintasosiirtolaista tappoi puoliksi kuubalaisen saksalaisen. Tavalliset saksmannit totesivat että tämähän riittää ja pistivät pystyyn laajan väkivallan vastaisen mielenosoituksen. Mielenosoitus meni rauhallisesti mutta kuinkas asiasta uutisoikaan valtakunnallinen haittamediamme? No, otetaan esimerkiksi vaikkapa Helsingin Pravda:



Kalavale, eiku anteeks Kaleva pani vielä paremmaksi:



Hyvin nopeasti kävi ilmi että haittamedia puhui satua ja suhinaa mutta vieläkään se ei ole vaivaantunut korjaamaan tietoisesti tehtyä valehteluaan. Muistutetaan siitä että haittamedian päätoimittajat julistivat vuonna 2016 näin:

Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme.

Onko haittamedia puuttunut tietojen tahalliseen hämärtämiseen ja vääristämiseen?

*

Kun sitten siirryttiin syyskuun puolelle niin vihreitten meppi Heidi Hautala toi meille tavallisille raappahousuoletetuille helpottavan tiedon:

Puhe Afrikan väestöräjähdyksestä on vanhanaikaista, ei ole mitään väestöpommia. On vain valtavaa köyhyyttä ja osattomuutta.

Hotellin respassa muuten luullaan että Hautala ihan oikeasti uskoo siihen mitä julistaa. Itselleen valehtelu on yksi taitolajeista vaativimpia ja vihervasemmistolaiset ovat sen mestareita.

*

Niin sanotut järjestelmää ylläpitävät asiantuntijat Martin Scheinin ja Juha Lavapuro varoittelivat kansallismielisten noususta:

On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että populistiset liikkeet valtaan päästessään käynnistävät hiljaisen vallankaappauksen, jossa niin tuomioistuinlaitos kuin tiedotusvälineet ja muut kansalaisyhteiskunnan kriittiset instituutiot otetaan askel askeleelta mahdollisimman tarkkaan kontrolliin.

Enemmistön asemaan päässyt autoritaarista asemaa tavoitteleva puolue voi ottaa tuomioistuinlaitoksen haltuunsa.

Hotellin respasta todetaan tähän että Suomessa niin tuomioistuinlaitos kuin tiedotusvälineet ja muut kansalaisyhteiskunnan kriittiset instituutiot on jo otettu järjestelmäpuolueitten mahdollisimman tarkkaan kontrolliin. Kontrolliin joka ei hyväksy muuta ideologiaa kuin monikultturismin ja federalismin. Tähän sopii kommentiksi ehkä eräs kuva:



Oliskohan kukaan 1970-luvulla eli ”brezhneviläisyyden aikana” kuvitellut että vaikkapa Irwin Goodman tai Sleepy Sleepers olisi saanut tuomioita musiikistaan?

*

Syyskuussa hotellin respassa törmättiin uuteen feministiseen suosikkitermiin ”toksinen maskuliinisuus”. Jopa jonkun Cheekin keikalla ”toksinen maskuliinisuus rehotti”. Ainakin Helsingin Pravdan mukaan. Herra nähköön jos ne olisivat arvostelleet Motörheadin keikan. Noin äkkiselittämällä toksinen maskuliinisuus on siis sitä, että feministit määrittelevät sen, mitä miehet ovat, mitä niitten pitäisi olla ja ruikuttavat siitä kun ne eivät ole sellaisia kuin miesten pitäisi heidän mielestään olla. Toisin sanoen kyseessä on lähinnä hysteeristen akkojen kotkotuksista. Aikanaan sellaiset harrastivat jotain spiritismiä ja sotkivat pääosin vain oman päänsä. Yle tietysti on innokkaasti mukana toksisessa maskuliinisuudessa:



Asian määritteli tietenkin nainen,Oulun yliopiston akatemiatutkija Tuija Huuki joka näyttää myös inhoavan ns. insinööritodellisuutta todeten:

Saat isompaa palkkaa siitä, kun painat paperitehtaalla nappia ja huolehdit koneesta, kuin siitä, että olet päiväkodissa ja huolehdit elävästä ihmisestä. Kyse lienee paitsi logiikasta, jossa tuottavuus määrittää työntekijöiden palkkaa melko paljon, myös siitä, että miehisyyttä ja miehiseksi katsottuja asioita on arvostettu ja arvostetaan enemmän.

Me toksisesti maskuliiniset miehet ihan oikeasti arvostamme päiväkodissa työtään tekevää naista mutta samalla me ymmärrämme että se paperitehtaan jätkä ihan oikeasti elättää tämän naisen. Sillä sen palkan todellakin määrittää tuottavuus ja päiväkodissa työskentelevä nainen saa palkkansa verovaroista. Siks toiseks kukaan ei ole kieltänyt naisia kouluttautumasta paperimieh… totanoin henkilöksi tai ahtaajaksi. Sama koskee kyseistä naispuolista akatemiatutkijaa. On tietysti paljon helpompaa puhua tekemisestä kuin varsinaisesti tehdä jotakin.

*

Mitä tulee ”rodullistettuun feministiseen” keskustelukulttuuriin niin otetaanpa esille ”Feministinen ja anti-rasistinen kansalaisjärjestö FEM-R joka toimii rodullistettujen ehdoilla” ja katsotaan hieman heidän keskustelukulttuuriaan:



Itse asiassa nuo jotakinoletetut ovat oikeassa, joskaan he eivät löydä oman viitekehyksensä ulkopuolisia sanoja. Suomennetaan:

”Jokainen utopiakeskustelu johon osallistuu realisti on erävoitto realismille”.

*
Ja laitetaanpa sitten hieman miespuolista tiedostavaa keskustelukulttuuria:



Muistakaa että me voiman pimeällä puolella ollaan niitä mauttomia öyhöttäjiä.

*

Puhutaanpa sitten horinmummoa espanjaksi:



Kommunismi ei katso kansallisuutta vaan se on sairaus joka näivettää ihmisen aivot rodusta ja kansasta riippumatta. Lääkkeenä sairauteen on mm. työelämässä opittu realismi mutta kaikilla ei ole siihen uranvalintasyistään mahdollisuutta. Kyseinen Manuela Carmena muuten puhuu hieman asiaakin. Tavallaan:

”Ilman maahanmuuttoa meillä ei olisi maailmaa, mikä meillä on.”

Ja kun katsoo nykypäivän Euroopan kehitystä niin sehän pitää valitettavasti paikkansa. Ja senhän ovat saaneet aikaan nämä sankarit ja ihmiset jotka heitä fanittavat.

*

Sitten hieman suomalaisen haittamedian kuvamateriaalia Ruotsin vaaleista. MTV3 näyttää että ketkä Ruotsissa äänestävät ja mitä äänestävät:



Ja sitten hieman tunnelmia Ylen vaalistudiosta joka oli kaivanut paikalle ruotsalaisen yhteiskunnan asiantuntijan:



Sinänsä kun ottaa huomioon Ylen asiantuntijoitten tason yleensäkin niin kyseessä saattoi hyvinkin olla asiantuntijapenaalin terävin kynä.

*

Sitten hieman vihreitä arvoja joita edusti muuan Jani Toivola:



Lisäksi heppu teki veronmaksajien maksamia kouluvierailuja sairaslomansa aikana. Jos kyseessä olisi ollut vaikka joku perussuomalainen niin köyteen tahkottaisiin saiputta välittömästi mutta kyseinen episodi hiljenee nopeasti eikä vihreitä vaadita irtisanoutumaan yhtään mistään koska kyseinen Jani Toivola:

1. On vihreä.

2. Omaa etnisesti edistyksellisen orvaskeden.

3. On homo.

Eli täysi tripla.

Hotellin respassa vaan mietitään asiaa joka on ehkä jäänyt hieman vähemmälle huomiolle eli:

1. Miksi tuo häiskä on yleensä kutsuttu kouluihin puhumaan?

2. Mitähän on siellä puhunut?

*

Siirrytään syyskuussa esille tulleisiin suojatyöapurahoihin. Niitä kun voi maksaa monessa muodossa. Niin kuin esmes tässä:



Vaan kyllähän sen Jumalakin tietää missä sitä eniten tarvitaan.

*
Jos puhutaan vielä Ruotsin vaaleista niin korkeimmin kunnioitettu pääministerimme Juha Sipilä todisti sen asian minkä raappahousutkin tietää eli hän ei ole asioista ihan kartalla:



Niin. Miksiköhän se nousi? Nythän on ollut merkkejä että kepun maakuntien miehet ovat lopultakin tympiintymässä citykepulaiseen linjaan. Pankaa nyt helvetissä siellä se sisällissota käyntiin.

*

Syyskuussa MTV3 huomasi erään ihmeellisen asian:



Voiko todellakin olla näin? Eikös laittomien aseitten hallussapito ole kielletty? Väittääks MTV3 että ihmiset ajaa ylinopeuttakin? Sehän on kielletty lailla sekin. Ehkä kaikki lailliset aseet pitää takavarikoida niin laki alkaa toimimaan niitten laittomienkin aseitten kanssa? Kyllä se varmaan toimii. Otetaan hemmetissä oppia Ruotsista:



Dalai Lama sitten syyskuussa totesi varsin järkeviä eli ”eurooppa kuuluu eurooppalaisille ja pakolaisten pitäisi palata jälleenrakentamaan kotimaitaan”. Kuinka haittamediamme kommentoi asiaa. No suurinpiirtein näin:


*


Helsingissä on alettu miettimään että pitäiskös maahanmuuttajalasten määrälle kouluissa olla jonkunlainen kiintiö. Johtunee epäilemättä siitä että tietyt koulut ovat anarkian tilassa ja suomalaislapset rääkättävinä. Todellisuus ei miellytä Li Anderssonia joka panee alaleuan väpättämään:



”Yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymiseen herää viimeistään siinä vaiheessa, kun Yle kysyy jos maahanmuuttajalasten määrä kouluissa tulisi rajata kiintiöillä. Onko kukaan pohtinut, minkälaisia tunteita tämä herättää siirtolaistaustaisissa suomalaisissa?”

Ensinnäkin voi todeta että Anderssonin avautuminen kuvaa hyvin suvaitsevais-tiedostavan naisen ajattelumaailmaa. Tunteet ovat tärkeimpiä, tunteet edellä mennään mutkasta lepikkoon ja sen jälkeen syytetään tietä kun se ei ollut siinä miltä tuntui. Toisekseen voi kysyä että onkohan Li koskaan ajatellut tavallisten suomalaisten tunteita?

Miksi hän olisi? Se ei ole muodikasta. Eikä sillä pysty pönkittämään omaa egoaan turvallisissa olosuhteissa toimivana kevytihmisoikeustaistelijana.

Muistutetaan muuten että Anderssonkaan ei puhu enää pakolaisista vaan siirtolaisista. Joskaan hänkään ei uskalla käyttää sitä tosiasiallista termiä elintasosiirtolainen.

*

Muistutetaanpa sitten kunnioitetun sisäministerimme Kai Mykkäsen avautumisesta sananvapaudesta:

Sisäministeri Mykkänen haluaisi puuttua anonyymiin nettikirjoitteluun EU-tasolla – "Sinun pitää tuoda kasvosi esiin, kun osallistut keskusteluun".

Ministerin mukaan yksi syy julkisen keskustelun koventumiseen ovat anonyymit profiilit, joiden kautta levitetään vihaviestejä sosiaalisessa mediassa.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ehdotti viime viikolla Integration 2018 -tapahtumassa, että anonyymiin nettikirjoitteluun pitäisi puuttua Euroopan unionin tasolla vihapuheen torjumiseksi.

Ehdotus anonyymiin nettikirjoitteluun puuttumisesta EU-tasolla ei ole hänen yksityisajatteluaan, vaan sitä on suunniteltu kokoomuksen ministereiden perustamassa vihapuheen vastaisessa hankkeessa.

Hotellin respassa muistutetaan että vallitsevan asiantilan arvostelu johtuu yleensä asioitten vallitsevasta tilasta.
*

Lukijahan varmaankin tietää jätkän nimeltä Paul David Hewson, tosin lähinnä nimellä Bono. Häiskä oli 1980-luvun alkupuolella muusikko kunnes hoksasi olevansa Jeesuksen reinkarnaatio. Kyseinen varajeesus on perustanut yleishyödyttömän One-järjestön ja sen johtaja Jamie Drummond ilmaisi näkemyksiään Euroopasta ja sen tulevaisuudesta:

Afrikkalaiset nuorta energiaa täynnä olevat maahanmuuttajat tulevat ja korvaavat Euroopan seniilit vanhukset

Afrikan väestö on kaksinkertaistunut ja he lähtevät joka tapauksessa liikkeelle joukolla kohti Eurooppaa – ja tämä on hyvä asia.

Eurooppalaisista on tulossa seniilejä ja “tarvitsemme kaiken nuoren energian muuttamaan demografiaa”.

Drummond on oikeassa. Eurooppalaisista on tulossa seniilejä. Ja kyseinen Drummond on siitä hyvä esimerkki.

*

Lukija tietää myös että ns. yliopistollinen yhteiskuntatanhuaminen ei ole enää aikoihin perustunut faktoihin vaan siihen että on haluttu ”tutkimuksen” poliittiseen viitekehykseen sopiva lopputulos ja siihen sitten etsitään tai keksitään sitä tukevat faktat. Amerikoissa on käynyt ilmi että tutkijat (vieläpä vasemmistolaisiksi tunnustautuvat) Helen Pluckrose, James A. Lindsay ja Peter Boghossian ovat myös todenneet ongelman ja lyöneet ns. feministiset tiedejulkaisut täyteen poliittisesti hyväksyttävää hölynpölyä joka meni näissä julkaisuissa komeasti läpi kirkkaana faktana. Mitäs lukija tuumii näistä ”faktoista”:

- Koirien keskinäinen nylkyttäminen koirakentällä on osoitus koirien ”raiskauskulttuurista” ja että myös miehiä voisi kouluttaa kuten koiria jotta miesten taipumus seksuaaliseen väkivaltaan voitaisiin kitkeä pois.

- Heteromiesten kokema vastenmielisyys harrastaa masturbaatiota anaalisesti on homohysteriaa, transhysteriaa ja transfobiaa ja sitä vastaan voi taistella tunkemalla dildon perseeseensä.

- Hitlerin ”Taisteluni” olikin feministinen ohjelmanjulistus.

- Sairaalloinen lihominen on kehonrakennusta siinä missä punttisalilla käyminenkin ja että itse asiassa lihominen on oivallinen kehonrakennuksen tapainen urheilulaji.

- Mies syyllistyy seksuaaliseen väkivaltaan, jos ajattelee naista masturboidessaan.

- Kouluissa valkoisten miesoppilaiden tulisi istua lattialla (kevyissä) kahleissa ilman puheoikeutta.

- Feministinen tulkitseva tanssi on perinteistä tiedettä parempi tapa tutkia tähtiä ja maailmankaikkeutta, sillä tähän asti astronomiaa ovat tutkineet valkoiset kolonialistista perinnettä edustavat miehet.

Ihmeteltävää on se, että kovasti feministiseen ideologiaan toimintansa pohjaava Helsingin Pravda julkaisi uutisen.



Tunnettu ja tunnustettu feministi kommentoi yliopistollisia uutisia.



*

Hotellin respassa on usein esitetty kysymys että ”mikä on haittamaahanmuuton piikin raja”. Nyt sosialideodoraattien puheenjohtaja ja mahdollisesti tuleva pääministeri Antti Rinne lopultakin vastasi kysymykseen. Rajaa ei ole. Piikki on loputon:



Tulee muistaa että demareitten suunnitelmien mukaan pakolaiseksi tulkitaan jokainen joka on saanut Suomeen ruotonsa hilattua ja demareitten näkemyksen mukaan:

”Muiden kuin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden maasta poistamiset jäädytetään kunnes valtioneuvoston nimeämä riippumaton taho on arvioinut heidän tapauksensa uudelleen.”

”Hallitus jäädyttää toistaiseksi muiden kuin vakavasta rikoksesta tuomittujen ulkomaalaisten maasta poistamiset. Hallitus nimittää [lukumäärä] henkilöä tutustumaan konsultteina jokaiseen maasta poistamista koskevaan tapaukseen. Konsultin löytäessä syytä epäillä maasta poistamisen aiheellisuutta joko menettelyn puutteiden tai tärkeiden inhimillisten syiden vuoksi tai siksi, että asianomaiselle voidaan myöntää jollakin perusteella oleskelulupa, maahanmuuttovirasta ryhtyy kielteisen päätöksen muuttamiseen itseoikaisuna.”

*

Ja laitetaanpa vielä lopuksi Osmo Soininvaaraa. Osmoahan on mainostettu vihreitten älykkäimpänä tyyppinä. Ainakin hän on vihreän tyylitajun mestari:



Osmohan pian poisti twiittinsä. Ehkä kyseessä oli sellainen ”koepallo” mitä hän on kehunut heittäneensä ennenkin. Muistutetaan että Ode on vihreitten älykkäimmäksi mainostettu mies.

Eihän tässä muuta kuin hyvää alkavaa viikkoa kaikille. Neljästoista epistola tulee ennen kuin arvaattekaan. Valitettavasti. Ja siitähän en pidä huolta minä vaan tiedostavat ihmiset.

HÄPEÄRANGAISTUS

$
0
0

Eli ymmärrysharjoitus aiheesta Kiinan kulttuurivallankumouksen kaiut suomalaisessa haittamediassa

Hotellin respassa ollaan seurattu näitä kaikenkarvaisia poliittisia ns. keskusteluohjelmia jo pitkään ja niissä on aistittavissa samanlaista väärinajattelijoihin kohdistuvaa hysteriaa kuin Kiinan kulttuurivallankumouksessa aikanaan. Nykymuotoisten ”keskustelu”-ohjelmien lähtölaukaus oli varmaankin se pressiklubi vuonna 2009 jossa Jussi Halla-ahoa yritettiin urakalla mediateloittaa. Jos kyseisissä ohjelmissa on mukana kansallismielisiä ihmisiä niin termi keskustelu voidaan esittää hyvin perustellusti lainausmerkeissä sillä kyseessähän ei ole keskustelu vaan jonkunlainen tuomio- ja anteeksipyytämisen vaatimistilaisuus josta on pyritty saamaan aikaan julkinen häpeärangaistus väärien mielipiteitten ja ennen kaikkea utopiaan sopimattomien faktojen vuoksi. Faktojen, joilla kansallismielinen mediateloitettava syyllistyy synneistä suurimpaan eli perustelee nurin utopistisen toimittajan utopistisen maailmankuvan ja samalla – myös hyvin perustellusti – kyseenalaistaa kyseisen toimittajan henkilökohtaisen aseman median kontrolloimattoman sananvallan käyttäjänä. Ja sehän on tietysti myös mitä syvin henkilökohtainen loukkaus.

Nykyisen haittamediamme mieluisin maali on tietenkin Laura Huhtasaari. Jussi Halla-ahoa haittamedia on oppinut hieman varomaan sillä heppu panee faktoilla toimittajapolitrukit nippuun ja on muutenkin yli kymmenen vuoden aikana kehittänyt itselleen jo niin mursunnahkaisen perseen että hän ei päällerääkymisestä hätkähdä eikä varsinkaan mene hämilleen. Toimittajien kannalta nämä julkiset häpeärangaistustilaisuudet eivät – heidän kannaltaan valitettavasti – sinänsä onnistu vieläkään sataprosenttisesti sillä hyökkäyksen kohteella on – ainakin vielä toistaiseksi – edes jonkunlainen oikeus puolustautua.

Näillä fanaattisilla utopistitoimittajillamme on maassamme täydellinen mediavalta ja heidän väärinajattelevia faktisteja kohtaan tuntemansa viha suorastaan tirskuu kun sitä katselee. Mieleen juolahti ajatus että kuinkas olisi jos seurattaisiin heidän kaipaamaa Kiinan kulttuurivallankumouksen tietä ja heillä olisi mediavallan lisäksi myös täysi tuomio- ja toimeenpanovalta?

Kuinka nämä nykyisin vielä keskusteluohjelmiksi naamioidut häpeärangaistustilaisuudet menisivät ilman turhaa keskustelua?

Lähetyksen tulisi olla tietenkin suora mutta pelkkä televisiolähetys ei varmaan riittäisi. Ilman muuta tarvittaisiin samanhenkinen hysteerinen yleisö. Sitä löytyy ilman muuta, sillä johan yksi ainoa Olli Immosen facebook-kirjoitus keräsi parikymmentätuhatta fanaatikkoa yhteen tilaan. Ulkotilat eivät lähetykseen sinänsä käy, ainakaan kesän ulkopuolella sillä niissä suomalaiselle social justice warriorille saattaisi tulla kylmä. Ehkä oikea paikka olisi Hartwall-areena jossa järjestettävään julkiseen häpäisytilaisuuteen myytäisiin lippuja hintaan 20 € ja lippujen myyntitulot tilitettäisiin lyhentämättöminä Joukkorääkyvät LGBTQTiiTyytyttäjät ry:lle. Luonnollisesti tapahtumassa alkoholitarjoilu pelaisi.

Epäilemättä Hartwall-areena olisi täynnä ja noin 13.000 ihmistä näkisi kun lavalle tuotaisiin huonosti istuvissa vaatteissa Jussi Halla-aho ja Laura Huhtasaari. Molemmilla olisi kaulassa kyltit. Jussin kyltissä lukisi ”Unelman Vihollinen”. Hänet pakotettaisiin kumartumaan niin syvään kuin mahdollista ja hän sanoisi mikrofoniin:

”Olen tietoisesti syyllistynyt faktojen käyttämiseen unelman ja utopian vastaiseen toimintaan. Ymmärrän nyt toimintani rikollisuuden ja olen valmis kärsimään sen rangaistuksen joka minulle nähdään hyväksi langettaa. Pyydän anteeksi kaikkea elämääni ja toimintaani.”

Laura Huhtasaaren kyltissä lukisi puolestaan ”Unelman Petturi”. Hän kumartaisi yhtä lailla syvään ja lausuisi:

”Olen tietoisesti syyllistynyt faktojen käyttämiseen unelman ja utopian vastaiseen toimintaan. Ymmärrän nyt toimintani rikollisuuden ja naiseuteni tekee sen vielä vastenmielisemmäksi. Oikea nainen – vaikkei sukupuolia olekaan –  ei toimi feministis-monikultturistista unelmaa ja utopiaa vastaan. Se on luonnotonta ja tekee minustakin luonnottoman. Olen valmis kärsimään sen rangaistuksen joka minulle nähdään hyväksi langettaa. Pyydän anteeksi kaikkea elämääni ja toimintaani.”

Varmaankin tässä vaiheessa yleisöstä alkaisi kuulua hysteerisiä ”kuolema faktisteille”-huutoja mutta ehkäpä viisaat ja valtaapitävät toimittajapolitrukit tuumisivat että kulttuurivallankumous vaatii nimenomaan hyviä ja oikeudenmukaisia häpeärangaistuksia ja tyytyisi niihin. Mitä ne sitten mahtaisivat ollakaan? Ihminen on hyvin kekseliäs toisen ihmisen nöyryyttämisessä. Varsinkin jos hän on siihen toiseen ihmiseen nähden valta-asemassa. Mitä lukija ajattelisi siitä tilanteesta että noilla fanaattisilla haittamedian toimittajilla olisi ehdoton valta?



Lukijalle: Minä aika ajoin väsyn tähän blogin pitämiseen. Tuntuu siltä että ei tästä ole mitään hyötyä. Mutta toisaalta ajatus siitä että voin omalta – hyvin pieneltä – osaltani jarruttaa sitä kehitystä että haittamedian utopistiset fanaatikot saavat ehdottoman vallan auttaa osaltaan jaksamaan. Kiitos blogikollegalleni Vasarahammerille inspiraatiosta.

AJATUSAKROBATIAA

$
0
0

Mainion Ryppy & Reikä-sarjakuvan kommenttiosiossa käytettiin punavihreästä logiikasta osuvaa termiä ”ajatusakrobatia”. Sehän ilmenee esim. niin että #metoo-hysterian myötä kyseiset ammatti- ja tapaloukkaantujat nostavat metelin liian pitkään viipyvästä VHM:n katseesta mutta jättävät totaalisesti ajattelunsa ulkopuolelle etnisesti edistyksellisen joukkoullatusseksin.

Tuoreimpana esimerkkinä punavihreästä ajatusakrobatiasta voidaan pitää kansanedustajaoletetun Anna Kontulan kahta tuoretta avautumista.

1. Yhdeksäs lokakuuta Kontula vaatiiettä kapitalistisesta yhteiskuntajärjestelmästä on luovuttava ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi. Hotellin respassa ei nyt käsitellä sitä mitä Kontulan fanittamaan sosialismiin siirtyminen on saanut maailmanhistoriassa aikaiseksi. Todetaanpahan vain että hän on selkeästi hyvin, hyvin huolissaan ilmastonmuutoksesta.

2. Kaksi päivää myöhemmin, 11. lokakuuta hän ilmoittaa tukevansa laittomien maahanmuuttajien piilottamista Suomessa. Kontula tietää oikein hyvin että kyseiset laittomat maahanmuuttajat tulevat juuri väestöräjähdysalueelta ja että väestöräjähdys on ihmiskunnan ongelmista se polttavin. Hän on jatkuvasti kannattanut haittamaahanmuuttoa eikä hyväksy sen rajoittamista. Vaikka kyseiset haittamaahanmuuttajat Suomeen tullessaan kymmenkertaistavat sen hiilijalanjälkensä joka on taas punavihreässä ajattelussa pahempaa kuin Herrasta Perkeleestä.

Tällainen tavallinen, insinööritodellisuudessa elävä raappahousujätkä hyvin helposti päätyy johtopäätökseen että noissa Kontulan kahdessa peräperää tulleessa avautumisessa on lievää suurempi ristiriita. Tuleepa mieleen ajatus että kyseinen henkilöoletettu hankkii bensaa tulipalon sammuttamiseen ja ihmettelee kun häntä ei oteta vakavasti.

Mutta raappahousujätkä ei ymmärrä punavihreän ajatusakrobatian logiikkaa. Kohdat 1 ja 2 ovat molemmat asioita joista vaahtoaminen saa aikaan hyvää ja osallistuvaa punavihreää mieltä. Niissä ei ole mitään ristiriitaa jos ristiriidan kieltää olevan olemassa, unohtaa koko kysymyksen ja alkaa vaahdota suomalaisen haja-asutuksen maailmaa tuhoavista päästöistä.

Ehkä punavihreät ajatusakrobaatit ovat niitä maailman onnellisimpia ihmisiä. Hehän ovat täydellisesti vapauttaneet itsensä logiikan kapeista ajattelurajoista.



ANTERO LÄRVÄNEN JA FAKTISTIT

$
0
0

- Hyvää päivää, arvoisat kuuntelijat näiltä Pinnanmaan mäkisiltä tasankomailta. Olette Huitsinnevadan paikallisradion suorassa lähetyksessä joka koskee saamaamme hälyttävää tietoa. Suomalaista yhteiskuntajärjestelmää on nimittäin uhkaamassa kasvava ja alati voimistuva taho. Asiaa selvittää meille tarkemmin puhelinhaastattelussa vanha tuttavamme eli saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Tervetuloa suoraan lähetykseen, Lennipirkitta.

- Kiitos, Antero. Näin alkuun haluaisin täsmentää että uhka ei kohdistu varsinaisesti yhteiskuntajärjestelmään itseensä vaan sen tärkeimpään osaan eli feministis-utopistisesti määriteltyyn yhteiskunnalliseen ideaaliin.

- Kuka tai ketkä tämän ideaalin ovat määritelleet?

- Feministit, valtamedia sekä yliopistollisen yhteiskuntatanhuamisen ammattilaiset. Eli muun muassa minä.

- Ja mikä tämä alati kasvava uhka sitten on?

- Ihmisryhmittymä jota kutsumme faktisteiksi.

- Mitä tämä ”faktismi” tarkalleen ottaen tarkoittaa?

- Että voisin selvittää asiaa tarkemmin minun täytyy käydä ensin hieman läpi feministis-utopistisesti määriteltyä yhteiskunnallista ideaalia. Sehän perustuu tiettyihin kyseenalaistamattomiin perusoletuksiin. Ensimmäinen on tietenkin oletus ihmisten universaalista samanlaisuudesta. Eli tänne saapuva esim. arabitaustainen parikymppinen miesoletettu on täysin samanlainen kuin suomalaiset yleensä. Hän ei ole rasite taloudellisesti, hän ei missään nimessä ole mikään elintasosiirtolainen, hänestä sukeutuu ammattitaitoisena ihmisenä hyvin nopeasti yhteiskunnalle välttämätön nettoveronmaksaja ja ennen kaikkea hän ei syyllisty väkivalta- ja seksuaalirikoksiin yhtään sen enempää kuin varsinaiset suomalaisoletetut. Hän ei ole velvollisuus eikä rasite, vaan hän on välttämätön voimavara jota ilman suomalainen yhteiskunta tukehtuu impivaaralaisuuteensa ja osaamattomuuteensa.

- Toinen perusolettamus on se, että ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi suomalaisten hiilijalanjälkeä erityisesti haja-asutusalueilla ja teollisuudessa on rajoitettava ankarasti radikaalein hallinnollisin ja verotuksellisin keinoin. Myös pakkokeinoin. Lisäksi lihansyönti täytyy lopettaa. Yhtä lailla pakkokeinoin. Kuitenkaan tämä ei saa vaikuttaa jatkuvasti kasvavaan kehitysmaalaiseen maahanmuuttoon sillä se on itsessään välttämätön ja väistämätön rikkaus eivätkä nämä kaksi asiaa ole millään tavoin verrannollisia keskenään. Niitä ei saa verrata keskenään. Niitten keskenään vertaaminen on vihapuhetta.

- Kolmas perusolettamus on tietenkin se, että sukupuolia ei ole olemassakaan ja ajatus ihmisten jalkovälien erilaisista värkeistä on vain patriarkaalisen yhteiskunnan aikaansaamaa massiivista sumutusta, etten sanoisi tussutusta ja mulkutusta. Sukupuolia on olemassa ainoastaan niissä rajoitetuissa ja tarkasti määritellyissä tapauksissa joissa naisoletetut voivat nostaa egoaan uhriutumalla julkisesti patriarkaatin aikaansaaman maskuliinisen sorron ikeen alla. Ja se sortohan on toteennäytetty jo sillä että sen väitetään olevan olemassa. Muuta todistusta ei tarvitakaan ja muitten todisteitten vaatiminen on jo itsessään kiistaton todiste sortavasta maskuliinisesta järjestelmästä.

- Se patriarkaatti kylläkin elättää nimenomaan tuon feministis-utopistisen uhriutuvan naisjoukon joka ei tee itse mitään varsinaista työtä ja nuo oletuksethan ovat muutenkin täyttä tuubaa.

- Tulisihan sinun Antero ymmärtää, että tuubakin on vain sosiaalinen konstruktio. Kyse on vain siitä, kuka sen saa määritellä. Minä saan. Rosa saa. Johanna saa. Veronika saa. Sinä et. Ja tästä päästäänkin niihin faktisteihin. Feministis-utopistiset perusolettamukset ovat dogmin asemaan nostettuja pyhiä, viisaita ja ennen kaikkea kyseenalaistamattomia opinkappaleita. Ja nuo perkeleen faktistit ovat menneet ja törkeästi kyseenalaistaneet ne. Kerta toisensa jälkeen. Kyseenalaistaneet sellaista mitä ei kertakaikkiaan saa kyseenalaistaa. Ennen kaikkea ne ovat kyseenalaistaneet feministis-utopistien hallussaan pitämän ehdottoman asioitten määrittelyvallan.

- Tarkoitatteko siis että nuo faktistit valehtelevat?

- Enhän toki. Vaan ne ovat vielä härskimpiä. Ne puhuvat totta. Nakertavat aikaansaamaamme kaunista yhteiskunnallista tilataideteosta pala palalta kappaleiksi esittämällä kiusallisia faktoja ja tilastoja. Faktoja ja tilastoja joita ei edes voi perustella nurin jolloin meille jää jäljelle vain faktan esittäjän henkilökohtainen demonisoiminen ettei faktaa kuunneltaisi vaan päiviteltäisiin kuinka kauhea ihminen tuo faktisti on. Jos faktistien ääntä ei saada vaimennettua niin se tietää pahimmillaan sitä, että feministis-utopistisesti määritelty yhteiskunnallinen ideaali murskautuu. Ja se puolestaan tietää murskautumista myös meille siihen uskoville ja siitä elantomme saaville. Sillä eihän meillä ole muuta.

- Faktat ovat meille aivan liian raakoja ja realistisia että me voisimme pohjata elämämme periaatteet sellaisiin. Lisäksi faktat vaativat opettelua ja asioihin perehtymistä emmekä me osaa, eikä meitä kiinnosta opetellakaan muuta kuin iskulauseita. Emmekä me myöskään osaa tehdä mitään varsinaista työtä, niin kuin itsekin totesit. Kaikkein kauheinta on se pelko että faktistien vastuuttomasti esittämien faktojen myötä yhteiskunta herää hoksaamaan että me tavallisten kansalaisten elättämät feministi-utopistit olemme nyt ja olemme aina olleet aivan turhaa ja tarpeetonta porukkaa joka on jostain kumman syystä nostettu ansiottomalle jalustalle. Herää hoksaamaan että me olemme pelkkä nykyajan väkisin kasattu pyramidi joka on olemassa vain ja ainoastaan itsensä vuoksi.

- Jaa-a… nyt kieltämättä hahmotan faktismin ja sen feministis-utopistisesti määritellylle yhteiskunnalliselle ideaalille aiheuttaman kiistatta erittäin vakavan uhan. Ja myös sen, että puolestaan varsinaiselle utopiavapaalle toimivalle yhteiskunnalle faktistit ovat lähinnä välttämätön ja viimeinen pelastusrengas. En siis suinkaan ihmettele, että te koette faktistit niin suurena uhkana.

- Niinhän minä koen. Niin minä kuin kanssasiskoni. Sillä ymmärräthän sinä Antero että toimivan yhteiskunnan ylläpitämisellä ei ole merkitystä. Se on yhdentekevää. Ainoastaan feministis-utopistisesti määritellyn yhteiskunnallisen ideaalin sekä sen ylläpitämisestä elantonsa saavien ihmisten asemalla ja loputtoman nälkäisellä egolla on merkitys. Siksi faktistien harjoittama vastuuton totuudenpuhuminen on saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä.

- Ymmärrän kertomanne perusteella että te itsekin tunnustatte kyseisen feministis-utopistisesti määritellyn yhteiskunnallisen ideaalin pohjautuvan pelkkään valehteluun.

- Niin no… teknisesti ottaen kyllä. Mutta itse käyttäisin mieluummin termiä ”vastuullinen valehtelu”. Onhan meinaan jo olemassa sananvapautta täydentävä ja ennen kaikkea rajoittava termi ”sananvastuu”. Miksei siis olisi myös totuutta täydentävä ja rajoittava termi ”totuusvastuu”? Jota sitten toteutetaan vastuullisella valehtelulla.

- Saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, kiitän teitä lämpimästi tästä syväluotaavasta haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Siirrämme lähetyksen paikallisration rutioon. Hei äänimiehet! Sitten ei muuta kuin olat ja virrat pois vehkeistä ja lössi kohti Lällävettä.

Hösse: Vaan nyt kun minä makustelen tuota termiä ”faktisti” niin se alkaa maistua koko aika paremmalta. Suorastaan mummivainaan pullalta. Härregyyd, mehän ollaan koko hela remmi ihan selviä faktisteja.

Pertta: Joo, ja tiedostavalla ihmisellähän on vaikeaa erottaa termiä ”faktisti” termistä ”fasisti” joten kun hän kuulee puhuttavan faktismista niin aivorele lyö päälle välittömän joukkorääkymismoodin ja tiedostaja näkee oikean kainalon tuulettajia joka ristuksen mutkassa.

Antero: Häpeämättäminä faktisteina varmaankin irtisanoudumme sekä vastuullisesta valehtelusta että muustakin vastuullisuudesta joten lyömme Lällävedellä saunan pesään vastuuttomasti pienhiukkasia aiheuttavia klapuja ja tuhoamme samalla julmasti ja säälimättä kaikkien intialaisten hengitysilman.

Hösse: Joo, eikä meitä juuttaita tosiaan edes hävetä. Me kun ollaan paatuneita faktisteja. Ja saunatauolla voidaan sitten katsella valtakunnallisesta haittamediasta riippumatonta tosi-tv:tä. Nyt on meinaan hanhiparvien muuttoaika. Nehän menee taas kertaalleen Lälläveden yli ja varsinkin niillä valkoposkihanhilla on aina kovasti asiaa.

Pertta: Ja jos oikein tarkkaan kuuntelee niin niitten pulinahan muistuttaa kovasti feministis-utopistisen lauman ammatti- ja tapaloukkaantuvaa rääkymistä. Hanhilla on tosin se huomattava etu että niitten pulinasta ei varsinaisesti ymmärrä mitään. Voi kuunnella naama hymyn tirrillä eikä ota yhtään päähän. Feministis-utopistien pulinan taas valitettavasti ymmärtää.



KUUTIO, OSA III

$
0
0

Tupaantuliaiset



Helsinki, Tarjalan kuutioasuntoalue, tästä päivästä jonkun verran tuonnempana


Entisen Siltamäen alueella sijaitsevan massiivisen Tarjalan kuutioasuntoalueen osoitteessa Ratkaisevan Tiedostamisen Kompleksi 72 K 2824 sijaitsevassa kuutioasunnossa 16-vuotias Sami Aurimo purki reppuaan ja kankaisia kauppakassejaan. Toinen kassi oli taas hieman pohjastaan revennyt, se täytyisi ommella pikipitäen. Uusi ekokangaskassi maksaisi kuitenkin vähintään vitosen ja sillekin rahalle oli tarpeellisempaa käyttöä. Muovipussejahan ei ollut enää kymmeniin vuosiin eikä Sami ollut niistä koskaan kuullutkaan. Onneksi Sami oli opetellut kaikenlaisia elämässä tarvittavia taitoja. Ainakin sellaisia mitä koko ikänsä näissä kuutiokolosseissa asunut nuori mies saattoi opetella. Edes jotakin. Vaikkei se paljoa ollutkaan. Jos ei muuta niin ompelemista.

Samin kuutioasunto oli standardimallia OPPR-CTRL-27-6-1/2 mikä tarkoitti sitä että kyseessä oli vuonna 2027 käyttöön sertifikoitu kuuden neliön kokoinen ja yhdestä kahteen ihmiselle tarkoitettu asumisyksikkö. Kuution katto oli sadankahdeksankymmenen senttimetrin korkeudessa joten varsin pitkä Sami joutui liikkumaan siellä hieman kumarassa. Siinä oli sänky sekä sängyn yläpuolella käännettävä laveri joka toimi tarvittaessa toisena sänkynä, pieni seinälle nostettava pöytätaso, mikroaaltouuni, kaksipisteinen keittolevy, vedenkeitin, seinään upotettu pieni jääkaappi sekä vesihana ja pieni tiskiallas. Lisäksi kuutiossa oli kapea säilytyskomero sekä yhden neliön kokoinen lattiaviemäröity koppi jossa oli sekä wc, pesuallas sekä käsisuihku, jolla saattoi pestä itsensä. Jokaisessa kerroksessa oli yhteiset pyykkitilat. Tietysti kuution seinällä oli Euroverkon viestittimen näyttöruutu.

Normaalisti Samilla ei olisi ollut lähelläkään näin paljon tuotavaa tavalliselta kauppareissultaan joka yleensä suuntautui kuutiokansalaisille tarkoitettuun Fedmarketiin. Tavallisen kuutiokansalaisen ruoka koostui pääosin soija-, vehnä- tai kalajauhopuuroista ja -velleistä joitten mukana tulevat voimakkaat annoskastikepussit saivat ne maistumaan periaatteessa mille tahansa. Mukaan lukien kaikenlaiset lihanmaut joita Samikin suosi. Ne olivat tietysti pelkkää esanssia ja täynnä ties mitä kemikaaleja mutta ne tekivät tehtävänsä varsinkin sellaiselle ihmiselle joka sai varsin harvoin maistaa oikeaa lihaa.



Tällä kertaa Sami oli säästänyt valmiiksi hieman liittovaltiokansalaisen perustuloropojaan ja saanut lisäksi hieman kolehtia muutamalta kaveriltaan joten ostosreissu oli Fedmarketin sijasta suuntautunut nomenklaturan käyttämään Citykeskukseen joka sijaitsi vartioidulla alueella heti Kehä ykkösen eteläpuolella Pakilassa. Kyseinen Citykeskus oli niitä harvoja paikkoja nomenklaturan alueella johon pääsi pelkällä passilla ilman erikoislupaa ja siksi kuutioasukkaat kävivät siellä mielellään jos saivat säästettyä ylimääräistä rahaa. Joka tietysti liittovaltio-Suomessa ja erityisesti sen kuutioasuntoalueilla vaati etukäteissuunnittelua, aikaa ja tarkkaa harkintaa.

Se kyseinen Citymarket johon Sami suunnisti oli jaettu sisätiloistaan teräsaidalla kahteen osaan eikä sen eteläiseen osaan  ollut asiaa kuin nomenklaturan jäsenillä. Ei silti, ei kuutiorahvaalla olisi ollut varaa ostaa siltä luksuspuolelta mitään. Samikin oli ostanut sitä mihin varaa oli eli perunoita joita Fedmarketissa ei myyty sillä perunoitten keittäminen kesti pitkään ja vei sähköä jonka käyttö oli kuutioissa säännöstelty. Lisäksi hän osti voita, oikeaa lenkkimakkaraa, aitokalapuikkoja, hyvää kauraleipää, paketin oikeaa kahvia, litran aitoa lehmänmaitoa ja pari keissiä Carlsberg-olutta. Kansalaisolutta ja Kansalaisviinaa hän oli ostanut jo aikaisemmin kuutiokompleksissa sijaitsevasta Fedmarketista. Liittovaltiossahan alkoholia – niin kuin muitakin päihteitä – sai ostaa jo 16-vuotiaana. Samoin kuin sai äänestää kuuden vuoden välein pidettävissä komissiobyroon vallanvahvistavissa rituaalivaaleissa.

Samilla oli hyvä syy ostoksiinsa. Hänellä olisi huomenna tupaantuliaiset.

Hän oli asunut aikaisemmin äitinsä kanssa Erkkilän kuutioasuntoalueella joka sijaitsi entisen Jakomäen – Tattarisuon –  Suurmetsän – Puistolan alueella, aivan Itäisessä Helsingissä sijaitsevan Etnisen Autonomisen Alueen vieressä. Hänen isänsä oli kuollut kuusi vuotta aikaisemmin bussipysäkillä tapahtuneessa monikulttuurisuuden kasvukiputapahtumassa jota joskus aikaisemmin oltiin nimitetty terrori-iskuksi. Sami oli saanut hiljattain peruskoulunsa suoritettua ja täyttänyt kuusitoista joten hänelle oltiin tarjottu mahdollisuus muuttaa äitinsä kanssa jakamasta kuuden neliön kuutiosta omaan samankokoiseen. Hän tuli hyvin toimeen äitinsä kanssa mutta valinta oli kuitenkin kummallekin helppo. Kasvoihan siinä henkilökohtainen tila kaksinkertaiseksi. Jos kohta vain kolme neliötä per kärsä mutta kumminkin.

Sami oli jo kolmannen polven valtion elättämä kuutioasuja mutta perinnetietona hänelle oltiin kerrottu ajoista jolloin ihmisillä – aivan tavallisillakin – oli ollut mahdollisuus työhön, omaan asuntoon, autoon ja – hitto vie – kesämökkiinkin. Samin oli ollut vaikeaa hyväksyä sitä että oli syntynyt elämään jossa hänelle ei ollut tarjolla kuin yksi, tulevaisuudentoivoton vaihtoehto ja siksi hän oli käynyt koulunsa ahkerasti. Sillä osalle, pienelle osalle oppilaista oli tarjolla muutakin. Mahdollisuus. Korkeaa ammattikoulutusta robotisoituneen yhteiskunnan huolto-, valvonta- ja suunnittelutehtävissä. Mutta vain harvoille. Hyvin harvoille. Hänen peruskoulun päästötodistuksensa keskiarvo oli 8,41 eli varsin hyvä ja sen vuoksi hänen Yhteiskuntaan Sijoittumistoimiston YST:n virkailijan Irma Ruuskasen kanssa käymänsä keskustelu oli ollut karvas pettymys. Tuo iäkäs ja jotenkin miellyttävän empaattisen tuntuinen nainen oli käynyt läpi hänen tiedostojaan, huokaissut sitten ja murskannut Samin unelmat:

- Niin, Sami… minä olen kovin, kovin pahoillani. Sinä olet älykäs ja miellyttävä nuori mies. Joskus kymmeniä vuosia sitten sinä olisit voinut papereillasi lukea itsesi vaikkapa insinööriksi. Pidemmällekin. Sinulla olisi edessäsi suuri tulevaisuus. Mutta nykyisin keskiarvosi ei valitettavasti millään riitä vaikka nimenomaan matemaattisissa aineissa ja vapaaehtoisissa teknisissä töissä sinulla on hyvät arvosanat. Mutta se ei vain kertakaikkiaan ole tarpeeksi. HelTech ei ota uusia opiskelijoita kuin tarpeen mukaan, se tarve ei robotisoidussa yhteiskunnassa ole kovin suuri ja vain valitut pääsevät mukaan pohjaksi tarvittavaan lukiokoulutukseen.

Ruuskanen katseli hieman näyttölaitettaan ja jatkoi sitten:

- Tämänvuotisten tilastojen mukaan HelTechin pohjakoulutukseen pääsijöitten alhaisin keskiarvo oli 9,43. Lisäksi HelTech vaatii – komissiobyroon määräyksen mukaisesti – että valituilla on oltava kiitettävä arvosana yhteiskuntapoliittisessa uusteologiassa. Sinulla se oli vain seiska. Valitan. Seula on armoton. Olen todella pahoillani.

Sitten hän totesi vielä että tietysti yhteiskuntapoliittisen uusteologian yliopistolliset opinnot takaisivat varman ja hyvän ansion sekä mahdollisuuden siirtyä paremmille asumisalueille mutta sinnehän rekrytoitiin opiskelijoita vain ylemmän yhteiskunnallisen konsensuksen alueilta – välttäen tämän sanoessaan tietoisesti termin nomenklatura käyttöä sillä termihän oli luokiteltu ei-toivottavaksi termiksi – ja kuutioalueilta sinne valittiin vain harvoja poikkeusyksilöitä jotka olivat osoittaneet yhteiskunnallista valveutuneisuuttaan jo alaluokilta saakka. Sami puolestaan huokaisi ja kysyi:

- No mitenkäs… minä olen kuusitoista… elän ainakin tilastojen mukaan vielä kymmeniä vuosia… oliko tää nyt tässä… aamupäivän syljeskelen kattoon… loppupäivän väistelen sattumia… seuraan jotain viestinpaskaa kahdeltasadalta kanavalta jotka jokainen on toistensa kopioita… tai elän siellä virtuaalimaailmassa niin kuin moni tyyppi joka lopulta kuolee nälkään kun ei muista syödä…lopulta astelen Fedmarkettiin, ostan puoli-ilmaista heroiinia ja narkkaan itseni hengiltä… tehden samalla palveluksen liittoyhteiskunnalle kun minusta saa hyvällä tuurilla irroitettua jonkun toimivan elimen markkinoille…

Irma Ruuskanen kuunteli keskeyttämättä vaikka hän oli varmasti kuullut tämän synkän yksinpuhelun jo tuhansia kertoja. Samoin hän oli nähnyt tuhansia sellaisia nuoria jotka ottivat asian tyynesti ja itsestäänselvyytenä. Hän oli oppinut lukemaan ihmisluonnetta ja näki varsin hyvin ennalta ne nuoret jotka narkkaisivat itsensä hengiltä muutamassa vuodessa Fedmarketin tarjoamalla puoli-ilmaisella heroiinilla niin kuin Sami totesi. Samoin hän tunnisti ne ihmiset joitten pää vain painui, henkinen selkäranka katkesi ja he tyytyivät elämään päivästä toiseen elämää joka ei ollut elämää. Mikseivät tyytyisi? Näkiväthän he viestittimestä paljon sellaista materiaalia vanhasta maailmasta jota Euroverkko ei ollut pystynyt sensuroimaan mutta se oli heille lähinnä scifiä. Kerrottua tarinaa. Viihdettä. Todellisuus oli kuutiossa. Oli aina ollut. Tuli aina olemaan.

Sitten oli ne tietyt nuoret joissa oli kipinä. Irma näki että Sami oli yksi heistä. Niinpä hän vielä hetken harkittuaan totesi:

- Omien valtuuksieni myötä voin tarjota sinulle vain oman kuutioasunnon ja liittovaltion perustulon. Niin kuin kaikille muillekin. Sillä elää. Ei muuta. Mutta omien valtuuksieni – ja koko tämän järjestelmän – ulkopuolella on eräs vaihtoehto. En takaa sen onnistumista. Mutta jos olet kiinnostunut, niin voin kertoa siitä.

Sami oli kiinnostunut ja Irma alkoi kertoa…



Osoitteessa Ratkaisevan Tiedostamisen Kompleksi 72 K 2824 elettiin Samin kauppareissua seuraavaa päivää. Tuparipäivää. Pientä vaihtelua jatkuvaan tapahtumattomuuteen. Sami oli keittänyt perunat jo edellisenä päivänä ja laittanut ne jääkaappiin. Tänään tarvittaisiin keittolevyä vielä lisää samoin kuin muutakin sähköä joten Samin tupareihin tulevat kaverit Jape, Hese ja Teme olivat jättäneet tarkoituksella oman sähkönkulutuksensa muutamaksi päiväksi vähemmälle ja siirtäneet viestimen kautta tehdyllä sähkönsiirtoilmoituksella ylimääräisen kapasiteettinsa Samin käytettäväksi.

Sami, Jape, Hese ja Teme olivat tunteneet toisensa jo ala-asteelta ja olivat olleet erottamaton kaveriporukka siitä saakka. Se, mikä erotti heidät peruskuutiolaisesta lapsesta ja nuoresta oli halu tehdä muutakin kuin tuijottaa viestimen viihdettä ja pelata sen tarjoamia virtuaalimaailmapelejä. He tykkäsivät olla ulkona, etsiä ja tutkia. Olihan kuutioasuntoalueitten välissä sentään vielä pieniä metsäalueita. Ja saihan parin sopivan puun väliin viritetystä narusta aikaan mukiinmenevän lentopallokentän. Joukkueet olivat tietysti vain kaksimiehisiä eikä kenttä kovin tasainen mutta sehän ei tahtia haitannut. Palloa oli mukavaa mäiskiä.

Jokainen pojista oli yrittänyt käydä koulunsa läpi mahdollisimman huolella ja jokainen oli joutunut kokemaan karvaan pettymyksen Yhteiskuntaan Sijoittumistoimistossa. He kaikki asuivat nyt omassa kuutiossaan ilman mahdollisuutta parempaan. Kuutioasuntoja jaettaessa annettiin se ensimmäinen kuutio joka sattui vapautumaan. Paikasta ja asiakkaan toiveesta riippumatta. Sattuman kaupalla niin Jape, Hese ja Teme olivat päätyneet samalle kuutioasuntoalueelle joka sijaitsi vanhan Vantaankosken alueella. Viestimillä yhteydenpito oli helppoa ja Samin tupareista oltiin sovittu. Niinpä sovittuna aikana Samin viestitin ilmoitti että kaksi vierasta oli tulossa. Sami antoi viestittimen aukaista ulko-oven, aukaisi valmiiksi kuutionsa oven ja odotti käytävässä että kaverit nousivat hissillä kaksikymmentäkahdeksan kerrosta. Sinänsä Samin kuutiossa ei korkean paikan kammo päässyt yllättämään sillä siinä ei ollut ikkunaa. Kasseja, reppuja ja jonkinlaista muovilaatikkoa kantavat Jape ja Hese astuivat ulos hissistä. Sami kysyi:

- Entäs Teme? Tuparit sovittiin jo viikko sitten mutta heppu ei vastaa viesteihin.

Poikien ilme kävi vastauksesta mutta Hese sanoi kumminkin:

- Teme ei tule. Eikä me houkuteltukaan. Se ratkesi narkkaamaan varmaan heti kun muutti kuutioon. Me tajuttiin se vasta hiljan. Se on toinen jätkä nyt.

Toinen jätkä. Toverukset olivat oppineet elämässä muutamia asioita ja yksi oli se että narkkien kuului olla omassa seurassaan ja muitten omassaan. Vaikka Fedmarketin tablettiheroiini puoli-ilmaista olikin. Narkilla ei ollut sen vuoksi oikeastaan tarvetta varastaa kavereiltaan mitään, jos kohta mitään varsinaista varastettavaa ei ollutkaan. Mutta narkki ei halunnut vajota syvyyksiin yksin vaan halusi vetää kaikki ympäriltään mukanaan. Toverukset sinänsä ymmärsivät Temen ratkaisun mutta olivat tehneet omansa. Temeä ei olisi enää. Ei ainakaan heille.



Japen ja Hesen matka oli ollut varsin pitkä vaikka samassa kaupungissa asuttiinkin. Kuutioasuinalueitten välillä ei ollut minkäänlaista poikittaisliikennettä. Miksi olisikaan, sillä kuutiokansalaisille kaikki vähä tarvittava ja tarjolla oleva löytyi oman alueen Fedmarketista ja kuutiosijoituksen jälkeen kaiken – vähäisen – virastoasioinnin saattoi hoitaa Euroverkossa. Ainoa varsinainen poikittaislinja oli Kehä I. Kehä III oli lakannut olemasta tarpeettomana sillä yksityisautoilun määräkin oli romahtanut jo aikaa sitten. Mitä nyt Kehä ykkösen eteläpuolella vielä pröystäiltiin.

Jape ja Hese olivat lähteneet vanhasta Vantaankoskesta ja kulkeneet hitaalla sähköbussilla Kannelmäen eteläpuolella sijaitsevalle pysäkille jossa he myöhästyivät itään päin menevästä
bussista ja käyttivät joutoaikansa katsellen heti Kehä I:n eteläpuolella korkean verkkoaidan takana häämöttävää Lassilan ja Haagan aluetta joissa nomenklatura asui. Omakotitaloja, rivitaloja, muutama kerrostalo. Pihoja, puistoja, puutarhoja, vihreyttä, tilaa. Myös mersuja, bemareita, renaulteja ja tesloja. Sekä aseistettuja vartijoita jotka kiersivät aitaa hyvin epäsiliteltävän näköiset koirat mukanaan.

Toverukset tiesivät että tuo alue olisi heidän kannaltaan voinut olla aivan hyvin vaikka Kuussa. Heillä ei ollut sinne asiaa. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Kun uusi itään päin menevä kehäbussi saapui he hyppäsivät kyytiin, jäivät pois Pakilan pysäkillä ja ehtivät nippanappa bussiin jolla pääsivät Tarjalan kuutioasuinalueelle eli entiseen Siltamäkeen. Muitten kuutioasuinalueitten tavoin Tarjala ei katsonut vanhoja kaupunginosia vaan se levittäytyi myös Tapaninvainioon, Ylä-Malmille, Tapanilaan, Tapulikaupunkiin ja Suutarilaan.

Samin kuutiossa Jape ja Hese purkivat tuliaisensa. Koska heilläkin oli Citykeskuksesta hankittua olutta laittoi Hese jostain hankkimansa pienen matkajääkaapin töpseliin kiinni ja oluet lastattiin sinne. Samin oma pieni jääkaappi oli lastattu jo täyteen Carlsbergia ja Kansalaisolutta. Se tavallinen Fedmarketista ostettu energiapuurohan ei tarvinnut jääkaappia vaan se säilyi kuukauden huoneenlämmössä. Muutkin spesiaaliruuat syötäisiin tänä iltana.

Sitten katsottiin kavereitten muut tuliaiset: kolme pussillista oikeita perunalastuja, kaksi levyä suklaata, paketti metvurstia sekä kaksi litraa oikeaa appelsiinimehua jolla saattoi blandata Kansalaisviinaa. Fedmarketin mehuthan olivat joko paljon esanssinmakuista tai hyvin paljon esanssinmakuista eikä niitä myytykään mehuna vaan termillä ”raikas mehunkaltainen juoma”. Tarpeet hyville tupareille olivat kasassa joten Sami saattoi todeta:

- Sitten ei muuta jätkät kuin sauna lämpiämään!

Yksikään toveruksista ei ollut koskaan käynyt saunassa mutta olivathan he nähneet ja kuulleet kyseisestä ihmeestä. Ei niinkään Euronetistä vaan Itä-Euroopasta käsin pyörivästä vapaaverkosta jota liittovaltio yritti sensuroida mutta ainahan sensuurin sai kierrettyä, ainakin hetkeksi. Saunaa ei nytkään ollut tarjolla – sillä saunathan oli aikaa sitten kielletty sekä ilmastonmuutosta edistävinä energiasyöppöinä että suomalais-nationalistisia tunteita turhaan herättävänä deletoitavana historiana –  mutta Sami oli hankkinut vapaaverkosta vanha tiedoston jossa näkyi puukiuas johon joku mies heitteli säännöllisin väliajoin löylyä ja välillä lisäsi puita. Lisäksi tiedostossa tuli säännöllisin väliajoin ikivanha filminpätkä jossa edellisen vuosituhannen trubaduuri Tapio Rautavaara lauloi ”löylyä lissää”. Sami laittoi tiedoston pyörimään katkeamattomana looppina koko näyttöruudun kokoisena ja toverukset aukaisivat oluttölkit, skoolasivat ja aloittivat tuparit saunasessiolla jossa ei tullut hiki mutta saunaolut toisensa jälkeen kyllä maistui. Aina uuden tölkin avattuaan he vertailivat keskenään kuvittelemansa löylyn laatua ja ominaisuuksia.


Virtuaalisaunan jälkeen maittoikin jo juhlaeväs jota kaverit valmistivat kimpassa väistellen toisiaan ahdastakin ahtaammassa kuutiossa. Jo aikaisemmin keitetyt perunat pilkottiin, pannulle lyötiin voita, perunat heitettiin sekaan ja mukaan laitettiin myös pilkottu lenkkimakkara. Toisella – Japen mukanaan tuomalla -  pannulla paistettiin kalapuikkoja. Tämän lisäksi laitettiin kauraleivän viipaleille reilu annos voita ja koko satsi huuhdeltiin alas hyvän oluen voimin. Ekopuuroja ja vellejä koko ikänsä syöneille nuorille miehille tällainen harvinainen ateria olisi vastannut Michelinin neljän tähden ravintolan antimia jos he olisivat tienneet mitä se tarkoittaa.

Pannuille ei jäänyt muruakaan. Astiat huuhdeltiin nopeasti että ne oli myöhemmin helppo pestä. Sitten oli aika viihteen. Sami teki Kansalaisviinasta ja appelsiinimehusta kaikille tukevat mukit ja Jape puolestaan laittoi Samin viestimeen mukanaan tuomansa muistisirun. Se sisälsi vapaaverkosta ladatun ja Liittovaltiossa liian nationalistisena ja militaristisena kielletyn elokuvan Tuntematon Sotilas. Valitettavasti sitä kaikkein vanhinta versiota ei ollut löytynyt mutta tarjolla oli vuoden 2017 versio jota toverukset uppoutuivat katselemaan nauttien juomien lisäksi perunalastuista ja suklaasta.

Elokuvan katselu kesti tuntikausia, sillä olihan leffa pitkä itsessäänkin ja aika ajoin nuoret miehet pysäyttivät tallenteen ja keskustelivat siitä mitä olivat juuri nähneet. Suomen talvi- ja jatkosota oltiin liittoperuskoulussa käsitelty toisen maailmansodan mukana yhdellä historiantunnilla lähinnä todeten että kyseessä oli nationalismin aikaansaama katastrofi jollaiset Euroopan liittovaltion olemassaolo jatkossa estää. Historia koulussa olikin ollut lähinnä joskus 1950-luvun alusta alkanutta liittovaltion historiaa. Uteliaat toverukset olivat toki vapaaverkon kautta hoksanneet että oli toinenkin todellisuus. Ehkä jopa  todempi sellainen. Joka tapauksessa sellainen joka oli oikeasti tapahtunut. Historia ei alkanut liittovaltiosta.

Elokuvan loputtua toverukset alkoivat olla kokolailla tukevassa juopumustilassa. Sami aukaisi ylälaverin jonne Jape kiipesi nukahtaen välittömästi. Sami laittoi vielä laverin turvasalvat paikalleen ettei Jape tipahtaisi lattialle jonne Hese puolestaan oli asettelemassa mukanaan tuomaa ohutta kenttäpatjaa. Sami meni omaan punkkaansa ja toivotti hyvät yöt. Joskus neljän aikaan yöllä hän havahtui siihen kun Hese puhui wc-kopissa norjaa. Hese huuhteli ensiksi wc:n ja sitten naamansa käsisuihkulla ja palasi patjalleen:

- Sori… en kyllä sotkenut…

- Nääh… paskaaks tässä…

Joskus vaille puolenpäivän toverukset heräsivät ja ryystivät krapulaansa Samin keittämää kahvia jossa oli seassa oikeaa maitoa. Japen ja Hesen lähtiessä takaisin omaan kuutioonsa lyötiin vielä kouraa kouraan ja sovittiin että pidetään yhteyttä. Mieltä lämmitti se, että se sovittiin tositarkoituksella. Oli hyvä kun oli kavereita. Sami löhösi vielä pari tuntia punkassaan parannellen krapulaansa jonka hän kärsi mielellään, olihan ilta ollut mukava. Sitten hän siivosi kuutionsa, kävi hieman ulkona kävelyllä katsellen loputtomia kuutiokolosseja ja ajatellen että voi kun joskus voisi kulkea niissä mahtavissa maisemissa mitä hän oli vapaaverkossa nähnyt. Lapissa, Kainuussa, Pohjanmaan lakeuksilla, Turun saaristossa. Jos näkisi joskus elävän poron. Tai – voi herranjestas – karhun. Tai saatana soikoon edes kissan tai koiran.

Kuutioissa ei ollut lemmikkieläimiä. Nekään eivät olleet energiatehokkaita ja edistivät ilmastonmuutosta. Nomenklaturan alueella niitä kyllä oli. Siellä oli eri säännöt. Sami oli jo aikaa sitten ymmärtänyt mitä tarkoitti määritelty tasa-arvo. Hän oli asunut koko ikänsä Erkkilän ja nyt Tarjalan kuutioasuntoalueella nähden lähinnä valtavia asuntokomplekseja ja alakuloisia, tyhjäilmeisiä ihmisiä joitten tulevaisuus oli määritelty jo ennen heidän syntymäänsä. Kävelyn jälkeen hän palasi kuutioonsa ja asettautui punkkaansa ajatellen aloittavansa nyt hautaan saakka jatkuvan jokapäiväisen tyhjyyden. Elämän nollana jolla ei ollut mahdollisuutta muuttua edes puolikkaaksi. Edellisen illan juhlimisesta väsyneelle nuorelle miehelle uni tuli nopeasti.

Seuraavana aamuna Sami heräsi joskus yhdeksän maissa. Sekä kahvia, maitoa, voita, leipää ja metvurstia oli vielä hieman jäljellä joten aamiainen oli luksusta. Kesken aamiaisen Samin viestitin piippasi. Hän katsoi näyttöruutua ja totesi sydän pamppaillen:


- No helvetti…



Joitain viikkoja aikaisemmin Yhteiskuntaan Sijoittumistoimistossa


YST:n virkailija Irma Ruuskanen totesi huokaisten Samille:

- Omien valtuuksieni myötä voin tarjota sinulle vain oman kuutioasunnon ja liittovaltion perustulon. Sillä elää. Ei muuta. Mutta omien valtuuksieni – ja koko tämän järjestelmän – ulkopuolella on eräs vaihtoehto. En takaa sen onnistumista. Mutta jos olet kiinnostunut, niin voin kertoa siitä.

- Totta kai olen kiinnostunut. Minullehan tarjotaan pelkkää elämää sillinä purkissa ilman vaihtoehtoa. Ja vielä sellaisessa purkissa jossa niitä sillejäkin saa vain Kehä ykkösen sisäpuolella. Meille ei jää kuin ruodot.

- Tiedätkö, mitä ovat Pimeät Maat?

- Joo. Nehän on oikeastaan ne kaikki alueet mitkä kuuluu liittokaupunkikeskusten ulkopuolelle. Pääosin sähköttömiä, siksi pimeitä. Ei muulla tavoin liittovaltion kanssa tekemisissä kuin että sen asukkaille myönnetään se sama perustuki kuin kuutiossa eläville. Että ne pysyvät siellä rauhallisina. Koulussa opettivat että siellä suurinpiirtein kuollaan vapaaehtoisesti nälkään, eikä niistä alueista paljon muuta kerrottukaan mutta vapaaver…

Sami huomasi että nyt meinasi päästä sammakko suusta ja katsoi peläten Ruuskasta joka kuitenkin hymyili ja huitaisi asian kädellään kuin ympärillä pörisevän kärpäsen:

- Niin sinä meinasit sanoa vapaaverkko. Älä huoli. Kyllä minäkin sitä kotonani aika ajoin seuraan. Eikä näitä meidän keskustelujamme nauhoiteta. Niin että ole huoletta. Mutta tarkoititko että olet siellä vapaaverkossa tutustunut Pimeisiin Maihin?

- Olen joo. Aika paljonkin. Ja olen tajunnut että vaikka järjestelmä mainostaa niitä jonkunlaisina spitaalisten reservaattina niin minä asuisin siellä paljon mieluummin kuin täällä. Mutta minulla ei ole siellä ketään. En tiedä kuinka sinne pääsisi.

Irma Ruuskanen oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten:

- Tämä, mitä minä sinulle puhun on täysin epävirallista. Se ei liity millään tavoin työhöni YST:ssä. Ensinnäkin minun veljeni, Johannes Saastamoinen asuu Pimeillä Mailla. Tarkemmin sanottuna Reunansyrjässä. Hän muutti sinne aikanaan Radanvarsikaupungista ja on viihtynyt, vaikka elämä ei millään muotoa aineellisesti rikasta olekaan. Mutta se asia joka sinua varmasti kiinnostaa eniten on niin sanottu trenki- ja piikatoiminta. Pimeille Maille otetaan kuutiokaupungeista halukkaita nuoria ihmisiä ottolapsiksi. Tai nuoriksi. Tai aikuisiksikin. He tekevät töitä siellä siinä kuin muutkin ja tuovat perheitten kassaan mukanaan sen perustulonsa. Mulla on tossa oma yksityisviestitin. Katsopa siitä näitten kuutionuorten kokemuksia Pimeille Maille muutosta.

- Ei mun tartte. Minä olen katsellut niitä niin monta kertaa omasta viestittimestäni. Minä olisin hakenut trenkipojaksi jo aikaa sitten mutta kun… en tiedä miten… ja enhän minä osaa mitään… ei minusta ole siellä mitään hyötyä… ne vapaaehtoiset tekniset työtkin oli lähinnä teoriaa… kun robotit tekee kuitenkin kaiken… en minä ole koskaan edes pilkkonut halkoja… millä minä olisin senkään oppinut…

- Ei täältä lähteneistä nuorista osaa kukaan muukaan juuri mitään. Mutta se ei ole olennaista. Asenne on. Työ opettaa tekijänsä. Ja siellä on paljon työtä. Laitanko asian veljeni kautta etenemään? Itse asiassa heille itselleen on juuri muuttamassa eräs ikäisesi Vilma-tyttö täältä Helsingistä. Kuutiosta niin kuin sinäkin.

- Jos vain voisitte… olisin siitä ikuisesti kiitollinen… sillä nythän mulle on tarjolla vain kymmeniä vuosia tyhjää.



Sami heräsi joskus yhdeksän maissa. Sekä kahvia, maitoa, voita, leipää ja metvurstia oli vielä hieman jäljellä joten aamiainen oli luksusta. Kesken aamiaisen Samin viestitin piippasi. Hän katsoi näyttöruutua, luki soittajan ja totesi sydän pamppaillen:

Soittaja: Eino Juvonen, Reunansyrjä

- No helvetti…

Sydän vielä enemmän pamppaillen Sami painoi ”vastaa”-nappia. Näytöllä näkyi noin viisi-kuusikymppinen, kovan työn vanhentaman näköinen mutta eloisan katseen omaava mies.

- Sami Aurimo.

- Ja Juvosen Enska täältä Reunansyrjästä terve. Toi Ruuskasen Irma, meidän perhetuttavan Saastamoisen Johanneksen sisko kertoi meille sinusta. Oliskos sulla aikaa rupatella?

- Rupattelisin mielelläni. Ja eihän mulla muuta olekaan kuin aikaa.



Vuotta myöhemmin, Reunansyrjässä

Sami tuli pyyhe ympärillään saunatauolle Juvosten talon pihalle ja katsoi pienen soratien takana alkavaa sankkaa metsää. Se, mikä hänestä oli täällä Reunansyrjässä erityisen hienoa oli metsä. Metsä, ja kuinka se peitti horisontin. Helsingissä Samin käsitys metsästä oli ollut ohuet kaistaleet kuutiokompleksien välissä. Ohuet, ja onnettoman matalat. Niin sanottu metsä ei koskaan pystynyt peittämään niitten takana nousevia uusia ja aina uusia, paljon puita korkeampia asumismassiiveja. Täällä oli toista. Helsingissä maiseman valtaa piti harmaa betoni. Täällä vallassa oli loputon metsä joka sulki suojaansa siellä täällä olevat ja maisemaan sulautuvat ihmisasumukset. Ihmisasumukset joissa oli tilaa. Samilla oli käytössään Juvosten koko sadankahdenkymmenen neliön talo ja hänellä itsellään oli vielä lisäksi parinkymmenen neliön oma huone.

Eino saapui myös saunatauolle kroppa höyryten. Hän oli kova löylymies. Sellainen oli tullut Samistakin kun hän oli lopultakin päässyt kokeilemaan saunaa muuallakin kuin viestimen näyttöruudulla. He joivat itse tehtyä olutta, polttelivat itse viljeltyä kessua ja Sami mietti tässä rauhallisessa hetkessä että kaikki on niin kovin suhteellista. Helsingin kuutioasuntohelvetissä hän oli lainkuuliainen kansalainen mutta siitä huolimatta yhteiskunnan silmissä tarpeetonta jätettä joka oli pidettävä nippa nappa hengissä. Täällä Reunansyrjässä hän oli yhteiskunnan näkökulmasta rikollinen. Olihan hän sentään oppipoikana ammattimaiselle viinanpolttajalle sekä laittomien aseitten ja patruunoitten välittäjälle. Mutta kas, täällä hän oli kuitenkin arvostettu yhteiskunnan jäsen. Pienyhteiskunnan. Reunansyrjän. Paikan jossa tehtiin sitä, ja vain sitä mille oli tarvetta. Juvosten – ja nyt Saminkin – tuotteille oli aina kysyntää.

Kun Eino oli soittanut hänelle vuotta aikaisemmin, ei Sami ollut harkinnut hetkeäkään. Oli vain ilmoittanut asiasta äidilleen sekä Japelle ja Heselle jotka kaikki olivat toivottaneet onnea ja kannustaneet lähtemään. Kyyti järjestyi erään rekkakuskin mukana Naakkamoon saakka josta Eino oli hakenut Samin sitten mönkijällä. Eino ja Liisa olivat osoittautuneet oikein mukaviksi ottovanhemmiksi. Tai eivät he kyllä itse mieltäneet itseään sellaisiksi, sillä heidän oma poikansa oli jo aikamies ja toimi rakennusmestarina asuen pääosin Riihimäellä. Lähinnä Juvoset puhuivat perinteen ja elämän jatkamisesta. Vaikka Liisa aina naureskelikin että edistyksellinen Liittovaltio on päässyt siihen tilaan että huutolaisuus on tullut takaisin.

He puhuivat myös reservistä. Ihmisreservistä. Ja siitä, että aikanaan – kun Liittovaltio romahtaa omaan mahdottomuuteensa – ja etnot saavat aikaan lopullisen anarkian, on Pimeitten Maitten ihmisten aika tulla ja korjata tilanne. Siksi tarvittaisiin lisää innokasta ja osaavaa nuorta väkeä. Aivan vielä ei ollut aika. Mutta se tulisi. Eino oli sanonut usein:

- Ne siellä nomenklaturassa ovat eloita. Me olemme morlokkeja. Ne vaan eivät vielä tiedä sitä. Aikanaan ne sen huomaavat. Kun me pelastamme ne niiltä toisilta morlokeilta. Jotka ne asiakseen ja typeryyttään hankkivat tänne.

Sami oli ollut nopea oppimaan. Se ihmetytti häntä itseäkin. Yleismies Jantunen oli ollut piilossa kuutioasukkaan ruumiissa ja mielessä ja kun se pääsi irti, ei se malttanut millään lopettaa tekemistä ja oppimista. Eino oli itsekin kova tekemään mutta joutui välillä toppuuttelemaan innokasta nuorta miestä.

- Ptruuu… tehdääs tulet välillä ja keitetään saikat…

Eino oli laittanut Samin pyynnöstä myös Japen ja Hesen asian etenemään. Varmaan heillekin löytyisi sopiva ja halukas perhe. Jos ei juuri nyt Reunansyrjästä niin lähiseuduilta kumminkin. Tyrellistä, Heukensaaskista tai Paljasvedestä. Teme puolestaan oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin yliannostukseen.

Nyt Eino ja Sami istuivat saunatauolla ja Eino sanoi jotain joka sai huomattavaa itsevarmuutta itselleen keränneen Samin punastumaan kuin pikkupoika:

- Sinä Sami olet kelpo poika… tai no, mieshän sinä jo… miehen aikeissa… miehen meiningillä… meinaan, sinä taidat olla iskenyt silmäsi siihen Vilmaan. Siihen nättiin ja mukavaan typykkään joka tuli Helsingistä Saastamoisille samoja aikoja kuin sinä meille.

- Häh… no joo… mutta mistäs sinä… kuinkas sinä…

- Häh-hää, kyllä tässä iässä jo tämmöset asiat huomaa. Paina poika päälle vaan. Olen meinaan jutellut asiasta Saastamoisten kanssa ja he ovat huomanneet että mielenkiinto on molemminpuolista. Ajattelin antaa tämän pienen vinkin niin ei mene asian kanssa aika turhan nyhjäämiseen. Te sopisitte hyvin toisillenne. Niin kuin olet huomannut ja oppinut, niin täällä se elämä on. Tätä se on, eikä mitään kuutiossa katseltua Euroverkon pervoilua ihannoivaa citypaskaa. Ihminen on yksistään ehkä vahva. Mutta kaksi ihmistä yhdessä on jo linnake. Ja täällä jos missä kaivataan perheitä. Koko Reunansyrjä on tukenanne. Vaikka te vielä nuoria olettekin. Parempi naida kuin palaa, hjuu, parempi naida kuin palaa… mennäänks löylyyn?

Mennään vaan, totesi Sami, tyhjensi oluthaarikan, nousi ylös Vilman kuva mielessään ja tuumi että hän vapautui vuosi sitten elinkautisesta tyhjyydestä elämään jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Se askel kannatti ottaa.

Vilma olisi se seuraava askel. Sami tiesi uskaltavansa ottaa senkin. Hänessä vielä oleva poika antoi mielellään tietä miehelle. Miehelle, joka katsoi eteenpäin ja tiesi mihin suuntaan kulkea. Ottaa sen seuraavan ratkaisevan askeleen. Ja kantaa sen askeleen tuoman vastuun. Hän kantaisi sen iloisena sillä eihän elämä kuutiokaupungissa ollut koskaan antanut hänelle vastuuseen edes mahdollisuutta.



Kirjoitus on jatkoa seuraaville kirjoituksille:





KAIKEN VARALTA

$
0
0

Hotellin respassa törmättiin seuraavanlaiseen tapahtumaketjuun:

1. Helsingissä järjestetään kirjamessut.

2. Messuille oli osallistumassa myös kansallismielinen kustannusyhtiö Kiuas-kustannus.

3. Joku vihervasemmistolainen wannabejotakin hermostui asiasta, teki valituksen kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmelle (vihervasemmistolainen hänkin) ja vaati Kiuas-kustannuksen osallistumisen kieltämistä todeten että ei tunne oloaan turvalliseksi jos kyseinen kustannusyhtiö on mukana messuilla.

4. Ei aikaakaan, kun Kiuas kustannuksen Timo Hännikäiselle ilmoitettiin että Kiukaan osallistuminen täytyy perua ”kirjamessujen arvojen vastaisena”. Hännikäiselle ei annettu mahdollisuutta ilmaista omaa näkemystään asiasta. Tämä tapahtui siis yhden (1) hörhön avautumisen vuoksi.

Tapaus muistuttaa muutamaa muuta tapausta.

1. Pori Jazzin johtaja Aki Ruotsala irtisanottiin.

2. Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka yritettiin myllyttää pois virastaan.

3. Ohjaaja Aku Louhimiehen ohjaajanpesti BBC:n historiallisessa sarjassa torpedoitiin.

Mikä näitä kaikkia neljää tapausta yhdistää?

Se, että vihervasemmistolaiset eivät hyväksy minkäänlaisia omistaan poikkeavia yhteiskunnallisia näkemyksiä (Louhimiehen kohdalla taisi riittää jo sukupuoli) ja vaativat toimenpiteitä joilla näitten väärinajattelevien ihmisten elämää pyritään vaikeuttamaan kaikin mahdollisin keinoin.

Ikävintä on se, että nämä vaatimukset todellakin otetaan vakavasti. Toimenpiteitä tehdään. Juuri sellaisia, mitä vihervasemmisto vaatiikin.

Mitä useammin vaatimukset otetaan vakavasti, sen varmemmin asiasta muodostuu trendi. Vihervasemmistolaiset voivat hyökätä ketä tahansa, joka ei jaa heidän utopiaansa vastaan ja työnantaja – varsinkin julkisella sektorilla – irtisanoo kyseisen ihmisen.

Kaiken varalta.

Sillä on helpompaa uhrata yksi – vaikka sitten ilman syytä – kuin ottaa riski että on itsekin seuraavaksi vihervasemmistolaisten hyökkäyksen kohteena.

Mikä puolestaan tietää sitä että Suomessa ollaan siirtymässä poliittisten toverituomioistuimien aikaan.

Seuraavaa hyökkäyksen kohdetta odotellessa.

Kuka onkaan seuraava?



TUOMITTU

$
0
0

Helsingin käräjäoikeus teki sitten – ei mitenkään yllättävän – päätöksensä ja tuomitsi Ilja Janitskinin yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Kun ottaa huomioon sen, että Janitskin tuomitaan ensikertalaisena plus sen ajan jonka hän on jo ollut häkissä hän tuskin enää joutuu istumaan ollenkaan. Joka tapauksessa tuomio on hyvin ankara, varsinkin kun tiedetään että Suomessa selviää niin raiskauksista kuin törkeistä pahoinpitelyistä helposti ehdollisella.

Mistä tämä raskas tuomio sitten tuli?

VirallisestiJanitskinin syyksi luettiin 16 eri rikosta; 3 törkeää kunnianloukkausta, 2 kiihottamista kansanryhmää vastaan, 3 tekijänoikeusrikosta, 2 salassapitorikosta, 2 rahapelirikosta ja 4 rahankeräysrikosta.

1 v 10 kk. Ehdotonta. Ei oikein natsaa.

Entäs epävirallisesti? Siihenhän on ilmeinen syynsä ja sen lipsautti– vahingossa tai tarkoituksella – tutkija Elina Noppari Tampereen yliopistosta:

”Tässä haetaan sananvapauden rajoja suhteessa uuteen verkkojulkisuuteen, missä amatööritekijät ovat astuneet tietyssä mielessä journalismin tontille ja tuottavat julkista keskustelua. Ratkaisulla on varmasti merkitystä siihen, minkälaisia vastamedioita uskalletaan lähteä tekemään.”

Tässä aletaan olla jännän äärellä. Poliittinen eliitti ja valtamedia ovat molemmat osa valtakoneistoa. Hyvin pitkään valtamedian tehtävä ja yksinoikeus oli ollut tuottaa ja kontrolloida julkista keskustelua. Vaihtoehtomediaa on ollut ennenkin mutta jokainen sen erillinen osa on ollut sen verran pieni että vaikka ne ovat olleet valtamedialle kiusallisia, ne eivät ole olleet suoranainen uhka.

MV-Lehti muutti tilanteen ja teki rikoksista suurimman. Mikä se rikos siis oli? No, se oli tämä:



MV-Lehti kyseenalaisti sekä poliittisen eliitin että ennen kaikkea valtamedian. Ja ensimmäisenä vaihtoehtomedian edustajana se teki sen suuressa mittakaavassa ja poikkeuksellisen suurelle lukijamäärälle. MV-Lehti ylitti kriittisen lukijamäärän rajan. Siksi MV-Lehti oli vaiennettava. Sekä poliittinen eliitti että valtamedia pelkäsivät – aiheellisesti – että ollaan jo lähellä ketsuppipulloilmiötä jolloin hyvin suuri määrä ihmisiä siirtyy lopullisesti pois valtamedian kontrollista.

Koko case Janitskin on ollut valtakoneiston puolelta puhdas voimannäytös. Kyseinen voimannäytös on myös signaali muulle vaihtoehtomedialle siitä, mihin valtakoneisto on valmis turvatakseen asemansa ja kieltääkseen itsensä koskevan julkisen arvostelun. Se ei tule jatkossakaan sallimaan kontrolloimatonta julkista keskustelua.

Ja näinhän kunnon totalitaristit ovat aina toimineet.

JOTAIN IHAN MUUTA LVIII

$
0
0

Eli lisää toksista maskuliinisuutta



Meikäläinen kun on tunnetusti perinpohjin toksisen maskuliinisuuden saastuttama (mitä vaimo ei piru vie hoksaa, tai pahempaa, ei välitä tai vielä pahempaa eli tykkää siitä) niin jatketaanpa ehdottoman tuomittavaa militaristis-sovinistista asehulluutta ja käydään läpi kakkosrähinän jälkeisiä tyylikkäitä aseita. Näin alkuun tulee muistuttaa että kyseessä on jälleen yhden miehen vaikutusvallaton tyyliraati eikä siinä siis panna järjestykseen teknisesti parhaita ja käyttökelpoisimpia aseita. Kunhan pidetään vaan kuolaturpaista asegloriaa ihan muuten vaan esillä. Ja tietysti kun kakkosrähinän jälkeisestä ajasta puhe on niin aloituspaikka kuuluu luonnollisesti tälle klassikolle:



Kyseessä on tietenkin AK-47 Kalašnikov. Sen lisäksi että se on koruttoman tyylikäs, se on myös luotettava ja helppokäyttöinen. Alun perin asetta on valmistettu kaliiberissa 7,62 x 39. Sen jälkeen sitä on tehty useita eri malleja kaliiberissa 5,45×39. Aseen kaasumäntätoiminen koneisto ei hätkähdä likaa, paskaa, roskaa eikä moskaa ja sen käyttövarmuutta esitellään hieman kieli poskessa tällä videolla. Kyseisen videon AK-47 on hieman uudempi malli mutta koneistohan on sama.

Kyseinen pikaväestönkontrollointiväline on maailman yleisin sotilasase ja tunnettu nimenomaan helppokäyttöisyydestään. Sitä osaa käyttää apinakin.

Kalashnikovista on luonnollisesti tehty huomattava määrä erilaisia versioita. Joista suomalaiselle on tietysti tutuin RK 62 josta allekirjoittaneelle se omin ja tutuin versio oli tämä varusmiesajan palvelusase:



Rynkystähän tehtiin muitakin hieman tuunattuja malleja ja Suomeenhan sitten ostettiin 1990-luvulla sekä kiinalaisia että harppisaksalaisia versioita AK-47:sta. Ostoksen kolikolla oli kaksi puolta. Toisaalta saatiin huomattava määrä reserviaseistusta. Ja toisaalta ne rynkyt jäivät sitten suomalaiselta aseteollisuudelta tekemättä joten se näivettyi. Viimeisimmänkin RK 95 TP-mallin valmistus on loppunut. Sentään on alkamassa uudistus jossa aseteollisuus modaa vanhoja rynkkyjä RK 62M-mallisiksi:



Osaltaan suomalaiseen rynkkyyn sitten pohjautui israelilainen Galil, jota kuitenkin tehtiin Nato-kaliibereissa:



Kalashnikovia on siis tehty n+1 määrää eri versioita joten esitellään yksi joka näyttää sellaiselta mutta ei ole. Eli tshekkoslovakialainen vz. 58 jonka koneisto on aivan toisenlainen kuin Kalashnikovissa:



Ase kuitenkin käytti Varsovan Liiton 7,62 x 39 standardipatruunaa. Naton puolella kehiteltiin luonnollisesti omia vastaavia viritelmiä ja yksi tunnetuimmista on tietysti Naton omaksumaa lyhyttä kiväärikaliiberia 5,56 x 45 käyttänyt M16joka tunnetaan totta kai lukuisista Vietnam-leffoista:



En ole kyseistä asetta koskaan pitänyt käsissäni mutta käsitykseni mukaan M16 on ollut itäiseen vastakappaleeseensa verrattuna huomattavasti epävarmempi toiminnaltaan. Naton puolella oli myös tunnettuja pitkää 7,62 x 51-millistä patruunaa käyttäviä automaattikiväärejä joista esitellään ensimmäisenä hyvin laajalle levinnyt belgialainen FN FAL:



Samanlaista patruunaa käytti myös saksalainen (siis silloin länsisaksalainen) Heckler & Koch G3:



Kylmän sodan aikana alettiin sitten kehittää myös ns. bullpup-kivääreitä, tarkoituksena saada ase lyhyemmäksi ja sitä myötä kätevämmäksi käyttää. Aseissa lipas ja laukaisukoneisto ovat liipasimen takana joten aseen piipun mitta ei varsinaisesti lyhene. Omasta näkövinkkelistäni kyseiset aseet eivät ole kovin tyylikkäitä mutta täytyyhän niitäkin esitellä. Ensimmäisenä itävaltalainen Steyr AUG:



Jos lukija ei ole seurannut muuten aseita mutta katsellut toimintaelokuvia niin kyseinen ase lienee tullut tutuksi Die Hard-elokuvasta:



Kyseinen – sinänsä erittäin toimiva ihmissuhde-elokuva – alkoi noudattaa nykyistä linjaa eli rosvot olivat vaaleita heteromiehiä mutta se ei päässyt vielä nykyisin vaaditulle diversiteettitasolle jossa naiset ovat kovempia jätkiä kuin miehet ja miehetkin puhuvat pelkkää wakandaa. Tunnettu bullpup-mallinen sotilasase on myös brittiläinen L85  jolla tässä kuvassa räiskii kuningatar Elisabeth näyttäen että täältä tömähtää ja tuumien että god save the queens enemies:



Myös suomalaiset kehittivät omasta rynkystään bullpup-version Valmet M82:



Asetta oltiin suunniteltu laskuvarjojääkäreitten käyttöön mutta jo kokeiluvaiheessa huomattiin että haitat olivat etuja suuremmat. Suoraan wikipediasta kopioituna:

”Asetta tarjottiin laskuvarjojääkäreille, mutta siinä huomattiin pian erilaisia ongelmia. Eräs ongelmista oli huono ergonomia – ase saattoi iskeytyä suuhun laskuvarjohyppyjen yhteydessä – ja siinä oli myös eksoottiset, sivussa olevat tähtäimet. Pääesikunnan asiantuntijat totesivat, että aseen tähtäinjalkojen varret olivat alttiit vaurioitumiselle, liipaisin kuumeni liiaksi sarjatulella ja ampujan korvaan iskevä ääni oli häiritsevän kova. Rynnäkkökivääri oli myös vaikeasti käsiteltävä ja tasapainoton. Pääesikunta hylkäsikin aseen hyväksymättä sitä edes laajempiin kenttäkokeisiin.”

Esitellään sitten eräs varsin omalaatuinen Bundeswehrille suunniteltu ase joka kuitenkin suomalaisen bullpup-rynkyn tavoin jäi vaiheeseen. Eli Heckler & Koch G11-rynnäkkökivääri:



Aseen erikoisuus oli siinä että se käytti hylsytöntä 4,73x33 mm patruunaa. Wikipedian mukaan aseen tulinopeus vaihteli varsin hitaasta 460 laukauksesta per minuutti huomattavan nopeaan 2.100 laukaukseen per minuutti mutta tuo nopeampi tulinopeus oli vain kolmen laukauksen purskeissa. Asetta suunniteltiin laajaan käyttöön mutta lopulta sitä tehtiin vain tuhat kappaletta enkä tiedä onko ase enää minkäänlaisessa käytössä.

Siirrytäänpä sitten konepistooleihin. Jos mietitään, mikä konepislari mielletään kakkosrähinän jälkeiseksi The Konepistooliksi (nyt puhutaan siis maineesta ja mielikuvista) niin ehkä tarjolla on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisenä israelilainen Uzi:



Kuvassa on se alkuperäinen puutukkinen versio ja kaliiberi 9 mm Parabellum. Tulinopeus 600 laukausta per minuutti. Aseesta on sitten tehty huomattava määrä erilaisia versioita joista eniten ihmetyttää Micro-Uzi jonka tulinopeus on 1.700 laukausta minuutissa. Millä helvetillä sellaista tulta hallitsee kun itse asekaan ei ole paljon pistoolia isompi? Ehkä vakiokommentoija Taisteluvälineupseeri osaa heittää tähän jotain osviittaa. Se toinen ikoninen konepistooli on tietysti saksalainen Heckler & Koch MP5:



Tätä asettahan käyttävät Suomessa niin PV, rajavartiolaitos kuin poliisikin. Poliisi käyttää sitä nykyisin aika ajoin näkyvilläkin ja sehän on kuulemma osoitus siitä että avoimien rajojen ja rajattoman maahanmuuton myötä meillä on nykyisin turvallisempaa kuin ennen. Silloin aikanaan pikku-Ykä tosin muisti että poliiseilla oli vain .38-kaliiberiset Smith & Wesson-revolverit jota ne eivät joutuneet ottamaan esille holstereistaan kuin ampumaradalla. Kun nyt Suomen poliisi tuli mainittua niin esille täytyy nostaa amerikkalainen Smith & Wesson M76-konepistooli joita käsitykseni mukaan hankittiin poliisin pari vuotta aikaisemmin perustetulle Karhu-ryhmälle ennen vuoden 1975 ETYK:iä. En löytänyt enää netistä asialle minkäänlaista vahvistusta joten korjatkaa, jos olen väärässä:



Sitten tulee esitellä muutamia konepistooleja jotka puoliarvovaltaisen yksihenkilöisen raadin mukaan myös ansaitsevat maininnan. Ennen kuin esitellään seuraava konepistooli tulee kertoa se, että englanninkielisessä maailmassa ovat toisistaan eroavat termit ”submachine gun” joka meillä tarkoittaa kaikkia konepistooleja ja sitten on termi ”machine pistol” joka tarkoittaa pienempää, sarjatulta ampuvaa pistoolikaliiberista asetta. Esitellään siis meidän näkövinkkelistä konepistooli ja angloamerikkalaisesta vinkkelistä not submachine gun but machine pistol eli tshekkoslovakialainen Vz. 61 Škorpion:



Aseen kaliiberi oli 7,65 x 17 ja se oli tarkoitettu lähinnä panssaroitujen ajoneuvojen miehistön itsepuolustusaseeksi. Lisäksi sitä käyttivät sekä erikoisjoukot sekä erilaiset turvallisuusviranomaiset. Kieltämättä myös kodinturva-aseena kyseinen ase saattaisi olla varsin käyttökelpoinen. Allekirjoittanut voi ajatella sielunsa silmin kun 72-vuotias leski Anna Äntiö huomaa että pihalle tulee tiettyä diversiteettiä tiedustelemaan omakotitalon taloudellisia mahdollisuuksia. Anna lyö lippaan sisään, lähtee ulos, vetää liikkuvat taakse, laittaa Skorpionin rollaattorinsa päälle ja toteaa että mulla on tässä parikymmentä oikein hyvää syytä pyytää poistumaan. Ja tuossa rollaattorissa roikkuvassa kassissa on viisi lipasta lisää. Konepistooleita mummoille!

Samaan kategoriaan voisi laskea amerikkalaisen MAC 10-konepistoolin:



Perä sisääntyönnettynä aseen pituus oli vain 26,9 cm ja kun sen tulinopeus oli niinkin hurja kuin 1380 laukausta minuutissa niin ase oli kieltämättä hankalaa hallita.

Jos pysytään ”machine pistoleissa” jotka meille ovat ihan pistooleita vaan niin otetaan esille venäläinen Stetškin-pistooli:



Aseella pystyi ampumaan myös täyttä sarjatulta minkä voi nähdä tästä videosta.



Voi olla tietysti hieman vaikeaa hallita. Kannattaa todellakin pitää kiinni molemmilla käsillä. Ja esitelläänpä sitten toisen maailmansodan nippanappaveteraani. Kommentoija Taisteluvälineupseeri kertoi aikaisemmassa jutussa että Konepistooli m/44 eli Peltikonepistooli ehti nippa nappa käydä Lapin sodassa:



Lähinnähän tämä neuvostoliittolaisesta PPS43-Sudajev konepistoolista kopioitu ja ysimilliselle pesitetty konepistooli (eli ollaan jo takaisin submachine gun-osastolla) palveli koulutuskäytössä, reserviaseena ja rauhanturvaajien käytössä. Nämäkin aseet ovat jo PV:n varastoista hävitetty. Eiväthän ne tietysti niin sotilasseksikkäitä enää ole mutta jos Suomessa olisi tommonen Jugoslavian tyyppinen avohärdelli niin kylän miehiä saattaisi rauhoittaa kummasti jos noita olisi parikymmentä kappaletta jemmassa.

Niin että ei Suomeen sellaista härdelliä tule? Ei tietenkään tule. Ei pitänyt tulla Jugoslaviaankaan. Esitelläänpä sitten itävaltalainen Steyr MPi 69-konepistooli:



Ja seuraavaksi brittiläinen Sterling-konepistooli:



Niin Steyrissä kuin Sterlingissä oli suhteellisen alhainen tulinopeus (550 laukausta / minuutti) mikä saattoi olla käytännöllinen ratkaisu sillä kummankin lipaskapasiteetti oli varsin pieni. Ja esitelläänpä sitten suomalainen konepistooli Jatimatic:



Aseen erikoisuutena oli pikkuisen viistoon liikkuva lukko jolla pyrittiin ehkäisemään rekyylin aiheuttamaa aseen kohoamista sarjatulella ammuttaessa. Ase oltiin suunniteltu lähinnä poliisin, erikoisjoukkojen ja panssaroitujen ajoneuvojen miehistöjä varten mutta se ei menestynyt muuten kuin amerikkalaisen elokuvateollisuuden näkökulmasta sillä sen mukaan asetta käyttivät sekä neuvostoliittolaiset spetsnaz-joukot (Red Dawn):



että Yhdysvaltain poliisi (Cobra):



Tarina ei kerro, että saiko aseen suunnittelija Jali Timari näistä leffoista provikoita. Kirjoituksessa ei olla käsitelty eikä pahemmin käsitelläkään niin pistooleita kuin kivääreitäkään. Varsinkaan metsästyskivääreissä ei ole hyvin suurta (ulkonäöllistä) eroa toisiinsa. Mutta otetaan esille kuitenkin venäläinen puoliautomaattinen tarkka-ampujakivääri SVD Dragunovjoka on käytössä myös Suomen puolustusvoimilla.



Korjaus, ulkonäöstään huolimatta kyseessä on romanialainen PSL. My bad. Kiitos korjauksesta kommentoijille.

Asehan ei ole niin tarkka kuin esmes PV:n käyttämät pulttilukkoiset tarkka-ampujakiväärit mutta tässähän ei etsittykään käyttö- vaan näyttövalioita. Ja tähän väliin voi sitten laittaa kyseisen aseen sukulaisen, ainoan tässä kirjoituksessa esille tuotavan metsästyskiväärin eli samaa Kalashnikov-koneistoa käyttävän suomalaisen Valmet Petran:



Täytyy todeta että tämän kyseisen metsästysaseen hankkiminen on ollut itselläni usein mielessä. Täytyisi vissiin tehdä se niin pitkään kun se vielä on mahdollista. Jos sen ehtii yleensäkään hankkia ja jos sen jälkeen siirrytään tuomiojalaiseen saurilaisilla mausteilla maustettuun sivistyneeseen yhteiskuntaan niin sittenhän ei auttane muu kuin tehdä välikattoremontti.



Siirrytäänpä sitten konekivääreihin joitten osuus kirjoituksessa on myös melko pieni koska myös ne muistuttavat melko paljon toisiaan. Eli nyt täytyy esitellä suomalainen 7,62 KvKK 62:



Kyseinen rynkyn kanssa samaa lyhyttä 7,62 x 39 kiväärinpatruunaa käyttävä konekiväärihän ei ole rehellisesti sanoen erityisen tyylikäs eikä myöskään käsittääkseni kovin hyvä. Itse en ole ampunut kyseisellä aseella laukaustakaan mutta niin kuulemani kuin lukemani kommentit eivät ole kovin ylistäviä. Tulinopeus aseella on tietysti suuri eli yli 1.000 laukausta minuutissa. PV on sitten myöhemmissä vaiheissa hankkinut itselleen myös venäläisiä PKM-konekivääreitä jotka käyttävät puolestaan pidempää kiväärinpatruunaa:



Mennäänpä sitten totaalisen overkillin puolelle ja esitellään amerikkalainen GAU-8 Avenger konetykki:



Eli tämmönen totaalisen riisitautinen ase. Kaliiberi 30 milliä ja aseessa on seitsemän putkea jotka ruiskivat kyseisen kaliiberisia kranaatteja melko vaatimattomalla tulinopeudella eli 3.900 laukausta minuutissa. Aikanaan kun tämmönen tykki keksittiin ja mietittiin mitä sillä tehdään niin kekseliäät amerikkalaiset hoksasivat että hei, tehdään sen ympärille lentokone ja pannaan se ruiskimaan mahdollisesti Länsi-Saksaan hyökkääviä Neuvostoliiton panssarikiiloja. Missä tehtävässä kyseinen A 10-rynnäkkökone olisi onnistunut varmaankin aika hyvin. Nyt kyseisen koneen kyseisellä tykillä roimitaan joitain talebaanien asemia ja sopiihan se sinänsä hotellin respan henkilökunnalle.

Kyseistä asetta on myös kiväärikaliiberissa nimellä Minigunja suomalaiset NH90-helikopterit käyttävät sitä ovensuuaseena. Kyseinen ase on myös osallisena yhdessä elokuvahistorian ehkä liioitelluimmassa räiskimiskohtauksessa:


Elokuvista enemmän tietävät voisivat ehkä kertoa, että miten tuo pätkä on tehty. Kyseinen Minigun kun tuskin pysyy jätkän näpeissä. Oli se jätkä kuinka vahva hyvänsä. Itse ainakin muistutan pätkän ampumaohjeesta: kun siirtyy konekivääristä Miniguniin niin täytyy ensin ottaa lätsä päästä ja heittää se maahan.



Siirrytään sitten vielä huomattavasti pienempään kaliiberiin eli .22LR ja esitellään itävaltalaisen Voeren kehittelemä ase nimeltä American-180. Asetta voi sanoa pienoiskivääriksi mutta sillä – varsin huomattavalla – erolla että se on sarjatuliase ja sen lautaslippaassa on parhaimmillaan 275 kutia jotka se räiskii nopeudella 1.200 laukausta per minuutti:


Tätä voisi kutsua kadunlakaisijaksi.



Ja tässähän näitä taas tällä erää. Eräs kommentoija kyseli minulta että kirjoitanko samanlaisen jutun panssarivaunuista. Saattaa olla että jossain vaiheessa sen teenkin, vaikka en panssariaselajin asiantuntija millään muotoa olekaan. Mutta laitetaanpa jutun loppuun Suomen sotahistorian tärkein panssaroimaton ajoneuvo eli suomenhevonen:



Tämä sitkeä taistelijahan oli yksi niin talvi- kuin jatkosodan suurimmista sankareista. Ehkä olisi hienoa myöntää jälkeenpäin vielä yksi Mannerheim-risti yhteisenä kaikille sodissamme palvelleille hevosille. Näillä kauroilla toivotan hyvää ja toksisen maskuliinista syksyn jatkoa kaikille lukijoille.

TIEDOSTAVA TYÖPAIKKAHAKEMUS

$
0
0

Aika ajoin törmää suomalaisen valtamedian toimittajan omassa viitekehyksessään täydelliseen kirjoitukseen, josta on tällä kertaa vastuussa Karjalaisen toimittaja Terhi Nevalainen. Kirjoituson täydellinen siinä mielessä että siinä ei ole varsinaisesti mitään varsinaista asiaa mutta se kumartaa täydellisesti nykyisten poliittis-uskonnollisten dogmien edessä ja vaatii, että tuota dogmia ja varsinkaan dogmien julistajia ei saa arvostella. Perusteena on kootut kliseet jotka on kasattu läjään enemmän kuin esimerkillisesti. Tätä voidaan pitää myös erinomaisena työpaikkahakemuksena jolla pyritään pääsemään piirisarjasta isommalle tekijälle kuten esim. Ylelle töihin. Vähän niin kuin farmiliigasta NHL:ään. Näytöt ovat vahvat. Käydään hieman läpi tätä kirjoitusta:

On helppo erehtyä kuvittelemaan, että valtioiden yritykset vaikuttaa toisten valtioiden asioihin eivät liikuta tavallista kansalaista.


Ei. Tehokkaimmat vaikuttamistoimenpiteet kohdistuvat suoraan meihin ihan tavallisiin kansalaisiin, arjessa, päivittäin.

Väitehän pitää paikkansa, tosin se valtio joka vaikuttaa Suomen valtion asioihin suoraan ja Suomen (maakunnan) hallituksen kautta on Euroopan Unioni. Sen vaikutuksen myötä Suomi on joutunut vastaanottamaan pysyvän elatusautomaatin piiriin kymmeniä tuhansia kehitysmaalaisia jotka ovat syyllistyneet huomattavaan määrään suomalaisia kohtaan tehtyihin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin ja jotka lisäksi muodostavat huomattavan taloudellisen rasitteen Suomen kansantaloudelle. Lisäksi suomalaista elinkeinoelämää ja kansalaisten elämää muutenkin on kurjistettu tämän ulkopuolisen tahon erityisesti ympäristödirektiiveillä. Jostain syystä näitä edellä esitettyjä asioita ei saa kuvata Suomea vastaan käytäväksi hybridisodankäynniksi.

Haastattelemani Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja Matti Saarelainen nostaa mielipidevaikuttamisen nykyajan tärkeimmäksi hybridiuhaksi. Saarelaisen mukaan valemedioissa ja sosiaalisen median kanavissa jaetaan tarkoituksella valheellista tietoa, jonka tavoitteena on hämärtää kansalaisten ja päättäjien käsitystä todellisuudesta, lisätä turvattomuudentunnetta ja heikentää kansalaisten luottamusta viranomaisiin.

Tuossa äsken tuli todettua se fakta että Suomi on joutunut vastaanottamaan pysyvän elatusautomaatin piiriin kymmeniä tuhansia kehitysmaalaisia jotka ovat syyllistyneet huomattavaan määrään suomalaisia kohtaan tehtyihin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin ja jotka lisäksi muodostavat huomattavan taloudellisen rasitteen Suomen kansantaloudelle. Se ei ole valheellista tietoa ja kun tämän faktan sanoo ääneen tai kirjoittaa julkisesti niin syyllistyy hybridivaikuttamiseen (ja joo, Venäjästähän tässä toimittelijamme puhuu mutta tilannetta ei ole saanut aikaan Venäjä vaan EU). Eli jos kiistää faktat ja valehtelee vallitsevasta asiantilasta (luonnollisesti valtamediassa) on silloin vastuullinen tiedonvälittäjä joka lisää turvallisuudentunnetta ja lisää kansalaisten luottamusta päättäjiin ja viranomaisiin. Jotka itse ovat saaneet aikaan tämän vallitsevan tilanteen. Tilannetta voisi sanoa hieman takaperoiseksi.

Itse lisään listaan myös ”valtamediaa” moittivat puheet. On ilmeistä, että keskustelun takana on halu rapauttaa kansalaisten luottamus suomalaista riippumatonta, kansainvälisesti verrattuna erittäin luotettavaa tiedonvälitystä kohtaan. Jos se heikkenee, valheellisen tiedon syöttäminen on entistä helpompaa.

Toimittaja Terhi Nevalainen on tässä hakemuksessaan Ylen palvelukseen itse asiassa taas täysin oikeassa. Hän varmaan laskee minutkin jonkunlaiseksi hybriditrolliksi ja joo, kyllä, tarkoitukseni on kaikin keinoin omalta osaltani rapauttaa luottamusta valtamediaa kohtaan. Kas kun sen virallinen linja on että haittamaahanmuutto on yhtä aikaa voimavara ja velvollisuus mutta se ei ole koskaan selittänyt kuinka tuo paradoksi on mahdollinen. Sen sijaan se on keskittynyt nostamaan esille maskotteja onnistuneesta kehitysmaalaisesta maahanmuutosta ts. esin somalian kielen tulkista jota ei tarvittaisi ilman somalialaista maahanmuuttoa ja joka elää veronmaksajien kustannuksella ammatissaan jota ei oikeastaan edes tarvittaisi. Lisäksi kyseinen ”kansainvälisesti verrattuna erittäin luotettava media” kaikkien mahdollisuuksiensa mukaan pimittää suomalaisiin kohdistuvan etnisen väkivallan ja haittamaahanmuuton aiheuttamat kustannukset sekä rikosten tekijöiden etnisyyden.

Maahanmuutto on ollut yksi tärkeä keppihevonen, jonka avulla on lietsottu pelkoa ja hajaannusta Suomessa ja myös muualla Euroopassa. Hybridikeskuksen Matti Saarelainen nostaa turvapaikanhakijoita koskevan valeuutisoinnin yhdeksi esimerkiksi siitä, miten suomalaisten mielipiteisiin on yritetty vaikuttaa.

Tämäkin toki pitää täysin paikkansa, tosin nimenomaan valtamedian itsensä osalta. Valtamedia kun vieläkin uutisoi seitsemän sotaa käymättömän eurooppalaisen valtion läpi tulleita pääosin arabitaustaisia jätkiä välittömän turvapaikan tarpeessa olevina tyyppeinä. Lisäksi valtamedia tarkoituksella unohtaa sen, että turvapaikkastatuksella täällä olevat somalit lomailevat kotimaassaan jossa turvapaikan myöntämisen perusteella on liian turvatonta olla. Kyllä, valtamedia yrittää vaikuttaa suomalaisten mielipiteisiin ja pyrkii syöttämään valheen totuutena. Suomalaisille vahingollisen valheen. Eikö tämä ole sitä hybridivaikuttamista?

Trollit ja valeuutisten tehtailijat käyttävät ovelasti hyväksi suomalaisen yhteiskunnan heikkouksia. Demokraattisen yhteiskunnan periaatteisiin kuuluu esimerkiksi sananvapaus. Kun väärän tiedon välittämistä yritetään hillitä, alkaa tyypillisesti valitus sananvapauden rajoittamisesta. Trollit siis käyttävät Suomen heille sallimaa sananvapautta väittääkseen, ettei tätä vapautta Suomessa ole.

Esimerkiksi kovan vankeustuomion saaneen Ilja Janitskinin MV-lehti kertoi haittamaahanmuutosta juuri sen mitä tässäkin kirjoituksessa on mainittu. Osoittaako Terhi Nevalainen ne väitteet vääriksi ja millä perusteella? Ainoastaan poliitisella perusteella annetulla vankeustuomiolla ehkä? Määritteleekö hän myös ns. trollit ja valeuutisten tehtailijat tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin vai vetäytyykö hän mustan usvan taakse ja toteaa että trolli on se, joka ei usko valtamediaa? Valtamediaa, joka puolestaan itse tehtailee valeuutisia.

On ilmeistä, että tähän tahalliseen valeuutisten levittämiseen osallistuvat myös suomalaiset. Osa ajanee vieraiden tahojen etuja Suomen kustannuksella tietoisesti, osa tuottamuksellisesti. Jälkimmäisen ryhmän ensisijaisena tarkoituksena voi olla esimerkiksi oman poliittisen agendan edistäminen keinoja – vieraankaan vallan tarjoamia – kaihtamatta.

Jälleen paikkansa pitävä väite mikä sopii hyvin valtamediaan joka väittää näitä maahanmuuttoon liittyviä faktoja valeuutisiksi ja ajaa näin vieraan tahon eli EU:n etua. Kyseisen valtamedian ensisijaisena tarkoituksena on oman poliittisen agendan ajaminen ja oman ammatillisen aseman ylläpitäminen. Jota ammatillista – ja arvostelusta vapaata –  asemaansa kyseinen Terhi Nevalainen peräänkuuluttaa. Turvattu asema ilman vastuuta sanomisistaan. Voi vielä kysyä, kuinka moni ihminen Suomessa on saavuttanut itselleen ammatillista, taloudellista tai poliittista etua toimimalla valtamediaa vastaan?

Olipa miten oli, tämänkaltaista toimintaa voi luonnehtia maanpetokselliseksi. Härskeintä on, että osa näistä tahoista haluaa esiintyä leimallisen isänmaallisina.

Hotellin respassa ollaan maanpetoksesta aivan samaa mieltä. Ja näitten maanpetokseen syyllistyvien valtamedian edustajien isänmaa on Euroopan Unioni. Luonnollisesti maakunta Suomen jälleen itsenäistymistä haluavat ovat heidän mielestään separatistisia maanpettureita.

Meidän on nyt herättävä. Osa netissä möyhäävistä pelon lietsojista voi olla pelkkiä hyödyllisiä idiootteja, mutta heidän levittämänsä viesti on tarkoituksella rakennettu.

Kyllä. Meidän on nyt herättävä. Kyseisen hyödylliseksi idiootiksi laskemani Terhi Nevalaisen viesti on tarkoituksella rakennettu. Sitä voi sanoa onttoudessaan ja kliseisyydessään lähes täydelliseksi työpaikkahakemukseksi. Hotellin respassa veikataan että vuoden sisällä kyseinen toimittaja löytyy Yleisradion palveluksesta.



Näille terhinevalaisille voidaan hotellin respasta todeta vielä että me ns. hybridivaikuttajat emme ole syy. Me emme ole joukko ihmisiä joka on päättänyt porukalla ruveta ilkeiksi. Me olemme seuraus. Seuraus siitä, mitä niin valtakoneisto ja valtamedia on viimeisen kahdenkymmenen viimeisen vuoden aikana tehnyt. Jos sitä ei olisi tapahtunut, me kaikki olisimme edelleenkin kilttejä hallintoalamaisia, makaisimme sohvalla ja keskittyisimme Tex Willeriin.

LYHYESTI SUOJELLUSTA PEDOFILIASTA

$
0
0

Lukija luonnollisesti tietää, mitä islamilainen perimystieto – mitä islamilaiset eivät millään tavoin kiistä – kertoo. Eli Allahin sanansaattaja, erehtymätön ihminen ja esimerkki kaikille islamilaisille ts. Mohammed meni erään Aisha-neitosen kanssa avioon kun Aisha oli kuusivuotias. Kun Aisha oli yhdeksänvuotias saattoi Mohammed avioliiton myös lihalliseen täyttymykseen eli toisin sanoen nussi tuota yhdeksänvuotiasta lasta.

Jos joku suomalainen menee ja nussii yhdeksänvuotiasta lasta niin hänet tuomitaan ankarasta rikoksesta ankaraan rangaistukseen joka hänelle kuuluukin oli sitten perusteena mikä tahansa uskonto tai muu ideologinen tekosyy.

Molemmat yllä esitetyt esimerkit ovat pedofiilejä joille kuuluu ankara rangaistus ja jotka kannattaa pitää erossa lapsista. Näin sanoo sekä Suomen laki että ennen kaikkea terve maalaisjärki.

Mutta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin näkee asian toisin. Se on tehnyt päätöksen jonka mukaan profeetta Muhammedin solvaaminen ei kuulu ilmaisunvapauden piiriin. Päätös perustuu siihen, että eräs itävaltalainen nainen oli julkisessa seminaarissa sanonut, että islamin profeetalla oli pedofiilisia taipumuksia.

Eli siis häiskällä, joka nussi yhdeksänvuotista lasta. Sen perimätiedon mukaan jota yksikään islamilainen ei kiistä.

Euroopan ihmisoikeusistuin totesi, että ”profeetan halventaminen ”ylittää objektiivisen keskustelun sallitut rajat” ja ”voi lietsoa ennakkoluuloja ja vaarantaa uskonrauhan”.

Paskapuhetta. Niin sanottu profeetan halventaminen ei vaaranna uskonrauhaa. Se vaarantaa yleisen rauhan sillä kyseinen päätös on pelkästään alistuminen aggressiiviselle islamille. Mihin uskontokuntaan kuuluvien tiedetään ennenkin alkaneen mellakoinnin ja väkivallan jos heidän profeettaansa loukataan.

Siksi suomalainen yhdeksänvuotiasta nussiva on edelleenkin rikollinen jota tulee rangaista. Niin kuin kuuluu ollakin.

Mutta yhdeksänvuotiasta nussinut islamilaisten profeetta ei ole pedofiili eikä niin saa edes sanoa. Rangaistuksen uhalla. Joku tiedostava ihminen voi tietysti sanoa että eri kulttuureissa on eri lait, tavat ja käytännöt. Niitä pitää ymmärtää ja elää niitten mukaan. Hotellin respasta kysytään: jos jätkää ammutaan pistoolilla polveen niin tekeekö se vähemmän kipeetä jos kyseinen ampuminen on jossain kulttuurissa sallittu?

Hotellin respassa herää myös kysymys tulevaisuuteen liittyen:

Määritelläänkö Euroopassa jatkossa pedofilia ja sitä koskevat lait uskonnon ja etnisen ryhmän mukaisesti? Oma laki kullekin ryhmittymälle?

Mistä seuraa toinen kysymys:

Onko suojeltava tiettyä helposti ja aggressiivisesti loukkaantuvaa uskontoa ja sen hyödyllisiä idiootteja? Sitä tiettyä uskontoa jossa lapsivaimot ovat tätä päivää vielä nykyisinkin?

Vai kannattaisiko sittenkin suojella lapsia?



Alaikäinen laillinen aviovaimo vanhalle miehelle vai suojeltava lapsi?

HESSU HOPON VALINNAT

$
0
0

Ankkalinna, Calisotan osavaltio, Yhdysvallat, toukokuu 1973


Kattivaaran margariinitehdasta vavisutti valtava räjähdys. Joku tai jokin, todennäköisesti varomattomasti toimineen huoltoporukan hitsauskipinä oli saanut suuret rasvakattilat räjähtämään. Tehtaan varasto oli toisella puolella suurta rakennusta ja siellä selvittiin säikähdyksellä mutta yksi miehistä muisti jotakin ja huusi kauhuissaan:

- Voi helvetti! Hessuhan meni just äsken sinne kattilahalliin!

Hessu. Hessu Hopo. Pidetty mies. Kaikkien kaveri. Sotasankari. Palkittu kongressin kunniamitalilla. Ja myös sotainvalidi. Saksalainen kranaatti oli Ardenneilla osunut lähelle häntä ja tehnyt jotain kovin ikävää hänen aivoilleen. Muuttaen hänet yksinkertaiseksi, lähes imbesilliksi. Ankka-konserni – johon Kattivaaran margariinitehdas kuului – oli antanut Hessulle palkkioksi sotasankaruudestaan elinikäisen työpaikan tehtaan varastossa sekä pienen talon Ankkalinnan laitamilta. Vaikka Hessu ei enää ollut millään muotoa älykäs, niin kuin hän oli joskus ollut hän oli silti tunnollinen työntekijä ja jotenkin, no, reilu kaveri. Hyvä jätkä. Häneltä riitti aina hyvä ja kannustava sana kaikille eikä hän koskaan halunnut loukata ketään. Hän ei edes kiroillut. Minkä nyt ”gosh” aika ajoin sanoi.

Muutamaa hetkeä ennen räjähdystä Hessu oli ollut tuomassa kattilahalliin huoltomiehille lisää happi- ja asetyleenipulloja. Hän ei juuri ajatellut mitään, lähinnä kuunteli päässänsä soivaa vanhaa Sweet Georgia Brown-klassikkoa. Sota, ja varsinkin se tietty saksalainen kranaatti oli vienyt ehkä häneltä suurimman osan järjestään mutta vaiston se oli sentään hänelle jättänyt. Niinpä hänen aivojensa levysoitin nosti neulan ylös ja hän vaistosi että nyt ei kaikki ole kohdallaan. Joku oli vialla. Pahasti vialla. Sen jonkun tajuaminen sai hänet jättämään pullot ja ryntäämään pieneen käytävään joka oli hieman sivusuunnassa suuriin rasvakattiloihin nähden. Se vaiston oivallus pelasti hänen henkensä. Kun hän pääsi käytävän perille, silloin räjähti. Käytävä pelasti hänet siltä ettei mitään irtonaista metalli- ja muutakaan rojua lentänyt sinne, mutta paineisku oli ankara ja hän menetti välittömästi tajuntansa.

Kattivaaran margariinitehtaan räjähdyksessä kuoli kaikkiaan kuusitoista ihmistä. Mutta vaisto pelasti Hessun. Hän tuli tajuihinsa kun häntä kannettiin paareilla ambulanssiin. Joku, tai jokin hänessä sanoi:

- Älä aukaise silmiäsi.

Hän piti silmänsä kiinni. Sitten hän hoksasi mikä se joku oli.

Hän osasi ajatella. Aivan eri tavoin kuin vuosikymmeniin.

Ja hän muisti.

Hän muisti kaiken. Niin pitkään, vuosikymmeniä, kaikki ennen Ardenneilla tapahtunutta kranaatin räjähdystä oli ollut epämääräistä sumua jonka hälventämiseen hän oli aikaa sitten kyllästynyt ja lakannut edes yrittämästä. Nyt se eletty elämä tuli hetkessä takaisin. Aivot eivät unohtaneet. Joskus vain tieto jäi muurin taakse. Saksalaisen kranaatin paineaalto oli tehnyt sen muurin. Ja margariinitehtaan räjähtäneet rasvakattilat olivat kaataneet sen.

Hän muisti. Koulussa hän oli aina ollut porukan ykkönen. Älykäs. Komea. Naisten mieleen. Paras opiskelija. Koulun joukkueen quarterback joka heitti koulun aikana enemmän jaardeja kuin kukaan koulun historiassa. Hänestä puhuttiin, että hänen tarvitsi vain valita lähteekö Harvardiin tai Yaleen professoriksi, rupeaako ammattilaisurheilijaksi vai lähteekö Hollywoodiin suosituksi näyttelijäksi.

Ei hän mennyt mihinkään niistä. Hän läksi sotaan niin kuin muutkin. Hän oli loistava sotilas. Hän oli rohkea, omasi huikean taktisen silmän ja hänen luonteensa oli yhtä aikaa sopivan reilu sekä myös tarvittaessa armottoman tiukka. Juuri sitä, jota upseerilta vaadittiin. Hän muisti että melko pian Normandian maihinnousun jälkeen hänet ylennettiin kapteeniksi ja hänestä tuli komppanianpäällikkö. Sen saman komppanian jossa sotivat Mikki Hiiri, Jopi Jalkapuoli ja Polle Koninkaulus. Hän muisti että tiukoissa tilanteissa pataljoonasta annettu käsky oli säännöllisesti ”Hopon komppania kärkeen”. Hän muisti että miehet seurasivat häntä. Pahimpaankin paikkaan. Sillä hänen komppaniassaan, vaikka se oli säännöllisesti murtoyksikkönä oli silti pienemmät tappiolukemat kuin muissa pataljoonan komppanioissa. Hän yksinkertaisesti osasi lukea maaston, tilanteen, vihollisen ja laskea mielessään aina tilanteeseen parhaiten sopivan suunnitelman.

Hän muisti senkin, kun kenraali George Patton kätteli häntä ja sanoi:

- I´m so proud of you, son. One day you will be the goddamn president of The United States Of America.

Ja hän muisti sen kranaatin. Joka tuli hänen poteronsa viereen. Joka vei häneltä minuutensa ja antoi tilalle toisen. Yksinkertaisemman. Avuttomamman. Minuuden, jonka kanssa hän oli joutunut elämään kymmeniä vuosia. Pitäen sitä vanhaa Hessua vankinaan. Hän piti vieläkin silmänsä kiinni ja mietti. Hän ymmärsi, että se vanha Hessu joka oli kuollut Ardenneilla oli tullut räjähdyksen myötä takaisin. Hän ymmärsi myös, että sitä ei kannattaisi kertoa kenellekään. Vanhan, nyt uudelleensyntyneen Hessun terävät aivot tekivät nopeasti suunnitelman. Saivat sen valmiiksi. Ja ymmärsivät että Hessulla oli suunnitelmaansa varten kaikkien aikojen paras alibi. Se vanha Hessu. Nyt oli aika aukaista silmät. Juuri kun häntä nostettiin ambulanssiin.

- Gosh… mitä tapahtui… kuului kova ääni… keitä te pojat ootte… missä mä oon… mihin te viette mua… olenko minä jotenkin sairas…

Hessua tutkiva lääkäri totesi että mies oli kuin ihmeen kaupalla selvinnyt ilman suurempia vammoja. Paineaalto oli tietysti aiheuttanut ruhjeita ja aivotärähdyksen sekä puhkaissut toisen tärykalvon joten kuukauden sairasloman jälkeen Hessu olisi valmis palaamaan töihin. Margariinitehtaassa räjähdyksen tuhojen korjaaminen kestäisi tietysti oman aikansa. Ja näytti siltä että räjähdyksestä selvinnyt Hessu oli se vanha, tyhmä mutta aina niin sydämellinen Hessu. Joka nyt kotonaan treenasi peilin edessä ilmeitään näyttääkseen siltä vanhalta Hessulta joka hän ei enää ollut ja joka opetteli puhumaan samalla, vanhalla ja yksinkertaisella Hessun tavalla.

*

Mummo Ankan farmi, Calisotan osavaltio, Yhdysvallat, kesäkuu 1973

Sodan jälkeen Hessulla oli ollut paljon kavereita mutta oikeastaan vain kaksi miestä joita hän piti ystävinään. Toinen oli Mikki Hiiri joka oli kuollut rikollisten kanssa käydyssä tulitaistelussa edellisenä vuonna. Ja toinen oli Mummo Ankan renki Hansu Hanhi. Hessu oli käynyt usein Mummo Ankan tilalla lomailemassa. Usein samaan aikaan oli ollut paikalla MC Demontoothin pahamaineinen presidentti Aku Ankka joka oli kuollut samassa laukaustenvaihdossa kuin Mikki. Hessu, Hansu ja Aku olivat tunteneet toisensa jo kouluvuosista. He kaikki olivat myös sotaveteraaneja. Aku oli ollut laivastossa Tyynellämerellä ja Hansu puolestaan tykistössä Euroopan rintamalla.

Kun Mummo Ankka oli kuollut, hän oli testamentannut omaisuutensa Hansulle. Yksikään sukulainen ei vastustanut testamenttia. Heillä ei ollut kiinnostusta pitää yllä maatilaa eikä heidän taloudellinen tilanteensa vaatinut maatilan pilkkomista. Siksi kaikki jäi Hansulle, joka oli puolestaan palkannut pari renkiä jotka käytännössä pyörittivät maatilaa samalla kun Hansu keskittyi omiin, niin sanotusti laillisuushaasteellisiin bisneksiinsä. Hessu oli jatkanut vierailujaan ja täällä hän oli myös nyt sairaslomallaan, toipuessaan räjähdyksestä.

Hessu ja Hansu olivat tavalliseen tyyliinsä kalastamassa maatilan lähellä sijaitsevalla joella. Nuotio oli sytytetty niin kuin aina ennenkin ja teltta pystytetty. Täällä vietettäisiin koko yö. Koko vierailun ajan Hessu oli ollut se tyypillinen sydämellinen mutta tyhmä Hessu. Kun toverukset istuivat nuotiolla Hessu avasi Budweiser-pullon ja ojensi sen Hansulle. Sitten hän avasi pullon itselleenkin, otti hörpyn, sytytti Lucky Strike-savukkeen, käänsi katseensa kohti Hansua ja sanoi:

- Tiedätkös, Hansu… siinä räjähdyksessä… minulle tapahtui jotakin.

Hansu huomasi heti että Hessun ääni oli aivan toisenlainen kuin mihin hän oli tottunut. Aivan kuin kaiku jostain hyvin kaukaa. Hän käänsi katseensa ja näki että häntä katsoi aivan erilainen Hessu. Se Hessu jonka hän oli oppinut tuntemaan ennen sotaa. Se Hessu joka katosi kranaatin räjähdykseen Ardenneilla. Hessu katsoi Hansua ja huomasi hänen ymmärtäneen tilanteen. Sitten hän jatkoi:

- Tarvitsen apuasi. Minulla on suunnitelma.

Hansu huomasi ettei hänellä ollut kysyttävää. Hessu oli palannut.

- Kerro.

*

Eräs hiekkakuoppa Mummo Ankan farmin lähellä, kesäkuu 1973

Hansu Hanhesta ei varsinaisesti voinut sanoa että hän oli rikollinen. Tai no, sehän oli tietysti tulkintakysymys. Pahaa hän ei ollut koskaan tehnyt kenellekään. Mutta hänellä oli tiettyjä yhteyksiä joita hän käytti ja välitti sekä varastettua tavaraa että tiettyjä palveluksia. Hansu oli aina todennut, että kun ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa niin aina toimeen tulee. Maatilaa hoiteli kaksi renkiä jotka olivat niin hyviä tehtävässään ettei Hansu heidän toimiinsa pahemmin puuttunut. Ei edes siihen maissipellon keskellä olevaan marihuanaviljelmään.

Yhteyksiensä myötä Hansu oli saanut varsin nopeasti hankittua sen, mitä Hessu oli ollut vailla. Hansu oli ensin hieman hämmästynyt Hessussa tapahtuneesta muutoksesta mutta hän oli mies joka osasi ottaa asiat sellaisena kuin ne olivat ja ennen kaikkea hän osasi pitää nokkansa tukossa. Sen tiesi Hessukin joka piti käsissään Hansun hankkimaa .45 ACP-kaliiberista Colt M1911-pistoolia. Hän mietti itsekseen että oliko ampumataito käsissä vai aivoissa. Hän ei ollut ampunut laukaustakaan sodan jälkeen. Hansu kävi laittamassa maalitaulun paikalleen, Hessu latasi pistoolin, tyhjensi lippaallisen, käveli maalitaulun luo ja huomasi että ampumataito oli aivoissa. Osumat olivat baseball-pallon kokoisella alueella. Sitten Hessu ruuvasi aseeseen Hansun hankkiman äänenvaimentimen ja toisti kokeen. Tulos oli edelleenkin hyvä. Kyseinen .45-kaliiberinen luoti oli hidas ja äänenvaimennin vaimensi sen äänen oikeastaan kokonaan. Ja juuri sitä Hessu tarvitsisi.

Hansu katsoi, kun Hessu ampui ja sanoi sitten:

- Se suunnitelman toinen osa on työn alla. Minä ilmoitan sitten.

Miehet kättelivät toisiaan ja Hessu palasi Ankkalinnaan. Tyhmänä, yksinkertaisena ja rakastettuna Hessuna. Ainakin niin kaikki luulivat.

*

Ankkalinna, heinäkuu 1973

Ankkalinnan järjestäytynyttä rikollisuutta piti pääosin hallussaan MC Demontooth. Se ei tietysti estänyt sitä etteikö uusia yrittäjiä aika ajoin tulisi koettamaan onneaan. Yksi niistä oli Kalifornian puolelta tullut puertoricolainen jengi joka piti yllä huumekauppaa ja prostituutiota Ankkalinnan eteläisissä lähiöissä ymmärtäen kuitenkin olla levittäytymättä kaupungin keskustaan. Ei kannattanut leikkiä tulella. Kaksi kyseiseen rikollisjärjestöön kuuluvaa miestä astui ulos eräästä paikallisesta kuppilasta mukavan ryyppyillan jälkeen ja suunnittelivat kruunaavansa illan lähistöllä sijaitsevassa huoratalossa. Miehet olivat tunnettuja ja pahamaineisia huume- ja väkivaltarikollisia.

Toinen miehistä huomasi että kadulla kulki heitä vastaan muuan mies.

- Kukas vittu tuo on? Pannaanko turpaan?

Toinen katsoi ja tunnisti kulkijan.

- Ei… toi on Hessu Hopo. Paikallinen sotasankari. Siltä meni äly sodassa. Kranaatti tai jotain. Se teki siitä jotenkin yksinkertaisen. Mutta se pitää huolen vain omista asioistaan. Täysin vaaraton tyyppi. Ja se on vielä täällä kovasti pidetty heppu. Niitten sotahommien takia. Ei siihen parane koskea. Tulee vaan hankaluuksia jos niin tehdään. Moi Hessu, mitäs kuuluu?

Hessu näytti siltä kuin olisi havahtunut syvistä ajatuksista miehiä edes huomaamatta. Hymyillen hän vastasi:

- Gosh… öö… eihän tässä… sen kummempaa… iltakävelyllä minä… öö… maistuiskos kavereille tupakki?

- No maistuuhan se jos kerran tarjotaan.

Hessu pisti kätensä takkinsa sisään mutta puertoricolaisten yllätykseksi sieltä ei ilmestynytkään Lucky Strike-aski vaan vaimentimella varustettu pistooli. Kumpikaan miehistä ei ehtinyt reagoida mitenkään kun Hessu ampui molempia otsaan. Varmistettuaan ettei lähistöllä ollut ketään silminnäkijää hän otti gangsterinuransa lopettaneilta miehiltä lompakot. Tuollaiset tyypit tykkäsivät esitellä rahojaan eivätkä nämä vainajat olleet tehneet poikkeusta. Lompakoissa oli kelpo summa käteistä. Sitten hän otti vielä miesten aseet ja poistui paikalta. Parin korttelin päässä hän tyhjensi miesten lompakot rahoista ja heitti ne, samoin kuin miesten aseet roskalavalle. Ne päätyisivät aikanaan Ankkalinnan kaatopaikalle.

Partiokierroksellaan kulkeva poliisiauto huomasi jonkun kävelevän miehen.

- Kukas tuo on?

Toinen poliiseista tunnisti kulkijan.

- Jaa, toi on Hessu. Hessu Hopo. Sotasankari. Invalidi. Heppu on varmaan iltakävelyllä.

Hetkeä myöhemmin kahden puertoricolaisen murhapaikalla ollut sama partio ei edes kuvitellut että kyseisellä Hessulla olisi mitään tekemistä asian kanssa.

*

Ankkalinna, elokuu 1973

Ankkalinnan raharikkaalla Cornelius Cootin asuinalueella eräässä omakotitalossa muuan William Nyeman maisteli viskiään istuen takkatulen ääressä. Tuli oli tietysti kaasutuli, eihän hän sentään minkään halkojen kanssa ryhtyisi urakoimaan. Nyeman oli lakimies ja demokraattien valtuutettu Ankkalinnan kaupunginvaltuustossa. Hänen tulevaisuutensa näytti hyvältä. Sen takasi se, että hän oli Ankka-konsernin uskottu mies ja teki sen, mitä konserni käski. Se sopi hänelle, sillä eihän hänellä omia mielipiteitä ollutkaan. Ilman niitäkin pääsisi varsin pitkälle.

Mies oli Ankka-konsernin taskussa totaalisesti. Hänellä oli nimittäin ikävä taipumus väkivaltaiseen seksiin ja hän oli pikkuisen liikaa innostuttuaan hakannut erään huoran nimeltä Kathryn White aivoinvalidiksi. Nainen oli selvinnyt hengissä mutta taantunut kehitysvammaisen tasolle. Joku toinen mies olisi istunut teostaan pitkän tuomion mutta Ankka-konserni tiesi että Nyeman on matkalla kohti kongressia ja konserni halusi sinne mahdollisimman paljon miehiä jotka olivat sen kuuliaisia palkollisia. Siksi tästä pienestä sattumasta ei koskaan tullut poliisitutkintaa eivätkä paikalliset lehdet kirjoittaneet siitä mitään. Olihan tosin Nyeman joutunut Ankka-konsernin johtajan Nemonilla MacAnkan puhutteluun. Tuo vanha ja karismaattinen Roope Ankan leski teki hänelle hyvin selväksi että tätä katsotaan vain kerran, sen jälkeen henkilöön nimeltä William Nyeman liittyvät edut ja haitat punnitaan uudestaan, punnitaan vakavasti ja armottomasti joten hänen kannattaa jatkossa keskittyä vain perinteisempään seksiin.

Nyeman otti hörpyn viskistään ja kuuli että ovikello soi. Kukas siellä? Hän käveli ovelle ja huusi että kuka.

- Öö… sir… tää on Hessu Hopo… minä tartteisin vähän apua… minä kaaduin tossa kadulla ja multa varmaankin katkesi käsi… jos te, totanoin viittisitte soittaa ambulanssin?

Hessu Hopo? William Nyemanin aivot pohtivat hetken ja sitten hän hoksasi. Se imbesilli sotasankari. Hänhän oli tavannutkin sen joskus. Oli otettu valokuva lehteenkin. Helvetti. Tässä olisi mahdollisuus  huomattavaan PR:ään. Kongressiehdokas William Nyeman auttoi loukkaantunutta sotaveteraania. Mahtavat sympatiapisteet tiedossa. Hän aukaisi oven. Hessu makasi polvillaan. Hän auttoi Hessun sisälle ja yllätyksekseen huomasi että Hessu potkaisi oven kiinni, löi Williamia turpaan ja kaivoi esille vaimentimella varustetun pistoolin muuttuen samalla aivan toiseksi mieheksi minkä hän oli aikaisemmin tavannut.

- Kassakaappi.

Kuka tuo mies oli? Hän kyllä näytti siltä Hessulta. Mutta hän kuulosti aivan toiselta mieheltä. Ja hänen katseensa… se oli terävä. Älykäs. Ja ennen kaikkea julma. Nyeman yritti kuitenkin puhua sille tuntemalleen tyhmälle Hessulle. Hän nosti kätensä ja sanoi:

- Hei Hessu, sinä et nyt taida oikein tajuta mitä sinä olet tekemässä… mitäs jos me…

Hessu ampui Williamia kämmenestä läpi ja sanoi:

- Kassakaappi. Seuraava sattuu polveen.

Suuren poliittisen tulevaisuuden omaava William Nyeman nousi, käveli kassakaapilleen ja avasi sen. Siellä oli noin kahdeksansataa tuhatta dollaria käteistä. Hessu katsoi kaapin sisältöä, nyökkäsi, potkaisi Nyen selälleen ja ampui häntä molempiin polviin.

- Tämä oli terveinen Kathryn Whitelta. Tiedätkös, minä ihan oikeasti tiedän miltä hänestä tuntuu.

Hessu antoi poliittista uraansa ja samalla elämäänsä parasta aikaa lopettelevan sadistisen pyrkyrin vielä hetken ajan kärvistellä tuskissaan. Sitten hän totesi että terveisiä helvettiin ja ampui Nyetä otsaan. Hän laittoi kassakaapissa olleet rahat reppuunsa ja poistui asunnosta takaoven kautta. Kävellessään kotiaan kohti häntä vastaan tuli poliisiauto jonka konstaapelit tunnistivat hänet ja morjestivat. Hessu morjesti takaisin. Gosh, olihan se hyvä että kadulla liikkui poliiseja. Ne sentään suojelivat ankkalinnalaisia rikollisilta ja murhamiehiltä.

*

Ankkalinnan poliisiasema, Calisotan osavaltio, Yhdysvallat, maaliskuu 1974

Simo Sisun jäätyä eläkkeelle hänen tehtävänsä ottanut Ankkalinnan uusi poliisimestari Frank Kääkkälä istui toimistossaan ja oli huolissaan. Kyseinen Frank oli sen matruusi Kääkkälän poika joka oli ollut aikanaan MC Demontoothin edesmenneen presidentin Aku Ankan aseveli ja kaatunut Tyynenmeren taisteluissa. Kääkkälä kertasi viimeisen vajaan vuoden tapahtumia. Hän toki tiesi että MC Demontooth pyöritti kaupungin rikollisuutta. Hän tiesi senkin että uusia yrittäjiä aina ilmaantui. Se sai aikaan, no, kitkaa mutta tietty tasapainotila säilyi. Mutta kaupungissa oli tapahtunut edellisen heinäkuun jälkeen kuusitoista selittämätöntä murhaa joita ei voinut oikein yhdistää järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Vaikka murhien uhrit olivat olleet rikollisia itsekin.

Ainoa yhdistävä tekijä oli että surmatut oltiin ammuttu .45-kaliiberisella pistoolilla. Yksikään murhatuista ei ollut MC Demontoothin jäsen joten poliisi tietysti tutki kyseisen moottoripyöräjengin osuutta asiaan mutta ei tosiasiassa oikein uskonut sen osallisuuteen. Olihan yksi murhatuista demokraattien kongressiehdokas William Nyeman. Nyemanin tiedettiin olevan Ankka-konsernin miehiä ja MC Demontooth ei puolestaan puuttunut kyseisen konsernin toimintaan millään tavoin. Olihan se tavallaan itsekin kyseisen konsernin suojeluksessa. Kääkkälä oli jopa keskustellut asiasta MC Demontoothin uuden presidentin Jopi Jalkapuolen kanssa joka oli tullut ammutun Aku Ankan tilalle. Jopi oli todennut:

- Niin… nuo murhathan eivät ole kohdistuneet meihin… lähinnä kilpailijoihimme… periaatteessa olemme niistä mielissämme… eiväthän ne kuolleet haittaa enää omia bisneksiämme… mutta niin kuin sinä, mekään emme pidä tuntemattomasta… me emme ole noista murhista vastuussa… eikä meillä ole mitään hajua niitten tekijästä… mistä me tiedämme vaikka se tekijä kääntyisi meitäkin vastaan… joten jos saamme jotain tietoomme, niin kerromme sinulle…

Myös lehdistö oli huomannut nämä murhat. Koska murhatut eivät olleet mitään varsinaisia mallikansalaisia oli murhaaja noussut tietynlaiseksi legendaksi. Häntä oltiin alettu kutsua nimellä ”Marshall”. Duckburg News jopa otsikoi ”There is new marshall in town”.

Kääkkälä totesi jälleen kerran että mitään tutkimuslinjaa ei ole. Ei mitään johtolankoja. Murhaaja oli poliisia aina askeleen edellä. Hän päätti lopettaa työpäivänsä ja lähteä ottamaan pari kaljaa poliisiaseman lähellä sijaitsevassa kuppilassa missä hän oli käynyt monesti ennenkin. Napsuihan se aika ajoin poliisimiehenkin suu. Hän osti tiskiltä oluen ja huomasi että eräässä pöydässä istui Hessu Hopo. Hän oli tutustunut mieheen hiljattain. Sotasankari, mutta sodan seurauksena hyvin yksinkertainen. Joku kranaatin paineaalto oli saanut sen aikaiseksi. Mutta oikein mukava ja hyväntahtoinen mies. Kaikkien pitämä. Kääkkälä käveli Hessun pöytään ja kysäisi:

- Saako tulla seuraksi?

- Gosh, poliisimestari, johan nyt toki.

Kääkkälä jutteli Hessun kanssa niitä näitä aikansa ja sai sitten päähänsä kysyä:

- Tiedätkös, Hessu. Ankkalinnassa on tapahtunut paljon selvittämättömiä murhia. Osaatko sanoa niistä mitään? Sinä kun olet hyvää pataa kaikkien kanssa. Sinulle saatetaan kertoa asioita joita minulle ei kerrota.

Hessu katsoi Kääkkälää sillä normaalin tyhmällä ilmeellään ja sanoi sitten:

- Gosh, sir. Enhän minä semmosista… minä moisista mitään tiedä… en minä halua semmosia edes ajatella… ne on pelottavia juttuja ne… ne semmoset murhat… ihmisiä tapetaan… en minä ajattele… minä tykkään mieluummin seurata urheilua… se on niin paljon mukavampaa… onks poliisimestari tietoinen että Duckburg Mariners on hankkinut joukkueeseen semmosen nuoren tyypin kuin Guy Lafleur… minä vähän veikkaan että siitä jätkästä tulee meille oikein pistetykki…

Kääkkälä oli itsekin kiinnostunut jääkiekosta ja rupatteli hetken aikaa Hessun kanssa siitä mahdollisuudesta että Duckburg Mariners voittaisi toinen Stanley Cupinsa. Sitten hän kiitti Hessua seurasta, läksi kotiinsa ja tuumi itsekseen että minähän kyselen apua murhatutkimukseen jo joltain Hessu Hopolta.

Olenkohan minä hieman epätoivoinen?

*

Ankkalinna, Hessu Hopon talo, maaliskuu 1974

Muuan pikkurikollinen John Watson istui Hessu Hopon talossa ja nautti Hessun tarjoamasta viskistä ja oluesta. Watson oli tutustunut Hessuun pari vuotta aikaisemmin ja istunut hänen kanssaan aika ajoin kapakassa. Lähinnä muitten seurassa, Hessu ei ollut itse tehnyt sen enempää tuttavuutta. Mutta sitä myötä hän oli oppinut tutustumaan Hessuun. He olivat aika ajoin vaihtaneet muutaman sanan ja välillä puhuneet vähän enemmänkin. Hessu oli yksinkertainen mutta mukava ja hyväntahtoinen mies. Watson ei itse ollut välttämättä sellainen mutta hän tiesi että Hessu oli sotasankarina koskematon. Siitä piti baarin väki huolen. Watson oli keskittynyt hakkaamaan muita. Aina häntä heikompia. Ja siinä hän olikin kunnostautunut. Watson ei ollut kovin pidetty mies. Häntä pidettiin lähinnä paskiaisena.

Aikaisemmin illalla John oli kulkenut Hessun asunnon ohi ja Hessu oli huutanut hänelle:

- Hei John! Gosh… tekis mieli ryypätä… mutta ei yksin… mulla olis kaljaa ja viskiä… kiinnostaiskos?

Kiinnostihan Johnia. Ilmainen viina oli hänen lempijuomaansa. Miehet ottivat ensiksi pari viskipaukkua ja sitten Hessu sanoi:

- Otetaas kaljat välillä. Minä käyn hakemassa.

Hessu meni jääkaapille, kävi kaksi Budweiser-pulloa, laittoi ne pöydälle ja tarttui sitten pahaa aavistamatonta Watsonia kauluksesta ja pamautti hänen päänsä pöytään. Watson menetti tajuntansa välittömästi jonka jälkeen Hessu otti ruuvimeisselin, työnsi sen Watsonin korvasta sisään aivoihin ja pyöräytti sitä muutaman kerran. Watson oli ollut omanlaisensa epäonnen soturi koko ikänsä ja hänen viimeinen epäonnensa oli se, että hän muistutti ulkonäöltään Hessua varsin paljon. Se sopi Hessun suunnitelmaan. Hessu kantoi kuolleen Watsonin sänkyynsä, otti häneltä pois kaiken henkilöllisyyteensä viittaavan, riisui ruumiilta vaatteet, poltti ne kamiinassa, laittoi omat vaatteensa tilalle ja lopulta asetteli hänen kaulaansa vanhan sodan ajoilta säästyneen tuntolevynsä.

Hessun talo oli pieni ja siinä oli kaikki samassa tilassa. Yhdessä ainoassa huoneessa. Sänky oli lähellä kaasuliettä. Tämä sopi suunnitelmaan hyvin. Hän tyhjensi Budweiser-pulloja viemäriin, laittoi ne lojumaan pöydälle, tyhjensi vielä viskipullon jättäen sen pohjalle vain pari senttiä ja kävi vielä ulkoa jerrykannun joka oli täynnä bensiiniä ja laittoi sen sängyn viereen. Sellaistahan saattoi odottaa Hessulta. Hessu kun oli vähän tyhmä. Ainakin niin ajateltiin. Sitten vielä viimeistely. Kaasuliedestä kaasu päälle ja pöydälle kynttilä palamaan. Hessu poistui takaovesta. Ei mennyt kauaakaan kun hänen talostaan kuului räjähdys. Kilometrin päässä oli eräs varasto johon Hansu Hanhi oli sopimuksen mukaan tuonut moottoripyörän. Hessu polkaisi pyörän käyntiin ja poistui Ankkalinnasta lopullisesti. Matkansa aikana hän purki pistoolinsa ja heitteli sen palasina jokeen kappale kerrallaan jokaiselta sillalta jonka hän ylitti.

Ajettuaan yön hän saapui Kalifornian puolella sijaitsevaan Red Bluffin kaupunkiin jossa hän otti itselleen motellihuoneen. Seuraavana aamuna hän käveli paikalliseen postiin. Hansu Hanhi oli pitänyt sanansa. Hän oli aukaissut molempien miesten nimiin otetun postilokeron jossa oli Hessun tappamilta rikollisilta hankkimat rahat. Lähes kaksi miljoonaa dollaria. Hansu oli ottanut itselleen sovitusti summasta kaksikymmentä prosenttia. Lisäksi tallelokerossa oli Hansun hankkimat dokumentit Hessun uudesta elämästä. Tästä eteenpäin hän olisi Tom Doge. Tallelokerossa oli myös .38-kaliiberinen revolveri. Hessu laittoi sen reppuunsa ja poistui uuteen elämäänsä.

Hessu oli kuollut tulipalossa. Tom Doge käynnisti moottoripyörän ja jatkoi kohti etelää. Ankkalinnassa poliisi tutki Hessun talon paloa ja pääty lopputulokseen että sotasankari oli juopotellut liikaa, laittanut jostain syystä kaasun päälle, ehkä ruokaa laittaakseen mutta nukahtanut sitten juovuksissa sängylle ja pöydällä ollut kynttilä oli sytyttänyt kaasun sekä sängyn vieressä olleen bensiinikanisterin. Talo oli palanut poroksi ennen kuin palokunta oli ehtinyt paikalle ja Hessun ruumis oli palanut tunnistamattomaksi mutta kaulassa ollut tuntolevy kertoi että kyseessä oli selvästi Hessu. Duckburg News julkaisi puolen sivun jutun sotaveteraanin traagisesta kuolemasta ja hänen urhoollisuudestaan toisessa maailmansodassa.

*

Key West, Florida, Yhdysvallat, elokuu 1979

Ankkalinnan poliisimestarilla Frank Kääkkälällä oli paljon kertyneitä lomia käytettävänä. Nyt hän oli päättänyt käyttää ne kerralla ja niinpä hän oli lähtenyt perheensä kanssa lomamatkalle Floridan Key Westiin. Muutaman päivän lomaa vietettyään perhe oli saapunut ruokailemaan erääseen pieneen ravintolaan nimeltä Tom´s Bar and Barbecue. Ravintolan radio soitti jotain uutta musiikkia, joku Blondie-yhtye se oli. Heart of glass, vai mikä se kappale nyt olikaan. Vaimo oli käynyt tilaamassa ruuan koko perheelle ja se oli todella maukasta. Sellaista vahvasti maustettua soul food-ruokaa. Frank päätti ottaa ruuan päälle vielä toisen oluen ja käveli tiskille. Hän hämmästyi. Hitto vie, hänhän tunsi tuon baaritiskin takana olevan miehen. Miehen, jonka piti olla kuollut. Mutta tuo oli ihan selvästi Hessu Hopo. Mies oli vain kasvattanut itselleen parran ja pitkät hiukset. Mies kysyi Kääkkälältä:

- Mitä haluaisitte, sir?

- Tuota noin… yhden Budweiserin… mutta mietin että olemmekohan me joskus tavanneet?

- En usko, sir. Minulla on hyvä kasvomuisti.

- Oletteko te koskaan mahtanut asua Ankkalinnassa? Tai Calisotassa yleensäkään?

Mies naurahti.

- No sir, olen aina asunut Floridassa. Sitä pientä aikaa lukuunottamatta kun olin sotimassa. Olin Tyynellämerellä matruusina. Olen kotoisin Tallahasseesta ja asunut täällä muutamia vuosia. Laitoin tänne tämän baarin pystyyn. Rahoilla jonka säästin rakennustyömailta joissa työskentelin kauan.

- Tuota… mikä teidän nimenne on?

- Olen Tom Doge.

- Tiedättekö, teillä on olemassa kaksoisolento. Ankkalinnassa. Olette aivan saman näköinen. Oletteko muuten kiinnostunut jääkiekosta?

- Nääh, enhän minä. Se on niitten kanadalaisten juttuja. Minä seuraan NFL:ää. Suosikkini on Miami Dolphins.

- Teillä näkyy kuitenkin olevan tuolla tiskin takana Duckburg Marinersin viiri.

- Ai tuo… joo, yksi turisti antoi sen minulle kerran. Laitoin sen tuonne roikkumaan.

Kääkkälä maksoi oluen ja meni perheensä luo. Miettien että oliko kyse sattumasta vai jostain aivan muusta. Sitten hän hoksasi että ”Marshall”, joka oli murhannut kuusitoista rikollista oli lopettanut toimintansa juuri samaan aikaan kun Hessu Hopo kuoli. Vai kuoliko hän?

Vai oliko hän tehnyt kuusitoista täydellistä murhaa?

Kääkkälä mietti hetken. Sitten hän päätti keskittyä lomaansa.

Hessu Hopo oli kuollut. Ainakin se Hessu Hopo jonka hän tunsi. Antaa hänen pysyä kuolleena. Eikä niitä kuuttatoista tapettua rikollista jäänyt kukaan kaipaamaan.



Lämmin kiitos kommentoija Supa-Ukolle vinkistä ja inspiraatiosta.

Aikaisemmat tarinat Ankkalinnasta:







TURHAT IHMISET JA VAMPYYRIT

$
0
0

Radanvarsikaupunki, joskus tuonnempana



Radanvarsikaupungin Yhteiskuntaan Sijoittamistoimiston odotusaulassa harvemmin kuului iloinen puheensorina. Tämä kyseinen elokuinen tiistai ei tehnyt siihen poikkeusta. Penkeillä istui hiljaisia ja alistuneen näköisiä, lähinnä myöhäiskeski-ikäisiä kantasuomalaisia. He olivat tulleet kuka mistäkin suuren Radanvarsikaupungin alueelta joka oli pakkonielaissut itseensä entiset Naakkamon, Reunansyrjän, Tyrellin, Heukensaaskin ja Paljasveden kunnat. Kaksi näistä ihmisistä oli pariskunta Naakkamosta, aivan läheltä Reunansyrjän rajaa. He olivat Juhani ja Aune Veksman, puolessavälissä kuuttakymmentä elävä pariskunta.

Myös Veksmanit istuivat hiljaa, sanaakaan vaihtamatta. Hehän olivat niin sanotussa väärän kirjaimen toimistossa. Kerrosta alempana oli Yhteiskuntaan Sijoittumistoimisto. Siellä edes yritettiin tarjota mahdollisuuksia, lähinnä peruskoulunsa päättäville nuorille. Tietysti nekin olivat robotisoituvassa yhteiskunnassa koko ajan vähenemässä. Saman toimiston asiakkaina olivat myös kehitysmaalaiset maahanmuuttajat – tai nykyisin jo lähinnä kolmannen sukupolven elintasosiirtolaiset – joille kyseinen toimisto tarjosi sekä lakisääteisiä että ennen kaikkea harkinnanvaraisia sosiaalipalveluja.

Sen sijaan Yhteiskuntaan Sijoittamistoimistossa ei etsitty vaihtoehtoja vaan ihminen todellakin – mielipidettä pahemmin kyselemättä – sijoitettiin sinne missä tilaa oli. Asiakkaat kun olivat pitkäaikaistyöttömiä eivätkä virkailijat edes näytelleet että heillä olisi jotain mahdollisuuksia parantaa asiakkaiden tilannetta. Lähinnä he tarjosivat tilanteen huonontamisen erilaisia vaihtoehtoja. Sama tilanteen huononeminen oli nyt edessä myös Veksmaneilla. He olivat asuneet kaava-alueen ulkopuolella sijaitsevassa omakotitalossaan jo kaksikymmentäviisi vuotta. Koska perheen sekä poika että tytär olivat jo muuttaneet maailmalle oli Juhanin ja Aunen epäekologiseksi katsottua asumismuotoa verotettu tähänkin mennessä ankarasti.

Kummallekin oli langetettu ilmastonmuutoksen estämiseen pohjautuva haja-asutusalueen haittavero, joka oli viisi prosenttia bruttopalkasta. Lisäksi he joutuivat maksamaan kiinteistöveron kolminkertaisena – vaikka heidän taloonsa ei julkinen infra tarjonnut mitään – ja kymmenen vuotta aikaisemmin uudestaan käyttöönotetun omaisuusveron kaksinkertaisena. Lisäksi nykyiset bensa-automaatit eivät huolineet käteistä rahaa ja tunnistivat tankkaavan henkilön ns. ekologisen tason joten polttoainekin oli Veksmaneille noin kymmenen prosenttia kaupunkilaista kalliimpaa.

Kaikesta huolimatta Juhani ja Aune olivat pysyneet omassa syrjäisessä talossaan ja viihtyneet elämässään. Sen oli mahdollistanut se, että molemmilla oli vielä ollut pysyvä työpaikka. Aune oli ollut pitkään myyjänä pienessä Naakkamon itäisellä reunalla sijaitsevassa lähikaupassa ja Juhani oli puolestaan ollut pitkään huoltomiehenä Naakkamon Vapriikki Oy:ssä. Kaksi vuotta aikaisemmin tilanne oli muuttunut ja suuri kauppaketju oli lopettanut lähikaupan toiminnan siirtäen sen Naakkamossa sijaitsevaan Fed-Markettiin. Myyjistä kaksi nuorempaa palkattiin sinne mutta Aunelle ja hänen samanikäiselle kollegalle ei töitä enää riittänyt.

Silloin he olivat joutuneet ensimmäistä kertaa käymään Yhteiskuntaan Sijoittamistoimistossa jota kutsuttiin myös nollan ja olemattoman puolittamistoimistoksi. Mistään työllistymis- tai uudelleenkouluttautumismahdollisuuksista ei edes puhuttu koska sellaisia ei ollut tarjolla enää nelikymppisillekään. Todettiinpa vain tylysti, että koska Veksmanit asuivat haja-asutusalueella, Juhani kävi säännöllisissä töissä ja heillä oli realisoitavaa omaisuutta niin Aunelle ei annettaisi yhteiskunnan taholta penniäkään. Eläke alkaisi sitten tulla lakisääteisessä 67 vuoden iässä. Se mitä oli tähän mennessä kertynyt. Tämän jälkeenhän sitä ei sitten enää kertyisikään.

Tiesiväthän Veksmanit tätä odottaa ja olivat vain tuumineet että pärjäillään sitten Juhanin palkalla. Niukkaahan elämä olisi mutta ainahan itse sai viljeltyä perunaa ja muuta tarpeellista ja olihan Juhanilla se laiton metsästysporukkakin joka kaatoi aina hirven per syksy. Toisen autonkin saattoi myydä ja sen eräs Veksmanien kaveri ostikin. Käteisellä, jonka käyttöä tällaisessa kaupankäynnissä ei vielä oltu saatu kiellettyä. Eipähän se liittovaltion perkele päässyt niitäkään vähiä rahoja ryöstämään. Elämäntilanne sai heidät havaitsemaan että ihminen ei tarvinnut läheskään kaikkea mihin hän oli tottunut ja pitänyt itsestäänselvyytenä. Vain välttämättömällä oli merkitystä.

Mutta nyt, tänään, oli tilanne toinen ja hymy oli lopullisesti hyytynyt. Nyt oltiin ehjän edessä. Suuri monikansallinen pörssiyritys Reichswerke J. Fischer oli ostanut Naakkamon Vapriikki Oy:n ja samantien lopettanut sen toiminnan raivatessaan pieniä kilpailijoita pois markkinoitten muruja keräilemästä. Se tiesi naulaa Juhaninkin ura-arkkuun. Hänen ikäistään miestä ei palkattaisi enää minnekään. Ja sen vuoksi Veksmanitkin olivat nyt tässä toimistossa lakki kourassa, pää painuksissa ja odottivat mitä tuleman pitää. Ikävää tai vielä ikävämpää.

Veksmanien viereisessä penkissä istui suurinpiirtein heidän ikäisensä mies, Veijo Hakkenpää, jonka näkeminen täällä oli ollut suuri yllätys. Hakkenpää oli Naakkamon yläasteen pidetty maantiedon ja biologian opettaja. Veksmanit tunsivat hänet entisestään ja Juhani oli häntä tervehdittyään ihmeissään kysynyt:

- Vaan mitä ihmettä sinä täällä teet? Koulupäivä. Eikös sun pitäis olla siellä?

Hakkenpää huokasi alistuneen tuntuisesti. Jotenkin tuntui että tässä odotusaulassa happipitoisuuskin pidettiin piruuttaan normaalia pienempänä että ihmisiltä lähtisi valmiiksi turhat luulot pois. Sitten hän vastasi:

- No, potkujen takiahan tänne yleensä tullaan. Ja minä sain potkut.

- Hä? Minkä ihmeen takia? Ethän sinä edes ryyppää. Etkä varmasti ehdottele hävyttömiä oppilaillesi.

- Natsiyhteyksien takia.

- Mitä hevonperseen helvettiä?

Hakkenpää oli hetken aikaa hiljaa. Hän vaikutti aivan sellaiselta kuin olisi hiljattain saanut kuulla että vastoin kaikkea järkeä maapallo oli sittenkin litteä. Sitten hän jatkoi:

- Niin katsos… se oli viime marraskuussa… meillähän on talvisodan alkamisen muistopäivänä kunniavartio sankarivainajien muistomerkillä… minä olin siellä myös… meillä oli rekvisiittana dekotut Suomi-konepistoolit… lumipuvuissa oltiin… minun kanssa oli vartiossa yksi Leinosen Pena… mukava ja tuttu mies… taksiyrittäjä…

- No ei kai siinä mitään vikaa ole? Olenhan minäkin seissyt siellä kunniavartiossa.

- Niin… mutta kun se Leinosen Pena on jäsenenä Suomen Sisussa. Ja joku paikallinen takkutukka ihan hiljattain hoksasi sen. Ja nosti metelin siellä helvetin sosiaalisessa mediassa.

- Entä sitten? Tunnen minäkin Penan. Tolkun mies niin kerta kaikkiaan. Eikä se Suomen Sisu mikään kielletty järjestö ole.

- Eihän se olekaan. Mutta takkutukat mieltävät sen natsijärjestöksi. Niin kuin mieltää se perkeleen valtamediakin. Ja sehän riittää. Niin että koulun rehtori joutui toteamaan että hänen on pakko irtisanoa minut ilman irtisanomisaikaa. Kaiken varalta. Ettei koulu joudu takkutukkien ja median hyökkäyksen kohteeksi. Oli kovin pahoillaan. Vittu joo… olen minä kuullut että tämmösiä tapauksia on ollut… jotenkin ne on vaan tuntunut niin kovin etäisiltä… kunnes se sitten mäjähti itselle päin turpaa… näköjään se voi sattua kenelle tahansa… ja nyt se sattui sitten minulle… eikä natsin… tai natsiksi tulkitun kannata töitten perään kysellä… vaikka olis uudelleen syntynyt Stephen Hawking…

Vuoronumerosummeri piippasi. Ja näytti Veksmanien numeroa.

- Mikäs… huone kolme… no voi vittu… kirjaimellisesti…

Huoneessa kolme oli virkailijana Veksmaneille edelliseltä kerralta tuttu virkailija. Nillitta Unninen. 38-vuotias umpimielinen miesvihaaja ja äärivihreä joka oli Radanvarsikaupungin kunnanvaltuustossa Vihermatriarkaalisen Puolueen VMP:n valtuutettuna.



- No… ei kai tässä auta… tässä kai pysty nirsoilemaan… kele… mennään nyt sitten… tana…

Veksmanit koputtivat huone kolmosen ovea ja vihreä valo syttyi. Unninen ei edes vilkaissut heitä vaan katsoi tietokoneensa näyttöä ja totesi tylysti:

- Istukaa.

Juhani tuumi itsekseen että sivistyneessä yhteiskunnassa oli tapana jatkaa tuota sanomalla ”olkaa hyvät” mutta ehkäpä federalisoitunut Suomi oli saavuttanut jo jonkunlaisen postsivistyksen tason ja eli sen uusien ihanteitten mukaan. Unninen katsoi vielä hetken näyttöruutua ja kääntyi sitten katsomaan Veksmaneita ilmeellä josta empatiaa oli turha hakea.

- Niin. Te olette nyt siis molemmat työttömiä.

- No niinhän me ollaan. Näkyyhän se tiedostoistanne. Ja ei kai me tänne muuten oltais tultu. Eli kai meille nyt molemmille kuuluu sentään se peruspäiväraha? Tietysti vähennettynä niillä kaikilla mahdollisilla ekologisen hyvän omatunnon kyykytysvähennyksillä.

- Itse asiassa ei kuulu. Säännökset ovat viime käynnistänne muuttuneet. Mielestäni hyvään, oikeudenmukaiseen ja ilmastonmuutoksen kannalta vastuulliseen suuntaan. Ei yhteiskunta maksa avustuksia sellaisille jotka istuvat suuren omaisuuskasan päällä. Minulla on suora yhteys pankkiinne ja tilillänne on kaikkiaan 18.240 euroa.

- No helvetti, niitä ollaan säästetty vanhuuden varalle.

- Säännökset eivät kysele sitä, että mitä varten ne on säästetty. Joka tapauksessa teillä on tuo summa ja ennen kuin se on käytetty elämiseen niin teidän on aivan turha anoa mitään. Eikä sekään onnistu että käytätte tuon summan samantien. Ympäristövähennyksien jälkeen teidän kummankin kuukausittainen perustulo olisi 380 euroa. Eli yhteensä 760 euroa per kuukausi. Laskurin mukaan teidän on elettävä noilla säästöillänne 24 kuukautta ennen kuin olette oikeutettu peruspäivärahaan. Minkä saaminen tietysti edellyttää sitä että kaupunki pakkolunastaa omakotitalonne.

- No eihän nyt helvetissä. Ei kai ihmistä kotoaan voi pois ajaa.

- Ei teitä ajeta toki minnekään. Mutta niin pitkään kun teillä on tarpeettoman suuri ja ekologisesti täysin kestämätön asumismuoto niin te ette tule saamaan lanttiakaan.

Juhanilla alkoi ohimosuoni tykyttää mutta hän älysi sentään hillitä tulossa olevan raivokohtauksen ja kysyi korostetun hillitysti:

- Ja tekö sitten annatte meidän pakkolunastetun kotimme jollekin ruiskupaskastanialaiselle kymmenhenkiselle perheelle joka on kahdenkymmenen vuoden päästä satapäinen klaani?

Unninen vastasi puolestaan pitäen kasvoillaan ilmettä joka ei millään muotoa yrittänyt peitellä halveksuntaa:

- Itse asiassa emme, koska moiseen tarkoitukseen talonne on aivan liian syrjässä. Traumatisoituneet pakolaiset tarvitsevat ympäristön jossa palvelut, tuki, apu ja ymmärrys ovat lähellä. Sillä ettekö te tajua, että he – ovat – sotaa – paossa!

- Sotaa paossa? Niin tämäkö Radanvarsikaupungissa jo kolmannessa polvessa elättinä oleva porukka joka käy lomailemassa siellä kotimaassaan?

Nyt Unninen otti taas kasvoilleen kaikkitietävän ja korostetun rauhallisen virkahenkilöilmeen ja vastasi:

- Asiaton käyttäytyminen ei saa kohdallanne aikaan muuta kuin sen, että hälytän paikalle vartijat.

Tässä vaiheessa Aune kysyi:

- Mutta jos te viette meiltä kodin niin kai meille joku katto pään päälle sentään osoitetaan? Laitetaanko meidät niihin hemmetin kuutiokolosseihin mitä nykyisin niin kiivaasti rakennetaan? Vai ajetaanko meidät kerrassaan kadulle?

Unninen otti kasvoilleen ilmeen joka haki inhimillistä epäonnistuen melko surkeasti:

- Niihin kuutiokomplekseihin majoitetaan tällä hetkellä lähinnä yksinäisiä ihmisiä. Ei pariskuntia eikä perheitä. Tietysti jatkossa tilanne muuttuu sillä juuri kuutioasuminen on ilmastonmuutoksenkin kannalta ehdottomasti järkevin ja ekologisin ratkaisu. Mutta teille on tarjolla viihtyisä soluasunto työttömien asumiskeskuksesta. Solu on kymmenen soluyksikön kompleksissa ja soluasunnon pinta-ala on yhdeksän neliötä. Kompleksissa on yhteiskeittiö ja yhteiset wc- ja pesutilat.

Nyt hieman rauhoittunut Juhani kommentoi jälleen:

- Mutta jos kaupunki pakkolunastaa kotimme ja tonttimme niin kai me siitä saamme sentään rahallisen korvauksen? Ja paljonko se on?

Nyt Unninen katsoi taas Juhania kuin kehitysvammaista jota piti opastaa ja sanoi:

- Eihän siitä tietenkään mitään rahallista korvausta tule. Omaisuutenne pakkolunastaminen on puolestaan teidän puoleltanne maksu yhteiskunnalle siitä että se tarjoaa teille koko loppuiäksenne vastuuttoman elatuksen.

- Vastuuttoman elatuksen? Yli kolmekymmentä vuotta nettoveronmaksajana olleelle miehelle? Koskeekos tämä myös niitä ruiskupaskastanialaisia? Kun kerran vastuuttomasta elatuksesta puhutaan?

- Muistuttaisin, että minulla on vartijoitten saapuminen tämän yhden napinpainalluksen takana.

Nyt Aune otti – miehensä tuntien – hänen kädestään kiinni ja puristi. Juhani ymmärsi viestin, piti suunsa kiinni ja siirsi puheenvuoron Aunelle joka kysyi:

- Mutta jos me muutamme siihen soluun niin mikäs meidän peruspäiväraha sitten on?

Unninen vastasi:

- Tietysti ensiksi käytätte säästössänne olevat rahat äsken esittämäni laskelman mukaan. Johon menee se 24 kuukautta. Sen jälkeen päivärahanne on se sama 380 euroa per henkilö. Eihän se soluasuminenkaan ilmaista ole joten vaikka siirryttekin kaava-aluelle on teidän maksettava asumisestanne ja kyseisen korvauksen jälkeen summa on tuo. Ja tuo kyseinen 380 euroa on jaettu niin, että siitä 250 euroa per kuukausi on teidän tilillänne Fed-Marketissa josta voitte ostaa elintarvikkeita ja muuta välttämätöntä. Loput 130 euroa ovat vapaasti käytettävissänne.

- Mikä taas tahtoo sanoa että meillä ei missään nimessä ole varaa pitää autoa. Eikä oikein mitään muutakaan.

- Mitäs te autolla tekisitte kun ette ole töissäkään? Ja ei teidän tarvitse matkustaakaan minnekään. Fed-Market on puolen kilometrin päässä työttömien asumiskompleksista. Siellä on kaikki minkä tarvitsette. Kyllä sen matkan kävelee. Se on ekologistakin.

Nyt Juhani puolestaan totesi:

- Niin tiedättekö… siitä ekologisuudesta… minä kattelin… meillä köyhilläkin on tämä sosiaalinen media… niin kattelin joo… sitä kun te mainostitte siellä niitä Intian matkojanne… kaksi kertaa vuodessa, perkele…

Tämän pidemmälle ei Juhani päässytkään kun Nillitta Unninen painoi nappia ja kutsui vartijat paikalle. Vartijat Abdelrahman al-Azizi ja Mehmet Ölögözögly ohjasivat Veksmanit ulos YST:n rakennuksesta kohteliaasti mutta tehokkaasti aiheuttaen asiakaspalvelun ymmärtäen vain muutaman mustelman. Unninen huusi vielä perään että tarvittavat dokumentit tulee sitten postissa. Sitten hän aukaisi koneeltaan Radanvarsikaupungin kiinteistöhallinnon sivut ja lisäsi Veksmanien omakotitalon myytävien kohteitten listalle. Radanvarsikaupungin alueesta sekä entinen Reunansyrjä että Tyrelli kuului nykyisin Liittovaltion eräsuojelualueeseen jossa jokamiehen oikeudet eivät enää olleet voimassa ja rahakkaat keski-eurooppalaiset metsästysseurueet mielellään joko vuokrasivat tai ostivat tämäntyyppisiä omakotitaloja maksullisten ja vartioitujen metsästysalueitten lähettyviltä.



Samana iltana Veksmaneilla

Juhani ja Aune olivat lämmittäneet saunan ja istuivat saunatauolla loppukesän iltaa pihallaan. Kesä oli vaihtumassa syksyksi ja sen ensimmäinen merkki oli lähellä sijaitsevan maanviljelijä Romppasen kuivurin hurina. Tuttu ja turvallinen ääni. Kai sitäkin sitten kuunneltiin viimeistä vuotta. Veksmanit puhuivat että kannattaa varmaan soittaa lapsille jos he haluavat vielä käydä täällä ja ottaa mukaansa sen minkä haluavat. Eihän siihen solumörskään mitään kumminkaan mahdu. Heidän poikansa toimi metsänvartijana Liittovaltion eräsuojelualueella Sallassa ja tyttärensä oli työtön ja asui kuutioasunnossa Tampereella. Juhani otti hörpyn oluesta, sytytti savukkeen ja tuumasi:

- Ne aidatuilla alueilla elävät nomenklaturan jäsenet niin kuin se perkeleen Unninenkin käyttävät meidänkaltaisista ihmisistä termiä ”turhat”. Vaikka eivät ole nettoveropenniä koskaan maksaneet. Mutta alkaa tuntua siltä että se termi osuu kohdalleen. Me emme ole enää mitään. Yhtään mitään. Koskaan. Milloinkaan.

Aune vastasi:

- Onhan se niin… ja me puolestamme käytämme niistä termiä ”vampyyrit”. Minusta se on vielä osuvampi termi. Kun ne vampyyrit pitävät turhina niitäkin jotka elättävät heidät. Ja lopulta ne vampyyritkin kuolevat loputtomassa ahneudessaan verenjanoonsa.

- Totta joo. Mokomat loiset. Vaan kävi mulla kyllä mielessä se toinenkin vaihtoehto. Mitäs jos pantaisiin torppa tuleen, mentäisiin sinne sisälle ja ammuttaisiin kuula kalloomme?

Aune oli pitkään hiljaa. Näki että hän harkitsi tuota vaihtoehtoa ihan tosissaan. Oltiinhan heiltä viemässä kaikki. Kaikki, minkä he olivat eläissään rakentaneet. Kovan työn jälkeen. Ja nyt heidät siirrettäisiin kanahäkkiin minimielatukselle josta ei olisi mitään toivoa nousta. Kaikki mitä he olivat elämässään tehneet oli turhaa. Mutta lopulta hän katsoi Juhania ja sanoi:

- Jos vielä kuitenkin yritettäis? Siinä helvetin kanahäkissäkin. Jotenkin tuli mieleen se, mitä se pappi sanoi siinä Täällä Pohjantähden Alla-kirjassa. Se meni jotenkin niin että ”älkää peljätkö, sillä Saatanankin ajalle Jumala on pannut määrän”.

Kumpikaan Veksmaneista ei ollut millään muotoa uskonnollinen mutta jotenkin tuo lause lohdutti. Pariskunta siirtyi takaisin saunaan. Joka vietäisiin heiltä pian pois. Heiltä. Turhilta ihmisiltä. Vampyyrien toimesta.


PIMEYDEN SYNKÄSTÄ YTIMESTÄ

$
0
0

Tässä varsin pitkän blogimatkani varrella on tullut törmättyä kerta toisensa jälkeen niin tutkijoihin, toimittajiin kuin poliittisen eliitin edustajiin jotka puhuvat - myös kerta toisensa jälkeen - pelottavasta suomalaisesta äärioikeistosta. Koska varsinaisesti sellaiseen kuuluu ehkä parikymmentä tyyppiä niin puhuvatko nämä ihmiset olemattomasta hirviöstä vai ehkä jostain muusta?

No, itse olen pitänyt tätä blogia noin yksitoista ja puoli vuotta. Sinä aikana olen tutustunut niin blogin kautta kuin muussakin elämässäni hyvin moneen ihmiseen jotka eivät ole äärioikeistolaisia (siis toisin sanoen natseja eli kansallissosialisteja) mutta jotka ovat kylläkin sellaiseksi määriteltyjä. Minkälaisia nämä ihmiset - joihin itse kuulun - oikein ovat? Sekä tutkijat, toimittajat että poliittisen eliitin jäsenet ovat määritelleet asian niin että suurinpiirtein vuoden 2005 jälkeen Suomessa on ollut alati kasvava joukko ihmisiä jotka ovat omaksuneet itselleen äärioikeistolaisen ja rasistisen ajattelutavan ja sen vuoksi pyrkivät internetin kautta kaikin keinoin vaikeuttamaan järjestäytyneen yhteiskunnan toimintaa. Virallisesti tämä äärioikeistolaisuuden aalto on tullut ilman mitään syytä eli se pohjautuu pelkkään inhimilliseen pahuuteen ja ilmenee erityisesti sanallisina hyökkäyksinä edellä mainittuja tutkijoita, toimittajia ja poliittisen eliitin edustajia kohtaan.

Muistutetaan tässä että ne hyökkäykset ovat nimenomaan sanallisia. Ovatpa vielä – piru vie – pääosin oikein hyvin perusteltuja. Sitä äärioikeistolaiseksi tulkittujen tekemää väkivaltaa ei olla vieläkään löydetty vaikka heidän kirjoituksiensa aikaansaamaa väkivaltaa on ennusteltu jo toistakymmentä vuotta. Sitä ei vaan missään näy.

Keitä nämä ihmiset – minä niitten mukana – oikein ovat? 

Miksi he toimivat niin kuin toimivat eli vastustavat –  sanallisesti ja kirjoittaen –  vallitsevaa suvaitsevais-tiedostavaa järjestelmää joka mieltää itsensä pysyväksi betonoiduksi ja historian lopettaneeksi täydellisyyden tilaksi?

Voin ehkä hieman valaista asiaa koska kuulun itse tähän niin sanottuun pimeyden synkkään ja syvään ytimeen. Tutkijoitten ei kannata etsiä mitään natseja koska he eivät sellaisia löydä. Olematonta on hankala löytää, varsinkaan suuressa mittapuussa. Mikä ei tietenkään estä heitä keksimästä niitä. Demonien etsimisen sijaan heidän kannattaisi keskittyä niihin tavallisiin, pääosin jonkunlaista varsinaista työtä tekeviin ihmisiin jotka vielä noin suurinpiirtein vuoteen 2005 saakka elivät oikein mielellään kuuliaisina kansalaisina pohjoismaisessa pehmososialidemokraattisessa valtiossa nimeltä Suomi. He eivät olleet lainkaan kiinnostuneet politiikasta ja keskittyivät pitämään huolen omista asioistaan. Äänestämässä he sentään kävivät. He äänestivät kuka mitäkin. Demareita, kepua, kokoomusta ja jotkut jopa aikanaan SKDL:ää. Saattaapa mukana olla muutama entinen vihreittenkin kannattaja siltä ajalta kun kyseinen ryhmittymä oli ympäristöpuolue eikä nykyinen hysteerikkojen kärsäntunkemisorganisaatio.

Kyseiset ihmiset kävivät äänestämässä mutta muuten pysyivät oikein kiltteinä hallintoalamaisina jotka keskittyivät lukemaan sohvallaan Tex Willeriä ja luottivat että yhteiskunta pyrkii toimimaan heidän parhaakseen. Välillä epäonnistuen mutta yrittäen kuitenkin.

Mitä näille ihmisille sitten tapahtui?

Vastaus: ei mitään. Heitä ympäröivälle yhteiskunnalle oli sen sijaan tapahtunut jotakin ja he vain sattuivat hoksaamaan sen.

He hoksasivat, että kehitysmaalainen maahanmuutto oli muuttunut kyseenalaistamattomaksi itseisarvoksi. Vaikka kyseinen maahanmuutto tarkoitti kehitysmaalaiselle pysyvään elatusautomaattiin siirtymistä ja vaikka se toi mukanaan jatkuvasti lisääntyvää kantasuomalaisiin kohdistuvaa väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta.

He hoksasivat sen – mitä yhteiskunnan ylimmillä kerroksilla ei hoksattu – että kakku ei kasva jos syöjiä tulee lisää. He hoksasivat myös että tämän haittamaahanmuutoksi osoittautuneen kansainvaelluksen osuutta kakusta ei saanut kyseenalaistaa. He hoksasivat myös että tuo osuus kakusta oli pois kantasuomalaisilta mikä alkoi hyvin selkeästi näkyä erityisesti vanhustenhuollon tilassa. Erityisen räikeän vertailukohdan muodostivat vuonna 2015 suomalaisilta saatuja rahojaan esittelevät ja ruuastaan valittavat nuoret miehet samalla kun esille tuotiin suomalaisten vanhusten ”ruoka-annoksia”.

He hoksasivat myös, että haittamaahanmuuton myötä maahan oli syntynyt kaksi ryhmää, jonka toimintaa ja olemassaoloa ei saanut arvostella. Toinen oli itse haittamaahanmuuttajat ja toinen maahanmuuttoteollisesta kompleksista verovaroista elantonsa saavat kantasuomalaiset. Johon osaltaan saattoi lisätä kyseistä toimintaa liputtavan ja kaikki muut ajattelutavat demonisoivan valtamedian.

He hoksasivat myös, että kyseinen, mielettömäksi tulkittava toiminta pohjasi jatkuvasti integroituvaan Euroopan Unioniin jonka demokraattisen koneiston ulkopuolelta tulevia komissaarikäskyjä suomalainen poliittinen eliitti noudatti niitä millään muotoa kyseenalaistamatta. Osa heistä hoksasi myös aikanaan äänestäneensä EU:n puolesta kuvitellen sen olevan vain vapaakauppaliitto. Ei ihmekään että he tunsivat itsensä kusetetuksi. Ennen kaikkea he hoksasivat katsoa mitä muualla Euroopassa tapahtui ja sitä kautta ymmärsivät että maa nimeltä Suomi ja kansa nimeltä suomalaiset olivat vaarassa.

He eivät perustaneet suojeluskuntia. Eivät järjestyskaarteja. Eivätkä muitakaan aseellisia falangeja. Eivätkä lähteneet kaduille heiluttamaan astaloita. He ainoastaan hoksasivat senkin, että heille oli internetin kautta tullut mahdollisuus käyttää omaa puheenvuoroaan. Heillä oli ääni, jota valtamedia ei voinut kontrolloida. Sen äänen vuoksi heidät tulkitaan nykyisin joko rikollisiksi tai ainakin äärioikeistolaisiksi. Minkä lisäksi heille pakkosyötetään sitä, että heidän tulee – utopian vuoksi – sietää heihin kohdistuva tuontiväkivalta mutta se, että heillä itsellään on ääni on puolestaan sietämätöntä. Heille. Näille ihmisille jotka ainoastaan ovat puolustaneet sitä suomalaista ja suomalaisten rakentamaa, luottamukseen pohjautuvaa yhteiskuntaa joka saatiin aikanaan varsin hyvälle mallille. Ja jota ollaan nyt romuttamassa ja muuttamassa totalitaristiseksi, puhtaaseen utopiaan pohjautuvaksi järjestelmäksi.

Näistä ihmisistä – joihin siis itse kuulun – on todettu usein että he herättävät synkkiä kaikuja 1930-luvulta. Osittain se on totta. Mutta ne kaiut eivät ole synkkiä, vaan nämä ihmiset olisivat olleet juuri niitä jotka olisivat tukeneet Svinhufvudin hallintoa kun se kukisti totalitaarisen vallankaappausyrityksen. Kun sen sijaan ne, jotka pyrkivät pistämään painokoneet pieniksi ovatkin nykyisin vihervasemmistolaisia.

Ehkä suvaitsevais-tiedostavissa ihmisissä osa on aitouskovaisia jotka näkevät natseja joka varjossa. Mutta suurin osa tutkijoista sekä valtamedian ja poliittisen eliitin edustajista tietää asiantilan aivan hyvin. Se tietää, ettei mitään äärioikeistoa ole olemassakaan. Ainoastaan kasvava joukko ihmisiä joka reagoi siihen, mitä valtakoneisto itse on saanut aikaiseksi. Mutta kyseinen valtakoneisto ei voi tunnustaa sitä, koska silloin se ottaa riskin omien sekä kasvojen että ennen kaikkea asemansa menettämisestä. Niinpä me elämme maassa jossa totalitaristit jahtaavat jatkossakin toisinajattelijoita demokratian pelastamisen nimissä.



Hyvää alkavaa viikonloppua lukijoille täältä pimeyden syvästä ja synkästä ytimestä.

JOTAIN IHAN MUUTA LIX

$
0
0

Eli lisää toksista maskuliinisuutta ts. mosa m/Jaakko Valtanen

Keskitytäänpä taas vaihteeksi johonkin ihan muuhun eli otetaan inttivaihde päälle. Tarkoituksena ei ole varsinainen inttimuistokirjoitus vaan muistelen sen aikojen puitteita ja vermeitä. Meinaten, kun katselen näitä nuoria varusmiehiä niin huomaan että heillä on varusteet melko lailla toisenlaisia kun itselläni oli silloin kun suoritin asevelvollisuuden Jaakko Valtanen ollessa puolustusvoimien komentajana eli 1980-luvun puolivälissä. Yksi perusero oli tietysti jo se että kenraalilla oli silloin vain kolme kissaa kauluksessa eikä mitään prikaatikenraalin arvoa edes ollut.



Kenraali Jaakko Valtanen

Sekin ero tietysti oli että palvelusajat olivat joko 240 tai 330 vuorokautta ja saapumiseriä oli kolme per vuosi eli helmikuu, kesäkuu ja lokakuu.

Kun yritän käydä läpi niitä varusteita jota meillä varusveijareilla silloin oli käytössämme niin huomaan että tehtävä on vaikea, sillä valokuvia läheskään kaikista varusteista ei edes interwebin ihmeellisestä maailmasta löydy. Muistutan, että on todellakin ollut aika ennen internettiä. Täällä maapallolla sitä ehti kestää noin 4,5 miljardia vuotta. Ja muistutetaan myös se, että vaikka kirjoitus ehkä taas kertaalleen edustaa toksista maskuliinisuutta niin jos rehellisiä ollaan minua itseäni intissä vitutti joka ristuksen päivä. Todennäköisesti se, mikä yhdistää silloista ja nykyistä varusveijaria on termi kestovitutus. Mutta katsellaan – tai siis osittain eikatsella – niitä varusteita mitä 1980-luvulla palvellut varusmies PKarPstossa ja muuallakin Suomen Raskaassa piti päällään.

Ensimmäisenä voi todeta sen, mistä ei löytynyt valokuvia ei niin mistään eli alusvaatteet. Lyhyet kalsarit olivat semmoset pikkuruudulliset Uuno Turhapuro-kalsarit jotka näyttivät siltä että ne oli leikattu pitkistä kalsareista. Ja ne pitkät alusvaatteet olivat semmosia vaaleansinisiä eikä niistäkään kuvaa löydy. Kuva sen sijaan löytyy kaikille sen ajan janttereille tutusta verkkopaidastajoka muuten edelleenkin on erinomainen alusasuste:



Ja tämänkin kuvan etsiminen kesti pitkään. Nähtävästi intissä ei ole enää verkkopaitoja. Vai onko? Nuoremmat lukijat voivat kommentoida ja kertoa. Allekirjoittanut käyttää niitä vieläkin, niitähän saa Varustelekasta (kirjoitus sisältää tuotesijoittelua) tosin ne Varustelekankin verkkopaidat ovat tanskalaisia. Mutta siirrytään sitten legendaan jota nykyjantterille ei enää tarjota eli vuorossa on peltipaita:



Eli ehdottomasti koko maailman ja universumin sekä paras että käytännöllisin vaatekappale. Superlatiivit loppuvat tätä paitaa ylistäessä. Sen ajan alusvaatteita ei siis tähän kirjoitukseen löytynyt mutta löytyipä sentään yöasu jota kutsuttiin tuttavallisesti nimellä runkkupuku:



Kyseisen asusteen parivaljakko oli jaloissa olevat läpikkäät joita kutsuttiin nimellä kusiluistimet mutta niistä en valitettavasti löytänyt kuvaa. Kyseinen runkkupuku päällä käytiin tietysti niin aamu- kuin iltapesulla ja siihen varustukseen kuului myös armeijan tarjoama ns. kivisaippua jolla olisi hakannut nauloja seinään ja joka hinkkasi käsistä ihon. Kun päästiin ensimmäisille lomille niin joka jätkä toi kotoaan palasaiputta mukanaan.

Siihen aikaanhan varusmiesten varustukseen kuuluivat myös jalkarätit mutta niitä harvempi käytti koska tarjolla oli jo myös sukat sekä talvioloihin syylingit joista niistäkään ei löydy kuvaa. Mutta sen ajan villapaidasta löytyi sentään kuva:



Huomaa käytännölliset ranteitten päälle ulottuvat hihat. Lomapuvun kanssa käytettiin jo toisenlaista villapaitaa mutta tämä oli palveluspaitana.

Ensimmäinen väliruno:

Kun lähdet kerran väkeen
Niin ota naru käteen
Etsi sopivaa puuta
Älä ajattele muuta
Vedä itses hirteen
Päätä päiväs virteen

Meillähän oli käytössä myös m/62-maastopuku jota nykyisin kutsutaan kuuskekkoseksi mutta siihen aikaan ei tietenkään vielä. Kekkosen aika oli sen verran lähellä. Se oli vain maastopuku:



Kyseinen maastopuku toimi toisinpäin käännettynä myös lumipukuna mutta jos rehellisiä ollaan niin harvemminhan tuota pukua käytettiin vaan ne olivat varastossa. Allekirjoittanutkin osti Varustelekasta muutama vuosi sitten pilkkahintaan kyseisen maastopuvun. Se oli suoraan pakasta vedetty ja puvussa oli päiväys 1967. Jaakko Valtasen ajan jantterit sen sijaan olivat niin kasarmilla kuin metsässä pääosin harmaassa palveluspuvussa. Silloin mentiin ”harmaisiin” ihan kirjaimellisesti:



Huomatkaa nahkasaappaat. Voi että niitä lankattiinkin. Välillä tuntui että puolustusvoimien taistelukyky oli kiinni nimenomaan siitä että saappaat kiilsivät. Nykyisin intissä ei taida olla kuin maihareita ja kumisaappaita. Nuoremmat voivat korjata jos olen väärässä. Pohjoisen talvileireillä oli käytössä huopakumisaappaat jotka ovat erinomaiset talvijalkineet. Tuon palveluspukua esittelevän kaverin vieressä on punkka ja sen kanssa olennainen aisapari oli tietysti pinkka.



Silloin meidän aikaan sekä punkat että pinkat vielä räjähtelivät mutta nykyisin se tapa on lopetettu. Ei meille kyllä pinkan räjähtämisestä mitään traumoja tullut mutta ei me toisaalta oikein ymmärretty että mikä siinä kangaslärpäkkeessä maanpuolustuksen kannalta niin olennaisen tärkeetä oli. Pinkan teko saattoi olla hyvinkin haastavaa sillä väännettiinhän niitä noin kolmenkymmenen ikäluokan venyttämistä ja vanuttamista päiväpeitoista.

Jos palataan vaatevarustukseen niin talvella tietysti oli käytössä paksumpi sarkapuku:



Mikä itse asiassa on kylmällä kelillä pirun hyvä puku joka tosin söi palvelusajan alussa joka jätkältä kaulan verille kun ei oltu totuttu niin karkeaan kankaaseen. Muutamassa viikossa siihen sitten tottui. Kun kaulasta puhutaan niin varustukseen kuului myös kauluri jota sai käyttää mutta siten ettei sitä näkynyt joten siinä se kaulurin idea meni vähän vituralleen. No, PV on valtion laitos ja toimii omalla tavallaan. Katsoo lämpötilatkin kalenterista. Se vielä lämpimämpi talvitakki oli tietysti mantteli:



Erinomaisen hyvä ja lämmin talvitakki pakkaskeleillä. Talvipäähineenä oli tietenkin harmaa karvalakki eli tuttavallisemmalta nimeltään norsunvittu:



Kuvissa olevat varusmiehet ei ole millään tavoin tekemisissä Ykä-blogin kanssa joten heidän kasvonsa on vääristetty.

Toinen väliruno:

Kun aikani täällä kärsin
Ja vanikan känttyä järsin
Niin kerran mä lähden, tottavie
Sitä varten on valtion rautatie

Jos päähineistä puhutaan niin sotilaan varustukseen kuuluu tietenkin myös kypärä ja mosa m/Jaakko Valtanen ei ollut mistään komposiittikypäristä koskaan kuullutkaan, vaan meillä oli käytössä aito teräksinen verikauha:



Kypärä liittyy taistelemiseen joka tietysti on noitten sotahommien perusidea ja kypärän lisäksi käytössämme oli myös taisteluvyö m-60:



En ole oikein varma että minkälaisia taisteluvöitä – tai taisteluliiveiksi niitä kai nykyisin kutsutaan – nykyjanttereilla on. Siirrytäänpä sitten mosa m/Jaakko Valtasen kantolaitteeseen eli reppuun joka tunnettiin nimellä sipulisäkki:



Kyseisen repun ominaispiirre oli se että se onnistui hiertämään tyhjänäkin. Kun oltiin varustautumassa kolmen viikon Rovajärven leirille niin tarvittavaa varustemäärää ei olisi osannut kyseiseen reppuun laittaa saksalainen insinöörikään mutta niin vain se suomalaiselta tyhmältä tykkimieheltä onnistui. Mukana kyseisessä varustuksessa oli sitten tietenkin vielä leipälaukku ja kaasunaamari- eli nasselaukku.

Maastossahan janttereita muonitettiin noppasopalla (tunnetaan myös nimellä pataljoonasoppa) mutta siitäkään ei löytynyt ensimmäistäkään kuvaa. Se silloinen armeijan säilykeliha oli muuten varsin hyvää. Kasarmilla allekirjoittaneen herkkuruoka oli makaroonilaatikko josta käytettiin jostain syystä nimitystä makaroonisydänlaatikko ja jälkiruokien ykkönen oli tietysti vaniljavanukas eli vääpelin räkä.

Toki siellä armeijassa ammuttiinkin. Myös meillä oli palvelusaseena nykyjanttereillekin tuttu RK62. Mutta meille opetettiin myös Suomi-konepistooli, Lahti-Saloranta pikakivääri ja vieläpä M39 Ukko Pekka-kivääri joka siihen maailmanaikaan olisi tod näk ollut reservin tykkimiehillä palvelusaseena jos pilliin oltaisiin vislattu.



Panssarintorjuntapuolella meille opetettiin nykyisinkin tuttu kertasinko ja lisäksi jo aikaa sitten käytöstä poistunut kevytsinko 55 S 55:



En ajatellut tehdä kirjoituksestani intin vanhan kaluston täydellistä listaa mutta jotain voi oman aselajini kenttätykistön puolelta mainita. Silloinhan oli jo käytössä nykyistenkin tykkimiehien tuntemat 122 H 63 sekä 130 K 54. 155 K 83 oli tulossa mutta sellaista ei koskaan ehditty nähdä. Mutta Rovajärvellä ammuttiin toki paljon vanhemmalla kalustolla kuten tällä 150 H 40-haupitsilla jota kutsuttiin tuttavallisesti nimellä Hitler-haupitsi:



Kyseinen haupitsihan sitten hieman myöhemmin modattiin parin venäläistykkimallin kanssa 152 H 88-haupitsiksi joitten käyttö PV:ssä on myöskin loppunut. Sitä en tiedä lojuvatko ne vielä jossain varikolla vai onko ne jo kokonaan sulatettu. Rovajärvellä oli silloin käytössä joku vanha lyhytputkinen 76 mm kanuuna mutta sen merkkiä ja mallia en enää millään muista. Tykistöön kuuluu olennaisesti tulenjohto sekä viesti ja lukemien välittämisessä avusti silloin tykistöradio LV 305:



Sitä en tiedä, että kuinka paljon sotavaltio käyttää enää kenttäpuhelimia mutta olettaisin että oman aikani viestimiehille hyvin tuttu parikaapelin eli lakun vetäminen on hallussa nykyisilläkin viestimiehillä:



Tämä tuntemattoman taiteilijan mestariteos jotenkin tiivistää lakun vetämisen tunnelman.

Autokyytiä tyhmille tykkimiehille ja muittenkin aselajien miehille tarjosi sitten Proto-Sisu:



Siihen aikaanhan matkustettiin vielä lavalla sikinsokin miten vaan mahduttiin mutta nykyinen sotavaltio on asentanut nykyisiin miehistökuorma-autoihin istuimet. Sääliksi käy sinänsä nykyisiä varusveijareita sillä he eivät pääse nauttimaan mutkaisella tiellä samanlaisesta karusellitunnelmasta kuin me. Sen ajan sotavaltion autoista täytyy vielä esitellä aikansa legenda ja herrasmiehen valinta eli UAZ-469:



Päästiinhän armeijasta tietysti lomallekin. Allekirjoittanut pääsi melko nopeasti eli kolmen ja puolen viikon jälkeen iltalomille kun ammuin RK-ammunnassa valiot. Täytyy katkerana todeta että silloiseen lomapukuun ei kuulunut enää se tyylikäs mantteli vaan lomapuvun talvitakki oli tämmöinen pirun ruma maihari:



Lisänä olivat vielä rumemmat ja epäkäytännöllisemmät maihinnousukengät joita siis käytettiin vain lomilla. Muuten lomapuku oli tällainen:



Joskin meillä oli tuon kaulassa olevan aselajihuivin sijasta jo kravatit. Kun katselee näitä nykyisiä nuoria janttereita lomillaan niin ovathan ne siinä maastopuvussaan tietysti varsin särmän näköisiä, mutta vanhemmalle äijälle pistää kaksi asiaa silmään. Ensinnäkin se, että ne arvomerkit ovat siinä rintapielessä. Itse tottui siihen että ne olivat kauluksessa. Ja toinen on se että joka ainoalla sällillä on nykyisin baretti päässään. Silloin Jaakko Valtasen aikaan baretteja oli vain erikoisjoukoilla ts. rannikkojääkäreillä oli vihreä baretti ja laskuvarjojääkäreillä punainen.

Saatiinhan silloinkin sotavaltiolta hieman päivärahaa. Nykyisin se käsittääkseni maksetaan heppujen tilille mutta meillä toimittiin niin että koputettiin patterin vääpelin toimiston ovelle, lyötiin asento ja todettiin että ”herra ylivääpeli, alokas nönnönnöö, ilmoittaudun kuittaamaan päivärahani”. Jolloin väpä sitten latoi markat ynnä pennit kouraan ja nönnönnöö kuittasi suuret setelinsä. Päiväraha oli silloin siinä kymmenen markan pinnassa ja yleensä se oltiin mitoitettu niin että sillä sai tupakka-askin. Tosin mehän väännettiin sätkiä. Jos kohta rynkky olikin sotilaan morsian niin hänen paras kaverinsa oli puolestaan pyhä kolmiyhteys Aroma-Rizla-Ventti.



Kolmas väliruno:

Juoskaa juoskaa jumalauta,
eihän täällä kuppaus auta
Hiki siinä tulla pitää,
muuten ei ole mitään

Askel vaihtuu, suunta uusi
tavoitteena paskahuusi
Siellä ompi reikää monta
auttamassa onnetonta

Jos muuten sivutaan hetken noita paskahuusseja niin meidän aikaanhan niissä ei ollut ovia ja sanontana oli että ”armeijassa et ole koskaan yksin”. Ymmärtääkseni ovet sitten tulivat Elisabeth Rehnin aikaan ja vaatimuksesta. Itse ovettomaan asiantilaan tottui hyvin nopeasti ja nakkasi koko asialle, no, paskat.

WC-yksityisyys ei ollut sen suurempi ongelma muillekaan. Sen sijaan asia joka nuorella ja viriilillä varusveijarilla oli aina ja päällimmäisenä mielessä oli hienosti kiertäen sanottuna feminiinisen ihokosketuksen loputon lihallinen kaipuu. Siihen aikaan tyttöystävältä ei voinut pyytää että otapa joutessasi älyhärpäke ja send nudes koska älyhärpäkettä ei vielä ollut. Niin kuin ei kännyköitä yleensäkään. Mutta olipa sentään tarjolla mainio yhteydenpitoväline eli sotilaskodinkolikkopuhelin:



Hyvin pitkiä lemmenlurituksia ei tälläkään masiinalla tosin pystynyt harrastamaan sillä puhelinjonossa oli aina paljon jätkiä jotka huomauttivat että keskeytäpä se akustinen akti että pääsee muutkin soittamaan. Vieläköhän muuten sotkun ykköstuote on munkki vai liekö se antanut jo tilaa jollekin muulle? Sotkun tarjonnasta tulikin mieleen…

ERÄÄN ALOKKAAN ILTA-ADAGIO

- PATTERISSA HILJAISUUS!

Tuvassa alokkaat asettuivat lakanan ja huovan alle etsien sopivaa asentoa joka väsyneille miehille löytyi varsin nopeasti. Eli yleensä se oli juuri se, mihin oli sattunut itsensä kyhnäämään. Eräs Ykä-alokas oli yksi heistä. Kyseisellä Ykällä oli aina ollut vilkas mielikuvitus joka lenteli paikasta toiseen mutta nyt hän oli varusmiehelle tutun kestovitutuksen myötä huomannut että ajatus oli vain tässä ja nyt. Se ei jaksanut lähteä lentoon vaan rämpi paikallaan pelkästään vallitsevassa hetkessä.

Alokas Ykä kömpi huovan alta samoin kuin pari muutakin alokasta omista punkistaan. Armeijassa oppi asioita nopeasti. Yksi opittu asia oli että nälkä on huono petikaveri eikä täällä ollut jääkaappia josta käydä hakemassa hiukopalaa. Siksi niin Ykä kuin pari muuta olivat ostaneet sotkusta lihapiirakan lenkkimakkaralla sekä trippimehun ja laittaneet sen kaappiinsa. Kyllä se siellä sen aikaa säilyi.

Kaikki kolme alokasta ottivat samanlaiset annoksensa kaapistaan, könysivät punkkaansa ja alkoivat natustaa. Nälkä on uskomattoman hyvä mauste ja siihen antoi lisänsä se tieto että tällä annoksella pärjäisi aamuun asti oikein mukavasti.

Ykä viimeisteli annoksensa, röyhtäisi tyytyväisenä ja mietti että pysyisiköhän sitä valveilla sen vajaan tunnin että voisi käydä sallitun ajan jälkeen vielä iltasavuilla. Niin kuin yleensäkin ei valvominen onnistunut vaan uni vei mennessään niin kaksi muuta myöhäistä gourmet-ateriaa nauttinutta alokasta kuin Ykänkin. Uni oli syvää ja rauhallista joskin se tuppasi kestää aina liian…

- PATTERISSA  HERÄTYS!

- No voi perse…

Palataan sotkun pelastavasta tarjonnasta takaisin mosan perusharrastuksiin. Naisesta haaveilemisen lisäksi toinen pääharrastus oli siviiliinpääsyn odottaminen. Siinä harrastuksessa puolestaan auttoi nippanappa:



Eli tällainen postikortti johon aamuja sitten merkkailtiin. Nämä tietysti taiteltiin keskeltä ja lisäiltiin teipillä aina lisää nippanappoja niin että joka häiskällä oli sitten sellainen parikolmemetrinen nippanappaketju. Näitäkään ei taida olla enää ollenkaan sillä ei näitä netistä pahemmin löydy. Silloin Jaakko Valtasen aikaan näitä oli sotkussa myynnissä aina kokonainen korttihyllyllinen. Mahtaisko nykyisillä janttereilla olla tällainen niissä älyhärpäkkeissään sovelluksena vai mitä äppejä ne nyt olivatkaan? 

Ja lopulta sitten nippanappa ilmoitti että nyt on TJ 0 eli vanha kusis pakkiin ja lähtis tökkiin. Allekirjoittanut on  hieman katkera siitä ettei saanut sitä vanhaa pahvista vihkomallista sotilaspassia vaan sen ajokorttimallin joka tuli käyttöön vuonna 1984:



Kyseisen sotilaspassin muovikotelon välissä on mullakin vielä se kuolemanlevy joka tosin tuli vasta intin jälkeen postissa. Nykyinen sotilaspassihan on sitten sellainen luottokorttimalli.

Koska traditioita tulee kunnioittaa kävi allekirjoittanutkin pokkaamassa patterin vääpeliltä junalitteran ja astui siviilijunaan joka silloin luonnollisesti oli vanha kunnon lättähattu:



Hotellin respasta toivotetaan voimia eloon saapumiserien I/18 ja II/18 varusveijareille sekä ikäluokasta toiseen periytyvän kestovitutuksen sietokykyä. Ei mene kauaakaan kun teidänkin TJ on 0 ja ne muistot alkavatkin sitten jo kultaantua ja pian tekin pääsette kiusaamaan lomilla olevia varusmiehiä omilla inttimuistoillanne jotka eivät kiinnosta heitä pätkääkään.

Aamut loppuu aikanaan, vaan muistot eivät milloinkaan.

TYYTYVÄISEN VIHREÄN ILTAPUHDE

$
0
0

Helsingissä, tarkemmin sanottuna Kallion Kaarlenkadulla sijaitsevassa viihtyisässä kaksiossa eräs 28-vuotias naisoletettu, nimeltään Vilmetta Tirpstén kuunteli ulkona kolistelevaa kolmosen ratikkaa ja oli kuulemastaan mielissään. Tuo ääni oli edistystä. Se oli tietysti myös menneisyyttä, olihan spora kulkenut Helsingissä iät ja ajat mutta se oli myös tavoiteltavaa tulevaisuutta. Sillä eihän ihminen tarvinnut liikkuakseen muuta kuin joukkoliikennettä. Eihän hänkään tarvinnut. Ei ollut koskaan tarvinnut. Hän ei ollut tarvinnut henkilöautoa milloinkaan eikä ymmärtänyt miksi niitä vielä yleensä oli olemassa.
                                                     
Hän oli muutenkin kovasti hyvällä tuulella ja siitä kertoi hänen työpöydällään tietokoneen vieressä oleva punaviinipakkaus – luonnollisesti vastuullisesti tuotettu Place in the sun Cabernet Sauvignon Shiraz Fair Trade – jonka hana oli lörissyt juovuttavaa säveltään illan aikana useammankin kerran. Miksei olisi, sillä olihan Vilmetta osallistunut tänään taas kerran hyökkäykseen suvaitsemattomuutta ja viha-ajattelua vastaan. Niin kuin oli osallistunut monta kertaa aikaisemminkin.

Kohteena oli eräs lääkäri, jonka Vilmettan aktiivinen pirkkalalainen vasemmistoliittolainen uskonsisar oli huomannut postaavan kansallismielistä materiaalia. Laura Huhtasaarta, Keijo Kaarisadetta ja ties mitä vihan saastuttamaa paskaa. Koska nationalismi ja natsismi oli, ja oli aina ollut sama asia oli Vilmettakin osallistunut aktiiviseen nettikampanjaan jolla pyrittiin saamaan sekä Antifa että Varisverkosto miehen kimppuun ja jolla luonnollisesti painostettiin miehen työnantajaa että mies irtisanottaisiin. Lääkärin työ on eettistä työtä eikä sellaisessa ole paikkaa suvaitsemattomuudelle. Lääkärinluvat pois nationalistiselta natsilta, saatana!

Vilmetta itse oli opiskelija. Opiskelija, joka mielsi opiskelun itsessään ammatiksi ja ihmetteli minkä vuoksi hänen pitäisi koskaan valmistua. Olihan niin mukavaa olla yliopistolla muiden älykkäiden, niin kovin älykkäiden naisten seurassa. Hän opiskeli Helsingin Yliopistossa syyllistävää, uhriutuvaa ja takakireää naisoletustutkimusta ja oli ylpeä saadessaan opiskella yhteis- ja ennen kaikkea ihmiskunnalle niinkin merkittävää oppiainetta. Lisäksi hän oli pitkäaikainen aktivisti vihreissä. Kun Vilmetta oli saanut aktivoitua viitisentoista ihmistä hyökkäämään tuota fasistilääkäriä vastaan hän saattoi hetken hengähtää, ottaa lisää viiniä ja nojata mukavan työtuolinsa selkänojaa vasten. Nautitut viinit saivat hänet ajattelemaan itseään, ideologiaansa ja sitä, miksi se oli niin tärkeä asia hänen elämässään.

Toki hän tunnisti itsessään selkeän pesäajattelun, sen mitä nationalistit irvailivat NPC-meeminä. Ei hän sitä oikein kiistänytkään. Miksi kiistäisi? Hän oli oppinut mitä piti ajatella ja tajusi oikein hyvin että hänen ajatuksensa eivät olleet hänen omiaan ja ilman muilta opittuja – ja julkituotuja –  ajatuksia hän olisi hyvin, hyvin vähän. Nolla. Hän tiesi, että ei hänestä ollut synnyttämään mitään omaa. Ensimmäistäkään ajatusta. Hän oli aina ollut kympin tyttö. Ulkoaopettelija. Ja se olikin hänen idelogiansa ja elämänsä ydin. Hän tiesi rajoituksensa mutta hän halusi olla enemmän kuin mitä oli. Hän halusi tuntea vaikuttaneensa. Tuntea olevansa osa jotain, joka oli todella vaikuttanut ja saanut asioita aikaiseksi. Hän halusi olla itseään enemmän.

Sen vuoksi niin rasisminvastaisuus, monikultturismi ja feminismi olivat hänelle eräänlaista – joskin hyvin tärkeää – ideologista sivuainetta joka oli mukana siksi, että sen vaan piti olla. Eräänlainen uskontunnustus. Se ei ollut sinänsä mitenkään originaalia sillä siihen keskittyi nykyisin jokainen järjestelmäpuolue. Eikä se sen vuoksi antanut hänelle tarpeeksi eikä ruokkinut hänen nälkäistä egoaan. Siksi hänen todellinen intohimonsa oli ilmastonmuutoksen vastustaminen osana vihreää puoluetta. Sillä sen kautta hän sai olla osana suurta ja pitkää onnistumisten ketjua. Voittoja, jotka vaikuttivat jokaisen suomalaisen elämään.

Hän oli saanut olla osana kannattamattoman tuulienergian nostamisessa energiatuotannon pyhäksi ikoniksi. Ei sen väliä vaikka sen tappiollinen tuotanto jouduttiinkin korvaamaan verovaroista ja tehottoman tuulivoiman varavoimana jouduttaisiin käyttämään saastuttavaa hiilivoimaa. Sillä jokainen noista nykyajan tuulimyllyistä oli osoitus siitä, että vihreät olivat vaikuttaneet varsinaista poliittista voimaansa enemmän. Ja sitä myötä pakottaneet ihmisiä hyväksymään ne myllyt joita he eivät tarvinneet ja joista ei ollut heille mitään hyötyä. Se oli voitto itsessään. Tuulimylly oli symboli ja symboli oli tärkeämpää kuin reaalimaailma.

Hän oli saanut olla osana alasajamassa suomalaista turvetuotantoa. Toki hän tiesi että Suomen soissa olisi Pohjanmeren öljyn verran energiaa, mutta pesäajattelunsa mukaisesti hänkin ajatteli että turvetuotanto on lähtökohtaisesti herrasta perkeleestä. Joku oikeaoppinen oli sanonut hänelle niin ja miksei hän sitä uskoisi? Miksi hän olisi sen kyseenalaistanut? Siksi häntä ei haitannut tuulituotantoa paikkaavat hiilivoimalatkaan. Eiväthän ne sentään olleet turvevoimaloita.

Hän oli saanut olla osana haja-asutusalueen elämän hankaloittamisessa. Mikä oli hänen mielestään enemmän kuin kohtuullista sillä olihan aivan järjetöntä että tuollaisia pieniä energiasyöppöjä omakotitaloiksi nimitettyjä asumisyksikköjä oli syrjäseudut täynnä. Jokaisessa talossa oli autokin ja useammassa kaksi. Pesäajattelunsa mukaisesti hän ajatteli että ainoa ekologinen asumismuoto on suurissa kaupungeissa ja suurissa asumisyksiköissä.

Hän oli saanut olla osana suomalaisen teollisuuden rapauttamisessa aina uusilla ilmastonmuutokseen liittyvillä veroilla ja säännöksillä. Se, että se teollisuus ei varsinaisesti kadonnut vaan siirtyi huomattavasti Suomea saastuttavampiin maihin ei häntä haitannut. Poissa silmistä, poissa sydämestä.

Hän oli saanut olla osana sitä että Suomi oli liittynyt kansainvälisiin ilmastosopimuksiin jotka loivat suomalaisille aina lisää uusia velvollisuuksia jotka eivät heille kuuluneet. Hän tiesi kyllä että voiman pimeällä puolella todettiin varsin perustellustikin että kyseiset sopimukset siirtävät suomalaisten veronmaksajien rahoja kehitysmaitten kankkulan kaivoon. Maitten, jotka saastuttavat yhtä paljon kuin ennen sopimuksiakin ja hillittömän väestönkasvun myötä tekevät sitä jatkossa entistä enemmän. Mutta Vilmetta ymmärsi sen, mitä voiman pimeällä puolella ei ymmärretty. Tärkeintä oli suomalaisten tekemä ja ennen kaikkea pakotettu uhraus. Se oli itsessään ekoteko. Johtiko se sitten mihinkään oli sinänsä aivan yhdentekevää. Teko itsessään oli tärkein. Teko, ja sen aikaansaama tunne.

Hän oli saanut olla osana Suomessa lopultakin puhjennutta muovihysteriaa vaikka hän hyvin tiesi että yksikään suomalainen muovipussi ei ajelehtinut Tyyneenmereen. Eikä edes Suomenlahteen.

Ennen kaikkea hän oli saanut olla osana vihreää voimannäyttöä ja vallankäyttöä. Vallankäyttöä joka oli paljon suurempi kuin mitä vihreitten todellinen poliittinen voima oli. Jostain syystä vihreille oli annettu kaikkien ympäristöasioitten määrittelyvalta mitä muut järjestelmäpuolueet orjallisesti tottelivat. Sen myötä koko kansa oltiin valjastettu ilmastotalkoisiin. Ei siksi, että se olisi sitä halunnut. Vaan siksi,  että se oli siihen pakotettu. Ja Vilmetta huomasi nauttivansa siitä tunteesta että sai olla mukana pakottamassa. Jotenkin asiaa ajatellessaan Vilmetta huomasi ymmärtävänsä Itä-Saksan idean ja piti siitä.

Tietyllä tavalla Vilmetta oli realisti ja hän ymmärsi että se edistyksellinen kehitys jossa hänkin oli saanut olla mukana – nimenomaan täällä Suomessa – ei vaikuttanut maailman tilaan yhtään mitään. Mutta ei sillä Vilmettalle ollut mitään merkitystä. Tärkeintä oli tunne. Tunne siitä, että hän oli ollut vaikuttamassa. Tunne siitä että oli saanut jotain aikaiseksi. Että hän oli hyvä, edistyksellinen ja esimerkillinen ihminen. Hän ymmärsi että niin hän kuin muutkaan suomalaiset vihreät eivät pystyisi vaikuttamaan yhtään mitään yhtään mihinkään missään muualla kuin Suomessa. Siksi he vaikuttivat täällä. Kun kerran pystyivät. Muualla heille naurettaisiin paskainen nauru. Mutta täällä heillä oli valta. Täällä heillä oli voima. Ja he käyttivät sitä. Vaikka heidän toimintansa haittasi tavallisten ihmisten elämää ja vei maasta työpaikkoja.

Ihmisten elämän haittaamisella ja työpaikkojen menettämisellä ei ollut Vilmettalle mitään merkitystä.

Sehän haittasi vain rahvasta. Mitä se häntä liikuttaisi? Tärkeämpää oli Vilmettalle tunne siitä, että hän oli rahvasta parempi ihminen. Ja ennen kaikkea se, kuinka se tunne ruokki hänen egoaan. Nosti hänen itsetuntoaan. Teki hänestä jonkun. Nosti nollasta suuriin korkeuksiin. Jos et voi olla muuta, niin voit olla ainakin vihreä. Ollessasi vihreä, olet osa jotain suurempaa, jotain vaikutusvaltaisempaa ja se tekee sinustakin itseäsi suuremman. Ja vihreä hän oli. Kaikella sielullaan. Koska hän ei osannut olla muuta. Kenellekään muulle ei hänestä olisi mitään hyötyä. Muulle kuin itselleen. Toisten rahoilla.

- Oletko sinä hametta käyttävä näätä muuten koskaan ajatellut että juuri sinä ja kaltaisesi tuolla egonne ruokkimisella nikerrätte tämän maan verokakun niin pieneksi että aikanaan se ei pysty ruokkimaan egonne lisäksi myöskään mahaanne? Eikä myöskään tuota niin sanottua tiedettänne joka ei ole tiedettä vaan nykyajan yliarvostettu versio mielipidekirjoituksesta.

Tämän sanoi Vilmettan työpöydällä istuva puolimetrinen, sarvipäinen, sorkkajalkainen ja rikkihöyryjä röyhtäilevä hahmo. Kas, sehän oli Epäilyksen Piru. Se toisti kysymyksensä uudempaan kertaan. Ja vielä kertaalleen. Mutta eihän Vilmetta sitä nähnyt. Eikä kuullut. Hän vain lörötti lisää viiniä lasiinsa ja seurasi tietokoneeltaan kuinka nationalistilääkärin erottamista vaativien joukko vain kasvoi ja huokaisi onnellisena. Epäilyksen Piru huokaisi puolestaan tympiintyneenä, lennähti kirjahyllyn päälle ja alkoi naputella Helvetilliseen Tablettiinsa:

Raportti kohde Vilmetta Tirpsténistä:

- Ei omaatuntoa
- Ei moraalista selkärankaa
- Ei yleistietoa
- Ei historian tuntemusta
- Ei yhteen- eikä vähennyslaskutaitoa
- Ei itsekritiikkiä ja jopa nauttii sen puutteesta
- Palvoo nykyajan Kultaista Vasikkaa eli omaa itseään
- Arkkityypin vihreä ts. nollalla jaettu nolla joka mieltää itsensä äärettömäksi

Kohde siirretään arkistoitavaksi tiedostoon ”inhimillinen hukkakaura”. Kohteen tilanne arvioidaan seuraavan kerran kun vihreät saavat aikaan sen kaaoksen jota ovat hakemassa.

Epäilyksen Piru poistui paikalta tuumien että tyhjän saa pyytämättäkin. Vilmetta sen sijaan joi vielä pari lasillista viiniä ja meni sen jälkeen nukkumaan. Hän nukkui rauhallisesti ja näki unta että oli uskonsisariensa kanssa erään talon rappusilla. Ovesta tuli ulos se nationalistilääkäri joka oltiin irtisanottu ja häneltä oltiin viety lääkärinoikeudet. Vilmetta siskojensa kanssa kilisti kelloja ja huusi:

- Shame! Shame! Shame!

Kauniitten unien jälkeen olisi mukavaa herätä virkistyneenä uuteen päivään. Hyvänä ihmisenä. Uniikkina. Yhtenä niin monista samalla tavalla uniikeista.



ANTENNI

$
0
0

Entinen Heukensaaskin kunta, Radanvarsikaupunki, eräs elokuinen maanantai, tuonnempana…


Entisessä Heukensaaskin kunnassa sijaitsevalla korkealla Antennimäellä oli eräs valtakunnan televisio- ja radioverkon päälähetinasemista jonka masto kohosi kaikkiaan 324 metrin korkeuteen. Yleensä asemalla ei ollut miehitystä sillä pitkälti automatisoituna se ei sitä tarvinnut ja se lähetti Helsingistä ja Tampereelta tulevat valtakunnallisten tv- ja radiokanavien ohjelmat varmasti ja ongelmitta eteenpäin. Radanvarsikaupungissa itsessään ei ollut mitään varsinaista omaa ohjelmatuotantoa.

Nyt kuitenkin lähettimen juuressa oli suurinpiirtein tusinan verran maastopukuisia miehiä jotka toimivat tarkasti etukäteen suunnitellun ohjelman mukaisesti. Lähetinaseman tarkkailukamera oli hakkeroitu jo aikaisemmin ja se lähetti eteenpäin nauhoitettua tietoa tyhjästä pihasta. Ensimmäisenä lähetinaseman rakennuksen avasi – näköjään siihen sopivilla avaimilla tai sitten ammattilaisten käyttämällä vempeleellä – kaksi miestä jotka kantoivat sisään pian suoritettavassa operaatiossa tarvittavaa tekniikkaa.

Muut miehet olivat kerääntyneet paikalle ajaneen autorekan ympärille. Rekassa oli vanhoja autonromuja jotka työnneltiin aseman pääoven eteen puoliympyrän muotoiseksi kaareksi. Miehet nostivat peukkua autorekan kuljettajalle joka peukkuaan itsekin kohottaen kääntyi ympäri ja jatkoi matkaansa takaisin päin. Paikalle jääneet miehet aloittivat oman tehtävänsä jota operaatiossa tarvittaisiin myöhemmässä vaiheessa. Kaikilla oli radiopuhelimet ja nyt niistä kuului viesti:

- Piste yksi valmis.

Viesti tuli lähetinaseman sisällä työskenteleviltä miehiltä. He olivat saaneet varusteensa kytkettyä lähettimeen ja odottivat muita viestejä.

- Piste kolme valmis.

Tämä viesti taas tuli autonromujen luona puuhanneilta miehiltä. Muutaman minuutin kuluttua tuli seuraava viesti.

- Piste neljä valmis.

Tuo viesti tuli puolestaan Antennimäelle johtavalta tieltä siltä kohtaa kun tie ylitti paikalla virtaavan Janttosenjoen. Miehet odottivat vielä viestiä pisteestä kaksi. Piste kaksi oli muutaman kilometrin päähän parkkeerattu pakettiauto jossa kaksi miestä käytti tietokoneita. Miehet olivat saaneet aikaisemmin syötettyä kehittämänsä viruksen sekä Digitan verkkoon että suurimpien kanavien lähetysstudioihin. Kun he aktivoisivat viruksen, Heukensaaskin lähetinasema ottaisi koko valtakunnan televisioverkon haltuunsa. Mutta studioissa ei sitä tiedettäisi. Virus sai aikaan myös sen että studion omissa monitoreissa näkyisi vain se ohjelma mitä kanava luuli lähettävänsä. Miehet katsoivat toisiinsa ilmeellä jota saattoi hyvin perustellusti sanoa vahingoniloisiksi ja toinen heistä painoi Enteriä.

- Piste kaksi valmis. Frank, anna palaa.

Lähetinasemalla miehet olivat laittaneet antennin apugeneraattorin käyntiin. Nyt he käänsivät lähettimen täydelle teholle ja painoivat oman tietokoneensa Enteriä. Toinen miehistä hymyili susimaista hymyä ja totesi:

- Kohta vati kaatuu, saatana…

Heukensaaski otti valtakunnan televisioverkon valvontaansa ja aloitti lähetyksen tasan kello 18.00 jolloin Ylellä piti alkaa uutislähetys.



Yleisradion lähetysstudio, Pasila, Helsinki, klo 18.22

Ylen uutisten ohjelmapäällikkö Heikki Nilkman valvoi uutislähetyksen etenemistä. Työ oli kokeneelle ohjelmapäällikölle helppoa rutiinia, tiimi osasi työnsä eikä uutisaiheitten valintakaan tuottanut ongelmaa sillä se tuli suoraan Ylen parlamentaariselta tiedonvalvontaosastolta. Nilkmanin kännykkä soi ja ihmeekseen hän huomasi että soittaja oli sisäministeri. Mitähän ihmeen asiaa sillä itseään täynnä olevalla ämmällä oikein mahtoi olla? Uutislähetyksen pitäisi olla kyllä täysin protokollan mukaista.

- Rouva sisäministeri, ohjelmapäällikkö Nilkman.

- Ja mitä saatanan perkeleen helvettiä te sieltä oikein lähetätte!

- Rouva sisäministeri, täällä on aivan normaali uutislähetys menossa. Tällä hetkellä kerrotaan SPR:n kampanjasta jolla pyritään löytämään vapaaehtoisia kummiaikuisia kunniavelvoitesiirtolaisuuden tukemiseen. Esimerkkinä käytetään sitä että koko seurapiirilehti Julkkispötsin toimittajakunta osallistuu kyseiseen kummiaikuistoimintaan.

- Ja ei muuten tasan kerrotakaan! Siellä on menossa jonkun perkeleen Vapaaverkon lähetys. Joka ristuksen kanavalla. Ja siinä lähetyksessä esitetään helvetti soikoon suoraa syytekirjelmää niin hallintokoneistoa kuin valtamediaa kohtaan. Perusteltua sellaista. Joka hemmetin kohdasta esitetään luvut, nimet, naamat, leimat, tehdyt teot ja pumakat. Katkaiskaa tuo lähetys ja vähän helvetin sassiin tai alkaa päitä putoilemaan! Ja varmasti putoaa muutenkin! Saatanan tunarit! Pankaa toimeksi!

Sisäministeri katkaisi puhelun. Nilkman ei oikein ymmärtänyt oliko nainen tosissaan vai oliko hän syönyt jotain sopimattomia sieniä. Monitoreissa näkyi aivan normaali uutislähetys. Sitten hän huomasi erään toimittajan juoksevan älykännykkä kourassaan valvomoon. Hän antoi kännykkänsä Nilkmanille ja sanoi huohottaen:

- Meidän ykköskanavalla tulee tuo lähetys. Ja muillakin kanavilla. Joku lähettää meidän verkon ohitse. No, kato itte.



Valtakunnanverkon vallanneen tunkeutujan lähetys oli todellakin ottanut haltuunsa kaikki kanavat. Lähetys vaikutti hyvin suunnitellulta ja valmistellulta dokumenttiohjelmalta jossa käsiteltiin niin hallintokoneiston kuin valtamedian toimintaa viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta eikä millään muotoa positiivisessa valossa. Lähetyksen alareunassa oli kyseisen Vapaaverkon nettiosoite. Yksi teknikoista oli jo selvittänyt että lähetys pyöri myös netissä ja kävijäluvut kasvoivat hurjaa vauhtia. Yleisö varmasti ymmärtäisi että kyseinen lähetys poistettaisiin pian kanavilta. Vahinko oli jo tapahtunut ja ihmiset siirtyivät nettiin. Vapaaverkon dokumenttia juonsi mies jossa oli häiritsevällä tavalla jotain tuttua mutta Nilkman ei pystynyt oikein hahmottamaan että mitä. Sitä ei ehtinyt tällä erää sen kauemmin miettiä. Tuon Vapaaverkon lähetys oli saatava katkaistua tai tässä oli pian joka jätkällä munat halstarissa. Nilkman kysyi teknikolta:

- Saadaanko me itse tuo lähetys katkaistua?

- Ei saada. Siihen tarvitaan Digitan jätkät. Verkkohan on Digitan.

- No hanki semmonen jätkä paikalle ja vähän helvetin äkkiä.

Pian paikalle saapunut Digitan mies sanoi että ongelma on tiedossa.

- Ensiksi pitää vaan selvittää että mistä lähettimestä tuo tunkeileva signaali tulee. Tietokoneverkon kautta se ei tule. Tuon viruksen tehtävä oli vain hämätä teitä ja mahdollistaa että joku päälähetinasemista ottaa lähetyksen hallintaansa.

- Kuinka saatte sen aseman selville?

- Sulkemalla koko Digitan lähetinverkon. Se lähetin joka jatkaa ohjelmaansa sen jälkeen on vastuussa hyökkäyksestä. Mutta emme voi sulkea koko valtakunnan tv-verkkoa ilman esimiehen lupaa ja sen sen saaminen kestää varmaankin puolisen tuntia.

- Puoli tuntia? Tuo Vapaaverkko on ollut silloin eetterissä jo tunnin. Ettekö te voi vaan kääntää hanikkaa?

- Meillä on selvät käskyt. Ja se esimies on jo kollegallani langan päässä. Mutta hänet on valittu, no, varsin poliittisin perustein eikä häneltä saa vastausta silloinkaan jos kysyy paljonko kello on. Oletettavasti hän soittaa pikapuoliin eräillekin ministereille ennen kuin uskaltaa päättää mitään.

Digitan miehen arvaus meni vain pari minuuttia pieleen. Ylen studioon oli saapuneet jo edustajat sekä KRP:stä että suojelupoliisista. Klo 18.57 saatiin lupa ja klo 18.58 koko Suomen televisioverkko pimentyi. Sitä hyökkäävää asemaa lukuunottamatta. Digitan mies katsoi omaa läppäriään, naputti sitä hetken ja sanoi sitten:

- Heukensaaski. Se lähettää edelleenkin.

KRP:n mies oli ollut samaan aikaan puhelimessa ja ilmoitti sitten:

- Heukensaaskin antenniin tuleva virta katkaistaan muutamassa minuutissa. Siinä pimenee kyllä samalla virrat noin tuhannelta ihmiseltä mutta se hinta on maksettava. Tuo helvetin merirosvoradio pitää hiljentää ja tuoda nuo rikolliset oikeuden eteen.

- Ei se virtojen katkaisu auta mitään. Siellä on varageneraattori. Se pystyy lähettämään vaikka yön yli.

- Paljonko kyseisen antennin lähetysalueella on katsojia?

- Noin kolme ja puolisataa tuhatta.

- Helvetti. Komennan sinne kaikki mahdolliset partiot. Ja Karhu-ryhmän välittömään valmiuteen.



Heukensaaskin Antennimäen päälähetinasemalle vievä maantie, klo 19.25

Niin sanotun Vapaaverkon lähetystä katkaisemaan oli käsketty paikalle niin Radanvarsikaupungin omat partiot kuin naapurikuntienkin partiot. Tehtävä meni ohi kaiken muun. Ensimmäisenä Antennimäkeä lähestyi partio jossa oli kaksi kokenutta vanhempaa konstaapelia. Repsikan paikalla istunut poliisi seurasi Vapaaverkon edelleenkin jatkuvaa tv-lähetystä kännykästään ja totesi kumppanilleen:

- Jos nyt rehellinen olen niin tekis mieli viivytellä. Nuo Vapaaverkon kaverit, meinaan, nehän ovat saatana vieköön oikeassa. Pitäis lopultakin saada joku järki tähän hulluuteen. Mekin mennään pian esiliinojen kanssa tarjoamaan etnisesti edistyksellistä pullakahvia. Ja saadaan kiitokseksi pullosta päähämme. Minkä jälkeen putsataan esiliinat ja pyydetään uusi annos.

Toinen vastasi, seuraten samalla tarkkaan tietä:

- Totta. Touhu on syvältä ja poikittain. Mutta leipää mekin syödään. Ja varsinkin meidän muijat ja mukulat. Tässä ei paljon passaa mieltä osoitella. Ei varsinkaan tällä komennuksella. Jos nyt osoitellaan mieltä niin se tietää kalossinkuvaa perseeseen.

Partioauto kaartoi mutkasta jonka jälkeen olisi edessä Janttosenjoen silta. Partioautoa kuljettava poliisi näki mitä sillalla oli, painoi jarrut pohjaan ja totesi:

- Jaa-a… taitaa sittenkin käydä niin että me viivytellään. Soitapas tilannejohtajalle.



Varttituntia myöhemmin tilannejohtajakin oli paikalla, samoin kuin useampi muu paikalle ehtinyt partio. He kaikki katselivat ihmeissään vanhaa linja-autonrämää joka oltiin asetettu sillan eteen poikittain. Varmuuden vuoksi tuosta romusta oli vielä irroitettu renkaat ja viety mukana. Sillan yli ei vienyt muuta tietä eikä poliisin ajoneuvoilla päässyt joen yli. Tilannejohtaja oli antanut määräyksen särkeä bussin ikkunoita sekä sivuovi että partiot pääsisivät jatkamaan matkaa jalan. Antennille olisi matkaa puolitoista kilometriä. Poliisit panivat toimeksi ja samalla tilannejohtajan kännykkä hälytti. Hän katsoi viestin ja siirtyi autoonsa jossa aukaisi viestin mukana tulleen liitteen isommalla näytöllä.

Liitteenä oli video. Kuvattu Antennimäellä. Puolen tusinaa miestä seisoi paikalle raahattujen autonromujen edessä. Kaikilla oli maastopuvut ja kommandopipot. Huolestuttavinta oli että heistä neljällä oli myös ilkeännäköiset käyrälippaalliset rynnäkkökiväärit ja kahdella yhtä lailla häijyt pumppuhaulikot. Viesti kuului:

”Tiedoksi poliisille: Olemme valmiita puolustamaan antennia viimeiseen saakka. Teitä on varoitettu”.

Tilannejohtajalta pääsi huokauksen ja voiperkeleen katkera yhdistelmä. Hän huusi bussin ikkunoita hajottaville konstaapeleille:

- Lisäys käskyyn! Joka miehelle konepistoolit, luotiliivit ja kaikki mahdolliset patruunat mukaan. Siellä on aseistautuneita miehiä. Raskaasti aseistautuneita. Tarkkailkaa varovasti ja raportoikaa mutta älkää edetkö liian lähelle. Tästä taitaa tulla Karhukoplan keikka.

Samalla Antennimäeltä kuului laukaus. Hetkeä myöhemmin toinen. Ne perkeleet selvästi varoittivat. Taitavat piru vie olla tosissaan.



Tilannejohtokeskus, Janttosenjoki, klo 20.15

Tilannetta johtava poliisipäällikkö siirtäisi pian johtovastuun helikopterilla paikalle saapuvalle Karhu-ryhmälle. Hän oli ratkaisusta mielissään. Tuolla lähetinasemalla saattaisi tulla ruumiita eivätkä hänen omat miehensä olleet koulutettuja tappelemaan konetuliaseilla varustetun ties kuinka monen fanaatikon kanssa. Siihen tarvittaisiin asiaan erikoistuneita ammattimiehiä. Ne poliisipäällikön omat miehet tarkkailivat tilannetta kiikareilla turvallisen matkan päästä. Tilanneraportissaan he kertoivat:

- Niin no joo… siellä lähetinrakennuksen edessä on siis barrikadi joka on tehty kuudesta autonromusta. Autojen alustat on tukittu jollakin joten niitten alle emme näe mutta on siellä heppuja paikalla joka tapauksessa. Aika ajoin sieltä nousee kommandopipoinen pää ja romujen takana on myös kaksi periskooppia. Ne näkevät sieltä maaston aika hyvin. Tässä on metsän reunasta nelisenkymmentä metriä tuolle barrikadille aivan avointa. Ei mitään suojaa. Hankalaa tuonne on mennä. Muutamia laukauksiakin on kuulunut. Ne ovat selvästi varoituslaukauksia sillä ei tänne meitä päin ole mitään ropissut.

- Montako miestä arvioitte siellä olevan?

- Ei pysty sanomaan. Sieltä nousee vain yksi pää kerrallaan aika ajoin. Parista eri kohdasta. Mutta voi siellä olla enemmänkin. Mahtuuhan tuonne autojen taakse ainakin ryhmän verran jätkiä. Tiedä vaikka enemmänkin.

- Jatkakaa tarkkailua.

- Kuitti.

Merivartiolaitoksen Poliisin Karhuryhmää kuljettava Super Puma-helikopteri laskeutui paikalle. Se oli ottanut riskin ja lentänyt lähetinaseman yli saapuessaan tilannejohtokeskukseen. Iskuryhmän johtaja kuunteli tilanneraportin ja totesi sitten:

- Mekään emme tiedä kuinka monta miestä siellä on. Barrikadin takaosa on peitetty pressulla ja se vaikuttaa olevan lämpökameralta suojattu sillä emme saaneet minkäänlaista lukemaa. Mikä taas tahtoo sanoa että meillä voi olla hyvinkin ammattitaitoinen porukka vastassa. Ja fanaattinen sellainen. Eiväthän ne tuolta meinaan pääse minnekään karkuun. Mikä tarkoittaa että ne ovat valmiita ihan mihin tahansa.

Samaan aikaan hinausrekka oli lopultakin saanut linja-autonrämän pois tieltä. SIG SG 552-rynnäkkökivääreillä varustettu iskuryhmä siirtyi kahteen pakettiautoon ja ylitti Janttosenjoen. Iskuryhmän johtaja ilmoitti poliisipäällikölle:

- Kertokaa miehillenne että tarkkailevat siihen saakka kunnes saavumme paikalle ja siirtyvät sitten sata metriä taemmaksi. Meillä on valtuutus äärimmäiseen voimankäyttöön. Itse asiassa suoranainen käsky. Jostain syystä sekä pää-, että sisäministeri halusivat vielä henkilökohtaisesti vahvistaa asian. Taitavat haluta saada tuon porukan hengiltä. No, me emme lähde murhaajiksi mutta voi olla, että nuo aloittavat ampumisen. Silloin kannattaa olla suojassa. Paikka voi olla miinoitettukin ja sitä varten meillä on mukana pari TEPO:n kaveria. Arvioitu hyökkäysaika on 20.45.



Sisäministeriö, Helsinki, klo 20.43

Tilannehuoneessa olivat pääministeri, sisäministeri, poliisiylijohtaja sekä Karhu-ryhmän operatiivinen johtaja ja pari atk-asiantuntijaa jotka hoitivat huoneen seinällä olevaa kahta laajaa näyttöä. Toisesta näkyi lähetinrakennuksen kohdealue ja toinen oli jaettu pienempiin osiin joihin tuli jatkuvasti signaalia iskuryhmän jäsenten pienistä olkapääkameroista. Pääministeri ajatteli itsekseen että ne Vapaaverkon roistot voisi kyllä aivan hyvin ampua. Olihan Vapaaverkon televisiokanavat vallannut isku pahin imagotappio valtiokoneistolle, no, oikeastaan milloinkaan. Tämä oli saatana katastrofi. Pääministeri tiesi että totuus tekee eniten kipeää ja nyt se oli tullut julki aivan liian laajalle. No, tietysti kai niitä pitäisi ottaa vangiksikin että voisi kuulustella. Onhan sillä verkostolla porukkaa muuallakin kuin tuolla lähettimen luona. Ne kaikki pitäisi saada kiinni. Hitto, nyt kyllä kaivattaisiin KGB:tä tai jotain…

Sisäministeri oli samaa mieltä ja ennen tilannehuoneeseen siirtymistä todennut pääministerille että on se perkele, kun meillä on kerran saavutettu edistyksellinen yhteiskunnallinen järjestelmä niin miksei meillä voi olla siihen tarvittava valvontakoneisto. Sillä tämäkin hemmetin fiasko oltaisiin voitu välttää. Fiaskosta oli tosiaan kysymys. Vapaaverkko oli ehtinyt lähettää koko valtakuntaan melkein tunnin. Ja Heukensaaskin asema lähetti vieläkin. Pahinta oli että kyseinen verkko jatkoi toimintaansa internetissä ja sen lukijamäärät olivat kasvaneet hälyttäviin lukemiin.

Karhu-ryhmän operatiivinen johtaja oli puhelimessa ja sanoi siihen lyhyesti:

- Toteuttakaa isku.

Sitten hän käänsi katseensa muihin ja osoitti näyttöjä:

- Aivan näillä hetkillä.

Autonromut peittyivät savuun ja räjähdyksiin. Pääministeri ihmetteli:

- Mitä helvettiä… ampuivatko ne sinne kranaattikeskityksen?

- Eivät. Se on kyynelkaasua ja flashbangeja. Taatusti riittävä määrä. Jätkät tuolla barrikaadin takana säilyvät kyllä hengissä mutta ovat jonkun aikaa äly totaalisesti ämpärissä. Tässä kestää hetken aikaa…

Merkillepantavaa oli se, ettei alueelta kuulunut ollenkaan laukauksia. Muutaman minuutin päästä näyttöön ilmestyi iskuryhmän johtaja. Hän oli riisunut kypäränsä, kaasunaamarinsa ja kommandopiponsa. Hänen ilmeensä näytti lähinnä huvittuneelta:

- Ei täällä ole ketään.

Pääministeri ja sisäministeri huusivat yhteen ääneen:

- Mutta eihän se voi olla mahdollista!

- On se. Täällä on kolme mallinukkea joilla on maastopuvut päällä. Niitten päiksi on vaan vaihdettu Aku Ankan, Mikki Hiiren ja Hessu Hopon päät. Ne heput jotka näyttivät kuikuilevan aika ajoin olivat kommandopipolla varustettuja mallinuken päitä joita nosteltiin jollain elektronisella vehkeellä, näyttää olevan tehty jostain lasten lelusta. Ja nuo periskoopit on laitettu jeesusteipillä kiinni paikalleen.

- Mutta… entä ne laukaukset… ei ase ammu itsestään…

- No, miten sen nyt ottaa. Täällä on näihin autonrämiin tönäröity kiinni kymmenkunta ikivanhaa haulikkoa. Kaksiliipaisimisia, tossa on jopa pari vanhaa hanallistakin mukana. Mistä lie vintiltä kaivettu. Haulikoitten liipasimiin on pantu jekkulangalla kiinni peltimuki ja niitten yläpuolella on isompi ämpäri joka tiputtaa kuppeihin vettä. Kun vettä on tarpeeksi, pyssy laukeaa itsestään. Osa on vielä laukeamatta, me tarkastettiin ne ja niissä kaikissa on ollut pelkkiä paukkupateja.

Yksi iskuryhmän miehistä tuli sanomaan jotakin johtajalle. Johtaja nyökkäsi ja jatkoi sitten:

- Noi TEPO:n kaverit ovat tutkineet paikan. Myös lähetysasema on tyhjä eikä täällä ole minkäänlaisia ansoitteita. Minä luulen, että kun ne heput ovat lyöneet lähetyksen päälle kello 18 ne ovat häipyneet itse metsiä pitkin pois paikalta ja ovat nyt ties missä.

- Onhan se lähetys nyt kuitenkin katkaistu?

- Kyllä, herra pääministeri.

Pääministeri kiitti, katkaisi yhteyden ja mietti että millähän kuivan maan meriselityksellä tästä katastrofista selviäisi.



Antennimäki, klo 21.10

Yksi iskuryhmän miehistä toi ulos pienen matkajääkaapin ja sanoi iskuryhmän johtajalle:

- Tää oli töpselissä kiinni kun me tultiin. Sisältö on kylmää. Me tarkastettiin. Ja tässä on kirje.

Iskuryhmän johtaja otti kirjekuoren käteensä ja aukaisi sen. Tässä vaiheessa oli enää turhaa epäillä mitään kirjepommia.

PAIKALLE ENSIMMÄISENÄ SAAPUVILLE SOTILAS- TAI POLIISIVIRANOMAISILLE

Pahoittelemme suuresti teille aiheuttamaamme vaivaa ja turhia sydämentykytyksiä. Tässä on korvaukseksi hieman viilentävää onnistuneen iskunne jälkeen. Uskomme, että se maistuu.

Kansallismielisin terveisin Vapaaverkko.

”Taas Suomen Karhu elämöi,
kun herrat kunnaitamme möi”

Matkajääkaappi oli täynnä olutpulloja. Näkyi olevan vielä Virosta tuotua Tsuhnan Kostoa jonka valmistus oli Suomessa pari vuotta aikaisemmin kielletty korostetun nationalistisena.



Johtaja mietti hetken ja tuumasi sitten:

- No jumalauta…

Karhu-ryhmän miehet aukoivat pulloja ja ottivat pitkät huikat. Kun iskua edeltänyt adrenaliinivyöry oli vaihtunut syvään helpotuksen tunteeseen saattoi sanoa että miehet ottivat yhdet elämänsä parhaista ryypyistä. Johtaja ähkäisi, kohotti pullon kohti lähetinaseman valvontakameraa ja sanoi naama leveällä hymyn tirrillä:

- On se jätkät niin että minä olen aina arvostanut hyvää kusetusta. Ja nuo sällit veivät niin meitä kuin koko juuttaan valtiota kuin pässiä narussa. Minä veikkaan että ne ovat tällä hetkellä jossain saunatauolla, hörsivät tätä samaa Tsuhnan Kostoa, katsovat tuota valvontakameran – jota me ei muistettu panna pois päältä – lähetystä ja nauravat paskaista naurua…



Sisäministeriö, Helsinki, seuraava päivä

Tilannehuoneeseen oli kokoontunut viisi henkilöä. Heistä kaksi oli innokkaita amatöörejä eli sisäministeri itse sekä Supon uusi johtaja, sisäministerin tavoin varsin nuori vasemmistolainen nainen joka oltiin valittu johtajaksi puhtaasti poliittisin ”uudistusperustein” ja joka oli koulutukseltaan sovelletun ja yhteiskunnallistetun lakitieteen maisteri. Kolmantena oli poliisin ylijohtaja joka muisti vielä ajan jolloin hän oli ollut poliisi mutta nykyisin hän ei ollut varma siitä, kuka ja varsinkin mikä hän oli.

Ja sitten mukana oli kaksi varsinaista ammattilaista. Supon vanhempi tutkija sekä Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen majuri. Vaikka varsinkin poliisilaitosta oltiin muuttamassa uudeksi Valpoksi niin pelkkä poliittinen luotettavuus ei riittänyt. Tarvittiin edelleenkin kokeneita ammattilaisia. Sisäministeri aloitti tapaamisen:

- Tässä asiassa ei tietenkään jätetä kiveäkään kääntämättä. Niin minä kuin koko hallitus haluamme syylliset vastuuseen ja päitä vadille. Mutta ennen sitäkin päällimmäisin asia on se, että voimmeko me mitenkään sulkea tuon Vapaaverkon internetistä? Sen kävijämäärät ovat hälyttävän suuria. Siihen verrattuna se MV-lehti oli piirikuntatason piperrystä.

Supon tutkija vastasi:

- Emme voi. Ellemme sitten sulje koko internetiä. Vapaaverkko toimii useilta palvelimilta jotka sijaitsevat Yhdysvalloissa sekä useissa Baltian ja itä-Europan maissa. Siellä ajatellaan asioista hieman toisin kuin täällä Suomessa ja jos me vaadimme sitä sivustoa suljettavaksi niin meille todetaan diplomaattisesti että vetäiskääpäs vilhjalmssoni päähänne ja kaikotkaa mäkimaastoon. Se saatetaan tosin esittää ilman diplomaattisia kiemuroitakin.

Supon johtaja puolestaan kysyi:

- Joka tapauksessa on myös selvitettävä että olemmeko olleet hybridisodankäynnin kohde. Tarkoitan tällä tietysti Venäjää. Tuohan oli erittäin onnistunut kansakuntaa hajottava maskirovka-isku.

Nyt puolestaan vastasi tiedustelulaitoksen majuri:

- Se on äärimmäisen epätodennäköistä. Ensinnäkin siinä Vapaaverkossa keskitytään hallintomme tekemiin ratkaisuihin sekä maahanmuutto- että integraatiopolitiikassa mutta siinä ei sivuta Nato-asiaa juuri ollenkaan. Nimenomaan Nato olisi venäläisten kannalta se olennaisin kysymys. Ja muutenkin… tuon operaation suorittamistapa kaikkinensa oli kyllä jokseenkin suomalainen… etten sanoisi jopa savolainen.

Sisäministeri jatkoi:

- Mutta joka tapauksessa syylliset on saatava tilille. Niitä perkeleitä tulee rangaista ankarammin kuin ketään koskaan. Hitto kun lait eivät mahdollista tämän enempää.

Supon johtaja kommentoi tähän:

- No, sinänsä nykyaikainen sovellettu ja yhteiskunnallistettu laintulkinta mahdollistaa hyvinkin pitkät vankeustuomiot. Kun maanpetospykälään lisättiin törkeä yhteiskuntarauhan järkyttäminen.

- Niin. Kunhan ne paskat saadaan ensin kiinni.

Tässä vaiheessa poliisin ylijohtaja tunsi että kai hänenkin täytyy jotain kommentoida:

- Mutta voisiko hallitus todeta että sen Vapaaverkon syytteet otetaankin vakavasti? Ja niitä käsittelemään asetetaan tutkijalautakunta? Sellaiseenhan saa asian sitten haudattua.

Sisäministeri katsoi poliisiylijohtajaa näennäisen rauhallisella katseella mutta kyseinen poliisi oli oppinut jo tuntemaan ministerin ja tunsi olevansa pieni hämähäkkiuros jota naaras arvioi parittelun jälkeisenä ateriana. Hampaat kirskuen sisäministeri vastasi:

- Jos tässä jotain haudataan niin se on nuo vapaaverkkolaiset. Me emme tunnusta tehneemme virheitä sillä me emme ole tehneet virheitä!Me emme tee virheitä! Me olemme muuttaneet Suomen paremmaksi ja inhimillisemmäksi maaksi. Joka muuta väittää, saa varautua kärsimään.

Poliisiylijohtaja tuumasi itsekseen että ehkä hänen osuutensa keskustelussa tuli suoritettua. Supon tutkija pelasti hänet kiinnittämällä sisäministerin huomion itseensä sanomalla:

- Niin meillä Supossa kuin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella on yksi selvä yhteinen tutkintalinja. Tällaista operaatiota ei voida toteuttaa ilman huomattavaa asiantuntemusta ja suunnittelua. Ei siihen pysty mikään hetkellisen päähänpiston saanut metsästysporukka Heukensaaskista.

Majuri täydensi:

- Ja se suunta missä kyseistä osaamista on, on nimenomaan Digita. Ehdotan, että yhdistämme tutkijaryhmiemme voimavarat ja keskitymme tutkimaan Digitan henkilökuntaa.

Sisäministeri oli hetken aikaa hiljaa. Sitten hän totesi:

- No helvettiäkö te siinä vielä munitte? Painukaa tutkimaan.

- Kyllä, rouva sisäministeri.

Miehet nousivat ja poistuivat. Sisäministeri huusi vielä perään:

- Ja hei jätkät! Pankaa ne algoritmit töihin ja etsikää se Vapaaverkon uutistenlukija. Siinä on jotain häiritsevän tuttua mutta en saa millään kiinni että mitä…



Pässinkuohimanjärvi, Heukensaaski, pari viikkoa myöhemmin

Pässinkuohimanjärvellä sijaitsevassa metsästysmajassa vietti iltaa kaikkiaan kuusitoista miestä. Kaikki olivat olleet mukana Heukensaaskin lähetinaseman operaatiossa josta he käyttivät nimitystä ”operaatio kepponen”. Heistä kymmenen oli tavallisia heukensaaskilaisia siviilejä jotka kuuluivat epäviralliseen yhteenliittymään jota kutsuttiin suojelukaartiksi. Tällaisia kaarteja oli perustettu muuallekin mutta ne toimivat salassa eivätkä pitäneet vielä minkäänlaista meteliä itsestään. Aika ei ollut vielä kypsä.

Sitten mukana oli neljä sotilasta puolustusvoimien tiedustelulaitoksesta, tarkemmin sanottuna siitä entisestä Tikkakosken viestikoelaitoksesta. Nämä hys hys-miehet olivat antaneet sen tarvittavan teknisen osaamisen niin viruksen luomisen kuin lähetyksen kaappaamisen muodossa. Varsinaiset barrikadit ja niihin liittyvä hämäys oli puhtaasti heukensaaskilaisten luomaa ja toteuttamaa.

Tikkakosken miehet olivat myös kehittäneet sen sisäministerin peräänkuuluttaman uutistenlukijan. Niitä oli itse asiassa useampikin, kaikki noin suurinpiirtein samanmittaisia miehiä mutta heillä oli lähetystä nauhoitettaessa päällään kokovihreä ja myös naaman peittävä asu. Varsinainen lopputulos oli sitten tietokoneen viimeistelemä ja Vapaaverkon uutistenlukijana toimi yhdistelmä Tauno Palosta, Olavi Virrasta ja Tapio Rautavaarasta.

Ja sitten metsästysmajalla olivat vielä se puolustusvoimien tiedustelulaitoksen majuri ja vanhempi supon tutkija jotka olivat olleet sisäministerin ripitettävänä ja virallisesti tonkivat tällä hetkellä Digitaa. Sitähän heidän organisaationsa virallisesti tekivätkin tietäen etteivät koskaan löytäisi mitään. Sillä ”operaatio kepponen” oli alunperinkin näitten organisaatioitten suunnittelema. He olivat kokeneita turvallisuusalan ammattilaisia. Ammattilaisia, jotka ymmärsivät että suurin Suomeen ja suomalaisiin kohdistuva uhka tulee sen omasta hallinnosta. Varsinkin everstitasoa alempana olevissa upseereissa ja poliisin tietyissä kenttätyöntekijöissä oli vahvana mielipide että sotilasvallankaappauksen kynnys oltiin jo aikaa sitten ylitetty.

Kaappaus periaatteessa pystyttäisiin jo tekemäänkin. Mutta ei ollut varmaa kuinka valtamedian propagandamyllyn alla olevat kansalaiset siihen vielä tässä vaiheessa suhtautuisivat. Siksi tarvittiin Vapaaverkkoa. Operaatio oli täydellinen menestys ja saanut aikaan halutunlaisen ketsuppipulloilmiön. Supon tutkija vei miehille tyhjät viskilasit ja majuri puolestaan täytti ne. Hän otti oman lasin käteensä ja kohotti sen. Muutkin miehet nousivat seisomaan, leveästi hymyillen.

- Miehet. Kiitän teitä osallistumisestanne, rohkeudestanne ja kekseliäisyydestänne. Te olette esimerkki siitä että kun yhdistetään taito ja tahto, niin pienikin joukko voi saada aikaan suurta. Jotain, jota voi sanoa muutokseksi. Tai ainakin sen aluksi. Otetaanpa onnistuneelle kepposelle. Ja niille tuleville kepposille.

- Tuleville kepposille!

Viskit menivät huikalla perille ja ilmoille nousi tyytyväinen ähkäys.

Suomi otettaisiin takaisin suomalaisille. Kepponen kerrallaan.

YMMÄRRYSHARJOITUS: VARASUUNNITELMA X

$
0
0

Tulipahan törmättyä parinkin kommentoijan lähettämään uutiseen jonka mukaan Saksassa on paljastunut kahdensadan eliittisotilaan rinki joka on suunnitellut tappavansa sekä saksalaisia poliittisia johtajia että Saksassa asuvia maahanmuuttajien johtajia. Selvää on että vasemmistoliberaali media on nimittänyt nämä miehet automaattisesti uusnatseiksi. Sellaiseksi tulkitaan ilman muuta jos vastustaa nykyistä vasemmistoliberaalia järjestelmää. Sinänsä on pikkuisen vaikeaa uskoa että saksalaisissa hyvin valikoiduissa erikoisjoukoissa on toiminut kahdensadan uusnatsin rinki. Kun niitten kyseisten KSK-joukkojen koko on vain noin 1.100 miestä.

Lieneekö kyse jostain muusta? Yksipuolinen uutisointi häivyttää uutisen ja tilanteen taustan sekä ennen kaikkea sen, että nuo miehet eivät ole syyjohonkin, vaan he ovat seurausjostakin, oli heidän poliittinen taustansa mikä tahansa. Minkä hoksaa  hyvin uutisoinnissa käytetyistä termeistä tilanteesta miesten toiminnan suunnitellusta aloittamispisteestä eli ”kun laki ja järjestys olisi romahtanut Saksassa” mikä muuttaa tilanteen perusasetelmaa varsin olennaisesti.

En lähde pohtimaan tuota kyseistä saksalaista ryhmittymää sen enempää koska tiedot eivät siihen riitä mutta sen kautta pääsen ymmärrysharjoitukseen joka koskee turvallisuusviranomaisia joihin nuo saksalaiset sotilaatkin kuuluvat. Keskityn suomalaisiin turvallisuusviranomaisiin mutta sama tuumailu koskee tietysti myös hyvin suurta osaa Eurooppaa.

Turvallisuuskoneistojen tehtäväksihän on perinteisen ajattelun mukaan mielletty, no tietysti, niin maan kuin sen kansalaisten turvallisuuden takaaminen. Yhtä lailla perinteisen ajattelun mukaan turvallisuuskoneistot eivät itse harjoita politiikkaa vaan ne toimivat poliittisen johdon antamien määräysten mukaisesti. Tätäkin on pitkään pidetty järkevänä ja sitä se on aikanaan ollutkin sillä hyvin pitkään elettiin sellaisessa tilanteessa jossa maan poliittinen johtokin pyrki toimimaan niin maan kuin sen kansalaisten hyväksi parhaansa mukaan. Joskus onnistuen, joskus epäonnistuen. Mutta aina ajatuksella bona fide.

Perusoletus totta kai on, että turvallisuuskoneistojen ammattilaiset eivät ole tyhmiä. Perusoletus on myös se, että he ottavat tehtävänsä vakavasti ja pyrkivät todellakin niin maan kuin sen kansalaisten turvallisuuden ylläpitämiseen mahdollisimman tehokkaasti. En osaa ajatella turvallisuusviranomaisten puolesta mutta väittäisin että heilläkin on käynyt mielessä heidän tehtäväänsä viimeisen kahden – kolmenkymmenen vuoden aikana liittyvä paradoksi.

Uskon heidän huomanneen että niin maan kuin kansalaisten turvallisuutta uhkaavista tekijöistä tällä hetkellä yksi suurimpia –  ellei jopa suurin – on maan oma hallintokoneisto. Uhka, ja sen tunnistaminen ei vaadi kovin suurta älykkyyttä:

- Maan hallintokoneisto on osana utopistista idealistista kokeilua pakkomuuttamassa maan etnistä väestörakennetta. Eikä siihen muutokseen ole mitään muuta perustetta kuin että näin täytyy tehdä.

- Kyseisen väestörakenteen muutoksen myötä tavallisiin kantasuomalaisiin kohdistuu jatkuvassa määrin lisääntyvää arkipäivän terroria joka ilmenee niin väkivalta- kuin seksuaalirikosten muodossa.

- Kyseisen väestörakenteen muutoksen myötä suomalaisiin kohdistuva terrorismin uhka on oleellisesti lisääntynyt ja sitä on jo tapahtunut. Mahdollisia terroristeja ei saa poistaa maasta tai eristää vaan heille taataan hylsytuomionsa valitus- ja uudelleenvalitusmahdollisuus kerta toisensa jälkeen ja he saavat kulkea täysin vapaana. Jopa alaikäisten koululaisten keskuudessa niin kuin se Turun terrori-iskun tekijä.

- Kyseinen väestörakenteen muutos aikaansaa tavallisiin suomalaisiin kohdistuvaa huomattavaa taloudellista rasitetta joka on korvamerkittyä, jota ei saa kyseenalaistaa, josta ei saa edes keskustella ja joka ilman muuta rapauttaa yhteiskunnallista luottamusta.

- Ennen kaikkea turvallisuusviranomainen huomaa että kyseiset epäkohdat eivät ole virallisen ajattelun mukaan ongelma, niistä ei edes saa puhua ongelmana vaan nimenomaan niistä epäkohdista puhuvat suomalaiset ovat ongelma. Ja hallintokoneisto vaatii, että turvallisuusviranomainen keskittyy työssään nimenomaan näistä ongelmista puhujiin. Ihmisiin jotka eivät ole turvallisuusriski, jotka eivät harjoita väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta ja jotka – piru vie – toisin kuin nämä utopian mukaan tänne köijätyt pakkoetnot pitävät yllä infrastruktuuria joka elättää niin hallintokoneiston kuin nämä pakolla tänne hankitut elintasosiirtolaiset.

Tästä päästään kysymykseen:

Ajatteleeko suomalainen turvallisuusviranomainen että hänen täytyy työssään keskittyä nimenomaan maan ja kansalaisten turvallisuuden takaamiseen? Jos hän ajattelee näin, niin hänellä täytyy olla, on pakko olla – ainakin keskusteltuna – olemassa varasuunnitelma X jolloin hän suuntaa toimenpiteensä turvallisuusriskiksi muuttunutta hallintokoneistoa vastaan. Nimenomaan turvatakseen maan ja kansalaisten turvallisuuden.

Vai:

Toimiiko hän itäsaksalaisten oppien mukaan, ei keskity maan ja kansalaisten turvallisuuteen vaan keskittyy pelkästään hallintokoneiston aseman ylläpitämiseen? Unohtaen sen perustehtävän jonka vuoksi turvallisuuskoneisto yleensäkin on olemassa.

En osaa vastata kysymykseen. Mutta uskallan väittää että suomalainen turvallisuusviranomainen joutuu nykyisin käymään melkoista sylipainia omatuntonsa kanssa. Mikäli hän häviää sen sylipaininsa niin varmaankin hän ajattelee, että hänen uskollisuutensa ei kohdistu enää Suomeen maana ja suomalaisiin kansana vaan siihen ylikansalliseen organisaatioon jonka jäsenenä Suomi ja jonka palkollisena hän on.

Aikanaan mm. neuvostovirolaiset ja neuvostoarmenialaiset turvallisuusviranomaiset joutuivat ajattelemaan samoin. Silloin aikanaan kun oli olemassa ns. Vapaa Länsi niin kyseistä ajattelutapaa ei pidetty kovinkaan hyvänä. Itse asiassa sitä pidettiin uhkana ihmisten turvallisuudelle ja vapaudelle. Nykyisin kyseisen ajattelutavan kritisointi mielletään rikolliseksi.

Times they are changing.



Viewing all 1922 articles
Browse latest View live