Meikäläinen on toistuvasti pistäytynyt muistojen Kekkoslovakiassa. On selvää, että sen maan yhteiskunta oli monella tavalla terveempi kuin nykyisen Suomen. On tietysti selvää sekin, että niin Kekkoslovakialla kuin nykyisellä Suomella oli yhteisenä ikävänä piirteenä se, että kummassakin oli vain yksi ainoa sallittu totuus. Kekkoslovakiassa se kiteytyi kirjaimiin YYA ja UKK. Mutta oli Kekkoslovakiassakin toisinajattelijoita ja esitellään heistä muutama. Ensimmäisenä Unto Parvilahti:
Vaiherikkaan elämän elänyt Parvilahti oli sodan aikaan suomalaisena yhdysupseerina SS-joukoissa ja sodan jälkeen hän oli niitä ns. Leinon vankeja jotka luovutettiin vuonna 1945 Neuvostoliittoon. Mikä episodi sinänsä ei ollut juurikaan kunniaksi suomalaiselle oikeusvaltiolle. Hän vietti aikansa Neuvostoliitossa vankilassa, vankileirillä ja muuten vaan Siperiaan karkoitettuna päästen takaisin Suomeen vasta vuonna 1954.
Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan ”Berijan Tarhat” joka kertoo hyvin selkeästi mitä neuvostotodellisuus oli. Niin vankina kuin ”vapaana” neuvostoyhteiskunnassa. Varsinaisesti toisinajattelijan hänestä teki se, että kun kirjasta oli otettu yksitoista painosta niin presidentti Kekkonen vuonna 1959 sopi (määräsi?) kustannusyhtiö Otavan kanssa ettei uusia painoksia poliittisten syiden takia enää julkaistaisi. Parvilahti muutti myöhemmin Espanjaan ja kuoli siellä vuonna 1970.
Seuraavana esitellään Olavi Honka:
Siitä voi tietysti kiistellä, että oliko Honka varsinainen toisinajattelija ollenkaan mutta hänestä tuli symboli sille, että Kekkoslovakian lopullinen syntyminen yritettiin estää. Siinä epäonnistuen. Vuonna 1961 SDP, Kokoomus, Suomen Kansanpuolue, RKP, Suomen Pientalonpoikien Puolue ja Vapaamielisten Liitto nostivat politiikan ulkopuolelta tulleen Hongan presidenttiehdokkaaksi tarkoituksena estää Urho Kekkosen uudelleenvalinta.
Hongalla olisi epäilemättä ollut mahdollisuutensa mutta sitten lokakuun 30:s vuonna 1961 tuli noottikriisi. Sitähän emme vieläkään tiedä, että oliko kriisi Kekkosen junailema, oliko se vain Neuvostoliiton aitoa huolta Suomen asemasta sotilaallisena tyhjiönä vaiko sopiva cocktail noista molemmista mutta noottikriisin seurauksena Honka joka tapauksessa luopui presidenttiehdokkuudestaan ja tie absoluuttiselle Kekkoslovakialle oli avattu. Jos noottikriisistä oli meille jotain hyötyä niin ehkä se oli se että saatoimme ostaa Rauhanvaltiosta MiG-21F-hävittäjiä jotka olivat siihen maailman aikaan ihan sitä huipputasoa.
Seuraavana toisinajattelijana esitellään nimi joka ei ehkä monelle ole tullut ensimmäisenä mieleen eli Spede Pasanen:
Jaa miksi Spede? Eihän hän hirveästi politiikkaan puuttunut. No, ainakin oman näkemykseni mukaan Suomen kulttuurielämä ja arvosteluvalta oli jo silloin vahvasti vasemmistolaisten kulttuuriperseitten käsissä. Mutta Spede ei siitä välittänyt vaan teki kevyttä viihdettä ja menestyi aivan valtavan hyvin. Speden leffat möivät ja ns. arvostettu kulttuuri eli pääosin apurahoilla. Menestyksekkäimpiä Speden leffoja olivat tietysti Uuno Turhapurot jotka eivät ole itselleni niin kolahtaneet mutta hepun 1960-luvun leffat ovat klassikkoja.
Tässä voi tietysti lisätä toisinajattelijaksi Speden aisaparin Simo Salmisen joka esitti yhdessä Speden kanssa tehdyn ”Rotestilaulun” joka oli ihan preussilaista vittuilua sen ajan kulttuuritaistolaisille:
Siirrytään viihteestä takaisin Kekkoslovakian poliittisiin toisinajattelijoihin ja yksi kuuluisimmista oli tietysti Veikko Vennamo:
Ennen varsinaista poliittista uraansa Vennamo kunnostautui sodanjälkeisen siirtoväen asuttamisessa missä hän tekikin melkoisen urakan. Hän toimi sitten maalaisliiton kansanedustajana mutta erosi sittemmin puolueesta perustaen ensin Suomen pientalonpoikien puolueen joka muutti myöhemmin nimensä Suomen maaseudun puolueeksi. Vennamo vastusti sekä YYA-linjaa sekä Kekkosen jatkuvasti kasvavaa valtaa ja oman puolueen perustamiseen liittyi myös henkilökohtainen välirikko Kekkosen kanssa.
Ns. unohdetun kansan ääni tuli esille vuoden 1970 eduskuntavaaleissa jossa SMP sai 10,49 pinnaa ja 18 kansanedustajaa. Minulla on jonkinlainen muistikuva tjsp. siitä että Ylen vaalien tulospalvelu kaatui koska se oli ensimmäistä kertaa tietokoneistettu ja SMP:n suuri menestys sotki valmiiksi tehdyt ohjelmat.
SMP:lle kävi vuonna 1972 niin kuin perussuomalaisille vuonna 2017 eli puolueesta irtaantui porukka joka perusti Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen SKYP:n. Kyseinen porukka – toisin kuin ne ns. siniset – saivat pitää puoluetuen saaden aikaan Vennamon sanonnan ”seteliselkärankaiset”. SKYP:n menestys oli sinänsä jatkossa suurempi kuin Sinisen tulevaisuuden sillä saihan se vuoden 1975 vaaleissa sentään yhden paikan. Sinisille jäi vain tuulen totaalisesti huuhtoma perse. Myöhemmin SKYP hävisi puoluekartalta nopeasti.
Vennamo oli yksi näkyvimpiä nimiä joka vastusti Kekkosen presidentinvallan jatkamista vuoden 1974 poikkeuslailla. Vennamo lienee myös ainoa kansanedustaja joka on kannettu ulos eduskunnasta. Tämä tapahtui myös vuonna 1974.
Tuossa aikaisemmin tuli mainittua poikkeuslaki, joka jatkoi Kekkosen valtaa vuonna 1974. Lain vastustajista tunnetuimpia ja aktiivisimpia oli kekkoslovakialainen toisinajattelija Georg C. Ehrnrooth:
Ehrnrooth oli aikaisemmin toiminut RKP:n kansanedustajana ja tunnettu kovana kommunismin vastustajana. Kun RKP tuki Kekkosen kauden jatkamista poikkeuslailla Ehrnrooth erosi puolueesta ja perusti Suomen perustuslaillisen kansanpuolueen. Noina aikoina Kekkosen vastustajien mahdollisuudet olivat suurinpiirtein samanlaisia kuin lumipallon helvetissä. Perustuslailliset saivat vuoden 1975 vaaleissa läpi yhden kansanedustajan.
Hataran muistini mukaan silloinen valtamedia pilkkasi säännöllisesti kommunismia ja Kekkosen yksinvaltaa vastustaneita perustuslaillisia. Näin jälkeenpäinhän voi todeta että perustuslailliset olivat koko ajan oikeassa.
Kun puhutaan Kekkoslovakian toisinajattelijoista niin täytyy tietenkin mainita Suomen kaikkien aikojen paras pilapiirtäjä Kari Suomalainen:
Karin ansioita lienee tässä turha toistaa. Jokainen lukija tietää ne muutenkin. Mutta täytyy mainita, että synkkinä YYA-vuosinakin hän sai piirtää mitä halusi. Ja sai vielä kymmenen vuotta sen jälkeenkin. Sensuuri iski häneen vasta vuonna 1991 ja syynä olivat hyvin nopeasti pyhiksi lehmiksi muuttuneet somalit:
Jos nykyisin syntyisi uusi Kari Suomalainen niin yksikään valtamedia ei julkaisisi hänen tuotantoaan. Sama tilanne varmaan olisi Kekkoslovakian toisinajattelijan ja oman kirjallisen suosikkini Veikko Huovisen kohdalla:
Huovinen irvaili sekä YYA-Suomea että jatkuvasti kasvavaa virkakoneistoa jonka hän näki jo 1970-luvulla muuttuneen valtioksi valtiossa. Veikolla ei vaan silloin ollut käsitystä siitä minkälainen tilanne olisi 2020-luvulla jolloin akateemisten suojatyöläisten elättäminen on maallemme valtava ja turha taloudellinen rasite. Siihen verrattuna 1970-luku oli vielä pientä.
Sitten voidaan esitellä kekkoslovakialainen toisinajattelija jota ei tosin myöskään äkkiä miellä toisinajattelijaksi. Vähän niin kuin ei Spede Pasastakaan. Eli Hurriganes:
Hurriganes ei tietenkään ollut millään lailla poliittinen yhtye. Sen sanoma oli rokänroll ja houlama houlama. Mutta kun maan kultturielämää hallitsivat vasemmistolaiset kulttuuriperseet joiden mielestä Agit Prop oli kuuminta hottia niin Hurriganesin rehellinen amerikkalainen remuenglannilla laulettu rock´n´roll oli sille kauhistus. Varsinkin kun se möi aivan helvetisti. Tietysti kuriositeettina voi mainita että sekä lautasellista Guatemalan verta että Hurriganesia tuotti sama levy-yhtiö eli Love Lecords. Ja nimenomaan Hurriganesin myyntitulot mahdollistivat sen ”tiedostavan” musiikin julkaisun.
Hurriganesista voi myös mainita että se muutti rock-musiikin Suomessa amatööritouhusta ammattilaisuudeksi ja sekä keikkaliksat että keikkapaikkojen sosiaalitilat paranivat nimenomaan kyseisen bändin ansiosta.
Toinen rock-musiikin puolella ollut toisinajattelija oli Sleepy Sleepers. Se tosin ei irvaillut pelkästään Kekkoslovakialle vaan ihan kaikelle onnistuen jossain vaiheessa saamaan porttikiellon kaikille suomalaisille tanssipaikoille. Se, mikä teki sliippareista varsinaisen toisinajattelijan oli albumi Takaisin Karjalaan joka piti alun perin julkaista nimellä Karjala Takaisin:
Albumin tiimoilta eräskin taho ja erityisesti Suomi – Neuvostoliitto-seura vetivät porot nokkaansa. Raha-automaattiyhdistys veti singlen ”Kaapataan lentokone Moskovaan” pois jukeboxeista. Mutta – toisin kuin nykyisessä Suomessa – ei yhtyeen jäseniä kohtaan nostettu syytteitä eikä heiltä vaadittu julkisia anteeksipyyntöjä. Ehkäpä silloin tajuttiin että niitä ei olisi varmasti tullut.
Kansallinen kokoomushan oli muokannut itsensä YYA- ja UKK-puolueeksi mutta siinäkin puolueessa oli soraääniä joista äänekkäin oli Tuure Junnila:
Junnila vastusti niin Kekkosen valtaa kuin Suomen ulkopoliittista linjaa sen verran äänekkäästi ja myös perustellusti että vastaavan kaltainen henkilö olisi erotettu nykykokoomuksesta jo aikaa sitten. Kokoomuksessa oli aikanaan hieman sitä henkeä että Junnila erotettaisiin mutta kerrotaan Kekkosen vastustaneen ideaa. Lähinnä siksi, ettei Junnilasta olisi tullut poliittista marttyyria.
Myös RKP oli muuttanut itsensä YYA- ja UKK-puolueeksi mutta silläkin oli oma vastarannankiiskinsä eli Victor Procopé:
Procopé kuului niihin harvoihin kansanedustajiin jotka vastustivat voimakkaasti Kekkosen presidenttikauden jatkamista poikkeuslailla. Toisinajattelijoita oli Kekkoslovakiassa mutta heidän vaikutuksensa jäi minimaaliseksi. Vuonna 1973 eduskunnassa jatkettiin Kekkosen valtakautta ilman vaaleja poikkeuslailla äänin 170 ääntä puolesta, 28 vastaan, yksi tyhjä. Vuonna 1978 Kekkonen suostui vielä vaaleihin ja voitti ne 82,41%:n ääniosuudella. Ei aivan neuvostoliittolainen luku mutta ei siitä paljon puuttunutkaan. Kekkoslovakia jyräsi loppuunsa saakka. Laitetaanpa vielä kekkoslovakialaiselle tuttua monotonista ajankuvaa vuoden 1978 presidentinvaaleista:
Niin joo, lukija saattaa miettiä että missäs se yksi olikaan? No, mainitaan nyt vielä Pekka Siitoin:
Se on sitten oma kysymyksensä että oliko jonkinlaisena natsijohtajana itseään pitänyt Siitoin sitten varsinaisesti toisinajattelija vai oliko kyseessä vain yhden jätkän elämän mittainen show johon hän sai muutamia seuraajia. On joskus jopa väitetty että Siitoin olisi tosiasiassa ollut Suojelupoliisin asiamies tehtävänään saattaa natsismi Suomessa naurunalaiseksi. Jos näin oli, niin voi todeta Siitoimen onnistuneen tehtävässään sataprosenttisesti.
Tosin voi myös todeta että tuskin silloinen Suopo olisi moista operaatiota vaivautunut väsäämään. Natsismin kannatus Suomessa kun on ollut alhainen jopa silloin aikanaan kun se oli osassa Eurooppaa pop.
Tässä siis toisinajattelijoita Kekkoslovakian ajalta. Jos joku tulevaisuuden blogikirjoittaja kirjoittaa toisinajattelijoista nykyisestä Suomesta niin oletettavaa on että nykyinen ja varsinkin tulevaisuuden Suomi ei kohdellut heitä niin helläkätisesti kuin Kekkoslovakia aikanaan. Onhan vanha torpedo Mika Illmankin kaivettu naftaliinista tekemään likaista työtä. Siitä kirjoittaa Vasarahammer. Kannattaa muuten lukea.
*
Lisäys: Ja selväähän on, että nimiä unohtuu kun kaukaisista ajoista on kysymys. Listalta unohtui (ainakin) Kullervo Rainiojoka vastusti sekä Kekkosen valinnan poikkeuslakia ja yliopistojen ”demokratisoimista” ts. vasemmistolaistamista minkä seurauksena hän oli vasemmistolaisessa opiskelijaliikkeessä äärimmäisen vihattu hahmo.
*
Ja uusi lisäys eli kirjailija Kauko Kare joka tuli tunnetuksi erityisesti vuonna 1967 julkaistusta kirjasta Tähän on tultu: Paasikiven linjalta K-rintamaan. Kirja möi useita kymmeniä tuhansia kappaleita.