SYYTTÄJÄ

February 11, 2018, 2:05 pm

≫ Next: TURISTIT

≪ Previous: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCI

$

0

0

Eli Uusi Suunta osa II ½

Toukokuu oli vaihtunut kesäkuuksi ja tuonut tullessaan jälleen itsenäistyneeseen Suomeen helleaallon jonka seurauksena myös Kasperi Penttinen hikoili Helsingin Säätytalossa. Pikkutakkinsa pois riisunut ja kauluspaidan hihat käärinyt Penttinen tuumaili, että parempi ilmastointi olisi kovasti eetvarttia tällaiselle 67-vuotiaalle eläkeläiselle joka oli yllättäen kutsuttu valtion palvelukseen tekemään pitkiä päiviä tässä toimistossa. Alun perin Radanvarsikaupungista kotoisin oleva Penttinen oli ammatiltaan lakimies ja joskus aikaisemmin hän oli toiminut sekä syyttäjänä Turussa ja käräjäoikeuden tuomarina Radanvarsikaupungissa. Sen jälkeen, 1990-luvun alussa hän oli siirtynyt erään suuryrityksen palvelukseen ja toiminut sen kansainvälistä kauppaa käsittelevänä lakimiehenä. Tätä uraa hän oli jatkanut eläkkeelle siirtymiseensä saakka ja asunut pääosan urastaan Lontoossa seuraten kuitenkin jatkuvasti hänelle rakkaan kotimaansa tapahtumia. Hän oli aina mieltänyt itsensä vain suomalaiseksi joka oli kaukana kotoa, ei miksikään maailmankansalaiseksi.

Kotimaan kehitys osana liittovaltioksi muodostuvaa hirviötä oli huolestuttanut Penttistä ja saanut hänet pohtimaan uransa loppuvaiheessa vaihtoehtoja siitä, mihin muuttaisi uransa jälkeen. EU:sta eronnut Iso-Britannia oli sinänsä varteenotettava ja ennen kaikkea itsenäinen vaihtoehto mutta erityisesti hänen vaimonsa kaipasi takaisin kotiin. He molemmat olivat aina pitäneet saaristoista ja päättivät pitkän harkinnan jälkeen ostaa eläkepäiviään varten talon Turun saariston Nauvosta. Asuinpaikan valintaan vaikutti nimenomaan  se, että vanha pariskunta halusi olla rauhassa sekä kaupungin hälinästä että ennen kaikkea siitä etnisestä ja väkivaltaisesta värinästä jota Suomikin oli liittovaltiokehityksen myötä joutunut ottamaan aina vain enemmän vastaan.

Nauvo oli ollut onnistunut ja miellyttävä vaihtoehto. Kasperi ja hänen vaimonsa osasivat puhua hyvää ruotsia ja sopeutuivat nopeasti tähän kauniiseen ja rauhalliseen saaristopaikkakuntaan. Ainoan särön rauhaan toi sekä televisio että internet ja ennen kaikkea niitten tarjonnan välillä vallitseva valtava ristiriita. Virallinen televisio ylisti vallitsevaa etnistä harmoniaa ja samalla varoitti äärioikeistolaisesta, tosin täysin piilossa olevasta ja missään näkymättömästä uhasta jota vastaan piti kuitenkin kaikin keinoin taistella. Se sai reporadion hyvin muistavan Penttisen puistelemaan ihmeissään päätään miettien sitä, eikö ihminen milloinkaan opi. Niin sanotun etnisen harmonian aikaansaamaa väkivaltaa ei valtamedia uutisoinut ollenkaan yrittäen häivyttää sen olemattomiin, kieltäen sen olemassaolon tai ainakin yritti vierittää sen syyn suomalaisten takapajuisten asenteiden kontolle. Mutta vapaa internet kertoi vallitsevasta tilanteesta häpeilemättä sekä sensuroimatta ja sen seuraajamäärät olivat jatkuvasti kasvaneet.

Luonnollisesti hän oli seurannut myös oman ammattialansa kehitystä ja kauhistuneena huomasi kuinka helppoa hänen politisoituneitten kollegoittensa oli tuomita selkeän poliittisissa oikeudenkäynneissä toisinajattelijoita ehdottomiin vankeustuomioihin. Totuuden ääneen puhumisesta. Ajatus, joka hänen käräjätuomariaikoinaan olisi ollut täysin mahdoton. Hän muisti, kuinka se Halla-aho oltiin aikanaan tuomittu täysin poliittisin perustein sakkoihin ja oli ajatellut silloin, että nyt oikeuslaitos varmaan ottaa itseään tekemänsä virheen jälkeen tukasta kiinni, tekee ryhtiliikkeen ja muuttuu jälleen oikeuslaitokseksi puoluekoneiston käsikassaran sijasta.

Kauhukseen hän huomasi olleensa totaalisen väärässä ja huomasi myös poliisilaitoksen alkavan politisoitumaan ja sen käyttävän hatarin perustein pystyynkyhättyjä esitutkintoja jo itsessään rangaistuksena. Siinä vaiheessa kun Penttiset muuttivat takaisin Suomeen ja asettuivat Nauvoon oltiin langetettu ensimmäiset ehdottomat poliittiset tuomiot. Kasperi ajatteli itsekin avautua tilanteesta internetissä mutta jätti sen kuitenkin tekemättä. Lähinnä hän teki sen vaimonsa takia sillä hän ei ollut varma kestäisikö hänen rakas ja pitkäaikainen elämänkumppaninsa sitä, jos hänen miehensä joutuisi vankilaan. Mutta siitä Kasperi oli varma, että tämä kehitys johtaa tuhoon. Jos joku tai jokin ei sitä pysäytä. Viimeisen varmuuden hän sai silloin, kun edellisen vuoden marraskuussa perussuomalaiset kiellettiin rasistisena, äärioikeistolaisena ja separatistisena puolueena.

Siksi se, mitä kuluvan vuoden helmikuun kahdeksantenatoista oli tapahtunut, ei tullut Kasperille yllätyksenä. Eläkeläispariskunta heräsi aikaisin, hieman kuuden jälkeen. Kasperi alkoi keitellä kahvia ja viritellä aamiaista kun hänen vaimonsa huusi olohuoneesta:

- Hei Kassu! Tules tänne!

Kasperi kuuli huolen vaimonsa äänestä ja käveli ripein askelin olohuoneeseen. Vaimo ei sanonut sanaakaan vaan osoitti sormella televisiota:

KANSALAISILLE.

PUOLUSTUSVOIMAT, KANSALAISKAARTI JA VÄLIAIKAISHALLINTO OVAT SYRJÄYTTÄMÄSSÄ MAANPETOKSEEN JA KANSALAISTEN IHMISOIKEUKSIEN LOUKKAAMISEEN  SYYLLISTYNEEN PUNAVIHREÄN HALLITUKSEN JA SITÄ PALVELEVAN HALLINTOKONEISTON.

KADUILLA OLEVAT ASEISTETUT JOUKOT EIVÄT OLE TEILLE UHKANA, VAAN TURVANANNE JA NE PALAUTTAVAT SUOMEN ITSENÄISYYDEN SEKÄ KARKOITTAVAT ULKOPUOLELTA POLIITTISISTA SYISTÄ MAAHAN TUODUN ULKOISEN UHAN.

PYSYKÄÄ RAUHALLISINA. UUSI AIKA ON ALKAMASSA.

Kasperi aukaisi radion. Sama tilanne. Äänitetty lähetys toistui minuutin välein. Vaimo kysyi huolissaan:

- Mitä oikein tapahtuu?

Kasperi hymyili aukaistessaan tietokonetta ja vastasi:

- Minä vähän luulen, että pelkkää hyvää. Odotas… netti toimii… minä menen Hommaforumille… ja sehän toimii myös… täällä on linjat kuumana… näyttää olevan just niin kuin telkkarissa luki… jonkunlainen kansannousun ja sotilasvallankaappauksen sekoitus… katos hei, tossa on livestriimi…

Lähetyksessä näkyi sekä ajoneuvoissa olevia että jalkaisin kulkevia sotilaita. Osalla oli normaali armeijan maastopuku ja osilla miehistä puolestaan oli sekalaisia maastopukuja joissa oli hihassa sininen nauha. Huomattavaa oli että katujen reunoilla oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta paljon ihmisiä. Monilla oli Suomen liput ja he vilkuttivat ja osoittivat suosiota ohikulkeville sotilaille. Kasperin hymy levisi entisestään:

- Ne perhanat taitavat onnistua. No, meitä ei siellä tarvita. Kyllä ne siellä itsekin pärjää. Eiköhän mennä juomaan aamukahvit. Kyllä se televisiolähetyskin sieltä vielä palautuu. Kunhan löytävät joitain tolkullisia toimittajia. Jos niitä on enää ollenkaan jäljellä. Joka tapauksessa minä luulen, että ne ovat lyöneet koko helvetin Ylen tyrmään. Ja aiheesta, saatana, en paremmin sano.

Kului kaksi päivää. Ylen televisiolähetykset palasivat, tosin siellä näytettiin alkuun lähinnä elokuvia ja niitten välissä Ruotuväki-lehden toimittajien tekemiä uutiskatsauksia. Niistä ja vaihtoehtoisen median puolelta kävi selville, että kaappaus oli onnistunut ja väliaikaishallinto vakiinnuttamassa asemaansa. Kaappauksen aikana oli kuollut onneksi vain muutama kymmenen ihmistä ja nekin ensimmäisten tuntien aikana. Seuraavana päivänä sama tilanne oli alkanut myös Tanskassa. Tanskan puolustusvoimat, hjemmeværnet ja vapaaehtoisista muodostettu kansalaiskaarti olivat ottaneet vallan. Tanskassa tilanne oli toinen kuin Suomessa, sillä siellä paljon suuremmat ja järjestäytyneemmät etnojoukot olivat alkaneet panna hanttiin. Tanskalaiset olivat yksinkertaisesti katkaisseet no go-zoneilta sähköt ja veden ja alkaneet puhdistaa aluetta kortteli kerrallaan. Lippaissa oli kovat ja niitä myös käytettiin huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Mitta oli täynnä ja jälki sen mukaista.

Kasperi oli ollut väärässä sanoessaan että heitä ei tarvita. Päivää myöhemmin hän seurasi vaimonsa kanssa uutislähetystä jossa kerrottiin kansannousun alkaneen myös Hollannissa. Tilanne oli vielä epäselvä. Silloin television kuvaruutuun tuli ilmoitus: puhelu, tuntematon numero. Jaa… ihan kuvapuhelu. Katsotaanpas.

Kuvaruutuun ilmestyi everstiluutnantin arvoinen sotilas. Hän tervehti Kasperia ja hänen vaimoaan ja Kasperi vähän ihmetteli että mistäs upseeri hänet oikein tunsi. Sotilas esittäytyi:

- Olen everstiluutnantti Kauko Koskinen ja edustan väliaikaishallintoa. Oletan, että olette perillä siitä, mitä Suomessa on viimeisten päivien aikana tapahtunut.

- Oletatte oikein.

- Voin vahvistaa sen, että väliaikaishallinto on vakiinnuttanut asemansa. Maa pysyy sen hallinnossa arviolta seuraavat pari vuotta ja sen jälkeen maassa voi pitää uudet vaalit ja siirtyä jälleen siviilihallintoon.

- Mutta ette kai te aio sitten päästää noita samoja husaareita valtaan mitkä olettaakseni olette pidättäneet?

- Tekin oletatte oikein. Sekä siinä, että heidät on pidätetty että siinä, ettei heitä päästetä enää valtaan. Ja siinä tarvitsemme teidän apuanne.

- Selittäkää.

Everstiluutnantti piti pienen luovan tauon ja selitti:

- Väliaikaishallinto ei jää sinänsä odottamaan uutta eduskuntaa, vaan se laittaa pystyyn valtiorikosoikeuden. Syytettävinä tulevat olemaan niin poliittisen kuin virkamieseliitin edustajat kuin myös tietyt median edustajat. Samoin kuin myös tietyt oikeuslaitoksen edustajat. Ja tässä pääsemme ongelman ytimeen. Tämän hetkinen oikeuslaitos on niin politisoitunut, että me emme kelpuuta valtiorikosoikeuteen sen jäseniä ollenkaan.

- Taidan ymmärtää mistä on kysymys.

- Kyllä. Me tarvitsemme sellaisia lakimiehiä joilla on käräjäoikeuskokemusta, mutta jotka ovat siirtyneet sittemmin yksityiselle sektorille nimenomaan ennen kuin oikeuslaitos alkoi ryvettää itseään politiikan apuvälineenä. Teidän tehtävänänne olisi muitten mukana valmistella oikeusprosessia ja sen sisältöä sekä sitten itse oikeudessa toimia yhtenä syyttäjistä.

- Mutta kuinka te löysitte minut? En ole ollut millään muotoa esillä. Ettehän te edes tiedä, mitä mieltä minä olen tästä vallankaappauksesta.

Everstin tähän astinen kivinaama kääntyi hymyksi:

- Teillä on suosittelijoita jotka tuntevat teidät ja samoin mielipiteenne. Teitä arvostetaan kovasti ja teidät tiedetään isänmaalliseksi mieheksi. Kuinka on? Otatteko tehtävän vastaan? Isänmaa tarvitsee teitä. Se isänmaa, jota ollaan nyt uudelleen synnyttämässä.

Kasperi katsoi vaimoaan joka nyökkäsi. Ehkä vaimo ei tosiasiassa ollut asiasta kovin innostunut ja olisi jättänyt urakan miehensä sijasta nuoremmille. Mutta hän oli itsekin sitä mieltä että syyllisiä tuli rangaista. Ja hän tunsi myös miehensä. Mies piti haasteista ja tämän suurempaa haastetta ja myös vastuuta tuskin lakimiehelle saattaisi elämänsä aikana tulla. Tässähän oltiin pykäämässä pystyyn Suomen Nürnbergiä. Ja aiheesta. Vaikka siinä tuomittavat natsit käyttivät koppalakkien sijasta liituraitapukua tai muodikasta jakkupukua. Kasperi käänsi katseensa kuvaruutuun päin ja vastasi everstiluutnantille:

- Kai se on tultava kun isänmaa kutsuu. Minun varmaan pitää tulla sinne Helsinkiin?

Everstiluutnantti hymyili edelleen:

- Kyllä. Mutta teidän ei tarvitse olla huolissanne kuljetuksesta. Puolustusvoimien auto on siellä puolessa tunnissa.

- Taisitte olla aika varma vastauksestani?

- Niin olin. Kunnon miehet ovat valmiita kantamaan vastuun. Nilkit sysäävät sen toisille. Ja ne nilkit te tulette laittamaan tuomiolle.

Kasperi oli saapunut Säätytalolle johon oli kokoontunut muitakin hänen kaltaisiaan lakimiehiä. Jokainen heistä näki, että Säätytalo oli oikea paikka pitää valtiorikosoikeudenkäynti. Tavallaan se puhdistaisi talon sotasyyllisyysoikeudenkäynnin ikävästä muistosta. Pääosa lakimiehistä oli majoitettu Hotelli Torniin ja siinäkin valinnassa saattoi nähdä kytköksen historiaan. Olihan juuri Tornissa aikanaan pitänyt majaansa Valvontakomissio. Nyt sinne olisi majoittuneet isänmaalliset suomalaiset miehet.

Tutkiessaan kuulustelujen materiaalia lakimiehet olivat huomanneet lähes kaikkien pidätettyjen vedonneen siihen, että he olivat toimineet demokraattisen järjestelmän pelisääntöjen mukaisesti, osana sitä ja sen vuoksi heitä ei voinut tuomita rikoksista. Hyvin moni tosin tunnusti sen, että kohtalokkaita virheitä oltiin tehty ja myös hyvin moni mielellään nimesi suurimpia syyllisiä puolueittensa  ja virastojensa johtohahmoista toivoen itse pääsevänsä pälkähästä.

Lakimiehet totesivat että maa oli tosiasiallisesti elänyt diktatuurissa vaikka varsinaista diktaattoria ei voinut henkilönä osoittaa. Itse järjestelmä oltiin rakennettu sellaiseksi ja ehkä juuri siksi että vastuu häivytettäisiin lukumäärään. Vallassa oli ollut kyllä diktaattori, mutta ei yksittäinen henkilö vaan kaikkiin valtapuolueisiin ulottunut uusrälssi joka oli vakiinnuttanut ehdottoman valtansa ja valinnut itselleen ajan kuluessa sopivat valtansa perilliset. Koska sen valta ja sitä myötä vastuu oli jakaantunut yhden ihmisen sijasta hyvin monelle se oli kuvitellut että sen valtaa ei voinut kaataa. Muuten kuin kaatamalla koko sen aikaansaaman poliittisen järjestelmän. Ja siinähän se oli ollut oikeassa. Kunnes kansannousussa tuo demokratiaksi nimetty uusrälssin diktatuuri sitten kaadettiin.

Mutta selvää oli, että uusrälssi niin poliittisine kuninkaineen ja kuningattareineen sekä alemmalla tasolla toimineine herttuoineen ja paroneineen oli syyllistynyt suuriin rikoksiin eikä rikosvastuusta päässyt vetoamalla tyhmyyteensä ja ymmärtämättömyyteensä. Itse asiassa tuomioon riitti jo kaksi olemassaolevaa lakia jota rälssi ei ollut ymmärtänyt mitätöidä. Tai ainakaan ensimmäistä se ei ollut uskaltanut mitätöidä sillä sen myötä se olisi avoimesti paljastanut toimintansa rikollisen luonteen. Ensimmäinen laki oli tietysti laki törkeästä maanpetoksesta:

Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä

- aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka

- muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tässä syytekohdassa oli selvää että syytetyt eivät vain olleet aiheuttaneet vaaraa valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi vaan he olivat aktiivisesti toimineet sen eteen että valtakunta todellakin joutuikokonaisuudessaan vieraan vallan alaiseksi ja he olivat vielä aktiivisesti toimineet myös sen eteen että asiasta valittaneet ja sen esille tuoneet henkilöt vaiennettaisiin. Joittenkin syytettyjen oli ollut vaikeaa ymmärtää asiaa ja he olivat todenneet että eiväthän he suinkaan olleet Venäjän kätyreitä. Eiväthän he silloin olleet voineet syyllistyä maanpetokseen. Heiltä jäi ymmärtämättä että laki ei suinkaan koskenut vain Venäjää vaan mitä tahansa vierasta valtaa. Käytti se sitten valtaansa Moskovasta tai Brysselistä käsin.

Rikoksen törkeyden määrittelyssä oli neljä tarkasteltavaa aikajaksoa:

1. Syytetyn toiminta ennen vuoden 1994 EU-kansanäänestystä.

2. Syytetyn toiminta ennen Suomen sitomista euroon vuonna 1999.

3. Syytetyn toiminta ennen Suomen perustuslaillista muuttamista EU:n maakunnaksi vuonna 2011.

4. Syytetyn toiminta sen jälkeen.

Jo aktiivinen toiminta Suomen saattamisesta vieraan vallan eli tässä tapauksessa Euroopan Liittovaltion alaiseksi sai automaattisesti aikaan tuomion törkeästä maanpetoksesta. Raskauttavana asianhaarana tutkinnassa nähtiin aktiivinen toiminta Suomen väestörakenteen muuttamiseksi Euroopan ulkopuolisella haittamaahanmuutolla ja sen aikaansaama väkivalta suomalaisia kohtaan. Osa syytetyistä oli syytettynä nimenomaan toisen asiaan liittyvän lain perusteella eli avunanto rikokseen:

Mikäli henkilö ennen rikosta tai sen aikana tahallaan avustaa omin neuvoin, toimin tai muilla tavoin toista henkilöä tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta samoin kuin rikoksen tekijä, nk. avunanto rikokseen. Yllytys avunantoon rangaistaan avunantona.

Useat syytetyt totesivat, etteivät he ole suoranaisesti avustaneet yhdessäkään niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksessa mikä tietysti oli tottakin. Mutta Säätytalolla oikeudenkäyntiä valmistelevat lakimiehet ilmoittivat näkemyksenään väliaikaishallinnolle että viimeistään vuoden 2010 jälkeen oli haittamaahanmuuton aiheuttama riski suomalaisille tullut niin selkeäksi ja kiistattomaksi että sen jälkeen harjoitettu haittamaahanmuuton nostaminen kyseenalaistamattomaksi itseisarvoksi ja sen arvostelun kieltäminen tullaan tulkitsemaan sekä avunannoksi sekä yllyttämiseksi suomalaisiin kohdistuneisiin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin. Mukaan luettuna murhat ja tapot.

Väliaikaishallinnon edustajat olivat samaa mieltä ja totesivat että syytetyt saivat olla tyytyväisiä säilyttäessään henkiriepunsa. Kasperin tehtäväänsä värvännyt everstiluutnantti Koskinen oli todennut:

- Kansannousun kiihkeimpinä hetkinä esiintyi hyvin voimakkaita vaatimuksia siitä että asia hoidetaan saman tien kenttäoikeuksissa mahdollisimman tehokkaalla ja samalla lopullisella tavalla mutta väliaikaishallinto on päätynyt valtiorikosoikeudenkäynnin kannalle. Ymmärrän kyllä vaatimukset ja suuttumuksen. Olinhan itsekin vapauttamassa toisinajattelijoita Sörnäisten vankilasta. Me emme kuitenkaan halua mitään pikatuomioita jotka toteutetaan jossain mäensyrjässä. Ajattelemme tulevia sukupolvia ja pyrimme välttämään sen, mitä tapahtui vuonna 1918. Mutta oikeuden on silti toteuduttava. Ankarana. Aivan liian paljon on tapahtunut, että asioita voitaisiin katsoa läpi sormien.

- Ne ihmiset, joita syytetään ovat yksiselitteisesti rikollisia. On aivan yhdentekevää vaikka he verhoavat rikoksensa demokratian kaapuun tai yksinkertaisesti ymmärtämättömyyteen. Rikos on rikos, oli sen perusteena mikä tahansa. Se millä on merkitystä on se, mitä he ovat toiminnallaan saaneet aikaan toisille. Muu on merkityksetöntä. Jotkut heistä ovat toimineet opportunisteina ja ajaneet omaa etuaan. Jotkut toiset ovat pelkkiä seuraajia.  Jotkut jopa vetoavat maailmaahalaaviin ideologioihin ja väittävät että pyrkimys oli vain hyvään. Nämä on nähty maailman sivu. Mitä suurempi rikos, sen ylevämmät perusteet sille löytyvät. Ennen kaikkea teidän lakimiesten tulee muistaa, että mitä tämä rälssi olisi tehnyt tulevaisuudessa jos sen valtaa ei olisi viety siltä pois. Diktatuuri harvemmin pehmentää otteitaan. Varsinkin jos sen valta-asema kyseenalaistetaan.

Säätytalossa työskentelevät lakimiehet olivat samaa mieltä. Ne, jotka vapautettaisiin, oltiin vapautettu jo alustavissa kuulusteluissa. Muut tuomittaisiin. Ankarasti. Elinkautisia langetettaisiin useita kymmeniä. Elinkautisia, joihin oli turha anoa armahdusta. Yli kymmenen vuoden tuomioita tulisi pitkälle toista sataa. Minimituomio olisi neljä vuotta eli minimi törkeästä maanpetoksesta ja niitä tuomittaisiin satoja. Jokainen tuomio istuttaisiin täysimääräisenä.

Penttinen vilkaisi kelloaan, tuumasi että ihminen ei elä pelkästä hengestä ja käveli Säätytalon ruokalaan. Siellä hän tapasi kaksi jo aikaisemmalta työuraltaan tuttua lakimiestä eli Hannu Slöörin sekä Kaarlo Suopangin. Myös heidät oltiin värvätty eläkkeeltä valtiorikosoikeudenkäyntiin mutta he olivat keskittyneet eri asioihin kuin Penttinen ja heidän toimipaikkansa oli yleensä muualla Helsingissä. Nyt he olivat saapuneet Säätytalolle kokoukseen. Slöör toimi takavarikointityöryhmässä ja Suopanki puolestaan kansalaisuustyöryhmässä. Miehet kävivät hakemassa aterian ja vaihtoivat tilannekatsauksen. Penttinen kertoi ensin oman työryhmänsä tilanteesta sekä suunnitelmista ja sai hyväksyviä nyökkäyksiä. Sitten Slöör puolestaan valaisi tilannetta:

- Takavarikointityöryhmä on periaatteessa saanut työnsä aivan loppusuoralle. Kaikki niin sanottuun maahanmuuttoteolliseen kompleksiin osallistuneitten sekä julkisten että julkisrahoitteisten NGO-organisaatioitten toiminta on lakkautettu ja niitten sekä kiinteä, irtain ja tiliomaisuus on asetettu myynti- ja hukkauskieltoon. Ne tullaan kaikki takavarikoimaan ja siirtämään väliaikaishallinnon käyttöön. Sama koskee myös niitä yksityisen sektorin yrityksiä jotka ovat rikastuneet turvapaikanhakijatoiminnalla. Piru vie, sanoisin että siitä ehti kehittyä ajan myötä gangsterismin uusi ja hyvin tuottoisa muoto. Varmempaa rahaa kuin huumeraha. Ja turvallisempaa. Miksi ottaa riskejä kun varmemmin saa tilinsä pullolleen verorahoja polaamalla? Tässä tapauksessa voi sanoa, että rikollinen ja lainsäätäjä ovat kuuluneet samaan jengiin. Ennen kansannousua tuosta rikollisuudesta sai kunniamerkkejä. Nyt seuraa linnatuomioita. Niin kuin kuuluukin.

Penttinen kysyi tähän väliin:

- Kuuluuko muuten SPR tuohon lakkautettavien listaan?

- Totta helvetissä kuuluu. Se oli ensimmäisten joukossa. Nyt SPR:stä on irroitettu se toiminta jota varten se on alunperinkin perustettu. Niistä muodostetaan erilliset Suomen veripalvelu ry sekä Suomen kriisi- ja pelastuspalvelu ry. Muu SPR:n toiminta lakkautetaan ja sitä ovat tutkimassa talousrikospuolen tutkijat. Osa SPR:n toiminnasta taitaa olla myös Kasperin poikien tutkinnassa?

- Pitää paikkansa. Erityisesti vuoden 1990 tapahtumat ja haittamaahanmuutolla tienaaminen yleensäkin kiinnostavat meitä kovasti.

Kaarlo Suopanki puolestaan kertoi tilanteesta kansalaisuustyöryhmässä:

- Perusasetelma työssämme oli periaatteessa varsin yksinkertainen. Löimme merkkitolpan vuoteen 1990 ja aloimme tarkastella sen jälkeen myönnettyjä kansalaisuuksia. Jossain vaiheessa tilanne alkoi hirvittää sillä huomasimme, että kansalaisuuksia oltiin jaettu suurinpiirtein kuin muoviämpäreitä jonkun marketin avajaisissa. Mutta harvassa ovat ne virheet, joita ei voi korjata.

- Kuinka olette menetelleet?

- No, perusperiaate on myös yksinkertainen. Mikäli henkilö on kansalaisuuden saadessaan elänyt sosiaaliavustuksella niin kansalaisuus perutaan automaattisesti ellei jotain hyvin suurta muutosta ole myöhemmässä vaiheessa tapahtunut. Ja ne ovat vähissä. Kansalaisuuden peruuntuminen koskee myös jälkeläisiä. Selvää tietysti on, että joku YK joukkorääkyy ratkaisusta varsinkin kun kansalaisuuden peruuntuminen tietää myös oleskeluluvan peruuntumista ellei kyseessä satu olemaan kiintiöpakolainen. Mutta YK saa rääkyä. Yhdysvallatkin on eroamassa siitä joten se on muutenkin muuttumassa Tupperware-kutsuiksi. Mutta selvää on, että ei seuraavaa sukupolvea voi velvoittaa kantamaan sitä ristiä mitä sen väestörakenteen etniseen muuttamiseen ihastuneet edeltäjät langettivat.

- Sinänsä kansannousun jälkeen tuon väestöosan muuttoliike muualle on alkanut. Sillä kun sosiaaliapu muutettiin pelkästään maastapoistumiskeskuksissa annettavaksi ruuaksi ja parakkimajoitukseksi on Suomen viehätys alkanut – eikä niinkään yllättävästi – vähetä ja liikenne suuntautuu Ruotsiin joka ottaa tulijat mielellään vastaan sillä sehän esittää vieläkin humanismin supervaltiota. Siellä on vieläkin leveämpi toisten maksama leipä tarjolla. En vaan tiedä kuinka kauan. Sillä Ruotsilla – huolimatta voimakkaasta taloudestaan – alkaa perse aukeamaan. Varsinkin kun se on typeryyttään toiminut loppusijoituspaikkana niin Suomesta, Tanskasta kuin Norjasta paenneille turvapaikkahuilailijoille.

Penttinen totesi tähän:

- Te teette sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Ruotsissa, siinä humanismin supervallassa se ei onnistu enää kuin laajamittaisella ampumisella enkä ole varma, että onko Ruotsista yhteiskuntana enää siihen. Mutta mitenkäs, eikös sinun tyttäresi Aino ole myös väliaikaishallinnon palveluksissa vähän samoissa hommissa kuin me?

- Kyllä joo. Hänhän on auditoija ja on selvittämässä työryhmänsä kanssa sitä, kuinka paljon ilmaa Suomen julkisella sektorilla on. Tarkkoja lukuja hän ei ole sanonut, mutta todennut että herra nähköön sitä on paljon. Hän kertoi työryhmänsä käyttävän työstään termiä ”turhuuden markkinoitten tutkiminen” ja totesi että hyvin, hyvin moni akateeminen suojatyöläinen pääsee henkilökohtaisesti tutustumaan suomalaisen työttömän elämään. Totesi piruuttaan vielä että kun hän on tarkastellut kaikennäköisten kehitysprojektipäälliköitten aikaansaannoksia niin he ovat itse asiassa valtiolle paljon hyödyllisempiä työttöminä. Tai ainakin vähemmän haitallisia.

Ruokasaliin saapui tuttu mies ja huikkasi pöydässä istujille. Hän oli Mauno Vesanto joka toimi myös Säätytalolla työskentelevässä perustuslakityöryhmässä. Penttinen tiesi sen työn sisällön ja oli siitä mielissään. Siinä olisi juuri oikeat askeleet taaksepäin ja samalla muutama eteenpäin. Vanha Ståhlbergin perustuslaki palautettaisiin pääpiirteissään voimaan mutta siihen tehtäisiin kaksi merkittävää lisäystä. Ensimmäinen oli se, että kohtaan ”ylin valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta” lisättäisiin ”tätä ylintä valtiovaltaa ei saa luovuttaa ulkopuoliselle niin valtiolliselle kuin yksityiselle toimijalle missään olosuhteissa eikä minkään valtiollisen elimen toimesta”.

Toinen lisäys oli se, että perustuslakiin kopioitaisiin lähes suoraan Yhdysvaltain perustuslain toinen lisäys, eli: ”Koska hyvin valvottu kansalliskaarti on tarpeellinen vapaan valtion turvallisuudelle, kansalaisten oikeutta omistaa ja kantaa aseita älköön loukattako. Vapaan aseenkanto-oikeuden mukana kansalaisille annetaan oikeus kaataa aseellisesti sellainen hallinto, joka kääntyy kansalaisiaan vastaan”.

Vesanto tervehti kollegoitaan ja kysyi:

- Olettekos kuulleet ihan tuoreet uutiset Ruotsista?

Slöör vastasi hymyillen hilpeästi:

- Ei olla ehditty kun ollaan näitä kuulumisia vaihdettu. Mikäs Ruotsissa? Onko ruotsalainen löytänyt lopultakin sen kadonneen viikinkikypäränsä ja julistanut liikekannallepanon?

- Oikeastaan päinvastoin. Ruotsin Hemvärnet on lakkautettu ja julistettu laittomaksi. Siellä on vissiinkin ollut liikaa nationalistisia avautumisia. Eikä se vielä riitä. Ruotsin hallitus on suostunut siihen, että etnisillä erityishallintoalueilla voidaan perustaa erillisiä Ruotsin hallituksen suojeluksessa olevia itsepuolustusjoukkoja nationalististen äärioikeistolaisten uhkaa vastaan. Jo aikaisemmin Hemvärnetiltä takavarikoitu kalusto tullaan luovuttamaan näille itsepuolustusjoukoille.

Penttinen nojautui tuolissaan taaksepäin ja muisteli:

- Hitto joo… Hemvärnetin vahvuuttahan pienennettiin mutta veikkaisin, että sen varastoissa on ainakin kolmisenkymmentä tuhatta AK 4-rynnäkkökivääriä. Ja olihan siellä raskasta aseistustakin jonkun verran. Sinkoja nyt ainakin.

Suopanki komppasi:

- Tämmösiä määriä muistelen minäkin. Svedut meinaa ihan tosissaan hankkia itselleen oman Libanonin.

Penttinen vilkaisi kelloaan. Oli aika palata työhön. Hän hyvästeli kollegansa ja käveli toimistoonsa. Kävellessään hän mietti, ettei kestäisi kuin pari vuotta kun Ruotsin valtakunnan rippeet joutuisivat pyytämään apua niin Suomelta, Norjalta kuin Tanskalta. Historia toistaisi itseään ja suomalaisia miehiä kuolisi taas kerran ruotsalaisten aloittamissa sodissa.

Siihen hän ei pystyisi vaikuttamaan. Hän oli jo vanha mies. Mutta siihen hän puolestaan pystyisi vaikuttamaan, että oikeus Suomessa tapahtuisi. Ja se tulisi tapahtumaan.

Lämmin kiitos suuresti arvostamalleni Kumitontulle inspiraatiosta. Kirjoitus on osa Uusi Suunta-kirjoituksia ja tapahtuu kakkos- ja kolmososan välillä.

Uusi Suunta I

Uusi Suunta II

Uusi Suunta III

---

TURISTIT

February 13, 2018, 5:00 am

≫ Next: ANTERO LÄRVÄNEN JA EPÄILYKSEN PIRU

≪ Previous: SYYTTÄJÄ

$

0

0

Meidän suuresti arvostamamme Yle julkaisi tuoreeltaan – jälleen kerran –  silmäkulmanpyyhkimisjutun hylsyn saaneesta turvapaikanhakijasta joka ammuttiin Irakissa. Tavoitteena jutussa oli tietenkin aikaansaada kollektiivista syyllisyyden tunnetta siitä, että Suomi ei tarjoa automaattista elatusta jokaiselle tänne itsensä hilanneelle.

Hotellin respassa ollaan sen verran kyynisiä että alaleuka ei väpätä. Sen sijaan asiasta todetaan, että kun turisti on poistunut Suomesta, niin samalla päättyy myös suomalaisten viranomaisten vastuu turistin turvallisuudesta. Vaikka turisti kuuluisikin tähän nykyaikaiseen ja edistykselliseen turistivyöryyn joka eroaa esmes suomalaisista Las Palmasissa. Suomalainenhan maksaa palveluista ja hyödyttää Las Palmasia. Las Palmasissa oleskellessaan hän on luonnollisesti paikallisten viranomaisten suojeluksessa.

Nykyaikainen edistyksellinen turismi puolestaan pohjautuu siihen, että matkailun kohteena oleva maa ei saa turistilta rahapenniäkään vaan päinvastoin maksaa turistille siitä, että turisti käyttää paikallisia palveluja. Nykyaikaisessa edistyksellisessä turismissa turisti sitten kiittää saamistaan palveluista murhilla, tapoilla, pahoinpitelyillä, ryöstöillä ja raiskauksilla. Joista puolestaan Yle ei ole koskaan kiinnostunut tekemään nyyhkyjuttuja koska tuon väkivallan uhrit eivät edusta ihanaa toiseutta.

Ylen – niin kuin valtamedian yleensäkin – mielestä suomalaisilla on pyhä ja ikuinen velvollisuus huolehtia:

a) Täällä olevista elatusturisteista.

b) Täältä poistuneista elatusturisteista.

c) Tänne tuloa suunnittelevista elatusturisteista.

Mutta tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että valtamedia ei ole viranomainen vaikka se sellainen luulee olevansakin. Ei sen vaatimuksista tarvitse välittää. Niin kuin ennenkin olen todennut, valtamediaa voi verrata voodoo-uskontoon. Se vaikuttaa vain niihin jotka uskovat siihen.

Lisäys samana päivänä: Lämmin kiitos Reijo Koiraalle kunnianosoituksesta. Ryppy & Reikä on Suomen ehdottomasti paras sarjakuva.

ANTERO LÄRVÄNEN JA EPÄILYKSEN PIRU

February 15, 2018, 2:05 pm

≫ Next: PALJASTA PROTESTIPINTAA

≪ Previous: TURISTIT

$

0

0

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen. Olette Huitsinnevadan paikallisradion suorassa unhuman interest-lähetyksessä jossa tällä kertaa vieraanamme on hyvin vaikutusvaltainen kaikenlaisten asioitten taustavaikuttaja jonka merkitys on suurempi kuin uskottekaan. Pinnanmaalainen yleisö ei ole hänestä aikaisemmin juuri kuullut mutta me täällä radiossa olemme saaneet kunnian tutustua häneen jo aikaisemmin. Tervetuloa lähetykseen, Oy Helvetti Ab:n kiertävä järjen valon suurlähettiläs Epäilyksen Piru eli tuttavallisemmin Epi:

- Kiitos, Antero ja miellän suurena kunniana sen, että saan esittäytyä järkeville ja asiallisille pinnanmaalaisille ihmisille. Mehän sinun ja äänimiesten kanssa sinänsä siis tunnemmekin toisemme jo ennestään ja olemme useammankin kerran saunoneetHotelli Yrjöperskeleen ylläpitämässä mainiossa Persaukistenniemen mökkikylässä.

- Ja sinne ollaan luonnollisesti menossa myös tämän lähetyksen jälkeen. Mutta kerrotko Epi ensiksi hieman työsi luonteesta?

- Niin kuin nimenikin jo kertoo, tehtäväni on herättää epäilyksiä. Siis nimenomaan herättää uinuvia ja orastavia sellaisia. Ei luoda niitä tyhjästä. Sellainen olisi toimivaltani ulkopuolella ja linja niin Oy Helvetti Ab:ssa kuin sen kanssa kilpailevassa Yläkerran Firmassa on se, että ihmisellä on vapaus valita, olivat ne valinnat kuinka typeriä hyvänsä. Ja koska tilanne on tämä, pyrin tietysti työssäni ottamaan kontaktia juuri niihin ihmisiin joilla tämä epäilyksen tynkä on jo olemassa. Itse asiassa asiakaskuntaani ei kuulu juurikaan tavallisia pinnanmaalaisia ihmisiä, koska heillä ovat perusarvot jo muutenkin kunnossa ja heidän kohdallaan epäily keskittyy pieniin ja jokapäiväisiin asioihin eikä niitä silloin sanota edes epäilyksi vaan terveeksi harkinnaksi ja lautamiesjärjen käytöksi.

- Eli toimit siis pääosin muualla Suomessa?

- Kyllä. Jokaisella maalla ja kielialueella on tietysti oma epäilyksen pirunsa ja täällä Suomessa ruotsinkielistä väestöä puolestaan palvelee kollegani Hjärnspök.

- Osaisitko kertoa hieman tarkemmin asiakaskunnastasi?

- Pääosin sen voisi jakaa kolmeen erilliseen ryhmään.

- Mikä on ensimmäinen ryhmä.

- No ensimmäinen on se, joka on tietysti työtäni ajatellen se kaikkein hedelmällisin ryhmä eli puhtaat opportunistit. Ja juuri kyseinen ryhmä on sitä kaikkein vaikutusvaltaisinta porukkaa sillä heitä löytyy sekä poliittisesta koneistosta, virkamiehistöstä että osittain mediasta. He tietävät kyllä oikein hyvin sen mitä ovat toiminnallaan saaneet aikaiseksi ja tietävät sen myös olevan omaa kansaansa kohtaan haitallista, vaarallista ja suorastaan rikollista mutta he eivät välitä siitä sillä heitä kiihottaa raha, valta ja asema sekä sitä kautta tietysti kasvojen säilyttäminen. Joten sekä saadakseen  että säilyttääkseen nuo edut he ovat hypänneet kyytiin ja pysyvät federalistisessa ja punavihreässä junassa vaikka suuri osa heistä ei edes usko sen varsinaiseen opilliseen sisältöön. Keskusteluissani heidän kanssaan olen saavuttanut suurta edistystä mutta he eivät uskalla ottaa sitä riskiä että puhkaisisivat omalta osaltaan tuon mammuttimaiseksi kasvaneen paiseen. Heistä ei vain ole siihen. Uskallus ei riitä, koska näiltä ihmisiltä puuttuu kokonaan moraalinen selkäranka. Lisäksi heillä tuntuu olevan tietynlainen yhteinen puolustusmekanismi epäilystä vastaan.

- Minkälainen puolustusmekanismi?

- Uni. Tarkemmin sanottuna painajainen. Hyvin moni heistä näkee usein samaa unta.

- Minkälainen tämä uni on?

- Siinä he elävät tulevaisuudessa ja ovat valtiorikostuomioistuimessa syytettynä. Unessa tuomari alkaa puhua ja hän puhuu heille aina näillä sanoilla:

”Osallisuudesta sekä törkeään maanpetokseen että valtiopetokseen. Osallisuudesta yhteiskunnallista valta-asemaa käyttäen kansalaisten turvallisuuden tietoiseen heikentämiseen ja sitä kautta avunannosta murhiin, tappoihin, ryöstöihin, raiskauksiin ja pahoinpitelyihin. Osallisuudesta yhteiskuntarauhan romuttamiseen. Osallisuudesta yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseen. Osallisuudesta aktiiviseen sananvapauden tukahduttamiseen. Osallisuudesta koululaitoksen muuttamisessa poliittisen propagandan välineeksi. Osallisuudesta oikeuslaitoksen muuttamisessa poliittisen manipuloinnin sekä kansalaisten alistamisen ja hiljentämisen välineeksi. Osallisuudesta kantaväestön muuttamisessa toisen luokan kansalaisiksi. Sekä osallisuudesta ennenäkemättömän typerään ja vaaralliseen etnisen väestörakenteen muutoskokeiluun tuomitaan syytetty kärsimään…”

- ja silloin, ennen kuin tuomari ehtii viimeistellä lauseensa, he heräävät.

- No hemmetti, tuo on aika ovela puolustusmekanismi. Tuon unen jälkeen aito opportunisti kyllä jaksaa taas yhden päivän julistaa että federalismi tarkoittaa laajennettua itsenäisyyttä, monikultturismi on välttämätöntä rikkautta, etninen väkivalta on seuraus suomalaisten vääristä asenteista ja vaikka meitä suomalaisia ei ole olemassakaan niin meillä suomalaisilla on silti päivä päivältä kasvava velvollisuus. Ja ennen kaikkea tuosta unesta saa uutta virtaa pyrkiä kaiken arvostelun kieltämiseen ja mielellään kriminalisoimiseen. Mutta minkäslainen asiakasryhmä se kakkosryhmä sitten on?

- Meidän epäilyksen pirujen keskuudessa heitä kutsutaan nimellä ”mimosat”. Heissä on kaksi yhteistä piirrettä. Ensinnäkin he aivan aidosti uskovat tuohon punavihreään epistolaan eikä mikään – ei varsinkaan faktat – horjuta heidän uskoaan. Toiseksi heidän varsin heikko egonsa rakentuu juuri nimenomaan tuohon punavihreyteen ja ennen kaikkea sen mahdollisimman julkiseen tunnustamiseen. Sen ansiosta he voivat kuvitella olevansa jotain paljon enemmän ja paljon parempaa kuin niin sanottu raappahousukansa, joka muuten elättää nuo mimosat. Jos heidän uskonsa pohja romahtaa, niin heidän egonsa pohja romahtaa myös ja jäljelle jää silloin vain ihminen itse. Joka siinä tilanteessa ymmärtää olevansa nolla kertaa nolla jaettuna nollalla. Näin ollen ymmärtänet, että he ovat hyvin vaikeita asiakkaita. Suurin osa ei edes näe minua ja ne harvat jotka näkevät puolestaan mököttävät, pitävät mykkäkoulua eivätkä suostu minkäänlaiseen keskusteluun.

- Tässä mimosa-ryhmässä on myös tietty alaryhmä joka on kyllä saman tyyppinen mutta se koostuu kokonaisuudessaan virkakoneiston toimistopöytäosastosta. Juuri siitä, jolla ei ole päässään minkäänlaisia omia ajatuksia ja muualta syötetty epistola on sitten heille se ainoa totuus johon uskoa mutta myös heille se saavutettu asema on hyvin tärkeä, itse asiassa välttämätön ja nimenomaan asemaan heidän egonsa pohjautuu. Koska mitään muuta heillä ei ole. Onkin sitten sattuman kauppaa, että kuka sen epistolan heille pääsee syöttämään ja tällaista asiakastyyppiä minulla on ollut asiakkaanani niin kauan kuin on ollut jollain lailla järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Aikanaan heillä oli koppalakit ja nykyään jakkupuku.

- Ymmärrän  että tämä mimosatyyppinen asiakaskunta on sinulle ja kollegoillesi todella haastava. Entäs se kolmas asiakastyyppi?

- Se kolmas niin… se on ongelmallinen… kovasti ongelmallinen… kun siihen ei oikein pääse vaikuttamaan… se vaikutuksen ikkuna kun on niin lyhytaikainen…

- Mitä tarkoitat?

- Tarkoitan aivan tavallisia suomalaisia. Tervejärkisiä sellaisia. Ihmisiä, jotka elävät ihmisiksi ja jotka myös aivan hyvin ymmärtävät, mikä tässä vallitsevassa järjestelmässä on pielessä. Ihmisiä, jotka eivät oikeastaan tarvitsisi epäilyksen pirujen palveluksia. Muussa kuin yhdessä asiassa. He kaikki kärsivät koppipsykoosista.

- Koppipsykoosista?

- Siitäpä hyvinkin. Siis tarkemmin sanoen äänestyskoppipsykoosista. Sanotaan että tommonen tavallinen demareitten, kepun tai kokoomuksen äänestäjä mieltää ja ymmärtää että maan asiat ovat ajettu perseelleen, tietää täsmälleen mikä on perseellään ja haluaa muutosta. Sitten kun tulee vaalit, niin hän menee äänestämään ja äänestää edelleenkin niitä samoja demareita, kepua ja kokoomusta odottaen sitä muutosta jota ei koskaan tule. Jos hän on oikein ärrinpurrillaan niin hän vaihtaa demareista kepuun, kepusta kokoomukseen jne. Ja sitten hän seuraavat neljä vuotta mutisee että kyllä tässä maassa on vaan paljon mälsää tajuamatta että ongelma on juuri hän itse ja hänen äänestysratkaisunsa. Jonka hän sitten seuraavissa vaaleissa jälleen toistaa.

- Kyseinen äänestäjä kyllä mielessään tietää taudin ja tietää lääkkeenkin mutta panee silti kerta toisensa jälkeen käden kuumalle hellalle ajatellen, että josko se ei tällä kertaa polttaisi. Jotain kummaa tapahtuu vaalien toimitsijapöydän ja äänestyskopin välissä ja muuttaa kyseiset äänestäjät hetkeksi tahdottomiksi hallintozombieiksi. Itse asiassa tämän omituisen ilmiön parissa tehdään tutkimusyhteistyötä ylä- ja alakerran firmojen välillä. Kummankin firman parhaat klönttimekaniikan tutkijat ovat selvittämässä tämän arvoituksen syytä mutta tutkimuksen matka on kovin, kovin pitkä.

- Täytyy tämmösenä maan matosena olla kateellinen teidän osaamisellenne ja resursseille. Meillä maan pinnalla kun ei olla oikein kunnolla otettu selkoa edes kvanttimekaniikasta saati sitten klönttimekaniikasta. Ovatko ne muuten samoja tutkijoita jotka yrittävät aukoa feminististä logiikkaa?

- Ei, se on eri porukkaa. Katsos Antero, kun sen feministisen logiikan aukipurkaminen on äärimmäisen vaarallista. Jos se aukeaa liian nopeasti ja suojaamatta se saattaa aiheuttaa vakavan repeämän aika-avaruudessa ja pahimmillaan jopa ympäröivän universumin tuhon. Siksi feminististä logiikkaa tutkitaan erillisessä suojaulottuvuudessa ja sitä tutkivat ylä- ja alakerran tutkijat ottavat suuren henkilökohtaisen riskin. Antilogiikan huolimaton käsittely on nimittäin vielä antimateriaakin vaarallisempaa.

- Täytyypä tässä Huitsinnevadan paikallisradion puolesta esittää lämmin kiitos ja kunnianosoitus noille rohkeille tutkijaenkeleille ja –demoneille jotka tekevät pyyteetöntä työtä ihmiskunnan hyväksi. Mutta kerrotko vielä minkälaisia henkilökohtaisia tuntemuksia työsi sinulle saa aikaiseksi?

- Onhan se aika ajoin kovin raskasta. Tämä kun on kumminkin puhtaasti palveluammatti ja palaute on hyvin harvoin kiitollista. Päinvastoin, suurin osa asiakaskunnastani mieltää minut vitsauksena. Mutta tietyt onnistumisen kokemukset auttavat kuitenkin jatkamaan.

- Epäilyksen Piru, lämmin kiitos  haastattelustanne ja voimia vaativaan ja tärkeään työhönne. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet, sitten jätkät ja Epi Ransittiin ja suunta kohti Lällävettä.

- Tuleehan Ykä myös?

 - Joo, mutta hieman meidän jälkeemme. Kas kun hotellin pitopalvelun velvollisuudet kutsuvat. Hömpstadin voimalaitoksessa vietetään tänään kolmannen väsynytvesireaktorin harjakaisia ja Hotelli Yrjöperskeleeltä on tilattu sinne neljäkymmentä laatikollista tuoretta koppavoituita. Ykä on kuskaamassa niitä sinne.

- Hienoa päästä saunomaan tällä tutulla porukalla. Niin kuin tiedät, että työni kautta ei pahemmin tule tutustuttua kovin inspiroivaan ihmisseuraan. Ei muuta kuin Ransitti käyntiin, suunta saunalle ja paljon tsössiä!

*

Päivän alkaessa jo hieman hämärtymään saapui Persaukistenniemen mökkikylän mökki nro viitosen edustalle Huitsinnevadan paikallisradion Ransitti. Hieman myöhemmin sinne saapui myös vanha UAZ-paku jonka kyljessä luki Hotelli Yrjöperskeles. Mökin saunan piisistä alkoi nousta savu ja pian löylyistä nautti neljä suomalaista ajatusten vastarintaliikkeen miestä, yksi työteliäs ja rehellinen piru sekä maailman ainoa puhuva kiuas.

Saunan viereisessä männyssä korppipariskunta kuulosteli tsössin suhinaa ja hyväntuulista puheensorinaa. Nuo tutut korpit tiesivät että tälle porukalle ei myyty rähinäviinaa. Mökin vesiränneissä kiristyvä pakkanen paukahteli, jäätyneen Lälläveden lahdukan toisella puolella kaakanaparvi säesti saunasessiota pulinallaan ja ympäristön koirat kävivät kuonobookissa kiivasta keskustelua menneen päivän tapahtumista. Epäilyksen Piru tuumasi muille saunojille että on se vaan sentään hyvä, että helvetillisen raskaan työn raatajalle löytyy aika ajoin hyvää seuraa ja paikka missä voi huilata raskaasta työstä…

PALJASTA PROTESTIPINTAA

February 16, 2018, 11:15 pm

≫ Next: JÄTKÄNKYNTTILÄ

≪ Previous: ANTERO LÄRVÄNEN JA EPÄILYKSEN PIRU

$

0

0

Eli ymmärrysharjoitus feministisestä alastomuudesta

Niin kuin lukija on matkan varrella saattanut huomatakin niin meikäläinen on tällainen yli viisikymppinen arvokonservatiivi raappahousujätkä joka ei oikein aina ymmärrä nykymaailman menoa. Sen – ei ehkä niin yllättävän – huomaamisen myötä voidaan mennä erääseen uutiseen ja sen myötä heräävään ihmettelyyn, sottailuun ja tuumailuun sekä jälleen kerran pyrkimykseen ymmärtää.

Uutinenhan on itsessään ihan selkeä ja siinä paha lienee saanut palkkansa eli USA:n voimistelumaajoukkueen entinen lääkäri Larry Nassar tuomittiin tammikuussa 175 vuodeksi vankeuteen kymmenien nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Rankat on vissiin olleet teot kun on tullut noin rankka tuomiokin.

Sitten uutisessa kerrotaan eräästä kyseisen hepun uhrista eli telinevoimistelija Aly Raismanista joka protestoi miehen tekoja näillä sanoilla:

- Käytit väärin valtaa ja luottamusta, jotka minä ja monet muut annoimme sinulle. Olen varma, etten tule koskaan antamaan anteeksi sitä, miten kamalalla tavalla manipuloit ja hyväksikäytit minua.

A vot. Eipä mulla tuohon mitään lisättävää. Ihmisten pitää elää ihmisiksi. Mutta sitten mulla loppuu hahmotuskyky kun kyseinen Raisman jatkaa protestointiaan. Jaa mitenkö? No, alastonkuvilla tietenkin:

Kyseisen voimistelija viestittää Iltalehden komppaamana alastonkuvillaan että ”naisten ei tarvitse olla vaatimattomia ollakseen arvostettuja”. Ei tartte niin. Kai tuo olis muutenkin ymmärretty. Mutta miten tuo alastomuus tuota ideaa painottaa ja tekee vakavammin otettavaksi? Ja mitenkäs, jos joku toinen nainen esiintyy täsmälleen samanlaisessa kuvassa ilman nahkaan tussattua tekstiä ja ilman minkäänlaista feminististä painotusta niin onkos hän sitten puolestaan löyhäpäinen horo joka suostuu siihen että nainen esineellistetään?

Jokainen toimii tietysti tavallaan ja tyylillään ja tämähän ei ole suinkaan ensimmäinen kerta kun naiset protestoivat tasa-arvon ja muitten pitkien sanojen puolesta vähentämällä vaatetustaan. Ja se pistää puolestaan minut miettimään vielä kerran että millä tavoin se nakuna esiintyminen vahvistaa protestia ja saa esitetyt vaatimukset jotenkin vakuuttavammaksi? Kun tästäkin tapauksesta loppulaskussa mulle jäi mieleen vain hyvännäköinen nainen joka esittelee kaunista alastonta vartaloaan. Ei se minusta yhtään valveutuneempaa yksilöä tee eikä saa yhtymään johonkin kollektiiviseen miehiseen anteeksipyyntöön. Samoin kuin ei tee naisten vähävaatteinen protestointi yleensäkään josta pieni potpurri seuraavana:

Väkisinkin mieleen tulee ajatus että onko tässä kyse jostain vakavasti otettavasta protestoinnista vai pelkästä ekshippailusta? Mieleen palaa muistikuva siitä Susan Kurosesta / Ruususesta / Whatever joka ajatteli tekevänsä Matti Vanhaselle jonkunlaisen vastaiskun ja poseerasi niukoissa alusvaatteissa muistaakseni Hymy-lehdessä. Saaden aikaan lähinnä äärimmäisen myötähäpeän.

Onhan meinaan olemassa ihan asiallistakin protestointia, jolla vastustetaan järjestelmää joka on oikeasti patriarkaalinen ja törkeästi naista alistava. Tässä kuvassa eräs teheranilainen nainen vastustaa sitä järjestelmää. Protesti on toimiva eikä tissejä tarvitse asiakseen esitellä:

Hän riisuu julkisesti huivinsa ja saattaa samalla itsensä kuolemanvaaraan. Myös erittäin asiallinen naisten asemaa – vaatteet päällä – puolustava henkilö on tässä:

Eli Ayaan Hirsi Ali. Joka henkensä uhalla puolustaa naisia heitä oikeasti sortavaa järjestelmää vastaan. Ja joka on länsimaisille feministeille sen myötä totaalinen epähenkilö. Kas kun se naista sortava ja puolikuuta palvova järjestelmä onkin feministisen ajattelun mukaan rauhan- ja tasa-arvon uskonto. Ainoa naista sortava järjestelmä on valkoisten heteromiesten rakentama yhteiskunta joka toisaalta on hankkinut naisille paljon paremmat ja ennen kaikkea turvallisemmat olot kuin tuo kyseinen puolikuun palvonta. Länsimaista feminismiä katsellessa päätyy väkisinkin kahteen johtopäätökseen:

a) Se haluaa – turvallisissa ja valvotussa olosuhteissa – uhriutua vain siitä, mikä sille itselleen sopii.

b) Niistä asioista, joissa sen logiikka pettää, se haluaa vaiettavan. Sillä jos niistä asioista laajemmin puhuttaisiin, se saisi länsimaisen feministin näyttämään juuri siltä mitä hän onkin eli vajaaälyiseltä pelleltä.

Niin kuin tuli todettua, niin minä en hahmota nykymaailma ja ehkä tuossa paljaan nahkan esittelyssä on taustalla joku elämää suurempi viisaus jota minä en vaan ymmärrä. Minähän joudun tsuhnan helvettiin joka tapauksessa joten ei minusta tartte välittää. Muistutetaan vielä loppuun Tapio Rautavaaran sanoin että onhan sitä aikanaan suomalaiset miehetkin joutuneet protestoimaan. Ja vielä ihan vaatteet päällä:

JÄTKÄNKYNTTILÄ

February 18, 2018, 8:00 pm

≫ Next: PYLLYTTÄJÄT

≪ Previous: PALJASTA PROTESTIPINTAA

$

0

0

Uusi Suunta osa IV

Naakkamossa, helmikuun 18. vuonna 2039

Naakkamolaisen omakotitaloalueen pihalla oli keski-ikäinen mies ja hänen 12-vuotias tyttärensä Maija. Kello oli kahdeksan aamulla ja Maija auttoi purevassa pakkasessa isäänsä nostamaan Suomen lippua salkoon. Isä naureskeli että on tää Suomen lippu vaan kätevä kun sitä ei oikein pysty nostamaan salkoon väärinpäin. Hän sanoi myös tyttärelleen, että tää on Maija tärkeä juttu tää lippu. Ennen kaikkea se kaikki, mitä se edustaa. Maija piti kiinni lipusta kun isä kiinnitti klipsit ja veti sitten lipun salkoon. Onneksi oli kevyt tuuli joten lippu liehusi ja se oli helpompi viritellä salon kärkeen saakka. Kun lippu oli ylhäällä, isä otti hetkeksi karvahatun pois päästään ja katsoi lippua hiljaisena. Sitten hän sanoi hymyillen Maijalle:

- Mennäänkös vielä käymään liiterissä? Haetaan se illan ohjelmanumero.

Tottahan Maija tuli mukaan. Iskä pilkkoi varsin ohkaisia klapeja ja Maija laittoi ne pulkkaan johon iskä oli laittanut muovipressusta reunukset jolloin pulkka toimi pienenä ahkiona. Sillä oli hyvä viedä klapeja poltettavaksi. Isä kopsautti halkaisemiaan klapeja yhteen jolloin ne päästivät mukavan kuivan kilahduksen ja totesi:

- Otetaan näitä närepuita. Ne on pihkaisia ja paukkuu ja kipinöi sitten illalla mukavasti.

Tokihan Maija oli jo oppinut erottamaan mikä oli närepuuta, mikä koivua, mikä mäntyä ja mikä leppää. Ja mitä kannatti polttaa pesässä ja mitä takassa. Iskä oli opettanut. Nämä näreklapit poltettaisiin illalla kahdessa jätkänkynttilässä mitkä iskä oli laittanut valmiiksi olohuoneen ikkunan eteen. Maijan perheellä asiaa toimittivat kaksi metallista jätkänkynttilän runkoa johon klapit sitten ladottaisiin. Naapureilla Kekkoloilla puolestaan oltiin sahailtu moottorisahalla pari tervaspuista runkoa jätkänkynttilöiksi.

- Ja toi Pensselsson se aina vähän liioittelee. Mutta kyllähän sillä komeat tulet sitten illalla on.

Näin totesi isä hiljaa nauraen. Toinen naapuri Pensselsson oli kova harrastamaan kaikenlaista nikkarointia ja puutyötä. Hän ei oikein osannut elää, jos ei ollut aina ainakin pari rautaa tulessa. Mukava mies hänkin kyllä oli. Hän oli kuskannut takapihalleen ison peltitynnyrin ja laittanut talven aikana kertyneen ylijäämäpuun siihen. Tynnyri oli tullut melkein täyteen. Iskä totesi vielä hymyillen:

- Kyllä toi Pensselsonin tynnyri vähintään hehkuu illalla. Saas nähdä sulaako…

Tänään polteltaisiin jätkänkynttilöitä niin Naakkamossa kuin kaikkialla muualla Suomessa. Maija tiesi minkä vuoksi. Sillä juhlistettaisiin Vapautuksen päivää jolla muistettiin sitä kansannousua joka oli tapahtunut muutama vuosi ennen kuin Maija oli syntynyt. Kansannoususta hänelle olivat kertoneet niin vanhemmat kuin koulun opettajatkin. Kun opettaja oli käynyt läpi kansannousuun johtaneita tapahtumia ja kokonaista aikakautta niin nuoret ja uteliaat oppilaat olivat kyselleet ihmeissään:

- Siis oliko niin, että maan johto oli vapaaehtoisesti luopunut Suomen itsenäisyydestä ja tehnyt siitä jonkun mitättömän liittovaltion maakunnan?

- Ja oliko tosiaan niin, että maan johto oli tieten tahtoen hankkinut maan täyteen vierasmaalaisia ihmisiä elätettäväksi vain siksi että tänne piti saada vierasmaalaisia ihmisiä elätettäväksi? Eihän ne mitään Karjalan evakkoja kumminkaan olleet.

- Oliko ihan oikeasti niin, että vaikka tuo tänne köijätty porukka teki jatkuvasti väkivaltarikoksia suomalaisia kohtaan niin ainoa asia mitä maan johto teki oli ongelman kieltäminen ja asiasta keskustelun muuttamisen rikolliseksi?

- Kuinka tämä yleensä oli mahdollista? Eihän tuollaista voisi nykyään edes kuvitella?

Oppituntia pitänyt koulun rehtori Jarmo Luostarinen oli ollut hetken hiljaa ennen kuin vastasi:

- Ensinnäkin täytyy sanoa, että te nuoret oppilaat esitätte viisaita kysymyksiä. Toisekseen sanon, että nuo kysymykset oltaisiin ennen kansannousua julistettu rikollisiksi. Ja kolmanneksi sanon, että vaikka tuota asiaa on tutkittu yliopistoissakin, niin vieläkään ei olla saatu pitävää vastausta siihen, että miksi tuo kaikki tapahtui. Se on selvää, että maassa joku meni vinksalleen 1990-luvulla. Ehkä jo 1960-luvulla. Kyseiseen kehitykseen – tai taantumiseen – kuului tietysti monia muitakin asioita ja elämänalueita kuin ne, joista te kysyitte. Voidaan sanoa, että päädyimme yhteiskuntaan jossa sairaus oli normitila ja yritys parantaa sairautta nähtiin rikollisena toimintana.

- Joku, se kuuluisa joku sai aikaan tilanteen, että valtaan pääsivät elämästä täysin vieraantuneet ihmiset jotka pakottivat kansan elämään jatkuvasti pahenevassa painajaisessa ja väittivät sitä parhaaksi mahdolliseksi olotilaksi. Mutta mikä se joku oli? Mikä sai tuon kaiken aikaiseksi? Siihen ei ole vieläkään varmaa vastausta. Se, mikä on varmaa, että nykyisin tuollaisen kehityksen varoitusmerkit tunnetaan entistä paremmin. Ja kun ne tunnetaan, ne voidaan estää. Silloin kun minä olen eläkkeellä ja sitten aikanaan tups´ahossa niin teidän vuoronne on estää ne omasta puolestanne. Ja uskon, että tekin tulette onnistumaan. Niin että uusia kansannousuja ei enää tarvittaisi vaan te voisitte keskittyä rakentamaan ja säilyttämään omaa, suomalaista yhteiskuntaamme.

Maija tiesi että iskä oli ollut mukana kansannousussa. Mutta hän ei ollut halunnut hirveästi puhua siitä. Vaikka Maija oli monesti kysynyt hänen jalassaan olevasta arvesta. Työtapaturmana iskä oli sen aina kuitannut mutta tajusihan Maija että luodin jäljiltä se oli. Sitten kun Maija oli täyttänyt edellisenä kesänä kaksitoista vuotta oli isä kertonut:

- Taidat olla jo sen ikäinen että sinulla on oikeus tietää. Minä olin mukana kansannousussa. Naakkamon kansalaiskaartissa. Tai silloinhan me vielä sanottiin sitä suojelukaartiksi. Kansalaiskaarti siitä tuli vasta sitten kun väliaikaishallinto ja sitä seurannut hallitus nimitti kaartit virallisiksi hallituksen yksiköiksi mitä ne ovat vieläkin. Minä olin muitten naakkamolaisten mukana puhdistamassa Radanvarsikaupunkia. Itse asiassa se kävi suhteellisen siististi ja nopeasti. Etnojengit tajusivat että ne ovat saamassa rumasti turpaansa, laskivat aseensa ja suostuivat karkoitukseen ajatellen että koettavat onneaan Ruotsissa jonne ne kuskattiin.

- Entäs tuo arpi? Sinua on ammuttu.

- Ne olivat puolestaan niitä anarkisteja joille silloinen maanpetturihallitus oli antanut aseet ja valtuudet. Anarkomiliiseiksi niitä kutsuttiin. Kamapäissään ne eivät tajunneet tuuliviirin asentoa ja alkoivat ampua. Yhden Mutasen Matin ne saivat hengiltä ja minua osui tuohon oikeaan sääreen. Siihen se loppui se kansannousu minun kohdaltani. Onneksi oli sen verran hyvä tuuri että se luoti meni siististi lihaksesta läpi eikä sattunut sen pahemmin. Toisin kuin sillä Matilla. Se oli kunnon mies.

- Miten niille… anarkisteille kävi?

Iskän kasvoille kohosi varjo ja hän vastasi:

- Niillä ei ollut yhtä hyvä tuuri.

Maija halusi kysyä iskältä vielä Ruotsista. Silloin, kun äiti odotti Maijaa isä oli ollut kansalaiskaartin mukana auttamassa ruotsalaisia joitten maa oli mennyt täyteen kaaokseen. Myös norjalaiset ja tanskalaiset olivat osallistuneet taisteluihin. Sota oli päättynyt niin, että eteläisessä Ruotsissa, tarkemmin sanoen Skånessa oli nyt islamilainen etnovaltio joka pysyi hengissä vain rikkaitten arabimaitten avustuksella. Yhtään ruotsalaista ei siellä enää asunut. Jonkunlainen Gaza potenssiin kolme. Kaikki Ruotsin alueella asuvat etnot oli karkoitettu sinne ja Maija oli lukenut wikipediasta että kuolleita siinä sodassa oli tullut kymmeniä tuhansia.

- Iskä… entäs se Ruotsin juttu… sinä olit sielläkin…

Isän kasvoille tuli vielä synkempi varjo ja hän vastasi:

- No… se oli vähän toisenlainen savotta se… puhutaan siitä sitten kun olet vanhempi.  Mutta ehkä sinun on aika oppia jotakin. Siihen olet jo tarpeeksi vanha.

Isä käveli asekaapilleen jonka avain oli visusti Maijalta piilotettu. Hän aukaisi sen. Sisällä oli pari metsästysasetta ja sitten kaksi muuta asetta jotka hän laittoi pusseihin ja totesi hymyillen Maijalle:

- Lähdetäänkös käymään ampumaradalla?

- Joo!

Äiskäkin tuli mukaan ja ampumaradalla iskä kaivoi asepussistaan esille aseen.

- Tää on RK 72. Tää on iskän kansalaiskaartiase. Alun perin tää on tehty Itä-Saksassa. Semmonenkin valtio oli aikanaan olemassa. Sulle kyllä koulussa opetetaan siitä sitten enemmän. Minä näytän, kuinka tätä käytetään.

Iskä opetti aseen toimintaperiaatteen Maijalle ja se oli yllättävän yksinkertainen. Tietysti ensiksi iskä opetti turvallisuuden. Aseen piippu ei saanut koskaan osoittaa kuin maalitauluja päin.

- Paitsi tietysti vihollista päin. Mutta toivotaan, että sinä et joudu koskaan siihen tilanteeseen. Ja muista, että asetta käsitellään aina, niin kuin se olisi ladattu.

Ampuminen aseella oli helppoa ja Maija sai räiskiä muutaman sarjankin. Sitten äiskä puolestaan kaivoi esille toisen aseen sanoen samalla:

- Nää aseet on se viimeinen lukko jolla me voidaan puolustaa itseämme jos muu ei auta. Onneksi hallintokin sen nykyisin tajuaa ja tukeekin sitä. Ja sen myötä varmistaa, että näitä aseita ei tarvita. Ainakaan enää sisäistä vihollista vastaan. Mutta tämä tässä on puolestaan äiskän kotivara.

Se äidin kotivara oli vanha Nagant-revolveri. Maija opetteli lataamaan sen ja ampui pari rullaa tyhjäksi. Tämän jälkeen isä totesi:

- Jos haluat, niin me voidaan käydä täällä radalla useamminkin.

- Joo!

Maija oli jo aikaisemmin ajatellut että hän kuusitoista vuotta täytettyään liittyisi Kansalaiskaartin pikkulottiin. Mutta siihen oli vielä hieman aikaa. Nyt vietettäisiin Vapautuksen päivää ja se meni Maijalla normaalisti leikkiessä. Hän erosi huomattavasti jostain 2010-luvun ikäisestään esiteinistä sillä hän leikki normaaleja leikkejä ja ennen kaikkea hänellä ei ollut älypuhelinta. Niin kansannousun jälkeinen väliaikaishallinto sekä sitä seuraavat hallitukset olivat tajunneet että alaikäiset olivat alkaneet elää pelottavan syvällä virtuaalimaailmassa ja kieltäneet älypuhelimet alle 16-vuotisilta kokonaan. Maija oli kuullut asiasta historiantunnilla ja ihmetellyt kavereittensa kanssa että minkä ihmeen takia ne heidän ikäisensä lapset olivat kulkeneet koko ajan zombiena se suorakulmio käsissään. Olihan niin paljon muutakin tekemistä.

Iltapäivällä iskä lähti lämmittämään saunaa. Heillä oli omakotitalossaan kyllä myös ihan tavallinen sähkösauna mutta tontilla olevassa ulkorakennuksessa oli vanha puusauna jossa käytiin lähinnä kesäisin. Mutta Vapautuksen päivänä se tuntui jotenkin sopivalta. Pihalle ajoi auto ja sieltä tulivat vieraat. Jääskeläiset. Maija tunsi heidät jo pitkältä ajalta. Jääskeläisillä oli kaksi tytärtä, yksi Maijaa vuotta vanhempi ja yksi vuotta nuorempi ja he olivat tulleet aina juttuun keskenään. Iskä ja Jääskeläisen Pentti paiskasivat pihalla kättä ja katsoivat toisiaan ilmeellä joka kertoi joistain ajoista ja joistain tapahtumista jotka Pentti ja iskä tiesivät mutta joista ei Maijalle oltu kerrottu. Pentti oli ollut iskän mukana niin kansannousussa kuin myöhemmin Ruotsissa ja Pentillä oli poskessaan arpi jonka Maija arveli olevan kranaatinsirpaleen tekemä. Edellisenä kesänä Maija oli ohimennen kuullut osan keskustelusta mitä iskä ja Pentti olivat käyneet saunatauollaan:

- Vaan täytyy sanoo, että se Ruottin savotta jätettiin suotta kesken… olis pitäny hoitaa kerralla loppuun saakka… kun tilanne oli jo hanskassa… mutta sitten ne svedupellet vislasivat pelin poikki… kun olivat ensin rääkyneet meitä apuun…

- Joo… nyt se turpoo siellä Skoonessa ja kun sillä ei tila enää riitä niin se lähtee höökimään taas… eikä se usko kuin lyijyä… ruottalaiset ne näyttää olevan nopeita unohtamaan… hyväuskoiset hölmöt… mutte sen minä sanon kanssa että olis se valtiorikosoikeus voinu pistää muutaman pahimman täältäkin montun syrjälle… onneks ne sentään istuu ne elinkautisensa loppuun asti kumminkin…

- Sukevalla ovat ja mätänevät hjuu… mutta siitä minä olen tyytyväinen että niittasin sen perkeleen takkutukan joka ampui Matin ja haavoitti sinua… törpöltä jumitti vielä pyssy ja se rupes nosteleen tassujaan… laskin sarjan saatanaan… en ole hetkeäkään katunut…

Maija oli ymmärtänyt että nuo jutut eivät olleet tarkoitettu hänen korvilleen. Mutta hänellä vahvistui ymmärrys, että asioita ei voi pitää itsestäänselvyyksinä. Niistä oli usein maksettu raskas hinta. Ja Maijan mielessä kävi että olikohan liian moni ihminen unohtanut sen silloin ennen kansannousua.

Sauna oli lämminnyt ja naiset menivät sinne ensiksi. Maijankin mielestä tässä vanhassa ja kynttilöiden valaisemassa saunassa jossa pesuvesi lämmitettiin padassa oli jokseenkin hieno tunnelma, vaikka ei hän tässä ihan jatkuvasti halunnut käydäkään. Vatipesu oli vähän työlästä vaikka äiskä sen valmiiksi laittoikin Jääskeläisen rouvan kanssa. Mutta niin Maija kuin Jääskeläisen tytöt ymmärsivät, että nyt oli erikoinen päivä. Juhlapäivä jolloin kaikki tehtiin toisin. Vähän niin kuin vanhalla mallilla.

Seuraavaksi menivät saunaan iskä ja Jääskeläisen Pentti. Naiset tekivät sillä aikaa ruokaa. Vapautuksen päivässä ei ollut mitään selkeää kaavaa mitä ruokaa pitäisi laittaa mutta kaikki laittoivat jotain perinteistä suomalaista. Naapurissa Pensselsoneilla tehtiin kuulemma muikkukukkoa. Kekkoloilla väsättiin karjalanpaistia. Mutta täällä tehtiin hirvikäristystä ja perunamuussia. Iskä oli viillellyt jäisen hirvenpaistin lastuiksi ennen saunaan menoaan ja äiskä valmisti ruuan valmiiksi. Tytöt pelailivat sillä aikaa keskenään Mustaa Pekkaa ja Jääskeläisten äiti sanoi että tiedättekös tytöt, tuokin oli kielletty peli ennen kansannousua. Tyttöjä nauratti. Se taisi vähän narrata. Mikä tässä pelissä niin ihmeellistä oli? Miksi ihmeessä se oltaisiin kielletty? Kun tytöt pelasivat, niin Maijan vieressä oli perheen vanha ja viisas labradorinnoutaja Romppanen joka oli hengessä mukana vaikka ei ehkä pelistä kaikkea ymmärtänytkään.

Kun miehet olivat tulleet saunasta ja hirvenkäristys oli syöty kävi iskä ja Pentti ottamassa lipun salosta ja kysyivät sitten Maijalta että haluakkos tulla sytyttämään jätkänkynttilät. Tottahan Maija halusi. Isä lorotti jätkänkynttilöihin sytytysnestettä ja antoi Maijalle sitten rasian myrskytulitikkuja. Jääskeläisen Pentti totesi:

- Ne on muuten nuo myrskytikut yksiä maailman parhaimpia keksintöjä. Jeesusteipin ja sen styroksisen ulkohuussin persreunuksen lisäksi.

Molemmat jätkänkynttilät syttyivät ensimmäisellä yrityksellä ja isä katsoi Maijaa ylpeänä. Naapurissa Pensselson oli sytyttänyt omansa jo hieman aikaisemmin ja tynnyristä roihuavat liekit muistuttivat liekinheitintä. Selvässä laitamyötäisessä oleva Pensselson kävi lisäämässä tynnyriin vielä pari ämpärillistä puurojua ja huusi tulta ruokkiessaan:

- Siel palloit suvakkiloihe perskarvat! Mpähähähää!

Niin Maijan oma perhe kuin Jääskeläiset katselivat jätkänkynttilöitä olohuoneesta. Jätkänkynttilöitä paloi kaikkialla ympäristössä. Aikuiset nauttivat – päivän perinteen mukaisesti – Koskenkorvaa puolukkamehulla. Puolukat oltiin poimittu porukalla viime syksynä ja äiskä oli tehnyt niistä mehumaijassa mehua. Tytöille oli varattu Fazerin sinistä, Fazerin parhaita, pihlajanmarjakarkkeja ja perinteistä sitruunasoodaa.

Ilta kului rauhallisesti ja välillä iskä ja Pentti veivät jätkänkynttilöihin lisää närepuita jotka paukkuivat ja kipinöivät mukavasti. Jossain vaiheessa aikuiset skoolasivat maljojaan ja totesivat:

- Suomelle. Ja sille, ettei koskaan enää. Ei milloinkaan.

Kymmenen aikaan aikuiset aukaisivat television. Suomen kansannoususta ei oltu vielä tehty sellaista elokuvaa kuin Tuntematon Sotilas jota katsottiin aina itsenäisyyspäivänä. Sen sijaan oli tapana,  että Vapautuksen päivänä katsottiin lakkautetun Yleisradion tilalle perustetun Kansalaiskanavan tekemä dokumentti ”Kun kansa vapautti itsensä”. Maijaa alkoi väsyttää ja sen huomasi myös Romppanen joka laittoi kuononsa hänen polvensa päälle ja totesi viisaasti:

- Mrrröölgllöll murr wuff.

- Iskä. Minä taidan mennä nukkumaan.

- No joo, käypä hambapesulla niin minä tulen peittelemään. Vaikka iso tyttöhän sinä jo olet.

Jääskeläisen Pentti totesi puolestaan:

- Taitaa ne meidänkin plikat olla jo petikunnossa. Me aikuiset valvotaan vielä vähän aikaa.

Maija pesi hampaansa ja meni huoneeseensa. Romppanen vahti vieressä kun iskä peitteli hänet ja antoi vielä hyvänyön suukon otsalle. Sitten Romppanen puolestaan antoi vielä perusteellisemman hyvänyönsuukon jossa tuli Maijan naama vielä kertaalleen pestyä. Sitten Romppanen hyppäsi sänkyyn Maijan jalkopäähän, käpertyi kerälle ja totesi vielä:

- Mörlllglgl örr.

Niinhän se oli. Tätä unta ei häirittäisi. Olohuoneesta kuului aikuisten hiljainen puheensorina. He jatkoivat vielä Vapautuksen päivää. Romppanen päästi pitkän koiranhuokauksen ja painoi päänsä Maijan jalkaa vasten. Pian huoneesta alkoi kuulua niin tytön kuin koiran uninen tuhina.

Jatkoa Uusi Suunta-tarinoille

I

II

II½

III

PYLLYTTÄJÄT

February 21, 2018, 2:05 pm

≫ Next: MU ISAMAA, MU ÕNN JA RÕÕM

≪ Previous: JÄTKÄNKYNTTILÄ

$

0

0

Helsingissä, toukokuussa 2019

Pian virkavalansa vannova Suomen uusi pääministeri Touko Aalto istui työpöytänsä ääressä ja kävi läpi lähiaikoina toimintansa aloittavan hallituksen uutta hallitusohjelmaa. Se oli syntynyt melko sopuisissa merkeissä sillä veret seisauttavan vaalivoiton saaneilla vihreillä, vasureilla ja demareilla sekä kiilapoikapuolue RKP:llä oli yhteinen ja suorastaan euforinen tekemisen meininki. Nyt näytettäisiin närhioletetun oletusvärkit niin rasismille, kansallismielisyydelle kuin insinööritodellisuudellekin.

Aalto oli varsin tyytyväinen lopputulokseen. Turvapaikanhakijoille tulisi automaattinen oleskelulupa puhtaana ilmoitusasiana ilman aikaavievää tutkintaa, turhaa maanpuolustusta vähennettäisiin minimitasolle, ekologisesti täysin kestämättömälle haja-asutusaleelle määrättäisiin raskas haitta- ja vittuiluverotus, sekä kaivos- että turveteollisuus ajettaisiin kokonaisuudessaan alas ja energiantuotannossa siirryttäisiin puhtaasti uusiutuvaan vihreään energiaan. Joku alan ammattilainen oli tosin sanonut Aallolle että ei semmosella meiningillä tahdo riittää virtaa edes Turenkiin mutta hallitusohjelman tekijät uskoivat asiaansa ja vain uskollahan oli merkitystä.

Sitten hallitusohjelmaan piti tietenkin lisätä pieniä, mutta oleellisen merkittäviä nyansseja että Suomi vuonna 2023 näyttäisi aivan  toiselta kuin tänään. Siihen työhön Aalto oli päättänyt hankkia parasta mahdollista asiantuntemusta ja asiaa käsittelevän työryhmän johtajana oli toiminut saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Itse asiassa Lennipirkitta olisi täällä aivan hetken kuluttua sillä hänellä olisi tapaaminen innokkaasti virkakautensa alkua odottavan pääministerin kanssa. Ovikello soi sekunnilleen sovittuna ajankohtana. Lennipirkitta ei ollut koskaan myöhässä eikä koskaan etuajassa. Hän oli paikalla juuri silloin kuin piti. Niin kuin se harmaa velho siinä fantasiakirjassa. Touko kutsui Lennipirkitan sisälle ja sanoi leveästi hymyillen:

- Hei Lennipirkitta, istu, ole hyvä. Haluaisitko jotain?

- Ei kiitos. Näin on hyvä.

Aalto kävi läpi Lennipirkitan luomaa muistiota ja totesi sitten:

- Tää on kuule silkkaa rautaa. Lähes kokonaisuudessaan. Mutta…

- Mutta mitä?

- No tää pyllytysjuttu. Tää ei mulle oikein auennut. Siis tarkoitatko tosiaan niin, että valtiolle, kuntiin ja NGO-organisaatioihin palkataan huomattava määrä naispuolisia yhteiskuntatieteitten maistereita joitten tehtävänkuva koostuu siitä, että ne kerran tunnissa viiden minuutin ajan vetävät hameen korviin ja näyttävät työpaikalla paljasta persettä?

- Totta kai tarkoitan. Luulitko että vitsailin? Näytänkö minä henkilöoletetulta jolla on huumorintajua?

- Mutta kun tää ei mulle oikein aukee…

- No sinulta on jäänyt tietysti ehdotuksen taustoitus lukematta. Pyllyttäminenhän on ikivanhaa suomalaista perinnettä joka pohjautuu jo keskiaikaiseen uskoon naisen ikiaikaisesta vitun maagisesta voimasta. Naisen sukupuolielimellä on valtava seksuaalinen feminiininen energia jota se säteilee ympäristöön. Nuo pyllyttäjät ovat aikanaan olleet hame korvissa peltojen reunoilla suojaamassa manttaaleja pedoilta ja taudeilta. Tässä vain otetaan vanha perinne uusiokäyttöön.

- Onhan aivan selvää, että tällaisen positiivisen seksuaalisen energian jakaminen ilman muuta parantaa sekä ilmapiiriä että työssä jaksamista myös nykyajan pelloilla eli meidän näkövinkkelistämme katsottuna toimistoissa. Ja niin kuin tiedät, niin nykyinen feminismi on muutenkin hyvin vittukeskeistä. Kysy vaikka Ajatushautomo Vi… eiku siis Hatulta. Kyseessä on aivan luonnollinen ja välttämätön askel siirryttäessä aina vain feministisempään yhteiskuntaan. Sitä paitsi kyseessähän on myös feministinen ekshippailu ja sehän on aina vakavasti otettava protesti konservatiivisia ja patriarkaalisia arvoja kohtaan.

- Jos taas mietit sitä että miksi työsessiot ovat vain viisi minuuttia pitkiä, niin sinun tulee ymmärtää, että suojelevan ja voimauttavan seksuaalienergian jakaminen suurelle ihmisjoukolle on huomattavasti raskaampi työtehtävä kuin joku tylsä fyysinen suorittaminen. Siinä tarvitaan palautumisaikaa. Ja tehtävään valitan vain sopivalla tavalla yliopistokoulutettuja naisia koska heidän seksuaalienergiaansa ei mikään viettelevä epäilyksen piru ole päässyt vääristämään.

Aalto mutruili hieman suutaan ja totesi sitten:

- Niin no tietysti… eihän tuleva hallitus millään muotoa vastusta mitään, mikä edistää feministisen yhteiskunnan luomista mutta vähän tää mietityttää silti…

- Ota huomioon että kyseessä on myös työvoimapoliittinen näkökulma. Mehän olemme kyllä tarkkailleet sitä, mitä suorittavalla tasolla ajatellaan asioista ja olemme tehneet siellä myös hieman pyllygalluppia ja reaktio on ollut yllättävän myönteinen.

- Tässä kun ei ole lehtihenkilöoletettuja paikalla niin mietin ääneen, että kuinka hemmetissä se voi olla mahdollista?

- Hyvin yksinkertaista. Suorittavalla taholla todettiin että kun ne akateemiset suojatyöllistetyt tänne työpaikalle köijätään kumminkin, niin tulkoot sitten pelkästään näyttämään persettään. Silloin he eivät tunge kärsäänsä varsinaiseen työhön. Muuten niistä tehtäisiin taas joitain projektikoordinaattoreita, monikulttuurisuusasiantuntijoita, sosiokulttuurisia tasapainottajia, kulttuuriluotseja ja muita pitkiä sanoja joitten vaikutus varsinaiseen työhön on parhaimmillaankin plusmiinusnolla ja yleensä joko haitallinen tai ihan helvetin haitallinen.

- Ymmärrän. Ja sinä varmaan ymmärrät, että tuota äsken sanomaasi et ole koskaan sanonut ja jos joku sitä väittää niin kiistät sen kategorisesti ja syytät väittäjää vihapuheesta. Ja tuon kyselyn sekä tulokset, analyysi että raakadata täytyy välittömästi tuhota. Sitä ei saa missään nimessä päästää julkisuuteen. Siitähän joku voisi tehdä johtopäätöksen että julksen sektorin ylemmissä kerroksissa on roppakaupalla täysin turhaa väkeä.

- Äläpäs Touko opeta äitiäsi naimaan. Minä olen ollut näissä rullissa huomattavasti kauemmin kuin sinä ja tiedän kuinka tällaisten asioitten kanssa menetellään. Totta kai se tutkimus on jo hävitetty. Se muuten jäi sanomatta että me olemme ehtineet puhua pyllyttämisprojektista myös ruotsalaisten kanssa ja siellä asiaan on suorastaan ihastuttu. Kävi meillä miten kävi niin ruotsalaiset aloittavat pyllyttäjien palkkaamisen viimeistään ensi vuonna. Ja he laajentavat tätä meidän perusideaamme vielä etnisen ja queerdiversiteetin suuntaan. Me sen sijaan tyydymme vielä ihan puhtaasti feminiiniseen pyllyttämiseen.

- Etnisen ja queerdiversiteetin suuntaan? Jos nyt annan hieman mielikuvitukseni vaeltaa, niin tarkoittaako tuo sitä, että esmes kuninkaanlinnan pihalla joku isokokoinen neekerijätkä joka mieltää olevansa miesoletetun sijasta ottiatuota-oletettu nostaa hameen ilmaan, pyllistää, roikottaa kassejaan kohti kuninkaallisia ja tällä tavoin jakaa kuningashuoneelle queerseksuaalista etnoenergiaa?

- Juuri niin! Eikö olekin ihanaa! Ja ymmärtänet kai, että meidän on saatava oma pyllytysprojektimme alkuun ennen ruotsalaisia. Muutenhan meitä syytetään vain vesitetystä plagioinnista.

Tuleva pääministeri Aalto raapi hieman partaansa ja kysyi sitten melko vaisulla äänellä:

- Mutta… kun asiaa miettii… niin onko tuossa loppulaskussa kuitenkaan mitään järkeä?

- Järkeä? Voi hyvä Touko, kai sinä ymmärrät että kun sinä tähän punavihreään kapearaiteiseen junaan aikanaan hyppäsit niin sinä silloin myös hylkäsit pysyvästi kysymyksen ”onko tässä mitään järkeä”. Ei näillä raiteilla ole kysymys mistään järjestä vaan hyvistä ja tiedostavista fiilareista. Jotka raappahousukansa maksaa, maksaa ja maksaa aina uudestaan.”Vaadi mahdottomia. Kun saat sen, vaadi lisää.”

Tässä vaiheessa tulevan pääministeri Aallon ilme paljasti hänen miettivän että minkähänlaista se olis ollutkaan joku vaikkapa täysin epäpoliittisen parturin elämä Joensuussa. Sitten hän totesi:

- Entäs jos minä kuitenkin kieltäydyn?

- Siinä tapauksessa tuon pyllytyssuunnitelman sisältö vuotaa välittömästi julkisuuteen. Samoin kuin se, että sinä sanoit feminismin etenemiselle ei. Ja sitten saat vastaasi sellaisen feministisen joukkorääkymisen että pitele ja varjele. Yritä vaan alkaa totutella siihen faktaan että keksivät feministit mitä tahansa, ihan-mitä-tahansa, niin uusi punavihreä hallitus näyttää sille joka kerta vihreää valoa koska sen on kertakaikkiaan pakko tehdä niin. Eihän se muuten olisi punavihreä hallitus.

- Tuota… paljonkos sinä niitä pyllyttäjän virkoja olit ajatellut?

- Tuhannen kappaletta. Ainakin näin alkuun.

- No… pannaan sitten kerralla pari tuhatta. Ainakin näin alkuun.

Kiitokset inspiraatiosta Qroquius Kadille ja Toiselle professorille. Ja tuota uuspyllytystä on ainakin Helsingissä jo kertaalleen kokeiltu.

MU ISAMAA, MU ÕNN JA RÕÕM

February 23, 2018, 2:05 pm

≫ Next: JOTAIN IHAN MUUTA L

≪ Previous: PYLLYTTÄJÄT

$

0

0

Tasan sata vuotta sitten Viron kansa otti oman elämänsä ohjat omiin käsiinsä ja julistautui itsenäiseksi. Voi varsin perustellusti sanoa, että satavuotisjuhliaan viettävät virolaiset ymmärtävät itsenäisyyden arvon paremmin kuin ainakin Suomen poliittinen eliitti ja sen kanssa käsi kädessä kulkeva valtamedia. Viron historian synkkiä vaiheita on turha käydä tässä läpi sillä lukijat tietävät ne muutenkin. Noitten synkkien vaiheitten jälkeen niin Virossa kuin entisen itäblokin alueella yleensäkin ollaan opittu että ulkoa väkisin tuodut ideologiat ja ihmiset eivät välttämättä ole siunaukseksi.

Eletään toivossa että tämä valtioitten talousliittona ihmisille myyty ja liittovaltiohirviöksi osoittautunut EU hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Jos hajoaminen jostain alkaa, niin se alkaa Itä-Euroopasta jossa Euroopan toivo tällä kertaa sijaitsee. Lämpimimmät onnittelut niin Viron kansalle kuin valtiollekin. Ja sitten sama viroksi. Ehkä Soomepois Eestist osaa kääntää ja välittää terveiset eteenpäin.

JOTAIN IHAN MUUTA L

February 25, 2018, 2:05 pm

≫ Next: HYVÄT, KALJUT JA RUMAT

≪ Previous: MU ISAMAA, MU ÕNN JA RÕÕM

$

0

0

Eli pikku-Ykä ja erään aikakauden rähinät nuoren kekkoslovakialaisen näkövinkkelistä

No hemmetti. Tässähän on vuorossa jo viideskymmenes jotain ihan muuta-juttu ja varsinaisten kirjoitusten määräkin lähentelee jo tuhatta. Aika kuluu kuin liikaa viritetyn mopon takarengas. Mutta itse asiaan. Jokaisella meillä on tietty ikävaihe jolloin siirrytään aivan pienestä lapsuudesta siihen tajuamisen tilaan että maailma taitaakin olla varsin paska paikka ja täynnä paljasta pahantekoa. Näin oli aikanaan myös kuuliaisella kekkoslovakialaisella eli pikkuisella Ykällä.

Nämä havainnot tapahtuivat tietysti 1970-luvulla ja sanotaanko vuonna 1991 syntyneellä ihmisellä se havainnon ja havahtumisen aika ovat tietysti toisenlaisia samoin kuin kokemukset. Mutta käydään hieman läpi näitä pikku-Ykän huomaamia tapahtumia ja nimenomaan siitä lähtökohdasta miten se eräs Perskeleen räkänokka näki ne silloin aikanaan, luonnollisesti Ylen uutislähetysten ja Maakuntalehden opastamana. Silloinhan ei mitään muuta tiedon lähdettä ollutkaan. Paitsi tietysti pitkässä juoksussa sitten kirjasto, josta löytyi myös aikanaan se ns. toinen näkökulma. Luettavissa, mutta ei kovin mainostettuna.

Vaikka Ykä syntyi jo 1960-luvulla niin sen ajan kuuluisat tapahtumat ovat vielä jääneet tajunnan ulkopuolelle ja niistä on tullut luettua vasta myöhemmin. Kuuban kriisi ja Kennedyn murha tapahtuivat jo ennen syntymää. Siihen kuuluisaan kysymykseen ”missä olit kun JFK ammuttiin” saattaa Ykä vastata että ”en ollut edes pilke isäni silmäkulmassa”. Kuuden päivän sota sekä Tshekkoslovakian miehitys jäivät myöskin huomiotta ikään liittyvistä varsin perustelluista syistä. Harvemmin sitä kolmevuotias sellaisia asioita pistää pahemmin merkille ja vielä vähemmän kommentoi. Kun ei vielä mistään mitään ymmärrä.

Ensimmäinen varsinainen havainto maailman tapahtumista (yhdessä trait-trait-trallallaa Kasperin myötä) tuli pikku-Ykälle jo joskus aivan 1960-luvun lopulla kun Perskeleille ostettiin mustavalkoinen televisio ja sen myötä Ykä tajusi että oli olemassa sellainen asia kuin Vietnamin sota. Tosin siinä alkuvaiheessa Ykälle ei oikein selvinnyt että mikä kumma on Vietnam ja mikä on sota. Sitten kun siirryttiin 1970-luvulle, niin uutisista Ykälle annettiin ymmärtää että semmonen iso ja voimakas maa kuin Yhdysvallat piruuttaan miehittää sellaista pientä ja paljon heikompaa maata kuin Vietnam joka sijaitsee kaukana Aasiassa. Sitten uutisista aikanaan sai kuulla, että ne jenkkisotilaat saivat kuokkaansa, ottivat ritolat Vietnamista ja sankarilliset vietnamilaiset vapauttivat maansa.

Joskus myöhemmin kävi ilmi, että eihän se ihan sillai mennyt ja Yhdysvallat itse asiassa tuki Etelä-Vietnamin hallintoa joka puolestaan pyrki estämään kommunistisen Pohjois-Vietnamin miehitystä. Millään muotoa pulmunen ei se Saigoninkaan hallinto ollut ja paljasta pahantekoahan se rähinä toki oli puolin ja toisin. Niinhän ne sodat tuppaavat olemaan ja kun mukana on vielä sisällissotaelementti niin pahantekoa on tuplaten. 1980-luvun lopulla tuon onnistuneen miehityksen/vapautuksen seuraukset näkyivät Suomessakin kiintiöpakolaisina maahan tulleina ns. venepakolaisina jotka olivat ottaneet maastaan ritolat kommunistihallituksen vainojen vuoksi. Vietnamin sodan viimeinen jälkinäytöshän muuten nähtiin Suomessa vuonna 1994 kun ennen Ilmestyskirja Nyt-elokuvan lähetystä (joka ei muuten ole sotaelokuva vaan ennemminkin happoelokuva) Ylen kuuluttaja Tutteli Hammerman pisti propagandaa parhaaseen Reporadion malliin. Silloin Hammerman sai potkut. Nykyisin hän todennäköisesti saisi mitalin ja kutsun linnan juhliin.

Mutta se Vietnamin sota siis jäi vähän sillai sumuun. Ei alle kymmenvuotiaalta voi liikoja vaatia. Se ensimmäinen varsinainen rähinä joka jäi mieleen oli se Münchenin olympialaisten terrori-isku vuonna 1972. Isä-Perskeles tiivisti sen hyvin osuvasti toteamalla että ”menevät perkeleet aseettomia ampumaan, tyhjähousut paskat”. Kun pikku-Ykä seurasi Ylen uutistuotantoa niin hänelle hahmottui tilanteenkuvaksi se, että oli olemassa maa nimeltä Israel jossa oli joskus aikanaan asunut israelilaisia jotka sitten oltiin ajettu sieltä joskus hyvin kauan aikaa sitten pois, joita sitten kakkosrähinässä lahdattiin Saksassa oikein urakalla ja sen takia ne menivät sinne Israeliin takaisin ja sitten oli arabeja joita sanottiin palestiinalaisiksi jotka puolestaan halusivat ajaa ne israelilaiset mereen mutta kun varsinainen sotilaallinen hauis ei riittänyt niin ne tekivät niitä terrori-iskuja.

Samaan kategoriaan kuului se seuraava rähinä eli Jom Kippur-sota vuonna 1973. Yle uutisoi sodasta ja Ykä oli Israelin puolella ihan sen takia kun kyseinen poijjaankloppi oli oppinut jo Suomenkin sotahistoriaa ja silloinhan oli selvää että jos ylivoimalla hyökätään heikomman kimppuun niin silloin sen heikomman puolella pitää vaan kertakaikkiaan olla. Pikku-Ykälle jäi kyllä virallisesta uutisoinnista mieleen se, että olis noinniinkuin pitänyt olla niitten arabien puolella kun ne oli niitä arabisosialistisia yhteiskuntia silloin ja sitä myötä Neuvostoliiton liittolaisia ja Neuvostoliitto oli se rauhan valtakunta kumminkin ja Neuvostoliiton liittolaisia piti tukea. Vanhempi Ykä miettii että tiedostavissa piireissä tuo linja toimii vieläkin ihan puhtaana muotina sen kummemmin asiaa miettimättä vaikka se Rauhanvaltio kuukahti jo aikaa sitten. Vaan hittoakos niitä kerran päätettyjä näkemyksiä muuttamaan vaikka ne pohjautuisivat johonkin jota ei ole enää aikoihin ollut. Asenteet on määritelty, niitten päälle on sivelty kaksitoista kerrosta lakkaa ja siihen ne sitten jäävät maailman tappiin.

Perskeleille kyseinen sota vaikutti lähinnä siten, että ennen kyseistä sotaa harrastetut sunnuntaiajelut uutuudenkarhealla Toyota Corollalla loppuivat kun bensan hinta nousi urakalla. Sillä oli jotain tekemistä sen käydyn sodan kanssa joskaan Ykä ei ollut ihan varma että millä tavalla mutta ne mukavat ajelut loppuivat kumminkin. Perkeleen… no… ne jotkut…

Välihuomautus: Yleisurheilun Rooman EM-kisat vuonna 1974

Kekkoslovakialainen yleisurheilu saavutti ehkä suurimman huippunsa Rooman EM-kisoissa vuonna 1974. Suomihan sai silloin kaikkiaan neljä kultaa, yhden hopean ja viisi pronssia. Kisoja katseltiin Perskeleilläkin urakalla ja kaikkein parhaiten jäi mieleen Pentti Kahman kultamitali kiekonheitossa. Meinaten, eräs elämää suurempi hahmo eli ruotsalainen kiekonheittäjä Ricky Bruch oli ennen kisaa naureskellut Kahmasta että mikäs jätkä tuokin oikein on. Bruch jäi kisassa kolmanneksi eikä tullut edes palkintojenjakoon kun miestä vitutti ihan på svenska.

Välihuomautus päättyy.

Se seuraava rähinä mikä jäi pikku-Ykän mieleen oli sitä samaa lähi-idän rähinää kuin aikaisemmatkin. Eli Libanonin sisällissota. Koska pikku-Ykä oli virallisen tiedonvälityksen varassa niin pikkusen pojan mieleen jäi lähinnä käsitys avohärdellistä josta ei oikein ottanut selvää että kuka tappeli ketä vastaan ja mistä mahdollisesta syystä. Toki Yle noudatti jo silloin yleisdemokraattista linjaa ja kertoi laajalti Tel al-Zaatarin verilöylystä jossa kristityt libanonilaiset teurastivat muslimeja. Se, mikä selvisi Ykälle vasta kauan aikaa myöhemmin oli se seikka josta Ylemme ei vieläkään kerro eli jos missä tahansa maassa islamilaisten määrä kasvaa yli kriittisen pisteen, niin tappaminen alkaa. Ja sen aloittavat nimenomaan islamilaiset.

Hieman vähemmälle huomiolle jäi Chilen vallankaappaus vuonna 1973, vaikka virallinen media kyllä jatkuvasti muistutti siitä, kuinka hirvittävä Augusto Pinochetin sotilashallinto oli. Näin jälkeenpäin ajateltuna voi vanhempi Ykä todeta että pitihän se paikkansa, mutta se jää ikiajoiksi selvittämättä estikö Pinochet tekemällään pahalla vielä suuremman pahan. Joka tapauksessa näitä chileläisiä vasemmistopakolaisia tuli Suomeenkin ja jopa Ykän kotikuntaan Nyhtänköljään yhden perheen verran eikä heistä ollut kenelläkään mitään pahaa sanottavaa. Johtunee siitä että tulivat oikeasta vaarasta ja ennen kaikkea elivät ihmisiksi.

Toinen samaan aikaan käyty rähinä, mikä ei Ykälle oikein selvinnyt oli se ns. Pohjois-Irlannin konflikti. Pikku-Ykä yritti pähkäillä tilannetta. Oli siis Pohjois-Irlanti, joka kuului Englantiin. Tai valtioon nimeltä United Kingdom, mutta Englanniksihan me möllit sitä sanottiin. Sen lisäksi kyseinen Pohjois-Irlanti (varsin luonnollisesti) sijaitsi fyysisesti Irlannin saarella. Josta puolestaan suurin osa kuului itsenäiseen Irlantiin. Ja nimenomaan siellä Pohjois-Irlannin puolella tappelivat englantilaiset protestantit ja irlantilaiset katoliset. Jotka siis asuivat siellä Pohjois-Irlannissa. Ja sitten oli se IRA joka oli kommunistinen ja sitä kautta siis ateistinen mutta joka siitä huolimatta oli niitten katolisten puolella. Minkä asian logiikka ei oikein Ykälle auennut. Joka tapauksessa nimenomaan se IRA teki terrori-iskuja. Ja tekiväthän niitä ne brittimieliset protestantitkin.

Niin Libanonin kuin Pohjois-Irlannin tilanteen pohjimmaiset syyt eivät silloin Ykälle oikein auenneet mutta ne konfliktithan aikanaan päättyivät ja Ykä tuumasi molempien konfliktien osapuolten todenneen jossain vaiheessa että ei meitä vaan huvita enää. Toinen porukka puolestaan jota huvitti mutta jolla ei ollut juurikaan kansalaisten tukea (mutta oli puolestaan Rauhanvaltion tuki) olivat vasemmistoterroristit Länsi-Euroopassa, erityisesti Länsi-Saksan RAF joka tuli kuuluisaksi saksalaisen teollisuusjohtajan Hans-Martin Schleyerin kidnappaamisesta ja murhaamisesta.

Kaikkein eniten nämä terroristit tulivat kekkoslovakialaisten tietoisuuteen kun puolestaan arabiterroristit kaappasivat vuonna 1977 Lufthansan lennon ja vaativat että RAF:n terroristeja vapautettaisiin. Yritys meni ns. vituiksi sillä länsisaksalainen erikoisyksikkö GSG-9 (joka oltiin perustettu Münchenin terrori-iskun jälkeen) vapautti panttivangit Mogadishossa tappaen kolme terroristia neljästä. On puhuttu, että iskussa oli mukana myös brittien SAS:n jäseniä jotka käyttivät operaatiossa käytettyjä flashbang-kranaatteja. Joka tapauksessa pikku-Ykäkin sai tietää, että epäonnistuneen yrityksen jälkeen Stammheimin vankilassa elinkautistaan lusineet terroristit Andreas Baader, Jan-Carl Raspe ja Gudrun Enslin tappoivat itsensä. Irmgard Möller yritti mutta epäonnistui. Kuolleita jäi tuskin kukaan pahemmin Suomessa kaipaamaan muut kuin suomalaiset kulttuurikommunistit. Näin jälkeenpäin Ykälle on hahmottunut se, että todelliset kulttuurikapinalliset Kekkoslovakiassa olivat Hurriganes ja Sleepy Sleepers.

Terroristeista pikku-Ykälle jäi mieleen myös baskien järjestö ETA eli Euskadi ta Askatasuna (Baskimaa ja vapaus) joka sai Ykän ajattelemaan että kyseessähän on kumminkin yhdellä alueella asuva omaa, espanjan kieleen nähden täysin erillistä kieltä puhuva porukka joilla olisi jopa ihan oikea mahdollisuus saada itsenäinen valtio pystyyn. Eihän se onnistunut ja Espanjahan on nykyisinkin kunnostautunut itsenäisyyspyrkimysten tukahduttamisessa. Mikä saa tämän vanhan Ykän miettimään että oliskos kuitenkin niin, että Espanja onkin Kastilia ja sen alusmaat?

Vanhempana miehenä Ykä on myös miettinyt sitä, että muuttuuko terrorismi jossain vaiheessa ammatiksi? Mitä tekee terroristi kun rauha syttyy? Mitä sellaisia taitoja hänellä on, mitä rauhaa elävässä yhteiskunnassa tarvitaan? Räjähteitten kanssa pelaava panostajakin tekee työnsä hieman eri periaatteella kuin ihmisiä räjäyttävä terroristi.

Palataan vuoteen 1974 ja kahteen tapahtumaan jolla oli hieman henkilökohtaistakin vaikutusta pikku-Ykään. Toinen oli tietysti poikkeuslaki jolla Urho Kekkosen valtakautta jatkettiin neljä vuotta ilman vaaleja. Sinänsä asia ei vaikuttanut Ykän elämään muuten kuin että toi turvallisuuden tunteen kun tuttu ja turvallinen Urkki jatkoi virassaan. Tosiasiassahan siinä yksi kaljupäinen jätkä käveli koko valtiojärjestyksen yli ja betonoi diktaattorin asemansa. Mutta eihän me suomalaiset siitä valitettu eikä edes ymmärretty miksi olis pitänyt valittaa. Meillähän oli hyvä olla Urkin alamaisina.

Toinen asia puolestaan oli Kyproksen miehitys, jolloin siis Turkki valloitti Kyproksen turkkilaisen pohjoisosan. Asian taustat eivät pikku-Ykälle oikein auenneet eikä niitä tullut niin kaiveltuakaan mutta mielenkiintoa asiaan nostatti se, että serkkupoika palveli alueella YK-joukoissa. Helsingissä sitten saarelta palannut serkku soitti radiomankalla c-kasetille äänittämäänsä tykistökeskitystä ja näytti keräämiään kranaatinsirpaleita. Nuo pienet muistot saivat pikku-Ykään aikaiseksi tv-kuvaa huomattavasti suuremman vaikutuksen. Piru vie, nuo asiathan taisivat tapahtua ihan oikeasti. Mitähän helvettiä nuo isot ja ilkeän näköiset sirpaleet tekisivät jos ne tulisivat suolille? Samalla mielessä pyöri ajatus että toivottavasti tänne ei tule koskaan tuollaista ettei oma isä joutuisi sotaan.

Toinen välihuomautus: Vuonna 1975 maailmaan syttyi rauha ja sen sai aikaan ETYK ja ennen kaikkea se, että meidän Urkki löi maailman johtajille nyrkkiä pöytään ja totesi että nyt loppuu tuo tyhjänaikainen rähjääminen. Näin ainakin Yle meille kekkoslovakialaisille kertoi. Eihän se sitten jatkossa ihan niin mennyt. Ykä oli kumminkin löytänyt paikallisen snagarin mahtavan lihapiirakan joka ei saanut ehkä aikaan maailmanrauhaa mutta ainakin Ykälle hetkittäisen henkisen rauhan. Se oli sentään jotakin pysyvää ja lihikset siihen aikaan täyttä evästä.

Toinen välihuomautus päättyy.

Niistä 1970-luvun rähinöistä Ykä muisti myös Afrikan siirtomaasodat joista Yle mielellään kertoi. Erityisesti kerrottiin Angolan, Mosambikin ja Rhodesian sankarillisista sisseistä jotka sitten vapauttivat maansa valkoisista rasistisista siirtomaaisännistä. Kekkoslovakialainen media ei kyseenalaistanut afrikkalaisten vapautumispyrkimyksiä millään muotoa, joskin sitten muutama vuosikymmen myöhemmin on käynyt ilmi että kyseiset maat olisivat saattaneet pärjätä siirtomaina huomattavasti nykyistä paremmin. Nykyinen Yle ei oikein jaksa asiaan paneutua eikä rhodesialaisten ja etelä-afrikkalaisten valkoisten maanviljelien murhaaminen sitä oikein kiinnosta. Se kun ei ole utopian mukaista uutisointia. Ehkä tilanne on niin että tylysti sanottuna neekerivaltioille piti antaa mahdollisuus hässiä neekerivaltioitten asiat vituralleen niin että neekerivaltioitten kansalaiset kärsisivät siitä mahdollisimman paljon ja länsimaiset liberaalit voisivat sanoa että täähän meni just niin kuin sen pitikin mennä. Pidetäänhän ne kumminkin kehitysavulla hengissä.

Jos rähinöistä puhutaan, niin se kaikkein tärkein 1970-luvun rähinä oli tietenkin se rähinä joka jäi rähisemättä. Eli se kolmas maailmansota. Jopa pikkuselle Ykälle oli käynyt selväksi että oli olemassa termi M.A.D. joka ei tarkoittanut suinkaan amerikkalaista ja suomeksikin käännettyä huumorilehteä vaan se tarkoitti ”mutual assured destruction” eli molemmin puolin varmistettu tuho ts. ydinsotaa ei voittaisi kukaan vaan se päättyisi totaaliseen molemminpuoliseen pääpukareitten (ja siinä sivussa muittenkin, niin kuin Suomen) tuhoon. Tätä ydinsotaa pelättiin 1970-luvulla ihan oikeasti ja varmaankin myös perustellusti. Samoin pelättiin sitä että Suomen itäpuolella sijaitseva Rauhanvaltio tulee ja miehittää Suomen. Se pelko eli ajatusten taka-ajalla koko ajan. Olihan silloin 1970-luvulla ollut puhetta (neuvostoliittolaisten aloitteesta) että Suomi ja Neuvostoliitto pitäisivät yhteisiä sotaharjoituksia. Nehän torpattiin ja yhtälön suurin sankari lienee ollut kenraali Lauri Sutela. Sinänsä tuo pelko osattiin laittaa ajatusten taka-alalle ja elettiin turvallisessa Urkin komennossa.

Nämä pelätyt uhkakuvat niin ydinsodasta kuin neuvostomiehityksestä jäivät onneksi tapahtumatta ja pikku-Ykä jolla alkoi jo munakarvat kasvaa ja mielenkiinto tyttöjä kohtaan kasvaa vielä enemmän  kiinnitti huomionsa seuraavaan rähinään eli siihen, että Vietnam meni ja valtasi Kambodzhan. Valtaus sai aikaan pakolaisaallon ja nälänhädän joka oli suuri uutinen joka puolestaan sai aikaan suurta tiedostavaa humanistista euforiaa mutta vasta ajan kanssa kävi selville että Kambodzhan kommunistinen hallinto oli niin sairas että se hakkasi mielettömyydessään jopa Stalinin ja Maon. Tappaen muutamassa vuodessa noin neljäsosan väestöstään. Eli yhtälö nopeasti: kommunistinen despoottivaltio Kambodzha joka oli kommunistisen maan Kiinan tukema joutui vallitsevaan tilanteeseen ja rajariitoihin vittuuntuneen kommunistisen Vietnamin miehittämäksi ja sitä Vietnamia puolestaan tuki kommunistinen Neuvostoliitto. Kyseisen hässäkän takia tuli pakolaisaalto Thaimaan puolelle ja sitä oli kertakaikkisen hankala selittää kapitalististen länsimaitten syyksi.

Sitten siirryttiin vuoteen 1979 jolloin Kiina, joka jostain syystä oli tukenut Kambodzhan punaisia Khmerejä vaikka aivan varmasti tiesi mitä siellä tapahtui päätti kostaa Vietnamille sen, ettei se ymmärtänyt paikkaansa syrjäyttäen punakhmerit joten kostoksi Kiina aloitti rajasodan. Ïsä-Perskeles tuumasi Ykälle silloin että niinköhän tuosta iso paska pyllähtää mutta ei se sota sitten kestänyt kuin kuukauden verran ja sitten se lässähti. Se seuraava, isompi ja ennen kaikkea pitempi revohka alkoi sitten saman vuoden joulukuussa kun Neuvostoliitto meni ja miehitti Afganistanin saaden samalla aikaan pitkän sissisodan joka myöhemmin muuttui yleiseksi avohärdelliksi josta kukaan ei ota mitään tolkkua mutta siihen aikaan tavallinen kekkoslovakialainen ei ajatellut pahemmin asian taustalla olevaa islamilaisuutta vaan tuumi että afgaanit taistelevat miehittäjiä vastaan ja tottahan heillä siihen on oikeus. Varsinkin kun miehittäjällä oli suomalaisillekin se ikävän tuttu kokardi.

Vaikka eihän mitään afgaaneja oikeastaan ollut varsinaisesti olemassakaan vaan maa koostui pataaneista, tadzhikeista, hazaroista ja muista pienemmistä kansanosista jotka eivät oikein tulleet keskenäänkään juttuun. Tavalliselle kekkoslovakialaiselle ei asia näkynyt minään uskonnollisena konfliktina vaan ihan samanlaisena systeeminä kuin joku talvisota eli alivoimaiset resupekat panee hanttiin suurvalta-armeijalle. Tottahan niitä resupekkoja tuli kannatettua. Ihan periaatteen vuoksi. Olihan niin Ykä kuin muutkin kekkoslovakialaiset sinänsä nähneet että Afganistanin rajanaapurissa Iranissa oli tapahtunut islamilainen vallankumous mutta sitä, minkälaista uhkaa islam tulisi tulevaisuudessa – länsimaisten hyödyllisten idioottien myötävaikutuksella edustamaan – ei osattu edes kuvitella. Nähdäkseni valtamediamme oli jopa Iranin islamilaisten puolella sillä pitihän Iranissa ennen vallankumousta valtaa Yhdysvaltain liittolainen shaahi Reza Pahlavi ja Yhdysvaltojahan piti aina vastustaa. Ja olihan meidän Tuomiojan Erkkikin päässyt aikanaan putkaan osoittaessaan mieltään kyseistä shaahia vastaan. Kyseisestä jätkästä tuli aikanaan merkittävä suomalainen poliittinen vaikuttaja. Meidän kaikkien harmiksi.

Afganistanin sodan seuraus oli sitten tietysti se, että niin Yhdysvallat kuin muutama muukin länsivallat menivät pilaamaan Moskovan olympiakisat boikotoimalla niitä. Ykä ei ollut silloin viittätoista vuotta vanhempi mutta hoksasi jo silloin Moskovassa taatusti ajateltavan että tää-siis-niin-kostetaan ja niinhän siinä kävikin. Itäblokki boikotoi vuoden 1984 Los Angelesin kisoja. Tekosyy oli se, että Amerikoissa oli jonkunlainen liike joka pyrki aikaansaamaan sen että itäblokin urheilijat loikkaisivat länteen. Ehkä noloin homma suomalaisten kannalta asiassa oli se, että Arto Härkönen voitti olympiakultaa keihäässä tuloksella 86,76. Eihän siinä sinänsä mitään, hyvä tuloshan se oli mutta Itä-Saksan Uwe Hohn oli heittänyt ennen kisoja maailmanennätyksen 104,80 ja Hohn ei päässyt politiikan vuoksi kisoihin. Söihän se hieman tuon olympiakullan arvoa.

Vaan jos palataan noihin rähinöihin niin viimeisin pikku-Ykästä isoksi Ykäksi (tai ainakin sellaiseksi itseään kuvittelevaksi) huomannut rähinä oli tämä Falklandin sota. Siinähän Argentiinan sotilasjuntta päätti tehdä ne perinteiset eli kiinnittää kansan huomion ulkoiseen viholliseen, valtasi Falklandin (tai Malvinasin) saaret ja uskoi, ettei The Queen and Country uskalla puuttua asiaan kun se oli kumminkin toisella puolella maailmaa. Pieleenhän ne veikkasivat, Iso-Britannia pisti pystyyn suuren laivaston joka hyökkäsi ja otti Falklandin takaisin hallintaansa. Kun Ykä seurasi asiaa Yleisradion uutisoinnista niin saattoi sanoa, että se oli jopa varsin neutraalia. Olihan vastakkain Nato-maa, jota ei pitänyt tukea ja samalla oikeistolainen sotilasjuntta jota ei myöskään pitänyt tukea. Oli hieman vaikeaa tehdä sodasta oikeaoppista tiedostavaa propagandaa joten keskityttiin lähinnä kertomaan siitä, mitä tapahtui. Niin juu, Iso-Britannia voitti sen sodan.

Sen jälkeisiin rähinöihin en tässä puutu, sillä aloin muuttua pikku-Ykästä aikamieheksi itsekin ja kun vuonna 1985 menin armeijaan, niin minusta tuli rähinöitten sivustaseuraajasta niihin mahdollinen osallistuja. Onneksi niitä rähinöitä ei sitten tullut. Tulevaisuudestahan ei tietysti tiedä mutta ei tällaisesta yli viisikymppisestä enää pahemmin tetsaamaan ole. Tietysti voisin minä vielä olla kiikarikiväärin kanssa varsin vittumainen mies.

- Herra kapteeni, nostomies Perskeles ilmoittautuu palvelukseen.

- Jaa, onkos teillä se oma kivääri mukananne?

- Herra kapteeni, on toki kun huollosta eivät muuta antaneet. Ja sata patruunaa mukana.

- No hyvä. Menkää tuonne mäen kupeeseen ja alkakaa ampua. Sillä evästyksellä että jos yhdenkin ehditte saada hengiltä ennen kuin itse kuukahdatte niin se on kaikki kotioppäin.

- Asia selvä, herra komppaukko. Morituri te salutant…

Ja laitetaanpa loppuun vielä musiikin pläjäystä itäblokin arkistoista noilta ajoilta. San Fransiscossahan vietettiin vuonna 1969 hippikesää mutta niinpä sitä ainakin jossain määrin vietettiin samoihin aikoihin sosialistisessa Puolassakin. Seuraavana vuorossa silloin Puolassa suosittu yhtye Skaldowie ja kappale Medytacje Wiejskiego Listonosza. Mitä helvattua se sitten tarkoittaakaan:

---

HYVÄT, KALJUT JA RUMAT

February 28, 2018, 9:00 pm

≫ Next: UUSINTA: AITOTYÖ

≪ Previous: JOTAIN IHAN MUUTA L

$

0

0

Jälleen yksi tai oikeastaan kaksi gallupia on saatu äänestettyä. Mutta käydään ennen sitä läpi tuore broileripoliittinen lausumanpläjäys. Tuore sisäministerimme Kai Mykkänen päätti lyödä kansallismielisille ja haittamaahanmuuttoa vastustaville tahoille kerralla jauhot suuhun. Aikansa pähkäiltyään – tietysti pyrkien välttämään vanhan toistamista – hän keksi kieltämättä aivan uuden loihelasuman ja pläjäytti:

"Olisiko enemmistönä olleiden ruotsinkielisten pitänyt 1940 -luvulla estää Espoon muuttumisen suomenkieliseksi?"

Taiteellinen vaikutelma pläjäyksessä on varsin onnistunut mutta jos mietitään teknistä suoritusta niin se saa aikaan tässä suunnassa hieman tuumailua:

- Oliko siis niin, että 1940-luvulla Espooseen muuttaneet suomalaiset tulivat Espooseen Afrikasta ja Lähi-idästä?

- Niinkö se meni, että kyseiset suomalaiset muuttivat sosiaalihuollon automaatin takaamalle pysyvälle elatukselle ja puolestaloukkaantumiskoneiston siliteltäväksi?

- Tapahtuiko todella niin, että suomalaisten saavuttua alueen väkivalta- ja seksuaalirikollisuus kerrassaan räjähti käsiin?

Ja sitten tuumailua asiasta toisinpäin. Kun kerran 1940-luvun suomalaisia ja tämän hetken haittamaahanmuuttajia verrataan keskenään, niin:

- Olivatko afrikkalaiset ja arabijätkät sotineet vuosikausia Suomen itärajalla pysäyttääkseen tänne etenevän neuvostoarmeijan?

Kun noita kysymyksiä miettii, voidaan päätyä kahteen mahdolliseen johtopäätökseen:

1. Ykän niin lähi- kuin kaukaisemman historian tiedoissa on aivan järkyttävän suuria aukkoja.

tai

2. Kyseinen Mykkänen yrittää puolustella broilerien pystyynkyhäämää mätää järjestelmää sillä ainoalla tavalla minkä broilerit osaavat. Eli epätoivoisella valehtelulla.

Mutta mennään sitten gallupien tuloksiin ja käydään ensimmäisenä läpi Suomen historian huonoin presidentti. Tässähän kisassa ylivoimainen voittaja selvisi jo alkumetreillä ja äänestyksessä annettiin kaikkiaan 557 ääntä.

Suomen historian huonoin presidentti:

1. Tarja Halonen 487 ääntä (87,43 %)

2. Sauli Niinistö 34 ääntä (6,10 %)

3. Mauno Koivisto 14 ääntä (2,51 %)

Muista osallistujista Martti Ahtisaari sai 9 ääntä, Urho Kekkonen 7 ääntä ja muitten osuus vaihteli välillä 0 – 2 ääntä. Halosen suureen ”suosioon” vaikutti varmaan niin sanottu kokonaiscocktail ja se, että hän tavallaan on antanut kasvot nykyiselle nännistis-lellistiselle yhteiskunnalle. Kyseenalaista onnea voittajille. Ja sitten siirrytään Suomen historian parhaimpaan presidenttiin. Ääniä annettiin yhteensä 537 ja ne jakaantuivat tässä äänestyksessä hieman tasaisemmin. Voittaja oli silti varsin selkeä.

Suomen historian paras presidentti:

1. Risto Ryti 280 ääntä (52,14 %)

Ryti voitti äänestyksen kuitenkin varsin selvästi ja tämä lienee äänestäjiltä kunnianosoitus niin miehelle itselleen kuin yleensä sen ajan suomalaisille.

2. Urho Kekkonen 116 ääntä (21,60 %)

Pikku-Ykän lapsuudenajan ajaton ja iätön ikoni Urkki otti hopeaa. Ehkä suurin syy hänen menestykseensä on se, että ehkä eniten kaikista presidenteistä hän oli The Hahmo. Jopa enemmän kuin Mannerheim jonka vielä ikonisempi asema ei kuitenkaan keskittynyt hänen presidenttikauteensa vaan armeijan ylipäällikkyyteen. Itse en ole koskaan päässyt lopulliseen selvyyteen Kekkosesta ja hänen kaudestaan sen vuoksi julkaisenkin tämän kirjoituksen lopussa uusintana fiktion, jossa olen tuumaillut Urkin edesottamuksia.

3. K.J. Ståhlberg 41 ääntä (7,63 %)

Suomen valtiosäännön luoja ja itsenäisen Suomen ensimmäinen presidentti pääsi pronssille niukasti ohi Mannerheimin.

Muut sijoitukset:

4. C.G.E. Mannerheim 37 ääntä (6,89 %)

5. Juho Kusti Paasikivi 20 ääntä (3,72 %)

6. Kyösti Kallio 15 ääntä (2,79 %)

7. P.E. Svinhufvud 12 ääntä (2,23 %)

8. Mauno Koivisto 5 ääntä (0,93 %)

9. Sauli Niinistö & Tarja Halonen 4 ääntä (0,74 %)

11. Martti Ahtisaari 2 ääntä (0,37 %)

12. Lauri Kristian Relander 1 ääni (0,18 %)

Mainittavaa on, että viimeiseksi jäänyt Reissu-Lasse ei liene jäänyt muistiin huonona vaan historiallisesti näkymättömänä presidenttinä sillä huonoimman presidentin äänestyksessä hän sai myös vain yhden äänen.

Mutta kun näitten gallupien makuun on päästy, niin jatketaanpa seuraavalla ja nyt äänestetään O.W. Kuusinen-palkinnon voittaja. Eli valittavana on suomalaisen valtamedian edustajia joista voitte äänestää sen, joka mielestänne kaikkein parhaiten ja uskollisimmin on toiminut Kuusisen hallituksen (joka siis muutti aikanaan Moskovasta Brysseliin) pää-äänenkannattajana. Kilpailuun osallistujat on valittu arvovallattoman yhden hengen raadin toimesta ja ne esitetään aakkosjärjestyksessä. Ja koska tässä kilpailee niin kovia kokelaita voi äänestäjä äänestää useampaa, mutta jos pitäydyttäisiin kuitenkin kolmessa vaihtoehdossa.

O.W. Kuusinen-palkinto

Osallistujat:

1. Aamulehti

2. Demari

3. Helsingin Sanomat

4. Hufvudstadsbladet

5. Iltalehti

6. Ilta-Sanomat

7. Kaleva 

8. Kansan Uutiset

9. Kirkko ja Kaupunki

10. MTV3

11. Turun Sanomat

12. Uusi Suomi

13. Vihreä Lanka

14. Yle

Siinäpä osallistujat. Ääni on vapaa, eikä taaskaan pakollinen. Tuossa paras presidentti-gallupin kohdalla mainitsin Kekkosen ja sen, etten hahmota oliko hän lintu vai kala. Eihän siihen vastausta varmaan koskaan saada. Miehessä oli varmaankin molemman aineksia. Osa hänen toimistaan oli oikeita valtiomiehen toimia ja osa taas sellaisia joita ei pysty käsittämään. Itselleni yksi suurimpia arvoituksia oli se, miksi hän antoi kulttuurikommunistien huseerata niin paljon kuin ne huseerasivat. Kehitin melko tarkalleen viisi vuotta sitten fiktiivisen tarinan jossa yritin hahmottaa syitä siihen. Laitan sen nyt siis uusintana.

*

UUSINTA: TAPAAMINEN TAMMINIEMESSÄ

Tapahtuma-aika: Tammikuu 1978

Tapahtumapaikka: Helsinki, tasavallan presidentin edustusasunto Tamminiemi

Tapahtumassa läsnä. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja puolustusvoimien komentaja Lauri Sutela

Presidentti Kekkonen otti kaapista konjakkilasit, aukaisi pullon ja kaatoi tukevat hömpsyt niin itselleen kuin paikalle tulleelle puolustusvoimien komentajalle Lauri Sutelalle. Tämän jälkeen hän istahti nojatuoliin, sytytti sikarin ja alkoi puhua.

UKK: Hienoa, että tulit käymään. Ja näin ensimmäisenä sanon, että tässä tapaamisessa heitetään tittelit pois ja puhutaan muutenkin kuin mies miehelle. What happens in Tamminiemi, stays in Tamminiemi. Nyt voidaan todeta, että se pahin puolustuspoliittinen kriisi neuvostoliittolaisten kanssa alkaa rauhoittua, ja tunnustan reilusti, että suurin ansio siitä on sinun.

LS: Kiitän, herra presidentti. Eikun Urkki siis. Mutta eihän siinä muuta vaihtoehtoa oikeastaan ollutkaan. Neuvostoliittolaisten ehdotukset esikuntien tasolla käydyistä karttaharjoituksista olisivat toteutuessaan olleet käytännössä sotilasliiton valmistelua. Ehdotukset operatiivisten joukkojen yhteisistä sotaharjoituksista olisivat olleet toteutunut sotilasliitto. Ja se viimeisin ehdotus siitä, että neuvostojoukot olisivat ottaneet Lapin puolustuksen haltuunsa, olisi tarkoittanut sitä, että puolet Suomea olisi miehitetty. Oli pakko olla tiukkana. Mutta kun kerran tittelit heitetään menemään, niin saan kai kysyä kysymyksen?

UKK: No tottahan toki.

LS: Kun neuvostoliittolaisten kanssa piti olla tiukkana neuvottelupöydässä, niin miksi meillä ei ole valmiutta olla tiukkana silloin jos pilliin vihelletään? Meillä on toki suuri reservi, ja neuvostoarmeija mieltää meidän alueellisen puolustusjärjestelmämme kovaksi pähkinäksi, jonka pureminen koskee hampaisiin, mutta meillä ei ole tarpeeksi ilmavoimia, meillä ei ole tarpeeksi ilmatorjuntaa, Herra nähköön ensimmäiset ilmatorjuntaohjukset tulevat meille vasta tulevana vuonna. Meillä ei ole tarpeeksi epäsuoraa tulta eikä panssarintorjuntaa. Ja loppulaskusta isosta reservistä huomattava osa saa aseekseen tarvittaessa vanhan Ukko-Pekan. Tämä ei vaan kertakaikkiaan riitä.

UKK: No mutta Lauri. Olenhan minä valtuuttanut Strela- ja SA-3-ohjusten tilauksen. Ja niitten MiG-21bis-koneitten tilausta valmistellaan. Tiedäpä vaikka Ruotsista ostettais lisää Drakeneitakin. Ja tehdäänhän niitä rynkkyjäkin koko aika lisää. Mutta tiedäthän sinä, että tämä on kaikki pelkkää silmänlumetta. Itänaapuri vaan kertakaikkiaan on liian vahva. Ei me enää niitten kanssa pärjätä tappelemalla. Tulevaisuuden kahinat neuvostoliittolaisten kanssa hoidetaan neuvottelupöydissä, ei juoksuhaudoissa.

LS: Ammattisotilaan mielestä tuo vaikuttaa sinänsä varsin lohduttomalta. Mutta kun nyt kerran sana on vapaa, niin minulla olisi toinenkin kysymys.

UKK: Sana on vapaa. Kysy pois.

LS: Minä ymmärrän sen, että me ollaan ulkopuolelle rähmällään. Siihen on reaalipoliittiset ja sotilaalliset syyt. Mutta miksi meidän täytyy olla myös maan sisällä rähmällään?

UKK: Mitä tarkoitat?

LS: Tarkoitan kahta asiaa. Yleisradiota ja yliopistoja. Reporadiosta alkaen Yleisradio on ollut lähinnä vasemmistolaisen propagandan levittämisväline. Ja yliopistoissa on menossa kehitys, että varsinkin yliopistojen yhteiskuntatieteelliset laitokset ovat käytännössä muuttuneet marxilaisiksi. Tiedän, että et ole kommunisti. Tiedän myös, että et ole KGB:n agentti. Ja tiedän myös, että valtasi Suomessa on lähempänä diktaattorin valtaa, kuin missään demokraattisessa maassa voi olla. Sinä olisit jo aikaa sitten pystynyt pysäyttämään tämän kehityksen. Miksi sallit sen, miksi suorastaan tuet sitä, vaikka tiedän sen olevan sinullekin vastenmielinen?

Tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen painoi päänsä, ja laittoi kämmenensä sormenpäistä yhteen. Näytti siltä, kuin hän olisi tavallaan meditoinut. Tätä kesti noin minuutin. Sitten hän havahtui, nosti katseensa, nousi tuolista ja kaatoi molemmille huomattavan tukevat täydennykset konjakkipullosta. Sen jälkeen hän istui takaisin nojatuoliinsa ja alkoi puhua.

UKK: Kuulepas Lauri. Kun katsot tuosta Tamminiemen ikkunasta ulospäin, niin mitä näet?

LS: Vettä. Tarkalleen sanoen Suomenlahden.

UKK: Menepä ajatuksissasi Suomenlahdesta eteenpäin. Itämerelle, sieltä Tanskan salmiin ja sieltä sitten eteenpäin. Mitä näet?

LS: Atlantin.

UKK: Ja mitä on Atlantin takana?

LS: Yhdysvallat.

UKK: Ja mitä Yhdysvallat sinulle sotilaana merkitsee?

LS: Yhdysvallat sotilaallisella voimallaan Euroopassa estää sen, ettei Neuvostoliitto ole uskaltanut yrittää Länsi-Euroopan valloitusta.

UKK: Ja tiedätkö Lauri, tämän asian kautta pääsemme veli venäläiseen ja KGB:hen. Venäläisistä voi ajatella ihan mitä hyvänsä, mutta he eivät ole tyhmiä. He ovat pelimiehiä. Nythän Länsi-Euroopassa amerikkalaisvastaisuus ja oman kapitalistisen järjestelmän arvosteleminen on suorastaan muotia. Marxilaisuus saa aina vaan enemmän kannatusta. Kas kun siinä on se kielletyn hedelmän maku, jota omppua maistaessaan ihminen voi niin helposti kuvitella olevansa muitten yläpuolella. Totta kai KGB on junaillut tätä taustalla jo kauan aikaa, eikä huonosti ole junaillutkaan. Länsimainen länsimaisia sodanaseita vastustava ja itäisiä rauhanaseita puolustava rauhanliike on tietenkin Moskovasta junailtu.

LS: No tiedänhän minä sen, mutta en oikein ymmärrä, että mihin tällä pyrit.

UKK: Siihen, että Neuvostoliitto tulee voittamaan kylmän sodan laukaustakaan ampumatta. Länsi-Eurooppa alkaa olla jossain vaiheessa henkisesti niin mädäntynyt, että se nostaa vapaaehtoisesti eduskuntatalojensa katolle punalipun. Ja siinä vaiheessa amerikkalaiset tuumivat, että pitäkää tunkkinne. Kyllä ne siellä Atlantin takana pärjäävät. Mutta kun ne ovat siellä Atlantin takana, niin sieltä on melko hankalaa tehdä uusi Normandian maihinnousu. Kun mennään tästä viitisenkymmentä vuotta eteenpäin, niin jokainen Länsi-Euroopan maa on neuvostotasavalta. Omasta tahdostaan.

LS: Mutta ymmärtääkseni sinäkin näet tämän kehityksen painajaisena. Miksi sitten sallit sen tapahtuvan täällä Suomessa, ja suorastaan joudutat sitä?

UKK: Lauri, me olemme täällä Suomessa Euroopan pussin pohjalla. Se, mitä täällä tapahtuu, ei vaikuta yhtään mitään yhtään mihinkään. Asioista päätetään muualla, suuret asiat tapahtuvat muualla, ja me olemme airoton koskivene. Se, että sallin tämän vastenmielisen kehityksen johtuu siitä, että olen tasavallan presidentti, ja pyrin kaikissa toimissani suomalaisten hyvään.

LS: Minun on nyt kyllä vaikea hahmottaa, että millä tavalla sinä pyrit suomalaisten hyvään.

UKK: Takaan toimillani suomalaisille pehmeän laskun.

LS: Pehmeän laskun?

UKK: Kyllä. Neuvostojärjestelmä voittaa kylmän sodan, ja ottaa läntisen Euroopan haltuunsa. Yhdysvallat eristäytyy Atlantin taakse. Neuvostotie on valitettavasti myös Suomen tie. Niin median kuin yliopistojen avulla aion totuttaa suomalaiset tulevaan komentoon. Pehmeä lasku, niin kuin sanoin. Mikäli suomalaisten ajatusmaailma sopivan propagandan myötä ajan kuluessa muuttuu, niin silloin he eivät edes miellä tulleensa jollain tavalla miehitetyksi. Ehkä he mieltävät asian väistämättömänä, ja jopa tervetulleena. Eihän se kaunista ole, mutta niin tulee tapahtumaan. Näin ollen pyrin toimillani siihen, että kansalaisilla olisi tähän tulevaan hirvitykseen mahdollisimman pieni ja kivuton pudotus.

LS: Ymmärrän kyllä näkokantasi. Ja siltähän se tämänhetkisessä valossa valitettavasti näyttää. Mutta entä jos oletkin väärässä? Entä jos Neuvostoliitto ei kestäkään? Sekin on kuitenkin muita kansoja alistava imperiumi, ja vaikka se vaikuttaa tällä hetkellä voittamattomalta, niin emme tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Imperiumit ovat historian saatossa aina hajonneet. Brittiläinenkin imperiumi oli kuuluisa siitä, että siellä ei aurinko koskaan laskenut. Mutta toisen maailmansodan jälkeen siitäkään imperiumista ei ole jäljellä kuin tuulen huuhtoma perse ja kunniakkaat muistot.

UKK: Tottahan tuokin. Mutta Neuvostoliitto on maa-alueeltaan yhtenäinen, toisin kuin brittiläinen imperiumi. Ja siellä osataan oppositio hiljentää ennen kuin se edes aukaisee suutaan. Vaikea siellä on vapaussotia käydä. Kyllä Neuvostoliito valitettavasti pysyy ja paranoo. Mutta jos se romahtaisikin, niin entäs sitten? Silloinhan ongelma olisi poissa. Niin mediamme kuin akateeminen maailmamme totta kai toteaisi, että tätä kulissia pidettiin yllä vain sen kulissin vuoksi. Ettei itäinen mörkö hermostuisi. Uskon, että Suomi korjaisi itsensä terveelle pohjalle muutamassa vuodessa.

LS: Mutta entä jos tämä jatkuu liian pitkään, ja olosuhteitten luomasta pakosta tuleekin oppi, jota ei saa kyseenalaistaa? Jos Neuvostoliitto romahtaa, ja akateeminen- ja kulttuurielämämme sekä media on jo oppinut siihen, että omaa tulee aliarvioida ja halveksuakin, ja uudet opit sekä muodikkaat asiat tulee hankkia muualta? Ehkä jostain toisesta aggressivisesta ja laajentumishaluisesta opista? Tässä on pitkässä juoksussa suuri riski.

UKK: Mistä opista? Eihän kommunismin lisäksi enää ole sellaisia oppeja. Fasismi on poissa pelistä, syistä joita minun ei tarvitse sinulle rautalangasta vääntää. No joku anarkismi on, mutta tuskinpa jotkut tutkijat sen kanssa rupeavat flirttailemaan. Tietäväthän ne itsekin että anarkismi päätyy kaaokseen ja vahvimman valtaan ja ensimmäisenähän ne pellet silloin ammutaan, tai jos ei ihan ammuta, niin anarkistinen järjestelmä ei heille ainakaan apurahoja tarjoa, ja syömällä se elää tutkijakin. Ei kai ne omaan kaivoonsa sentään kuse. Eihän sitten jää jäljelle kuin uskonto, ja kristillinen kirkko on sinänsä jo osa yhteiskuntaa ja kovasti hampaaton ja rauhallinen virkamiesuskonto.

LS: Entäs islam?

UKK: Niin no, islamhan sinänsä on jo opiltaan aggressiivinen ja laajentumishaluinen, ja se on uskonnon lisäksi myös yhteiskunnallinen järjestelmä, mikä ulottuu aina islamilaisen hepun munissa elävien satiaisten munissa eläviin kutiaisiin saakka. Mutta nää tutkijat, toimittajat kuin yleensäkin kulttuuripellethän ovat ateisteja. Et kai sinä tosissaan kuvittele, että ne ryhtyisivät symppaamaan joitain rättipää-imaameja, joitten mielestä maailma selitettiin yhden hepun toimesta valmiiksi joskus vuonna 600? Ei tuu tapahtumaan. Mitähän muuta sinä mahdat keksiä? Häh, mites olis se, että ruvettais asiakseen kuskaamaan tänne porukkaa Afrikasta ja Lähi-idästä, ja tehtäis niistä joitain kansallisia velvollisuusikoneita? Hähhähhää! Ei kuule Lauri. Tommonen on scifiä. Todellisuus on tuolla itärajan takana, se tulee sieltä aikanaan, ja siihen valmistaudutaan. Ja jos siitä jotenkin puolivahingossa selvitään, niin sitten eletään taas suomalaisina niin kuin ellun kanat.

Presidentti Kekkonen ja kenraali Sutela toivottivat toisilleen hyvät yöt. Sutela käveli ulos Tamminiemestä ja istui virka-autonsa takapenkille. Kuljettaja pani merkille että että kenraali oli kovasti vaitonainen ja mietteliään näköinen. Yleensä hänellä aina riitti muutama ystävällinen sana kuljettajalle. Mutta kuljettaja tuumi, että kun Tamminiemessä on käyty, niin silloin on puhuttu tärkeistä, koko maata koskevista asioista ja paneehan se varmaan kenraalinkin mietteliääksi. Näin ollen hän käynnisti auton, nosti kytkintä ja lähti liikkeelle sen kummempia miettimättä.

*

Kirjoitus oli fiktiota ja totuuden tietänee vain Kekkonen itse ja hänhän ei enää asioita kommentoi. Hyvää alkanutta maaliskuuta lukijoille. Virallisestihan nyt ollaan sitten keväässä. Joskaan lämpömittaria katsellessa ei ihan siltä tunnu.

UUSINTA: AITOTYÖ

March 4, 2018, 2:05 pm

≫ Next: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCII

≪ Previous: HYVÄT, KALJUT JA RUMAT

$

0

0

Hotellin respassa huomattiin – kiitos Hommaforumille – että saksalainen migraatioexpertti (jeesus näitä nykyajan titteleitä) Thomas K. Bauer vaatii, että koulutusjärjestelmä tulisi jatkossa räätälöidä sellaiseksi (ts. alentaa oppivaatimuksia) että maahanmuuttajatkin saisivat sieltä jonkunlaisen pätevyyden. Tämä siis tarkoittaa sitä, että annetaan paperi vähemmällä osaamisella ja saadaan aikaan esim ”apulaispuutarhureita” ja ”apulaishitsaajia”.

Näin suomalaisesta (niin kuin epäilemättä saksalaisestakin) näkökulmasta vaatimus tuntuu lähinnä huvittavalta, sillä maassamme ns. avustava työ alkaa olla sukupuuttoon kuoleva laji ja suomalaisten tulisi nykyisten vaatimusten mukaan kouluttautua pariinkin ammattiin (ei siis apuammattiin) työuransa aikana. Eikä suomalaisten työllistäminen ole hallintomme prioriteetti millään tavoin vaan haittamaahanmuuttajia tulisi saada työllistettyä suomalaisten ohi ilman osaamistakin. Joten epäilemättä tuokin esitys ottaa täälläkin tulta allensa. Onhan Suomessa jo eräitäkin kertoja vaadittu sitäkin, ettei suomenkielen taitoa tulisi pitää enää edellytyksenä työllistymiselle koska Suomikin kansainvälistyy ja tottahan se on, kyllähän korkean osaamisen ammateissa Suomessa pärjää oikein hyvin vaikkapa arabian, darin tai xhosan kielillä.

Yhtä kaikki, hotellin respassa tuumaillaan että kun tavoitteena on kuitenkin teeskennellä, että haittamamut tuovat mukanaan uutta, välttämätöntä ja ennen kaikkea väistämätöntä osaamista niin miksei siirretä teeskentelyä suoraa työelämään ja jätetä kallis ja turha näennäiskoulutusvaihe kerralla väliin? Tästä mallistahan tehtiin hotellin respassa toteuttamiskelpoinen esitys jo viisi vuotta sitten. Eli annetaanpa Antero Lärväsen ja kumppaneitten selittää asia tarkemmin:

*

ANTERO LÄRVÄNEN JA AITOTYÖN MINISTERIÖ

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin suorasta yhteislähetyksestä. Lähetyksemme tulee Helsingistä, tarkemmin sanoen Rakkauden Ministeriöstä. Olemme saaneet tietoomme, että Rakkauden Ministeriön Adolf Butlerin johtaman monikulttuurisuuden ongelmia kategorisesti kiistävän sekä yleistiedostavan yleisjankkauksen ”Se Pyörii Sittenkin”-työryhmä on kehittänyt lopullisen ratkaisun monikulttuurisuuden aiheuttamiin ongelmiin, joita tietenkään ei sinänsä ole koskaan ollutkaan ja työryhmän kehittämä ratkaisu samalla mullistaa koko suomalaisen työelämän. Asiaa on selvittämässä meille työryhmään kuuluva Rakkauden Ministeriön saneleva virkahenkilö Lill-Kerstin Porrström-Hottentot. Saneleva virkahenkilö Porrström-Hottentot, mikä kikka kuutonen nyt oikein onkaan keksitty?

- Morjens, Antero ja terveiset kuuntelijoille. Kikka kuutonen on nimeltään ”aitotyö”.

- Aitotyö? Kuinka se eroaa tavallisesta työstä?

- Asiaa täytyy hieman taustoittaa, että se selviää paremmin. Meillähän on työryhmässämme ollut se ongelma, että emme ole oikein saaneet yksityisen puolen työnantajia palkkaamaan ns. haastavien maahanmuuttajaryhmien edustajia. Yksityinen sektori vetoaa kieli- ja ammattitaidottomuuteen, muihin rahvaanomaisiin syihin ja yleensäkin muuhun suuressa mittakaavassa jonninjoutavaan. Ja onhan meidän tietysti tunnustettava, että asian tiimoilta julkiselle sektorille kehitetyt työpaikat ovat pääosin ihan puhtaita suojatyöpaikkoja, joista ei varsinaisesti ole kenellekään mitään hyötyä.

- Olemme olleet työssämme ja ideoitten kehittämisessä viime aikoina melko lailla umpikujassa, mutta kun Ruotsin mellakoitten myötä tutustuimme moniin edistyksellisiin suomalaisen median pääkirjoituksiin, niin tunsimme kuitenkin olevamme asiassamme vahvalla moraalisella pohjalla. Sitten luimme Iltalehden pääkirjoituksen, jossa todettiin, että ”aito työ on avain ongelmiin” ja siinä sitten tapahtui jonkinlainen ketsuppipulloilmiö. Otettiin noista kahdesta sanasta sanaväli pois ja ruvettiin makustelemaan sitä ja ”aitotyö” tuntui yhtä toimivalta termiltä kuin ”vihapuhe”. Se pisti semmoset kivat väreet päälle. Kun tukkeena ollut tulppa sitten pulpahti pois tieltä, niin työryhmä alkoi suorastaan pursuamaan ideoita, jotka tullaan nyt viemään hallituksen käsiteltäväksi ja ilman muuta hyväksyttäväksi.

- Niin mutta mulle on se idea jäänyt vielä vähän epäselväksi.

- Epäilemättä, sillä en ole sitä vielä esittänyt. Idea on se, että jatkossa pelkästään julkisten suojatyöpaikkojen sijasta haastavien maahanmuuttajaryhmien edustajia tullaan palkkaamaan kaikille yhteiskunnan sektoreille. Niin yksityiselle kuin julkiselle. Heidät palkataan tekemään aitotyötä, ja siten he saavat suomalaisia ystäviä ja integroituvat yhteiskuntaamme ja auttavat myös suomalaisia integroitumaan heidän kulttuuriinsa.

- Mutta eihän yksityinen sektori heitä palkkaa yhtään sen enempää, vaikka asiasta tehtäisiin minkälainen julistus ja virkamiespäätös. Kas kun olemassa on edelleenkin tämä hienoinen kieli- ja ammattitaitoon liittyvä ongelma ja tuossa asennepuolessakin saattaa olla vielä vähän laittamista.

- Kuka tässä julistuksista on puhunut? Katsokaas toimittaja, heiltä ei enää kysellä.

- Oletan, että seuraavana kuulemme sen suomalaisen työelämän mullistuksen.

- Kyllä kuulette, ja kieltämättä sen oli jo aika tullakin. Meillähän on yksityinen sektori ollut aina täydessä palkkausanarkiassa. Työnantajat ovat voineet palkata ihan ketä huvittaa, ilman minkäänlaista yhteiskunnallista vastuuta suurempaa kokonaisuutta ajatellen. Kaikenlaisia suomalaisia mulliturpia palkataan mitään miettimättä eikä nähdä ollenkaan työnantajan velvollisuutta tukea edistyksellisiä yhteiskunnallisia ajatuksia. Pyritään pelkkään liikevoittoon ja eihän siitä sellaisesta mitään tule. Ja nyt siitä anarkiasta tulee loppu. Kyllähän ihmisten palkkaaminen on sentään sen verran merkittävä asia, ettei sitä voida tehdä ilman viranomaisvalvontaa.

- Työryhmämme esityksen mukaan Suomeen tullaan perustamaan Aitotyön Ministeriö. Ministeriöllä on kaksi perustehtävää. Ensimmäisenä on varmistaa, että haastavien maahanmuuttajaryhmien työttömyysprosentti saadaan nollaan. Toinen tehtävä on lopettaa yksityisen sektorin palkkausanarkia, ja esityksen mukaan työnantaja saa palkata uusia työntekijöitä vain Aitotyön Ministeriön myöntämällä luvalla. Lupaa ei saa, ellei palkkaa aitotyöläisiä ja tämä koskee niin yksityistä sektoria kuin julkisen sektorin kaikkia osa-alueita.

- Kaikkia? Tarkoitatteko myös puolustusvoimia ja poliisia?

- Myös, ja nimenomaan niitä. Mehän olemme tehneet jo hieman valmistelevaa työtä, joka tulee johtamaan aitotyösopimuksiin. Otetaanpa tuosta randomina esimerkiksi Ahmed äl-Sällämlää, iältään 22 vuotta. Hän aloittaa kesäkuun alussa aitotyöt helikopterimekaanikkona Utin Jääkärirykmentissä ylikersantin vakanssilla.

- Jaa, no hepulla on sitten varmaankin aika kova ammattikoulutus takanaan. Ne ovat nuo nykyajan helipööperit melko monimutkaisia vehkeitä. Ja onhan hänellä varmaan jonkun sortin sotilaskoulutus ilmavoimissa.

- No ei varsinaisesti. Hänellä ei ole kuin peruskoulun päästötodistus erityisapukitukipönkkäperuskoulusta. Ja hänet on vapautettu varusmiespalveluksesta puutteellisen impulssikontrollin takia. Mutta hänellä on kyllä kova halu ja hän on harrastanut pienoismallien kokoamista.

- Tuossa on nyt kyllä se pienoinen ongelma, että pelkällä kovalla halulla se vispilä ei välttämättä pysy ilmassa. Näinköhän tuo enää nouseekaan?

- Mutta toimittajapa ei vielä ole kuullutkaan ratkaisua tähän ongelmaan. Jokaista aitotyöläistä kohti tullaan palkkaamaan aitotyön virkakollega, joka auttaa ja opastaa ja korjaa mahdolliset pienet puutteet aitotyöläisen työsuorituksissa.

- Eli pane aitotyömies asialle ja sitten työmies perään?

- No tavallaan näin. Lisäksi aitotyön virkakollegalta edellytetään aidon ystävyyssuhteen luomista aitotyöläiseen. Ystävyyssuhteen tulee heijastua myös vapaa-aikaan. Tällä tavoin luodaan aitoa luottamusta, ystävyyttä ja estetään kerta kaikkiaan sellainen kehitys, mitä esmes Ruotsissa on tapahtunut.

- Eli ystävyyttä virkamiespäätöksellä? No näinköhän kantaväestö tätä ihan purematta nielee?

- Totta kai nielee. Miksei nielisi? Kun asiasta kerran on päätös. Suomalaiset ovat lauhkeita hallintoalamaisia. Ovathan ne mutisematta nielleet vaikka minkälaista paskaa ennenkin. Kyllä niitten suupieliin vielä muutama pökäle mahtuu. Ja nyt täytyy kyllä sanoa, että te nuivat ihmiset olette vittuilleet meille alinomaan siitä, että me toistetaan samaa epistolaa toisten virheistä oppimisesta mutta mitään omaa ei keksitä kuitenkaan. No nyt ollaan keksitty niin. Ihan ikioma suomalainen ratkaisu, jota kukaan muu ei ole vielä hoksannut. Vai väittääkö toimittaja vastaan?

- No kieltämättä tuo on ihan ikioma ja uusi ratkaisu niin. Vaan mites tuo palkkapolitiikka muuten, saavatko aitotyöntekijä ja aitotyön virkakollega samaa palkkaa?

- Kyllä palkkauksessa on tiettyjä eroja. Kun aitotyön virkakollega kuitenkin katsotaan avustavaksi työntekijäksi, niin hänen palkkansa on jonkun verran pienempi.

- Minä tiedän, että rahasta puhuminen on rahvaanomaista ja yleensäkin persaukisten pelleilyä, mutta sen verran kysyn nyt kumminkin, että millähän tämä rahoitetaan? Vai onko asiaa edes mietitty?

- Ja nytpä pääsen syöttämään toimittajalle takaisin sen läpän, mitä toimittajakin on aika ajoin heittänyt. Eli että me osataan sanoa mitä, muttei edes mietitä että miten. Mutta nytpä on mietitty. Ensinnäkään yksityisen sektorin aitotyöläispalkkaukseen ei tarvita julkisia varoja ollenkaan. Yksityinen sektorihan maksaa tietysti palkat itse. Ja palkataakseen uusia työntekijöitä se joutuu palkkaamaan myös aitotyöläisen sekä aitotyön virkakollegan. Ja tämähän tietää taas lisääntyviä verotuloja.

- Julkisella sektorilla tämä kieltämättä aiheuttaa hieman lisämenoja, mutta niitä tasoittavat nuo yksityiseltä sektorilta tulevat verokertymät. Lisäksi ollaan kehittämässä talouskohtainen solidaarisuusmaksu, joka on viisisataa euroa per talous per vuosi. Tämän lisäksi kehitetään solidaarisuusdatavero. Eli kaikkiin laajakaista- ja puhelinlaskuihin lisätään kymmenen prosentin solidaarisuusosuus. Eli jos puhelinlaskusi on neljäkymppiä kuussa, loppulasku on 44 euroa, josta neljä euroa menee Aitotyön Ministeriölle.

- Tämä riittää kyllä kattamaan kustannukset. Ja tärkeintähän on, että nyt me suomalaiset voimme olla mukana kehityksessä, jossa lopultakin todistetaan muualta tuodun monikulttuurisuuden toimivan. Voi kuulkaa, toimittaja, tämä hanke on meidän ikioma Egyptin pyramidimme. Se tulee myös korjaamaan automaattisesti maassamme vallitsevan poliittisen häiriötilan ja antaa myös mahdollisuuden suurempiin jatkosuunnitelmiin.

- Ja suuremmilla jatkosuunnitelmilla tarkoitatte varmaankin sitä, että haastavien väestöryhmien osuus maassamme saatetaan Ruotsin tasolle.

- Nimenomaan! Ja miksei vaikka suuremmaksi, kun vauhtiin päästään! Ihanaa, minulla alkaa ihan jalka vipattaa!

- Vaan näinköhän tuo esitys menee eduskunnassa läpi?

- Totta kai menee. Media aloittaa sen puolesta sellaisen joukkorääkymisen, ettei vastaan uskalla äänestää kuin persut. Tarvitaan vain tarpeellista poliittista tahtoa.

- Ja tarpeellinen poliittinen tahtohan tässä maassa on todellakin uusiutuva luonnonvara. Mitenkäs muuten, onkos teillä suunniteltuna jo se, että kenestä tulee aitotyöministeri?

- Esityksemme mukaan tässä toimitaan hieman toisin, eli tehtävään ei nimitetä ministeriä, vaan ministerikansliapäällikkö, joka palkataan ihan pysyvään virkaan. Tällä varmistetaan se, ettei poliittisten tuulten heilahtelu pääse vaikuttamaan siihen, että tehtävässä olevalla henkilöllä on viran vaatima tarpeellinen osaaminen.

- No onkos tähän ministerikansliapäällikön virkaan jo suunniteltu ketään?

- Työryhmämme on yksimielinen siitä, että osaavin henkilö tähän pestiin on Eva Biaudet.

- No onhan hänellä ainakin tehtävään vaadittava asenne varsin kohdallaan, joten eihän tuollaista osaamisen määrää voi jättää käyttämättä. Saneleva virkahenkilö Lill-Kerstin Porrström-Hottentot, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki. Hei äänimiehet! Sitten rojut Ransittiin, keula kohti Lällävettä ja saunomaan ainakin viikoksi.

Hösse: No Lälläpä vuan hyvinniin, vedelle. Vaan eiköhän tuo aitotyövelvollisuus koske Huitsinnevadalaista mediakenttääkin. Ja sitä myöten tätä meidänkin porukkaa. Minkähänlaisen knääkän ne lähettää meidän kiusaksemme?

Pertta: Niin ja tuleeko tähän porukkaan sitten sekä aitotyötoimittaja että aitotyöäänimies? Ja tuleeko meistä aitotyön virkakollegoita alennetulla palkalla? Vai lähettääköhän ne tänne kaiken varalta porukkaa Vihreästä Langasta? Minä vähän luulen, että niitä tulee tuupattua tuoreeltaan turpaan ja etsittyä elanto jostain muualta.

- Niin no, Lälläveden mökkihän on talviasuttava ja voidaanhan me tehdä radikaaleja tarkistuksia metsästysaikoihin. Eikä hirven lavoille lätkähtävä Ukko-Pekan luoti välitä siitä, ammuttiinko se luvalla eli ilman. Ja perunaa saa viljeltyä ja Lällävedessä on kalaa, joten eiköhän me sentään sopassa pysytä.

Aitotyö vaatii asianmukaiset aitotyökalut

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCII

March 5, 2018, 2:05 pm

≫ Next: HYVÄN IHMISEN SUDENKUOPPA

≪ Previous: UUSINTA: AITOTYÖ

$

0

0

1. Kulttuurisia ilmiöitä

Lukija varmaankin tietää ruotsalaisen poliisin Peter Springaren joka on julkisesti kertonut ruotsalaisen monikulttuurisuuskeisarinnan uusista vaatteista ts. paljaana paistavasta persuksesta ja sehän ei ruotsalaista tiedostavaa uusrälssiä tietenkään miellytä. Viime kuun puolella hän sitten teki pahinta mahdollista eli puhui totta ja totesi että haittamaahanmuuttajien Ruotsiin tuomat joukkoraiskaukset ovat ”kulttuurinen ilmiö”. Mikä on tietysti totta, mitä sitä kiistämään. Ei Håkan ja Göran ole muuttunut millään lailla toisenlaiseksi vaan niin Ruotsissa kuin Suomessa kyseinen ilmiö on haittamaahanmuuttajien mukanaan tuomaa tuontitavaraa.

No, mitä teki Ruotsin poliisi? Alkoiko se suunnitella että joskos pantais tämä kulttuurinen ilmiö kuriin? Olipa tyhmä kysymys, eihän niin sivistyneeksi itseään kutsuvassa maassa toimita. Sen sijaan Ruotsin poliisi päätti käynnistää tutkinnan selvittääkseen, onko Springare kenties syyllistynyt rikoksiin lausunnoillaan. Toisin sanoen – edelleenkin – puhumalla totta.

Hotellin respassa yritetään hahmottaa asiaa ns. raappahousujätkän logiikalla:

1. Ensiksi valtiossa nimeltä Ruotsi eletään tilassa jossa ei ole haittamaahanmuuttajia eikä joukkoraiskauksia.

2. Sitten valtio nimeltä Ruotsi siirretään tilaan jossa siinä on paljon haittamaahanmuuttajia.

3. Haittamaahanmuuttajien myötä valtio nimeltä Ruotsi päätyy tilaan, jossa on paljon haittamaahanmuuttajien tekemiä joukkoraiskauksia.

Raappahousujohtopäätös: Joukkoraiskaukset ovat kulttuurinen, nimenomaan haittamaahanmuuttajiin liittyvä ilmiö. Tämän ääneen sanominen on kuitenkin rikollista.

Ja tämän myötä päädytään tietysti toiseenkin raappahousujohtopäätökseen:

Tosiasioitten kieltäminen ja tosiasioitten ääneen lausumisen kriminalisointi on punavihreälle yhteiskunnalle tyypillinen kulttuurinen piirre. Erityisesti sellaisten tosiasioitten mitkä punavihreä yhteiskunta on omaa typeryyttään hässinyt vituralleen.

Ja luonnollisesti myös tuon äsken mainitun julkisesti lausuminen on punavihreän yhteiskunnan näkökulmasta viharikos. Ongelma ei ole ongelma. Ongelmasta ääneen puhuminen on ongelma.

Du gamla, du fria, omöjliga nord

2. Anni ja ihmeellinen luonto

Lukija on hyvin perillä myös siitä, että mikään ihmisoletettu ei ole sekä luonnosta kuin yleensäkään reaalimaailmasta niin vieraantunut kuin kaupunkivihreät. Tähän antoi omalta osaltaan vahvistuksen Anni Sinnemäki joka avautui järkytyksestään. Mistäs meidän Anni tällä kertaa järkyttyi? Onko vihapuhetta ilmassa? No ei, vaan suorastaan vihatekoja. Meinaan kanahaukan perkele oli mennyt ja syönyt variksen ja tehnyt sen vielä härskisti Annin katsellessa. Oh my God in Heaven. Miten se kehtasi? Ei ihme, että Anni oli ilmoittanut olleensa pyörällä päästään koko päivän.

Kaupunkivihreälle voi tietysti olla yllätys että petoeläin ei elä nyhtökauralla ja soijalattella eikä se välitä siitä jos ihminen järkyttyen katselee sen tappotouhuja. Sillä kun on nälkä. Niin kuin on nälkä myös monen viherpiipertäjän lemmikkieläimellä kun ne törpöt ovat ruokkineet niitä pelkällä kasvisruualla. Joita lemmikkejä eläinlääkärit ovat joutuneet lopettamaan kun ne ovat aliravittuna menneet niin huonoon kuntoon.

Mitä tulee meidän kaikkien syvästi arvostamaan Anniin niin pääkaupunkiseudun kehyskunnissa puolestaan häntä ei jostain syystä oikein arvosteta. Mahtaisiko syynä olla Annin suunnittelemat kaupunkibulevardit joitten seurauksena Helsingissä on odotettavissa ns. kaikkien liikenneruuhkien äiti? Asiasta toteaa Sipoon valtuuston johtaja Heikki Vestman mm. seuraavaa:

- Kehyskuntien työssäkäyviä ei tulisi laittaa Stadin punaviherkuplan maksajiksi ja sijaiskärsijöiksi.

- Helsingin ja apulaispormestari Anni Sinnemäen ajamat suunnitelmat toisivat laskun suoraan kehyskuntien asukkaiden maksettavaksi.

- Ruuhkamaksut voisivat tarkoittaa Helsingissä työssä käyville keskiuusmaalaisille jopa kahden kunnallisveroprosentin nostoa vastaavaa summaa.

- Se tarkoittaa kaistojen ja ramppien poistamista ja nopeusrajoituksen laskemista 50 km/h:iin. Siis liikenteen ruuhkautumista selvitysten mukaan useiden kilometrien päähän ja matka-aikojen pitenemistä.

Vaan onhan se selvää, että jos Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavaksi apulaisjohtajaksi valitaan haittavihreä joka ei ole saastuttanut itseään ja ajattelumaailmaansa varsinaisella työnteolla, jonka kaupunkisuunnitteluun liittyvä opiskelu keskittyi venäläiseen kirjallisuuteen ja joka järkyttyy siitä että petoeläin syö lihaa niin ei kai lopputulosta kannata hirveästi ihmetellä.

Ja tämänkin ääneen lausuminen taisi olla punavihreän yhteiskunnan näkökulmasta viharikos tai ainakin kunnianloukkaus. Viharikolliseksi on niin pirun helppoa päätyä nykyisin.

Vihreät. De Röda. Sormi ylpeästi omassa ja toisten suussa jo vuodesta 1987

3. Ammoin Saska, edelleen Saska

Saska Saarikoski on huolissaan siitä mistä uusrälssin edustajat yleensäkin ovat huolissaan eli mahdollisuudesta kommentoida asioista nimettömänä ja haluaisi tämän mahdollisuuden pois aivan niin kuin niin moni hänen kaltaisensa on halunnut ja haluaa edelleenkin:

On tietysti selvää että jos ihminen on asioista eri mieltä kuin kyseinen Saarikosken ja Öforsin välillä sukkuloiva henkilöoletettu niin hän on luonnollisesti botti, trolli ja häirikkö. Toivoisin silti Saskankin joskus laskeutuvan alas omasta ilman varsinaista substanssia saavutetusta erinomaisuudestaan ja miettimään seuraavaa kysymystä:

Jos ihminen ei uskalla kommentoida asioista omalla nimellään niin onko vika silloin siinä ihmisessä itsessään vai voisiko vika olla yhteiskunnassa jota hän pelkää? Nykyistä yhteiskuntaa ja sen utopistista ideologiaa on toki helppo kannattaa omalla nimellään.

Mitä tulee tuohon Saskan ensimmäiseen viestiin niin hotellin respasta puolestaan todetaan että mikään yhteiskunta ei pitkän päälle kestä väkivaltaista ja jatkuvasti kasvavaa haittamaahanmuuttoa jonka kantaväestö joutuu elättämään. Saska tietää oikein hyvin että hänellä ei ole oikeastaan mitään perusteita kumota tuota lausetta mutta hänhän voi aina sanoa, että koska lauseen esittäjä toimii nimimerkin takana hän on botti, trolli ja häirikkö joten hänen ääneen sanomaansa totuutta ei kannata ottaa vakavasti.

4. Suomen ilmavoimat 100 vuotta

Hotelli Yrjöperskeles onnittelee lämpimästi sata vuotta täyttäviä Suomen ilmavoimia. Laitetaan onnittelukuvaksi VL Pyörremyrsky joka on yksi kaikkien aikojen tyylikkäimmän näköisiä hävittäjiä. Joka tosin jäi prototyyppiasteelle.

5. Mainos: Musta orkidea

Blogikirjoittaja Musta orkidea on omien sanojensa mukaan ”Transsukupuolinen mies (FtM), ei-hetero, Y-sukupolvi, ENTJ, konservatiivi ja traditionalisti, ateisti. Kyllästynyt poliittiseen korrektiuteen, uhriutumiseen ja käsitteiden/todellisuuden hämärtämiseen. Olen maahanmuuttokriittinen, trans-kriittinen sekä yleisesti LGBT-kriittinen.” Nyttemmin hän on täsmentänyt asiaa toteamalla että hän on nainen joka hän on koko ajan ollutkin mutta ehtinyt tehdä itselleen peruuttamatonta vahinkoa. Joka tapauksessa kyseinen kirjoittaja on hyvin ansiokkaasti arvostellut LGBTQTiiTyy-hysteriaa ja hänen viimeisin kirjoituksensa viimeisen muurin takana on totuus on sellainen jonka kannattaisi jokaisen joka on epävarma sukupuolestaan lukea ennen kuin hän tekee mitään peruuttamatonta.

On selvää että tätä blogia lukee varmasti hyvin harva LGBTQTiiTyy-ihminen mutta Musta orkidea totesi juttunsa lopussa että jakakaa tätä tekstiä somessa niin maan perkeleesti joten Hotelli Yrjöperskeleshän tekee niin. Kyseinen nainen totesi myös ettei kaipaa jaksuhaleja. Myös täällä todetaan että ventovieraitten halaileminen ei kuulu tapoihimme mutta lyckaa ja voimia eloon voimme toki toivottaa. Niin maan perkeleesti.

HYVÄN IHMISEN SUDENKUOPPA

March 6, 2018, 2:05 pm

≫ Next: 1808: KERTOMATON TARINA OSA I

≪ Previous: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCII

$

0

0

Eli ymmärrysharjoitus niin sanotun hyvän ihmisen henkisestä umpikujasta ja itsepetoksesta.

Olen ymmärrysharjoituksissani pyrkinyt hahmottamaan suvaitsevais-tiedostavan ihmisen ajattelumaailmaa ja pyrkinyt ymmärtämään sitä, miksi hän toimii niin kuin toimii vaikka vähemmälläkin (jopa erään Yrjön) ymmärryksellä huomaa että faktat eivät varsinaisesti tue hänen utopiaansa. Selvää on, että en pysty koskaan pääsemään täysin kyseisten ihmisten päitten sisälle sillä mikäli niin tapahtuisi olisin varmaan silloin sellainen itsekin ja kirjoittelisin jonnekin Rasmukseen ja päivittelisin nationalististen rasistien edustamaa absoluuttista pahaa.

Aika ajoin näihin ymmärrysharjoituksiin saa apua vastapuolelta. Tällä kertaa saksalaiselta ns. ihmisoikeusaktivistilta Rebecca Sommerilta. Lämmin kiitos Hommaforumin nimimerkille Alabamalle joka on kääntänyt Sommerin haastattelun. Sommerhan on siis pikkuhiljaa kääntämässä takkiaan ja ainakin osittain siirtymässä tänne voiman pimeälle puolelle vaikka hän on pitkään kannattanut sitä maahanmuuttoa jonka me pahat ihmiset miellämme – varsin perustellusti – haittamaahanmuutoksi. Ymmärrysharjoituksen kannalta hänen ehkä tärkein lauseensa kyseisessä haastattelussa on tämä:

Uskoin niin lujasti vapaaseen, tasa-arvoiseen eurooppalaiseen arvomaailmaan, että uskoin naiivisti, että jokainen ihminen inspiroituisi siitä ja omaksuisi sen arvot.

Tämän olen hahmottanut suvaitsevais-tiedostavaisissa ihmisissä itsekin. Tämähän pohjaa tietenkin siihen ajatteluun että kaikki ihmiset ja kaikki kulttuurit ovat samanlaisia tai ainakin yhtä arvokkaita. Tosin kyseisen ajattelun taustalla on tietysti se kaksoisajattelu, etteivät ne sitten kumminkaan ole yhtä arvokkaita sillä se sisältää oletuksen että tuli tänne länsimaihin kuka tahansa ja minkälaisesta kulttuurista hyvänsä hän muuttuu – nimenomaan suvaitsevais-tiedostavien ihmisten opastamana – alta aikayksikön samanlaiseksi hieman vihertäväksi ja  feministiseksi lällydemariksi kuin mitä suvaitsevais-tiedostava ihminen itsekin on.

Totuuden kohtaaminen on suvaitsevais-tiedostavalle ihmiselle vaikeaa mutta kyseinen Rebecca Sommer on ollut itselleen rehellinen ja toteaa:

Mutta minun oli pakko vuosien mittaan toistuvien tapausten takia tunnustaa, että muslimipakolaiset ovat kasvaneet aivan erilaisessa arvomaailmassa; he ovat olleet lapsuudesta alkaen aivopesun kohteina ja heihin on sisäistetty ylpeä ja ylimielinen asenne, jolla he katsovat alaspäin meitä vääräuskoisia.

…

Yhtäkkiä kävi ilmi, että nämä ihmiset, joiden kaikki ongelmat olin ratkaissut, jotka olivat istuneet iltaa kanssani, nauraneet ja tanssineet, jotka eivät rukoilleet eivätkä käyneet moskeijassa, eivät pitäneet ramadania ja jotka nauroivat fundamentalististen muslimiuskovaisten kustannuksella, nimittelivät minua selkäni takana minun puutarhassani istuen ”typeräksi saksalaiseksi huoraksi”.

Tämän huomaamiseen on törmännyt varmasti hyvin moni suvaitsevais-tiedostava ihminen. Miksi he silti jatkavat valitsemallaan linjalla itselleen valehdellen? Tämä Sommerin lause saattaa selittää paljon:

Olin yksinomaan auttanut heitä, suojellut ja tukenut ja antanut heille aidon ystävyyden. Toivottanut heidät avoimesti tervetulleiksi…

Niin. Minä. Minä olin auttanut. Minä olin suojellut. Minä olin antanut. Ja samalla minä olin myös ruokkinut hyvän ihmisen egoani. Ja minä olin ollut typerä. Hyödyllinen idiootti. Hyväksikäytettävä ja nenästävedettävä hölmö. Joka yritti typerydellään ruokkia omaa egoaan ja nostaa itsensä muitten – realistien – yläpuolelle. Jolle se oma – hyväuskoiseen typeryteen pohjautuva – ego oli se kaikkein tärkein asia. Vaatii valtavaa henkistä vahvuutta tunnustaa tämä itselleen ja vielä suurempaa sanoa se ääneen julkisesti. Siksi suurin osa suvaitsevais-tiedostavaisista ihmisistä jatkaa samalla linjalla ja keskittyy syyttämään meitä realismin myrkyttämiä ihmisiä siitä, ettemme mene mukaan heidän itsepetokseensa. Ettei heidän egoaan loukattaisi.

Hyvä ihminen on kaivanut itselleen syvän montun. Sieltä on hankalaa nousta. Varsinkin niitten hyvien ihmisten joista Rebecca Sommer sanoo vielä yhden tärkeän lauseen:

Kauemmin  mukana olleet ovat institutioineet tekemisensä ja tekevät työtä rahaa vastaan. Näiltä henkilöiltä ei ole saatavissa tietoa disilluusiosta, siitä kertominen ei olisi heidän intressiään.

Tämä lause sopii myös Suomeen jossa maahanmuuttoteollinen kompleksi elättää huomattavan määrän ihmisiä jotka tekevät verovaroilla turhaa, tarpeetonta ja ennen kaikkea haitallista työtä. Tämän lyhyen ymmärrysharjoituksen päätteeksi muistutan lukijoita että nämä niin sanotut hyvät ihmiset – toisin sanoen itselleen valehtelevat hyödylliset idiootit – ovat juuri niitä ihmisiä jotka määrittelevät meillä Suomessakin sen, mikä on hyväksyttävä arvomaailma ja mikä ei.

1808: KERTOMATON TARINA OSA I

March 11, 2018, 3:05 pm

≫ Next: SATEENKAAREN TUOLLA PUOLEN

≪ Previous: HYVÄN IHMISEN SUDENKUOPPA

$

0

0

Hämeenlinnan itäpuolella, 16. huhtikuuta 1808

Ruotsin kuningaskunnan Suomen rintaman joukkojen virkaatekevänä ylipäällikkönä toimiva kenraali von Döbeln kävi esikuntansa kanssa läpi vastahyökkäyssuunnitelmaansa. Sotaa venäläisiä vastaan oltiin käyty jo kaksi kuukautta ja ruotsalaiset joukot olivat käyneet ankaria viivytystaisteluita etenevää vihollista vastaan. Ruotsalaiset eivät olleet antautuneet suuriin rintamataisteluihin vaan olivat järjestäneet joukkueen – komppanian kokoisia tuliylläköitä joita tykistö oli tukenut. Se ei ollut pysäyttänyt vihollisen etenemistä kokonaan mutta oli aina pakottanut sen pysähtymään hetkeksi sekä kokoamaan ja järjestämään voimansa uudelleen. Taktiikkaa täydennettiin ajoittaisilla suuremmilla vastahyökkäyksillä jossa vihollisen kärki pakotettiin perääntymään ja uudelleenjärjestäytymään. Myös ankara pakkanen ja lumi oli hidastanut vihollisen etenemistä vaikka se tietysti teki olon tukalaksi myös puolustautuville ruotsalaisille.

Alun perin suunnitelmat olivat olleet aivan toisenlaisia ja puhtaasti vetäytymiseen perustuvia mutta von Döbeln oli päätynyt aggressiiviseen viivytykseen tietäen myös että voimakkaammat venäläisjoukot löisivät ruotsalaiset suurissa rintamataisteluissa. Idea kyseiselle aggressiiviselle viivytystaktiikalle oli tullut alun perin Savossa ja  Karjalassa taistelevan, pääosin suomalaisista koostuvan Savon Prikaatin komentajalta kenraali Sandelsilta jonka komennossa toimivat suomalaiset olivat käyttäneet menestyksekkäästi niin sanottua sissitaktiikkaa.

Sandels oli kertonut von Döbelnille, että sana ”sissi” oli tullut käyttöön jonkunlaisesta venäjän kielen maantierosvosta ja  nimitys oli osuva. Savon prikaati oli älynnyt varustautua tilanteeseen jo edellisenä vuonna ja varastoinut korpiin, piilopirttien läheisyyteen suuren määrän niin sanottuja ”matteja” jotka sisälsivät kaikkia sotilaille tarpeellisia tarvikkeita. Sandels oli myös palkannut joukkoihinsa kapteenin vakanssille suomalaisen Erik Ollikaisen joka oli kehittänyt sissitaktiikan pohjaidean. Joukot toimivat parinkymmenen miehen ryhmissä, erätaitoisina majoittuivat maastoon ja piilopirtteihin ja iskivät vihollisen selustaan aiheuttaen kauhua ja hämmennystä.

Miehet oli aseistettu poikkeuksellisesti pelkillä pistooleilla, sillä he iskivät läheltä ja nopeasti paeten heti iskun jälkeen metsään jolloin Ruotsin armeijan raskas ja pitkä standardimusketti oli liian hankala käsitellä talvisessa metsämaastossa. Sisseillä oli aseinaan jopa varsijousia, joilla he saivat hiljennettyä vartiomiehet äänettä. Sissit iskivät kuormastoihin, huoltotukikohtiin ja polttivat puisia siltoja matteihin sijoitetulla paloöljyllä. Sissien toiminta sai aikaan sen, että venäläiset joutuivat sijoittamaan huoltoreittien varrelle kohtuuttoman paljon sotilaita jotka puolestaan olivat oppineet pelkäämään metsää ja siellä vaanivia suomalaisia sissejä.

Tämän vuoksi vihollisen hyökkäyksestä Savon rintamalla oli jo maaliskuun lopussa terä poissa ja se kaivautui puolustukseen suurinpiirtein linjalle Juva – Rantasalmi ja Pohjois-Karjalan suunnassa sen eteneminen hyytyi hieman ennen Joensuuta. Tämä, ja onnistunut viivytystaistelu rohkaisi von Döbelniä yrittämään suurempaa vastahyökkäystä. Hän tiesi kyllä, että käytettävissä olevilla voimillaan hän ei onnistuisi voittamaan sotaa eikä ajamaan vihollista Kymijoen itäpuolelle, mutta hän uskoi että venäläisetkin saattaisivat pysäyttää hyökkäyksensä, ryhmittyä puolustukseen ja odottaa mahdollisia lisävoimia. Se antaisi ruotsalaisille välttämätöntä lisäaikaa.

Sillä lisävoimia odotti von Döbelnkin, mutta sen saaminen oli epävarmaa. Se johtui aikaisemman ylipäällikön kenraali Wilhelm Klingsporin ääliömäisestä taktiikasta jonka mukaan ruotsalaisjoukkojen tulisi vetäytyä Oulun tasalle odottamaan kevättä ja mahdollisia apujoukkoja. Klingspor oli puolestaan raivostunut siitä, ettei von Döbeln ollut noudattanut hänen määräyksiään vaan oli jatkanut – samoin kuin Sandelskin – ankaraa vastarintaa. Klingspor oli saapunut läksyttämään von Döbelniä Hämeenlinnaan jossa hänen esikuntansa sijaitsi. Muutamaa päivää myöhemmin von Döbeln laittaisi eteenpäin viestin Eckerön optisen lennättimen kautta Grisslehamniin ja sieltä Tukholmaan:

Vihollisen eteneminen pysäytetty. Kenr. Klingspor kaatunut taistelussa. Pyydämme lisävoimia. Sodan voitto mahdollinen.

Kenr. von Döbeln

Kuriirin mukana lähteneessä pidemmässä viestissä kerrottiin kenraali Kligsporin kaatuneen taistelussa ollessaan tarkastamassa etulinjaa. Viestissä kerrottiin että Klingspor oli saapunut linjaan suuri silloin kuin vihollinen oli aloittanut hyökkäyksen ja hän oli taistellut urhoollisesti ennen kaatumistaan. Tosiasiassa Klingspor ei ollut käynyt lähelläkään etulinjaa vaan miehen maallisen vaelluksen oli päättänyt von Döbelnin pistooli. Upseerikunta oli kokonaisuudessaan juonessa mukana. Tieto Klingsporin niin sanotusta sankarikuolemasta saisi vielä toistaiseksi pysyä täällä Hämeenlinnan itäpuolella. Se ilmoitettaisiin Tukholmaan vasta pian alkavan hyökkäyksen  jälkeen ja siihen lisättäisiin pyyntö apuvoimista. Ehkä siihen voitaisiin myös lisätä viesti menestyksestä.

Hyökkäys onnistui. von Döbeln oli päättänyt käyttää kaksipuolista saarrostusta jolloin metsiä pitkin edenneet joukot hyökkäisivät etenevän venäläisen kärkipataljoonan taimmaisen komppanian kylkeen Syrjäntaustan kylän kohdalla niin etelästä kuin pohjoisesta ja sen myötä saarrostaisivat kaksi lännempää komppaniaa. Yllätysisku onnistui saaden aikaan sekasorron saarretuissa joukoissa joitten kimppuun sitten von Döbelnin pääjoukot hyökkäsivät. Venäläisten kärkipataljoona tuhoutui täysin ja venäläiset perääntyivät Jahkolan kylän tasalle johon rintama sillä kohtaa vakiintui. von Döbelnin suksilla liikkuneet tiedustelijat olivat kertoneet, että uusia venäläisjoukkoja ei ollut mainittavasti tulossa rintamalle. Tarvittava lisäaika oltiin saatu.

Toukokuun alussa kuninkaan kuriiri tuli von Döbelnin esikuntaan ja kertoi, että kuningas on suostunut muuttamaan taktiikkaa. Apujoukkoja olisi tulossa ja kesällä oli tarkoitus vallata takaisin vihollisen miehittämä alue. Rintama etelässä asettui asemasodaksi suurinpiirtein linjalle Porvoo – Pukkila – Jahkola. von Döbeln nimitettiin kaikkien Suomessa olevien joukkojen päälliköksi ja ensimmäisenä käskynään hän määräsi Sandelsin rekrytoimaan mahdollisimman paljon suomalaisia erätaitoisia sotilaita jatkamaan sissitoimintaa. von Döbelnin mielessä olivat jo mahdollisessa hyökkäysvaiheessa tehtävät metsien kautta suoritetut suuremmat, komppanian voimin tehdyt koukkaukset. Samassa käskyssä hän ylensi Erik Ollikaisen majuriksi.

Pietari, tammikuun 18. vuonna 1809

Venäjän tsaari Aleksanteri I istui mietteliäänä työhuoneessaan ja kirjoitti kirjettä. Kirje tulisi kiertämään häneltä seuraavalle tsaarille ja siitä aina eteenpäin. Kirje sisälsi toiveen ja tehtävän. Ne koskisivat Ruotsia, jonka kanssa Venäjä oli solminut viikkoa aikaisemmin eli tammikuun 11. päivä niin sanotun Haminan rauhan joka päätti sodan jonka olisi venäläisnäkökulmasta pitänyt mennä toisin. Oli oletettu että ruotsalaiset perääntyisivät sovinnolla ja odottaisivat apuvoimia. Niin ei ollut käynytkään ja varsin epäortodoksisella mutta tehokkaalla tavalla taistelleet ruotsalaiset ja hyvin suuressa määrin erityisesti suomalaiset joukot olivat kovien viivytystaistelujen jälkeen pysäyttäneet venäläisten etenemisen. Pisimmillään venäläiset olivat edenneet vain hieman toistasataa kilometriä.

Tsaarilla ja Venäjän sodanjohdolla oli ollut visainen ongelma edessään. Lähettääkö lisäjoukkoja ja murskata ruotsalaiset? Sillä ruotsalaiset olivat lisäämässä voimiaan. Mutta uusi hyökkäys Ruotsia vastaan tietäisi riskiä etelässä. Vaikka virallisesti Venäjä oli Napoleonin liittolainen ja itse asiassa juuri siitä syystä sodassa Ruotsia vastaan niin se kaikki oli silmänlumetta ja tilanne saattaisi muuttua koska tahansa. Päädyttiin jatkamaan asemasotaa ja lähettää Tukholmaan rauhantunnustelu ehdotuksella että rauha solmittaisiin status quo ex ante-periaatteella.

Päätöksen tekeminen kesti kauan ja jahkailu oli kostautunut sillä ruotsalaiset olivat aloittaneet heinäkuun alussa vastahyökkäyksen. Hyökkäys alkoi yllättäen Savon ja Karjalan suunnasta metsien kautta edenneitten komppanian vahvuisten, pääosin suomalaisten joukkojen koukkauksilla jotka saivat Savon rintaman sekasortoon joka puolestaan mahdollisti Sandelsin pääjoukkojen onnistuneen rintamahyökkäyksen jossa venäläisten linjat murrettiin ja Sandelsin joukot etenivät aina Valkealan ja Ruokolahden tasalle, mikä puolestaan alkoi aiheuttaa eteläisessä Suomessa oleville joukoille vaaran joutua saarrostetuksi.

Joukot määrättiin vetäytymään ja Sandelsia vastaan taistelevien joukkojen tuli jarruttaa etenevää vihollista armotta ja kaikin mahdollisin keinoin. Venäläisten viivytys oli onnistunut mutta sillä hinnalla että puolustus saatiin järjestymään vasta linjalle Hamina – Lappeenranta. Ruokolahdelle edennyttä vihollista onnistuttiin ajamaan hieman taaksepäin ja linjat vakiintuivat tasalle Puumala – Särkilahti. Varsinaiset taistelut päättyivät loka – marraskuun vaihteessa ja rintamalla siirryttiin jälleen asemasotavaiheeseen joka saattoi venäläiset pulmalliseen tilanteeseen. Kuinka jatkaa? Aleksanteri I oli kutsunut luokseen korkea-arvoista venäläistä sotilasjohtoa. Suomessa olevia joukkoja komentava marsalkka von Buxhoevden teki tilanteen selväksi:

- Periaatteessa meillä olisi toki mahdollisuus tehdä vastahyökkäys. Mutta se vaatisi huomattavia lisäjoukkojen keskityksiä ja varsinaisesti tässä tilanteessa meillä ei Suomen valtaamisesta ole vastaavaa hyötyä siitä kärsittäviin tappioihin nähden. Sillä tulee muistaa, että vaikka tällä hetkellä olemme liitossa Napoleonin kanssa niin se liitto on paperinohut ja olen varma siitä, että me joudumme käymään Napoleonin kanssa vielä uusintaottelun. Me tarvitsemme siihen kaiken mahdollisen voimamme. Ruotsi ei kuitenkaan ole niin vahva että se uhkaisi suoranaisesti Pietaria ja sen kanssa voimme selvittää välimme joskus tuonnempana. Välitön ja suurempi uhka on Napoleon. Ehdotan, että solmimme rauhan ja ehdotamme ruotsalaisille että raja jää siihen, missä rintamalinjat ovat tällä hetkellä. Ruotsalaisille se varmasti sopii sillä saamiemme tietojen mukaan ne olisivat olleet alun perin valmiita vetäytymään aina Oulun tasalle. von Döbelnin ja Sandelsin rohkea taktiikka pelasti ruotsalaiset.

Aikansa mietittyään Aleksanteri I oli päättänyt noudattaa von Buxhoevdenin ehdotusta vaikka tunnustettu tappio sodassa tietysti nakersi Venäjän kunniaa. Tarkoitushan oli ollut liittää Suomi Venäjän yhteyteen. Nyt se siirtyisi hamaan tulevaisuuteen. Oli kuitenkin keskityttävä olennaiseen. Napoleon pystyisi aiheuttamaan Venäjälle paljon suurempia tuhoja kuin Ruotsi. Aleksanteri I otti kynän ja paperia ja alkoi kirjoittaa:

Seuraajilleni.

Ruotsi on ollut jo pitkään ikävä paise Venäjän luoteisrajalla. Tuo pieni maa ei ymmärrä asemaansa ja se on leikkinyt suurvaltaa ennen kaikkea Venäjän kustannuksella. Mikäli minä en omalla hallinta-ajallani siinä onnistu, toivon että joku teistä aikanaan pakottaisi Ruotsin sellaiseen tottelevaisen, nöyrän ja ennen kaikkea alistuvan naapurivaltion asemaan mikä sille kuuluukin.

Tammikuun 18. vuonna 1809

Aleksanteri I

Venäjän tsaari

Tsaari siirsi kirjeen keisarilliseen arkistoon ja antoi määräyksen että se luovutettaisiin seuraaville tsaareille kun he astuisivat valtaan.

Tukholma, tammikuun 18. vuonna 1809

Toisistaan tietämättä kaksi valtionpäämiestä oli yhtä aikaa miettimässä valtakuntiensa tulevaisuutta. Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf oli käynyt kenraalikuntansa kanssa läpi Venäjän kanssa käytyä sotaa ja sen opetuksia. Sotahan oli päättynyt loppujen lopuksi loistavaan voittoon, mutta sen oli saanut aikaiseksi kahden kenraalin omaehtoinen toiminta ja suomalaisilta omaksutut epätavalliset taistelutavat. Kustaa IV tiesi, että hänen asemansa kuninkaana oli sodan aikana ollut hiuskarvan varassa ja sotilaspiireissä oli suunniteltu hänen syrjäyttämistään. Hän oli kuitenkin välttynyt tältä suostumalla taktiikan muuttamiseen von Döbelnin oppien mukaan. Sodan voitto oli myös kaksiteräinen miekka sillä se toi esille myös uuden uhan: mahdollisen suomalaisen separatismin. Oli nimittäin niin, että kahdeksantoista Ruotsin armeijassa palvelevaa suomalaista upseeria oli perustanut niin sanotun Uuden Liiton, ja he olivat vaatineet suomalaiselle väestönosalle tiettyjä etuja.

Vaatimukset olivat liittyneet niin suomen kielen asemaan kuin myös suomalaisen väestönosan taloudelliseen asemaan sekä koulutus- ja sivistystason nostamiseen. Lisäksi Uusi Liitto oli vaatinut suomalaisenemmistöisille alueille tiettyjä poliittisia uudistuksia jotka käytännössä olisivat tarkoittaneet autonomiaa. Kustaa IV tiesi, että sotaa ei oltaisi voitettu ilman suomalaisten panosta mutta ajatus suomalaisten lisätystä itsemääräämisoikeudesta ei tullut kysymykseenkään, vaikka se epäreilua ehkä olikin. Itsemääräämisoikeus johtaisi autonomiaan, autonomia saattaisi johtaa itsenäisyyteen ja ajatus tuon takapajuisen kansan itsenäisestä valtiosta oli mahdoton. Sillä ei ollut mitään elämisen ja onnistumisen edellytyksiä ja se tietäisi vain maan liittämistä Venäjään.

Se tulevaisuudenkuva oli estettävä. Kovin keinoin. Kustaa IV Adolf kirjoitti kaksi kuninkaallista käskykirjettä. Tietäen oman rajoittuneisuutensa hän oli ottanut niitten laatimiseen avuksi kenraali  Curt von Stedingkin. Toinen käskyistä pantaisiin  toimeen välittömästi.  Toinen pantaisiin toimeen tulevien sukupolvien aikana. Lääke olisi rankka, mutta sillä  estettäisiin vielä suurempi tauti. Ajatus suomalaisten itsemääräämisoikeudesta oli mahdoton. Se tulisi estää ja se estettäisiin. Ainoalla mahdollisella tavalla. Suomen täydellisellä ruotsalaistamisella. Vaikka se ehkä epäreilua olikin. Mutta voittajat kirjoittavat historian.

Åbo, 17 maaliskuuta vuonna 1809

Kaikkiaan kahdeksantoista suomalaista Uuteen Liittoon kuuluvaa upseeria oli saapunut Turun linnaan hänen majesteettinsa Kustaa IV Adolfin henkilökohtaisesta pyynnöstä. Kutsukirjeessä sanottiin, että kuningas on henkilökohtaisesti estynyt saapumasta paikalle, mutta järjestettävässä tilaisuudessa upseerit palkittaisiin ansioitumisestaan äskettäin Venäjää vastaan käydyssä sodassa ja samalla heidän kanssaan keskusteltaisiin niistä vaatimuksista suomalaisten aseman parantamiseksi joita he olivat julkisesti esittäneet.

Hyväntuuliset upseerit johdatettiin pitotiloihin jossa oli pitkä pöytä. Tyhjä tosin vielä mutta tarjoilun sanottiin alkavan hetken kuluttua. Olutta tosin oli jo tarjolla. Upseerit muistelivat tuopit käsissään äskettäin käytyä sotaa ja puhuivat mielissään siitä, että kuningas oli näyttänyt ottavan vakavasti heidän esityksensä. Tavallaan he mielsivät jatkavansa Anjalan Liiton työtä, mutta niin että Suomi olisi osa Ruotsia.

Tarjoilu ei koskaan alkanut. Sen sijaan pitotiloihin tuli huomattava määrä aseistettuja ruotsalaisia sotilaita jotka sitoivat suomalaisten upseerien kädet ja kuljettivat heidät Turun linnan kellaritiloihin joissa he näkivät mikä palkkio heitä Ruotsin kuninkaan eteen tehdystä sotatyöstä odottaisi. Kellarissa oli kolme hirttolavaa jossa jokaisessa oli kuusi hirttoköyttä. Jokaisen lavan luona oli oma pyövelinsä. Paikalla oli myös sotatuomari, joka lausui hirtettäväksi asetetuille miehille tuomionsa:

- Maanpetoksesta Ruotsia ja sen kuningasta vastaan teidät tuomitaan kärsimään kuolemantuomio hirttämällä. Tuomio pannaan täytäntöön välittömästi.

Sotatuomari nyökkäsi pyöveleille jotka katkaisivat kirveellään narut, jotka vetivät hirttolavaa pitäneet painot pois paikoiltaan. Toive Suomen lisääntyvästä itsehallinnosta katosi samalla kun petettyjen upseerien niskarangat naksahtivat poikki. Jälkeenpäin ilmoitettiin että kyseiset upseerit olivat käydyssä sodassa myyneet sotilassalaisuuksia venäläisille.

Mutta kuninkaan ensimmäinen käskykirje ei ollut vielä loppuun suoritettu.

Mäntyharju, 6. huhtikuuta vuonna 1809

Ruotsin voittoon päättyneessä sodassa sissipäällikköinä toimineita suomalaisia, kaikkiaan kaksitoista miestä – mukana myös majuriksi ylennetty Erik Ollikainen – oltiin kutsuttu Ruotsin kuninkaan nimenomaisesta pyynnöstä palkittavaksi ja kestitettäväksi Mäntyharjulla sijaitsevaan kestikievariin. Miehet olivat saapuneet paikalle ja huomasivat, että kestittäminen oltiin otettu tosissaan. Tarjolla oli sekä possunlihaa, lohta, olutta ja paloviinaa mitä nautittiin urakalla. Tapaamiseen tullut ruotsalainen eversti luovutti vielä erikseen jokaiselle sissipäällikölle korkean ruotsalaisen kunniamerkin.

Kestitystä lisäsi se, että paikalle oltiin hankittu muutama huora jotka samalla toimivat tarjoilijoina. Ilta eteni riemukkaasti sotamuistoja muistellen ja samalla siitä puhuen että noitten miesten kehittämä sissitaktiikka oli köyhän miehen salainen ase voimakkaampaa vastaan. Sitä voitaisiin käyttää jatkossakin. Myös kansalaisia alistavaa hallintoa vastaan mikäli tarvetta siihen olisi. Tarjoilu pelasi ja osa miehistä käytti hyväkseen myös tarjoilijoina olevien huorien palveluksia. Tunnelma oli katossa.

Kestikievarin vieressä sijaitsevassa väkituvassa oli odottanut kaksikymmentä ruotsalaista sotilasta. Ruuanlaittajat olivat käskyn mukaan poistuneet kievarista heti ruuan valmistuttua. Illan pimetessä kievarissa eräs tarjoilijana ja viihdyttäjänä toimiva huora kävi heilauttamassa öljylamppua ovella. Se oli merkki. Suomalaisten olueen oltiin laitettu jossain vaiheessa iltaa oopiumiuutetta ja kaikki miehet olivat sammuneet syvään uneen. Huorat odottivat palkkiotaan ja saivat sen, tosin aivan eri muodossa kuin olivat odottaneet. Saamansa käskyn mukaan ruotsalaiset sotilaat lävistivät heidät sapeleillaan. Todistajia ei kaivattu. Sitten he tekivät saman myös sammuneille suomalaisille sissipäälliköille ja sytyttivät sitten kestikievarin palamaan. Virallisesti ilmoitettiin suomalaisten sissien ja kestikievarin henkilökunnan kuolleen valitettavassa onnettomuudessa. Tämän ”valitettavan onnettomuuden” myötä katosi paras suomalaisen sissiosaamisen kärki. Tehtävään komennetut ruotsalaiset sotilaat siirrettiin Skåneen sillä opastuksella että asiasta ei saisi koskaan puhua. Ja miksi siitä Skånessa puhuisikaan? Jostain Ruotsin reuna-alueella tapahtuneesta sattumuksesta. Eihän siellä edes kuollut muita kuin suomalaisia.

Tukholma, 4. heinäkuuta vuonna 1809

Kolme korkea-arvoista ruotsalaista hallintovirkamiestä oli saanut muistionsa valmiiksi. Muistion pohjana oli kuningas Kustaa IV Adolfin heille lähettämä kuninkaallinen käskykirje jonka viesti oli selvä. Heidän tuli suunnitella Suomen mahdollisimman täydellinen ruotsalaistaminen. Hallintovirkamiehet olivat keskittyneet työhönsä puoli vuotta ja esittivät nyt työnsä tulokset kuninkaalle. Suunnitelma oli tiivistettynä seuraavanlainen:

1. Suomen kielen käyttö tuli kieltää kaikin mahdollisin tavoin. Ennen kaikkea tämä  tuli saattaa toteen virallisessa kielenkäytössä. Vain ruotsin kieli olisi sallittua.

2. Minkäänlaista opetusta ei suomen kielellä saisi jatkossa antaa. Edes alkeisopetusta eikä missään nimessä rippikoulua. Eihän suomenkielistä koulutusta joitain kiertokouluja lukuunottamatta vielä paljoa ollutkaan, mutta sekin vähä  tulisi lopettaa. Vain ruotsinkielinen koulutus sallittaisiin. Poikkeuksena tässä olisi sotilaskoulutus, sillä suomalaiset olivat osoittautuneet erittäin hyviksi sotilaiksi. Mutta ajan myötä ja väestön aina enemmän ruotsalaistuessa sotilaskoulutuskin pyrittäisiin saamaan kokonaan ruotsinkieliseksi.

3. Suomen kieltä ei saisi esittää Ruotsin kuningaskunnan alueella painetussa muodossa. Vain ruotsinkieliset painotuotteet sallittaisiin.

4. Nimeä Suomi / Finland ei saisi enää käyttää missään yhteydessä. Sen sijaan Ruotsin itäisistä alueista tulisi käyttää nimeä Östland ja sen maakunnistakin tulisi käyttää vain ruotsinkielisiä termejä kuten Egentliga Östland, Nyland, Tavastehus, Savolax jne. Östland olisi vain yksi Ruotsin alueista eikä mitään muuta.

5.  Erityisesti olisi säädettävä erillinen manttaalikäytäntö. Tämän käytännön mukaan Östlandin alueella vain ruotsinkielisillä olisi oikeus maaomaisuuteen. Tämä koskisi niin itsenäisiä talonpoikia kuin myös torppareita. Suomenkielisille maanomistajille annettaisiin kymmenen vuotta aikaa opetella ruotsin kieli ja samalla muuttaa nimensä ruotsalaiseksi. Torppareille tätä mahdollisuutta ei annettaisi, vaan heidän torpparinkontrahtinsa lopetettaisiin ja heidän tilalleen siirrettäisiin Ruotsista maattomia maatyöläisiä. Suomenkielisillä maatyöläisillä ei olisi jatkossa muuta mahdollisuutta kuin toimia ruotsinkielisten isäntien vuosimiehinä ja piikoina. Koska myös Östlandin alueella alkaisi jossain vaiheessa teollinen kehitys olisi myös tulevat teollisuustyöpaikat varattava vain ruotsinkielisille.

6. Uudet käytännöt saatettaisiin voimaan Egentliga Östlandin ja Nylandin alueella voimaan vuonna 1820 ja aluetta alettaisiin laajentaa siitä  eteenpäin.

Koska hallintovirkamiehet ymmärsivät että heidän suunnitelmansa koskisi suomenkielistä väestönosaa hyvin dramaattisesti ja aiheuttaisi suurta kärsimystä he ajattelivat hieman historian tuomiota ja lisäsivät muistioonsa vielä yhden kohdan.

7. Näitä käytäntöjä ei tule saattaa voimaan julkisena lakina vaan paikallisilla hallinnollisilla päätöksillä ja viranomaistoimenpiteillä. Käytäntöjen sisältö tulee toimittaa alueille kuriirien välityksellä ja kuriirien kuljettamat asiakirjat on palautettava Tukholmaan.

Kuningas Kustaa IV Adolf luki hallintoviranomaisten tekemän suunnitelman huolellisesti, mietti hetken mutta vain hetken. Olihan kysymys kuitenkin Ruotsista eikä mistään kuusenjuurella nukkujista. Sitten hän otti kynänsä ja allekirjoitti muistion.

Ruotsin armeijan pääesikunta, Tukholma, 17. heinäkuuta vuonna 1809

Kenraalit Georg Carl von Döbeln ja Johan August Sandels olivat kuulusteltavina pääesikunnassa ja suuren hämmästyksen vallassa. He luulivat, että heidät oltiin komennettu keskusteluun jonka pohjana olivat heidän kokemuksensa äsken Venäjää vastaan käydystä  sodasta. Kokemuksiensa perusteella he olivat muistiossaan hahmotelleet ne uudistukset joita he ehdottivat ruotsalaiseen sotilastaktiikkaan. Mutta hyvin nopeasti he havaitsivat että heitä kohdeltiin lähestulkoon rikollisina. Sandels avautui ensimmäisenä tapaamisen puheenjohtajalle kenraali  Curt von Stedingkille:

- Kaikella kunnioituksella, mutta en ymmärrä kohteluamme. Muistiomme kertoo selvästi, minkälaiset valtavat edut esittämässämme taktiikassa on. Ja tulee vielä muistaa, että taktiikka kehitettiin suorastaan improvisoiden suomalaisten sotilaskouluttamattomien maalaisten kanssa.

von Döbeln jatkoi puolestaan:

- Niin kuin Sandels kertoi, taktiikka toimi jopa amatöörisotilaitten kanssa. Ajatelkaapa minkälaiseksi se saataisiin hiottua, kun siihen paneutuisivat ammattisotilaat. Tulee muistaa, että Venäjän on aina meitä vahvempi. Meidän on oltava puolestamme ovelampia. Ja tämä taktiikka antaa siihen mahdollisuuden.

von Stedingk vastasi:

- Roskaa. Teillä kävi yksinkertaisesti vain tuuri. Eikä tuurin varaan voida laskea kokonaisen armeijan taktiikkaa. Kävikö teillä tuuri vihollisen osaamattomuuden vaiko haluttomuuden vuoksi on sinänsä yhdentekevää. Sillä toista kertaa se ei tule tapahtumaan. Sodat voitetaan jatkossakin suurissa ja hyvin organisoiduissa rintamataisteluissa. Lisäksi ajatus, että Ruotsin armeijan taktiikka muotoiltaisiin joittenkin ruotsinkieltä taitamattomien östlandilaisten puskajussien toimesta ei ole pelkästään mahdottomuus, vaan sitä voidaan verrata suorastaan maanpetokseen. Muistakaa, että minulla on tähän tapaamiseen kuninkaan antamat valtuudet ja puhun suoraan ja nimenomaan suoraan hänen suullaan.

von Stedingk piti pienen luovan tauon ja jatkoi:

- Niin että voitte unohtaa muistionne. Sitä ei laiteta koskaan täytäntöön. Sen sijaan meillä on ongelmana se, että mitä me teidän kanssanne teemme. Olettehan te sankareita, en minä sitä kiistä. Mutta tosiasia on myös se, että te syyllistyitte sodan alussa selvään niskurointiin ettekä totelleet esimiehenne Klingsporin käskyä vetäytyä vaan aloitte käymään aivan omaa sotaanne. Onneksenne te onnistuitte. Muuten olisin ammuttanut teidät samantien. Ja – suoraan sanoen – minä en oikein jaksa uskoa sitä, että Klingspor kaatui etulinjassa. Eihän häntä siellä pahemmin oltu nähty ennenkään. Mutta asian tarkempi selvittäminen jätetään sikseen joten jos te perkeleen ketut olitte siitäkin vastuussa, niin pääsette kuin koira veräjästä. Tehän joka tapauksessa menitte ja voititte meille sen sodan. Niitten östlandilaisten puskajussien kanssa.

- Varsinainen sotilasuranne, tai ainakin sen kehitys loppuu tähän. Te, von Döbeln siirrytte sotaoikeuden puheenjohtajaksi ja pysytte siinä virassa uranne loppuun saakka. Ja te Sandels, te siirrytte sotatieteellisen kirjaston johtajaksi. Kumpikin teistä keskittyy jatkossa tehtävänne, ja pelkästään tehtävänne hoitoon. Mihinkään muuhun te ette ota kantaa. Siitä naurettavasta muistiostanne te ette koskaan puhu julkisesti. Ja ennen kaikkea te ette koskaan, milloinkaan kommentoi sitä, mitä tapahtuu Östlandissa. Muistakaa, että kuninkaalla on teidän ammuttamiskäsky valmiina työpöytänsä laatikossa. Siitä vain puuttuu vain hänen allekirjoituksensa.

- Mitä tarkoitatte sillä, mitä tapahtuu Östlandissa?

- Siellä tullaan tekemään tiettyjä radikaaleja muutoksia. Mutta ne eivät kuulu teille. Poistukaa. Ja muistakaa, että teitä tarkkaillaan.

von Döbeln ja Sandels poistuivat kohti uusia, merkityksettömiä tehtäviään. Mennessään he mutisivat keskenään että se Klingspor ei ollut ainoa nilkki joka heidän olisi pitänyt ampua. Mutta nyt se oli liian myöhäistä. He ymmärsivät myös että von Stedingk oli sinänsä järkevä ja asiallinen upseeri mutta hänen kätensä olivat sidotut ja hän puhui mitä kuningas oli käskenyt hänen puhua. Ongelmana ei näyttänyt olevan taktiikka vaan suomalaiset. Tuo kuninkaanretku paistatteli nyt voitetun sodan suosiossa. Sen sodan, jonka he olivat hänelle voittaneet. He, ja ne suomalaiset puskajussit. Ja päätellen käydystä keskustelusta nuo puskajussit eivät tulisi saamaan kruunulta kovinkaan kaunista kiitosta.

Åbo, Egentliga Östland, 5. lokakuuta vuonna 1834

Poliisin pidätystyrmässä yönsä viettänyt Elias Lönnrot heräsi muutaman tunnin katkeilevan unen jälkeen nälkäiseen ja  epävarmaan aamuun. Hänelle ei ollut kerrottu sitä, miksi poliisi oli pidättänyt hänet mutta olihan hänellä asiasta jonkunlainen aavistus. Lönnrot oli kauhulla seurannut Suomen – hän ei halunnut käyttää siitä pakollista muotoa Östland – ruotsalaistamista joka oli edennyt pelottavaa vauhtia. Virallisilta nimiltään kutsutut Egentliga Östland ja Nyland alkoivat olla täysin ruotsalaistettuja ja tällä hetkellä prosessi jatkui Satakunnassa, Etelä-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä.

Manttaalikäytännön myötä maaomaisuutensa menettäneitten suomalaisten tilalle oltiin tuotu huomattava määrä ruotsalaista tilatonta väestöä ja Ruotsin köyhälistön keskuudessa oli alkanut elää termi Östland: ruotsalaisten Amerikka. Hyvin moni suomalainen tilallinen oli ruotsalaistanut nimensä ja siirtynyt käyttämään ruotsinkieltä olosuhteitten pakosta. Yksi huomattava tekijä oli myös se, että rippikoulu oli mahdollista suorittaa vain ruotsiksi. Ilman rippikoulua ei päässyt naimisiin ja naimattoman oli turha haaveilla omasta talosta. Omalta osaltaan Lönnrot oli pyrkinyt toimimaan ruotsalaistamista vastaan kulkemalla pitkillä retkillä niin Suomen kuin Venäjän Karjalan puolella ja kerännyt suomalaista kansanrunoutta lisäten siihen hieman omia aineksiaan ja sitten hän pyrki saamaan teoksensa – jota hän kutsui nimellä Kalevala – painetuksi. Siihen loppuikin ruotsalaisten viranomaisten kärsivällisyys.

Sellin ovi aukeni ja Lönnrot komennettiin ylös. Tönittynä hänet vietiin toimistoon jossa odotti poliisiviranomainen joka ei vaivautunut esittelemään itseään. Ei hänen nimensä Lönnrotia kiinnostanutkaan. Hänen nimensä oli Viranomainen ja hänellä oli Lönnrotiin nähden ehdoton valta. Sen sijaan hän tunnisti oikein hyvin sen kirjanipun joka oli Viranomaisen pöydällä. Siinä olivat kaikki hänen käsin kirjoittamansa muistiinpanot. Hänen elämänsä työ. Tai no, lähes kaikki. Viranomaisen huoneessa paloi takkatuli ja hän aloitti kuulustelun nostamalla Lönnrotin elämäntyön pöydältä ja heittämällä sen takkaan.

- Kylmä syksy. Tarvitaan hieman lämmikettä.

Lönnrot ymmärsi että hänen ei kannattaisi esittää hyvin suuria mielenilmauksia. Viranomainen näytti nimittäin juuri sellaiselta joka niitä odottaisi ja sen jälkeen opettaisi Lönnrotille hyvin ymmärrettävällä mutta puheettomalla kielellä mitä tarkoitti Viranomaisen kunnioitus. Hän tyytyi kysymään:

- Miksi minut on pidätetty ja mistä minua syytetään?

Viranomainen katseli häntä hetken aikaa ja vastasi sitten:

- Teidät on pidätetty rikoksista Ruotsia vastaan mutta se, mistä teitä syytetään – jos syytetään – riippuu omasta asenteestanne. Ensinnäkin yrityksenne saada suomenkielistä tekstiä julkaistuksi painetussa muodossa on jo rikos itsessään. Ja se, mikä sen tekstinne sisältö on, on selvää maanpetturuutta. Tehän, för helvete, aiotte nostattaa jonkunlaista suomalaiskansallista renesanssia ja sitä myötä selvää kapinaa.

- Ruotsin suomalaisella väestönosalla on huomattavan rikas kulttuuriperintö. Ei kai sen esille tuominen voi olla rikos?

- Sadan vuoden päästä Ruotsissa ei enää edes ole suomalaista väestönosaa. Täällä on vain ruotsalaisia. Tämä alue ei ole mikään Finland, vaan Östland. Aivan niin kuin on Skåne, Götaland, Svealand, Norrland ja niin edelleen. Mutta kuningas on ollut teille armollinen. Hän antaa teille mahdollisuuden selvitä ilman vankilaa. Se vankilatuomio olisi pitkä. Hyvin pitkä.

- Mikä se mahdollisuus on?

- Te siirrytte Öölantiin, tarkemmin sanottuna Borgholmiin, jossa teille on räätälöity opettajan paikka. Tulette pysymään koko loppuikänne Öölannissa. Ette poistu sieltä koskaan, ette koskaan ota osaa mihinkään poliittiseen toimintaan ettekä puhu, ettekä kirjoita sanaakaan suomenkieltä.

- Eli kyse on koko loppuikäni kestävästä maan sisäisestä karkoituksesta?

- Juuri siitä on kyse. Mutta se on teille kuitenkin miellyttävämpi vaihtoehto kuin virua seuraavat kaksikymmentä vuotta vankilassa.

Eihän Lönnrotilla ollut vaihtoehtoa. Hän oli tiedemies, ei mikään sissi joka oli taistellut Suomen Sodassa. Hänet kuljetettiin samantien Åbon satamasta lähtevään laivaan. Se, mitä tuo hänen loppuelämästään päättänyt Viranomainen ei tiennyt, oli se, että Ilomantsissa oli vielä yksi käsin kirjoitettu kopio Kalevalasta. Lönnrot saattoi vain toivoa, että joku, se kuuluisa Joku saisi vielä sen julkaistua. Ehkä se ei tapahtuisi elinaikanaan. Mutta ehkä joskus kumminkin. Suomen, siis Suomen eikä minkään helvetin Östlandin kansa ansaitsisi sen.

Åbo, Egentliga Östland, 5. elokuuta vuonna 1868

Jalkaväen luutnantti Håkan Axelsson oli päättänyt pitkän komennuksensa jonka hän oli suorittanut Tavastehusin ja Mellersta Östlandin välillä. Hänen tehtävänsä oli ollut vartiotehtävä jolla estettäisiin ihmisiä saapumasta pohjoisesta Tavastehusiin. Östlandissa oli ollut kaksi vuotta kestävä nälänhätä jota oli pahentanut suomenkielisillä alueilla puhjennut isorokko. Axelssonin kova tehtävä joukkueensa johtajan oli ollut muitten ruotsalaisten sotilaitten tavoin pitää huoli, etteivät mahdollisesti tautia kantavat ihmiset tulisi ruotsalaistuneelle alueelle.

Tehtävä oli ollut raskas, ja Axelssonin miehet olivat välillä joutuneet ampumaan nälkiintyneitä suomalaisia jotka pyrkivät väkisin Tavastehusin puolelle. Mutta käsky oli ollut ehdoton ja siitä kieltäytymisestä oltaisiin rangaistu ankarasti. Kun Axelssonin komennus oli lopulta päättynyt, hän oli mennyt Åboon. Hänellä oli ollut vaihtoehtona jatkaa pestiään Ruotsin armeijassa. Hänelle tarjottiin myös mahdollisuutta ryhtyä maanviljelijäksi Mellersta Östlandissa. Siellä oli nälänhädän vuoksi paljon tyhjäksi jääneitä tiloja. Kerrottiin myös, että isorokkoepidemiaa ei enää ollut. Åbossa hän tapasi serkkunsa, joka toimi varsin korkeassa asemassa Östlandin hallinnossa. Se, mitä serkku kertoi, järkytti häntä:

- Tiedätkös Håkan. On asioita, jotka ovat totta. Ja sitten on asioita jotka eivät ole mutta joista ei saa puhua. Nälänhätä oli totta. Täällä ruotsinkielisillä alueilla pärjättiin – nippa nappa tosin – emämaasta tuodulla viljalla. Ruotsinkielinen väestö jopa hieman kasvoi nälänhädän aikana. Nälänhätä iski pahimmin suomenkieliseen väestöön. Arvioitten mukaan siellä kuoli nälkään 300.000 – 350.000 ihmistä. Ja tiedätkös Håkan, me ruotsalaiset tapoimme heidät.

- Kuinka se voi olla mahdollista? Joukkueeni ampui kyllä muutaman suomalaisen joka yritti päästä väkisin Tavastehusin puolelle mutta ei siellä mitään lahtauskarkeloita pidetty.

- Se isorokko. Ei sitä siellä ollut. Käsky tuli Tukholmasta. Isorokon varjolla suomenkieliset alueet eristettiin niin että mahdollisimman moni suomalainen kuolisi siellä nälkään. Kyseessä oli osa Östlandin ruotsalaistamista ja nälänhätä palveli Tukholman pyrkimyksiä. Sinä Håkan olet ollut kansanmurhan vartija. Vaikka et ole sitä tiennytkään.

Olihan Håkan sen tiennyt. Ei hän ollut komennuksensa aikana havainnut ensimmäistäkään isorokkoa sairastavaa ihmistä. Olihan hän jossain vaiheessa ruvennut epäilemään. Eikä hän ollut tehnyt mitään. Mitä hän olisi voinut tehdä? Nyt hän kuittaisi verirahansa. Hänellä oli ollut perhe, vaimo ja kaksi lasta Åbossa. Hän ottaisi vastaan hänelle tarjotun maatilan Mellersta Östlandista, tarkemmin sanottuna Ösjöstä jota aikaisemmin oltiin kutsuttu Saarijärveksi. Hänelle annettaisiin tila, jonka aikaisemmat omistajat olivat kuolleet nälkään.

Keväällä 1869 hän heitteli ensimmäisiä jyviä siemenviljaa peltoonsa. Hän tunsi itsensä ihmissyöjäksi. Mutta toisen kuolo oli toisen leipä. Mellersta Östlandkin alkoi hyvää vauhtia ruotsalaistua.

Stockholm, 16. marraskuuta vuonna 1912

Kuninkaankabinetti kokoontui ja käsitteli Östlandin tilannetta pohjautuen Kustaa IV Adolfin yli sata vuotta vanhaan salaiseen käskykirjeeseen. Östlandin ruotsalaistaminen oltiin saatu aikaan niin pitkälle, että Kokkola – Kotka-linjan eteläpuolinen Östland alkoi olla täysin ruotsinkielinen. Suomenkielistä väestöä oli kuitenkin olemassa noin puolitoista miljoonaa – vielä hieman enemmän kuin ruotsinkielistä – ja se oli saanut huomiota saman vuoden aikana Tukholmassa pidetyissä olympialaisissa erityisesti Hannes Kolehmaisen myötä joka oli ottanut Ruotsin väreissä kultaa niin viiden- kuin kymmenentuhannen metrin juoksuissa. Kolehmaista oli vaadittu muuttamaan nimensä Hans Kolbergiksi mutta mies oli pitänyt itsepintaisesti nimestään kiinni vaikka välillä hänen osallistumisensa kisoihin oli nimikysymyksen vuoksi vaakalaudalla.

Kabinetti ymmärsi myös, että lehdistö oli tekijä jonka merkitys kasvaisi tulevaisuudessa jatkuvasti. Ruotsi ei pystyisi, eikä myöskään haluaisi pitää yllä täydellistä sensuuria. Sen vuoksi lehdistö alkaisi jossain vaiheessa nuuskia ja kertoa Östlandin suomenkielisen väestön huonosta kohtelusta ja vaistoaisi suoranaisen kansanmurhan. Sille tarvitsisi tarjota jotain muuta. Uutisia siitä, kuinka Ruotsi kohtelisi vähemmistöään hyvin.

Kabinetti päätyi kokouksessaan siihen, että manttaalikäytäntö lopetetaan ja suomenkielisille tarjottaisiin täydet elinkeino-oikeudet myös ruotsalaistetuilla alueilla. Mitään merkitystähän sillä ei sinänsä ollut, sillä suomenkielisellä ei ollut noilla alueilla minkäänlaisia tosiasiallisia työmahdollisuuksia ilman ruotsin kielen taitoa. Merkittävämpi uudistus oli torpparilaitoksen lopettaminen. Ruotsinkielisellä alueellahan ei torppia enää juurikaan ollut, vaan uudistus koski lähinnä suomenkielisiä torppareita.

Lisäksi tehtiin päätös siitä, että suomenkielisen väestönosan alkeisopetus suomenkielellä aloitettaisiin. Tosin sitä annettaisiin vain neljä ensimmäistä luokkaa ja siitä eteenpäin jatkettaisiin ruotsinkielellä. Kabinetti ei ollut varma siitä, kuinka nämä uudistukset vaikuttaisivat suomenkielisessä Östlandissa. Sillä sosialismi ja työväenaate olivat saaneet pelottavaa jalansijaa suomenkielisen väestönosan keskuudessa. Siitä voisi kehkeytyä vielä suuria ongelmia.

Warkaus, Östland, 21. helmikuuta 1918

Majuri Henrik Olsson katsoi pöllipinon vieressä olevaa ruumiskasaa ja häntä puistatti. Olivathan nuo ruumiit hänen ammuttamiaan. Tähän oltiin päädytty vaikka tuskin kukaan sitä oli halunnut. Venäjän vallankumouksen myötä varsinaisesti Ruotsin alueella ei ollut levottomuuksia. Poislukien Östlandin suomenkieliset alueet joitten väestössä sosialistinen vallankumousaate oli levinnyt voimakkaasti. Edellisenä vuotena pidetyissä kunnallisvaaleissa sosialistit olivat saaneet suomenkielisillä alueilla enemmistön. Aktiivinen pakkoruotsalaistaminen oli päättynyt vasta muutama vuosi aikaisemmin ja se ei ollut unohtunut suomalaisten mielestä. Sosialismilla haettiin jonkinlaista hyvitystä ja ennen kaikkea taloudellisten olojen paranemista. Taloudellinen kuilu suomen- ja ruotsinkielisten alueitten välillä oli huomattava. Sen lisäksi, että suomalaiset olivat aktivoituneet poliittisesti, he olivat syksyllä 1917 alkaneet perustamaan aseistettuja työläiskaarteja.

Turhaan. Tietenkin. Sillä noilla amatööreistä muodostetuilla kaarteilla ei ollut mitään mahdollisuutta pärjätä paljon paremmin koulutetulle ja varustetulle Ruotsin armeijalle. Suomalaiset hakivat parannusta taloudelliseen tilanteeseensa mutta tekivät sen väärin keinoin. Ruotsi oli lopultakin pikkuhiljaa alkamassa parantamaan suomenkielisen väestönosansa asemaa. Ehkä se oli tehnyt sen liian myöhään ja saanut sen myötä aikaiseksi sen mitä nyt oli tapahtunut. Joskus myöhemmin historioitsijat kirjoittaisivat näistä tapahtumista ja käyttäisivät niistä nimitystä Ruotsin sisällissota. Ehkä se oli liioittelua. Ei punaisilla suomalaisilla ollut missään vaiheessa mahdollisuutta menestyä. Mutta ne yrittivät kuitenkin.

Olssonin pataljoona, samoin kuin se koko rykmentti jossa hän palveli oltiin komennettu Warkauteen. Siellä punakaartit olivat ottaneet vallan. Aseellisesti. Ja tehneet samalla pahan virheen ampuessaan paperitehtaan ruotsinkielisen johdon. Rykmentti hyökkäsi Warkauteen ja törmäsi kovaan, mutta samalla epätoivoiseen ja amatöörimäiseen vastarintaan. Taistelu oli kestänyt vuorokauden ja päättynyt suomalaisten tappioon sekä sitä seuranneisiin ns. Huruslahden arpajaisiin. Ruotsalaisten tietoon oli tullut ne suomalaisten tekemät surmatyöt ja siihen saattoi vastata vain yhdellä tavalla. Lähes kaksisataa suomalaista ammuttiin ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä.

Warkauden taistelu oli suurin vuoden 1918 alussa käydyissä loppujen lopuksi varsin vähäisissä kahakoissa. Aseellista vastarintaa ilmeni suomenkielisissä teollisuuspaikkakunnissa jonkin verran mutta jälkeenpäin sisällissodaksi mainituissa kahakoissa ja niitten jälkeisissä teloituksissa kuoli kaikkiaan vain noin 800 suomalaista työläiskaartilaista ja 292 ruotsalaista sotilasta. Suomalaisten tekemissä summittaisissa teloituksissa kuoli kaikkiaan 74  ruotsalaista. Mutta kuolonuhrit eivät loppuneet tähän. Varsinainen kahakointi loppui jo helmikuun lopussa mutta suomalaisia poliittisia aktiiveja – osittain perheineen – siirrettiin vankileireille. Kaikkiaan leireillä oli noin 20.000 suomalaista.

Leireistä suurimmat olivat Ekenäsissä, Lahtiksessa ja Sveaborgissa. Kaikkiaan leireillä kuoli noin 8.000 suomalaista, osa kenttäoikeuden teloittamana ja suurin osa heikon ravinnon ja hygienian aiheuttamiin tauteihin. Erityisen tuhoisa oli Ekenäsin leirillä puhjennut lavantautiepidemia johon kuoli lähes 5.000 vankia. Melkoinen osa suomalaisista talonpojista ei ollut kannattanut sosialisteja, pääosin siksi että he pelkäsivät talojensa puolesta mutta joka tapauksessa tuhansien suomalaisten kuolema ruotsinkielisen hallinnon toimesta oli omiaan syventämään suomalaisen ja ruotsalaisen väestönosan välistä kuilua.

Strömfors, Kymmene front, 15. 1. 1940

Ruotsin ja Neuvostoliiton välistä sotaa oltiin käyty jo puolitoista kuukautta  ja Ruotsin puolustusvoimiin kuuluvan IV divisioonan kolmannen rykmentin komentaja eversti Ulf Sterner kävi läpi tilanneraporttia. Sternerin rykmentti oltiin sijoitettu painopisteeseen Kymijoen läntisimmän haaran länsipuolelle Tavabergetin alueelle, jossa Kymijoki oli kapeimmillaan vain viitisenkymmentä metriä leveä. Lohko, niin kuin koko Kymmene front oli toistaiseksi – vain hädintuskin – kestänyt mutta koska ruotsalaiset joukot olivat asettuneet kiinteään puolustukseen tulisi matematiikka jossain vaiheessa mukaan. Neuvostojoukkojen tykistö- ja ilmaylivoima oli niin valtava että ruotsalaiset joukot yksinkertaisesti jauhettaisiin asemiinsa. Se olisi vain ajan kysymys.

Syksyllä 1939 Neuvostoliitto oli esittänyt Ruotsille – niin kuin myös Baltian maille – neuvotteluja ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”. Ruotsin kohdalla tämä tiesi ankaria vaatimuksia. Vuoden 1809 rajassa piti tehdä tarkastuksia ja raja siirtää ennen vuoden 1808 sotaa edeltäneelle rajalle. Se tietäisi sitä, että sekä sekä Villmanstrand, Kouvoby ja Örn menetettäisiin ja niitten mukana menetettäisiin myös huomattava määrä paperiteollisuutta sekä Örnin tärkeä satama.

Lisäksi vaadittiin sitä, että Ruotsi luovuttaisi Neuvostoliitolle alueet sotilastukikohtia varten sekä Hangöstä että Ålandista. Ruotsalaiset olivat pysyneet neuvotteluissa tiukkoina vaikka Ruotsin sotilaallinen johto oli muistuttanut poliittista johtoa vallitsevasta sotilaallisesta tilanteesta. Ruotsi oli tietoisesti – liikaa Kansainliittoon uskoen – heikentänyt puolustustaan ja sen kokonainen liikekannallepanovahvuus olisi vain seitsemän ruotsinkielistä divisioonaa joita kaikkia ei uskallettu siirtää Suomeen ja sen lisäksi yksi suomenkielinen divisioona ja viisitoista erillistä suomenkielistä jalkaväkipataljoonaa. Sotilaitten mukaan sillä ei kerta kaikkiaan pärjättäisi varsinkin kun niin tykistöstä, ilmavoimista kuin panssarintorjunta-aseistuksesta oli huutava pula.

Neuvottelujen aikana Ruotsi sentään ymmärsi suorittaa täydellisen liikekannallepanon ja alkaa siirtää joukkoja Östlandiin. Sternerin rykmentti oltiin koottu taalainmaalaisista reserviläisistä. Kelpo miehiähän he olivat ja olivat kuluneen sodan aikana taistelleet urheasti. Heitä vain oli aivan liian vähän eikä heillä ollut tarpeeksi raskasta aseistusta. Rykmentti oltiin sijoitettu marraskuun puolessa välissä juuri niihin asemiin joissa he taistelivat tälläkin hetkellä. Sotilasjohto ymmärsi, ettei Kymijoen itäpuolista aluetta pystyttäisi pitämään ja siellä vihollista tulisi viivyttää ankarasti taistellen ja sille mahdollisimman suuria tappioita tuottaen vetäytyen sitten pääpuolustusasemaan Kymijoen länsipuolelle.

Hyvin moni reserviläinen uskoi vielä marraskuussa että rauha kestäisi ja Kansainliitto pystyisi jollain tavalla vaikuttamaan asiaan. Moskovassa käydyissä neuvotteluissa ruotsalainen valtuuskunta oli ehdottanut kompromissiratkaisuksi rajan siirtämistä niin, että Fredrikshamn, Örn ja Kouvoby jäisivät ruotsalaisille mutta niitten välinen alue siirtyisi Neuvostoliitolle joka saisi näin rajan Kymijoelle. Lisäksi ruotsalaiset ehdottivat että Ruotsin ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimusta jatkettaisiin kolmellakymmenellä vuodella.

26. marraskuuta Neuvostoliitto ilmoitti että ruotsalainen tykistö oli ampunut rajan yli Ruotsin puolella sijaitsevasta Pyhällöstä Neuvostoliiton puolella sijaitsevan Lapjärven puolelle aiheuttaen neljän neuvostosotilaan kuoleman. Ruotsalaiset olivat käyneet tilanteen läpi hyvin nopeasti ja vastanneet että yksikään ruotsalainen tykki ei ollut niin lähellä rajaa, että se olisi voinut ampua Neuvostoliiton puolelle. Sterner ei elätellyt harhakuvia vaan määräsi miehensä äärimmäisen valmiuteen ja valppauteen. Sota alkaisi pian. Hän oli oikeassa ja 30.11. 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi ilman sodanjulistusta sekä Kymmenen, Savolaxin, Norra Kareletin ja Norra Östlandin rintamilla ilman sodanjulistusta. Neuvostoilmavoimat pommittivat kyseisen päivän aikana Åboa, Tammerforsia, Örniä, Villmanstrandia, Lahtista sekä vielä emä-Ruotsin puolella sijaitsevaa Stockholmia. Ruotsi oli sodassa ensimmäistä kertaa sataankolmeenkymmeneenyhteen vuoteen.

Viivytystaistelut kestivät kymmenen päivää ja sen jälkeen ruotsalaiset joukot olivat vetäytyneet pääpuolustusasemiin Kymijoen itäpuolelle. Asemia oltiin alettu rakentaa tosimielessä vasta kesällä 1939 ja se koostui pääosin vain juoksuhaudoista ja korsuista. Paras este oli Kymijoki itse. Mutta vihollisella oli aikaa ja ennen kaikkea sillä oli loputtomasti pommeja ja kranaatteja jolloin se pystyi jauhamaan ruotsalaisten asemia päivä päivältä. Pohjoisessa meni paremmin. Pääosin suomalaisista kootut joukot kävivät liikkuvampaa metsäsotaa. Oltiin tavallaan palattu vuoden 1808 tilanteeseen. Suomalaiset olivat jopa pystyneet motittamaan vihollisdivisioonan Puumalan – Mikkelintien varrelle sekä pohjoisemmassa Kuhmossa ja Suomussalmella.

Sodan suurimmat voitot olivat siis tulleet jälleen kerran noitten puskajussien toimesta. Ja ne puskajussit valittivat ettei heillä ole tarpeellisia työkaluja. Sterner tiesi heidän olevan oikeassa. Pääosa niin vähäisestä tykistöstä kuin panssarintorjunta-aseistuksesta oli keskitetty etelään. Omaa lentokonetta suomalaiset näkivät tuskin koskaan. Ja ennen kaikkea suomalaiset vaativat lisää liikkuvaan sodankäyntitapaansa sopivia konepistooleita. Niitä oli aivan liian vähän. Tässäkin asiassa Sterner oli samaa mieltä. Ei ollut pitkä aika siitä, kun ruotsalainen sodanjohto tuumi että kuninkaallisen Ruotsin armeija ei tarvitse mitään gangsteriaseita.

Kun niitten käyttökelpoisuus sitten lopulta tajuttiin, päädyttiin ostamaan saksalaisia Bergmann MP35-konepistooleita. Niitäkin liian vähän. Sterner oli itse päässyt vuonna 1935 ampumaan suomalaisen asesuunnittelijan Aimo Lahden kehittämällä konepistoolilla joka olisi ollut nyt käytävässä sodassa suoranainen taivaan lahja. Tulinopeus 900 laukausta minuutissa, 70 patruunan rumpulipas ja erittäin toimintavarma. Mutta eihän Ruotsi asetta noteerannut. Varsinkin kun kyseinen Lahti oli nimennyt aseensa röyhkeästi Suomi-konepistooliksi. Asepulaa kärsivät suomalaiset olivat parantaneet tilannettaan ottamalla käyttöönsä viholliselta sotasaaliina saatuja SVT38-puoliautomaattikivääreitä sekä DP27-pikakivääreitä. Tässäkin asiassa ongelmana oli se, että neuvostojoukkojen käyttämä kaliiberi oli eri kuin ruotsalaisten 6,5x55.

Sternerin veli toimi Ruotsin ilmavoimissa ja häneltä Sterner oli kuullut, että suomalaiset – vaikka lensivätkin vanhoilla Gloster Gladiator-hävittäjillä – olivat pudottaneet suhteessa enemmän viholliskoneita kuin ruotsinkieliset lentäjät joilla oli käytössään uudenaikaisempi Seversky P35-hävittäjä jonka senkin oli vaikeaa pärjätä vihollisen Polikarpov I 16-koneille, varsinkin kun vihollisella oli jatkuva määrällinen ylivoima.

Kaksi päivää aikaisemmin Sterner oli käynyt divisioonansa esikunnassa jossa kenraalimajuri Ernst Lindström oli käynyt hänelle tilanteen selkeästi läpi:

- Nythän on niin Ulf, että meidän toivomme ei ole enää aseissa vaan poliitikoissa. Linja ei tule kestämään kahta viikkoa pitempään. Tuskin sitäkään. Pohjoisessa suomalaisilla menee paremmin mutta sota ratkaistaan täällä etelässä. Olemme lähettäneet viestin ja kertoneet tilanteen hallitukselle ilman minkäänlaista poliittista kiemurointia. Siinä vaiheessa kun linjamme murtuvat on edessä pelkkää panssarimaastoa aina Åboon asti. Pääesikunta pitää emä-Ruotsin puolella Norrbottenissa vielä kahta divisioonaa eikä se niitä tänne lähetä. Lisäksi se on perustanut kodinturvajoukot Hemvärnetin johon kerätään vanhempia reserviläisiä. Nekin jäävät Norrbotteniin. Pääesikunta varautuu siihen, että koko Östland menetetään. Se mahdollisuus on otettava huomioon ja tietyssä vaiheessa jopa hyväksyttäväkin. Sitä varten olemme kehittäneet evakuointisuunnitelman jota on alettu jo toteuttaa.

Sterner katsoi Lindströmiä hetken ja kysyi sitten:

- Oletan, että kyseinen evakuointisuunnitelma koskee vain ruotsalaisia.

Lindström ei vastannut, mutta hänen ilmeensä kertoi totuuden. Tietyistä uudistuksista huolimatta Ruotsissa oli vieläkin voimassa sisäisen passin järjestelmä. Kotipaikkaoikeus emä-Ruotsiin myönnettiin vain ruotsinkielisille. Sterneriä kylmäsi. Jos pohjoisempana taistelevat suomalaiset tietäisivät näistä suunnitelmista he saattaisivat todeta että anti ollakseen. Suomalaiset olivat taistelleet loistavasti. Nimenomaan ne, jotka taistelivat. Melkoista osaa suomalaisista ei ollut edes kutsuttu suorittamaan varusmiespalvelustaan koska heidät nähtiin poliittisesti epäilyttäviksi. Eivätkä kaikki reserviläisetkään olleet tulleet palvelukseen. Noin kolmasosa asekuntoisista suomalaisista olivat joko kouluttamattomia tai käpykaartissa. Suomalaisia tunteva Sterner ei ihmetellyt tätä. Hän ymmärsi monen suomalaisen ajattelevan että mitä eroa siinä on puhuuko sortaja ruotsia tai venäjää.

Sternerin kenttäpuhelin soi. Olivat lakunvetäjät näemmä saaneet linjat korjattua. Radioita oli aivan liian vähän ja parikaapelit katkeilivat jatkuvasti vihollisen tykistötulessa. Sterner vastasi, kuunteli aikansa, kuittasi soiton ja sanoi sitten samassa korsussa olleelle adjutantille kapteeni Hans Öforsille:

- Vihollinen on päässyt Kymijoen yli Tavabergetissä. Se on myös tehnyt kaksi suurta sisäänmurtoa naapurirykmentin  lohkolla. Olemme saaneet käskyn ryhtyä vastaiskuun. Jos ne eivät onnistu, on vihollisen läpimurto tosiasia. Reservejä ei ole koko rintamalla kuin muutama loppuun nääntynyt pataljoona.

Ruotsalaisten vastaiskut epäonnistuvat kaikilla lohkoilla. Miehiä oli yksinkertaisesti liian vähän ja he olivat loppuun kuluneita. Ruotsin hallitus otti yhteyttä Kööpenhaminassa sijaitsevaan Neuvostoliiton suurlähetystöön.

jatkuu osassa kaksi

SATEENKAAREN TUOLLA PUOLEN

March 13, 2018, 3:05 pm

≫ Next: SNAGARILLA

≪ Previous: 1808: KERTOMATON TARINA OSA I

$

0

0

Hotellin respassa törmättiin (kiitos vakikommentoija KKi:lle vinkistä) Sateenkaariperheet ry:n tekemään opetusmateriaaliin nimeltä ”Sateenkaariperheet päivähoidossa ja koulussa” jonka tarkoituksena on opettaa kasvatus- ja hoitoalan ammattilaisille oikeaa LGBTQTiiTyy-ajattelua ja luonnollisesti jakaa sitä heidän kauttansa sitten kouluihin ja jopa päiväkoteihin. Joo, myös päiväkoteihin. Kyseinen pulaaki määrittelee itsensä lastensuojelu- ja perhejärjestöksi. Itselläni on sattuneesta syystä myös hieman ja ehkä hieman enemmänkin kokemusta lastensuojelusta ja sen myötä hieman ihmettelen kyseisen järjestön näkemyksiä. Mutta lienen vanhan ja vanhentuneen kaartin miehiä sillä kyseistä pulaakia rahoittavat sekä Veikkaus, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsingin, Turun ja Tampereen kaupungit, Ulkoasianministeriö (miksi ihmeessä muuten juuri ulkoministeriö?) ja Kansan Sivistystyön Liitto.

Mutta mennäänpä itse opukseen. Siinä on tietysti paljon sellaista mikä ei eroa normiperheittenkään elämästä joten ei niistä sen kummempaa. Mutta tietyt osiot pistävät miettimään (taas kerran) ja nimenomaan siitä lähtökohdasta että onko promillen murto-osan näkemys (vaatimus) ihan pakko survoa kaikkien muidenkin kurkkuun? Katsellaas hieman:

*

Muiden lasten huolia liittyen sateenkaariperheen lapsiin:

- Elinalla on kaksi äitiä, joiden syliin kiivetä. Miksei minulla

ole?

Kuinkahan moni mukula on oikeasti esittänyt moisen kysymyksen?

- Kun Antilla on kaksi isää ja yksi äiti, Antti saa varmasti tosi

paljon joululahjoja.

Ja varmaan ainakin joka toinen moni mukula halua näillä perusteilla homoparin lapseksi. Muistini mukaan joululahjoja muuten tulee myös sukulaisilta ja ystäviltä. Ettei vaan molemmat kysymykset olisi laadittu Stetson – Harrison – Jostäämenisläpi-menetelmällä? Sitä menetelmää kun ei oikein uskalleta kyseenalaistaa ainakaan julkisesti ettei vaan oltaisi tuomittavaa ja joukkorääyttävää vihajotakin.

*

Joidenkin perheen ulkopuolisten aikuisten pelot ja huolet johtuvat siitä, että asia on outo ja vieras:

- Lapsi joutuu näkemään kotonaan homoseksiä.

Juu epäilemättä näin ajatellaan kaikissa heteroperheissä. Toki niissäkin säännöllisesti naidaan lasten nähden. Mahtoikohan väitteen esittäjä käyttää ns. tarkoitushakuista mielikuvitusta?

*

Miksi Villellä on kaksi isää?

- Perheitä on monenlaisia. Villellä on kaksi isää, koska Villen isät rakastavat toisiaan niin paljon, että halusivat saada lapsia – aivan kuten sinunkin vanhempasi.

Missä Villen äiti sitten on?

- Villen perheeseen ei kuulu äitiä. Eräs hänen isiensä ystävä on synnyttänyt Villen, mutta Matti ja Kimmo ovat Villen vanhemmat ja pitävät Villestä huolta.

Tästä tulee mieleen se asia että eikö lapsella kuitenkin ole oikeus molempiin ja molempia sukupuolia edustaviin vanhempiin? Toisaalta jos se ”hänen isiensä ystävä” on vain synnyttänyt Villen ja antanut sen sitten homopariskunnalle koska homopariskunta toimii ”mä haluun”-periaatteella niin eipä moisesta äidistäkään ehkä ole sitten niin suurta lukua.

*

Miten tuo mies voi olla Emmin äiti?

- Hän on synnyttänyt Emmin, mutta silloin hänellä oli vielä naisen keho ja naisen nimi. Emmin äiti kuitenkin tiesi olevansa ennemmin mies kuin nainen ja niinpä lääkärit auttoivat häntä saamaan sellaisen kehon kuin useimmilla miehillä on. Hän muutti myös nimensä. Silti hän on Emmin äiti.

LGBTQTiiTyytä kauneimmillaan. Muistutetaan kuitenkin että jos nainen synnyttää lapsen niin hän on nainen ja jos hän sen jälkeen poistattaa kirurgisesti sekä sukuelimet että rintansa niin hän ei ole vieläkään mies vaan silvottu nainen. Kysykääpä asiaa piruuttanne Mustalta Orkidealta. Muistutetaan että ennen peruuttamattomia toimia on mahdollisuus käyttää hyväkseen mielenterveystyön palveluja. Sieltä saattaa jopa löytyä se toinenkin mahdollisuus. Ja perään kysymys: oliko tämä asia ihan oikeasti sellainen että sitä pitää opettaa peruskoulun ala-asteella ja päiväkodeissa? Sillä montako tällaista tapausta itse asiassa Suomessa on? Onko ilmiö yleinenkin? Onko joka kymmenennen mukulan isä samalla hänen äitinsä?

*

Miksi Santun isä pukeutuu välillä naisten vaatteisiin?

- Jokainen ihminen saa pukeutua sellaisiin vaatteisiin kuin haluaa. Joillekin miehille, kuten Santun isälle, tulee hyvä mieli siitä, että he saavat pukeutua välillä naisten vaatteisiin ja näyttää naisilta. Myös jotkut naiset tykkäävät välillä pukeutua miesten vaatteisiin.

Tässä mennään sitten puhtaasti pervoilupuolelle joka tietysti aikuiselle ihmiselle sallitaan sillä eihän se ketään satuta mutta uudistetaan kysymys: oliko tämäkin asia ihan oikeasti sellainen että sitä pitää opettaa peruskoulun ala-asteella ja päiväkodeissa? Ja laitetaan lisäkysymys: näinköhän se Santun isä mahtaa harrastaa fetissiään Santun ja Santun kaverin läsnäollessa joten mitenkäs Santun kaveri osasi kysyä tämän kysymyksen? Stetson? Harrison? Jostäämenisläpi?

*

Siinä niitä opinkappaleita ja siihen liittyviä kysymyksiä. Tärkein pointti asiassa on edelleenkin se, että tämä promillen murto-osaa edustava porukka haluaa ja vaatii että asiat on kaikkien muittenkin kohdalla tehtävä nimenomaan heidän määrittämällään tavalla. Minkä huomaa esim. näistä kohdista:

Koteihin jaettava materiaali

”Vie tämä piirustus isälle ja äidille” voidaan muuttaa helposti muotoon ”Vie tämä piirustus kotiin/vanhemmille”. Vanhempien ohella voidaan puhua vaikkapa kotiväestä tai viitata aikuisiin heidän etunimillään. Perheiltä kannattaa kysyä suoraan, miten he haluavat perheenjäseniään kutsuttavan. Myös päiväkodin ja koulun käyttämät henkilötietolomakkeet saattavat vaatia täyttäjältä luovuutta, jotta koko perhe saadaan mahdutettua mukaan.

Vanhempainillat

Vanhempainilloissa ja muissa tapahtumissa on hyvä ottaa huomioon erilaiset perhemuodot. Kaikkia perheitä ei esimerkiksi voida jakaa isien ja äitien ryhmiin. Käytäntöjä ja nimityksiä voi tarvittaessa pohtia etukäteen yhdessä perheen kanssa.

Eli mitättömän pieni vähemmistö määrittelee liki sen sadan prosentin toimintatavat. Tai ainakin vaatii. Ja miksei vaatisi sillä nykyinen yhteiskuntamme ei uskalla sanoa sille vastaan vaan myötäilee tätä mikrovähemmistöä. ”Vaadi mahdotonta. Kun saat sen, vaadi lisää”. Jolloin epänormaali saadaan ajan myötä määriteltyä normaaliksi ja muutettua lopulta  normiksi. Minkä myötä hotellin respassa mietitään sitä onko seuraava uusi normaali jotain tällaista:

Eli tiivistettynä: Amerikkalainen lesbopariskunta on adoptoinut pojan ja ilmoittavat että poika ei halua olla poika vaan tyttö joten he ovat aloittaneet pojalle hormonihoidon jolla lykätään murrosikää ja valmistellaan että hän voi mennä sukupuolen”korjausleikkaukseen”. Toisin sanoen leikkaukseen jossa täysin terve ihminen silvotaan. Pistää miettimään että näinköhän tuo poika aivan oma-aloitteisesti on ”äitiensä” kertomaa mieltä? Pistää miettimään myös että löytyykö todellakin länsimaisia lääkäreitä jotka suostuvat silpomaan alaikäisen? Kai niitä sitten löytyy. Mutta millähän ne mahtavat perustella silpomisensa? Se kun menee aika rankasti yli islamilaistenkin lastensilpomisesta.

Suurin kysymys on tietysti se, että haluammeko me tästä sen uuden normaalin? Ehkä jopa normin, jonka arvosteleminen on kiellettyä vihapuhetta?

SNAGARILLA

March 15, 2018, 9:00 pm

≫ Next: VALVOTTU PYSSYPELI JA JÄREÄT LELUASEET

≪ Previous: SATEENKAAREN TUOLLA PUOLEN

$

0

0

Elettiin syyskuun loppupuolta eräällä pienellä paikkakunnalla jonka ohi ihmiset yleensä vain ajoivat ja pysähtyivät vain silloin jos heillä oli siellä oikeasti asiaa. Ja se toimitettava asiahan oli vuosien myötä valitettavasti vähentynyt tälläkin paikkakunnalla työpaikkojen ja sitä myötä ihmisten vähetessä. Hieman keskustan – jos sitä sellaiseksi saattoi ainakaan eteläsuomalaisesta näkökulmasta sanoa – ulkopuolella oli eräs autio piha. Siinä ei ollut kuin vanha nakkikioski joka oli lopettanut toimintansa jo aikaa sitten. Olipahan sen runko jäänyt paikalleen kun kukaan ei oikein osannut ottaa asiakseen toimittaa sitä pois.

Tälle autiolle pihalle ajoi pienen keskustan suunnasta punainen Nissanin pick-up ja pysähtyi. Näytti siltä että autossa olleet miehet halusivat hieman jaloitella ja venytellä. Nehän olivatkin varsin tuttuja heppuja. Kuskin paikalta nousi natisevan jäykällä kropalla Perskeleen Ykä ja totesi:

- Tuntuu ruodossa ja lihoissa sekä ajetut että eletyt mailit. On jätkä niin jäykkää jöpökkää ettei paskalle taivu niin kuin se Alatalo aikanaan lauloi eikä pahemmin taivu paljon muuallekaan. Tää ei tää Nissani ole kyllä mikään varsinainen matka-auto.

Repsikan puolelta noussut Lötjösen Eelis komppasi:

- Pakko myöntää, pakko myöntää… ennen jätkät oli notkeita saantimiehiä ja nykyisin tönkkösuolattuja pyyntimiehiä…

Miehet panivat palamaan Voimasavuke Bostonit ja katselivat siinä sauhutellessaan vanhaa nakkikioskin runkoa. Homehan tuohon oli näkynyt jo sisälle iskeneen ja yksi ikkunoista oli rikki. Eivät olleet sentään enempää hajoittaneet. Mikä ihmeen idea siinä muuten on kun pitää särkeä kaikki minkä hajotettua saa?

- On se vaan kumminkin sääli että nääkin alkaa olla häviämässä. Koko maasta. Enää on vain kaikenlaisia mackjackburgereita, chickenfuckinnuggetsia ja ählämpizzaa & kebabia. Ja kohta vissin vaan halal-kebabia. Vituttaa vähän.

- Joo, ja kun ajatellaan niin semmonen hyvä markkinointiporukka voisi tehdä näistä vieläkin brändin. Miltä kuulostais Helppo Nakki-ketju? Tai Armoton Mättö-ketju? Jossa pidettäis yllä vielä etnistä profilointia ja vähempikarvaiset möis vanhaa kunnon grilliruokaa. Väitän että menis läpi.

Ykä oli vastaamassa kovasti komppaavan kommentin Lötjösen brändi-ideaan mutta silloin miehet kuulivat takaansa kauniin naisellisella äänellä esitetyn kysymyksen:

- Anteeksi herrat, mutta mahdatteko te olla jonossa?

Miehet kääntyivät ympäri ja huomasivat takanaan kaksi noin parikymppistä oikein sievää nuorta naista. Jo toisen heistä vanhempaa miestä kohtaan esitetty kohtelias kysymysmuoto kertoi että nyt oli taas kerran alkanut Lötjösen ja Perskeleen aikamatkailu. Asian vahvisti nuorten naisten pukeutumis- ja hiustyyli joka kertoi että nyt eletään jotain 1950 – 1960-luvun vaihdetta. Miehet huomasivat myös oman Nissaninsa muuttuneen farmari-Volgaksi arviolta vuosimallia 1955 ja tien toisella puolella näytti olevan jonkunlainen oppilaitos. Liekö ollut kansanopisto tai jotain? Miehet väistivät kohteliaasti ja huomasivat samalla että snagari ei ollut enää hylätty vaan täydessä asiakaspalveluvalmiudessa ja myyjänä oli noin 60-vuotias nainen.

Snagarin hyllyllä sijainnut matkaradio vahvisti miesten aikaveikkauksen kohdalleen sillä siitähän kuului Yleisradion rinnakkaisohjelman uutislähetys jossa kerrottiin Noottikriisin loppumisesta ja siitä, että Olavi Honka luopuu presidenttiehdokkuudestaan. Nuoret sievät naiset tilasivat kumpikin ryynimakkarat sinapilla ja miehet muistelivat että sehän oli ollut aikanaan – heidän vanhempiensa nuoruuden aikana – se yksi suosituimmista grillisapuskoista. Toinen naisista totesi miehille hymyillen:

- Meillä on aina ollut tarkoitus säästää nää ryynärit tonne koulun asuntolaan. Mutta ainahan ne on tullut syötyä jo puolessa matkassa.

Snagarin rouva kysyi että saiskos herroille olla jotakin. Miehet totesivat että meillä ei taida olla käypäistä valuuttaa ja ne muovikortit saattaa saada aikaan vaan säälinsekaisen ihmettelevän ilmeen. Vaan anskun…

Miehet kaivoivat lompakkonsa esiin ja kas, siellähän olikin vanhaa kunnon harmaasävyistä markkavaluuttaa. Ykä ja Lötjönen katsoivat hetken toisiinsa, sitten grillin rouvaan ja totesivat stereona:

- No jumaliste. Molemmille nakit ja muusi. Ja pienet maidot.

Ahmiessaan annostaan miehet tuumasivat että ne parhaat maut ne vain jäivät entisiin aikoihin ja näinköhän nuo tulevat koskaan takaisin. Kun miettii sitä nykyistä sikanautasäilykettäkin. Purkitettua rasvapuuroa, helvetti. Samalla he katselivat koulunsa asuntolaa kohti käveleviä – ja ryynäreitä ahmivia – nuoria naisia ja ennen kaikkea heidän oikein puoleensavetävää lantion liikettä tuumien että jos he olisivat tuon ajan nuoria kolleja niin ehkä he kysyisivät että maistuiskos neideille ryynärin päälle jälkiruuaksi aitoa suomalaista lisäaineetonta kokolihamakkaraa. Mutta toisaalta kun he olivat kilttejä ja uskollisia yli viisikymppisiä ukkomiehiä ja noitten nuorten naisten kannalta vielä teknisesti ottaen syntymättömiä lapsia niin he vain keskittyivät maittavaan nakkimuusiannokseen. Lisäksi he uskoivat että nuo naiset, samoin kuin grillin rouva eivät ymmärtäisi että mitä tarkoittaa lisäaineeton.

Naiset katosivat sumuun ja miehet huomasivat että radiolähetys nakkikioskilla oli muuttunut. Se soitti uuden ja tuoreen Hurriganes-yhtyeen kappaletta Do You Wanna Dance. Matkaradio oli muuttunut Philipsin monokasettimankaksi ja snagarinpitäjäkin oli muuttunut nuoreksi parikymppiseksi tytöksi. Snagari oli näköjään alkanut myös myydä Iltasanomia jonka etusivulla ilmoitettiin poikkeuslaista jolla jatkettiin Urho Kekkosen kautta neljä seuraavaa vuotta ilman vaaleja eteenpäin. Snagarin eteen ajoi suurinpiirtein vuosimallin 1971 Toyota Corolla ja autosta astui ulos juuri 1970-luvun oloinen mies päällään haalarit joissa luki Taunon Terästyö.

Mies nousi Corollastaan, tilasi porilaisen kaikilla mahdollisilla mausteilla ja pullon punaista Jaffaa. Natustellessaan annostaan hän kysäisi Ykältä ja Lötjöseltä:

- Onks kaverit mettälle menossa?

Miehet huomasivat että heidän päällään oli sellaiset punaruutuiset sarkatakit. Vuonna 1974 maastovehkeet siviileillä eivät olleet vielä kovin yleisiä. Nissan – Volgakin oli muuttunut Volvo Amazon-farmarimalliksi. Uudenkarheaksi sellaiseksi. Hitto kun sellaisen saisi tuossa kunnossa siirrettyä vuoteen 2018.

- Mettällehän me. Tosin ei tänne. Vähän etemmäksi. Minkä nyt tähän tauolle pysähdyttiin.

- No kun mettämiehiä olette niin tulkaas jätkät kattoon mitä minä just hankin.

Kekkoslovakialainen mies aukaisi porilaista viimeistellessään Corollan peräloosterin ja vinkkasi Ykälle ja Lötjöselle. Ykä otti loosterista asepussin ja aukaisi:

- No jumaliste. Täähän on Tokarevin puoliautomaattikivääri.

- Jep. Hankin ja sain luvat hiljattain. Sotavaltio on myymässä noita vanhempia siviileille. Kai se luopuu noista kun ne on niitä rynkkyjä nyt tehneet.

Ykä antoi Tokarevin Lötjöselle joka totesi että on siisti peli. Miehet olivat kyllä törmänneet kyseisiin aseisiin joita hirvijahdissa jotkut käyttivät mutta vasta 1980-luvun puolella. Lötjönen laittoi aseen pussiin ja peräloosteriin, Kekkoslovakian mies viimeisteli porilaisen, pyyhki sinapit viiksistään, toivotti hyvää metsästysonnea ja jatkoi matkaansa palaten siihen suuntaan mistä tuli. Oli varmaan safkiksella ja läksi sen jälkeen taas töihin leipomaan rautaa. Saattoi olla, että Taunon Terästyötäkään ei ollut enää aikoihin ollut.

Jos tuolle miehelle oltaisiin kerrottu että kyseinen aseen esittelysessio olisi joskus tulevaisuudessa mitä varmimmin aiheuttanut soiton hätänumeroon, poliisipartion saapumisen paikalle, lupien menettämisen ja ehkä jonkun tuomionkin niin tuo kekkoslovakialainen mies olisi nauranut paskaisen naurun ja tuuminut että on teillä kavereilla vaan hyvä mielikuvitus. Kirjoittamaanhan teidän pitäisi ruveta. Niin kuin vaikka sen Veikko Huovisen. Ootteks jätkät lukeneet sen Rasvamaksan? Tai Lampaansyöjät? On muuten mainioita kirjoja. Nuori snagarinpitäjä kysäisi miehiltä:

- Saiskos herroille olla jotakin?

Yllättäen Ykä ja Lötjönen totesivat että heillähän on nälkä vaikka just tuli syötyä nakit ja muusit. Toisaalta se justhan oli itse asiassa tapahtunut jotain kolmetoista vuotta sitten. Lötjönen varmisti että lompakossa oli käypää valuuttaa ja totesi sitten Ykälle:

- Siis mehän eletään nyt vuotta 1974 joten…

- Joten täällä on vuoden 1974 lihiksiä! Neiti! Molemmille lihikset ilman mitään lisukkeita. Ja appelsiini-Tripit. Siinä tetrassa.

Tyttö antoi miehille eväät todeten vähän ihmetellen että eihän näitä Trippejä missään muussa pakkauksessa olekaan kuin tetrassa. Miehet totesivat syödessään että muisti ei valehdellut ja nää Kekkoslovakian lihapiirakat olivat ykkösluokan evästä ja vastasivat täyttä ateriaa. Syödessään miehet katsoivat kaikkoavaa Toyota Corollaa. Tuo mukava heppu oli heidän nykyajassaan jo varmaan yli seitsenkymppinen. Toivottavasti terveyttä on riittänyt ja kaverilla on mukavat eläkepäivät. Corolla katosi ja snagarille kurvasi hieman tuunailtu Ford Taunus johon oltiin aseteltu spoileri ja jonka runkoa oltiin madallettu.

Ei ollut vaikeaa tajuta että nyt oltiin siirrytty Koiviston aikaan sillä Taunuksen liian suurilla bassoämyreillä varustetut stereot huusivat sankarimetalliyhtye Manowarin kappaletta Blow Your Speakers ja kappaleen sanoma saattoi olla tapahtumassa aivan koska tahansa. Varsin hennoilla viiksillä ja siihen aikaan yleisellä takatukalla varustettu nuori kuski tilasi myyjältä joka oli vaihtunut toiseksi nuoreksi naiseksi jolla puolestaan oli tyypillinen 1980-luvun pörröpääkampaus lenkkisämpylän sinapilla, ketsupilla ja kurkkusalaatilla sekä askin punaista Belmontia. Myynnissä ollut Iltasanomat näytti kertovan Mathias Rustin lennosta Punaiselle Torille.

Nuori mies nyökkäsi nopeasti Ykälle ja Lötjöselle ja meni syömään annoksensa autoonsa ettei sankarimetallista jäisi mitään kuulematta. Ykä kaivoi lompakkonsa ja tarkasti tilanteen. Markkoja oli vielä mutta tällä kertaa niitä uusia ja erivärisiä. Kun teknisesti ottaen edellisestä sapuskasta oli kulunut taas kolmetoista vuotta niin nälkähän tässä jo oli joten hän totesi Lötjöselle:

- Voi olla, että me palataan pian normaaliaikaan. Mutta yksi ykkösannoshan meillä on vielä syömättä.

Lötjönen nyökkäsi ja totesi myyjälle:

- Neiti. Olkaatten hyvät ja tarjoilkaatten meille grillilautaset.

Neitihän teki työtä käskettyä ja miehet mättivät naamariinsa annoksen jossa oli jauhelihapihvi, ranskalaiset, makkaraa sekä paistettu kananmuna. Miesten syödessä grillin nuori myyjä katseli samalla peiliin, pöyhi jo ennestään varsin ilmavia hiuksiaan ja suihkautteli niihin hiuslakkaa. Taustalla kuuluvasta radiosta joka oli muuttunut stereoradionauhuriksi kuului uutislähetys jossa presidentti Mauno Koivisto totesi että tarttis tehdä jotakin ja miehet mättämisensä lomassa totesivat että eikös se sanonut niin aina.

Miehet lopettivat eväänsä äyskäröinnin ja pudottivat tyhjät pahviastiat snagarin vieressä olevaan peltiseen roskikseen. Kun roskiksen kansi rämähti kiinni, se samalla katosi ja heidän vieressään oli vain se aikaa sitten toimintansa lopettaneen snagarin lahoava runko. Tien toisella puolella oli rakennus, jossa luki Kebab & Pizza Abdelkader.

- Niin… niin se sitten menee… tai meni… harmi… vaan tuonne me ei mennä.

- Ei mennä niin. Eiköhän hypätä rattaille ja lyödä ykköstä läpeen? Tiedä hänessä vaikka muitakin vaihteita? Tässä on vielä parin tunnin ajo perille. Huomiselle lupasi selkeää keliä. Päästään varmaankin kulkemaan.

Miehet vaihtoivat paikkoja, Lötjönen siirtyi kuskiksi ja Nissan katosi kaukaisuuteen. Snagari huokaisi syvään ja oli kiitollinen siitä että aika ajoin löytyi ihmisiä jotka olivat valmiita kuulemaan tarinan tuon lahoavan kuoren takana. Sitten se nukahti odotellen uusia tarinan kuulijoita tai purkuporukan tuomaa viimeistä unta.

Turpaanpuottamanjärvellä, pari tuntia tai kymmeniä vuosia näkövinkkelistä katsoen myöhemmin:

Kuusivuotias suomenpystykorvauros Heppu veteli tirsoja tarhassaan koppinsa katolla. Tarha oli erään maalaistalon pihassa ja pihasta jatkui vielä tie kahdelle varsin askeettiselle lautamökille. Ainakin nykyajan vinkkelistä. Oli niissä sähköt sentään. Ja mainiot saunat. Heppu oli päättänyt ottaa päivätirsat kun kuonobookissakaan ei ollut mitään kiinnostavaa menossa. Se havahtui hieman, tosin vain hieman kuullessaan että tiluksia kohden oli tulossa auto. Se höristi hieman toista korvaansa ja teki tilanneanalyysin:

- 2,4-litrainen bensakone.

- Neliveto mutta tulee etuvedolla.

- Yksi männänrengas kaipaisi uusimista.

- Jakohihna menee vaihtoon noin kymmenentuhannen kilometrin sisällä.

- Rengaspaineen ja auton sisällön aikaansaaman akustisen informaation perusteella kyseessä on Nissanin pick-up jossa on kaksi reilusti toistasataakiloista ihmisurosta. Mukana tuntuu olevan myös aseita ja patruunoita.

- Aikaisemman tiedon perusteella tehty johtopäätös: Kyseessä ovat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka ovat tulossa metsälle ja majoittuvat isännän vuokraamaan lautamökkiin. Tuttuja heppuja. Merkitään tiedoksi. Ei aiheuta toimenpiteitä. Jatketaan unia.

Kun Nissan ajoi tarhan ohi Heppu siirtyi puoliunesta täyteen uneen jossa se haukkui noille ohiajaville miehille teeren puuhun. Unessa kajahti laukaus ja Hepun tassut hieman vipattivat. Näytti siltä kuin se hymyili.

Se oli kelpo koira.

*

Ykän ja Lötjösen aikaisempia aikamatkailuja:

Bensiksellä.

Aamukahvilla ajan takaa.

---

VALVOTTU PYSSYPELI JA JÄREÄT LELUASEET

March 17, 2018, 9:00 pm

≫ Next: 1808: KERTOMATON TARINA OSA II

≪ Previous: SNAGARILLA

$

0

0

Näin alkuun täytyy todeta että tämän postauksen kantava voima on kateus. Mutta palataan siihen kirjoituksen loppupuolella. Varsinaisesti asia koskee Helsingin Sanomien (joka muuten johtaa blogin Kuusisen hallituksen pää-äänenkannattajaäänestystä) kirjoitukseen jossa käsitellään taas sitä asiaa että saavatkos lapset leikkiä pyssypeliä ollenkaan ja jos saavat, niin missä määrin. Suuret kiitokset WhiteHunterille vinkistä. Sehän on selvää että poikien pyssypelit ovat suvaitsevais-tiedostavan väestönosan lahtauslistalla aina tietyin väliajoin sillä perusteella että poikien pyssypelien seurauksena nulikoista tulee väistämättä tuollaisia:

Pikku-Pekka leikki pyssypeliä ilman turvallista aikuisvalvontaa ja kuinkas siinä sitten kävikään?

Helsingin Sanomat kehittää asiaa koskevassa ns. uutisessa erittäin ansiokasta newspeakia jonka lukija voi havaita otsikosta:

Järeät leluaseet? Voin sieluni silmin nähdä sen tilanteen jossa joko vihreitten, vasureitten tai demareitten valveutunut kansanedustaja tekee eduskuntakyselyn aiheesta ”kuinka voi olla mahdollista että suomalaisille lapsille myydään järeitä leluaseita”. Ehkä tehtävän voisi delegoida vasureitten Annika Lapintielle sillä hänhän on jo ehtinyt kehittää”itseladattavan kertatulikonepistoolin”. Vissiin ne menis ne järeät leluaseetkin siinä sivussa ihan vanhasta tottumuksesta.

Onhan niitä leikkipyssyjä yritetty joskus kokonaan kieltääkin. Juuri tällä hetkellähän ne eivät taida olla enää ihan niin haram kuin ne aikanaan olivat vaan äkkiäkös niitten vihaamisesta saadaan taas muoti aikaiseksi. Varsinkin kun ne ovat nyt niitä järeitäleluaseita. Joka tapauksessa – niin kuin kyseisessä kirjoituksessakin tunnustetaan – pojat tekevät joka tapauksessa leikkipyssyn ihan mistä tahansa. Meikäläinen leikki pikkupoikana säännöllisesti pyssypeliä ja sen paras puolihan oli siinä että nulikat pystyivät siinä toimimaan isolla porukalla erittäin organisoidusti ja suorastaan taktisesti. Eikös tuo organisoimis- ja ryhmässätoimimiskyky ole hyvä oppia ihan nuorella iällä? Väittävät että siitä olis hyötyä siellä aikuistenkin maailmassakin.

Pyssyinä oli milloin mitkäkin karahkat ja puusta väsäillyt konepislarit ja jos käydyistä patruunattomista tulitaisteluista oltaisiin tehty äänite, niin siinä voitaisiin kuunnella ainakin kahtakymmentä erilaista tapaa kuinka suuvärkillä matkitaan konetuliaseen papatusta. Olihan sitten myös nallipyssyjä joissa oli semmoinen pitkä paperinen rulla täynnä nalleja. Hienommissa sellaisissa oli ihan muovinen nallirulla. Aina loppukesällä tapahtui sitten asearsenaalin vaihto ja silloin leikattiin puukolla (joo, oli meillä niitäkin) koiranputkista puhallusputket ja kerättiin ammuksiksi erään koristepensaan marjoja. Ne olivat sopivan kovakuorisia että niihin sai puhaltaessa aika hyvän vauhdin mutta eivät niin kovakuorisia etteivätkö ne olisi osuessaan sopivasti lätsähtäneet ja jättäneet selvän jäljen. Paintball before it was cool.

Pyssypelin jälkeen meidän yhdenkään ei tarvinnut lähteä terapiaan vaan me mentiin kotio syömään ja seuraavana päivänä pelattiin taas pyssypeliä. Ennen kaikkea yksikään jätkä ei tullut edes ajatelleeksi että meistä joku ”humpsahtaa niin syvälle leikkiin niin, että toden ja mielikuvituksen raja hämärtyy”niin kuin Hesarin jutussa todetaan. Ei meillä myöskään käynyt mielessä että me ”käsittelemme myös kaikkea sitä, mikä meitä ahdistaa tai pelottaa ja työstämme omaa suhdettamme väkivaltaan, joka on kulttuurissamme voimakkaasti läsnä uutisissa, populaarikulttuurissa ja taiteessa” niin kuin kirjoitukseen haastateltu Joku Asiantuntija analysoi. Kissan paskat. Pyssypeli oli vaan niin nastaa.

Huomattavaa Hesarin kirjoituksessa on se, että siinä ei sinänsä pyritä kieltämään pyssypeliä mutta pyritäänpä kumminkin löytämään jonkunlainen ns. vastuullinen ja ennen kaikkea aikuisten määrittelemä tapa pelata sitä. Otetaan hieman otteita:

Hän työskentelee Rovaniemen Etelärinteen päiväkodissa, jossa lasten pyssyleikit sallitaan. Niissä pitää kuitenkin noudattaa tiettyjä sääntöjä. Esimerkiksi leikkiin kuulumattomia ei saa vaania eikä ampua. Toisia kohti ei saa ampua.

Ei niitä leikkiin kuulumattomia ammuttu silloinkaan. Ne eivät halunneet tulla mukaan ja puuhasivat jotain muuta jossain muualla. Mutta mitä hemmettiä tarkoittaa että ”toisia kohti ei saa ampua”? Mitä hemmetin pyssypeliä se on jos pelkkiä puunlatvoja pommitetaan? Tottahan me jo silloin nulikoina tiedettiin että oikeillapyssyillä ei sitten osoitella toisia kohti ja pistää miettimään että eikö kyseiset kasvatusammattilaiset osaa erottaa oikeita ja leikkipyssyjä toisistaan?

Henkilöstö osallistuu lasten leikkeihin ja valvoo ja ohjaa niitä – ja tämä koskee myös aseleikkejä.

Tämä olis saanut aikanaan aikaiseksi sen että jos me möllit oltais huomattu että tänne tulee jotain oppinutta kasvatushenkilöstöä valvomaan meidän pyssypeliä niin me oltais todettu että henkilöstö leikkii sitten keskenään ja me lähdetään pelaamaan jalkapalloa.

Pyssyleikkejä koskevista periaatteista keskustellaan Ahtiaisen mukaan sekä päiväkodin työntekijöiden keskuudessa että vanhempien kanssa.

Oliskin ollut varsin mielenkiintoista kuunnella aikanaan jos joku kasvatustieteitten maisteri olis tullut sanomaan isä-Perskeleelle että nyt määritellään yhdessä (ts. kasvatustieteitten maisteri määrittelee isä-Perskeleelle) että miten ja millä edellytyksillä se pikku-Ykä saa pelata pyssypeliä.

En osta lapsilleni leluaseita, koska en halua antaa heille sellaista viestiä, että aseet kuuluisivat jollakin lailla perheemme arvomaailmaan.

Ja sitten ne pojat väsää konepislarin karahkasta. Perheen (ts. vanhempien) arvomaailmasta sen kummemmin välittämättä.

Meidän perheessämme pyssyleikkeihin kuului parantava hahmo, ”hiilaaja” (eng. heal eli parantaa), joka kietoi haavoittuneen viittaansa ja paransi hänet.

Onko ylisuojelevalle vanhemmalle tarjolla myös tuota välttämätöntä ”hiilaajaa”? Hänhän sitä nimittäin tarvitsee eikä ne mukulat kun niillä näyttää realismi olevan sittenkin enemmän hallussa. Missä vaiheessa tää pyörä pyörähti tällä lailla ympäri?

Kaiken kaikkiaan ei voi välttyä mielikuvalta että suvaitsevais-tiedostavan ihmisen mielestä pojanvessukoitten tulisi elää turvallisesti ja valvotusti kasvatustieteitten maisterin tissi suussaan aina kahdeksantoistavuotiaaksi jolloin puolestaan kasvatustieteitten tohtori tulee turvallisesti ja valvotusti ruunaamaan hänet. Samalla on luonnollisesti poistettava terävät kulmat niin huonekaluista, sanoista ja ajatuksista. Niin että lapsilla on analysoidun turvallista elää. Niin pojilla kuin tytöillä.

Mutta entäs se kateus, mistä alussa oli puhe? Siihen palataan nyt. Eli minähän olen Kekkoslovakian lapsia ja sen vuoksi en ole kateellinen nykyisille alakoululaisille oikeastaan mistään. Paitsi yhdestä asiasta jonka hoksasin vasta tuota Hesarin juttua lukiessani. Meinaan niistä järeistä leluaseista. Kas kun on olemassa tällaisia nerf-leluaseita jotka ampuvat ihan oikeita skodeja. En minä ollut sellaisista koskaan kuullutkaan kun on tullut kymmenet vuodet pelattua vaan noitten oikeitten aseitten kanssa. Vaan voi juma örtsy jos yhdeksänvuotiaalle pikku-Ykälle oltais lyöty näppeihin vaikka tollainen leikkikonekivääri:

Liikettä! Vyö syöttäjään ja äkkiä! Tulta munille! Ja jos koko mölliporukka oltais varustettu samantyyppisellä arsenaalilla niin ei olis nyrkillätapettavilla käynyt aika pitkäksi. Vaan eihän se tosin käynyt silloinkaan. Sillä kaikkein tehokkain ase oli kuitenkin se pikkuisen pojan mielikuvitus. Jonka valveutunut, valvova ja valistava nykyaika pyrkii kaikin keinoin latistamaan.

Luoja varjelkoon kansalaisia asiantuntijoilta. Niin lapsia kuin aikuisia.

1808: KERTOMATON TARINA OSA II

March 19, 2018, 3:05 pm

≫ Next: 1000

≪ Previous: VALVOTTU PYSSYPELI JA JÄREÄT LELUASEET

$

0

0

Kreml, Moskova, 9. huhtikuuta vuonna 1940

Josif Stalin istui työhuoneessaan ja kävi läpi Finljandian tilannetta. Kaikki oli sujunut niin kuin pitikin. Kun neuvostoarmeija oli 15. tammikuuta murtanut ruotsalaisten pääpuolustuslinjan ja aloittanut nopean etenemisen kohti länttä oli Ruotsin hallitus ottanut yhteyden Neuvostoliiton Kööpenhaminan suurlähetystöön ja pyytänyt välitöntä rauhanneuvottelujen aloittamista. Stalin oli osannut odottaa tätä ja oli lähettänyt jo ennakolta Kööpenhaminaan  luottomiehensä Boris Rybkinin joka Kööpenhaminassa esiintyi nimellä Boris Jartsev.

Ruotsalaiset olivat pyytäneet välitöntä aselepoa ja ruotsalaisten joukkojen asteittaista vetäytymistä sille linjalle, joka varsinaisissa rauhanneuvotteluissa sovittaisiin. Ruotsalaiset olivat ehdottaneet, että Savolax ja Norra Karelet siirtyisivät Neuvostoliitolle ja puna-armeija saisi laivastotukikohdan Hangöstä. Jartsev totesi saamiensa ohjeitten mukaan tylysti että näillä ehdoilla ei neuvotteluja edes  aloiteta vaan koko ruotsalaisten Östlandiksi nimittämä alue – Åland mukaan lukien – siirtyy Neuvostoliiton haltuun. Samalla Jartsev muistutti tylysti että ruotsalainen siviiliväestö on tällä hetkellä tosiasiassa puna-armeijan panttivankina. Vielä tylymmin hän totesi, että niistä suomalaisista te ette taida edes välittää.

Muistutus toimi, ja ruotsalaiset esittivät jo samana päivänä sitä, että raja siirrettäisiin Kemijoelle. Jartsev vastasi puolestaan että raja siirtyy Kalixjoelle. Kiirunan kaivokset olisivat Ruotsin sotakorvaus Neuvostoliitolle. Seuraavana päivänä ruotsalaiset suostuivat tähän ja 23. tammikuuta allekirjoitettiin Kööpenhaminan rauhansopimus. Neuvostojoukot olivat siinä vaiheessa edenneet jo Borgån länsipuolella sijaitsevan pienen Helsingforsin kunnan tasalle jossa ne pysäyttivät hyökkäyksensä ja alkoivat sen jälkeen miehittää Östlandia rauhansopimuksen aikataulun mukaisesti.

Rauhansopimukseen kuului myös salainen lisäpöytäkirja: Ruotsin armeija vetäytyisi huhtikuun kahdeksanteen mennessä pois Östlandista ja samalla Ruotsi evakuoisi koko ruotsinkielisen väestön emä-Ruotsin puolelle. Suomalaiset jäisivät Östlandiin. Tämä esitys tuli nimenomaan ruotsalaisten aloitteesta ja he vaativat että sitä ei missään nimessä saisi laittaa julkisuuteen. Mikäs siinä. Sopihan se Stalinille. Koko eteläinen Finljandija saatetaisiin venäläistää ja ottaa haltuun tyhjät ja melko ehjät teollisuuslaitokset. Neuvostoliiton pommikoneet eivät olleet oikein hyvin onnistuneet tehtävässään ja ruotsalaiset koneet olivat ampuneet pommittajia alas yllättävän paljon. No, koneet olivat rautaa, niitä sai tehtyä lisää ja lentäjät olivat musikoita ja niitä tehtiin puolestaan naimalla. Eivät ne kesken loppuisi.

Finljandijassa tultaisiin noudattamaan Stalinin luottomiehen Andrei Ždanovin kehittämää suunnitelmaa jonka hän oli laatinut jo ennen kuin ruotsalaisten pääpuolustuslinja oli murtunut. Hän oli viisaasti ennakoinut ruotsalaisten ehdotuksen. Ruotsalaisille maa-aluetta tärkeämpää oli säilyttää emä-Ruotsin etninen puhtaus ja siihen ei kuuluisi puolentoista miljoonan suomalaisen siirtäminen pois omilta alueiltaan. Ruotsalaiset olivat vetäytyneet aikataulun mukaan ja  vieneet siviilit mennessään pohjoisen Euroopan siihen asti kaikkien aikojen suurimmassa väestönsiirto-operaatiossa jota neuvostoliittolaiset rahtilaivat olivat taistelujen tauottua omalta osaltaan tukeneet. Ruotsalaisista oli hyvä päästä eroon ja jos se onnistui ampumatta niin siihen kannatti satsata.

Suomalaisia puolestaan kohdeltaisiin hyvin. Toistaiseksi. Ždanovin suunnitelma sisälsi porkkanan ja kepin. Suomalaiset joukot riisuttaisiin aseista mutta ne kotiutettaisiin saman tien. Heitä piti kohdella ehdottoman hyvin. Sillä osoitettaisiin, että ruotsalainen propaganda olisi ollut valhetta ja suomalaiset otettaisiin lämmöllä mukaan neuvostokansojen perheeseen. Kauhusta kankeat suomalaiset olivat olleet yllättyneitä kohtelustaan sillä olivathan he juuri päättyneessä sodassa tappaneet kymmeniä tuhansia neuvostosotilaita. Mutta neuvostojoukkojen käsky oli ollut ehdoton. Suomalaisjoukkojen huono kohtelu johtaisi kuolemanrangaistukseen.

Ždanov oli perustellut suunnitelmansa Stalinille hyvin. Neuvostoliitto oli samassa tilanteessa kuin tsaari Aleksanteri I vuonna 1809. Sota Ruotsia vastaan oli ollut vähämerkityksinen konflikti maan luoteisrajalla. Tällä kertaa se tosin voitettiin. Mutta aivan niin kuin Aleksanteri I:llä oli Neuvostoliitolla uhkanaan paljon suurempi vaara. Napoleonin sijasta sen nimi oli Hitler ja Hitlerin kanssa jouduttaisiin vielä sotaan. Siksi oli turhaa vainota suomalaisia. Ne olivat osoittautuneet erinomaisiksi sotilaiksi ja jos maata alettaisiin vainota, ne ryhtyisivät käymään sissisotaa Neuvostoliittoa vastaan ja se taas sitoisi puna-armeijan resursseja. Hyvällä kohtelulla niistä saisi erittäin hyviä sotilaita puna-armeijaan.

Siksi perustettaisiin välittömästi Suomen sosialistinen neuvostotasavalta johon liitettäisiin myös niin sanottu Vanha Suomi. Siinä Suomen raja siirtyisi varsin lähelle Leningradia mutta eihän Neuvostoliitossa muilla rajoilla ollut merkitystä kuin ulkorajoilla. Suomen kieli nostettaisiin virallisen kielen asemaan yhdessä venäjän kanssa ja neuvostotasavallan pääkaupungiksi nimitettäisiin Hamina. Kaiken kaikkiaan osoitettaisiin suomalaisille, että heillä oli parempi olla osana Neuvostoliittoa kuin Ruotsia.

Samalla tietysti aloitettaisiin hyvin nopeat venäläisten väestönsiirrot tyhjentyneeseen Etelä-Suomeen. Alueella oli hyvä, ruotsalaisten rakentama infrastruktuuri ja neuvostoliittolaisten ei tarvinnut oikeastaan tehdä muuta kuin panna koneet käyntiin. Alueen neuvostotekniikkaa kehittyneempi teollisuustuotanto auttaisi osaltaan Neuvostoliittoa tulevassa sodassa Hitleriä vastaan.

Sen jälkeen kun sota Hitleriä vastaan oli käyty ja – muuta vaihtoehtoa ei voinut edes ajatella – voitettu, muuttuisivat suomalaiset puolestaan Neuvostoliiton mittakaavassa merkityksettömäksi ja silloin olisi sopiva aika rangaista heitä juuri päättyneessä sodassa tapetuista kymmenistä tuhansista neuvostosotilaista. Neuvostojärjestelmä saattaisi odottaa, mutta unohtaisi se ei koskaan. Suomalaiset upseerit likvidoitaisiin. Samoin tehtäisiin niille vähille suomenkielisen intelligentsian  edustajille, joilla ei olisi käyttöä Neuvostoliiton tieteessä, taiteessa ja teknologiassa. Aliupseerit siirrettäisiin hajalleen Siperiaan. Samoin sinne siirrettäisiin puolet Suomen väestöstä työvoimaksi. Pieninä rippeinä sinne tänne niin että ne ajan myötä sulautuisivat venäläisväestöön. Se toinen puoli jäisi Suomeen toimimaan maataloudessa sillä suomalaiset olivat osoittautuneet erittäin hyviksi maanviljelijöiksi vaikeissa pohjoisissa olosuhteissa. Pelko siirrosta Siperiaan pitäisi Suomeen jääneet suomalaiset rauhallisina ja tottelevaisina. Samalla tietysti Suomen sosialistinen tasavalta lakkautettaisiin ja koko alue liitettäisiin osaksi Leningradin piirikuntaa.

Stalin oli todennut Ždanovin suunnitelman luettuaan että enpä minä sinua suotta ole noin korkea-arvoiseen tehtävään nimittänyt. Stalin oli allekirjoittanut suunnitelman ja samalla ratkaissut erään pienen kansakunnan kohtalon. Ruotsinkin kohtalo oltiin ratkaistu, sillä rauhansopimuksen salaisella lisäpöytäkirjalla sekä Ruotsin kiistattomalla sotilaallisella tappiolla Ruotsin tahto olisi jatkossa Neuvostoliiton taskussa. Ruotsia ei tosin kannattaisi liikaa painostaa vielä tässä vaiheessa. Stalin oli saanut Kiirunan kaivokset jotka hän oli halunnutkin. Liika painostus voisi saada Saksassa aikaan halua Ruotsin miehitykseen. Joskus sodan jälkeen Ruotsia alettaisiin painostamaan enemmän ja siitä tehtäisiin eräänlainen propagandaikkuna jota käytettäisiin esimerkkinä siitä, kuinka sosialistinen ja kapitalistinen järjestelmä voisivat elää rinta rinnan rauhanomaisesti. Stalin oli jo mielessään miettinyt että Ruotsin kanssa solmittaisiin Договор о дружбе, сотрудничестве и взаимной помощи eli Vänskaps-, samarbets- och biståndsavtalet. Sen aika olisi joskus tuonnempana mutta se tulisi olemaan se pakollinen sielu, joka sanelisi ruotsalaisen politiikan sisällön. Sisällön, joka siis saneltaisiin Moskovasta.

Sitten Stalin totesi että oli vielä yksi, mutta tärkeä asia tehtävänä. Hän soitti sihteerilleen:

- Hei, Irina. Olisitko ystävällinen ja hankit minulle taulunkehykset. Kokoa A4. Ei tarvitse olla mitenkään koristellut. Sellaiset koruttomat riittävät kyllä. Ja tuopa minulle sitten samalla vasara ja muutamia nauloja. Sellaisia parisenttisiä.

- Kyllä, toveri Generalissimus.

Stalinin käskyt pantiin toimeen nopeasti ja varttitunnin kuluttua sihteeri Irina joka edusti venäläistä naiskauneutta uljaimmillaan toi vaaditut esineet Stalinille. Stalin kiitti hymyillen ja nautti näkymästä minkä työhuoneesta poistuvan Irinan kaunis takalisto antoi. Sitten hän otti työpöytänsä laatikosta kirjeen, jonka bolshevikit olivat löytäneet ottaessaan vallan kaupungissa jonka nimi silloin oli Pietari. Stalin luki kirjeen vielä kertaalleen:

Seuraajilleni.

Ruotsi on ollut jo pitkään ikävä paise Venäjän luoteisrajalla. Tuo pieni maa ei ymmärrä asemaansa ja se on leikkinyt suurvaltaa ennen kaikkea Venäjän kustannuksella. Mikäli minä en omalla hallinta-ajallani siinä onnistu, toivon että joku teistä aikanaan pakottaisi Ruotsin sellaiseen tottelevaisen, nöyrän ja ennen kaikkea alistuvan naapurivaltion asemaan mikä sille kuuluukin.

Tammikuun 18. vuonna 1809

Aleksanteri I

Venäjän tsaari

Stalin ruuvasi auki kalliin kynänsä ja kirjoitti kirjeen alareunaan:

Tehtävä suoritettu 9. 4. 1940.

J.V. Stalin

Sitten hän katsoi vielä kirjettä ja lisäsi hymyillen allekirjoituksensa perään:

Neuvostoliiton tsaari

Stalin laittoi kirjeen kehykseen ja sitten otti vasaran ja naulan. Käsi oli vielä vakaa ja naula asettui kohdalleen ensimmäisellä yrittämällä. Hän ripusti kehystetyn kirjeen seinälle ja katseli sitä hetken aikaa hymyillen.

Puhelin soi.

- Niin… jahah… ja molempiin maihin siis… selvä… ymmärrän… antakaa Suomessa oleville joukoille valmiuskäsky mutta sillä evästyksellä, että vältetään kaikkia vihollisuuksia ellei rajan yli pyritä. Mikäli pyritään, niin aloitetaan välittömät sotatoimet. En tosin usko, että niiden aika on vielä.

Jaahah. Saksa oli sitten hyökännyt Tanskaan ja Norjaan. Mikäs siinä. Antaa niitten hyökätä vaan. Neuvostoliitto oli jo saanut itselleen Suomen. Sen myötä erityisesti Kiirunan ja Outokummun kaivokset. Hitlerin kanssa oli kana kynimättä mutta sen aika olisi vasta myöhemmin.

Luga, Neuvostoliitto, toukokuu 1945

Härkävaunuja täynnä oleva juna saapui Lugan asemalle. Yhdessä vaunuista oli suomalainen, puna-armeijan riveissä lähes neljä vuotta taistellut kapteeni Otto Määttä. Määttä ja hänen komppaniansa olivat menossa kohti kotiaan jossa heidät täysin palvelleena kotiutettaisiin. Määttä ja hänen miehensä olivat vuosien mittaan tottuneet siihen kypärissään olevaan punaiseen tähtikokardiin jota kantaneita miehiä vastaan he olivat itse taistelleet tappioon päättyneessä Talvisodassa. Määttä oli itse sotinut silloin vänrikkinä ja hänen joukkueensa oli ollut mukana motittamassa etenevää vihollista.

Määttä miehineen oli taistellut suurimman osan sotaa Hovinkylän – Kolikkoinmäen motin alueella, johon vihollisen kärkirykmentti oltiin ankaralla vastahyökkäyksellä saatu perääntymään ja lopulta saarretuksi. Käyttöön tullut termi oli ”motti”. Vihollisrykmentti oli motitettu sodan loppuun saakka mutta sitä ei saatu tuhottua raskaan aseistuksen puuttuessa. Kun 23. tammikuuta vuonna 1940 vihollisuudet päättyivät oli vihollisia hengissä enää vajaa puolet. Samalla kun saatiin tieto rauhansopimuksesta saatiin myös käsky, että suomalaisten sotilaitten tulisi antautua eteneville neuvostojoukoille.

Määttä miehineen oli järkyttynyt käskystä. Sehän tietäisi varmaa kuolemaa. Hovinkylän – Kolikkoinmäen motissa mädäntyneistä neuvostojoukoista ei olisi sinänsä vangitsemaan ketään ja suomalaiset olivat rauhan tultua parhaansa mukaan pyrkineet muonittamaan ja lääkitsemään nääntyneitä vihollisia. Antautuminen tapahtuisi vasta perässä tuleville joukoille ja Määtän yllätys oli suuri kun hän huomasi että heitä ei ainoastaan jätetty henkiin vaan kohdeltiin hyvin. Lyhyen vankileirijakson jälkeen heille ilmoitettiin että heidät päästetään koteihinsa. Asiasta ilmoittanut suomenkieltä taitava politrukki oli pitänyt heille puheen:

- Suomalaiset toverini! Sota on loppunut ja viisainta on, että poistamme sen myös sydämistämme ja ryhdymme yhdessä rakentamaan neuvostomaatamme, johon Suomikin nyt kuuluu. Me emme syytä teitä käydystä sodasta. Te olette joutuneet taistelemaan ruotsalaisten porvareitten puolesta. Niin kuin olette historian aikana joutuneet niin monta kertaa. Mutta tämä kerta oli viimeinen. Meillä ei ole syytä pitää teitä vangittuina, sillä haluamme että palaatte koteihinne ja alatte hoitaa peltojanne ja tehtaitanne. Uusi aika on alkanut Suomelle. Nimenomaan Suomelle. Mitään Östlandia ei enää ole.

Pienviljelijän poika Määttä palasi kotiinsa Rantasalmelle vieläkin epäluuloisena mutta huomasi, että politrukki oli puhunut totta. Minkäänlaista miehittäjän sortoa ei ollut ja miehitysjoukot pysyivät pääosin kaupunkien kasarmeissa. Suomalaiset saivat pitää tilansakin eikä kolhooseja suomenkielisille alueille perustettu. Se oli tietysti selvää, että lähes tyhjäksi jäänyttä aiemmin ruotsinkielistä aluetta oltiin voimakkaasti venäläistämässä. Tosin sinne saattoi muuttaa suomalaisetkin jos halusivat ja tyhjentyneissä tehtaissa oli tarjolla paljon työtä.

Pääosin ihmiset ajattelivat että eipä se ryssä kai sen pahempi voisi olla kuin ruotsalainenkaan. Ajattelutapaa lisäsi sen ymmärryksen aiheuttama katkeruus että ruotsalaiset evakuoivat omansa ja jättivät suomalaiset miehittäjän armoille. Toki jo ennen sotaa tilanne oli ollut se että asumisoikeutta emä-Ruotsin puolelle ei myönnetty kuin ruotsalaisille. Mutta petoksen suuruus yllätti silti. Kerrottiin tapauksista joissa pohjoisessa osa suomalaisista olisi halunnut siirtyä Ruotsin puolelle mutta tämä estettiin nimenomaan ruotsalaisten sotilaitten toimesta ja se oltiin kuulemma tehty joskus ampumallakin. Kaiken kaikkiaan suomalaisissa ei ollut enää minkäänlaista halua jatkaa sotaa sissisotana vaan kaikki palasivat töihin. Niin sotilaat kuin käpykaartilaisetkin joita katsottiin kyllä hieman kieroon mutta tavallaan ymmärrettiinkin. Niin ymmärrettiin myös Määtän tilalla, sillä joitain heidän sukulaisiaan oli tapettu Huruslahden arpajaisissa vuonna 1918 ja osa oli kuollut sen jälkeen lavantautiin vankileirillä.

Elinkaartaan aloittelevaa neuvostosuomalaista ilmapiiriä paransi myös se tosiasia että Östland todellakin oli lakannut olemasta ja tilalle tuli Suomen Sosialistinen Neuvostotasavalta johon oltiin kaiken lisäksi liitety ns. Vanha Suomi aina Karjalan kannasta myöten. Neuvostotasavallan hallintoa saattoi pitää käytännössä autonomiana eikä Kreml puuttunut suomalaisten tekemiseen juuri mitenkään. Taustalla synkkänä pilvenä leijui tietysti suursodan jatkumisen uhka. Ruotsi oli saanut sinänsä selkäänsä mutta Suomi oli nyt osa Neuvostoliittoa ja sota Saksan kanssa oli mitä todennäköisimmin edessä.

Määttäkään ei yllättynyt kun hänet komennettiin puna-armeijan riveihin toukokuussa 1941. Suomalaisia joukkoja ei viety alkuun etulinjaan vaan niitä koulutettiin venäläisiin aseisiin, komentoihin ja taistelutapaan. Määttä huomasi nopeasti että talvisodassa suomalaisten joukkojen keskuudessa suosittu tietynlainen individualismi ja tilanteen mukaan toimiminen loisti poissaolollaan ja toiminta oli hyvin kankeaa ja kaavamaista. Määttä miehineen ymmärsi myös, että vaikka neuvostojärjestelmä oli näyttänyt heille hieman hymyileviä kasvoja niin ainakaan puna-armeijassa ei hymyilty eikä varsinkaan purnattu. Kuolemantuomion kynnys ei ollut korkealla. Määttä totesi miehilleen että nyt ollaankin varsin toisenlaisessa, suurvallan armeijassa. Suoritetaan määrätyt käskyt, pidetään turpamme kiinni ja pyritään selviämään mahdollisimman suurella porukalla hengissä kotio.

Kaikenkaikkiaan noin puolitoistamiljoonaisesta Suomen kansasta taisteli puna-armeijan riveissä noin 80.000 miestä. Heistä noin 40.000 taisteli pohjoisimmassa Lapissa jossa saksalaisten hyökkäys oli pysäytetty vaikeitten luonnonolosuhteitten vuoksi varsin nopeasti ja jähmettynyt asemasodaksi. Toiset 40.000 siirrettiin syksyllä 1941 Leningradin rintamalle. Suomen rannikkopuolustuksesta puolestaan vastasivat venäjänkieliset joukot sillä varsinaiseen rannikkopuolustukseenhan ennen Talvisotaa oltiin koulutettu lähinnä ruotsinkielisiä joukkoja ja ne olivat siirtyneet Ruotsiin joka ymmärsi pysyä loppusodan ajan puolueettomana. Suurimmat joukkonsa se oli keskittänyt Skåneen saksalaisten mahdollisen hyökkäyksen pelossa.

Leningradin rintamalle oli siirtynyt myös puna-armeijan vänrikki Määttä joka yleni luutnantiksi samana syksynä. Saksalaiset olivat edenneet aina Leningradin edustalle saartaen kaupungin etelästä mutta niin kaupungin kuin rintaman huolto toimi – tietysti vaikeuksia kärsien – Suomen alueen kautta. Saksalaisten linjat murrettiin vuoden 1944 alussa. Ehkä puna-armeijan johto ajatteli että suomalaisille saattaisi tuottaa ongelmia taistella virolaisia vastaan joten kapteeniksi ylenneen ja komppanian vastuulleen saaneen Määtän miehet olivat muitten suomalaisten mukana valtaamassa Latviaa ja lopulta Itä-Preussia, jonne heidän sotansa sitten toukokuussa 1945 päättyi.

Königsbergin kaupungin reunamilla Neuvostoliiton sankarin kultaisella tähdellä palkittu kapteeni Määttä kiitti miehiään. Kiitokseen oli aihettakin sillä hyvinä sotilaina suomalaiset oltiin jatkuvasti heitetty kovimpiin mahdollisiin paikkoihin murtamaan sitkeitten saksalaisten puolustusta. Tappiot olivat olleet kovat. Ehkä kiitokseksi siitä suomalaiset näyttivät pääsevän kotiin ennen venäläisiä jotka jäisivät vielä miehitysjoukoiksi vallotetuille alueille. Komppania lastattiin härkävaunuihin joka alkoi etenemään kohti Leningradia ja sitten kohti Suomea. Neuvostoarmeijan jäykkä protokolla ei toki loppunut rauhantuloonkaan sillä käskyn mukaan upseerit komennettiin omiin vaunuihinsa jotka sijaitsivat pitkän junan peräosassa, siitä eteenpäin olivat aliupseerien vaunut ja lopulta miehistön vaunut.

Venäjän Neuvostotasavallan puolella sijaitsevassa Ostrovin kaupungissa juna pysähtyi ja asemalla odottivat kenttäkeittiöt joista miehille jaettiin hirssipuuroa jota ei nälkäisille miehille tarvinnut liiemmin mainostaa. Neuvostoarmeijan tavoista poiketen puuroa oli tarjolla tarpeeksi joten miehet saivat syötyä vatsansa täyteen ja lisäksi heille jaettiin limppuja. Tämän jälkeen oli vuorossa aseitten luovutus, joka kylläisille miehille myös sopi. Se oli jonkunlainen varmistus siitä, että rauha oli todellakin tullut ja niitä helvetin torrakkoja oli tullut kanneltua muutenkin jo ihan tarpeeksi.

Ja nyt juna saapui Lugan asemalle joka näytti olevan täynnä sotilaita. Varmaan jotain kotiutuskuljetusta odottivat nekin. Mutta heti kun juna pysähtyi, nämä – puolestaan aseistetut – sotilaat löivät vaunujen ovet telkiraudoilla kiinni ja peittivät myös ikkunaluukut. Tämän jälkeen juna jatkoi välittömästi matkaa ja pysähtyi vasta kilometrin päässä ja vaunut alkoivat nytkähdellä. Selvästi osa vaunuista irroitettiin muusta junasta ja kytkettiin toiseen veturiin. Sitten heidän vaununsa lähti takaisin paluusuuntaan. Peitetyssä ikkunanluukussa oli noin senttimetrin rako ja siitä saattoi nähdä, että juna jatkoi kulkuaan Lugasta itään.

Mitä helvettiä?

Määtän mielessä alkoi hahmottua kyseisen oudon ripaskan pohjimmaiset sävelet. Juna ei kulkenut kuin muutaman kymmenen kilometrin ja alkoi taas jarruttaa. Se pysähtyi ja ohuesta raosta saattoi nähdä, että kyseessä oli vain seisake, jossa luki Bor. Mutta seisake oli täynnä kuorma-autoja. Ja konepistooleilla varustettuja sotilaita. Mikä oli merkittävintä, niin kaikilla sotilailla oli sininauhaiset koppalakit.

NKVD

Määttä tajusi, kuinka julmasti ja törkeästi heidät oltiin petetty ja alkoi valmistautua vastaanottamaan sitä ainoaa kiitosta mitä NKVD osasi tarjota. Samaan aikaan petos alettiin huomata kaikkien Stalinille tarpeettomaksi ylijäämäksi muuttuneitten suomalaisten keskuudessa. Ei ollut enää Suomen Neuvostotasavaltaa, vaan pelkkä Leningradin oblastin syrjäkolkka. Kolkka, jossa pantiin parhaillaan toteenŽdanovin suunnitelmaa ja josta täydet junat alkoivat kulkea kohti itää.

Tukholma, Ruotsi, heinäkuu 1987

23-vuotias Anders Östmansson joka opiskeli toista vuotta toimittajaksi Tukholman yliopistossa istui Ruotsin Genealogiska Föreningenin arkistossa, katseli muistiinpanojaan ja tunsi istuvansa pimeän kuilun reunalla. Kuilu oli tällä hetkellä olemassa pääosin hänen mielikuvituksessaan eikä hän ollut varma olisiko pudotus vain puoli metriä vai jatkuisiko se pohjattomaan syvyyteen. Tuo sukututkimuksesta kiinnostunut nuori mies oli ylioppilaaksi tultuaan suorittanut ensin varusmiespalveluksensa Gotlannin prikaatissa ja aloittaessaan toimittajakoulutuksensa oli myös aloittanut aktiivisen sukututkimusharrastuksensa.

Merkille pantavaa Andersin kohdalla oli se, että tiedot hänen suvustaan loppuivat lyhyeen. Hän oli  ennestään tiennyt, että hänen vanhempansa olivat syntyneet Gotlannissa Vinterkrigetin jälkeen. Pitkään hän oli luullut, että myös hänen isovanhempansa olivat samalta saarelta tai ainakin Ruotsista kotoisin. Jostain syystä hänen läsnäollessaan eivät isovanhemmat muistelleet menneitä aikoja eikä Anders ollut itse älynnyt kysyä. Teini-iässä alkoi uteliaisuus kasvaa ja hän sai yllättäen kuulla olevansa – ainakin tavallaan – östlandilainen.

Molemmat isovanhemmat olivat olleet kotoisin nykyisin Neuvostoliitossa, Leningradin oblastissa sijaitsevan Östlandin Karislojon kunnasta ja Vinterkrigetin loputtua heidät oltiin evakuoitu ja asutettu Gotlantiin. Isovanhemmat osasivat kertoa omista vanhemmistaan ja isovanhemmistaan sen verran, että he olivat olleet maanviljelijöitä ja Andersin isoisoisoisovanhemmat olivat osanneet puhua suomenkieltä joka oli puolestaan ollut heidän vanhempiensa äidinkieli mutta he olivat vaihtaneet joskus 1850-luvun tienoilla alkuperäiset sukunimensä ruotsinkieliseksi ja alkaneet muutenkin tietoisesti ruotsalaistua. Anders oli tajunnut tästä varsin yllättyneenä että hänessä itsessäänhän oli sitten myös etnisesti suomalaista, ehkä enemmän kuin ruotsalaista ja hän oli kysynyt ihmeissään:

- Mutta miksi he olivat sitten tietoisesti ruotsalaistaneet itsensä? Kyllä historiassa aikanaan opetettiin että Östland ajan myötä ruotsalaistui aina vain enemmän mutta eihän kai kukaan pakottanut luopumaan kielestään ja kansallisuudestaan?

Andersin isoäiti oli miettinyt asiaa hetken aikaa ja näytti siltä, ettei hänkään oikein tiennyt vastausta:

- Niin… en minä oikein osaa sanoa… ehkä ihmiset siihen aikaan vaan ajattelivat että on enemmän etuja siitä jos on ruotsalainen… kun sinnehän muutti silloin aikanaan paljon ihmisiä emä-Ruotsista… siellä oli paljon tyhjää viljelytilaa ja kruunu suosi uusia tiloja… kai se ruotsalaistuminen yksinkertaisesti vain tapahtui… sen kunnan nimi muuten joskus aikanaan oli ollut Karjalohja… joskus kauan aikaa sitten… minä en muista kuulleeni siellä suomen sanaa oikeastaan koskaan…

- En minäkään ole kyllä kuullut suomenkieltä. Ainakaan täällä Visbyssä. Mutta täytyyhän ruotsissa olla suomalaisia. Olihan niitä siellä Östlandissa. Eikö lie yhtä paljon kuin ruotsalaisia.

- Ei niitä mahda Ruotsissa olla. Kai sullekin on koulussa opetettu että silloin 1940 evakuoitiin koko väestö. Stalin suostui siihen. Tai annettiin ainakin mahdollisuus lähteä. Mutta suomalaiset päättivät jäädä. Ehkä ne mielsivät olevansa enemmän venäläisiä kuin ruotsalaisia. Jotain ugrilaisiahan ne ovat. En minä tiedä.

Jäljet Andersin oman suvun kohdalla päättyivät tähän. Sattuneesta ja perustellusta syystä alkuvuoden 1940 kaaoksessa ei kirkonkirjojen pelastaminen ollut ensimmäisenä prioriteettinä ja Neuvostoliitolta oli turha kysellä lupaa päästä tutkimaan arkistoja. Tosin olihan siellä Gorbatšovin myötä jonkunlainen suojakeli. Ehkä joskus tulevaisuudessa sitten. Mutta Anders oli Tukholmassa aloittanut varsinaisen tutkimustyön ja tutkinut ensiksi omaa sukunimeään. Ajan myötä hän huomasi, että sukunimeä Östmansson ei ollut juurikaan esiintynyt emä-Ruotsin puolella ennen Vinterkrigetin päättymistä. Hän keskusteli asiasta sukututkimusseuran työntekijän kanssa joka ei ollut mitenkään yllättynyt aiheesta ja vastasi:

- Itse asiassa pari muutakin heppua on ajan varrella huomannut tuon. Sama koskee myös nimiä Östlandsson, Östlander sekä Östman. Luulen, että kaikki tuon sukunimen omaavat ovat niitten jälkeläisiä jotka ovat olleet alun perin kieleltään ja etnisesti suomalaisia. Ehkä nuo Östlandia kuvaavat sukunimet ovat olleet jonkunlainen tietoinen tarkoitus jättää jäljelle edes jotain vanhasta identiteetistä kun se oltiin tietoisesti vaihdettu suomalaisesta ruotsalaiseen niin kuin silloin 1800-luvun Östlandissa tehtiin. Tiedä hänessä vaikka kyseessä olisi ollut pieni protesti. Joka tapauksessa voin sanoa, että yllättävän monella ruotsalaisella on nytkin itsessään suomalaisia geenejä.

- Mutta miksi protestoida? Ei kai heitä kukaan ollut pakottanut rupeamaan ruotsalaisiksi? Olihan Östlandissa paljon suomalaisiakin.

Sukututkija oli hetken hiljaa ja tuumasi sitten:

- Nii-in. Niitä oli vuonna 1939 puolitoista miljoonaa. Saman verran kuin ruotsalaisia Östlandissa. Tai ainakin ruotsalaiseksi ilmoittautuneita. Tuo onkin metka kysymys minkä esitit… voihan se olla vaan sitä, että kannatti ehkä taloudellisesti paremmin olla ruotsalainen… tai voi se olla jotain muutakin… sen ajan Östlandin historiaa ei olla juurikaan tutkittu kun alue ei ole ruotsalaisille enää oleellisen merkittävä. Se on, ja pysyy Neuvostoliiton luoteiskolkkana. Nythän siellä suurin osa väestöä on ihan puhtaasti venäläistä. Suomalaisten määrä on Vinterkriegin tasolta romahtanut täysin.

Anders jatkoi tutkimuksiaan harrastuspohjalta ja kiinnostuksen pääpainoksi tuli Östmanssonin suvun sijasta Östlandin suomalaiset. Tutkiessaan asiaa loppujen lopuksi varsin vähäisistä lähteistä hänen eteensä tuli jatkuvasti samat kysymykset:

1. Miksi Östlandin väestörakenne muuttui niin nopeasti? Vuonna 1810 alueella oli noin 850.000 asukasta joista ruotsalaisia noin 130.000. Vuonna 1880 asukkaita oli noin 1,7 miljoonaa joista ruotsalaisia 600.000. Tuollainen muutos oli luonnottoman nopea. Oltiinko sitä jotenkin avitettu? Miten? Ei Östland mikään ruotsalaisten Amerikka kuitenkaan ollut.

2. Miksi suurten nälkävuosien kuolleitten lukemia esitetään kyllä, mutta ei koskaan kuolleitten etnistä jakaumaa? Ja miksi isorokkoa oli vain suomalaisten alueella? Oliko sitä ollut ollenkaan vai oliko kyse jostain muusta?

3. Miksi suomalaisia ei evakuoitu Vinterkriegin jälkeen? Oliko totta, että suomalaiset yksituumaisesti jäivät Östlandiin? Vai estettiinkö heitä lähtemästä? Ja ennen kaikkea, kenen toiveesta se tapahtui? Stalinin? Vai Ruotsin?

Anders muisti vielä sen, kuinka ylimalkaisesti koko Östland oltiin käsitelty kouluhistoriassa. Yhdellä ainoalla aukealla. Alue oli kuitenkin ollut osa Ruotsia satoja vuosia. Anders oli varma siitä, että kuilu johon hän katsoi oli hyvin, hyvin syvä ja sen pohjalla oli suuri salaisuus. Hän ottaisi sen salaisuuden selvittämisen elämäntehtäväkseen. Mutta onnistuakseen siinä, hänen oli ensin luotava menestyksekäs ura toimittajana. Sen kautta hän saisi hankittua rahoitusta ja ennen kaikkea suhteita. Vain siten aukeaisivat niitten arkistojen ovet joita hän tarvitsisi. Siihen menisi vuosia. Ehkä kymmeniä vuosia. Mutta se olisi sen arvoista. Hän ei ollut koskaan tuntenut itseään näin varmaksi ja itsepäiseksi. Olisiko se sitä suomalaista sisua josta hän oli joskus kuullut kerrottavan. Olihan hän itsekin osaltaan suomalainen.

Ilomantsi, Leningradin oblasti, Neuvostoliitto, heinäkuu 1987

Samalla kun eräs nuori ruotsalainen mies oli löytämässä elämäntehtäväänsä oli eräs vielä nuorempi venäläinen nainen löytämässä omaansa. Hänen nimensä oli Galina Anisipova, iältään 17 vuotta ja hän oli viettämässä lomamatkaa vanhempiensa ja veljensä kanssa Leningradin alueen syrjäisillä suomalaisseuduilla. Matka taittui uudella VAZ-2121-maastoautolla mikä puolestaan kertoi, että perhe kuului hyvin toimeentulevaan nomenklaturaan. Galinan isä oli historian professori Leningradin yliopistossa. Itse asiassa hän ei uskonut läheskään kaikkeen mitä joutui opettamaan ja häntä saattoi pitää hyvinkin toisinajattelijana, tietysti tuppisuisena sellaisena. Vieläkin, vaikka  Gorbatšovin kauden suojasäätä elettiin. Mutta historia oli isälle intohimo ja työnsä puolesta hän sai mahdollisuuden tietää siitä paljon enemmän kuin tavallinen neuvostokansalainen. Tiedon eteenpäin välittäminen täytyi sitten tietysti tehdä tiukan suodattimen läpi.

Varsinaisen nomenklatura-aseman perheelle toi äiti joka oli GRU:n majuri. Galina nimitteli äitiään aika ajoin kiusallaan agentiksi vaikka olihan äiti hänelle kertonut että skandinaavisia kieliä opiskelleena hän toimi pelkästään aineiston purku- ja analysointitehtävissä jotka olivat pääosin äärimmäisen tylsää rutiinityötä. Aineiston sisällöstä hän ei tietenkään puhunut koskaan. Gorbatšovin kaudella neuvostokansalaisten omaehtoinen automatkailu oli paljon helpompaa kuin ennen, ainakin jos kuului nomenklaturaan. Aikaisempana vuonna he olivat ajelleet Vologdan alueella mutta nyt, oikeastaan ihan improvisoiden päätettiin lähteä katsastamaan niitä tsuhnien alueita Leningradin oblastin syrjäkolkilla. Sehän olisi vähän niin kuin lähtisi vieraaseen maahan. Tsuhnia pidettiin sellaisina vähän yksinkertaisina mutta venäläisiin nähden suorastaan tyhmänrehellisinä ja luotettavina ihmisinä joitten oma kieli oli jotain aivan käsittämätöntä siansaksaa. Erityisesti isä oli innostunut tämänkertaisesta matkakohteen valinnasta.

Matka oli edennyt ensin Vyborgiin, sitten Svetogorskin ja Zaitzevin (isä kertoi noitten paikkojen ollaan kauan sitten nimiltään Enso ja Imatra) kautta pohjoiseen päin. Alue oli täysin tyypillistä venäläistä kerrostalokompleksien ja sovhoosimaaseudun välillä vaihtelevaa aluetta. Matka jatkui koti pohjoista tyypillisessä venäläisessä maisemassa. Ensimmäinen muutos näkyi kun VAZ, jota perhe kutsui Vazhjuskaksi ylitti kunnanrajan ja kyltti olikin kaksilla aakkosilla:

Париккала / Parikkala

Tällä kertaa äiti selitti:

- Tämä on murrosaluetta. Taajama on kokolailla venäläinen mutta sovhoosin työläiset puolestaan suurelta osin suomalaisia. Vuonna 1945 kun lyhytaikainen Suomen Neuvostotasavalta lopetettiin teki puolue päätöksen että suomeakin aletaan kirjoittaa kyrillisillä kirjaimilla. Suomen kieli on vaan sellainen, että se ei tahdo oikein toimia ja  Hruštševin aikaan siitä käytännöstä luovuttiin. Ehkä se oli myös jonkunlainen hyvän tahdon osoitus. Tuo pieni kansa on kokenut kovia. Niin meidän kuin ruotsalaisten toimesta. Yövymme täällä ja jatkamme huomenna eteenpäin. Meille on varattu majoitus sovhoosin tiloissa ja sen jälkeen vietämme seuraavat viisi vuorokautta hieman toisenlaisessa majoituksessa.

- Minkälaisessa?

- Tiedätkö miten pidetään hullua jännityksessä? Niin tiedän minäkin.

Galina arvasi äidin tekevän kiusaa agenttikuittailuista ja antavan samalla mitalla takaisin. Hän nimittäin tiesi Galinan olevan äärettömän utelias ja Galina puolestaan tiesi äidin olevan itsepäinen. Kauhun tasapaino säilyisi seuraavaan päivään ja Galina päätti odottaa sen kummemmin mumisematta. Sovhoosin majoitus oli varsin vaatimaton mutta palvelu pelasi ja sen takasi äidin GRU:n henkilökortti. Seuraavana päivänä matka jatkui ja kun Париккала jäi taakse tapahtui myös maisemassa yllättävän suuri muutos. Ajettiin maaseudulla, sen näki toki pelloista mutta tyypilliset sovhoosien majoituskompleksit muuttuivat erillisiksi taloiksi. Pieniksi ja selkeästi köyhiksi, mutta hyvin hoidetuiksi. Samanlaisessa maisemassa ajettiin sellaisten paikkakuntien kuin  Китеэ / Kitee ja Тохмаярви / Tohmajärvi ohitse. Galinan veli Ivan ihmetteli:

- Ollaanko me tultu jollekin kulakkialueelle vai vaihtuiko valtakunta vahingossa? Näähän on yksityisiä tiloja? Eihän semmosia olekaan.

Isä vuorostaan vastasi tähän:

- Ne ei oikeastaan ole yksityistiloja. Ne kuuluu kaikki kolhooseihin. Suurin osa pelloista on kolhoosien peltoja. Mutta noilla suomalaisilla on noitten talojensa ympärillä kahdesta neljään hehtaaria omia maita.

Galina puolestaan ihmetteli:

- Mutta eihän tämmöistä systeemiä ole missään muualla Neuvostoliitossa.

- Ei ole niin. Mutta toisaalta missään muualla Neuvostoliitossa ei viljelläkään yhtä pohjoisessa kuin täällä. Joskus 1950-luvulla, Hruštševin aikaan täällä käytettiin kerrankin järkeä. Sovhoosikokeilu suomalaisten keskuudessa epäonnistui surkeasti mutta oli tiedossa että suomalaiset olisivat halutessaan hyviä viljelijöitä. Suomen alueen venäläistyneellä puolellakaan sovhoosit eivät tuottaneet tarpeeksi. Suomalaisille tarjottiin sellaista kolhoosin ja yksittäisen viljelijän välimuotoa. Heistä tuli tavallaan kolhoosin torppareita.

- Ja systeemi alkoi toimia. Neuvostojärjestelmään nähden oikeastaan erinomaisesti. Suomalaiset saivat viljellä omia peltojaan ja pitää rajoitettua eläinmäärää halunsa mukaan. Vastineeksi tästä he pitivät myös hyvän huolen kolhoosien pelloista. Se on jonkunlainen suomalaisten luonteenpiirre. Asiat hoidetaan kohdalleen eikä venäläisittäin mitenkuten sinnepäin. Näiltä suomalaisten yksityispalstoilta viedään huomattava määrä elintarvikkeita aina Leningradiin saakka.

- Mutta eikös tuollaista systeemiä voisi yrittää muuallakin Neuvostoliitossa?

Sekä isä että äiti naurahtivat ja äiti sanoi:

- Galina kulta, nythän sinä puhut kuin kapitalisti ja kansanvihollinen. Menit ja kampitit koko sosialistisen maatalouden. No, vakavasti sanoen sinä olet oikeassa. Mutta järjestelmässämme käytäntö voi mennä teorian edelle vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Meidän kanssamme voit puhua radiojerevania ihan rauhassa mutta muista, että muualla kannattaa varoa sanojaan.

Ilomantsissa perhe majoittui suomalaiseen yksityismajoitukseen. Sellaiseen tilan ja torpan välimuotoon. Kolhoosin torppariperhe oli nikkaroinut aittarakennuksen asuttavaan kuntoon ja ruokailu tapahtui perheen kanssa. Vanhemmat maksoivat suomalaisille Neuvostoliitossa erittäin käyttökelpoisilla D-markoilla ja se osaltaan takasi että palvelu pelasi. Ruoka oli erinomaista maalaisruokaa ja Galina sai ensimmäistä kertaa elämässään maistaa sekä hirven että metson lihaa joka oli peräisin alueella toimivilta suomalaisilta valtion hodnikeilta. Toki suomalaisetkin käyttivät Neuvostoliitossa kaikkialle levinnyttä ”tuhtaata” mutta tavallaan toisinpäin. Vajaita kiintiöitä ei kirjanpidollisesti valehdeltu täysiksi vaan se, mikä kiintiön ylitti pantiin omiin liiveihin. Niin olivat toimineet hodnikitkin.

Suomalaisperheen pojat olivat jo aikamiehiä ja hoitivat pakollisen kolhoosityön jolloin perheen isä toimi oppaana ja näytti heille paikallisia luonnonnähtävyyksiä. Oikein mukavan oleskelun loppupuolella perhe ajoi suomalaisen opastamana aivan Ilomantsin itäisimmille seuduille, paikkaan jolla oli hauska nimi Möhkö. Galinan isä, historian professori kun oli kertoi lapsilleen:

- Te olette kuulleet, mitä tsuhnista on puhuttu. Typeränrehellisiä lampaita. No, te olette jo nähneet että se suomalaisten rehellisyys ei olekaan ehkä ihan niin tyhmää. Kaikki on täällä jotenkin jämptimpää kuin muualla. Eivätkä ne suomalaisetkaan ole aina olleet lampaita. Päinvastoin. Tällä alueella vuoden 1939 – 1940 Ruotsia vastaan käydyssä sodassa pelkät suomalaisjoukot pysäyttivät tänne hyökänneet neuvostojoukot vaikka suomalaisilla oli viisinkertainen alivoima. Suomalaisten rintama kesti sodan loppuun saakka. Täällä kuoli tuhansia neuvostosotilaita. Suomalaisten linjat kestivät yleensäkin. Niitä ei saatu murrettua. Vihollinen lyötiin etelässä, jossa vastassa oli vain ruotsalaisia. Tämä kannattaa muistaa ja kunnioittaa noita suomalaisia. Vaikka ne häviävän pieni kansansirpale ovatkin. Henkilökohtaisesti säälin heitä ja luulen, että tuolla kansalla olisi ollut mahdollisuus suureen kukoistukseen. Se ei vaan saanut koskaan mahdollisuutta.

Galina kuunteli ja katseli tätä korpimaastoa. Hän saattoi hyvin kuvitella, että nuo jurot ja vaikeasti lähestyttävät suomalaiset olivat olleet täällä ase kädessä tappelemassa hullun lailla. Mutta tietyllä tavalla hän oli jo ehtinyt ihastua. Ei varsinaisesti suomalaisiin vaan heidän kieleensä. Galinalle oli käynyt niin kuin eräälle J.R.R. Tolkienille kymmeniä vuosia aikaisemmin. Tuo suomalaisten kieli poikkesi niin täysin kaikista muista. Galinasta kuulosti että tuon omituisen kielen sanat olivat kuin kielen päällä pyörivä karamelli joka oli välillä makea, välillä hapan ja välillä karvas mutta joka saapui kuulijan korvaan jonkunlaisena puheen ja laulun välimuotona.

Tämän kielen ja sitä puhuvan kulttuurin hän haluaisi oppia. Perinpohjaisesti. Eräs nuori neuvostonainen oli läytänyt elämäntehtävänsä. Ei ehkä suuressa neuvostomaassa niin muodikasta sellaista mutta eihän neuvostoihmisenkään tarvitse aina juosta toisten mielipiteitten perässä. Kotiin Leningradiin palattua hän sai selville, että ainoa paikka jossa saattoi opiskella suomalais-ugrilaisia kieliä oli Petroskoin yliopisto. Galinan vanhemmat eivät olleet tyttärensä ratkaisusta kovin innoissaan mutta tiesivät hänen olevan yhtä itsepintainen kuin äitinsä ja kun kyseessä ei näyttänyt olevan mikään hetken kestävä päähänpisto he päättivät tukea häntä. Urasuunnitelmissa auttoi aina kun käytti hieman suhteita ja hieman blatia, palvelusta palveluksesta joka oli neuvostojärjestelmän toinen virallinen valuutta.

Tukholma, helmikuu 2018

Pääministerin virka-asuntoon oli kokoontunut kaikkiaan neljä miestä. Pääministeri itse, puolustusvoimien komentaja, sotilastiedustelun päällikkö sekä säkerhetspolisenin johtaja. Sotilastiedustelun miehet olivat hetkeä aikaisemmin lakaisseet asunnon jokaisen nurkan ja niitin varmistaakseen ettei paikalla ollut kuuntelulaitteistoa. Tapaaminen koski ruotsalaisen tähtireportterin Anders Östmanssonin ennenaikaista kuolemaa ja ennen kaikkea niitä asioita jotka olivat tulleet esille sen myötä. Pääministeri aloitti:

- Tiedän toistavani itseäni, mutta kysyn vielä kerran. Oliko sillä toimittajanretkulla todella hallussaan se tieto, joka pitäisi olla hallussaan vain jokaisella virassaan olevalla pääministerillä ja yhteensä puolella tusinaa henkilöä koko maassa?

Säpon johtaja vastasi:

- Kyllä, herra pääministeri. Östmanssonin tietokoneesta ja tallennusmateriaalista löytyi kaikki tuo tieto. Siitä huolimatta että se pitikin paikkansa, se olisi sinänsä ollut arvotonta ja oltaisiin voitu tulkita huonoksi scifiksi mutta koneelta löytyi myös kuvatiedostot jotka sisälsivät valokuvat sekä kuninkaan salaisesta käskykirjeestä vuodelta 1809, siihen sisältyvät soveltamisohjeet samalta vuodelta sekä vuoden 1940 Kööpenhaminan rauhan salainen lisäpöytäkirja. Tarkat valokuvat. Teksti erottuu niissä selkeästi eikä dokumenttien sisällöstä jää mitään epäselvää.

- Mutta miten helvetissä se jätkä on voinut saada tuon aineiston käsiinsä?

Tähän vastasi puolestaan puolustusvoimien komentaja:

- Tuon salaisen lisäpöytäkirjan mies on voinut saada Venäjältä silloin Jeltsinin aikaan. Silloin arkistot olivat siellä avoimemmat ja rahalla sai tietoa jos vain tiesi mitä etsiä. Mutta nuo ruotsalaiset asiakirjat tai siis niitten kopiot ovat joka tapauksessa peräisin kuninkaallisesta arkistosta. Sen suljetusta osastosta.

Sotilastiedustelun päällikkö jatkoi:

- Suljetusta osastosta jonne pääsy on ollut avoin ainakin kahdellekymmenelle ihmiselle. Turvallisuusjärjestelyt on hoidettu toivottoman löperösti. Luojan lykky että silloisten suurten nälkävuosien suomalaisväestöön kohdistuva suoranainen tappokäsky ja lavastettu isorokko on suoritettu aikanaan pääosin suullisilla käskyillä ja niihin liittyvät dokumentit on ymmärretty hävittää. En muuten ymmärrä, että miksi noita Östmanssonin löytämiä dokumentteja ei ole hävitetty arkistosta jo aikaa sitten. Nehän ovat kuitenkin se smoking gun Ruotsin valtion kädessä.

Pääministeri vastasi hiljaisella äänellä:

- Ehkä ne on jätetty jonkunlaiseksi perinnöksi… muistutukseksi… että emme tekisi enää mitään sellaista… en minä tiedä… sen tiedän, että kun Olof Palme näki ne ensimmäistä kertaa pääministerin virkaan tullessaan niin hän jotenkin sekosi… päätti siltä istumalta tehdä Ruotsista humanismin supervaltion… no, sehän meistä on tullutkin… eikä me oikein voida tunnustaa että koko systeemi alkoi siitä kun eräs demari luki muutaman suomalaisten sorrosta kertovan asiakirjan ja alkoi nähdä näkyjä… ja päätti että Ruotsiin voi tulla kuka tahansa mistä tahansa ja me elätämme ne… iänkaikkisesta iänkaikkiseen… järkyttävä virhe mutta eihän sitä voi ääneen tunnustaa… för helvete… mutta pitäisikö meidän sitten panna kuulusteluun ne kaikki henkilöt joilla on pääsy niihin suljettuihin arkistoihin?

 Tähän vastasi puolestaan puolustusvoimien komentaja:

- Ei se kannata. Se kiinnittäisi vain turhaa huomiota. Ja jos niitä ihmisiä alettaisiin syyttämään, niin silloin olisi pakko kertoa se, minkä vuoksi heitä syytetään ja silloin saisimme naamallemme sen saman paskan mitä olemme nyt piilottamassa.

- No mitä me sitten teemme?

Sotilastiedustelun päällikkö ryki hieman kuivaa virkayskää, kohensi univormunsa kravattia ja totesi:

- Varsinaisesti emme tee mitään. Voimme tietysti yrittää selvittää hieman Östmansson-vainaan liikkeitä ja onko hän mahdollisesti jakanut tietonsa jollekin. Tai onko hän laittanut tietonsa jonnekin pilvipalvelimeen niin sanotun kuolleen miehen kytkimen taakse. Mutta… no, varsin pian hänen tietonsa muuttuvat merkityksettömiksi. Hänen itsensä takia. Olemme pitäneet siitä huolen.

- Tarkoitatteko että Östmansson kuoli sen jälkeenkun me saimme tiedon hänen tutkimuksistaan? Ja että kuolema oli… autettu.

- Nimenomaan sitä minä tarkoitan.

Pääministeri oli hetken hiljaa ja oli helppo nähdä kuinka hänen aivonsa kävivät ylikierroksilla. Sitten hän jatkoi:

- Niin… ymmärrän ratkaisunne. Ja senkin, ettei minulta kysytty. Eihän minulla olisi ollut kanttia antaa selkeää murhakäskyä. Mutta en tiennytkään, että Ruotsin puolustusvoimien henkilöstöstä löytyy tuollaisia, mitä ne nyt olivatkaan, märkien tehtävien asiantuntijoita.

- Ei meiltä löydykään. Se oli tilattu juttu. Eräs bosnialainen rikollisryhmä. Joka hoiti asian niin, että Östmansson löytyi hirttäytyneenä ilman housuja ja edessään taulutelevisio jossa oli lapsipornoa. Niin julmaa kuin se onkin niin asia tullaan vuotamaan lähipäivinä lehdistölle. Tuo toimittaja tulee jäämään historiaan sairaana perverssinä jolle sattui vähähappista vemputtamista harrastaessaan vahinko. Tällä tavoin Östmanssonin aineistoa ei tulla uskomaan vaikka se tulisikin julki.

- Jahah… mikä oli tuon operaation hinta?

- Kymmenen miljoonaa kruunua. Operaatiosta sopiminen hoidettiin sellaisten välikäsien kautta, että sitä ei pystytä millään yhdistämään meihin.

Pääministeri oli jälleen hetken hiljaa. Sitten hän aukaisi työpöydän laatikkonsa ja otti sieltä esille muutaman vanhan paperin jotka sotilastiedustelun päällikkö oli antanut hänelle tapaamisen alussa.

- Niin, tässä ne nyt ovat. Ne salaisen historiamme salatuimmat dokumentit. Kuninkaan kirje, sovellusohjeet ja se kirottu lisäpöytäkirja. Henkilökohtaisesti päätän tässä ja nyt, että tätä tietoa ei jaeta enää eteenpäin. Venäläisillä tietysti on oma dokumenttinsa lisäpöytäkirjasta mutta jos ne tuovat sen julki, me kiistämme sen sisällön kategorisesti ja väitämme väärennökseksi.

Tämän jälkeen pääministeri heitti asiakirjat virka-asuntonsa takkaan.

- Ruotsi on humanismin supervaltio ja tulee pysymään sellaisena jatkossakin. Hinnalla millä hyvänsä. Me olemme olleet ja tulemme olemaan esimerkki kaikille muille valtioille. Menneisyydessämme ei ole olemassa luurankoja. Ei ainakaan sellaisia, jotka voitaisiin todistaa. Hyvät herrat, kiitän teitä tästä keskustelusta jota ei koskaan käyty. Asioista, joita ei koskaan tapahtunut.

Heinäkuu 2018, Ilomantsi, Leningradin oblasti, Venäjän Federaatio

Kielitieteen tohtori ja Petroskoin yliopiston professori Galina Anisipova lastasi avustajansa Aleksein kanssa VAZ-maastoautoaan joka oli tosin uudempaa mallia kuin silloin vuonna 1987 kun Galina kävi täällä ensimmäisen kerran ja ihastui kieleen. Ajan myötä hän oli myös ihastunut tähän kansaan ja valinnut sen kielen sekä kulttuurin tutkimuksen elämänurakseen. Hän oli vieraillut suomalaisalueilla säännöllisesti. Palatessaan taas kerran kotiin Petroskoihin häntä vieläkin hykerrytti hieman kun suomalaiset miehet olivat opettaneet hänelle tällä kertaa tuhmia lauluja.

Lähetään poijjaat karhujahtiin Reisijärven rantaan

hippula kippula hyssyn tyssyn Reisijärven rantaan

Siellä se karhu asustaa ja ampua se antaa

hippula kippula hyssyn tyssyn, antaa ampua

Karhun suu on karvainen mut pyssymies ei pelkää

hippula kippula hyssyn tyssyn, pyssymies ei pelkää

Piippu suuhun työnnetään ja haulipussit selkään

hippula kippula hyssyn tyssyn, antaa ampua

Suomalaiset olivat juroja ja vaikeasti lähestyttäviä ihmisiä mutta kun heidän ystäväkseen lopulta pääsi ei heitä sydämellisempiä ja ennen kaikkea luotettavampia ihmisiä ollutkaan. Galina saattoi jättää Ilomantsissa autonsa pihalle lukitsematta ja avaimet virtalukossa eikä se katoaisi mihinkään. Tämä oli mahdotonta muualla Venäjällä. Ajan myötä Galina oli oppinut kielen ja kulttuurin lisäksi tuntemaan tuon pienen kansan historiaa entistä enemmän ja oli samaa mieltä siitä, mitä hänen isänsä oli sanonut Möhkön vanhalla taistelupaikalla vuonna 1987. Tällä kansalla olisi ollut mahdollisuus suureen kukoistukseen. Mutta sen estivät toiset. Tuon kansan kohtelu oli ollut rikollista. Eikä siitä rikoksesta koskaan oltu tuomittu ketään.

Ajan myötä Galinalle oli tullut usko siihen, että suomalaisten mahdollisuudet oli tuhottu tarkoituksella. Jo kauan aikaa sitten. Lisävahvistusta hän sai jo vuonna 2008, kun hän oli suomalais-ugrilaisessa Maailmankongressissa Hanti-Mansiskijissa ensimmäistä kertaa tavannut ruotsalaisen, mutta kaukaisia suomalaisia sukujuuria omaavan toimittajan Anders Östmanssonin. Galina oli ystävystynyt nopeasti Östmanssonin kanssa ja tutustunut miehen aineistoon suomalaisten historiasta. Joku muu olisi nopeasti tyrmännyt aineiston puhtaana foliopipomateriaalina mutta Galinalla oli samanlaisia, joskin paljon epämääräisempiä havaintoja asiasta.

Östmanssonille asia oli muodostunut elämäntehtäväksi ja pakkomielteeksi. Hän oli tehnyt valtavan määrän työtä. Galina oli kysynyt, että miksi hän ei julkaissut aineistoaan mutta Östmansson oli todennut, että aineisto on saatava niin vedenpitäväksi että sitä ei voi kiistää. Ja julkaisu täytyy tapahtua useassa maassa yhtä aikaa. Viimeisen kerran he olivat tavanneet tammikuussa 2018 kun Anders oli käymässä Pietarissa. Silloin hän antoi Galinalle muistitikun.

- Tässä on kaikki materiaalini. Siltä varalta jos minulle käy jotain. Ei koskaan tiedä.

Muistitikussa oli myös valokuvat kuninkaan salaisesta käskykirjeestä, siihen liittyvistä soveltamisohjeista ja vuoden 1940 Kööpenhaminan rauhan salaisesta lisäpöytäkirjasta. Suomen kansan hiljainen hävittäminen oltiin päätetty Ruotsin kuninkaan hovissa yli kaksisataa vuotta sitten ja Neuvostoliiton hyvällä avustuksella siinä oltiin varsin hyvin onnistuttu. Kyseinen kansa oli enää kolmen ja puolensadan tuhannen ihmisen kansansirpale. Amerikansuomalaisia saattoi olla ehkä satatuhatta, mutta suuri osa heistäkin oli täysin amerikkalaistunut. Tosin siellä tunnuttiin pitävän tiettyä perinnettä yllä.  Jopa kovia kokeneita virolaisiakin oli sentään toista miljoonaa.

Helmikuussa 2018 Galina oli saanut tiedon Andersin kuolemasta ja siihen liittyvästä skandaalista. Skandaaliin, joka häpäisi Andersin muiston hän ei uskonut pätkääkään. Oli vain ihmetellyt, että olipa Ruotsin valtio toiminut varsin, no, venäläisellä tavalla. Hän päätti pitää aineiston vielä toistaiseksi salassa ja eihän hänellä ollut oikein toimivaa julkaisukanavaakaan. Ehkä niitten amerikansuomalaisten avulla väylä saattaisi löytyä.

Oli toinenkin syy, miksi hän ei ottanut riskiä Andersin aineiston kanssa. Hän oli vuonna 2012 tavannut Ilomantsissa erään Iisakki Arhippaisen joka oli suomalaisen kulttuurin eräänlainen itseoppinut puuhamies ja ylläpitäjä. Tuo vanha, seitsenkymppinen mies oli tyypillinen suomalainen ja kesti oman aikansa, että Galina saavutti hänen ehdottoman luottamuksensa. Se aika oli tullut vuonna 2015 jolloin Iisakki pyysi asiakseen Galinaa käymään luonaan Ilomantsin Hattuvaarassa. Hän alkoi kertoa:

- Me suomalaiset olemme olleet hyviä ja uskollisia alamaisia. Mielestämme me ansaitsisimme enemmän. Tosiasia on, että vaikka meitä ei enää varsinaisesti vainota, niin tällä menolla kansamme venäläistyy sadassa vuodessa kokonaan. Meitä oli parhaillaan yli puolitoista miljoonaa. Nyt ei enää neljäsosaa siitä. Me haluaisimme laajemman itsehallinnon, mielellään jossain vaiheessa autonomian ja – jos olot Venäjällä joskus sen sallivat – sitten täyden itsenäisyyden. Ei se olisi teknisestikään mahdotonta. Suomalaisalue on yhtenäinen. Siihen kuuluvat suurin osa Pohjois-Karjalaa, osa Pohjois-Savoa, koko Kainuu ja osa Pohjois- ja Keski-Pohjanmaata Pohjanlahden rannikolla. Yhtään venäläisten aluetta ei jäisi eksklaaviksi. Katsopas piruuttasi tuota karttaa:

- Näen ilmeestäsi että säikähdit. Älä huoli, emme me aio ryhtyä kapinaan. Vaikka aika hyviä me siinä vielä olisimmekin. Päätellen siitä, että Moskovan johtajat – olivat ne keitä milloinkin – käyttävät mielellään nuoria miehiämme sodissaan. Joitten kanssa meillä ei ole mitään tekemistä. Aiomme toimia pikku hiljaa kieltämme ja kulttuuriamme säilyttäen. Omassa keskuudessamme. Ja herättäen vähän mielenkiintoa ulkomaillakin.

- Ymmärrän tämän ja olen halukas auttamaan. Mutta en vain tiedä miten.

- Mutta minä tiedän. Sinulla on yhteyksiä Venäjällä. Myös erilaisiin kustannusyhtiöihin. Joilla on paljon suuremmat resurssit kuin meillä. Ei meillä ilmesty jokapäiväistä sanomalehteäkään muualla kuin Kajaanissa joka on suurin puhtaasti suomenkielinen kaupunki. Katsos, me haluaisimme oman kansalliseepoksemme. Olemme kovasti kateellisia virolaisille kun niillä on se Kalevipoeg. Meillä ei ole mitään.

- Mutta enhän minä sellaista pysty tekemään.

- Ei sinun tarvitsekaan. Katsos, täälläpäin vaikutti 1820 – ja 1830-lukujen vaihteessa muuan mies. Hän kiersi silloisen rajan niin länsi- kuin itäpuoltakin. Vuosia. Keräten kansantaruja. Hän teki itse asiassa valtavan työn. Yksi kopio hänen aineistostaan jäi meille ja on ollut täällä lähes kaksisataa vuotta. Alkuperäinen kappale on tallessa ja siitä on tehty kopioita jälkeenpäin lisää. Tuossa on sinulle muistitikku. Tutustu aineistoon ja kerro jos olet kiinnostunut.

- Mitä sille muuan miehelle kävi?

- Kukaan ei tiedä. Ehkä hän uumoili, ettei saakaan aineistoaan julkaistua ja hänelle käy huonosti. Suomalaisuus kun ei ollut Ruotsin valtakunnassa kovinkaan kovassa kurssissa.

Galina oli ottanut Arhippaisen muistitikun ja tutustunut aineistoon. Jo aineiston alkuvaiheessa hän ymmärsi, että Arhippaisen kysymys ”jos olet kiinnostunut” oli hänen siihen astisen elämänsä turhin kysymys. Tämä oli kielitieteilijälle kerran elämässä-tilaisuus. Tilaisuus olla luomassa jotain todella suurta, vaikka se vain pientä vähemmistökansaa koskisikin. Mutta tässä oli suomalaisille tarjolla oma Kalevipoeg tai Nibelungenlied. Edessä oli tietysti pitkä toimitustyö että kirja saataisiin julkaistavaan muotoon. Oma ongelmansa oli myös kustannusyhtiön löytäminen, mutta Galina uskoi että ainakin joku pienempi kustantaja olisi valmis julkaisemaan teoksen.

Vuoden 2017 syksyllä Galinan suureksi yllätykseksi yksi Venäjän suurimmista kustannusyhtiöistä Eksmo tarttui täkyyn. Kustannusyhtiö tosin vaati, että julkaisua viivytetään sen verran, että pystyttäisiin yhtä aikaa julkaisemaan niin suomen- kuin venäjänkielinen versio. Kun Galina oli nyt heinäkuussa lähdössä jälleen Ilomantsista Reisijärven karhujahtia rallatellen kotiinsa hänen kännykkänsä piippasi. Näkyi olevan Eksmosta. Galina aukaisi viestin:

Julkaisupäivä maanantai, 17. syyskuuta 2018.

- Tiedätkös mitä Aleksei. Petroskoissa korkataan pullo kuohuviiniä. Ettei kaksikin.

Nyt se tapahtuisi.

Ilonsa keskellä Galina tunsi suurta surua siitä ettei hänen hyvä ystävänsä Anders Östmansson ehtinyt nähdä tätä. Mutta hän päätti ottaa yhteyden amerikansuomalaiseen yhteisöön ja toimittaa Andersin aineiston heille. Heillä oli kuitenkin parempi mahdollisuus saada se julkistettua. Eksmon kustannustoimittaja oli sanonut, että Kalevala julkaistaisiin ilman muuta myös Yhdysvalloissa. Käännöstyö oli jo käynnissä. Andersin aineiston julkaisun voisi pyrkiä ajoittamaan samaan aikaan. Eihän niin Kalevala kuin suomalaisten synkän kohtelun ja suoranaisen kansanmurhan paljastaminen heistä vielä itsenäistä tekisi mutta antaisi kuitenkin heille oman, pienen mahdollisuutensa.

Ja sen tuo kansa todella ansaitsisi. Korvaukseksi niistä toteutumattomista mahdollisuuksista jotka heiltä ryöstivät toiset.

1000

March 22, 2018, 4:35 am

≫ Next: HARKITTU MURHA

≪ Previous: 1808: KERTOMATON TARINA OSA II

$

0

0

Tonnit paukkuu niin kuin Moskovan gonalla eli tämä on Yrjöperskeles-blogin tuhannes postaus. Niin kuin olen ennenkin todennut, aloitin blogin vuonna 2007 vallitsevaan tilanteeseen tympiintyneenä, tuumin että kirjoitan muutaman jutun, huomaan ettei tää ketään kiinnosta ja lopetan todeten että tulipahan edes yritettyä. Mutta se yrittäminen onkin sitten jatkunut ja pian blogi on yksitoista vuotta vanha. Kommenttejakin on kertynyt kaikkiaan 26.222 kappaletta.

Kun aloitin blogin, olimme siinä tilanteessa jossa sekä virallinen Suomi että sitä komppaava valtamedia julistivat, että väärinajattelua ei ole edes olemassa. Mitä nyt ehkä parikymmentä nurkissaan öyhöttävää nupistaan sairaseläkkeellä olevaa netsiä.

Tänään elämme tilanteessa jossa valtamedia ja sitä komppaava virallinen Suomi (noitten kahden järjestys on tarkoituksella vaihdettu) tunnustavat että väärinajattelua – piru vie – on kuin onkin olemassa ja se pitää jyrätä. Itse asiassa tämäkin on jo varsin suuri askel eteenpäin ja vaihtoehtomedian (jota tämäkin blogi hyvin pieneltä osaltaan edustaa) merkitys kasvaa jatkuvasti. Yhdentoista vuoden aikana muuttuneen tilanteen myötä voidaan taas kerran muistuttaa Gandhin viisaudesta:

First they ignore you

Then they laugh at you

Then they fight you

Then you win

Tein joku aika sitten Hömpstadin Vähänköehkäopiston hyväksymää tilastollista tutkimustyötä tämän blogin lukijoista ja se voi kertoa varmaan aika paljon tällaisen blogiskenen lukijoista yleensäkin.

Lukijoitten keski-ikä on noin 47 vuotta, tarkemmin eriteltynä:

alle 20           2%

20 – 30          10%

30 – 40          19%

40 – 50          28%

50 – 60          23%

60 – 70          13%

yli 70             3%

Miehiä lukijoista on 87,02 % ja naisia 12,98 %. Väkilukuun nähden suhteutettuna puolestaan Suomen Yrjöttyjen maakuntien järjestys on seuraava:

1. Kymenlaakso

2. Kainuu

3. Helsinki

4. Varsinais-Suomi

5. Pirkanmaa

6. Pohjois-Karjala

7. Kanta-Häme

8. Etelä-Savo

9. Etelä-Karjala

10. Etelä-Pohjanmaa

11. Keski-Suomi

12. Lappi

13. Uusimaa

14. Keski-Pohjanmaa

15. Pohjois-Pohjanmaa

16. Satakunta

17. Pohjois-Savo

18. Päijät-Häme

19. Pohjanmaa

20. Ahvenanmaa

Kyselyssä eivät olleet mukana ulkomaat, joista lukijoita ja kommentoijiakin on jonkun verran. Lämpimimmät terveiset heille. Ehkä laitan nykyisen gallupin loputtua pystyyn gallupin jossa kysytään lukijoitten ammattia, koulutustasoa jne.

Lämmin kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille. Ilman kommentteja tätä tuskin olisi jaksanut pitää pystyssä näin pitkään. Tyypillisen tavan mukaan annan puheenvuoron kommentoijille, mutta ennen sitä Hotelli Yrjöperskeles esittää ennustuksen:

Niin kuin tiedätte, nyt on menossa äärimmäinen #metoo-hysteria joka alkoi seksuaalisesta ahdistelusta ja case Louhimiehen myötä mennyt muuten vain yleiseksi miesten medialahtaamiseksi. Lisäksi muodissa on toinen hysterian muoto #olentodistanut. Nämä kaksi tulevat sulautumaan yhteen ja seuraavaksi aletaan etsiä medialahdattavaksi valkoisia suomalaisia niin miehiä kuin naisia jotka ovat julkisesti sanoneet haluavansa harrastaa seksiä vain toisten valkoisten kanssa. Tämä koskee niin heteroita kuin homojakin. Ja kyseisen hysterian (voisko se olla esim #vihaanseksirasismia) ns. patient zero on tässä:

Ja tämän ennustuksen jälkeen onkin aika antaa taas puheenvuoro kommentoijille suurin piirtein viimeisen vuoden ajalta:

Anonyymi kirjoitti...

Pidän politisoitunutta poliisia jo suurelta osin kansan vihollisena ja osana ongelmaa. Osittain jo siitäkin johtuen en katso että sellaiset pikku asiat kuten lakien noudattaminen yms. enää kuuluvat velvollisuuksiini kansalaisena koska maassa loisiva paskasakki ja heitä paapovat mädättäjätkin voivat näemmä itse päättää mitä lakeja noudattavat.

*

Ymmi kirjoitti…

Miksiköhän se aina menee näinpäin että kun tärähtäneistö vastustaa virkavaltaa, vaikkapa nyt juuri tämäkin punaper.. eikun punapastori, niin asiasta ei paljon otsikoita näy?

Mutta annas olla kun joku kansallismielinen esittää pelkän kriittisen mielipiteen vaikkapa haittamaahanmuutosta, niin johan alkaa pillit soida, ja pelit vihelletään poikki, ym. kivaa moraalihymttäntyytä.

Vaikka oli tuosta Toiviaisen tolskaamisesta se hyöty että se omalta kohdaltani katkaisi kamelin selän, eilen lähti kirje maistraattiin. So long church, ja happy landings, tämä poika lähti.

*

Toinen professori kirjoitti…

Valtakunnassa on tapahtunut terroriteko. Kansakunnalla on kaksi mahdollisuutta:

1. Annetaan pelolle valtaa.

2. Ei anneta pelolle valtaa.

Voisiko joku selvittää, millaiset toimintatavat kansakunta omaksuu, jos se valitsee vaihtoehdon 1. ja millaiset toimintatavat, jos se valitsee vaihtoehdon 2.

*

Becker kirjoitti...

Jos jollakin on epäselvää sisäisen viikingin löytyminen ruotsalaisista, niin seuratkaapa ensi kesänä jälleen Kuningaskunnan suurinta vuosittaista juhlaa, Pride-festivaalia Tukholmassa vaikkapa netin kautta, niin voin todeta että tuon kauemmaksi ei viikingeistä enään pääse. Itse odotan sitä jälleeen malttamattomana, sillä kansakunnan henkinen alennustila on mailmanlaajuisesti ainutlaatuista seurattavaa.

*

Vasarahammer kirjoitti...

Jos lähdetään juurisyitä etsimään, paskapuhe on kaiken vihapuheen äiti. Kun lukee ja kuuntelee poliitikkojen ja viranomaisten sisällöltään tyhjiä latteuksia täynnä olevia lausuntoja, tulee vihaiseksi. Kiukku kohdistuu näiden lausuntojen antajiin ja heidän typerään kyvyttömyyteensä ja saamattomuuteensa.

Jos Polpo haluaisi tosissaan kitkeä vihapuhetta, se puuttuisi ensisijaisesti paskapuheeseen, joka on kaiken vihapuheen äiti.

Sandscorpion kirjoitti...

Jos Mäntsälän kapina olisi saavuttanut samat mittasuhteet kuin punakapina, ja nyt lyötäisiin juhlarahoja fasistikapinallisten ampumisesta, tuskin joku Li Andersson jaksaisi twiittailla sen mauttomuudesta ja loukkaavuudesta.

*

Sandscorpion kirjoitti...

Orvon äänestäjiä ymmärrän kyllä. Kyllä minäkin tykkäisin, jos saisin valittua eduskuntaan tyypin, joka ei ala omin päin säveltämään mitään, vaan tekee aina vain juuri niin kuin hänelle sanotaan. Siinä vain on se ongelma, etten se kuitenkaan ole minä, joka saa päättää, mitä hänen kuuluu tehdä.

*

Heikki Välimäki kirjoitti...

Maailman eniten mikrofonin tuulisuojuksen näköinen ihminen (Tuomioja) julistaa samaa tuttua epistolaansa molemmat jalat tukevasti ilmassa. Periaatteenaan "Koska minun mielestäni asiat ovat näin niin todellisuus on väärässä."

*

Snowcamo kirjoitti...

Kun en tiedä kenelle opetushallituksessa kysymys pitäisi esittää, niin kysyn sen nyt sitten täällä:

Onko Islamissa vain kaksi sukupuolta?

*

LW kirjoitti...

Huvittavinta Oikean Islamin ideassa on, suvisjargonia käyttääkseni, miten problemaattisen eurosentrinen se on. Siinä oletetaan, että 2000-luvun länsimainen liberalismi on moraalin ja korkeakulttuurin kultastandardi, ja näin ollen kaikki älykkäät ja hyväsydämiset ihmiset totta kai kannattavat sitä. Rasistit ovat tyhmiä pahiksia, joten heiltä tuota ei voi odottaakaan. Uhrivähemmistönä muslimit kuuluvat kuitenkin hyviksiin, joten luonnollisesti he oikeasti kannattavat suvaitsevaista, LGBT-myönteistä liberalismia. Jos he eivät tätä pakettia kannattaisi, he eivät olisi hyviksiä, ja se taas olisi islamofobiaa, mikä on VERBOTEN.

*

Rouva Ano kirjoitti...

Elämme hyvin seksististä aikaa. Jos iltapäivälehdistäkin seuloisi sanan, joka niissä esiintyy useimmin, se olisi varmasti seksi. Siksi tuntuukin oudolta, että vaikka Suomessa tehdään pilvin pimein tutkimuksia ja väitöskirjoja mitä merkillisimmistä ilmiöistä ja asioista, niin yksi loistaa poissaolollaan ja sen käsittely mediassakin on tabu. Eipä ole paljon A-talkeja näkynyt.

Se tabu on musliminaisten seksuaalisuus. Onko sitä edes ja miten naiset länsimaihin saavuttuaan kokevat sen, että heiltä on jo pieninä tyttöinä viety elämästä jotakin sellaista, jonka arvoa he eivät edes pysty käsittämään? Ympärileikatun tytön myöhempikään elämä raskauksineen, synnytyksineen ja komplikaatioineen ei näytä kiinnostavan naistutkijoita tai feministejä, vaan asia halutaan vaieta kuoliaaksi. Musliminaisia ei varmaankaan ole pyydetty mukaan edes v-tunvirkkausiltamiin, kun oma malli puuttuu.

*

RI kirjoitti...

Eilen vietettiin Eestissä hamepäivää. Tarkoituksena oli, että mahdollisimman moni nainen käyttäisi hametta ja näyttäisi naisellisuutensa. Tämä naisten ideoima päivä sai tietysti paljon kannatusta miehiltä. Kyllä normaalien maassa on hyvä olla ja elää.

Qroquius Kad kirjoitti...

Jos ne reilun vuosisadan takaiset suomalaisfeministit pääsisivät aikapistäytymään Herran vuodessa 2017, he ensi alkuun luultavimmin tirauttaisivat onnen kyyneleen. Kaikki, mitä he aikoinaan ajoivat naisten aseman kohentamiseksi on saavutettu, monilta osin jopa ylitetty! Halleluja! Maailma on tullut valmiiksi.

Ilo alkaisi hyytyä heidän tutustuessaan nykypäivän feministeihin, joiden olemassaolo ylipäänsä valmiiksi tulleessa yhteiskunnassa heitä epäilemättä ihmetyttäisi suuresti. Ihmetys vaihtuisi yhtä epäilemättä ällistykseksi heidän tajutessaan, että nykypäivän feministit käyttäytyvät aivan kuin valtavan edistyksen sijasta oltaisiinkin muka menty hurjasti takapakkia.

*

Vasarahammer kirjoitti...

Impivaaralaisuuden todellisen arvon ymmärtää vasta sitten, kun sitä ei enää ole. Kun maa on menestyksellä rakennettu suhteellisen vauraaksi, maahan otetaan asumaan ihmisiä, joilta puuttuu kyky tuottaa lisää vaurautta ja sitoutuminen yhteiskuntaan ja niihin arvoihin, joiden avulla maa rakennettiin. Tällöin alamäki alkaa ja se joko pysähtyy tai se jyrkkenee.

*

Toinen professori kirjoitti...

Tiedotusvälineet (nykysuomeksi media) eivät ymmärrä omaa vaikutustaan syntyneeseen tilanteeseen. Ilman kymmenkunta vuotta kestänyttä parjauskampanjaa suuri osa ihmisistä ei olisi edes tiennyt, kuka Jussi Halla-aho on. Tietysti tällaisen hirviön tekemisiin haluttiin perehtyä, mutta kun luettiin Scriptaa, huomattiin, että Halla-aho onkin aivan jotakin muuta kuin väitetään. Normaali ihminen ei oikein tykkää siitä, että häntä yritetään vetää huulesta. Tästä on seurauksena ollut Halla-ahon poliittisen uran alku ja huikea nousu.

*

Ekku kirjoitti...

Kova on itku ja hammasten kiristys, kun "Perussuomalainen puolue kaapattiin", kuten eräs toimittelija kommentoi. Onhan se pirullista, kun ne ketkä puoluetta äänestää, saavat myös päättää miten sitä puoluetta johdetaan.

*

Vasarahammer kirjoitti...

Kun hallituspuolueiden johtajat ja tasavallan presidentti yhdessä osallistuvat vehkeilyyn, jolla pyritään nollaamaan puolueen uuden puheenjohtajan valinta, on syytä kysyä, mihin kaikkeen nämä ihmiset vielä pystyvät.

*

Castor kirjoitti...

Aika moni tuntemani (musta) afrikkalainen on kyllä suoraan sanonut haikailevansa jotakin sellaista kuin "British Rule", johon kuuluivat oikeuslaitoksen ja poliisin lisäksi myös muu virkamieskunta ja koululaitos. "Take up the White Man's burden!"

Ja laitetaanpa väliin musiikin pätkä. Meinaten, jos mietin että minkälaiselta tämän blogin sisältö kuulostaisi äänimaailmana niin ehkä Leevi and the Leavingsin kappale ”Herra Presidentti käy kuvauttamassa itsensä ja näkee unenomaisessa näyssä vanhan äitinsä” olisi aika lähellä:

Vasarahammer kirjoitti...

Seuraavassa ehdotus varoitustekstiksi penaalin kirjoittaman kolumnin yhteyteen:

"Kirjoituksessa esitetyt mielipiteet ovat toimittajan omia eikä XXX Sanomat takaa, että ne perustuvat asiantuntemukseen tai tosiasioihin."

*

Olavi Koskela kirjoitti...

Mitä Haloseen tulee, niin kait ne on ulkomaan elävät joutuneet toteamaan, että "Ai tuo setalainen demlaava äksyilijä korkeaan YK-virkaan? Älkää nyt jätkät saatana naurattako!"

*

DuPont kirjoitti...

Vanha koira ei opi enää mitään. Tai oikeasti vanha koira voi oppia, mutta vanha demari ei takuulla opi mitään.

*

Qroquius Kad kirjoitti...

Pelkäänpä pahoin, että SDP menetti pelinsä kenties pysyvästi heivatessaan asevelisosialistit 1960-luvun puolivälin jälkeen, korjaten kurssiaan pari piirua vasemmalle. Se korjaus kun ei jäänyt ihan kahteen piiruun.

Sittemminhän SDP on kehittynyt, kuten tässä blogissa niin usein on todettu akateemisten, julkisella sektorilla toimivien jakkupukunaisten puolueeksi, joka ei ole enää aikoihin miettinyt mistä kakkua saataisiin lisää keskittyessään vain sen jakamiseen niin koti- kuin ulkomaillakin. Mitäpä miettimäänkään: heille se kakku on ollut aina olemassa; miten se siis ei voisi olla jatkossakin?

*

Becker kirjoitti...

Olen ehkä maininnut tästä joskus, mutta mainitaan se vielä, eli jokunen vuosi sitten eräs eestiläinen tuttavani manasi demareitten maihinnousua kyseiseen maahan. Totesin hänelle lohduttavasti että "älä huoli sillä niin suuri onnettomuus ei mahdu niin pienen maahan."

*

Jani Aaltonen kirjoitti...

No eihän tämä tämmöinen sovi, piti aloittaa aamu aimo annoksella vihapuheita ja täällä on vaan höpötystä kaljoittelevista pörriäisistä :D

*

Jaska Brown kirjoitti...

Kysyin muuten kerran ammattimieheltä, sattuuko se tietämään yhtään toista eläinlajia joilla tuo sosiaalisuuspuoli menee samalla lailla kuin meillä homosapiens-lajin edustajilla. Kun nyt esimerkiksi kimalaisilla ja monilla muilla se menee just päinvastoin. Eli kimalaiset majoittuvat pesässä yhdessä ja häipyvät sitten aikanaan duuniin kukin omaan suuntaansa. Kun taas ihmiset kokoontuvat yhdessä duuniin ja häipyvät sitten omiin pesiinsä. Toimiiko yksikään toinen eläinlaji samoin? Ei heppu ainakaan suoralta kädeltä osannut nimetä ainuttakaan. Ja ehkä vielä luolamiesaikoina ihmisetkin menettelivät toisin. Olisiko tässä jokin selitys nykyisiin ongelmiin, että me emme vielä ole biologisesti sopeutuneet nykysysteemiin?

Juha kirjoitti...

Mihin ihmeeseen tarvitaan laajennettua poliisivaltiota, kun hallintolampaat alunperin olivat hyvinkin rauhallisesti kedoillaan käyskentelemässä?

*

Castor kirjoitti...

Kaikkein hirvittävintä ihmiselämässä lienee elää muukalaisena omassa maassaan, tuntematta sitä enää omakseen. Tämä oli suurin syy, miksi en muuttanut takaisin Suomeen.

*

Ymmi kirjoitti...

Päin helvettiä menee, mutta ei voi valittaa

Rima pysyy paikallaan kun riman alittaa.

*

WhiteHunter kirjoitti...

Jossain on esitetty, että Suomessa voisi ihmisillä olla Viron tapainen mahdollisuus kantaa suojeluasetta. Tähän vaihtoehtoon en usko, sillä Suomessa ollaan niin, niin humaaneja.

Toisaalta, jos kantaa laitonta mutkaa mukana, voi aina tuudittautua seuraavaan ajatukseen:

Vankilasta pääsee aina pois, haudasta ei koskaan.

*

joppos 123 kirjoitti...

Se mikä tuossa rajakuviossa tänne sohjolan suuntaan on vähintäänkin irvokasta on se, että mikäli olet etnisesti sopivaa sorttia oleva nuorimies niin ei tarvitse esittää edes kirjastokorttia maahantulemisen yhteydessä. Nämä arabi- ja neekerivenkulat pyörittävät useita henkilöllisyyksiä useissa maissa yhtaikaa, päivän fiiliksen mukaan.

*

korpisoturi kirjoitti...

Kuuntelin aamupäivällä radiosta Roman Schatzin Maamme-kirjaa. Ohjelmassa oli Suvi Auvinen ja Erkki Tuomioja. Mistähän johtui, että Tuomioja alkoi kuulostaa jopa järkevältä?

*

Vasarahammer kirjoitti...

Itse uskon, että tilanne on sama kuin muualla Länsi-Euroopassa. Sipilä ja kumppanit tietävät tehneensä suuren virheen, mutta eivät voi tunnustaa sitä. Jos he tunnustaisivat, heidän oma ja viranomaisten legitimiteetti asetettaisiin kyseenalaiseksi. Kansalaiset kysyisivät, miten hemmetissä te uunot olette tehneet tämän meille. Päitä putoilisi hallinnossa ja sehän ei käy päinsä.

Jos kyseessä olisi pelkkä pikkutuhma tekstiviesti julkkistyrkylle kuten Kanervalle, silloin vastuuta ehkä kannettaisiin. Nyt vastuu on liian raskas kannettavaksi nykyhallinnon edustajille.

*

Juho kirjoitti...

Ennen vanhaan eurooppalainen yhteiskunta oli sääty-yhteiskunta: aatelisto, papisto ja muut. Kaikilla säädyillä oli omat oikeutensa ja velvollisuutensa.

Nykypäivän eurooppalainen yhteiskunta on sekin sääty-yhteiskunta: eliitti, juhlavieraat ja roskaväki. Kahdella ensimmäisellä säädyllä on pelkkiä oikeuksia ja vapauksia. Vastuut ja velvollisuudet, etenkin yhteiskunnan rattaiden pitäminen pyörimässä on kasattu yksinomaan kolmannelle säädylle.

*

-Tvälups- kirjoitti...

Lasten ja nuorten parissa työskentelevien taustat tarkistetaan mutta terroristeja suorastaan tuputetaan lasten pariin?

- Soomepois Eestist - kirjoitti...

George Orwell on vissiin pyörinyt haudassaan jo monta kertaa ympäri, ellei hän jopa ole alkanut jo break-tanssahtelemaan puukengät jalassa peltikatolla. On tää nykymeno jotain niin käsittämätöntä schaibaa. Titityy...

*

Rouva Ano kirjoitti...

Kummallista, että rajalla passien näyttäminen tekisi Suomesta välittömästi Pohjois-Korean, mutta kun sananvapauden ja mielipiteiden suitsiminen alkaa muistuttaa entistä DDR:ää, suvakilta ei edes toinen kulmakarva kohoa.

*

Unknown kirjoitti...

Oikeastaan hyvä että vihapuhe kielletään. Kattilaankin laitetaan kansi, että lämmöt saadaan nousemaan nopeammin. Varaan itselleni vuonna 2035 kirjoitettavan muistelon nimeksi "Kun kivapuhe ei enää riittänyt".

*

Dr Outhouse kirjoitti...

Nisäkkäistä naaraspuolinen on se yksilö, joka tuottaa munasoluja. Uros tuotaa siittiöitä. Kromosomisairauksien ilmentymät tulkittakoon siten erikseen, ovat joka tapauksessa harvinaisia.

Loput kohkaamiset tämän biologian ympärillä on psykiatrien toimialaa.

*

vieras kirjoitti...

Samat tahot kannattavat pervoilua ja muslimien maahanmuuttoa. Meinaavatko he että sillä hetkellä kun muslimi astuu Suomen kamaralle, niin hänestä tulee homoliittojen kannattaja ja LGBTQ ja gender-hömpän kannattaja? Näiden lähtömaissa homoja teloitetaan ja heitetään talojen katoilta alas.

*

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Näille ns. naisille tms.naisoletetuille ei totuus valkene ennenkuin he ovat säkkiinpakkopuettuja, kulkevat kolme askelta herransa jäljessä ja ovat pakkopantavina 24/7. Sitten alkaa kai joillakin heistä muistumaan mieleen vanhat hyvät ajat... Mutta se on silloin jo myöhäistä.  Onneksi pääsee itte pois noin niinkuin suurella todennäköisyydellä ennen tuommoisen ajan koittamista.

*

Unknown kirjoitti...

Pitäisikö selvittää miten pitkäikäinen suomalainen mies oikeasti on, jos poistetaan tuo jatkuva nalkutus? Valituksesta päätellen suomalainen nainen on maailman sorretuin olento.

Becker kirjoitti...

Ruotsissa tuo setäpuhuminen on kyllä hankalaa kun täällä on niitä pannassa olevia puheenaiheita pilvin pimein. Kun tapaa svenssoneja niin se ensimmäinen kolme tuntia smalltalkkia puhutaan säästä ja jos alkaa aiheesta loppumaan ideat kesken niin kannattaa laukaista että olen syntyntyt väärään ruumiseen, niin jo menee loppuilta mukavasti rupatellessa.

*

Brysselin Bobrikov kirjoitti...

Ihan niinkuin tämmöinen "ei sanota, niin ei ole olemassakaan" -ajattelu jotenkin peittäisi sen, että jollain vaan ei ole - syystä tai toisesta - isää.

Mitäs sitten, jos muksulta vaikka puuttuu käsi? Onko taputtaminen sen jälkeen kiellettyä kaikilta muilta?

*

KKi kirjoitti...

Juu, on se kyllä tavallaan jännää olla näkemässä kuinka historia toistaa itseään. Aina eri tavalla mutta pohjalla oleva kuvio aina sama.

Gestapo, KGP ja meidän nettipoliisi. Kaikilla sama idea. Ihmisten ajatusten ja mielipiteiden kontrolli. Kaikki samalla perusteella. Aina toki yhteiskunnan hyväksi.

*

Simo kirjoitti...

Olihan se männä viikolla kun meidän pääministeri sanoi, että suomalaisten PITÄÄ hyväksyä islamilaiset arvot. Minä kun olen vain maalta kotoisin, niin olen kuvitellut että ihmisellä voi olla vain yhdet arvot. Ehkäpä pääministeri toivoisi, että vaihtaisin arvoni ja ottaisin tilalle jotain muodikkaampaa. Harmi vaan kun en ole koskaan ollut muodin perässä juoksija.

Minusta joidenkin arvojen hyväksyminen tarkoittaa lopulta niiden omaksumista, koska maassa ei voi olla kahdenlaisia arvoja. Siitä nimittäin seuraa ikävyyksiä.

joppos 123 kirjoitti...

Toi jalkaväkimiinoista luopuminen oli täysi farssi. Jokainen suklaapatukkaa vääntävä linja voidaan pikku muutoksilla laittaa tunkemaan ulos 60 gramman trotyylipanosta, siitä näppärä tekee nopsasti polkumiinan, eikä kuulemma mene edes päivääkään.

Tavja halusi päästä loistamaan mahdollisena YK:n pääsihteerinä tai ainakin hyväpalkkaisessa virassa, paskin ylipäällikkö koskaan. Vanha kärttyinen punikki.

Luu jäi käteen ja toivottavasti kassialma häipyy historiansivuilta pelkkänä sivukommenttina.

*

Becker kirjoitti...

Kuulin juuri tuossa että nyt on ollut niin kylmä että sosiaalidemokraatit ovat joutuneet vaihteeksi pitämään käsiään omissa taskuissaan.

*

Qroquius Kad kirjoitti...

Minulle Ruotsi näyttäytyy kookkaana, elinvoimaisena ja kaikin puolin vahvan ja terveen oloisena henkilönä, joka kuitenkin tietää kärsivänsä pian kuolemaan johtavaa sairautta.

Asianomainen ei pysty myöntämään totuutta kenellekään, vaikka suurin osa hänen lähipiiristään sen omin silmin näkee. Kaukaisemmatkin havainnoivat alati uusia oireita sairaudesta, jonka potilas ottaa asiakseen raivokkaasti kiistää: hänhän on kookas, komea ja voi hyvin; mitä mikään kenellekään muulle kuuluu?

Lähipiiri näkee asianomaisen kuihtuvan ja riutuvan sairaudessaan, joka tuottaa potilaalle alati kovenevia kipuja, kouristuksia ja pahoinvointia. He eivät silti edes yritä parantaa sairautta, vaan päinvastoin levittää sitä edelleen.

*

Riku Raunioilla kirjoitti...

”Hyvää Itsenäisyyspäivää”-toivotuksen sijaan voisi vaikka sanoa että ”Hyvää provinsiaalista juhlapäivää” - mutta valitettavasti suuri osa ihmisistä ei moista varmaan tajuaisi.

*

Anonyymi kirjoitti...

Demareilta on aina yhtä hauska kysyä: Mikä nykyinen eduskuntapuolue on osallistunut aseelliseen kapinaan valtakunnan laillista hallintoa vastaan?

*

tira+ kirjoitti...

Nuo natseista vouhkaajat eivät natsia tunnistaisi vaikka se nenään purisi.

*

Joku Toinen kirjoitti...

Yksi ongelma on se, että täältä Todellisesta Suomesta on ikävän pitkä matka esittämään vastalauseensa Helsinskiin. Etenkin kun ne vähät rahat mitä KELA:lta saa, täytyy käyttää peruselintarvikkeisiin...

*

Castor kirjoitti...

Menkääpäs sanomaan kiinalaiselle että hän on kiinalaisuudessaan vain sosiaalinen konstruktio!

*

Vasarahammer kirjoitti...

On mahdotonta myydä ihmisille säästöjä, jos samaan aikaan maahanmuutossa on piikki auki.

*

tira+ kirjoitti...

Kannattaa lukea myös US-päätoimittaja Markku Huuskon blogi "Maahanmuuttajia lisää Suomeen, kiitos". Siinäpä yhden agendan mies jolla on sydän paikallaan. Järki tosin huitelee missä lie sfääreissä.

*

KKi kirjoitti...

”Lisäksi on vaadittu että pitkäaikaistyöttömät etsivät itse aktiivisesti työkokeilupaikkoja."

Niin, elikkä työtön joutuu kerjäämään jonkin säälipuuhan paikalliselta kokkarilta saadakseen edes sen peruspäivärahan. Veikkaanpa, että ensi kesänä koululaisilta ruohonleikkuu ja aidan maalaus tyyppiset kesäduunit vähissä.

Onkohan muuten aktiiviset kokkareet tulleet ajatelleeksi mitä tuo aktiiviöyhötys tarkoittaa pikkuyrittäjälle? Ainakin kuljetusliikkeissä on ihmisillä muutakin tekemistä kuin vastailla kovasti aktiivisiin kerjäämisiin.

*

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tuon aktiivimalli-2:n voisi käytännössä toteuttaa siten, että työttömät kävelylenkin yhteydessä käyvät kysymässä paikallisilta kok+kepu+siniset vaikuttajilta töitä. Ihan henkilökohtaisesti paikan päällä. Vaikka joka (toinen) päivä.

*

Lemminkäinen kirjoitti...

Nyt kun 54 maata vaatii anteeksipyyntöä Trumpilta "shithole countries" toteamuksesta, niin Trump voisi twiitata että hän pyytää anteeksi sitten kun perslävet ovat laittaneet infrastruktuurin ja talouden kuntoon että persläpejä ei tarvitsisi auttaa taloudellisesti länsimaiden taholta.

Achtung kirjoitti...

Klassinen huumorikysymys siitä, miksi poliisit partioivat pareittain, on kaikille tuttu. Neuvostoliitossa, ainakin johonkin aikaan, poliisit kulkivat kolmen partioissa. Vastaava irvikysymys kulki kansan suussa myös siellä, taitaa olla sorvattu Radio Jerevan-formaattiinkin. Vastaushan oli: yksi poliiseista osaa lukea ja toinen kirjoittaa. Kolmas pitää silmällä näiden intellektuellien ideologista diskurssia. Kuinkas tuo nyt mieleen sattuikin?

*

Unknown kirjoitti...

Jos yritetään pakottaa ihmiset muottiin jossa lopputulos kyvyistä ja taipumuksista riippumatta on sama, niin lopputuloksena on tyrannia.

*

Veijo Hoikka kirjoitti...

Voi kunpa joku osaisi kertoa, miksi näin on päässyt käymään. Vikaa ei voi korjata, koska konepeltiä ei saa edes raottaa. Eikä vikaa sovi kutsua viaksi, sehän olisi rangaistavaa vikapuhetta.

*

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Nuo LBQTiiTyy-opetukset voisi kuitata suunnilleen puolikkaalla A4:lla, esim. biologiassa: Joittenkin tutkimusten mielestä LBQTiiTyy on biologista, joittenkin mielestä ei.

Ja sitten elämänkatsomusopissa/uskonnossa keskittyä siihen, kuinka komiasti islamissa LBQTiiTyy lentää/kivitetään/ristiinnaulitaan/poltetaan/mestataan/jne...

*

joppos 123 kirjoitti...

MEETOO kampanjan tiimoilta jokainen sekundajulkkis kaivaa vaikka 100 vuoden takaisen viipyvän katseen iltapäivälehtien lööppeihin, saavat "karmealle kokemukselleen" vartin julkisuuden ja kanssasisariensa hyväksyvän nyökkäyksen. Jos vonkaat valkoisena sikaa syövänä heteromiehenä vanhaan malliin tanssin pyörteissä "anna pimpsaa, mä teidän, että sulla on" niin alkaa saatanallinen älämölö metooo. Jos samaan aikaan etnisesti edistyksellinen raahaa puskaan ja raiskaa, vetelee vielä ohi mennen huolella turpaan ( yli 50% Helsingin raiskauksista viime vuonna etnojen tekemiä) niin samat meetootammat pitävät sitä uhrin omana syynä ja etnon osalta laajempana käsityksenä seksuaalisuudesta.

*

Kumitonttu kirjoitti...

Korneinta tässä feministien #MeToo-kampanjassa on se, että feministit itse kutsuvat itseään vapaamielisiksi, siis liberaaleiksi eli amerikkalaisittain vasemmistolaisiksi. Kun he kannattavat vapaata seksiä ja vapautta pukeutua (burkhaan), niin nyt islamisaation myötä he joutuvat pakittamaan ja väittävät, että burkha vapauttaa naisen seksuaalisesta ahdistelusta. Ei väliä, jos isä tai veli pakottaa burkhaan, pääasia on että burkhassa nainen on vapaa länsimaisen miehen katseilta.

*

Rouva Ano kirjoitti...

On tämä mennyt erikoiseksi. Jopa presidentti puuttui taannoiseen tapaukseen, jossa bussi ajoi pysäkillä seisoneen mustan pojan ohi pysähtymättä. Media kohkasi tästä järkyttävästä rasistisesta tapauksesta päiväkausia ja hyvä ettei torilla tavattu ja laitettu pystyyn mielenosoitusta.

Sen sijaan esimerkiksi vuonna 2003 maahanmuuttajien Helsingin rautatieaseman taksitolpalla kuoliaaksi potkima upseeri, pari vuotta sitten Porissa maahanmuuttajan raiskaama ja elävältä polttama nuori tyttö tai Kajaanin Otanmäessä turvapaikanhakijoiden ryöstömurhaama vanhempi mies ei juuri aiheuttanut minkäänlaisia sympatia-aaltoja.

*

Strix Senex kirjoitti...

Kun tuo Huitsinnevadan paikallisradio oli taas esillä, niin onko tullut huomatuksi, että se Suomen Yleisradio on ottanut aimo harppauksen tasa-arvon tiellä. Edesmenneessä DDR:ssä tunnettiin aikayksikkö Ein Ulb, joka mittasi aikaa siitä, kun kuuluttaja alkaa kertoa, että nyt puhuu pääsihteeri Ulbricht siihen, kun radio napsahti kinni. Se aikayksikkö oli selvästi maskuliininen. Nyt Suomessa on kehitetty vastaava feminiininen aikayksikkö, Se on yksi Li.

*

Tita kirjoitti...

Minäkin olin feministi joskus 1980-90 luvulla nuoruudessani. Aate laimeni kummasti 2010 luvulle tullessa sulaessaan myötähäpeään kanssasiskojen esilletulon laadun taannuttua järjen vastaiseksi. Taisi se tasa-arvo saada liikaa hiivaa, kun päätyi miesten täydelliseen nuijimiseen. SE taas mielestäni ei ole tasa-arvoa, vaan feminismistä on tullut syöpä. Se jatkaa kasvuaan saavuttaen sairaat mittasuhteet.

Suomalaiset miehet - älkää lannistuko. Hyviäkin naisia on vielä jäljellä. Nuo kiihkouskovaiset on menetettyjä, mutta tavallisia järkinaisia on kuitenkin enemmistö. Onneksi nuo kiihkoilijat eivät yleensä lisäänny, joten geenivirhe katoaa varmaan itsestään yhdessä sukupolvessa.

*

Sametti kirjoitti...

Tällai lesbona en voi muuta sanoa, kuin että ihan oikeasti sapettaa tuo sateenkaariväen pelleily. Meikäläisillä ei ole koskaan historiassa ollut helppoa. Nyt länsimaissa saavutettiin ajanjakso, jolloin valtaväestön mielestä homppelit on ihan jees. Ja eikös se saavutus pitänyt mennä ryssimään tällä sukupuolisekoilulla. Nyt valtaväestö on sitten meikäläisiin niin vittuuntunut, ettei halua kuulla meistä enää mitään eikä olla kanssamme tekemisissä. Kiitti vitusti. Takas kaappiin ja kun joku saa minusta yksityiskohtia selville, niin joudun selittelemään sellaisia päivänselviä asioita, kuten että "ei, minusta sukupuolia ei ole olemassa enempää kuin kaksi". Ja en ole btw teidän elämäntapaanne ja arvomaailmaanne vastaan ja en vedä palkokasveja kuonooni läpändeeroksesta. Tahdon vain elää rauhassa.

*

Kiitokset loistaville kommentoijilleni. Laitetaanpa sitten toinen musiikin pläjäys, joka mielestäni kuvaa blogin äänimaailmaa eli israelilainen yhtye Aperco ja kappale Focused:

Vuoden ja risan päästä on eduskuntavaalit. Silloin ei tapahdu mitään muutosta. Asiat eivät vieläkään ole tarpeeksi huonosti. Ehkä vuonna 2023 sellainen tapahtuu. Joka tapauksessa on selvää, että se muutos ei tapahdu, ellei kansallismielinen puolue / puolueet saa sataayhtä kansanedustajan paikkaa itselleen.

Mitä me voimme tehdä? Me tavalliset ihmiset? No, elämme maassa jossa valtamedialla on oma puoluekoneistonsa. Vaihtoehtomedia on keino toimia sitä vastaan. Lukekaa. Kommentoikaa. Kertokaa toisille. Levittäkää tietoa. Vittuilkaa. Väitelkää. Pienistä puroista kasvaa suuri joki.

Tästä on hyvä aloittaa se toinen tonni.

HARKITTU MURHA

March 25, 2018, 2:05 pm

≫ Next: EPÄILYKSEN PIRUN TAPPIO

≪ Previous: 1000

$

0

0

Pari kilometriä Naakkamon kunnan keskustasta sijaitsevalla bussipysäkillä oli parkissa varsin vanhaa vuosimallia edustava Mitshubishi Pajero-maastoauto. Autossa ei ollut muita henkilöitä kuin kuljettaja, keski-ikäinen mies. Hänen katseensa oli jotenkin ilmeetön mutta toisaalta ilmeettömyydessään sellainen että se kertoi miehen mielessään ylittäneen tietyn ratkaisevan kynnyksen. Kynnyksen, jonka vain harvat pystyvät ylittämään eikä sitä kynnystä ylitettäisi ilman äärimmäisen hyvää syytä. Kun miehen silmiä olisi katsonut hieman tarkemmin olisi löytänyt jostain syvyyksistä kumpuavan jäätävän ja kaiken tieltään murskaavan vihan.

Mies oli valinnut paikkansa tarkkaan ja pitkän harkinnan tuloksena. Tuolta bussipysäkiltä näki edessä olevasta risteyksestä oikealle kääntyvälle sivutielle jonka varrella oli varsin varakkaitten ihmisten omakotitaloalue. Ne Naakkamon kalleimmat neliöt. Hän oli seurannut noitten katujen liikennettä jo pitkän aikaa ja tiesi tarkalleen mitä kaduilla tapahtuisi, keitä siellä kulkisi ja milloin. Nyt hän huomasi sen, mitä halusikin. Siinähän ne perkeleet olivat. Noin viisikymppinen mies ja hänen teini-ikäinen poikansa. He ulkoiluttivat koiraansa. Joku terrieri se oli. Mies odotti vielä hetken ajan että koiranulkoiluttajat kulkivat lähelle hänen ennalta laskemaansa pistettä. Sitten hän otti hansikaslokerosta kolmen vartin viskipullon, korkkasi sen ja veti muutamalla nopealla ja yökkivällä huikalla siitä puolet huiviinsa ja käynnisti autonsa moottorin.

Mies oli 48-vuotias, nimeltään Kyösti Väätäinen ja hän oli jäänyt muutama vuosi aikaisemmin työttömäksi kun Naakkamon paperitehdas oli suljettu. Joitain tyhjänaikaisia työllistämistöitä hän oli tehnyt mutta eli pääosin peruspäivärahalla. Se ei sinänsä häntä katkeroittanut. Nykyisessä Suomessahan tapahtui monelle hänenlaiselleen miehelle samoin. Se oli ajan henki. Tai no, katkeroittihan se sinänsä mutta ei saanut aikaan sitä vihaa mitä hän autoa käynnistäessään tunsi. Hänen vaimonsa Martta toimi lääkärinä Naakkamon terveyskeskuksessa ja he tulivat velattomassa omakotitalossaan suht koht mukavasti toimeen. Heillä oli kaksi lasta. Toinen oli 18-vuotias Liisa joka kävi lukiota ja jonka elämä meni melko mukavasti.

Ja sitten heillä oli 14-vuotias poika Kalevi. Kalevi, jonka elämä oli ollut viimeiset puolitoista vuotta täyttä helvettiä. Ei perheensä vuoksi. Hän oli rakastettu poika ja hänellä oli hyvä olla kotonaan. Kyösti ja Martta olivat panneet merkille että aikanaan kovasti elämäniloinen ja vilkas poika oli melkein heti yläasteelle mentyään kuihtunut henkisesti kasaan. Poika oli selvästi masentunut, ei enää oikein puhunut eivätkä vanhemmat oikein osanneet kysyäkään. Kun ei oikein tiennyt, mitä kysyä. Näkyi selvästi että ei poika ollut ruvennut mitään huumeita käyttämään ja hän viihtyi kotona vielä enemmän kuin ennen. Itse asiassa hän ei koulupäivien lisäksi poistunut kotoaan ollenkaan ja se pisti miettimään että miksi. Olihan hänellä vielä ala-asteella ollut kavereita joitten kanssa hän oli mielellään viettänyt aikaa. Kaikenlaisissa pikkupoikien touhuissa.

Syyslukukauden jälkeen poika oli lopulta avautunut ja Kyösti oli ymmärtänyt kuinka tietyt sanat olivat aivan liian laimeita kun niitä ei ollut koskaan tarkemmin ajatellut. Niin kuin koulukiusaaminen. Se kuulosti sanana vain jotenkin sellaiselta harmittomalta kiusanteolta. Häntä itseään ei oltu koskaan kiusattu. Niinpä hän ei aluksi ymmärtänyt eikä osannut asettua poikansa tilanteeseen. Ennen kuin Kalevi alkoi puhua. Kertoen kaiken. Kyösti ymmärsi silloin että tuo sana piti sisällään toiseen ihmiseen kohdistuvan raa´an, sadistisen ja loputtoman terrorin. Terrorin primus motorina oli samalla luokalla oleva poika, joka Kalevin mielestä oli täysi psykopaatti. Niin kuin todennäköisesti oli muittenkin oppilaitten mielestä, mutta he eivät olleet uskaltaneet vastustaa kyseistä psykopaattia joten hekin osallistuivat kiusaamiseen, mikä oli milloin fyysistä väkivaltaa, milloin henkistä ja sen lisäksi jatkuvaa netissä tapahtuvaa kiusaamista. Muut oppilaat olivat osallistuneet kiusaamiseen lähinnä siksi, etteivät olisi itse joutuneet kiusatuksi.

Niin Kyösti kuin Martta olivat välittömästi ottaneet yhteyttä kouluun ja oppivat lisää sanan koulukiusaaminen sisällöstä. Näköjään kyseinen sana piti sisällään myös toiseen ihmiseen kohdistuvan sallitunsadistisen terrorin jonka virkakoneisto hyväksyy, kun siitä ei sitä estämään ole. Tokihan koulusta kerrottiin, että KivaKoulu-projektin oppien mukaisesti asiaan oltiin puututtu. Keskustelemalla. Puhumalla perkele. Puhetta. Pelkkää puhetta. Aina vain pelkkää puhetta.

Puhuminen eli näennäisreagointi oltiin hoidettu koulukuraattorin toimesta. Kuraattorin hyllyssä olleet huomattavat mappimäärät kaivettiin esille ja kiusattu oltiin laitettu saman pöydän ääreen kiusaajansa kanssa vaikka kiusattu ei olisi halunnut nähdä tuota arkielämän terroristia yhtään sekuntia enempää kuin mitä oli välttämätöntä. Kiusattu huomasi, että koulukuraattori eli niin kiusatun kuin kiusaajan elämään nähden täysin ulkopuolisessa todellisuuskuplassa, joten molemmat antoivat hänen pitää oman shownsa josta hän kieltämättä nautti uskoen jopa saavansa jotain aikaiseksi.

Se pellehän puhui ihan tosissaan siitäkin olisiko kiusattu mahdollisesti voinut omalla käytöksellään aiheuttaa kiusaamisen. Helvetti. Kalevihan halusi vain olla rauhassa. Ei mitään muuta. Se olisi riittänyt hänelle. Kiusattu huomasi, niin kuin huomasi kiusaajakin että kuraattori puhui pääasiassa itselleen. Olihan hän nuori ja innokas virkanainen, joka oli ensimmäisessä työpaikassaan eikä hänellä ollut mitään käsitystä siitä todellisuudesta missä kiusattu eli. Niin kuin ei kiusaajankaan todellisuudesta ja siitä sadismista mistä kiusaaja nautti. Se oli hänen käsityskykynsä ulkopuolella. Hän oli niin sanottu Kympin Tyttö. Elänyt suojattua elämää. Väärä ihminen väärässä paikassa väärään aikaan. Joka tapauksessa hän saattoi ottaa tyytyväisenä yhteyden rehtoriin ja todeta, että asian eteen oltiin tehty kaikki, minkä protokolla vaati. Se riitti rehtorille joka vaali koulun ja samalla tietysti omaa mainettaan yli kaiken muun. Meidän koulussamme ei kiusata. Tai jos kiusataankin, niin se kategorisesti kiistetään. Paikallislehti tulisi pian tekemään juttua Naakkamon KivastaKoulusta ja rehtori olisi mukana valokuvissa. Hän oli jo harjoitellut peilin edessä sopivaa hymyä.

Rehtori oli myös kunnallispoliitikko ja saman Valtapuolueen jäsen kunnanvaltuustossa kiusaajan isän kanssa. Kiusaajan isä tunnettiin varakkaana ja vaikutusvaltaisena miehenä. Ennen kaikkea hänet tunnettiin itseään täynnä olevana mulkkuna joka oli tehnyt selväksi niin koululle kuin Väätäisille että hän voi panna lakimiehet asialle ja järjestää ne valehtelijat jota puhuvat paskaa hänen viattomasta pojastaan sellaiseen kuseen että he sen ikänsä muistavat.

Niin Kyösti kuin Martta Väätäinen olivat puhuneet asiasta keskenään ja todenneen tuon psykopaattipojan psykopaatti-isän olevan oikeassa. Ei heillä olisi mitään mahdollisuuksia maksettuja lakimiehiä vastaan ja virallisen tahon olematon reagointikyky ja myös reagointihalu oltiin myös huomattu. Mutta jotain oli tehtävä. Tällä menolla he joku aamu heräisivät ja huomaisivat että Kalevi oli hirttänyt itsensä pihakoivuun. Kaiken lisäksi lastensuojelu oli ottanut heidän perheensä tarkkailuun. Siis terrorisoidun lapsen perheen. Jumalauta. Kalevilla oli uhka joutua huostaanotetuksi ja sijoitetuksi laitokseen. Koska hän silloin tällöin ei vaan yksinkertaisesti pystynyt menemään kouluun. Ja häntä terrorisoiva psykopaatti sai puolestaan tehdä mitä lystäsi.

Niinpä he laativat toisen suunnitelman ja totesivat Kaleville että koeta kestää vielä jonkun aikaa. Puolesta vuodesta vuoteen.  Puolisot laativat suunnitelman yhdessä. Suunnitelman toteuttava osuus jäisi isälle. Se olisi viisaampaa sillä äidin lääkärintyön myötä lasten elatus olisi kuitenkin turvattu. Mutta äiti osasi laittaa oman mausteensa suunnitelmaan. Ensiksi hän laittoi yhdessä sovitusti mutta virallisesti omin päin avioerohakemuksen vireille. Tekaistun avioeroprosessin myötä Kyösti muutti erään hyvän ystävänsä luokse ja kertoi suunnitelmasta. Ystävä oli aikanaan ollut hyvin julmasti koulukiusattu ja oli heti mukana. Kyösti oli myös vuosien mittaan oppinut että hänen ystävänsä oli mies joka osasi pitää turpansa kiinni.

Martan kehittämän suunnitelman mukaan Kyösti otti eroprosessin alettua yhteyden Naakkamon mielenterveystoimistoon jossa hän esiintyi – Martan laatimien speksien mukaan – avioerosta ahdistuneena ja itsetuhoisena miehenä. Mutta ei kuitenkaan aivan tarpeeksi ahdistuneena ja itsetuhoisena niin että mielenterveystoimisto vetosi kolmen kuukauden hoitotakuuseen joka sopi suunnitelmaan mainiosti. Kyösti ei ollut kiireellinen tapaus. Apua annettaisiin jos annettaisiin ja ehdittäisiin. Viikkoa mielenterveystoimistossa käynnin jälkeen Kyösti joi itsensä humalaan, ”varasti” ystävänsä auton ja ajoi sen ojaan. Paikka oltiin katsottu ystävän kanssa etukäteen. Paikka oli niin luminen ettei ystävän autolle tullut sen kummempia vahinkoja.

Joka tapauksessa Kyöstille tuli tämän myötä syyte rattijuopumuksesta – veressä oli 1,1 promillea – ja Kyösti meni uudestaan mielenterveystoimistoon esittäen jälleen Martan opettaman litanian saaden taas lupauksen asiaan tarkemmasta paneutumisesta joskus tulevaisuudessa. Juuri niin kuin tarkoitus olikin. Pohjatyö oltiin tehty. Kyösti oli selkeästi ja ennen kaikkea todistetusti pyytänyt apua. Hänellä oli mielenterveydellisiä ongelmia ja itsetuhoisia ajatuksia, hän oli tuonut ne julki ammattilaisille mutta avunpyyntöön ei oltu vastattu. Tämä oli tärkeää suunnitelman seuraavaa vaihetta ajatellen.

Ja se suunnitelman seuraava vaihe tapahtuisi nyt. Kyösti oli Pajerossaan linja-autopysäkillä katsoen noita kahta koiranulkoiluttajaa. Siinä oli se psykopaattipoika joka terrorisoi hänen omaa poikaansa. Ja siinä oli se psykopaatti-isä joka asemansa myötä mahdollisti terrorin jatkumisen täältä ikuisuuteen. Kaksi psykopaattia näytti nauttivan toistensa seurasta. Miksipä ei. Vakka kantensa valitsee eikä omena puusta kauas putoa. Mutta nyt se puu sahattaisiin poikki. Kyösti odotti, että koiranulkoiluttajat kulkivat hänen ennalta laskemaansa pisteeseen. Sitten hän hän otti hansikaslokerosta kolmen vartin viskipullon, korkkasi sen ja veti muutamalla nopealla ja yökkivällä huikalla siitä puolet huiviinsa ja käynnisti autonsa moottorin.

Kadulla, jossa koiranulkoiluttajat kulkivat oli jyrkästi vasemmalle kääntyvä mutka jonka oikealla puolella oli kallioleikkaus. Se oli juuri sopiva paikka. Kyösti saapui paikalle täsmälleen oikealla hetkellä eivätkä psykopaatti-isä eikä hänen poikansa ehtineet huomata vaaraa. Kyösti kaasutti juuri sopivasti. Vauhtia oli vain 65 kilometriä tunnissa mutta kun raskas maastoauto jyräsi uhrinsa omalla massallaan ja nopeudellaan kallioleikkaukseen joka ei taatusti antanut jälkeen niin isä kuin poikakin murskautuivat maasturin ja seinämän väliin ja kuolivat välittömästi. Valitettavasti siinä meni samalla se koirakin joka ei ollut kenellekään pahaa tehnyt.

Kyösti tunsi että hänen oikea jalkansa murtui törmäyksessä mutta hän oli vielä tajuissaan. Niinpä hän joi yökkien viskipullon loppuun ja soitti sitten hätänumeroon kertoen onnettomuudesta juuri niillä Martan opettamilla sekavilla sanoilla kuin pitikin. Sairaalassa poliisi löi hänen ranteensa käsiraudoilla kiinni sänkyyn hänen odottaessaan leikkausta. Se ei häntä häirinnyt sillä kaikki oltiin suunniteltu ennakolta. Häntä jalkaleikkauksen jälkeen kuulustelevalle poliisille hän totesi ettei muista koko asiasta mitään.

Asiaa käsiteltiin aikanaan Radanvarsikaupungin käräjäoikeudessa. Tapaus oli ongelmallinen. Olihan selvää, että Kyöstillä oli ollut hankaluuksia uhrien kanssa ja syyttäjä esitti rangaistusta harkitusta murhasta. Toisaalta puolustus toi esille sen, että Kyösti oli hakenut apua mielenterveydellisiin ongelmiinsa eikä ollut saanut sitä. Kyöstin ystävä, jonka luona Kyösti oli asunut oli puolestaan todistanut että Kyöstillä ei ollut koskaan ollut muita väkivaltafantasioita kuin omaan itseensä kohdistuvia. Ystävä kertoi että Kyösti oli puhunut jatkuvasti siitä että hän tarvitsisi apua mutta hänelle ei sitä anneta ja hän ei enää kauaa jaksa. Niin Kyöstin ystävä kuin mielenterveystoimiston työntekijä totesivat oikeudessa että Kyöstillä oli todennäköisesti kallionleikkaukseen ajaessaan tarkoitus tappaa vain itsensä ja onnettomuuden muut uhrit olivat paikalla vain sattumalta.

Käräjäoikeus päätyi nahkapäätökseen. Kyösti tuomittiin puoleksitoista vuodeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä rattijuoppoudesta. Kun Kyösti lähti suorittamaan vankeustuomiotaan Mikkelin vankilaan hän totesi että suunnitelma meni niin kuin pitikin. Martta oli vetänyt avioeropaperinsa pois ja Kyösti voisi palata kotiinsa tuomionsa jälkeen josta hän tiesi selviävänsä ensikertalaisena puolella. Korvaukset olivat tietysti korkeat mutta niitä oikeus oli kohtuullistanut Kyöstin mielenterveyden ongelmien pohjalta.

Kyösti lähti suorittamaan tuomiotaan mielellään. Sillä hän tiesi, että Kalevi saisi jatkossa olla rauhassa. Ei hän ehkä kavereita saisi mutta hänet jätettäisiin rauhaan. Sen takaisi maine hänen hullusta isästään. Ja tiedä vaikka niitä kavereita tulisi kumminkin. Sillä tiesiväthän oppilaat että näytelmän psykopaatti oli murskaantunut Pajeron keulan ja kallion välissä vapauttaen heidätkin. Kyösti oli antanut Kaleville mahdollisuuden. Kyllä sen vuoksi kannattaisi yhdeksän kuukautta istua.

EPÄILYKSEN PIRUN TAPPIO

March 27, 2018, 2:05 pm

≫ Next: LYHYT PÄÄSIÄISHUSU

≪ Previous: HARKITTU MURHA

$

0

0

Eräässä viihtyisässä Helsingin Kallion kaupunginosassa sijaitsevassa kaksiossa leijaili vanha tuttavamme Epäilyksen Piru ja katseli työpöytänsä ääressä istuvaa punatukkaista naista joka hörsi läppärinsä edessä punaviiniä. Kyseisen naisen nimi oli Hyvä Ihminen, iältään 38 vuotta ja hän oli sekä selitteläätiön, soveltavan spedestetiikan että uhriutuvan feministinalkutuksen tohtori joka oli myös aktivisti sekä Rasmuksessa että RHC:ssä ja vielä sen lisäksi montakytviidessä erilaisessa tiedostavassa järjestössä. Hän oli toiminnan kantavia voimia ja hyvin aktiivisena sellaisena tunnettu. Tunnettiin myös se, että kyseinen hyvä ihminen nimeltään Hyvä Ihminen oli yksi ankarimmista vihan kostajista rasisteja ja sellaiseksi tulkittuja ihmisiä kohtaan ja heitähän Hyvän Ihmisen mielestä oli todella paljon.

Kyseinen hyvä ihminen näytti askartelevan jotakin. Epäilyksen Piru katsoi tarkemmin. Jaa… tää oli tätä nykyistä ja kieltämättä varsin vastenmielistä feminististä muoti-ilmiötä. Hyvä Ihminen piirteli keitettyihin kananmuniin kuukautisverellään kirkkoveneen kuvia. Tiedostavaa, perin tiedostavaa. Mikähän ihme se oli tuon tiedostavan pimppaosaston kanssa kun se oli nykyisin niin innostunut kaikkiin eritteisiin? Nainen saattoi laittaa vaikka käytetyn vitturätin kehyksiin ja eiköhän heti joku paskalehti kirjoittanut merkittävästä feministisestä taideproduktiosta jolla kiinnitettiin huomiota epäkohtiin x, y, z ja å. Mutta eihän tässä tapauksessa ja tässä ilmiössä oikeastaan ollut kysymys varsinaisesti ihmisestä (homo sapiens) vaan siitä eronneesta sivuhaarasta (homo sapiens premenstrualsyndromicus) jonka logiikkaa ja yleensäkin olemassaoloa tutkittiin niin ala- kuin yläkerran firmassa suuren ihmetyksen vallassa. Oliko ihmiskunnan evoluutio ottanut mutatoituneen sivuaskeleen vai oliko jokin vaan mennyt niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti vituralleen?

Hyvä Ihminen oli saanut piirreltyä mielestään tarpeeksi verikirkkoveneitä kananmuniin joten hän nousi ja kävi hakemassa siivouskomerosta vasaran jolla hän hetken aikaa mäiski kananmunia möhjöksi onnistuen samalla hajottamaan tietokonepöytänsä pinnan ja sotkemaan paikat sillä munat olivat olleet liian löysiksi keitettyjä. Epäilyksen Piru katsoi tuotosta ja tuumasi että tuon viritelmän nimi voisi olla vaikka ”Kissan oksennusta tyyliin operaatto allegreetto andante”, mutta hän arveli, että Hyvä Ihminen ajatteli asiasta aivan toisin. Niinhän olikin. Hän katsoi tuotostaan selvästi hyvin tyytyväisenä, kuvasi verisen kananmunamössön älykännykällään, siirsi kuvat tietokoneelleen, laittoi ne twitteriin ja risti tuotoksensa nimellä ”Feministinen pääsiäismuistutus: miljoonien naisten unelmat, jotka länsimainen mies murskasi”.

Kyseinen Hyvä Ihminen tyhjensi viinipullonsa, kävi hakemassa tilalle hanapakkauksen ja toi samalla pöydälle vielä toisen tyhjän viinilasin. Täyttäessään omaa lasiaan hän sanoi:

- Kyllä minä tiedän, että sinä olet täällä. Niin että ole hyvä ja help yourself.

Epäilyksen Piru lennähti Hyvän Ihmisen tietokonepöydälle ja lörötti viiniä lasiinsa. Sinänsä hän olisi kyllä juonut mieluummin vaikka hyvän whiskyn tai sitten paukun jossa olisi 60-vottista Tsuhnan Kapinaa blandattuna valopetroolilla, tärpätillä ja teräketjuöljyllä. Mutta menihän se punkkukin paremman puutteessa joten hän totesi viiniä maistettuaan Hyvälle Ihmiselle:

- Erinomaista punkkua. Maku on haastavan päällekäyvä mutta samalla vienon vetäytyvä. Rypälesatsi on selkeästi poimittu lounaisrinteeltä ja rypäleitten polkijalla on ollut oikeassa jalassa paha liikavarvas mikä antaa viiniin sellaisen mukavan takakierteisen jälkimaun. Mutta jos siirrytään viinisnobbailusta sinun tilanteeseesi niin minä kieltämättä hieman ihmettelen. Meinaan, sinä harrastat tota aktiivista ja fanaattista femilässyttävää monikuristamista edelleenkin vaikka eikös me saatu viime tapaamisessamme sinun kohdallasi aikaiseksi täysi yhteisymmärrys?

Hyvä Ihminen otti hörpyn viinilasistaan, kohautti olkapäitään ja vastasi:

- No joo, niinhän me saatiin.

Epäilyksen Piru otti puolestaan hörpyn ja jatkoi:

- Eli eikös me viime tapaamisessamme päädytty johtopäätökseen että sinä olet ollut nenästä vedettävä hölmö? Todettiin, että sinä kuvittelit että jokainen tänne köijätty arabi ja afrikkalainen muuttaa heti tänne tultuaan ajatusmaailmansa ja siitä tulee samanlainen feminismiä kannattava länsimainen lällydemari kuin sinä itsekin olet.

- Joo. Niinhän me todettiin. Ja minä myönsin sen. En minä sitä kiistä.

- Ja sitten sinä huomasit, että se kaikki oli paskapuhetta, itsepetosta ja pelkkiä omia kuvitelmia. Nämä muslimit nauroivat paskaisen naurun hyväuskoisuudellesi ja pitivät sinua lähinnä nenästä vedettävänä suomalaisena huorana.

- Niinhän minä huomasin. Ja tottahan se on. Sellaisenahan ne minua pitävät.

- Ja sinä huomasit myös että käsityksesi jostain länsimaisesta kevytislamista oli vain sinun ja kaltaisesi ihmisten omaa kuvitelmaa jolla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

- Huomasinhan minä senkin. Ja tunnustan, että olet oikeassa.

Tässä vaiheessa Epäilyksen Piru katsoi hyvää ihmistä pää kallellaan ja kysyi ihmetellen:

- No miksi ihmeessä sinä silti jatkat tuota pelleilyäsi ja metelöit twitterissä noitten murskattujen feminististen  kananmuniesi myötä ja julistat että monikulttuurisuus on edelleenkin rikkaus, vihapuhe on lopetettava ja vihapuhujia rangaistava eikä ihan pienillä rangaistuksilla pidäkään.

Hyvä Ihminen otti puolestaan moukun viiniä, kaatoi lasiinsa lisää ja katsoi Epäilyksen Pirua silmät palaen:

- Jaa että miksi jatkan? No, siihen on selvä syy. Jatkan siksi,  että minä vihaan.

- Vihaat? Vihaat ketä?

- Niitä ihmisiä jotka olivat koko ajan oikeassa.

- Miksi sinä heitä vihaat? Nyt kun sinä olet tajunnut asian oikean tilan, niin sinullahan olisi mahdollisuus avautua ja kertoa huomiosi kaikille. Ja ne ihmiset olisivat ystäviäsi. Ne toivottaisivat sinut mielellään omalle puolelleen. He arvostaisivat sinua.

Hyvä Ihminen kaatoi itselleen lisää viiniä ja totesi hyvin nyrpeästi.

- Paskat. Kyllähän he minut ottaisivat vastaan hyvin mielellään. Mutta minä olisin heille aina se pelle, joka oppi asiat vasta pakon edessä kun ne väännettiin hänelle rautalangasta. Tai saatana ennemminkin ratakiskosta. Eihän minulle pelkkä rautalanka riittänyt. He pitäisivät minua aina pellenä. Joka tapauksessa. Ja sitä minä en kestä. Minä haluan olla yläpuolella ja katsoa minua tyhmempiä, tai ainakin sellaiseksi määriteltyjä – ja mielellään juuri minun määrittelemänä – nenänpieltä pitkin alaspäin. Haluan tuntea olevani arvostetumpi. Parempi. Enemmän. Ennen kaikkea haluan olla se, jolla on oikeus tuomita. Haluan tuntea olevani suuri ihmisoikeustaistelija. Valvotussa ja turvallisessa ympäristössä. Ilman mitään henkilökohtaista riskiä. Siksi jatkan samalla linjalla kuin ennenkin. Minä haluan, että nuo ihmiset hiljennetään. Minä haluan olla edelleenkin sertifikoitu hyvä ihminen. Joka taistelee sellaista vihollista vastaan jota ei ole edes olemassa. Sillä sehän on se turvallisin vihollinen.

- Eli omaa egoa ruokkivaa partisaanileikkiä siis? Ja teet noin vaikka tiedät olevasi väärässä?

- Kyllä.

- Mutta kai sinä tiedät, mitä sinä ja sinun kaltaisesi ihmiset saavat tälle maalle ja kansalle aikaiseksi?

- Jaa sinä meinaat pankrottia ja kaaosta? Totta kai tiedän. Mutta ei se minua liikuta. Sillä ennen kuin se tulee, minä aion päästä tässä järjestelmässä tarpeeksi korkealle. Asemaan, jossa voin asua vartioitujen suojamuurien takana. Siellä voin edelleenkin olla niin hyvä ihminen kuin kuvittelen olevani. Vittuako minä tuosta raappahousukansasta välitän.

- Ja silloin sinun ei tarvitse myöskään välittää etnisesti edistyksellisestä väestönosasta. Joka saa aikaan se kaaoksen. Jonka sinä olet hyväksynyt ja mahdollistanut.

- Se on raappahousukansan ongelma. Ei minun.

- Eli sinä haluat hiljentää tuon raappahousukansan ettei se ole henkilökohtaisen egoutopiasi tiellä? Vaikka se kärsii vuoksesi.

- Totta helvetissä! Nuo saatanan faktistithan uhkaavat minun elämääni ja asemaani. Asemaani hyvänä ihmisenä. Ennen kaikkea palkattuna hyvänä ihmisenä. Ajattelepa, sinä perkeleen piru sitä tilannetta  jos ne voittaisivat. Mikä minun asemani silloin olisi? Luuletko että ne rahoittaisivat minun yliopistollista ammattiani? Joka kuitenkin pohjautuu lähinnä siihen, että voin ruokkia egoani ja tuomita yliopistollisen sertifikaation perusteella niitä ihmisiä jotka ovat eri mieltä kanssani. Miksi helvetissä minä siitä luopuisin? Raappahousukansan vallan alla minä joutuisin menemään oikeisiin töihin. Mutta mitä minä tekisin? Enhän minä osaa mitään. Enkä minä edes halua tehdä mitään. Minun työni josta pidän on nillittää niistä ihmisistä jotka elättävät minut ja sen työn minä aion myös pitää. Aion olla jatkossakin sertifikoitu hyvä ihminen ja ennen kaikkea halveksimieni ihmisten elättämä hyvä ihminen.

Epäilyksen Piru joi viinilasinsa loppuun ja kysyi:

- Vaikka tiedät olevasi väärässä ja vaikka tiedät toimintasi olevan sinut elättäville ihmisille haitallista ja vaarallistakin?

- Niin. En minä siitä välitä.

- Tiedätkös, Hyvä Ihminen, sinä olet aikamoinen mulkku. Tai se naisvastine sille. Kun sinä nainen tai naisoletettu olet. Tai mitä termiä siitäkin käyttäisi. Kun te olette sotkeneet nekin.

- Tiedän. Enkä edes häpeä.

Epäilyksen Piru katsoi Hyvää Ihmistä niin kuin ihminen loukkaantunutta hevosta jonka hän joutuisi hetken päästä lopettamaan:

- Tiedätkös… minä voitin kanssasi yhden taistelun. Mutta näyttää siltä että hävisin sodan. Sinuun ei pysty vaikuttamaan. Olet valinnut tiesi. Tiedät faktat mutta et välitä niistä. Sinä palvot sitä ainoaa oikeaa jumalaa jonka sinä tunnet. Eli itseäsi. Ennen kaikkea egoasi. Jonka nälkä on käsittämättömän  suuri. Loppumaton. Tyydyttämätön. Olet varsinainen mulkku. Mutta rehellinen sellainen sinä kuitenkin olet.

- Ja annas kun minä arvaan. Nyt sinä annat minulle sen niin sanotun lahjan. Minä olen noista sinun lahjoistasi kuullutkin. No, mitäs minulle? Niitä peilikuviako? Burkha? Natsiupseeri? Nürnberg?

- Ei. Sinä näet jatkossa peilikuvastasi sen, mitä sinä todella olet ihmisenä. Ihmisenä, joka on riisuttu oppiarvostaan. Ihmisenä, joka on riisuttu asemastaan johon hänellä ei alunperinkään ollut mitään substanssia. Sellaisena ihmisenä kuin sinä todella olet. Syvällä sisälläsi. Minä poistun nyt. Tehtäväni kanssasi on suoritettu ja epäonnistunut. Me tuskin enää tapaamme. Ellet sinä itse sitä halua. Saan sen kyllä tietooni. Hyvästi.

Epäilyksen Piru katosi keltaiseen rikinhajuiseen pilveen. Hyvä Ihminen käveli lähimmän peilin luo. Mitä sieltä näkyi?

Niin. Ei mitään. Peili näytti sen, mitä hän oli ihmisenä. Tyhjä. Olematon. No, täytyykös tuosta välittää. Osasihan hän meikata silmät kiinnikin. Ja saattoihan hän jatkossa kuvitella olevansa vampyyri. Eihän sekään näkynyt peilissä. Tuo maailman ainoa päivänvaloa kestävä vampyyri joka tajusi olevansa vampyyri myös yhteiskunnalle imien sen voimavarat palasi takaisin tietokoneelleen.

Hänen kuukautisverikananmunapostaukseen näytti tulevan tykkäyksiä kuin numeroita yksikätisessä rosvossa. Tuntui niin hyvältä olla samanhenkisessä seurassa.

Vaikka  tiesikin olevansa väärässä. Ja ihmisille vahingollinen. Mutta sellainenhan vampyyri oli. Sellainen oli vampyyrin luonto. Mitä sitä häpeämään.