Aika ajoin tulee törmättyä aivan tolkullisiinkin lehtikirjoituksiin ja koska ne ovat sen verta harvinaisia nykymaailmassa, niin niitähän kannattaa suorastaan mainostaa. Tämän kirjoituksen ”EU-eliitti pyyhkii kritiikillä” on kirjoittanut Risto Pennanen ja se on julkaistu Taloussanomissa. Erityisesti kirjoituksen loppuosa sattuu kohdalleen:
Julkisessa keskustelussa yleisin tapa tyytymättömyyden vähättelyyn on nimittää kaikkia kriittisiä puolueita ja henkilöitä populisteiksi.
Käsitteellä halutaan synnyttää mielikuva, että kriitikon näkemykset eivät perustu faktoihin. Esimerkiksi Suomessa populistin leiman ovat saaneet kaikki, jotka ovat ennakoineet eurokriisin etenemisen jotakuinkin oikein. EU-asiantuntijana puolestaan pidetään Alexander Stubbia, jonka ennustukset eurokriisin toipumisesta ovat menneet systemaattisesti pieleen. Maan suurimmasta populistista on siis tullut julkisuudessa asiantuntija ja oikeassa olleista populisteja. Ei ihme, että eurokriisin hoito on velkaannuttanut terveet jäsenmaat ja Kreikan velka on kasvanut miljardituista huolimatta.
Populismi-sanaan kilpistyy koko EU-liikkeen perusongelma, jonka takia maanosa on näin suurissa vaikeuksissa. Esimerkiksi euron syntymisen aikaan kaikki kritiikki vaiennettiin asiattomana. Koska eurossa ei voinut olla vikaa, oli kritiikki aiheetonta, eikä ongelmiin pitänyt valmistautua. Toinen populismi-sanan ongelma on, että se kertoo ylimielisestä asenteesta, joka synnyttää aina enemmän tai vähemmän kiukkua.
EU:n kannattajat tekisivät unionille parhaan palveluksen luopumalla populismi-sanan käytöstä ja ottamalla toisten ihmisten huolet vakavasti. Ihminen ei ole paha, jos hän pelkää työttömyyttä ja syrjäytymistä.
Elleivät EU-päättäjät pysty laskeutumaan lasipalatseistaan lähemmäksi tavallisia kansalaisia, ei EU tule koskaan saavuttamaan kansalaisten silmissä olemassaolon oikeutusta. Silloin äänestysprosentti lähestyy Slovakian 13 prosenttia ja kansalaiset alkavat vaikuttaa entistä enemmän kaduilla. Se tuskin olisi kenenkään etu.
Suurinpiirtein näin tulkitaan käsitteen populismi käyttö poliittisena aseena myös Hotellin respassa. Tilannetta voi kuvailla niin, että tietyt poliittiset ryhmittymät ovat saaneet poliittisen vallan ja päässeet sitä myötä muokkaamaan niin Suomen kuin yleensä Euroopan yhteiskunnallisen järjestyksen tiettyyn, haluamaansa pisteeseen. Tämän jälkeen he ovat paaluttaneet sen pisteen ympärille tukevat parrut ja ilmoittaneet, että vallitsevaa asiantilaa ei enää muuteta.
Ne henkilöt, jotka tuomitaan populisteiksi, taas huomauttavat, että demokraattinen järjestelmä on edelleenkin olemassa, ja heillä on oikeus yrittää muuttaa vallitsevaa tilannetta rauhanomaisin, parlamentaarisin keinoin. Kieltämättä heillä siihen se oikeus onkin, joten vallitsevan tilanteen ylläpitäjien täytyy yrittää murtaa näitten ihmisten uskottavuus populistitermillä. Luonnollisesti termeinä käytetään myös äärioikeistolaisuutta ja rasismia. Populistiksi tuomittu ihminen saattaa esittää vallitsevasta järjestelmästä ikäviä kysymyksiä, mutta niihin voi onneksi jättää vastaamatta. Ei siksi, etteikö kysymyksissä olisi järkeä, vaan siksi, että ne esittää populistiksi määritelty ihminen, ja sellaista ihmistä ei tarvitse ottaa vakavasti. Mielenkiintoista on, että tässä systeemissä ei tuomita varsinaisesti ihmisen mielipidettä, vaan ihminen itse, ja kyseenalaistetaan hänen oikeutensa toimia demokraattisessa järjestelmässä.
Luonnollisesti populisteiksi kutsuttuja henkilöitä syytetään myös demokraattista järjestelmää vastaan hyökkäämisestä, vaikka juuri heiltä halutaan viedä mahdollisuus vaikuttaa asioihin demokratian kautta, mikä taas saa aikaan ymmärrysharjoituksessani itselleni suuren hämmennyksen. Olenko itse ymmärtänyt demokratian käsitteen jotenkin väärin? Jos näin on käynyt, ei ongelma sinänsä ole suuren suuri, sillä minähän olen yksittäinen, varsin yksinkertainen ihminen ja tällainen väärinymmärrys on sinänsä inhimillistä.
Mutta entä jos olenkin ymmärtänyt demokratian oikein? Silloinhan eurooppalainen poliittinen eliitti on ymmärtänyt sen väärin, tai sitä ei se edes kiinnosta. Tästä ajatuksesta kumpuavat mielikuvat ovat jo varsin pelottavia.
Yritän miettiä (näin suomalaisella tasolla) ei-populistista vs. populistista näkemystä Euroopan Unioniin ts. kehitteillä olevaan Euroopan Liittovaltioon. Ei-populistinen näkemys menee varmaankin suurinpiirtein näin:
Suomi on osa yhdistyvää Eurooppaa, ja se on sitoutunut aina vain syvempään integroitumiseen, jonka loppuhuipentumana on Euroopan Liittovaltio. Suomen kansa on sitoutunut tähän jo asiaa koskevassa kansanäänestyksessä. Suomen on välttämätöntä olla mukana Euroopan Unionin ytimessä, sillä ilman sitä meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa maatamme koskeviin päätöksiin. Euroopan Unioni on välttämätön suomalaisen hyvinvoinnin kannalta, sillä se mahdollistaa niin ihmisten vapaan liikkumisen kuin vapaan kaupankäynnin.
Kun taas populistiseksi määritelty henkilö voisi esittää ikäviä näkemyksiä kuten:
Suomen kansa ei koskaan äänestänyt liittymisestä liittovaltioon, vaan valtioitten liittoutumaan. Kansanäänestyksessä ei myöskään kysytty sitä, tuleeko Suomen valuutaksi euro. Jopa eu-mielinen tasavallan presidentti Sauli Niinistökin totesi tuoreeltaan, että ”Ei siinä pöydässä, jossa me euroa teimme, kukaan olisi uskonut, mihin euro päätyy. Tämä on toisenlainen euro. Jos se olisi ollut tiedossa, sellaista euroa ei olisi syntynyt siinä pöydässä.”
Mitä tulee Euroopan Unionissa vaikuttamiseen, Suomen vaikutusvalta Europarlamentissa on komeat 1,73% plus yksi komissaari, joka ei ole töissä Suomella vaan EU:lla ja toimii sen mukaan. Tilannetta voi verrata samaan kuin Taivalkosken vaikutusvaltaan Suomessa ja pistäkääpäs piruuttanne pystyyn katugallup Helsingissä ja kysykää sadalta satunnaiselta vastaantulevalta helsinkiläiseltä, että milloinkas olette viimeksi ajatelleet, että kuinkahan siellä Taivalkoskella oikein pärjäillään. Olisko kumminkin viisaampaa vaikuttaa 100% Suomen asioihin ja 0% EU:n asioihin kuin nykymeiningin mukaan 20% Suomen asioihin ja 1,73% EU:n asioihin?
Mitä tulee liikkumiseen ja kaupankäyntiin, niin ei sitä mikään estänyt Euroopassa ennenkään ja eikös muuten tässä asiassa Euroopan Talousalueen pitänyt riittää meille? Ainoa muutos liikkuvuuteen oli, että Suomen rajan muututtua sisärajaksi meille saattaakin tulla sitten kuka tahansa ja näille kelle tahansa me hölmöt takaamme pysyvän asutuksen, elatuksen, etuiluoikeuden niin kunnallisissa asuntojonoissa kuin julkisissa työpaikoissa eikä suomen kieltäkään tarvitse opetella koska me typerykset maksamme tulkkipalvelut maailman tappiin ja vielä mainostamme sitä heidän oman kulttuurinsa meillekin jostain syystä tärkeänä ylläpitämisenä.
Eikö näistä asioista voitaisi edes keskustella?
Kieltämättä ikäviä näkemyksiä, joista voisi käydä paljonkin keskustelua, mutta onneksi siltä vältytään määrittelemällä näkemysten esittäjä populistiksi. Silloin ei tarvitse keskittyä hänen näkemykseensä vaan ihmiseen itseensä ja mieltää hänet Linnaa siteeraten siksi näljäksi, jota jäi jäljelle kun Jumala teki ensin sammakon ja sitten rikkurin. Ja näljäähän hän on, koska hänen näkemyksissään on myös rasismia ja äärioikeistolaisuutta. Tai ainakin jotain, minkä voi tulkita sellaiseksi. Pahinta on, että hän kyseenalaistaa vallitsevan asiantilan.
Populistiksi voi siis nimittää henkilöä, joka halua demokraattisin keinoin muuttaa tiettyjä yhteiskunnallisia asioita, joita ei saa muuttaa, koska niitä ei saa muuttaa, vaikka periaatteessa niitä saa muuttaa mutta sitten ei niinqu kumminkaan, koska silloinhan ne olisivat muuttuneet ja me ei niinqu haluta sitä. Näin se taisi mennä, mikäli oikein ymmärsin.
Sen ainakin ymmärrän, että nimenomaan Suomessa on suhtauduttu niin sanottuun populismiin eli vallitsevan asiantilan muutosyrityksiin hyvin nihkeästi jo pitkään. Muualla Euroopassa on välillä ollut vähän löysempääkin, ja hyvä niin. Ajatellaanpa vaikkapa Baltian maitten tilannetta noin kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Tiettyjä yhtymäkohtia löytyy nykypäivän Eurooppaan.
Baltian maatkin olivat osa suurempaa kokonaisuutta. Heillä ei ollut päätösvaltaa kuin pieniin alueellisiin asioihin, jotka nekin tosin pääosin saneltiin keskusjohtoisen Neuvostoliiton pääkaupungista Moskovasta. Tavallaan Baltian maatkin olivat päätöksenteon ytimessä. Meinaten, sielläkin oli tilanne sellainen, että varsinaista valtaa ei pitänyt kansanedustuslaitos vaan siitä riippumaton ja sen yli valtaa käyttävä politbyroo, ja siinähän oli todellakin yksi Baltian maiden edustaja eli latvialainen Arvid Pelshe, jonka suurin saavutus Baltian maihin nähden oli lähinnä ehdotus Riikan kaupungin nimen muuttamisesta Gagariniksi. Pelshen myötä Baltian maat todellakin olivat mukana vallankäytön kovassa ytimessä, mutta toimiko Pelshe niin, että se olisi baltialaisia miellyttänyt tai varsinkaan hyödyttänyt onkin sitten ihan eri kysymys.
Samaten Baltian maitten rajat eivät olleet maitten omassa rajavalvonnassa ja sen myötä maahan tuli runsaasti vierasta väkeä jolle taattiin pysyvä asumisoikeus sekä oikeus etuilla niin työpaikka- kuin asuntojonoissa, eikä paikallisen kielenkään oppimiseen ollut heillä mitään erityistä tarvetta.
Baltiassakin kyseessä oli vallitseva asiantila. Sitä ei käynyt kyseenalaistaminen, sillä sielläkin Suurempi Kokonaisuus oli matkalla kohti yhteistä, aina valoisampaa tulevaisuutta. Mutta baltialaiset eivät tähän tyytyneet, vaan toimivat populistisesti. Eli kyseenalaistivat vallitsevanasiantilan. Heidän onnekseen. Ja sattumalta Euroopassakin silloin laajalti tuumittiin, että vallitsevan asiantilan kyseenalaistaminen ei aina ole pahasta. Suomessahan se tökki silloinkin, ja olihan esmes nouseva kepulainen nuorisopoliitikko Matti Vanhanen todennut eräästä Baltian maitten vapauspyrkimyksiä kannattavasta Baltic Star-risteilstä, että se oli ”provokatoorinen mielenosoitus”. Mikäli Baltiassa oltaisiin suhtauduttu ”populismiin” yhtä vastenmielisesti kuin Suomessa, maat olisivat tänään osa Venäjää.
Yhtä kaikki, Euroopassakin on palattu siihen käsitykseen, että vallitsevan käytännön arvostelu on populismia, ja siis itsessään tuomittavaa.
Itse näen, että oikeus kyseenalaistaa vallitseva asiantila on yksi tärkeimpiä ihmisoikeuksia. Ilman sitä on turha puhua mistään demokratiasta.
Vaan eihän näkemystäni tarvitse ottaa vakavasti, sillä tässähän tuli juuri kirjoitettua 1.239 sanaa silkkaa populismia. Ei täällä mitään näkemistä ole. Hajaantukaa.
Hyvää alkanutta kesäkuuta lukijoille.