Quantcast
Channel: Yrjöperskeles-blog
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1913

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXXIX

$
0
0

Eli vihervasemmiston ristiretki reaalimaailmaa vastaan jatkuu ja jatkuu…

Kaljupäisiä uutishavaintoja on tällä kertaa kaksi kappaletta ja ne molemmat koskevat viherjohtoisen sisäministeriön/sisäministerin tuoreita edesottamuksia joita voi kyllä yhtä hyvin sanoa pakkomielteiksi. Samalla ne kertovat hyvin siitä että se, mikä koskee suomalaisia, ei koske etnisesti edistyksellisiä. Ensimmäinen pakkomielle on tietysti tämä ilmastohysteria ja siitäpä kertoo sisä- ja pakkomielleministerimme Maria Ohisalo joka näemmä hoitelee viraapelinä myös liikenneministerin pestiä:

Maria Ohisalo: Näyttää siltä, että polttoaineen hintaa pitää korottaa

Liikenteen päästöjä on vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan vähennettävä reilusti. Hän luonnehtii liikennettä erääksi haastavimmista sektoreista päästöjen vähentämisen kannalta.

– Olemme jo päättäneet hallituksessa puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä, ja tästä tavoitteesta on pidettävä kiinni, Ohisalo toteaa blogissaan.

Koska päästöjen puolittaminen vaatii Maria Ohisalon mukaan niin suuren muutoksen, on kaikki keinot etsittävä.

– Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan näyttää siltä, että emme pääse tavoitteeseen ilman fossiilisten polttoaineiden hintojen korotuksia.

Ja muistutetaanpa taas kertaalleen, mitä näillä Ohisalon ja muiden pakkomielteisten vaatimilla jatkuvilla polttoaineen hintojen korotuksilla saadaan aikaiseksi:

1. Yksityisautoilu muuttuu jälleen astetta kalliimmaksi ja vaikka vihreät eivät sitä tajua niin valtaosa Suomesta on sellaista aluetta jossa ilman yksityisautoa ei pärjää.

2. Logistiikan kustannukset kasvavat jälleen kerran ja saa monet kuljetusyrittäjät miettimään että paniskos sokeria tankkiin ja alkais elämäntapaintiaaniksi.

3. Logistiikan kustannuksen kasvu näkyy totta kai kasvavina tuotteitten hintoina joka puolella joten pakkoilmastoveroa joudutaan maksamaan lisää jokaisessa ruokakassissa.

4. Kyseessä ei ole – vaikka Ohisalo niin höpöttää – mikään pakon sanelema välttämättömyys vaan valta-aseman mahdollistama ryöstö. Ilmastoon asia ei vaikuta mitenkään vaan raha menee suoraan valtakoneiston törsättäväksi ja itse kyykyttämisellä vain ruokitaan omasta mielestään edistyksellisen ihmisen aina nälkäistä egoa. Ja koska sitä egoa voi ruokkia vain suomalaisten kustannuksella – koska muut haistattavat suomalaisille vihervasemmistolaisille paskat – niin egonleipää revitään pala kerrallaan suomalaisten selkänahasta ja tuhotaan siinä sivussa suomalainen elinkeinoelämä. Mutta tuntuuhan se varmaan selkänahan repijästä hyvälle ja edistykselliselle.


Ja sitä törsättävää rahaa tarvitaan sillä ilmastokyykytys ja hiilijalanjäljen laskeskelu koskee täällä Suomessa tietenkin vain suomalaisia. Etnisesti edistykselliset ovat eri juttu. Mistä kertoo toinen kaljupäinen uutishavainto. Jossa on mukana – mahdoitteko arvata – muuan Maria Ohisalo:

Sisäministeriö etsii keinoja, jotta laittomasti maassa olevat voisivat hakea oleskelulupaa.

Sisäministeriön mukaan ohjelmassa etsitään keinoja oleskelulupien kehittämiseksi niin, että ilman oleskelulupaa maassa oleskelevalla on nykyistä paremmin mahdollisuuksia oleskeluluvan hakemiseen ja varmistetaan heille välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaava johdonmukainen ja selkeä palvelujärjestelmä koko maassa.

Siinä se pääasia joka itse asiassa lopullisesti romuttaa suomalaisen turvapaikkajärjestelmän. Seuraava lause onkin sitten pelkkää kosmetiikkaa sillä tavoite näkyy kyllä ensimmäisessä lauseessa.

Toisaalta sisäministeriön hankekuvauksessa kerrotaan, että ilman oleskelulupaa Suomessa olevien paluita edistetään eri keinoin ja että keskeistä on, että henkilöt, joilla ei ole oleskelulupaa Suomessa palautetaan tai he palaavat kotimaihinsa.

Valtamediakin huomasi että nuo asiat menee hieman ristiin. Mitäs siihen toteaa eräs Ohisalo?

- Tässä on kyse eri keinoista, joilla pyritään estämään varjoyhteiskunnan syntymistä. Jo edellisellä hallituskaudella saatiin huomata, että paluita ei kovista ponnisteluistakaan huolimatta voida edistää määräänsä enempää.

Näin ensittäin hotellin respasta voidaan todeta että ruotsalaiset ovat päässeet monikultturistisessa pakkomielteessään Suomea huomattavasti pidemmälle. Siellä ei olla saatu aikaiseksi ainoastaan varjoyhteiskuntaa vaan Ruotsista kokonaan irrallaan olevia eksklaaveja joihin ruotsalaisilla ei ole muuta osuutta kuin elatusvelvollisuus. Ohisalon ja vihervasemmiston tavoite on päästä samaan. Tai ehkä ne kuvittelevat ettei niin meillä käy. Niin kuin aikanaan kuvittelivat ruotsalaisetkin. Mutta sinisilmäinen typeryys ei ole lieventävä asianhaara.

Toisekseen voidaan todeta että mitään kovia ponnisteluja asian eteen ei olla edes tehty. Sellainen on täyttä paskapuhetta. Laiton maassaoleskelija on laiton maassaoleskelija. Piste. Ilman newspeakia. Jos hän ei suostu poistumaan vapaaehtoisesti, niin hänet tulee laittaa telkien taakse pelkälle leipä- ja puuroravinnolle ja ilman minkäänlaista viihdettä. Halu poistua vapaaehtoisesti löytyy silloin kyllä hyvin herkästi.

Jo pelkkä pyrkimys muuttaa laittomat maassanotkujat lopullisesti laillisiksi on taas yksi lenkki suomalaisten sisäänheittotuotteitten ketjuun ja se pannaan varmasti merkille etnisesti edistyksellisemmillä alueilla. Mutta niin tämä, kuin ilmastohysteria on vihervasemmiston pakkomielle. Pakkomielle, jota koko kansakunnan tulee kumartaa ja jota vihervasemmisto tulee jatkamaan niin kauan kuin se siihen vain pystyy.

Aikamme kuva: Valtiomme on vihervasemmiston käsissä ja sen seurauksena sekä suomalaisten talous että yhteiskuntarauha romutetaan. Sen sijaan ne, jotka vastustavat tällaista syöksykierrettä ovat vihapuhujia ja äärioikeistolaisia. Ja valtakoneistossa löytyy varmasti paljon ihmisiä jotka tietävät mihin tämä suunta lopulta päätyy. Mutta jokainen on suuton sanaton.

Niin kuin hyvässä totalitaristisessa valtiossa kuuluu ollakin.



Viewing all articles
Browse latest Browse all 1913

Trending Articles