HAUSSA CHARLESTOWN CHIEFS

April 10, 2017, 7:10 am

≫ Next: HIIPUVALLA HIILLOKSELLA

≪ Previous: EI SAA ANTAA PEDOLLE VALTAA

$

0

0

Eli hyvin lyhyesti vaaleista:

Kunnallisvaalien tulos ei ollut millään lailla yllätys. Nukkuvien puolue sai suurvoiton ja persut puolestaan saivat turpaan niin että tukka taipui. Syitä tuskin tarvitsee enää analysoida.

Hotellin respasta muistutetaan persuja ensi kesän puoluekokouksesta. Oliskos aika jo lopultakin ryhtyä kansallismieliseksi puolueeksi? Kiltit poliittiset piruettiluistelijat ovat tuomittuja toistamaan muitten piirtämiä kuvioita loputtomiin. Nyt piruettiluistelijoitten sijasta tarvitaan Charlestown Chiefsiä joka ei pyytele anteeksi olemassaoloaan ja joka vaihtaa harjat mailoihin.

---

HIIPUVALLA HIILLOKSELLA

April 11, 2017, 8:00 pm

≫ Next: EPÄILYKSEN PIRU JA PELOTON POLIITIKKO

≪ Previous: HAUSSA CHARLESTOWN CHIEFS

$

0

0

Elettiin Reunansyrjän kylässä joskus 2020-luvun alkupuoliskolla. Marraskuinen ilta oli juuri niin pimeä kuin sillä yleensä on tapana olla niillä vuoden synkimmillä hetkillä jolloin ensilumi ei ollut vielä tullut antamaan talvista vaaleuttaan pimeään ja pikkuhiljaa routautuvaan maahan. Erään yksinäisen omakotitalon pihalla oli lähes yhtä lailla pimeää, sillä lähimmät katuvalot olivat vieressä sijaitsevan mäen takana eivätkä näkyneet tontille. Pientä valoa sentään kajasti suljettujen sälekaihtimien takaa sekä pihassa sijaitsevan grillikodan pienistä ikkunoista sekä savupiipusta josta lenteli jatkuvasti iltaiseen pimeään kipinöitä. Taisivat poltella siellä närepuuta, kun noin paukkuu.

Närettähän se oli. Jostain aikaisemmasta hakkuun jälkeisestä rankasavotasta kerättyä. Kodassa istuva mies lisäsi tulisijaan muutaman klapin lisää. Antaa hänen paukkua. Kodassa oli kyllä hyvä tulipelti. Tuli lämmitti kotaa mukavasti. Vieressä istuva nainen katseli mielissään hiljalleen kun ahne tuli otti vallan uusissa puissa. Puita lisännyt mies tunnettiin nimellä Esko Kytömäki ja hänen vierellään istuva nainen oli hänen vaimonsa Liisa. He pitivät löylytaukoa tässä kodassa. Molemmat olivat 58-vuotiaita melko tuoreita pitkäaikaistyöttömiä. Sen lisäksi Esko oli hiljattain tuomionsa lusinut linnakundi, vaikka molemmat tunnettiinkin näillä selkosilla perirehellisinä ja luotettavina ihmisinä. Nykyisin sillä ei vaan ollut aina niin suurta merkitystä.

Vielä puolitoista vuotta aikaisemmin Esko oli ollut ammattikoulun opettaja naapurikunnassa Naakkamossa. Tai eihän oikeastaan mitään Naakkamon ja Reunansyrjän kuntia enää ollut, olipahan vain suuren Radanvarsikaupungin reuna-alueita. Naakkamossa oli kuitenkin vielä toimiva ammattikoulu ja olihan siellä terveyskeskuskin jossa Liisa puolestaan oli työskennellyt sairaanhoitajana vuodeosastolla. Molemmat olivat olleet kokeneita ja pitkän uran tehneitä pidettyjä ammattilaisia eikä heillä itsellään ollut mitään tarvetta lopettaa työtään.

Työurat loppuivat muitten syitten vuoksi. Esko oli ollut opettajantyönsä lisäksi myös julkinen väärinajattelija, nimimerkin takana toiminut sellainen. Hän oli pitänyt jo 2010-luvun alusta blogia jossa hän arvosteli voimakkaasti niin maahanmuuttopolitiikkaa kuin julkisen virkakoneiston toimintaa. Blogi oli saanut varsin paljon seurantaakin ja sen suosio lisääntyi edelleen, kun se meni mukaan Yhdistyneen Kansalaiskanavan toimintaan. Samalla Esko tietoisesti oli muuttanut itsensä nykyajan lainsuojattomaksi, sillä YKK:n myötä hänenkin bloginsa määriteltiin hiljattain voimaan tulleen Lex Aron myötä niin Suomeen kuin Euroopan Unioniin kohdistuvan informaatiovaikuttamisen ja hybridisodankäynnin välineeksi sekä tietenkin rasistiseksi ja äärioikeistolaiseksi rikolliseksi blogiksi. Sillä, että siinä esitetyt faktat pitivät paikkansa ei ollut enää merkitystä. Suomessa oltiin varsin nopeasti siirrytty aikaan, jolloin faktat kumarsivat ideologista luotettavuutta ja utopistista oikeaoppisuutta.

Esko oli keskustellut siinä vaiheessa bloginsa jatkamisesta Liisan kanssa. Oli tiedossa, että kärähtäneille väärinajattelijoille ei ollut tarjolla enää pelkästään työn menettäminen, vaan ehdottomat vankeustuomiot olivat muuttuneet käytännöksi. He olivat asiaa pohdittuaan päätyneet siihen, että ei ole mitään järkeä lopettaa. Ei enää tässä vaiheessa. Se, mikä on verkkoon jo laitettu riittäisi suvaitsevaiselle järjestelmälle tyypilliseen epäsuvaitsevaiseen toimintaan joka tapauksessa. Ei katoaminen ja anteeksipyyntö enää auttaisi. Jahdattaisiinhan hänen henkilöllisyyttään joka tapauksessa. Ja se taas ei ollut edes Yhdistyneen Kansalaiskanavan tiedossa. Ei sitä oltu kyseltykään. Kyseessä oli tyypillinen vastarintaliikeajattelu. Sitä, mitä ei tiennyt, ei voinut vahingossakaan lärpätä.

Jollain tavoin Eskon henkilöllisyys sitten kuitenkin paljastui. Saiko sen selville joku poliisin viharikostutkija vaiko joku siitä tuhatpäisestä vapaaehtoisten avustajien laumasta, niistä feminiitan perkeleistä. Yhtenä päivänä vaan Kytömäkien pihalle ajoi peräti kaksi poliisiautoa, niin kuin oltaisiin jotain vaarallisempaakin rikollista etsimässä. Poliisit ilmoittivat - sinänsä hieman noloina, se näkyi miesten olemuksesta - että Esko pidätetään epäiltynä vihakirjoittamisesta ja samalla hänen tietokoneensa ja aseensa takavarikoidaan. Jos se ei onnistu hyvällä, niin siihen käytetään voimakeinoja. Esko ymmärsi, että tässä tilanteessa ämpyily ei auta. Totesi hän sentään kumminkin:

- Että ihan neljä kovakuntoista ja aseistettua poliisia hakemassa kuuttakymmentä lähestyvää ukkoa. Mitä te oikeastaan olette etsimässä? Osama bin Ladeniako ehkä? No, tuossa on asekaapin avain. Läppäri on tuolla työhuoneessa. Meinaatteks te muuten pistää minut vielä rautoihinkin?

Sen Esko oli heittänyt läppänä, mutta poliisin ilmeet paljastivat että läppä osui kohdalleen. Esko huokasi, totesi väsyneen vittujoon, kääntyi ympäri ja laittoi kätensä selkänsä taakse. Poliisi laittoi raudat ranteisiin. Esko totesi vielä:

- Niin kuin varmaan näette, niin mulla ei ole jaloissa mitään vikaa. Niin että kai minä sentään saan omin jaloin kävellä tuonne koppiautoon. Vai tartteeks pistää vielä kaasua silmille, että protokolla täyttyy?

Ei sentään tarvinnut. Kaksi poliisia talutti Eskon koppiautoon, toisen partion miehistä yksi vei tietokoneen ja toinen asekaapista hirvikiväärin, lintuluodikon, haulikon ja pienoiskiväärin. Selvää oli ainakin se, että Eskon lailliset metsästykset oli sitten lopullisesti metsästelty. Kävi jatkossa kuinka kävi, niin noita aseita hän ei enää koskaan näkisi. Aseita keräävä poliisi näki tilannetta seuraavan Liisan ilmeen, eikä pystynyt vastaamaan siihen vaan käänsi päänsä pois. Mieli teki pyytää tuolta naiselta anteeksi, mutta ylemmältä taholta oltiin tehty selväksi että partiot ovat pidättämässä vaarallista ajatusrikollista ja asenteen tuli olla sen mukainen. Eskon aseita partioautoon vievä poliisi tuumi itsekseen että käsky tietysti oli käsky, mutta miksihän hänestä tuntui siltä, että rikollisia tässä tilanteessa olivat nimenomaan univormupukuiset miehet.

Kun Eskoa kuskattiin kohti Radanvarsikaupungin poliisilaitosta hän mietti tulevaa. Sinänsähän protokolla oli varsin selvä. Yleinen linja oli, että kärähtäneet vihakirjoittajat saivat puolesta vuodesta vuoteen ehdotonta vankeutta ja koska heidät tuomittiin rasistisista rikoksista, niin tuomio istuttiin uuden lain mukaan kokonaisuudessaan. Sama oli edessä hänellä. Sitä ei välttäisi millään. Takavarikoidussa tietokoneessa oli kyllä materiaalia, joka todistaisi hänen olevan YKK:n bloggaaja. Onneksi siellä ei ollut mitään, joka vaarantaisi hänen blogikollegoitaan. Siitä hän oli älynnyt pitää huolen. Koska Esko tiesi jo etukäteen, että linnareissu on tulossa, niin hän päätti tehdä sen minkä muut häntä ennen. Eli yksinkertaisesti pitäisi turpansa kiinni. Olihan koko potpurri joka tapauksessa etukäteen sävelletty joten hänellä ei ollut mitään tarvetta säestää tuota epävireistä kappaletta. Säveltäkööt syytteensä halunsa mukaan.

Hänet vietiin pidätysselliin ja pidettiin siellä yön yli. Varmaankin pehmitettävänä. Yksinäisyys ja epätietoisuus kieltämättä söi miestä, mutta hän osasi paeta mielikuvitukseensa ja eli sellissä ne tunnit jossain muualla. Kaukana. Seuraavana aamuna hänet haettiin kuulusteltavaksi. Kuulustelijana oli joku vähän päälle kolmekymppinen naiskonstaapeli. Hän kertoi konstaapelille nimensä, osoitteensa ja henkilötunnuksensa ja sen jälkeen ei vastannut ensimmäiseenkään kysymykseen. Tuijotti vain konstaapelia silmiin. Konstaapeli sai varttitunnissa tarpeekseen ja soitti miehet paikalle ja hänet vietiin uudelleen selliin, jossa hän oli jälleen yön yli. Aamulla hänet vietiin saman konstaapelin kuulusteltavaksi. Hän ei vastannut edelleenkään mitään. Eikä siihen ollut tarvettakaan, sillä konstaapeli totesi:

- Tämä kuulustelu on tarpeeton. Tietokoneeltanne on löytynyt tarpeeksi raskauttavaa materiaalia tuomiota varten.

- No viedäänkö minut linnaan saman tien, vai pääsenkö vastaamaan vapaalta?

- Olette vapaa menemään kotiinne. Oikeudenkäynnistä ilmoitetaan myöhemmin. Ja asenteenne ei ole ollut sellainen, että se millään tavoin auttaisi teitä. Se tulkitaan raskauttavaksi asianhaaraksi. Ette osoita minkäänlaista katumusta.

- Niin… yleensä katumusta vaaditaan sellaiselta, joka on tehnyt jotain rikollista. Mitenkäs, konstaapeli, tunnetteko te tyydytystä työstänne?

Konstaapeli ei vastannut. Esko palasi kotiinsa ja jäi odottamaan oikeudenkäyntiä. Normaalisti kovin hitaat oikeuden pyörät olivat näissä tapauksissa huomattavan nopeita.

- Eiköhän lähdetä vielä ottamaan löylyt ja sitten pesulle. Kai me tänne tullaan vielä istumaan senkin jälkeen?

- Joo… mitäs me muutakaan… tässä sen kummempaa… ja tässähän viihtyy… laita muutama puu, niin ei tuli kokonaan sammu.

Esko laittoi tulen ruuaksi muutaman halon ja sanoi sitten:

- Niin, en muistanut sanoa. Hösniäisen Väne soitti tossa päiväseltään. Siltähän romahti se vanha ulkorakennus viime kesänä. Se sanoi, että me saadaan ittellemme sieltä koko puutavara. Voidaan käydä siellä purkamassa lupia kyselemättä ja Väne poikineen jeesailee kun luppoaikaa on. Ja Vänen traktorilla saadaan puut tänne meille. Väne sanoi, ettei kysele maksua. Siellä on paksua nelinelosta pölliä paljon seassa ja palaahan se lautakin. Laskeskelin, että me saadaan siitä kahden talven polttopuut.

Liisa pyyhkäisi hieman silmiään.

- Kyllä… kyllä ihmiset ovat olleet täällä meille niin hyviä. Muuten tää olis ollu kyllä ehkä liian raskasta…

Niinhän kyläläiset olivat olleet. Kun Esko oli palannut poliisiasemalta hän oli pitänyt aivoriiheä Liisan kanssa. Sabluuna oli sinänsä selvä. Lusimista tulee vähintään puoli vuotta ja samalla tietysti loppuvat Eskon työt. Viharikollisen ei julkinen sektori antaisi opettaa nuorisoa. Eikä viharikoksesta tuomitulle tulisi edes liiton rahoja vaan tuomiota seuraisi suora tipahtaminen peruspäivärahalle. Sen kestäisi sinänsä. Jos Liisa saisi pitää työnsä. Muttei sekään ollut varmaa. Mutta sabluunan mukaan tulisi maksettavaksi korvauksia henkisen pipin saaneille virkamiehille, poliitikoille ja median edustajille. Plus tietysti oikeudenkäyntikulut. Aikaisemmissa tapauksissa oikeus oli määritellyt summan juuri sellaisiksi, että syytetyille eli etukäteen tuomituille annetut korvausvaatimukset kattoivat koko omaisuuden, ja ihminen perheineen jäisi tyhjän päälle. Elämäntyöstä jäisi jäljelle vain se kuuluisa tuulen huuhtoma perse. Niin tulisi käymään heillekin. Heillä oli velaton talo ja se menisi ilman muuta. Edessä olisi muutto johonkin yksiöön Naakkamoon tai pahimmassa tapauksessa Radanvarsikaupunkiin.

Mutta sitten kyläläiset puuttuivat asiaan. Heti kun Esko oli päässyt pois poliisin hoteista, heidän luokseen tuli muutama kyläläinen. Kaksi oli heidän naapureitaan, yksi muuten vaan tuttava ja neljäs oli Rauno Rötvänen. Rauno oli kylän suurin manttaalimies jolla oli satoja hehtaareita sekä viljeltyä että metsää. Hänet oltiin pitkään tunnettu vannoutuneena kepulaisena, mutta viimeisen parin vuoden aikana hän oli muuttanut mielensä. Ja hän kertoi Eskolle, että yksi niistä mielen muuttamisen syitä oli juuri hänen bloginsa. Rauno ehdotti:

- Sehän on selvää, että teiltä viedään oikeudessa niin talot kuin tontit. Jos sitä ei estetä. Mutta minähän vittu estän sen. Ehdotan seuraavaa. Teidän omaisuuttanne ei olla vielä asetettu myynti- ja hukkauskieltoon. Mitäpäs jos minä ostan koko roskan? En minä mahdottomia siitä pysty maksamaan, mutta ainakin lähelle sitä, mikä sen markkina-arvo on. Ja sen jälkeen minä vuokraan tämän talon teille. Verottaja tietysti kyttää asiaa, mutta ajattelin asian käytännön puolen niin, että minä otan teiltä vuokraa viisisataa euroa kuussa, jonka maksatte minulle verkkopankissa. Ja sitten kun käyn Naakkamossa, jossa lähin pankkiautomaatti on, niin minä nostan sen saman viisisataa ja tuon sen summan teille takaisin seteleinä. Silloin asia menee protokollan mukaan niin kuin pitääkin ja se mitä minä teen käteisen rahani kanssa on minun asiani. Siihen ei virkakoneisto pysty puuttumaan. Tietysti te vastaatte talon muista kustannuksista itse. Myyntivoittonne menee tietysti korvauksiin, sehän on selvä, enkä minä sille minkään voi. Mutta saatte jatkossakin asua kotonanne. Onhan se sekin jotain.

Liisa totesi tähän:

- Tuo antaa meille mahdollisuuden pitää kotimme. Eihän tässä voi muuta kuin kiittää.  Mutta tämä tuntuu kuitenkin hurjalta. Ethän sinä hyödy itse tästä mitään.

- En hyödy niin. Mutta lapseni hyötyvät. Tämä on myös sijoitus heidän tulevaisuuteensa. Teemme vuokrasopimuksen, joka takaa teille asumisoikeuden koko elämäksenne. Voi olla, että minä kuolen ennen teitä. Minun kuoltuani talo siirtyy perikunnalleni. Etelän asutuskeskuksista on alkanut jo se niin sanottu white flight. Tämä talo on hyväkuntoinen ja ennen kaikkea se on yksikerroksinen. Vakavaraiset eläkeläiset etelästä etsivät jo nyt tällaisia taloja. Sen arvo kasvaa ajan myötä. Mutta tämä järjestely takaisi sen, että teidän ei tarvitse lähteä täältä jonnekin helvetin kanakoppiin Radanvarsikaupunkiin. Ja minun sanani pitää.

Rötväsen Raunoa pidettiin kylällä varsin yksiniitisenä ja aika ajoin varsin mulkkuna miehenä. Monessa asiassa. Usein syystäkin. Mutta hänestä tiedettiin myös se, että hänen sanansa todella piti. Kytömäet suostuivat sopimukseen. Asiallahan oli kiire. Heidän omaisuutensa pantaisiin aivan lähipäivinä myynti- ja hukkauskieltoon. Nyt uhka oli vältetty.

Perintöähän Kytömäille ei sopimuksen myötä pahemmin jäänyt jaettavaksi mutta ei sille ollut tarvettakaan sillä heidän ainoa lapsensa, 30-vuotias tytär asui Helsingissä, toimi Helsingin yliopistossa triggeröityvän naistutkimuksen tutkijaprofessorina joka oli katkaissut välinsä arvokonservatiiveihin vanhempiinsa jo aikaa sitten ja kun tieto Eskon pidätyksestä oli tullut, hän oli tehnyt sen vielä mahdollisimman julkisesti. Lapsenlapsiakaan ei ollut tulossa sillä hän oli ilmoittanut pysyvänsä lapsettomana taistellakseen sillä tavoin ilmastonmuutosta vastaan.

Sopimuksen myötä Esko ja Liisa muuttuisivat talollisista torppareiksi mutta siinä mielessä etuoikeutetuiksi torppareiksi että Rauno piti sanansa ja joka ainoan vuokrasuorituksen jälkeen suoritus palautui heille sileinä seteleinä. Ja niille oli käyttöä. Sillä Liisakin menetti työnsä. Eskon oikeudenkäynti ei ollut edes ehtinyt alkaa, kun hänet kutsuttiin terveysaseman johtavan lääkärin puheille. Viesti oli tyly. Liisaa kymmenen vuotta nuorempi nainen, poliittinen pyrkyri ja kaupunginvaltuuston demarijäsen kertoi tylyn viestin:

- Niin tuota… nythän on niin, että Radanvarsikaupunki on ottanut sen linjan, ettei se pidä enää palveluksessaan vanhan koulutuksen omaavia sairaanhoitajia. Heidät tulkitaan epäpäteviksi. Pitäisi olla se AMK-koulutus.

- Jaa epäpäteviksi? Minä olen tehnyt näitä hommia yli kolmekymmentä vuotta ja opastan nuo AMK-pimut näihin hommiin. Noin niin kun niihin käytännön hommiin, jos arvon lääkäri muistaa, mitä se sattuu tarkoittamaan? Et satu tietämään sanontaa Auta Minua Käytännössä? Tiedäthän sinä. Mutta et välitä. Taitaa olla tuohon päätökseen vähän muita syitä? Ettei Eskon pidätys vaan vaikuttaisi asiaan ja sinä saat sitä kautta poliittisen urasi nosteeksi mukavan päänahan? Minun kauttani halutaan kostaa Eskolle. Vaikka hyvin tiedät, että täällä on vielä minun lisäkseni muutama vanhan koulutuksen saanut hoitaja. Sinä pistät nekin pihalle, että voit kostaa miehelleni ja minulle.

- Kyllä. Niin minä teen. Tietysti voit erota itse, niin ne pari muuta voivat jatkaa. Tai vielä viisaampaa olisi, että otat eron miehestäsi, irtisanoudut kaikesta, mitä hän on kirjoittanut ja sitä myötä voit jatkaa työssäsi.

- Ja vielä viisaampaa olisi, että sinä ämmä ymmärtäisit vetää vitun päähäsi ja paeta vuorille.

Liisa otti yhteyden liiton lakimiehiin jotka totesivat tylysti, että oikeuteen oli turha mennä. Juttu hävittäisiin, sillä vanhan koulutuksen saaneet ihmiset olivat muutenkin jo töissään Valviran myöntämillä poikkeusluvilla jotka uusittaisiin kerran vuodessa. Liitto pystyisi neuvottelemaan asian sille mallille että Liisan työsuhde loppuisi siten, että hän sentään pääsisi liiton rahoille pariksi vuodeksi. Sen jälkeen oli edessä siirtyminen peruspäivärahalle. Selvää oli, ettei Liisaakaan enää minnekään palkattaisi eikä AMK-koulutustakaan kannattaisi lähteä päivittämään sillä hän joutuisi aloittamaan alusta asti. Vanha koulutus ja kokemus eivät kompensoisi mitään. Hän olisi yli kuusikymppinen kun valmistuisi. Ei maksaisi vaivaa. Ne pari muuta vanhan koulutuksen omaavaa hoitajaa sentään saivat jatkaa töitänsä poikkeusluvalla. Eihän heillä pitkä aika enää eläkkeeseen ollut.

Liiton suunnitelmaan oli pakko suostua. Kun Esko irtisanottiin työstään vihakirjoittajana saman tien, hän putosi suoraan peruspäivärahalle. Ja varma vankilatuomiokin oli edessä. Mikään liitto ei lähtenyt taistelemaan viharikollisen puolesta. Ammattikoulun opiskelijat olivat kyllä pistäneet Eskon puolesta pystyyn kolmen päivän opiskelulakon, vaikka Esko oli kehottanut heitä ettei kannata. Ei se häntä auta ja tekee vain hallaa opiskelijoille itselleen. Mutta he tekivät sen siitä huolimatta. Siitä ei kerrottu edes paikallislehdessä. Tieto lakosta levisi vain sosiaalisessa mediassa. Mutta se levisi laajalle.

Sen sijaan niin paikallislehdet kuin muukin media puolestaan uutisoivat Eskon oikeudenkäynnistä laajalti. Olihan se maittava annos tiedostavaa ja vahingoniloista sosiaalipornoa. Sinänsä oikeudenkäynti ei ollut pitkä. Esko oli todennut heti alkuunsa:

- Lähinnähän tässä arvuutellaan sitä, että olenko minä syyllinen siihen, että olen julkaissut ne kirjoitukset, jotka kaikki tietävät minun julkaisseen. Kaikki muu on pelkkää tiedostavaa retoriikkaa, jolla pyritään saamaan jonkunlainen moraalinen peruste tälle haisevalle poliittiselle oikeudenkäynnille jonka lopputulos on päätetty jo etukäteen. Niin että syyllinenhän minä olen. Syyllinen mielipiteen esittämiseen. Arvon oikeus voi nyt sitten vetäytyä miettimään jotain sopivaa nimikettä jolla minua rangaistaan ja lopettaa muu tyhjänpäiväinen lätinä. Sillä säästetään niin veronmaksajien kuin tässä tapauksessa epäilemättä omiakin rahojani.

Oikeushan vetäytyi ja tuomio tuli nopeasti. Kymmenen kuukautta ehdotonta, lusittavaksi kokonaisuudessaan. Alun perin oltiin veikkailtu että Esko saa kuuden kuukauden tuomion, mutta sekä tukkoturpaisuus poliisikuulusteluissa että kuittailu oikeudessa nähtiin näemmä neljän lisäkuukauden arvoiseksi. Olisi pitänyt esittää nöyrää ja katuvaa. Esko ei valittanut tuomiosta, sillä hän tiesi hovioikeuden lyövän vallitsevan käytännön mukaan tuomioon vielä ennestäänkin pari kuukautta lisää ja muutenkin prosessi olisi tolkuttoman kallis. Eskoa kohdeltiin sinänsä kuin murhamiestä, sillä hänet passitettiin kärsimään tuomiotaan välittömästi.

Vankilassa hän sinänsä pärjäsi hyvin, sillä kriminaalivangit eivät olleet itsekään kovin innostuneita monikultturismista eivätkä muistakaan tiedostavista aatteista ja suojelivat Eskoa muutamalta etnisesti edistykselliseltä vangilta. Tietyissä vankiloissa etnot olivat jo enemmistö, mutta kostonhaluinen viranomaiskoneisto ymmärsi olla passittamatta Eskoa sellaisiin vankiloihin. Se olisi ollut selkeä kuolemantuomio ja siitä olisi tullut liikaa huomiota. Mutta tiedossa oli kyllä hyvin, että koko aika suuremman arvovallan saavuttaneen NGO-organisaation Rasmuksen palkatut työntekijät olivat vankiloissa käyneet tapaamassa sekä etnoja että tiettyjä narkkaririkollisia ja yllyttäneet heitä väkivallan tekoihin juuri viharikoksista tuomittuja kohtaan. Pari pahoinpitelyä oli tapahtunutkin, mutta ne olivat loppuneet varsin pian, kun muut vangit olivat rankaisseet tekijöitä ankarimman jälkeen. Rasmuksen - ja epäilemättä osan virkakoneistoakin - haluamaa neuvostotyyppistä tilannetta jossa kriminaalivangit rääkkäsivät poliittisia vankeja ei oltu Suomen vankiloihin vielä yrityksistä huolimatta saatu. Yritys oli kyllä kova ja tahto luja.

Vankeusaika kului loppujen lopuksi melko nopeasti. Sitten alkoi toinen, työttömyyden aikaansaama vankeus jota joutuivat lusimaan niin Esko kuin Liisakin. Heidän työuransa oli taputeltu. Lopullisesti. Lisäksi vankeuden jälkeiseen tuomioon kuului eräänlainen vapaaehtoinen maanpako ja vapaaehtoinen kotiaresti Reunansyrjällä. Tosin ei heidän pahemmin tarvinnut Reunansyrjän ulkopuolelle mennäkään. Siellä oli kumminkin kauppa ja muut asiat saattoi hoitaa pääosin netissä. Radanvarsikaupunkiin ei huvittanut mennä, sillä siellä takuuvarmasti joku takkutukka tuli haistattelemaan. Naama oli tullut tutuksi. Ei sellaista räyhääjää turpaankaan pystynyt panemaan, koska uusi tuomio olisi tullut saman tien. Rasistisella kovennuksella, sillä viharikokseksi laskettiin myös rasisminvastaisiin organisaatioihin kohdistetut teot.

Ehkä masentavinta oli, että jossain Radanvarsikaupungissa ihmiset katsoivat sivulle, kun tiedostavat yksilöt soittivat Eskolle ja Liisalle poskeaan. Kun mentiin pienempään Naakkamoon, siellä saattoi joku sentään tulla auttamaan ja todennut että eikö teille takkutukille olla opetettu tapakasvatusta. Ei ventovieraille parane mennä haistattelemaan. Syrjäisessä Reunansyrjässä taas haistattelija olisi saanut hyvin äkkiä turpaansa. Siellä asia miellettiin eri lailla henkilökohtaiseksi. Esko ja Liisa tunnettiin ja tiedettiin tolkullisiksi ihmisiksi. Median ja NGO-organisaatioiden vihakirjoittajiin kohdistama demonisointi ei täällä toiminut.

Median tiedettiin ahdistelevan Kytömäkiä heti esitutkintavaiheesta alkaen. Siihenkin oltiin varauduttu. Siinä tilaisuudessa jossa he möivät talonsa ja manttaalinsa Rötväsen Raunolle oli heidän naapurinsa Läärän Lauri ja Jytösen Taneli kehittäneet erään idean. Pari viikkoa Eskon vankilasta vapautumisen jälkeen sille tuli tarvetta. Media oli kiusannut väärinajattelijoita säännöllisesti ja nyt näytti olevan Eskon ja Liisan vuoro. He olivat olleet syömässä ja huomanneet keittiön ikkunasta että heidän pihatiensä kohdalle oli parkkeerannut Yleisradion auto. Repsikan puolen ikkuna oli auki ja siinä näytti joku heppu kuvaavan. Jaahah… nyt olisi ehkä aika käyttää Laten ja Tanelin ideaa… Esko kaivoi kännykkänsä ja soitti Latelle:

- Muistakkos, mitä ehdotit? Nyt olis sen aika.

Late ei sen enempää miettinyt vaan totesi:

- Tapahtuu. Ja Tanelikin näyttää olevan tossa pihallansa. Soita hänellekin.

Eskohan soitti, Taneli totesi puolestaan että hetki vain ja sen jälkeen Esko ja Liisa siirtyivät pihalleen katsomaan. Ylellä oli tietysti toive saada kuvamateriaalia riehuvasta ja väkivaltaisesta väärinajattelijasta. Nyt tapahtui hieman toisin. Päätien suunnasta tielle ajoi Late ja taempaa tielle risteytyvän kärrypolun suusta puolestaan Taneli. Molemmilla oli isot nelivetoiset autot ja he motittivat Yleisradion auton niin, että he pysäköivät ne niin edestä kuin takaa parin senttimetrin päähän toimittajien autosta. Sen jälkeen he nousivat autoistaan, lukitsivat niitten ovet ja lähtivät moikkaamaan Kytömäkiä. Ylen toimittaja nousi autosta ja huusi:

- Hei! Ette te voi noin tehdä! Tää on yleinen tie!

Late pani palamaan nortin ja totesi:

- Ei muuten ole ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen. Radanvarsikaupunki muutti tämän yksityistieksi jo aikaa sitten. Niin että me tätä huolletaan omalla kustannuksella ja tehdään tämän kanssa mitä lystätään. Hälytysajoneuvojen kulkua ei tietenkään estetä, mutta Ylen auto ei käsittääkseni kuulu niihin.

- Niin mutta… ette kai te voi jättää meitä tähän?

Taneli vastasi vuorostaan:

- Voidaan ja jätetään. Me siirretään nuo autot joskus huomenna iltapäivällä. Koska oletettavaa on, että te ette saa Kytömäen huushollista yökortteeria, niin kannattanee ruveta soittamaan taksia. Se on tosin soitettava Radanvarsikaupungista saakka. Täällä on vain yksi taksiyrittäjä jolle minä jo kerkesin soittaa. Ja se puolestaan soittaa Naakkamoon. Takseilla on nyt hetkellä sattuneesta syystä paljon ajoa, joten teitä ei pystytä palvelemaan. Lähin hotelli muuten sijaitsee Radanvarsikaupungissa. Naakkamossa sellainen aikanaan oli, mutta siitä tehtiin vastaanottokeskus. Te voitte tietysti myös kuvata tämän session, mutta tajuatte varmaan itsekin - vaikka Ylen toimittajia ja sitä myötä älyllisesti hieman ideologisesti rajoittuneita olettekin - että jos te julkaisette tämän, niin teidäthän röhönauretaan aina Antarktikselle saakka.

Tajusivathan yleläiset asian ja läksivät lontimaan etemmäksi naureskelevien perunakuoppakansalaisten irvailuhorisontin ulkopuolelle. Olivat ne sen taksin sitten jostain saaneet mutta kallis kyytihän siitä tuli. Seuraavana päivänä Late ja Taneli siirsivät oman autonsa pois ja joskus alkuillasta Ylenkin auto oli hävinnyt. Asiasta ei koskaan tehty minkäänlaista uutista ja Kytömäet olivat saaneet olla median puolesta sen jälkeen rauhassa.

Mutta aina ei apu ehtinyt paikalle ajoissa. Olihan kuitenkin olemassa oma apu. Esko ei tiennyt, oliko asialla yhteyttä yleläisten vierailuun, mutta muutama päivä myöhemmin talon pihaan ajoi auto. Vieras sellainen. Autosta nousi neljä naamioitunutta jätkää. Jaahah, se on nyt sitten sen aika, tuumasi Esko, otti tuulikaapista pesäpallomailan, sanoi Liisalle että soita naapureille, takkutukat tulee ja läksi sitten  itse pihalle. Noilla leikkipartisaaneilla näytti olevan mukanaan spraypulloja ja kiviä. Oli näköjään tarkoitus särkeä ikkunat ja sotkea seinät. Mutta varsinaisia aseita niillä ei näyttänyt olevan mukanaan. Esko napautti mailaa kämmeneensä ja totesi:

- Nyt kun pojat lähdette, niin vielä ehditte. Minä sanon vain tämän yhden kerran.

Vastaukseksi tuli tyypillistä natsihomottelua ja yksi häiskistä heitti kivenkin. Tietysti ohi, niin että se kolahti vain talon seinään. Esko tuumi mielessään, että malta, malta äläkä lyö päähän. Kuolevat siitä vaan, paskat. Hän löi ensimmäistä uhoavaa tyyppiä pesäpallomailallaan takareiteen ja toista olkavarteen. Anarkistisissien suurin into loppui siihen ja he pakenivat autoonsa josta Esko löi vielä etulyhdyt pimeäksi. Late ja Taneli ehtivät paikalle vasta kun nuo leikkipartisaanit olivat poistuneet. Ehkä oli hyvä niin. Latella oli mukanaan pumppuhaulikko ja Tanella pienoisrevolveri. Molemmat olivat myös ehtineet ottaa muutaman tuutingin, joten saattoi olla, että noita aseita oltaisiin myös käytetty. Sen vahvisti Taneli todeten vihaisena:

- Perkele, kun oltais ehditty. Oltais saatana laskettu läpi ihan kylmästi. Ei ihmisiä saa tulla kotiinsa kiusaamaan.

Late komppasi:

- Joo… on meinaan niin, että soissa on vielä tilaa. Sinne oltais saatu hävitettyä niin raadot kuin autokin.

Esko tajusi, että naapurit eivät laskeneet leikkiä. Rehellisesti sanottuna ei muutama hengetön anarkisti olisi hänenkään omaatuntoa nakertanut. Mutta hän rauhoitteli miehiä kumminkin:

- Ehkä se oli kumminkin parempi näin. Sain minä niistä paria mäjäytettyä aika mukavasti. Saattaa olla pojat, että mulle tulee tästäkin uusi linnatuomio. Nuo äiteen kullanmurut kun ovat järjestelmän suosiossa. Voi tosin olla, että niitä nolottaa vituralleen mennyt wannabe sissi-isku ja ne pitävät mölyt mahassaan.

Ja niinhän ne pitivät. Sessiota kun ei voinut sanoa suureksi onnistumiseksi josta olisi voinut ylpeillä Takkunetissä ja Rasmuksen sivuilla. Mutta pari päivää myöhemmin anarkistit olivat ampuneet isoja ilotulitteita erään toisen, naispuolisen väärinajattelijan postiluukusta sisään. Onneksi hänellä oli ollut käsisammutin, ettei koko asunto palanut. Poliisi oli vain todennut, ettei syyllisiä saada kiinni. Vakuutus kattoi onneksi tuhon kustannukset. Niin Takkunet kuin Rasmus ylisti sivuillaan onnistunutta rasisminvastaista iskua. Kukaan ei tehnyt niistä hehkutuksista rikosilmoitusta. Se tiedettiin turhaksi. Nehän olivat vain sanallisia voimakkaita mielenilmauksia. Ihmisyyden puolesta, rasismia, äärioikeistolaisuutta ja väkivaltaa vastaan.

Esko ja Liisa menivät vielä ottamaan yhdet löylyt. Pihalta kuului tuttu mouruaminen. Sellainen, jolla kissa kertoi ihmisille saaneensa saalista. Heidän kissansa Kölli esitteli heille saalistaan. Hiirihän sillä oli taas hampaissaan.

- Olet sinä Kölli vaan melkoinen mettämies.

- Mjau!

Aivan kuin Kölli olisi sanonut, että ”amatöörit ne aseita tarttee”. Kölli jäi pihalle pistelemään pyytämäänsä hiirtä tuulensuojaan, Esko ja Liisa menivät vielä sisälle, ottivat vielä yhdet löylyt, peseytyivät ja palasivat grillikodalle. Pihalla odotellut Kölli tuli heidän mukaansa. Se hyppäsi paraatipaikalleen kodassa olevan pienen lipaston päälle ja alkoi nauttia tulen lämmöstä.

- Hjaa… laitetaas koivupuuta niin ei tuu kipinöitä kissin turkkiin…

Esko lisäsi klapeja tulisijaan ja he aukaisivat venäläiset Baltika-oluet. Heidän tuttavansa Luistamon Make teki pientä bisnestä rajan yli ja toi tullessaan viinaa ja tupakkia. Eskolle Make oli sanonut myyvänsä niin oluet kuin Älämölötupakin omakustannushintaan. Esko kun oli tupakkimiehiä. Ja hän oli nykyisin myös eräänlainen paikallispuolustuksen vastaava. Sillä hänen luonaan oli pian vankeustuomion suorittamisen jälkeen tullut puolen tusinaa paikallisia varsin nuoria, kahden ja kolmenkympin välillä olevia miehiä ja heillä oli ehdotus:

- Niin kuin tiedätte, niin tuo rikastus muuttuu koko ajan röyhkeämmäksi eikä virkakoneisto tee mitään muuta kuin hankkii kaltaisianne tolkun miehiä vankilaan. Radanvarsikaupungissakin on jo yksi lähiö mikä on täysi no go zone ja ne perkeleet ovat vielä muuttaneet taktiikkaansa. Niitä on käynyt jo Naakkamon puolella useammalla autolla. Ja aseilla varustettuna. Ne ajavat sinne, valitsevat randomina muutaman ihmisen, hakkaavat ne tuhannen paskaksi ja painuvat sitten pois. Näyttävät lippua dhimmeille, saatana. Naakkamon vokissa ei ole tarpeeksi väkeä, että ne uskaltaisivat alkaa siellä omin päin riekkumaan, mutta Radanvarsikaupungista ne saavat lisäväkeä. Poliisi ei tee mitään ellei ihan pyssyä nenänsä edessä näe. Ja Radanvarsikaupungin poliisista ei juuri Naakkamoonkaan riitä partioita. Saati sitten tänne Reunansyrjälle. Ja me haluamme puolustautua.

Esko mietti hetken ja kysyi sitten:

- Ymmärrän oikein hyvin, mitä tarkoitatte. Mutta mitä minä voin tehdä?

Yksi miehistä vastasi:

- Sitä mitä muuallakin on tehty. Tiedämme nimittäin, että parilla paikkakunnalla nuo riehujat ovat yksinkertaisesti kadonneet. Niillä paikkakunnilla on perustettu suojelukaarti. Ei sen toimintaa pahemmin mainosteta, ainakaan julkisesti mutta niitä on jo toiminnassa. Me haluamme perustaa sen tännekin. Tänne ei perkele tulla riekkumaan. Ja me haluaisimme teidät organisaattoriksi. Te olette reservin luutnantti ja teillä on, no, sattuneesta syystä sitä luppoaikaa. Meitä on kasassa jo kolmekymmentä miestä ja intoa asialle on enemmänkin. Voisimme kerätä hieman kolehtia ja tukea teitä myös rahallisesti.

- Noin teknisesti ottaen minä muuten olen enää vain jääkäri. Multa kun vietiin tuon tuomion myötä sotilasarvokin.

- Mutta ei viety osaamista. Ja te olette tunnettu, luotettu ja arvostettu mies.

Esko mietti jälleen hieman ja vastasi sitten:

- Olen valmis tehtävään. Tarvitsen tiedon siitä, kuinka paljon miehiä on käytettävissä. Ja samoin sen, kuinka paljon aseita.

Yksi nuorista miehistä hymyili:

- Aseita on ehkä enemmän kuin tiedättekään. Ja tässä on teille sellainen. Tiedämme, että teiltä vietiin pyssyt. Tämän saatte kyllä pysymään piilossa. Ja siihen olis tarjolla muutama rasia patruunoitakin.

Mies ojensi Eskolle kotelossa oleva pistoolin. Esko avasi kotelon, otti pistoolin esille ja totesi:

- No perkele. Täähän on Lahti-pistooli. Ja ihan täydessä terässä. Mistäs te tämän saitte?

- Sieltä mistä ne muutkin. Meidän suvullamme on ollut tiedossa sodanjälkeinen asekätkö aina tähän päivään saakka. Aseet on pidetty kunnossa ja nyt ne on ehkä aika ottaa kätköstä pois.

- Ehkä sen aika todellakin on…

Muutamaa viikkoa myöhemmin miehet tulivat jälleen käymään Eskon luona. Sitä ennen he olivat toimittaneet hänelle tarvittavaa tietoa. Esko selitti miehille:

- Olen ajatellut, että organisaatiomme pannaan pystyyn tällä tavalla…

Miehet kuuntelivat ja nyökkäilivät päätään. Kuulosti järkevältä. Esko jatkoi:

- Ja se päällimmäinen ongelma on tietysti Naakkamosta ja Radanvarsikaupungista tuleva uhka. Jos katsotte tuota karttaa, niin huomaatte, että ennen Reunansyrjän keskustaa on Jätkimänjoen silta. Siinä on ympärillä laaja peltoaukea ja maasto nousee siitä kylää kohti. Sillalta metsänreunaan on noin sata metriä. Tarvitsemme luonnollisesti ennakoivaa tiedustelutietoa Naakkamosta ja mielellään myös Radanvarsikaupungista. Ehdotan seuraavaa toimintatapaa…

Myös tämä suunnitelma sai aikaan hyväksyvää nyökyttelyä. Reunansyrjän suojelukaarti alkoi muodostua. Tässä kaartissa oli niin lahtareitten kuin punikkien jälkeläisiä. Vanhat ruumiit oltiin lopullisesti haudattu ja yhteistuumin ymmärrettiin, että uhka oli uusi ja yhteinen.

Hiillos grillikodassa alkoi hiipua. Viharikollisuuden myötä työttömäksi tuomittu pitkän työuran tehnyt pariskunta nousi ja käveli sisälle. Kölli tuli heidän mukanaan. He söivät pienen iltapalan. Kölli pisteli vielä tuulensuojaan tonnikalaa. Aikaisemmin päivällä he olivat syöneet jauhelihaperunasoppaa. Jauhelihaa riitti. Paikallisen karjankasvattajan Huitamon Hanneksen yksi lehmistä oli katkaissut kinttunsa, eikä hän voinut direktiivien mukaan sitä enää normaalikanavien myötä myydä. Niinpä hän jauhoi koko otuksen jauhelihaksi ja möi pimeästi kyläläisille. Poislukien Kytömäet joille hän oli tuonut kaksikymmentä kiloa jauhelihaa puolen kilon pusseihin pakattuna. Hän oli todennut:

- Enempää en välttämättä pysty tekemään, mutta kotiopäin se on tämäkin. Te olette ansainneet tämän. Ei maksa mitään.

Lihaa oli tullut myös paikalliselta metsästysseuralta hirvenlihan muodossa. Lihaa oli tullut kolmekymmentä kiloa. Eskolle oltiin myös ehdotettu että hän tulisi takaisin mukaan lainapyssyllä. Esko kieltäytyi tietäen, että viharikoksesta tuomitulle aseen luovuttaminen tietäisi myös luovuttajille aseen menettämistä. Mutta hän oli valmis osallistumaan seuraavan vuoden jahtiin jonkunlaisena yleismies Jantusena.

Hiillos hiipui grillimajassa. Esko tiesi, että myös hänen hiilloksensa oli hiipunut. Niin tiili kuin prässi oli purrut. Hän oli päivittänyt Yleiseen Kansalaiskanavaan vain muutaman kirjoituksen, jossa hän ilmoitteli lähinnä että hengissä ollaan. YKK oli ilmoittanut, että hänelle voitaisiin perustaa uusi nimimerkki ja pistää koko touhu pilvipalvelimeen, niin että poliisi ei saisi häntä enää kiinni. Mutta hän ei ollut vielä valmis. Hän oli onnellinen siitä, että ihmiset tukivat häntä. Niin oli Liisakin. He eivät olleet yksin. Sillä oli suuri merkitys. Mutta hän ei ollut vielä varma, että jaksaisiko enää. Aika näytti. Nyt piti vain tottua elämään hylkiön elämää. Oli tuota ruokaa kumminkin. Ensi kesänä voisi kuokkia aarin verran lisää perunamaata.

Kaksi vanhuutta lähestyvää ja virallisen koneiston hylkiöksi julistamaa ihmistä riisuuntuivat ja menivät vuoteeseensa. Tietäen onnellisena, että olihan heillä vielä toisensa. Heidän suhteensa oli vaikeina aikoina lähestynyt entisestään ja muuttunut syvemmäksi. Vuosien jälkeenkin. Rakkautta tarvittiin, sitä annettiin ja se antoi voimaa jatkaa seuraavaan päivään. Ja olihan heillä myös Kölli, joka hyppäsi heidän sänkyynsä ja asettautui heidän väliinsä, niin kuin talon kurkolle kuului. Makuuhuoneesta alkoi kuulua tyytyväinen kissan kehräys. Sen sekaan tuli pian kahden nukahtavan ihmisen tasainen hengitys.

EPÄILYKSEN PIRU JA PELOTON POLIITIKKO

April 17, 2017, 5:17 am

≫ Next: XXVIII YMMÄRRYSHARJOITUS

≪ Previous: HIIPUVALLA HIILLOKSELLA

$

0

0

Elettiin vuonna 2017 erästä huhtikuista iltaa eräässä viihtyisässä helsinkiläisessä neljän huoneen ja keittiön kerrostaloasunnossa joka tarkemmin sanottuna sijaitsi Helsingin Kalliossa, siinä kaupunginosassa joka oli aikanaan täynnä työläisiä ja nykyisin ihmisiä jotka lähinnä puhuvat työläisistä mutta pyrkivät välttämään heidän varsinaista seuraansa. Yksi asunnon huoneista oli työhuone, jonka työpöydän ääressä istui eräs noin nelikymppinen nainen, joka katsoi tietokoneensa näyttöä ja naukkaili samalla hieman punaviiniä. Hänen miehensä oli mennyt hieman aikaisemmin nukkumaan.

Kyseinen nainen oli Imeliä Placeboinen-Knääkkä, kansanedustaja Yleisestä Vasemmistoliberaalista Puolueesta, Suomessa absoluuttista valtaa pitävästä puolueesta joka antoi kuitenkin ulospäin  vaikutelman monipuoluedemokratiasta jakautumalla useisiin erinimisiin alaosastoihin. Placeboinen-Knääkkä kuului YVLP:n Kokoomus-nimiseen alaosastoon ja oli sekä ansioitunut että arvostettu kansanedustaja toisten ansioituneitten ja arvostettujen kansanedustajien keskuudessa. Hieman Imeliän takana, noin kahden metrin korkeudessa näytti leijuvan jotain utuista ja epäselvää. Kertojan täytynee käyttää hieman tekstizoomia, jotta saataisiin selville mikä outo olento onkaan kyseessä vai onko kyse vain jostain ilmastonmuutoksen aikaansaamasta sisätilojen happityppiväreilystä. Hetkinen…

…mutta kas, kun tekstinkuvausta hieman tarkentaa, niin eihän otus kovin outo enää olekaan. Siinähän on Epäilyksen Piru, joka on tullut morjestamaan Imeliää. Imeliä ei vaan sitä näytä vielä hoksaavan. Tuo mainio sarvekas veikko katseli takaviistosta että mitäs se Imeliä sillä tietokoneellaan oikein mahtoi puuhailla. Katsotaas, Twitter on auki ja niin näkyy olevan resurssienhallintakin. Imeliä näyttää aukaisevan sieltä kohdan ”tiedostot”… ja kansion ”tekstit”… ja sitten alikansion ”twitteriin suruvalitettavaksi”… niin juu, siellä Tukholmassahan sattui todella ikäviä, niin kuin niin monessa paikassa ennen sitä… no nyt Imeliä aukaisee tiedoston, katsotaanpa mitä sieltä löytyy…

Olen järkyttynyt ja pidättelen kyyneleitä. Ajatukseni ovat XXXXXX:n ihanien ihmisten luona. Väkivalta, pahuus ja raukkamaisuus järkyttää. Lähetän ajatusteni myötä voimia XXXXXX:n ihanille ihmisille. Nyt ei saa antaa valtaa pelolle, katkeruudelle ja rasismille.

No juu… ihan kätevää. Piruakos sitä krokotiilinkyyneleitä joka kerta alusta loppuun tekemään kun on tuo kätevä copy/paste-mahdollisuus. Lisää vaan siihen sen kaupungin jossa ihmisiä tapettiin. Imeliä näyttää siirtävän tekstin twitteriin mutta sitten hänen viinihammastaan kolottaa, joten ennen tekstin viimeistelyä ja lähettämistä hän kaataa lasiinsa lisää viiniä. Liekö tuo virallinen sureminen sellaista että se pistää janottamaan? Antaapas Imeliän löröttää punkkua ihan rauhassa, tuumaili Epäilyksen Piru, ja samalla päätti auttaa häntä vähän. Ja taisipa olla mielessä myös pieni källi. Pirullisesti irvistellen otus pyöritteli hieman etusormeaan viestiä muokatakseen ja sitten napsautti sitä ilmassa hieman alaspäin niin että tietokoneen näppäimistön Enter meni pohjaan.

Imeliä havahtui. Häh? Lähtikö se viesti jo? Eihän hän ehtinyt vielä… hän katsoi twitteriään ja hänen silmänsä laajenivat teevadin kokoisiksi.

- MITÄ HELVETTIÄ?

Imeliä kääntyi ympäri, havaitsi pirun ja huusi:

- Ja sinäkö perkele se olet täällä taas! Enkö minä ole jo sanonut, että…

Sitten hän ymmärsi haaskaavansa kallista aikaa. Tiedä vaikka joku olisi ottamassa kuvakaappausta tuosta twiitistä juuri tällä hetkellä. Siinä sitä olis taas selvittämistä. Hän kääntyi jälleen ympäri ja räpläsi twiitin hätäisesti pois. Epäilyksen Piru kysäisi liioitellun ihmettelevällä äänellä:

- Mutta ei kai kansanedustaja vaan nyt mennyt ja antanut pelolle valtaa? Kun eikös sun pitänyt juuri kehoittaa muitakin pitämään sen pelon piilossa? Vaikka pommeja paukkuu, luoteja lentää kuin pyssyn suusta ja Scanioitten ohjattavuus on oleellisesti heikentynyt?

- Älä sinä lentävä hajupommi yhtään irvistele. Kyllä sinä tiedät, mistä tuossakin hokemassa on kysymys. Kun minä ja muut etuoikeutetut kirjoitamme että älkää antako pelolle valtaa niin sehän on synonyymi käskylle ”Älkää uskoko siihen, mitä näette, vaan siihen, mitä me käskemme teidän uskoa. Älkääkä helvetissä esittäkö kysymyksiä”.

- Entäs jos niitä kysymyksiä kuitenkin esitetään?

- No nehän vaiennetaan vihapuheena. On muuten pirun käyttökelpoinen hokema sekin. Täytyy vaan saada tuo oikeuslaitos vielä käyttämään hanakammin sitä ehdottoman vankeuden vaihtoehtoa. Kun ei ne turvansoittajat muuten asetu kumminkaan.

Epäilyksen Piru lennähti Imeliän työpöydälle ja katseli kansanedustajaa pää kallellaan ja lähes ihmismäisesti hymyillen:

- Sinähän taisit muuten juuri tunnustaa että tämä teidän ylläpitämä vasemmistoliberaali yhteiskuntajärjestelmä ei toimi?

Imeliä otti hörpyn punaviiniä, röyhtäisi varsin epänaiskansanedustajamaisesti ja totesi:

- Ai toimi vai? No ei tietenkään toimi. Sehän on kussut perseestään jo iät ja ajat. En minä sitä suinkaan kiistä. Ainakin tavallisen ihmisen näkökulmasta on niin.

- No miksi sitten olet siinä mukana? Mikset rupea ensimmäiseksi kansanedustajaksi joka puhkaisisi kuplan? Tiedä vaikka sinusta tulisi sankari. Eikös sinun kansanedustajana pitäisi edustaa nimenomaan kansaa?

Imeliä hymyili vinoa hymyä joka oli Epäilyksen Pirunkin mielestä varsin pirullinen. Lähes yhtä pirullinen kuin sillä itsellään.

- Jaa että kuplanpuhkaisijaksi? Alentaisin itseni patriisista plebeijiksi? Vaikka sinulla on noinkin pirullinen ammatti niin olet sinä kumminkin loppulaskussa aika naiivi. Sankarin viitta ei itsessään elätä ketään. Luuletko tosiaan että minun yksittäinen avautumiseni aikaansaisi jonkunlaisen ketjureaktion? Kissan paskat. Minä olisin yhtä lailla hylkiö ja nopeasti samalla lailla persaukinen kuin nuo muutkin niin sanotut totuudenpuhujat. Ja minulla on kallis maku. Siks toiseks sinä taisit saada sen käsityksen että minä välittäisin. Siinä  sinä olet väärässä. Minä olen hypännyt siihen junaan, johon kannatti hypätä. Minua kiinnosti vain valta, raha ja maine. Ei mitkään suuret ideat ja kaikkein vähiten kanssakansalaiset. Kun liityin vasemmistoliberaaliin kokoomukseen tein sen siksi, että ajattelin sen olevan kannaltani paras ja tuottavin vaihtoehto. Ei minulla ollut mitään ideologiaa. En ollut mitään mieltä mistään. Puoluekoneistossa minulle mielipiteet sitten opetettiin. Ennen kaikkea opin, että tärkein ideologia on opportunismi, joka hyödyttää omaa viiteryhmää ja samalla tietysti minua itseäni. Opin myös sen, että hyötyjien määrä on vähäinen eikä sen määrä kasva. Se oli se todellinen ideologia. Ainut ideologia jolla on merkitystä. Virallinen liturgia on sitten asia erikseen. Se on sitä munkkilatinaa jota hoetaan kun jotain pitää hokea ja jota yllättävän moni jopa uskoo. Ja jonka nimissä todetaan, ettei saa antaa pelolle valtaa.

Epäilyksen Piru tuumasi itsekseen sitä, mitä monen Imeliän kaltaisen poliitikon kanssa keskustellessaan oli tuuminut ennenkin eli kumpikohan meistä se varsinainen piru oikeastaan onkaan. Siksi oli helppo kysyä:

- Ja koska se liturgia vaati että Suomi luopui itsenäisyydestään ja sitä myötä muuttaa itsensä pikkuhiljaa afrikkalaisen ja lähi-itäläisen väkivaltaisen ylijäämäväestön kaatopaikaksi niin sinä olit valmis toimimaan sen liturgian mukaisesti? Yhtään miettimättä? Yhtään kyseenalaistamatta?

- Totta kai. Kun aloitin poliittisen urani niin niin silloin voittavaksi suuntautumiseksi oli tullut federalismi. Ja kun federalistinen EU kerran pitää rajoittamatonta kehitysmaalaista maahanmuuttoa itseisarvona niin tottahan sitä kannatan minäkin. Siksi hoen kansalaisille, ettei saa antaa pelolle valtaa. Eli toisin sanoen älkää kyseenalaistako mitään ja eläkää niin kuin ennenkin. Terrori-iskusta seuraavaan. Ja sitä seuraavaan. Ja vahvistakaa uusrälssin asemamme joka neljäs vuosi.

- Vaan entäpä jos EU muuttaakin linjansa?

- Äläpäs sinä rikinlöyhkä sorvaile kompakysymyksiä. Tiedät itsekin ettei se sitä tee. Sillä silloin mitään EU:ta ei enää olisikaan ja kansallismieliset olisivat voittaneet. Kaikki se sotku minkä me siivoamisen nimissä olemme sotkeneet siivottaisiin pois. Ja minäkin olen osa sitä sotkua.

- Mutta eikö se olisi tavallisille ihmisille kuitenkin loistava asia? Valtava taloudellinen rasite läksisi pois ja kaduilla olisi jälleen paljon turvallisempaa?

- Tavallisille ihmisille? Niin varmaankin, mutta mitä niistä? Entäs minä? Siinä tilanteessa ne tavalliset ihmiset alkaisivat nimittäin etsiä konekiväärin ja Lahtisen sijasta syyllistä. Ja syyllinen olisin muun muassa minä. Vaikka tietysti yrittäisin vyöryttää omat syntini jonkun toisen niskaan. Katsohan piru, yhteiskuntamme tilanne on tällä hetkellä erittäin paha, ja jos kansallismieliset voittaisivat nytniin minä olisin työtön. Tällä menolla - ja tämä menohan luonnollisesti jatkuu koska sen on vain yksinkertaisesti päätetty jatkuvan - kymmenen vuoden päästä tilanne on vielä paljon pahempi ja jos ne voittavat silloin niin minä olen vankilassa. Kahdenkymmenen vuoden päästä tilanne on jo katastrofaalinen ja jos ne voittavat silloin niin minä killun todennäköisesti hirressä. Niinpä kansallismieliset eivät saa voittaa koskaan ja siksi monikulttuurisuus on rikkaus jatkossakin. Propagandakoneistomme syöttää tavallisille kansalaisille 24/7/365 ajatusta että tilanne on paras mahdollinen ja nuotioon istuminen tekee perseeseen gutaa kun vaan siihen kunnolla uskoo.

- Vaikka se merkitsisi kokonaisen maanosan ajautumista sekasortoon ja pahimmassa mahdollisessa tapauksessa täydelliseen tuhoon?

- Vaikka niin. On siinä sekasorronkin keskellä rikkaita vartioituja alueita. Ja minä asun siellä.

- Ja vaikka se vaatisi sellaisia vallan ylläpitämisen keinoja jotka tunnettiin esmes Natsi-Saksassa?

- Kyllä. Ja minä tiedän että sinä heitit tuon natsivertauksen piruuttasi. Termit ovat retoriikkaa. Vain  keinot ratkaisevat. Ja niihin nähden minä olen täysi fasisti. En minä sitä kiellä. Mutta minäpä olen yksi niitä joilla on termien määrittelyoikeus ja niinpä me määrittelemme ne niin että vain ne edustamaamme fasismia vastustavat ihmiset ovat fasisteja.

Epäilyksen Piru piti pienen luovan tauon ja katseli kunnianarvoista kansanedustaja Imeliä Placeboinen-Knääkkää. Hän loppujen lopuksi muistutti ulkonäöltään huomattavasti Margot Honeckeria.

- Tiedätkös, Imeliä… kun sinä tiedät mitä tuleman pitää, ja olet silti valmis toimimaan niin kuin toimit, seurauksista välittämättä, niin oletko ajatellut että etkös sinä oikeastaan ansaitsekin sen köyden kaulaasi?

Imeliä joi punkkulasinsa tyhjäksi ja vastasi:

- Olet sinä muuten aika saatanallinen otus.

- Hjuu. Kuuluu vähän niin kuin toimenkuvaan. Mutta ei varsinaiseen luonteenkuvaan. Minä osaan olla ihan rento ja reilukin jätkä. Mutta sinä Imeliä puolestasi olet itseäsi täynnä oleva, kylmä, ahne, tunteeton ja täydellisen empatiakyvytön paska.

Imelia siemaisi täyttämästään lasista ja totesi:

- Hjuu. Myönnän. Se kuuluu sekä toimen- että luonteenkuvaan. En minä sitä kiistä. Mitenkäs sinä kuvittelet minun nousseen poliittisissa kuvioissa näin korkealle? Kyllä ne hyvät tyypit jäävät sinne kunnanvaltuustoihin. Minä olen kyvyiltäni lähinnä keskinkertaisuus ja ihmisenä minut voi aivan rauhassa luokitella narsistiksi mutta minä olen hyvä opettelemaan hokemia ulkoa ja ennen kaikkea minä olen keskimääräistä parempi ja härskimpi selkäänpuukottaja. Jokaisen täytyy oppia pelaamaan niillä korteilla mitkä hänelle on jaettu. Minä en saanut kuin akkaparin, mutta aika pitkälle minä silläkin olen päässyt.

Nyt Epäilyksen Piru hymyili tavalla jota saattoi sanoa jopa ihmismäisen lämpimäksi:

- Tiedätkös, Imeliä. On sinussa kuitenkin yksi hyvä puoli. Sinä olet nimittäin rehellinen. No, siis työssäsi sinä olet toki valehteleva ja moraaliton paska niin kuin sinun kuuluukin olla, mutta sinä olet sentään rehellinen itsellesi. Toisin kuin moni kollegasi jotka suoltavat sitä samaa tekopyhää epistolaa kun he keskustelevat kanssani ja uskovat ihan oikeasti olevansa kaksoisplushyviä ihmisiä. Sen rehellisyyden myötä sinulla on vielä toivoa. Siksi minä annankin sinulle lahjan.

- Lahjan? Minä olen kuullut niistä sinun lahjoistasi. Katseleeko minua jatkossa peilistä joku Irma Grese? Vai toimiiko älypuhelimeni jatkossa vain armenialaisilla aakkosilla? Vai hankitko sinä minun asuntooni joitain turboahdettuja helvetinsammakoita?

- Enhän toki. Itse asiassa moni ihminen pitää tätä lahjaa hyvänä ja kokonaisen elämän kannalta suorastaan välttämättömänä.

- No mikä se sitten on?

- Siinähän se nakottaa sinun takanasi.

Imeliä kääntyi ympäri ja näki takanaan oudon usvamaisen hahmon joka totesi jotenkin oudon tutulla äänellä joka muistutti nuoruusvuosista:

- Morjens, Imeliä. Siitä onkin pitkä aika…

Tähän asti Imeliän kasvot olivat olleet tylyt ja tyynet. Nyt ne muuttuivat jäisen kauhun jäykistämäksi naamioksi.

- Ei-kai-tuo-vaan-ole…

- No onhan se. Sinun omatuntosi. Oliko se yliopiston ensimmäisellä luokalla kun revit sen irti itsestäsi? Vai teitkö sen jo lukiossa? Se on kaivannut sinua kovasti ja nyt se tulee takaisin.

- EI!

Usvainen olento sujahti Imeliän sisälle hänen kauhunhuudostaan huolimatta. Kauhun ilme muuttui nopeasti taas tylyksi ja Imeliä näytti siltä kuin olisi juuri hoksannut sairastavansa pahaksi äitynyttä tippuria.

- Senkin paskiainen minkä teit.

- Niin saattaisi tietysti sanoa. Sillä sinähän et tule muuttamaan tapojasi vaan toimit jatkossakin aivan niin kuin tähänkin saakka. Tämän mennessä olet pystynyt tekemään niin ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Mutta nyt ne tulevat riesaksesi. Sillä nyt sinulla on mukanasi muistuttaja joka on paljon tehokkaampi kuin joku keskitysleirivartijan kuva peilissä. Sinä olet tähän mennessä pystynyt blokkaamaan epämiellyttävät kysymykset twitteristäsi ja facebookista ja samalla pystynyt unohtamaan ne. Jatkossa sinä kysyt ne epämiellyttävät kysymykset itse itseltäsi. Ja ehkä, siis painotan ehkä, sinä alat kaipaamaan sitä seuraavaa lahjaa.

- Mikäs se sitten on?

- Vilkaisepas tuohon seinälle.

- Mikäs tuo sitten on?

- Se on moraalinen selkäranka. Mutta siihen sinä et ole vielä valmis. Sinun täytyy tosissasi haluta sitä. Omatunto tulee auttamaan sinua siinä. Se on paras ystäväsi. Tosin sinä tulet pitämään sitä vielä kauan pahimpana vihamiehenäsi. Sillä sen myötä sinä ymmärrät, että kaikki se sinulle luontainen toiminta on väärin ja aiheuttaa kärsimystä lukemattomille ihmisille. Se ymmärrys repii sinua sisältä kappaleiksi. Sitä voisi pitää pääsi sisällä kulkevana yksityishelvettinä. Mutta jos selviät siitä sekoamatta tai ampumatta itseäsi, tulet pyytämään että saisit moraalisen selkärangan. Ja sen myötä sinusta saattaa tulla se ensimmäinen valtapoliitikko joka puhkaisee kuplan. Aika näyttää. Mutta minun täytyy jatkaa kierrostani. Som´moro!

Epäilyksen Piru katosi keltaiseen pöllähdykseen ja jätti menestyneen suomalaispoliitikon tuijottamaan tyhjin katsein seinää josta moraalinen selkäranka alkoi hiljalleen kadota. Seuraavaksi pitäisi käydä sen yhden riekkuvan punapastorin tykönä vaikka hän tiesikin reissun aivan turhaksi. Ja sellainenhan se sitten olikin. Kyseinen henkilö ei yksinkertaisesti nähnyt Epäilyksen Pirua vaan keskittyi tuijottamaan peiliin rakastaen siellä näkemäänsä. Täydellistä helvetillisen ajan haaskuuta. Piru pisti piruuttaan yhden banaanin leijumaan punapastorin edessä ilmassa sekä kuorimaan ja syömään itsensä mutta kohteena oleva punapää piti sitä vain jumallisena ilmestyksenä joka entisestään vahvisti hänen kovasti omintakeista mutta selkeästi evlut-kirkon nykykäsityksen mukaan oikeaoppista uskoaan. Epäilyksen Piru kaivoi esille Helvetillisen Tabletin ja naputteli punapapin tiedostoon lyhyen merkinnän: ”Kuuluu edelleenkin syyntakeettomien osastoon. Näillä näkymin tulevaa voimalakamaa”.

Jaahah… se olis kyllä jo tauon paikka. Nää tiedostavat ihmiset ovat niin kumman mieltyneitä siihen punkkuunsa, mutta jos lähtiskin moikkaamaan Ykää Huitsinnevadaan ja jois hotellin baarissa kylmän Tsuhnan Koston…

Tsuhnan Kosto (c) Reijo Koiras

XXVIII YMMÄRRYSHARJOITUS

April 18, 2017, 3:45 am

≫ Next: GREATEST SHITS: ÄÄNESTYS

≪ Previous: EPÄILYKSEN PIRU JA PELOTON POLIITIKKO

$

0

0

Eli tiedostava toivo, usko ja käsky

Tulipa törmättyä Hommaforumin kautta Helsingin Sanomien juttuun, jossa kaikkiaan kuusitoista tutkijaa on tehnyt jonkunlaisen tulevaisuutta ennustavan potpurrin. On tietysti mahdollista että kyseisen jutun kirjoittanut toimittaja Touko Kauppinen on tehnyt tutkijoitten näkemyksistä copy/paste-menetelmällä itselleen ja ideologialleen sopivan kokonaisuuden. Kun ollaan tekemisissä Helsingin Sanomien kanssa niin se vaihtoehto on aina otettava huomioon.

No, joka tapauksessa kyseinen tulevaisuusennuste näyttää jonkunlaiselta utopiasosialismilta tai sen sukulaiselta ja sen hyväuskoisuus käy kieltämättä hieman hymyilyttämään. Ennusteessa eletään vuotta 2042 ja sen mukaan Suomi on koko lailla muuttunut. Käydään nopeasti läpi ennustuksen olennaisia yksityiskohtia:

-  Suomessa asuu vuonna 2042 jopa useampi miljoona ihmistä enemmän kuin vuonna 2017. Suomalaiset eivät itse ole ryhtyneet naimatalkoisiin vaan väestönkasvu johtuu pääosin Afrikasta, Aasiasta ja Lähi-idästä tulleista maahanmuuttajista. Sitä, millä nämä maahanmuuttajat elätetään ei tässä visiossa mietitä. Visiossa todetaan, että kansainvaellukset ovat panneet koko Euroopan maahanmuuttopolitiikan uusiksi ja sitä hotellin respassa hieman ihmetellään, että mitä uutta siinä on kun kerran nytkin rajat ovat auki kaikkien halukkaitten tulla elatusautomaatin piiriin ja asiaa pidetään tiedostavassa ihmisryhmässä itseisarvona jo nykyisinkin?

- Seuraavaksi todetaan, että monet keskikokoiset suomalaiskaupungit ovat joutuneet yhdistymään, jotta ne pärjäisivät paremmin esimerkiksi kilpailussa työpaikoista. Lause on kyllä jokseenkin epäselvä. Tarkoittaako se sitä, että viisimiljoonaisesta noin kahdeksanmiljoonaiseksi turvonnut Suomi kärsii edelleenkin työvoimapulasta? Vai ymmärsinkö asian jotenkin väärin?

- Suurissa kaupungeissa voi bussimatkalla kuulla kymmeniä kieliä. Pitääköhän toimittaja tai tutkijat tätä jonkunlaisena rikkautena ja tavoiteltavana olotilana?

- Sitten todetaan, että  suomalaisten talojen ulkoseinissä käytetään rohkeammin värejä. Se on ulkomaalaisten arkkitehtien ansiota. Mahtavatkohan muuten suomalaiset olla jatkossa niinkin varakkaita, että omakotitalotkin piirrätetään arkkitehdillä? Ei muuten kannata, sillä käsittääkseni arkkitehdin piirtämään taloon ei saa tehdä muutoksia ilman arkkitehdin lupaa. Lisäksi todetaan että uusien asuntojen huoneratkaisut tehdään eri lailla kuin nykyään ja tämähän johtuu siitä, että voitaisiin toteuttaa uusia tapoja ja uskontoja. Eli nähtävästi islamilaisille suurperheille rakennellaan kahdeksan huoneen suurkämppiä, eikä vieläkään sanota, millä koko monimiljoonainen uuslysti kustannetaan.

- Polttomoottorit ovat liki kokonaan hävinneet ja yksityisautoilu vähentynyt voimakkaasti. Liekö sitten haja-asutusalueen väestö pakkosiirretty kuutioasuntoihin sillä selkosilla ei ilman omaa autoa pärjää.

- Todetaanpa vielä että muuttoliike Suomeen mullistaa myös Suomen ikärakenteen. Uudet maahanmuuttajat ovat suurimmaksi osaksi työikäisiä, ja he myös lisääntyvät Suomessa syntyneitä nopeammin. Suomen ikärakenne nuortuu. Vieläkään ei tosin todeta sitä faktaa, että työikäinen ei välttämättä tarkoita työssäkäyvää. Ei se tarkoita nytkään. Haittamaahanmuuttaja on elätettävä nyt ja elätettävä häntä on tulevaisuudessa. Voihan hän päästä johonkin julkisen sektorin hommaan jolle ei olisi mitään tarvetta ilman haittamaahanmuuttajien invaasiota ja selvää on, että sellaisiin hommiin päässeistä tyypeistä media tekee Suuria Uussuomalaisia Menestystarinoita.

- Onpahan tässä visiossa myös lihansyönti voimakkaasti vähentynyt verotuksellisista syistä ja sekä kasvis- että hyönteisruokavalion suosio on kovasti lisääntynyt. Hyönteisruokavalion? Ovatpa etunimetkin muuttuneet kovasti sukupuolineutraaliksi ja sellaiset nimet kuin Pii, Puro ja Kinos ovat käytössä sillä ”se sopii yhteiskuntaan, jossa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä piirteitä kohtaan ollaan vuosi vuodelta sallivampia”.

Ja kaikki tämä 25:ssä vuodessa.

Lukija saattaa tietysti (ja varsin perustellusti) todeta, että pistettiinköhän tässä vähän mutkia suoriksi ja esitetty omia toiveita tulevana kehityksenä. Sillä ei ole oikeastaan merkitystä. Omasta mielestäni merkitystä on sillä, että tämä HS:n tulevaisuusfiktio kertoo enemmän fiktion tekijöistä (samoin kuin jutun kirjoittaneesta toimittajasta ja ehkä pääosin juuri hänestä) kuin tulevaisuudesta. Olen pyrkinyt näissä ymmärrysharjoituksissani hahmottamaan mielessäni sitä, miten suvaitsevais-tiedostavan ihmisen ajattelurakenne toimii. Täysin totuuden lähteille en varmaan koskaan pääse, sillä silloin minun pitäisi itseni muuttua suvaitsevais-tiedostavaksi ihmiseksi eikä se onnistu, ellei minulle tule aivokasvain joka kuulemma saattaa muuttaa ihmisen käyttäytymistä ja ajattelua hyvin radikaalisti.

Mutta tämä (ja moni muukin) juttu antaa viitteitä tästä ajattelun rakenteesta. Vaikuttaa siltä, että suvaitsevais-tiedostavan ihmisen ajattelutapa perustuu eräänlaiseen ajattelun pyhään kolminaisuuteen jota tämä kyseinen tulevaisuusfiktio osoittaa hyvin.

Pyhän kolminaisuuden ensimmäinen osa on toivo. Tiedostava ihminen toivoo kovasti, niin kovasti, että tietynlainen tulevaisuus toteutuu. Hän pitäisi siitä niin kovasti ja hän voisi silloin sanoa, että olinhan minä oikeassa koko ajan. Faktojen kanssahan sillä toiveella ei ole juurikaan tekemistä mutta tässä onkin kyse palavasta tahdosta. Ei siitä, voidaanko tahto toteuttaa.

Seuraavaksi tulee usko. Koska hän niin kovasti toivoojotakin tapahtuvan, hän myös luonnollisesti uskoo näin tapahtuvan. Vaikka historiaa hiemankin tarkastelleena voi todeta, että hänen toivomansa utopia tulee mitä varmimmin olemaan dystopia.

Jolloin siirrytään kolmanteen pyhän ajattelun kohtaan eli käskyyn. Nykyinen yhteiskuntamme on valitettavasti siinä mielessä hyvin sairas, että oikean ja hyväksyttävän ajattelun määrittely on sertifikoitu juuri näille suvaitsevais-tiedostaville ihmisille. Jonka perusteella he mieltävät että heillä on oikeus käskeä muitakin ihmisiä uskomaan siihen että se, mitä he toivovattapahtuvan tulee oikeasti tapahtumaanjoten joka ainoan tavallisen kansalaisen tulee toimia heidän haluamansa tulevaisuuden puolesta. Uskoi siihen tai ei.

Luonnollisesti tuo pyhä kolmikanta-ajattelutapa on itsessään niin voimakas, että se pystyy hylkäämään ajattelutapaa kyseenalaistavat faktat epärelevantteina tai ainakin tuomittavina. Voidaanhan esmes tältä hotellin respasta heittää tuohon jutussamme mainittuun tulevaisuusfiktioon joitain kysymyksiä. Esmes tällaisia:

Teillä nyt unohtui selittää eräs oleellinen seikka tuossa teidän tulevaisuusutopiassanne. Olette näemmä saaneet tänne noin kolme miljoonaa köijättyä haittamaahanmuuttajaa muuttumaan työteliäiksi, tuottaviksi ja lainkuuliaisiksi ihmisiksi. Ehkä heistä on jopa tullut meidän suomalaisten kaltaisia lällydemareita jotka uskovat siihen maallistuneeseen islamiin johon tähän mennessä ovat uskoneet lähinnä länsimaiset tiedostavat ihmiset, jotka sen itse asiassa ovat keksineetkin. Tuohan on suorastaan loistava saavutus. Sen lisäksi te olette onnistuneet löytämään tälle miljoonaporukalle tarpeelliset työpaikat. Kuinka ihmeessä te olette onnistuneet tekemään sen, mikä ei ole onnistunut missään, koskaan, milloinkaan? Varsinkin kun utopiassanne nämä muualta tuodut muodostavat jo tommosen 35 - 40 prosenttia Suomen väkiluvusta mikä on jo eurooppalaisessakin mittapuussa ennätys.

Kuuluuko tähän utopiaan tieto, että jostain Pohjanlahdelta on löydetty valtava öljykenttä, Etelä-Savosta on puolestaan löydetty maailman rikkain timanttiesiintymä ja Suomeen on lisäksi tullut kuusitoista kappaletta Nokian tasoisia uusia vientiyrityksiä? Miksi ette ole kertoneet meille tästä?

Suvaitsevais-tiedostava ihminen voi tietysti todeta noihin kysymyksiin, että ne ovat sinänsä faktapohjalta sekä insinööritodellisuuden näkökulmasta katsottuna aivan aiheellisia eikä suvaitsevais-tiedostavalla ihmisellä ole niihin vastauksia. Mutta hän voi myös todeta, että koska kysymyksien perusasetelma pyrkii loukkaamaan suvaitsevais-tiedostavan ihmisen toivoa ja uskoa sekä kysymyksen voi myös tulkita rasistiseksi, niin se loukkaa pyhää ajattelun kolminaisuutta joten kysymyksen voi yksinkertaisesti mitätöidä ja jatkaa hyväksi havaitulla yleistoivovalla linjalla ja vaatia että toivomus todetaan faktaksi.

Yhdellä jos toisella keskusteluforumilla on todettu, että vastapuolten tulisi pyrkiä löytämään keskusteluyhteys keskenään.

Hotellin respassa todetaan, että miksi ihmeessä nähdä vaivaa? Kuinka opettaa sokealle värejä? Jos ei se niitä halua oppia.

Vuoden 2042 suomalaisten grillijuhlien pääeväs? Saako Tsuhnan Kostoa juoda kumminkin? Olivatko grillauksesta vastuussa henkilöt nimeltä Lää Kosonen, Risu Räisänen, Pulipuli Mustonen, Huokaus Penttinen ja Ptruitzapa Mämänen? Kun ne sukupuolitetut etunimet eivät ole enää niin muodissa.

GREATEST SHITS: ÄÄNESTYS

April 22, 2017, 11:35 pm

≫ Next: JÄTKIMÄNJOEN SILTA

≪ Previous: XXVIII YMMÄRRYSHARJOITUS

$

0

0

Kun blogini täytti kymmenen vuotta, ajattelin laittaa pystyyn äänestyksen suurimmasta hölmöntölväyksestä blogin toiminta-ajalta eli vuodesta 2007 (kun Viha oli vielä nuori) nykypäivään vuoteen 2017 (kun Viha oli jo kypsemmässä iässä). Huomasin, että asetelmassa oli selvä ongelma, eli kyseisen kymmenen vuoden aikana esille nousi muutama niin suuri tyräys ohi muiden, että äänestys olisi jäänyt tylsäksi. Luonnollisesti kyseistä aikaa tarkkaillessa esille tuli valtava määrä ehdokkaita mutta ne olivat kuitenkin pääosin yksittäisten tiedostavaisten ihmisten aivopieruja jotka kuuluvat kuitenkin niihin aika ajoin julkaistaviin Epistola-juttuihin. Tokihan ne säännöllisesti olivat sitä ns. triple facepalm-osastoa, mutta eivät yltäneet valtakunnallisen tason emähölmöilyihin.

Otin siis hieman toisen linjan, vähän laajemman aikahaitarin ja laitan äänestykseen niitä ehdokkaita, joita voi sanoa valtiollisen tason lähihistorian eeppisiksi munauksiksi. Lukija voi sitten äänestää kaikkein eeppisintä munausta ja koska kilpailu on varmasti kova, niin tällä kertaa lukija voi äänestää useampaa kuin yhtä vaihtoehtoa. Kuljemme aikajärjestyksessä historiasta nykypäivään ja ensimmäinen ehdokas on niinkin kaukaa kuin vielä Suuren ja Mahtavan aikakaudelta. Aloitetaan.

1987: Konsensus

Konsensus kuulostaa sinänsä varsin viattomalta sanalta ja voi herättää myös positiivisia mielleyhtymiä. Tässä tapauksessa kuitenkin tarkoitetaan Suomen lähihistoriassa harjoitettua konsensuspolitiikkaa, joka vei politiikan pois politiikasta ja samalla myös äänestäjiltä tosiasialliset vaihtoehdot. Samalla kun konsensuspolitiikkaan siirryttiin, se tarkoitti lopullista siirtymistä pois valtiomiesten aikakaudelta broileripoliitikkojen aikakauteen. Puoluekoneistot kouluttavat vanhojen johtajien tilalle uusia johtajakokelaita jotka ovat mieltäneet politiikan urana ja ammattina sekä suhtautuvat toisten puolueitten edustajiin puhtaasti samassa liigassa pelaavina kollegoina.

Tämä tarkoitti siirtymistä vaalikauden kestäviin hallituksiin ja järjestelmään jossa kaksi suurta oli ”hallituksessa” ja kolmas suuri lepovuorossa ”oppositiossa” kunnes seuraavissa vaaleissa lepovuoroon siirtyi joku ”hallituksesta”. Järjestelmä sai särön vuonna 2011 perussuomalaisten jytkyn myötä, tai näin ainakin luultiin sillä persut ovat tällä hetkellä kesytetty yhdeksi konsensuspuolueista. Se, mitä persujen kohdalla tapahtuu vuoden 2017 kesällä jää nähtäväksi mutta tällä hetkellä konsensuspolitiikka on edelleen voimissaan ja valtakunta etenee konsensuspuolueitten hyväksi näkemällä yleisafrikkalaisella linjalla.

Konsensuksen alun vuosiluvusta voi kiistellä, mutta itse valitsin vuoden 1987 siksi, että silloin aloitti toimintansa Harri Holkerin hallitus, jossa kokoomus pääsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mukaan. Sitä ennenhän ne ns. yleiset syyt olivat pitäneet sen oppositiossa (jossa se oli silloin jopa jonkun sortin oppositiopuolue). Joka tapauksessa kyseinen konsensuspolitiikka on saanut aikaan sellaisen poliitikkojen sukupolven, jolle tärkeintä ei ole kansalaisten hyvinvointi vaan lähinnä oma ura ja mielellään liittovaltioportaassa.

1990: Somali-invaasio

Eli kyseisen vuoden lopulla meille alkoi tulla huomattava määrä somaleita. Ei suinkaan pakolaisleireiltä eikä edes Somaliasta, vaan Moskovasta, johtuen pääosin siitä, että Suuren ja Mahtavan Neuvostoliiton tarjoama toverirahoitus oli loppumassa ja silloiset tulijat olivat Mohamed Siad Barren hallintoa. On vieläkin selvittämättä  se, kuinka paljon tietyt suomalaiset järjestöt olivat mukana kyseisessä somali-invaasiossa mutta jotain osuutta niillä epäilemättä on ollut.

On muistutettava, että silloinen presidentti Mauno Koivisto vastusti voimakkaasti somaleitten tuloa ja hallituksella oli valmiina toimintaohje siitä, että niitten tulo tyssättäisiin. Mutta sitten Holkerin hallitus teki yhden lähihistoriamme eeppisimmistä mokista ja aukaisi rajat. Samalla luotiin ennakkotapaus muillekin elätettäväksi tulijoille. Somaleista tuli hämmästyttävän nopeasti kaiken arvostelun ulkopuolella olevia käveleviä solidaarisuuspokaaleita.

Muistutetaan vielä niistä presidentti Koiviston kommenteista, joita hän esitti asian tiimoilta:

"Somalialaiset on syytä pysäyttää rajalle. Otetaan nimet ylös ja luvataan harkita. Todetaan, että Neuvostoliitto on turvallinen maa. Jos joku on eri mieltä, niin sitten riidellään. Sanoin, että ellei näitä pysäytetä, miten sitten muitakaan." (Kommentissaan 29.11.1990 sisäministeri Jarmo Rantaselle ja ministeriön kansliapäällikkö Juhani Perttuselle.)

"Tulisi määritellä raja, johon asti annetaan tulla ja sitten poikki. Jottei tulisi tarpeettomia hankaluuksia, pakolaisia ei tulisi sijoittaa paikkakunnille, joilla on tuntuvaa vastustusta." (Muistiinpanossaan 7.1.1991)

"Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan. Täytyy tunnustaa, että minua aika lailla rasittaa sekin, kun sanotaan, että katsokaa muita maita ja kuinka me kehtaamme niiden edessä olla. Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä." (Kommentti Suomen harjoittamasta pakolaispolitiikasta Ilta-Sanomien haastattelussa 10.1.1991)

Hän oli oikeassa ja häntä olisi tullut kuunnella. Erityisesti hän ennusti naulan kantaan sen ylimielisen eliitin syntymisen. Ehkä hänkään ei tosin osannut ennustaa, kuinka suureksi  ja röyhkeäksi se lopulta turposi.

1991: Suuri Lama

1990-luvun suuri lama kesti itse asiassa paljon lyhyemmän aikaa verrattuna tähän nykyiseen lamaan mutta nykyinen lama tuli meille automaattisesti siksi, että se jylläsi muuallakin maailmassa ja eteni sieltä meille. 1990-luvun lama taas saatiin aikaan pääosin ihan ikiomin voimin niin pankki- kuin asuntokuplan ylisuureksi puhaltamisen sekä vahvan markan politiikan vuoksi. Osaltaan tietysti vaikutti Neuvostoliiton kanssa käydyn bilateraalisen kaupan loppuminen.

Joka tapauksessa kyseinen lama tuhosi valtavan määrän suomalaisia yrityksiä, särki perheitä ja tuhosi ihmiselämiä. Lisäksi sen myötä ajatus siitä, että maassa on satoja tuhansia työttömiä ei enää ole kriisi, vaan siitä on tullut pysyvä normaali. Muistutettakoon, että Kekkonen runnoi vuonna 1975 kasaan hätätilahallituksen juuri työttömyyden vuoksi ja silloin työttömiä oli muistin mukaan tuollainen 70.000. Tuon laman myötä suomalaisille ihmisille epävarmuus tulevasta muuttui pysyväksi olotilaksi.

1994: EU-kansanäänestys

Hotellin respassa äänestettiin EU-jäsenyyttä vastaan. Pääasiallinen syy äänestyspäätökseen oli pelko siitä, että jäsenyyden myötä Suomi muuttuu itsenäisestä ja itsestään huolta pitävästä valtioyksiköstä Euroopan Takahikiän Perähikiäksi nollavaikutusvallalla. Ja juuri näinhän siinä sitten pääsikin käymään.

56,9 % äänestäneistä äänesti kuitenkin liittymisen puolesta. On tietysti tavallaan epäreilua sanoa, että he tekivät eeppisen munauksen. Sillä eihän heillä ollut aavistustakaan siitä, mitä tuleman piti. Hehän kuvittelivat äänestävänsä sen puolesta että Suomi liittyy jonkunlaiseen valtioitten liittoon, jonka kautta he saavat keveämmän verotuksen, halpaa ruokaa, halpaa viinaa, halpoja autoja ja jonkunlaisen kuvitellun turvan Venäjää vastaan. Lisäksi heitä kohtaan harjoitettiin painostusta, sillä oltiinhan valtiovallan ja median taholta tehty selväksi että Suomella on kaksi vaihtoehtoa. Joko se liittyy Euroopan Unioniin tai sitten se joutuu tsuhnien helvettiin.

Tästä vinkkelistä ajateltuna äänestystulos oli ymmärrettävä. Mutta yhtä kaikki, se avasi tien sille kehitykselle jonka lopputuloksena Suomea voi nykyisin verrata lähinnä Liittovaltion munakarvoissa elävän satiaisen munakarvoissa elävään kutiaiseen.

1995: Median pravdoittuminen

Eli tällähän tarkoitetaan sitä, että suomalainen valtamedia on muuttunut viimeisen noin kahdenkymmenen vuoden aikana punavihreää ideologiaa suoltavaksi propagandakoneistoksi. Valitsin vuosiluvuksi 1995 sillä silloin aloitti toimintansa Helsingin Sanomien Nyt-liite, jossa tulevan kehityksen merkit näkyivät hyvin selkeänä. Siitä kehitys levisi muihinkin lehtiin sekä valtiollisiin tiedotusvälineisiin näin jälkeenpäin ajatellen oikeastaan hämmästyttävän suurella nopeudella. Seurauksena oli kehitys, jossa media muuttui ensin vallan vahtikoirasta sen verikoiraksi ja lopulta itse vallanpitäjäksi joka ei millään tavalla pyri peittelemään nykyaikaista lähetyskäskyään. Muistutetaan, että valtamedia on nykyisin yksi niistä aktiivisimmista tekijöistä jotka vaativat sananvapauden rajoittamista ja väärinajattelun hiljentämistä. Eli toistetaan: valtamedia vaatii sensuuria.

2000: Tarja Halonen presidentiksi

Tästä vuoden 2000 eeppisestä hölmöntölväyksestä voi pääosin kiittää suomalaisia naisia, joille silloin iski kummallinen hysteria päälle. Oli kerta kaikkiaan pakko saada naispresidentti kun oli pakko saada naispresidentti ja kun mukavasti pravdoittunut valtamediakin tuki kovasti Halosta niin näin Suomi sai presidentikseen vasemmistososialistisen ”arvopresidentin” jonka mädätystyö niin hallinnossa, virkakoneistossa kuin maanpuolustuksessa näkyy vielä kauan aikaa. Koska valtamedia piti yllä mielikuvaa ”meidän kaikkien rakastama muumimamma”, niin hölmöntölväys uusittiin vuonna 2006.

Lähinnä täytyy olla kiitollinen siitä, että kun presidentin valinta siirtyi suoraan kansanvaaliin, niin samalla presidentin valtaa olennaisesti kavennettiin. Ajatus siitä, että Halosella olisi ollut Kekkosen valta on suorastaan karmaiseva. Toisaalta Halosen valta ei olisi silti noussut Kekkosen absoluuttiselle tasolle, sillä Kekkosella oli karisma ja Halosella antikarisma.

2002: Euro

Euro oli niitä asioita, joita ei otettu ensinkään esille EU-kansanäänestyksessä eikä sitä kyselty kansalta sen jälkeenkään. Miksi oltaisiin kysytty, pikkujuttuhan se oli. Eihän se meinannut muuta kuin taloudellisen itsenäisyyden menettämistä, devalvointimahdollisuuden poistumista ja Suomen talouden kytkemistä johonkin, jota ei oltu tehty taloudellisin, vaan poliittisin periaattein ja päämäärin.

2009: Sananvapaustuomiot

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tunnetusti blankolaki jota on käytetty puhtaasti poliittisiin tarkoituksiin. Kun lähestyttiin kuluvan vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen loppua tätä pykälää alettiin sitten hyödyntää käytännössä. Hotellin respan rajallisen muistin mukaan ensimmäinen tuomion saanut oli nimimerkillä Tomashot toiminut henkilö joka sai sakkorangaistuksen koska oli levittänyt yleisön keskuuteen maahanmuuttajia ym. etnisiä vähemmistöjä ”panettelevia ja solvaavia” lausuntoja, sekä luoneen itse osan lausunnoista. Hotellin respassa muistetaan kyseinen sivusto ja se sisälsi kylläkin vain mediasta kopioituja uutisleikkeitä maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Tuomio tuli siltä pohjalta joten periaatteessa suomalaiset sanomalehdetkin olisi pitänyt panna tuomiolle sen vuoksi että ne olivat uutisoineet siitä, mitä oli tapahtunut.

Ehkä kuuluisin sananvapaustuomio oli luonnollisesti tapaus Jussi Halla-aho jonka tuomiossa oli kyse puhtaasti Mika Illmanin henkilökohtaisesta kostosta josta häiskä totesi itsekin, että ”on hyvä, että lain tulkitsijat nyt ovat saaneet ennakkotapauksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan sille, kuinka pitkälle se, joka arvostelee valtaapitäviä, saa provosoida ja liioitella.”Siis sama suomennettuna että valtaapitäviä ei saa arvostella vaikka siihen olisi perusteetkin sillä sitä niitten ego ei kestä.

Vuosi 2009 valikoitui tämän hölmöntölväyksen vuosiluvuksi erityisesti Seppo Lehdon tuomion vuoksi. Seppohan harrasti koko lailla törkeää bloggaustoimintaa jossa hänen virkakoneistoa kohtaan osoittama arvostelu meni kiistatta mauttoman puolelle. Siitä huolimatta Sepon saama kahden vuoden ja viiden kuukauden ehdoton vankeustuomio oli täydellinen poliittinen oikeusmurha sillä samaan aikaan (niin kuin nykyisinkin) esmes törkeistä pahoinpitelyistä ja raiskauksista saa pääosin ehdollisia tuomioita. Keräsin silloin hieman tuomioita vertaukseksi ja laitetaan yksi muistutukseksi:

Eräs vantaalaismies:

- törkeä pahoinpitely

- lyönyt ja potkinut maassa makaavaa uhriaan ylävartaloon ja päähän

- aiheuttanut aivovamman

- hovioikeuden mukaan pahoinpitely oli tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä

Tuomio: Yksi vuosi ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta

Seppo ei lyönyt ketään, ei raiskannut ketään, ei laittanut kenenkään piimäpurkkiin rotanmyrkkyä, eikä niin pöllinyt kuin hajoittanut kenenkään kiinteää tai irtainta omaisuutta. Seppo kirjoitti. Ja sai siitä 2 v 5 kk ehdotonta. Tulee muistaa, että Lehdon tuomiota voi käyttää ennakkotapauksena. Se mahdollistaa sen, että väärinajattelijalle voidaan lasauttaa vaikkapa kahdeksan kuukautta ehdotonta ja todeta, että verrattuna case Lehtoon tuomio oli kumminkin pieni. Niin että älä rasisti valita.

2011: Suomi EU-maakunnaksi

Eduskunta sitten meni ja päätti syyskuussa 2011 lopettaa vapaaehtoisesti Suomen lopunkin itsenäisyyden kirjaamalla perustuslakiin muutoksen että Suomi on Euroopan unionin jäsen. Euroopan unioni on puolestaan menossa koko ajan enemmän liittovaltion suuntaan eikä sitä millään muotoa edes yritä peitellä. Lukijalle ei liene epäselvää kuinka helppoa Suomen perustuslakia on muuttaa ja paljonko kansanedustajia tarvittaisiin, että kyseinen pykälä saataisiin pois.

Tuohon eduskunnan päätökseen sisältyy melkoinen paradoksi. Sillä laki törkeästä maanpetoksesta sanoo näin:

Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä

1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka

2. muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

Tuolla vuoden 2011 päätöksellähän eduskunta ei pelkästään aiheuttanut vaaraa vaan kokonaisuudessaan saattoikoko valtakunnan vieraan vallan alaiseksi. Jos lakia oltaisiin noudatettu niin eikös suurimman osan silloisesta eduskunnasta pitäisi olla istumassa pitkiä vankeustuomioita?

2011: Jalkaväkimiinakielto

Saman vuoden marraskuussa eduskunta sitten liitti Suomen Ottawan sopimukseen jonka perusteella Suomelta on tähän päivään mennessä tuhottu niin sakara- kuin putkimiinatkin. Sopimusta voi pitää tiedostavien alaleuanväpättäjien (joitten eturintamassa oli arvopresidenttimme Tarja Halonen) suurvoittona. Varastossa olleet suomalaiset jalkaväkimiinat eivät olleet silponeet yhdenkään angolalaislapsen jalkaa ennen marraskuuta 2011 jolloin päätös tuli voimaan. Mutta kyseinen päätös voi maksaa jossain vaiheessa hyvin paljon suomalaista verta.

Mainittakoon Ottawan sopimuksesta vielä eräs, no, hieman ihmeellinen seikka. Wikipedian mukaan sopimuksen voi irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallettaneille Yhdistyneille kansakunnille. Miinakielto kuitenkin jatkuu irtisanomisaikana syntyneen sodan loppuun saakka, mikäli sota alkaa irtisanomisaikana.

Eli kuinkas tää menikään? Siis jos Suomi ja, no, se yks valtio alkavat valtioitten välisen ottaanlyöntikilpailun, niin Suomi ei saa pikapuoliin alkaa valmistaa miinoja (niitähän voisi kyllä tehdä huomattavia määriä huomattavassa ajassa) koska Ottawan sopimus vaatii odottamaan että sota loppuu ensiksi? Minkälaiset utopistit tuon sopimuksen oikeastaan ovat laatineet?

Pornoa

Taidetta

2012: Homohypetys

No joo, kyseinen hypetys alkoi toki jo ennen vuotta 2012 mutta hotellin respa valitsi vuoden silloin käytyjen presidentinvaalien perusteella. Silloinhan Pekka Haavistosta piti ehdottomasti saada presidentti ja nimenomaan siitä syystä että hän oli homo. Sittenhän homohypetykseen tuli mukaan tämä tolkuton Tom of Finland-buumi vaikka jätkän tuotannossa ei loppujen lopuksi ole kyse muusta kuin hinteille tehdystä runkkausmateriaalista.

Nuo kaksi seikkaa olisi sinänsä kestänyt ilman että olisi laittanut tätä asiaa greatest shits-äänestykseen mutta kun homohypetys on kääntynyt viime aikoina LGBTQTiiTyy-hypetykseksi jossa sukupuolen (tai ne noin 35 sukumoniota) voi valita ihan puhtaalla fiilispohjalla ja asiaa aletaan aivan tosimielessä vaatia kouluihinkin opetettavaksi. LGBTQTiiTyyn myötä näyttää myös siltä, että aikaisemmin koviin tieteisiin kuulunut biologia on siirtynyt - ainakin feministien mielestä - selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan alalajiksi:

Olemme siirtymässä aikaan jossa pervo on normaalia, normaali pervoa ja kokonaisuus määritellään promillen puoliskon sen hetkisen fiiliksen mukaan eikä sitä tällainen aikuinen mies tahdo kestää.

Hetkinen. Did I just assumed my gender?

2015: Invaasio 2015

Se surullisenkuuluisa syksy. Maahan saapui pääosin Ruotsin puolelta tommonen 35.000 pääosin arabitaustaista jätkää jotka olivat siis tulleet seitsemän sotaakäymättömän maan läpi hakemaan ”turvapaikkaa”. Itsenäinen valtio olisi pistänyt Tornionjoelle sotilaat asemaan ja tyssänneet tulemisen ankarimman jälkeen. Mitä teki EU-maakunta Suomi? No, pisti myös sotilaat asialle, tosin  laittoi varusmiehet kantamaan turvapaikkahuilailijoitten kapsäkkejä.

Asian tekee vielä häpeällisemmäksi se, että niin nykyinen kuin sitä edeltävä hallitus tiesi invaasiosta jo kauan ennen kuin se alkoi. Jo maaliskuussa 2015 sisäministeriö kartoitti kunnilta majoituspaikkoja. Silloin luku oli 11.400 paikkaa. Saman vuoden toukokuussa luku oli jo 80.000.

Tilannehan olisi vaatinut kovia keinoja. Niitä oltiin valmiita käyttämäänkin. Nimittäin suomalaisia kohtaan. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg meni ja uhkasi kuntia:

Jos kunnat eivät vapaaehtoisesti tarjoa sopivia tiloja, ne voidaan määrätä valtioneuvoston asetuksella luovuttamaan tilat vastaanottokeskuskäyttöön tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Valtio maksaa vastaanottokeskuksen kustannukset ja tilavuokran.

Tavallinen ihminen on tupannut ajattelemaan, että valmiuslain valtuuksia käytettäisiin silloin jos maata uhkaa ulkopuolinen tunkeutuja joka uhkaa suomalaisten turvallisuutta. Ei ollut juolahtanut mieleenkään, että niitä käytettäisiin auttamaanulkopuolista tunkeilijaa joka uhkaa suomalaisten turvallisuutta.

2016: Poliittinen poliisi

Eli viime vuonna poliisimme otti hyvän askeleen kohti punavihreää valpoa. Kyseisestä askeleesta se käytti nimitystä ”suunnitelma vihapuheen ja -rikosten torjunnan tehostamiseksi.” Kyseinen suunnitelma sisälsi viidenkymmenen (myöhemmin tuli tieto määrän nostamisesta kahteensataan eikä tätä tietoa olla peruttu) viharikostutkijan toimen perustamisen. Eli resurssipulassa oleva poliisi priorisoi resurssinsa siihen, että tyypit tutkivat työkseen nettiä etsiäkseen vääriä mielipiteitä.

Erityisen tärkeä osuus suunnitelmassa oli tämä:

Poliisihallitus esittää, että uusi ryhmä tekisi esitutkinnan kaikissa niissä tapauksissa, joissa tehdään rikosilmoitus internetissä tapahtuneesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta.

Niin kuin aikaisemmin tuli kirjoitettua, tavalliselle lainkuuliaiselle ihmisille joutuminen poliisin tutkinnan kohteeksi on jo itsessään ankara rangaistus. Jonka rangaistuksen kautta hänellä on hyvinkin suuri mahdollisuus menettää työpaikkansa. Vaikka syyttäjä toteaisi esitutkinnan jälkeen että  asia ei ylitä syytekynnystä ei tutkinnan kohteena ollut ihminen saa työpaikkaansa enää takaisin.

Rangaistus toisinajattelusta on silloin joka tapauksessa jo annettu ja on ihan turha yrittää väittää, etteikö tämä olisi käytännön taka-ajatuksena. Lisäksi kyseinen käytäntö antaa sekopäille tyyliin Rasmus mahdollisuuden suoranaiseen ihmisten terrorisoimiseen rikosilmoituksia tehtailemalla. Poliisihallitus voi olla varma että siitä suunnasta alkaa tulla rikosilmoituksia parasta mahdollista vauhtia huomattavasti nopeammin.

Poliittinen poliisi aloitti myös aktiivisen propagandan tuottamisen joka tosin meni hieman ns. reisille, niin kuin lukija tästä videosta muistaa. Mistähän mahtaa johtua, että kommentointimahdollisuutta ei videolla ollut?

2017: Punavihreä kirkko

Hotellin respassa ei olla millään muotoa uskonnollisia, mutta siitä huolimatta voi todeta, että pitkässä historian juoksussa Suomen evankelis-luterilainen kirkko ansaitsee suuren tunnustuksen. Se on ollut kuitenkin pitkään yhtenä suomalaista yhteiskuntaa kantavana ja koossapitävänä voimana. Sitä suurempi on se suru mitä kokee kun katsoo kyseisen kirkon nykyistä alennustilaa. Kirkko on keskittynyt lähinnä puolustamaan islamia ja (ressukka) kuvittelee että islam vastaa samanlaisella pyyteettömällä rakkaudella.

Samoin kirkon bravuurina on (lakia uhmaten) pyrkiä säilyttämään maassamme pysyvän elatusautomaatin piirissä joka ainoa elintasopakolainen joka tänne vaan sorkkansa saa survottua. Luonnollisesti kirkon prioriteettinä on kaikenlainen perversioiden tukeminen, mistä yhtenä osoituksena oli piispa Irja Askolan jakama vuoden homo-palkinto alaikäiselle häiskälle. Tämän tuoreimman punapääpastorin edesottamukset ovat oma luku sinänsä.

Kirkon piirissä on varmasti paljon pappeja, joita nykymeno ei miellytä. Mutta he ovat samassa asemassa kuin me muutkin kansallismieliset. Jos aukaiset suusi julkisesti, niin kuinka käy työpaikan? Joku salaliittoihin uskova voisi ajatella, että kirkko on salakavalien kulttuurimarxilaisten miehittämä mutta hotellin respassa puolestaan uskotaan, että kyse on yksinkertaisesti vain osittain itseään hoidattavista ihmisistä ja osittain hyväuskoisista hölmöistä jotka eivät ansaitse veronmaksajien elatusta levittääkseen typeryytensä epistolaa. Tehkööt sen omalla kustannuksellaan. Kirkosta voi erota tuossa osoitteessa. Kirkollisveroa ei ole pakko maksaa.

Ei liene sattumaa, että kirkon alasajo jonkunlaiseksi maallisen laitoksen ja huonon vitsin yhdistelmäksi on alkanut sen jälkeen kun naispappeus sallittiin. Iso Kirja totesi, että ”nainen vaietkoon seurakunnassa” ja ehkä se oli siinä oikeassa. Täällä Pohjantähden Alla-kirjassa puolestaan punapäällikkö Hellberg totesi että ”kirkkoherran kannattaisi keskittyä evankeliumin julistamiseen ja jättää politiikka muille”.

Siinä hän oli aivan varmasti oikeassa. Ainakin kun nykytilannetta ajattelee.

*

Ja tässähän nämä Greatest Shits-ehdokkaat olivat. Ei muuta kuin äänestämään. Valinta lienee vaikea, sillä tässä monta kovaa koettelee keskenään. Vaikka lukija voi äänestää useampaa vaihtoehtoa, niin toivoisin, että pitäytyisitte kolmessa.

Ennen äänestystä vielä pari muuta asiaa.

1. Blogista: Nyt tägeihin on lisätty kohdat ”Pitkät Tarinat” eli nämä novellityyppiset kirjoitelmani sekä kohta ”Radanvarsikaupunki”. Siihen liittyviä kirjoituksia on jo sen verran paljon, että sen voi laittaa oman täginsä alle.

2. Ennen äänestämistä tarjotaan vielä lukijalle kulttuurinautintoa. Tämä hiljattain youtubeen ilmestynyt, vuonna 1974 tehty lyhyt finnwestern ”Kostaja” on alansa ehdotonta huippua. Sen minimalistinen kerrontatyyli, tarinan saumaton yhdistyminen elokuvan musiikkiin ja näyttelijöitten loistava keskenään käymä käymätön dialogi nostavat Kostajan lännenelokuvan klassikoitten rinnalle ja ehkä jopa hieman ylikin.

JÄTKIMÄNJOEN SILTA

April 25, 2017, 2:05 pm

≫ Next: TIEDOSTAVIA JUHLARAHOJA

≪ Previous: GREATEST SHITS: ÄÄNESTYS

$

0

0

Jatkoa kirjoitukselle Hiipuvalla Hiilloksella

Reunansyrjä, toukokuun toinen päivä vuonna 2025

Esko ja Liisa Kytömäki istuivat keittiössään nauttimassa aamiaistaan. Hissukseen ja kaikessa rauhassa. Kiirehän heillä ei ollut minnekään, sillä heidät oli jo vuosia aikaisemmin vapautettu - ilman omaa tahtoaan tosin - työn ikeestä ja siirretty aina suuremmaksi kasvavaan kituuttajien klaaniin. Keittiön ikkuna oli auki ja tarjosi taustamusiikiksi jokakeväisen pikkulintujen konsertin joka välillä äityi suoranaiseksi pauhuksi julistaen valon ja lämmön tuomaa uutta elämää ja siitä nauttivaa riemua. Aamiainen koostui kahvista sekä paikallisesta ruisleivästä jonka päälle he laittoivat hieman (yhtä lailla paikallista) voita sekä metsästysseuralta saatua kuivattua hirvenlihaa. Ajan myötä he olivat huomanneet, etteivät kaivanneet enää ollenkaan suurketjujen tarjoamaa vehnäpullaleipää ja sen päälle laitettavaa mautonta leikkelettä. Aika ajoin he sentään vielä ostivat tangon hyvää ja suolaista venäläistä metvurstia jota eräs lähistöllä sijaitseva pienyrittäjä teki. Käytti siihen vielä kopukkaa, niin kuin metukkaan kuului käyttää. Keitetty kahvi oli luonnollisesti pannukahvia. Sumppia ei keitelty enää yhtä usein kuin joskus ennen, joten päivittäinen kahviannos kannatti tehdä kunnolla ja pannullahan se onnistui. Iltaisin keitettiin teetä.

Esko ja Liisa olivat jo tottuneet Eskon vankeustuomion jälkeiseen, entistä paljon köyhempään elämäänsä ja huomanneet, ettei ihminen loppujen lopuksi kovin tolkuttomasti tarvinnut. Heidän harrastamansa automatkailu ympäri Suomea oli toki jäänyt pois, mutta talon pitämisessä riitti puuhailua enemmän kuin tarpeeksi. Polttopuuta oli tarjolla paikallisten maanomistajien hakkuitten jälkeisissä rankasavotoissa ja koko takapiha oltiin muutettu monenlaiseen viljelykäyttöön, pääosin tietysti perunaan joka muodosti leijonanosan heidän ruokavaliostaan. Ruuat olivat yleensä keittoruokia ja sen myötä he olivat oppineet että kaupan lihaliemikin on itse asiassa turha keksintö. Kun tarjolla olevista luista keitteli hitaasti ja hartaasti omat liemet, ne hakkasivat bulkkitavaran mennen tullen.

Tärkeintä tietysti oli, ettei Eskon ja Liisan itsetunto ja oman itsensä arvostaminen ollut romahtanut. Sehän oli ollut yksi tuomion tarkoitus mutta siinä järjestelmä oli epäonnistunut. Keskinäinen, iän ja yhteisten kestettyjen vastoinkäymisten myötä syvenevä rakkaus ja paikallisten ihmisten osoittama tuki ja arvostus antoi heille voimaa jatkaa päivästä toiseen. Jopa iloisena ja tyytyväisenä. Lisänä oli toiminta Reunansyrjän suojelukaartissa, jota virallisesti ei tietysti ollut olemassakaan. Esko oli toiminut suojelukaartin johtajana jo viimeiset kaksi ja puoli vuotta ja Liisakin oli kaartin naisjaoston aktiivi.

Puolitoista vuotta aikaisemmin, marraskuussa 2023

Kytömäkien luokse oli pian Eskon vankeustuomion suorittamisen jälkeen tullut puolen tusinaa paikallisia varsin nuoria, kahden ja neljänkympin välillä olevia miehiä ja heillä oli ehdotus:

- Niin kuin tiedätte, niin tuo rikastus muuttuu koko ajan röyhkeämmäksi eikä virkakoneisto tee mitään muuta kuin hankkii kaltaisianne tolkun miehiä vankilaan. Radanvarsikaupungissakin on jo yksi lähiö mikä on täysi no go zone ja ne perkeleet ovat vielä muuttaneet taktiikkaansa. Niitä on käynyt jo Naakkamon puolella useammalla autolla. Ja aseilla varustettuna. Ne ajavat sinne, valitsevat randomina muutaman ihmisen, ryöstävät ja sen  jälkeen hakkaavat ne tuhannen paskaksi ja painuvat sitten pois. Näyttävät lippua dhimmeille, saatana. Naakkamon vokissa ei ole tarpeeksi väkeä, että ne uskaltaisivat alkaa siellä omin päin riekkumaan, ainakaan siinä mittakaavassa mutta Radanvarsikaupungista ne saavat lisäväkeä. Ja Naakkamoonkin on tietojen mukaan tulossa toistasataa etnoa lisää. Poliisi ei tee mitään ellei ihan pyssyä nenänsä edessä näe. Ja Radanvarsikaupungin poliisista ei juuri Naakkamoonkaan riitä partioita. Saati sitten tänne Reunansyrjälle. Me haluamme puolustautua. Sillä kyllä ne vielä tännekin tulevat.

Esko mietti hetken ja kysyi sitten:

- Ymmärrän oikein hyvin, mitä tarkoitatte. Ja olette oikeassa. Mitäs sitä selvässä asiassa vastaankaan väittämään. Mutta mitä minä voin tehdä? Olen kuitenkin vain yksi mies, ja vielä hylkiö yhteiskunnan silmissä.

Yksi miehistä vastasi:

- Sitä mitä muuallakin on tehty. Tiedämme nimittäin, että parilla paikkakunnalla nuo riehujat ovat yksinkertaisesti kadonneet. Niillä paikkakunnilla on perustettu suojelukaarti. Ei sen toimintaa pahemmin mainosteta, ainakaan julkisesti mutta niitä on jo toiminnassa. Me haluamme perustaa sen tännekin. Tänne ei perkele tulla riekkumaan. Ja me haluaisimme teidät organisaattoriksi. Yhteiskunnalta emme ajatelleet lupaa kysellä, kun ei se meidänkään mielipiteestä ole enää koko meidän elinaikanamme piitannut. Aseet on pidetty kunnossa ja nyt ne on ehkä aika ottaa kätköstä pois.

- Ehkä sen aika todellakin on…

Esko oli suostunut. Totta kai hän sitä myötä otti riskin että vasemmistoliberaali hallinto olisi häntä kohtaan kaikkea muuta kuin liberaali. Mutta hylkiöhän hän sille hallinnolle oli jo muutenkin. Jos linnaan lähdettäisiin uudestaan, niin lähdettäisiin sentään edes syystä. Muutamaa viikkoa myöhemmin miehet tulivat jälleen käymään Eskon luona. Sitä ennen he olivat toimittaneet hänelle toiminnan perustamisen kannalta tarvittavaa tietoa. Esko selitti miehille:

- Olen ajatellut, että organisaatiomme pannaan pystyyn tällä tavalla…

Miehet kuuntelivat ja nyökkäilivät päätään. Kuulosti järkevältä. Esko jatkoi:

- Ja se päällimmäinen ongelma on tietysti Naakkamosta ja Radanvarsikaupungista tuleva uhka. Mikä on sekä ilmeinen että odotettavissa. Mutta me voimme laittaa sille uhalle tulpan. Jos katsotte tuota karttaa, niin huomaatte, että ennen Reunansyrjän keskustaa on Jätkimänjoen silta. Muuta kautta ei tänne pääse. Ellei sitten aja sadan kilometrin ylimääräistä lenkkiä joista viimeiset kolmekymmentä on huonokuntoista hiekkatietä. Sillan ympärillä on laajat peltoaukeat ja maasto nousee siitä kylää kohti. Sillalta metsänreunaan on noin sata metriä täysin avointa peltoa. Se on puolustajan kannalta täydellinen paikka. Tarvitsemme luonnollisesti ennakoivaa tiedustelutietoa Naakkamosta ja mielellään myös Radanvarsikaupungista. Ehdotan seuraavaa toimintatapaa…

Reunansyrjä, toukokuun toinen päivä vuonna 2025

Kytömäet istuivat edelleen aamiaisellaan. Pihaan näytti ajavan poliisiauto. He olivat osanneet odottaa tätä vierailua viimeiset pari vuorokautta. Näyttivät tulevan vain yhdellä partioautolla. Se oli hyvä merkki. Se tiesi sitä, että ne tulisivat kyselemään, eivät pidättämään. Auto pysähtyi pihalle ja siitä nousi kaksi konstaapelia. Kas, näyttivät olevan samoja heppuja jotka olivat tulleet aikanaan pidättämään Eskoa vihakirjoittajana. Hieman noloja he olivat olleet silloinkin eikä heidän olemuksessa näkynyt nytkään mitään rehvakkuutta.

- No huomenta vaan virkavallan edustajille. Meillä olis täällä kahvia, jos maistuis. Otas Liisa vieraille vähän pullaa tarjolle.

Yllättäen poliisit suostuivat ehdotukseen ja istuivat pöytään. Molemmat totesivat, etteivät olleet oikein muistaneetkaan, kuinka hyvää oikea pannukahvi on. Eikä Liisan tekemässä käntyssäkään ollut millään muotoa valittamista. Koska kyse ei ollut kuitenkaan kohteliaisuuskäynnistä niin pullaa tarjonnut Liisa kysyi:

- Niin teillä sheriffeillä on varmaan joku muukin syy tulla tänne kuin yllättävä kahvihampaan kolotus. Ollaankos multa taas viemässä miestä vuodeksi vankilaan?

Toinen poliiseista selitti pullapalaa natustellen:

- Tota niin… eihän me nyt sellaista… tää ei ole niinku kuulustelu vaan keskustelu.

- No, keskustellaan sitten. Kuinka voin auttaa?

- Niin tota, tehän kun olette sellainen johtohenkilö tässä Reunansyrjän suojelukaartissa?

- Niin olen. Ei se mikään salaisuus ole. Kaarti on perustettu ylläpitämään yleistä maanpuolustustaitoa eli fyysistä kuntoa, erätaitoja, suunnistamista, lääkintätaitoja ja tietysti ampumataitoa sekä yleistä kansalaiskuntoa ja yhteisöllistä heikommassa asemassa olevien auttamista. Ampumaharjoitukset suoritetaan laillisella ampumaradalla laillisilla aseilla. Vaikka toimintaa ei ole rekisteröity niin eihän se silti laitonta ole. Perustuslain mukaan maassa on sekä oikeus perustaa yhdistyksiä että olla perustamatta niitä.

- Joo, tuo pitää paikkansa eikä me oikeastaan siitä… mutta kun teillä on vissiin niin sanoakseni sormi kylän valtimolla niin osaisitteko te hieman auttaa meitä eräässä asiassa joka on pari päivää askarruttanut Radanvarsikaupungin poliisia?

- Jos suinkin pystyn, niin toki autan.

- Kas kun me olemme saaneet tietoomme että täältä Reunansyrjästä on kaksi vuorokautta sitten illalla kuulunut voimakasta ammuntaa.

- Tuollahan on Nälvettylän karjatila tuossa puolen kilometrin päässä. Siellähän ne ammut mölisee aika ajoin. Case solved, case closed? Vai kuinka?

- Hei älkää nyt viittikö. Ampumisesta siis puhutaan eikä ammumisesta.

- Jaa. No jos niin. No, puhutaan vaan. Meinaan, eihän se ampuminen täällä mitenkään outo ääni ole. Tiedätte itsekin, että kilometri tästä itään on ampumarata. Ja sitä käytetään ahkerasti. Siihen on totuttu. Ei siitä ole ennen poliisille soiteltu.

- Mutta saamiemme tietojen mukaan täältä on kuulunut sarjatuliaseitten ääntä.

- Jaa… se voi johtua siitä, että tästä taas parikymmentä kilometriä pohjoiseen on Rähmäjärven ampuma-alue jota Radanvarren Prikaati käyttää harjoituksissaan. Hyvällä kelillä sieltä kuuluu ampuminen tänne saakka. Varsinkin jos ampuvat vähän karkeakaliiberisemmilla.

- Mutta me selvitimme asian Radanvarren Prikaatista. Niillä ei ollut siellä silloin ammuntoja.

- Jaa… no sitten varmaankin knöllipojat ovat paukutelleet papattimattoja ja joku on ylireagoinut. Se ylireagointi kun tuntuu olevan jo vähän semmonen uusi kansantauti. Tai niin no, onhan se papattikin nykyisin vaarallinen räjähde, jota ei sais käyttää alle kahdeksantoistavuotiaat. Samassa vaarallisuusluokassa tähtisadetikun kanssa. Vaarallinen, hyvin vaarallinen. Mutta me täällä Reunansyrjässä ei oteta noita asioita ehkä sillä vakavuudella kuin jossain helsinkiläisessä virastossa. Antaa poikien paukutella papatteja.

- Mutta saamiemme tietojen mukaan täällä on kuulunut räjähdyksiäkin.

- Jaa… liekö pojat paukutelleet kiinanpommejakin? Tai vaikka tykinjyskyjä? Niitähän me ollaan pikkusena paukuteltu kaikki. Ja ne oli vielä ihan eri luokan mällejä kuin nää nykyiset, mitkä on loppujen lopuksi aika tuhnuja. Joku on vissiin aika pahasti ylireagoinut. Uusi kansantauti, niin kuin sanoin, uusi kansantauti, se ylireagoiminen… vai triggeröitymiseksikö sitä nykyisin kutsutaan…

Viikkoa aikaisemmin

Kytömäkien luokse oli kokoontunut kymmenkunta suojelukaartiaktiivia. Ensin oltiin käyty läpi suojelukaartin tilanne. Kaiken kaikkiaan yhdeksänkymmentäkahdeksan aseellista jäsentä. Sen lisäksi nelisenkymmentä naisosastoon kuuluvaa ja kolmisensataa tukijäsentä. Ja jonkun sortin taustatuki sekä hyväksyntä likimain koko kylältä. Tällä määrällä saataisiin jotain aikaiseksikin jos tarve olisi. Lisäksi tarjolla oli tulivoimaa. Erään kaartin jäsenen suku oli suojellut vanhaa asekätköä jo vuodesta 1945. Oli selvää että aseita oli täytynyt antaa myös muille suojelukaarteille joita oltiin perustettu pitkin maakuntaa. Mutta tuon jakamisen jälkeenkin reunansyrjäläisillä oli metsästys- ja reserviaseittensa lisäksi kaksi täysin toimivaa DP27 Degtarjev-pikakivääriä, kuusi Suomi-konepistoolia, kaksikymmentä Tokarev-puoliautomaattikivääriä sekä vielä varastossa useampi kymmenen vanhaa, mutta hyvässä varastorasvassa olevaa Ukko-Pekkaa. Osa kaartilaisista oli ottanut ne käyttöön ja niitä oltiin jaettu myös aseettomiin taloihin hätävara-aseiksi.

Olipa kätkössä ollut muutama panssarinyrkkikin mutta ne päätettiin haudata. Ne saattoivat olla jo ampujalle vaarallisempia kuin kohteelle. Suojelukaarti oli myös muutaman kerran treenannut hälytysjärjestelmää jossa testattiin valmiutta reagoida, mikäli kylään kohdistuisi ulkopuolinen uhka. Tulokset olivat olleet lupaavia. Kylä eli jatkuvasti kolmivaiheisessa hälytysjärjestelmässä. Vihreä taso tarkoitti normaalia elämää. Keltainen taso puolestaan tarkoitti, että suojelukaartilaisten täytyi olla valmiustilassa ja sehän tarkoitti sitä, että kosteat saunaillat jäi silloin viettämättä. Punainen tila tarkoitti välitöntä uhkaa ja kokoontumista.

Hälytysjärjestelmälle oli tarve. Suuremmissa kaupungeissa no go zoneja pystyttäneet etnisesti edistykselliset ryhmittymät olivat ottaneet uudeksi taktiikakseen ns. lipun näyttämisen myös pienemmissä kylissä. Taktiikkaan kuului ajaa kyliin muutaman pakettiauton voimin ja mukana oli aina myös tuliaseita. Niitä ei oltu pahemmin käytetty, mutta oltiin hakattu suomalaisia, poltettu autoja ja taloja sekä raiskattu naisia. Suuremmissa kaupungeissa oltiin myös ammuttu ja kuluneen vuoden aikana suomalaisia oli kuollut tässä julistamattomassa terrorisodassa jo parikymmentä ihmistä. Punavihreä hallinto kielsi mitään terroria olevan olemassakaan. Kyseessä oli vain ”moniarvoisen yhteiskunnan muodostumiskitka joka oli vain kestettävä” sekä ”suomalaisten huonosti hoitamien sosioekonomisten haasteitten aiheuttamat vastakkainasettelut”. Jaksettiinpa toistuvasti huomauttaa, että liikenne tappaa Suomessa huomattavasti enemmän ihmisiä kuin nämä levottomuudet.

Valtion vapaaehtoisesti maahan päästämille tunkeutujille viesti oli selvä. Valtio itsessään oli heikko ja järjettömyyteen asti sinisilmäinen. Se hyväksyi kaiken, mitä he tekivät ja etsi syitä tapahtumille omista toimistaan ja kantasuomalaisten asenteesta. Kansa puolestaan oli selvästi pelokas ja alistuva. Se luotti vieläkin viranomaisten suomaan turvaan, jota ei enää aikoihin ollut olemassakaan. Niinpä terrori oli jatkunut ja lisääntynyt. Miksei olisi, kun kukaan ei estänyt? Erityisen pahaksi se äityi silloin, kun suomalaiset viettivät omia juhlapyhiään. Joulu, pääsiäinen, vappu, juhannus. Kaikki olivat sellaisia juhlia joita islamilaiset eivät hyväksyneet ja pyrkivät kaikin keinoin häiritsemään. Muutamassa tapauksessa suomalaiset olivat ehtineet reagoida ja panna hanttiin. Tuloksena oli kuolonuhreja molemmin puolin. Näissä tapauksissa suomalaiset olivat panneet vastarinnan pystyyn improvisoimalla jo silloin kuin tilanne oli päällä. Reunansyrjässä niin ei tapahtuisi. Niin kuin ei monessa muussakaan kylässä. Täällä oltiin valmiina.

Reunansyrjä ei tietenkään pystynyt yksin reagoimaan. Tarvittiin tiedustelutietoa ja sitä varten oltiin pantu pystyyn verkosto koko Radanvarsikaupunkiin ja laajemmalle maakuntaan. Ihmiset tarkkailivat etnisesti edistyksellisten ihmisten liikkeitä ja ilmoittivat niistä eteenpäin. Jos useampi pakettiauto täynnä miehiä läksi ajamaan pois no go zonelta, se tiesi että väkivallan ja alistamisen lippua oltiin taas lähdetty näyttämään jonnekin. Tuhoisin seurauksin. Reunansyrjän kannalta tärkein tiedustelupiste oli Naakkamossa sijaitseva valtatie montakytviiden vieressä sijaitseva ABC-asema. Sen henkilökunta ilmoitti, mikäli epäilyttäviä autoja ylitti risteyksen ja siirtyi Reunansyrjään menevälle tielle. Reunansyrjään ei nimittäin voinut ajaa sattumalta, sinne oltiin aina menossa tarkoituksella. Syrjäkylä kun oli. Joskus, kauan aikaa sitten myös itsenäinen kunta. Mutta syrjässä aina.

Toukokuun toinen päivä, Kytömäkien asunnolla

Liisa kaatoi poliiseille lisää maittavaa pannukahvia. Poliisit katsoivat leikattua pullapitkoa ja sitten Liisaa, Liisa hoksasi vinkin ja totesi että ottakaa ihan rauhassa lupaa kyselemättä. Syötäväksi nämä on tarjoiltu. Hyvä kun vieraille maistuu. Poliisit natustivat pullaa mielissään ja jatkoivat:

- Niin tuota… kun kumminkin on myös tuolta Naakkamon suunnasta saatu sellaisia tietoja että tänne Reunansyrjään olisi lähtenyt useampi pakettiautollinen etnisesti edistyksellisiä maahanmuuttajia ja ne ovat kadonneet. Niistä ei olla kuultu sen jälkeen. Niin että osaisittekos te sanoa heistä ehkä jotakin?

Esko raapi parransänkeään sen näköisenä kuin olisi ihan oikeasti miettinyt poliisien kysymää ja tuumi sitten:

- Mistäs te muuten itse asiassa olette itse tuon tiedon saaneet? En oikein jaksa uskoa, että naakkamolaiset nakkaavat paskaakaan etnojen hyvinvoinnista ja mitä varminta on, etteivät ne soittele niistä teille, elleivät ne ole riehumassa Naakkamossa.

- Niin no… varsinaisesti se tieto on tullut Radanvarsikaupungin no go zo… siis… tota noin… tuolta sosioekonomisesti haastavalta alueelta. Eiväthän ne yleensä meihin yhteyttä ota, mutta kun niiltä oli lähtenyt kaikkiaan kahdeksantoista heppua sinne teidän suuntaan koskaan palaamatta, niin olivatpa sitten kumminkin kyselleet.

- Jaa… no tiesivätkös ne nogozosioekonomisesti haastavat henkilöt että mitä se porukka olisi ollut lähdössä tänne Reunansyrjään puuhaamaan? Viettämään vappua paikallisten kanssa ehkä?

- Eihän ne sitä maininneet. Onhan meillä tiettyjä olettamuksia tietysti. Onko teillä yhtään tietoa?

- Jaa… vaan jospa ne ovat lähteneet vaeltamaan tänne jonnekin lähimetsiin? Mukavat kevätkelit ja kaikki. Jos ne ovat ottaneet teltat mukaansa ja aatelleet vähän retkeillä kauniissa suomalaisessa metsämaisemassa? Ja sitten eksyneet? Kun eikös ne poijjaat ole sieltä aavikkoseutuvilta kotoisin? Tämmösessä suomalaisessa metsässä sitä suunta hukkuu hyvin herkästi jos ei ole tottunut kulkemaan kartan ja kompassin kanssa. Ja lukemaan maastoa. Pitäiskös mun panna suojelukaartille hälytys, että lähdetään etsimään niitä oikein porukalla viranomaisten kanssa? Minä saan äkkiä sata miestä hälytettyä jos tarve on.

Toinen poliiseista otti hörpyn kahvistaan ja totesi:

- Niin… nyt kun on niin, että tässä ei taida kyllä olla kyse mistään vaellusporukasta ja eksymisestä. Tässä kun kuulkaa epäillään rikosta. Minä en tietysti saisi sanoa tätä, mutta tällaisia tapahtumia on sattunut muuallakin Suomessa. Maahanmuuttajat ovat lähteneet pikkukyliin ja niistä ei olla kuultu sen jälkeen mitään. Ne ovat yksinkertaisesti kadonneet.

- Vaan jospa ne ovat ottaneet ritolat Suomesta ihan kokonaan? Tää kun on rasistinen maa ja rasistinen kansa, diskorahaa ei saa tarpeeksi, asunnot ei oo tarpeeksi suuria ja puurokin on ihan paskaa. Ei kai se ihme ole, että alkaa koti-ikävä vaivata?

Kaksi päivää aikaisemmin, Naakkamon ABC, valtatie montakytviiden varrella

Asemalle oli tullut kolme henkilöpakettiautoa. Jokaisessa oli kuusi miestä. Etnisesti edistyksellisiä sellaisia. Kukaan huoltoaseman väestä ei tiennyt, että millä ne olivat saaneet rahat noihin autoihin mutta huhuttiin niitten ottaneen haltuunsa huumekaupan niin Naakkamossa kuin Radanvarsikaupungissakin. Röyhkeitä ne ainakin olivat kuin mitkä. Mutta nyt ne eivät näyttäneet haluavan suuremmin elvistellä bensiksellä. Minkä nyt autonsa tankkasivat ja ostivat tupakkaa. ABC:n vuorovastaava katsoi suojatusta paikasta autoja kiikarilla, teki havaintoja, näki autojen ylittävän valtatien ja etenevän kohti Reunansyrjää. Hän kaivoi esille prepaid-kännykkänsä ja soitti Esko Kytömäen prepaid-kännykkään Reunansyrjässä. Esko vastasi:

- Reunansyrjä Yksi.

- Bensis. Niitä olis nyt tulossa. Vajaa parikymmentä  miestä. Näkyi olevan ainakin jokunen pistooli ja pumppuhaulikko joita ne siellä autossa räpläsivät. Konetuliaseita en havainnut.

- Kiitän. Kuitti.

Esko laittoi koko kylälle tekstiviestin ”PUNAINEN HÄLYTYS”. Kylä oli ollut jo keltaisen hälytyksen tilassa pari vuorokautta sillä niin Radanvarsikaupungissa kuin Naakkamossa oli ollut levottomuuksia jotka olivat vaatineet jo pari kuolonuhriakin. Kuolleita suomalaisia. Tänä vapunaattona ei Reunansyrjässä ryypättäisi. Poliisi keskittyi raapimaan muniaan ja suojaamaan palomiehiä Radanvarsikaupungin lähiöissä. Siellä polttopulloja ei lentänyt enää pelkästään autoihin vaan myös kantasuomalaisten asuntoihin. Ja nyt Reunansyrjäänkin oli odotettavissa sitä, mitä oltiin pelätty. Jätkimänjoen sillalla oli ollut ryhmän kokoinen vartio koko keltaisen hälytyksen ajan, mutta nyt viestin myötä Jätkimänjoen ylärinteisiin, valmiiksi kaivettuihin ja naamioituihin pesäkkeisiin tulisi pikavauhtia kuutisenkymmentä aseistettua miestä. Vartio laittoi sillan Reunansyrjän puolella olevan puomin alas ja kiinnitti siihen kyltin. Sen jälkeen hekin vetäytyivät ylärinteen pesäkkeisiin.

Esko oli tullut itsekin paikalle. Hänellä oli mukanaan vanha Ukkopekka-kivääri, jonka hän oli saanut asekätköstä. Lahti-pistoolinsa hän oli jättänyt Liisalle kodinturvaksi. Kytömäkien luo oli punaisen hälytyksen tullessa tullut toistakymmentä ihmistä, pääosin vanhuksia ja lapsia ja talosta löytyi Liisan pistoolin lisäksi muutama haulikko ja pienoiskivääri. Ei sinnekään ihan ilmaiseksi tultaisi, jos miesten puolustus pettäisi. Mutta se ei pettäisi. Siihen uskottiin. Eskon kännykkä soi. Näytti olevan maanviljelijä Lahtinen joka asui Naakkamon ja Reunansyrjän puolessavälissä.

- Ajoivat ohi juuri. Kolme autoa. Kuusi miestä jokaisessa. Aseita näkyy olevan. Heiluttelevat niitä innoissaan ja kova posmitus on menossa. Laitoin muutamia rankoja tien poikki, niin että ne joutuivat raivaamaan ne. Sain vähän paremmin siinä tarkkailtua. Semmosia mukamas tuulenkaatoja laittelin.

- Tuki tie niitten mentyä. Nyt ei seuraa kaivata. Poliisista varsinkaan.

Lahtinen meni traktoriinsa, ajoi sen tielle linkkuun niin että sitä ei päässyt mitenkään kiertämään ja jätti sen siihen. Sitten hän haki kaksi aikamiespoikaansa, jotka ottivat omat hirvikiväärinsä, hyppäsi heidän kanssa toiseen traktoriin ja suunnisti kohti Reunansyrjää. Sille traktorille olisi pian käyttöä. Reunansyrjän kylään kääntyvän risteyksen takana näkösuojassa puolestaan tarkkaili toinen traktorikuski tilannetta ja näki autojen lähestyvän. Hän ilmoitti asiasta Kytömäelle radiopuhelimitse. Esko vastasi:

- Kun ne ovat kääntyneet tänne, toimikaa suunnitelman mukaan.

- Risteys. Kuitti.

Näin tapahtui, ja pakettiautojen käännyttyä kohti Reunansyrjää traktori peräkärryineen ajoi risteykseen ja tukki paluutien. Sitten kuski ja lavalla olleet yhdeksän muuta miestä juoksivat risteyksen takana sijaitsevaan mäkeen piilotettuihin pesäkkeisiin. Hirvikiväärien ja luodikoitten lisäksi ryhmän vahvistuksena oli yksi konepistooli ja kaksi puoliautomaattikivääriä. Heidän tehtävänään oli vahtia, jos joku yrittäisi päästä karkuun ja estää se.

Autot ilmestyivät näkyviin ja pesäkkeissä piilossa olevat miehet tarkkailivat niitten tuloa. Autot pysähtyivät puomille, johon laitetussa kyltissä luki:

VILLAGE OF REUNANSYRJÄ

DO NOT TRESPASS

YOU WILL ENTER BEHIND THIS LINE AT OUR OWN RISK

YOU HAVE BEEN WARNED

Porukka näytti olevan englanninkielen taitoista sillä kyltin teksti sai aikaan rienaavan röhönaurun. Yksi miehistä vielä nosteli puomia eestaas, osoitteli sitä välillä sormillaan ja huusi naurunsekaista ahlanawallahilallatiqusallahawallaata. Nuo typerät suomalaiset eivät olleet edes laittaneet puomiin lukkoa. Mies nosti puomin ylös, muutama muu miehistä ampui pistooleillaan ilmaan ja sen jälkeen kaikki siirtyivät autoon. No, oli niitä varoitettu mutta ei tuntunut varoitus tehoavan.

Kaikki kolme autoa etenivät lievästi ylöspäin viettävää tietä. Noin 20 - 30 metriä sillasta oli tien vierellä muutamia kivikasoja. Kun etummainen auto oli edennyt kolmenkymmenen metrin päähän sillasta, matka pysähtyikin sitten lopullisesti siihen. Kivikasat olivat niin sanottuja sissinkiukaita. Ne oli koottu noin kymmenkiloisista kivistä ja jokaisen alla oli parikymmentä kiloa räjähdysainetta. Erään suojeluskaartilaisen veli oli töissä Forcit Oy:llä ja sieltä oltiin saatu parisataa kiloa kirjanpidon ohi. Vieläpä johdon suostumuksella, sillä myös Vihtavuorelle oltiin perustettu suojelukaarti. Miinoitteet oltiin tehty niin, että kivet lentäisivät joko etuviistosta tai sivulta suoraan kohti autoja. Esko nyökkäsi vierellään olevalle miehelle, joka painoi laukaisinta ja ansoitteet räjähtivät.

Ansoitteitten räjähdettyä alkoi kymmenien aseitten yhtäaikainen tulitus. Mäen pesäkkeissä suurinta tahtia löivät kaksi Degtarjev-pikakivääriä. Tien molemmilla puolin, noin 30 metriä tiestä oli myös naamioidut pesäkkeet. Niissä olevat miehet oli varustettu neljällä Suomi-konepistoolilla ja Tokarev-pikakivääreillä. Tämä olikin ensimmäinen kerta kakkosrähinän jälkeen kun Emmakin soitti tositoimissa tuhoisaksi tunnettua levyään. Kaikki konetuliaseet tyhjensivät autoihin kolme täyttä lipasta ja muut miehet paahtoivat autoihin minkä ennättivät. Nyt ei jätetty mitään sattuman varaan.

Kaikki oli ohi alta minuutissa. Miehet kävelivät autoille aseet valmiina, vaikka todennäköisesti kukaan ei olisi enää hengissä. Pari varmistuslaukausta kajahti. Ei kuulunut minkäänlaisia riemunhuutoja, ei mitään uhoamista, ei mitään voitonmerkkejä. Se mykkä taistelija jonka niin monet neuvostosotilaat olivat aikanaan oppineet tuntemaan oli herännyt pitkästä unestaan. Esko painoi radiopuhelimen tangenttia ja sanoi yhden sanan:

- Siivous.

Radiossa räsähteli:

- Siivoojat. Kuitti.

Toukokuun toinen päivä, Kytömäkien asunnolla

…vaan jospa ne ovat ottaneet ritolat Suomesta ihan kokonaan? Tää kun on rasistinen maa ja rasistinen kansa, diskorahaa ei saa tarpeeksi, asunnot ei oo tarpeeksi suuria ja puurokin on ihan paskaa. Ei kai se ihme ole, että alkaa koti-ikävä vaivata?

- Tää ei ole kuulkaa leikin asia. Älkää käsittäkö asiaa väärin, teitä ei nyt syytetä mistään mutta onhan tässä kuitenkin selvittämättömiä kysymyksiä. Kun on kuitenkin mahdollista, että ne miehet ovat murhattu.

Esko katseli poliiseja hieman pää kallellaan.

- Niin että selvittämättömiä kysymyksiä?

- Niin.

- Kadonneista autoista?

- Kyllä.

- Joissa oli etnisesti edistyksellistä väkeä? Joita omat ovat teiltä peräänkuuluttaneet? Vaikkei teidän apu muuten kelpaakaan ja ovathan ne ampuneet teitäkin? Useaan otteeseen.

- Juuri niin.

- Ja se kadonneissa autoissa ollut etnisesti edistyksellinen väki oli siis aseistautunut?

- Emme tiedä varmaksi. Mutta todennäköistä se on.

- Ja se kadonneissa autoissa ollut aseistettu väki oli mahdollisesti tulossa riehumaan, ryöstämään, raiskaamaan, polttamaan ja mahdollisesti tappamaankin tänne Radanvarsikaupungin reunimmaiseen kylään joka sattuu olemaan muuten per capita myös raskaimmin aseistettu koko Radanvarsikaupungissa?

- Sitä emme voi sanoa varmaksi. Mutta niin voi olettaa. Sellaista on tapahtunut muuallakin.

Esko katsoi poliiseja hymyillen hymyä jota parhaalla tahdollakin saattoi sanoa vain hyvin, hyvin julmaksi.

- Nääh… ei oo näkyny semmosia autoja ja semmosia miehiä täällä…

Kaksi päivää aikaisemmin, Jätkimänjoki

Joskus tulevaisuudessa hetki sitten käytyä hyvin yksipuolista laukaustenvaihtoa saatettaisiin kutsua nimillä Jätkimänjoen taistelu tai Jätkimänjoen väijytys. Tällä hetkellä Reunansyrjän suojelukaarti tosin toimi niin, että koko tapahtuma pyyhittäisiin pois huomattavan nopeasti. Sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ensimmäiseksi paikalle ajoi traktori, jonka peräkärryyn levitetyn pressun päälle ladottiin ruumiit. Niitä varten oltiin kaivettu monttu jo aikaisemmin erään muodoltaan ja sijainniltaan sopivan rinteen juurelle. Traktori ajoi montulle, ja ruumiit ladottiin sinne. Ruumiitten päälle ladottiin vielä sianpuoliskoja, sitten monttu täytettiin ja paikalla ollut kaivinkone rojautti vielä rinteestä kolme kappaletta useamman kuution kokoista kiveä haudan päälle.

Yksi miehistä kuvasi tapahtumaa, erityisesti käytettyjen sianraatojen vuoksi. Videota ei julkaistaisi. Vielä. Suojelukaartien kesken oltiin sovittu, että tunkeilijoitten kertakaikkisen ja lopullisen katoamien aikaansaama Nacht und Nebel-ilmiö saattaisi saada aikaan tarpeeksi suuren pelotteen ”sosioekonomisesti haasteellisilla alueilla”. Tarvittaessa filmit voitaisiin julkaistakin. Koska tunkeilijat olivat islamilaisia, heidän suhtautumisensa tuohon mainioon suomalaiseen hyötyeläimeen oli hieman toisenlainen kuin kantaväestöllä. Varsinkin ajatus joutumisesta haudatuksi sen kanssa taisi laskea niitä taivaspaikkamahdollisuuksia ja ehkä vähensi riehumisintoa.

Esko katseli, kun ammutut etnot hävisivät hiekan ja kivien alle lopullisesti. Hänen vieressään oli konepistooli olallaan suojelukaartin yksi plutoonanpäälliköistä, 35-vuotias Heikki Hävänne. Esko totesi hänelle:

- En perkele soikoon olis uskonut, että tässä maassa jouduttais joskus turvautumaan tällaiseen. Tiedätkö, Heikki. Tää oli aikanaan hyvä ja turvallinen maa. Ihmisillä oli usko tulevaisuuteen ja virkavaltaankin luotettiin. Ja miksei olis luotettu? Se toimi meidän turvaksemme. Nyt me hautaamme ruumiita, jotka olemme joutuneet itse ampumaan. Kun virkavalta lähinnä vahtii vääriä mielipiteitä. Ja pisti minutkin linnaan niitten vuoksi.

Heikki oli hetken aikaa hiljaa, ja vastasi sitten:

- Niin… sinulle ehkä kynnys tähän oli korkeampi kuin minulla. Minä puolestani olen kasvanut siihen, että tämä on normaalitilanne. Minun ikäluokkani on kasvatettu hyväksymään mielettömyys ja rakastamaan sitä. Ja se kasvatus on surkeasti epäonnistunut. Siksi minulla kynnys toimia sitä vastaan on varmaankin alempi kuin sinulla. Joskus aikanaan yhteiskunta toimi kansalaistensa hyväksi ja tarvittaessa komensi ne riviin puolustamaan maata hyökkääjiä vastaan. Nyt se laskee hyökkääjät maahan, elättää ne meidän kustannuksella, vaatii meitä rakastamaan niitä viranomaispäätöksellä ja käskee meidän kaikkien opetella masokisteiksi. Jossain vaiheessa siinä tulee raja. Ja meidän kohdalla raja tuli tänään. Minä en kadu mitään. Vaikka tiedät, että henkilökohtaisesti vastaan vielä ylemmälle taholle kuin sinä.

Tiesihän Esko. Heikki oli pappi. Radanvarsikaupungin seurakunnassa, joka oli sulauttanut itseensä kaikki pienemmät seurakunnat. Hän sukkuloi työssään Reunansyrjän ja Naakkamon välillä. Hän oli myös sissijoukoissa palvellut reservin vänrikki. Ryhtyessään suojelukaartin plutoonanpäällikön tehtävään hän oli sanonut miehille:

- En ole täällä pappina. Olen sotilaana. Mielestäni toimin tässä plutoonanpäällikön tehtävässäni perkeleen pahuutta vastaan ja kotiemme sekä läheistemme puolesta. Mutta se perkele, jota vastaan me kaikki varaudumme ei ole idea ja hahmo Raamatussa. Se on elävä ihminen. Sitä vastaan me pystymme toimimaan. Se tottelee lyijyä niin kuin on totellut aina ennenkin.

Heikki oli arvostettu mies plutoonassaan. Ja tänään hänen konepistoolinsa oli veisannut synkkää epistolaansa eikä hän ollut epäröinyt eikä perääntynyt hyökkääjän edessä. Esko kysyi häneltä:

- Kuinka jaksat työssäsi? Kun se kirkko nykyisin on mikä se on?

- Huonosti. Radanvarsikaupungin seurakunta on yksi maamme punavihreimpiä seurakuntia. Ja se ylipomo siellä on se yks perkeleen, pardon my maallinen kielenkäyttö, punapää joka olis aikanaan saanut mennä sinne Tansaniaan, kun sitä uhriutumisessaan uhoili. No, kirkkohan hommasi sen meille ylimmäksi kirkkoherraksi. Koko seurakunnalla on jalat sen vuoksi tukevasti ilmassa ja pää pusikossa. Olen hakenut sotilaspastorin virkaa Radanvarren Prikaatissa. Saatan saadakin sen. Työmatka on tietysti pitkä, mutta sen kestää. Koska on se sentään tolkullisempaa hommaa.

- Toivottavasti saat sen viran. Lähdetääs takaisin sillalle katsomaan kuinka siivousoperaatio edistyy.

Ennen kuin ruumiita lähdettiin viemään viimeiseen leposijaansa, oltiin niiltä kerätty kaikki viestintävälineet. Jotkut niistä oli luotien ja räjähdyksien jäljeltä jäänyt ehjäksikin. Virtoja ei sammutettu, vaan ne laitettiin laatikkoon, joka esti niitten signaalin pääsyn laatikosta ulos. Näitä nykyajan mainioita keksintöjä. Kaksi miestä hyppäsi  laatikon kanssa autoon ja läksi ajamaan pohjoiseen. Useamman sadan kilometrin päähän. He tiesivät, että poliisi alkaisi peilata signaaleita aikaisintaan huomenna ja silloin se paikallistaisi älykännykät Pulkkilan ABC:n vieressä sijaitsevasta roskalavasta. Tietyn aika- ja matkavertailun hämäämiseksi miehet olivat viettäneet siellä vähiä nähtävyyksiä katsellen ja tupakkia poltellen pari ylimääräistä tuntia ennen kuin ottivat kännyt suojalaatikosta ja laittoivat roskalavalle. Muovipussiin käärittynä, niin ettei sade päässyt häiritsemään signaalin löytämistä. Poliisi löytäisi ne aikanaan ja ilmoittaisi asiasta sosioekonomisesti haasteelliselle alueelle jossa puolestaan tiedettiin oikein hyvin, etteivät nämä kadonneet jätkät minnekään Pulkkilaan olleet koskaan menossa. Sitä myötä he saisivat viestin. Älkää tulko Reunansyrjään. Koskaan.

Siivousoperaatio Jätkimänjoella jatkui. Reunansyrjässä löytyi kyllä hyviä trailereita ja tuhannen päreiksi niin räjäytetyt kuin ammutut kolme pakettiautonromua vinssattiin niille yksi kerrallaan ja ne katosivat tästä tarinasta myös valmiiksi kaivettuihin viimeisiin leposijoihinsa. Sen jälkeen oli vuorossa enää viimeistely, joka muistutti että myös koneita käyttämätön parinsadan ihmisen ruumiillinen työ sai aikaan varsin paljon. Koska oli vappuaatto, ei Reunansyrjään ollut paljoa liikennettäkään ja ne vähät mitä olivat ohjattiin suojelukaartin liikennevalvojiksi muuttuneitten miesten toimesta kiertotietä perille. Muutamaa tuntia myöhemmin joku satunnainen ohimenevä autoilija olisi tuuminut, ettei Jätkimänjoen sillalla ja sen ympäristössä ollut tapahtunut mitään.

Toukokuun toinen päivä, Kytömäkien asunnolla

…Esko katsoi poliiseja hymyillen hymyä jota parhaalla tahdollakin saattoi sanoa vain hyvin, hyvin julmaksi.

- Nääh… ei oo näkyny semmosia autoja ja semmosia miehiä täällä…

Sitten hän nojasi selkänsä keittiötuolinsa selkämykseen, pisti molemmat kätensä niskansa taakse ja totesi ilmeellä, jota saattoi sanoa filosofiseksi:

- Eli ei täältä ole mitään virallista raportoitavaa. Mutta mitäpäs jos spekuloitaisiin? Puhuttaisiin noin niinkun teoreettisesti?

- Mistäs me puhuisimme? Noin niinkun teoreettisesti?

- No vaikkapa siitä, että on olemassa kylä X joka sijaitsee vaikkapa Reunansyrjässä, Äänekoskella, Joutsenossa, Lieksassa tai Maaningalla. Ihan sama. Jossain tommosessa paikassa. Pienemmässä. Syrjemmässä. Ei missään metropolissa.

- Mitäs niistä kylistä?

- No ajatelkaapas sitä teoreettistatilannetta, jossa noissa kunnissa sijaitseviin kyliin olisi tulossa sanotaammeko vaikka kolme pakettiautollista etnisesti edistyksellisiä ja virallisen Suomen voimavaraksi luokittelemia aseistettuja terroristeja. Selvin terrori- ja väkivaltatarkoituksin. Niin kuin tiedätte tapahtuneen. Ja ne jätkät yllättäen huomaavat, että se paikka, jota he aikoivat terrorisoida, olikin hampaisiin asti aseistettu, valmistautunut ja asenteeltaan kertakaikkisen vittuuntunut. Ja se olisikin heidän viimeinen huomionsa, sillä valmistautuneet kyläläiset lahtaisivat heidät siihen paikkaan.

- No mutta sehän olisi joka tapauksessa harkittu murha. Ei niin voi sivistysvaltiossa toimia.

- Niin…sivistysvaltiossa saattaisi olla niin… mutta eihän tämä enää mikään sivistysvaltio ole… ja sivistysvaltiossakin hyvin moni mieltäisi sen ennakoivaksi itsepuolustukseksi. Eihän sodassakaan odoteta, että hyökkääjä ampuu ensin. Vaan ehkäpä kyseisessä tilanteessa ruumiit ja jäljet hävitettäisiin? Niin varmaan tehtäisiin… sehän on selvä… ehkäpä jos poliisi saisi kuitenkin jotain vihiä? Ehkä jopa löytäisi ruumiit? Tai mahdollisen tekopaikan? Tekisi jopa jonkun pidätyksenkin? Mutta entäpä jos sen jälkeen poliisille ilmoittautuisi sata miestä? Jotka kaikki toteaisivat, että olen syyllinen paikassa X tapahtuneeseen etnoterroristien harkittuun murhaan. Mutta en muista asiasta muuta kuin että painoin liipaisinta. Useita kertoja. Kaikki muu on sellaista mustaa usvaa.

- Niin että sata?

- Joo. Sata. Ja sen jälkeen poliisille ilmoittautuisi kylästä vielä kolmesataa muuta ihmistä todeten, että olen osallinen ja avunantaja etnoterroristien harkittuun murhaan. Vaikken varsinaisesti painanutkaan liipaisinta. Mutta en muista tarkkaan mitä tapahtui. Itse asiassa en muista paljon paskaakaan. Mutta olen syyllinen. Ja kaikki nämä ihmiset tietäisivät kuitenkin tarkkaan, missä oli tekopaikka, mistä ruumiit löytyivät ja tunnustaisivat sen paikan poliisille. Sen tunnustettuaan he olisivat sitten suuttomia sanattomia. Kun eivät oikein muistaisi. Siihen ei enää esmes Radanvarsikaupungin pidätyssellit riittäisi ensinkään. Ja entäs jos touhu siitä vieläkin laajenisi?

- Millä tavalla se voisi laajeta?

- No vaikkapa sillä tavalla, että jos tämä tapahtuma olisi tapahtunut teoreettisesti ajatellen Reunansyrjässä, niin Äänekoskelta, Joutsenosta, Lieksasta tai Maaningasta alkaisi ilmoittautua ihmisiä poliisille ja sanoa, että he ovat avustaneet Reunansyrjässä tapahtuneita murhia. Tietäen kaikki ne samat paikat kuin reunansyrjäläisetkin. Ja samalla nämä, tässä vaiheessa pidätetyt reunansyrjäläiset alkaisivat yllättäen tunnustaa osallisuutensa Äänekoskella, Joutsenossa, Lieksassa tai Maaningalla tapahtuneisiin murhiin. Tietäen paikat. Teillä alkaisi olla siinä vaiheessa lähelle tuhatta pidätettyä ja tutkintavangittua. Ehkä enemmänkin. Ja siinähän teillä menisikin sormi suuhun. Kysehän on kuitenkin murhista. Eihän heitä vapaallekaan voi päästää. Mutta minnekäs heidät laitetaan? Kuinka niin esitutkinta-, syyte- kuin oikeusprosessi etenisi? Entäs normaali - ja tarvittava - poliisityö?

Esko kumartui poliiseja kohden. Poliiseilla alkoi hoksa raksuttaa ja he näyttivät nieleskelevän. Liisa huomasi nieleskelyn ja kaatoi molemmille lasin vissyä, joka kelpasi oikein hyvin. Poliiseja kohti kumartunut Esko jatkoi:

- Tässä kovasti teoreettisessaesimerkissäni oli kyse muutamassa kunnassa sijaitsevasta muutamasta kylästä. Entäs jos kylien määrä on vaikkapa kuusikymmentä? Ja entäs jos mukaan lisätään suuremmat asutuskeskukset? Tiedätte hyvin, että siellä ollaan vielä huomattavasti vittuuntuneempia kuin jossain Reunansyrjässä ja epäilemättä siellä rakennellaan ja suunnitellaan kaikenlaista. Ehkä jopa suojelukaarteja? Teoreettisesti ajatellen Reunansyrjässä on vaan parempi mahdollisuus toimia tämän skenaarion mukaisesti. Kun tämä paikka on pienempi ja ihmiset tuntevat toisensa paremmin. Ja mietitään nyt vielä tietenkin teoreettisesti ajatellensitä tilannetta, että nämä ihmiset alkavat myös mieltää virkakoneiston suorana vihollisenaan. Kun virkakoneisto on tehnyt parhaansa, että siihen tilanteeseen päädytään. Moni ihminen sanoo sitä miehityshallinnoksi, eikä välttämättä ole täysin väärässä. Miehityshallintohan keskittyy miehittäjien hyvinvointiin ja mitäs nykyinen hallintomme tekee?

Poliisit olivat molemmat tupakkimiehiä ja tuumasivat, että nyt saattaisi olla nortin paikka. Jos he kävisivät tuolla ulkona? Siihen niin Esko kuin Liisa totesivat, että tehkää hyvin. Siellä on nurkalla pääläri johon natsat voi sitten heittää. Hetken päästä poliisit palasivat.

- Ymmärrämme kyllä sen, mitä sanoitte. Mutta mitä te haluatte meidän tekevän?

Esko hymyili - tällä kertaa hyvin lämpimästi -  ja vastasi:

- Noo… ensimmäiseksi toteatte tietysti, että Reunansyrjässä ei ole tapahtunut mitään. Eihän täällä mitään ole koskaan tapahtunutkaan. Tylsä, hiljainen ja rauhallinen paikkahan tämä.  Ja toiseksi te alatte hyvin vakavasti miettiä, että mitä te teette jatkossa. Millä puolella te olette? Sillä jossain vaiheessa se puoli on valittava. Suomi on polarisoitumassa. Niin kuin tietysti muukin Eurooppa. On suuret kaupungit, joissa eletään utopistista unelmaa, jonka te tiedätte olevan dystopiaa ja järjestelmän ylläpitämää valhetta. Sitten on olemassa haja-asutusalueet, jotka alkavat pikkuhiljaa hoksata valheen ytimen ja irtautua koko paskasta. Ja torjua sitä paskaa väkivalloin. Meillä täällä on mahdollisus toimia nopeammin ja tehokkaammin kuin kaupungeissa. Ihan siitä syystä, että tunnemme toisemme ja luotamme toisiimme. Mutta se, mitä puhuttiin teoriassa alkaa jossain vaiheessa tapahtua käytännössä myös suuremmissa kaupungeissa. Niin kuin esmes Radanvarsikaupungissa. Osataan sielläkin organisoitua. Suomalaiset ovat siinä aika hyviä. Siinä kehityksessä te poliisit virkavallan edustajina jäätte vasaran ja alasimen väliin. Teitä vihataan islamilaisella no go… eiku siis sosioekonomisesti haastavilla alueilla. Teitä vihaavat myös tavalliset kansalaiset, koska te tosiasiassa toimitte heitä vastaan. Utopiaansa ja asemaansa ylläpitävän koneiston puolella. Teidän valintananne on se, että jäättekö vasaran ja alasimen väliin, vai tartutteko siihen moukariin, jossa on pidempi varsi. Ja te tiedätte, mikä se moukari on ja kuka sitä kädessään pitää.

- Voimmeko me siis liittyä suojelukaartiin? Sitäkö ehdotatte? Näin teoreettisesti ajatellen?

- Ette. Me emme ota valtion väkivaltakoneiston edustajien edustajia sen jäseneksi. Luottamus ei ainakaan tässä vaiheessa riitä. Ja eihän suojelukaarteja ole edes olemassa. Virallisesti.

- Mutta mitä me voimme sitten tehdä? Näin teoreettisesti?

Esko otti keittiön hyllyltä printtaamansa paperilappusen. Se perkele oli tainnut tietää tämän keskustelun kulun jo etukäteen. Hän antoi lapun poliiseille. Siinä oli sähköpostiosoite, käyttäjätunnus, salasana, sen alla luki Max ja Moritz, ja pohjimmaisena oli vielä toinen sähköpostiosoite. Poliisit katselivat lappua ihmeissään.

- Mitä tämä tarkoittaa?

- Me emme tarvitse teitä jäseniksi suojelukaartiin. Mutta me tarvitsemme myyriä valtion väkivaltakoneistoon. Teillä on tietoa, ja siitä on meille korvaamatonta hyötyä. Tuossa on teille valmiiksi tehty sähköpostiosoite. Voitte toki vaihtaa sitten salasanan jos haluatte. Tunnuksenne on Max ja Moritz. Se alin sähköpostiosoite on se, johon lähetätte tietonne, jos niin päätätte tehdä. Sähköposteihinne ei vastata koskaan. Mutta joka ainoa niistä luetaan. Ja nopeasti. Valinta on teidän. Vasaran ja alasimen välissä. Tai vasaran varressa. Sitä minun lienee teille turha selittää, että mikä vaihtoehto on oikein. Muistutan vain, että miettikää, mikä mielestänne on poliisin tehtävä. Se alkuperäinen sellainen

Poliisit ottivat lapun, kiittivät tarjoilusta ja poistuivat. Esko kysyi Liisalta:

- Olikos siellä pannussa vielä juotavaa kahvia?

Liisa nosti pannumyssyä, kokeili pannua ja vastasi:

- On täällä vielä vähän.

Poliisit istuivat autoonsa ja poistuivat Kytömäkien manttaaleilta. Hetken aikaa oli kovin hiljaista. Sitten toinen alkoi puhua:

- Niin… noin teknisesti ottaen… ei me kai olla saatu koskaan noin selvää tunnustusta kahdeksantoista ihmisen murhasta? Jonka tunnustuksen voi tosin kategorisesti kiistää…

- Ei sillä ole merkitystä. Totta kai nuo reunansyrjäläiset ovat ne tyypit lahdanneet. Mutta kai kuulit, mitä tuo Kytömäki sanoi? Oletettavasti me ollaan poliisipartiossa molemmat niitä, jotka osaa sekä lukea, kirjoittaa että jopa ajatella. Kai muistat ne paikkakunnat, joista Kytömäki ”teoreettisesti” puhui? Reunansyrjän lisäksi. Äänekoski, Joutseno, Lieksa ja Maaninka. Juuri ne paikat, joissa näitä riehuvia etnoja on mystisesti kadonnut. Ei Kytömäki valinnut niitä sattumalta. Jätkä tietää. Jätkä on osa jotain suurempaa. Jotain, joka on olemassa. Jotain, joka ei kysele enää meiltä lupaa.

Toinen poliisi mietti hetken, ja vastasi:

- Niin. Ja se mitä Kytömäki niin sanotusti teoreettisesti puhui meinaa sitä, että nuo suojelukaartit ja niitä tukevat ihmiset ovat keksineet keinon, jolla panna halutessaan koko virkakoneisto nurin.

- Kyllä. Tämä koneisto on kehitetty ja se on toiminut sellaisia ihmisiä varten ja sellaisten ihmisten kanssa, jotka noudattavat lakia sitä kyseenalaistamatta. Se järjestelmä voi oikein hyvin pitää yhtä ihmistä avuttomana panttivankinaan. Jopa kymmeniä. Sitten kun puhutaan sadoista, tuhansista ja jopa suuremmista määristä, niin silloin se kyykkää. Totaalisesti. Silloin sitä vastustavat ihmiset pystyvät puolestaan pitämään sitä panttivankinaan. Ja Kytömäki oli oikeassa siinäkin, että meitä poliiseja vihataan nyt molemmilla puolilla. Ei meitä rakasteta edes poliittisessa järjestelmässä, mutta sille me olemme välttämättömiä väkivaltakoneiston edustajia. Sillä muuta kuin väkivaltakoneisto sillä ei juurikaan enää valtansa perusteeksi ole. Ja sinäkin tiedät sen aivan hyvin. Me molemmat ollaan pelkkiä leipäpappeja jotka eivät enää usko epistolaansa.

 - Mitä vittua me sitten teemme?

- No, ensiksi varmaan toteamme että Reunansyrjässä ei ole tapahtunut mitään. Ei ole mitään epäiltävää. Ja sitten juttelemme laitoksella jätkien kanssa. Niitten kanssa, jotka ajavat näitä partioautoja. Niitten kanssa joihin luotamme. Johdon saatamme sattuneesta syystä unohtaa. Eihän siellä mitään poliiseja ole aikoihin ollut. Mieti nyt sitä demlalaista pelleä joka on meillä ylimpänä poliisipäällikkönä. Ja kun ollaan jätkien kanssa juteltu, niin tehdään johtopäätöksiä. Minä en ainakaan halua tulla muistetuksi maanpetturina.

Poliisin partioauto poistui Reunansyrjän pienestä keskustasta ja lähestyi Jätkimänjoen siltaa.

- Ovat tehneet tässä hiljattain joitain maansiirtotöitä.

- Joo… ovat näköjään istuttaneet kukkiakin…

Kaksi viikkoa myöhemmin

Kevät oli edennyt sen verran mukavasti että Esko ja Liisa olivat pistämässä perunoita penkkiin. Olihan sitä jo tullut kuokittua jo useampi aari. Siitä saisi evästä oikein mukavasti. Poliiseja ei ollut näkynyt heillä sen aikaisemman vierailun jälkeen. Se oli hyvä merkki. Eskon rintataskussa oleva älykännykkä piippasi. Hän inhosi noita masiinoita mutta ymmärsi niitten välttämättömyyden tehtävässään. Hän aukaisi masiinaan tulleen sähköpostin, luki sen otsikon ja alkoi hymyillä:

- MAX JA MORITZ: RAPORTTI

Hyvää ja rauhallista vappua lukijoille. Muistakaa myös Greatest Shits-äänestys.

TIEDOSTAVIA JUHLARAHOJA

April 26, 2017, 8:00 pm

≫ Next: XXIX YMMÄRRYSHARJOITUS

≪ Previous: JÄTKIMÄNJOEN SILTA

$

0

0

Se ei liene kenellekään yllätys, että Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlarahasta nousi kohu. Jopa niin suuri, että koko kolikkosetti jäänee julkaisematta. Se taas on hieman yllätys, että kohu nousi väärästä kolikosta, ts. siitä mikä kuvasi sisällissodan aikaista teloitusta. Erityisesti vasemmiston puolella loukkaantuminen on ollut ankaraa, alaleuat väpättävät ja hotellin respassa hieman ihmetellään, että miksi ihmeessä? Suomessa käytiin sisällissota, ja sen aikana oli sekä punaista että valkoista terroria. Ihmisiä ammuttiin. Niin sodissa ja varsinkin sisällissodissa on tapana tehdä. Se on tosiasia. Se on tapahtunut historiassamme. Mitä sitä peittelemään?

Eikä asian tulisi muutenkaan herättää sen suurempaa alaleuan väpätystä. Punaiset aloittivat aseellisen kapinan laillista hallitusta vastaan. Sellaisissa kapinoissa on olennaista, että ne täytyy voittaa, muuten kyyti on kylmää niin kuin tässäkin tapauksessa oli. Punaiset saivat, mitä tilasivat. Olen itsekin punikkisukua mutta tuumin, että parasta mitä Suomelle silloin saattoi tapahtua oli punaisten tappio. Jos punaiset olisivat voittaneet, ei Suomea välttämättä enää edes olisi.

No, se siitä kapinasta ja siihen liittyvästä nillityksestä. Se toinen kolikko, jonka olisi luullut aiheuttavan enemmän ihmettelyä oli oikea suvaitsevais-tiedostava pläjäys eli se Turkin rannikolle hukkunut kolmivuotias irakilaislapsi joka piti sitten ihan oikeasti ikuistaa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlarahaan. Hänestä käytetään termiä pakolaislapsi, mutta pahat kielet kertoivat jo aikanaan, että kyseessä oli jo vuosia Turkissa asunut irakilaisperhe jonka isä päätti lähteä hoidattamaan legonsa kuntoon eurooppalaisten kustannuksella ja kyseinen hukkuminen oli sitten ns. oheisvahinkoja. Mutta kolikossa luki sitten komeasti että ”globaali oikeudenmukaisuus”.

Tuntuu huomattavan älyttömältä ja puhtaalta vittuilulta että tuollainen raha väännetään juhlistamaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Mitähän tekemistä tuolla mahtoikaan olla Suomen historian kanssa? Kai tuo raha kuvaa sitä nykyistä punavihreän kuplan sisällä elävää ajan henkeä, eli suomalaisten tulee syyllistää itsensä asioista joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa ja puolestaan kunnioittaa Suomen historian nimissä asioita joilla ei ole mitään tekemistä Suomen historian kanssa. No, koska hotellin respassa eletään sormi tiedostavalla ajan valtimolla, niin täällä otetaan osaa tiedostaviin talkoisiin ja suunnitellaan sopivan tiedostavia juhlarahoja. Aloitetaan:

Luonnollisesti ensimmäinen juhlarahan aihe on orjalaivaterva.

Kyseisellä hilulla herätetään syvää syyllisyydentunnetta afrikkalaisten orjien kohtelusta ja muistutetaan myös siitä, että kun Suomi liittyi osaksi Euroopan Unionia, se samalla otti kantaakseen historiallisen siirtomaataakan, josta me emme voi väistyä, sillä mehän Maksamme Velkaa, jota tosin emme ole koskaan ottaneet. Se pikkuseikka että Suomella ei ole ollut siirtomaita ja orjuus liittyy suomalaisiin lähinnä siten, että historian aikana käydyissä sodissa nimenomaan suomalaisia on viety orjiksi on todellakin mitätön pikkuseikka eikä tiedostavassa mielessä millään muotoa mielenkiintoinen sillä eihän suomalaisilla kansanryhmänä ole tarvittavaa uhriutumispääomaa. Saatanan tsuhnat, että kehtasivatkin. Vaikkeivat kehdanneetkaan.

Seuraava luonnollinen valinta Suomen satavuotisjuhlarahaksi on tietysti polttouunit, jolla viitataan juutalaisten joukkomurhaan Natsi-Saksassa.

Suomalaisillahan ei ollut sinänsä osaa eikä arpaa kyseisessä lahtaamisessa mutta nykypäivän suomalainen voi aivan perustellusti tuntea jonkun sortin holokaustisyyllisyyttä. Sillä hänhän ei halua tähän maahan islamilaista väkeä joka puolestaan mielellään viimeistelisi sen, mikä Hitleriltä juutalaisten kanssa jäi kesken ja näin ollen tällainen tavallinen suomalainen ajatuksillaan herättelee ikäviä muistoja 1930-luvulta ja jollain logiikalla on silloin myös syyllinen juutalaisten holokaustiin tai johonkin muuhun vastaavaan. Jos tavallinen suomalainen tuumii, että tässä ajatteluketjussa on jotain lievää suurempaa epäloogisuutta, niin siihenhän suvaitsevais-tiedostava ihminen voi todeta, että haista sinä rasisti paska kun et mitään mistään ymmärrä.

Siirrytäänpä eteenpäin ja seuraava luonnollinen satavuotisen itsenäisyytemme juhlarahan aihe on Martin Luther King.

Tyhmempi kansalainen, niin kuin esmes eräs Ykä saattaisi kysyä, että mitähän helvattua kyseinen häiskä tekee suomalaisessa juhlarahassa ja juuri sillä kysymyksellä hän osoittaa tietämättömyytensä, takapajuisuutensa ja rasisminsa. Onhan nimittäin niin, että vaikka suomalaisilla ei ollut osaa eikä arpaa vaikkapa Yhdysvaltain etelävaltioitten rotuerotteluun, niin ei se tietenkään vie suomalaisilta yleistä anteeksipyyntövelvollisuutta ja tekemättömistä teoistamme katumisen ihanaa puhdistavaa tunnetta. Lisäksi nykyiset suomalaiset tiedostavat ihmiset ovat adoptoineet Kingin lausuman omaan käyttöönsä ja julistavat, että ”meillä on unelma…”. Koiranleuat tosin jatkavat tuota lausetta sanomalla ”…mutta heillä on Scania”, mutta eiköhän tuonkin saa piakkoin vihakirjoituksena kiellettyä. Joka tapauksessa on ilman muuta selvää, että Martin Luther King oli 1960-luvun merkittävin suomalainen niin valtakunnan- kuin paikallispolitiikan hahmo. Eihän niitä muita paljon ollutkaan. Joku Kekkonen oli ja sitten vuosikymmenen lopulla edistykselliset taistolaiset. Ja se Chydenius, niin. Ja ne kaikki huonot laulajat. Joista pitää tykätä, kun ne olivat edistyksellisiä laulajia.

Tästäpä pääsemmekin seuraavaan oleellisen tärkeään juhlarahaan joka käsittelee kolonialismia ja ennen kaikkea Vietnamin sotaa ja kolikossa olevaa napalmista haavoittunutta tyttöä:

Suomella siis ei edelleenkään ole ollut ensimmäistäkään siirtomaata emmekä pommittaneet Vietnamia joten me emme valitettavasti voi kantaa syyllisyyttä aidoista siirtomaasodista. Mutta totuuden ei koskaan saa antaa pilata hyvää itsensä ja ennen kaikkea toisten suomalaisten syyllistämistä. Ja saihan tiedostavat ihmiset kuitenkin koko touhusta pirun hyvät kicksit itselleen. Maitoa Vietnamin lapsille. Lautanen Guatemalan verta. Lenin-setä asuu Venäjällä- Ja kovia kicksejä saatiin siitä seuraavastakin juhlarahan aiheesta.

Ja se aihehan on tietysti vastuu Afrikan nälästä.

Jo 1970-luvulla pikku-Ykä sai oppia kouluruokailussa että täyttä lautasta tuli hävetä. Varsinkin jos sitä ei syönyt tyhjäksi sillä silloin riisti tylysti vellilautasen kwashiorkorista kärsivän afrikkalaislapsen käsistä. Vähän epäselväksi pikku-Ykälle jäi, että miten se lautasen pölliminen noin teknisesti ottaen sitten tapahtui mutta mahtavat kicksit siitäkin syyllistämisestä moni ihminen sai. Se kysymys, että jos afrikkalainen valtio kärsii ruokapulasta jo muutenkin, niin kannattaako naisten ehkä synnyttää seitsemää lasta per nainen oli silloin ja on nyt tietysti aivan pannassa. Se kun on jo perusasetetelmaltaan rasistinen. Tokihan afrikkalaiset saavat tehdä rakkauslapsiaan aivan niin paljon kuin heitä huvittaa eikä heidän ahdinkonsa millään muotoa voi olla heidän oma syynsä. Meidän suomalaisten syytä se nälkä kumminkin oli, kun oltiin saatu rakennettua itsellemme ihan toimiva valtio ja yhteiskunta vaikka meillä on niitä raaka-ainevaroja huomattavasti vähemmän kuin Afrikassa ja pohjoiset leveysasteet muutenkin vähän haittaavat. Ehkä ne myös pakottavat tekemään töitä.

Lukijan ei pidä kuvitella, että kaikki Suomessa aikaansaatu olisi puhdasta scheissea vaikka melkein kaikki sitä scheissea ainakin tiedostavassa mielessä olikin. On meillä kotoisiakin juhlarahan aiheita. Niin kuin tämä tiedostavuus ja oikea solidaarisuus jonka meillä aloittivat 1960-luvulla taistolaiset ja joka elää ja voi hyvin edelleenkin. Luonnollisesti se, mikä on sitä kaikkein oikeinta solidaarisuutta määritellään aika ajoin aina uudestaan, esmes sen ajan taistolaiset vastustivat ankarasti EEC:tä mutta nämä uustaistolaiset (joihin kuuluu myös niitä vanhoja taistolaisia) käänsivät takkinsa täysin ympäri. Kunnes ne kääntävät sen jossain vaiheessa taas uudestaan. Joka tapauksessa tämä halu liittyä osaksi suurempaa kokonaisuutta täysin sen suuremman kokonaisuuden ehdoilla ilman minkäänlaista omaa vaikutusvaltaa ansaitsee ilman muuta oman juhlarahansa.

Suomihan on kuuluisa urheilumaa joten kyllä suomalainen urheilu ansaitsee oman juhlarahansa. Vaihtoehtoja on monia, on Nurmen Paavoa, on Ritolan Villeä, on Virenin Lassea, on Kirvesniemen Marja-Liisaa ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Valinta suomalaiseksi urheilun juhlarahaksi on kuitenkin loppujen lopuksi varsin helppo. Rahassa esiintyy yhdysvaltalainen Caitlyn Jenner, joka voitti vuonna 1976 Bruce Jennerinä miesten kymmenottelun olympiakultaa ja myöhemmin sitten muutti itsensä naiseksi. Varsinaisesti Jennerillä ei ole ollut mitään tekemistä suomalaisen urheilun kanssa mutta nää trans-jutut ovat aina niin ihanan tiedostavia ja toimiihan kyseinen mies / nainen / whatever meille suomalaisillekin esimerkkinä. Jostakin. Ainakin asiasta pitää olla innostunut. Muuten ei ole tiedostava eikä vakavasti otettava henkilö.

Niin kuin lukija tietää, monikultturismi on tie, totuus ja elämä. Siksi seuraava juhlaraha muistuttaa meitä siitä, miltä monikultturismi ja etnisen rakenteen muutos on meidät pottunokat pelastamassa:

Onhan selvää, että sisäsiittoinen pottunokkaperunakuoppa-Suomi olisi aivan lähivuosikymmeninä muuttumassa porukalla Syvä Joki-elokuvan banjopojiksi ellei meille olisi alkanut tulla uusia ja terveitä geenejä. Se, että ne geenit tuppaavat suurelta osin tulemaan alueilta joissa on harrastettu serkusavioliittoja jo silloin kun suomalaiset vielä palvoivat Ukko Ylijumalaa on puolestaan niitä yksityiskohtia, joihin ei tarvitse takertua. Samoin kuin se, että niitä geenejä levitetään Suomi-neidolta lupaa kysymättä ja pikkuisen väkisin. Sellaisia puolivapaaehtoisia tutustumispenetraatioita.

Degeneroituvasta ja monikultturismin geenipelastamasta Suomi-neidosta päästään seuraavaan juhlarahan aiheeseen. Onhan termi ”Suomi-neito” itsessään äärimmäisen vanhanaikainen ja taantumuksellinen maassa, jossa yhteiskuntatieteitten alalla toimiva biologia on tunnistanut yli 30 sukumoniota. Varsinainen biologia on tietysti vähän perässä mutta kovat tieteethän edustavat ikävää insinöörilogiikkaa eikä niitä tartte ottaa niin vakavasti. Sehän on meinaan se sen hetkinen fiilis kun ratkaisee:

Onhan juhlarahan aiheisiin löydyttävä myös jotain, josta Suomi voi olla todella ylpeä. Valinta on helppo. Tom of Finlandin homoseksuaaleille tehty lapaseenläiskimismateriaali on ehdottomasti ja absoluuttisesti parasta, mitä suomalainen taide- ja kulttuurielämä on koskaan, ikinä, milloinkaan tuottanut. Siksi se ilman muuta ansaitsee oman juhlarahansa:

Siirrymme juhlarahasessiomme viimeiseen kolikkoon, ja selväähän on, että kaikissa tällaisissa juhlarahasarjoissa on oltava myös viite suureen tulevaisuuteen. Viimeisin kolikkomme suuntaa tästä päivästä kaksikymmentä vuotta eteenpäin:

Mikäli kolikossa esitetty toive on toteutunut, ja kaikki rasistit ja sellaiseksi tulkittavat ihmiset on hirtetty, niin Suomi on silloin absoluuttisesti rasismivapaa maa. Nimittäin silloin ollaan hirtetty myös kaikki ne ihmiset, jotka pitävät yllä infrastruktuuria joka siinä tapauksessa luonnollisesti romahtaa. Tällöin myös elintasosurffailijat siirtyvät maasta pois ja tiedostavat ihmisetkin kuolevat nälkään. Suomi on saavuttanut ensimmäisenä maana maailmassa täysin rasismivapaan tilan. Siihen kannattaa tähdätä ja pyrkiä kaikin keinoin.

Muistakaa, lukijat. Tiedostavuus ja suvaitsevaisuus on kaiken A ja O. Siihen väliin mahtuu L ja K. Sillä ei tätä touhua aikamies selvinpäin kestä.

Hetkonen? Did I just again assumed my gender?

Ja muistakaapa lukijat myös Greatest Shits-äänestys.

XXIX YMMÄRRYSHARJOITUS

May 1, 2017, 8:00 pm

≫ Next: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXXV

≪ Previous: TIEDOSTAVIA JUHLARAHOJA

$

0

0

Mietitäänpä piruuttaan sellaista fiktiivista tilannetta, että olisi olemassa ”Nuorisotutkimusseura”, joka julkaisisi kirjan ”Nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen ja vasemmistopopulismi”. Toinen kirjan tekijöistä olisi ollut aikanaan pitkään jäsenenä Suomen Natsipuolueessa ja sen jälkeen Natsipuolueen henkisessä perillisessä Äärioikeistoliitossa ja toimisi edelleenkin niitten arvojen mukaisesti. Ajatellaan myös sitä, että kirjan kantavana voimana olisi ajatus siitä, että ”Suomessa tarvitaan toimia vasemmistopopulistisen ideologian hillitsemiseksi nuorten keskuudessa”.Kirja olisi saanut Euroopan unionin rahoitusta.

Ajatellaan vielä sellainen tilanne, että maassamme olisi vallassa vasemmistohallitus. Selvää on, että sekä hallituksessa, eduskunnassa että mediassa asiasta puhkeaisi taivaankorkea älämölö. Laajalti ihmeteltäisiin sitä, että kuinka yleensä voi olla mahdollista että suomalaisen nuorison mieltä pyritään manipuloimaan selkeän oikeisto- ettei jopa äärioikeistopoliittisesti. Muistutettaisiin myös siitä, että kuinka ihmeessä termiä ”vasemmistopopulismi” voi olla määrittelemässä henkilö, joka on selkeästi koko uransa toiminut äärioikeistolaisen liikkeen jäsenenä. Kyseinen henkilöhän määrittelee ilman muuta  ”vasemmistopopulismiksi” kaiken sen, mikä ei sovellu hänen omaan ääri-ideologiaansa ja sillä määrittelyllä ”vasemmistopopulisteja” on luonnollisesti huomattava osa Suomen kansasta.

Varmaankin opetushallitus toteaisi, että toki tuollainen teos voidaan julkaista, sananvapauden nimissä, mutta on selvää, ettei sen materiaalia tulla ottamaan minkäänlaiseen viralliseen käyttöön. Pamfletti pamflettina, propaganda propagandana, mutta kouluopetuksessa pyritään kumminkin  antamaan nimenomaan puolueetonta ja objektiivista tietoa, eikä selkeää poliittista ja tarkoitushakuista propagandaa.

Fiktiivinen tilanne päättyy tähän ja siirrymme reaalimaailmaan. Fiktiivisen tilanteen pohja-asetelma pitää paikkansa, tosin sen poliittisena negatiivina. On olemassa Nuorisotutkimusseura. Se on julkaisemassa kirjaa”Nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen ja oikeistopopulismi”. Kirjan tekijöitä ovat Vesa Puuronen ja Kari Saari. Saari on minulle vieraampi hahmo, mutta Puurosen tuntee varmaan lukijakin. Puuronen on ollut jäsenenä Suomen kommunistisessa puolueessa, on nykyisin jäsenenä sen henkisessä perillisessä Vasemmistoliitossa mikä puolestaan selviää oikein hyvin joka kerta kun hän aukaisee suunsa.

Kyseisen kirjan kantavana voimana on ”Suomessa tarvitaan toimia oikeistopopulistisen ideologian hillitsemiseksi nuorten keskuudessa”.

Siihen yhtymäkohdat sitten totaalisesti loppuvatkin. Suomessa on (ainakin virallisesti) ei-sosialistinen hallitus, samoin kuin eduskunta. Siitä suunnasta ei ole kuulunut mitään. Se hyväksyy sen, että Puurosen kaltaiset totalitaarisen diktatuurin kanssa flirttailleet (flirttailevat?) ihmiset saavat määritellä sen, mitä on oikeistopopulismi. Niin kuin lukija on huomannut, kun oikeistopopulismin määrittelevät vasemmistopopulistit niin ns. oikeistopopulisteja ovat kaikki, jotka eivät jaa vasemmistopopulistisia ajatuksia.

Herää myös kysymys, että mitä oikein ovat ne ”toimetoikeistopopulistisen ideologian hillitsemiseksi nuorten keskuudessa”. Ja kuka ne saa määritellä? Pelkästään vasemmistolaista ideologiaa tunnustavat ihmisetkö?

Osa lukijoista muistaa Pirkkalan Monisteen. Se oli Pirkkalan kunnassa toteutettu opetuskokeilu, jolla pyrittiin vuonna 1973 - 1975 opettamaan oppilaille marxilaiseen maailmankatsomukseen perustuvaa historiaa. Kun kokeilu tuli laajempaan julkisuuteen, niin se torpattiin sekä eduskunnassa että opetushallituksessa ja Opettajien Ammattijärjestö (OAJ) esitti kevätkokouksessaan antamassaan julkilausumassa jyrkän vastalauseensa siitä, että koululaitosta oli Pirkkalassa yritetty käyttää yksipuoliseen poliittiseen kasvatukseen.

Tulee muistaa, että tuolloin elettiin suomettuneisuuden synkimpiä vuosia. Silti niin poliittisesta kuin virkakoneistosta löytyi silloin rohkeutta lopettaa kyseinen toiminta. Nykyisessä Suomessa tilanne näyttää olevan aivan toinen ja yksipuolinen poliittinen propaganda opetuksessa on sallittua ja jopa suotavaa. Yhtenä esimerkkinä on peruskoulun ysiluokkalaisille tänä keväänä jaettava ”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä”-kirja.

Toisena esimerkkinä voi muistuttaa opetushallituksen ohjeistusta siitä, kuinka peruskoulun neljäs- ja viidesluokkalaisista kitketään rasismin perkelettä pois:

Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

* nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota

* nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia

* edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta

* näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan.”

Pirkkalan monisteen oppisisältöä syötettiin yhdessä kunnassa. Voi todeta, että Pirkkalan moniste elää edelleenkin, mutta nyt sitä levitetään koko maahan. Levittäminen tapahtuu mm. Vesa Puurosen kaltaisten henkilöitten arvovaltaan nojaten. Hän ja hänen kaltaisensa kun ovat sertifikoituja intellektuelleja ja asiantuntijoita kaiken kyseenalaistamisen yläpuolella. He voivat puhua mitä sylki suuhun tuo, ja niin poliittinen kuin virkakoneistokin tyytyy nyökyttelemään. Herää vaan kysymys, että kuka heille sen arvovallan antoi, ja miksi?

Mitä intellektuelleihin tulee, niin heidän kohdallaan suuresti arvostamani Jaska Brown totesi aikanaan osuvasti:

Jos jokin termi tarvitsee lisämääreen, kyseessä on poikkeus. Ei ole olemassa esimerkiksi ”kiduskalaa”, koska kaikilla kaloilla oletusarvoisesti on kidukset. Sen sijaan on olemassa ”keuhkokala”, koska kala jolla on keuhkot, on poikkeus ja poikkeavaa ominaisuutta on korostettava.

Mitä voidaan siis päätellä siitä, että meillä on olemassa sanat ”oikeistopopulisti” ja ”vasemmistointellektuelli”, mutta ei sanoja ”oikeistointellektuelli” ja ”vasemmistopopulisti”?

*

Hyvää alkanutta toukokuuta kaikille lukijoille. Ja muistakaa Greatest Shits-äänestys.

---

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXXV

May 4, 2017, 3:55 am

≫ Next: AAMUKAHVI AJAN TAKAA

≪ Previous: XXIX YMMÄRRYSHARJOITUS

$

0

0

1. Ammoin Erkki, edelleen Erkki

Niin kuin lukija hyvin tietää, joku halvatun kelju kaveri pölli Erkki Tuomiojalta allakan vuonna 1972 eikä ole palauttanut sitä sen jälkeen. Erkki jatkaa edelleenkin hyväksi havaitsemaansa besseröin & wisseröin-linjaansa ja opettaa nyt ruotsalaisia, jotka ovat alkaneet funtsia, että oliskos tuon monikultturismin kanssa tarvinnu vähän ajatella ensteks. Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt on todennut, että ei tää ihan nappiin sitten kuitenkaan mennyt ja sellainen ajatteluhan ei Erkille sovi, joten hän opetti Bildtiä:

- Mitkä ovat ne kaksi maata Euroopassa, joilla on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut paras talous? Ruotsi ja Saksa. Ja nämä molemmat maat ovat vastaanottaneet enemmän maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita kuin muut Euroopan maat.

Näyttää siltä, että Tuomioja todellakin uskoo, että mitä enemmän maahan saadaan haittamahanmuuttoa, sen paremmin maan talous toimii. Tuomioja myös näkee, että vuonna 1972 Volvon tehtailla hommia paiskineen Matti Virtasen ja vuonna 2017 ruotsalaisten rahoilla huilailevan Abdullah äh-Ällähin välillä on vain ja ainoastaan yhtäläisyysmerkki.

Hotellin respassa ei lähdetä opettamaan Tuomiojaa, sillä täällä tiedetään, ettei järven pohjassa neljäkymmentä vuotta maanneesta uppotukista saa tehtyä nuotiota. Sen sijaan täällä todetaan, että kaikki on suhteellista. Onhan meinaan niin, että demareita on moitittu huonoista puheenjohtajavalinnoista. Ei se ihan niinkään ole. Demarit voivat puolustautua toteamalla että valittiinpa me puheenjohtajaksi minkälainen törppö tahansa, niin ei me sentään valittu Tuomiojaa.

2. 180479-LGBTQTiiTyy77½

Vihreät ovat puuttuneet aikamme ehkä suurimpaan vääryyteen eli siihen, että henkilötunnuksesta voi päätellä ihmisen sukupuolen ja sehän ei käy päinsä, sillä siitä saattaa tulla jollekin henkinen pipi:

Pyrkimyksessä saattaa yksilöt yhdenvertaiseen asemaan lain edessä sukupuolen suhteen on yksi esteistä nykyinen henkilötunnus, joka jaottelee ihmiset syntymästään joko mieheksi tai naiseksi".

Henkilötunnus on tarkoitettu muuttumattomaksi, mutta esimerkiksi sukupuolenkorjauksessa sitä joudutaan tämän sukupuolittuneisuuden vuoksi muuttamaan. Lisäksi binäärinen käsitys sukupuolesta ei edusta todellisuutta ja aiheuttaa inhimillistä kärsimystä.

Tää on tietysti sitä tuttua ja nykyajalle niin ominaista settiä. Eli jos on asia, joka saattaa häiritä promillen puolikkaan neljäsosan murto-osaa, niin silloin koko ristuksen kansakunnan henkilötunnus tulee muuttaa sen promillen puolikkaan neljäsosan murto-osan mukaiseksi. Hotellin respassa otetaan osaa uuden henkilötunnuksen suunnittelutalkoisiin ja ehdotetaan että uudet henkilötunnukset koostuvat hymiöistä vai mitä perhenan emojia ne nyt onkaan. Vaikka näin:

Uuden henkilötunnuksen myötä voitaisiin käydä esmes seuraavanlainen puhelinkeskustelu:

- Huitsinnevadan terveysasema.

- Minä sitä kovasti tartteisin lääkäriaikaa. Kun on semmonen pahaa ankarampi kirvely tuolla alapäässä.

- Ja meillähän niitä aikoja löytyy. Saisinko henkilötunnuksenne?

- Hymiö C52, hymiö L44, hymiö K08, hymiö Q51, hymiö A07, hymiö I73, hymiö O91, hymiö N32 ja hymiö Y55.

- Oliko se toiseks viimeinen hymiö N32 vai M32?

- Se oli N32.

- Kiitos. Meillä olis aikoja jo huomiselle. Oletan äänestänne, että tarvitsette alapään vaivaanne nimenomaan gynegologin, ette urologin apua.

- DID YOU JUST ASSUME MY GENDER?

3. Kunniaa taistolaislauluille

Lukija voi ehkä hieman kummastella tuota otsikkoa sillä tässä suunnassa ei välttämättä olla aivan ylistetty noita Suomen historian synkkiä musiikkipläjäyksiä. Mutta kaikki on suhteellista ja jos taistolaislauluja verrataan johonkin sopivaan niin nekin ovat siinä tapauksessa varsin vetokelpoista viihdettä. Ja se sopiva vertauskohta on amerikkalainen Rachel Bloom, joka esittää ”musiikkia”, jossa hän ”laulaa” römpsästään, josta käyttää nimitystä Sex Junk ja kertoo, että hänen römpsänsä on paljon muutakin kuin römpsä. Jos lukija haluaa laittaa elämästään 2 min 48 sek täysin hukkaan, niin tässä siihen on mainio mahdollisuus:

Tämä on sitä nykyistä tiedostavaa ”musiikkia” ja tämän rinnalla esmes Agit Propin tuotanto on klassista ja ajatonta taidetta. Tulee vaan mieleen ajatus, että tekeekö vuonna 2042 joku sen sortin höttöä, että Rachel Bloom vaikuttaa taiteelta?

4. Mainos

Hallitus on keksinyt kuningasajatuksen eli suunnittelee sellaista, että työttömän on haettava kolmen kuukauden aikana kahtatoista työpaikkaa, tai muuten hän menettää työttömyyskorvauksensa kahdeksi kuukaudeksi. Hotellin respassa ei olla aivan varmoja että idealla työllistetään kovin moni ihminen, mutta suuresti arvostamani Kumitonttu keksi asian myötä varsin messevän liikeidean. Käykääs katsomassa.

Mitä tulee itse asiaan, niin Hotellin respassa nähdään, että seuraava hallituksen ehdotus asian tiimoilta on se, että jos työtön ei työllisty kolmessa kuukaudessa se on selvä osoitus työn vieroksumisesta ja johtaa kolmen kuukauden karenssiin.

*

Ja Greatest Shits-äänestys jatkuu edelleen. Invaasio 2015 on niukassa johdossa.

AAMUKAHVI AJAN TAKAA

May 6, 2017, 5:50 am

≫ Next: SALAMETSÄSTÄJÄ JA KARJALAN SISSIT

≪ Previous: KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXXV

$

0

0

Itä-Pohjan Ryskälässä sijaitsevalla valtion metsästysalueella, lokakuussa 2016

Keskellä laajaa metsäaluetta sijaitsevan vanhan ja aikaa sitten hylätyn talon pihapiiri alkoi valaistua auringon noustessa pikku hiljaa horisontin takaa. Pihapiiri oli varsin ränsistynyt ja umpeenkasvanut, talon katto oli jo notkollaan ja ulkorakennukset olivat jo vuosia sitten romahtaneet. Lokakuinen yöpakkanen oli saanut rakennusten seinät huuraan. Hiljaisella tontilla näkyi selvästi, että täällä ei oltu asuttu enää ikään aikaan. Vain teerten kaukainen pulina antoi oman äänensä muuten hiljaiseen pihapiiriin.

Hetken kuluttua teerten pulinaan sekoittui uusi, metsään selvästi kuulumaton kaukaisuudesta tuleva ääni. Auton moottorihan se. Metsätietä pitkin ajoi punainen Nissanin pickup joka kaartoi tyhjän talon pihalle, pysähtyi siihen, ja autosta nousi kaksi miestä joitten päällä oli armeijan niin sanotut kuuskekkoset, joita Varusteleka myi muutama vuosi aikaisemmin pilkkahintaan. Taisivat olla menossa metsästämään. Kas, nehän olivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. He olivat käyneet täällä metsällä ennenkin ja lähteneet aina kulkemaan juuri tämän talon pihalta. Paikallinen mökinvuokraaja oli kertonut heille, että manttaalit kuuluvat nykyisin Oy Metsäfirma Ab:lle ja se salli parkkeerauksen. Talon varsinaiset asukkaat olivat muuttaneet jonnekin muualle jo pari vuotta ennen kuin mökin omistaja oli syntynyt. Kyseiseen parin hehtaarin länttiin loppuivat Metsäfirman maat ja siitä eteenpäin olikin sitten kolmisenkymmentätuhatta hehtaaria valtion metsästysmaita.

Miehet ottivat auton komuutista reput ja asepussit. Molemmilla oli sekä haulikko että kivääri. Keli oli sellainen, että saattoi päästä yrittämään latvasta. Pakkanen ja tuuli olivat myös riisuneet suurimman osan puista lehdistään, niin että näkyvyyskin oli hyvä. He aukaisivat asepussit, ottivat kiväärit, irroittivat lippaat ja meinasivat alkaa lipastamaan niitä. Silloin he huomasivat, että valo tuli oudosta kulmasta ja aurinko oli aivan liian ylhäällä. Aamuhan nyt piti olla. Silloin he kuulivat takaansa äänen:

- Eikös vieraat tulis hörppäämään kahvit ennen kuin lähdette metsälle?

Ykä ja Lötjönen kääntyivät ympäri. Talon rappusilla seisoi noin nelikymppinen mies joka sytytti juuri Voimasavuke Bostonin ja pisti sitten punaisen tupakka-askin rintataskuunsa. Talon katto ei ollut enää notkollaan, vaan talo näytti olevan aivan kunnossa, ulkorakennukset olivat pystyssä, piha hoidettu ja talon pihalla oli vanha 1950-luvun Mosse.

Miehet katsoivat toisiinsa, kohauttivat olkapäitään, totesivat että eihän tässä missään ketun selässä olla, pakkasivat kiväärit takaisin pusseihinsa ja kävelivät talon rappusille. Siinä sitten lyötiin kouraa kouraan ja esittäydyttiin:

- Perskeleen Yrjö.

- Lötjösen Eelis.

- Hölehmäisen Uuno. Ei muuta kuin pirtin puolelle.

Uuno meni sisään ensimmäisenä ja huusi vaimolleen:

- Laitas Eeva pari kuppia lisää! Ja tulkaas mukulat sanomaan päivää vieraille!

Eteisen hyllyssä näkyi olevan paikallinen sanomalehti Itä-Pohjan Sana, joka oli päivätty yhdeksästoista lokakuuta vuonna 1967. Ykä ja Lötjönen riisuivat saappaat, ottivat lakin päästään ja astuivat eteisestä pirtin puolelle. Siinä olikin jo odottamassa Hölehmäisten jälkikasvu siistissä rivissä. Kuusivuotias tyttö, yhdeksänvuotias poika ja kaksitoistavuotias tyttö. Kaikki tervehtivät vieraita miehiä kauniisti, poika kumarsi ja tytöt niiasivat.

Lapset vielä näyttivätkin lapsilta, vanhin kaksitoistavuotias tyttökin oli letteineen ja mekkoineen sellainen kuin Ykä ja Lötjönen muistivat kaksitoistavuotiaat tytöt omilta lapsuusvuosiltaan. Se jotenkin lämmitti mieltä. Tuppasihan esipuberteetissa olevilla tytöillä nykyisin, tai siis teknisesti ottaen sillä hetkellä vallitsevaan nykyhetkeen nähden puolen vuosisadan päässä olemaan vaatetus sellainen että se oltiin suunniteltu lähinnä pornoteollisuudessa ja kielenkäyttö sellainen, jota vuonna 1967 ilmeni lähinnä satamahuorilla. Mutta Hölehmäisillä asiat näyttivät olevan, no, mallillaan. Sitä oli mukava katsella. Ei täällä rikkaita oltu mutta harvemminhan se pelkkä raha sitä onnea toi. Olivat selvästi hyvin pidettyjä ja kasvatettuja lapsia.

- Vieraat ovat hyvät ja istuvat pöytään.

Ykä jä Lötjönen istuivat pöytään ja katselivat ympärilleen. Keittiössä oli vanha kunnon valurautainen liesi joka hohti lämpöä pirttiin. Oli talossa sentään sähköt. Siitä kertoi kattolamppu ja seinustalla olevat pari sähköpatteria. Ikkunalaudalla pieni matkaradio toisti eetteristä Yleisradion rinnakkaisohjelmaa. Hyllyllä näytti olevan sekä vanhaa Santos-kahvia että Pulmun palasokeria. Näytti siellä olevan myös muutamia lihasäilykepurkkeja ja miehet arvelivat niitten olevan täyttä evästä eikä mitään nykyistä rasvapuuroa. Emäntä nosti lieden päällä ja kahvimyssyn alla olevaa kuparipannua ja kaatoi kahvia sellaisiin posliinikuppeihin, jotka Ykä ja Lötjönen muistivat lapsuudestaan. Kahvia kaataessaan emäntä totesi:

- Tuo maito tuossa on kyllä valitettavasti kaupan maitoa. Meillä oli kolme lypsävää, mutta ne vietiin teuraaksi viikko sitten. Siinä on myös tuoretta pullaa.

Tulevaisuudesta Kekkosen ajan Suomeen saapuneet aikamatkaajat hörppivät kahvia, natustivat pullapitkon siivuja ja totesivat, etteivät edes muista koska olivat saaneet näin maittavaa kahvia ja pullaa. Siihen isäntä Uuno totesi:

- No joo, vähissä ne on meilläkin täällä syötävät pullat.

- No kuinkas?

- Me muutetaan ensi kuussa Ruotsiin. Trollhättaniin. Me päästään siellä molemmat töihin Volvon tehtaille. Liukuhihnalle. Serkku on asunut siellä jo viisi vuotta ja on vähän avittanut meitä etukäteen. Oy Metsäfirma Ab on ostanut meidän talon ja manttaalit. Eihän sitä ole sinänsä kuin pari hehtaaria. Luulen, että ne tekivät sen säälistä. Mutta saa siitä sentään vähän alkupanosta jolla hetken pärjäilee.

- Ruotsiin? Se on kyllä suuri muutos. Koko perheellenne.

- Onhan se. Mutta ei tässä oikein muutakaan vaihtoehtoa ole. Meillä kun ei ole oikein koulutusta. Kaivinkone lopetti lapiohommat. Metsurinhommia on ollut aika ajoin, mutta firmatkin tykkäävät käyttää lähinnä omia metsureitaan. Kyllä tää on niin ohkaiseksi käynyt, että täältä on lähdettävä. Ei mieli tekisi. Metsämieshän olen meinaan minäkin. Taitaa jäädä se metsästäminen minulta nyt ihan tyystin. Möin pyssytkin yhdelle kaverille. Ja täytyy ajatella lapsiakin. Mitä niille on täällä tarjota? No, rauhallista elämää kylläkin, mutta sitä kun ei oikein pysty syömään.

Niinhän se on. Tai oli silloin, tuumivat niin Ykä kuin Lötjönen. Isäntä totesi vielä:

- Harmi, että tulitte vähän myöhään. Minähän olisin voinut myydä tämän mökin teille, mutta Oy Metsäfirma Ab ehti ensin. Tästähän olis tullut teille melkoinen tukikohta metsästysreissuille. Siihen totesi puolestaan Ykä:

- No olishan tää ihan ässä paikka, en minä sitä kiellä. Mutta se kauppa-akti olis ehkä vähän ongelmallinen. Meinaan kun me ollaan teknisesti ottaen tässä ajassa vielä kaksivuotiaita mukuloita ja me ei oikein kai voida tehdä sen suurempia ostoksia. Eikä meidän lompakoissa oleva valuutta taida oikein käydä Kekkosen Suomessa.

Lötjönen kaiveli vielä reisitaskujaan ja otti sieltä kolme kappaletta Twix-patukoita, jotka hän oli ottanut mukaan jos pikahiuko olisi kulkiessa iskenyt.

- Jospa minä antaisin nämä teidän mukuloillenne? Vaikka kiitokseksi hyvistä pullakahveista? Lämmin kiitos emännälle.

Lapset tulivat jälleen riviin miesten eteen ja kiittivät kauniisti saamistaan suklaapatukoista. Isäntä Uuno totesi:

- Mukava kun kävitte. Ja onnea metsästyksellenne. Autonne saa olla tuossa pihassa niin kauan kuin tarvitsee.

- Kiitos teillekin ja onnea perheenne uudelle suunnalle. Siellä Ruotsissa.

Ykä ja Lötjönen kävelivät talosta ulos autolleen. Kun he kääntyivät katsomaan taloa, se oli jälleen ränsistynyt ja notkollaan. Ulkorakennukset olivat romahtaneet ja piha oli umpeen kasvanut. Aurinkokin paistoi oikeasta suunnasta. Oli varhainen aamu. Miehet eivät ihmetelleet tapahtunutta, sillä olihan menneisyys käynyt morjestamassa heitä aikaisemminkin. Menneisyyden tarinat olivat niitten kuunneltavissa, jotka malttoivat hetkeksi pysähtyä ja antaa mielessään tilan menneille ajoille ja ihmisille.

- Niin ne vaan tyhjeni nääkin selkoset sitten aika nopeasti silloin. Kuka meni Helsinkiin, kuka Ruotsiin. Ja savolaiset Kotkaan. Eikös ne sitä sanoneet savolaisten Ameriikaksi?

- Taisihan ne sanoa. Nuo Uuno ja Eeva ne ovat varmaankin jo tups´ahossa. Ja ne mukulatkin ovat meitä vanhempia. Voi ne tietysti ihmetellä, kun jossain vaiheessa huomasivat, että ne suklaapatukat tulivat myyntiin vasta 1990-luvulla.

- Pakko kai täältä lähteä oli. Mutta tuliko ihmiset siitä sen onnellisemmaksi on sitten toinen asia. Asuinhan minäkin niissä helevetin kanahäkeissä aikani. Tai oikea termi oli varmaankin että lusin.

Ykä kaivoi esille kartan:

- Tuossahan alkaa se pohjoiseen menevä särkkäketju joka on parin kilometrin mittainen. Jos minä kävelen sen länsipuolta ja sinä itäpuolta? Tavataan sitten sen lopussa olevalla Hilipatalammella.

Lötjönen nyökkäsi ja osoitti puolestaan karttaa sormellaan:

- Mennään sitten Hilipatalammelta länteen tuon Turpaanpuottamansalon läpi ja kuljetaan sitten tuota Vittumaisenojan reunaa pitkin. Me päästään sitä myöten puolen kilometrin päähän tästä mökistä.

- Näinhän me tehdään. Toivotaan, että ne 1960-luvun suuret teerikarjat odottavat meitä. Vaan saattaa olla, että taas kertaalleen pärjätään kovin vähällä ampumisella. Kun näyttää, että ollaan taas vuodessa 2016.

Miehet latasivat aseensa, heittivät reput ja kiväärit selkäänsä, läksivät kävelemään ja katosivat pihapiiristä. Tuntia myöhemmin särkkien suunnasta kuului kaksoispamaus. Joku oli ampunut kiväärillä ja osunut. Varttituntia myöhemmin kuului yksittäinen haulikonlaukaus. Joku oli osunut taas. Ränsistynyt talo naristi hieman lahonneita hirsiään. Ehkä se huokasi, ja kaipasi kauan sitten sisältään menettämäänsä elämää.

SALAMETSÄSTÄJÄ JA KARJALAN SISSIT

May 8, 2017, 8:00 pm

≫ Next: EPÄILYKSEN PIRU JA SÄVELLETTY ISLAM

≪ Previous: AAMUKAHVI AJAN TAKAA

$

0

0

Jatkoa tarinalle Metsänvartijat

European Federation Wilderness Center 24, Ruunaa, Lieksa, lokakuussa 2038

Suoraan Euroopan Liittovaltiohallinnon alaisuuteen kuuluvan suljetun ja pelkästään maksaville asiakkaille varatun luonto-, metsästys-, kasino- ja bordellialueen Wilderness Center 24:n alueella sijaitsevan Mukavaaran aamuöistä rauhaa alkoi häiritä lähestyvä kimeä surina. Surina tuli alueella lentävästä droonista joka ilmestyi näkyville pitkulaisen särkän takaa ja ylitti muutaman hehtaarin laajuisen alueen jossa puusto oli lyhyempää. Siellä oltiin tehty aikanaan hakkuu. Nythän ei moto näillä mailla ollut liikkunut enää aikoihin. Drooni jatkoi lentoaan ja katosi toisen särkän taakse.

Droonia valvoi eräkeskuksessa aluetta vartioivan kansainvälisen Excecutive Forest Service-yhtiön työntekijä. Droonin reitti oltiin syötetty siihen etukäteen mutta valvoja saattoi halutessaan muuttaa sitä, mikäli näki sen tarkkailukameroista jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Toisella näytöllä hänellä oli reaaliaikainen tieto siitä, missä päin laajalla, yli puolet Pohjois-Karjalaa kattavalla alueella tapahtui vartijoitten saattamaa ja opastamaa maksettua metsästys- tai muuta virkistystoimintaa. Mikäli valvontamonitorissa näkyvät henkilöt eivät kuuluisi näihin ryhmiin, valvoja antaisi hälytyksen salametsästäjistä jolloin joko Ruunaan keskuksesta tai sitten jo maastossa olevista partioista lähtisivät aseistetut ryhmät ottamaan heitä kiinni.

Drooni katosi näkyvistä ja sen äänikin alkoi kadota. Lyhytkasvustoisemmalla aukolla, jonka se hetkeä aikaisemmin oli ylittänyt alkoi näkyä liikettä. Maasta nousi neljä miestä. Näkyville tuli myös harmaa pystykorva sekä juuri ammuttu hirvenvasa josta oltiin päästetty veret ja jota oltiin juuri suolistamassa. Kun miehet olivat kuulleet droonin äänen, he olivat heittäneet sekä itsensä, puuhun kytketyn koiran että ammutun hirvenvasan päälle koko aika mukanaan kuljettamansa itse tehdyt rölliviitat. Hieman kauempaa kuului maastomönkijän ääni. Sieltä oli tulossa porukan viides mies, joka oli lähtenyt hakemaan kätkettyä mönkkäriä heti kun yksi miehistä oli kaatanut vasan. Yksi miehistä sytytti tupakin, katseli siihen suuntaan mihin drooni oli hävinnyt ja totesi tuhahtaen:

- Liittovaltiomulukut… noita helevetin pershärpäkkeitä lennättävät… helevetin kuspiät…

Toinen miehistä puhalteli myös jännityksen hermosavuja:

- Näinköhän tuo näki meijät?

Mönkijä tuli paikalle ja kolmas rölliviitan alta nousseista miehistä tiuskaisi:

- No näki tai ei, niin ei se siitä meille asiakseen ilmoita. Ei me jäädä tänne munia raapimaan ja odottamaan Federaation asemiehiä. Minä ja Veka puotetaan nää loput sisälmykset tästä vasasta. Ottakaa te tuosta mönkkäristä moottorisaha ja kaatakaa pari puuta tuon mehtätien poikki. Jos ne on tulossa tännepäin niin se on ainoa suora tie tuosta suunnasta. Viivästyttää se niitä sentään vähän. Sitten vinssataan vasa mönkijään ja suksitaan täältä hevon huitulan helevettiin.

Tiuskaisu herätti miehet hetkellisestä horroksestaan ja he panivat toimeksi. Miesten yhtä lailla piilotettu pakettiauto oli vain muutaman sadan metrin päässä. He tunsivat maaston ja tiesivät minne passipaikat kannattaisi laittaa. Nopeus oli nyt valttia, sillä nykyisin salametsästys ei ollut enää vain metsästysrikos. Se oli liittovaltiorikos ja sitä kautta majesteettirikos josta sai ankarat tuomiot. Maastopuvut olivat näillä reissuilla päällä syystä eikä punaisia liivejä käytetty.

Miehet tunnettiin nimillä Toropaisen Leksa, Airaksisen Kalevi, Mutasen Ossi,  Romppasen Veka ja Jauhiaisen Antti. Iältään he olivat kaikki siinä neljänkympin pinnassa. Jauhiaisen Antti, se mies joka oli tiuskaissut muille muisteli ammutun vasan kanssa touhutessaan sitä, kun hän oli aikaisempana keväänä istunut eräässä lieksalaisessa kuppilassa naapurinsa Holopaisen Juhanin kanssa törpötellen Venäjältä tuotua olutta ja pirtupaukkuja. Juhani oli häntä kymmenisen vuotta nuorempi mutta he olivat naapureina olleet aina hyvissä väleissä. Juhani oli ollut vielä pari vuotta aikaisemmin ollut Ruunaalla palkattuna ja aseistettuna metsänvartijana mutta oli sitten saanut monen muun kollegansa tavoin tylysti kenkää kun vartiotoiminta oli ulkoistettu ulkomaalaiselle yritykselle.

Juhani tiesi toki sen, että Antti kävi salametsällä. Asiassa ei ollut hänelle nyt eikä metsänvartijana ollessaan mitään moraalista ongelmaa, sillä hän tiesi että tarpeeseenhan paikalliset miehet niitä hirviä ampuivat. Lähes koko Pohjois-Karjalan käsittävässä liittovaltion luontoreservaatissa ei ihmisillä ollut juurikaan työmahdollisuuksia ja niukoilla liittovaltion avustuksilla eläminen oli muistuttanut suomalaisia pitkästä aikaa siitä, mitä köyhyys todella tarkoitti. Muutamaan mieheen jaettu hirvenruho ei ollut enää ylimääräistä herkkua kaupasta ostettavan lisäksi vaan se oli välttämätöntä ravintoa koska kauppaostoksiin oli hyvin niukasti rahaa.

Antti muisti, kuinka Juhani oli ottanut siinä kuppilassa asiaan - melko yllättävästi - entistä paljon jyrkemmän kannan.

- Kyllä minä suosittelisin, että te lopettaisitte ne reissut kokonaan. Ei minulla itse asiaa vastaan itsessään mitään ole. Kyllä sinä sen tiedät. Mutta se Liittovaltion luontokeskus on viime aikoina ainakin triplannut vartijoitten määrän. Se on sikarikkaitten ampumis- ja hurvittelualue ja siellä on nykyisin vartijoita vissiin enemmän kuin pataljoonan verran. Samanlaiset aseet niillä on kuin minullakin aikanaan, mutta se porukka on huomattavan liipasinherkkää. Ne ovat ulkomaalaisia palkkasotilaita jotka ovat tottuneet tappamaan. Eikä niillä ole minkäänlaisia siteitä paikallisiin ihmisiin. Toisin kuin meillä oli. Mehän helvetti soikoon kahviteltiin teidän kanssa samoilla tulillakin joskus ja lähetettiin teille viestejä siitä, missä päin milloinkin liikutaan että te pääsette kopauttamaan hirven nurin. Nyt on tyyli ihan toinen. Niitten valtuuksiakin on lisätty. Rajusti. Eikä salametsästämisestä kiinnijäämisestä riitä enää vuoden kakku. Satun tietämään, että aivan lähiaikoina kaikkeen Liittovaltion omaisuuteen koskevista rikoksista annettavat tuomiot tulevat koventumaan huomattavasti. Ja ennen kaikkea tulee muistaa, että niillä jätkillä on siellä ihan omat sääntönsä. Meidän omalla poliisilla ei ole siellä mitään valtuuksia. Sitä voidaan sanoa miehitetyksi alueeksi ja sitähän se on. Pysykää poissa sieltä.

Antti oli ottanut hörpyn tuopistaan ja vastannut:

- Tiedänhän minä sen. Mutta minkä tässä mahtaa? Ei ihminen oikein pelkällä vellilläkään pärjää. Liittovaltioavustus on yksinkertaisesti liian pieni. Töitä ei ole tarjolla. Liittovaltioeläke on yhtä lailla vitsi. Niin kuin tiedät, minä asun vanhempieni luona. Tiedät myös, että vanhemmat eivät pysty käymään enää edes risusavotassa. Niissä harvoissa paikoissa kun niitä saa vielä yleensä tehdä. Tuon saatanan suojelualueen takia. Välillä polttopuukin on ostosessa. Raha ei vaan riitä. Saatana vieköön koko sen liittovaltiomulkkujen suojelualueen. Mutta kun me ammutaan viiteen pekkaan pari hirveä syksyn aikana niin se tietää sentään sitä, että syötävänä on kumminkin lihaa eikä pelkkää perunaa.

Antti oli tosiaan jäänyt asumaan vanhempiensa luokse eikä ollut enää aikoihin edes ajatellut muuttoa minnekään muualle. Osittain siksi, että ei ollut tarvetta muuttaa. Hänellä oli ollut muutama sotkuinen naissuhde joista ei tullut koskaan mitään sen valmiimpaa. Nuoret naiset tuppasivat muutenkin muuttamaan kaupunkeihin. Elleivät sitten tehneet ekstraa luontokeskuksen bordellissa. Osittain hän oli jäänyt vanhempiensa luo puhtaasta vastuuntunnosta. He olivat huonossa kunnossa. Äidillä oli sydämessä paha läppävika. Hän hengästyi jo postilaatikolla käynnistä. Isä olisi tarvinnut toiseen polveensa ehdottomasti tekonivelen. Mutta täällä Liittovaltion reuna-alueilla tilanne oli tyly. Kumpaakaan ei leikattaisi, sillä yli 65-vuotiaille henkilöille ei annettu enää julkisissa sairaaloissa hoitoa kuin akuutteihin tapauksiin. Jäljelle jäi vain yksityiset sairaalat. Lähin olisi ollut Joensuussa mutta sen hinnat olivat tavalliselle ihmiselle täysin mahdottomat. Isä ei olisi varmaan pystynyt edes kävelemään ellei Antti olisi Juhanin kautta saanut hankittua Panacodia omakustannushintaan.

- Ja äidin sydänlääkkeisiinkin menee pitkä penni. Niihin kun ei saada mitään korvauksia Liittovaltion sairaskorvauskassasta. Kas kun äiti on liian vanha ja asuu väärällä alueella. Alueella jota Brysselille ei ole edes olemassa. Tai alue on, mutta siellä asuvat ihmiset ovat sille ihan yksi lysti. Niin että ei me siellä metsällä olla minkään seikkailunhalun takia. Sille lihalle on ihan oikeasti tarvetta. Ossilla ja Vekalla on vielä alaikäisiä lapsiakin. Ja niittenkin pääelinkeino on syöminen.

Juhani sytytti tupakin. Tässä kuppilassa ei niin kauheasti välitetty Liittovaltion säännöksistä. Laitonhan tämä luukku oli muutenkin joka niittiään myöten. Hän puhalsi savut ja vastasi:

- Onhan tuo totta. Minä häntä niin kiistä. Vaan olishan se yhteismetsävaihtoehtokin. Sinne saisi laillisia lupia.

- Tiedät itsekin ettei se kannata. Yli puolet maakunnasta on totaalista suojelualuetta. Nimenomaan tää meidän puoli. Lähimmät yhteismetsät on Liperissä, Polvijärvellä ja  Outokummussa. Pikkusen turhan kaukana meille. Ei siellä päiväseltään käy. Hirvilupa sinne maksaa melkein saman verran kuin mitä sillä hinnalla saisi kaupasta lihaa. Eikä maksua saa takaisin jos saalista ei tule. Majoituskin maksaa. Liian iso sijoitus siihen nähden, että lopputulos voi olla tuulen huuhtoma perse. Ja muutenkin siellä on niin paljon miehiä metsällä että siellä lähinnä törmäilee toisiinsa. Ei siitä semmosesta mitään tule.

Juhani oli hetken hiljaa ja vastasi sitten:

- Niin… mutta riski teillä on kova. Sinähän tiedät, että me avustetaan teidän perheitänne vähän. Mutta kun avustettavia on niin paljon, niin meilläkin on rajamme. Ja jos te jäätte kiinni, niin mekään emme voi auttaa. Minun täytyy mennä. On yks homma hoidettavana. Morjens.

- Hei, odotas.

- Mitäs?

- Sulla kun on niitä, no, kontakteja, niin voisitteko miettiä semmosta mahdollisuutta että tuolla etelämpänä ja lännempänä, missä noita helvetin suojelureservaatteja on vähemmän, alettais järjestää vähän laajempaa laitonta hirvijahtia? Semmosta, johon idän ja pohjoisen miehet pääsis osallistumaan? Eihän meinaan paikalliset poliisit nakkaa siitä touhusta siellä paskaakaan. Mielissään vaan olisivat kun hirvi- ja kauriskannat ovat turvonneet siellä ihan tuhottomasti ja niitä joku vähentäisi.

- Tuo muuten voisi olla ihan toimiva idea. Minä pistän korvan taakse. Palaillaan.

Miehet kättelivät ja Juhani poistui. Antti tiesi kyllä oikein hyvin, mitä ”me” tarkoitti. Jouduttuaan pois metsänvartijan tehtävästä Juhani ja muutama muukin entinen metsänvartija oli siirtynyt aivan toisen työnantajan palvelukseen. Liittovaltion myötä suomalaisetkin olivat oppineet perustamaan oikeita rikollisjärjestöjä joitten rinnalla jotkut aikaisemmat vastaavat olivat lähinnä amatöörien kyhäelmiä. Perustettuja järjestöjä saattoi sanoa mafiaksi aivan hyvin, vaikkei Suomessa sellaista nimitystä käytettykään.

Lieksan alueella vallassa oleva rikollisjärjestö tunnettiin nimellä Karjalan Sissit. Sillä oli hallussaan kaikki rikollinen toiminta niin Pohjois-Karjalassa, Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa kuin Kainuussa. Sissien toiminta käsitti kaiken rikollisuuden kirjon, mutta se erosi - niin kuin myös muut vastaavat suomalaiset organisaatiot - ulkomaalaisista rikollisjärjestöistä siten, että sitä saattoi pitää jonkunlaisena mafian, suojeluskunnan, osuuskunnan ja sosiaaliavun yhdistelmänä. Mitään varsinaisia Robin Hoodeja sissit eivät suinkaan olleet, sillä ne toivat Venäjältä myös kaikkia mahdollisia huumeita. Niitä välitettiin kuitenkin vain suurempiin ja etniseltä väestörakenteeltaan muuttuneisiin kaupunkikeskuksiin joita kutsuttiin ”menetetyiksi alueiksi”.

Sissien alueella näitä ”menetettyjä alueita” olivat Joensuu, Imatra, Lappeenranta, Kouvola ja Kotka. Sissit toimittivat sinne huumeet paikallisille diilereille. Jos joku yritti asiaan liittyvää omaehtoista liiketoimintaa, se tiesi varmaa kuolemaa. Sama oli edessä niillä, jotka yrittivät toimittaa huumeita menetetyn alueen ulkopuolelle. Siellä riitti Sissien toimittama olut ja viina. Narkomaanit tiesivät levottomuutta ja turvattomuutta eivätkä Sissit halunneet liata omia pesiään. He kun eivät varsinaisesti olleet tyyppejä, joilla olisi ollut palava halu ryhtyä rikollisiksi. Olivatpa vain paikallisia miehiä joilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, jotka olivat huomanneet, että suomalaiset olivat erittäin hyviä organisoitumaan tälläkin alalla ja myös sen, että historiallisesti tunnettu suomalaisten kyky tunteettomaan tappamiseen ei ollut kadonnut geeneistä minnekään vaikka se näyttikin uinuneen muutaman vuosikymmenen.

Sissien hallitsemilla alueilla asuvat ihmiset eivät pitäneet heitä oikeastaan rikollisina ollenkaan. Sissit pyörittivät laitonta yritystoimintaa - eikä juuri muuta varsinkaan luontoreservaatin piiriin kuuluvilla alueilla voinut ollakaan - tarjoten ihmisille mahdollisuuden kohentaa elintasoaan edes hieman. Järjestö myös auttoi pahimpaan ahdinkoon joutuneita ihmisiä. Järjestön jäsenet eivät myöskään saaneet hankkia itselleen silmiinpistävän suurta ja pröystäilevää omaisuutta. Oikeastaan heitä saattoi sanoa yhteiskunnan ulkopuolella toimiviksi suojeluskuntalaisen ja rikollisen yhdistelmäksi. Pahamaineinen järjestö oli maineeltaan lähinnä menetetyissä kaupungeissa sillä se tunnettiin tarvittaessa hyvin väkivaltaisena ja olihan se vastuussa kaikesta huumekaupasta. Kaupunkien ulkopuolella asuvat ihmiset ajattelivat asiasta kyynisesti että kaupungit ovat kaaoksessa joka tapauksessa, joku sillä kaaoksella kumminkin rahastaa, joten hyvä vaan että rahastajana ovat omat miehet. Siitä riittää aina joku ropo meillekin. Ja jos sekä rikastettuun väestönosaan kuuluvat että tiedostavat ihmiset halusivat narkata itsensä hengiltä niin silvuplee.

Koko Suomi oli jaettu samankaltaisten järjestöjen toiminta-alueeksi. Pohjois- ja Etelä-Savossa sekä Keski-Suomessa hallitsivat Veljmiehet. Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi kuuluivat Tervanpolttajille. Eteläisemmällä Pohjanmaalla hallitsivat Häjyt. Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella toimivat Lallit. Ja Uudellamaalla asioitten taustalla vaikuttivat Vanhat Starbut. Jokainen näistä järjestöistä oli toimintaperiaatteeltaan ja -tavoitteiltaan toisiinsa nähden samanlainen, joten niillä ei ollut tarvetta kilpailla keskenään. Samoin venäläiset järjestäytyneen rikollisuuden edustajat olivat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei tunnetusti vittumaisten tsuhnien markkinoille kannattanut tunkeilla, kun ne olivat ne kerran ottaneet haltuunsa. Oli tarpeeksi kannattavaa toimia niin viinan, tupakan, huumeitten kuin aseittenkin toimittajana. Lisäksi suomalaiset järjestöt, pääosin Tervanpolttajat suojasivat venäläisten vastaavia toimituksia Ruotsin puolelle ja totesivat niistä että Tornionjoen länsipuolella voitte tehdä mitä lystäätte. Ei puututa, ei tartuta.

Toiminta hyödytti kaikkia osapuolia. Ennen kaikkea se hyödytti haja-asutusalueen väestöä. Eräänä hyvänä esimerkkinä oli se, että järjestöt omistivat peitefirmojen välityksellä melko suuria metsäalueita luontoreservaattien ulkopuolella. Kaikki hakkuun jäljiltä jäänyt poltettava puu oltiin säännöllisesti kuljetettu luontoreservaattien alueilla asuville ihmisille ilmaiseksi polttopuuksi. Sillä oli suuri merkitys, sillä alueilla kärsittiin puupulasta mikä sinänsä suomalaisille oli aikamoinen paradoksi. Mutta vihreän aatteen nimeen vannova Liittovaltio oli päättänyt, että luontoreservaatissa ei ainuttakaan runkoa kaadeta ilman lupaa ja leimaa. Myös öljynpoltto alueella oli kiellettyä ja sähkö tolkuttoman kallista. Lieksassakin Karjalan Sissien suureen tarpeeseen toimittamat valtavat rankakasat lisäsivät kiitollisuutta ja pitivät osaltaan huolen, ettei Sissien toiminnasta koskaan laverreltu viranomaisille. Toinen kannustin oli tietysti se, että jos puhui Sisseistä läpiä päähänsä, sai mitä varmimmin läpiä päähänsä. Kauniitten keinojen ja neuvottelujen aika oli Suomessa jäänyt Liittovaltion myötä historiaan. Ehkä sekin oli sitä kuuluisaa kehitystä. Suomalaiset vaan olivat kehittyneet kehityksen mukana.

Antti havahtui muistoistaan kun Ossin ajama pakettiauto jarrutti äkisti. Jyrkän metsätien mutkan takana oli passissa kaksi Liittovaltion pakettiautoa ja niiden ympärillä aseellisia miehiä.

- No voi sen perkele…

- Kusessa ollaan…

Antin mielessä kävi, että olis ehkä pitänyt uskoa Juhania. Sitten mieleen tuli nopean peruuttamisen ja pakenemisen vaihtoehto. Kun hän katsoi taakseen, sekin ajatus kuivui kokoon. Jostain pusikosta auton takaakin hyppäsi tielle neljä miestä. Rynnäkkökiväärit käsissään. Ja eihän tuon pakun perässä olevan mönkijätrailerin kanssa mihinkään olis pakittamalla päässyt muutenkaan. Vielä mielessä kävi oma hirvikivääri ja vastarinnan mahdollisuus, mutta hän ymmärsi, että heidät oltaisiin ammuttu hetkessä seulaksi. Voi saatanan saatana…

Autolle käveli suomalaisen näköinen mies. Antti aukaisi ikkunan ja mies sanoi:

- Aukaiskaa ovet ja tulkaa autosta ulos kädet ylhäällä. Nuo miehet ovat liipasinherkkiä joten ei kannata yrittää mitään. Teidät pidätetään Liittovaltion omaisuuteen kohdistuvasta aseellisesta rikoksesta joka kuuluu terrorismia koskevien lakien alaisuuteen.

Mies veti itse pakettiauton liukuoven auki ja se oli virhe. Leksan nelivuotias harmaapystykorvauros Heppu oli vaistonnut tilanteen uhkaavuuden ja ryntäsi ulos. Suomenkielisellä virkailijalla ei ollut asetta esillä ja jotenkin Heppu vaistosi suuremman uhan tulevan taempana odottavasta miesjoukosta. Se ryntäsi muristen niitä kohti ja yksi miehistä ampui siihen sarjan. Heppu jäi kuolleena makaamaan. Antti kääntyi välittömästi taaksepäin katsoen Leksaa ja ajatteli että voi perkele, nyt Leksalla keittää yli. Heppu oli ollut Leksan silmäterä ja paras ystävä. Raivokohtaus oli ihan hetken päässä. Mies, joka oli ampunut Hepun puhui huvittuneella jotain, joka kuulosti espanjalta. Leksa kysyi pelottavan hiljaisella ja rauhallisella äänellä:

- Mitä tuo juippi sanoi?

Tulkilla ei ollut tarpeeksi tilannetajua, joten hän käänsi suoraan:

- Kaikki rikoksentekovälineet tuomitaan menetetyksi Liittovaltiolle.

Se riitti. Vieteri meni poikki. Leksa ryntäsi autosta ja huusi mennessään:

- Ja nyt sinä saatanan jätkä kuolet!

Eihän Leksa kauas ehtinyt. Kolme lähintä miestä ampui sarjan ja Leksan lävisti toistakymmentä luotia. Muut metsästäjät olivat älynneet mennä autossa niin matalaksi kuin mahdollista ja se kannatti. Pari luotia lensi tuulilasin läpi ja näytti siltä, että jos Ossi ei olisi kumartunut alas, niin se olisi lojahtanut suoraan hänen päähänsä. Hetken nieleskeltyään tulkki jatkoi:

- Niin kuin huomaatte, niin nämä miehet ovat tosissaan. Jospa jatketaan siitä, mihin jäätiin.

Miehet nousivat autosta ulos kädet ylhäällä yksi kerrallaan ja näkivät samalla kun espanjalaiset kantoivat Ossin ruumiin oman autonsa perään. Hepun ruumis viskattiin tylysti ojaan. Heidät sidottiin nippusiteillä sekä jaloista että käsistä ja heitettiin oman pakettiautonsa peräosaan  hirvenvasan päälle muutaman kiväärinperän iskun säestämänä. Heidän autoonsa hyppäsi kaksi espanjalaista metsänvartijan tittelillä toimivaa palkkasotilasta jotka lähtivät ajamaan muitten autojen perässä. Antti, Kalevi, Ossi ja Veka oltiin heitetty vasanruhon päälle sen kummemmin asettelematta ja kuoppaisella metsätiellä kyyti muuttui nopeasti piinaksi.

- Ne saatanat tappoivat Leksan. Täysin kylmästi. Mitä vitun tyyppejä nää oikein on?

- Silencio, mierda!

Miehet olivat hetki sitten nähneet kun heidän ystävänsä ammuttiin kylmäverisesti, joten viesti meni perille ja turvat pysyivät tukossa. He keskittyivät miettimään, että mihin heidät kuljetettaisiin. Lieksassa oli poliisilla vielä väliaikainen päivystyspiste, mutta suunta ei tuntunut olevan sinnepäin. Pian asia selvisi kun auto pysähtyi. Täähän on se perhanan Wilderness Center. Hittoako ne heitä tänne raahasivat? Heidät kannettiin rotevien palkkasotilaitten raahaamina vartiotuvan päätyyn, jossa aukaistiin ovi josta heidät heitettiin sisään ja ovi lyötiin säppiin mitään kommentoimatta ja selittämättä.

- Jonkunlainen putkahan tää on selvästi.

- Niin on, ja minä arvaan miksi me ollaan täällä.

- Hä? No miks? Mikseivät vieneet Lieksaan? Siellähän se poliisi on.

- Vittuillessaan tekivät näin. Meidäthän viedään täältä kuitenkin suoraan Joensuuhun vangittavaksi ja tuomittavaksi. Minä luulen, että ne soittaa poliisit sieltä. Enkä usko, että ne pitävät soittamisella mitään kiirettä. Tästä tulee pojat vittumainen odotus.

- Olisivat nyt perkeleet ottaneet edes nää nippusiteet helvettiin. Eihän tässä pysty kusemaankaan.

- Ei täällä kyllä ole mitään paljuakaan mihin kusta. Saati sitten paskoa. Niin kuin sanoin, tästä tulee vittumainen odotus.

Niinhän siitä tuli. Odotusta kesti vuorokauden ja nippusiteitten sekä liikkumattomuuden aiheuttama puutuminen yhdessä epävarmuuden ja tietämättömyyden kanssa muodosti sen helvetilliseksi. Joka miehen rakko petti jossain välissä ja pari paskoi housuihinsakin. Antti yritti olla ajatuksissaan jossain muualla. Hän muisteli tämän syksyn ensimmäistä ja onnistunutta salakaatoa. Kaikki oli sujunut kuin tanssi. Heppu oli ottanut haukun melkein heti ja Ossi oli kaatanut nuoren hirviuroksen tarkalla laukauksella joka oli siinä mielessä onnekaskin että se katkaisi selkärangan jolloin hirvi putosi niille sijoilleen. Hirvihän saattoi painella vielä sydämeenkin ammuttuna parisataa metriä. Metsänvartijoita, joita liittovaltiomulkuiksi kutsuttiin ei näkynyt mailla halmeilla.

Hirvi saatiin mönkijän kyytiin samantien ja porukka oli turvassa Romppasen Vekan kotona alta tunnissa. Metsässä suolistettu hirvi nyljettiin ja paloiteltiin Vekan autotallissa. Sen jälkeen piti saada tietysti kaatotulet. Ymmärrettävistä syistä ne tehtiin Vekan pihalla olevassa grillissä. Tulittelu alkoi kahvilla ja makkaralla ja jatkui sitten saunassa jalompien juomien parissa. Heillä oli ollut hyvä olla. He olivat tunteneet itsensä jonkunlaisiksi sisseiksi, jotka olivat tehneet hieman jäynää Liittovaltiolle, joka oli muuttanut heidät siirtomaa-asukkaiksi.

Mutta nyt sissin sankaruus oli valunut kusen myötä lahkeeseen. Antti ajatteli, että kyllähän hän vankilan kestää mutta miten vanhemmat pärjäisivät. Kunnalliset vanhainkodit olivat nykyisin lähinnä vanhusvankiloita. Kuinka kävisi tämän porukan perheellisten miesten lapsille? Epävarmoin ajatuksin Antti onnistui jossain vaiheessa nukahtamaan horroksiseen uneen. Jossain vaiheessa hän havahtui siitä, kun sellin ovi aukesi ja sisään marssi palkkasotilaita. Ne napsaisivat miehiltä nippusiteet poikki todeten että stay down, minkä kai olisi muutenkin ymmärtänyt sillä täysin turtunut ruumis vaati ainakin tunnin ennen kuin alkoi kantaa jaloillaan.

Käsiään ja jalkojaan pikkuhiljaa hieromaan alkanut Veka tuumasi:

- Luulen, että poliisit tulevat hakemaan meidät parin kolmen tunnin kuluttua. Ne napsaisivat siteet auki että me saadaan itsemme siinä ajassa jonkunlaiseen kävelykuntoon.

Veka veikkasi melkein oikein. Noin neljän tunnin kuluttua ovi aukesi ja heille metsässä puhunut tulkki astui sisään.

- Joensuun poliisi tulee hakemaan teidät noin varttitunnin päästä.

- Eikö me voitaisi edes peseytyä jossain? Mehän ollaan hitto vie kusessa ja paskassa joka jätkä.

- Se ei ole meidän ongelmamme.

Poliisiauto saapui paikalle ja miehet kuskattiin sen takatilaan. Toinen poliiseista sanoi:

- Me viedään teidät ensiksi Lieksaan. Saatte peseytyä siellä ja päällenne puhtaat vaatteet. Sieltä teidät viedään Joensuuhun.

- Kiitti jätkät. Ihan oikeesti.

- Noo… ei se ihan puhdasta ihmisrakkauttakaan ole. Meidän kun on pakko olla samassa autossa teidän kanssanne aina Joensuuhun saakka ja te haisette tällä hetkellä ihan oikeesti järkyttävän pahalle. Ja älkää muuten kysykö meiltä yhtään mitään siitä, mitä teille seuraa tai mitä tuolla korvessa teille tapahtui. Meillä ei ole oikeutta keskustella kanssanne siitä. Rikos on tapahtunut Liittovaltion hallintoalueella joten meillä ei ole siihen ei sanaa eikä sijaa. Me ollaan nyt tässä tapauksessa vaan taksina.

Kolme päivää myöhemmin Joensuussa

Miehet oltiin siirretty Joensuun poliisin tutkintavankiselleihin. Itse käsittely oli hyvin lyhyt eli miehet sekä pidätettiin että vangittiin eikä siihen tarvittu kuin kaksi erillistä leimanlämpsäystä. Liittovaltio ehkä rakasti byrokratiaa ja valtavia paperivuoria mutta asioissa jossa se katsoi arvovaltansa olevan uhatun se pystyi olemaan huomattavan nopea ja suoraviivainen. Tilanteeseen nähden Antti oli tyytyväinen, sillä sellin patja oli huomattavasti mukavampi kuin aikaisempi betonilattia, kroppa alkoi pikkuhiljaa asettua pitkän, pakotetun ja betonilattialla tehdyn nippusidejoogan jäljiltä ja ruokaakin sai. Epätietoisuus tulevasta tietysti vaivasi ja hän oli kysynyt vartijalta että eikös hänellä ole oikeus jonkunlaiseen oikeusavustajaan ja mitenkäs tää prosessi muutenkin etenee. Vartija oli vastannut vähän väsyneellä äänellä:

- Tulee se sitten kun tulee. Ei mene välttämättä viikkoakaan. Ja kyllä se sulle tään prosessin sitten selittää.

No, nyt oli selityksen aika ja Antti ohjattiin huoneeseen jossa oli pöytä jonka molemmilla puolilla oli tuolit. Antti istui toiselle tuolille ja toiselle istui noin nelikymppinen nainen, joka normaalioloissa olisi ollut sen verran vetävän näköinen että Antti olisi alkanut välittömästi miettiä että kuinkahan tuon hyvin leikatun minimittaisen jakkupuvun hameen alle oikein pääsisi. Sattuneesta syystä Antilla ei ollut kuitenkaan tällä hetkellä mielessään kovin eroottisia ajatuksia joten hän kysyi naiselta:

- Oletan, että olet oikeusavustajani. Niin että voisitkos kertoa, että mitä vittua seuraavaksi tapahtuu? Meille ei olla kerrottu mitään. Mistään.

Nainen katsoi Anttia rauhallisesti ja vastasi:

- Seuraavaksi tapahtuu se, että minä esittelen itseni. Olen Miina Antikainen ja toimin oikeusavustajanasi. Ja mitä sen jälkeen tapahtuu on hyvin nopeasti selvitetty. Sinut tuomitaan ja sinä lähdet vankilaan istumaan tuomiotasi. Oikeuskäsittely on oikeastaan jo tapahtunut ja tuomio langetettu. Varsinaisessa oikeuskäsittelyssä se vaan lähinnä vahvistetaan.

- Mutta… eikös kumminkin…

- No ei kumminkaan. Katsos, sinun ja kavereittesi rikos on suora hyökkäys Liittovaltion omaisuutta ja sitä myötä myös Liittovaltion arvovaltaa vastaan. Siksi tuomio on selvä. Teidän kohdalla se vaihtelee kahdesta neljään vuoteen. Tuomioita kovennettiin viime kesänä. Tuomio tulee ehdottomana. Ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Se istutaan kokonaisuudessaan. Minä en pysty siihen vaikuttamaan. Olen täällä lähinnä neuvomassa sinua siinä, että oikeudessa sinun kannattaa olla olla niin turpa rullalla kuin ikinäkoskaanmilloinkaan. Jos mutiset vähänkin vastaan, niin se tuomio on aivan varma neljä vuotta. Myönnät vaan syyllisyytesi ja sillä hyvä. Pääset vähemmällä.

- Mutta entäs Leksa? Ne saatanat murhasivat Leksan. Eikä sitä koiraakaan olis tarvinnut ampua.

Oikeusavustaja oli hetken hiljaa, huokaisi väsyneesti, katsoi Anttia hetken ja vastasi:

- Tiedätkös, sinun ja kavereittesi kannattaa olla tyytyväinen, että ne metsänvartijat ehtivät ampua kaverisi ennen kuin hän ehti lyödä ketään. Vaikka teillä ei ollut ehkä sinänsä osaa ja arpaa kaverinne hyökkäykseen Liittovaltion viranhaltijaa vastaan, niin teille olisi räpsähtänyt automaattisesti kaksi vuotta lisää avunannosta Liittovaltion viranomaisen väkivaltaiseen vastustamiseen. Se kaverisi olisi saanut neljästä kuuteen vuotta ylimääräistä kakkua. Liittovaltio kun ottaa tuollaiset asiat enemmän kuin vakavasti. Ja se, mikä tapahtuu Liittovaltion suoran hallinnan alaisilla alueilla on Liittovaltion asia eikä esmes minulla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Sinun kannattaa tyytyä tilanteeseen, pitää naamasi näkkärillä ja toivoa mahdollisimman lievää tuomiota.

Antti ei ollut mikään tyhmä mies. Niin kuin eivät olleet hänen kaverinsakaan. He tunnustivat nopeassa oikeuskäsittelyssä syyllisyytensä, tuomari pamautti heille kaikille kaksi ja puoli vuotta ehdotonta ja passitti heidät välittömästi kärsimään tuomiotaan Pyhäselän vankilaan.

Kuusi kuukautta myöhemmin, huhtikuussa 2039, Pyhäselän vankilassa

Antti makoili sellinsä punkassa. Selliä saattoi sanoa varsin mukavaksi, sillä kun Liittovaltio-Suomessa vankien määrä oli alkanut voimakkaasti lisääntymään, niin vankiloitten mukavuuskriteereitäkin oltiin jouduttu tarkastamaan tai ”saattamaan ajan vaatimusten tasalle” eikä niissä vaatimuksissa vankien Playstation ja mahdollisimman suuri määrä uusia pelejä siihen ollut listalla ensimmäisenä. Mutta Hammaslahden vankila oli niin sanottu kilttien poikien vankila, jossa oli lähinnä salametsästäjiä, rattijuoppoja, talousrikollisia, poliittisia mielipidevankeja ja joitain seksuaalirikollisia jotka eivät tuottaneet vartijoille pahemmin ongelmia joten olot olivat kohtuulliset. Antti loikoili yläpetillä. Alapetillä majaili Mutasen Ossi ja muutkin salametsästyskaverit lusivat samalla osastolla. Heillä oli sellinsä nurkassa paskapönttö ja sellin pöydällä oli sekä matkaradio että pieni tv, joten selliä saattoi sanoa luksusselliksi.

Sellin ovi avautui. Vartija vinkkasi Antille:

- Jauhiainen. Sulla olis vieras.

Antti seurasi vartijaa ja oli kääntymässä käytävällä väärään suuntaan kohti yleisiä vierailutiloja kun vartija sanoi hänelle, että ei sinne. Tännepäin. Mitäs helvettiä? Mihinkä se on minua viemässä? Vartija vei Antin erilliseen huoneeseen, jossa yleensä vankeja tapasivat vain virkakoneiston edustajat. Mutta nyt siellä odotti Holopaisen Juhani. Juhani, ja hänen kauttaan Karjalan Sissit olivat auttaneet hänen vanhempiaan Antin tuomion aikana. Sissit olivat antaneet vanhemmille joka kuukausi käteistä rahaa saman verran kuin mitä Antti olisi saanut liittovaltioavustuksia. Lisäksi Sissit olivat pitäneet huolta, että vanhemmilla riitti polttopuuta. Onneksi vanhemmilla oli käytössään Antin auto ja isä pystyi kipeällä polvellaan ajamaan sen verran, että kauppareissut hoituivat.

Vartija ohjasi Antin vierailuhuoneeseen, nyökkäsi Juhanille ja sulki oven. Juhani otti povitaskustaan pienen laitteen, painoi siinä olevaa nappulaa, asetti sen pöydälle ja nousi sitten kättelemään Anttia.

- Mikäs masiina tuo on?

- Se estää kuuntelun. Tosin tuskin tää koppi on mikitetty. Mutta varma on aina varmaa.

- Mitenkäs sinä tuon tänne sait? Ja tämän yksityiskopin?

Juhani katsoi Anttia hymyillen ja teki sormillaan käteisen rahan merkin.

- Niin… tietysti… mutta kiitos Juhani, että olet auttanut vanhempiani. Kiitos sulle ja Sisseille.

- Kiitos kiittämästä. Enemmänkin haluaisin auttaa. Mutta autettavia on niin paljon. Ja meidän on myös varastoitava ja sijoitettava omaisuutta tulevaisuutta varten.

- Tulevaisuutta? Mitä tarkoitat? Nykyisyyskin on jo tarpeeksi vittumainen.

- Mitäkö tarkoitan? No, sotaahan minä tarkoitan.

- Sotaa?

- Kyllä. Ne miehet, jotka joskus vuonna 2017 näkivät tulevan ymmärsivät, että suomalaisista ei ollut silloin minkäänlaisiksi vapaustaistelijoiksi eikä heistä ollut estämään Liittovaltion tuloa. Niinpä he päättivät, että otetaan askel taaksepäin ja taannutaan rikollisiksi. Se oli silloin ainoa mahdollinen vaihtoehto. Sillä rikollisjärjestö toimii organisaationa huomattavasti tehokkaammin ja suoraviivaisemmin kuin siviiliorganisaatio. Sen kun ei tarvitse välittää muotoseikoista. Silloin perustettiin Karjalan Sissit. Silloin perustettiin Veljmiehet, Häjyt ja muut. Toimittiin järjestelmän sisällä ja samalla sen ulkopuolella. Järjestelmän säännöistä välittämättä. Ja mehän olemme onnistuneet. Lieksassakin me käytännössä pyöritämme koko infrastruktuuria ja me olemme se, mitä joskus sanottiin sosiaalihuolloksi. Me vaan teemme sen myymällä heroiinia ja muuta paskaa kaupunkeihin. Mitä useampi etno ja tiedostava ihminen narkkaa itsensä hengiltä, sen parempi. Ja kaikki niitten narkkaamiseen käyttämänsä rahat päätyvät meille.

- Ymmärrän tuon. Mutta mitä tarkoitat sodalla?

- Liittovaltio romahtaa pian. Joko se romahtaa siihen, että etnojen määrä ylittää kriittisen rajan, ne yrittävät ottaa vallan ja sitten alkaa ampuminen. Tai se romahtaa siihen, että Liittovaltiolta aukeaa perse, se ei pysty enää ruokkimaan etnoja, ne alkavat riehumaan ja sitten joka tapauksessa alkaa ampuminen. Liittovaltion hallinto ei pyri sitä edes estämään, vaan se pitää päänsä puskassa ja toivoo, että sen utopia joskus toteutuisi. Kun siihen oikein uskoo ja vaatii muitakin uskomaan. No, toteutuuhan se, tosin eri tavalla kuin se kuvittelee. Me olemme koko ajan valmistautuneet siihen tilanteeseen. Sota tarvitsee kolmea polttoainetta. Miehiä, aseita ja rahaa. Me olemme hankkineet niitä kaikkia. Tapahtuuko romahdus huomenna, viiden vuoden päästä tai kymmenen vuoden päästä on oma kysymyksensä. Mutta me olemme valmistautuneet siihen ja aiomme silloin ottaa maamme takaisin. Sitä varten kaikki nämä järjestöt on perustettu. Ne ovat erillisiä organisaatioita, mutta toimivat yhteisen asian eteen. Cosa nostra. Se, miten se tehdään, ei tule olemaan millään muotoa kaunista mutta muut vaihtoehdot estettiin poliitikkojemme toimesta jo kymmeniä vuosia sitten. Mutta se ei ole syy siihen, miksi tulin käymään. Minulla on kolme erillistä asiaa.

- Mikä on ensimmäinen?

- Ehdotit minulle silloin, ennen kuin jäit kiinni, että ”Tuolla etelämpänä ja lännempänä, missä noita helvetin suojelureservaatteja on vähemmän, alettais järjestää vähän laajempaa hirvijahtia? Semmosta, johon idän ja pohjoisen miehet pääsis osallistumaan”. Panin asian eteenpäin. Siitä neuvoteltiin Veljmiesten, Lallien ja Häjyjen kanssa ja heille se sopi. Toiminta on alkamassa. Niin Karjalan Sissien kuin Tervanpolttajien alueella asuvia salametsästäjiä majoitetaan niillä alueilla paikallisten ihmisten kodeissa ja annetaan mahdollisuus osallistua salajahtiin. Ja jonkunlaisen goodwillin merkkinä Lallien alueella on jo pidetty ylimääräisiä salajahteja joitten tuotos kuskataan meillepäin. Itse asiassa Lieksaan tuli eilen kuorma-autollinen niin hirven- kuin kauriinlihaa jaettavaksi.

- No helvetti! Tuohan on hieno juttu. Mikäs se on se toinen asia?

- Haluan, että levität tässä vankilassa varoituksen.

- Varoituksen? Mistä?

Juhani oli hetken hiljaa. Näytti siltä, kuin hän oli vaipunut muistoihinsa. Sitten hän nosti katseensa ja alkoi puhua:

- Silloin kuin minä olin vielä metsänvartijana luontoreservaatissa, niin muistan että siellä oli kahdenlaisia asiakkaita. Oli sellaisia oikeita metsämiehiä. Ne olivat hyviä tyyppejä. Muistan esmes sen yhden italialaisen joka pääsi pudottamaan teeren latvasta. Se pyyhki kyyneleitä silmistään, halasi, ja kiitti meitä. Antoi ihan käteistä rahaakin vielä. Ihan hyvän summan. Se suolisti teeren itse, ja vaati että hän saa tehdä sen itselleen ruuaksi Centerin keittiössä. Se mies kunnioitti riistaa ja luontoa. Se oli oikea erämies.

- Mutta oli toisenlaisiakin. Ja niitten määrä kasvoi. Jatkuvasti. Oikeat metsästäjät jäivät vähemmistöön. Niillä toisilla oli rahaa. Paljon. Ja ne olivat aika perverssejä. Yksi porukka vaati, että saivat ampua hirven konekiväärillä. Ja mehän järjestettiin se. Toinen porukka halusi ampua hirven singolla. Jumalauta, singolla. Mutta niinhän me sekin järjestettiin. Aika komeasti se hirvi levisi pitkin tanteretta. Ei siitä kyllä mitään syötävää jäänyt. Järkyttävää tuhlausta. Mutta maksava asiakas on aina oikeassa. Kun se vaan maksaa tarpeeksi paljon. Jo silloin minä ajattelin, että näillä pervoilla ruokahalu kasvaa syödessä. Ja kun rahaa kerran on, niin se ruokahaluhan European Federation Wilderness Center 24:ssa tyydytetään. Varsinkin kun siellä nykyiset metsänvartijat eivät puhu enää suomea eivätkä edes ole mitään metsänvartijoita vaan pelkkiä palkkasotilaita. Housuilla ja aseilla varustettuja väkivaltaisia huoria.

Antti mietti hetken aikaa, että mistä Juhani oikeastaan puhui. Sitten hän hoksasi ja kysyi:

- Et kai sinä meinaa…

Juhani vastasi tyly ilme kasvoillaan:

- Meinaanpa hyvinkin. Ihmisiä. Se äärimmäinen saalis. Sissien tiedustelu alueella on ollut vähän myöhässä ja näyttää siltä, että toiminta on ollut päällä jo toista vuotta. Jo silloin kun te olitte siellä salametsällä ja jäitte kiinni. Se droonivalvontakin on alkanut samaan aikaan kun se ihmisjahti.

- Miten helvetissä ne hankkivat saaliin? Siis ne ihmiset?

- Vankiloista. Vangeille annetaan mahdollisuus osallistua ”vapaushaasteeseen”. Vanki viedään Ruunaalle ja hän saa valita Ruunaan keskustaa ympäröivästä viiden kilometrin harppiympyrästä minkä paikan hyvänsä. Metsänvartijat vievät hänet autolla siihen pisteeseen, ajavat takaisin keskukseen ja ilmoittavat mihin vangin jättivät. Sen jälkeen metsästäjät lähtevät perään. Konevoimin. Jokainen jahtiin osallistuja on maksanut kaksi miljoonaa euroa. Jos jahtaajat saavat ammuttua pakenijan, niin peli on hänen kohdallaan tietysti selvä. Mutta jos pakenija pääsee Lieksan lähellä Pankakoskella sijaitsevaan luontoreservaatin vartiopisteeseen saakka, niin hän on voittaja. Hänet vapautetaan tuomiostaan, hän saa satatuhatta euroa ja hänen annetaan siirtyä Suomesta mihin tahansa maahan. Suomeen hän ei saa jäädä eikä koskaan palata. Ymmärrettävistä syistä.

- Jos kyseessä on kokenut erämies, niin tuo kuulostaa hulluudestaan huolimatta periaatteessa jopa reilulta mahdollisuudelta.

- Niin kuulostaa, muttei ole. Me ollaan saatu tietoomme, että drooni seuraa vapaushaasteeseen osallistuvaa silloinkin, kun häntä ollaan viemässä sovittuun paikkaan. Hänen sijaintinsa tiedetään reaaliajassa. Ja jos joku sattuisi pääsemäänkin perille, niin metsänvartijat ampuvat hänet siihen paikkaan. Kas kun tuo koko peli on niin perverssi, että ei Liittovaltio ota mitään riskiä, että se paljastuisi. Muttei se sitä lopetakaan. Kun se tuottaa selvää rahaa.

- Eli koko vapaushaaste on selvää kusetusta ja varma kuolemantuomio?

- Melkein. Me nimittäin tiedämme, että yksi mies on voittanut sen. Ja ihan tuttu mies. Muistatkos Huumosen Vänen?

- Vänen? No tokihan. Väne meni ja tappoi hänen sisarensa Joensuussa raiskanneen etnon ja sai murhasta elinkautisen. Mutta Vänehän on kuollut. Eikös hänet ammuttu kun hän yritti paeta Riihimäen vankilasta? Vähän ennen kuin minä jäin kiinni?

- Virallisesti ammuttiin. Mutta Väne elää. Hän osallistui vapaushaasteeseen. Ja voitti. Hän otti hiljattain Sisseihin yhteyttä Norjasta joku aika sitten ja kertoi, mitä tapahtui. Väneä kuskattiin hänen karttaan näyttämäänsä paikkaan ja hänellä oli vahtina kaksi aseistettua espanjalaista palkkasotilasta. Väne oli hoksannut heti että tässä ei ole kaikki sitä, miltä näyttää. Hän oli onnistunut tyrmäämään molemmat palkkasotilaat, ottanut niiltä aseet, hoksannut ilmassa lentävän droonin ja ampunut sen alas. Sitten hän oli nostanut kytkintä, ajanut metsätietä pitkin parinsadan metrin päähän Venäjän rajasta, jättänyt auton ja aseet, kävellyt rajan yli ja antautunut venäläisille rajamiehille.

- Entäs sen jälkeen?

- No ryssäthän olivat pitäneet sitä kopissa Petroskoissa kuukauden kun ne ottivat selvää sen tarinasta. Tai lähinnä kai ne halusivat vahvistusta sille, mitä ne jo epäilivät. Ryssästä voi toki puhua mitä hyvänsä eikä koskaan ilman syytä mutta tyhmäksi sitä ei voi sanoa ja tiedusteluhommissa se on aika peto. Nähtävästi se tiesi Ruunaan ihmisjahdista jo ennen Sissejä. No, joka tapauksessa ryssät hoitivat Vänelle väärennetyn Norjan kansalaisuuden ja Väne asuu nykyisin Pohjois-Norjassa. Me ollaan Sissien kanssa toimittamassa hänen siskoaan ja veljeään lähiaikoina sinne. Koska he ovat murhasta tuomitun lähisukulaisia, niin ei heillä ole mitään mahdollisuutta saada maastapoistumisviisumia. Tervanpolttajat ovat luvanneet auttaa meitä tässä.

Antti raapi parransänkeään mietteliään näköisenä ja totesi:

- Selvä. Minä kerron tuosta eteenpäin. Lähinnä tuo tosin koskee niitä muutamaa talousrikollista jotka istuvat täällä kahdeksan vuoden vankeustuomiota. Se on sen verran pitkä tuomio, että ehkä joku haluaa ottaa riskin. Mutta niistä jätkistä ei olis kyllä Lieksan metsissä selviytymään. Vaikka ei olis edes asemiehiä perässä. Mutta mikäs se oli se kolmas juttu?

Juhani katsoi Anttia syvälle silmiin. Varsin pitkään. Sitten hän naputteli hieman kännykkäänsä, laittoi sen pöydälle ja alkoi puhua:

- Miltäs sinusta tuntuisi semmonen juttu, jos sissit kustantaisivat yksityisessä sairaalassa sekä äitisi sydänleikkauksen että isäsi polvileikkauksen? Ja sen jälkeen avustaisivat heitä tuplasti suuremmalla rahamäärällä sillä aikaa, kun sinä istut täällä? Ja kun sinä pääsisit vapaaksi, niin sinulle annettaisiin käteisenä tällainen summa.

Juhani näytti kännykkänsä näyttöä Antin katsottavaksi. Antti vihelsi ja totesi:

- Kyllähän tuo kiinnostaa. Mutta kun tommosista jutuista ja summista puhutaan, niin minä arvaan kyllä hinnankin. Kuka?

- Teille on tullut kuukausi sitten istumaan semmonen heppu kuin Matti Mononen.

- Mononen. Joo, tiedänhän minä sen. Hiljainen mies. Rauhallinen. Tykkää olla omissa oloissaan. Ei häiritse ketään. Mutta miten hän on Sissit niin hermostuttanut, että minun pitäisi hänet nirhata?

- Ei hän olekaan. Mutta venäläiset yhteistyökumppanimme hän on. Hän kun ei ole Matti Mononen, vaan Ivan Arhippainen. Kotoisin Petroskoista. Sekä ekonomi että tietokonespesialisti. Ja hän teki venäläisille yhteistyökumppaneillemme kuprun. Tosi pahan kuprun. Puhutaan suurista rahoista. Hyvin suurista rahoista. Hän häipyi sitten väärän identiteetin turvin Suomeen ja piti kaikessa hiljaisuudessa antikvariaattia. Muutenhan hän varmaan olisi selvinnytkin, mutta kun jätkällä oli himo vähän liian nuoriin tyttöihin, niin se jäi harrastuksestaan täällä kiinni. Ja Suomen poliisi luovuttaa seksuaalirikollisten dna-tiedot myös kansainväliseen rekisteriin niin ne tiedothan yhteistyökumppanimme saavat reaaliajassa. Raha puhuu sielläkin. Natsasi. Tuo mielenkiinto alaikäisiin oli hänen ensimmäinen suuri virheensä. Toinen oli se, että hän jäi Suomeen, eikä lähtenyt vaikka Amerikkaan. Joka tapauksessa yhteistyökumppanimme eivät unohda, ja haluavat sovitusta. Ja heille sovitus voidaan tehdä vain yhdellä tavalla. Otatko tehtävän hoitaaksesi?

Antti mietti hetken ja sanoi sitten:

- Otan. Lunasta sitten lupauksesi ja hoida vanhukset kuntoon. Laita puolet tuosta summasta suoraan heille. Sinulla on konstit tehdä se. Ja kun minä pääsen täältä pois, niin oliskos teillä tarvetta miehille? Minulla kun ei tuossa Federaatio-Suomessa paljon tulevaisuutta enää ole.

- Totta kai aikaansaavalle miehelle aina käyttöä on. Kerro muuten kavereillesi että laitoin niin sinun kuin heidän vankitileilleen parisataa euroa.

- Kerron. Kuinkas ilmoitan siitä, että tehtävä on onnistunut?

- Me saamme sen kyllä tietoomme.

Miehet kättelivät ja Antti palasi selliinsä. Seuraavana päivänä hän oli vankilan työpajalla. Työpajan tehtävät luonnollisesti vaihtelivat tilausten mukaan. Nyt tehtiin saunan löylykippoja. Kuparinen kippo ja raudasta tehty kahva johon oltiin laitettu puinen suoja. Sen kahvan rauta oli sentin paksuista. Se kävisi hyvin tehtävän suorittamiseen. Antti tarkasti tilanteen. Pamppu katseli koneelta NHL:n pudotuspelejä. Olihan kyseessä kilttien poikien vankila. Mitäs niitä suotta vahtimaan. Antti hioi parinkymmenen sentin rautapätkän pään teräväksi ja asensi siihen vielä kahvan. Sillä se hoituisi. Sitten hän piilotti aseen housuihinsa. Mitään moraalista ongelmaa asian tiimoilta hän ei tuntenut. Toisen kuolo oli toisen leipä. ”Vapaushaasteesta” kertovan varoituksen hän oli laittanut eteenpäin välittömästi.

Työpäivä päättyi ja Antti piilotti housuihinsa kätkemänsä aseen sellinsä patjaan. Asetta kätkiessään hän mietti, että minkähänlainen se oli ollut se vanha Suomi. Se vanhanaikainen Suomi, johon Liittovaltio ei ollut tuonut vielä rauhaa, vakautta, vaurautta, oikeudenmukaisuutta ja turvallisuutta…

EPÄILYKSEN PIRU JA SÄVELLETTY ISLAM

May 10, 2017, 11:55 pm

≫ Next: SOVELTAVAA TYØNHAKUA

≪ Previous: SALAMETSÄSTÄJÄ JA KARJALAN SISSIT

$

0

0

Aivan kuin lentäisi kerta toisensa jälkeen samanlaisiin kulisseihin joihin on aseteltu samanlaisia mallinukkeja, tuumaili Epäilyksen Piru lennähtäessään erääseen kalliiseen helsinkiläiseen kerrostaloasuntoon. Oli oikeastaan aivan sama, oliko hänen asiakkaanaan poliittisen eliitin, virkakoneiston tai median edustaja. Joka kerta löytyi kämppä, jossa ei podettu pulaa, ei omattu minkäänlaista kosketuspintaa tavallisen ihmisen elämään ja kyseisistä nukkekodeista löytyi aina ihminen joka oli kovasti tyytyväinen itseensä jostain, minkä hän oli hiljattain suorittanut.

Hiljattain suorittanut, niin. Ja samalla kyseinen ihminen onnistui sulkemaan mielestään sen tosiasian, ettei hänellä ollut juurikaan aihetta ylpeillä tekemisistään. Nämä suomalaiset eliittikuplan edustajat eivät eronneet juurikaan esmes niistä saksalaisista viranomaisista jotka aikanaan olivat tunteneet ylpeyttä kuskattuaan taas yhden junalastillisen ihmisiä nousemaan savupiipusta taivaalle. Eivät hekään olleet varsinaisesti ylpeitä siitä, mitä he olivat juuri tehneet, vaan siitä, että se oltiin tehty kunnollaja ehdottomasti määräysten mukaisesti.

Samanlainen oli tuo tietokoneellaan istuva ja tyypillistä punaviiniä lipittävä keski-ikäinen opetushallituksessa korkeana virkahenkilönä työskentelevä nainen. Hänellä oli koneellaan auki opetushallituksen verkkosivut, niissä alaosio ”yleissivistävä koulutus” ja siitä kohta ”kysymyksiä ja vastauksia islamista”, joka oltiin lehdissä otsikoitu komeasti ”Islam ei pyri tekemään kaikista muslimeja, sukupuolet islamissa tasavertaisia” ja jota sitten käytettäisiin esi- ja perusopetuksessa selittämään virallista totuutta islamista nuorille suomalaisille. Nainen oli ollut mukana tekemässä näitä sivuja ja oli sitä mieltä, että lopputulos oli varsin onnistunut. Noo… pilataanpa naisen iltaa pikkusen ettei se sentään ala ilmassa leijailemaan…

Vielä äsken kovasti tunnelmallisella ja itsetyytyväisellä tuulella ollut sekä arvostaan ja asemastaan kovasti tietoinen virkanainen hätkähti ja rääkäisi:

- Mitä helvettiä? Sinä perkelekö siinä taas? Olisit nyt pysynyt poissa edes tään kerran, kun ollaan saatu jotain valmiiksi ja sen vuoksi vähän juhlatuulella!

- No ”sen jonkun” vuoksihan minä tänne juuri tulin. Sinä sitä sitten latelit suomalaisille lapsille oikein roiman taqiyya-annoksen? Kyselitkö Isra Lehtiseltä ja latelit sitten käyttöön suoraan sen, mitä täti selitti?

- Haise pahalle.

- Niinhän minä haisenkin. Kuuluu vähän niin kuin toimenkuvaan. Mutta onko tuo kaikki Lehtisen kynästä?

- Mitä väliä sillä on vaikka oliskin? Ei se lopputulos olis eronnut tuosta sen enempää. Tehtiin mitä vaadittiin ja lapsille opetetaan että islam on länsimainen kevytislam.

- No niinhän te teitte. Niin kuin Pirkkalassa aikanaan opetettiin, että sosialismi oli kevytsosialismi. Mutta käydäänpäs näin ihan kaksistaan läpi noita opetushallituksen oppeja.

Epäilyksen Piru hyppäsi läppäristä pöydälle, napasutti sormiaan, läppärin näyttö suureni 80-tuumaiseksi ja siinä luki opetuksen ensimmäisestä kohdasta:

1. Millainen on naisen asema islamissa?

"Vastaus: Muslimi on ensisijaisesti muslimi, olipa hän nainen tai mies. Islamin mukaan nainen ja mies ovat tasavertaisia. Muslimimaissa naisen asema vaihtelee paikallisen kulttuurin ja yhteiskuntaluokan mukaan sekä uskonnollisen sitoutumisen mukaan. Mitään yleistystä on vaikea tehdä; jo eri maiden sisällä erot voivat olla suuret jne jne…

Epäilyksen Piru virnisti ja kysäisi:

- Ettei teillä vaan unohtunut tuosta jotain pientä?

- Niin kuin esmes mitä?

- No vaikka sitä, että islamilaisissa maissa pieniä tyttöjä naitetaan vanhoille äijänräähkille ja naisia kivitetään hengiltä uskottomuudesta ja huonolla tuurilla raiskatuksi tuleminenkin on uskottomuutta. Ja niissä maissa löytyy ihan oikeasti ihmisiä jotka ovat valmiita viskomaan niitä kiviä elävää ihmistä kohti. Mitä taas meillä takapajuisissa pohjoismaissa ei tapahdu. Lisäksi vois todeta sen, että islamilaisissa maissa se nuorten tyttöjen alapäänsilpominen on vieläkin yleinen tapa.

- Mutta se ei ole teorian mukaista. Muista kumminkin se.

- Niin, ei ainakaan opetushallituksen teorian mukaista. Mutta siinähän opetushallitus onkin ongelman edessä. Teorian mukaan islamissa mies ja nainen ovat tasa-arvoisia. Käytäntö on kaikkea muuta. Ja sitä vähemmän tasa-arvoista käytäntöä harjoittavat nimenomaan islamilaiset ihmiset. Kun opetushallitus ei myöskään - rasismin pelossa - voi tunnustaa, että nimenomaan islamilaiset ihmiset elävät tavalla, joka länsimaissa rikkoisi noin x:ää lakipykälää, niin silloinhan pitää pysytellä teoriassa ja vaieta käytännöstä tykkänään.

- Niinhän siitä vaietaankin. Ja vaaditaan muitakin vaikenemaan. Sitä varten on olemassa mukavasti määrittelemätön termi viharikos.

- Tiedätkö, minä olen ollut näissä hommissa pitkään ja tottunut tuohon käytäntöön. Sitä on esiintynyt maissa, joita historia on oppinut kutsumaan diktatuureiksi. Tosin olihan niillä diktatuureillakin joskus puolensa. Siihen liittyen mennäänpä vielä tuohon ykkösopetukseen. Katsos, 1960- ja 1970-luvuilla naiset saattoivat kulkea islamilaisissa maissa ihan rauhassa minihameissaan ilman esmes miehensä tai veljensä vartijoita. Muistatkos, mikä niissä maissa oli silloin hallintomuoto?

- Sotilasdiktatuuri.

- Ja minkähän nimenomaisen ideologian se sotilasdiktatuuri piti aisoissa?

- No, islamin.

- Nyt siellä ei ole enää sotilasdiktatuureja. Ja naiset kulkevatkin Säkkivälineen mannekiineina. Mikäs ideologia niissä maissa on saavuttanut huomattavan vaikutusvallan?

- Islam.

- Jep. Tyhmempikin osaisi tehdä asiasta johtopäätöksiä ja todeta, että opetushallitus haastaa paskaa ihan tietoisesti. Niin osaa opetushallituksen korkea virkahenkilökin. Muttei tunnusta sitä, vaan syöttää sitä oppilaalle vielä uuden lusikallisen, suukki auki, aa-aa… lentskari tulee… vaan mennäänpä siihen kakkosopetukseen:

2. Miten islam suhtautuu muihin uskontoihin?

"Vastaus: Islamissa ei ole samalla tavalla pyrkimystä tehdä kaikista ihmisistä muslimeja kuin ehkä kristinuskossa on. Koraanissa lähtökohtana on, että kaikilla ihmisillä on vapaa tahto uskonkysymyksissä. Kristinusko ja juutalaisuus ovat Koraanissa erityisasemassa Kirjan kansana, sillä heidän uskontonsa perustuu taivaalliseen ilmoitukseen jne jne…

- Mitenkäs… unohtuikos tästäkin opetuksesta mahdollisesti jotain?

- Virkakoneistossa ei takerruta kokonaisuuden kannalta merkityksettömiin yksityiskohtiin.

- Ei takerruta niin. Mutta täälläpä takerrutaan. Meinaan, kun sotilasdiktatuurit eivät pidä enää islamia aisoissa, niin keitäs siellä lähi-idässä erityisesti lahdataan?

- Kristittyjä… ja vääräuskoisia yleensäkin… vääräuskoiseksi kelpaa sellainenkin islamilainen, joka ei ole lahtaajan mielestä se oikean suunnan edustaja…

- Kenenkäs nimiin sitä vääräuskoisten lahtaamista tehdäänkään?

- Allahin… ja Mohammedin…

- Just. Ja ainoa keino säästyä lahtaamiselta on todeta julkisesti että la ilaha illallah ja Muhammed on hänen profeettansa. Saattaa tosin olla, että juutalaisia ei pyritä käännyttämään. Niitten kohdalla islamilaisille riittänee, että ne tapetaan.

- Mutta emmehän me voi lapsille tuollaista opettaa. Se on jotenkin niin rumaakin. Ja se opetus sisältäisi selvästi rasistiseksi tulkittavissa olevia aineksia.

- Eli todellisuus on rasismia.

- Oikeassa viitekehyksessä kyllä. Ja opetushallitus kuuluu oikeaan viitekehykseen.

- Niinhän se kuuluu. Mennäänpä kolmanteen opetukseen:

3. Miksi miehellä saa olla monta vaimoa?

"Vastaus: Profeetta Muhammedin aikana oli se tilanne, että muslimit joutuivat sotiin, joissa yleensä kuolee enemmän miehiä kuin naisia. Muslimimiehiä kehotettiin pitämään naisista huolta. Nämä naiset eivät useinkaan olleet nuoria, ja mies sai lisäksi monta lasta huollettavakseen, joten "mukavat oltavat" olivat kaukana arjesta.Koraani on asettanut tiukat ehdot moniavioisuudelle: kaikkia vaimoja on kohdeltava tasavertaisesti ja miehen pitää pystyä elättämään jokainen. Koska tämä on inhimillisesti katsoen vaikeaa useimmille miehille, islam pyrkiikin moniavioisuuden asteittaiseen poistamiseen

- Tämä on se kohta, mikä minua Epäilyksen Piruna ihmetyttää erityisesti. Tai ei varsinaisesti se kohta itsessään, vaan länsimaisten feministien suhtautuminen siihen ja yleensäkin flirttailu islamin kanssa. Mutta eikös sinunkin mielestäsi tällä ja sillä kaksitoistavuotisten tyttöjen naittamisella vanhoille äijille ole hienoinen ristiriita?

- Nehän ovat erillisiä asioita. Eivät ne ole verrattavissa keskenään.

- Muistatkos muuten, mitä ne sodat silloin aikanaan olivat? Joissa muslimimiehiä kuoli?

- Islamin valloitussotiahan ne…

- Niitäpä juuri. Mitenkäs, onkos nää länsimaisten valtioitten käymät sodat sitten sellaisia, että niitä ovat käyneet pääosin naiset?

- No eivät tietenkään.

- Ja jostain kumman syystä länsimaissa ei ole moniavioisuutta. Te virkakoneistossa olette muuten keksineet loistavan tavan ylläpitää islamilaista moniavioisuutta.

- Mitä sinä tuolla tarkoitat?

- No sitä, että kun ennen oli ykkösvaimo, kakkosvaimo, kolmosvaimo ja niinpoispäin, niin nyt suomalaisen sosiaaliturvan siunauksella meillä on ykkösyksinhuoltaja, kakkosyksinhuoltaja, kolmosyksinhuoltaja ja niinpoispäin. Mikään ei ole niin aikaansaava kuin virkakoneisto silloin kun puhutaan rahan turhasta törsäämisestä. Vaan otetaanpa vielä yksi kohta:

4. Mikä jihad on?

"Vastaus: Jihad tarkoittaa suomeksi kamppailua, ponnistelua tai kilvoittelua. Suuri jihad on kamppailua omien heikkouksiensa kanssa ollakseen parempi ihminen, parempi muslimi. Jihad voi tarkoittaa aseellista kamppailua, jos islamilaisen maan kimppuun hyökkää toinen valtio. Jokainen maa luonnollisesti puolustautuu tällaisessa tilanteessa jne jne…

- Ja milläs tavalla se islam sitten laajeni? Shakkiturnauksella?

- Väkivaltaisella valloitussodalla tietenkin.

- Ja keihinkäs se islamilainen terrorismi länsimaissa oikein kohdistuukaan?

- No vääräuskoisiin. Ja joo joo, teit pointtisi selville. Kyllähän tuossa syötetään lapsille teoriaa jostain länsimaisesta sosialidemokraattisesta islamista johon me emme usko itsekään. Mutta nyt sinä et ymmärrä sitä tärkeintä pointtia. Katsos, kun meidän on pakko tehdä niin.

- Saatanpa minä sen pointin ymmärtääkin. Mutta kerropas omin sanoin. Se tekee sinulle hyvää.

Korkea opetushallituksen virkahenkilö ei viitsinyt enää kaataa punkkua lasiin vaan veti suoraan pullosta loput ykkösellä huiviin, huokaisi, ja jatkoi:

- Sillä tavoin me suojelemme järjestelmää. Tai no, ei koko järjestelmää, vaan tärkeintä osaa siitä. Eli poliittista-, virka- ja mediaeliittiä. Toki me tiedämme, että on ihan yksi lysti että millä tavoin islam selitetään. Pääasia on se, että islamilainen väestö itsessään on ongelma määritteli sen minkä tahansa ismin alle hyvänsä. Se onihan oikeasti tolkuttoman kallis. Se eiihan oikeasti työllisty eikä integroidu, enkä minä ole varma että onko sillä siihen juuri haluakaan. Varsinkaan niitä ”tasa-arvoisia” naisia ei niitten äijät laske kotoa minnekään ja minnekäs ne kielitaidottomina muutenkaan työllistyisivät? Ja on totta, että ne tekevättavallisiin suomalaisiin nähden aivan tolkuttoman määrän väkivalta- ja seksuaalirikoksia.

Epäilyksen Piru otti tuumivan ilmeen ja onnistui hetken ajan näyttämään helvetilliseltä versiolta Auguste Rodinin Ajattelija-patsaalta. Sitten se kyseli hymyillen:

- Eikös silloin olisi helpompaa todeta asia julkisesti ja alkaa korjata sitä, mitä on tapahtunut?

- No eihän helvetissä! Sillä juuri mehän ne ihmiset olemme tähän maahan päästäneet ja tehneet vielä asiasta itsetarkoituksen. Jos me tunnustaisimme tämän totaalisen hölmöntölväyksen julkisesti, niin mehän joutuisimme asiasta vastuuseen. Ja sehän ei käy päinsä. Näin ollen suomalaisille lapsille tullaan jatkossakin opettamaan länsimaisesti määriteltyä kevytislamia, painetaan pää puskaan ja toistetaan aina uudestaan että ongelma ei ole ongelma, vaan ongelmasta ääneen puhuminen on ongelma.

Epäilyksen Piru taputti kämmeniään hitaasti ja painokkaasti yhteen. Näinhän tehtiin, kun ei oltu suuressa väkijoukossa mutta haluttiin silti osoittaa suosiota:

- Hienoa! Eikö annos rehellisyyttä teekin hyvää? Vaikka ethän sinä sitä vielä työpaikallesi uskalla viedä. Mutta olet siitä huolimatta ansainnut lahjan.

- Lahjan? Noilla sun lahjoillasi on paha maine tiedostavissa piireissä. Mitä sinä mulle annat? Omatunnonko? Vai jotain vielä hirveämpää? Moraalisen selkärangan ehkä?

- Siihen sinä et ole vielä valmis. Minä annan sinulle lahjaksi palasen tasa-arvoista ja rauhanomaista islamilaista kulttuuria. Sinä saat burkhan.

- Burkhan? Mutta mitä minä sillä? Enhän minä ole muslimi. Ja enhän minä sitä käytä kumminkaan. Mitä ne virastossakin ajattelisivat?

- Kyllä sinä sitä käytät. Joka ristuksen, korjaan muhametin päivä. Se kun on sellainen burkha jota ei näe muut kuin sinä. Sinä näet sen. Sinä myös tunnet sen. Etkä saa sitä pois päältäsi. Tiedä, vaikka oppisit nauttimaan siitä. Eikäs ne feministit ole sanoneet että se on vapaaehtoinen, voimauttava ja valtauttava kokemus joka vapauttaa naisen kuolaturpaisten länsimaisten miesten irstailta ja riisuvilta katseilta ja sitä kautta lisää naisen seksuaalista vapautta. Mutta nyt mun täytyy lähteä seuraavaan paikkaan. Som´moro!

Epäilyksen Piru hävisi rikinkatkuisaan pilveen ja korkea arvoinen virkanainen meni katsomaan itseään peilistä.

No voi helvetti… laittoi vielä sen harsollisen version…

Seuraavana päivänä opetushallituksessa muut työntekijät vähän ihmettelivät korkea-arvoista virkanaista. Aivan kuin hänen näkökenttänsä olisi muuttunut jotenkin putkinäöksi. Ja hän hikoili ihan tolkuttomasti, vaikka kevät oli kylmä ja rakennus mukavasti ilmastoitu…

SOVELTAVAA TYØNHAKUA

May 15, 2017, 2:05 pm

≫ Next: XXX YMMÄRRYSHARJOITUS

≪ Previous: EPÄILYKSEN PIRU JA SÄVELLETTY ISLAM

$

0

0

Niin kuin lukija hyvin tietää, on hallituksemme tehnyt esityksen siitä että työttömän tulee hakea töitä kolmen kuukauden aikana vähintään kahdestatoista eri paikasta ja jos hän ei niin tee, niin hän menettää työttömyyskorvauksensa 60 vuorokaudeksi. On esitetty - hyvin perusteltuja - näkemyksiä että tällainen johtaa merkityksettömien blankohakemusten tekemiseen ja se pahimmillaan tukkii erityisesti firmojen toimintaa siinä määrin, että ne luopuvat työpaikkojen julkisesta ilmoittamisesta ja hankkivat työntekijänsä toisin keinoin.

On kuitenkin muistettava että hallitus koostuu pääosin ammattipoliitikoista ja ammattipoliitikko ei tee virheitä. Ainakaan se ei myönnä niitä tehneensä. Joten tämä hakemuspakko saattaa astua voimaan. Mikä neuvoksi? Oy Firma Ab saattaa saada aivan tolkuttoman määrän hakemuksia joista suurin osa on sellaisia jotka ovat hakeneet hommia pakotettuna, omaamatta minkäänlaista sellaista osaamista ja kokemusta mitä Oy Firma Ab tarvitsisi. Ehkä yhteiset pelisäännöt auttaisivat tässä. Hotellin respassa esitetään, että pakkohakemuksissa otetaan käyttöön skandiääkköset ja -öökköset ja tehdään sellainen standardihakemus. Se voisi olla vaikka tällainen:

Vastaanottaja

Oy Firma Ab

Lähettäjä

Jorma Væænænen

HAKEMUS TYØPAIKKAAN

Pyydæn kunnioittaen, ettæ minut otettaisiin huomioon valitessanne uusia tyøkalujyrsijæ-kelkkamaalareita yrityksenne palvelukseen. Olen ahkera ja tyøteliæs tyøntekijæ.

Kunnioittaen,

Jorma Væænænen

Näin ollen Oy Firma Ab:n työnhakuasiaa käsittelevä henkilö huomaa, että Jorma Väänänen ei tosiasiassa ole kiinnostunut työpaikasta vaan hakee sitä pakotettuna, joten hän pistää menemään Jorman sähköpostiosoitteeseen viestin jossa lukee: ”Hei, kiitos mielenkiinnosta. Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa sattunut sinuun. Terveisin Oy Firma Ab”. Jorma puolestaan voi lähettää viestin työvoimatoimistoon ja todistaa sillä osallistuneensa tähän uuteen kansalaisvelvollisuutensa. Ehkäpä joku työtön ATK-alan ammattilainen voisi asian tiimoilta päästä uudestaan leivänsyrjään kiinni kehittämällä ohjelmiston joka tunnistaa sähköpostista æ:t ja ø:t, varsinkin jos ne on lähetetty Suomesta, siirtää kyseiset viestit välittömästi roskakoriin ja lähettää automaattisesti hylkäävän ja pahoittelevan vastausviestin työttömälle työnhakijalle. Firmat saattaisivat olla kiinnostuneita kyseisestä ohjelmasta, varsinkin jos sen saa kohtuuhinnalla.

Samaa menetelmää voisi käyttää tietysti toisinpäinkin, erityisesti julkisella sektorilla. Moni lukija on varmasti törmännyt ilmiöön, että hän on huomannut hakevansa työpaikkaa joka on tosiasiallisesti luvattu jo jollekin valmiiksi pedatulle henkilölle jolloin koko työnhakuprosessi on turha. Julkisen sektorin on kuitenkin pakko panna työpaikat julkiseen hakuun ja järjestää asiaankuuluva haastattelukierros. Tämä aiheuttaa työttömälle turhaa vaivaa ja mahdollisesti turhia kulujakin, sillä jos työtön asuu vaikkapa Hämeenkoskella ja kiinnostava työpaikka olisi tarjolla Lahdessa niin eestaas kulkeminen on jotain 60 kilometriä, se ei ole ilmaista ja sen mielellään jättäisi tekemättä jos tietää etukäteen tekevänsä turhan reissun. Jos joku julkisen sektorin työpaikka on haussa, mutta virkaan valittava henkilö on jo tosiasiallisesti päätetty, niin kyseinen konttoori tai mikä lie voisi olla kohtelias ja käyttää öökkösmenetelmää tässäkin. Esimerkiksi näin:

TYØTEHTÆVÆ: KUNNALLINEN KÆSITEHÆSSIJÆ

Radanvarsikaupungin julkishallintobyroon yleinen asioita sæætævæ, sæhlæævæ ja sæveltævæ subdiviisio:

Etsimme palvelukseemme kokenutta ja motivoitunutta kunnallista kæsitehæssijææ. Arvostamme aikaisempaa tyøkokemusta. Koulutusvaatimuksena miel. joko selittelæætiøn tai soveltavan spedestetiikan yliopistollinen loppututkinto.

Tyøhakemukset læhetetææn osastopæællikkø Annaluutia Mæhkiø-Fløffmannille.

Näin ollen työtön tietää, ettei kyseisen työpaikan kanssa kannata nähdä turhaa vaivaa. Se olisi varsin kohtelias kädenojennus julkiselta sektorilta tavalliselle kansalaiselle. Jos ääkkös-öökkösmenetelmä on jotenkin liian päällekäyvän oloinen, niin sen tilalla voitaisiin käyttää jotain tekstiin upotettua yleisesti sovittua merkkiä kuten vaikka (*).

Tietysti tämäntyyppisten juttujen myötä tällaiselle tavalliselle valveutumattomalle kansalaiselle tulee mieleen ajatus, jonka savolaiset kiteyttävät niin osuvaan muotoon eli ”osattaan sitä tiälläkkiin”. Mieleen nousee väkisinkin työpaikkahakemusten tarjoama eräänlainen aseettoman sissisodan muoto.

Siksipä hotellin respassa esitetään, että kehitetään kansallinen veetuilupörssi. Tässä pörssissä julkaistaan kaikki mahdolliset jonninjoutavat julkishallinnon ammatit ja mikä ettei tehtäisi valmiit hakemuspohjatkin, joilla niin työtön kuin työssäkäyväkin voisi hakea noita tehtäviä. Otetaan nyt esimerkiksi sellainen tilanne, että Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto hakee uutta ylitarkastajan virkaa. Kyseinen toimisto ja sen edeltäjä on haistatellut sen verran ahkerasti tavallisille kantasuomalaisille että pieni jäynä, sanotaanko vaikka 60.000:n jätetyn hakemuksen myötä olisi paikallaan.

Näissä hakemuksissa ei luonnollisesti käytettäisi minkäänlaisia skandiöökkösiä vaan ne tehtäisiin niin tosissaan kuin ikinäkoskaanmilloinkaan. Ehkä hakemukseen kannattaisi laittaa mukaan lause: ”muistuttaisin, että eräs nimeltä mainitsematon E.B. on muuten valittu vielä ylitarkastajankin pestiä ylempään virkaan epäpätevänä, ja koska yhdenvertaisuusasiat ovat niin kertakaikkisen lähellä sydäntäni, niin aion ilman muuta turvautua valitusmenettelyyn ellei minua kutsuta edes haastatteluun.”

Jos ajatellaan, että saadaan aikaiseksi 60.000 hakemusta ja sanotaanko vaikka 10.000 valitusta, niin voidaan todeta  jäynän onnistuneen. Tietysti mainio bonus olisi saada aikaiseksi vielä tommoset 3.000 ylimääräistä työpaikkahaastattelua ja sehän antaisi koiranleuoille mitä parhaimman mahdollisuuden pilata tapetit ja tunnelma.

Onhan tietysti selvää, että jos hallitus joutuu luopumaan tästä aikeesta, niin jotain muutahan se keksii. Nykyinen hallitus todennäköisesti päätyy siihen vaihtoehtoon, että mikäli työtön ei työllisty kolmeen kuukauteen ominpäin niin hän ei ole silloin edes yrittänyt työllistyä. Näin ollen hän menettää työttömyyskorvauksensa kahdeksi kuukaudeksi.

Jos seuraava hallitus on puolestaan punavihreä, niin se saattaa pistää pystyyn pitkäaikaistyöttömien eutanasialoton, jossa vuosittain 20.000 lyhyen tikun vetänyttä pistetään pakolla koomaan, laitetaan niitten elimistä kansainvälisillä markkinoilla pystyyn huutokauppa ja sen jälkeen kun kyseisestä kansalaisesta on poistettu käyttökelpoiset varaosat, niin hänen tuhkansa lahjoitetaan jollekin biodynaamista parsaa viljelevälle tilalle lannoitteeksi. 

Mikäli asiasta tulisi mutinaa, voisi punavihreä hallitus perustella asian niin, että ”suomalainen on elämänsä ensimmäiset kaksikymmentä vuotta niin tolkuton kuluerä yhteiskunnalle, että on vain oikeudenmukaista, että yhteiskunta ottaa ne elämän viimeiset kaksikymmentä vuotta ikään kuin takaisin lunastettavana panttimaksuna”. Moraalista ongelmaahan ei asiassa punavihreää ideologiaa tunnustaville ja evoluutiossa Homo Sapiens Premenstrualsyndromicus-tasolle kehittyneille ihmisille olisi muutenkaan, sillä varaosiksi lyötävät ihmiset olisivat kuitenkin joutuneet työttömiksi ns. oikeista töistä, jolloin he olisivat modernille tiedostajatyypille lähinnä vanhemman ja pikkuhiljaa häviävän ihmisrodun edustajia. Kyse olisi vain tervetullut lisäaskel uusevoluution kehityksessä.

XXX YMMÄRRYSHARJOITUS

May 18, 2017, 2:05 pm

≫ Next: GREATEST SHITS: TULOKSET

≪ Previous: SOVELTAVAA TYØNHAKUA

$

0

0

Tulipahan vaan mieleen sellainen ajatuksentynkä, että entäpäs jos Suomessa olisi olemassa sellainen suht merkittävä, ei-kristillinen, vaan vanhoihin suomalaisiin jumaliin uskonsa pohjaava puhtaasti ja pelkästään kantasuomalaisten harjoittama uskonto. Ajatellaan asiasta vaikka niin, että uskonnon nimi olisi ”uusväinöläinen usko” ja sitä harjoittaisi Suomessa tommoiset 100.000 ihmistä. Uskonnon pääasialliset alueet sijaitsisivat Pohjois-Karjalan itä- ja pohjoisosissa, Kainuussa ja Koillismaalla. Jonkun verran uskontokuntaan kuuluvia olisi tietysti suurimmissa kaupungeissamme. Ihminenhän joutuu muuttamaan työn perässä. Minkäs sille mahtaa.

Uskonto pohjautuisi luonnollisesti vanhaan suomalaiseen luonnonuskontoon, se olisi monijumalainen kumartaen Ukko Ylijumalaa, Tapiota, Ahtia ja kumppaneita. Uskon uskontunnustus kuuluisi: ”ei ole muita jumalia kuin uusväinöläiset jumalat, ja Väinämöinen on hänen profeettansa”. Tunnustus tosin lausuttaisiin uskovaisten pitkän ja hartaan työn myötä rekunstroimalla muinaissuomalaisella kielellä, jolla myös uskonnon pyhät kirjoitukset oltaisiin kirjoitettu. Kyseistä kieltä ei käytettäisi normaalissa elämässä vaan puhuttaisiin ihan tavallista suomea mutta kyseinen muinaiskieli opetettaisiin lapsille, jotta he voisivat lukea pyhiä kirjoituksia pyhällä alkukielellä. Koska uskonto olisi sinänsä kovasti käytännön elämään pohjautuva, pyhät kirjoitukset eivät olisi kokonaisuudessaan kuin noin kolmenkymmenen sivun mittaiset.

Yksi tärkeimmistä uusväinöläiseen uskontoon liittyvistä opinkappaleista olisi ”jumalat auttavat niitä, jotka auttavat itseään”. Sen opin myötä työnteon ja yrittämisen arvostus olisi uusväinöläisessä uskonnossa äärimmäisen arvostettua. Tätä kautta kyseisessä uskonnossa olisi myös hyvin vastenmielinen suhtautuminen sosiaaliturvaan ja varsinkin siihen, että ihminen pitää sosiaaliturvaa ja sen myötä toisten rahoilla kustannettua elämää itsestäänselvyytenä. Uusväinöläisessä ajattelussa tälle ei olisi tilaa, ja mikäli joku uusväinöläinen perhe joutuisi taloudelliseen ahdinkoon esim. työttömyyden myötä, uusväinöläinen yhteisö avustaisi perhettä ennen kaikkea siinä muodossa että se tarjoaisi työtä perheen vanhemmille. Ei ehkä kovin hyvin palkattua, mutta se antaisi ihmiselle mahdollisuuden yrittää eteenpäin omin voimin. Joutilaisuus ja tietoinen toisten kustannuksella eläminen ei kuuluisi uusväinöläiseen uskontoon.

Ulkoisesti uusväinöläisten perheitten kodit eivät eroaisi juurikaan tavallisten suomalaisten kodeista. Yleisin asumisen muoto olisi omakotitalo, jonka pihalla olisi auto, ehkä sellainen suuri tila-auto sillä uusväinöläiset eivät suhtautuisi kovin suopeasti ehkäisyyn. Silloin vähän isommalle autolle olisi käyttöä koska lapsia olisi paljon. Tosin uusväinöläisyydessä pidettäisiin hyvin korkeassa arvossa ihmisen koskemattomuutta, ja jos lääkäri arvioisi uuden raskauden vaarantavan perheen äidin turvallisuuden, niin silloin ehkäisy olisi sekä sallittua että suotavaa.

Ulkoisesti uusväinöläiset eroaisivat jonkun verran tavallisista suomalaisista tapakristityistä. Heillä olisi varsin tiukka pukeutumiskoodi. Miehillä tulisi olla päässään väinönlakki ja päällään harmaat, armeijamalliset vaatteet. Talvella ne olisivat luonnollisesti sarkaisia. Kesällä käytettäisiin sitten harmaata puuvillaa. Talvella - pakkasista johtuen - ei väinönlakkia käytettäisi, vaan se korvattaisiin karvahatulla.

Naiset pukeutuisivat mekkoon, joka muistuttaisi melko tarkalleen vanhaa harmaata lottaunivormua. Naimattomilla naisilla mekkoon kuuluisi esiliina, joka kertoisi heidän olevan naimattomia. Mekkoa voisi käyttää joko kokopitkänä, polvipituisena tai minipituisena. Mitään määrättyä päähinettä tai kasvojen peittämistä ei uusväinöläisyys naisille vaatisi, mutta se pitäisi hyvänä pitkiä hiuksia naisille todeten, että hiukset ovat naisen kauneuden kruunu eikä naisen kasvojen kauneutta saa peittää. Kylmillä keleillä naiset luonnollisesti saisivat käyttää sellaista päähinettä kuin haluaisivat. Kuka sitä pakkasessa palelemaan? Voihan sitä järkeäkin käyttää. Luonnollisesti työelämässä uusväinöläiset pukeutuisivat työn vaatimiin asusteisiin.

Kyseinen uskonto toimisi tietyiltä osiltaan Suomen lain ulkopuolella noudattaen uskontoonsa kuuluvaa ”Korpilakia”. Korpilakia tuomitsisivat väinökuntalaisten keskuudestaan valitsemat niin sanotut ”luotetut miehet” ja laki pohjautuisi hyvin pitkälle käytännön oppeihin ja niin sanottuun tolkkuun ja lautamiesjärkeen. Uusväinöläisessä oikeusajattelussa todettaisiin päällimmäisenä, että ”mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan”. Pääosin uusväinöläiset noudattaisivat Suomen lakia, mutta esmes avioliittoon liittyvissä asioissa pitäydyttäisiin Korpilakiin. Aviorikos tuomittaisiin aina - sukupuolesta riippumatta - petetyn osapuolen hyväksi ja pettäjä saisi kärsiä Korpilaissa tunnetun rangaistuksen nimeltä ”remmiapeli”, eli tilanteesta ja rikoksen törkeydestä riippuen 5 - 30 nahkavyön läimäytyksen perseelle sekä omaisuuden sekä mahdollisten lapsien huoltajuuden menettämisen petetylle osapuolelle.

Remmiapelia käytettäisiin myös tietyissä väkivaltarikoksissa sekä toisiin ihmisiin kohdistetuissa varkauksissa ja petoksissa, joihin uskonto suhtautuisi erittäin kielteisesti. Lisäksi uusväinöläisessä oikeudenkäytössä olisi käytössä äärimmäinen rangaistus äärimmäisiin rikoksiin kuten esimerkiksi murhiin ja raiskauksiin. Näitä rangaistuksia - niin kuin uusväinöläistä Korpilakia yleensäkään - ei uskontokunnan ulkopuolella millään tavoin mainostettaisi, vaan tuomitut yksinkertaisesti katoaisivat. Näitä katoamisia ei varsinaisesti väinökuntien keskuudessa olisi ollut vuosikymmeniin, koska niihin ei olisi ollut tarvetta, mutta valtiovalta olisi saattanut huomata, että uusväinöläisille alueille ei kannattaisi sijoittaa esmes islamilaista väestöä, sillä uusväinöläisten suhtautuminen naistensa koskemattomuuteen tiedettäisiin hyvin, hyvin huumorintajuttomaksi.

Uskonnon edustajat suhtautuisivat tavallisiin kristittyihin tai kirkkoon kuulumattomiin suomalaisiin hyvin positiivisesti, mieltäisivät heidät saman etnisen ryhmän edustajiksi jotka jakaisivat pääosin samanlaiset, varsin konservatiiviset elämänarvot ja pyrkisivät toimimaan heidän kanssaan mahdollisimman suuressa yhteistyössä yhdessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Uusväinöläinen uskonto ei myöskään tuntisi termiä jumalanpilkka, sillä he ajattelisivat että mikäli jumala - niin kuin esimerkiksi islamissa - tarvitsee ihmisiä puolustaakseen kunniaansa, niin sellainen on heikko ja mitätön jumala eikä sellaista kannata pahemmin noteerata.

Uusväinöläiseen väinökuntaan kuuluvat lapset kävisivät samaa koulua muitten suomalaisten lasten kanssa sillä erotuksella että uskontotunnit olisivat uusväinöläistä opetusta, jota antaisivat vapaaehtoiset kukin kerrallaan. Uusväinöläisyydessä ei nimittäin olisi varsinaisia pappeja, eikä siinä kerättäisi kirkollisveroja. Liikuntatunnit uusväinöläiset lapset suorittaisivat aivan normaalisti muitten lasten kanssa, mutta silloin, jos koulussa opetettaisiin suomalaiseen yhteiskuntaan kielteisesti suhtautuvaa opetusta esim. islamilaisuuden tai perinteisiä suomalaisia arvoja halventavan opetuksen muodossa, kaikki vanhemmat hakisivat silloin lapsensa pois koulusta kyseisen opetuksen ajaksi.

Kyseisessä uskonnossa vaadittaisiin, että lapsille pidettäisiin kerran vuodessa - syyskuussa - uusväinöläinen luontoviikko, jolloin uusväinöläisille lapsille sekä opetettaisiin että kerrattaisiin erätaitoja. Tämä siksi, että uusväinöläinen uskonto suhtautuisi luontoon ja sen kanssa tasapainoiseen elämiseen hyvin vakavasti ja kunnioittavasti. Uusväinöläisiin uskonkappaleisiin kuuluisi lause ”luonto ja ympäristö ovat itsessään niin tärkeitä asioita, että niitä on suojeltava ihmisiltä, joille luonto on pelkkä käsite, sana jolla ei ole muuta merkitystä kuin oman pätemisen korostaminen”.

Lisäksi uskontoon kuuluisi kolme kertaa päivässä tehtävä puolen minuutin mittainen rukous. Ensimmäisenä olisi seisaaltaan tehtävä taivaan rukous. Sitten olisi istualtaan tehty veden rukous. Ja lopulta olisi polviasennossa tehtävä maan ja ajatuksen rukous. Rukousta tehdessään uusväinöuskovaiset keskeyttäisivät työntekonsa rukouksen ajaksi ja palaisivat sen jälkeen työhönsä. Rukoukseen ei tarvittaisi mitään erillisiä tiloja, vaan uusväinöläinen voisi suorittaa sen esim sorvin ääressä, mikäli sattuisi olemaan töissä metallihommissa. Uusväinöläinen uskonto ei tarvitsisi minkäänlaisia kirkkorakennuksia, sillä sellaiset miellettäisiin pelkäksi rahan haaskuuksi.

Luonnollisesti uusväinöläiset suhtautuisivat koulutukseen erittäin positiivisesti. Erityisesti sellaiseen koulutukseen, joka pitäisi yllä yhteiskunnallista infrastruktuuria. Näin ollen, mikäli joku nuori uusväinöläinen lähtisi kouluttautumaan vaikkapa sairaanhoitajaksi, asentaja-koneistajaksi tai fysiikan opettajaksi, niin yhteisö auttaisi häntä rahallisesti, ettei hän joutuisi ottamaan kohtuuttoman suurta opintolainaa. Sen sijaan jos yhteisön jäsen päättäisi lähteä kouluttautumaan yhteiskuntataiteellisille aloille, toteaisi yhteisö, että infrastruktuurin kannalta vahingollisia aloja ei tueta, joten pärjäilepä keskenäsi.

Maanpuolustukseen kyseinen uusväinöläinen uskonto suhtautuisi hyvin positiivisesti sillä se näkisi, että se viime kädessä suojelee suomalaista yhteiskuntaa joka taas suomalaiselle on se paras ja ainoa yhteiskunta ja ennen kaikkea ainoa sellainen, joka on kiinnostunut suomalaisten hyvinvoinnista. Uskontokunnan nuoret miehet suorittaisivat varusmiespalveluksensa pääosin rajavartiostojen sissikomppanioissa, sillä uusväinöläiset nuoret oltaisiin jo nuorena totutettu luontoon ja eräelämään. Uskonto pitäisi kyseistä koulutusta suuressa arvossa sillä yhteys luontoon ja kyky selviytyä luonnossa olisi uskonnon oppien mukaan erittäin tärkeää.

Nykyisin niin kovin muodikkaaseen homoseksuaalisuuteen uusväinöläinen uskonto suhtautuisi kielteisesti. Jos yhteisössä olisi avoin homoseksuaali, häntä siedettäisiin ja hänen annettaisiin olla rauhassa, mutta mikäli hän pyrkisi houkuttelemaan homoseksuaaliseen kanssakäymiseen muita yhteiskunnan jäseniä, erityisesti alaikäisiä, niin silloin Korpilain mukaan hänelle annettaisiin ensiksi Vakava Varoitus ja mikäli se ei auttaisi, hänelle annettaisiin kahdenkymmenen vyöniskun remmiapeli ja sen jälkeen hänet eristettäisiin yhteisöstä. Siinä vaiheessa, kun hänelle annettaisiin Vakava Varoitus, hänelle annettaisiin myös toinen mahdollisuus eli tuettu irtautuminen yhteisöstä. Hänelle kerättäisiin kolehti, jonka avulla hän voisi aloittaa uuden elämän esim. Joensuussa, Kuopiossa, Oulussa tai eritoten Helsingissä. Mikäli hän valitsisi irtautumisvaihtoehdon, niin hän hyväksyisi myös samalla sen, että hän poistuisi uusväinöläisestä yhteisöstä pysyvästi.

Uusväinöläinen uskonto ei olisi ns. lähetysuskonto ja väinökunnan jäseneksi olisi vaikeaa päästä. Yleensäkään väinökunnan jäseneksi ei hyväksyttäisi muita kuin etnisiä suomalaisia ja heidätkin vasta pitkän koeajan jälkeen. Koeajan aikana ei seurattaisi niinkään paljon uskonnollisten kirjoitusten ulkoa opettelua, vaan ns. tolkullista elämää.

Minkäänlaisia uskontoon liittyviä ruokailurajoituksia uusväinöläinen uskonto ei tuntisi, eikä se myöskään pitäisi mitään eläintä saastaisena. Uskonnon pyhissä kirjoituksissa todettaisiin asiasta näin: ”Mikäli jumalien mielestä joku eläin olisi saastainen, ne olisivat jättäneet sellaisen luomatta. Jos taas jossain vähemmän kehittyneissä yhteiskunnissa ei osata lihan valmistusta, kyse ei ole eläimen saastaisuudesta, vaan ruuanlaittajan typeryydestä”.

Kaiken kaikkiaan uusväinöläinen uskonto näkisi, että ihmisen tulee elää ihmisiksi, kunnioittaa naapureitaan, pyrkiä heidän kanssa yhteistyöhön ja olla lainkuuliainen osa yhteiskuntaa. Niillä tietyillä reunaehdoilla, minkä uusväinöläisyys asettaa, mutta sehän ei kieltämättä haittaisi ketään muuta. Kyseisen uskonnon, ja sen edustajien piikkiin ei voisi Suomessa laskea ensimmäistäkään ryöstöä tai raiskausta.

Jos tällainen uskonto olisi olemassa, niin väinökuntiin kuuluvia ihmisiä voisi pitää kovasti rauhallisina ja yhteiskuntaa ylläpitävinä ihmisinä. Vaan eihän sitä ole olemassa. Mutta jos se olisi kumminkin olemassa, niin kuinka siihen suhtauduttaisiin erityisesti suvaitsevais-tiedostavan väen taholta? Hotellin respassa uskotaan, että uskonnosta mainittaisiin mm. seuraavaa:

- Uskonto on selkeästi rasistinen.

- Uskonto on selkeästi väkivaltainen, hyväksyy ruumiillisen rangaistuksen ja tämähän on sekä Herrasta Perkeleestä että Jahannamista.

- Uskonto on selkeästi naista alistava. Naisille määritelty pukeutumiskoodi on selkeästi naisen vapautta rajoittava, ja naisten pakollinen hiusten näkyvissä pitäminen puolestaan tekee naisesta pelkän miesten himojen seksisymbolin.

- Uskonto aivopesee lapsia uskonnollisella propagandalla.

- Tätä kautta uskonto estää lapsiltaan aidon valinnanvapauden.

- Uskonto on homofobinen.

- Uskonto on militaristinen.

- Uskonnon ulkoiset, vaatetuksen muodossa esitetyt tuntomerkit ovat nykyaikaisessa yhteiskunnassa lähinnä naurettavia.

- Uskonto pyrkii tietoisesti estämään tieteellistä tutkimusta ja kehitystä, erityisesti yhteiskuntataiteellisilla tutkimusaloilla.

- Uskonto pyrkii selkeästi käyttämään omaa, valtakunnallisesta lainsäädännöstä eroavaa lainsäädäntöä ja sitä kautta uskonto on kokonaisuudessaan rikollinen ja sen harjoittaminen tulisi kieltää.

- Uskonnon julkiset rukousharjoitukset ovat kehittyneessä yhteiskunnassa lähinnä naurettavia, eikä sellaisia tulisi sallia työelämän jarruna.

Luonnollisesti todettaisiin, että uusväinöläinen uskonto ei edusta ihqua toiseutta, sillä sen jäsenet olisivat kaikki etnisesti suomalaisia pottunokkia ja se sellainenhan ei vaan kertakaikkiaan käy. Kyseinen uskonto ei olisi mitään sellaista muodikasta niin kuin islam eikä se antaisi suvaitsevais-tiedostaville ihmisille tarpeellisia kicksejä, joten se olisi tuomittava. Olisi hyvin todennäköistä, että tiedostavissa mielenosoituksissa nähtäisiin kylttejä LGBTQTiiTyy against islamophobia and neoväinämöism.

Kiitokset Jaska Brownille eräästä vinkistä.

Ja Greatest Shits-äänestyshän on vielä menossa. Vielä ehtii osallistua.

GREATEST SHITS: TULOKSET

May 22, 2017, 8:00 pm

≫ Next: MIKÄ OLI RIKKI?

≪ Previous: XXX YMMÄRRYSHARJOITUS

$

0

0

Lähihistoriamme suurinta hölmöntölmäystä koskeva äänestyksemme on saatu sitten käytyä läpi. Äänestykseen osallistui kuukauden aikana kaikkiaan 646 henkilöä ja siinä annettiin yhteensä 1762 ääntä. Lämmin kiitos kaikille osallistujille. Ennen kuin julkistan tulokset, kerron omat kolme valintaani ja miksi niihin päädyin. Lukijoilta tuli kaikille valinnoille kyllä erittäin hyviä perusteita, eivätkä omani ole sinänsä sen parempia kuin muidenkaan. Mutta ovatpahan omiani kumminkin. Valintani aikajärjestyksessä:

1987: Konsensus

Tästä konsensuspolitiikasta voitaisiin käyttää myös nimitystä broileripoliitikkojen aikakausi. Poliitikkojen, jotka ovat ajatuksettomia, mielipiteettömiä sekä mielikuvituksettomia ja jotka ajavat sitä linjaa, mitä oma etu sekä niin sanottu ajan henki vaativat, ajan henkeä noudattaen ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. Viimeisen noin kolmenkymmenen vuoden aikana poliittinen koneistomme (samoin kuin tietysti ylin virkakoneisto) on oikeastaan kloonattu itäsaksalaisesta järjestelmästä.

Ilman tätä kloonipoliitikkojen sukupolvea Suomea ei oltaisi ajettu väkisin EU:hun ja siihen kaikkeen, mitä sen myötä seurasi. Niin euro, Suomen muuttaminen EU-maakunnaksi, monikultturismin muuttaminen itseisarvoksi ja invaasio 2015 ovat seurausta siitä, että kloonipoliitikot toteuttavat sitä politiikkaa, mitä heidän omasta mielestään täytyy toteuttaa. Se kysymys, ovatko he mielestään oikeassa vai väärässä ei ole enää aikoihin juolahtanut heidän mieleensä. Se katosi siinä vaiheessa, kun broilerit hautasivat viimeisen valtiomiehen ja polttivat kaikki noitarummut, ettei häntä saisi enää manattua henkiin.

Tietysti nykyiseen poliittiseen koneistoon - lähinnä vihreisiin ja vasureihin - kuuluu niitäkin, jotka aivan oikeasti uskovat monikultturismin epistolaan. Heidän poliittinen painoarvonsa on heidän määräänsä nähden käsittämättömän suuri. Ehkä se kertoo siitä, että elämästä vieraantuminen ja kaikenlaisen realismin unohtaminen on muuttunut maassamme jonkunlaisen uskonnon asemaan.

1990: Somali-invaasio

Äänestyksen kommenttiosuudessa todettiin useammastakin suunnasta, että somali-invaasio ei ollut sinänsä merkittävä, sillä sen tilalle olisi tullut joku toinen invaasio kuitenkin. Voi pitää paikkansa. Mutta somali-invaasio tulikuitenkin ensimmäisenä, joten se on sekä symboli että tietyn hallitsemattoman kehityksen alkupiste. Nimenomaan se on symboli turhalle alistumiselle. Kyllähän Suomi oli alistunut ja nöyristellyt Neuvostoliitollekin kymmeniä vuosia. Mutta siihen oli varsin perustellut syyt. Muun muassa Neuvostoliiton parisataa divisioonaa ja parikymmentä tuhatta ydinkärkeä. Nöyristelyn myötä Suomi pystyi myös käymään Neuvostoliiton kanssa kannattavaa kauppaa, joten se, mikä nöyristelyllä aiheutti haavoja itsetuntoon voitiin voidella kansalliseen lompakkoon ilmestyneillä seteleillä.

Somalien kohdalla ei olisi ollut minkäänlaista tarvetta alistua. Suomea ei oltaisi pystytty pakottamaan. Se tehtiin vain ja ainoastaan omaa typeryyttään. Eikä alistumisella saavutettu mitään hyötyä. Somalian suurin vientituote on edelleenkin somalit. Ja Somalia puolestaan tuo Suomesta lähinnä somalien lähettämää suomalaista rahaa. Somali-invaasio oli ensimmäinen turha, tarpeeton ja perusteeton kansallinen alistuminen jota on seurannut aina vain uusia alistumisia.

1995: Median pravdoittuminen

Konsensuspolitiikan kohdalla kirjoitin lauseen ”Tietysti nykyiseen poliittiseen koneistoon - lähinnä vihreisiin ja vasureihin - kuuluu niitäkin, jotka aivan oikeasti uskovat monikultturismin epistolaan. Heidän poliittinen painoarvonsa on heidän määräänsä nähden käsittämättömän suuri.” Herää tietysti kysymys että miksi näin, mutta siihen on helppo vastata. Jos maassa ei ole pariinkymmeneen vuoteen ollut minkäänlaista vapaata mediaa, vaan se kuuluu kokonaisuudessaan punavihreään kuplaan, on luonnollisesti varsin selvää, minkälaiset ajatukset ovat esillä ja mitkä puolestaan vaiettuja ja kiellettyjä.

Niin kuin aikaisemmin olen todennut, valtamedia ei ole enää vallan vahtikoira eikä edes verikoira vaan se on vallankäyttäjä itsessään. Vallankäyttäjä, jota poliittinen koneistokin pelkää. Se on suurin syy siihen, miksi suomalainen asenneilmapiiri on jo pitkään muistuttanut Itä-Saksaa. Siksi tervehdinkin suurella ilolla vaihtoehtomediaa, jota valtamedia luonnollisesti kutsuu valemediaksi. Se on se aseettoman sissisodan muoto, jonka kautta me tavalliset kansalaisetkin voimme panna hanttiin.

Ja siirrytäänpä sitten äänestyksen varsinaisiin tuloksiin:

Sijalla neljätoista:

1991: Suuri Lama, 59 ääntä

1990-luvun suuri lama sai oikeastaan yllättävän vähän ääniä sillä silloin Suomesta, tai ainakin osasta siitä murtui moraalinen selkäranka ja satojen tuhansien ihmisten työttömyys muuttui pysyväksi normaaliksi.

Sijalla kolmetoista:

1987: Konsensus, 66 ääntä

Varmaankin niin laman kuin konsensuksenkin ääniä söi noitten tapahtumien suhteellinen kaukaisuus. Osa lukijoista ei niitä ole elänyt.

Sijalla kaksitoista:

2012: Homohypetys, 78 ääntä

Homohypetyshän ei itsessään maata tuhoa, mutta se on osa sitä perinteisten arvojen romuttamista, mikä punavihreälle kuplalle on niin perin tärkeää.

Sijalla yksitoista:

2017: Punavihreä kirkko, 82 ääntä

Samaan perinteisten arvojen romuttamiseen kuuluu tietysti myös evankelis-luterilaisen kirkkomme moraalinen mädättäminen, jonka viimeisin suuri ilmentymä oli Marjaana Toiviainen-show. Mutta olkaa huoletta. Joku laittaa vielä taatusti paremmaksi. Ehkä jo tänä vuonna. Ja kyseinen Toiviainen on kuitenkin vain yksi julkisuudenhaluinen leikkipartisaani. Tarinan suurimmat myyrät löytyvät sieltä arkkipiispa-/piispatasolta.

Sijalla kymmenen:

2011: Suomi EU-maakunnaksi, 87 ääntä

Tällä perustuslain muutoksellahan eduskuntamme taputteli sitten viimeisetkin rippeet itsenäisyydestämme. Sinänsä kyseessä oli vain leiman lämpsäytys jolla virallisesti vahvistettiin jo saavutettu olotila.

Sijalla yhdeksän:

1995: Median pravdoittuminen, 105 ääntä

Kyseinen ilmiö ei siis päässyt edes pistesijoille. Voi olla, että asiaan ollaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana jo niin pitkälti totuttu.

Siirrymme pistesijoille.

Sijalla kahdeksan:

2011: Jalkaväkimiinakielto, 112 ääntä

Tähän hölmöntölväykseen olisi voinut lisätä myös sen, että Suomi osti erinomaisia raskaita raketinheittimiä, mutta niihin ei sitten hankittu rypäleammuksia. Harjoitusraketeilla ei meinaan tosipaikan tullen kauhean pitkälle pötkitä.

Sijalla seitsemän:

2009: Sananvapaustuomiot, 113 ääntä

Jos tämän kaltainen äänestys pidetään vielä kymmenen vuoden kuluttua, niin oletettavasti esimerkkejä on huomattavasti enemmän eikä Seppo Lehdon ehdoton tuomio ole enää ainut, eikä varmaan pisinkään.

Sijalla kuusi:

2002: Euro, 114 ääntä

Mikä on asia, joka erottaa Suomen muista pohjoismaista? Vinkki: muut pohjoismaat olivat kyseisessä asiassa huomattavasti tsuhnaa fiksumpia.

Sijalla viisi:

1994: EU-äänestys, 121 ääntä

Jos kyseessä olisi ollut äänestys, jossa etsittäisiin suurimman hölmöntölväyksen sijasta suurinta kusetusta, niin kyseinen äänestys olisi todennäköisesti voittanut ylivoimaisesti ja jos vuonna 1994 oltaisiin näytetty aikakoneella sen ajan suomalaisille kooste vuoden 2017 Suomesta ja liittovaltiota kohti etenevästä EU:sta olisi kyllä-äänten osuus jäänyt epäilemättä jonnekin kymmeneen prosenttiin.

Sijalla neljä:

2016: Poliittinen poliisi, 123 ääntä

Kyseessähän on varsin tuore möhläys joka aloitti jatkumon, jonka myötä poliisi on muuttamassa itseään uudeksi Valpoksi ja siitä pikkuhiljaa Tšekaksi. Mikäli äänestys oltaisiin pidetty pari - kolme vuotta myöhemmin, on oletettavaa että poliittisen poliisin äänimäärä olisi ollut huomattavasti suurempi. Joka tapauksessa nytkin se pääsi jo melkein mitalisijoille.

Ja seuraavaksi kärkikolmikko, joka erottui muista melko selkeästi:

PRONSSIA:

1990: Somali-invaasio, 216 ääntä

Typeryys, jota ei olisi tarvinnut tehdä. Kukaan ei pakottanut. Ja sitten kun se tehtiin, saatiinkin kävelevät solidaarisuuspokaalit jotka muuttuivat välttämättömäksi suvaitsevaisen egon polttoaineeksi. Ja suvaitsevainen egohan eroaa esim. polttomoottoreista siten, että ajan myötä ja tekniikan kehittyessä sen polttoaineenkulutus vain kasvaa.

HOPEAA:

2000: Tarja Halosen valinta presidentiksi, 224 ääntä

Vilpitön onnittelu eritoten suomalaisille naisille maamme lähihistorian toiseksi suurimmasta hölmöntölmäyksestä. Jonka vaikutus jatkuu edelleenkin. Meinaan, kukas se sitä korkeaa virkakoneistoa nimittikään vuosina 2000 - 2012?

KULTAA:

Invaasio 2015, 262 ääntä

Monesta pahasta on vaikea valita, mutta äänestäjät valitsivat tämän. Eikä se millään muotoa huono valinta olekaan. Tulee muistaa ja muistuttaa, että kyseisestä invaasiosta tiesivät etukäteen niin nykyinen kuin sitä edeltänyt hallitus. Jotka tekivät mitä? No sitä, mitä on tehty uuteenkin invaasioon varautuessa. Eli ei mitään. Muuta kuin pyritty suitsimaan vihapuhetta.

Voittajamöhläykselle ja siitä vastuussa oleville tahoille luovutetaan juhlallisesti Hömpstadin vähänköehkäammatillisen oppilaitoksen metalli- ja sanaseppälinjan opiskelijoiden suunnittelema ja valmistama ”annos uusinnovaatiota”-palkinto. Onnea voittajille.

Vielä lisäys: Tämä kyseinen blogipostaus on omistettu edesmenneen suositun ja arvostetun bloggaajan Rähmiksen muistolle. Yksi parhaista on poistunut rivistä, mutta me muut jatkamme. Hänen muistoaan kunnioittaen.

Rähmis in memoriam

---

MIKÄ OLI RIKKI?

May 23, 2017, 11:55 pm

≫ Next: 1919: KERTOMATON TARINA OSA I

≪ Previous: GREATEST SHITS: TULOKSET

$

0

0

Törmäsin suuresti arvostamani Vasarahammerin tuoreimmassa blogipostauksessa ulkoministerimme Timo Soinin loihelausumaan, jossa hän käsitteli Manchesterin terrori-iskua. Soinihan totesi terrori-iskuista näin:

- Avoimen yhteiskunnan yksi haavoittuvuustekijä on, että kun meillä on demokratia, jossa ei ole totalitarismia, eikä kaiken kattavaa kontrollia ja rajat pystyy ylittämään kohtuullisella vaivalla, niin näiden täydellinen estäminen ei vain ole mahdollista.

Tämä lause pisti minut aika ymmälleni. Suomessahan ei ole tuollaista Manchesterin tyyppistä terrori-iskua vielätapahtunut, mutta Suomessakin on totuttu jatkuvaan haittamaahanmuuttajien aiheuttamaan arkipäivän terroriin, joka koostuu tapoista, ryöstöistä, pahoinpitelyistä ja raiskauksista.

1980-luvulla tällaista ulkoapäin tuotettua arkipäivän terrorismia ei ollut. Mikä johtuu tietysti siitä, että tänne ei haittamaahanmuuttajia silloin laskettu. Josta pääsemme taas tuohon Soinin lauseeseen ja se herättää kysymyksiä 1980-luvun Suomesta.

- Oliko siis niin, että Suomi oli 1980-luvulla maa, jossa ei ollut demokratiaa?

- Oliko Suomi tuolloin totalitaristinen valtio?

- Eikö Suomen rajoja pystynyt tuolloin todellakaan ylittämään?

- Oliko Suomessa silloin todellakin nykypäivään verrattuna kaiken kattava viranomaiskontrolli? Esimerkiksi jopa niinkin hurjassa muodossa, että kansalaisten mielipiteenilmauksia valvomaan oli perustettu kokonainen ”vihapuhetutkintaryhmä”?

Omat mielikuvani tuon ajan Suomesta ovat vallan toisenlaisia. Olenko asunut tietämättäni jossain toisessa valtiossa? Vai olenko ollut koomassa, josta olen herännyt joskus vuonna 2005?

Ehkä minua viisaammat ja lukeneemmat voisivat myös kertoa, mikä silloisessa 1980-luvun Suomessa ja Euroopassa oli niin rikki, että se piti korjata nykyisellä ”avoimella yhteiskunnalla” ja ”eurooppalaisilla arvoilla”? Yhteiskunnalla ja arvoilla, jonka tunnusmerkkinä on jatkuvasti lisääntyvä maanosan ulkopuolelta tuontitavarana tuotettu väkivalta, ihmisten lahtaaminen, kantaväestön kurjistuminen ja tämän ”kehityksen” nostaminen kyseenalaistamattomaksi itseisarvoksi?

Sota on rauhaa

Vapaus on orjuutta

Tietämättömyys on voimaa

ja

Valhe on totuus

1919: KERTOMATON TARINA OSA I

May 28, 2017, 2:01 pm

≫ Next: LÖTJÖNEN JA ROBOTIN ELÄKEMAKSU

≪ Previous: MIKÄ OLI RIKKI?

$

0

0

eli sivujuonne kertomukselle 1918: Kertomaton Tarina

Aavasaksa, Ylitornio, kesäkuu 1919

Punaisten joukot olivat saapumassa. Varsinaista järjestäytynyttä valkoista vastarintaa ei ollut enää esiintynyt Oulun menetyksen jälkeen, mutta jalkaisin kulkevien ja hevosvetoisten joukkojen eteneminen oli hidasta. Suurin osa valkoisista oli jo paennut. Joko kauemmas pohjoiseen tai sitten Tornionjoen yli Ruotsin puolelle. Ihmisten tietoon oli tullut, että punaisten joukkojen myötä pohjoiseen eteni kuolema. Armoa ei annettaisi. Kaikki vähänkin kapitalististeiksi arvellut ja hiemankin vastahankaan asettuneet ihmiset ammuttiin saman tien ja ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Molemmin puolin sodan aikana harjoitettu terrori oli kovettanut suuren osan ihmisistä ja vihollisen teloittaminen ei ollut enää moraalikysymys, vaan itsestäänselvyys. Ja koska punaiset olivat saavuttamassa lopullisen voittonsa, he kylvivät tätä itsestäänselvyyttä sen kummemmin miettimättä. Näin ainakin oli huhu kertonut ja sodan aikana huhua voimakkaampaa tietotoimistoa ei ollut olemassakaan. Huhuun luotettiin. Kun muutakaan ei ollut.

Siksi kyläläiset olivat päättäneet myydä sielunsa pirulle ja ottaneet kiinni kolme talollista, jotka eivät olleet ehtineet paeta paikalta. Kyläläiset eivät ehkä tehneet sitä vilpittömästä halustaan vaan osoittaakseen uskollisuutensa uudelle kuolemaa kylvävälle hallinnolle ja sitä kautta säilyttääkseen oman henkensä. Talollisten perheet olivat paenneet jo Ruotsin puolelle, itse asiassa kyläläisten sallimana mutta tulossa oleville verikoirille oli tarjottava jotain. Että kyläläiset saisivat itse jatkaa elämäänsä. Köyhää sellaista toki, mutta köyhäkin elämä voitti kuoleman. Eihän heillä ollut edes käsitystä siitä, mitä vakavaraisuus olisi. Ehkä nuo kylään etenevät punainen nauha käsivarsissaan kulkevat sotilaat sen jollain ihmeellisellä tavalla toisivat. Edes joskus tulevaisuudessa. Juuri nyt ei ollut muuta varmuutta kuin pelko. Pelolle täytyi antaa pauna lihaa, ja nuo kolme talollista saisivat toimia verirahana.

Nuo kolme kiinniotettua talollista näyttivät alistuvan kohtaloonsa. He tiesivät, mikä heitä odottaisi. Ja – kuolemanpelostaan huolimatta – he pitivät tilannetta jotenkin huvittavana. Eiväthän he olleet juurikaan paikallisia torppareita rikkaampia, vaan leipä tuli kaikilla kovasta työstä pohjoisen Suomen ankarissa oloissa. Mutta he olivat kuitenkin talollisia, ja Suomi oli siirtymässä aikaan, jossa termit merkitsivät enemmän kuin varsinainen käytäntö. Siksi heidän tulisi kuolla. He olivat kuitenkin onnellisia siitä, että heidän lähimmäisensä olivat ehtineet karkuun Ruotsin puolelle. Siellä oli paljon suomalaisia. Heidän sukulaisiaankin, itse asiassa. Se raja kun oltiin aikanaan vedetty suomalaisten mielipidettä pahemmin kyselemättä. Suomea puhuttiin Tornionjoen molemmin puolin. Ehkä Ruotsin puolella olisi heille tarjolla uusi tulevaisuus. Ainakin siellä oli tarjolla elämä.

Punaiset saapuivat. Kyläläiset huomasivat helpotuksekseen, että ne puhuivat suomea. Punaisten puolella taistelevien venäläisten kerrottiin olevan vielä suomalaisia punaisia paljon raaempia. Nämä saapuneet punaiset joukot näyttivät aivan samanlaisilta maatyöläisiltä kuin kyläläisetkin. Ja sellaisiahan he olivatkin. Omissa rähjäisissä vaatteissaan. Ainoastaan ase ja punainen käsivarsinauha erotti heidät muista. Kun punaiset joukot saapuivat kylään, kyläläiset luovuttivat heille kolme jäljelläolevaa ja kiinniotettua talollista. Osaksi pelastaakseen oman nahkansa ja osaksi saadakseen hyvityksen köyhyytensä katkeruudesta. Paikalle tulleitten punaisten plutoonanpäällikkö pidätti talolliset ja kysyi, missä valkoisia joukkoja oli. Kyläläiset kertoivat, että ne harvat, joita oli enää jäljellä olivat lähteneet kohti Kolaria edellisenä päivänä. Plutoonanpäällikkö antoi määräyksensä kylän haltuunottamisesta ja otti sen jälkeen mukaansa ryhmän verran miehiä ja alkoi kuljettaa talollisia kohti Tornionjoen rantaa. Muutama kyläläinen pyrki mukaan, mutta plutoonanpäällikkö esti tämän ja kivahti:

- Perkele, tässä mitään yleisöä tarvita! Tämä on teloitus, eikä mikään työväen teatteri!

Sitten hän käski vielä kylään jääneitä miehiään varmistamaan, etteivät kyläläiset tulisi perässä. Kun joukkio oli edennyt lähemmäs joen rantaa, kysyi plutoonanpäällikkö talollisilta, että tiedättekö onko täällä lähellä venettä. Yksi kuolemaansa odottavista talollisista totesi, että aivan lähellä on yksi. Plutoonanpäällikkö käski hänen johdattaa porukan veneen luokse. Kun he olivat saapuneet perille, hän sanoi:

- Me olemme kyllästyneet tähän tappamiseen ja teurastamiseen. Emme me tätä halunneet. Me halusimme työväen vallankumouksen ja jotain sellaista, johon saatoimme uskoa ja sen turvin edetä kohti tulevaisuutta. Mutta olemme nyt vain osa koneistoa joka tappaa, tuhoaa ja hävittää. Mutta teitä me emme tapa. Me olemme saaneet tarpeeksemme. Emme me ole eläimiä. Ja eläinkin tappaa vain nälkäänsä.  Virallisesti teidät teloitetaan tässä rannassa ja ruumiinne heitetään jokeen. Mutta tosiasiassa haluan, että hyppäätte välittömästi tuohon veneeseen ja soudatte Ruotsin puolelle turvaan. Selvää on, että teillä ei ole paikkaa punaisessa Suomessa. Mutta teillä on kuitenkin oikeus elää. Menkää, menkää nyt. Nopeasti.

Yksi talollisista kysyi vielä plutoonanpäälliköltä:

- Mikä sinun nimesi on?

- Kinnunen. Juhani.

- Minä olen Unto Kääriä. Ehkä vielä joskus tapaamme ja voin maksaa sinulle takaisin elämäni. Tai ehkä joku jälkeläiseni tekee sen sinun jälkeläisellesi, jos minä en pysty.

Miehet nousivat veneeseen ja soutivat Ruotsin puolelle. Tornionjoen itäpuolella kajahtivat laukaukset, jotka ammuttiin mäkeen. Virallisesti heitä juuri teloitettiin.

Plutoonanpäällikkö Juhani Kinnunen katsoi, että vene pääsi Tornionjoen yli. Sitten hän sanoi miehilleen:

- Ampukaa kolme kertaa yhteislaukaukset tuohon mäkeen. Sitten palataan kylään, sanotaan että ruumiit heitettiin Tornionjokeen ja pidetään asiasta turvat kiinni. Eiköhän tästä tappamisesta joka jätkä ole saanut jo tarpeekseen.

Miehet nyökkäsivät. Jokaisen kasvoilta näki helpotuksen siitä, että teloitus olisi sittenkin vain työväen teatteria. He olivat saaneet osansa raa´asta väkivallasta, harjoittaneet sitä ja tottuneetkin siihen, mutta he olivat kuitenkin kaikki perheellisiä miehiä. Miehiä, joitten käsissä leka, kuokka ja lapio tuntui oikeammalta kuin kivääri. Miehiä, joiden sydän kuului kotiin, eikä se halunnut kovettua sellaiseksi, ettei mies enää tuntisi peilikuvaansa. Yksi miehistä toimi ”teloituksen” toimeenpanijana.

- Ladatkaa… tähdätkää… huomio… tulta…

Miehet palasivat kylään jossa heitä varten oli tarjolla majoitus yhden juuri ”teloitetun” isännän talosta. Miehille oli tarjolla keitettyä perunaa ja leipää ilman voita. He söivät hyvällä ruokahalulla. He eivät olisi ymmärtäneet termiä ”huono ruoka”. Ruokaa joko oli tai sitten sitä ei ollut. Ja se tilanne, ettei ruokaa ollut oli tullut heille hyvin tutuksi kohta puolitoista vuotta käydyn luokkasodan aikana. Kinnusen kanssa koko sodan ajan yhdessä taistellut Matti Kontkanen, perheellinen torppari niin kuin Kinnunenkin tuumaili toiveikkaana:

- Vaan jokohan se jäisi meidän kohdalta tähän? Onhan tässä nyt saatana soikoon tullut jo rähjättyä. Ei tätä touhua tällaiseksi oikein arvannut. Eikä tajunnut, että tää näin pitkään kestäisi. Ja että se menisi semmoseksi kun se sitten meni. Kun… on pakko tunnustaa… ajattelin… että mehän niitä lahtareita ollaan oltu… vaikka nauha onkin ollut punainen… kai se väri sopii hyvin siihen kaikkeen, mitä on jouduttu tekemään…

Kinnunen vastasi:

- Jaa-a… toivotaan nyt ainakin. Kolarissa niitä lahtareita kuulemma siis vielä on, mutta toivotonhan niitten tilanne on sielläkin. Minä luulen, että ne vaan maksimissaan viivyttävät siellä hetken, että saavat kaikki lahtarit Tornionjoen yli Ruotsin puolelle. Eihän niillä siellä enää mitään tapeltavaakaan ole. Maa on kuitenkin jo pääosin meidän hallussa ja sota tosiasiallisesti voitettu. Mutta täytyy kumminkin odottaa määräyksiä komppaniasta. Kai ne siellä paremmin tietävät. Itselleni on nyt pääasia se, ettei plutoonan miehistä enää yksikään kaatuisi. Se olisi turha ja tarpeeton kuolema. Meitä tarvitaan kotona. Vaan nukutaan nyt pehmeällä patjalla kun kerrankin mahdollisuus siihen on. Se nyt on kumminkin selvää, että me ollaan rähjätty pitempään kuin mitä rähjäämistä on enää jäljellä. Ja tuo mitä sanoit lahtareista… tottahan se on, perkele… mitä sitä selvässä asiassa valehtelemaan… mutta nuo mölyt kannattaa pitää mahassaan. Usko huviksesi. Olet kyllä itsekin huomannut, että se työväen valta jota me lähdettiin ajamaan on koko lailla toisenlainen kuin mitä me kuviteltiin.

Torpparista plutoonanpäälliköksi muuttunut 35-vuotias Kinnusen Juhani istahti sängylle. Helvetti sentään, mukavuuksia. Suoranaista ylellisyyttä. Oli olkipatja. Huopa peitteeksi. Ja tyynykin. Hän heittäytyi selälleen ja muisti käymäänsä armottoman kovaa tietä ja monia niin kylmiä öitä. Hän oli ollut punaisten rivisotilas Keuruun Jukojärven punakaartissa. Kun sota oli alkanut ja rintamalinjat alkaneet muodostua, Jukojärven punakaartilaiset olivat tajunneet, että he jäisivät lahtarien piirittämäksi. Vaikka omat pääsisivät läpi, niin ne eivät ehtisi tarpeeksi nopeasti. Vaihtoehtoina oli joko varmaan kuolemaan johtava taistelu tai pakeneminen metsiä pitkin punaisten puolelle. Komppanianpäällikkö oli ymmärtänyt, että koska rintama ei ollut kaukana ja valkoiset toivat alueelle jatkuvasti lisää joukkoja, ei saarroksissa olleilla punaisilla olisi ollut siinä vaiheessa mitään mahdollisuutta.

Niinpä punaiset sotilaat keräsivät kaiken mahdollisen ruokatavaran mitä saivat reppuihinsa mahtumaan ja aloittivat pakomatkan metsiä pitkin kohti punaisten linjoja. Jossain vaiheessa he törmäsivät lahtareitten joukkoihin. He pääsivät irtaantumaan ja pakenemaan, mutta käydyssä taistelussa Juhanin veli Jaakko menetti henkensä. Toinen veljistä Jouko selvisi. Väsyneet, likaiset, täiset ja nälkiintyneet punaiset pääsivät livahtamaan rintamalinjan yli tammikuun loppupuolella ja liittyivät punaisiin joukkoihin. Juhani ylennettiin plutoonanpäälliköksi, sillä hän oli pakomatkan aikana osoittanut sekä urhoollisuutta taistelussa sekä yleistä neuvokkuutta, ottaen lahtarien kanssa käydyn taistelun aikana tosiasiallisen johtajuuden käsiinsä varsinaisen plutoonanpäälikön hyydyttyä täysin neuvottomaksi. Entinen plutoonanpäällikkö hyväksyi ratkaisun ja siirtyi mielellään rivisotilaaksi. Neuvokkuutta oltiin tarvittukin, sillä tiedettiin samanlaista linjojen läpi yritystä tehneen jyväskyläläisen punakaartin komppanian joutuneen lahtareitten väijyttämäksi ja tuhoutuneen viimeiseen mieheen. Antoihan tieto kumminkin kannustusta. Tiedettiin, mitä valkoisten puolelta oli odotettavissa. Se antoi väkisinkin intoa taisteluun. Eikä lahtareille annettaisi armoa sen kummemmin kuin mitä hekään meille.

Miehet ehtivät olla asemasodassa melkein kuukauden. He olivat asemissa Vilppulan rintamalla, jonne linjat olivat sodan alkuvaiheitten taistelujen jälkeen jähmettyneet. Metsiä pitkin tehdyn pakomatkansa jälkeen asemasota tuntui heille lähinnä levolta, mutta huoli valkoisten linjojen taakse jääneistä läheisistä painoi jatkuvasti mieltä. Ensimmäinen päivä maaliskuuta komppanianpäällikkö tuli kertomaan heille viestin:

- Miehet. Me hyökkäämme huomenna. Ja olemme saaneet hyviä uutisia. Ensinnäkin päälahtari Mannerheim on kuollut tykistömme iskussa. Ja toiseksi Saksasta lahtareitten jääkäreitä tänne kuljettava laiva on upotettu Itämerellä. Vihollinen on kärsinyt ankaran iskun. Lisäksi olemme saaneet tänne venäläistä tykistöä ja hyökkäykseen osallistuu tukenamme ja veljinämme kaksi venäläistä bolshevikkipataljoonaa. Lahtarien asemat tullaan murskaamaan ja se ajetaan maasta pois! Lopullisesti! Eläköön vallankumous!

Ja niinhän tapahtui. Ilman toimivaa johtoa oleva ja epätietoisuuden tilassa taisteleva valkoinen armeija ei kestänyt juuri pahimpaan saumaan tullutta hyökkäystä, vaan joutui perääntymään. Juhanin plutoona osallistui läpimurtoon ja sitä seuranneeseen etenemiseen. Etenemiseen, joka oli tuskallisen hidasta. Jalkaisin liikkuva torppareitten ja tehdastyöläisten armeija ei ollut varsinaisesti mikään hyökkäyssotaan soveltuva öljytty kone. Ei sellainen ollut valkoistenkaan armeija, mutta puolustustaisteluun se soveltui paremmin. Vihollinen viivytti, teki väijytyksiä ja paikallisia vastahyökkäyksiä. Se joutui perääntymään jatkuvasti, mutta maksatti etevillä punaisilla joukoilla raskaan hinnan.

Mutta vielä raskaamman hinnan maksoivat valkoiset ja miehitetyn alueen asukkaat. Juhani miehineen huomasi, että punaisten joukkojen myötä saapui laaja, järjestelmällinen ja selvästi etukäteen suunniteltu terrori. Siihen eivät syyllistyneet varsinaiset etenevät rintamajoukot, vaikkei vankien kohtelu heilläkään aina mennyt kansainvälisten sopimusten mukaan. Sopimusten, joista he eivät olleet koskaan kuulleetkaan.

Terrorin toivat joukkojen perässä etenevät Kansanvaltuuskunnan Erityisosastot. Ne etsivät miehitetylle alueelle jääneet talolliset, papit, yrittäjät, virkamiehet ja yleensäkin jollain tavoin porvareiksi tulkittavat ja teloittivat ne häikäilemättä. Heidän perheensä vangittiin ja kuljetettiin johonkin tuntemattomaan päämäärään. Erään erityisosaston päällikkönä toimi muuan Jaatinen, jonka Juhani oli tuntenut ohimennen jo ennen sotaa. Jaatinen oli ollut silloin eräässä ruukissa varastomiehenä ja hänet oltiin tunnettu koko lailla umpimielisenä ja väkivaltaisena miehenä. Juhani oli kysynyt Jaatiselta, että tartteeko sitä ihan noin rankalla kädellä kuitenkaan. Jaatinen oli vastannut rauhallisella äänellä:

- Tiedätkös, Juhani, mitä tarkoittaa vallan varmistaminen? Se tarkoittaa sitä, että estetään vanhan vallan edustajien vastarinta. Ja mikäs on varmempi tapa siihen kuin ampua ne kaikki. Tämä ei ole mitään minun keksintöäni. Tämä on kansanvaltuuskunnan määräys. Ja tällaisina aikoina vastavallankumoukselliseksi saattaa päätyä myös harkitsemattomien kysymysten vuoksi, jos ymmärrät vinkin. Punaiset ovat päättäneet voittaa tämän sodan ja siinä ei keinoja kaihdeta.

 Juhani ei ollut ensinkään tyhmä mies, ymmärsi vinkin ja jatkoi sotaansa turhia kyselemättä. Valkoisten seuraava kiinteämpi puolustuslinja oli Seinäjoella. Hidas ja tuskainen eteneminen sinne oli kestänyt kaikkiaan neljä kuukautta. Kaikesta näki, että valkoiset eivät olleet vielä valmiita luovuttamaan. Kiinni saadut vangit olivat kertoneet, että valkoisten riveissä haaveiltiin vielä vastahyökkäyksestäkin ja heille oli tullut jonkun verran vapaaehtoisia Ruotsista. Mutta siinä vaiheessa ylivoima alkoi puhua. Punaiset olivat saaneet hyökkäykseensä tueksi kaikkiaan kymmenen bolshevikkipataljoonaa Venäjältä ja ennen kaikkea lisää useita patteristoja tykistöä joita käytettiin keskitetysti ennalta suunniteltuihin murtokohtiin.

Niin punaiset kuin valkoiset joukotkin olivat taistelujen kuluessa alkaneet karaistua ja muuttua aseistetuista siviileistä sotilaiksi. Sotatyö opetti tekijäänsä ja ne, jotka olivat hitaita oppimaan korjasi sodan julma evoluutio tylysti pois. Seinäjoella punaisia vastassa olevat valkoiset olivat karaistuneet sitkeiksi ja kestäviksi vihollisiksi. Mutta keskitettyyn laajaan tykkituleen he eivät olleet tottuneet ja se ratkaisi tilanteen. Kolmen päivän ankarien taisteluitten jälkeen valkoisten vastarinta murtui ja vihollisen perääntyminen alkoi saada pakokauhun merkkejä.

Viimeinen merkittävä lahtareitten puolustuslinja oli Oulun eteläpuolella. Juhani muisti, kuinka he olivat edenneet Oulun eteläpuolella talo talolta tappaen kaikki eteen tulleet lahtarit. Hän muisti myös sen, kuinka hän oli pelännyt, kun he ylittivät Oulujoen soutuveneillä tykistön jauhaessa vastarantaa. Siinä ylityksessä hänen veljensä Jouko kaatui. Jostain vastarannalta tullut kiväärinlaukaus oli osunut Joukoa päähän ja hän oli rojahtanut hengettömänä veneen pohjalle. Vihansa vallassa Juhani oli vastarannalla, vihollisen vastarinnan laantuessa ampunut neljä antautuvaa lahtaria kiväärillään. Joukon puolesta, perkele…

Kun Oulu oli marraskuussa 1918 lopullisesti murtunut, etenivät punaiset vielä Kemiin ja sen jälkeen hyökkäys pysäytettiin useaksi kuukaudeksi. Vaikka valkoiset olivat tosiasiassa jo hävinneet sodan, oli hyökkäävä osapuolikin lopen uupunut ja talvi oli alkamassa, joten joukot päätettiin koota, huoltaa ja varustaa uudestaan. Loput Suomesta ehtisi vallata seuraavana vuonna. Juhaninkin plutoona oli talven levossa. Päätyäkseen lopulta Aavasaksalle kesäkuussa 1919. Etenemistä ei voinut enää kuvailla taisteluksi vaan miehitykseksi. Valkoisillakin olisi ollut aikaa kerätä voimiaan, mutta niitä ei enää ollut tarpeeksi.

Leppoisa lepo olkipatjalla loppui nopeaan. Seuraavana päivänä tuli käsky, että komppania etenee vielä Kolariin saakka.

Voi saatana.

Heinäkuu 1919, Kolari

- Ei täällä kyllä enää lahtareita ole…

- Joo, kyllä ne ovat kaikki häipyneet.

Juhanin plutoona oli ollut miehittämässä Kolaria ja huomannut että paikalla ei ollut enää kuin paikallista köyhälistöä. Ne olivat tervehtineet miehittäviä punakaartilaisia, mutta Juhani oli huomannut, että riemun seassa näkyi myös pelko. Hän oli muistuttanut miehiään, että täällä ei sitten olla miehittäjiä, vaan vapauttajia. Miehet muistivat kyllä. Suurin osa Juhanin plutoonasta ja yleensä koko komppaniasta oli perheellisiä miehiä. Ei heillä ollut halua ryhtyä terrorisoimaan valtaamaansa aluetta. Paikalle tuli komppanian päällikkö joka totesi:

- No niin, pojat. Tää on sitten meidän kohdalla tässä. Komppania kotiutetaan. Tilalle tulee Suomen Punaisen Armeijan varusmiehet, jotka jatkavat tästä eteenpäin. Aloitamme huomenna marssin kohti Oulua, josta jatkamme junalla kohti kotejamme.

Pitkä matkahan siinä olisi marssia. Mutta sen marssin aikana ei kukaan sentään enää ampuisi vastaan. Marssinsa aloitettuaan miehet näkivät, kuinka Kolaria päin etenivät uunituoreen ja koulutetun Suomen Punaisen Armeijan nuoret ja innokkaat varusmiehet. Niillä oli ihan yhtenäiset univormutkin päällä. Tai no, takit ja lakit kumminkin. Housu- ja saapasvarustus oli vielä melkoisen kirjavaa. Ilmeistä näki sen toiveen, että jos näissä sodan viimeisissä rippeissä pääsisi ampumaan edes yhden lahtarin. Juhani taas puolestaan toivoi, että hän olisi ampunut elämänsä viimeisen lahtarin eikä enää tarvitsisi ampua ketään. Hän jatkoi marssimistaan etelään päin. Häntä ei kiinnostanut enää sotiminen. Näinköhän se oli koskaan kiinostanutkaan. Hän ajatteli vain vaimoaan Aliisaa, lapsiaan Marttaa, Jannea ja sitä vielä hänen sotaan lähtiessään syntymätöntä Elmaa, jota Aliisa silloin odotti. Mielessä olivat myös omat vanhemmat, jotka asuivat vaarinpirtissä heidän maillaan.

Heidän maillaan.

Nythän se toteutuisi. Niistä tulisi heidän maitaan. Ehkä tämä kaikki kannatti sittenkin käydä läpi. Vaikka hän tiesi näkevänsä kokemuksistaan painajaisia koko loppuikänsä.

Lasten vuoksi. Kumminkin. Tulisihan hänestä sentään torpparin sijasta talollinen.

Jukojärvi, Keuruu, elokuu 1919

Sodasta kotiutettu plutoonanpäällikkö Juhani Kinnunen asteli kotitorppansa pihalle ja nykäisi auki oven, jonka suljettuaan hän oli lähtenyt sotaan puolitoista vuotta aikaisemmin. Hänen vaimonsa Aliisa ryntäsi hänen syliinsä ja Martta sekä Janne tulivat tervehtimään häntä. Vähän arastellen tietysti, mutta selvästi he muistivat hänet. Taisivat olla ikävöineetkin. Juhani oli ollut hyvä isä. Hän laittoi mukanaan tuomansa repun ja kiväärin tuvan nurkkaan, istui pirtin pöytään ja kysyi:

- Vaarinpirtissä näytti olevan pimeää. Missäs ne? Kun ei ole tiennyt. Ei se posti sinne rintamalle oikein kulkenut.

Aliisa oli hetken aikaa hiljaa ja vastasi sitten:

- Kuolleet. Espanjantauti tappoi. Ja niin se tappoi Elmankin. Meillä oli vaikeaa. Mutta onneksi Värtämön Ilkka auttoi.

Ilkka tuli ja kätteli arasti Juhania. Lahtarit olivat ampuneet hänen vanhempansa sodan alkuvaiheessa, silloin kun Juhani miehineen pakeni etelään. Aliisa oli ottanut tuon 14-vuotiaan pojan Kinnusille asumaan. Pojan sisarukset olivat menneet toisiin torppiin. Ilkka oli ollut kova työmies nuoresta iästään huolimatta. Luonnollisesti hän oli ollut shokissa vanhempiensa murhasta johtuen mutta ei ollut silti lamaantunut, vaan ymmärsi että syötäväkin olisi. Hän oli itse hoitanut torpan peltotyöt Aliisan ollessa viimeisillään raskaana. Se pelasti heidät nälkäkuolemalta. Suomessa oltiin nähty vuonna 1918 nälkää sodan estettyä kevätkylvöt hyvin laajoilla alueilla. Ilkan oli ollut pakko muuttua pojasta mieheksi. Ja sen hän oli tehnyt.

Kätellessään Ilkkaa Juhani totesi:

- Sinä olet sitten minun poikani tästä eteenpäin. Yritetään porukalla. Eiköhän me tästä tilasta leipä itsellemme revitä. Nyt kun meistä tulee torpparin sijasta talollisia. Ei ole enää sitä helvetin taksvärkkiä.

Siihen Aliisa vastasi:

- Tiedäkkös kuule, se asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen…

Syyskuu 1919, Jukojärven työväentalolla

- Mitä helvettiä tää oikein meinaa?Mikä helvetin kolhoosi? Eihän tämmöisestä ollut mitään puhetta?

Juhani oli esittänyt ääneen kysymyksen, jonka moni muukin torpparista talolliseksi haluava olisi halunnut esittää. Kokouksessa oli paikalla torppareitten lisäksi kansanvaltuuskunnan edustaja sekä neljä aseistettua punakaartilaista. Näyttivät olevan muualta. Vieraita miehiä. Miesten olemus oli sellainen, että ne olivat jostain kaupungista. Eivät vaikuttaneet maamiehiltä. Juhani jatkoi puhettaan:

- Mehän lähdettiin sotimaan vain ja ainoastaan sen takia, että me saadaan nämä tilat itsellemme, ja päästään sitä kautta vähän paremman leivän syrjään kiinni. Ihan jo lapsiakin ajatellen. Mutta se, mikä tuossa teidän meille antamassa paperissa joka kertoo kolhoosista lukee tarkoittaa sitä, että mehän tehtiin tuo koko sotaurakka ihan turhan takia. Mehän ollaan jatkossakin torppareita. Kolhoosin torppareita. Vielä surkeempia torppareita kuin ennen. Torppien omat maathan pienenee murto-osaan. Tuossa paperissa lukee selvästi, että me saadaan pitää itsellämme puoli hehtaaria maata ja sen päälle yhden lehmän ja kaksi sikaa tai lammasta. Eihän siitä semmosesta elämisestä mitään tule.

Kansanvaltuuskunnan edustaja kuunteli Juhanin avautumista ja vastasi sitten:

- Kai Kinnunenkin ymmärtää, että tämä sota käytiin sen vuoksi, että maa tyhjennettäisiin porvareista. Ei sitä suinkaan sen takia käyty, että niitä tehtäisiin lisää. Se täytyy Kinnusenkin ymmärtää. Kolhoosi on se pääasiallinen muoto, millä sosialistinen maatalous tulee toimimaan. Ainakin toistaiseksi. Myöhemmin täälläkin siirrytään valtiontiloihin eli sovhooseihin. Jonka työläisiä te tulette olemaan ja saatte sovhoosilta palkan. Ja tuleehan teille kuitenkin enemmän kuin sen puolen hehtaarin tuotto. Paperissa lukee selvästi, että te saatte osuuden tilan tuotosta tekemänne työmäärän mukaan. Kyllä se vaan on niin, että jatkossa asiat tehdään toimivan teorian eikä minkään kapitalistien mielivallan mukaan.

- Teorian? Toimivan? Miten helvetissä se toimiva on jos sitä ole edes koeteltu? Ja tuon paperissa olevan teorian mukaan minun mukuloilleni tulee nälkä! Sillä se kolhoosin tuotto jaetaan vasta sen jälkeen kun on tehty pakolliset viljanluovutukset valtiolle. Ja ne ei ole ihan pieniä ne. Eikös meille luvattu torpparivapautus silloin kun sotaan lähdettiin? Sen sijaan me ei olla enää edes torppareita vaan valtion vuosimiehiä. Petostahan tämä on, helvetti soikoon! Ei me tämän takia sotimaan lähdetty!

Kansanvaltuuskunnan edustaja nyökkäsi vierellään seisovalle punakaartilaiselle. Hän veti kivääristään patruunan piippuun ja osoitti sillä Juhania. Kansanvaltuuskunnan edustaja totesi:

- Nythän on näin, että sinä Juhani puhut porvarillisia puheita. Me kansanvaltuuskunnassa emme sellaisia kerta kaikkiaan hyväksy. Muistan kyllä urhoollisuutesi luokkasodassa ja siksi annan sinulle anteeksi nuo sanasi. Mutta kunnostautumisesi sodassa ei anna sinulle mitään erivapauksia sosialistisessa Suomessa. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko sinä liityt kolhoosiin. Tai sitten alkavat toiset toimenpiteet.

Juhani katsoi häntä kohti osoittavaa kiväärinpiippua ja älysi pitää suunsa kiinni. Kokouksen jälkeen hän puhui sodassa mukanaan taistelleen Kontkasen kanssa:

- No nythän me vasta taidettiin itsellemme isännät saada. Niitten entisten kanssa sentään pystyi neuvottelemaan. Ei ne kumminkaan ruvenneet pyssyllä osoittelemaan jos eri mieltä oltiin.

Kontkanen vastasi:

- Niin… minä jotenkin silloin sodan aikana panin merkille, kun ne iskulauseet muuttuivat. Kun kuuntelin niitä akitaareja vai mitä perkeleitä ne olivat ja luin niitä Kansan Lehden numeroita mitä rintamalle silloin tällöin saatiin. Ennen kuin alkoi se rähinä, niin puhuttiin tehdastyöläisten ja torppareitten vallasta. Sitten kun se rähinä alkoi, niin puhuttiin työväen vallasta. Sitten puhuttiin sosialismista ja työväen vallasta. Ja sitten lopussa ei puhuttukaan enää kuin sosialismista. Olishan tää pitänyt oikeastaan hoksata jo silloin.

Puhuessaan hän oli suhrannut piippunsa kanssa, sytytti sen, puhalsi savut ja jatkoi sitten:

- Saattaa olla kumminkin, että tää on se parempi vaihtoehto. Mulla on sukulaisia Varsinais-Suomessa. Siellä on isommat tilakoot. Siellä ollaan kolhoosien sijasta perustamassa sovhooseja. Niitä valtiontiloja mistä tuo häiskä puhui. Siellä ollaan ihmiset häätämässä pois kodeistaan ja laittamassa häthätää pystyyn laitettuihin parakkiasuntoihin, mistä käsin niitten pitää tehdä töitä valtiolle. Omilla maillaan. Me sentään saadaan pitää asuntomme. Ja maammekin. No, tavallaan. Ainakin pieni osa niistä. Voi kuule olla, että sillä puolella hehtaarilla yksityismaita tulee olemaan yllättävän suuri merkitys.

Juhani mietti Kontkasen kertomaa hetken ja vastasi sitten:

- Minkähän helvetin puolesta me se puolitoista vuotta oikein tapeltiin? Niitten entisten isäntien kanssa sentään suht koht pärjäsi. Ne kumminkin tiesivät olevansa tekemisissä elävien ihmisten kanssa. Mutta nyt meitä komentaa vain joku paperille laitettu ajatus. Jonka taakse on helppo paeta ja panna kiväärimies asialle. Saattaa olla vielä niin, että me muistellaan niitä torppariaikoja vanhoina hyvinä aikoina.

Helmikuu 1923, Kinnusten kotona

Juhani katsoi, kun hänen kotiaan kohti käveli viisi miestä. Univormupukuisia sellaisia. Neljällä heistä oli kiväärit mukanaan. Viidennelläkin revolli holsterissa. Mitähän helvettiä tämä tarkoitti? Olihan hän oppinut läksynsä eikä ollut puhunut minkäänlaista vastavallankumouksellista propagandaa kenellekään. Ainakaan julkisesti. Vaikka mieli usein tekikin. Kolhoosin jäsenenä ei käteen jäänyt lähellekään sitä, mitä torpasta oli saanut. Kun sen kolhoosin pito oli aina vähän sieltä tännepäin. Ne maat kun kuuluivat nyt kaikille eikä kenellekään ja kolhoosin johdolta ei vaadittu osaamista viljelystä vaan poliittista luotettavuutta. Yksityispalstan pito tuotti sentään vähän, mutta hevosetkin oli kaikki kolhoosin takana ja niitä sai käyttöönsä milloin sai. Kinnuset olivat pitäneet yksityispalstansa perunalla, että oli varmasti edes jotain syötävää. No, kuunnellaan sitten, mitä niillä on asiaa. Juhani meni ulko-ovelleen vastaanottamaan vieraita.

- Päivää. Mitäs asiaa teittillä on?

Kansanvaltuuskunnan edustaja vastasi:

- Nythän on niin, että kun Suomi on kerran liittynyt osaksi Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoa niin sen myötä me luonnollisesti toimimme sen linjan mukaan, mitä Moskova edustaa. Ja tällä hetkellä Moskovan linjana on tilapäisesti novaja ekonomitšeskaja politika, minkä mukaan sinullekin annetaan tiettyjä uusia vapauksia toimia itsenäisesti. Toveri Leninin määräysten mukaisesti.

- Jaa. Vaan mitäs se käytännössä tarkoittaa?

- Sitä, että maassa on elintarvikepula. Koko Neuvostoliitossa. Kas kun… no, on pakko tunnustaa, että osuustoimintatilat ja varsinkin valtiontilat ovat toimineet odotuksia huonommin. Sen myötä sinä saat toimia toimia osittain itsenäisenä maanviljelijänä, ainakin toistaiseksi. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yksityinen peltoalasi nousee puolesta hehtaarista viiteen hehtaariin. Kunhan vaan luovutat valtiolle tietyn osuuden yksityismaittesi viljasta. Muun viljan voit myydä vapailla markkinoilla. Lisäksi kolhoosi luovuttaa käyttöösi lisää lehmiä. Tärkeintä on nyt saada mahdollisimman paljon elintarvikkeita. Maa kärsii puutteesta. Niin kuin suuri Lenin on sanonut, ”meidän on otettava kaksi askelta taaksepäin, että voimme ottaa yhden askeleen eteenpäin”. Tämä on tietysti vain väliaikaista. Kun pahin vaihe on voitettu, niin siirrymme takaisin suunnitelmatalouteen.

- No hemmetti. Tämähän helpottaa meidän elämäämme ihan urakalla. Mutta minkä takia sulla on nuo pyssymiehet mukana?

- Katsos… kun Neuvostoliitossa ei saa olla aseita kuin viranomaisilla. Ja me tiedämme, että sinulla on sekä kivääri että haulikko. Niin että sinun täytyy luovuttaa ne meille.

- Häh? Minkä ihmeen takia? Minä olen käynyt niitten kanssa metsällä. Siitä on sentään saatu vähän särvintä pöytään lisää. Joskus ihan mukavastikin. Muutaman teeren ja metson olen saanut aika ajoin pudotettua ja jäniksen ammuttua. Niin minä kuin tuo Ilkka. Se se vasta melkoinen metsämies on. Ei näillä pyssyillä mitään vastavallankumouksellista toimintaa olla tehty. Kunhan vähän leivänjatketta ollaan hankittu. Miksi ihmeessä ne vietäisiin meiltä pois? Enhän minä mikään kansanvihollinen ole. Näkisin, että enempi päinvastoin. Minullehan myönnettiin sodassakin Taistelevan Työläisen Punainen Tähti.

- Niin no… en minä sinun ansioitasi vähättele ensinkään… mutta katsos kun Neuvostoliitto määrittelee, että sivistyneessä maassa aseita on vain viranomaisilla. Niin että sen takia sinunkin pitää ne aseet luovuttaa.

- Tuo vanha yksipiippuinen haulikkokin?

- Sekin. Nää on asioita, joista ei neuvotella. Kai sinä ymmärrät, että neuvostohallinto ei neuvottele. Se käskee. Ja sinä tottelet.

Juhani oli oppinut, että tässä uudessa komennossa, jonka puolesta hänkin oli taistellut, oli paljon sellaisia asioita, joista ei todellakaan neuvoteltu. Itse asiassa joka ainoa asia.  Niinpä hän ymmärsi välttämättömän ja luovutti aseensa ja patruunat kansanvaltuuskunnan jäsenelle ja hänen mukanaan tulleille asemiehille. Kansanvaltuuskunnan jäsen totesi vielä:

- Ja niin muuten, kun me nyt ollaan osa Neuvostoliittoa, niin sitä ansiomerkkiäsi sinun ei kannata pahemmin julkisesti enää esitellä. Se kun on myönnetty vanhan Suomen valtion aikana, joten se on Neuvostoliitossa mitätön ja se, mikä on mitätön on hyvin pian myös laiton. Neuvostoliitossa kun ei oikein haluta, että Suomessa muisteltaisiin sitä lyhyttä itsenäisyyden aikaa. Sitä ei ole ollut olemassakaan. Mutta sinulle voidaan tuon vanhan ansiomerkin tilalle myöntää Punalipun kunniamerkki, jos sitä erikseen anot. Sotilaalliset ansiosi luokkasodassa oikeuttavat sinut siihen kyllä oikein hyvin.

Miehet poistuivat ja Juhani tuumasi:

- Pyssytkin veivät. Perkeleet. Vaikka tekivät meistä näennäisesti talollisia.

Ilkka totesi:

- Vaan voidaanhan me laittaa sentään jäniksille ansalankoja. Ei sitä kumminkaan kielletty.

Ei kielletty niin, totesi Juhani ja katseli Kansanvaltuuskunnan edustajan antamaa paperia.

- Se on tietysti hyvä, että me voidaan nyt pyörittää tilaa ilman kolhoosin johtajan käskyjä. Se kun ei tiedä viljelemisestä mitään. Mutta nää viljan luovutusvaatimukset tään paperin mukaan ei kun pahenee vaan. En vaan millään jaksa uskoa, että tää elämä muuttuisi tästä yhtään helpommaksi.

Ilkkakin katseli paperia ja totesi:

- Vaan ei kai meillä ole muuta konstia nälkää vastaan kuin tuo työn tekeminen. Vaan meinaakkos sinä anoa sitä punalipun merkkiä?

- Pakko kai minun on. Muutenhan ne voisivat tulkita, että minä en arvosta neuvostokunniaa ja silloinhan minä en arvosta järjestelmää. Tiedätkös, Ilkka. Ennen sotaa minä ajattelin, että me päästään eroon kuvien kumartelemisesta. Mutta nyt kulissit ovat vielä tuplasti entistä suuremmat.

Keuruu, Tšekan selli, syyskuu 1925

Torpparista punakaartilaiseksi, siitä plutoonanpäälliköksi, siitä kolhoosilaiseksi, siitä kolhoositalolliseksi, siitä pidätetyksi ja siitä kuolemaantuomituksi muuttunut Juhani Kinnunen makasi sellin lattialla ja piteli leukaperiään jotka tšekistivartijan kiväärinperä oli murjonut. Pari kulmahammasta oli katkennut ja sykkivä kipu jyskytti päätä. Kipu jäi kuitenkin tunteena taka-alalle, sillä päällimmäisenä Juhanin mielessä oli viha, pettymys ja petetyksi tulemisen tunne. Hänestä tuntui siltä, että hänen elämänsä vallankumouksesta alkaen ja ehkä jo ennen sitäkin oli jonkun valmiiksi tehdyn käsikirjoituksen mukaan edennyt näytelmä. Shakkipeli, jossa hän oli ollut mukana sotilaana, tai paremminkin moukkana. Jonkun sellaisen kirjoittamana, joka ei tuntenut moukan elämää ja joka ei häntä myöskään kiinnostanut. Hänelle se käsikirjoitus oli tärkein. Nyt se käsikirjoitus oli edennyt siihen lopulliseen pisteeseensä. Ainakin Juhanin ja hänen perheensä osalta.

Sellissä oli neljä muutakin miestä, yhtenä heistä Kontkasen Matti jonka hän oli tuntenut jo lapsesta. Matti, jonka kanssa hän oli käynyt läpi ankaran vallankumoussodan ja sen jälkeen elänyt samassa kolhoosissa kärsien puutteesta luvatun hyvinvoinnin sijasta ja pelosta luvatun vapauden ja vakauden sijasta. Kolme muuta miestä olivat puolituttuja ja sellin jokaista miestä oltiin syytetty ja tuomittu samasta rikoksesta eli valtiolta varastamisesta. Toisin sanoen sabotaasista neuvostojärjestelmää vastaan. Neuvostojärjestelmä oli monessa suhteessa hidas ja toimimaton, mutta kun se halusi rangaista ja pitää kuria, silloin se pystyi toimimaan hyvin nopeasti ja tehokkaasti. Sen oli Juhanikin huomannut. Hänet oltiin pidätetty toissapäivänä. Tuomiolle hän päätyi seuraavana päivänä ja se pantaisiin toimeen huomenna.

Ei hänellä ollut mahdollisuutta muuhun kuin mitä hän oli tehnyt. Ei minkäänlaista. Ei niin hänellä, Kontkasella kuin tuhansilla muillakaan miehillä jotka tasapainoilivat kolhoosin ja yksityispalstansa välissä. Sillä lapset oli pakko ruokkia. Jo vuonna 1924 valtio oli vaatinut ”talollisilta” niin suuret viljanluovutuskiintiöt, että ilman perunapalstaansa Kontkasetkin olisivat nähneet nälkää. Käytännössä valtio vei kaiken viljan ja Juhani oli joutunut jo silloin syksyllä piilottamaan viljaa että edes siemenviljaa jäisi jäljelle. Samalla kolhoosi otti kaikki ylimääräiset karjaeläimet takaisin itselleen.

Ansalangoilla saatiin sentään joitain jäniksiä ja järvestä kalaa. Sekin piti tehdä onkimalla. Verkko tulkittiin tuotantovälineeksi ja sellaisia sai olla vain kolhoosilla. Naapurikylässä eräs mies oli väsännyt omatekoisen verkon, jäänyt kiinni ja teloitettu. Yhden onnettoman kalaverkon takia. Kaikesta yrityksestä huolimatta kevättalvella lapset alkoivat laihtua. Ruokaa ei kertakaikkiaan ollut tarpeeksi kasvavalle vartalolle. Oltiin kuultu, että ihmisiä oli muualla kuollut nälkään. Paljonkin.

Seuraava kesä oli säiltään hyvä ja satoa näytti tulevan yli odotusten. Mutta yli odotusten olivat myös valtion uudet viljaluovutusvaatimukset. Niin Juhani, Aliisa kuin Ilkkakin olivat lukeneet heille tuotua Kansanvaltuuskunnan vahvistamaa paperia, jossa oltiin selvitetty hehtaaria kohden asetetut vaatimukset. Se paperi oli ollut kuin nyrkinisku palleaan. Vaikka lukuja kuinka ynnäili, niin lopputulos oli selvä. Heiltä vaadittaisiin niin paljon, että perheeltä loppuisivat kaikki oman pellon tuotteet viimeistään seuraavana kevättalvena. Ja koska he olivat kolhoosin alaisia yksityisviljelijöitä, he eivät saisi kolhoosilta ruoka-apua. Tokihan tuollaisilla hehtaareilla pitäisi pärjätä.

Juhani, niin kuin moni muukin viljelijä oli ottanut yhteyttä kolhoosin johtoon ja pyytänyt, että puoli-itsenäiset tilat palautettaisiin kokonaan kolhoosin yhteyteen. Kolhoosissa itsessään luovutusvaatimukset olisivat kuitenkin pienemmät ja kolhoosin jäseniä autettaisiin tarvittaessa ruoka-avulla. Laihalla sellaisella, mutta se pitäisi perheen sentään hengissä. Vastaus oli ollut byrokraattisen tyly. Näitä asioita käsittelisi kolhoosikomitea, jonka lähin toimisto oli Jyväskylässä. Hakemuksia käsiteltäisiin vasta aina uuden satokauden alkaessa joten komitea ottaisi kantaa anomuksiin vasta keväällä 1926. Siihen mennessä ei auttaisi muu kuin täyttää vaaditut viljakiintiöt niin kuin kunnon neuvostokansalainen kuuluukin.

Tämä ratkaisi asian. Viljaa oli pakko piilottaa. Samoin perunaa. Vaikka se oli kuolemalla rangaistava rikos. Viljan pakkoluovutukset menivät kolhoosin varsin sekavan kirjanpidon kautta ja se antoi mahdollisuuden koplata. Viljankorjuun aikaan Juhani ja Ilkka rakensivat kätköjä, joissa vilja ja perunat saattoivat säilyä. He tekivät myös improvisoidut myllynkivet, joilla saattoi tehdä jauhoa yhden perheen tarpeeseen. Olisi niistä apua naapureillekin, jotka joutuivat turvautumaan myös johonkin, jonka valtio tulkitsi sabotaasiksi itseään kohtaan. Ja olihan sitä siemenviljaakin pakko säästää.

Siemenviljaa ei saisi kolhoosiltakaan jos oli kulakki. Jostain kaukaa sellainenkin sana oli etsiytynyt tänne kaukaiseen Jukojärveenkin. Hallinto oli alkanut nimittää kulakeiksi niitä entisiä torppareita, joilla oli nyt kolhoosista yksityismaita. Termi oli levinnyt myös joittenkin, itse asiassa ikävän monen kolhoosin työntekijöitten käyttöön. He olivat olleet ennen vallankumousta vuosimiehiä ja mäkitupalaisia. Alempana kuin torppari. Sanan ”kulakki” käytössä saattoi aistia vahingonilon ja kateuden niitä kohtaan, joilla oli edes pieni mahdollisuus yrittää jotain sen sijaan että olisi tuomittu aina pelkäksi rengiksi. Riippumatta siitä, oliko isäntänä talollinen vai neuvostovaltio. Torpparit kuvittelivat pääsevänsä talollisiksi. Vuosimiehillä ja mäkitupalaisilla ei ollut siihen edes mahdollisuutta. Siksi entisten torppareitten ahdinko herätti monissa niitä ihmisyyden inhottavimpia piirteitä. Ilon toisten tappiosta, pettymyksestä ja kärsimyksestä.

Jossain vaiheessa oli alkanut vaikuttaa siltä, että entiset torpparit haluttiin tarkoituksella tappaa nälkään. Varsinaiset talollisethan oltiin tapettu jo sodan aikana ja loput olivat paenneet maasta. Kontkanen oli kuullut Varsinais-Suomessa asuvilta sukulaisiltaan, että Turun satamassa oltiin lastattu viljalaivoja. Lastattu. Suomalaisesta viljasta. Myyntiin ulkomaille. Samaan aikaan kun maassa nähtiin nälkää. Sukulaiset olivat myös osanneet kertoa, että sovhooseissa, vaikka sielläkin viljanluovutusvaatimukset olivat kovat, niin ne olivat kuitenkin selvästi inhimillisempiä kuin entisillä torppareilla. Niin Juhanin kuin Kontkasenkin mielessä alkoi kyteä valkohehkuinen viha uutta hallintoa kohtaan. Se oli pettänyt heidät täydellisesti. Mutta mahdollisuutta uuteen kapinaan ei ollut. Maa oli totaalisesti neuvostohallinnon alainen eikä pelkillä haloilla ja hangoilla paljon kapinoitu. Kaikki kättä pidempi oltiin viety.

Ainoa keino yrittää oli siis yrittää pimittää viljaa ja perunaa. Mitä muutakaan vaihtoehtoa heillä olisi ollut? Ja nyt kun Juhani istui tässä pidätyssellistä kuolemanselliksi muuttuneessa ahtaassa tilassa hän ajatteli jälleen, että hän ja niin moni muu oli toiminut juuri niin kuin jossain julmassa käsikirjoituksessa oltiin etukäteen päätetty.

Sillä totta kai he jäivät kiinni.

Eilen… vai oliko se jo toissapäivänä… Kinnusten pihalle tuli auto. Ensimmäistä kertaa. Sitä ennen ei pihalla oltu autoa koskaan nähty. Autosta tuli aseistettuja tsekalaisia jotka ottivat hänet kiinni. Ja raahasivat hänet kätköjen luo. Ne olivat tienneet niistä. Joku oli kertonut. Siinä olikin sitten se tarvittava todistusaineisto. Muuta ei tarvittukaan. Kuka hänet oli käräyttänyt? Oliko sillä tässä vaiheessa enää oikeastaan merkitystä? Pidätyssellistä hänet vietiin nopeaan kuulusteluun, sen jälkeen takaisin pidätysselliin ja sitten oikeuden eteen. Kuulusteluissa hän oli sanonut, että päätös rikoksesta oli vain ja ainoastaan hänen ja hän oli pakottanut niin perheensä kuin ottopoikansa Ilkan hyväksymään sen.

Oikeudessa tuomari katsoi väsyneellä ilmeellä lyhyttä kuulustelupöytäkirjaa, nosti sitten katseensa ja totesi:

- Sabotaasista neuvostovaltaa vastaan syytetty Juhani Laurinpoika Kinnunen tuomitaan kärsimään kuolemanrangaistus.

Juhani totesi vain:

- Ampukaa sitten. Mutta jos jättäisitte perheeni rauhaan. Antaisitte heidän mennä vaikka kolhoosiin.

Tuomari katsoi Juhania niin kuin kansanoikeuden tuomari rikollista kansanvihollista kuului katsoa ja vastasi:

- Olette ottaneet tämän rikoksen täysin omalle vastuullenne. Oikeus hyväksyy sen. Mutta on selvää, että perheenne jäsenet ovat kuitenkin olleet tietoisia rikoksestanne. Eivätkä he ole ilmiantaneet teitä. Siksi he ovat myös osallisia rikokseen. Heidän henkensä säilyy. Ja heidät tullaan siirtämään kolhoosiin. Mutta se kolhoosi ei sijaitse Suomen Neuvostotasavallassa. Uusi paikka antaa heille mahdollisuuden opetella olemaan kunniallinen ja lainkuuliainen neuvostokansalainen.

Juhanin vatsaan ilmestyi jäinen pallo. Tuo tiesi Siperiaa. Olisiko sittenkin parempi, jos heidät ammuttaisiin? Sen pidemmälle hän ei ehtinyt miettiä, sillä tuomari nyökkäsi ja tšekistivartija löi häntä kiväärinperällä suuhun. Hän menetti tajuntansa ja heräsi pidätyssellissä joka oli siis muuttunut kuolemanselliksi. Kontkanen morjesti häntä alistuneena, osoitti sormella itseään ja kopautti sitten samalla sormella otsaansa. Sama tuomio siis. No, eihän neuvostokoneisto sabotaasista muuta tuomiota tuntenutkaan.

Sinä yönä ei uni tullut. Ei Juhani sitä yrittänytkään. Hän tiesi, että hänen elämänsä tunnit olivat vähissä. Hän pyrki muistelemaan niitä kauniita hetkiä mitä hänellä oli ollut perheensä kanssa. Mutta jatkuvasti ajatuksiin nousi päällimmäiseksi katkera ja ennen kaikkea voimaton viha siitä petoksesta, jonka kohteeksi hän oli joutunut. Jos etiäinen olisi kertonut tammikuussa 1918 hänelle sen, mitä hän tiesi syyskuussa 1925, hän olisi riisunut käsivarrestaan punaisen nauhan ja siirtynyt valkoisten puolelle. Mutta hyvät valinnat usein tulevat ilmi vasta sitten, kun on liian myöhä. Liian myöhä väärien valintojen johdosta.

Tuli varhainen aamu. Ei Juhani sitä muuten pimeässä sellissä osannut tietää, mutta koko ikänsä maalla asuneena hänen kehonsa oli jotenkin oppinut hahmottamaan ajan kulun. Sellin ovi aukesi ja sisään tuli tšekistejä jotka tarjosivat tšekalaisen aamiaisen eli kiväärinperää maustettuna potkuilla. Oli selvää, että nyt oli tuomioon täytännönpanon aika ja tällä kevyehköllä aamuherätyksellä otettiin tuomituilta liiat, tai viimeisetkin luulot pois. Sellin ulkopuolelta kuului kylmä ääni:

- Tulkaa ulos.

Tuomitut tottelivat. Eihän heillä ollut vaihtoehtoa. Sellistä ulos tullessaan Juhani näki, että käskyn oli antanut tuttu mies. Sama Jaatinen, joka oli kylvänyt avuttomiin ja aseistamattomiin kohdistunutta kuolemaa sodan aikana Kansanvaltuuskunnan Erityisosastossa. Hän oli näköjään saanut osaamistaan vastaavaa työtä neuvostovaltiossa ja menestynytkin siinä, sillä hänen olkapoleteissaan oli majurin merkit. Siinä kieltämättä vakka oli löytänyt kantensa. Neuvostoliiton kaltainen totalitaristinen järjestelmä tarjosi loistavan urakehitysmahdollisuuden sadistisille mulkuille. Jaatinen nyökkäsi tšekisteille ja tuomitut raahattiin autoon. Matka ei kestänyt pitkään ja auto pysähtyi erään mäen reunalle. Tuomitut komennettiin autosta ulos ja Jaatinen antoi käskyn:

- Riisuuntukaa alusvaatteisillenne.

Tietenkin. Eihän neuvostovaltio hukkaisi käyttökelpoisia päällysvaatteita. Tuomitut riisuuntuivat. Läksy oli jo opittu. Helpompi oli kuolla ammuttuna kuin hakattuna. Jaatinen antoi seuraavan käskyn:

- Menkää montun reunalle polvillenne.

Tuomitut tottelivat. Syyskuinen aamu oli kylmä, mutta Juhani tuumi turtuneena että pianhan se paleleminen lakkaa. Hän näki, että montussa oli jo aiemmin ammuttuja vainajia. Niitten päälle oltiin vain heitetty vähän hiekkaa. Hiekka ei peittänyt haudasta tulevaa kalman löyhkää. Juhani käänsi päätänsä ja näki, että Jaatinen itse kaivoi tyytyväinen ilme kasvoillaan holsteristaan pistoolin. Jaa… häiskä haluaa tehdä sen itse… se perkele nauttii tästä…

Juhani käänsi katseensa takaisin tulevaa hautaansa kohti ja sulki silmänsä. Ensimmäinen laukaus kajahti. Siinä meni Kontkanen. Toinen laukaus. Siinä meni Salminen. Ironista kyllä, Juhanin viimeinen ajatus ei mennyt hänen perheensä tykö. Hänelle vain tuli mieleen, että tuo Jaatinen se varmasti nousee neuvostohierarkiassa joskus hyvin korkealle. Hänellä kun on juuri niitä ominaisuuksia mitä neuvostojärjestelmä arvostaa ja tarvitsee.

Jaatinen siirtyi Juhanin taakse ja kohotti pistoolinsa. Laukaus kajahti ja vallankumouksen Juhani Kinnuseen kohdistama petos oli saavuttanut viimeisen vaiheensa.

LÖTJÖNEN JA ROBOTIN ELÄKEMAKSU

May 30, 2017, 6:25 am

≫ Next: HIRNUVAA FEMINISMIÄ

≪ Previous: 1919: KERTOMATON TARINA OSA I

$

0

0

Uusi Hyisiana on Pinnanmaan maakunnan pienin, syrjäisin ja samalla kaunein kunta. Kunnan alueella sijaitsee myös suosittu valtion Härpätinräpättimen metsästysalue. Alueella käy sekä pienriistan metsästäjiä että hirviporukoita. Yleensäkin valtion metsästysmaita voi pitää hyvänä asiana sillä läheskään kaikilla metsästäjillä ei ole mahdollisuutta päästä vielä nykyisinkin ikävällä tavalla sisäänlämpiävien metsästysseurojen jäseneksi. Härpätinräpättimen metsästysalueella sijaitsee myös luonnonkaunis Taempi Hyijärvi, jonka rannalla olevan mökin saunan piipusta nousi ilmoille sankka savu ja ulospäin kuului kiukaan sihinä sekä hyväntuulinen puheensorina.

Ketkäs siellä mahtoivat saunoa? Jaa, siellähän olivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Vanhat toverukset jotka olivat ottaneet muutaman päivän ns. miesvapaata ja tulleet valtion maille metsästämään. Aika ajoin nämä reissut olivat muuttuneetaikamatkailuksikin, mutta sehän oli vain mukava lisä muutenkin mukaville reissuille. Luonnollisesti saunassa puhuttiin paljon asioita, joita saatettiin tulkita tiedostavammissa piireissä ns. vihapuheeksi, mutta tulihan siinä hikoillessa pulistua muutakin.

Juuri aikaisemmin Ykä ja Lötjönen olivat pohtineet sitä periaatteellista kysymystä, että oppiiko puhumaan opetteleva vauva sanan ”poppa”, joka merkitsee kuumaa ihan itsestään ja minkä ihmeen takia vai onko niin, että vanhemmat ovat sukupolvien ajan oppineet että vauva sanoo ”poppa” ja ovat opettaneet sen sitten muksulle itse. Keskustelun johtopäätös oli se, että kyseessä on niin vaikea filosofinen kysymys ettei sitä olisi ratkaissut Sokrateskaan. Varsinkin kun hän ei osannut puhua suomea.

Ennen löylytauolle lähtemistä puhe siirtyi lisääntyvään automaatioon ja sen vaikutukseen yhteiskuntaan. Rumat ja höyryävät miehet istuivat kuistille, aukaisivat tölkilliset Tsuhnan Kostoa ja panivat Voimasavuke Bostonit palamaan. Ykä otti hörpyn tölkistään ja totesi Lötjöselle:

- Vaan on se kyllä niin, niin kuin sanoit tuolla vihalöylyissä. Automaation myötä se tavallinen työ katoaa, mutta ihmiset eivät katoa minnekään. Nekin pitäisi elättää. Ja eihän tulonsiirroilla pystytä kustantamaan muu kuin olemisen. Me ollaan vielä sitä sukupolvea jolle oli mahdollista se talo / auto / kesämökki-unelma. Me ehdittiin. Nippa nappa. Mutta eihän nykyisille, ei enää edes pitkäaikais- vaan ikuistyöttömille ole mitään sellaista mahdollisuutta. Ne vaan elävät avustuspäivästä toiseen ja käyvät välillä leipäjonossa.

Lötjönen otti myös hörpyn tölkistään ja vastasi:

- Näin on. Ja  sen myötä on kyllä jokseenkin naurettavaa, että Suomesta puhutaan vieläkin hyvinvointivaltiona. Hyvinvointivaltio my hairy ass. Meillä on kantasuomalaiset leipäjonossa ja samaan aikaan elintasoseikkailijat valittavat kun kolme kertaa päivässä tarjottava ruoka ei ole tarpeeksi maittavaa eikä terveydenhoitajakaan ole joka päivä vokissa paikalla. Sinne riittää rahaa kyllä poltettavaksi. Joskus Kekkosen aikaan tästä oltais pantu hätätilahallitus pystyyn. Tosin ei silloin kyllä elintasoseikkailijoita oltais tänne päästettykään.

Ykä pudotti Bostonin jämän tyhjään tsuhnatölkkiin jossa se sihahti hiljaa ja jatkoi:

- Tuo on totta. Mutta tuo turvapaikkahuilaajien hyysääminen on poliittinen valinta. Siitä päästäisiin periaatteessa eroon yhtä lailla yhdellä poliittisella päätöksellä. Mutta mitä tehdä tuolle automaation aikaan saamalle työttömyydelle? Aikanaan suomalaiset menivät Ruotsiin Saabin liukuhihnalle vääntämään pulttia, mutta nyt sen tekee robotti. Työpaikkoja alkaa olla aina vain vähemmän. Niin no, tietysti ne yhteiskuntataiteitten alueella vain lisääntyvät, mutta ne eivät tuo leipää kenenkään suuhun. Lähinnä vievät sen sellaisten ihmisten suista joista saattaisi olla jollekin jotain hyötyäkin. Mitähän helvettiä tuon asian kanssa pitäisi tehdä?

Lötjönen otti huikan Tsuhnan Kostosta ja päästi miehekkään röyhtäyksen, josta seuraavana päivänä uutisoi Hömpstadin seismologinen asema lievänä maanjäristyksenä Uuden Hyisianan alueella. Sitten hän totesi:

- No mitäs tuumit tuosta robottiverosta?

- Jaa siitä mitä se Bill Gateskin hiljattain ehdotti?

- Joo. Jos aatellaan vaikka autotehdasta niin kuin nyt puhe oli, niin jos laskettaisiin, että monenko rasvanahkaduunarin työn se teollisuusrobotti tekee. Ja sitten laskettaisiin mikä niitten palkka olisi. Ja verotettaisiin sen mukaan. Tai jos ei kokonaan verotettaisi, niin ainakin pantaisiin firma maksamaan nuo oletettua työntekijää koskevat eläkevakuutusmaksut ja mitä niitä nyt onkaan. Tietysti mukaan pitäisi laskea se, mitä se robotin hankkiminenkin olisi kustantanut.

Ykä pani palamaan uuden Voimasavuke Bostonin ja vastasi:

- Niin. Joku ulkopuolinen saattais tietysti tuumia, että onko sosialismin syövästä faktojen sädehoidolla parantuneet jätkät sairastuneet sosialismiin uudestaan, mutta kyllä tuossa on tietty pointti. Varsinkin jos se tehtäisiin kansainvälisille pörssiyhtiöille joilla ei ole isänmaata, ihmistä, eikä niillä ole mitään muuta kuin viivan alle jäävä osinko. Ja jotka tilittävät voittonsa jonnekin ihan muualle kuin Suomeen. Minua kun kiinnostaa vain ja ainoastaan Suomi ja suomalaiset ihmiset.

Lötjönen pani myös palamaan ja totesi:

- Onhan se tietysti selvä ettei se perusongelmaa muuta. Meillä on olemassa täysi-ikäiseksi tulevia ihmisiä, jotka eivät voi edes haaveilla työurasta. Ne tulevat olemaan ikuistyöttömiä. Tuolla robottiverolla saataisiin ehkä rahaa heidän elättämisekseen, mutta eihän senkään kautta saada muuta aikaan kuin kuutioasunnoissa lööbiviä mitääntekemättömiä yksilöitä. Muistan nimittäin sen, että meidän yhteiskuntataiteilijat kirjoittavat usein, että työttömys ja joutilaisuus ajaa esmes arabinuoria terrorismiin. Miksei se ajaisi meilläkin? Jos jollekin nuorelle kahdeksantoistavuotiaalle hepulle sanotaan, että tulet koko elämäsi saamaan sosiaaliapua / kansalaispalkkaa / whatever ja se on se mitä tulet koko ikäsi saamaan ja sun on turha haaveilla niistä omakotitaloista ja kesämökeistä mitä sua aikaisemmat sukupolvet saivat, niin eikös siinä ole se sama terrorismin resepti siinäkin?

- Mahdollista. Tosin suomalainen yleensä mieluummin ryyppää itsensä hengiltä tai vetää itsensä kaulakiikkuun. Sille arabille se pyssyjen kanssa riekkuminen on ehkä vähän omempaa toimintaa. Mutta muistanhan minäkin vuoden 1918. Kun pinna paloi. Tai no, en tietenkään muista, mutta kyllä siitä tietoa on. Eiköhän lähdetä löylyyn?

- Ja se on viisautta. Lällähupa vuan hyvinniin, akpaar.

Miehet siirtyivät lauteille, Ykä heitti löylyä ja totesi sitten:

- Vaan olisi tuossa automaatiossa myös hyviä puolia. Meinaan sillä yhteiskuntataiteellisella puolella.

- Hä? Kerro lisää.

- Meinaan jos kehitettäisiin sellainen tekoäly joka suoltaa yhteiskuntataiteellista tekstiä automaattisesti? Minun vihablogiini kommentoiva Soomepois Eestist linkkasi mulle jo yhden varteenotettavan vaihtoehdon eli PostModern Generatorin joka suoltaa automaattisesti englanninkielistä selitteläätiötä ja soveltavaa spedestetiikkaa. Sellainenhan voitaisiin kehittää myös suomen kielellä toimivaksi.

- Kas perkelettä. Silloinhan voitaisiin noin 95 prosenttia selitteläätiön-, soveltavan spedestetiikan ja akateemisen käsitehässimisen niin sanotuista ammattilaisista panna kilometritehtaalle ja opettaa heille suomalaisen ikityöttömän elämää. Ne viisi prosenttia, joista saattaisi olla hyötyä voisivat jäädä hommiinsa.

- Joo, ja selitteläätiötä puppugeneroivan masiinan tuotokset voitaisiin julkaista perustettavassa Virallisessa Selitteläätiölehdessä. Jota kukaan ei lukisi.

- Ehkä se voitaisiin painaa vessapaperille ja jakaa kansalaisille ilmaiseksi. Eiköhän lähdetä taas tauolle?

Kaksi rumaa, höyryävää ja niin kovin rauhallisissa merkeissä vihaavaa miestä siirtyi saunan kuistille ja aukaisi taas uuden Tsuhnan Koston. Kuistilla soi hissukseen pienestä matkaradiosta Huitsinnevadan paikallisradio, jossa vietettiin Jösse Järvenpää-teemailtaa. Poliittinen poliisi oli sitten pistänyt hänetkin tutkintamyllyyn. Mokomat paskat. Taemman Hyijärven vastarannalla teeriparvi piti pulinaansa. Aivan kuin se olisi sanonut ”ettepäs hassuttaneet meitä tänäänkään”. Kyllähän teeret olivat tänään voittaneet pelin 6 - 0 eikä laukaustakaan oltu ammuttu. Mutta eihän se näitten reissujen päätarkoitus ollutkaan.

HIRNUVAA FEMINISMIÄ

June 1, 2017, 11:28 pm

≫ Next: ANTERO, LENNIPIRKITTA JA ADOLF

≪ Previous: LÖTJÖNEN JA ROBOTIN ELÄKEMAKSU

$

0

0

Niin kuin lukija hyvin tietää, harrastavat feministit - toisin sanoen siis länsimaiset feministit - erilaisia sissi-iskuja joilla he näyttävät närhin värkit patriarkaaliselle yhteiskunnalle ja opettavat raavaille äijänköriläillekin, mitä pelko on. Ainakin feministien itsensä mielestä näin tapahtuu. Tuorein tämän kaltainen purkan pysäyttävä sissi-isku on tapahtunut Ruotsissa. Mikä oli tämän kertaisen iskun aseena? No, naiset leikkivät hevosta ja vastustavat sillä tavoin naisiin kohdistuvaa sortoa. Tämä 1 min 27 sek kestävä video selvittää asiaa tarkemmin:

Kyseinen performanssi ei ole ihan pelkkää spontaania loikkimista ja hirnumista vaan tuo spontaanilta loikkimiselta ja hirnumiselta näyttävä esitys on ihan suunniteltua koreografiaa ja sillä vastustetaan sitä epäkohtaa että Tukholman patsaissa on aivan liian paljon hevosella ratsastavia miehiä ja liian vähän naisia ja nekin ovat yleensä alasti ja liian pieniä.

Hotellin respassa ei tiedetä, alkaako Tukholmassa tämän performanssin myötä Talebantyyppinen patsaitten tuhoaminen esim. tykistöllä (Ruotsilla on tällä hetkellä muistaakseni kumminkin 24 putkea, joten Suomesta ei ainakaan tähän tarkoitukseen jouduta tykkejä lainaamaan). Mahdotonta patsaanpilkkojaiset eivät sinänsä ole, sillä suostuttiinhan Tukholmassa myös feministien vaatimaan sukupuolisensitiiviseen katujen aurauksiin jonka seurauksena saatiin aikaan tolkuton liikenneruuhka ja hemmetinmoiset jonot päivystyspoliklinikoille.

Vielä 1990-luvulla tämä olisi ollut puhdasta sketsisarjakamaa, mutta nykyisin tämän kaltaiset ihmiset ottavat itsensä ja esityksensä hyvin vakavasti ja vaativat, että muittenkin täytyy tehdä niin. Laitetaanpa vielä muistutukseksi ruotsalaista feminististä tyylitajua vuodelta 2010:

Hotellin respasta heitetään veikkauksena, että seuraava asia mistä feministit protestoivat on Ruotsin armeijan aseet, sillä nehän ovat suoranaisia fallossymboleita pitkine piippuineen ja putkineen ja luodin lähtö piipusta varsinkin sarjatulella on selvä symboli ejakuloinnista. Asiaa tullaan protestoimaan mahdollisimman julkisella paikalla suoritetulla tarkan koreografian mukaisella ryhmänenänkaivuulla.

Feministien hyväksymä Ruotsin puolustusvoimien uusi palvelusase.

Kiitokset Soomepoisille Eestist vinkistä ja hyvää alkanutta kesäkuuta kaikille lukijoille.

ANTERO, LENNIPIRKITTA JA ADOLF

June 4, 2017, 2:05 pm

≫ Next: XXXI YMMÄRRYSHARJOITUS

≪ Previous: HIRNUVAA FEMINISMIÄ

$

0

0

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion suorassa lähetyksessä täältä Helsingistä, suvaitsevaisen ja tiedostavan maidon sekä hunajan ihanasta kaupungista. Olemme saaneet toimituksessa tietoomme että virkakoneisto on kehittänyt jotain, joka korvaa suuren puutteen valtamedian toiminnassa ja hallitus on hyväksymässä tämän esityksen niin kuin hallituksen tämän tyyppiset virkakoneiston esitykset luonnollisesti kuuluukin hyväksyä. Eihän se muuten olisi tiedostava ja vastuuta kantava hallitus. Asiasta kertoo meille tarkemmin saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Löröttät-Sixteen, tervetuloa tähän suoraan lähetykseen.

- Kiitos, Antero ja terveiset pinnanmaalaisille kuuntelijoille. Muistutan, että esitän tervehdykseni ainoastaan virkani minimikohteliaisuustason velvoittamana ja mikäli valtuuteni vielä tästä enemmän lisääntyvät, niin minulla on nuiville pinnanmaalaisille kyllä jemmassa aktiivisia, aikaansaavia ja erittäin vittumaisia  viranomaistoimenpiteitä. Niin että pyrkikääpäs pääsemään eroon siitä epätoivottavasta nuivuudestanne ennen kuin tulee se punavihreä hallitus. Se ei sitten välttämättä päätä silittele. Enkä siinä vaiheessa muuten sitten silittele minäkään. Uskokaa huviksenne.

- Kiitos Lennipirkitta näistä lämpimistä ja kannustavista sanoista. Mutta mennäänpä itse asiaan. Mikä on se suuri puute valtamediamme toiminnassa johon tarvitaan uusia toimenpiteitä?

- Itse asiassa valtamedian toiminnassa itsessään ei ole minkäänlaista puutetta eikä korjattavaa. Se toimii juuri niin kuin tiedostavan, suvaitsevan ja edistyksellisen median kuuluu toimiakin. Puute on ollut vain sen valtuuksissa.

- Valtuuksissa? Täsmennätkö hieman? Olen ymmärtänyt, että valtuuksia on vain viranomaisilla eikä media ole mikään viranomainen, vaikka se aika ajoin sellaista esittääkin.

- Juuri niin, ja tässähän se ongelma onkin. Kas kun nämä kansallismieliset mullqvistit, aina Yhdysvaltain nykyistä presidenttiä myöten ovat huomanneet, että media ei todellakaan ole viranomainen. Se voi toki vaatia, että ihmisen tulee suostua median haastattelupyyntöihin median asettamilla ennakkoehdoilla niin kuin tähän mennessä on pitkälti tapahtunutkin. Mutta nyt nämä kansallismieliset ketkut ovat tajunneet, että ei median asettamia velvollisuuksia tarvitse noudattaa. Ei millään tavoin. Niinpä ne puhua mälkyttävät vaihtoehtomedian kautta eikä valtamedia pääse tunkemaan kärsäänsä siihen väliin millään muotoa. Korkeintaan se pystyy nyyhkimään omilla sivuillaan että on tää niin epiä kun toisetkin saavat sanoa mielipiteensä. Ja onhan tää tämmönen jo aivan tavatonta, en paremmin sano. Ei ihminen saa ignoroida valtamediaa. Ihmisen pitää totella valtamediaa ja jos valtamedia haluaa julkilahdata jonkun ihmisen niin sen on kyllä alistuttava siihen. Muutenhan pian aikaa ihmisille tulee sellainen harhaluulo, että ne osaavat ajatella itsekin.

- Itse pitäisin tätä tilannetta kyllä lähinnä merkkinä siitä, että yhteiskunta on pienin askelin paranemassa vakavasta sairaudesta jonka nimi on valtamedian yksinvalta. Mutta mitenkäs tämä minun mielestäni hyvä ja teidän mielestänne Herrasta Perkeleestä oleva taantumuksellinen kehitys sitten aiotaan korjata?

- No tietenkin siten, että edistykselliselle ja tiedostavalle medialle annetaan viranomaisasema.

- Kuinkas tämä sitten käytännössä toteutetaan?

- No siten, että kun ennen valtamedia antoi ihmiselle haastattelupyynnön, niin nyt se muutetaan kuulustelukäskyksi joka annetaan Valtakunnallisen Mediaviraston määräyksenä. Ja koska kyseessä on viranomaisen antama käsky, siitä ei tietenkään saa kieltäytyä. Se vastaa poliisin kuulustelumääräystä.

- Ja oletan, että mikäli henkilö ei suostu tähän, niin poliisit hakevat henkilön kuulusteltavaksi väkisin. Esmes Yleisradion toimitiloihin.

- Oletat aivan oikein. Ja jos mediakuulustelua vastustaa edes sanallisesti, niin kyse on virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Onhan meinaan niin, että mediassa sanottu sana on itsessään tehty teko joten edistyksellisestä kuulustelusta kieltäytyminen on väkivallan epäsuoraa hyväksymistä ja sitä myötä väkivaltaa itsessään. Ja siihen löytyy omat lakipykälänsä joita tullaan tarvittaessa tulkitsemaan ankarimman jälkeen.

- Kuinkas tämä haastattelusta kuulusteluksi muuttuva sessio sitten tapahtuu? Lähettääkö esmes Ylen toimittaja kuulusteltavalle listan kysymyksistä joita hänelle aiotaan esittää, niin että hän voi valmistautua kuulusteluhaastatteluun ja vastata kysymyksiin mahdollisimman  perusteellisesti ja faktoihin turvautuen?

- No ei tietenkään. Kuulusteluhaastateltava tuodaan totta kai haastateltavaksi täysin varoittamatta ja valmistautumatta. Kuulusteluhaastattelu etenee niin, että toimittajia on kolme, haastateltavia yksi, koko sessio videoidaan ja siitä tehdään sitten editoitu versio, joka laitetaan julkisuuteen.

- Tämähän haiskahtaa siltä, että kuulusteluhaastateltava pyritään viranomaisaseman myötä suorastaan mediateloittamaan. Ja olisiko niin, että kyseinen editointi tehdään niin sanotusti edistyksellisessä mielessä?

- Erittäin edistyksellisessä mielessä. Kas ymmärräthän sinä Antero, että ei valtamedia ole enää aikoihin varsinaisilla faktoilla pärjännyt. Faktarintamalla tulee päivittäin turpaan niin että tukka taipuu. Ihmiset alkavat pian uskos siihenkin, että Yhdysvaltain presidentinvaalitkin oltaisiin jo käyty ja persujen puheenjohtajavaali olisi vielä mukamas käymättä. Tässä tilanteessa on ollut välttämätöntä keksiä uusia luovia sovelluksia.

- Entäs nämä henkilöt, jotka kirjoittavat kansallismielisiä kirjoituksia nimimerkillä? Ettehän te heitä pysty saamaan kuulusteluhaastatteluun kun ette tiedä, keitä he ovat.

- Emme vielä. Mutta usko huviksesi, Antero että heitä etsitään. Ja heidät löydetään. Ja kun löydetään, niin sitten näytetään närhin värkit. Ensin kunnon julkinen mediateloitus. Sitten poliisin vihapuhetutkinta päälle. Ja sitten potkut työpaikasta. Parhaassa tapauksessa vielä linnatuomio. Ai-jai, se tulee olemaan niin kaunista.

- Vaikka he olisivat mielipiteissään aivan oikeassa?

- Oikeassa oleminen on vain sosiaalinen konstruktio. Oikeassa oleminen ei ole itsessään merkityksellistä. Merkityksellistä on vain se, kuka voi määritellä oikeassa olemisen.

- No näinhän se tietenkin on. Mutta hei, tässähän tuli mieleeni aiheeseen liittyvä kysymys. Niin Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti, Huitsinnevadan paikallisradio kuin Hui-TV:kin ovat suuria ja vakiintuneita median edustajia. Eikös mekin voida käyttää tätä uutta viranomaisasemaa ja kutsua/käskeä ihmisiä kuulusteluhaastatteluihin? Ja pyytää tähän poliisin virka-apua?

- Voi Antero, kyllä sinä olet hupsu. Ette tietenkään voi. Ei teille missään nimessä anneta viranomaisasemaa.

- Mutta miksi?

- Siksi, että te edustatte valemediaa.

- Mutta mikä tekee meistä valemedian?

- Tietysti se, että te ette suostu valehtelemaan.

- Reiluun kysymykseen reilu vastaus. Saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki. Hei äänimiehet! Sitten rojut Ransittiin ja suunta kohti Lällävettä. Ykä lämmittää meille saunan siellä Persaukistenniemen mökkikylässä. Ja olutta on.

*

Myöhemmin Lällävedellä löylytauolla

Antero: Vaan täytyy sanoa, että se Lennipirkitta on kyllä uskossaan vahva ja ehdoton. Suorastaan pelottavan fanaattinen ihminen. Kylmiä väreitä saa aikaan sekin, että se on sellainen arkkityyppi joita hallinto on nykyään täynnä. Aina kirkkoa myöten. Ja media… no, siellä ei paljon muita olekaan. Irma Grese ilman pistoolia.

Hösse: Älä huoli, Antero. Kyllä ne sille vielä jossain vaiheessa sen pistoolinkin antavat. Semmosen siron 6,35-millisen ettei rekyyli ota ranteeseen kun se lojauttaa väärinajattelijaa takaraivoon. Mutta se minua vähän ihmetyttää, että suomalaisen selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan oppi-isä Adolf Butler ei ole ollut aikoihin haastateltavana. Minnekähän hän on kadonnut?

Pertta: Sitä minäkin ihmettelen. Ja tuumailen myös, että Adolfissa on viime aikoina ollut noin niin kuin edistyksellis-suvaitsevassa mielessä epäilyttävän paljon inhimillisiä piirteitä. Hän on ollut aika ajoin suorastaan sympaattinen. Ettei vaan Epäilyksen Piru olis päässyt Adolfin suojamuurin läpitte?

Ykä: Jaa-a. Minä en muistanut tuosta sanoakaan. Satun tietämään asiasta jotakin. Adolf on pahasti masentunut. Siis tosi pahasti. Siis ihan helvetin pahasti.

Antero: Hä? Adolf? Masentunut? Ei uskoisi. Heppuhan on aina hässinyt asioita vituralleen naama hymyntirrillä.

Ykä: Vaan kyllä se kumminkin pitää paikkansa. Tulee muistaa Adolfin tausta. Hänhän on sellainen veijari, jolle asioitten vituralleen hässiminen on ollut enempi sellainen rakas harrastus. Hän on ollut sellainen ns. bernsteiniläinen asioitten vituralleen hässijä jolle itse hässimisprojektin aikaansaama riemu ja sisäänpäin nauraminen on ollut tärkeämpi kuin lopullinen päämäärä. Hän on tajunnut, että koko hässimisprojekti on loputon show, jonka yhteiskunta jostain hänellekin selvittämättömästä syystä kustantaa mutta joka ei kuitenkaan koskaan saavuta lopullista päämääräänsä. Eikä sen sitä tule saavuttaakaan, sillä lopullinen päämäärä tarkoittaa pankrottia, kaaosta ja aina vain lisääntyvää väkivaltaa.

Hösse: No mikäs Adolfin sitten niin masensi?

Ykä: Se, että hän tajusi sen, että mopo lähti lapasesta ja hän loi hirviön. Se seuraava selitteläätiösukupolvi otti kielen pois poskesta ja uskoi oikeasti julistamaansa epistolaan. Ja ihan oikeasti pyrkii siihen lopulliseen päämäärään. Kaikin mahdollisin keinoin. Tajuamatta mitä se saa aikaiseksi. Adolf ymmärsi, että hän oli laskenut liikkeelle jotain, jota hän ei pystynyt enää hallitsemaan. Jotain joka elää, leviää, lisääntyy veronmaksajien rahoilla ja on ylittänyt volyymissaan kriittisen pisteen jonka vuoksi sitä ei voi enää pysäyttää. Adolf totesi, että ei hän tätä kumminkaan tarkoittanut ja katuu syvästi tekojaan. Sillä se asioitten vituralleen hässiminen näyttää nykypäivänä ihan oikeasti onnistuvan.

Pertta: Mistäs sinä muuten tiedät tämän kaiken?

Ykä: Epäilyksen Piru kertoi. Hän kun on todellakin rupatellut viime aikoina Adolfin kanssa. Suurella menestyksellä. Ja tiedänhän minä sen myös tämän hotelli- ja mökkikyläfirmani kautta. Kas kun Adolf on tällä hetkellä tuolla Persaukistenniemen Mökkikylän kolmosmökillä. Tämä on poikkeustapaus, sillä yleensähän nämä mökit eivät ole elävien ihmisten käytössä tätä viitosmökkiä lukuunottamatta.

Antero: Häh? Yksikseenkös se siellä sitten murjottaa?

Ykä: Eihän toki. On hänellä seuraakin. Yhtä lailla masentunutta. Siellä on Adolf af Butler Ruotsista, Adolf von Butler Saksasta, Adolf van Butler Hollannista, Adolf Butlér Ranskasta ja Adolf Bútler Yhdysvalloista. Normaalistihan ei noissa mökeissä ole muuta viihdettä kuin matkaradio, mutta nyt tehtiin poikkeus. Niillä on läppäri, jossa on videotiedosto, johon on tehty tiivistelmä siitä mitä he ja heidän opetuslapsensa ovat saaneet urallaan aikaiseksi ja mitä Euroopassa on viime aikoina tapahtunut. Siellä ne sitä katsovat ja juovat viinaa. Eivätkä ihan vähän juokaan, sillä tähän mennessä mökkikylän ryyppäämisennätys viikon ajalta on ollut Härmän häjyjen nimissä mutta nää selitteläättörit ja soveltavat spedestetiikot ovat lyöneet sen jo neljässä päivässä.

Hösse: Mahtavatkohan ne päätyä johonkin johtopäätökseen?

Ykän työtabletti piippasi. Ykä katsoi viestin ja laittoi tabletin niin, että muutkin näkivät.

Ykä: Jaahah, johtopäätös on näköjään tehty, siihen sopiva palvelu tilattu ja se pannaan toimeen näitä aikoja. Aletaas katsoa suoraa lähetystä…

Pertta: No kas perkelettä. Mökkihän räjähti tuhannen paskan päreiksi. Ja siinä meni sitten Adolfitkin. Mikäs juttu tää oli?

Ykä: No se oli mökkikylän varsin harvinainen mutta tarvittaessa ja pyydettäessä tarjottava ”sitä saa mitä tilaa”-palvelu jonka pani toimeen erikoisasiamiehemme Kissi. Adolfit pyysivät sitä ja Kissi vastasi pyyntöön. Normaalisti Kissi asustelee hotellilla ihan mukavana kotikissinä mutta se tekee myös aika ajoin erikoistehtäviä sekä ylä- että alakerran firmalle free-lancerina. Kissi on varsin suosittu ammattilainen noissa hommissa sillä sillä on mainio sekä tyyli- että tilannetaju. Minkä tietysti tuostakin tehtävän suorittamisesta saattoi huomata. Sillä Adolfin ja adolfien ideologian myötä aika moni ihminen on mennyt Euroopassakin kappaleiksi allahin nimeen. Ehkä adolfit itsekin totesivat, että tämä oli oikea tapa sovittaa törppöilynsä.

Antero: Tuossa on kyllä kieltämättä vinha perä. Poetic justice, etten sanois. Vaan ei kai se Kissikin räjähtänyt tuossa mukana? Oli meinaan melkoinen mälli.

Ykä: Eihän toki. Sillä on käytössään sekä ylä- että alakerran parhaat mahdolliset suojakentät. Se varmaan tapustelee jo hotellille ja ruinaa kohta Ylvalta tonnikalaa. Se on sen herkkua. Vaan venatkaas hetki, mun pitää soittaa työpuhelu.

Ykä kaivoi esille kännykän ja näppäili pikavalintanumeron:

- Helvetissä. Päivystävä demoni puhelimessa.

- Perskeleen Ykä täältä Persaukistenniemen mökkikylästä terve. Sinne olis pikalähetyksenä tulossa kuusi tuoretta yksikköä.

- Joo, tulivat just. Niille ollaan pukemassa jo haalareita päälle ja aletaan sitten orientoiva koulutus. Ensiksi niille opetetaan että mikä on lapio. Sitten opetetaan että mikä on koksikasa. Sitten opetetaan mikä on uuni. Ja sitten on se vaikein vaihe, kun opetetaan että mitä tarkoittaa työ. Niillä kun jäi sen opettelu tuossa maallisessa elämässä vähän vaiheeseen. Jos siihenkään. Vaikka kovia ne siitä olivat puhumaan. Ain laulain teetäs työ ja niin poispäin. Mutta meillä on kyllä hyvät keinot motivoida varsinaiseen työntekoon.

- Vaan kun nää häiskät tuli teidän kontollenne ja kolmosmökki on nyt palapelinä kolmen hehtaarin alueella niin pistätkös timpuridemonit hommiin? Meinaan, meillä kun tuo sesonki on viiskytkaks viikkoa vuodessa.

- On jo tulossa. Huomenna puolen päivän aikaan mökki on pystyssä eikä sitä erota entisestä. Ja jäljet raivattu. Hyvään palveluun vastataan hyvällä palvelulla.

- Vaan sittenhän homma on ihan hyvässä tällingissä. Mukavaa toimia ammattilaisten kanssa. Som´moro.

- Som´ helvetillinem´moro.

Hösse: Vaan pakko minun on sanoa, että minulla tulee vähän ikävä tuota Adolf Butleria. Se kuitenkin hässi asioita vituralleen sillai kieli poskessa. Miten sen sanois, inhimillisesti… juu, sillai bernsteiniläisesti.

Pertta: Joo, ja seuraava sukupolvi jota Lennipirkitta Löröttät-Sixteen edustaa tekee sitä hässimistyötä ihan tosissaan ja se on vetänyt todellakin kielen tukevasti pois poskesta. Se julistaa rauhanepistolaansa hampaat vihasta kirskuen eikä hyväksy väärinajattelua. Tajuamatta mitä se saa sillä aikaiseksi.

Antero: Taitaa olla valitettavasti niin, että tulevaisuus on Lennipirkittojen. Irma Gresejen ilman pistoolia.

Ykä: Ja niin kuin todettiin, niin jossain vaiheessa niille Lennipirkitoille annetaan ne pistoolitkin. Eiköhän lähdetä sitä odotellessa vielä kumminkin löylyyn? Kun päässä on vielä säntillinen määrä reikiä.

Saunan ovi: Knirkknäärk.

Lauteet: Klompskompskrääk.

Kiuas: Tsöss.

4 x Tsuhnan Kosto: Knirsk.