Suojelupoliisi tarjosi taas vuosittaista raporttiaanterrorismista ja sen uhasta. Pääosin tarjolla oli samaa tuttua settiä kuin aikaisemmin. Ääri-islamilaisuuden uhka toki mainitaan mutta jälleen kerran nostetaan esille äärioikeistolaisen terrorismin uhka. Sehän on kuin demonit aikanaan. Niitä on laumoittain ja ne ovat vaarallisia, tosin kukaan niitä ei ole nähnyt.
Tyypilliseen tapaan Supo ei mainitse tavallisiin suomalaisiin kohdistuvaa tuontitavarana hankittua arkipäivän terroria joka ilmenee niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksina. Mutta kun ne väkivallan teot eivät tapahdu järjestön x, y tai z nimissä niin kyseessä ei ole vika vaan monikultturismin mukanaan tuoma ominaisuus.
Vaan olipa raportissa uuttakin. Ja oikeastaan hälyttävää:
Vuosikirjassaan supo nostaa esiin myös maailmanlaajuisesti levinneen "väestönvaihtoteorian". Se on supon mukaan yksi huomionarvoisista äärioikeistolaisten terroristien aatteellisista vaikuttimista.
Supon mukaan väestönvaihtoteoriaan nojautuvat näkemykset ovat korostuneet useassa äärioikeistolaisessa terrori-iskussa maailmalla.
Kyseisen salaliittoteorian mukaan länsimaiden väestöä oltaisiin tietoisesti vaihtamassa muualta tuleviin ihmisiin.
Väestönvaihto-termiä ovat Suomessa käyttäneet myös muutamat kansanedustajat, kuten perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Purra.
Eli tässä vedetään komeasti mutkat suoriksi ja yhdistetään täysin laillinen oppositiopuolue ja sadat tuhannet kansalaiset sekä äärioikeistoon että potentiaaliseen terrorismin uhkaan. Ei voi välttyä ajatukselta että pikkuhiljaa ollaan valmistelemassa perussuomalaisten toiminnan kieltämistä. Tietysti demokratian, turvallisuuden ja sananvapauden nimissä.
Supon tulkinta teki myös tästä blogista ja pääosan sen lukijoista sekä äärioikeistolaisia että potentiaalisia terroristeja. Hienoa. Eihän tässä meikäläisellä kovin monta titteliä ole tähän asti ollutkaan. Vaan mikä se on se äärioikeistolainen nykyään? No sehän on tällainen tavallinen ihminen joka tykkää rauhallisesta elämästä sekä rauhallisesta ja turvallisesta yhteiskunnasta. Ja joka vastustaa tuontiväkivallan hankkimista maahamme. Sellainenhan se on, se äärioikeistolainen. Ja potentiaalinen terroristi. Ovat ne vaan niin kauhian hirveitä ihmisiä, ne.
Ykä & kumppanit suunnittelemassa hirveitä.