Helsingissä, nykypäivänä
Mukavassa asunnossaan vapaailtaansa viettävä poliittisen poliisin yleisen mielenhärkkimisosaston yli-inspektööri istui tietokonepöytänsä ääressä, nautti raskaan työpäivän jälkeen ansaittua kylmää olutta ja katseli twitter-tiliään. Aikaisemmin päivällähän hän oli laittanut siihen viestin jonka mukaan Helsingissä tuli tietoon viime vuonna 57 ekstremististä rikosta eli sellaista väkivaltaa tai siihen yllyttävää rikosta, joiden motiivi liittyy aatemaailmaan. Epäilyt jakaantuivat: väkivaltainen äärioikeisto 56, väkivaltainen äärivasemmisto 1, uskonnolla perusteltu väkivalta 0. Hän hieman ihmetteli sitä, että kommenteissa ei oikein oltu hänen kanssaan samaa mieltä vaikka hän oli kumminkin arvostettu ja virka-aseman omaava virkahenkilö. Pitäisihän tavallisten kansalaisten sentään ymmärtää että jos virkakoneistosta sanotaan jonkun asian olevan näin, niin silloin se jumalauta…
Hä? Mikäs helkkari tohon koneeseen tuli? Siinä välähti jotain… no, kummallista. Taisi olla joku häiriö nettiyhteydessä. Niin… mitäs hän oli ajattelemassa… niin juu, jos virkakoneiston edustaja sanoo että 2 + 2 = 5 niin totta helvetissä se on 5 sillä virkakoneiston edustaja sentään tietää asioitten taustat paljon paremmin kuin…
Mitä hemmettiä? Nythän toi kone rupee vittuilemaan ihan oikeesti. Helvetti, yli kahden tonnin MacBook Pro ja lykkää tommosia haamukuvia ja… no nyt se meni kokonaan juntturiin… mikäs helevattu…
Yli-inspektööri käänsi päätään ja… jaahah… siinähän se perkele kirjahyllyn päällä nakotti. Yli-inspektööriä oltiin varoitettu moneltakin taholta tuosta ei-toivotusta vieraasta ja hän tunnisti sen kuvauksista hyvin. Epäilyksen Piru irvisti ilkeästi ja tuumasi silmät kiiluen:
- Mitäs jäbä? Nautit tässä ansaittua lepoa hyvin valehdellun politrukin työpäivän jälkeen?
Yli-inspektööri ryki hieman asiallista virkamiesyskää ja vastasi sitten:
- Minun mielestäni valehtelu on ehkä hieman liioiteltu termi tässä asiassa ja tuo termi politrukki on hieman loukkaava vaikka se teknisesti ottaen ehkä osuva onkin.
Epäilyksen Pirun hymy meni niin leveäksi että suupielet kohtasivat toisensa takaraivossa, pään yläosa irtosi, pyöri hetken aikaa ympäri soitellen can cania ja loksahti sitten takaisin paikalleen:
- Jaa hieman liioiteltu? Poliisille tehty ilmoitus ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” onkin nyt sitten oikeudessa tuomittu väkivaltarikos?
- On poliittisesti tarkoituksenmukaista lukea nuo, no, sinänsä hieman tulkinnanvaraiset ja ei aina esitutkintaankaan päätyvät tapaukset mukaan väkivaltarikoksiin tai ainakin niihin yllyttämiseen.
- Poliittisesti tarkoituksenmukaista niin… sanoo puolueeton viranomainen vai kuinkas se menikään… mutta mahtoikohan sulta unohtua tuosta twiitistäsi jotakin?
- Niin kuin esimerkiksi mitä?
- No esimerkiksi vaikka haittamaahanmuuttajien kantasuomalaisiin kohdistamat niin murhat, tapot, pahoinpitelyt, ryöstöt kuin raiskauksetkin? Eikös ne ole niitä varsinaisia rikoksia joihin poliisin tulisi kohdistaa voimavaransa?
- Ne eivät ole aatemaailman motivoimia viharikoksia vaan täysin normaaleja rikoksia eivätkä ne siis kuulu ekstremististen rikosten piiriin. Kyse on siitä, kuinka asiat tilastoidaan. Vasta kun asia on tilastoitu, niin se on todella tapahtunut. Kyse on tulkinnasta. Joten nuo mainitsemasi haittamaahanmuuttajien teot eivät ole ekstremistisiä rikoksia vaan sosioekonomisia haasteita joihin kantasuomalaiset eivät ole osanneet vastata oikealla tavalla. Näin ollen vastuu noista rikoksista on itse asiassa kantasuomalaisilla itsellään.
Epäilyksen Piru hymyili, no, pirullisesti ja kysyi:
- Uskotko sinä tuohon itsekään?
Yli-inspektööri oli hetken aikaa hiljaa. Sitten hän nousi, meni baarikaapille, otti sieltä pullon viskiä ja lasin. Sitten hän mietti hetken ja otti toisenkin lasin. Tuota olentoa oli turha ärsyttää. Sillä oli sentään pirunmoiset hampaat. Ja olihan se yksi piru muutenkin. Ennen kaikkea se latoi suustaan inhottavia totuuksia joihin yli-inspektööri ei ollut töissään tottunut. Hän kaatoi molempiin lasiin tukevat moukut, tarjosi pirulle omansa, istui takaisin tuolilleen ja vastasi sitten:
- Jaa uskonko? No en tietenkään usko. Luuletko sinä ihan tosissasi että minua kiinnostaa noitten hiekkaneekereitten ja muitten hättiäisten hyvinvointi? Ja luuletko että minä oikeasti uskon Suomessa olevan jotain järjestäytynyttä ja merkittävää väkivaltaista äärioikeistolaista liikettä? Ei tietenkään ole. Mutta minun täytyy toimia näin. Koska sillä tavoin minä suojelen vallitsevaa poliittista järjestelmää. Se järjestelmä mieltää virallisesti haittamaahanmuuton hyötymaahanmuutoksi vaikka tietää itsekin olevansa väärässä. Mutta jos se tunnustaisi tehneensä sen hirvittävän virheen minkä se on tehnyt kyseisen asian suhteen jo aikaa sitten ja vuosi toisensa jälkeen sitä vielä pahentanut niin sen ideologinen pohja murskaantuisi ja se menettäisi oikeuden olemassaoloonsa. Se saattaisi kaatua. Melko varmasti kaatuisikin. Ja jos poliittinen järjestelmämme kaatuisi, se olisi sellainen katastrofi jota yhteiskuntamme ei kestä.
- Miksei kestäisi? Onhan niitä ikuiseksi kuviteltuja poliittisia järjestelmiä kaatunut ennenkin. Niin kuin tuossa itänaapurissa ja Itä-Euroopassa yleensäkin. Elossa sielläkin vielä ollaan ja leipää syödään niin kuin ennenkin. Eikä hirveästi haikailla sen kaatuneen järjestelmän perään.
Poliittisen poliisin yleisen mielenhärkkimisosaston yli-inspektööri kaatoi lasiinsa lisää viskiä ja vastasi:
- Kyllä se olisi katastrofi. Ei ehkä tavallisille ihmisille. Ehkä se olisi heille jopa helpotus. Mutta vallitsevan poliittisen järjestelmämme edustajille se olisi katastrofi. Ja minä kuulun niihin. Me saattaisimme menettää kaiken. Uramme, asemamme ja elantomme.
- Vaikka uranne, asemanne ja elantonne pohjautuu valheeseen?
- Vaikka niin. Mutta se pohjautuu todeksi määriteltyyn valheeseen. Ja se, kuka asiat saa määritellä on tärkeintä. Muulla ei ole merkitystä.
Epäilyksen Piru otti huikan viskimukistaan ja hymyili sitten lähes inhimillisesti.
- Eli sinä tunnustat olevasi ajatukseton ja mielipiteetön virkamies joka noudattaa määräyksiä ilman minkäänlaista halua tai edes kykyä kyseenalaistaa niitä?
- Juuri sellainen minä olen. Ei minulle makseta ajattelusta vaan siitä, että pidän yllä vallitsevaa järjestelmää ja toistan kansalaisille oikeaksi määriteltyä epistolaa. Ja sen myötä määrittelen rikoste vakavuuden niitten poliittisten vaikutusten, en rikosten tosiasiallisen vakavuuden mukaan.
- Toisin sanoen sinä olet juuri samanlainen nuhteeton ja määräyksiä kyseenalaistamaton virkamies kuin se kollegasi joka aikanaan lastasi ihmisiä härkävaunuun ja kuskasi ne tapettavaksi.
- Tavallaan. Mutta eihän poliittinen järjestelmämme ketään härkävaunuun kuskaa.
- Ei vielä. Mutta entäs jos linja kovenee? Entäs jos toisinajattelijoita ei saa hiljennettyä pehmeämmin keinoin?
- No, sitten minä toimin edelleenkin määräysten mukaan. Vikahan on silloin toisinajattelijoissa kun ne eivät ole älynneet tukkia turpaansa.
Epäilyksen Piru tyhjensi viskimukinsa ja hymyili.
- Tiedätkös, yli-inspektööri. Sinä olet ihmisenä melkoinen mulkku. Mutta olet sinä sentään rehellinen mulkku etkä sitä millään tavoin peittele. Siksi minä annan sinulle lahjan.
- Jaa lahjan? Minulle on kerrottu noista sinun lahjoistasi. Mitäs pirua sinä minun varalleni olet suunnitellut?
- Huomaat sen viimeistään huomenna. Vaan nyt minun tarttee mennä. On paljon asiakkaita. Som´moro.
Epäilyksen Piru katosi rikinkatkuiseen ja naurunkätkättävään pilveen. Yli-inspektööri joi viskinsä loppuun, pesi hampaansa ja meni nukkumaan. Aamulla hän heräsi, nautti maittavan aamiaisen ja ajatteli ettei mitään vittuilevaa lahjaa näkynyt missään. Taisi se piru vain pelotella. Ehkä se kaikki olikin ollut vain unta. Hän valmistautui työpäiväänsä, laittoi päälle poliisin virkapuvun ja käveli eteiseen. Ohimennen hän vilkaisi peiliin.
No voi vittu...
Poliittisen poliisin yleisen mielenhärkkimisosaston yli-inspektööri katsoi alaspäin ja totesi että kyllähän hänen päällään sentään oli suomalaisen poliisin univormu. Peilikuva hämäsi. Toisaalta… olihan tuo peilikuvassa oleva univormu kieltämättä aika tyylikäs. Kuvasti absoluuttista valtaa. Jotain sellaista, jota yli-inspektöörikin halusi ja arvosti. Yli-inspektöörin kantapäät napsahtivat vaistomaisesti yhteen ja oikea käsi alkoi kohota. Onneksi vasen käsi sai sen kopattua ennen kuin se ylitti kriittisen kulman.
Piru vie… tuota oikeaa kättä tarttee vahtia virantoimituksessa… joku voi vielä nähdä…