KEKKOSLOVAKIALAISEN VUOSIKYMMEN OSA I

Siirrytään taas vaihteeksi masentavasta nykypäivästä hetkeksi muistojen Kekkoslovakiaan ja käydään läpi hieman tapahtumia noin vuosikymmenen ajalta. Tapahtumia, jotka vaikuttivat kekkoslovakialaisen elämään paljon, vähän tai ei ollenkaan, vinkkelistä riippuen. Pikku-Ykäkin hoksasi niitä tapahtumia mutta katseli niitä tietysti räkänokan vinkkelistä.

Aloitetaan vuodesta 1969 ja silloinhan heti kyseisen vuoden alussa aukesivat kansalaisille kaljahanat eli keskiolut tuli myytäväksi kauppoihin:

Harvoin muuten rauhasta ja ystävyydestä on laulettu niin aggressiivisesti kuin silloin. Se historiamme ensimmäiseksi pahin ”musiikillinen” suuntaus on tietysti tämä nykyinen tiedostava räppi joka saa taistolaislaulutkin kuulostamaan klassiselta musiikilta. Pikku-Ykää ei nuo viritykset paljoa hetkauttaneet. Slade ja Sweet olivat ykköstä. Radion nuorten sävellahjasta äänitettynä. Eivätkä ne taistolaislaulut hetkauttaneet pahemmin ostavaa yleisöäkään joten kyseistä taistolaismusiikkia viljalti julkaissut sinänsä menestyksekäs levy-yhtiö Love Records meni konkurssiin 1970-luvun loppupuolella.

Vuoden 1973 lokakuussa käytiin sitten se Jom Kippur-sota jonka Israel arabimaitten alkumenestyksen jälkeen voitti. Sehän ei sinänsä hetkauttanut kekkoslovakialaisia. Tuumivat vaan että ainahan ne siellä sotivat. Mutta sen myötä tuli sitten se öljykriisi jonka myötä hinnat pomppasivat reilusti ylöspäin. Ja sen myötähän sisäministeriö pisti tiukat määräykset:

- asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta

- myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta

- varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta

- autotallien lämmitys kielletty

- lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta

- lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty

- autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella

- liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina

- moottoriteitä ei saa valaista

Tämähän sai aikaiseksi sen että kekkoslovakialaisten – myös Perskeleiden – varsin usein harrastamat sunnuntaiajelut loppuivat tyystin. Sinänsä pikku-Ykä sai seuraavana keväänä uuden pitkäsatulaisen Tunturi-polkupyörän joten henkilökohtainen ajoenergia oli taattu öljyn hinnasta riippumatta. Mutta tulee muistuttaa, että polttoaineitten hinnat nousivat silloin tuhottomasti koska raakaöljyn hinta nousi tuhottomasti. Kyse ei ollut hallinnon ilmastolla perustellusta veropelleilystä vaan asialle ei mahtanut oikein mitään.

1973 Kekkoslovakiaan tuli muuten ihan oikeita pakolaisia. Chilestä. Parisataa kappaletta. Elivät ihmisiksi, eivät perseilleet, eivät uhriutuneet ja kun olot Chilessä muuttuivat niin palasivat kotiinsa:

Turvapaikkaturismi oli Kekkoslovakiassa täysin outo termi.

Vuonna 1974 elettiin sitä aikaa jolloin kekkoslovakialaiset ruikuttivat lätkän MM-kisoissa sen yhden ainoan pronssimitalin perään ja tuumivat että se kun kerran saadaan niin mitään muuta ei pyydetä. No, omissa Helsingissä pidetyissä kisoissa se oli todella lähellä. Maamme voitti Tsekkoslovakian 5-2 ja niillä tuloksilla olisi tullut hopeaa. Mutta sitten maalivahti Stig Wetzell kusi doping-testissä efedriiniä ja Tsekkoslovakia tuomittiin voittaneeksi pelin 5-0.

Mikä voitettiin pelaamalla hävittiin pissimällä ja sekös kekkoslovakialaista vitutti. Siitä kärystä oli paljon kannunvalantaa. Oliko yskänlääkettä? Oliko viisi purukumia ja kaksi banaania? Vai oliko mitä? Joka tapauksessa Wetzell vittuuntui kohusta niin paljon että jatkoi pelaamistaan enää seuratasolla HIFK:issä. Pikku-Ykä kavereineen puolestaan pelasi Oy Firma Ab:n jäädyttämällä kentällä jossa oltiin Vellu Ketoloita, Hexi Riihirantoja, Mölli Keinosia ja sen semmosia suurella innolla. Dopingina olivat vain merirosvorahat.

Mainittakoon muuten että vuoden 1974 paikkeilla se duunarin unelma alkoi muuttua ihan saavutettavaksi. Eli talo, auto, kesämökki ja vene:

Ja sinne mökillehän vietiin tietenkin Rymd-mehujauhetta. Piruako niitä painavia pulloja kantamaan:

Niin kuin myös tässäkin postauksessa on todettu, elettiin synkkää YYA-aikaa joka sai aikaan perskärpästen ja pyllynnuolijoiden leegion. Ehkä pisimmälle meni ministeri Eino Uusitalo – joka ei ollut muuten kommunisti vaan kepulainen – joka ehdotti pokkana että Neuvostoliiton kanssa solmittu välirauhapäivä 19.9. korotetaan toiseksi itsenäisyyspäiväksi. Jopa Kekkoslovakiassa todettiin että toi oli jo liian härskiä.

Sinänsä kun katsotaan nykypäivää niin ei se perskärpästen ja pyllynnuolijoiden leegio ole ainakaan pienentynyt. Suunta vain on vaihtunut. Itse asiassa Kekkoslovakia oli itsenäinen valtio. Toisin kuin nykyinen Suomi.

Vuoden 1974 loppupuolella sitten rock´n´roll saapui maahamme ihan kotimaisin voimin. Ja senhän teki Hurriganes albumillaan Roadrunner:

Toki yhtyeitä ja esittäjiä oli ollut ennenkin ja huumoriyhtye Hullujussi menestyi varsin mukavasti mutta Hurriganes teki ensimmäisenä itsestään brändin, ilmiön ja muutti rockin ammattimaiseksi. Roadrunner kolahti tietysti pikku-Ykällekin. Ei sinänsä pidä kuvitella että rock olisi jyrännyt Kekkoslovakiassa sillä koko 1970-luvun myydyin levy oli Erkki Junkkarisen Ruusuja Hopeamaljassa joka oli niin kaukana rockista kuin olla voi. Kaikki kunnia tietysti oman alansa taitajalle:

Sinänsä kekkoslovakialaisille tarjottiin kovasti kriitikoitten arvostamaa kulttuuritarjontaa mutta enempi kansalaisia kiinnosti esmes Veikko Huovisen Lampaansyöjät-kirjasta tehty elokuva ja Spede Show josta esimerkkinä Kammottava Röyhtäisijä:

Ja nyt kun ollaan päästy vuoteen 1974 niin lopetetaan tällä erää ja jatketaan kekkoslovakialaisen vuosikymmentä hieman tuonnempana.