KARKOITTAJA

February 18, 2019, 2:01 pm

≫ Next: NOLLAN KOHDAN OHJELMA

≪ Previous: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CI

$

0

0

Jatkoa kirjoitukselle Syyttäjä

Kesäkuun alku, Helsingin Säätytalo, joskus tuonnempana

Säätytalon – jossa valmistauduttiin onnistuneen kansannousun jälkeiseen valtiorikosoikeudenkäyntiin – ruokalassa istui kiireisiä miehiä ja naisia. Huomattavan moni heistä oli eläkeläisiä sillä tulossa olevassa oikeudenkäynnissä tulisi olemaan syytettyjen penkillä myös hyvin suuri määrä korruptoituneita ja maanpetokseen syyllistyneitä nuoremman polven juristeja. Yksi näistä eläkkeellä olevista mutta väliaikaishallinnon palvelukseensa pyytämistä lakimiehistä oli Kaarlo Suopanki joka toimi kansalaisuuksia tutkivassa työryhmässä. Hänen seuranaan istuivat Hannu Slöör jonka työryhmän tehtävänä oli takavarikoida rikoksella saatua omaisuutta sekä Kasperi Penttinen joka puolestaan olisi yksi valtiorikosoikeudenkäynnin syyttäjistä.

Penttinen oli selvittänyt ruokalan pöydässä istuville kollegoilleen oikeusistunnon valmistelua. Selvää oli, että tuomittuja tulisi olemaan satoja ja tuomiot vaihtelisivat neljästä vuodesta elinkautiseen. Kaikki tuomiot istuttaisiin kokonaisina ilman armon anomisen mahdollisuutta. Suopangin oma tehtävä oli omalta osaltaan myös rankka mutta kuitenkin varsin selkeä. Hänen – ja hänen kollegoittensa – tehtävänä oli lyödä ajallinen merkkitolppa vuoteen 1990 ja sen jälkeen selvittää kuinka monelle ulkomaalaiselle oli myönnetty Suomen kansalaisuus väärin perustein. Kaikki väärin perustein myönnetyt kansalaisuudet peruttaisiin.

Sodankylästä kotoisin oleva Suopanki oli ollut koko uransa lakimies. Aikanaan hän oli työskennellyt Lapin syyttäjänvirastossa ja myöhemmässä vaiheessa yksityisessä lakiasiaintoimistossa joka toimi sekä yksityisen sektorin lakiasioissa että jutuissa, joissa selvitettiin virkakoneiston väärinkäytöksiä. Ehkä juuri kokemus näistä väärinkäytöksistä oli kiinnittänyt väliaikaishallinnon huomion häneen. Eläkkeelle jäänyt Suopanki oli ollut kansannousun alkaessa vaimonsa kanssa kotonaan Sodankylässä kun hän oli saanut ensin varoitussoiton pojaltaan kapteeni Keijo Suopangilta joka toimi komppanianpäällikkönä Jääkäriprikaatissa. Keijo oli käskenyt pariskuntaa pysymään kaiken varalta kotonaan ja hän oli myös neuvonut Kaarloa ottamaan varmuuden vuoksi esille vanhan pistoolinsa.

Keijo oli myös todennut vanhemmilleen että melkoinen osa televisio- ja radiokanavista tulee varsin pian pimentymään mutta netti toimii ja kannattaa seurata Hommaforumia. Niin Kaarlo, vaimonsa Kaisa ja poikansa Keijo olivat aina olleet hyvin kansallismielisiä joten Hommaforum oli toki tuttu. Suopangit alkoivat seurata Hommaforumia. Keijon soitto oli tullut myöhään ja kun Hommaforumin livestreami alkoi sitä seuratessa menikin koko yö. Pojat olivat lopultakin panneet tuulemaan. Sekä puolustusvoimat että niin sanotut kansalaiskaartit olivat nousseet kapinaan, lannistaneet nopeasti vähäiseksi jääneen vastarinnan ja vanginneet vanhan hallinnon edustajat.

Kaksi päivää myöhemmin Suopankeihin otti yhteyttä väliaikaishallinnon edustaja everstiluutnantti Kauko Koskinen joka tarjosi tehtävää kansalaisuustyöryhmässä. Kaarlo huomasi että kapinalliset olivat luottaneet voittoonsa ja suunnitelleet sen jälkeiset toimenpiteet tarkasti ja hyvissä ajoin. Kyse ei ollut improvisoinnista. Tarjottu tehtävä tietäisi muuttamista Helsinkiin ainakin vuodeksi mutta pariskunta ajatteli että ehkäpä sen isänmaan eteen saattaisi vielä kestää. Olivathan he alle seitsenkymppisiä ja vielä hyvässä kunnossa. Yksi vuosi isänmaalle ja sen jälkeen lopullisesti oloneuvokseksi. Suopangit suostuivat ehdotukseen. Työ tapahtui Säätytalolla ja väliaikaishallinto oli tarjonnut heille suht viihtyisän saunallisen kaksion Laajasalosta. Kyllä siinä vuoden pärjäisi.

Työryhmän aloittaessa työnsä se tapasi väliaikaishallinnon sekä siviili- että sotilaspuolen edustajia jotka määrittelivät työn raamit. Raameja kuvasi se lause, jonka väliaikaishallinto oli antanut elintasosiirtolaisille julkisesti:

Te olette saaneet nauttia vuosikymmeniä suomalaisen yhteiskunnan hyväuskoisuuden ja sinisilmäisen typeryyden runsaudensarvesta. Emme syytä teitä omasta typeryydestämme, mutta sen aika on nyt lopullisesti ohi. Olemme maksaneet jonkun muun asettaman velan yleishumanistiselle utopialle kaksin kallein. Nyt se loppuu ja seuraavat vuosikymmenet keskitymme oman kansamme hyvinvointiin.

Työryhmän jäsenet pitivät viestiä ja sen sisältöä selkeänä, oikeudenmukaisena ja hyväksyttävänä. Olihan selvää ettei tähän työryhmään kuuluisi kansannousun myötä lakkautetun Demlan jäseniä joita puolestaan löytyisi pian valtiorikosoikeudenkäynnin syytettyjen penkiltä. Joka tapauksessa oli selvää että nyt – vuosikymmenten jälkeen – mitta oli lopullisesti täynnä. Väliaikaishallinnon edustaja everstiluutnantti Koskinen oli todennut vielä:

- On selvää, että toiminnastanne alkaa huomattava joukkorääkyminen erityisesti Ruotsissa, Saksassa ja YK:ssa sekä tietysti Brysselissä mutta siitä teidän on turha välittää. Päätösvalta Suomessa on siirtynyt jälleen suomalaisille. Te olette työssänne vastussa heille. Ja nimenomaan vain heille. Ei kellekään muulle.

Vaikka työryhmä käsittelisikin kansalaisuuksia niin ensimmäinen asia oli vielä maassa olevat turvapaikanhakijat joita syrjäytetty hallinto oli ottanut maahan jatkuvasti lisää yhtään miettimättä mitä ne saisivat aikaiseksi. Parhaimmilla – tai lähinnä pahimmilla – tapauksilla oli jo seitsemäs valituskierros menossa. Lakitekninen ikiliikkuja. Nyt se päättyisi lopullisesti. Kaikkien turvapaikanhakijoitten hakuprosessi keskeytettäisiin välittömästi ja heidän määrättäisiin poistumaan maasta. Vapaaehtoinen poistuminen tapahtuisi heidän haluamaansa maahan, ts. käytännössä joko lähtömaahan tai sitten Ruotsiin tai Saksaan joissa maissa monikultturistinen hallinto oli vielä täysissä voimissaan ja otti kaikki tulijat empimättä vastaan.

Mikäli poistuminen ei olisi vapaaehtoista, henkilöt pidätettäisiin kansalaiskaartilaisten toimesta, siirrettäisiin säilytys- ja siirtokeskuksiin joista heidät kuljetettaisiin junakuljetuksina Tornioon jossa heidät puolestaan ohjattaisiin Haaparantaan. Oli käynyt ilmi että pakkopalautuksia ei tarvinnut tehdä kovinkaan paljoa sillä prosessiin kuului myös kaiken rahallisen avustuksen välitön lopettaminen. Säilytys- ja siirtokeskuksissa olisi tarjolla majoitus ja ruoka, joskaan liha ei ollut halalia. Mikäli se ei maistuisi, olisi tarjolla yllin kyllin leipää, puuroa ja perunaa. Kun Suomessa ei ollutkaan enää sisäänheittotuotteita niin virta kääntyi suurena kymenä kohti Ruotsia. Varsinkin kun Suomessa oli edelleenkin liikkeellä hyvin paljon sekä puolustusvoimien sotilaita että kansalaiskaartin sininauhaisia miehiä jotka suorittivat papereita tarkistaessaan etnistä profilointia yhtään anteeksi pyytelemättä. Oli myös käynyt selväksi että jatkossa suomalaisiin kohdistettu väkivalta ratkaistiin paikan päällä, ylivoimalla ja tutkintapöytäkirjoja kirjoittamatta. Lammas oli muuttunut leijonaksi eikä se enää pyydellyt anteeksi.

Turvapaikanhakijaongelma ratkesi siis itsestään. Kansalaisuuskysymyksen kohdalla puolestaan lyötiin se ajallinen tolppa ensimmäiseen tammikuuta vuonna 1990 ja sen jälkeen myönnetyt kansalaisuudet jaettiin eri ryhmiin:

Ryhmä 1: Kansalaisuuden saaneet ulkomaalaiset, jotka ovat syyllistyneet Suomessa väkivalta-, seksuaali- tai muihin – vähintään ehdollisella vankeudella rangaistaviin – rikoksiin.

Sekä kansalaisuus että oleskeluoikeus perutaan. Henkilöt – elleivät ole vankilassa – siirretään erityisvartioituihin säilytys- ja siirtokeskuksiin joista pääsee pois vain maasta poistuessa. Poistuminen suoritetaan erityisen tarkassa sotilasvalvonnassa.

Ryhmä 2: Kansalaisuuden saaneet ulkomaalaiset, jotka Suomen kansalaisuuden saatuaan ovat jatkuvasti eläneet pelkästään suomalaisen yhteiskunnan kustannuksella. Tähän ryhmään liittyy olennaisena joko heikko tai olematon suomen kielen taito.

Sekä kansalaisuus että oleskeluoikeus perutaan. Henkilöille ja heidän omaisilleen tarjotaan valtion kustantama muutto joko lähtömaahansa, Ruotsiin tai Saksaan. Mikäli poistuminen ei ole vapaaehtoista, siirretään ryhmän 2 jäsenet säilytys- ja siirtokeskuksiin sekä lopetetaan kaikenlainen rahallinen avustus.

Ryhmä 3: Kansalaisuuden saaneet ulkomaalaiset, jotka työskentelevät Suomessa julkisella sektorilla tai NGO-organisaatioissa sellaisissa tehtävissä joille ei olisi mitään tarvetta ellei kyseinen ulkomaalaisväestö olisi alun perin tullut Suomeen.

Sekä kansalaisuus että oleskeluoikeus perutaan. Henkilöille ja heidän omaisilleen tarjotaan valtion kustantama muutto joko lähtömaahansa, Ruotsiin tai Saksaan. Mikäli poistuminen ei ole vapaaehtoista, siirretään ryhmän 3 jäsenet säilytys- ja siirtokeskuksiin sekä lopetetaan kaikenlainen rahallinen avustus.

Ryhmä 4: Kansalaisuuden saaneet ulkomaalaiset, jotka työskentelevät julkisella sektorilla sellaisissa oikeaa ammattitaitoa vaativissa tehtävissä jotka ovat infrastruktuurin kannalta hyödyllisiä.

Sekä kansalaisuus että oleskeluoikeus säilytetään ja vahvistetaan.

Ryhmä 5: Kansalaisuuden saaneet ulkomaalaiset jotka työskentelevät yksityisellä sektorilla nettoveronmaksajina tai muuten elättävät itsensä ja läheisensä omalla – ei verorahoitteisella – työllään.

Sekä kansalaisuus että oleskeluoikeus säilytetään ja vahvistetaan.

Tästä viitoskohdasta tuli Suopangille usein mieleen eräs kenialainen, Radanvarsikaupungissa asuva nelikymppinen mies joka oli saanut kansalaisuuden. Hänellä oli kenialainen vaimo ja kaksi lasta. Hän oli työskennellyt pitkään paikallisessa metallifirmassa ja firman sekä omistaja että työkaverit olivat lähettäneet kansalaisuustyöryhmälle miehen kansalaisuuden säilyttämistä puoltavan anomuksen jonka mukana oli videopätkä. Videolla kyseinen pikimusta mies kömpi hikisenä ulos suuresta metallisäiliöstä jota hän oli ollut putsaamassa ja totesi ulos tullessaan:

- Ei ole pärkkele valkosen miehen hommaa tämä…

Suopanki oli naurahtanut, lämpsäissyt hyväksymisleiman miehen paperiin ja saman tien soittanut kyseiselle henkilölle. Mies oli ollut varma kansalaisuutensa jatkumisesta eikä ollut yhtään ihmetellyt väliaikaishallinnon toimia. Päinvastoin, hän piti niitä järkevinä sillä hän itse oli huolissaan seurannut Keniassa tapahtuvaa somalien Al – Shabaab- järjestön terroria ja oli kauhuissaan seurannut sitä minkälaiseksi Suomikin oli Ruotsin tavoin ajautumassa ja miltä se oli lopultakin pelastettu. Kenian kaveri vaikutti ihan järkevältä ja asialliselta mieheltä. Hänelle ja hänen perheelleen toivoi vain kaikkea hyvää.

Näitten viiden ryhmän lisäksi oli vielä Ryhmä 6joihin kuuluivat ne henkilöt joita ei yksiselkoisesti voinut lukea mihinkään aikaisempaan ryhmään ja jotka käsiteltiin erikseen.

Lisäksi työryhmä oli heti alkuun tehnyt selväksi että jos henkilö oli saanut kansalaisuuden turvapaikanhakijana ja käynyt lomailemassa lähtömaassaan niin silloin sekä kansalaisuus että turvapaikka perutaan ilman muuta. Kaikilta maasta poistetuilta otetaan biotunnisteet ja heille asetetaan pysyvä maahantulokielto.

Suopanki ja muu työryhmä oli kuullut valituksia että he toimivat liukuhihnametodilla. Suopanki oli itse todennut että niin me toimimmekin. Entäs sitten? Nämä poistettavat oltiin aikanaan hankittu Suomeen likuhihnametodilla ihan vaan siksi että niitä täytyi saada tänne. Samoin Suopanki oli todennut että onneksi – lopultakin – maassa ollaan tilanteessa jossa rääkyvä ja realismista itsensä pysyvästi irroittanut suvaitsevais-tiedostava lauma ei enää määrittele sitä, mitä saa tehdä, sanoa ja ajatella. Ehkä kansannousun suurin voitto oli siinä että maa palautettiin utopistien hallusta tavallisille kansalaisille.

Käytyään läpi tietyn määrän tapauksia Suopanki tuumasi että on kahvitauon aika ja läksi ruokalaan. Otettuaan kahvin ja kinkkusämpylän hän huomasi että eräässä pöydässä istui hänen tyttärensä Aino. Hänen seurassaan oli Rauno Ortio jonka avustajana Aino toimi. He kuuluivat niin sanottuun tyhjätyön karsimisen työryhmään. Myös eläkkeellä oleva Ortio oli tehnyt aikanaan pitkän uran merillä edeten jungmannista aina valtamerilaivan kapteeniksi. Viimeiset työvuotensa hän oli purjehtinut kirjoituspöytää merenkulkuhallinnossa ja oli aloittanut eläkepäivänsä Inkoossa. Hänetkin väliaikaishallinto oli värvännyt palvelukseensa. Suopanki istahti heidän seuraansa ja kysäisi:

- No, löytyykö tyhjälle mitta ja määrä?

Ortio vastasi tähän päätään puistellen:

- Löytyyhän se varmaan… jossain vaiheessa… mutta vaikka minäkin ehdin viimeiset työvuoteni olla hallinnossa niin en minä millään tajunnut sitä akateemisen suojatyön määrää. Kymmeniä tuhansia täysin tarpeettomia ihmisiä. Näillä laskemilla. Todennäköisesti vielä hyvin paljon enemmän. Me olemme vasta aloittaneet kartoituksen.

Aino puolestaan totesi:

- Osa työstämme oli sinänsä helppoa. Koko maahanmuuttoteollinen kompleksi julkishallinnosta on lakkautettu. Samoin kuin kaikki rahallinen tuki asiaan liittyville NGO-organisaatioille on lopetettu.

- Kuuluuko muuten SPR siihen listaan?

- Ensimmäisenä. Osa sen puljun johdostahan tulee olemaan syytettyjen penkillä. SPR:n veripalvelutoiminta on erotettu omaksi yhdistyksekseen joka toimii vain ja ainostaan sellaisena mitä sen nimikin kertoo. Katastrofipalvelun rakentaminen on vielä työn alla mutta sekin tulee toimimaan väliaikaishallinnon tiukan valvonnan alaisena. Mitään valtiota valtion sisälle ei tulla enää hyväksymään.

- Kuinka te oikeastaan toimitte? Siis miten te määrittelette tarpeettoman työn?

Tähän vastasi puolestaan Ortio:

- Niin no, tuo mainio avustajani ja tyttäresi Aino on saanut auditoijakoulutuksen. Kun siirrymme tutkimaan toimistotyötasoa niin hän on kehittänyt mittarit siihen että liittyykö työtehtävä millään lailla siihen peruspalveluun mitä kyseinen julkisen sektorin palvelu – esmes lastensuojelu tai terveydenhoito tai vanhustenhuolto jne. – tarjoaa. Oikeastaan helpointa on katsoa kaikenlaisten johtoryhmien ja erityistyöntekijöitten kokousten pöytäkirjoja. Niistä huomaa että kokousten sisältö käsittelee vain… vain… Aino, mikä se sun keksimä termi olikaan?

- Akateemisen suojatyön välikatto.

- Joo, niin sehän se oli juu… siis ne käsittelevät vain tuon kyseisen välikaton yläpuolella liikkuvia asioita joilla ei ole suorittavan tason kanssa yhtään mitään tekemistä. Kehitysprojekteja jotka alkavat, jatkuvat eivätkä valmistu koskaan koska uusi projekti tulee jo tilalle, jatkuvia organisaatiouudistuksia, keskinäisiä kyselytutkimuksia, valmistuneitten tutkimuksien postittamista suorittavalle taholle joka ei niitä koskaan edes lue ja tietenkin uusien teoreettisten työmenetelmien esittelyä eli käytännössä neliön esittelemistä pyöränä kerta toisensa jälkeen. Nuo ihmiset eivät oikeastaan edes pese toistensa paitoja vaan puhuvat toistensa paitojen pesemisestä. Joka tapauksessa on käynyt jo ilmi että julkisessa sektorissa on valtava määrä ihmisiä jotka on palkattu aivan turhaan ja joitten vaikutus varsinaiseen työhön on hyvällä tuurilla nolla ja yleensä haitallinen. Kunhan asiaan päästään porautumaan tarkemmin niin täysin turhien tyhjätyöntekijöitten määrä voi olla jopa yli kaksisataa tuhatta.

Suopanki laskeskeli hetken mielessään tuollaisen työntekijämäärän vuosittaisia palkkakustannuksia, päätyi lukemaan herravarjele ja kysyi sitten:

- Mitäs näille tyhjätyöntekijöille sitten tapahtuu?

- Tarpeettomat virat ja toimet yksinkertaisesti lakkautetaan. Työttömänä nämä ihmiset tulevat valtiolle halvemmaksi. Itse asiassa paljonkin halvemmaksi sillä osa tyhjätyöstä on ollut myös selkeästi kansakunnalle haitallista työtä. Vaarallistakin. Esimerkkeinä juuri tuo maahanmuuttoteollinen kompleksi sekä vaikkapa lakkautettu Yle. Samoin kuin hysteerikkofeministien suojatyöpaikat. Sekä yliopistojen yhteiskuntatieteelliset tiedekunnat lähes kokonaisuudessaan. Kaikki nuo ovat edistäneet haittamaahanmuuttoa ja samalla nakertaneet yhteiskuntaa koossa pitäviä perinteitä, arvoja ja toimintatapoja. Perheinstituutiosta alkaen. Sen vuoksi näkisin että myös meidän työmme tyhjän etsijöinä ja eliminoijina on erittäin tärkeää. Olemme palauttamassa julkista sektoria ylikoulutettujen suojatyömaasta siihen tehtävään mihin se on alun perin perustettu. Eli välttämättömien peruspalvelujen tarjoamisen kansalaisille.

- Se tulee vielä sanoa että lähimmän viikon aikana me tulemme antamaan julki ilmoituksen että mikäli tyhjätyöntekijät irtisanoutuvat itse, niin heille myönnetään kolmensadan vuorokauden ansiosidonnainen päiväraha. Sen sijaan jos heidät irtisanotaan selvityksemme jälkeen niin kyseinen päiväraha on vain kuusikymmentä vuorokautta ja sen jälkeen siirrytään peruspäivärahalle.

Suopanki hymähti ja totesi:

- Oletan, että tuo ilmoitus saa aikaan irtisanoutumisen aallon.

Ortio hymähti myös ja vastasi:

- Luulenpa, että oletat väärin. Katsos, suurin osa noista tyhjätyöntekijöistä ei ole koskaan ollut missään tekemisissä varsinaisen työn kanssa. Siksi he olettavat että tottahan heidän pyörittämänsä tyhjän paskan hiertämisen perus-, jatko- ja kertauskurssit ovat oikeaa työtä ja aivan välttämätöntä sellaista.

Kaarlo Suopanki totesi että tuohon ei ole kyllä mitään lisättävää, viimeisteli sämpylänsä, toivotteli voimia työhön ja eloon sekä palasi toimistoonsa. Viiden maissa illalla hän kuittasi päivän tehdyksi ja palaili väliaikaiseen kortteeriinsa. Edessä olisi pari päivää vapaata ja se sattuikin sopivasti sillä hänen poikansa Keijo oli käymässä Helsingissä ja hänen kanssaan olisi mukavaa saunoa ja ehkäpä tupakoida hieman olutta ja whiskyä. Keijo oli ylennyt kansannousun jälkeen nopeasti kapteenista everstiluutnantiksi. Olihan yleisessä tiedossa se, etteivät niin sanotut kissakaulukset olisi saaneet kansannousua aikaiseksi. He olivat olleet poliittiselle eliitille kuuliaita virkamiehiä. Tehtävän suorittivat ne, jotka sodassa komentaisivat komppanioita ja pataljoonia.

Keijo oli nykyisin Lapin Jääkäripataljoonan komentaja ja hän oli ollut Helsingissä jossain sotilaitten tapaamisessa ja yöpynyt hotellissa pari yötä todeten että päivät olivat olleet pitkiä eikä vanhempien luona ollut aikaa käydä. Nyt tapaaminen oli päättynyt, hän oli saapunut vanhempiensa luokse ja Kaarlo kysyi saunassa kun he korkkasivat kylmän oluen:

- Mitäs se sun tapaamisesi oikein koski? Kun ihan pääesikunnassa tapasitte.

Keijo oli hetken hiljaa, otti hörpyn ja totesi sitten:

- Niin… sinähän olet kanssa semmosia miehiä jotka osaa pitää turpansa kiinni. Oletan niin koska sinun kasseistasihan minäkin olen kotoisin.

- Tiedät kyllä.

Keijo otti taas hörpyn oluestaan, oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten:

- Tapaamiseen osallistui sotilaita Suomesta, Tanskasta, Norjasta, Puolasta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Kaikki hallituksiensa valtuuttamana. Lisäksi siihen osallistui sotilaita Ruotsista. Ilman hallituksensa valtuutusta.

- Taidan alkaa hahmottaa kokouksen sisällön.

- Kyllä. Me Suomessa pelastimme maamme. Tanska ja Norja tekivät sen jo ennen meitä. Kaikissa maissa päädyttiin verenvuodatukseen. Mutta onneksi suhteellisen vähäiseen. Baltian maat ja Puola taas säästyivät kaikelta tältä siksi että niitten johto oli aina meitä järkevämpi. Periaatteessa siis kaikki on kunnossa. Mutta käytännössä ei. On olemassa vielä suuri vaara.

- Tarkoitat Ruotsia.

- Kyllä. Ja niin Suomi, Tanska kuin Norja ovat osaltaan siitä vastuussa koska Tanska ja Norja dumppasivat ja me olemme dumppaamassa haitamaahanmuuttajat Ruotsiin joka ottaa ne avosylin vastaan. Ruotsin demografinen kehitys on hälyttävä. Itse asiassa katastrofaalinen. Ei mene kuin parikymmentä vuotta kun ruotsalaiset ovat vähemmistö omassa maassaan. Ja se saa aikaan kaksi uhkaskenaariota.

- Joista ensimmäinen on?

- Valtiollisen konkurssin myötä tuleva kaaos ja anarkia. Haittamaahanmuuttajat ovat pääosin elättejä eikä Ruotsinkaan mahtava talouskone kestä loputtomiin. Mutta jos se kestää liian pitkään, niin edessä on se toinen skenaario.

- Joka puolestaan on?

- Jo ensi vaaleissa Riktika Islamistisk Partiet RIP nousee Ruotsin suurimmaksi puolueeksi. Islamilaiset masinoivat ihmisensä äänestämään. Ja ruotsalaiset on vallannut apatia. Kantaruotsalaisten ennustettu äänestysprosentti on hälyttävän pieni. Ja eihän ruotsalaisilla ole oikein mitään äänestettävääkään sen jälkeen kun ruotsidemokraatit julistettiin laittomaksi. Kyseinen RIP-puolue ei nouse vielä ehdottomaan enemmistöön mutta ajan myötä se sen tekee ja tiedustelutietojemme mukaan se vaatii huomattavaa satsaamista Ruotsin puolustusvoimiin. Nimenomaan niin, että puolustusvoimiin värvätään etnisesti edistyksellistä ainesta. Asevelvollisuuden kautta.

- Taidan ymmärtää. Eli meillä on silloin naapurissamme aseistautuva, aggressiivinen ja ehkä jopa laajentumishaluinen islamilainen valtio.

- Juuri niin. Menee kauan, hyvin kauan aikaa ennen kuin se pystyy toteuttamaan hyökkäyksen naapureihinsa. Ruotsin armeija – islamilla tai ilman – ehdittiin ajaa alas niin totaalisesti. Mutta kyseinen valtio pystyy tarvittaessa tukkimaan sotilaallisesti Juutinrauman. Kiristyksenä. Ja sen vuoksi asia kiinnostaa meidän lisäksemme myös Puolaa ja Baltian maita. Jos kohta nekään eivät muutenkaan halua islamilaista valtiota lähelleen. Tämä on saatana Pohjois-Eurooppa eikä mikään Pohjois-Afrikka. Eikä asia muuten Venäjällekään ole ollenkaan yhdentekevä. Siksi on parasta että hoidamme tilanteen ennen kuin Venäjä päättää puuttua asiaan. Sen osallistumista kun ei kaipaa kukaan.

- Hoidamme tilanteen?

- Hoidamme. Sitä valmisteltiin siinä tapaamisessa jossa olin mukana. Tiedätkös, isä. Siitä toisesta suuresta pohjan sodasta on ammuttu vasta ensimmäiset laukaukset…

---

NOLLAN KOHDAN OHJELMA

February 20, 2019, 11:35 pm

≫ Next: KAUNIS KIRKOLLINEN TEINIANGSTI

≪ Previous: KARKOITTAJA

$

0

0

Kunnianarvoisa hallituksemme on sitten päättänyt aloittaa epätoivoisen vaalikikkailun laittaa tuontirikollisuuden kuriin niin kertakaikkiaan. Onpa tehty oikein toimintaohjelma. Tarkastellaanpa hieman, mitä ohjelma pitää sisällään:

Suomen turvapaikkajärjestelmä perustuu jatkossakin EU:n yhteiseen turvapaikkalainsäädäntöön, johon Suomi pyrkii vaikuttamaan.

Tähän yhteiseen turvapaikkalainsäädäntöön vedoten muuten hallituksemme mahdollisti Invaasio 2015:n eli toisin sanoen laski maahamme yli 30.000 elintasosiirtolaista jotka nyt tehtailevat rikoksia ja joitten täällä notkumista ei saisi arvostella. Tuo kohta ”Suomi pyrkii vaikuttamaan” sisältää jo tahatonta huumoria sillä mihinkäs EU-päätöksiin Suomi on pystynyt vaikuttamaan tähänkään mennessä?

Ensimmäinen kori pitää sisällään sen, että pyrimme varmistamaan sen, että pienen väärin käyttäytyvän vähemmistön vuoksi ei leimata hyvin käyttäytyvää enemmistöä.

Ilman hallituksen toimia ei tätä ”hyvin käyttäytyvää enemmistöä” – joka muuttuu koko ajan aina enemmän ”pieneksi väärin käyttäytyväksi vähemmistöksi” – Suomessa edes olisi.  Joten – varsinkin kun toimintaohjelmassa luvataan jälleen lisäresursseja nettipoliisille – kyseisen lauseen voi aivan rauhassa tulkita muotoon ”hallituksen järjettömän maahanmuuttopolitiikan perusteltuakaan arvostelua ei tulla edelleenkään sallimaan”.

Turvapaikkahakemukset pyritään käsittelemään kuudessa kuukaudessa, sillä päätösten viivästyminen aiheuttaa riskejä. Lisäksi käynnistetään valmistelu, jolla suojelu voitaisiinpurkaa, jos kansainvälistä suojelua saanut syyllistyy törkeään rikokseen.

Huomatkaa taas sanamuodot ja verratkaa kohtaan ”Suomi pyrkiivaikuttamaan EU:n lainsäädäntöön”. Se että pyritään tekemään tai voitaisiin tehdä ei tarkoita että varsinaisesti tehtäisiin mitään. Onpahan luvattu kuitenkin sottailla tekemistä.

Pysyvän oleskeluluvan saaminen edellyttää yhteiskunnan perusnormien ja sääntöjen kokeen suorittamista ja usean vuoden mittaista opiskelua tai työntekoa.

– Pysyvä Suomeen jääminen lähtee aktiivisesta kiinnittymisestä Suomeen.

Mikäli edellytykset eivät täyty, mutta henkilö tarvitsee edelleen suojelua, hänelle myönnetään uusi väliaikainen oleskelulupa.

Eli jos edellytykset eivät täyty? Hallitukselta (vai käytetäänkö termiä halalitus) jäi toimintaohjelmastaan pois eräs olennainen seikka ”eli turvapaikkahakemusten uusinta-automaatti lopetetaan”. Koska jos (kun) sitä ei lopeteta, niin se suojelun tarve määritellään aina uudelleen ja uudelleen etsien niitä edellytyksia ja sitä myötä notkumisoikeus säilyy loputtomiin.

Jos turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen, poliisilla olisi mahdollisuus käyttää säilöönottoa, jos hän aiheuttaa uhkaa.

Huomatkaa jälleen sanamuoto. Ja eiväthän nämä jätkät olleet uhka vaan voimavaran ja velvollisuuden mikstuura. Sellaiseksi laskettiin myös joka ainoa rikoksiin syyllistynyt elintasosiirtolainen ennen kuin se kärähti rikoksesta.

Jos turvapaikanhakija saa lainvoimaisen kielteisen päätöksen, sen sijaan että hän katoaa pimeille työmarkkinoille, sovelletaan säännöllistä ilmoittautumisvelvollisuutta.

Nyt heitti pahan. Ilmoittautumisvelvollisuus. Vaan entäs jos se ei ilmoittaudukaan? Kas kun näille jätkille ei riitä se ”asiasta on sekä poliittinen- että viranomaispäätös” joka riittää suomalaiselle hallintolampaalle.

Turvapaikanhakijoille annetaan valistusta seksuaalioikeuksista vastaanottokeskuksissa.

Että ihan valistusta. Nyt helpotti. Mitäs tähän asti muuten on tehty? Ja millä menestyksellä?

Joka tapauksessa nuo yllämainitut kohdat ovat pelkkää sanahelinää sillä kyseisen ohjelman pääasia lausuttiin jo ohjelman alussa eli:

Suurin osa toimenpiteistä edellyttää muutoksia lainsäädäntöön ja ne pyritään valmistelemaan seuraavalle hallitukselle.

On helppo siirtää seuraavalle hallitukselle sellaista mikä ei sitä millään tavoin sido. Tulee muistaa, että seuraavassa hallituksessa on mukana vähintäänkindemarit ja mahdollisesti myös vihreät ja vasurit. Maahanmuuttosinisilmäiskaipuun linja ei tule silloin ainakaan tiukentumaan. Mutta pakkohan nykyisen hallituksen oli jotakin yrittää. Onhan tämä vaaleja edeltävä aika opportunistiselle ammattipoliitikolle kumminkin työhaastatteluun verrattava tilanne. Näytä freesiltä ja valehtele sujuvasti. Valitettavan monelle ihmiselle tuokin kusetus menee taas kerran läpi.

Joka tapauksessa on selvää että ongelman aiheuttaja ei voi olla ongelman ratkaisija ellei hän ensin tunnusta olevansa ongelman aiheuttaja. Ja sitähän ei tee niin tämä hallitus kuin seuraavakaan joten vaalien jälkeen tuontirikollisuus ei ole enää ongelma vaan siitä puhuminen on ongelma jota kohtaan suunnataan päättäväisiä viranomaistoimenpiteitä jotka päätetään ihan tosissaan eikä vain lämpimikseen.

KAUNIS KIRKOLLINEN TEINIANGSTI

February 22, 2019, 11:12 pm

≫ Next: ANTERO LÄRVÄNEN JA TIEDOSTAVA YLIAHDISTUS

≪ Previous: NOLLAN KOHDAN OHJELMA

$

0

0

Sehän on selvää että jos lukion ekaluokan opettaja antaa oppilaille tehtäväksi kirjoittaa aiheen monikulttuurisuudesta niin tuloksena on herkästi sellaisia naiivin sympaattisia ja tahatonta huumoria sisältäviä tekstejä jotka on kuitenkin tehty suurella sydämellä. Näin ollen tällaisille nuorille kirjoittajille ei ehkä kannata kovin rankasti kuittailla sillä hehän ovat vielä vaikutteille alttiita, herkkiä ja kasvavia nuoria joille voi tulla kuittailuista helposti koko loppuikää hankaloittava henkinen pipi.

Mutta jos samanlaisen teinikyhäelmän väsää selkeästi aikuisten kirjoissa oleva mies, tekee sen palkkaa vastaan ja julistaa sen vielä kansalle opillisena epistolana niin silloin asian tiimoilta voi kaikessa rauhassa esittää kyisiä kysymyksiä. Kyseinen henkilöoletettu on Kirkko ja Kaupunki-lehden toimittaja Pauli Juusela joka on vielä kyseisen aviisin uutispäällikkö. Laitetaanpa esille kaikkein teineimmät pätkät hänen vuodatuksestaan joka on otsikoitu epistolan hengen mukaisesti ”Toimittajalta: Monikulttuurisuus on todellisuutta – sitä ei voi pyyhkiä pois”:

Suomi on aina ollut kansainvälinen ja täällä on aina asunut muualta muuttaneita. Sellaisia me olemme itse kukin. Olemme riippuvaisia ulkomaankaupasta ja kansainvälisistä yhteyksistä. Jos ulkomaankauppa pysähtyisi edes muutamaksi päiväksi, kaupat olisivat tyhjiä.

Asia on oikein hyvin ymmärretty enkä ole kuullut että yksikään kansallismielinen vastustaa ulkomaankauppaa tai kansainvälisiä yhteyksiä. Mutta se, että tänne rahdataan pysyvälle elatukselle afrikkalaisia sekä lähi-itäläisiä ja tehdään asiasta vielä kyseenalaistamaton itseisarvo ei ole ulkomaankauppaa vaan sinisilmäistä typeryyttä. Kas kun ulkomaankaupasta hyötyvät sekä myyjä että ostaja. Monikultturismissa ei ole kumpaakaan, vaan maksaja ja elätti.

Meille maistuvat pizza ja kebab ja monenlaiset muut etniset ruoat. Riisi kasvaa Aasiassa ja Italiassa, ei Karjalassa, vaikka se onkin olennainen osa karjalanpiirakkaa. Makaronilaatikon perusaines ei ole suomalainen keksintö.

Huikeaa! Tätä ei olla otettu esille varmaankaan vuosiin kun se viimeksi röhönaurettiin nurin sen verran perusteellisesti. Eihän tuosta puuttunut kuin se että ilman monikulttuurisuutta suomalaiset jälttäisivät vieläkin pelkkää naurista. Mutta – noin vakavasti sanoen – kaikkia noita ruoka-aineksia sai Suomesta jo silloin kun maassamme oli toimiva rajavalvonta. Ja vielä vakavammin voi todeta että etkö jätkä tosiaan mitään parempaa keksinyt? Ihan semmoinen triviatieto Juuselalle että alkuperäisessä karjalanpiirakassa muuten käytettiin ohrapuuroa.

Kristinusko on globaali uskonto, syntyjään Lähi-idästä. Siniristilippumme risti on lainaa muualta. Maamme-laulun säveltäjä syntyi Hampurissa. Sen kirjoitti ruotsinkielinen runoilija, jonka isä oli maahanmuuttaja.

Kiitos itsestäänselvyyksistä. Viitsitkö vielä kertoa että tuolla perusteellako meidän tulisi sietää kantasuomalaisiin kohdistuva kehitysmaalaisten arkipäivän terrori joka esiintyy sekä väkivalta- että seksuaalirikoksina? Ovatko raiskatut suomalaiset pikkutytöt jonkunlainen maksu Maamme-laulusta? Missä valuutassa maksu määritellään ja monenko raiskauksen jälkeen se on maksettu? Olisit nyt ihmeessä nostanut esille vielä Fazerin, Serlachiuksen ja kumppanit sekä vetänyt heistä yhtymäkohdat nykyiseen kaarnaveneitten veistelyyn ja niitten aikaansaamaan huikaisevaan tulevaisuuteen.

Suomessa on aina elänyt muualta muuttaneita, joskus vähän, joskus enemmän. Turvaa hakeneitakin olemme ottaneet vastaan: esimerkiksi pakolaisia neuvostovallankumouksen jaloista.

Myöntää täytyy, myöntää täytyy. Ja samalla täytyy muistuttaa että niille silloisille venäläisille pakolaisille ei ollut tarjolla elinikäistä elatusautomaattia eikä myöskään puolestaloukkaantumis- ja jalustallenostokoneistoa jota arvon toimittaja itsekin edustaa. Niillä venäläisillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin sopeutua ja alkaa tienaamaan omaa leipäänsä. Nykyinen monikultturismi pitää itseisarvona nimenomaan sopeutumattomuutta.

Viimeiset pari vuosikymmentä Suomi ja erityisesti pääkaupunkiseutu ovat astuneet kansainvälistymisessä ja monikulttuurisuudessa vielä paljon pidemmälle. Tänne on muuttanut paljon ihmisiä muista maista ja kulttuureista: töihin, opiskelemaan, perhettä perustamaan ja osa myös turvaa hakemaan.

Osa suomalaisista näkee tämän kehityksen uhkana ja korostaa maahanmuuton varjopuolia. Toiset löytävät asiasta lähinnä mahdollisuuksia. Ihan ensimmäiseksi monikulttuurisuus kannattaisi ottaa tosiasiana, joka ei muuksi muutu.

Kun näin on, on etsittävä parhaat tavat elää yhdessä, erilaisina, samoja lakeja noudattaen.

Aivan. Juuri niin kuin esimerkiksi Malmössä, Göteborgissa sekä huomattavan monessa keskieurooppalaisessa kaupungissa on etsitty. Onko etsimisen lopputulos ollut asukkaille turvallinen ja viihtyisä?

Väkisinkin mieleen herää muutama kysymys:

1. Kirjoittaako kyseinen Juusela tätä sketsitason epistolaa – joka ei mene läpi kuin ehkä sille lukion ekaluokkalaiselle – siksi, että hänen on käsketty kirjoittaa? Jolloin herää kysymys että kuka käski?

vai

2. Kehittääkö hän taas kertaalleen sellaisen kuolaturpaisen ja rajoja totaalikiinni vaativan olkiukon ja kuvittelee että sitä murjomalla hänen oma, tyhjän päälle rakennettu epistolansa ei tuntuisi ihan niin tyhmältä?

vai

3. Onko häiskä todellakin noin tyhmä että uskoo sanomaansa ja tuumii että nyt tuli lyötyä rasisteille luu kurkkuun?

Karmeinta lienee se, että kyseisen toimittelijan vuodatusta ei oikein tahdo erottaa kieli poskessa tehdyistä trollikirjoituksista. Mutta koska alustana on Kirkko ja Kaupunki niin jätkä lienee aivan tosissaan. Hyvänä esimerkkinä nykyajasta jossa sinisilmäinen typeryys on vallitseva ja pakkosyötetty normi. Koska tuo jälkiteiniangstinen vuodatus on siis valtiokirkkomme lehdessä yleisenä saarnana niin ei kai tähän voi laittaa loppukaneettina muuta kuin että Piru kaiken periköön.

Ja senhän se tekee.

ANTERO LÄRVÄNEN JA TIEDOSTAVA YLIAHDISTUS

February 24, 2019, 2:01 pm

≫ Next: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CII

≪ Previous: KAUNIS KIRKOLLINEN TEINIANGSTI

$

0

0

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat, tällä kertaa täältä Helsingin Oletettujenklinikalta. Seurassanne on hetken aikaa Antero Lärväsen uusastraalivartti jossa käsittelemme tällä kertaa suvaitsevais-tiedostavan väestöosan keskuudessa leviäviä uusia ahdistustiloja. Tälläkään kertaa lähetyksemme ei turvaudu huhuihin tai oletuksiin sillä olemme hankkineet haastateltavaksemme Husqvetta Tunturo-Solifeisen joka toimii tiedostavien ahdistustilojen ylilääkärinä Helsingin Oletettujenklinikalla. Ylilääkäri Tunturo-Solifeinen, tervetuloa lähetykseemme ja kiitos että suostuitte haastatteluun.

- Kiitokset, Antero. Valaisen mielelläni tämän ilmiön taustaa sillä se alkaa lähennellä merkittävyydeltään kansanterveydellisenä ongelmana jo sydän- ja verisuonitauteja sekä diabetesta.

- Minkälaisia tiedostavia ahdistustiloja sitten oikein on?

- Voin valaista asiaa ottamalla esille erään potilaani sairaskertomuksen joka tapahtuu potilaan omalla luvalla ja itse asiassa omasta pyynnöstä sillä hän mieltää näitten ahdistustilojen ja sitä kautta menetetyn työkyvyn olevan toisten hänelle aiheuttamia. Ja kieltämättä sairaskertomus tukee hänen väitettään. Hänen nimensä on Violetta Pärrä, iältään 36 vuotta. Hän toimii – tai siis toimi –  feministisen viktimologian tutkijatohtorina Helsingin Yliopiston LGBTQTiiTyy-tiedekunnassa ja hänen väitöskirjansa käsitteli aihetta ”Kuinka naiset ovat oikeutettuja määrittelemään itse oman palkkatasonsa ammatistaan riippumatta ja miksi patriarkaalinen yhteiskunta on sen heille velkaa”. Lisäksi hän on aktiivinen ilmasto-, tasa-arvo- ja LQBTQTiiTyy-asian tukija sekä vihreitten de röda jäsen.

- Kieltämättä komea on tittelihaitari. Itselläni jää pelkkään huuliharppuun kun olen vain toimittaja ja entinen rakennusmestari. Enkä ole kuin metsästysseuran jäsen. Journalistiliitto sanoi ettei huoli jäseneksi mutta enhän minä toisaalta sinne ole hakenutkaan. Mutta minkäslaisista ahdistustiloista kyseinen Violetta Pärrä on kärsinyt?

- Hänen ensimmäinen ahdistustilansa oli nationalistinen ahdistus joka alkoi jo vuosikymmenen vaihteessa. Hänen oli hyvin vaikeaa kestää sitä että Suomessa oli nousemassa kansallismielisiä voimia ja nimenomaan kansallismielistä ajattelua. Hän on aina ollut sitä mieltä että ajattelun vapaus voidaan turvata vain kieltämällä vahingollinen ajattelu, toisin sanoen kaikki sellainen ajattelu mikä on hänelle itselleen vastenmielistä. Ja sellaista ajattelua on kyllä paljon. Tähän ahdistustilaan yhdistyi sitten jytkyahdistus vuonna 2011. Tilannetta pahensi se, että vaalipäivän iltana hän oli ilmoittanut sosiaalisessa mediassa että hän ei halua elää tällaisessa rasistisessa ja äärioikeistolaisuutta kohti liukuvassa maassa vaan muuttaa joko Ruotsiin, Yhdysvaltoihin tai Kanadaan.

- Ahaa… ja siitä taisi tulla kuittailuja?

- Tulihan niitä. Häneltä kyseltiin toistuvasti että skannaatkos ne matkalippusi näkyville kun olet hankkinut ne. Kun tämä maalittaminen muuttui kestämättömäksi eli häneltä oltiin kysytty asiaa kuukauden mittaan kaikkiaan kolme kertaa niin hän ei enää jaksanut ja kääntyi puoleeni. Kirjoitin hänelle silloin kuukauden sairasloman. Sen aikana hän pikkuhiljaa toipui ja jaksoi jatkaa tärkeää työtään yliopistolla.

- Niin muuten mikä se työ täsmennettynä oli?

- Koko kuluvan vuosikymmenen ajan hän on johtanut tutkimuprojektia ”Kuinka löytää aina uutta naiseuteen liittyvää uhriutumispääomaa ja miten sitä voi käyttää hyväkseen mahdollisimman tehokkaasti”.

- No joo… kun katselen tätä vallitsevaa nykytodellisuutta niin voin todeta että hän on toiminut työssään enemmän kuin tehokkaasti. Mutta nähtävästi hänen ongelmansa sitten jatkuivat.

- Kyllä. Seuraavaksi Violetta sairastui ilmastoahdistukseen. Hän on yksi ensimmäisistä ilmastoahdistukseen Suomessa sairastuneista. Hän on ollut kovasti huolissaan ilmastonmuutoksesta ja on pitänyt jokseenkin järkyttävänä että Suomessa on vielä 2010-luvulla olemassa saastuttavaa teollisuutta, lihansyöntiä ja että suomalaisia metsiä vieläkin hakataan. Ahdistus puhkesi sitten täyteen mittaansa silloin kun hän sosiaalisessa mediassa vaati että Suomesta pitää ehdottomasti hävittää kaikki polttomoottorilla käyvät autot, moottoripyörät, mopot, ruohonleikkurit, perämoottorit ja moottorisahat. Tämä sattui juuri siihen saumaan kun hän oli palannut kahden viikon lomamatkalta Intiasta ja huomannut sähköpostinsa olevan täynnä vastenmielisiä vihaviestejä.

- Minkälaisia vihaviestejä?

- Noo… lähinnä tilastoja. Joissa vertailtiin Suomen väkilukua Kiinaan ja Intiaan. Kerrottiin, että Suomi on luonnonvarojen nettotuottaja. Muistutettiin että ratikkalinja ei jatku Ilomantsiin. Ja muistuteltiin siitäkin että mahtaako Violetta tietää, mistä se hänenkin tohtorinpalkkansa oikein kertyykään. No liikaahan se sellainen oli. Ei tiedostava mieli tuommoista vihan hyökyä kerralla kestä. Jouduin kirjoittamaan hänelle puolen vuoden sairasloman. Ja hän oli niin ahdistunut että jouduin kirjoittamaan hänelle myös voimakasta Diversinex-lääkettä.

- Diversinex? En ole sellaisesta koskaan kuullutkaan.

- Niin no, eihän ne ole muuta kuin mäntypohjaisessa teräketjuöljyssä uitettuja kalkkitabletteja mutta kun nämä ahdistustilat ovat fiilispohjaisia niin ne vaativat lääkkeen jossa fiilis tekee työn kemian puolesta. Plaseboa siis. Vaatii tottakai tietynlaisen mielen mutta tiedostavilla yksilöillä usko on tunnetusti luja ja menee yli kaiken muun. Sanotaan että modern problems require modern solutions. Ja – hitto vie – hän oli jo lähellä täydellistä toipumista mutta sitten tuli uusi takaisku.

- Ja mikä se uusi takaisku sitten oli?

- No se Trump-ahdistus. Eikä hän tietysti ollut ainoa. Heti Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen Oletettujenklinikalla oli pidemmät jonot kuin ehkä koskaan milloinkaan. Yhteistä heille oli petetyksi tulemisen tunne. Hehän olivat täällä Suomessa agiteeranneet Hillaryn puolesta enemmän kuin kenenkään koskaan, jopa sodankäyntiä lähentelevällä aggressiivisuudella ja ne amerikkalaisen perkeleet menivät silti äänestämään vastoin heidän tahtoaan. En muista, että olisin koskaan kirjoittanut niin paljon sairaslomia. Mutta Violettan tila oli tietysti pahempi koska hänellä oli tiedostavaa ahdistustaustaa takanaan vielä muita enemmän. Ja sitten tuli melkein heti perään se uusi ahdistus.

- Mikä ahdistus tällä kertaa? Ja missä vaiheessa?

- Halla-ahdistus. Kesäkuussa 2017. Jolloin Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi ja puolue muutti linjansa selkeän kansallismieliseksi. Violetta on vihannut Halla-ahoa erityisesti siksi että kyseinen mies on pilkkonut suvaitsevais-tiedostavat väitteet joka kerta palasiksi yhtä eleettömän tyylikkäästi kuin kokenut metsuri taitosahauskilpailussa. Halla-ahon nimi tai naama aiheuttaa Violettassa aina niin sanotun akateemisen ylipainetilan joka saa aikaan halun väkivallan tekoihin absoluuttisen rauhan nimissä. Jouduin määräämään vielä lisää Diversinexiä että tilanteen sai haltuun ja lisäksi vuoden mittaisen sairasloman. Jota jouduin sitten sen loppuvaiheessa jatkamaan.

- Tuli siis taas uusi ylireagoitu henkinen pipi?

- Käyttäisin kylläkin termiä ahdistus. Tuossa termissäsi haistan hieman asenteellisuutta. Aivan kuin et ottaisi vakavaa asiaa tosissaan.  Mutta joo… kyllä. Tuli tasa-arvoahdistus.

- Tasa-arvoahdistus. Yhdessä maailman tasa-arvoisimmassa maassa? Kuinkas noin?

- No, Violetta otti sosiaalisessa mediassa voimakkaasti kantaa siihen että miksi naiset ovat niin törkeän aliedustettuja hyväpalkkaisilla teknisillä aloilla. Ja sai sitten hyvin monta kommenttia joitten kaikkien sisältö oli että miksi itse et mennyt lukemaan sähköinsinööriksi vaan läksit lukemaan uhriutuvaa feminististä rumppanpulia. Ja… niin no, täytyy tunnustaa että Violetta ei ole oikein niitä ”ain laulain työtäs tee” vaan ”ain laulain teetäs työ”-ihmisiä  ja romahdushan siitä sitten tuli. Siitäkin oltaisiin ehkä selvitty ellei Violetta olisi päättänyt kostaa vainoojilleen.

- Kostaa millä tavalla?

- Hän meni poliisille ja teki rikosilmoituksen kaikesta kuittailusta mitä hän oli vuosien varrella saanut. Olihan hän sentään varma että toki poliisi on edistyksellisten ainesten puolella. Varsinkin kun rikosilmoituksen vastaanottanut poliisi oli nainen.

- Se tietysti pitää kyllä valitettavan usein paikkansa että poliisit todellakin ovat edistyksellisten ainesten puolella mutta nyt Violetta taisi yrittää tehdä joulukalat silakoista?

- No niinhän siinä pääsi käymään. Se poliisi totesi ensinnäkin että jos esiintyy itse sosiaalisessa mediassa provosoivasti niin metsä usein vastaa niin kuin sinne huudetaan eikä perusteltu kuittailu muutu jälkiuhriutumisella törkeäksi kunnianloukkaukseksi. Toisekseen tilastojen ja faktojen esittäminen ei ole rikollista. Ainakaan ellei valtakunnan poliittinen etu niin vaadi ja tässä tapauksessa niin ei ollut. Ja sitten poliisi totesi vielä että Violettan esittämä seksuaalinen käänteisahdistelu on ajatuksenakin varsin mahdoton.

- Seksuaalinen käänteisahdistelu?

- Niin katsos kun harmikseen Violetta on hetero ja kun hän yritti skodata yhtä sälliä kuppilassa se sälli torjui hänet ja Violetta tulkitsi hepun ilmeestä että torjuminen tapahtui Violettan ulkonäön vuoksi. Eli kyseessä oli ylipainorasismi, seksuaalinen käänteisahdistelu sekä yhdyntää vailla oleva käänteisraiskaus. Joten hän teki myös siitä hepusta rikosilmoituksen.

- Jaa. Jos tommonen juttu muuten tulisi lakiin ja koskisi molempia sukupuolia niin tässä maassa olisi aika vähän naisia vapaalla jalalla. En muista, kuinka monet pakit olen itse saanut mutta ei niihin riitä sormet ei varpaat.

- Melkein noita sanoja käytti se poliisikin. Ja totesi että ei ylitä esitutkintakynnystä. Ja sittenhän Violetta sekosi. Hänet tuotiin lepareissa tänne Oletettujenklinikalle ja minulla kesti pari päivää ennen kuin pääsin kunnolla keskusteluyhteyteen hänen kanssaan. Parin päivän jälkeen tulin siihen johtopäätökseen että Violetta oli saavuttanut tiedostavan yliahdistuksen kroonisen tilan joten minulla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa Violettalle täysi arvopohjautettu sairaseläke. Hän oli menettänyt työkykynsä tyystin enkä näe suurtakaan mahdollisuutta että hän enää toipuisi.

- Jaa-a… no se on kieltämättä ikävää. Nuori ihminen vielä eikä se sairaseläke kylläkään kovin suuri ole. Ja paljon olisi vielä elinvuosia jäljellä.

- Et tainnut Antero kuulla tai ymmärtää mitä sanoin. Kirjoitin siis hänelle arvopohjautetun sairaseläkkeen. Katsos, hänhän on herkkä, tiedostava ihminen ja on toiminut mielestään koko maailman parhaaksi. Häneen kohdistetut hyökkäykset sosiaalisessa mediassa eivät ole ehkä laittomia mutta niistä Violettan tila joka tapauksessa johtuu. Noitten Violetalle kuittailleitten koiranleukojen olisi pitänyt ymmärtää että edistyksellistä ihmistä ei saa tarpeettomasti loukata eikä  järkyttää.

- Anteeksi välihuomautus, mutta mitä tarkoittaa tässä tapauksessa tarpeeton loukkaaminen ja järkyttäminen?

- Sitä, että esitetään faktoja jotka romuttavat edistyksellisen ihmisen vakaan uskon ja minäkuvan. Katsos Antero, kun tässähän on kyse tiedostavan ihmisen egosta ja paremmuuden tunteesta. Jos ne romutetaan niin kyseisen ihmisen ego rypistyy kuin pippeli jäähyhmäisessä vedessä. Jäljelle ei jää mitään ja edessä on ahdistusten kierre joka päättyy tiedostavaan yliahdistukseen. Siksi suvaitsevais-tiedostavaa egoa ei saa loukata turhilla faktoilla. Täytyy myötäillä vaan tai olla ainakin hiljaa. Mutta siitä eläkkeestä… joo… arvopohjautettu sairaseläke tarkoittaa siis sitä että edistykselliselle ihmiselle myönnetään täysimittaisena se eläke jonka hän olisi saanut 65 täyden työvuoden jälkeen. Lisäksi valtiokonttori maksaa eläkkeen ja henkilön varsinaisen palkan erotuksen joten 65-vuotiaaksi hän saa sitä palkkaa jota oli saanut ennen henkistä romahtamistaan.

- Oletettavasti tämä arvopohjautettu sairaseläke koskee vain edistyksellistä väestönosaa?

- Kyllä. Toimittajia, yhteiskuntatanhuavia tutkijoita, järjestöaktiiveja ja niin edelleen.

- Tavallisten suomalaisten muurahaiskansalaisten mielestä tuo systeemi on kyllä hiukka epiä.

- Voi olla. Heidän mielestään siis. Mutta kai sinä Antero ymmärrät että jos muurahaiskansalainen menettää masennuksen vuoksi työkykynsä niin kyse on vain tilastotappiosta mutta jos edistykselliselle ihmiselle käy samoin niin silloin suomalainen kansallinen sielu menettää jotain kaunista ja korvaamatonta.

- Mutta näinhän se olikin. Oletettujenklinikan ylilääkäri Husqvetta Tunturo-Solifeinen, kiitän teitä haastattelusta. Ja laitammekin tässä pystyyn yleisökilpailun aiheesta ”kun henkilö, joka ei ole koskaan tehnyt mitään varsinaiseksi työksi laskettavaa menettää työkykynsä niin mitä itse asiassa on menetetty”. Vastaukset tutulla osoitteella Poste Restante, Huitsinnevadan paikallisradio. Täällä Antero Lärvänen, Helsingin Oletettujenklinikka. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Jatkamme ohjelmasarjalla ”musiikillisia ennustuksia vuosien varrelta”. Tällä kertaa vuorossa on yhtye Problems vuodelta 1981. Kymmenen sekunnin mittaisessa kappaleessaan ”Vankka Ankka” yhtye ennusti hämmästyttävän tarkasti miltä suvaitsevais-tiedostava triggeröityminen vuonna 2019 kuulostaa. Vuonna 1981 ei tuollaisesta triggeröitymisestä ollut vielä juurikaan tietoa joten voi olettaa että kavereilla oli ns. etiäinen. No niin, pojat, antakaa palaa!

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CII

February 26, 2019, 10:50 am

≫ Next: JOTAIN IHAN MUUTA LXII

≪ Previous: ANTERO LÄRVÄNEN JA TIEDOSTAVA YLIAHDISTUS

$

0

0

Tuossa aikaisemmassa Antero Lärvänen-jutussa todettiin että suvaitsevais-tiedostavan henkilön henkinen pipi pyörittää pelottavassa määrin koko valtakunnan asioita. Otetaanpa esille pari esimerkkiä:

1. Pepittää niin vietävästi

Se, että joku ihminen saa henkisen pipin whatever asiasta on tietysti – tavallisen lautamiesjärjen mukaan – henkilön yksityinen asia jonka ei pitäisi missään nimessä ylittää uutiskynnystä koska ei joka ainoa vitutus ole uutinen. Mutta kun kyseessä on sopivaan utopistiseen ideologiaan sopiva henkinen pipi niin asia tietysti muuttuu. Elikkä: muuan 40-vuotias perheenäiti poltteli päreensä ja veteli kik-herneet nenäänsä kuunnellessaan Radioteatterin Peppi Pitkätossu-kuunnelmaa ja Iltalehtihän pamautti asian valtakunnalliseksi opiksi ja opastukseksi muurahaiskansalaisille. Nainen loihelausui ja Iltalehti toisti näin:

- Jaksossa sanotaan tosi monta kertaa neekerikuningas ja neekerit. En halua selittää lapselle, mikä on neekeri tai neekerikuningas. Lapseni on päiväkodissa, jossa on paljon tummaihoisia lapsia. Olisi katastrofi, jos suvaitsevaiseksi opettamani lapsi alkaisi hokea neekeri-sanaa ihmisten ilmoilla.

- Kieli rakentaa maailmaa, ja Yle tuputtaa lapselleni tällaista tunkkaista maailmankuvaa!

Ruotsin puolellahan Peppikirjoista onkin se neekerikuningas sensuroitu parhaiseen orwellilaiseen henkeen. Se, mitä Astrid Lindgrenin tytär selitti jo vuonna 2015 sopinee hyvin tähän suomalaiseenkin mielensä pahoittaneeseen:

- Ajattelin suojatussa maailmassani, että tämä n-sana, se oli vain sana, joka kuuluu historiaan, ja voinee jäädä paikoilleen. Olen muuttanut mieltäni, koska valitettavasti se on sana, jota edelleen käytetään. Se loukkaa, emmekä yksinkertaisesti voi jättää sitä Peppi-kirjoihin.

”Suojatussa maailmassani”. Se lienee villakoiran ydin. Mutta yleensä ja erikseen voi todeta että valtamediamme nostaa esille juuri tällaisia tapauksia ja mielellään sitten jättää julkaisematta tämän suojellun etnisesti edistyksellisen ryhmän perseilyjä. Totta kai se tekee niin sillä samalla se suojelee myös suvaitsevais-tiedostavaa mieltä joka loukkaantuu niin kovin, kovin herkästi.

2. Kourat mämmissä

Tiedostava henkinen pipi on tullut myös ”Tampere kuplii” sarjakuvafestivaaleilla jo ennen kuin ne ovat alkaneet. Tarkemmin sanoen pipi on tullut tästä julisteesta:

Siinähän on Mämmilä-sarjakuvan hahmoja ja yhtenä hahmoista on Mohamed al-Zomal eli Mukku. Itsekin olen Mämmilät aikanani lukenut ja kyseinen Mukku esitettiin siinä erittäin positiivisessa valossa ja varmasti ilman minkäänlaista rasismia. Mutta se ei auttanut nykysuvakkia sillä he valittivat että julisteessa on ”rasistinen karikatyyri”. Sillä ei tietenkään ole merkitystä että sarjakuvan kaikki henkilöt ovat jonkun sortin karikatyyrihahmoja sillä sellaisia sarjakuvat tapaavat olla. No, festivaali sitten antoi periksi ja lupautui poistamaan julisteen. Tässä on usein nähty kaava:

1. Suvakki järkyttyy.

2. Suvakki valittaa.

3. Suvakin valitus otetaan vakavasti ja toimitaan niin kuin suvakki haluaa.

Mitä seuraavaksi? Aletaanko peruskoulussa opettaa että kuvitteellinen afrikkalainen Wakandan valtio onkin täyttä totta ja esimerkki afrikkalaisesta osaamisesta jota me Suomessakin tarvitsemme paljon, lisää ja vielä enemmän?

3. Mistä tulikaan moraalikrapula?

Suvaitsevais-tiedostavan poliisin Jari Taposen logiikka tunnetusti kulkee aivan omia polkujaan. Tässäpä tuorein esimerkki:

Kun ottaa huomioon sen asian minkä vuoksi tanskalaiset siirtävät etnisesti edistyksellisiä tyyppejä sille saarelle niin asian tiimoilta herää pari kysymystä:

1. Jos rikollisia ja terroristeja sanoo rikollisiksi ja terroristeiksi niin sekö on paha?

2. Jos rikollisia ja terroristeja kuskaa niin Suomeen kuin muihin pohjoismaihin elätettäväksi niin sekö on hyvä?

Näinkö se meni?

4. Tervetuloa Gävleen

Joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ruotsi saisi tietysti tuhota itsensä kaikessa rauhassa jos se sattuisi olemaan saarivaltio keskellä Atlanttia. Mutta kun se sattuu olemaan Suomen naapurivaltio niin eihän tuo ikeniä naurata.

Joka tapauksessa pian ollaan saatu tämäkin talvi lusittua ja perjantaina alkaa – ainakin kalenterin mukaan – kevät. Sitä odotellessa.

JOTAIN IHAN MUUTA LXII

February 28, 2019, 2:01 pm

≫ Next: SIRU

≪ Previous: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CII

$

0

0

Eli kun japsiautot Kekkoslovakian valtasivat

Koska ollaan siirrytty virallisesti kevääseen, niin aloitetaan kyseinen vuodenaika hieman kevyemmin. Kekkoslovakian autokannasta olen kirjoittanut ennenkin mutta juuri tähän kirjoitukseen tuli inspiraatio blogikollegani Kumitontun kommentista juttuuni Kekkoslovakian snagarien ruokatarjonnasta eli ”mainio paluu ihmiskunnan juurille, aikaan jolloin japanilaiset autot aloittivat Suomen valloituksen”. Ja nimenomaan sitä aikaahan silloin elettiin. Vielä vuoteen 1962 saakka autojen maahantuonti oli säännösteltyä ja Mosse, Volga sekä Popeda olivat tuttuja näkyjä ja hyvin monelle ainoa mahdollisuus hankkia itselleen nelipyöräinen.

1960-luvulla tulivat sitten länsiautot suuremmissa määrin ja kai japsiautot – joihin tässä kirjoituksessa keskitytään – voidaan lukea länsiautoiksi. Vaikka Japani sijaitseekin vielä idempänä kuin silloinen Rauhanvaltio. Tosin kun mennään tarpeeksi länteen niin saavutaan itään. Kirjoituksessa – joka toimii oman muistini varassa, joku autoilun harrastaja varmaankin tekisi laajemman –  keskitytään siihen aikaan kun Datsun oli vielä Datsun eikä Nissan. Muistini mukaan auton nimi muuttui siksi että Datsun meinaa japanin kielellä jonkunlaista persnettoa.

Mutta jo ennen Datsuneita Kekkoslovakian teille ilmestyi Isuzu Bellet:

Auto oli meillä varsin arvostettu vaikka sen hinta olikin Kuplaan verrattuna puolitoistakertainen. Vuonna 1969 kyseisiä Isuzuja oli Suomessa rekisteröity noin 5.500 kappaletta joten se oli pikku-Ykällekin tuttu näky pitkälle 1970-luvun lopulle. Mutta Isuzusta ei tullut maamme autoilun valtamerkkiä. Datsunista puolestaan tuli ja kun siirryttiin 1970-luvulle tuli maanteillemme uusi tulokas joka pudotti pajatsosta keskustan ts. Datsun 100A eli tuttavallisemmin amppeeri:

Ensimmäiset vuodethan kyseistä autoa myytiin nimellä Datsun 1000 ja noita mainioita ”riisimopoja” oli maa pullollaan. Erityisesti nuoret miehet hankkivat niitä suhteellisen halvan hintansa vuoksi. Jo ennen amppeeria oli maan valtauksen aloittanut ”Luupää” eli Datsun Bluebird. Tässä omasta mielestäni se Luupään legendaarisin malli:

Datsun 1200-mallia myytiin Suomessa 1970-luvulla nimellä Datsun Finn ja sekin oli varsin yleinen näky kekkoslovakialaisilla teillä:

Seuraava Datsunin jackpot Suomessa oli sitten Datsun Cherry jolla hyvin moni sen ajan kekkoslovakialainen nuori mies ajeli yleensä (toisin sanoen aina) tuloksetonta pillurallia jota harrastaessa kerättiin kimpparahat joilla ostettiin sekä tupakkia (aromasätki me kääritä, herra majuri) sekä bensaa, tosin tankki saatiin täyteen hyvin harvoin. Vaan sehän ei tahtia haitannut sillä olihan turvanamme suoran nelosen ja 988 kuution ruhjova voima:

1970-luvulla myyntiin tuli myös hieman urheilullisemman näköinen (siis vain näköinen, vakiokone oli 1,2 litraa) Datsun 120Y joka Perskeleilläkin jonkun aikaa oli:

Samoin kuin sitä seuraava Datsun 140Y jonka jälkeen auto muuttikin nimensä Nissaniksi ja maamme presidentilläkin olivat silloin jo hiukset:

Myös Datsunin pick-up saapui kekkoslovakialaiseen autokantaan.

Aikanaanhan tuosta mallista kehittyi se Ykän ja Lötjösen suosima Punainen Nissan. Mutta mitäpä olisi kekkoslovakialainen autokanta ilman Toyotaa? Ensimmäisenä Toyotan menestystarinassa oli Toyota Crown:

Crown oli silloiseksi japanilaiseksi varsin suurikokoinen ja sitä käytettiin paljon takseina. Varsinaisesti pöydän putsasi sitten pikkuauto Toyota Corolla eli pommi-Corolla. Sen ensimmäinen mallihan näytti tältä:

Mutta se malli joka varsinaisesti täytti Kekkoslovakian maantiet oli tämä:

Elintasoaan kohottavassa maassa tämä oli haluttu ja suosittu peli vaikka nykymittakaavassa auto olikin tietysti varsin ahdas, talvikeleillä kylmä ja kesäkeleillä keinonahkaverhoiluineen taas tolkuttoman kuuma. Mutta siihen aikaan pommi-Corolla oli peruskekkoslovakialaisen suosikki ja se oli monena vuonna maan myydyin automerkki. Ennen Corollaa myyntiin tuli jo 1960-luvun puolella hieman suurempi, suuremmalla koneella varustettu ja ehkä silloin hieman ”keskiluokkaisempi” Toyota Corona:

1970-luvun Toyotoja oli tietysti hieman isompi ja suuremmalla koneella varustettu Toyota Carina:

Carinasta voi mainita tietysti sen että Kummelin Matti Näsäkin aikanaan totesi että Toyota Mark kakkonen on autoista ehkä voittamaton:

Kaikki eivät välttämättä muista sitä että Näsää (ja hyvin monta muutakin hahmoa) esittänyt huumorimies Heikki Silvennoinen oli aikanaan hyvin tiukka sekä ryppyotsainen progemies ja Tabula Rasa-yhtyeen kitaristi. Laitetaan tähän väliin yhtyeen ehkä tunnetuin kappale Rakastatko Vielä Kun On Ilta:

Toyotoista tulee tietysti mainita urheilullisempi Toyota Celica joka kilpaili samoilla apajilla Ford Caprin ja Opel Mantan kanssa:

1970-luvun loppupuolella Kekkoslovakiassa tuli sitten myyntiin ensimmäinen Toyotan valmistama etuvetoinen malli eli Toyota Tercel:

Toki kekkoslovakialaiset ehtivät tutustua myös nelivetoiseen Toyota Hiluxiin joka on erittäin suosittu avolavapakettiauto vielä nykyisinkin:

Samoin tutustuttiin nuorisolle 1970-luvulla suunnattuun Toyota 1000-avolavapakettiautoon. Mainostettiin myös nimellä Timangi:

Timangi Toyota tonni,

se kulkee kuomun alla,

saat sen prätkää halvemmalla

Auton pisarapeili oli tv-mainoksessa se kovasti hypetetty juttu ja sehän onkin tietysti auton toimivuuden kannalta se olennaisin seikka. Jos pysytään vielä henkilöautoissa niin edellä mainitun kahden suuren lisäksi meille rynni muitakin merkkejä ihan kohtuullisella menestyksellä. Ensimmäisenä Mazda, josta esitellään ensiksi Mazda 1500 Deluxe:

Sekä pienempi Mazda 1200 jonka ajo-ominaisuuksia kehuttiin erinomaisen huonoiksi:

Mazdan 1500:sen korvasi sitten myöhemmässä vaiheessa Mazda 616 Capella:

1970-luvun loppupuolella markkinoille ilmestyi sitten Mazda 323 joka varsinkin seuraavalla vuosikymmenellä oli varsin yleinen näky teillä:

En tässä kirjoituksessani luettele juurikaan näitten autojen teknisiä tietoja sillä se menisi melkoiseksi numeroitten toistoksi eikä ehkä kiinnostaisi kuin kaikkein innokkaimpia autoharrastajia. Sen henkilökohtaisen seikan voin kertoa – lieneekö blogin lukijoissa samanlaisia tyyppejä – että en edelleenkään hahmota auton tehoja kilowatteina vaan ne pitää selittää minulle hevosvoimina.

Kekkoslovakian loppuvuosina automarkkinoillemme kerkesi myös Mitsubishi jonka silloisesta valikoimasta esitellään Mitsubishi Lancer:

Harmi, ettei youtubesta löydy sen ajan Mitsu-mainosta jossa japanilainen kaveri mainosti autoa suomen kielellä ja päätti mainoksen sanomalla ”mweilla itsubitsilla olemme siita ulpeita”.

Vaan käydään hieman läpi japsi-invaasion mukanaan tuomia pakuja. Varmaankin se menestynein oli ”Haisu” eli Toyota Hiace:

Datsun taas toi teillemme Caravanin:

Ja Mazda puolestaan E 1600-mallin:

Jonkun verran noita tuon aikaisia pakuja ajaneena tiedän että niitä kun ajoi niin tiesi todella ajaneensa. Oikeastaan tämä japanilainen autoinvaasio oli nopeasti käsiteltynä tässä. Tietysti invaasion yksi osa-alue olisivat vielä moottoripyörät. Vielä 1960-luvullahan suomi-poika ajeli kiltisti joko IC:llä:

Tai Jawalla:

Mutta seuraavalla vuosikymmenellä tarjolle tuli Suzuki, Honda, Yamaha ja Kawasaki. Ehkä tästä japsi-invaasion osa-alueesta tekee katsauksen joku, joka tietää moottoripyöristä enemmän. Itse tyydyn lopettamaan katsauksen kaikkien aikojen mopobiisillä. Vuorossa Sleepy Sleepers ja Kesämopo:

*

Ja lopuksi vielä jotain aivan muuta ajasta joka haipuu ja katoaa muttei koskaan unohdu.

22.02.2019 siirtyi ajasta ikuisuuteen Suomen ilmavoimien viimeinen elossa oleva hävittäjä-ässä Jaakko Hillo:

Jaakko Hillo taisteli LeLv 32:n riveissä koko jatkosodan ajan lentäen sodan alussa Fokker D.XXI-hävittäjää ja sen jälkeen Curtiss Hawk 75-hävittäjää. Hän saavutti sodassa kaikkiaan kahdeksan ilmavoittoa.

Kunnia niille, joille kunnia kuuluu.

Kiitokset kommentoijalle Voi Aikoja Voi Tapoja vinkistä. Ja ehkä tähän voi laittaa myös hänen osuvan kommenttinsa:

Katse iltataivaalle ja käsi menee lippaan. Nämä miehet hankki sen mikä nyt valuu käsien välistä.

Hyvää alkanutta maaliskuuta kaikille lukijoille.

SIRU

March 3, 2019, 2:01 pm

≫ Next: EPÄJUMALALLE UHRATTUA

≪ Previous: JOTAIN IHAN MUUTA LXII

$

0

0

Radanvarsikaupunkiin kuuluvassa entisessä Naakkamon kunnassa, joskus tulevaisuudessa…

Naakkamon Fed-Marketin kassalle saapui ostostensa kanssa muuan Jaakko Loponen. Loponen oli 33-vuotias rakennusmestari joka latoi tiskille liittovaltiokansalaisen kasvisvoittoisia perusostoksia. Tavallisuudesta poiketen mukana oli sikanautajauhelihaa, kananmunia, voita ja maitoa sillä Loponen ajatteli alkavan viikonlopun kunniaksi tehdä itselleen makaroonilaatikkoa joka oli nykyisin muuttunut juhlaruuaksi. Lihansyöntiä ei liittovaltiossa oltu varsinaisesti kielletty mutta niin liha-, maito kuin munatuotteita verotettiin niin ankarasti että Loponenkin söi arkipäivinä lähinnä mausteseoksilla maustettua makaroonia, riisiä ja leipää.

Myyjä veti Loposen ostokset viivakoodin lukijan lävitse, totesi sitten että sataneljäkymmentäkolme euroa ja seitsemänkymmentä senttiä jolloin Loponen heilautti oikeaa rannettaan lukijan päällä ja lukijan valo syttyi punaisesta vihreäksi. Loponen – niin kuin pääosa muistakin suomalaisista – oli sirutettu ja tuo älysiru vähensi automaattisesti tarvittavan summan hänen tililtään. Loponen oli ottanut tuon sirun viisi vuotta aikaisemmin mutta ei vieläkään oikein tiennyt kuinka se toimi. Sehän oli kaksiosainen. Ranteessa oleva siru oli jonkunlainen kuittaava siru ja niskassa oleva toinen siru puolestaan oli varmistava siru joka lähetti maksutapahtuman kassakoneeseen ja sitä kautta keskustietokoneisiin. Niin ainakin oltiin kerrottu.

Loponen äyskäröi ostoksensa kangaskassiin – muovipussit oli kielletty jo kymmenen vuotta aikaisemmin – kiitti myyjää ja käveli autolleen manaten nykyistä maksu- ja rahajärjestelmää. Hän oli ostanut autonsa käytettynä eräältä kaveriltaan mutta siruttamisen myötä – ja sen myötä käteisen rahan kokonaan poistuttua – hän oli joutunut maksamaan tuosta vanhasta autosta kauppahinnan lisäksi 35 prosenttia arvonlisä- ja ilmastoveroa. Kauppa oltiin vahvistettu paikallisella katsastusasemalla jolla oli tarvittava laitteisto ja tarvittavat oikeudet. Kaikki olivat alistuneet voimassaolevaan systeemiin. Vaihtoehtoahan ei tavalliselle kansalaiselle ollut. Tai lähes kaikki. Etnisesti edistyksellisiä uussuomalaisia omilla autonomisilla alueillaan ei oltu sirutettu vaan heillä oli datakortit ja sähköttömillä Pimeillä Mailla ihmiset puolestaan kieltäytyivät sirutuksesta.

Nuo Pimeät Maat olivat hampaisiin asti aseistettuja vaikka aseitten hallussapito olikin kielletty joten liittovaltiovalta ei ainakaan toistaiseksi ollut lähtenyt väkisinsiruttamiseen. Eikä myöskään aseistariisumiseen koska ne ihmiset olivat pysyneet omilla alueillaan eivätkä keikuttaneet suurkaupunkien veneitä. Siellä ne nyt elivät, sähköttöminä ja jonkunlaisessa vaihdantataloudessa. Käyttivät kuulemma dollareita ja jopa ruplia vaihtoehtovaluuttana. Ja tietysti keskinäisiä työsuorituksia.

Loponen heilautti oikeaa rannettaan auton edessä jolloin ovi aukesi. Auto oli varsin vanhanaikainen joten moottori tuli käynnistää virta-avaimella. Loponen ajeli kotipihalleen jossa hän eli rivariyksiössään. Nykyisten säännösten mukaan naimaton henkilö saattoi asua maksimissaan vain yksiössä mutta Loposta se ei haitannut sillä hän viihtyi pienessä 28 neliön kämpässään. Taloyhtiö oli varsin vanha ja jokaisessa rivarissa oli jopa oma sauna. Saunavuoroja ei ollut, vaan jokainen saattoi varata saunavuoron saunassa sijaitsevaan varausvihkoon. Tietysti sen vuoksi Loponenkin joutui maksamaan ylimääräisen viidenkymmenen euron kuukausittaisen saunaympäristöveron mutta sen hän maksoi mielellään. Sauna ja muutama kylmä kalja tekivät aina niin terää.

Loponen purki ostoksensa, laittoi makaroonit kiehumaan, ruskisti ja maustoi jauhelihan sekä valmisti munamaidon. Sitten vain ainekset vuokaan ja menisi vajaa tunti kun maittava makaroonilaatikko olisi valmis. Ruokaa odotellessaan Loponen siirtyi tietokoneelleen, katsoi viestit, vastasi niihin ja avasi sitten tekstinkäsittelyohjelman. Hän aloitti kirjoituksensa otsikolla ”kuinka kauan meidän täytyy sietää tätä”. Sen lisäksi että Loponen oli itsekseen asuva rakennusmestari hän oli myös vihakirjoittaja joka julkaisi kirjoituksiaan Räpä Sorsa-blogissaan NewTor-verkon kautta. Näppäimistöä naputellessaan hän huomasi että läppärin näytön poikki kulki minuutin aikana kaksi kertaa värähtelevä valkoinen juova. Sitten se lakkasi. Ei kai tästä läppäristä ole näyttö hajoamassa? Eihän tää ole vielä vanhakaan?

Radanvarsikaupunki, Fedpolin suojelu- ja turvallisuuskomitean hermoelektroninen valvontaosasto

32-vuotias ylikomisario Irma Kreeselä istui mukavassa toimistossaan. Toimisto oli osa muuta Fedpolin rakennusta mutta se oli suljettu tavallisilta poliiseilta ja heille oltiin kerrottu että suljetuissa tiloissa sijaitsi sisäisen erityisvalvonnan osasto. Virallisesti hermoelektronisia valvontaosastoja ei ollut olemassakaan ja niihin palkattiin ainoastaan ideologisesti luotettavimpia ihmisiä. Irma oli sellainen. Hän oli aloittanut opiskelunsa Helsingin Anarkistisessa Ammattikorkeakoulussa jossa oli suorittanut anarkonomi AMK-tutkinnon joka puolestaan takasi hänelle ideologisesti luotettavan maineen.

Varsinaisesti Irma ei ollut anarkisti, tai siis muodikkaasti uusanarkisti jollainen oli kiinteästi kytkyksissä yhteiskuntaan toimien sen eräänlaisena ajoittain väkivaltaisena hovinarrina. Hän oli suorittanut kyseisen anarkonomin tutkinnon juuri siksi että sen kautta hän pääsi suoraan liittovaltiopoliisin esimieskoulutukseen ilman rasittavaa varsinaista poliisikoulutusta. Tavallaan suoraan upseeriksi ilman alokasvaihetta. Varsinaisesti Irman ideologiaa saattoi kuvailla vallan- ja kontrollinhaluksi ja siihenhän ura Fedpolissa sopi paremmin kuin hyvin. Fedpol oli koko lailla toisenlainen kuin joku 1900-luvun leppoisa poliisi. Reinikaiset oltiin aikaa sitten saatettu eläkkeelle ja pääosin jo haudattukin. Nyt oli Kreeselöitten vuoro.

Hermoelektroninen valvontaosasto oli sitä, mitä Irman kaltainen ihminen saattoi pitää unelmatyöpaikkanaan. Se seurasi nimenomaan sitä dataa mitä ihmisiin istutetut sirut lähettivät. Tavalliset kansalaiset – ja suurin osa hallintoakaan – ei tiennyt, että heidän niskassaan oleva siru oli varsinaisiin maksu- ja muihin toimintoihin nähden täysin tarpeeton. Sen ainoa tehtävä oli olla yhteydessä aivojen näkökeskukseen ja lähettää saamaansa signaalia Fedpolin keskustietokoneille. Siru pystyi lähettämään signaalin käyttäen hyväkseen mitä tahansa verkkoon kytkettyä laitetta jos se ei ollut laitteesta viittä metriä kauempana. Valitettavasti se dataa lähettäessään aikaansai verkkolaitteen näytölle pienen näytön poikki vaeltavan viivan. Mutta eiväthän ihmiset tienneet mistä se johtui.

Täysin kattavan valvonnan kannalta oli tietysti valitettavaa että datan määrä oli niin valtava että keskustietokone pystyi valvomaan noin kahta prosenttia väestöstä kerrallaan. Siksi sirut toimivat vain pienen hetken kerrallaan lähettäen noin minuutin mittaisen pätkän valvottavan ihmisen silmistä jota keskustietokone algoritmiensa avulla analysoi. Sen jälkeen siru meni lepotilaan kunnes sai tukiaseman kautta uuden aktivoitumiskäskyn. Mikäli näkymä kiinnitti keskustietokoneen algoritmien huomion, se siirsi asian hermoelektroniselle valvontaosastolle joka taas puolestaan saattoi tarvittaessa tehdä päätöksen sirun aktivoimisesta jatkuvaan valvontaan ja tietojen lähettämiseen. Järjestelmällä saatiin kiinni tietysti myös tavallisia rikollisia mutta aika ajoin saatiin jackpot kun siru paljasti laittomien nationalistien maanalaista toimintaa.

Lähes kaikki suomalaiset oli sirutettu. Poikkeuksena olivat Pimeitten Maitten änkyräjäärät sekä omilla autonomisilla alueillansa asuvat etnisesti edistykselliset ihmiset joita ei ollut sirutettu koska oltiin pelätty levottomuuksia ja väkivaltaisia mellakoita. Heille oltiin jaettu datakortti jolla he saattoivat maksaa kantasuomalaisten kustantamat ostoksensa. Tavallisilla suomalaisilla – niitä Pimeitten Maitten örkkejä lukuunottamatta – ei ollut mitään mahdollisuutta kieltäytyä sirutuksesta. Jos ei ollut sirutettu, ei voinut myöskään syödä, asua ja liikkua. Se toimi paljon paremmin kuin rangaistuksen uhka. Ja aikanaan ne perkeleen metsäläisetkin vielä hoideltaisiin.

Ovisummeri soi. Irma painoi sisään-nappia ja toimistoon asteli ylikonstaapeli Uolevi Liisterö. Hän totesi hymyillen:

- Nyt natsasi! Taisi löytyä nationalistinen vihakirjoittaja!

- Kerropa tarkemmin.

Irma katsoi Liisterön esittelemää keskustietokoneen löytämää dataa.

- Tämmönen mies kuin Jaakko Loponen. Näyttää pitävän vihablogia. Varsin luettua sellaista vielä. Vastustaa sekä monikultturismia että liittovaltiota. Toimii yhdysvaltalaisen verkon kautta. Keskustietokone teki randomina pyyhkäisyn hepun sirun kautta, algoritmi löysi tarvittavia hakusanoja ja ilmoitti asiasta meille joten pistin tyypin jatkuvaan tarkkailuun. Jo tässä näkyvässä aineistossa tyypille on tarjolla usean vuoden mittainen ehdoton vankeustuomio. Mitenkä on, käydäänkö hakemassa jätkä koppiin?

Irma mietti hetken ja vastasi sitten:

- Ei. Ei vielä. Jatketaan tarkkailua ja tietojen tallentamista. Voi olla että hän on yhteydessä muihinkin kansallismielisiin. Kerätään aineistoa. Tiedä vaikka saataisiin isompikin rinki kerralla kiinni. Oletko löytänyt muuta?

- Joo, tämä. Anselmi Kemppainen. Siru sattui olemaan aktivoituna juuri kun mies oli laittomalla asevarastollaan. Katsopas:

Ylikomisario Irma Kreeselä katsoi. Kyseisellä Kemppaisella oli välikatossaan piilotettuna haulikko, näytti olevan kaksipiippuinen Baikal IJ-27 sekä pienoiskivääri. Jo tuosta asemäärästä saisi Lex Tuomiojan mukaan kaksi vuotta ehdotonta vankeutta ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Jos asekätköstä löytyisi puoliautomaatti- tai jopa automaattiaseita saattaisi tuomio kohota jopa kahdeksaan vuoteen. Olihan niin että sivistyneessä maassa aseita oli vain viranomaisilla. Irma totesi:

- Pistä partio matkaan ja pidätä tuo mies.

Kyseinen Kemppainen törmäisi pian samaan asiaan kuin esimerkiksi se perheenäiti jolla oli hallussaan kiellettyä kirjallisuutta. Tai se nuori mies joka oli ladannut koneelleen NewTorin kautta kiellettyjä elokuvia. Tai se 16-vuotias poika jolla oli laatikossaan kiellettyjä isoisältä perittyjä Pahkasika-lehtiä. He kaikki kohtaisivat ovelleen tulleen raskaasti aseistetun poliisipartion joka sanoisi heille:

- Liittovaltiokansalainen se ja se. Olemme saaneet tietoomme…

Ja he kaikki ihmettelisivät että miten helvetissä poliisi oli saanut selville? Heille ilmoitettiin vain että kyse oli hyvästä ja perusteellisesta poliisityöstä. Siru, tai sen todellinen käyttötarkoitushan oli suuri salaisuus. Näitten tapausten myötä ihmiset alkoivat epäillä toisiaan ilmiantajiksi, alkoivat kytätä toinen toistaan ja tämä lisäsi eripuraa sekä epäluottamusta. Mikä miellytti niin Irmaa kuin liittovaltiota yleensäkin. Toisiaan kyräilevät ihmiset kun harvemmin yhdistivät voimiaan minkäänlaiseen järjestelmän vastaiseen kapinaan.

Jaakko Loposen yksiö, Naakkamo

- Emmää vaan tajua.

Näin totesi Jaakon kaveri Vellu joka oli ATK-alan ammattilainen. Jaakko oli soittanut hänelle kun oli huomannut että se näyttöön ilmestynyt valkoinen juova oli ilmestynyt uudestaan ja nyt se oli tullut jäädäkseen. Kerran minuutissa se pyyhkäisi näytön läpi parissa sekunnissa. Vellu oli käynyt Jaakon koneen läpi täikammalla etsiäkseen viruksia tai teknistä vikaa. Lopulta hän totesi:

- Emmää löydä tästä mitään vikaa. Näyttökin on kunnossa. Koneellasi ei ole minkäänlaista virusta. Tuo vaan tulee. Alan epäillä että vika on datatukiasemassa. Sun kannattaisi kysyä naapureiltasi että onko heillä sama ongelma. Eihän tää sinänsä suuri ongelma ole. Kaikki koneella toimii. Ja kone on vielä aivan kunnossa. Mutta ärsyttävähän tuo on. Vaan minä olen kyllä nyt ihan kädetön tässä asiassa. Konstit loppui. Pahoittelen.

Jaakko teki työtä käskettyä ja kävi kysymässä naapureiltaan. Saadakseen kuulla että minkäänlaisia häiriöitä heidän koneittensa ja käsiviestittimiensä näytössä ei ollut. Yksi naapureista tosin kertoi että hän oli nähnyt käsiviestittimessään samanlaisen viivan pari viikkoa sitten pari kertaa mutta sitä ei ollut sen jälkeen.

Käsiviestittimessä.

Jaakko oli varsin vanhanaikainen eikä juurikaan käyttänyt käsiviestitintään vaikka suurin osa ihmisistä kulki se kourassa koko ajan kuin zombiet. Hänellä oli se laatikossaan. Kaiken varalta. Hän avasi viestittimen. Virtaa näytti vielä olevan. Otetaanpa vaikka sääennuste. Sääennuste tuli.

Ja samalla tuli käsiviestittimen poikki kulkeva valkoinen värisevä viiva.

Mistä helvetistä tässä oikein on kysymys?

Radanvarsikaupunki, Fedpolin suojelu- ja turvallisuuskomitean hermoelektroninen valvontaosasto

Radanvarsikaupungin hermoelektronisen valvontaosaston päällikkö Irma Kreeselä kävi videoneuvottelua koko valtiomaakunnan turvallisuudesta vastaavan aluepäällikkö Kauko Kiljusen kanssa. Kiljunen totesi:

- Olen saanut lähettämäsi aineiston ja käynyt sen läpi. Se on raskauttavaa. Siis kaikkiaan kaksitoista?

- Kyllä, henkilö aluepäällikkö. Yhdeksän miestä ja kolme naista. He ovat selvästi yrittäneet käyttää keskinäisessä viestinnässään tietynlaista salausta mutta ovat sortuneet tuttavuuteensa, ehkä ystävyyteensäkin ja käyttäneet termejä joitten perusteella olemme voineet täsmentää Sirun etsintäaluetta ensiksi kaupunkiin, sitten kaupunginosaan, sitten katuun ja lopulta henkilöön itseensä. Jaakko Loposen kärähtämisen jälkeen meillä meni kaksi vuorokautta löytää seuraava, vuorokausi sitä seuraava ja siitä ketsuppipullo sitten aukesi.

- Onko mahdollista että tässä nationalistisessa ringissä olisi vielä muita jäseniä? Joita emme ole vielä löytäneet.

- Henkilö aluepäällikkö. Se on mahdollista mutta ei todennäköistä. Viimeiseen kolmeen päivään ei ole tullut enää uusia havaintoja. Ja kyseinen porukka käyttää itsestään NewTor-verkossa nimitystä Ryhmä Rämä ja siinä ryhmässä on vain kaksitoista jäsentä.

- No niin… jatkamme näillä tiedoilla. Tämän Ryhmä Rämän jäseniä on kaikkiaan seitsemällä paikkakunnalla. Olen jo antanut tarvittavat määräykset. Fedpolin järjestyspoliisit iskevät kohteisiin ensi yönä kello kolme. Ja ylikomisario Kreeselä.

- Henkilö aluejohtaja.

- Olette tehneet loistavaa työtä. Tämä ei jää huomaamatta eikä muistamatta.

- Kiitän, henkilö aluejohtaja.

Seuraava yö, Naakkamo, Jaakko Loposen yksiö

Jaakko havahtui unestaan. Mitäs… hetkonen, täällähän on valot päällä. Kyllä hän ne sammutti mennessään nukkumaan. Mitä vittua? Hän nosti päänsä tyynystään ja näki neljä konepistooleilla varustautunutta naamioitunutta poliisia. Unentokkurainen Jaakko hermostui, nousi sängyssään istuma-asuntoon ja huusi:

- Keitä te olette ja mitä vittua te täällä teette?

Se oli virhe. Yksi poliiseista otti vyöltään metallisen, noin parikymmensenttisen putken, osoitti Jaakkoa ja painoi nappia. Jaakko oli kuullut muilta ihmisiltä että poliisilla oli käytössään ase nimeltä vääristin ja nyt hän tutustui siihen itse. Häneltä katosi käsitys ajasta, paikasta ja lopulta omasta minuudesta pudottaen hänet jonkunlaiseen pohjattomaan olemattomuuden kauhunkuiluun, mutta ei kuitenkaan armahtavaan tajuttomuuteen. Hän tajusi joka hetken, eikä kauhun pudotus tuntunut loppuvan koskaan.

Tosiasiassa aikaa oli kulunut vain muutama sekunti ja kun poliisi lakkasi painamasta nappia Jaakko palasi välittömästi todellisuuteen. Todellisuus kertoi hänelle poliisin suulla:

- Liittovaltiokansalainen Jaakko Loponen. Olemme saaneet tietoomme että te olette nationalistisen viha-ajatteluryhmän jäsen. Olette pidätetty. Pukekaa päällenne ja tulkaa mukaanne. Mikäli vastustatte, tulemme käyttämään kaikkea käytettävissämme olevaa voimaa.

Jaakko ihmetteli itsekseen. Miten helvetissä ne olivat saaneet selville? Ei kai Ryhmä Rämässä ollut myyrää?

Joka tapauksessa Jaakko tiesi liittovaltion ja sen toimintatavat. Ja hän ymmärsi, että hänen kohdallaan kaikki oli lopussa.

Radanvarsikaupunki, Fedpolin suojelu- ja turvallisuuskomitean hermoelektroninen valvontaosasto

Ylikomisario Irma Kreeselä ja ylikonstaapeli Uolevi Liisterö istuivat Kreeselän toimistossa tyytyväisinä. Media hehkutti parhaillaan nationalistisen viha-ajattelijaryhmän pidätystä ja ylisti maasta taivaaseen Fedpolin tehokkuutta. Irma kiitti Liisteröä:

- Sinulla on suuri osuus tässä. Voit olla ylpeä itsestäsi.

- Joo, mutta Siru ja keskustietokonehan tässä sen varsinaisen työn tekivät. Minun osuus oli vain laitella valmiit palaset paikalleen. Joka tapauksessa on selvää että tuo porukka tulee saamaan pitkät tuomiot.

Irma hymyili hiljakseen ja sanoi sitten:

- Itse asiassa ne eivät tule tutkintavankeutensa lisäksi istumaan vankilassa päivääkään. Ne siirretään suoraan lataamoon josta ne eivät pääse kuin jalat edellä.

Euroopan Liittovaltion tautiluokitukseen oli muutama vuosi aikaisemmin lisätty breivikiläis-nationalistinen vihasyndrooma joka laskettiin skitsofrenian yhdeksi alalajiksi. Oli tosin käynyt ilmi että psykiatrit eivät hyväksyneet kyseistä – selkeän poliittista – syndroomaa ollenkaan vedoten lääkärin etiikkaan mutta liittovaltio ratkaisi asian yksinkertaisesti ja lisäkoulutti suuren määrän asialle suopeita psykologeja psykiatreiksi. Tässä tapauksessa lisäkoulutus tarkoitti lähinnä poliittista koulutusta.

Kuultuaan, mitä Irma oli sanonut pidätettyjen tulevaisuudesta muuttui Liisterön ilme vakavaksi:

- Niin… on tästä puhuttu ennenkin. Poliisityössä ja oikeuslaitoksen työssä minulla ei ole arvosteltavaa. Vaikka se olisi karuakin. Joskus raakaakin. Mutta tuo on kyllä… totanoin…

- Totanoin puoskarointia? No totta helvetissä se on sitä. Mutta ainakin se on tehokasta. Jos ihminen saa vankeustuomion, niin hän sentään tietää pääsevänsä joskus linnasta pois. Mutta tieto siitä, että hän hourailee zombieksi lääkittynä koko loppuikänsä on huomattavasti vankilaa tehokkaampi pelote. Sinun tulee muistaa, että poliisin tehtävä on ennaltaehkäistä rikoksia. Ja meidän osastollamme me ehkäisemme nimenomaan ajatusrikoksia. Tiedätkös, tuon sirun pystyisi virittämään sellaiseksi että se saa aikaan aivoinfarktin. Mutta eihän sellaisesta olisi mitään hyötyä. Parempi saada ajatusrikollinen kiinni, julkisesti ja loppuiän piinaan. Se pistää sen seuraavan ajatusrikollisen miettimään kaksikin kertaa että oliskos sittenkin viisaampaa pitää turpa kiinni.

Irma kohensi asentoaan tuolillaan ja jatkoi:

- Oletkos Uolevi koskaan nähnyt elokuvaa ”Platoon”?

- Jaa… en… en muista kuulleenikaan.

- Se on tehty kauan aikaa sitten. Amerikkalainen elokuva. Kertoo Vietnamin sodasta. Siinä muuan kersantti Barnes sanoo yhden lauseen, joka on yksi oman elämäni tunnuslauseista. Eli ”if the machine breaks down, we break down”. Uolevi, me olemme osa konetta. Konetta, joka ei saa hellittää otettaan. Muuten meille käy kuin Neuvostoliitolle. Se pehmeni, salli arvostelun ja kuoli. If the machine breaks down, we break down. Ja siksi sinunkaan ei kannata mutista poliittisista mielenterveysdiagnooseista. Ne suojelevat konetta. Ja sen myötä minua ja sinua. Mahdolliset viattomat uhrit ovat hyväksyttävää järjestelmän kitkaa. Totta kai niitäkin tulee. Ne täytyy vain hyväksyä.

Ymmärrän, totesi Liisterö ja poistui omiin tehtäviinsä. Näinköhän ymmärrät, tuumi Irma. Tuo Liisterö oli ihan kelpo tutkija ja mukava mies muutenkin mutta aivan liian pehmeä edetäkseen koskaan varsinaisiin johtotehtäviin. Luonnollisesti hänelle tästä menestyksestä tipahtaisi Liittovaltion Sinilipun Kunniamerkki. Mutta ei sitten muuta. Sillä johtotehtäviin vaadittiin poliisintyön osaamisen lisäksi ehdotonta ideologista luotettavuutta ja tietynlaista armotonta mielenlaatua.

Ja sitä ylikomisario Irma Kreeselältä löytyi. Jopa niin paljon että hän oli työnsä vuoksi katkaissut suhteensa vanhempiinsa. Vanhemmat olivat pyörittäneet koko ikänsä parinkymmenen hengen pienyritystä ja olivat saaneet sen pysymään pystyssä siitäkin huolimatta että PK-yritysten asema oli tietoisesti tehty äärimmäisen hankalaksi. Irman valinta anarkistisesta AMK-koulutuksesta oli ollut vanhemmille vaikeaa sulattaa. Yhtä vaikeaa kuin Irman uranvalinta Fedpolissa jonka he mielsivät – eikä syyttä – pelkäksi poliittiseksi valvontapoliisiksi.

Irma ei ollut pitänyt yhteyttä vanhempiinsa pariin vuoteen. Kun hän oli tavannut vanhempansa viimeisen kerran oli hänen isänsä kysynyt:

- Tiedätkö Irma, mihin kaikkeen tuo palvelemasi järjestelmä on valmis säilyttääkseen valtansa?

Irma oli vastannut hieman ihmetellen:

- Tyhmä kysymys. Totta kai tiedän. Se on valmis kaikkeen mitä tarvitaan. Niin kuin olen minäkin.

Kun Irma oli tehnyt lähtöään vanhempiensa luota oli hänen äitinsä vielä sanonut:

- Tuo sinun järjestelmäsi on päätynyt siihen tilaan että siinä hullut laittavat tervejärkiset selliin ja diagnosoivat ne hulluiksi.

Toimistossaan istuessaan Irma tuumi että epäilemättä äiti oli ollut oikeassa. Mutta ei sillä ollut mitään merkitystä. Sillä Irmalla oli vyöllään virkapistooli ja taskussaan sen sellin avain.

Sillä, ja vain sillä oli merkitystä.

Kiitokset inspiraatiosta kommentoijille Taisteluvälineupseeri, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja ja joppos123.

EPÄJUMALALLE UHRATTUA

March 6, 2019, 2:07 am

≫ Next: TULOS

≪ Previous: SIRU

$

0

0

Pauli Vahteran purkan pysäyttävä kirjoitussarja haittamaahanmuuton kustannuksista on jopa – ainakin jossain määrin – ylittänyt valtamediankin uutiskynnyksen. Kerrataan lyhyesti Paulin esille tuomia lukuja:

- Vuosittainen haittamaahanmuuton kustannus: 3,2 miljardia euroa.

- Haittamaahanmuuton ja kehitysavun kokonaiskustannus vuosien 1990 – 2018 aikana kaikkiaan 79 miljardia euroa.

Vahtera on niin kokenut talousalan ammattilainen etten epäile hänen lukujaan. En myöskään ihmettele sitä, ettei hallintokoneisto ole millään halunnut paljastaa kuinka paljon haittamaahanmuutto kustantaa.

Jos puhutaan summasta 3,2 miljardia euroa per vuosi niin Suomen kokoisessa valtiossa sitä voidaan pitää valtavana sijoituksena. Järkevässä valtiossa tällaisia summia sijoitettaisiin vasta vakaan ja perustellun harkinnan jälkeen ja ehkäpä mielellään myös tulevaisuutta ajatellen. Mitä tällä summalla on nyt saatu aikaiseksi ajatellen tätä päivää ja tulevaisuutta?

1. Lisääntyvää suomalaisiin kohdistuvaa väkivaltarikollisuutta.

2. Lisääntyvää suomalaisiin kohdistuvaa seksuaalirikollisuutta.

3. Järjestelmä jossa virkakoneistoa myöten selitetään edellämainittu rikollisuus merkityksettömäksi.

4. Varmistus siitä, että tulevina vuosina se 3,2 miljardia per vuosi ei riitä vaan summa kasvaa.

Ei voi välttyä ajatukselta että tämä haittamaahanmuutto on suomalaisille suvaitsevais-tiedostaville ihmisille jotain samaa kuin Baal aikanaan karthagolaisille. Sillekin syötettiin lapsia uhrattavaksi siinä toivossa ettei paha jumala muutu vieläkin pahemmaksi. Ja tämän meidän ikioman, myöhempien aikojen Baalin arvostelu on rangaistavaa jumalaksi kohotetun epäjumalan pilkkaa.

Suomen viime vuoden puolustusbudjetti muuten oli 2,8 miljardia euroa. Suomessa satsataan maanpuolustukseen vähemmän kuin maanturvattomuuteen.

Paulin kirjoitussarja:

Osa 1

Osa 2

Osa 3

---

TULOS

March 8, 2019, 9:15 am

≫ Next: MUUAN OPPORTUNISTI JA EPÄILYKSEN PIRU

≪ Previous: EPÄJUMALALLE UHRATTUA

$

0

0

Hallitus sitten teki sen viimeisen – varsin epätoivoisen – vaalikikkailun ja iski hanskat tiskiin vaalikauden kalkkiviivoilla ajatellen ehkä äänestäjien tuumivan että olipa kepulta, kokoomukselta ja mitänenytolikaan-porukalta suoraselkäistä ja rehtiä toimintaa. Tätähän mainosti muuan Juha Sipilä joka totesi tiedotustilaisuudessaan periaattettaan ”tulos tai ulos”. Tätä periaatetta olisi ehkä kannattanut käyttää jo vuonna 2015 ja silloin oltaisiin ehkä voitu puhua suoraselkäisyydestä. Mutta hotellin respan näkemyksen mukaan Sipilä on aivan turhan vaatimaton. Kyllähän nyt historiaan jäävä hallitus sai aikaan tulosta ja rutkasti saikin. Muistellaanpa muutamia:

- Hallitus sai aikaan vuoden 2015 arabi-invaasion, Sipilä sen suurimpana sisäänheittotuotteena.

- Hallitus sai aikaan uuden suomalaisen sotilastaktiikan. Vanha ”maahantunkeutuja edessä, tulta”-taktiikka päivitettiin edistyksellisempään ”maahantunkeutuja edessä, laukku: kanna”-taktiikkaan.

- Hallitus sai aikaan sen että Suomi pääsi nauttimaan terrorististen murhien lisäksi muuten vaan murhista, tapoista, pahoinpitelyistä, ryöstöistä ja raiskauksista vielä entistäkin enemmän.

- Hallitus sai aikaan sen, että noita rikoksia tekevien tyyppien maahantuloa ja maassanotkumista ei saa arvostella.

- Tuohon asiaan liittyen hallitus sai aikaiseksi poliittisen mielipide- ja valvontapoliisin.

- Hallitus sai aikaan tilanteen jossa vanhustenhuollossa – samoin kuin omalla alallani lastensuojelussa – välttämättömät peruspalvelut siirtyvät entistä enemmän maattomille ja kasvottomille pörssiyhtiöille ja palvelun taso sen myötä romahtaa.

- Hallitus jatkoi tuloksekkaasti federalistista linjaa jatkaen Suomen itsenäisyyden rippeittenkin repimistä.

- Hallitus sai aikaan sen tilanteen että edellämainitut seikat ovat kyseenalaistamattomia itseisarvoja.

- Ja hallitus sai aikaiseksi varsin historiallisen taikatempun eli se toimi puolet toiminta-ajastaan sellaisen apupuolueen tukemana jota ei edellisissä eduskuntavaaleissa ollut olemassakaan.

Tässä hieman makuja. Niin ettäkö ei tullut tulosta? Harva hallitus on tehnyt niin paljon tulosta kuin Sipilä I.

Historia tosin aikanaan määrittelee että millä etumerkillä tuota tulosta arvioidaan. Voi olla ettei etsitä konekiväris ja Lahtist, vaan etsitään syyllist. Ja hotellin respassa pahoin pelätään että se seuraava – mahdollisesti vihervasemmistolainen hallitus – tekee vielä enemmän tulosta.

MUUAN OPPORTUNISTI JA EPÄILYKSEN PIRU

March 10, 2019, 3:01 pm

≫ Next: AKBARIITTINEN PANIIKKIHÄIRIÖ

≪ Previous: TULOS

$

0

0

Helsinki, nykypäivänä

Kyllä röyhkeät pärjää. Niin se on ollut aina. Niin se tulee olemaan jatkossakin. Näin tuumaili muuan poliittinen opportunisti, tarkemmin nimeltään Muuan Poliittinen Opportunisti nauttiessaan kolmatta whiskyään ja tuprutellessaan hyvää sikaria viihtyisässä asunnossaan joka sijaitsi viihtyisällä asuinalueella. Asuinalueella jossa ei ollut hajuakaan siitä etnisestä diversiteetistä jota Muuan Poliittinen Opportunisti oli koko uransa ajan mainostanut sekä pitänyt julkisissa lausunnoissaan välttämättömänä ja väistämättömänä. Henkilökohtaisesti hän jätti mielellään sen diversiteetin muurahaiskansalaisten kiusaksi.

Kyseinen, erääseen järjestelmäpuolueista kuuluva politiikan ammattilainen oli ollut osaltaan junailemassa ”operaatio vastuullista vastuunpakoa” eli hallituksen eroamista siinä vaiheessa kun asialla ei ollut enää mitään varsinaista merkitystä. Jalkakramppi kalkkiviivoilla kun oltiin juoksussa muutenkin viimeisiä. Koirat tietysti haukkuivat mutta osa äänestäjistä nielisi kyseisen manööverin ja tuumisi että olipas reilu, rehellinen ja vastuuntuntoinen veto. Sinänsä silläkään asialla ei ollut merkitystä sillä Muuan Poliittinen Opportunisti tiesi hyvin että vasemmistolainen näennäisoppositio voittaisi tulevat vaalit. Yksi lysti. Sillä nekin puolueet kuuluivat järjestelmäpuolueisiin. Oli yhteinen poliittinen liiga jossa oli yhteiset säännöt. Vain pelipuvut olivat erilaiset. Välillä oltiin kentällä ja välillä vilttiketjussa.

Muuan Poliittinen Opportunisti tiesi että hänet äänestetään joka tapauksessa seuraavissakin vaaleissa läpi eikä hän jaksanut lopettaa äänestäjiensä typeryyden ihmettelemistä. Varmaankin ne äänestäisivät häntä vaikka hän ampuisi niitä pistoolilla polveen. Toteaisivat vaan että hei, se oli kumminkin vain kakskakkonen eikä esmes .44-magnum. Tosi reilu jätkä hei. Muuan Poliittisella Opportunistilla ja hänen puolueellaan olisi todennäköisesti edessä neljä vuotta lepovuoroa oppositiossa. Tietysti oli mahdollisuus myös siihen että perussuomalaiset sotkisivat poliittista keittoa sen verran että vasemmistopuolueet tarvitsisivat yhden järjestelmäpuolueista kiilapojaksi. Yhteisymmärrys löytyisi epäilemättä nopeasti.

Vihervasemmistolle annettaisiin mahdollisuus kyykyttää suomalaisia monikultturismilla, ilmastohysterialla, koko maailman sosiaalitoimistolla, päin naamaa hierotuilla feminismin erilaisilla oiremuodoilla ja oikeastaan ihan millä tahansa mitä se hysteerinen akkalauma saisi kehitettyä. Sehän sille oli tärkeintä. Oikeassa olemisen ja ideologian pakkosyöttämisen juovuttava tunne. Samaan aikaan Muuan Poliittisen Opportunistin puolue saisi harrastaa samaa tuottoisaa liivintaskupolitiikkaa mitä se oli tehnyt edellisenkin hallituksen aikana. Yhteistä federalistista politiikkaa jatkettaisiin tietysti edelleenkin koska siihen oltiin sitouduttu, se turvasi poliittisen eliitin aseman, antoi sille mahdollisuuden väistellä vastuuta vedoten sidottuihin käsiin johtuen Brysselin määräyksistä ja ennen kaikkea koska se linja vitutti kansallismielisiä.

Muuan Poliittinen Opportunisti tiesi hyvin että eihän politiikan sisältö itse asiassa ollut se pääasia. Pääasia oli se, ketkä sitä pääsivät toteuttamaan. Nimenomaan siihen sertifikoidut ammattilaiset. Kansallismieliset saattaisivat jossain vaiheessa murskata koko konsensuspolitiikasta kehittyneen järjestelmän mutta sen aika ei ollut onneksi vielä. Pääosin valtamedian päättäväisen toiminnan ansiosta järjestelmäpuolueet pitäisivät käsissään ehdotonta valtaa varmuudella myös seuraavat neljä vuotta. Se varmistaisi sen, ettei mitään oleellisia muutoksia syöksykierrepolitiikkaan tehtäisi. Ei tietysti voitaisikaan tehdä, sillä se tarkoittaisi omien – käytännössä rikollisten – virheitten myöntämistä. Se taas saattaisi saada aikaan maanvyöryefektin.

Maanvyöryefektin joka vaarantaisi vallitsevan valtajärjestelmän. Jonka jäseniä kaikki järjestelmäpuolueet olivat. Josta ne olivat riippuvaisia. Järjestelmän, jonka säilyttämistä ei saisi uhata mikään…

- Eikä ainakaan ajatus Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Eihän sulla koko asia käynyt mielessäsi tuossa whiskyä hörsiessäsi ja tuumaillessasi. Vai väitätkö?

Jahah… siinä se taas oli. Järjestelmäpuolueen henkilötoverit olivat varoitelleet tuosta hahmosta jo aikaisemmin ja olihan Muuan Poliittinen Opportunistikin aistinut Epäilyksen Pirun pieninä häilähdyksinä. Mutta nyt se ilmestyi kunnolla näkyville ja sen pirullinen ilme kertoi että edessä taisi olla pidempikin juttutuokio. Muuan Poliittinen Opportunisti oli tällä hetkellä hieman kateellinen vihervasemmistolaisille järjestelmäpuolueitten edustajille. Ne ressukat kun uskoivat ihan oikeasti ja täysin sokeasti utopiaansa eikä tuo rikinkatkuinen hahmo saisi niihin koskaan keskusteluyhteyttä. Ne kun eivät edes nähneet sitä ja niitten päissä soi vain jatkuvasti levy ”minä olen niin hyvä ihminen”. No, kun keskustelua vaadittiin niin keskustellaan sitten, tuumasi Muuan Poliittinen Opportunisti ja vastasi Epäilyksen Pirulle:

- No eipä käynyt mielessä niin. Mitäs minä selvässä asiassa valehtelemaankaan. Millä lailla minun poliittisen ammattilaisen ura ja työ mukamas liittyy joittenkin suomalaisten muurahaiskansalaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin? Tämähän on työtä siinä kuin kaikki muukin.

Epäilyksen Pirun silmät kiiluivat niin ilkeästi että ne jälkiylivalottivat Muuan Poliittisen Opportunistin kirjahyllyssä olevat valokuvat:

- Noo… ainakin silloin aikanaan poliitikot olivat valtiomiehiä jotka oltiin valittu juurikin pitämään huolta Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Sitä kutsuttiin mandaatiksi. Ansaituksi sellaiseksi. Menneitten aikojen valtiomiehet ansaitsivat sen. Ymmärsivät, mistä heidän tehtävässään on kyse. Suomalaisten edusta ja turvallisuudesta. Nimenomaan siitä. Ja vain siitä. Sen vuoksi heidät valittiin tehtäväänsä.

Muuan Poliittinen Opportunisti joi whiskynsä loppuun, kaatoi lisää ja hetken mietittyään totesi Epäilyksen Pirulle että help yourself. Sitten hän vastasi:

- Teillä Helvetissä ollaan jokseenkin käsittämättömän vanhanaikaisia. Niin kuin muuten ollaan täällä maan päälläkin noitten muurahaiskansalaisten ja nationalistien parissa. Kehitys kehittyy. Ei sitä voi pysäyttää. Politiikka on nykyisin ammatti eikä mitään vapaaehtoista partiopoikatoimintaa. Miksi ihmeessä minun ja kollegoittemme pitäisi keskittyä jonkun helvetin hitsaajan hyvinvointiin? Ei hänkään töitään tehdessään keskity kuin omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Ei hän saumaa hitsatessaan mieti joitain valtakunnallisia asioita.

- Ei niin. Koska hänen työnsä on tehdä sitä saumaa, että hänen firmansa saa myytyä tuotteitaan Suomeen ja ennen kaikkea muualle maailmaan. Joka taas pitää yllä yhteiskuntaa. Ei hänelle makseta muusta. Sinulle maksetaan.

- Mutta ei asian kuulu olla niin. Me olemme ammattilaisia siinä kuin hitsaajatkin. Meilläkin on oikeus pitää kiinni saavutetuista eduista. Yleensäkin politiikka itsessään on vanhentunut termi. Mielestäni oikea termi olisi stabilitiikka. Stabilitiikka, joka tarkoittaa asioitten ja ennen kaikkea valtarakenteitten säilyttämistä ennallaan ilman demokratian mahdollistamia harha-askeleita. Aion muuten tuoda tuon terminmuutoksen esille ensi vaalikaudella ja uskon sen saavuttavan suurta suosiota.

- Suurta suosiota? Oletan että suosio tulee järjestelmäpuolueitten jäseniltä?

- No niiltä tietenkin. Keiltäs muiltakaan? Äänestäjiltäkö muka? Äänestäjä itsessään on muutenkin aivan liian epävarma muuttuja. Toki se on lampaana äänestänyt tähän mennessä niin kuin sen kuuluukin mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus toimia toisin. Se mahdollisuus on reikä todellisuudessa ja se on saatana soikoon tukittava.

Epäilyksen Piru otti huikan whiskystään, hymyili ja tuumaili sitten:

- Niin… minä ymmärrän kyllä ahneuden. Sinä ja kaltaisesi haluatte uuden aateliluokan. Poliittisen uusrälssin. Joka päättää itse seuraajansa. Olette hyvin pitkälti siinä onnistuneetkin. Kyllä minä sen ymmärrän. Mutta sitä minä en ymmärrä että se uusrälssi kaivaa aktiivisesti omaa hautaansa. Niin Euroopassa kuin täällä Suomessa.

- Mitä tarkoitat?

- Osaatko yhteen- ja vähennyslaskun?

- Totta kai osaan.

- Osaat niin, mutta et välitä siitä. Sillä ehkä tärkein ideologinen dogmi eurooppalaisille järjestelmäpuolueille on haittamaahanmuuton jatkuva lisääminen, sen muuttaminen kyseenalaistamattomaksi itseisarvoksi ja sitä myötä sen arvostelun täydellinen kieltäminen. Te olette tuottaneet ja tuotatte jatkuvasti tänne lisää kehitysmaalaista porukkaa joka suhtautuu vihamielisesti länsimaiseen kulttuuriin ja jota se länsimainen kulttuuri joutuu samalla elättämään. Lisäksi se lisääntyy huomattavasti nopeammin kuin länsimaiset ihmiset saaden aikaan aina vain lisää vihamielisiä elätettäviä.

- Totta kai maahanmuuttoa tarvitaan. Jo heikkenevä huoltosuhteemme vaatii sen. Tarvitaan vain parempaa kotouttamista ja muutosta kantaväestön ennakkoluuloisissa asenteissa.

Epäilyksen Piru päästi röhönaurun:

- Häh hää, muistuttaisin että en ole valtamedian toimittaja joten jätäpä tuo medialle tarkoitettu poliittinen paskapuhe ihan sikseen. Kas kun sinä itse kutsuit minut tänne. Alitajuntasi kutsui. Ja se sanoi minulle sen, mitä et uskalla sanoa ääneen. Mutta minäpä kerron mitä se sanoi. Kun vihamielinen ja kantaväestön elättämä väestö on kasvanut tarpeeksi suureksi, niin tapahtuu tiettyjä asioita:

1. Jatkuvasti lisääntyvän vihamielisen väestön elättämiseen tarvittavat rahat loppuvat. Ei voi enää elättää. Ei ole enää rahaa.

2. Samalla myös kantaväestölle tulee pankrotti. Koska raha on mennyt haittamaahanmuuttajien elättämiseen.

3. Vihamielinen väestö huomaa, että sillä on nälkä. Anarkia on yhdeksän syömättömän aterian päässä. Se yrittää tehdä – väkimääräänsä ja kantaväestön lammasmaisuuteen luottaen – Libanonit, ottaa vallan ja saada syömisensä ryöstämällä ja alistamalla.

4. Kantaväestö herää lampaan roolistaan ja panee ampumalla hanttiin. Ja voitti sen rähinän kumpi osapuoli hyvänsä, niin…

5. …ne kaltaisesi ”ammattipoliitikot” jotka saivat tilanteen aikaiseksi killuvat hirressä. Islamilainen haittamaahanmuuttajaväestö hirttää teidät siksi että te lopetitte niitten ruokkimisen ja kantaväestö siksi että te aloititte sen. Ja tuhositte samalla hyvinvoivat – niitten muurahaiskansalaisten rakentamat –  yhteiskunnat.

Muuan Poliittinen Opportunisti joi whiskynsä loppuun ja kaatoi uuden. Hän oli pitkän aikaa hiljaa. Epäilyksen Piru huomasi että tuo tyyppi oli miettinyt asiaa ennenkin. Vakavasti. Sitten hän vastasi:

- Totta kai sinä olet oikeassa. Mutta pääsy poliittiseen eliittiin vaatii millään tavoin kyseenalaistamatonta monikultturismin hyväksymistä ja aktiivista mainostamista. Se on välttämätöntä. Se on ajan henki. Se on se hinta minkä minä olin valmis maksamaan. Täysin itsekkäistä lähtökohdista. Muusta välittämättä. Ja totta kai minä tajuan mitä tämä kehitys saa aikaiseksi. Enhän minä idiootti ole. Mutta täällä Suomessa se on hitaampaa kuin muualla. Hallintolampaat eivät herää ennen kuin viimeisen pakon edessä. Ja siihen pakkoon on vielä aikaa. Eikä se kaaoskaan ala kerralla. Kyllä tässä maassa on vielä pitkään suojeltuja ja vartioituja alueita. Ja minä tulen asumaan sellaisessa. Kuolemaani saakka. Olen jo yli viisikymppinen. Pääsen karkuun siltä, mikä on tulossa. Kuolen hyvätuloisena eläkeläisenä ja kuolemansyy on joku vanhuuden tuoma vaiva. Ei hirttoköysi. Jota epäilemättä tullaan siinä kaukaisessa tulevaisuudessa rasvailemaan. Mutta muille kuin minulle. Ainoastaan minua seuraaville poliittisen uusrälssin edustajille. He joutuvat maksamaan sen shekin jonka minä allekirjoitin. Tosin hekin allekirjoittavat sen mielellään. Samoista syistä kuin minä.

Epäilyksen Piru katseli Muuan Poliittista Opportunistia ilmeellä jossa oli – mikäli mahdollista – vieläkin vähemmän inhimillisyyttä kuin tähän saakka. Samalla stereot alkoivat soittaa vanhaa Demis Roussoksen siirappi-iskelmää Forever And Ever juuttuen ensimmäiseen lauseeseen niin kuin levy olisi jäänyt hyppimään paikalleen. Lopulta Epäilyksen Piru totesi:

- Niinhän sinä luulet. Mutta minulla on sinulle lahja. Sinä olet ansainnut sen sillä olet itseäsi täynnä oleva ja kansastasi vähät välittävä mulkku. Jos kohta rehellinen sellainen. Et edes väitä olevasi mitään muuta.

- Lahja? Olen kuullut noista lahjoistasi. Ne eivät ole koskaan miellyttäviä.

- Tämä on… tavallaan… oletkos tuntenut semmoista miellyttävää kihelmöintiä kropassasi viimeisen minuutin aikana?

- Itse asiassa olen.

- Käännypäs ympäri.

Muuan Poliittinen Opportunisti kääntyi ja hätkähti:

Epäilyksen Piru selitti:

- Tuo on yksi Helvetin lääkintädemoneista. Toimii Helvetin Punaisen Hiilihangon eli HPH:n palkkalistoilla. Se on vähän niin kuin SPR mutta keskittyy itse asiaan, toisin kuin SPR. Sinulla oli alkava imusolmukesyöpä. Lääkintädemoni paransi sen. Ja tuunaili sinua vähän muutenkin. Olet terve kuin pukki. Sinulla on kaksikymppisen hyväkuntoisen miehen kroppa. Tulet elämään kauan. Hyvin kauan. Niin kauan, että tulet näkemään sen päivän että köyteen aletaan tahkota saippuaa. Tahkosi sitä sitten kumpi osapuoli hyvänsä. Joka tapauksessa sitä tullaan tahkoamaan myös sinulle. Ehdit nähdä sen päivän. Annan sinulle myös toisen, taiteellisen lahjan.

- Mikäs se sitten on?

- Huomaat sen sitten kyllä.

Sekä Epäilyksen Piru että Lääkintädemoni katosivat rikinkatkuiseen ja naurunkätkättävään pilveen. Muuan Poliittinen Opportunisti katseli ympärilleen ja hoksasi sitten asuntonsa seinillä sen taiteellisen lahjan.

Jaahah… niin… olishan tuo pitänyt arvata… ja joka ainoa taulu… Muuan Poliittinen Opportunisti jatkoi ikäväksi muuttunutta iltapuhdettaan ja tuumasi että ei se pitkä ikä ja hyvä terveys ehkä niin suuri siunaus välttämättä ollutkaan. Kun kysehän aina loppulaskussa oli siitä että kuinka se elämä päättyy…

AKBARIITTINEN PANIIKKIHÄIRIÖ

March 13, 2019, 1:27 am

≫ Next: TENNARIT VILKKUEN

≪ Previous: MUUAN OPPORTUNISTI JA EPÄILYKSEN PIRU

$

0

0

Niin kuin lukija hyvin tietää, yritti eräs etnisesti ja uskonnollisesti edistyksellinen jätkä viime joulukuussa aikaansaada Uuraisilla bussiturman jossa olisi pahimmassa tapauksessa voinut kuolla kymmeniä ihmisiä. Huutelipa heppu vielä allahu akbaria. Bussimatkustajat saivat onneksi miehen taltutettua. Keski-Suomen käräjäoikeus sitten teki tuoreeltaan päätöksen että häiskä mahdollisesti  kärsikin paniikkihäiriöstä joten syyte kaappauksesta kaatui ja valtio saattaa joutua maksamaan kyseiselle tyypille lusitusta tutkintavankeudesta jopa kymppitonnin.

Hotellin respa onnittelee suomalaista oikeusjärjestelmää sen ottamasta uudesta askeleesta. Poliittisiahan tuomiot ovat olleet ennenkin mutta nyt oikeus siirtyy myös psykiatrian alueelle. Voisiko oikeuden määrittelemää potentiaalista ja tuomiota lieventävää paniikkihäiriötä kutsua termillä akbariittinen paniikkihäiriö?

Mitenkäs olisi jos joku pottunokkainen Matti Meikäläinen olisi yrittänyt samaa? Ehkäpä vielä heil hitleriä huudellen? Olisiko tuomio, tai sen puuttuminen ollut sama? Oltaisiinko ehkä vedottu hitleriittiseen paniikkihäiriöön?

Seuraava kysymys: kuinkas on, jos joku samanlainen etnisesti ja uskonnollisesti edistyksellinen jätkä saa päähänsä saada akbariittisen paniikkihäiriön lentokoneessa?

Suomalaisia haittamaahanmuuttajia täytyy onnitella. Te olette löytäneet maan joka pyrkii parhaansa mukaan muuttamaan rikoksenne ei-rikokseksi ja jopa sellaiseksi josta maksetaan korvauksia. Viesti on selvä. Suomalaiset ovat lampaita jotka suojelevat susia. Ja islamilaisellehan lammas ei ole saastainen eläin joten sen voi rauhassa lyödä teuraaksi ja syödä.

TENNARIT VILKKUEN

March 14, 2019, 3:01 pm

≫ Next: HYSTEKRATIA

≪ Previous: AKBARIITTINEN PANIIKKIHÄIRIÖ

$

0

0

Eli räkänokkasissit iskevät

Nyhtänköljässä, viime vuoden loppukesällä

Monen muun suomalaisen kunnan lailla väkiluvussaan vähentyneen ja muutenkin jollain lailla puolittaiseen horrokseen vaipuneen Nyhtänköljän kunnan erään asuntoalueen vieressä oli pienelle levikkeelle pysäköitynä punainen Nissanin avolavapaku. Alueella oli sekä rivi- että kerrostaloja jotka aikanaan 1960-luvulla oli rakennettu mahtavan Oy Firma Ab:n toimesta. Nyttemin kyseinen firma oli tehnyt niin kuin niin kovin moni muukin suomalainen firma ja siirtänyt pääosan toiminnastaan ulkomaille jättäen Nyhtänköljän omilleen. Mikä ei ollut kovin paljoa.

Kyseinen asuinalue oli yksityistetty ja tarjolla olisi ollut varsin halpoja asunto-osakkeita. Ostajiakin varmaan olisi sillä Nyhtänköljä oli vieläkin varsin rauhallinen paikka ilman etnistä diversiteettiä. Mutta Nyhtänköljässä ei ollut juurikaan välttämätöntä elämän polttoainetta eli työtä joten uusia asukkaita tuli hyvin, hyvin harvakseen. Nyhtänköljä sijaitsi aivan liian kaukana pääkaupunkiseudulta että white flight vaikuttaisi siihen. Ehkä aikanaan paikalle tulisi hyvätuloisia eläkeläisiä jotka haluaisivat loppuelämäkseen karkuun kehitystä joka ei ollut edistystä.

Muuan mies nousi Nissanista, katseli ympärilleen ja pisti samalla voimasavuke Bostonin palamaan. Muuan mies tunnettiin myös eräänä Perskeleen Ykänä ja joku vieraampi ihminen olisi ihmetellyt että mitä se Ykä oikein katselee. Eihän näkökentässä ollut kuin lepikkoa, sitten pieni metsänrantu ja sitten vielä suurempi alue lepikkoa ennen asuinalueen ensimmäisiä rivitaloja. Mutta Ykä katselikin aluetta muistojensa silmin. Se pienempi lepikko oli joskus Kekkoslovakian aikana ollut jääkiekkokenttä. Ja se isompi lepikko puolestaan yleinen kasvimaa. Molemmat olivat aikanaan olleet Oy Firma Ab:n järjestämiä. Talvella räkänokat pelasivat Oy Firma Ab:n miesten jäädyttämällä matalalaitaisella kentällä lätkää joka ristuksen ilta ja kasvimaa puolestaan välillä näytti siltä kuin suuri määrä torppareita olisi tekemässä taksvärkkiä vauraan kartanon tiluksilla. Tosin tässä tapauksessa taksvärkki tehtiin vapaaehtoisesti ja hyöty tuli puhtaasti omalle perheelle.

Jokainen firmalainen oli saanut aarin verran maata. Ykä hahmotti ja yritti tarkentaa muistiaan… joo… suurinpiirtein tuolla kohdalla se Perskeleitten aari oli. Puolet perunalla. Sitten porkkanaa, herneitä ja sen ajan ainoita mausteita eli sipulia, tilliä ja persiljaa. Siellä pikku-Ykäkin oli aikanaan rikkaruohoa nyhtänyt vaikka mieli olisi tehnyt pikkupoikien pahantekoon. Mutta siihen aikaan ei vielä oltu keksitty lausetta ”tää ei oo oikein mun juttu”. Ja varmaankin niin oli hyvä.

Ykä vetäisi taas henkoset keuhkoja kirvelevästä Bostonista. Tai ainakin meinasi tehdä niin. Sillä Boston oli kadonnut jonnekin ja tilalla oli pieni valkea paperipussi. Ykä aukaisi pussin ja huomasi että siellähän oli vanhoja kunnon isokokoisia merirosvorahoja. Siitä pienestä kioskista joka oli lopettanut toimintansa jo yli kolmekymmentä vuotta takaperin. Hän pisti merkkarin poskeensa ja huomasi samalla että tässähän on mieheltä samalla parta kadonnut, tukka tullut takaisin ja elopaino oli puolet siitä mitä vielä hetki sitten. Punainen Nissankin oli kadonnut ja sen tilalla oli pitkäsatulainen Tunturin polkupyörä. Kas, Kalevi Keihäsen Aikamatkat näyttävät taas tarjoavan palveluksiaan. Harmi ettei Lötjönen ole paikalla.

Lötjönen ei ollut paikalla mutta ei pikku-Ykäksi muuttunut iso-Ykä ollut kumminkaan yksin. Vieressä oli Kartsa. Vanha kaveri. Hänkin vuoden 1975 kuosissa. Pitkäsatulainen fillari, leveälahkeiset farkut ja päässä lippalakki jonka lippa oli ajan tyyliin niskapuolella. Ykä kaiveli muistiaan, muisti tilanteen ja tuumi että mennäänpäs flashbackin mukana. Näinhän nää reissut aina menee. Tuohan oli jo kertaalleen eletty joten eletään uudestaan ja valmiin käsikirjoituksen mukaan. Kartsa talutti pyöränsä lätkäkentän viereen, Ykä tuli perässä ja Kartsa kysyi:

- Eiköhän mennä?

- Näinhän myö tehhään.

Vielä äsken oli ollut keskipäivä mutta nyt oltiin jo pimenevässä vuoden 1975 loppukesän illassa. Edessä oli pikkupoikien sissi-isku. Iskun kohteena oli tuo kasvimaa. Sinne mentiin hissukseen ja huomiota herättämättä. Pojat olivat menossa porkkana- ja hernevarkaisiin. Ideana oli tietysti että eihän niitä omalta palstalta viety. Mitäs varastamista se semmonen olisi? Pojat nykäisivät hyvän kokoiset porkkanat joltain palstalta, huuhtelivat ne kasvimaan kaivossa jossa oli ihan vesipumppu ja veivät vielä mennessään joitain herneenpalkoja. Kasvimaalta poistuttiin hiljaa hiipien ja välillä – jos viereisellä tiellä kulki auto – perunanvarsien sekaan maastoutuen. Saalis narskultetiin fillareitten luona tyytyväisenä niin kuin suuremmatkin sankarit.

Mutta tämä sissi-isku oli vasta harjoitusta. Oli aika siirtyä tositoimiin. Toverukset hyppäsivät pitkäsatulaisten fillareittensa kyytiin ja alkoivat sotkea kohti pohjoisempana sijaitsevaa omakotitaloaluetta. Vanhoja rintamamiestaloja joissa oli vanhat, valmiit pihat. Vanhat pihat tiesivät omenapuita ja toverusten tähtäimessä oli muuan tietty talo jossa tiedettiin olevan erityisen makeita syömäomenia. Aikanaan kaukopartiomiehet olivat tiukan paikan tullen syöneet Pervitiniä eikä Kartsa ja Ykä myöskään uskaltaneet lähteä sissi-iskuunsa ilman vahvistusta. Niinpä, kun he olivat laittaneet pyöränsä pusikkoon piiloon he mässyttivät merirosvorahoja keräten poskessa pyörivän salmiakkikaramellin voimalla lisää rohkeutta edessä olevaan koitokseen.

Talo häämötti. Tielle asti kuljettiin pystyssä, sen yli mentiin juosten ja sitten – koska raja oli ylitetty ja rosvoretkellä oltiin – toverukset jatkoivat kontaten. Välillä talon ikkunassa näkyi liikkuva ihmishahmo ja silloin lyötiin maihin ja oltiin liikkumatta. Kun vaara oli ohi, konttaamista jatkettiin kunnes saavuttiin omenapuun alle. Huhu kertoi että talon isäntä oli äkäinen mutta kukaan huhua eteenpäin välittänyt ei ollut varsinaisesti tavannut isäntää. Mutta pakkohan sen oli olla totta kun kerran niin sanottiin. Pojat saapuivat lähimmän puun alle. Ahne ei pitänyt olla, joten pojat ottivat pari omenaa kumpikin, konttasivat takaisinpäin ja jossain vaiheessa konttaaminen vaihtui juoksuksi. Pojat ylittivät tien tennarit vilkkuen ja samalla pyrki esille pikkuisen pojan helpottunut naurunkätkätys. Taas oltiin tehty onnistunut sissi-isku.

Aivan rikospaikan viereen ei kannattanut jäädä saaliista nauttimaan joten Kartsa ja Ykä ajoivat takaisin siihen Oy Firma Ab:n lätkäkentän viereen. Siinä omenat narskuteltiin tyytyväisinä. Eihän kummallakaan pojalla ollut sinänsä nälkä. Ei varkaissa sen vuoksi käyty. Kyllä kotona oli yllin kyllin ruokaa. Aika ajoin tietysti vain perunaa ja ruskeaa kastiketta mutta mitäs vikaa siinä oli? Sen kanssa kun äyskäröi ääntä kohden vielä ruisleipää niin kyllä sillä nälkä lähti ja maistui vielä hyvältä. Mutta saatiinhan rosvoretkellä sentään kunnon turvallista sissijännitystä ja sehän oli koko homman idea. Ei pikkupoika ole terve jos se ei koskaan pahojaan tee. Ja olihan nuo sissi-iskut paljon terveempiä kuin joskus myöhemmin antifanttien turvalliset partisaanileikit. Joista noilla pojilla ei silloin ollut vielä tietoakaan. Ehkä antifanttienkin kannattaisi keskittyä omenavarkaisiin. Siitä olisi vähemmän häiriötä tolkullisille ihmisille.

Iso-Ykä huomasi jälleen irtautuneensa pikku-Ykästä ja seurasi toveruksia sivulta. Pojat eivät Ykää huomanneet. Eivät tietenkään sillä eliväthän he kymmeniä vuosia ison-Ykän todellisuutta edeltänyttä aikaa. Kiltteinä pahoina poikina he tiesivät että kotiintuloaikaa tulee noudattaa joten kumpikin läksi sotkemaan fillarillaan omaan suuntaansa. Iso-Ykä kaiveli muistinsa lokeroita ja tuumasi että vuoden 1975 pikku-Ykällä taisi olla edessään radioilta. Oliko se jokamiehen nuorten lista vai mikä se oli joka illalla tuli? Sitä pikku-Ykä kuunteli Philipsin monoradionauhurin ääressä ja kyttäsi tuliko jotain nauhoitettavaa. Ja tulihan sieltä. Sladea, Sweetiä, Black Sabbathia, Alice Cooperia ja vaikka sun mitä. Ampex-kasetille tietysti. Se oli vähän halvempi kuin muut.

Kun pikku-Ykä eteni fillarilla kohti rivitaloja hän katosi ajan usvaan. Samalla katosi niin kasvimaa kuin lätkäkenttä. Tilalle oli tullut taas se tuuhea lepikko ja elettiin jälleen keskipäivää ison-Ykän vuosiluvuilla. Vuosiluvuilla joista oli hyvin pitkä matka niihin pikku-Ykän vuosilukuihin. Niin ajassa kuin tapahtumissa. Ykä katseli lepikkoa jossa joskus oli ollut paljon, niin paljon ihmiselämää. Iloa, surua, voittoja, pettymyksiä. Kokonainen sukupolvi. Mitä miehen ilme kertoi? Haikeutta varmasti. Ehkä myös sen ajattelua että kuinka aika kului niin valtavan nopeasti ja mitä kaikkea kaunista se tieltään jyräsi tarjoten tilalle yliselitettyä ja ylianalysoitua ei-mitään. Pientä kosteaakin saattoi miehen silmäkulmassa näkyä.

Ykä kaivoi taskustaan rasian voimasavuke Bostonia mutta huomasi sitten että se kekkoslovakialainen merkkari maistuu suussa vieläkin ihan mukavasti. Eipä sittenkään pilata sen makua. Se tulee tuskin koskaan takaisin ja kessuja ehtii käprytellä tuonnempanakin. Muuan Ykä nousi punaiseen Nissaniin, käynnisti moottorin ja jätti taakseen jotain, joka oli jo kauan sitten kadonnut mutta jota muisteli mielellään. Ajan, jolloin ihmisillä oli ollut vielä usko tulevaisuuteen.

HYSTEKRATIA

March 17, 2019, 3:01 pm

≫ Next: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CIII

≪ Previous: TENNARIT VILKKUEN

$

0

0

Kirjoituksen pohja-aihetta on käsitelty useammassakin blogissa ja muillakin keskustelualustoilla mutta käsittelenpä sitä hieman itsekin. Eli ilmastohysteerikot ja sen tukema valtamedia on viime aikoina nostanut jonkunlaisiksi vihreän kansalaisaktivismin – luonnollisesti arvostelun yläpuolella oleviksi – sankareiksi alaikäisiä ilmastoahdistuksesta kärsiviä tyttölapsia. Se muuan ruotsalainen tapaus oli tietysti ensimmäinen ja nostipa Yle esille suomalaisenkin samanlaisesta ahdistuksesta kärsivän kokkolalaistyttösen josta se aikoo leipoa sankaria. Samaan sarjaan kuuluvat tietysti nuo tuoreeltaan ilmastolakkoilleet koululaiset joille valtamedia niin mielellään sovittaa sankarin viittaa. Kun aikuiset eivät pysty pelastamaan planeettaa niin tottahan lapset sen sitten tekevät.

Sinänsä kieltämättä nokkelaa sillä touhun takana on ajatus että koska kyseiset ”aktivistisankarit” ovat vain - varsinkin meikäläisen ikäisen miehen näkövinkkelistä - pelkästään lapsia niin eihän heitä saa missään sosiaalisessa mediassa kurmoottaa. Heille tulee siitä henkinen pipi ja paha trauma. Sellainen olisi kovin, kovin brutaalia ja tuomittavaa. Täytyy vaan nyökytellä ja huokailla ihastuksesta.

Juoni toimii tavallaan minunkin kohdallani joten en suinkaan kurmoota tuota kokkolalaista tyttöä vaan hänet jalustalleen nostanutta Yleä ja totean että realistisempi otsikko kyseiseen ”uutiseen” olisi ollut ”Yle löysi Kokkolasta tyttölapsen jolle vanhemmat hysteerikot ovat syöttäneet onnistuneesti ajatuksen ilmastoahdistuksesta ja käyttävät häntä nyt ideologiansa mannekiinina”.

Samaten valtamedia on ollut enemmän kuin innoissaan juuri pidetystä ”koululaisten ilmastolakosta” yhtään miettimättä että mistähän ja keneltähän se idea kyseiseen lakkoon mahtoikaan tulla. Niiltä koululaisilta itseltäänkö? Kyseinen touhu ei eroa oikeastaan mitenkään siitä kun pahimpina taistolaisaikana pantiin pikkumuksut laulamaan ”Lenin-setä asuu venäjällä” vaikka muksut eivät edes tajunneet että mitä he lauloivat ja miksi. Mutta olihan se kumminkin edistyksellisen hienoa. Muotia suorastaan. Niin kuin nytkin.

Tässä blogissa – varsinkin sen kommenttiosiossa – on aika ajoin keskusteltu edustuksellisen demokratian sisältämästä valuvirheestä ja siitä, kuinka perustuslaillinen tasavalta olisi voinut estää sen. Toisin sanoen Suomen kohdalla Ståhlberg ja kumppanit olisivat lisänneet perustuslakiin tiettyjä suojaavia elementtejä jotka suojelisivat maan elinkelpoisuutta ja kansan hyvinvointia sekä turvallisuutta. Elementtejä joita ei voisi muuttaa vaan ne olisivat kiveen hakattuja.

Kyseisten elementtien tarve ei tietysti juolahtanut sen ajan valtiomiehille mieleen sillä heillä ei voinut olla pienintäkään käsitystä siitä mielettömästä tilanteesta missä Suomi vuonna 2019 on. Tilanteesta jossa demokratia on muuttunut hystekratiaksi, hysteerikkojen vallaksi eli tilaksi jossa hysteerikoilla on valta suuressa (suurimmassa?) osassa puoluekenttää ja tämän lisäksi niillä samoilla hysteerikoilla on käsissään koko valtamedia. Eikä hysteerikkoja uskalleta oikein vastustaa tervejärkisissäkään piireissä koska pelätään heidän uskonnollisen tason saavuttanutta joukkorääkymistä. Koska kyseisessä hysteriassa varsinaisilla faktoilla ei ole enää merkitystä niin tässä tilanteessa nämä hysteerikot voivat aivan rauhassa panna lapset asialle levittääkseen omaa hysteriaansa ja hyvin harva uskaltaa ääneen sanoa että tässähän on menossa taistolaisaikojen toisinto mutta vielä paljon laajemmassa mittakaavassa.

Mitä nämä hystekraatit sitten oikein haluavat tapahtuvan?

Heidän tarkoituksenaan ei suinkaan ole pelastaa maailmaa vaan muuttaa Suomi oman hysteriansa laboratorioksi ja suomalaiset sen laboratorion labrarotiksi.

He haluavat ehdottomasti hävittää polttomoottorit kokonaan ja saada tilalle sähköautot miettimättä yhtään että mistä ne saadaan, millä ne maksetaan ja millä ne ladataan. Tajuamatta myöskään että haja-asutusalueille moinen utopistinen tempaus olisi kuolinisku. Tai ehkä he tajuavatkin sen ja suorastaan pyrkivät siihen.

He haluavat eroon fossiilisista polttoaineista myös energiantuotannossa – ja tietysti samalla ydinvoimasta – tajuamatta että niin pohjoisessa sijaitsevaa maata kuin Suomi ei lämmitetä pelkillä propelleilla, aurinkopaneeleilla ja moraalisäteilyllä.

He haluavat ympäristökyykyttää suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän niin nurkkaan että se siirtyy pankrotin pelossa pois Suomesta muihin maihin jotka kiittävät ilmaisesta lahjasta ja jatkavat saastuttamista vanhaan malliin. Varmistaen samalla sen että  sen mukana häipyy myös hystekraattien oma elatus sillä nettoveronmaksajia ei tuosta laumasta pahemmin löydy. Mutta hystekraatit itse eivät sitä ymmärrä sillä he eivät tajua että raha täytyy ensin tienata ennen kuin sitä voi jakaa.

He haluavat levittää hysteriansa alaikäisten päänuppeihin tajuamatta että he eivät eroa millään tavalla kiihkouskovaisista jotka pelottelevat lapsia helvetillä. Samalla kun he pelottelevat lapsia ilmastohelvetillä he jättävät joko tietoisesti tai typeryyttään kertomatta että Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa. Koska Suomi ei ole osana väestöräjähdystä. Jättävät kertomatta että se mörkö on aivan muualla kuin suomalaisten autossa ja puulämmitteisessä saunassa. Jättävät kertomatta siksi, että se todellinen – muualla elävä – mörkö nakkaa paskat heidän hysterialleen. Se ei edes tiedä, keitä ihmeitä suomalaiset hystekraatit ovat. Ei se ole koskaan kuullutkaan niistä. Mutta hystekraattihan ei tunne elävänsä jos hän ei tunne vaikuttavansa joten hän ”vaikuttaa” Suomessa koska täällä ollaan niin typeriä että totellaan heitä.

Tämän kaiken egonsa ruokkimisen he väittävät tekevänsä ilmaston nimissä. Ja samalla heidän hystekratiaansa kuuluu vaatimus rajattomasta elätettäväksi otettavien kehitysmaalaisten elintasosiirtolaisten piikistä jotka tulevat väestöräjähdyksestä kärsivistä maanosista. Väestöräjähdyksestä jota hystekraatit eivät edes noteeraa. Hystekraatit eivät jatka peittoa leikkaamalla sitä jalkopäästä pääpuoleen vaan pätkivät sitä kummastakin suunnasta. Vaarantaen kaikessa hysteriassaan nimenomaan niitten kovasti mainostamiensa lasten tulevaisuuden.

Tosiasiassa hystekraattien todellinen tunnuslause voisi olla:

”Me tuhoamme lastemme tulevaisuuden. Teemme sen ylpeästi lastemme tulevaisuuden nimissä ja omaa egoamme ruokkien.”

Mokomat paskat. Jopa ne taistolaiset jotka aikanaan pistivät lapset laulamaan ylistystä Lenin-sedälle halusivat ainoastaan sosialisoida suomalaisen elinkeinoelämän ja teollisuuden. Eivät ne sentään aktiivisesti pyrkineet lopettamaan sitä.

Ongelma: Järven vastarannalla on savuttava tehdas.

Ratkaisu: Poltetaan oma sauna. Se tehdas savuttaa edelleenkin mutta oltiinpahan kumminkin aktiivisia. Ego sai ruokaa ja vain sillähän oli merkitystä. Ei sillä savuttavalla tehtaalla.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CIII

March 18, 2019, 3:01 pm

≫ Next: JOTAIN IHAN MUUTA LXIII

≪ Previous: HYSTEKRATIA

$

0

0

1. Laki ja oikeus jälleen turvanamme

Niin kuin hyvin tiedetään, oikeusjärjestelmämme on äärimmäisen edistyksellinen siinä mielessä että se ajattelee hyvin kattavasti ja kokonaisvaltaisesti rikoksentekijän etua ja tulevaisuutta. Rikoksen uhrin kohtalosta se harvemmin nakkaa paskaakaan. Hyvänä esimerkkinä on tuore tapaus jossa päätöksen teki Pohjois-Karjalan käräjäoikeus ja jonka Itä-Suomen hovioikeus vahvisti.

Eli: Etnisesti edistyksellinen jätkä raiskasi 15-vuotiaan suomalaistytön. Jätkä sai kaksi vuotta ehdollista ts. ei siis istu päivääkään. Sinänsä suomalainen vankila ei muutenkaan ole minkäänlainen pelote jostain kehitysmaasta tulleelle tyypille. Mielenkiintoiseksi asian tekee oikeuden perustelut ehdolliseen tuomioon:

Pitkästä vankeudesta voisi olla olennaista ja merkityksellistä haittaa tuomitun sosiaaliselle selviytymiselle.

A-vot. Ensinnäkin voi kysyä, että mitenkäs se oli sen uhrin sosiaalinen selviytyminen? Toisekseen voisi kysyä että mikä ihmeen pitkä vankeus? Tyyppi oli alle 21-vuotias ja tuomittiin ensikertalaisena joten jätkä olisi tosiasiassa istunut kokonaista kahdeksan kuukautta. Toinen mielenkiintoinen seikka tuomion perusteissa on seuraava:

Oikeus huomautti, että näin pitkä ehdollinen täysi-ikäiselle edellyttää poikkeuksellisen painavia perusteita. Se löysi perusteiksi muun muassa sen, että mies opiskeli ammattiopistossa eikä hän kertomansa mukaan käyttänyt päihdyttäviä aineita.

Kertomansa mukaan? Tämä riitti oikeudelle. Vähentääkö muuten raiskauksen tuomittavuutta että sen teki selvinpäin? Olisi myös erinomaisen mielenkiintoista tietää, että mitä alaa  tuo häiskä opiskelee siellä ammattiopistossa. Monessa ammatissa kun vaaditaan rikosrekisteriotteen esittämistä.

Sinänsä voi todeta, että etnisesti edistykselliset rikolliset eivät ole saaneet suomalaisen oikeusjärjestelmän rappeutumista aikaiseksi. Se on tehnyt sen itse ja sen perusperiaatteena on ollut jo hyvin pitkään se, että rikollisen elämää tulisi vaikeuttaa mahdollisimman vähän.

Rikoksen uhrilla ei ole niin väliä.

2. Merkityksellinen ja merkityksetön joukkolahtaaminen

Kenellekään ei liene jäänyt epäselväksi että Uudessa-Seelannissa eräs valko-orvasketinen häiskä lahtasi kymmeniä islamilaisia. Valtamedialle ja muille tiedostavaisille tämä lahtaaminen oli suoranainen taivaan lahja sillä ns. breivik-efekti on alkanut jo haalistua, varsinkin kun islamilaiset lahtaavat porukkaa jatkuvalla syötöllä. Uuden-Seelannin iskun myötä löydettiin jostain kummasta todisteet väkivaltaisesta äärioikeistolaisesta maailmanlaajuisesta salaliitosta ja sen myötä meidän kaikkien pitää painaa päämme ja muistaa vain ja ainoastaan noita lahdattuja islamilaisia. Valaistiinpa Finlandia-talokin tummansiniseksi uhrien muistojen kunnioittamiseksi.

Samaan aikaan Nigeriassa islamilaiset ovat viimeisen kolmen viikon aikana tappaneet 120 kristittyä. Vain viimeisen kolmen viikon aikana. Ja vain Nigeriassa. Finlandia-taloa ei ole värjätty Nigerian väreihin. Kenenkään pottunokan ei tarvitse painaa päätänsä alas. Ja valtamediakin tuumii että yksi ampuva pottunokka on todiste väkivaltaorganisaatiosta kun taas islamilainen todistetusti olemassa oleva väkivaltaorganisaatio on vain ikävä sattuma josta ei kannata nostaa niin suurta meteliä.

Siks toiseks, hotellin respasta on pakko esittää kysymys. Nigeriassahan tapettiin afrikkalaisia. Ovatko afrikkalaiset tiedostavaistolle vainafrikkalaisia? Ettei kyseessä olisi se rasismi?

Missä Nigerian värien suruvalaistus?

3. Yhteiskunnallinen pikavippi

Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta löi pöytään kovat luvut haittamaahanmuuton kustannuksista suomalaisille. Yksi irakilainen maksaa elämänsä aikana suomalaisille keskimäärin 691 000 euroa ja yksi somali vaatimattomat 951.000 euroa. Kertokaapa tämä Suomessa asuvien ja koko ajan lisääntyvien irakilaisten ja somalien määrällä. Voiman pimeällä puolella kulkevillehan tämä ei ole varsinaisesti mikään yllätys. Aamulehti uutisoi asiasta myös mutta epistolaan uskovana valtamedian edustajana laittoi uutiseensa pakollisen ja epistolan mukaisen epäilyksen:

Tulokseen liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä sikäli, että tämän päivän tilanne ei välttämättä kerro näiden maahanmuuttajaryhmien työllistymistilanteesta esimerkiksi 30 vuoden kuluttua.

Vaan pitipäs sattua. Nimittäin ensi vuonna tulee juurikin se kolmekymmentä vuotta täyteen kun ensimmäiset somalit rantautuivat Suomeen. Ja tilanne on edelleenkin tämä. Yksi somali maksaa suomalaisille elämänsä aikana 951.000 euroa. Aamulehden, niin kuin tietysti muunkin valtamedian ajatuskanta asiasta on että jos asia on ollut kolmekymmentä vuotta perseellään ja on perseellään nyt, niin ehkä jollain ihmeen taikakeinolla se on kolmenkymmenen vuoden kuluttua jotenkin toisin.

Asennetta voisi verrata siihen tilanteeseen että jollain tyypillä on perjantaina perse auki mutta baanalle tekisi mieli. Niinpä hän ottaa kännykkänsä kautta pikavipin ja kuvittelee että hänellä on edelleenkin persaukisena lähitulevaisuudessa varaa maksaa sekä 300 € vippiä + 100 € vipin korkoa. Oman taloutensahan saa tietysti tuhota halunsa mukaan mutta kanssaihmisten lompakot voisi jättää rauhaan. Ja sitähän valtiomme ei ole tehnyt, ei tee nyt eikä tee tulevaisuudessakaan.

4. Blogitekninen ilmoitus

Osa kommentoijista kommentoi tähän blogiin Google+-palvelun kautta. Muistutan, että huhtikuussa kyseinen palvelu lakkaa toimimasta ja käsittääkseni sen myötä häviää myös tähän blogiin sen kautta tulleet kommentit jotka tietysti saavat tietyt kommenttiketjut näyttämään varsin sekavilta.

Kommentoida voi jatkossakin anonyymina ja moni anona kommentoinut on tietty laittanut nimensä tai nimimerkkinsä kommenttiin mikä tietysti helpottaa kommentoimista ja ennen kaikkea kommentteihin vastaamista kun tiedän kenestä on kyse. Pelkkänä anona kommentointi on sinänsä minulle vähän hankalampaa mutta sallin sen jatkossa edelleenkin.

Halutessaan kommentoija voi ottaa itselleen blogger-tunnuksen tuosta osoitteesta.

Ja laitetaan vielä mainos:

Blogin suositeltaviin lukemistoihin on lisätty Nils-Aslak Näkkäläjärven pitämä Ihmisiä Telineillä-blogi. Hän on sellainen tavallinen, tolkullinen mies joitten ääni ei tule koskaan liikaa esille.

JOTAIN IHAN MUUTA LXIII

March 20, 2019, 3:01 pm

≫ Next: HARMAAT VARJOT

≪ Previous: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CIII

$

0

0

Eli kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta

Koska parodiahorisontista parodiaa tekevä ns. vallitseva todellisuus mäiskii ihmistä päin turpaa päivittäin niin paetaanpa jälleen hetkeksi lumottuun muistojemme Kekkoslovakiaan ja käsitellään tällä kertaa kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta. Niin sanotut kulturaattorit (joita muuten käsittelin jo vuonna 2008 tässä kirjoituksessa) tietysti väittävät että sen ajan korkeakirjallisuutta edustivat mm. Jörn Donner, Christer Kihlman, Henrik Tikkanen, Claes Andersson, Arto Melleri ja sen semmoiset. Tavallinen kekkoslovakialainen kansanmies toteaa moiseen että todellisen korkeakirjallisuuden löytääkseen täytyy mennä korkeuksista matalammalle. Tasolle, jossa tykätään lukea eikä kertoa toisille miten hienoa kirjallisuutta tuli taas kertaalleen luettua.  

Käydään siis läpi otteita UKK-Suomen huippuluokan viihdyttävästä korkeakirjallisesta tuotannosta joka ostettiin luettavaksi eikä esiteltäväksi kirjahyllyssä niin että vieraat näkisivät vierailevansa kulttuurikodissa. Esitellään ensimmäisenä antipsykologisen rikosromaanin mestari eliJerry Cotton:

Näissä mukavan pehmeäkantisissa romaaneissa seikkailivat New Yorkissa FBI:n palveluksessa alun perin Connecticutista kotoisin oleva ja nuorempana sepänsällinä toiminut punaisella Jaguarilla ajava Jerry sekä hänen työparinsa Phil Decker jotka nähtiin usein Max Salosen baarissa. Teoksissa asioita harvemmin selvitettiin puhumalla. Kyseinen kirjallisuusteos poiki myös suomalaista menestysmusiikkia sillä yhtye Kontra julkaisi vuonna 1978 varsin hyvin menestyneen kappaleen joka pohjautui kyseiseen kirjallisuusteokseen:

Tuolla Kontran Moog Konttisella on muuten aivan erinomainen rock´n´roll-ääni. Sitten hieman samankaltainen mutta vähemmälle menestykselle jäänyt kirjallisuussarja oli John Cameron. Eli miljonääriplayboy joka panohommiensa lomassa ratkaisi rikoksia:

Myös puhtaasti kotimaisin voimin tehtyä korkeakirjallisuutta löytyi varsinkin Kekkoslovakian alkuaikoina. Ensimmäisenä Pekka Lipponen joka John Cameronin tavoin oli kova jätkä puikottaan:

Sekä tietenkin Kalle-Kustaa Korkki:

Luonnollisesti tulee mainita kotimaisesta korkeakirjallisuudesta jo sodan aikana alkaneet Ryhmy ja Romppainen-kirjat jotka eivät sodan jälkeen olleet oikein valvontakomission mieleen. Tuon kaksikon salaisina aseinahan toimivat sekä kevyt kenttäkissa Mörökölli että sipuliviina.

Pikku-Ykän aikaiseen kekkoslovakialaisen korkeakirjallisuuden terävimpään kärkeen kuului tietysti myös Tex Willer, jossa seikkailivat Texas Rangersit Tex, Kit Carson, Texin poika Kit Willer sekä navajointiaani Tiger Jack. Kyseisessä korkeakirjallisuuden edustajassa luoteja lensi kuin pyssyn suusta, lätty lätisi säännöllisesti ja nuotiolla keitetty kahvi oli vahvempaa kuin missään muualla:

Tähän väliin tietysti kulturaattori saattaisi sanoa että eihän tuo ole ei niin korkea- kuin matalakirjallisuuttakaan vaikka niin kuvitteletkin. Tuohan on sarjakuvalehti. Johon kekkoslovakialainen mies (ilman henkilöoletuksia) saattaisi vastata että sinun mielipiteelläsi ei ole mitään merkitystä vaikka niin kuvitteletkin. Hyppää joutava jortaniin. Ja lue sieltä noustuasi Tex Willeriä. Jos on oikein hyvä fiilis niin jää sinne jortaniin pysyvästi.

Kekkoslovakian korkeakirjallisuudessa esiintyi tietysti myös puhtaasti kirjoitettua lännentarinaa joista mainittakoon ensimmäisenä Morgan Kane:

Morgan Kane oli ollut aikanaan lainsuojaton, sitten palkkionmetsästäjä ja sitten Texas Ranger ja lopulta liittovaltion sheriffi. Kekkoslovakialaisen perimätiedon mukaan Morgan Kanen tyttöystävä oli nimeltään Markan Kone. Pohojalaasta maustetta kekkoslovakialaiseen villin lännen korkeakirjallisuuteen antoi puolestaan FinnWest:

Kyseisessä lähes Nobel-ehdokkuuden saaneessa kirjallisuussarjassa seikkaili villissä lännessä pohjanmaalainen Juho Kaaponpoika Helapää joka todisti että kourassa pysyi niin kauhavalaanen kuin kuudestilaukeava. Samassa korkeakirjallisessa villin lännen hengessä toimi myös Colt-lehti:

Villissä lännessä asioita ei välttämättä selvitetty aina puhumalla. Niin ei selvitetty Suomen itärajallakaan vuosina 1939 – 1944 sekä Lapissa 1944 – 1945 ja niistä ajoista kertoi kekkoslovakialaiselle siihen aikaan hyvin suosittu Kansa Taisteli:

Kyseisen lehden kaikki numerot sisältöineen löytää muuten tästä osoitteesta:

Kulttuuriteko, etten sanoisi. Korkeakirjallisuuteen kuuluu tietenkin myös tiede ja tekniikka ja sitähän tarjosi Tekniikan Maailma:

Lehti tarjosi kekkoslovakialaiselle miehelle bensiininkatkuista infoa moottorisahasta jumbojettiin. Lehti tietysti ilmestyy edelleenkin mutta kaljupäisen presidentin aikaan sen merkitys oli suurempi koska silloin ei ollut tarjolla sitä interwebin ihmeellistä maailmaa. Ja mainostihan Tekniikan Maailma vielä 1970-luvun alussa voimasavuke Bostoniakin. Tavalla, joka nykyisin saisi aikaan taivaankorkeaa triggeröitymistä:

Yes Sir – valkoisen miehen savuke

Ehdotonta huippuluokan kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta edustivat tietysti vuonna 1970 markkinoille tulleet Aku Ankan taskukirjat:

Näitä meikäläisellä tuli luettua suurella nautinnolla noin viidenteenkymmeneen kirjaan asti. Sen jälkeen on jäänyt vähemmälle. Kyseinen taskukirjahan on vieläkin erittäin suosittu mutta se suurin taika näissä oli silloin kun muuan pikku-Ykä luki näitä valtiossa jota suojeli muuan kaljupäinen presidentti. Pikku-Ykä luki myös läränormaalia korkeakulttuurista kauhukirjallisuutta jota puolestaan tarjosi korkeakirjallinen sarjakuvalehti Shokki:

Shokin master of seremonies oli tietysti mainio Slemmy

Läränormaalia tarinaa puhtaasti kirjoitettuna tarjosi – tosin jo hieman Kekkoslovakian jälkeen – Yöjuttu-lehti:

Lehdessä seikkaili Scotland Yardin ylitarkastaja John Sinclair sekä hänen kumppaninsa Suko ja miehet pistävät pleksiin kaikenlaisia perkeleellisiä pahuuden voimia. Vähemmän läränormaalia tarinaa mutta silti korkeakulttuurista vuosisatojen mittaista saagaa tarjosi tietysti kalsarisankari Mustanaamio:

Sarja ilmestyi myös Suomen Sosialidemokraatissa mutta siinä se oli jostain syystä nimellä Urja.

Kansa Taisteli-lehti on tässä jo esitelty mutta historiaan liittyvää ruudinsavuista korkeakirjallisuutta tarjosi kekkoslovakialaiselle miehelle tietenkin myös Korkeajännitys:

Näitähän löytyi sekä perus-, ilmojen-, merten- viidakon että avaruuden Korkeajännityksinä joita nuori kekkoslovakialainen luki mielellään koska – uskokaa tai älkää, nuoremmat sukupolvet – silloin ei ollut interwebin ihmeellistä maailmaa, ei ollut släsebookia, ei blunstagramia, ei bläbbcätiä, ei whatsblöbbiä ja puhelinkin oli lankapuhelin jolla ei soiteltu ilman vanhempien lupaa. Sen sijaan lehtiä lainailtiin kavereitten kesken varsin taajaan. Voisiko asiaa kutsua nimellä lehtiweb? Paperiweb? Korkkariweb?

Korkeakirjallisuutta löytyi myös ajankohtaisista asioista. Tietysti siihen aikaan Suomen Kuvalehti oli vielä oikeasti asiallinen julkaisu mutta kekkoslovakialaiselle ajankohtaiset asiat kertoi Nyrkkiposti:

Nyrkkipostihan oli sellainen puolipornahtava ajankohtaisjulkaisu. Varsinaisia käsityöläisten ammattiliiton äänenkannattajia olivat sitten ainakin Jallu, Kalle ja Ratto. Tosin hyvin moni nuori kekkoslovakialainen mies tutustui siihen mysteereistä suurimpaan – vaikkei sitä ihan suoranaisesti nähnytkään – ensiksi Anttilan postimyyntiluettelon kautta:

Luontoaiheista korkeakirjallisuutta edusti sitten Metsästys ja kalastusjoka kertoi, no, metsästyksestä ja kalastuksesta:

Samaan genreen kuului kerran vuodessa ilmestyvä Eränkävijä jonka joulupukki toi monelle kekkoslovakialaiselle miehelle:

Korkeakulttuuria edusti myös kieli poskessa toimiva ja vuonna 1975 toimintansa aloittanut Pahkasika:

Kyseinen aviisi oli 1960- ja 1970-luvuilla syntyneille häiskille must sillä se oli lehtenä vähän samaa kuin alkuaikojen Sleepy Sleepers musiikin puolella silloin vielä varsin ryppyotsaisessa Kekkoslovakiassa ja myös sen jälkeisessä Suomessa. Tietysti ryppyotsaisuus on jatkunut mutta muuntunut nykyaikaiseen feministis-monikultturismimuotoon ja itse asiassa mennyt aikaisemmasta ryppyotsaisuudesta vielä vihervasemmalta ohi. Kyseinen Pahkasika tarjosi sarjakuvien ja kirjoitettujen juttujen lisäksi mm. opettavaisia julisteita:

Lehdessä seikkailivat mm. legendaariset Jurpo, Hemmo Paskiainen, Miihkali, Kolme rumaa Teroa, Pekkos Bill, Peräsmies ja Pallopäät. Vuonna 2000 lehti lopetti toimintansa todeten että todellisuus on muuttunut parodiaksi itsestään eikä sitä voi enää parodioida. Tämä siis jo vuonna 2000. Nyt elämme vuotta 2019 jolloin parodiakin on muuttunut parodian parodiaksi ja se pitäisi ottaa vielä tosissaan. Jos ei ota, niin on viha-ajattelija.

Tässä tämä tällä kertaa. Tietysti kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta luettiin myös kovissa kansissa ja kansalaisten käsissä kuluivat mm. Esa Anttala, Niilo Lauttamus, Arto Paasilinna, Reino Lehväslaiho, Heikki Turunen, Kalle Päätalo sekä allekirjoittaneen kaikkien aikojen suurin suosikki Veikko Huovinen. Mutta se on sitten oman tarinansa aihe se.

---

HARMAAT VARJOT

March 24, 2019, 3:01 pm

≫ Next: ANTERO LÄRVÄNEN JA YLIMÄÄRÄISET UUTISET

≪ Previous: JOTAIN IHAN MUUTA LXIII

$

0

0

Radanvarsikaupunki, hieman tuonnempana…

Lämmin kesäinen keli oli hellinyt Radanvarsikaupunkia jo pari viikkoa. Eräässä rivitalokolmiossa tunnelma ei kuitenkaan ollut kesäisen leppeä vaan asunnon sisällä oli jatkuva ukkosta enteilevä ilmapiiri jossa oli myös häilähdys jostain Siperiaa kylmemmästä ja siitä hetkestä ennen ukkosen alkua kun linnutkin lakkaavat laulamasta. Ilma ei liikkunut eikä aika kulkenut. Kello raksutti paikallaan pysyvää tyhjyyttä. Asunnon olohuoneessa istuivat katseet vihaa täynnä eräs keski-ikäinen aviopari, Mauno ja Mirja Miettinen. Asunnossa asui normaalisti myös heidän 15-vuotias tyttärensä Minna mutta hän oli tällä hetkellä Radanvarsikaupungin mielisairaalassa.

Minna oli joutunut kolmen etnisesti edistyksellisen seksirikollisen joukkoraiskaamaksi. Joukkoraiskauksen seurauksena Minna ei ollut kyennyt palaamaan kouluun ja oli viime ajat vuorotellut kodin ja mielisairaalan välillä. Kyseinen mielisairaalan hoito oli ollut lähinnä tarkkailu- ja tutkimusjakso jonka jälkeen tyttö palautettiiin bumerangina kotiin. Koulunkäyntiin Minna ei ollut pystynyt mutta onneksi asiaa käsittelevä lastensuojelun työntekijä ei ollut alkanut uhkailla huostaanotolla vaikka ilmoitus koulun taholta olikin tullut.

Mauno ja Mirja olivat yrittäneet parhaansa mukaan olla tyttärensä tukena. Minna tajusi sen itsekin mutta tapahtumat olivat olleet liikaa nuorelle ihmiselle. Minna oli aina – murrosiässäkin – ollut varsin kiltti tyttö eikä ollut oma-aloitteisesti hakeutunut tuohon vaaralliseen seuraan. Mutta hänen raiskaajiaan oltiin käytetty Minnan koulussa tutustumassa paikallisiin nuoriin koska se oli niin kovin muodikasta ja ne olivat iskeneet silmänsä tuohon kauniiseen vaaleaan suomalaistyttöön alkaen seurata hänen kulkuaan.

Vanhempien vihaa lisäsi se, että oikeus oli antanut hiljattain tapauksesta tuomionsa. Jos sitä saattoi sellaiseksi sanoa. Oikeuden mukaan näyttöä varsinaisesta raiskauksesta ei ollut koska tytön ei nähty vastustaneen tarpeeksi painokkaasti. Niinpä nuo kyseiset tuontitavarat tuomittiin suhteellisen lyhyeen ehdolliseen vankeuteen alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi heidät velvoitettiin maksamaan Minnalle korvauksia postraumaattisesta stressireaktiosta. Korvauksia joita Miettiset sitten saisivat odotella Valtiokonttorilta.

Kyseisessä olohuoneessa istui myös kolmas mies. Miettisten vanha perhetuttava ja Maunon lapsuudenkaveri Asko Pöntiö. Mauno oli nimittäin ilmoittanut Askolle ottavansa haulikkonsa ja ampuvansa ne kolme jätkänpaskiaista. Vaikutti siltä että Mirjakaan ei vastustanut ajatusta. Mauno oli todennut Askolle että vaikka hän joutuisikin loppuiäkseen linnaan niin jäähän Minnalle kumminkin äiti. Mutta liika on jumalauta liikaa. Hän ei kestäisi nähdä niitä paskoja elossa. Ja vielä riekkumassa. Olivat kuulemma kehuskelleet miten helposti saatavaa suomalainen vääräuskoinen liha on.

Asko oli kuunnellut hiljaa ja keskeyttämättä. Nyt hän totesi:

- Olet tietysti oikeassa. Mutta ajattelisit kuitenkin Minnaa. Hänellä on edelleenkin oikeus isään. Varsinkin nyt, kun elämä tuntuu olevan kaikkein vaikeimmillaan. Yhdessä te voitte auttaa häntä eteenpäin. Nimenomaan yhdessä. Sillä jos sinä ammut ne jätkät niin saat ilman muuta elinkautisen. Rasistisin perustein tuomitun elinkautisen josta et taatusti pääse ulos jonkun viidentoista vuoden lusimisen jälkeen. Olet silloin Minnalle täysin hyödytön.

Mauno tuijotti synkkänä nyrkkeihinsä ja vastasi hampaitaan kiristellen.

- Meinaatko siis että ne jätkänpaskat saisivat kulkea tuolla kadulla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Asko oli hetken hiljaa ja vastasi:

- En. Siitä olemme samaa mieltä että niitten tyyppien täytyy saada sitä mitä tilasivatkin. Mutta ei niin että sillä pilataan sinun elämäsi ja vaikeutetaan entisestään perheesi elämää. On toinenkin keino.

- Mikä?

- Minulla on… tiettyjä yhteyksiä. Oletteko koskaan kuullut sellaisesta jutusta kuin Harmaat Varjot?

- Ei. Mikä se on?

- Minäpä kerron.

Asko alkoi kertoa. Sitä mukaa kun hän puhui alkoi niin Maunon kuin Mirjankin ilme muuttua lamaantuneesta vihasta joksikin paljon julmemmaksi. Kasvoille tuli myös pienehkö kireä hymy. Kuin kissalla joka katseli hiirtä. Samalla kun Asko puhui heille valkeni myös tietyt viime aikoina tapahtuneet henkirikokset joista valtamedia oli uutisoinut yllättävän vähän. Keskustelu päättyi nyökkäykseen ja kädenpuristuksiin. Asiasta oli sovittu. Poistuessaan Asko sanoi:

- Tämä voi sitten edetä yllättävänkin nopeasti. Te olette oletettavasti pääosin kotonanne.

- Ollaan. Meillä on molemmilla vielä sairaslomaa  jäljellä.

- Minä voin tulla jo lähipäivinä. Ja kun tulen, tulen ennalta varoittamatta. Ei puhelinta. Ei kirjeitä. Ei sähköpostia.

*

Kolme päivää myöhemmin

Miettisten ovikello soi. Mirja avasi oven ja pyysi Askoa astumaan sisään. Oven sulkeuduttua Asko totesi:

- En jää tähän pitkäksi aikaa. Mennäänkö käymään olohuoneessa?

Olohuoneessa Asko raotti verhoja. Miettisille oli tullut tapa pitää verhot aina kiinni. Eihän se ulkomaailmaa pois ajanut mutta ei sitä ainakaan tarvinnut katsella.

- Tuo punainen Volkkarin paku tuolla tiellä parkissa. Menkää siihen. Minä en tule mukaan. Siellä on kaveri joka vie teidät tapaamaan mahdollisen operaation suorittajia. Teette lopullisen sopimuksen heidän kanssaan. Ja juu, tuo Volkkarin kuski ei esittele teille itseään. Se ei ole epäkohteliaisuutta vaan, no, vastarinta-ajattelua. Sitä mitä ei tiedä, ei voi vahingossakaan paljastaa.

- Minne tuo kaveri sitten ajaa meidät?

- Sitä minä en tiedä. Kas kun minun ei tarvitse tietää. Mutta ymmärtäisin, että pärjäätte pelkillä ulkovaatteilla. Matka ei kestä päiviä.

Asko poistui etuovesta. Mauno ja Mirja pukeutuivat nopeasti ja menivät sen kummemmin miettimättä heitä odottavaan autoon. Kuljettaja oli hiljaa, mutta heitä kätellessään hänen ilmeestään näki myötätunnon. Matka ei tosiaankaan ollut kovin pitkä. Matka suuntautui etelään, entisen Heukensaaskin kunnan puolelle jossa melkein entisen kunnanrajan jälkeen kuljettaja kääntyi pienelle metsätielle. Noin puolen kilometrin ajon jälkeen auto saapui pienen lammen rannalla sijaitsevalle kesämökille. Kuljettaja pysäytti auton ja sanoi:

- Menkää mökkiin niin tapaatte siellä mahdollisen operaation suorittajat. Minä en tule sisälle. Jään odottamaan. Odotan niin pitkään kuin tarvitaan.

Mökki oli varsin vanhanmallinen eikä siinä ollut ovikelloa. Pariskunta nousi rappuset ja Mauno koputti oveen. Oven aukaisi sydämellisesti hymyilevä, ehkä 75-vuotias nainen:

- Käykää ihmeessä peremmälle.

Miettiset istahtivat valmiiksi tehtyyn kahvipöytään ja tapasivat operaattorit. Sana operaattori oli ehkä hieman turhan komeankalskahtava sillä kyseessä olivat juuri 75-vuotias oven aukaissut Anna Engström sekä 72-vuotias Pertti Vehonen. Varsin nopeasti kävi selville että noilla molemmilla jo leskeksi jääneillä vanhuksilla oli kaksi yhteistä piirrettä. Ensimmäinen oli se, että he olivat täysin totaalisesti kyllästyneet nykyiseen monikultturistis-feministiseen Suomeen joka heidän mielestään oli nykyisin lähinnä diagnosoimaton sairaus. Toinen yhteinen piirre oli se, että molemmat olivat kuolemansairaita. Diagnosoituun sairauteen.

Annalla oli rintasyöpä ja Pertillä eturauhassyöpä. Molempien syöpä oli pahasti levinnyt. Koska he olivat ylittäneet julkishallinnollisen seitsemänkymmenen vuoden terminaali-iän eivätkä he kuuluneet nomeklaturalle ja etnisesti edistyksellisille oikeutettuun erityishoitoluokkaan ei heidän pitkälle levinneitä syöpiä hoidettaisi liian kalliina ennen kuin kipuhoitona aivan loppuvaiheessa. Yksityissairaalassa parempikin hoito onnistuisi mutta kummankin ainoa omaisuus oli pieni omakotitalo joka sijaitsi syrjäseudulla. Sille ei saisi ostajaa ja jos jostain saisi niin kaupan hinta ei kattaisi kallista hoitoa kuitenkaan. Molemmat olivat olleet myös ennen eläkettään pitkäaikaistyöttömiä joten hoidon vaatimaa ylimääräistä ei sukanvarressa ollut muutenkaan ja elämä oli ollut jo pitkään kituuttamista. Mutta kummankaan järjessä ei puolestaan ollut vielä mitään vikaa. Katse oli kirkas ja käsi vielä vakaa. Ja sitähän tarvittaisiin. Pertti puhui vuorostaan:

- Niin. Mennäänpä suoraan asiaan. Me olemme valmiita ampumaan ne kolme paskiaista jotka raiskasivat tyttärenne. Heti sen jälkeen antaudumme poliisille ja otamme murhat tunnollemme. Tilanne on win-win meille kaikille. Te saatte kostonne. Ja me saamme vankilassa parempaa hoitoa kuin täällä siviilissä. Me emme enää kylläkään parane, mutta ainakin siellä on kivunlievitys parempaa kuin nykyinen lähinnä Buranaan keskittyvä lääkitys. Ja sen lisäksi me saamme varman elatuksen. Vankilassa on katto pään päällä ja varmat ateriat. Nykyisin kun me roikumme nälkärajoilla. Olemme kyllästyneet siihen. Ja ajattelemme että ehkä voimme tehdä maallemme, tai sille jota se joskus oli, viimeisen palveluksen. Samalla teemme sen teille. Parempi että me teemme sen. Teillä on vielä elämää elettävänänne. Ja erityisesti tyttärellänne. Eläkää tekin hänen vuokseen. Meistä ei ole enää niin väliä.

Anna sanoi puolestaan:

- Mutta päätös on teidän. Ja teidän pitäisi tehdä se nyt. Päätöksenne tueksi muistutan että me emme ole koskaan tavanneet eikä teitä tulla yhdistämään tapahtuneeseen. Me saamme tarvittavan tuen operaatioon muualta. Te ette näe meitä tämän jälkeen enää koskaan.

Miettiset eivät tarvinneet pitkää miettimisaikaa. Kosto oli käsissä eikä sitä laskettaisi karkuun. Vaikka se olikin ulkoistettu. He suostuivat. Anna antoi heille vielä paperilapun:

- Tuossa on eräs kertakäyttöinen sähköpostiosoite. Operaatio tapahtuu muutaman päivän sisällä. Teillä on mahdollisuus perua se lähettämällä peruutuskäsky tuohon osoitteeseen.

Mirja totesi kireällä äänellä:

- Heitä se paperi tuleen. Emme me muuta mieltämme.

- En minä sitä uskokaan. Mutta tämä kuuluu sopimukseen. Tässä kun on kyse lopullisesta ratkaisusta jota ei saa enää tekemättömäksi.

Tapaaminen päättyi kädenpuristuksiin. Autossa kuljettaja sanoi pariskunnalle:

- Sain tiedon, että suostuitte operaatioon. Tässä vaiheessa voin sanoa teille että tiedän miltä teistä tuntuu. Olen nimittäin ollut samassa tilanteessa kuin te. Ja sen vuoksi minäkin tuen osaltani Harmaita Varjoja. Operaatiossa avustavat miehet ja naiset ovat kaikki tavalla tai toisella samassa asemassa kuin te. Mutta muualta päin Suomea. Niin että mikään ei viittaa teihin. Muu kuin tietysti operaation kohde. Siihenkin teille hankitaan pitävä alibi. Ja – mikäli haluatte –  kun operaatio on suoritettu niin teillekin tarjotaan mahdollisuutta avustaa. Tämä kerta ei jää viimeiseksi. Syytä tuskin teille tarvitsee selittää. Tämä maa on sairas ja mieltää sairautensa hoidon rikolliseksi.

Tyttären – jonka toiset rikkoivat ehkä korjaamattomaksi – vanhemmat totesivat olevansa halukkaita avustamaan. He vain kysyivät:

- Kuka tätä pyörittää… näitä Harmaita Varjoja?

- En tiedä. Ei minun kuulukaan tietää. Eikä teidänkään. Pääasia on, että se toimii. Sen tiedämme että päätökset asioista tekee niin sanottu ”Komitea”. Ketä siinä Komiteassa on ja kuinka paljon on arvoitus. Mutta sen johtopäätöksen olen tehnyt, että Komitealla on runsaasti varoja käytössään. Kaikki operaatioissa tapahtuva rahoitetaan sen toimesta.

Pakettiauto katosi mökkitielle. Kun Anna ja Pertti olivat ilmoittaneet Miettisten suostumuksesta pisti Komitea käyntiin ostoprosessit jossa eräs pöytälaatikkofirma osti heidän asuntonsa, kierrätti kauppaa useitten samanlaisten firmojen kautta ympäriinsä kunnes kauppahinta siirrettiin Annan ja Pertin perillisille niin, ettei verottaja pääsisi ronkkimaan sitä. Samalla Komitean hankkimat miehet kävisivät tyhjentämässä heidän asunnostaan kaiken arvokkaan ja luovuttivat sen perillisille. Valtio tulisi pian vaatimaan Annalta ja Pertiltä yhtä ja toista mutta huomaisi että nollasta ei voi vähentää.

*

Muutama päivä myöhemmin, Radanvarsikaupungin keskustassa

Anna Engström ja Pertti Vehonen istuivat erään huomiota herättämättömän ja väärillä rekisterikilvillä varustetun pakettiauton takapenkillä, loksauttivat lippaat kiinni venäläisvalmisteisiin Makarov-pistooleihinsa, vetivät liikkuvat taakse ja pistivät vielä pari varalipasta taskuihinsa. Sen jälkeen he antoivat kuljettajalle kännykkänsä joista olivat jo poistaneet akut. Kuljettaja oli muuan oululainen mies joka osallistui ainoastaan operaation tähän vaiheeseen ja sen tapahduttua hän kaasuttaisi pois paikalta ja palaisi Ouluun hävittäen sekä heidän että oman kännykkänsä matkan varrella.

Kohteita oltiin tarkkailtu muutaman vapaaehtoisen toimesta ja heidän liikkeensä tiedettiin. Anna ja Pertti olivat opetelleet kohteiden ulkonäön täydellisesti. Tällä kyseisellä kadulla ei ollut valvontakameroita joten auton kuljettajaa ei voitaisi yhdistää siihen, mitä hetken kuluttua tapahtuisi. Kuljettajan kännykkä soi. Hän kuunteli hiljaa, kuittasi ja katkaisi puhelun.

- Kohteet tulossa seuraavalle kadulle noin kolmen minuutin kuluttua. Kohteitten ulkonäössä ei ole tapahtunut muutoksia. Mukana kolme muuta. Niillä ei tuomioita, mutta samaa porukkaa. Jos eivät älyä paeta niin tulkoon sitten collateral damage.

Anna ja Pertti nyökkäsivät mitään sanomatta. He nousivat pakettiautosta, ottivat kummallekin rollaattorin joita ei sinänsä tarvittu mutta ne antoivat kuvan vaarattomuudesta ja läksivät kulkemaan kohti edessä odottavaa kadunkulmaa.

*

Kadunkulman vieressä olevan rakennuksen toiselta nurkalta saapui kadulle kuusi etnisesti edistyksellistä miestä joista kolme oli osallistunut Minna Miettisen joukkoraiskaukseen. Kadulla kulkevat kolme suomalaista siirtyivät välittömästi tien toiselle puolelle. Näitten etnojoukkioitten röyhkeys ja rähinäherkkyys tunnettiin. Jonkunlainen apatia oli vallannut suurimman osan ihmisistä. Puolustautuakaan ei uskaltanut sillä nuo öykkärit olivat valtiohallinnon lemmikkejä. Puristettiin vain nyrkkiä taskussa. Sen enempään ei kuuliainen hallintoalamainen pystynyt.

Tilanteen tiesivät myös hyvin nuo kuusi miestä jotka kävelivät kohti kadulla sijaitsevaa pizzeriaa jota piti eräs heidän maanmiehensä. Tunnelma oli riehakas ja ylpeä. He tunsivat itsensä miehiksi joille tuo kantaväestön lammaslauma ei mahtanut mitään. Ylivoiman ja vahingoittumattomuuden tuntua lisäsi tuo suomalainen oikeus joka oli päästänyt miehistä kolme käytännössä ilman seuraamuksia vaikka he olivat porukalla raiskanneet suomalaisen tytön. Olihan tyttö toki otettu väkisin mutta eivät miehet itse ajatelleet syyllistyneensä mihinkään. Se narttuhan oli vääräuskoinen ja kulki niin paljastavissa vaatteissa että sehän todisti kyseisen nartun suorastaan vaatineen että sitä naidaan. Sai mitä halusikin. Ehkä lempeä suomalainen oikeuskin oli toiminut sharian mukaan vaikkei sitä ääneen sanonut. Nuo miehet tunsivat olevansa oikeassa ja olevansa voittajia. Susia alistuvan lammaslauman keskellä.

Pizzeriassa heidän annoksensa ei maksaisi mitään sillä ruokailun lisäksi kyse oli bisneksestä. Heidän maanmiehelleen pizzeria oli vain kulissi jonka turvin hän pyöritti varsin tuottoisaa huumekauppaa ja nuo kuusi miestä toimivat hänen muuleinaan hyötyen kaupasta itsekin. Pizzeria sijaitsi kadun toisessa päässä rakennuksen alimmassa kulmahuoneistossa. Kolme suomalaista oli kaikonnut kadulta mutta kulman takaa ilmestyi kaksi vanhaa suomalaista rollaattoreita työntäen. Mies ja nainen. He kulkivat pizzerian oven eteen, pysähtyivät ja jäivät seisomaan. Mitä helvettiä? Kuinka röyhkeää. Pitääkö nuo tosiaan töniä pois tieltä? No, se kyllä onnistuu…

Yhtä-äkkiä miehet tajusivat että nuo vanhukset olivat vetäneet esille pistoolit eikä matkaa heihin ollut kymmentäkään metriä. Miehet eivät ehtineet edes huutaa kun vanhukset avasivat tulen. Ennen operaatiota suoritettu ampumaharjoittelu oli tehnyt tehtävänsä ja raiskaukseen syyllistyneet miehet olivat kuolleita jo ennen kuin ehtivät kaatua maahan. Kolme muuta jäi jähmettyneenä paikalleen. Lippaansa tyhjäksi ampunut mies laittoi pistooliinsa uuden lippaan. Nainen osoitti samaan aikaan henkiinjääneitä omalla aseellaan. Hän kysyi rauhallisella äänellä:

- Do you want some? Then come and get some. We have plenty for you.

Miehet heräsivät lamaannuksestaan ja pakenivat täyttä vauhtia juosten. Pizzeriasta oltiin nähty tapahtumat mutta siellä pysyttiin visusti piilossa. Ei mennyt kahtakaan minuuttia kun ensimmäinen poliisipartio saapui paikalle. Anna ja Pertti irroittivat lippaat pistoolistaan, poistivat patruunan piipusta ja laittoivat aseet maahan. Sitten he nostivat kätensä ylös. Poliisit tulivat lähemmäs nykyiseen perusvarustukseen kuuluvat konepistoolit tanassa. Anna totesi heille:

- Ette tarvitse aseita. Meidän aseemme ovat tuossa maassa. Muita aseita meillä ei ole. Me surmasimme hetki sitten ampumalla nuo maassa makaavat kolme miestä. Teimme sen tarkoituksella ja vakaasti harkiten. Olemme valmiit antautumaan emmekä tee vastarintaa. No niin, pankaa toimeksi.

*

Muutama päivä myöhemmin, Miettisillä

Ja mitä ne väittävät ettei kosto muka korjaa asioita? Kun Miettiset olivat kuulleet Minnan raiskaajien ampumisesta oli Minnankin kunto kohentunut silminnähden. Paljon olisi vielä matkaa kuljettavana ennen kuin hän olisi ehjä ihminen mutta niiden kolmen paskiaisen ansaittu kuolema tuntui olevan – kirjaimellisesti – jonkinlainen lähtölaukaus. Miettisten asunto oli valoisampi kuin vielä hetki sitten sillä verhot oltiin vedetty jälleen syrjään.

Ovikello soi.

Ovella oli Pöntiön Asko joka oli saattanut tapahtumat alkuun. Mirja pyysi Askon tulemaan sisään ja istumaan kahvipöytään. Täysi pannullinen oli keitetty hetki sitten. Minna oli omassa huoneessaan joten Asko kävi suoraan asiaan:

- Kun oikeus ei muuten toimi niin jossain vaiheessa se väistämättä alkaa toimia korpilain muodossa ja lupaa kysymättä. Mutta Minna ei valitettavasti ole ainoa. Noita uhreja on niin monta muutakin. Ja sitä myötä on paljon sovitettavaa. Teille varmaankin esitettiin mahdollisuus toimia avustajana muissa, muualla kuin täällä tapahtuvissa operaatioissa.

- Niin esitettiin. Ja me sanoimme kyllä.

- Noin viikon päästä tapahtuu uusi operaatio. Tällä kertaa Lahdessa. Onko jommallakummalla mahdollisuus osallistua? Toinen teistä riittää. Minnaa ei tietenkään jätetä yksin.

Mauno vastasi:

- Minun on helpompi irrottautua.

Mirja nyökkäsi tähän ja Asko jatkoi:

- Olisitko valmis lähtemään ylihuomenna? Vähän tutustumaan paikkoihin etukäteen.

- Onnistuu.

Asko ojensi Maunolle muistitikun:

- Tausta-aineistoa.

- Minä opettelen.

Asko joi kahvin loppuun, kätteli pariskuntaa, kävi toivottamassa Minnalle hyvät voinnit ja poistui.

*

Muutama päivä myöhemmin, Radanvarsikaupungin käräjäoikeus

Käräjäoikeuden tuomari Marvetta Kirsketko istui huolestuneena työhuoneessaan. Hän toimi päätuomarina siinä jutussa jossa kaksi suomalaista eläkeläistä oli kylmäverisesti murhannut kolme uussuomalaista. Marvetta oli valittu jutun päätuomariksi juuri siksi että hänet nähtiin ns. toiminnallisista syistä siihen sopivimmaksi. Olihan hän aktiivijäsen sekä Järjestelmäpuolueen viherfeministisessä osastossa sekä hyvin monessa edistyksellisessä kansalaisjärjestössä. Hänen tiedettiin sekä syvästi että julkisesti vihaavan sekä rasismia, maskuliinisuutta että kansallismielisyyttä.

Hän mielsi itsensä uuden ajan vaatimuksien mukaan päivitetyksi ajan hengen mukaiseksi tuomariksi. Hänen mielestään vanha amerikkalainen termi ”blind justice” oli vanhentunut, aikansa elänyt ja naurettava. Ei oikeuden tulisi olla sokea. Päinvastoin, sen tuli katse valppaana suojella yhteiskunnan tärkeimpiä osa-aloja, instituutioita ja ideologiaa. Ja Suomi, muitten liittovaltion maakuntien tavoin oli feministinen, monikultturistinen ja federalistinen. Sellainen sen tulisi aina olla. Näitten kivijalkojen murentamisyritykset olivat tuomiota langetettaessa aina raskauttavia perusteita. Sillä niissä syyllistyttiin majesteettirikokseen jota ei tosin ollut lain kirjaimessa mutta hengessä kuitenkin.

Sinänsä oikeudenkäynti olisi helppo. Tapaus oli niin varma kuin vain varma voisi olla. Nuo epäillyt Anna Engström ja Pertti Vehonen olivat tunnustaneet tekonsa. Tapauksesta oli vielä hyvälaatuinen valvontakameran tiedosto. Kuulusteluissa nuo epäillyt olivat olleet sinänsä hyvin vähäsanaisia. Molemmat olivat vain todenneet, kun heiltä kysyttiin murhan motiivia:

- Piruakos se teille kuuluu? Teidän tehtävä on löytää murhaaja, te olette löytäneet murhaajan ja nyt teidän tarvitsee vain luovuttaa juttu syyttäjälle joka hoitaa meille elinkautisen.

Juttu oli selvä kuin pläkki, tosin protokolla määräsi nuo epäillyt mielentilatutkimukseen. Siihenkin he olivat suhtautuneet hyvin tyynesti:

- On aivan sama tuomitaanko meidät loppuiäksemme vankilaan vaiko vankimielisairaalaan. Meillä on siellä kuitenkin varma katto pään päällä, varma ruoka ja parempi hoito sairauteemme kuin jossain vanhuskeskityslaitoksessa. Emmekä me teidän ristinänne enää kauaa ole muutenkaan niin kuin hyvin tiedätte.

Niin. Rikos itsessään oli selvitetty. Tuomio olisi ilman muuta elinkautinen. Täydessä ymmärryksessä tehty kolmoismurha. Ei noitten murhaajien päässä sinänsä ollut mitään vikaa, huomasihan sen selvästi. Mutta jutun tausta oli kaikkea muuta kuin selvitetty. Tämä oli kolmas samanlainen tapaus Suomessa melko nopealla aikavälillä. Suomalaisten tyttöjen raiskaukset kostettiin omavaltaisesti mutta ei vanhempien toimesta vaan pantiin torpedot asialle. Vieläpä sellaiset torpedot joita ei haitannut ollenkaan vaikka he jäivät kiinni. Olihan selvää, että taustalla oli suurempi, hyvin järjestäytynyt organisaatio. Mutta poliisilla ei ollut siitä epäilyksen lisäksi sen tarkempaa hajua. Hetken mielijohteesta Kirsketko päätti soittaa asiasta radanvarsikaupunkilaiselle kansanedustajalle Juhannes Vartoselle. Muutaman piippauksen jälkeen Vartonen vastasi:

- Vartonen… no moi, mitenkäs siellä… juu, toki tiedän, järkyttävä tapaus… järkyttävä ja vastenmielinen… sivistysvaltio ei voi hyväksyä tällaista… sivistyksen mitta on se, miten yhteiskunta kohtelee avun tarvitsijoita etnisyydestä ja uskonnosta riippumatta… se on velvollisuus jota ei voi, eikä saa väistää… kolmas samanlainen… juu, sama kaava… selvästi organisoitu… jaa media, niin… no, se joutuu tasapainoilemaan… toisaalta nuo ovat myyviä juttuja mutta pienikin viittaus johonkin organisoituun kansalaisvastarintaan voi toisaalta ruokkia sitä vastarintaa lisää… niin joo, vaihtoehtomediassahan asia on jo räjähtänyt käsiin mutta meillä ei valitettavasti ole keinoja hiljentää sitä… ellei sitten lopeteta koko verkkoa Suomessa… aion, aion ehdottomasti korostaa asiaa… totta kai taustalla vaikuttavat syylliset on saatava vastuuseen ja rangaistava ankarimman jälkeen… tällaista ei voi kertakaikkiaan sietää… joo, kiitos ja sitä samaa sullekin, soitellaan, moi…

*

Muutama päivä myöhemmin Lahdessa

Mauno Miettinen istui hyvin tavallisen näköisen ja väärillä rekisterikilvillä varustetun KIA-farmariauton kuskina. Hänen kanssaan autossa oli kaksi vanhaa syöpää sairastavaa miestä joilla kummallakaan ei olisi elinaikaa kuin maksimissaan vuosi. Heillä oli käsissään puolalaiset Vis wz. 35-pistoolit jotka tunnettiin yleensä väärällä nimellä Radom. He loksauttivat lippaat paikalleen, vetivät liikkuvat taakse ja pistivät vielä pari varalipasta taskuihinsa. Sitten he antoivat Maunolle kännykkänsä joista olivat jo poistaneet akut.

Maunon kännykkä soi. Hän kuunteli hiljaa, kuittasi ja katkaisi puhelun.

- Kohteet tulossa seuraavalle kadulle noin kolmen minuutin kuluttua. Kohteitten ulkonäössä ei ole tapahtunut muutoksia. Kohteitten lisäksi ei ryhmässä ole muita.

Miehet nyökkäsivät mitään sanomatta. He nousivat autosta, ottivat kummallekin kävelykepin vaikkeivat niitä tarvinneet ja kääntyivät kadunkulmasta pois Maunon näköpiiristä. Hetken kuluttua alkoi kuulua kiivasta tulitusta. Mauno nosti kytkintä ja poistui takaisin kohti Radanvarsikaupunkia. Matkan varrella hän hävittäisi miesten kännykät ja omansa.

*

Pari päivää myöhemmin Helsingissä

Kulosaaressa sijaitseva kerrostalokaksio oli kansanedustajalle sinänsä varsin vaatimaton mutta tälle tietokonettaan katselevalle miehelle se riitti oikein hyvin sillä hänellä ei ollut perhettä. Kyseinen mies otti salatun verkon kautta vastaan viestin Komitealta joka johti, organisoi ja rahoitti Harmaitten Varjojen toimintaa. Komiteaan kuului kaikkiaan kaksitoista miestä. Yksi korkea-arvoinen poliisivirkamies suojelupoliisissa, kaksi everstin arvoista sotilasta puolustusvoimissa, yksi korkea viranomainen sosiaali- ja terveysministeriössä, seitsemän liike-elämän edustajaa, lähinnä keskisuurten, varsin hyvin menestyvien firmojen omistajia sekä yksi järjestelmäpuolueen kansanedustaja.

Tämä kansanedustaja oli se sama Juhannes Vartonen joka oli aikaisemmin päivitellyt tuomari Marvetta Kirsketkolle järkyttyneenä Radanvarsikaupungin tapahtumia. Valehtelu oli Vartoselle helppoa sillä hän oli ollut kansallismielisten myyrä poliittisessa järjestelmässä koko poliittisen uransa ajan. Se ura oli aikanaan meinannut jäädä kokonaan alkamatta sillä Vartonen oli suunnitellut pyrkivänsä politiikkaan nimenomaan perussuomalaisten riveistä mutta puolue – niin kuin muutkin kansallismieliset puolueet – oltiin kielletty koko liittovaltiossa nationalistisina ja siten rikollisina.

Vartosen silloinen kaveriporukka – josta muotoutui aikanaan Komitean ydin – suostutteli Vartosen kuitenkin lähtemään politiikkaan järjestelmäpuolueen demariosaston riveissä. Vartonen oli komea, erittäin hyvä puhuja ja ennen kaikkea hän läpipäästyään pystyisi dokumentoimaan valtakoneiston maanpetoksellisen toiminnan aivan eri tavoin kuin mitä koneiston ulkopuolella voisi tehdä. Se oli ollut hänen päätehtävänsä koko hänen jo kolme kautta jatkuneen kansanedustajan uransa aikana. Uudelleenvalinnat olivat olleet itsestään selvyyksiä sillä vaikka Vartonen säännöllisin väliajoin ja olosuhteitten pakosta julisti ääneen feministis-monikultturistis-federalistista epistolaa niin hän oli silti erittäin pätevä ja innokas ajamaan juuri Radanvarsikaupungin alueen paikallisia asioita ja etuja.

Vartosen Komitealle välittämä aineisto täyttäisi paperille painettuna jo muutaman hyllymetrin mutta sitä ei pystyisi käyttämään ennen kuin varsinaiseen kansannousuun olisi mahdollisuus. Eikä siitä vielä ollut tietoakaan. Maailman yksi itäsaksalaisimmista kansoista totteli edelleen nöyrästi. Ei ollut vielä tarpeeksi ihmisiä joilla ei ollut enää mitään menetettävää. Vaikka kansalaisten vihan vallitsevaa tilannetta kohtaan saattoi aistia.

Se oli nimenomaan Vartonen joka keksi että maasta kyllä löytyy juuri sellaisia ihmisiä joilla ei ollut enää mitään menetettävää. Noita kuolemansairaita – nimenomaan kantasuomalaisia – ihmisiä hyvin raadolliseksi muuttunut terveydenhoitojärjestelmä ei noteerannut kuin korkeintaan loppusuoran kivunlievityksen muodossa ja nimenomaan pitkäaikaistyöttömyydestä eläkkeelle siirtyneet ihmiset elivät suoranaisessa kurjuudessa. Vankila tarkoittaisi asianmukaista hoitoa ja muutenkin varmaa elatusta. Tarjolla oli ollut myös terveitä pitkäaikaistyöttömyydestä laihalle eläkkeelle siirtyneitä miehiä ja naisia joitten elämä oli pelkkää kituuttamista. Köyhyys ja suoranainen nälkä olivat muuttuneet Suomessa hyvin monen ihmisen arkipäiväksi samalla kun elintasosiirtolaisille siirretyt jatkuvasti kasvavat rahasummat olivat keskustelun ja varsinkin arvostelun ulkopuolella.

Tiedusteluvaiheen jälkeen vapaaehtoisia oli löytynyt jonoksi saakka. Varsinkin kun vapaaehtoiset saivat kuulla että ketkä olivat kohteena. Tosin hyvin moni totesi olevansa valmiita ampumaan myös valtakoneiston edustajia mutta siihen todettiin että sen aika ei ole. Vielä. Hankkeen – runsaskätinen – rahoitus tuli Komitean yrittäjäjäseniltä jotka noituivat sitä ettei PK-sektori ollut aikanaan älynnyt rahoittaa kansallismielisten poliittista toimintaa. Suuret pörssiyhtiöthän olivat sinänsä itsessään osa järjestelmää, sen aktiivisia tukijoita ja sitä myötä osa ongelmaa. Toiminta olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin. Nyt kaikenlaisen poliittisen ratkaisun mahdollisuus oli mennyt ja ainoa vaihtoehto oli alkaa muu toiminta.

Toiminnan ensimmäinen kohde oli tietenkin tuontirikollisiin kohdistuva sekä kosto että varoitus. Nuo kyseiset rikolliset olivat tottuneet siihen tilanteeseen että ne saivat tehdä lähes mitä tahansa. Valtiovallan siunauksella. Koko liittovaltio oli omaksunut sen linjan minkä Iso-Britannia omaksui jo 2000-luvulla eli islamilaisten väkivaltaisten mellakoitten pelossa siihen kohdistuivat eri säännöt kuin muihin kansanryhmiin. Poliisilla ei ollut valtuuksia toimia noissa mellakoissa niin kuin niissä olisi pitänyt toimia. Vaikka kyky olisi toki ollut. Seksuaalirikoksista annetut toistuvat ehdolliset – siis tekijän näkökulmasta vapauttavat – tuomiot olivat yksi räikeimmistä esimerkeistä täällä Suomessakin.

Nyt Harmaitten Varjojen myötä myös tuontirikolliset alkoivat ymmärtää että tuomioita saatettiin sittenkin jakaa. Epävirallisina ja aina lopullisina. Lahden isku oli ollut neljäs ja kaksi muuta oli suunnitteilla. Valtamedia puolestaan oli kiusallisessa valinkauhassa. Se toki halusi tehdä valtavia lööppejä suomalaisesta rasistisesta äärioikeistolaisesta rikollisuudesta. Mutta sillä oli kaksi ongelmaa.

1. Nuo rikolliset olivat kuolemansairaita vanhuksia.

2. Asian laajempi uutisointi kertoisi organisoituneesta vastarinnasta ja valtamedia halusi – ja sen täytyi – pitää yllä kuvaa kansasta joka seisoi sataprosenttisesti feministis-monikultturistis-federalistisen yhteiskunnan takana.

Siksi se hukutti nuo sinänsä suuret uutiset muuhun uutistulvaan. Asian teki helpommaksi se, että maassa tuontitavaran edustajat lahtasivat toisiaan muutenkin siinä määrin ettei murhauutinen ollut enää aikoihin ollut lööppitavaraa.

Mutta vaihtoehtomediassa tieto levisi. Räjähdysmäisesti. Harmaat Varjot ja niitten toiminta oli tullut laajaan tietoon ja ennen kaikkea sen toiminta hyväksyttiin täysin. Oli myös pantu merkille että tuontitavaran seksuaalirikokset olivat huomattavasti vähentyneet. Harmaat Varjot saattaisivat poikia tulevaisuudessa alun jollekin suuremmalle mutta sen tähänastinen tehtävä oli onnistunut sataprosenttisesti. Kosto ja varoitus.

Kosto ja varoitus.

Ja ehkä myöhemmin se seuraava askel. Kun tarpeeksi moni ihminen uskaltaisi ottaa sen. Ilman sitä ei enää selvittäisi. Vartonen muisti puhuneensa tuomari Kirsketkolle sivistysvaltiosta. Komiteassa ajateltiin että todellinen sivistysvaltio ei jätä vanhuksiaan kitumaan ja nälkiintymään. Kuin heikot lampaat susille. Niin kuin nykyinen maakunta-Suomi oli jo kauan aikaa tehnyt.  Samalla kun se ruokki avokätisesti jatkuvasti kasvavaa elintasosiirtolaisten laumaa joka kiitti elatuksestaan väkivallalla. Siksi oli jotenkin soveliasta että juuri nuo kyseiset hylätyt vanhukset ampuisivat ne ensimmäiset laukaukset.

ANTERO LÄRVÄNEN JA YLIMÄÄRÄISET UUTISET

March 26, 2019, 3:01 pm

≫ Next: PEILIKUVAN PALVOJA

≪ Previous: HARMAAT VARJOT

$

0

0

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ylimääräisessä uutislähetyksessä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Niin kuin kuulijat hyvin tietävät, monikuristavan toiveajattelaation asiantuntijat ovat tuoreeltaan esittäneet laskelman että Suomi tarvitsee 1,4 miljoonaa ulkomaalaista työntekijää että maa selviäisi tulevaisuudessa eläkeläistensä elatuksesta.

- Tähän mennessä tosin tässä ammattitaidon haalimisessa on ollut vielä vähän laittamista sillä yleisenä trendinä on ollut se, että maahan saapuu mielellään parikymppisiä kehitysmaalaisia häiskiä suoraan eläkeläisiksi ja silloin tulijan asema nettoveronmaksajana ja huoltosuhteen parantajana on ollut vähintäänkin kyseenalainen. Mutta nyt tilanteeseen on tulossa muutos. Ainakin pieni sellainen. Juuri äskettäin laskeutui kentälle lentokone suoraan Pariisista ja sen mukana on uunituore korkeasti koulutettu ja ammattitaitoinen uussuomalainen nettoveronmaksaja. Kas, sieltähän hän jo saapuukin. Anteeksi herra Jean-Pierre Hoeroebleau, olen Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradiosta. Voisitteko antaa kuulijoillemme pienen haastattelun?

- No ilman muuta.

- Olette siis päättäneet muuttaa Suomeen nettoveronmaksajaksi ja parantamaan suomalaista huoltosuhdetta?

- Näin minä olen tykönäni päättänyt. Ja minulla on varmasti paljon annettavaa sillä olen koulutukseltani diplomi-insinööri, erikoistunut hissitekniikkaan ja aloitan pian työskentelyn Kone Oy:ssä.

- No mutta sehän on hienoa. Ihmetyttää kuitenkin hieman se, että miksi juuri Suomi? Täällähän teidän verotuksenne tulee olemaan huomattavasti korkeampi kuin, no, justabout kaikkialla muualla.

- Tuo asenne on selvästi teidän suomalaisten yksi suurimpia ongelmia. Teiltä puuttuu aito sosiaalinen talkoohenki. Tulisihan teidän toki ymmärtää että yhteen laskettu yhteiskunnallinen omaisuus kuuluu, no, yhteiskunnalle ja yksilöllä oleva raha on hänellä vain yhteiskunnalta lainassa. Jos yksilöllä on liikaa rahaa niin hän törsää sen kumminkin ja alkaa vielä kaupan päälle kuvitella osaavansa ajatella yhteiskuntaa fiksummin siitä, mihin rahaa tulee käyttää. Ei kuulkaa, en minä miellä verotustanne minkäänlaisena ristinä vaan rakastavan valtioäidin huolenpitona.

- Niin no, asioita voi tulkita monella tavalla. Mutta verotuksen lisäksi asuminen täällä – eritoten täällä Helsingissä – on tolkuttoman kallista. Olisittehan te voineet muuttaa vaikka Las Palmasiin. Sielläkin olisi kokeneelle ja koulutetulle insinöörille varmasti hyviä työtarjouksia.

- Asuminen itsessään on eräs omistamisen ja eriarvoistamisen muoto. Liian pröystäilevästä asumisesta tuleekin hieman rangaista. Onhan toki ajateltava ympäristöäkin ja esimerkiksi omakotitalo on ilmastonmuutoksen kannalta vastuuton valinta. Alle tuhannen ihmisen asumisyksiköt ovat mielestäni tarpeetonta ja unohdettavaa historiaa. Kannattaisi ehdottomasti keskittää väestöä suuriin kuutioasumiskomplekseihin. On ajateltava globaalisti ja onneksi Suomessa niin tehdään. Viimeaikainen kehityksenne on ollut todella ilahduttavaa. Koululaisetkin lakkoilevat ilmaston puolesta.

- Mainitsemanne viimeaikaisen kehityksen myötä sinänsä maahamme saattaa tulla vasemmistohallitus joka – nimenomaan ympäristöön vedoten – kiristää verotusta entisestäänkin akselilla maidosta moottorisahaan. Samalla se hankkii maahamme jatkuvasti lisää ulkomaalaisia jotka elätetään juuri teiltäkin nyhdettävillä veroeuroilla. Eikä tämä ole mielestänne hieman kohtuutonta? Näin nettoveronmaksajana?

- Jaa toimittaja tarkoittaa varmaankin niitä vihan inspiroimia laskelmia joitten mukaan niin sanottu haittamaahanmuuttaja kustantaa suomalaisille elinaikanaan liki miljoona euroa. Nuo laskelmathan ammuttiin heti tuoreeltaan alas koska niistä oltiin jätetty pois se olennainen eli auttamisen hinta. Ja sitä auttamisen hintaa minäkin olen tulossa riemumielin maksamaan. Ei pidä ajatella vain itseään, perhettään ja jotain mystistä kansakäsitystä. Erään kappaleen sanoin aion tulla Suomeen ajatuksella että ”solidaarisuuttahan Suomessa tarvitaan”! Minä en ole tullut tänne ottamaan vaan antamaan.

- Nyt täytyy todeta että te taidatte olla juuri sitä mitä valtiovaltamme on epätoivoisesti etsinyt. Nettoveronmaksaja Hoeroebleau, kiitän teitä haastattelusta. Mitenkäs tämä toinen herrasmies, oletteko te samaa seuruetta herra Hoeroebleaun kanssa?

- Kyllä olen. Olen Jean-Luc Drut.

- Herra Drut, oletteko tekin tulossa Suomeen nettoveronmaksajaksi?

- Olen joo. Tai no, en. Tai no, se on vähän monimutkaista.

- Kuinkas?

- No katsokaas kun minä olen tuon Jean-Pierren avustaja, huoltaja ja turvamies. Olen ollut aikaisemmin luutnanttina Ranskan armeijan erikoisjoukoissa ja Jean-Pierre palkkasi minut vähän katsomaan peräänsä, ettei hän hanki itseään hankaluuksiin.

- Katsomaan perään? Mutta hänhän on  hissi-insinööri.

- Eihän se mikään insinööri ole. Vaan kirjastoamanuenssi Cherbourgista. Joka viime vuonna meni ja voitti Eurojackpotissa 87 miljoonaa euroa. Jonka jälkeen hän vähän sekosi ja alkoi toteuttaa kaikenlaisia päähänpistoja ja minä olen siinä vähän niin kuin varmistamassa. Tämä Suomen keikka on näistä päähänpistoista jo kolmas.

- Passaiskos kysyä että mitäs ne kaksi aikaisempaa olivat?

- Noo… ensiksi hän ajatteli kokeilla pornotähden elämää ja vuokrasi kokonaisen osaston Megawank-studioilta Los Angelesista. Eihän sitä kuvattua materiaalia julkisuuteen päästetä mutta kameramiehet totesivat että hepun työmoraali oli niissä sessioissa kyllä enemmän kuin kohdallaan. He came and he came and he came and he came and he came. And then he went.

- And then he went where?

- No interwebin ihmeelliseen maailmaan. Hän halusi olla maailman hermolla ja meni töihin yhteen maailman suurimmista datakeskuksista jossa sijaitsee yksi tärkeimmistä nettiliikenteen solmukohdista. Tai siis maksoi miljoona euroa että sai olla siellä ”töissä”. Hän teki suunnittelutehtäviä työhuoneessaan joka oli kytketty irti kaikesta mahdollisesta huoneesta ulospäin mutta johon hän itse sai kaiken haluamansa datan. Datakeskuksen bittinikkarit laskeskelivat piruuttaan että jos hänen kehityssuunnitelmansa olisi toteutettu niin maailmalla päästäisiin takaisin 28 kilobaudin höyrymodeeminopeuteen joskus ensi joulun kieppeillä.

- Ja nyt hän on siis tulossa Kone Oy:lle töihin? Tai siis ”töihin”.

- Jep. Hän on maksanut Kone Oy:lle miljoonan että pääsee suunnittelutehtäviin samalla periaatteella kuin siellä datakeskuksessa. Nimittäin kun hän luki teidän suomalaisten hinkua hankkia lisää ulkomaalaisia ja sitä kautta korjata miinusta tuplamiinuksella niin hän totesi että tuo on niin höhlää että sitähän on pakko kokeilla ja eläytyä hommaan ihan kybällä. Ruveta just sellaiseksi mitä Suomen valtiojohto haikailee. Tuon miljoonan lisäksi hän maksaa itse itselleen oman palkkansa, samoin kuin minun palkkani ja pitää huolen että kaikki mahdollinen vero maksetaan pennilleen. Itse asiassa hänen piti tuplata minun bruttopalkkani että saan suomalaisen verotuksen jälkeen käteen sen minkä muuallakin.

- Mitäs hän muuten siellä Kone Oy:llä sitten suunnittelee?

- Tasamaan hissiä välille Helsinki – Tallinna. Mutta hei, miten ihmeessä teille meni läpi nuo Jean-Pierren jutut? Ei kai kukaan todellisen rahaksi realisoitavan ammattitaidon omaava tyyppi tule tänne? Kun kaiken verotuksen ja muun kustannuksen jälkeen lopputulema hipoo sitä tuulen huuhtomaa persettä. Yrittäjällä varsinkin. Eihän tää teidän systeemi houkuttele muita kuin elätiksi tulevia.

- No kieltämättä minua alkoi jossain vaiheessa ihmetyttämään. Ja itse asiassa odottelin jo mööppiä.

- Mööppiä?

- Niin. Minun herätyskelloa. Se kun pistää että mööp mööp mööp mööp mööp.

- Jaa, nyt ymmärrän. Mutta hei, nyt mun täytyy lähtee. Se Jean-Pierre on aika impulsiivinen ja se saattaa hankkia itsensä kuseen nopeastikin. Som´moro ranskan kielellä

- Ja som´moro suomen kielen pinnanmaan murteella. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki-Vantaa. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Laitetaanpa seuraavaksi soimaan musiikkia yksinkertaisemmilta ajoilta ja siirrytään hetkeksi Lampaansyöjien tunnelmiin:

EPILOGI

Jos satunnainen matkaaja lähestyy Pinnanmaan mäkisiä tasankomaita etelän suunnasta niin juuri maakunnanrajan vaihtumisen jälkeen, hieman Huitsinnevadan puolella on tienvieruspysäkki. Sellainen varsin perinteinen suomalainen, pelkkä levike, P-merkki, roskapönttö ja ympärillä paljon pöpelikköä ja häpelikköä. Ei varsinaista postikorttimaisemaa, ei millään muotoa, mutta ajaapahan tarpeellisen asiansa. Sille levikkeelle oli nyt pysähtynyt Huitsinnevadan paikallisradion Transit. Antero, Hösse ja Pertta olivat kusitauolla ja löröttivät elinvoima-annokset tienvarsilepikkoon. Tyhjennysharjoituksen jälkeen pantiin palamaan voimasavuke Bostonit. Levikkeelle saapui pohjoisen suunnasta rekka jonka oven kylkeen oli teipattu tunnus Son Lönsönin Genitaalihiekka Oy. Auto pysähtyi ja kuski astui ulos.

- No jumalauta! Sehän on Lönsön itte! Mitenkäs sinä ajohommissa? Eikös sulla oo kuskeja?

- Onhan mulla mutta ne on kaikki jo kiinni. Piti vuokrata Huitsinnevadan tämpsteriitti- ja tiittitiittilouhokselta vielä pari autoa lisää ja hypätä ittekin puikkoihin. Nyt meinaan menee genitaalihiekkaa siihen malliin että ei oo enää hyvä tosikaan.

- Mikäs sen myyntiä nyt niin kasvattaa?

- No se Trump. Kun siinä selvityksessä saatiin osoitettua että eivät ryssät olleet sotkeutuneet jenkkien pressanvaaleihin mitenkään. Ja kas kun valtamedia on ollut avoimessa sotatilassa kyseistä valtionpäämiestä vastaan jo yli kaksi vuotta niin sen arvaatte mitä tasoa vitutus on. Se kun oli kirjoittanut Watergate-kolumnit jo valmiiksi ja nythän ne menee pesänvirikkeeksi. Toi toinen vaunu menee Sanomatalolle ja toinen lähtee lentorahtina Amerikkoihin. Minä vaan näin autonne ja ajattelin tässä morjestaa ja poltella tupakit ennen kuin jatkan matkaa. Ja nyt mun tarttee taas lähtee. Ton tiedostavan vitutuksen genitaalihiekan nälkä kun on loputon ja yrittäjähän myy sitä mitä kysytään. Tulkaas jätkät joskus käymään Hääränlärpättämänjärvellä. Morjens.

Ahkera pinnanmaalainen yrittäjä Son Lönsön jatkoi kohti etelää ja paikallisradion toverukset puolestaan käynnistivät Transitin ja jatkoivat kohti pohjoista. Lällävesi odotti. Jälleen kerran.

PEILIKUVAN PALVOJA

March 28, 2019, 3:01 pm

≫ Next: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CIV

≪ Previous: ANTERO LÄRVÄNEN JA YLIMÄÄRÄISET UUTISET

$

0

0

Lukija tietää oikein hyvin että olen pyrkinyt useissa ymmärrysharjoituksissani hahmottamaan miksi suvaitsevais-tiedostavat yksilöt toimivat toistuvasti vastoin tervettä järkeä. Täyttä selvyyttä tulen tuskin koskaan saamaan. Tähän nimenomaiseen ymmärrysharjoitukseen liittyen lukija tietää myös sen, että pitkän linjan rock-veteraani Kari Peitsamo on hiljattain lausunut ihan järkeviä ajatuksia haittamaahanmuuton vaarallisuudesta. Minkä seurauksena sitten hysteeriset joukkorääkyjät ovat pyrkineet muuttamaan hänet musiikilliseksi epähenkilöksi – Mamban Tero Vaaran tavoin – ja osittain onnistuneetkin sillä Peitsamon esiintyminen ensi kesän Ämyrockissa sitten kiellettiin juuri tuohon joukkorääkymiseen vedoten. Siitä huolimatta että heppu on esiintynyt kyseisillä festareilla jo nelisenkymmentä vuotta. Epäilemättä muitakin banaaneja on odotettavissa.

Tässähän on kyse siitä että ihmiseltä, joka on eri mieltä kuin joku toinen estetään oman elinkeinonsa harjoittaminen mielipiteensä vuoksi. Muusikolle asialla on korostunut merkitys sillä muusikko tienaa leipänsä lähinnä keikkailulla. Levymyynnillä sitä tekee varsin harva. Mikä sitten saa ihmisen noin rankkoihin tekoihin joilla pyritään vahingoittamaan toista ihmistä? Mistä pohjautuu se kuuluisa viha, joka on lähinnä tiedostavaiston ominaisuus vaikka se väittää tilanteen olevan päinvastoin? Kuinka Kari onnistuikaan loukkaamaan heitä niin ankarasti?

Itse ajattelen että tällaiset ihmiset ovat mielikuvansa vankeja. He ovat rakentaneet tietyn mielikuvan ihmisistä sekä maailmasta ja valaneet sen päälle betonia jolloin se on muuttunut uskonnolliseksi dogmiksi. Dogmiksi jolle faktat ovat lähinnä antikristuksen tosiuskovalle esittämää kiusausta jolla koetellaan uskon voimaa.

Heillä on mielikuva että Suomeen saapuneet elintasosiirtolaiset ovat ihan oikeasti olleet välittömässä kuolemanvaarassa ja kuolisivat heti jos heidät karkoitettaisiin Suomesta. Siitä huolimatta vaikka arabi-invaasio tuli nimenomaan Suomeen seitsemän sotaa käymättömän eurooppalaisen maan läpi. Ja siitä huolimatta että somalit käyvät lomailemassa maassa jossa heidän väitetään olevan kuolemanvaarassa.

Heillä on mielikuva siitä, että nämä kieli- ja ammattitaidottomat elintasosiirtolaiset olisivat heti valmiita ammattilaisia suomalaiseen työelämään mutta suomalainen avoin-, piilo- ja rakenteellinen rasismi estää heitä antamasta elintärkeää panostaan Suomelle. Siitä huolimatta että osa näistä elintasosiirtolaisista on ollut Suomessa jo liki kolmekymmentä vuotta ja heillä on edelleenkin takanaan se kuuluisa loistava tulevaisuus suomalaisessa työelämässä ja he elävät edelleenkin suomalaisten elättämänä.

Koska – edelleenkin – heillä on mielikuva elintasosiirtolaisten suuresta hädänalaisuudesta ja kuolemanvaarasta he yksinkertaisesti ignoroivat mielestään näitten tekemät väkivalta- ja seksuaalirikokset ja keskittyvät ajattelemaan sitä suloista suklaasilmää jolle he syöttivät kakkua lusikalla suoraan suuhun jossain stopjotakin-mielenilmauksessa.

Mielikuvaansa palvoessa tällainen ihminen muodostaa tietysti mielikuvan itsestäänkin. Hän on Hyvä Ihminen. Hän on Edistyksellinen Ihminen. Kun hän katsoo ihaillen itseään peilistä niin sieltä katsoo vastaan ihmisoikeustaistelija joka toimii vaarassa olevien ihmisten puolesta, sortavaa yhteiskuntaa vastaan ja sitä rohkeasti uhmaten. Sekoitus Martin Luther Kingiä, Mahatma Gandhia ja Nelson Mandelaa. Tietysti sellaisena suomalaisena kevytversiona sillä niin hän itse kuin hänen suojattinsakaan eivät ole minkäänlaisessa vaarassa eikä yhteiskuntakaan sorra vaan pitää heitä lemmikkeinään.

Mutta mielikuva on tärkein ja sen myötä peilikuva on niin kovin kaunis.

Ja sitten tulevat Pahat Ihmiset. Tällä kertaa Peitsamon Kari. He tulevat ja särkevät peilin. Samalla he heittävät ilmaan perustellun epäilyn siitä että oliko rohkea ihmisoikeustaistelija sittenkin vain elämysmatkaileva leikkipartisaani? Hyväuskoinen hölmö ja sinisilmäinen idiootti joka ruokki vain omaa egoaan?

Onhan selvää että peilikuvan palvojalla ei ole siinä vaiheessa enää muuta mahdollisuutta kuin alkaa joukkorääkyminen ja vaatia että Paha Ihminen on vaiennettava. Koska hän on loukannut rääkyjän egoa.

Tämä lienee selvää yksinkertaisemmallekin. Niin kuin esmes minulle. Mutta silläkään ei oikeastaan ole merkitystä. Merkitystä on sillä kysymyksellä että kuinka suurta se joukkorääkyminen oikein olikaan?

Vaativatko edistyksellisen kansan laajat ja syvät rivit että Peitsamo on banaanoitava Ämyrockista?

Aivan samoin voi kysyä että vaativatko laajat ihmismassat että Kiuas-kustannus on suljettava Helsingin kirjamessuilta aivan niin kuin viime vuonna tapahtui?

Vai oliko kyseessä sittenkin vain muutama vihervasemmistolainen egoaan ruokkiva wannabe-joku?

Veikkaanpa jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Ja silloin voidaan todeta että olemme sekä vaarallisessa että vastenmielisessä tilanteessa. Tilanteessa jossa muutama – jopa yksi – tiedostava egonsaruokkija voi tapaus kerrallaan määritellä mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Koska sille egonsaruokkijalle ei uskalleta sanoa vastaan. Ja egonsaruokkijat alkavat hoksata tämän. Siksi he tulevat kerta kerralta röyhkeämmäksi.

Tilannetta voisi verrata ihmisruumiseen jonka hallitseva elin on persereikä. Kun se murjottaa ja laittaa itsensä kiusallaan umpeen niin koko ruumis voi huonosti ja alkaa ennen pitkään tukehtua paskaan.

Hotellin respasta toivotetaan Ämyrockille yleisökatoa ja pankrottia. Voitte sitten keskenänne miettiä että kannattiko ryömiä elämysmatkailevien leikkipartisaanien edessä.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CIV

March 29, 2019, 3:01 pm

≫ Next: KAAKANAJAHTI

≪ Previous: PEILIKUVAN PALVOJA

$

0

0

1. Untouchables

Poliisihallinto on pikkuhiljaa siirtymässä puhtaasti poliittiseksi poliisihallinnoksi ja sen myötä tietysti luottamus koko poliisitoimeen alkaa pikkuhiljaa rappeutua. Mikä muuten yhteiskuntarauhan kannalta on erinomaisen huolestuttava asia. Suhteellisen järkevässä maailmassa kyseinen poliisihallinto katsoisi peiliin ja miettisi että olisikohan sen muutettava toimintatapojaan nykyisesta taponen-metodista ja etnisesti edistyksellisten poliisien riveihinsä haikailemisesta takaisin perinteiseen poliisintyöhön.

Näinhän ei tietenkään tapahdu joten ”poliisihallitus esittää rikoslakiin muutosta, jolla virkamiesten maalittamista kyettäisiin torjumaan nykyistä tehokkaammin”. Ilta-Sanomien uutisessa tämä ”maalittaminen” määritellään näin:

Maalittamisella tarkoitetaan systemaattista toimintaa, jossa esimerkiksi virkamiehestä kaivetaan yksityistä tietoa eri lähteistä ja käytetään tietoja häntä vastaan.

Hotellin respassa todetaan moisesta että paskapuhetta sillä mikäli virkamies sosiaalisessa mediassa toimii – usein vielä virkatileillään – selvästi jonkun poliittisen ideologian puolesta niin silloin hänen toimintaansa kohtaan voi aivan rauhassa sanallisesti hyökätä. Viranomaisen kun kuuluisi – ainakin sen vanhan käsityksen mukaan – toimia työssään poliittisesti neutraalisti.

Kyseinen lakiesitys mainitsee siis virkamiehet yleensä mutta erityisesti tämä koskee tietysti poliisia organisaationa koska esitys on tullut poliisihallitukselta. Mietitäänpä:

1. Poliisi on organisaatio johon kuuluvat voivat kantaa asetta.

2. Poliisi on organisaatio jolle on sallittu väkivallan käyttö.

3. Kyseinen organisaatio on hyvää vauhtia politisoitumassa.

Jos tällaisen organisaation ja siihen kuuluvien henkilöiden toiminnan arvostelu kielletään niin aletaan olla hyvin lähellä itäsaksalaista ideaalitilaa.

Tuo ”maalittaminen” on muuten vihervasemmistolaisten kehittämä termi jota poliisihallituskin on ryhtynyt käyttämään. Termin määritteli joku aika sitten blogikollegani Vasarahammer varsin osuvasti:

Ensin kirjoitetaan trollausta lähentelevä roskajuttu, sitten saadaan negatiivista palautetta ja lopuksi toimittaja uhriutuu, kun hän on joutunut maalituksen kohteeksi. Jälkiruuaksi vaaditaan puuttumista verkon vihapuheeseen, koska se rajoittaa toimittajan sananvapautta.

Poliisi toimii samalla hyväksi havaitulla vihervasemmistolaisella uhriutumislinjalla.

2. Verorahoitteinen vaalikusetus

Noin yleensä ottaen voi todeta että valtamedian niin sanottuihin vaalikoneisiin ei kannata luottaa. Koneitten ohjelmoijat voivat asettaa kysymykset oman poliittisen ideologiansa mukaisesti, painottaa jotain ja jättää jotain kokonaan kysymättä. Kunnallispolitiikassa tästä käytettäisiin nimitystä ”esittelijän valta”.

Näissä uusimmissa vaaleissa touhu menee entistä härskimmäksi erityisesti verorahoitteisen Ylen vaalikyselyssä. Ensiksi sen vaalikone todisti että Jussi Halla-aho on itsensä kanssa samaa mieltä vain 71%:sesti.

Ja sitten nimenomaan Yle Kioskin nuorille suunnittelema vaalikone pisti vielä paremmaksi eli ”ennen kysymyksiin vastaamista Vaalibotin käyttäjän silmille vyörytetään useiden minuuttien ajan vahvasti politisoitunutta ja ohjaavaa argumentaatiota sekä videosisältöä koskien muun muassa translakia, vihapuhetta ja ilmastonmuutosta” eli ts. kehottaa vaalikoneen käyttäjää äänestämään punavihreitä puolueita.

Lapin yliopiston kvantitatiivisen tutkimuksen yliopistonlehtori Arto Selkälä totesi asiasta että ”tämä on räikeintä propagandaa, mitä olen Suomessa ennen vaaleja nähnyt”.

Muistutettakoon että Yle on verorahoitteinen toimija jota jokaisen suomalaisen on pakko rahoittaa vaikkei huvittaisi. Ja ihmeteltäköön myös sitä asiaa että niin Kepu kuin Kokoomus ovat olleet asiasta hiljaa. Meinaan, kuvitellaanko noissa puolueissa että jos vihervasemmistolaiset puolueet (SDP, Vihr, Vas ja kiilatyttö RKP) saavat vaaleissa ehdottoman enemmistön niin ne ottavat Kepua ja Kokoomusta reilun pelin hengessä mukaan hallitukseen?

3. Pekka ja flygarit

Näin alkuun muistutettakoon että Pekka Haavistoa pidetään vihreitten parhaana maanpuolustuksen asiantuntijana.

Ja sen jälkeen todetaan että Pekka sanoa pläjäytti painavan sanansa Suomen uudesta hävittäjähankinnasta ja rajaisi Yhdysvaltojen tarjoamat hävittäjät kilpailun ulkopuolelle koska Yhdysvallat ei ole mukana Pariisin ilmastosopimuksessa.

Vihreillä on tietysti oikeus yrittää sotkea koko Suomi suohon ilmastohysteriansa kanssa – vaikka Suomi muuten on ympäristönsuojelussa varmasti jo muutenkin maailman TOP 5:ssä – mutta ehkä Haaviston tulisi muistaa että kyseisiä hävittäjiä ei olla hankkimassa siksi että niillä ruokittaisiin vihreää ilmastoegoa vaan siksi että niillä ammutaan alas tänne mahdollisesti hyökkäviä viholliskoneita.

Vaan toisaalta – jos Haaviston loihelausumaa viedään hieman pidemmälle – niin voi olla että noissa muissakin tarjolla olevissa hävittäjäkoneissa on amerikkalaisia komponentteja ja ainakin ruotsalaisessa Gripenissä kaikki ilmataisteluohjukset ovat amerikkalaista valmistetta. Näin ollen voidaan päätyä siihen johtopäätökseen että ehkä ainoa vihreille kelpaava kone HX-hankkeessa onkin tämä:

Näin loppuun muistutettakoon edelleenkin että Pekka Haavistoa pidetään vihreitten parhaana maanpuolustuksen asiantuntijana. Jonka ehkä suurin saavutus kyseisellä alalla on voimakas vaikutus siihen tilanteeseen että varastossa olleet suomalaiset jalkaväkimiinat eivät enää tapa yhtään angolalaista lasta kun ne mentiin hävittämään. Eivät ne tosin tappaneet angolalaislapsia sitäkään ennen mutta Pekkahan ei takerru yksityiskohtiin. Tulipa kumminkin miinakiellosta hyvä ja tiedostava mieli.

4. Talkoohenkeä tappamassa

Suomessa talkoohenki elää edelleenkin ja sehän on erinomaisen hyvä asia. Talkoilla tehdään hyvää hyvyyttään porukassa se, mitä yksi henkilö ei pysty tekemään. Ja talkoohengessä toimivat lukemattomat suomalaiset yhdistykset. Nyt verohallinto on ottanut kantaa talkootyöhön ts. kussut vapaan kansalaistoiminnan muroihin:

Laki muuttui: Jopa koiran voittama parin euron lelu pitää nyt ilmoittaa verottajalle

Yhdistysrintamalla kohistaan vuodenvaihteessa voimaan tulleesta uudistuksesta. Verottajan tulorekisteri on nimittäin kehittänyt aivan uudenlaista paperisotaa harrasteyhdistyksiin, joissa harjoitetaan pientäkin kilpailutoimintaa.

Vuodenvaihteesta lähtien verohallinnon tulorekisteriin on täytynyt ilmoittaa esimerkiksi kaikki urheiluseuran antamat kilpailupalkinnot.

Tampereen vinttikoiraradalla kisoja järjestävän Pirkanmaan vinttikoirakerho ry:n hallituksen puheenjohtaja Jari Hänninen sanoo, että uudistus herätti kovaa keskustelua kerholaisissa. Yhdistyksen luonteen vuoksi tilanne on huvittava.

– Meillähän koirat tekevät sen suorituksen ja koirat palkitaan. Ainakin minä näen tilanteen niin, mutta se on eri asia, miten tulorekisteri asiaan suhtautuu.

Vinttikoirakerho jakaa koirille palkinnoiksi muun muassa pokaaleja ja parin euron arvoisia vinkuleluja. Parhaimmillaan koirat voivat voittaa sponsoreiden koiranruokasäkkejä. Koirien saamista palkinnoista on ilmoitettava omistajien tulorekisteriin.

…

Verohallinnon ohjeessa todetaan yksiselitteisesti näin: ”Verohallinnon nykyistä 100 euron ilmoittamisrajaa ei käytetä tulorekisterissä, vaan kaikki palkinnot on ilmoitettava ilman euromääräistä alarajaa”.

…

Tampereen kalamiehet ry:n puheenjohtaja Seppo Lähteenmäki sanoo, että vapaaehtoistyöhön kohdistuva ylimääräinen paperisota on niin tuskallista, että sitä ei viitsisi tehdä. Yhdistys on perustettu vuonna 1961 ja järjestää muun muassa pilkkikisoja.

– Harkitsemme vakavasti koko seuran lopettamista. Mietimme, kannattaako meidän pelata tällaisten hommien kanssa ollenkaan, Lähteenmäki sanoo.

Lähteenmäki sanoo, että isoja kisoja ei kannata järjestää, koska jokainen jaettu palkinto pitäisi ilmoittaa. Palkintoina yhdistyksen pilkkikisoissa on ollut tyypillisesti esimerkiksi kalastustarvikkeita.

Yhdistys on kerännyt pilkkijöiltä esimerkiksi noin kymmenen euron osallistumismaksuja pilkkikisoista. Niistä puolet on jaettu takaisin palkinnoissa ja puolet menee yhdistyksen toimintaan.

– Olemme tehneet sellaisen linjauksen, että jos Verohallinnolta tulee kyselyitä, me pistämme pillit pussiin ja lopetamme toiminnan. Jos talkootyö tehdään liian vaikeaksi, se lopetetaan. Ei se sen kummempaa ole, toteaa Lähteenmäki.

Mieleen tulee se mielikuva jossa hyvällä tuntipalkalla toimiva virkakyösti ynnäilee sitä että paljonko jonkun seuran arpajaisissa lahjana ollut kumiankka tai jonkun leipoma kahvikakku maksaa ja paljonko siitä tulee maksaa veroa. Kun mukaan laskee virkakyöstin palkan voi todeta että kalliiksihan se kumiankka epäilemättä tulee.

Meikäläistä voi haukkua foliopipoilijaksi mutta olisiko niin että asialleen omistautuneen ja totaalisesti omia ajatuksia omaamattoman virkakoneiston mielestä talkootoiminta on kovasti epäilyttävää sillä tapahtuuhan se ihmisten kesken ja täysin ilman viranomaislähtöisyyttä? Lähestulkoon anarkiaa?

Luonnollisesti verokyösti myös toimii niin kuin verokyöstin tulee toimia ja repii riikintaalerit kaikesta mahdollisesta minkä vaan keksii. Onhan meinaten myös oman käytön ulkopuolelta kerätyistä pulloista ja tölkeistä tehtävä ilmoitus verottajalle  ja maksettava niistä ansiotuloveroa. Ettei – Laurilan Anttoota hieman mukaillen – valtio helvetin portilla sitäkään vaille jää.

Olisiko jo aika vuonna 2014 kehittämälleni orgasmiverolle? Ei kai sitä naidakaan saa ilman virkakoneiston valvontaa eikä varsinkaan ilmaiseksi?

KAAKANAJAHTI

March 31, 2019, 2:01 pm

≫ Next: VÄKIVALLAN KANSSA FLIRTTAILU

≪ Previous: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CIV

$

0

0

Pinnanmaan maakunta, Uusi Hyisiana, Taempi Hyijärvi, männä syksynä

Eleltiin syyskuun loppupuolta Taemmalla Hyijärvellä jossa sijaitsi tunnettu metsästysalue joka tunnettiin rikkaasta riistakannastaan. Oli vielä aikainen aamu ja aurinko antoi vasta enteitä kajastuksestaan itäisen taivaanrannan takana. Keli oli kirkas ja kuulas. Erään pienen lautamökin edessä kaksi huomattavan rumaa miestä pakkasi metsästystarvikkeitaan punaisen Nissanin pick-upin kyytiin. Kas, siinähän olivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Lötjösellä oli selässään reppu ja olallaan 7,62 x 53R-kaliiberin kiikaritähtäimellä varustettu Ukko-Pekkakivääri. Ykällä ei ollut asetta ollenkaan vaan hänellä oli mukanaan kantolaite jossa oli päivän jahtiin tarvittavia erikoisvarusteita. Niitä tarvittaisiin, sillä tänään ei oltu metson, teeren eikä pyyn perässä. Jäniksetkin saisivat olla rauhassa. Tänään lähdettäisiin jahtaamaan kaakanoita.

Kaakana (Dromaius tantumiae)

Kaakana. Tuo mainio ja maukas riistalintu. Tällaisena kuulaana aamuna saattaisi metsästä hyvinkin kuulua sille lajityypillinen klukpthyi-kläklääk-klukluk-klääktsui-flirrrrp-ääni. Vaikka kaakana muistutti ulkomuodoltaan hyvin paljon muita suomalaisia metsäkanalintuja niin Hömpstadin Vähänköehkäopiston biologian- ja riistantutkimuslaitoksen mukaan se oli kuitenkin kaikkein läheisintä sukua australialaiselle emulle. Tutkimusten mukaan emuja huomattavasti pienemmät kaakanat ovat olleet aikanaan Tasmaniassa eläviä vähä-emuja ja noin 20.000 vuotta sitten maapallolla riehunut superhyperhirmumyrsky oli lennättänyt koko vähä-emukannan Tasmaniasta Suomeen, erityisesti Pinnanmaan maakuntaan. Vähä-emut sopeutuivat nopeasti uuteen asuinympäristöönsä ja evoluutio muokkasi ne muistuttamaan suomalaisia metsäkanalintuja vaikka ne eivät olleet niitten kanssa edes pikkuserkkuja. Pikkuhiljaa ajan kuluessa vähä-emut muuttuivat kaakanoiksi. Tohtori Ensio Hättenhää on kirjoittanut asiaa koskevan väitöskirjan jonka todistusaineisto pohjasi Tasmaniasta löytyneeseen kivettyneeseen vähä-emun paskaan jonka dna täsmäsi suomalaiseen kaakanaan.

Kaakanoita on Suomessa nykyisin siis pääosin Pinnanmaalla jossa se on yleinen, joskin varsin vaikeasti metsästettävä riistalintu. Jonkin verran kaakanoita on myös muualla Suomessa, erityisesti Savossa ja Pohjois-Karjalassa mutta poikkeusvuosia lukuunottamatta ne ovat harvalukuisina yleensä rauhoitettuja. Niinpä kyseisillä selkosilla saattaa aika ajoin kuulua huuto ”elä ammu, se on kaakana!” Muualla kuin Suomessa ei kaakanoita ole mutta kaakanakanta on silti varsin elinvoimainen.

Ykä ja Lötjönen ajoivat Nissanillaan muutaman kilometrin luoteen suuntaan jossa he tiesivät olevan hyviä kaakanamaita. Miehet pysäköivät autonsa pienelle metsätielevikkeelle, ottivat varusteet mukaansa ja alkoivat kävellä. Ensin piti kulkea tiheän Häpelikönpöpelikön lävitse. Kun se oltiin saatu rämmittyä ja ähkittyä läpi niin alettiin olla asian ytimessä. Edessä aukesi Luppasenaukea ja sen takana oli sankka Kiroperkeleenmännikkö. Sen reunaan kaakanat saattaisivat tulla jos niitä osaisi oikein houkutella. Ja toveruksethan osasivat.

Koska kaakana oli perin arka lintu joka viihtyi lähinnä suojaisissa ja synkissä metsiköissä niin tarvittiin houkutteleva syötti ja tällä kertaa oli Ykän vuoro olla syöttinä. Koska kaakana oli kaukaista sukua emulle, niin sitä houkuteltiin samalla lailla kuin emujakin, tosin suomalainen erätaito oli vielä hieman parantanut asiaa ja tehnyt oman versionsa. Ykä ryömi kantolaitteensa kanssa keskelle aukeaa pienelle metsätielle ja aukaisi sekä viritti kantolaitteen. Sen vuoro olisi myöhemmin. Nyt alkaisi houkuttelu. Ykä kävi selälleen ja alkoi tehdä jaloillaan polkevaa liikettä. Vähän kuin polkupyöräilyä väärinpäin ilman polkupyörää. Samalla hän hoki aboriginaalinkielisiä sanoja:

- n-akəna…  kenu-kwa… a-rmdak-akəna… paṉa… nhanha… yolŋu… n-akəna…  kenu-kwa… a-rmdak-akəna… paṉa… nhanha… yolŋu…n-akəna…  kenu-kwa… a-rmdak-akəna… paṉa… nhanha… yolŋu… n-akəna…  kenu-kwa… a-rmdak-akəna… paṉa… nhanha… yolŋu…

Varttitunnin kuluttua houkuttelu onnistui ja aukean reunassa sijaitseviin mäntyihin lennähti tusinan verran kaakanoita jotka tulivat ihmettelemään Ykän showta. Toverukset tiesivät että virheisiin ei ollut nyt varaa. Ensimmäisen laukauksen jälkeen arat kaakanat häipyisivät paikalta huuthemmettiin eivätkä palaisi ainakaan pariin päivään. Mutta ei tässä oltu ensimmäistä kertaa kaakanaa kyydissä. Lötjönen otti itselleen sisäministeriön kieltämän laittoman käppäukkokatseen ja sitä apunaan käyttäen arvioi että kaksi sopivasti vierekkäin samalla oksalla nakottavaa kaakanaa oli hänestä 108 metrin ja 25 sentin päässä. Sitten hän iski puukkonsa teräpuoli itseensä päin pystyyn kantoon ja suoritti päässään lyhyen laskutoimituksen:

…hetkonen… anskumä mietin… F(x) = 108,25*sqrt(x^5kaa) + 7,62x53R/2*sqrt(x^3kvää) + 108,25*sqrt(nam) + PAM… hjuu… tuosta se lähtöö… helppo juttu…

Nopean laskelman jälkeen Lötjönen laittoi kiväärinsä patruunapesään täsmälleen oikeassa kulmassa patruunan jossa luoti oli valmiiksi viilattu kärjestä halki. Tarkalleen laskettu ampuma-asento, tarkka tähtäys, laukaus ja luoti halkesi puukon terästä keskeltä kahtia. Luodin puoliskot menivät siististi kahden männynoksalla Ykää ihmettelevän kaakanan siipipankoista läpi ja ne putosivat kynttilänä tonttiin. Samaan aikaan Ykä löi nyrkillään vierellään olevaa laukaisinta ja kantolaitteesta läksi liikkeelle huitsinnevadalaisen Läjä-Tek Oy:n valmistama lämpöhakuinen PRO-07IR-pienriistaohjus. Ohjus vainusi kaakanoitten infrapunajäljen, seurasi niitä armottomasti ja kun se oli parinkymmenen metrin päässä kahdesta vierekkäin lentävästä kaakanasta sen kärjestä laukesi viisi 12/89-kaliiberin haulikonpanosta. Nämäkin kaakanat putosivat hengettöminä maahan.

Miehet kävivät noutamassa saaliin ja samalla otettiin laskuvarjon varassa maahan pudonnut pienriistaohjus talteen. Eihän sitä paikkoja sentään saanut sotkea. Ympäristötietoisia metsästäjiä kun oltiin. Tehtiin riistanhoitotyötäkin joka sanana oli helsinkiläiselle kaupunkivihreälle lähinnä sanskriitin ja retoromanian sekoitusta. Mitähän helvettiä semmoinenkin tarkoittaa, saattaisi liimatilhi ja sukkahousukoppelo ihmetellä. Kaakanat suolistettiin, niitten mahaan laitettiin hieman kuusenhavuja, pistettiin reppuun ja sitten olisikin tauon paikka. Toverukset kävelivät Kiroperkeleenmännikön läpi ja saapuivat vuolasvetiselle Pinkanpänkäkäkoskelle. Kosken kohinan säestämänä miehet tekivät tulet ja laittoivat pakkiin kahviveden kiehumaan. Nyt olisi vuoro Kalevi Keihäsen Aikamatkojen ja toverukset alkoivat läätiä maukkaan hyileivän päälle Aikamatkojen suoraan Lötjösen reppuun vuodelta 1959 toimittamaa Karjakunnan vasikanlihasäilykettä.

Vasikanlihasäilykehyileipää natustellessaan Ykä ja Lötjönen tuumivat että tämä ei ole enää ruokaa. Tämä on jo kaunis runo. Mutta kun kerran tulilla oltiin niin päälle paisteltiin tietenkin Lälläveden Läski & Leivonnaisen vanhan ajan makkarat ja juotiin kahvit tyytyväisen myhäilyn säestämänä. Kyllä kaakanaa kannatti pyytää, vaikkei aina saisikaan. Mutta nyt oli repussa mukavasti tuliaisia. Pyyntimiehistä tuli vaihteeksi saantimiehiä. Illalla olisi vihasaunassa jälleen uusi mukava tarina muisteltavana. Kaikkien entisten lisäksi.

Ykä ja Lötjönen – niin kuin moni muukin suomalainen mies – tunsivat velvollisuudekseen pitää yllä Lampaansyöjien Sepen ja Valtterin perinteitä. Kukin tavallaan ja tyylillään. Mutta ylpeinä koirasihmisinä kumminkin. Interperspirationaalisen feminismin vainoamina ja vihaamina setämiehinä tietysti mutta eiväthän ne tättähäärät tänne Pinkanpänkäkäkoskelle koskaan löytäisi. Tai jos vahingossa löytäisivät niin eivät ainakaan löytäisi tietään takaisin, onnettomat. Kahvia hörsiessään toverukset tuumivat että me elämme piru vie avuttomien tyhjänselittäjien diktatuurissa. Onneksi se on sentään rajoittunut yliopistokaupunkeihin eikä vielä levinnyt näille selkosille. Näille kaakanamaille.

Hyvää huhtikuun ensimmäistä päivää kaikille lukijoille.