Naakkamo, Radanvarsimaakunta, Euroopan Liittovaltio, tuonnempana…
Kello oli neljä aamuyöllä. Alitehoinen sähkötraktori aurasi lumia Naakkamon Fed-Marketin parkkipaikalta jonne oli yön aikana kertynyt toistakymmentä senttiä märkää ja painavaa nuoskalunta. Traktorinkuljettaja kirosi hiljaa samalla kun teki työtään. Hänen nimensä oli Teuvo Työman ja hänellä oli tietysti täysi syy kirota. Olihan hänen traktorinsa ovessa saksalaisen Hochtief Aktiengesellschaft-yrityksen logo.
Aikanaan traktorin – joka silloin oli ollut vielä ihan polttomoottorilla toimiva sellainen – ovessa oli ollut Teuvon oman ”Teuvon Tärppi & Temmellys”-yhtiön logo. Teuvo oli työllistänyt itsensä lisäksi kymmenen miestä kaikenlaisiin huolto- ja korjaustehtäviin. PK-yrittäjänä. Ainakin kohtuullisen hyvin pärjäävänä. Ja myöskin hyvämaineisena. Asiakkaat olivat olleet tyytyväisiä työn laatuun. Teuvo ei ollut ahne eikä ollut ottanut firmalleen liikaa tehtäviä ettei tehtävien suoritus venynyt kohtuuttomasti ja myös laskutti työstä kohtuullisesti. Laadulla oli tekijänsä ja hyvä kello kauas kuului. Asiakkaita riitti. Tyytyväisiä asiakkaita. Mutta nyt ei ollut enää Teuvon yritystä eikä Liittovaltio-Suomen maakunnassa enää minkäänlaisia PK-yrityksiä muutenkaan.
Teuvo muisteli katkerana parkkipaikkaa auratessaan että mistä se kaikki oikein alkoi. Aluksihan tuli se mieletön työkorttien määrä. Sitten suuret – silloin vielä pääosin suomalaiset – pörssiyritykset alkoivat hinnoitella palvelunsa niin että pienemmät olivat kipurajalla. Sitten tuli se perkeleen korona ja sen jälkeen jatkuvasti kiristyvät ilmastomääräykset. Muun muuassa se, että huoltotöissä oli pakko siirtyä sähköisiin ajoneuvoihin. Suurilta firmoilta se onnistui – jotenkuten, työn laadun pahasti kärsiessä – mutta pienemmät olivat kusessa.
Aikaisemmin vakavaraiselle firmalle oli kertynyt velkaa ja Teuvo oli ymmärtänyt että pankrotti oli väistämättä edessä. Siksi hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua YIT:n ostotarjoukseen. Joka oli sinänsä niin naurettavan halpa ettei hän selvinnyt edes kaikista firman veloista vaan joutui myymään omakotitalonsa ja siirtymään perheensä kanssa pieneen kaupungin kaksioon. Onneksi saatiin edes se. Joillekin oli edessä muuttaminen asuntolaan.
Teuvo ja hänen työntekijänsä otettiin YIT:n palvelukseen uusina työntekijöinä. Hetkeksi. Ei kestänyt kauankaan kuin saksalainen suurfirma Hochtief puolestaan osti niin YIT:n, Hartelan kuin muutkin suuret suomalaiset urakoitsijat. Loputkin pienemmät kuolivat itsestään mikä suurilla pörssifirmoilla oli tietysti tarkoituskin. Tokihan ne sen tekivät kun vasemmistolainen – paradoksi sinänsä – hallitus sen mahdollisti. Ehkä hallitusta ja hallituksia saatiin kusetettua niin yksinkertaisella tempulla kuin vetoamalla ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan ja laittamalla sateenkaarilippu mukaan yhtiön logoihin.
Samalla kun suomalainen yrityskenttä mullistui täydellisesti niin palkat muuttuivat uusitun liittovaltiostandardin mukaiseksi. Se riitti ehkä muualla Euroopassa mutta Suomen maakunnassa rahan ostovoima oli paljon pienempi. Kas kun niitä kuuluisia tulonsiirtoja ei tulonsiirtounionissa koskaan tehty Suomen suuntaan. Käytännössä niin Teuvo kuin hänen entiset alaisensa tienasivat noin puolet siitä mitä ennen. Koska maakunnassa nimeltä Suomi eivät hinnat eikä verotus olleet pienentyneet ollenkaan niin elämä kulki varsin pitkälle kädestä suuhun ja tosiasiallisessa köyhyydessä. Moni kansalainen kirosi että miksi hemmetissä ei tullut ostettua kultaa silloin kun siihen oli vielä varaa.
Tilanne pisti niin Teuvon kuin muutkin kaverit tekemään varsinaisen työajan ulkopuolella pimeitä hommia ja Teuvo huomasi että hänen työpäivänsä oli palkkatyöläisenä usein samanlainen 14 – 18 tuntia kuin oman yrityksen alkuaikoina. Pimeät hommat maksettiin luonnollisesti kakkosvaluutaksi muuttuneella dollareina. Euroa ei ollut enää kuin sähköisenä rahana joten sen kanssa ei pystynyt kikkailemaan. Kukaan ei edes uskaltanut. Dollareitakaan ei liittovaltio-Suomessa saanut vaihdettua ellei pystynyt selvästi osoittamaan että oli matkustamassa Yhdysvaltoihin.
Siispä dollareista oli kysyntää ja se loi tietysti tarjontaa eli niin sanotut etappimiehet kävivät Suomen pohjoisrajan yli Norjan puolella vaihtamassa ihmisille dollareita. Pankkisiirtoja Norjan pankkeihin saattoi vielä tehdä. Sitä ei tiennyt koska sekin kiellettäisiin mutta toistaiseksi siihen oli mahdollisuus. Liittovaltio-Suomen maakunta tarvitsi joka ainoan verotaalerinsa utopian pohjalle rakennetun järjestelmänsä ylläpitämiseen ja verorikoksista – pienistäkin – rangaistiin ankarasti. Poikkeuksetta pitkillä ehdottomilla tuomioilla. Ihmisten kekseliäisyys meni – niin kuin aina historiassa – yli valtionhallinnon ja Suomessa oli jo kauan aikaa ollut voimassa kaksoisvaluutta dollarin lisäksi neuvostotyylinen blaat-järjestelmä.
Blaat eli hyödykkeitä ja palveluksia ilman rahaa. Työman oli tehnyt hiljattain lattiaremontin eräälle automekaanikolle joka puolestaan huolsi hänen autonsa. Parturi saattoi leikata maanviljelijän tukan ja sai siitä korvaukseksi pari kappaa perunoita. Metsästäjät olivat hyvässä asemassa ja heidän luvatta ampumastaan hirvenlihasta saattoi pyytää kaikenlaisia palveluja. Myös se naisten hallussa oleva maailman vanhin valuutta oli tullut mukaan blaat-järjestelmään vaikka sitä ei olisi aikanaan kukaan Suomessa kuvitellut. Suomessa oli vain yksi bordelli mutta sen kattona oli taivas.
Jaahah. Traktorin virtamittari meni punaiselle. Helvetin viherpaska. Teuvo pysäytti traktorin ja soitti päivystysvuorossa olevalle Osmo Ärrinpurrille joka vietti vuoroaan pienessä työmaakopissa. Osmo oli jo aikaisemmin yön aikana käynyt viemässä kolme ladattua traktoria työmaille ja käynyt hakemassa melkein nollatehoiset traktorit firman latauspisteisiin. Näin hän teki Teuvonkin kohdalla. Fed-Marketin pihalla olisi kyllä ollut muutama latauspiste mutta latauksen hinta olisi laskutettu Hochtiefiltä ja lasku olisi otettu pois Teuvon palkasta. Onneksi firman huoltoalue oli varsin lähellä joten Osmo ehti paikalle varttitunnissa.
Sitä odotellessaan Teuvo katseli viestitintään. Urheilu-uutisia lukuunottamatta sisältö oli varsin tylsää ja ennalta arvattavaa. Uutisissa mainittiin ja varoitettiin rasistisesta, ilmastodenialistisesta ja transvihapuheesta. Niin kuin aina ennenkin. Lisäksi oli tullut separatistinen vihapuhe. Liittovaltio oli betonoinut valtansa eikä ajatusta itsenäisistä kansallisvaltioista sallittu. Vaihtoehtomedian harvat edustajat saatiin suurten mediayritysten toimesta nopeasti hiljennetyiksi. Uusia yrittäjiä oli lähinnä Baltian maissa ja Itä-Euroopassa ja niiden alati vaihtuvia nettiosoitteita vaihdettiin tässäkin työporukassa paperilapuille kirjoitettuna.
Helvetti sentään, ajatteli Teuvo. Tämähän oli joskus itsenäinen maa. Vaikka eihän hän sitä oikein kunnolla muistanutkaan. Miten ihmeessä se onnistuttiin miehittämään ja muuttamaan siirtomaaksi ilman miehitystä? Mitä ne aikaisemmat sukupolvet oikein ajattelivat? Miksi ne tähän suostuivat? Isoisä oli kertonut hänelle että maa oli joskus ollut itsenäinen ja jopa hyvinvoiva. Täynnä niitä pieniä yrityksiä joka Teuvolta oli viety. Ja unelma omasta asunnosta, autosta ja kesämökistä oli ihan realistinen.
Osmo tuli parkkipaikalle, antoi Teuvolle täyteen ladatun traktorin ja läksi keliä manaten takaisin. Teuvo jatkoi alueen auraamista. Lunta satoi edelleenkin. Teuvo katsoi ohimennen viestittimestään firman traktoreitten lataustilannetta ja totesi että Naakkamon itäinen keskusta-alue jää tänä yönä täysin auraamatta. Virta koneissa ei riitä ja lunta tulee liikaa. Kansainvälisten suuryritysten tarjonta oli säännöllisesti sutta ja sekundaa mutta eivätpä ne siitä välittäneet kun kilpailua ei ollut.
Vanhoilla traktoreilla ja Teuvon aikanaan omistaman firman kanssa asiassa ei olisi ollut ongelmaa oli keli mikä oli. Nyt saattoi vain toivoa että ihmiset pääsisivät jollain tavoin töihin. Ne aina vain harvemmat joilla töitä oli. Kukaan ei julkisesti manannut pienestä palkastaan sillä Suomessa oli nykyisin jo kahdeksansataa tuhatta työtöntä. Tosin heitä ei nimitetty enää työttömiksi vaan valmiustyöllisiksi.
Teuvo sai lopulta urakkansa valmiiksi, ajoi firman huoltoalueelle, löi traktorinsa lataukseen ja läksi miehistökoppiin syömään pienen sapuskan jonka hän lämmitti kopin mikrossa. Rasiallinen valmiiksi keitettyä makaroonia ja ruskeaa kastiketta sekä useampi palanen näkkileipää kevytlevitteellä. Hitto kun olisi varaa ostaa oikeaa voita. Syötyään hän lähti polttamaan kopin ulkopuolelle sätkän. Osmo Ärrinpur tuli tupakalle hänen kanssaan. Osmon vuoro oli loppumassa mutta Teuvo joutui jatkamaan omaansa päivystysvuorona. Kuskaten ladattuja traktoreita ja tuoden ladattavaksi melkein tyhjiä traktoreita. Ehkä miehistökopissa ehtisi nukkua muutaman tunnin ennen kuin ensimmäinen häly tulisi. Osmo Ärrinpur totesi hänelle vedellessään henkisavuja:
- Ookko muuten ajatellu että me eletään melkoisessa paradoksissa. Kaikki maan tuotantovälineet on ylikansallisten kapitalistifirmojen omistuksessa ja maassa pitää valtaa sosialistihallitus.
- Olenhan minä. Eikös tuota olla fasismiksi yleensä kutsuttu? Maan hallitus kyllä kehuu taistelevansa fasismia vastaan kaikin mahdollisin keinoin. Tosin se myös tukkii ihmisten turvat varsin fasistisin keinoin. Mutta minkäs me mahdetaan? Ollaan onnellisia että voidaan olla edes renkejä. Kun toinen vaihtoehto olisi olla valtion nälkäsyöttiläs soppatykillä ja yhteismajoituksessa. Tätähän ne aikaisemmat sukupolvet meille pyysivät ja tämän me saimme. Vaikkei meidän mielipidettä pahemmin kyselty…
