Huitsinnevadan Örnätjärvi, näitä päiviä…
Erään tutun grillikodan savupiipusta nousi jälleen kerran savua, samoin kuin muuan örnätjärveläisen väärään energiatehokkuusluokkaan kuuluvan omakotitalon piisistä. Molemmissa tulisijoissa poltettiin EU:n fossiiliseksi energiaksi määrittämää puuta. Paha, paha rikos. Grillikodassa istui kaksi setärumaa käppäukkoa joista lukija on ehkä joskus kuullutkin. Eli siinä saunataukoaan viettivät Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat olleet toimitsijoina valmistelemassa Huitsinnevadan urheilutalolla pidettäviä joutenolon lopettelemisen SM-kisoja ja raskaan talkootyöpäivän jälkeen sauna oli sekä paikallaan että ansaittu. Lötjönen aukaisi Tsuhnan Koston, otti hörpyn ja totesi:
- Niin. Siellä Ukrainassa käydään sitä sotaa. Vaikka asiaa kuinka pähkäilisi niin Venäjä on hyökkääjävaltio ja toivottavasti ukrainalaiset pistävät hyökkääjää käkättimeen, ajavat sen maastansa pois ja maahan saataisiin rauha.
Ykä laittoi muutaman klapin tulipesään, aukaisi oman Tsuhnan Kostonsa ja vastasi:
- Eipä tästä voi eri mieltä olla. Hyökkääjävaltion kuuluu saadakin kuokkaansa. Mutta onhan niin että kun sodassa tulee raatoja niin niiden raatojen päälle tulee ratsastamaan eräs taho, jota ei sinne kaivata ja joka pyrkii keräämään kaikki PR-pisteet itselleen.
- Jaa, meinaat EU:ta. Joka sitten tulee mainostamaan että Ukrainan mahdollinen voitto on niiden kuuluisien ”eurooppalaisten arvojen” voitto.
- Just niin. Vaikka Ukrainan mahdollinen voitto tulisi vain ja ainoastaan olemaan ukrainalaisten sotilaiden ja heille annettujen eurooppalaisten ja amerikkalaisten aseiden voitto. Joita ei antanut EU vaan erilliset kansallisvaltiot. Vaan mietitäänpä mitä ne kovasti mainostetut eurooppalaiset arvot ovat?
Lötjönen sytytti voimasavuke Bostonin ja vastasi:
- No sehän on helppo vastata. Virallisestihan ne ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Käytännössä ne ovat sitä, että Eurooppaan on otettava niin paljon kehitysmaalaisia pysyvälle elatukselle kuin niitä on vaan tulossa ja Herra nähköön niitä on tulossa.
- Jep. Ja kun Itä-Euroopan maat, jotka muistavat hyvin neuvostomiehityksen eivät tuohon suostu, niin EU:ssa sekä erityisesti Suomen valtamediassa muistutetaan jatkuvasti että kyseiset maat eivät tue eurooppalaisia arvoja. Eli ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen, vapauden, kansanvallan, tasa-arvon ja oikeusvaltion vastaisia.
- Niinpä. Ja EU:n käsitys siitä oikeusvaltiosta on se, että sananvapautta rajoitetaan tai se kielletään jos se ei ole EU:n virallisen, monikultturistisen epistolan mukaista. Ja ne, jotka eivät suostu sananvapauden rajoittamiseen, ne ovat sananvapauden vastaisia. Ja poliittisesti määriteltyä sananvapautta taas puolustetaan valtion ilmianto-organisaatioilla. Neuvostoliittolainen anonymka tekee paluutaan. Tai on tullut jo.
- No niinhän tekee ja on tullut ja samalla EU pyrkii hiljentämään ”kielletyt sisällöt, vihapuheen, disinformaation sekä väärän ja harhaanjohtavan tiedon”.
- Minkä seurauksena me, jotka emme näitä putinistisia menettelytapoja hyväksy, olemmekin yllättäin itse putinisteja. Vaan minkäslaisia ne suomalaisille syötettävät eurooppalaiset arvot olisi tiivistettynä?
- Jaa, oliskos ne tällaisia:
- Joo, tuohon ne voisi tiivistää. Siinä on sekä monikulttuurisuus että ilmastokiima. Ja irvistely. Sekä toive siitä että meistä käppäukkofossiileista päästään eroon yhden sukupolven aikana. Mutta onhan se hyvä, että meillä on eurooppalaisiin arvoihin uskova pääministeritär, joka osaa muokata menneisyyttäkin.
- Joo, kas kun ensiksi se oli että…
- Hähhää, joo, ja sitten se olikin että…
- Hjuu, ja koska meillä on eurooppalaisien arvojen nimeen vannova valtamedia jolle nuori ja vihervasemmistolainen feministi Sanna Marin on jumalatar niin eihän häneltä kysytä ikäviä kysymyksiä siitä, mitä on tullut sanottua. Mehän niitä kysymyksiä esitetään mutta me ollaan marginaalissa ja meidät voi aina tulkita putinisteiksi. Eiköhän lähdetä saunaan ja otetaan sitä ennen moukut Äkkölämäkölän bönjakkia?
- Näin tehdään. Kukas se olikaan se kirjailija joka varoitteli menneisyyden muokkaamisesta ja väärinajattelun kitkemisestä?
- No Orwellhan se. Se vaan kuvitteli kirjoittavansa fiktiota…