1. Oikeaoppista palkintoa pukkaa jälleen
Tässä hiljattain tuli kirjoitettua siitä, että pääinkvisiittori Raija Toiviainen on saanut Oikeusteko-palkinnon. Erityisesti mainittiin Toiviaisen aktiivinen osuus sananvapauden tukemisessa ja siinähän mentiinkin jo mukavasti Orwellin tasolle. Nyt Helsingin kaupunki näyttää ajatelleen ettäosataan sitä täälläkin ja on antanut tunnetulle propagandapoliisille Jari Taposelle ”kultaisen Helsinki-mitalin kaupungin hyväksi tehdyistä ansioista”.
Mikäli näitä ansioita ovat ne, että jätkä on säännöllisesti vähätellyt ja jopa kieltänyt tuontitavarana hankitun ja jatkuvasti kasvavan väkivaltarikollisuuden olemassaolon niin voi todeta että Helsingin kaupungin näkemys ansioista on ehkä hieman erilainen kuin tavallisen ihmisen. Taposen näkokantahan on ollut se perinteinen eli ongelma ei ole ongelma mutta ongelmasta julkisesti puhuminen on suuri ongelma. Yksi palkintoperusteista on seuraava:
”Taposen johdolla Helsingin poliisin ymmärrys eriarvoistumisesta ja radikalismista on laajentunut merkittävästi. ”
Herää kysymys että mitähän hemmettiä tuo munkkilatina oikeastaan tarkoittaa ja kuinka pitkään tuota tuli muotoilla. Mutta ainakaan se ei tarkoita sitä, että tuontitavaran väkivaltarikollisuus Helsingissä millään muotoa vähenisi.
On sanonta että ei kahta ilman kolmatta. Nyt on nopealla aikataululla jaettu kaksi parodiahorisontin ylittävää palkintoa. Mikä olisi se kolmas?
Ehkä Tarja Haloselle vapaudenristi maanpuolustuksen eteen tehdystä vankkumattomasta työstä?
2. Ay-liike ja kokoomus
Pisti vaan silmään että SDP ja sen kanssa kompuksessa oleva ay-liike näyttävät haistelevan seuraavan hallituksen tuulensuuntaa ts. pyrkivät kokkareiden kanssa samaan hallitukseen. Sitä kuvaa hyvin kokkareiden puoluekokouksessa erään ”ay-vaikuttajan” lausunto:
Ratkaisevaan asemaan nousee tarve turvata työvoiman määrä Suomessa.
– Suomeen saapuu nyt vuodessa 20 000 työperäistä maahanmuuttajaa. Heistä 10 000 on kausityöntekijöitä. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan vuodessa 30 000 ihmistä, jos haluamme turvata työvoiman riittävyyden, talouskasvun ja 1940- ja 1950-luvuilla syntyneiden ihmisten vanhuuden hoivan, ay-vaikuttaja arvioi.
Niin Kokoomus kuin tuo ay-vaikuttaja tietävät että korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan Suomeen ei ole tulossa mitään muita kuin kehitysmaalaisia elätettäviä. Mistä nyt alkaa olla kokemusta jo kolmekymmentä vuotta. Mutta kumpikin kaipaa niitä elätettäviä lisää. Yhteinen sävel löytyy hallituksessa varmasti. Varsinkin kun kokoomus on sanonut että nykyisen hallituksen ilmastokiimaa ei millään muotoa jarrutella,
No, kokoomus jyrää gallupeissa ja kovin moni suomalainen kuvittelee löytävänsä sieltä pelastuksen. Ei kokoomus lähde korjaamaan niitä ongelmia mitä se itse on ollut viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ollut aiheuttamassa.
Tällaisen tavallisen muurahaiskansalaisen näkövinkkelistä on vaan jotenkin järkyttävää että niin oikeisto kuin vasemmisto pitävät Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömänä hankkia aina vain lisää elätettäviä. Eli jos joku on mennyt perseelleen jo kolmekymmentä vuotta niin jatketaan järkähtämättömästi samalla linjalla.
3. Naiset jyrää! Vai jyrääkö sittenkään?
Vuorossa esimerkki valtamedian uutisoinnista jossa otsikko ja varsinainen uutinen eivät ole ihan linjassaan. Tässä komea otsikko:
Ja uutisen lopussa pieni täsmennys:
Golfissa miehet lyövät keskimäärin pidempiä lyöntejä kuin naiset. Turnauksessa lyöntien pituuseroja oli tasoitettu niin, että miehet ja naiset pelasivat kentän eri pituisena.
Esimerkiksi suomalainen Gogolf kertoo, että virallisesti miehillä kentän pituus oli 6 402 metriä, naisilla 5 498 metriä.
Että sellaista jyräämistä. Mutta saatiinhan komea otsikko.
4. Rauhaa rajalle
Olen kirjoittanut aikaisemminkin eräästä hyvin rauhanomaisesta valtioiden välisestä konfliktista. Eli Tanskan ja Kanadan kiistasta Grönlannin länsipuolella sijaitsevasta Hans-saaresta, kooltaan 1,3 neliökilometriä. Tätä ”sotaa” on käyty lähinnä kiistan osapuolille lahjoitettujen viski- ja snapsipullojen voimalla.
Nyt tähän konfliktiin on sitten saatu päätös, saari jaetaan Tanskan ja Kanadan kesken ja raja kulkee suurinpiirtein saaren keskellä sijaitsevassa kuilussa:
51 vuotta kestäneen konfliktin saldo oli nolla kaatunutta, nolla haavoittunutta sekä eräitäkin juotuja pulloja. Tällaisesta konfliktien hoitamisesta tulisi muidenkin maiden ottaa oppia.