Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1926

MUSTAN PÖRSSIN MUSIKKA


Radanvarsikaupunki, entinen Reunansyrjän kunta, joskus tuonnempana…



Oltiin niin sanotuilla Pimeillä Mailla joissa julkinen infrastruktuuri ei ollut toiminut enää aikoihin. Sen vuoksi metsätietkin olivat pääosin varsin huonossa kunnossa. Erästä tietä paikalliset olivat kuitenkin pitäneet talkootöin kunnossa ajaen traktoreillaan soraa pahimpiin monttuihin ja tasoitelleet ne. Tietä käyttivät paikalliset salametsästäjät. Muitahan ei Suomessa enää ollutkaan sillä niin metsästys kuin aseitten hallussapito oli Liittovaltion Suomen maakunnassa kielletty jo aikaa sitten mutta eihän näillä selkosilla koskaan poliisikaan käynyt. Kukaan ei vahtinut, sillä näitä seutuja ei ollut olemassakaan. Mutta varsinaisesti nämä talkootyöt tällä kyseisellä tiellä oltiin tehty juuri sen ajoneuvon vuoksi joka ylitti parhaillaan maakunnan rajan ja siirtyi Reunansyrjän puolelle.

Kyseinen ajoneuvo oli metsätiellä etenevä kaksiosainen, aikanaan Ruotsin ylijäämävarastoista ostettu Bandvagn 206-telakuorma-auto joka pärjäsi maastossa kuin maastossa mutta auton kuljettaja kiitti silti mielessään talkooporukkaa joka oli tehnyt hänen ajonsa helpommaksi. Auttoivathan he tietysti siinä samalla itseäänkin. Täyteen lastattua Bandvagnia kuljettanut mies oli nimeltään Jevgeni Štšekotšihin mutta hänet oltiin suomalaisten keskuudessa jo aikoja sitten ristitty Jevgeni Peliverkkarinoviksi koska hänen varsinainen nimensä ei suomalaisen suuhun oikein asettunut.

Ajan myötä Jevgeni oli oppinut ajattelemaan itseään Peliverkkarinovina itsekin. Ainakin täällä Suomen puolella liikkuessaan. 58-vuotiaalla Jevgenillä oli omanlaisensa elämänhistoria. Hän oli kotoisin Itä-Karjalan Prääsästä, omasi jonkun verran karjalaisia sukujuuria vaikka venäläinen olikin ja näitten kaukaisten juuriensa kautta puhui sujuvaa suomea. Joskus nuorena miehenä hän oli ollut Venäjän erikoisjoukkojen Podrazdelenija spetsialnogo naznatšenijan – jota myös Spetsnaziksi kutsuttiin –  jäsen, yleten urallaan aina starshinaksi asti mikä vastasi suurinpiirtein suomalaista sotilasmestaria.

Siirryttyään sitten siviiliin hän alkoi toimia Itä-Karjalassa erään matkailufirman eräoppaana ja tutustunut sen myötä suomalaisiin, tajuten samalla sen tilanteen missä Suomi oli. Suomihan oli jaettu, tai oikeastaan itsestään jakautunut kolmeen eri alueeseen. Pimeisiin Maihin jotka elivät omavaraistaloudessaan täysin infrastruktuurin ulkopuolella sillä poikkeuksella että sen alueen työttömille asukkaille annettiin edelleenkin minimaalinen ja haja-asutusvähennetty peruspäiväraha. Ja sitten oli Valoisat Maat. Alue, jossa sähkö edelleen virtasi ja Liittovaltio piti absoluuttista valtaa. Kolmas alue oli tietenkin erityisoikeutetut autonomiset etniset erillisalueet mutta niitten kanssa Jevgeni ei halunnut olla missään tekemisissä. Eipä hän juuri Valoisillakaan Mailla liikkunut.

Jo varhaisessa vaiheessa Jevgeni huomasi että eristyksissä elävien Pimeitten Maitten ihmisten kanssa saattaisi tehdä bisnestä ja hän alkoi toiminnan jossa kysyntään vastattiin tarjonnalla. Toiminta oli laajentunut koko ajan sen myötä kun virallinen liittovaltio-Suomi oli siirtynyt aina askel kerrallaan syvemmälle pakkosyötettyyn utopiaan joka tosiasiassa oli dystopiaa.

Jevgeni oli vuosien myötä saanut bisneksensä pyörimään niin hyvin ettei hänen olisi sinänsä enää tarvinnut olla itse ”reppuryssänä” niin kuin suomalaiset sanoivat. Tai oikeastaan Pimeillä Mailla suomalaiset eivät enää sanoneet itseään suomalaisiksi vaan ”pimeän kansalaisiksi”. Mutta nämä keikat edelleenkin viehättivät Jevgeniä. Ne olivat kuin matkoja vanhaan villiin länteen. Rajamaille. Häntä inspiroi se yrittämisen henki mitä näissä ihmisissä oli. Ihmisissä, jotka virallinen koneisto oli jättänyt pitkälti oman onnensa nojaan. Sieltä löytyi lämpimiä, toisistaan välittäviä ihmisiä. Sieltä löytyi maa, jossa luottamukseen ja rehellisyyteen vastattiin luottamuksella ja rehellisyydellä. Siellä miehen sana piti.

Toisaalta sieltä löytyi myös maa, jossa kusettajat päätyivät nopeasti suohon. Nämä tsuhnat – jota nimeä Jevgeni ei koskaan käyttänyt – olivat varsin kaksijakoista porukkaa. Toisaalta ne olivat sellaisia leppoisia ja naurettavuuteen asti rehellisiä tsuhnia joille oltiin aikanaan naureskeltu jo tsaarin aikana Pietarin markkinoilla. Toisaalta näistä tsuhnista löytyi se julma ja järjestelmällinen tappaja mihin venäläiset olivat historiansa aikana joskus törmänneet. Sen tappajan oli järjestäytynyt yhteiskunta pitänyt tarpeettomana aisoissa mutta koska Pimeillä Mailla ei sellaista enää ollut, niin omassa yhteiskunnassaan noille suomalaisille ei tuottanut mitään ongelmaa panna korpilakia käytäntöön. Yhtä aikaa syyttäjänä, tuomarina ja pyövelinä. Sen sijaan rehellisyyteen vastattiin rehellisyydellä. Suomalaisia uskollisempia ystäviä sai tästä maailmasta hakea. Ja suomalaista pahempaa vihamiestä ei tästä maailmasta löytynyt.

Jevgenillä toimi Suomessa kaiken kaikkiaan kaksitoista Bankkua tai vastaavaa ajoneuvoa. Bankuilla ajettiin markkina-alueilla niin kuin täällä Reunansyrjässä ja ne lastattiin tukkuvarastoista. Tukkuvarastot taas täydennettiin suurilla rekka-autoilla jotka tulivat Venäjän puolelta. Jevgenin rekat käyttivät pääosin Lieksassa sijaitsevaa Inarin rajanylityspaikkaa. Resepti oli yksinkertainen ja toimiva. Virallisesti rajaa ei ylitetty ilman suomalaisten liittovaltiorajamiesten tarkastusta. Varsinaisella ylityspaikalla. Jota myös kameravalvottiin jatkuvasti.

Siksi alueelta löytyi myös ylimääräinen sivutie joka alkoi kolmesataa metriä Venäjän puolelta, ylitti rajan kolmesataa metriä varsinaisen ylityspaikan eteläpuolelta kiertäen Ylä-Korpilammen ja tuli sitten tielle 5223 muutama sata metriä Suomen puolella. Suomen puolella tien risteys oli naamioitu ja rekat ylittivät rajan sovitulla hetkellä jolloin suomalaiset rajamiehet purkivat naamioinnin ja vetivät kättä lippaan rekkojen lähtiessä syvemmälle Suomeen. Raja-asematkin sijaitsivat hyvin syrjässä ja ns. soveltava rajatoiminta toi mukavasti välttämättömiä lisätuloja paikallisille rajamiehille.



Venäjän puolella taas rajamiehet pitivät huolen että rajan ylittävissä rekoissa oli vain sovittuja tuotteita. Huumeita ei rajan yli laskettu ja jos joku sitä yritti ja asia venäläisten puolelta huomattiin, niin asiaan ei reagoitu vaan  yksinkertaisesti ilmoitettiin Pimeitten Maitten puolelle. Lopputuloksena oli aina lopullisesti kadonnut kuski sekä rekka jonka suomalaiset möivät sopuhintaan niille yrittäjille jotka pitäytyivät säännöissä. Sinänsä huumeitten välittäminen Suomen puolelle ei ollut muutenkaan tuottoisaa sillä Liittovaltio oli vapauttanut huumeet aina heroiiniin saakka ja toimi nyt itse Euroopan suurimpana huumekauppiaana. Pimeät Maat vain halusi pitää omat alueensa huumevapaina vyöhykkeinä eikä kaihtanut minkäänlaista väkivaltaa sitä valvoessaan.

Jevgeni Peliverkkarinovin Bankku alkoi saapua Reunansyrjän laitamille. Jevgeni piti Pimeitten Maitten ihmisistä muutenkin mutta täällä oli vielä jotenkin tavallistakin kovempi yrittämisen henki. Talojen katoilla näkyi muualtakin tuttuja aurinkopaneeleita ja talojen vieressä oli sekä häkäpönttöaggregaatteja että niin sanottuja jeesusaggregaatteja jotka toimivat millä tahansa palavalla mutta Reunansyrjässä oltiin saatu aikaiseksi myös pari kappaletta suurempaa, saksalaisiin piirustuksiin perustuvaa puuhakevoimalaa jotka antoivat virtaa koko kylän – entisen itsenäisen kunnan – keskustaan. Voimalat oli kyhätty kasaan sieltä täältä ostetuista, vaihdetuista ja varastetuista osista. Nyrkkipajaosaamista parhaimmillaan. Tarvittava puuaines tuotettiin talkoilla ja kansainvälisiltä metsäyhtiöiltä pahemmin lupaa kyselemättä.



Talo, johon Jevgeni oli suunnistamassa oli liian syrjässä että se olisi kuulunut kyseisen sähköverkon piiriin. Niinpä osoitteessa Härslaakintie 62, Reunansyrjä oli sekä aurinkopaneelit että jeesusaggregaatti tietysti normaalin halkovoiman lisäksi. Kyseisessä omakotitalossa asustelivat Eino ja Liisa Juvonen sekä Einon oppipoika Sami Aurimo. Eino ja Jevgeni olivat tehneet yhteistyötä jo kauan aikaa ja heidän intressinsä kohtasivat. Yhteistyö hyödytti molempia. Eino oli patruunoitten jälleenlataaja ja myyjä ja sen lisäksi hän tuotti ykkösluokan pontikkaa myyntiin.

Eino latasi ja möi itse lähinnä perinteisiä suomalaisia metsästyskaliiberin kiväärinpatruunoita joille salametsästämisestä huomattavan leivänlisän saavassa Reunansyrjässä oli käyttöä. Jevgeni puolestaan toi Einolle jälleenlataustarvikkeiden lisäksi jälleenmyytäväksi muita ampumatarvikkeita. Työnjako oli selvä. Jevgeni oli tukku, Eino oli myymälä. Ensimmäiseksi Jevgeni toi haulikonpanoksia, lähinnä puolalaisia Boareja. Sitten listalla oli pistoolinpatruunat ja niin sanotut kaikenvara-aseitten patruunat. Nämä kaikenvara-aseet olivat jotain, joka kertoi Pimeitten Maitten varautuvan muuhunkin kuin nykytilaan. Sen vuoksi Jevgenillä oli Bankussaan tälläkin kertaa tilattuna kaksi kappaletta PPS-43 Sudajev-konepistoolia. Pimeillä Mailla suosittiin näitä sinänsä ikivanhoja mutta edelleenkin toimivia alun perin jo Neuvostoliiton aikana valmistettuja aseita koska pimeillä markkinoilla ne olivat halvempia kuin Kalashnikovit joita niitäkin Reunansyrjästä muutama löytyi. Sudajevien mukana oli annos 7,62x25 Tokarev-patruunoita.



Lisäksi Jevgenillä oli mukanaan venäläistä pirtua. Se meni jälleenmyyntiin Radanvarsikaupungin ja Naakkamon tarpeisiin. Reunansyrjä pärjäsi Einon tuotteilla. Jevgenillä oli mukanaan Einolle myös muutama lavallinen Baltika-olutta mutta se oli vain lahja kollegalle. Olut ei ollut näissä oloissa Jevgenille tarpeeksi kustannustehokas tuote ja Eino teki itsekin suhteellisen hyvää olutta myyntiin. Bankun taempi komuutti oli sitten täynnä jotain jota Jevgeni ei olisi koskaan kuvitellut tuovansa Suomeen mutta jonka kysyntä oli viimeisen kahden vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti. Lihaa. Tarkemmin sanottuna halpaa venäläistä tushonka-säilykettä.



Liittovaltio oli mennyt ilmastohysteriassaan sille tasolle että vaikka lihaa ei oltu varsinaisesti kielletty, niin sille oltiin lyöty niin kova ilmastoverotus että lihan hinta oli kymmenkertaistunut. Mikä puolestaan sai aikaiseksi sen että tavallisella kansalaisella jonka tulot olivat entisestään vähentyneet ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta ostaa lihaa. Päätöksen myötä suomalainen karjateollisuus oli kuollut kokonaan ja se vähä liha mitä virallisilla markinoilla oli, oli ulkomaista. Johon oli varaa lähinnä nomenklaturalla. Pimeillä Mailla karjaa pidettiin omaan käyttöön ja jonkun verran myyntiin. Sen, mikä oli mahdollista. Joka ei ollut paljoa. Lihan lisäksi Jevgenin kyydissä oli myös maitojauhetta ja kalasäilykkeitä mutta lihasäilyke oli kysytyin tuote.

Eino Juvonen oli kertonut Jevgenille että Reunansyrjässä ja muualla pimeillä mailla pidettiin parhansa mukaan huoli siitä että lapsilla on lihaa lautasella mutta esimerkiksi Radanvarsikaupungissa pelkkää kasvisruokaa syövillä koululaisilla esiintyi selvää aliravitsemusta. Kun köyhissä perheissä syötiin pelkkiä puuroja ja vellejä. Virallinen liittovaltio-Suomi kielsi aliravitsemuksen olemassaolon mutta Valoisten Maitten vanhemmat ostivat Tushonka-säilykettä – samoin kuin Viron puolelta tuotavaa Turisti-Einettä – Pimeitten Maitten ihmisiltä jotka möivät sitä kohtuulliseen hintaan. Voittoakin bisneksistä piti tietysti saada mutta kohtuullisen rajoissa. Sillä sekä myyjät että ostajat tuumivat että pakkohan lapset on saada ruokittua. Pakkosyötetty ideologia ja iskulauseet kun eivät vieneet nälkää vaikka hyvin syöneet ideologian pakkosyöttäjät niin kerta toisensa jälkeen väittivät ja omat vatsansa täynnä kuvittelivatkin.

Pimeitten Maitten ihmiset möivät tuotteitaan Valoisten Maitten ihmisille tietyin ajoin järjestetyillä markkinoilla. Markkinapaikka täälläpäin oli Naakkamosta Reunansyrjään päin päätieltä kääntyvän metsäautotien kääntöpaikka. Siellä myytiin sekä Jevgenin tuomia säilykkeitä ja maitojauhetta, venäläistä spriitä, tupakkaa ja paikallista kessua sekä jopa hieman tuoretta lihaa – lähinnä hirveä ja kaurista –  sekä maitoa. Kauppa käytiin dollareilla, josta oli tullut Suomenkin kakkosvaluutta puhtaasti sähköiseksi ja setelittömäksi muuttuneen euron rinnalla. Jotkut myyjät kelpuuttivat myös Japanin jenit. Markkinoitten aikana oli tietysti Naakkamossa kyttäysryhmä joka tarkkaili poliisin toimia ja varoittaisi mikäli poliisi olisi tulossa paikalle.

Sinänsä tarkkailu oli turhaa sillä poliisin järjestysosasto kuului nykyisin yksityistettynä kansainvälisen Corbeauforêt-pörssiyhtiön alaisuuteen eikä sillä ollut mitään mielenkiintoa häiritä raskaasti aseistettujen pimeän kansalaisten tekemisiä. Se keskittyi pitämään nopeusvalvontaa ja kävi aika ajoin käskystä saamassa selkäänsä etnisillä erityisalueilla. Sitä ei pimeän kansalaisten harmaa talous kiinnostanut vaikka liittovaltiovalta sitä vastaan kovasti saarnasikin. Pelkkää puhetta, totesivat yksityistetyt poliisit joitten perheitten ruokapöydästä löytyi myös varsin usein kavereitten avustuksella ostettua tushonkaa.

Jevgeni muisti kuinka hän oli joku aika takaperin istunut iltaa Einon luona ja olutta hörsiessään he olivat katsoneet suomalaista ”Suomen Tulli”-ohjelmaa. Siinä tulli käräytti Tallinnasta tulleen matkustajan jolla oli mukanaan parikymmentä purkkia virolaista säilykelihaa. Kärähtänyt matkustaja oli saanut useitten tuhansien eurojen ympäristösakot ja satakaksikymmentä tuntia yhdyskuntapalvelua.



Miehet olivat laskeskelleet että kyseinen sakko mitä todennäköisesti romahduttaisi tuon matkustajan talouden pysyvästi. Eino oli todennut katkeralla äänellä:

- Niin… perkele… aikanaan meillä oli tullissa huumekoirat. Nyt meillä on lihakoirat. Ja Suomessa ei ole enää kuin yksi huumediileri. Liittovaltio. Joka myy heroiinia supermarketeissa. No, täällä meillä päin huumekauppiaille annetaan vain ensimmäinen ja viimeinen varoitus yhtä aikaa haulikonpatilla takaraivoon… raaka resepti mutta toimiva… jos joku haluaa narkata niin muuttakoon Radanvarsikaupunkiin… tai vaikka vittu Helsinkiin… ei me sitä estetä…

Bandvagn saapui Eino Juvosen pihaan. Pihalla näkyi tuttuun tapaan muutama lammas ja kanoja. Paikalla oli Einon, Liisan ja Samin lisäksi kaksi miestä jotka molemmat näyttivät harmaantuneilta rock´n´roll-miehiltä. Nimenomaan moottoripyöräilevän hard rockin puolelta. Jevgeni puristi kaikkien käsiä. Suomalaiset eivät halailleet. Se ei kuulunut tapoihin. Toinen rock-miehistä oli Reunansyrjän lääkäri Jorma Öngman. Öngman kysyi kädenpuristuksen jälkeen lyhyesti:

- Saitko tarvittavan?

- Sain.

Jevgeni kävi Bankustaan sekä matkajääkaapin ja kuljetuslaatikon joissa oli Öngmanin tilaamia välttämättömiä lääkkeitä. Ne oltiin maksettu kolehdilla. Pimeät Maat eivät kuuluneet minkäänlaisen sairaala- eikä apteekkijärjestelmän piiriin eikä sairausvakuutuskorvaus koskenut niitä. Öngman kävi läpi tarvikkeet, nyökkäsi ja laittoi ne mönkijäänsä. Jevgeni antoi hänelle vielä kaksi rasiaa patruunoita:

- Kaupan päälle.

Öngmanin henkilökohtainen kaikenvara-ase oli harvinainen amerikkalainen M1-karbiini ja siihen oli hankalaa saada tarvittavia 7,62x33-patruunoita. Öngman kiitti, käynnisti mönkijänsä ja läksi kohti Reunansyrjän keskustassa sijaitsevaa entistä apteekkirakennusta jossa oli sekä hänen asuntonsa että paikallinen kenttäsairaala. Nyt puolestaan toinen toinen rock-miehistä eli Tuomas Högkö kysyi:

- Postia. Se on minun vuoro olla tällä kertaa polkevana Kustina.

- Johan toki.

Jevgeni antoi Högkölle laatikollisen ulkomaan postia. Posti oli peräisin ulkosuomalaisilta jotka olivat muuttaneet liittovaltiohirviötä karkuun Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Itä-Eurooppaan ja jopa Japaniin. He olivat paenneet. mutta eivät olleet unohtaneet läheisiään ja ystäviään ja siksi he pyrkivät auttamaan sen minkä voivat. Koska virallinen Liittovaltio-Suomi verotti tämän kaltaista postia ankarasti ja takavarikoi kaiken poliittisesti epäilyttävän niin postilähetykset kulkivat Petroskoin postin kautta reppuryssien mukana Pimeille Maille. Tässäkin lähetyksessä oli mukana niin dollareita, Suomessa ankarasti verotettuja makeisia, kumi- ja nahkasaappaita, työkaluja kuin myös erittäin tarpeellisia elektroniikan varaosia. Kirjeitä ja paketteja oli myös Valoisille Maille jonne ne paikallisten toimesta toimitettiin. Yksi paketti oli juuri Högkölle joka oli paikallinen sähkö- ja elektroniikan tuhattaituri. Paketin oli lähettänyt muuan Tuumailija Japanista. Högkö totesi:

- No voi perkeleittonen, näitä on kaivattukin. Nyt pääsee taas väsäämään.



Högkö löi postilaatikon omaan mönkijäänsä, käynnisti ja poistui postiljoonin velvollisuuksiinsa. Juvosen Eino puolestaan totesi:

- Eiköhän pureta kuorma? Aseet ja ampumatarvikkeet sisälle. Muut tuohon ulkorakennukseen. Niin kuin ennenkin. Kai sinä yöksi jäät? Pannaan sauna lämmitä ja otetaan muutama tuutinki.

- Totta hujassa jään.

Seuraavana päivänä Jevgenin Bandvagn käynnistyi ja kaasutti Juvosten talolta kohti tukkuvarastoa joka ehkä odotti jo uutta jakelua. Maakunnan rajan ylittäessään Jevgeni tuumi että näitten suomalaisten kanssa oli kyllä mukavaa käydä kauppaa. Rehellisesti ja luottamuksella. Jevgeni oli saanut mukaansa listan seuraavasta halutusta tarvike-erästä. Ja sen mukana etukäteen annetun määrän dollareita. Jevgeni pitäisi sanansa. Sillä hän tiesi, että jos hän pettäisi sen, hän joutuisi tutustumaan suomalaisen sijasta siihen pelättyyn tsuhnaan. Samalla hän ihmetteli sitä, miksi nuo suomalaiset olivat aikanaan äänestäneet maansa siihen tilaan että Pimeät Maat oli pakko perustaa. Ehkä heillä meni liian kauan liian hyvin? Ehkä he unohtivat jotain olennaista? Ehkä selitystä ei koskaan saataisi. Mutta Jevgeni ei miettinyt sitä sen pidempään vaan valmistautui uuteen jakelukierrokseen.

Rehellisesti ja luottamuksella.



Lämmin kiitos kommentoija Achtungille voimalaideasta ja kommentoija Tuumailijalle posti-ideasta.

Muita Pimeän Maitten kirjoituksia:





Viewing all articles
Browse latest Browse all 1926

Trending Articles