Nuorisossa on tulevaisuus, sehän tiedetään. Ja nykyiset poliittiset nuoret jossain vaiheessa päättäjinä määrittelevät pitkälle myös meidän tavallisten hallintoalamaisten elämää. On siis hyvä seurailla, mitä poliittinen nuoriso tulevaisuudellemme oikein tarjoaa, ja tällä kertaa käsitellään, mitä RKP:n nuorilla on meille tarjolla. Tarjonnasta kertoo neito nimeltä Ida Schauman, ja hän on sekä RKP-nuorten puheenjohtaja että Rkp:n kotoutus- ja maahanmuuttopoliittisen työryhmän puheenjohtaja. Hän on myös RKP:n kansanedustajaehdokas, eli selkeä tulevaisuuden nimi. Schaumanin avautumisesta Turun Sanomissa voi päätellä, että neito on jatkamassa Astrid Thorsin ja Eva Biaudetin hyväksi havaittua linjaa. Heti alkuun hän toteaa:
Maahanmuuttoasioita on pitkään käsitelty lähinnä populistista lähtökohdista ja on hienoa nähdä, että keskustelu on siirtynyt asiallisempaan suuntaan.
Mikä hotellin respassa herättää hieman ihmetystä, sillä niin mediamme, virkakoneistomme samoin kuin suurin osa poliittisesta koneistosta on pitänyt maahanmuuttoa ja varsinkin humanitaarista sellaista kyseenalaistamattomana pyhänä asiana, eikä tässä linjassa olla kyllä havaittu suuriakaan muutoksia. Tietysti lukija voisi ajatella, että entäpä jos Schaumanilla onkin ihan oikeasti realistinen käsitys maahanmuuttoon liittyvistä asioista, mutta hän korjaa epäluulot nopeasti ja toteaa:
Olen itse välillä ollut vähän turhautunut maahanmuuttokeskusteluun. Osin sen takia, että yhteinen omatuntomme tuntuu unohtuvan, kun Suomessa menee taloudellisesti huonommin. Osin siksi, ettemme ymmärrä minkälainen mahdollisuus maahanmuutto on Suomelle. Eniten siksi, että keskustelu ei perustu faktaan.
Yksi suurimmista väärinkäsityksistä on, että maahanmuutto maksaa enemmän kuin se antaa. Otetaan tästä esimerkki:
Liisa syntyy Suomeen, käy koulua ja opiskelee. 23-vuotiaana hän alkaa tehdä töitä ja maksaa veroja yhteiskunnalle. Mona muuttaa Suomeen tekemään maisterintutkintonsa. Kahden vuoden päästä hän löytää työpaikan ja alkaa tukea hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ahmed tulee Suomeen pakolaisena. Hänellä kestää aika kauan sopeutua Suomeen. Hän on menettänyt suurimman osan perheestään ja on traumatisoitunut. Neljän vuoden päästä hän kuitenkin löytää työpaikan, alkaa maksaa veroja ja tukea yhteiskuntaamme. Kuka on maksanut yhteiskunnalle eniten? Me itse.
On aika mielenkiintoista, että Schauman pokkana väittää suomalaisten tienaavan maahanmuutosta ja käyttää todisteenaan omassa päässään keksimiään kuviteltuja henkilöitä. Ja koska yksi näistä henkilöistä on nimeltään Ahmed, on tästä tietysti tehtävä johtopäätös, että myös humanitaarinen maahanmuutto tuottaa nettovoittoa. Tokihan Suomeen on tullut monen monta Ahmedia, Abdulia, Mohamedia ja Abdelkaderia, mutta neiti Schauman ei joko ole tutustunut heidän työllistymisprosenttiinsa, jota yritetään julkisella sektorilla vielä kaunistella sellaisilla suojatöillä, joille ei olisi ollut alun perin mitään tarvetta, mikäli Ahmed, Abdul, Mohamed ja Abdelkader olisivat pysyneet kotimaissaan, tai sitten hän ei yksinkertaisesti välitä siitä. Sillä hänellähän on päässään todisteena kuvitteellinen Ahmed.
Sitähän meikäläinen ei tiedä, minkä alan maisteria Ida-neitomme tällä kuvitteellisella Monalla taas tarkoitti, mutta hyvin suuri osa maistereista työllistyy julkishallintoon, missä ne eivät suinkaan ole nettoveronmaksajia, eivätkä myöskään tue hyvinvointiyhteiskuntaa vaan ovat itse sen tuen kohteena. Tilannetajua olisi ehkä osoittanut sanoa Monaa vaikka insinööriksi, mutta valtiotieteiden kandidaattihan Ida on itsekin, joten ehkä käsitys ja kokemuspiiri varsinaisista nettoveronmaksajista on hänellä jäänyt hieman hämäräksi. Joka tapauksessa häneltä on jäänyt hoksaamatta se seikka, että Suomessa ei ole ongelmana työntekijöitten puute, vaan se, että niitten varsinaisia verotuloja tuottavien teollisten työpaikkojen määrä on vähentynyt kymmenillä tuhansilla.
Tämähän ei sinänsä neiti Schaumania haittaa. Hänhän on aktiivisella maahanmuuton puolustamisella osoittanut olevansa Hyvä Ihminen jo sinänsä, ja koska hän on hyvä ihminen, on kuvitteellinen Ahmed täysin riittävä todiste sille, että hän on oikeassa. Sinänsä kovin omaperäinen hän ei ole, sillä jo samana vuonna kun Ida itse syntyi, eräs toinen maahanmuuttoa kannattava ja virkaurallaan mainiosti edennyt silloin vielä nuori naishenkilö totesi seuraavaa:
”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”
Meillähän on ollut juuri Idan elämän mittainen aika seurata, kuinka pitkälle tämä pitää paikkansa. Näitten humanitaaristen maahanmuuttajien tekemiä rikoksia Ida ei käsittele, mutta siihen ei hänellä tietysti ole tarvettakaan, sillä hänelle tärkeintä on utopia, ja siinä kuvitteellinen Ahmed ei tapa, pahoinpitele tai raiskaa suomalaisia, vaan painaa konepajalla hommia hiki päässä. Siinä utopiassa myös hänen yksi, kaksi tai kolme vaimoaan painaa hommia sairaanhoitajana ja hänen kaikki kahdeksan lastaan lukevat itseään insinööreiksi. Ja valmistuttuaan tienaavat nettoveroeuroja, joilla elätetään tuottamatonta kuluerää eli suomalaista Liisaa.
Tämähän on tuttua kliseitten kierrättämistä. Ida vaatii faktoja peliin ja antaa faktoiksi omia kuvitelmiaan. Tuttua settiä, ei siinä mitään. Mutta huomattavaa on kuitenkin se, kuinka neiti Schauman, monien kaltaistensa tavoin ottaa oikeudekseen määritellä sen, mikä on oikeaa ajattelua:
Olen itse välillä ollut vähän turhautunut maahanmuuttokeskusteluun. Osin sen takia, että yhteinen omatuntomme tuntuu unohtuvan, kun Suomessa menee taloudellisesti huonommin.
Millä oikeudella neiti Schauman määrittelee, mitä on yhteinen omatunto? Onko sellaista asiaa edes olemassa? Eivätkö ihmiset ole erilaisia? Onko neiti Schaumanin vaatimuksena yksi ainoa kaikkien ihmisten jakama arvomaailma? Neiti Schaumanin kohdalla tämä arvomaailma vaikuttaa suorastaan pelottavalta, sillä hänhän syyllistää tämän kuvitteellisen suomalaisen Liisan siitä, ettei hän mene töihin kuin vasta 23-vuotiaana. Ja unohtaa siinä samassa Liisan vanhemmat, jotka ovat käyneet töissä, elättäneet ja kasvattaneet Liisan jotta Liisakin voisi aikanaan tehdä oman osansa. Niin yhteiskunta toimii. Tietääkseni vielä ei ole sellaista yhteiskuntaa, jossa kantaväestö lopettaa mukuloitten teon ja alkaa korvata omaa kansaansa kuvitelmatyöntekijä Ahmedeilla.
Nuorisossa on tulevaisuus, ja RKP:n kohdalla tulevaisuus näyttää pelottavalta. Sillä luonnollisesti neiti Ida Schaumanilla on edessään loistava poliittinen tulevaisuus. Sen lisäksi, että hänellä on juuri oikeamielinen arvomaailma, hän on kaiken lisäksi vielä ulkonäöltään surusilmäisen hippitytön prototyyppi, ja sehän ei ainakaan heikennä hänen tulevaisuuttaan:
Näyttää siltä, että RKP on saanut itselleen oman Li Andersonin. Sinänsä lukija voi tässä vaiheessa – ja hyvin perustellusti – kysyä, että näinköhän tätä blogia paljoakaan RKP:n kannattajat seuraavat ja montakohan ääntä jäi RKP:lle tämän kirjoituksen vuoksi antamatta?
Veikkaanpa että nolla. Mutta kirjoitus olikin suunnattu niille lukijoille, jotka suunnittelevat äänestävänsä Nukkuvien Puoluetta. Jos nykymeno tympii, niin kannattaa muistaa, että ääni Nukkuvien Puolueelle on ääni idaschaumaneille.