Joskus ennen vanhaan elämä oli yksinkertaisempaa ja monella tavalla myös järkevämpää. Ainakaan silloin ei selitelty niin herkästi asioita päälaelleen. Jos joku meni perseelleen, se meni perseelleen. Jos joku törppöili, niin se törppöili. Sama kaava toimi myös kerrostaloasumisessa. Jos joku ei noudattanut kerrostalon järjestyssääntöjä, niin kyseessä oli häirikkö. Ongelmana oli nimenomaan häirikkö, eikä rauhallisesti elävien ihmisten asenne häirikköä kohtaan.
No niin kai se olis nykyisinkin, ellei Suomi olisi väen vängällä päättänyt monikuristaa, anteeksi, monikulttuuristaa itseään. Tätä asiaa käsittelee Talouselämä-lehden artikkeli (kiitos taas Roopelle valppaasta mediaseurannasta) joka on otsikoitu komeasti Voiko tämän taloyhtiön ongelman kääntää vahvuudeksi? "Perusasiat, kuten roskien käsittely eivät ole kaikille selviä", ja artikkelin pääidea on siinä, että etnisesti edistyksellisten kansanryhmien asuminen kerrostalossa ei tuppaa olemaan sitä, mitä kantasuomalaisella on, mutta asiasta ei pitäisi vetää poroja nokkaan vaan kehittää jonkunlaista positiivista asennetta.
Jotta sopivaa positiivista asennetta löydettäisiin, ei artikkelissa ole haastateltavana varsinaisesti kerrostalojen asukkaat. Ei myöskään talonmies, isännöitsijä tai kiinteistöhuoltoyhtiön työntekijä, joitten mielipiteellä olisi sinänsä merkitystä, mutta siitä ei välttämättä löytyisi tarpeeksi positiivista asennetta, joten haastateltavana on Suomen Pakolaisavun Pirkanmaan aluekoordinaattori Timo Karppinen.
Jutussa ei sinänsä edes kiistetä sitä, että etnisesti edistyksellisten kansanryhmien kerrostaloasuminen pistää aika ajoin pottunokan hampaat kirskumaan. Nimenomaan jutussakin mainittu roskien käsittely sekä hyvin luova suhtautuminen vaikkapa pesutuvan varaamiseen tai yöhiljaisuuteen ovat asioita, joihin myös Hotellin respan henkilökunta aikanaan törmäsi asuessaan Helsingin rikastetuilla alueilla.
Syy ongelmiin onkin jutun mukaan (taas kerran) kantasuomalaisissa itsessään, sillä järjestyssääntöjä ei ole tulkattu tarpeeksi. Kun nyt ottaa huomioon, kuinka kauan täällä on tätä tulkkauksen tarpeessa elävää väestönosaa elänyt, voisi kuvitella, että myös suomen kielellä tehtyjä järjestyssääntöjä ymmärrettäisiin. Mikäli yleistä tulkkauksen tarvetta vielä on, niin se olisi varsin yksinkertaista. Käännetään jutussakin mainituille somalian, arabian ja kurdin kielelle tommoset kerrostalon perusjärjestyssäännöt, ne kun eivät juurikaan toisistaan eroa, ja ennen kaikkea käännöksessä ilmoitetaan että näitten sääntöjen mukaan myös eletään.
Sekään sinänsä ei mahtaisi poistaa ongelmaa, sillä mikäli tulkkauksen tarpeen lisäksi ongelmana on tulkattavan oma asenne, ei mikään tulkkauksen määrä auta. Mutta mikäli etnisesti edistyksellisten henkilöiden omaa asenneongelmaa tuodaan virallisesti esille, onkin kyseessä jo rasismi, ja silloin ongelma ei olekaan itse ongelmassa, vaan taloyhtiössä ja sen asukkaissa. Joitten pitäisi muuttaa omaa suhtautumistaan ja joille mm. Suomen Pakolaisavun Pirkanmaan aluekoordinaattori Timo Karppinen antaa positiivista ajattelumallia vaikkapa näin:
Kantasuomalaisillakin on toki opittavaa maahanmuuttajien asumiskulttuureista. Esimerkiksi muualta muuttaneiden usein luonnollisemmasta yhteisöllisyydestä voisi ottaa oppia.
"Yhteisöllisyys tuo mukanaan viihtyvyyttä: kerhohuoneiden käyttöä, pihan siisteyttä. Ympäristöstä välittämistä joka taas heijastuu asumisturvallisuuteen".
Tähän mennessä ei jutussa ole käteen jäänyt muuta kuin se, että maahanmuuttajaväestö aiheuttaa häiriötä kerrostaloissa. Sitä ei oikein pysty kiistämäänkään, eikä pakottaakaan voi sillä normaali kantasuomalaista koskeva nyrkkisääntö eli kolme varoitusta ja häätö ei jostain syystä koskekaan heitä. Näin ollen täytyy esiin taikoa tämä kuuluisa etnisesti edistyksellinen yhteisöllisyys joka kuuluu samaan satuhaltiasarjaan somalialaisen sovitteluperinteen kanssa. Siitä puhutaan, sitä kehutaan, mutta varsinaisesti sitä ei ole nähty. Ja jos sitä on olemassa, se ei koske kantasuomalaisia.
Tästähän saadaan aikaiseksi varsinainen oravanpyörä. Etnisesti edistyksellinen henkilö ei välitä ympäristöstä, vaan sotkee pihan ja kerhohuoneen. Mutta hän on luonnollisella tavalla yhteisöllinen. Mikäli kantasuomalainen ymmärtää ihailla tätä luonnollista yhteisöllisyyttä, on piha ja kerhohuone edelleenkin sekaisin, mutta jostain syystä tämä ei välttämättä olekaan enää ongelma.
Kirjoituksessa pisti silmään erityisesti tämä lause:
Vuorovaikutusongelmien ja konfliktien ratkaisemiseksi Pakolaisavun KOTILO-projekti on laatinut naapuruussovittelumallin, jota voi soveltaa monikulttuurisessa asumisen yhteisössä. Kaikkien asukkaiden osallistamisen kautta uudetkin asukkaat oppivat nopeasti taloyhtiön tavat.
Erityisesti tuossa pisti silmään termi ”asukkaiden osallistaminen”. Ensiksi ajattelin, että kyseessä on lyöntivirhe, ja tarkoitettiin ”osallistumista”, mutta a ja u ovat qwerty-näppäimistöllä varsin kaukana toisistaan ja kyllähän sivistyssanakirjastakin moinen sana löytyy ja se tarkoittaa ”tehdä osalliseksi”. Kyse ei siis ole vapaaehtoisesta osallistumisesta, vaan asukkaat tehdään osalliseksi jonkun muun toimesta. Ja silloinhan kyse on pelkästä pakottamisesta. No, mihin asukkaita tässä KOTILO-projektissa sitten ”osallistetaan”?
Kotouttamisen on kuitenkin oltava kahdensuuntaista: on tärkeää, että myös suomalaiset toimijat osaavat asettua maahanmuuttajien asemaan ja ymmärtää asioita heidän näkökulmastaan.
Noin yleensä ottaen maassamme on ollut käytäntö, että mikäli ihminen vuokraa asunnon vuokranantajalta, häneltä vaaditaan kolme asiaa:
1. Maksa vuokrasi ajallaan
2. Älä hajota paikkoja
3. Älä häiritse muita
Vuokrasopimuksessa ei vaadita, että ihminen osallistuu johonkin yleisfilosofiseen ymmärryskoulutukseen voidakseen paremmin hyväksyä sen ihmisen toiminnan, joka häiritsee häntä vielä sen koulutuksen jälkeenkin.
Ongelma ei muutu voimavaraksi sillä, että sitä nimitetään voimavaraksi. Eikä myöskään sillä, että kantasuomalaiselle määrätään taas yksi annos pakotettua lähimmäisenrakkautta viranomaispäätöksellä.
Palataan Talouselämän kirjoituksen otsikkoon:
Voiko tämän taloyhtiön ongelman kääntää vahvuudeksi?
Vastaus: Ei voi. Sitä voi toki nimittäävahvuudeksi, mutta ongelma se on edelleenkin.