Eli lisää toksista maskuliinisuutta ts. mosa m/Jaakko Valtanen
Keskitytäänpä taas vaihteeksi johonkin ihan muuhun eli otetaan inttivaihde päälle. Tarkoituksena ei ole varsinainen inttimuistokirjoitus vaan muistelen sen aikojen puitteita ja vermeitä. Meinaten, kun katselen näitä nuoria varusmiehiä niin huomaan että heillä on varusteet melko lailla toisenlaisia kun itselläni oli silloin kun suoritin asevelvollisuuden Jaakko Valtanen ollessa puolustusvoimien komentajana eli 1980-luvun puolivälissä. Yksi perusero oli tietysti jo se että kenraalilla oli silloin vain kolme kissaa kauluksessa eikä mitään prikaatikenraalin arvoa edes ollut.
Kenraali Jaakko Valtanen
Sekin ero tietysti oli että palvelusajat olivat joko 240 tai 330 vuorokautta ja saapumiseriä oli kolme per vuosi eli helmikuu, kesäkuu ja lokakuu.
Kun yritän käydä läpi niitä varusteita jota meillä varusveijareilla silloin oli käytössämme niin huomaan että tehtävä on vaikea, sillä valokuvia läheskään kaikista varusteista ei edes interwebin ihmeellisestä maailmasta löydy. Muistutan, että on todellakin ollut aika ennen internettiä. Täällä maapallolla sitä ehti kestää noin 4,5 miljardia vuotta. Ja muistutetaan myös se, että vaikka kirjoitus ehkä taas kertaalleen edustaa toksista maskuliinisuutta niin jos rehellisiä ollaan minua itseäni intissä vitutti joka ristuksen päivä. Todennäköisesti se, mikä yhdistää silloista ja nykyistä varusveijaria on termi kestovitutus. Mutta katsellaan – tai siis osittain eikatsella – niitä varusteita mitä 1980-luvulla palvellut varusmies PKarPstossa ja muuallakin Suomen Raskaassa piti päällään.
Ensimmäisenä voi todeta sen, mistä ei löytynyt valokuvia ei niin mistään eli alusvaatteet. Lyhyet kalsarit olivat semmoset pikkuruudulliset Uuno Turhapuro-kalsarit jotka näyttivät siltä että ne oli leikattu pitkistä kalsareista. Ja ne pitkät alusvaatteet olivat semmosia vaaleansinisiä eikä niistäkään kuvaa löydy. Kuva sen sijaan löytyy kaikille sen ajan janttereille tutusta verkkopaidastajoka muuten edelleenkin on erinomainen alusasuste:
Ja tämänkin kuvan etsiminen kesti pitkään. Nähtävästi intissä ei ole enää verkkopaitoja. Vai onko? Nuoremmat lukijat voivat kommentoida ja kertoa. Allekirjoittanut käyttää niitä vieläkin, niitähän saa Varustelekasta (kirjoitus sisältää tuotesijoittelua) tosin ne Varustelekankin verkkopaidat ovat tanskalaisia. Mutta siirrytään sitten legendaan jota nykyjantterille ei enää tarjota eli vuorossa on peltipaita:
Eli ehdottomasti koko maailman ja universumin sekä paras että käytännöllisin vaatekappale. Superlatiivit loppuvat tätä paitaa ylistäessä. Sen ajan alusvaatteita ei siis tähän kirjoitukseen löytynyt mutta löytyipä sentään yöasu jota kutsuttiin tuttavallisesti nimellä runkkupuku:
Kyseisen asusteen parivaljakko oli jaloissa olevat läpikkäät joita kutsuttiin nimellä kusiluistimet mutta niistä en valitettavasti löytänyt kuvaa. Kyseinen runkkupuku päällä käytiin tietysti niin aamu- kuin iltapesulla ja siihen varustukseen kuului myös armeijan tarjoama ns. kivisaippua jolla olisi hakannut nauloja seinään ja joka hinkkasi käsistä ihon. Kun päästiin ensimmäisille lomille niin joka jätkä toi kotoaan palasaiputta mukanaan.
Siihen aikaanhan varusmiesten varustukseen kuuluivat myös jalkarätit mutta niitä harvempi käytti koska tarjolla oli jo myös sukat sekä talvioloihin syylingit joista niistäkään ei löydy kuvaa. Mutta sen ajan villapaidasta löytyi sentään kuva:
Huomaa käytännölliset ranteitten päälle ulottuvat hihat. Lomapuvun kanssa käytettiin jo toisenlaista villapaitaa mutta tämä oli palveluspaitana.
Ensimmäinen väliruno:
Kun lähdet kerran väkeen
Niin ota naru käteen
Etsi sopivaa puuta
Älä ajattele muuta
Vedä itses hirteen
Päätä päiväs virteen
Meillähän oli käytössä myös m/62-maastopuku jota nykyisin kutsutaan kuuskekkoseksi mutta siihen aikaan ei tietenkään vielä. Kekkosen aika oli sen verran lähellä. Se oli vain maastopuku:
Kyseinen maastopuku toimi toisinpäin käännettynä myös lumipukuna mutta jos rehellisiä ollaan niin harvemminhan tuota pukua käytettiin vaan ne olivat varastossa. Allekirjoittanutkin osti Varustelekasta muutama vuosi sitten pilkkahintaan kyseisen maastopuvun. Se oli suoraan pakasta vedetty ja puvussa oli päiväys 1967. Jaakko Valtasen ajan jantterit sen sijaan olivat niin kasarmilla kuin metsässä pääosin harmaassa palveluspuvussa. Silloin mentiin ”harmaisiin” ihan kirjaimellisesti:
Huomatkaa nahkasaappaat. Voi että niitä lankattiinkin. Välillä tuntui että puolustusvoimien taistelukyky oli kiinni nimenomaan siitä että saappaat kiilsivät. Nykyisin intissä ei taida olla kuin maihareita ja kumisaappaita. Nuoremmat voivat korjata jos olen väärässä. Pohjoisen talvileireillä oli käytössä huopakumisaappaat jotka ovat erinomaiset talvijalkineet. Tuon palveluspukua esittelevän kaverin vieressä on punkka ja sen kanssa olennainen aisapari oli tietysti pinkka.
Silloin meidän aikaan sekä punkat että pinkat vielä räjähtelivät mutta nykyisin se tapa on lopetettu. Ei meille kyllä pinkan räjähtämisestä mitään traumoja tullut mutta ei me toisaalta oikein ymmärretty että mikä siinä kangaslärpäkkeessä maanpuolustuksen kannalta niin olennaisen tärkeetä oli. Pinkan teko saattoi olla hyvinkin haastavaa sillä väännettiinhän niitä noin kolmenkymmenen ikäluokan venyttämistä ja vanuttamista päiväpeitoista.
Jos palataan vaatevarustukseen niin talvella tietysti oli käytössä paksumpi sarkapuku:
Mikä itse asiassa on kylmällä kelillä pirun hyvä puku joka tosin söi palvelusajan alussa joka jätkältä kaulan verille kun ei oltu totuttu niin karkeaan kankaaseen. Muutamassa viikossa siihen sitten tottui. Kun kaulasta puhutaan niin varustukseen kuului myös kauluri jota sai käyttää mutta siten ettei sitä näkynyt joten siinä se kaulurin idea meni vähän vituralleen. No, PV on valtion laitos ja toimii omalla tavallaan. Katsoo lämpötilatkin kalenterista. Se vielä lämpimämpi talvitakki oli tietysti mantteli:
Erinomaisen hyvä ja lämmin talvitakki pakkaskeleillä. Talvipäähineenä oli tietenkin harmaa karvalakki eli tuttavallisemmalta nimeltään norsunvittu:
Kuvissa olevat varusmiehet ei ole millään tavoin tekemisissä Ykä-blogin kanssa joten heidän kasvonsa on vääristetty.
Toinen väliruno:
Kun aikani täällä kärsin
Ja vanikan känttyä järsin
Niin kerran mä lähden, tottavie
Sitä varten on valtion rautatie
Jos päähineistä puhutaan niin sotilaan varustukseen kuuluu tietenkin myös kypärä ja mosa m/Jaakko Valtanen ei ollut mistään komposiittikypäristä koskaan kuullutkaan, vaan meillä oli käytössä aito teräksinen verikauha:
Kypärä liittyy taistelemiseen joka tietysti on noitten sotahommien perusidea ja kypärän lisäksi käytössämme oli myös taisteluvyö m-60:
En ole oikein varma että minkälaisia taisteluvöitä – tai taisteluliiveiksi niitä kai nykyisin kutsutaan – nykyjanttereilla on. Siirrytäänpä sitten mosa m/Jaakko Valtasen kantolaitteeseen eli reppuun joka tunnettiin nimellä sipulisäkki:
Kyseisen repun ominaispiirre oli se että se onnistui hiertämään tyhjänäkin. Kun oltiin varustautumassa kolmen viikon Rovajärven leirille niin tarvittavaa varustemäärää ei olisi osannut kyseiseen reppuun laittaa saksalainen insinöörikään mutta niin vain se suomalaiselta tyhmältä tykkimieheltä onnistui. Mukana kyseisessä varustuksessa oli sitten tietenkin vielä leipälaukku ja kaasunaamari- eli nasselaukku.
Maastossahan janttereita muonitettiin noppasopalla (tunnetaan myös nimellä pataljoonasoppa) mutta siitäkään ei löytynyt ensimmäistäkään kuvaa. Se silloinen armeijan säilykeliha oli muuten varsin hyvää. Kasarmilla allekirjoittaneen herkkuruoka oli makaroonilaatikko josta käytettiin jostain syystä nimitystä makaroonisydänlaatikko ja jälkiruokien ykkönen oli tietysti vaniljavanukas eli vääpelin räkä.
Toki siellä armeijassa ammuttiinkin. Myös meillä oli palvelusaseena nykyjanttereillekin tuttu RK62. Mutta meille opetettiin myös Suomi-konepistooli, Lahti-Saloranta pikakivääri ja vieläpä M39 Ukko Pekka-kivääri joka siihen maailmanaikaan olisi tod näk ollut reservin tykkimiehillä palvelusaseena jos pilliin oltaisiin vislattu.
Panssarintorjuntapuolella meille opetettiin nykyisinkin tuttu kertasinko ja lisäksi jo aikaa sitten käytöstä poistunut kevytsinko 55 S 55:
En ajatellut tehdä kirjoituksestani intin vanhan kaluston täydellistä listaa mutta jotain voi oman aselajini kenttätykistön puolelta mainita. Silloinhan oli jo käytössä nykyistenkin tykkimiehien tuntemat 122 H 63 sekä 130 K 54. 155 K 83 oli tulossa mutta sellaista ei koskaan ehditty nähdä. Mutta Rovajärvellä ammuttiin toki paljon vanhemmalla kalustolla kuten tällä 150 H 40-haupitsilla jota kutsuttiin tuttavallisesti nimellä Hitler-haupitsi:
Kyseinen haupitsihan sitten hieman myöhemmin modattiin parin venäläistykkimallin kanssa 152 H 88-haupitsiksi joitten käyttö PV:ssä on myöskin loppunut. Sitä en tiedä lojuvatko ne vielä jossain varikolla vai onko ne jo kokonaan sulatettu. Rovajärvellä oli silloin käytössä joku vanha lyhytputkinen 76 mm kanuuna mutta sen merkkiä ja mallia en enää millään muista. Tykistöön kuuluu olennaisesti tulenjohto sekä viesti ja lukemien välittämisessä avusti silloin tykistöradio LV 305:
Sitä en tiedä, että kuinka paljon sotavaltio käyttää enää kenttäpuhelimia mutta olettaisin että oman aikani viestimiehille hyvin tuttu parikaapelin eli lakun vetäminen on hallussa nykyisilläkin viestimiehillä:
Tämä tuntemattoman taiteilijan mestariteos jotenkin tiivistää lakun vetämisen tunnelman.
Autokyytiä tyhmille tykkimiehille ja muittenkin aselajien miehille tarjosi sitten Proto-Sisu:
Siihen aikaanhan matkustettiin vielä lavalla sikinsokin miten vaan mahduttiin mutta nykyinen sotavaltio on asentanut nykyisiin miehistökuorma-autoihin istuimet. Sääliksi käy sinänsä nykyisiä varusveijareita sillä he eivät pääse nauttimaan mutkaisella tiellä samanlaisesta karusellitunnelmasta kuin me. Sen ajan sotavaltion autoista täytyy vielä esitellä aikansa legenda ja herrasmiehen valinta eli UAZ-469:
Päästiinhän armeijasta tietysti lomallekin. Allekirjoittanut pääsi melko nopeasti eli kolmen ja puolen viikon jälkeen iltalomille kun ammuin RK-ammunnassa valiot. Täytyy katkerana todeta että silloiseen lomapukuun ei kuulunut enää se tyylikäs mantteli vaan lomapuvun talvitakki oli tämmöinen pirun ruma maihari:
Lisänä olivat vielä rumemmat ja epäkäytännöllisemmät maihinnousukengät joita siis käytettiin vain lomilla. Muuten lomapuku oli tällainen:
Joskin meillä oli tuon kaulassa olevan aselajihuivin sijasta jo kravatit. Kun katselee näitä nykyisiä nuoria janttereita lomillaan niin ovathan ne siinä maastopuvussaan tietysti varsin särmän näköisiä, mutta vanhemmalle äijälle pistää kaksi asiaa silmään. Ensinnäkin se, että ne arvomerkit ovat siinä rintapielessä. Itse tottui siihen että ne olivat kauluksessa. Ja toinen on se että joka ainoalla sällillä on nykyisin baretti päässään. Silloin Jaakko Valtasen aikaan baretteja oli vain erikoisjoukoilla ts. rannikkojääkäreillä oli vihreä baretti ja laskuvarjojääkäreillä punainen.
Saatiinhan silloinkin sotavaltiolta hieman päivärahaa. Nykyisin se käsittääkseni maksetaan heppujen tilille mutta meillä toimittiin niin että koputettiin patterin vääpelin toimiston ovelle, lyötiin asento ja todettiin että ”herra ylivääpeli, alokas nönnönnöö, ilmoittaudun kuittaamaan päivärahani”. Jolloin väpä sitten latoi markat ynnä pennit kouraan ja nönnönnöö kuittasi suuret setelinsä. Päiväraha oli silloin siinä kymmenen markan pinnassa ja yleensä se oltiin mitoitettu niin että sillä sai tupakka-askin. Tosin mehän väännettiin sätkiä. Jos kohta rynkky olikin sotilaan morsian niin hänen paras kaverinsa oli puolestaan pyhä kolmiyhteys Aroma-Rizla-Ventti.
Kolmas väliruno:
Juoskaa juoskaa jumalauta,
eihän täällä kuppaus auta
Hiki siinä tulla pitää,
muuten ei ole mitään
Askel vaihtuu, suunta uusi
tavoitteena paskahuusi
Siellä ompi reikää monta
auttamassa onnetonta
Jos muuten sivutaan hetken noita paskahuusseja niin meidän aikaanhan niissä ei ollut ovia ja sanontana oli että ”armeijassa et ole koskaan yksin”. Ymmärtääkseni ovet sitten tulivat Elisabeth Rehnin aikaan ja vaatimuksesta. Itse ovettomaan asiantilaan tottui hyvin nopeasti ja nakkasi koko asialle, no, paskat.
WC-yksityisyys ei ollut sen suurempi ongelma muillekaan. Sen sijaan asia joka nuorella ja viriilillä varusveijarilla oli aina ja päällimmäisenä mielessä oli hienosti kiertäen sanottuna feminiinisen ihokosketuksen loputon lihallinen kaipuu. Siihen aikaan tyttöystävältä ei voinut pyytää että otapa joutessasi älyhärpäke ja send nudes koska älyhärpäkettä ei vielä ollut. Niin kuin ei kännyköitä yleensäkään. Mutta olipa sentään tarjolla mainio yhteydenpitoväline eli sotilaskodinkolikkopuhelin:
Hyvin pitkiä lemmenlurituksia ei tälläkään masiinalla tosin pystynyt harrastamaan sillä puhelinjonossa oli aina paljon jätkiä jotka huomauttivat että keskeytäpä se akustinen akti että pääsee muutkin soittamaan. Vieläköhän muuten sotkun ykköstuote on munkki vai liekö se antanut jo tilaa jollekin muulle? Sotkun tarjonnasta tulikin mieleen…
ERÄÄN ALOKKAAN ILTA-ADAGIO
- PATTERISSA HILJAISUUS!
Tuvassa alokkaat asettuivat lakanan ja huovan alle etsien sopivaa asentoa joka väsyneille miehille löytyi varsin nopeasti. Eli yleensä se oli juuri se, mihin oli sattunut itsensä kyhnäämään. Eräs Ykä-alokas oli yksi heistä. Kyseisellä Ykällä oli aina ollut vilkas mielikuvitus joka lenteli paikasta toiseen mutta nyt hän oli varusmiehelle tutun kestovitutuksen myötä huomannut että ajatus oli vain tässä ja nyt. Se ei jaksanut lähteä lentoon vaan rämpi paikallaan pelkästään vallitsevassa hetkessä.
Alokas Ykä kömpi huovan alta samoin kuin pari muutakin alokasta omista punkistaan. Armeijassa oppi asioita nopeasti. Yksi opittu asia oli että nälkä on huono petikaveri eikä täällä ollut jääkaappia josta käydä hakemassa hiukopalaa. Siksi niin Ykä kuin pari muuta olivat ostaneet sotkusta lihapiirakan lenkkimakkaralla sekä trippimehun ja laittaneet sen kaappiinsa. Kyllä se siellä sen aikaa säilyi.
Kaikki kolme alokasta ottivat samanlaiset annoksensa kaapistaan, könysivät punkkaansa ja alkoivat natustaa. Nälkä on uskomattoman hyvä mauste ja siihen antoi lisänsä se tieto että tällä annoksella pärjäisi aamuun asti oikein mukavasti.
Ykä viimeisteli annoksensa, röyhtäisi tyytyväisenä ja mietti että pysyisiköhän sitä valveilla sen vajaan tunnin että voisi käydä sallitun ajan jälkeen vielä iltasavuilla. Niin kuin yleensäkin ei valvominen onnistunut vaan uni vei mennessään niin kaksi muuta myöhäistä gourmet-ateriaa nauttinutta alokasta kuin Ykänkin. Uni oli syvää ja rauhallista joskin se tuppasi kestää aina liian…
- PATTERISSA HERÄTYS!
- No voi perse…
Palataan sotkun pelastavasta tarjonnasta takaisin mosan perusharrastuksiin. Naisesta haaveilemisen lisäksi toinen pääharrastus oli siviiliinpääsyn odottaminen. Siinä harrastuksessa puolestaan auttoi nippanappa:
Eli tällainen postikortti johon aamuja sitten merkkailtiin. Nämä tietysti taiteltiin keskeltä ja lisäiltiin teipillä aina lisää nippanappoja niin että joka häiskällä oli sitten sellainen parikolmemetrinen nippanappaketju. Näitäkään ei taida olla enää ollenkaan sillä ei näitä netistä pahemmin löydy. Silloin Jaakko Valtasen aikaan näitä oli sotkussa myynnissä aina kokonainen korttihyllyllinen. Mahtaisko nykyisillä janttereilla olla tällainen niissä älyhärpäkkeissään sovelluksena vai mitä äppejä ne nyt olivatkaan?
Ja lopulta sitten nippanappa ilmoitti että nyt on TJ 0 eli vanha kusis pakkiin ja lähtis tökkiin. Allekirjoittanut on hieman katkera siitä ettei saanut sitä vanhaa pahvista vihkomallista sotilaspassia vaan sen ajokorttimallin joka tuli käyttöön vuonna 1984:
Kyseisen sotilaspassin muovikotelon välissä on mullakin vielä se kuolemanlevy joka tosin tuli vasta intin jälkeen postissa. Nykyinen sotilaspassihan on sitten sellainen luottokorttimalli.
Koska traditioita tulee kunnioittaa kävi allekirjoittanutkin pokkaamassa patterin vääpeliltä junalitteran ja astui siviilijunaan joka silloin luonnollisesti oli vanha kunnon lättähattu:
Hotellin respasta toivotetaan voimia eloon saapumiserien I/18 ja II/18 varusveijareille sekä ikäluokasta toiseen periytyvän kestovitutuksen sietokykyä. Ei mene kauaakaan kun teidänkin TJ on 0 ja ne muistot alkavatkin sitten jo kultaantua ja pian tekin pääsette kiusaamaan lomilla olevia varusmiehiä omilla inttimuistoillanne jotka eivät kiinnosta heitä pätkääkään.
Aamut loppuu aikanaan, vaan muistot eivät milloinkaan.