Niin minähän olen tota noin kovasti humanistinen henkilö, uskon inhimilliseen hyvyyteen ja toisista huolehtimiseen. Sen vuoksi ymmärrän, että jos maassa on sota, luonnonkatastrofi tai joku muu vastaava hyvin ikävä tilanne, on selvää, että miehet astuvat esiin ja suojelevat heikompiaan kaikilla mahdollisilla voimillaan.
Näin tehtiin aikanaan Suomessakin, jossa miehet sotivat rintamalla ja suojelivat heikompiaan. Pieniä lapsia lähetettiin puolestaan turvaan Ruotsiin ja tästä tulee olla ruotsalaisille kiitollisia. Selvää on, että näin varmaankin toimitaan myös nykyisin esim. Afrikassa ja Lähi-Idässä. Se on selvää, sillä ihmisrotuja ei ole ja me olemme kaikki samanlaisia. Näin kertoi minulle Tiedostava Henkilö, ja sehän on selvää, että Tiedostava Henkilö ei pahemmin valehtele.
Mutta, perskeles. En voi silti välttyä ajatukselta, että tuossa nykypäivän yhtälössä joku mättää. En vaan saa oikein hahmotettua, että mikä.
Jatkan asian pähkäilemistä ja toivotan samalla lukijoille hyvää alkanutta heinäkuuta.