Tuli vissiin leikittyä maastossa liikaa nuorta hirvasta, joten nyt tässä sitten parannellaankin mökillä särkynyttä selkää. Ei siinä mitään, saunan lämpö tekee sille hyvää ja tässä voi myös keskittyä kaikenlaiseen maailman meininkiin, josta Hommafoorumilta tulikin bongattua melkoinen utopiapläjäys.
Kyseessähän on siis tämä ruotsalainen feministipuolue, jota tässäkin blogissa on aikaisemmin käsitelty. Jos kyseessä olisi edes suomalainen viritelmä, asia kävisi keskinkertaisesta vitsistä, mutta kun Ruotsissa kilvoitellaan siitä, kuka kovin feministi on, ja mainittu äärifemakkoporukka on eräänlainen feminististen standardien esimäärittelijä, voidaan päätyä johtopäätökseen, että tulevaisuus Ruotsissa ei jatkossakaan ikeniä naurata. Otetaanpa näitä Hommafoorumilta bongattuja otteita kyseisen plutoonan puolueohjelmasta:
*Pakollinen sukupuolivalistus päiväkodissa.
* Työttömyyskorvaus oltava max tasolla ilman aikarajaa (eli kansalaispalkka).
* Koulut ja esikoulut, joilla ei ole HLBT-näkökulma on kielletty.
* Läksyt ja arvioinnit ennen lukiota olisi poistettava.
* Yliopisto-opintojen on oltava HLBT-näkökulmaisia.
* Alaikäisten on voitava vaihtaa sukupuolta.
* Tiedonantovelvollisuus HIV:stä olisi poistettava.
* Positiivista erityiskohtelua olisi sovellettava oikeusjärjestelmässä.
* Mahdollisuus poistaa vankeusrangaistukset tutkittava.
* Kaikille Ruotsissa oleskeleville äänioikeus.
* Vapaa maahanmuutto.
* Toimeentulotuki kaikille laittomille siirtolaisille.
Ja vielä myöhemmin lisättynä:
- Naisten pitäisi saada helpommin pankkilainoja huonoille liikeideoille
- Kaikissa kouluissa ja päiväkodeissa on oltava liha-vapaa maanantai
- Kaikissa peruskouluissa tulisi opettaa feminististä itsepuolustusta
- Ruotsissa pitäisi olla naisten ammattiliiga jääkiekossa
- Kaikki aseet (mukaanlukien pistoolit) lakkautetaan globaalisti
- puolustusvoimat olisi lakkautettava
- Miehet pitäisi uudelleenkouluttaa muuttamaan kulutustottumuksiaan
Tuo lista saa aikaan hotellin respassa melkoista päänraapimista ja ihmettelyä. Käydään läpi muutama kohta:
- Pakollinen sukupuolivalistus päiväkodissa
Tunnustan, että omasta lapsuudestani on kyllä pitkä aika, mutta olen vielä silti jokseenkin varma, että 5 – 6 vuotiasta lasta ei vielä seksi millään muotoa kiinnosta. Jolloin väkisin tuputettu sukupuolivalistus on lähinnä ahdistavaa. Mihin tällä pyritään?
- Koulut ja esikoulut, joilla ei ole HLBT-näkökulma on kielletty
Muuttuuko tämä HLBT-näkökulma sitten pääoppiaineeksi? Voiko oppilas jäädä luokalleen, mikäli hän ei kirjoita tarpeeksi homomyönteisiä koevastauksia? Ja hei, esikoulut. Toistan, esikoulut. Onko kuusivuotiaalle ihan välttämättä opetettava HLBT-näkökulmaa, kun ei se ymmärrä heteroseksistäkään vielä mitään?
- Läksyt ja arvioinnit ennen lukiota olisi poistettava
Jaa, no siinähän tulikin vastaus niihin koekysymyksiin, niitä kun ei ole. Millä perusteella sitten muuten sinne niin lukioon kuin ammattikouluun haetaan? Tuossa ei tosin mainittu ammattikouluja, ja saattaa olla, ettei feministiseen puolueeseen kuuluvat ehkä ole edes perillä niitten olemassaolosta. Kieltämättä tämän tyyppinen ns. opiskelu sinänsä mahdollistaa sen, että päivät pitkät saatetaan kaikessa rauhassa keskustella HLBT-näkökulmasta.
- Yliopisto-opintojen on oltava HLBT-näkökulmaisia
Mitä tulee ns. yhteiskunnallisiin aineisiin, niin eivätkös ne sitä jo olekin. Mutta millä lailla esmes siltainsinööri ujuttaa lujuuslaskelmiin HLBT-näkökulmaa? Minkälainen on sen vaikutus sillan valmistumiseen, käyttöön ja kestävyyteen? Kuinka meteorologian opiskelija väsää HLBT-näkökulmaisen sääennusteen?
- Alaikäisten on voitava vaihtaa sukupuolta
Jo ennen murrosikääkin?
- Positiivista erityiskohtelua olisi sovellettava oikeusjärjestelmässä
Eli rikoksentekijä voidaan vapauttaa pigmenttiperusteella? Monestako rikoksesta? Valitaanko syyttäjät ja tuomarit pigmenttiperusteella?
- Vapaa maahanmuutto & toimeentulotuki kaikille laittomille siirtolaisille
Kysymystä miksi on tälle porukalle tietysti turha esittää, mutta kysymyksen millä rahalla voi tietysti ujosti lausua.
- Ruotsissa pitäisi olla naisten ammattiliiga jääkiekossa
Maksaako valtio pelaajille palkat, vai onko matseissa käynti tehdy lainsäädännöllä pakolliseksi?
- Kaikki aseet (mukaanlukien pistoolit) lakkautetaan globaalisti
Ei voi välttyä mielikuvalta, että ruotsalainen naispuolinen virkahenkilö kävelee ISIS-järjestön kurkunkatkojien luo, näyttää henkilökorttinsa ja toteaa että nyt jätkät torrakot sulattoon ja vähän äkkiä sittenkin.
Kaikenlaisia ideoita saa tietysti esittää, sitähän politiikka on. Mutta niin kuin aikaisemmin on todettu, on kyseinen ämmäporukka saamassa jonkunlaisen esijulistajan aseman ruotsalaisessa yhteiskunnassa, vähän samaan tapaan kuin vihreät Suomessa. Vaikka ideat olisivat typeriä ja kansakunnalle vahingollisia, niitä ei uskalleta vastustaa, koska ne tulevat ns. oikeasta suunnasta.
Jotenkin mutkan kautta näistä femakoista tulee mieleen 1990-luvulla vaikuttanut Luonnonlain puolue. Puoluehan esitti että maan pelastamiseksi palkataan 7.000 joogalentäjää ja että joogalentäjiksi koulutetuista pitkäaikaistyöttömistä muodostetaan jonkunlainen stressipesukone. Hotellin respassa ollaan siinä käsityksessä, että puolueviritelmä tehtiin kieli melko tukevasti poskessa, mutta kun ottaa huomioon sen kehityksen, mitä on ollut niin Suomessa kuin erityisesti Ruotsissa, olivat Luonnonlain puolueen esitykset huomattavan järkeviä ja asiallisia ja täysin toteutettunakin ne olisivat aiheuttaneet yhteiskunnalle huomattavasti vähemmän haittaa.
Yhtä kaikki, näille äärifemakoille joku Perskeleen Ykä, tai hänen ruotsalainen vastineensa joka elää tavallisessa heteroavioliitossa ja rakastaa vaimoaan ihan julkisesti, on lähinnä vastenmielinen muinaisjäänne, josta on hävitettävä kaikki muistotkin. Ja Ylva on vielä pahempi, hän kun on sukupuolipetturi, koska hän elää miehen kanssa, ei tajua olevansa sorrettu ja on vielä täysin häpeämättä elämäänsä tyytyväinen.
Joogalentäjät, tulkaa takaisin ja pelastakaa