- Hyvää päivää eli good afternoon, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen tällä kertaa ison veden takaa eli Yhdysvaltain Washington D.C:stä. Aiheemme on tietenkin Yhdysvaltain presidentinvaalit mutta emme kysy paikallisilta sitä, ketä he aikovat äänestää vaan hieman muuta. Niin kuin kuulijat tietävät on suomalainen valtamedia suorastaan vihan kostajana käynyt raivokasta vaalikamppailua Yhdysvaltain istuvaa presidenttiä Donald Trumpia vastaan jo monta vuotta. Kamppailu on alkanut jo ennen aikaisempia presidentinvaaleja jatkuen päivä päivältä verisempänä ja katkerampana. Jos valtamediamme päivän uutisointiin ei ole löytynyt mitään muuta niin valtamedia on uutisoinut skandaalina että Trump kävi alasti saunassa ja paskalla käytyään poltti vessassa pari tulitikkua kun hänen kakkansa haisi pahalle.
- Nyt kun olemme juuri ruokkineet itsemme paikallisessa McJackDonaldsissa syöden Doubleshitburger & Two Big Bad Wolves sekä Chicken’ Fuckin’ Nuggets-annokset on tarkoituksenamme tiedustella täydellä mahalla paikallisilta amerikkalaisilta, että millä tavoin suomalaisen valtamedian ankara, suorastaan Kamalalla innolla käyty vaalikamppailu on mahdollisesti vaikuttanut yhdysvaltalaisten äänestäjien äänestyspäätöksiin. Ja tässä onkin ensimmäinen haastateltavamme, mr John Anderson. Mr Anderson, kuinka Suomen Yleisradion vaalipropaganda on vaikuttanut mahdollisiin äänestyspäätöksiinne?
- What is Finland?
- Thank you, mr Anderson. Katsotaanpa seuraava haastateltava. Ja siinähän hän on, ms Valeria Sanchez. Ms Sanchez, oletteko sitä mieltä että Helsingin Sanomat on kohdellut vaalien ehdokkaita tarpeeksi tasavertaisesti vai olisiko Trumpia ollut syytä mollata vielä enemmän?
- What is Helsinki?
- Thank you, ms Sanchez.
- Jatkamme katuhaastattelua ja seuraavaksi meillä on tässä musta herrasmies. Hänellä on vaatteissaan varsin paljon sinistä väriä joten hän taitaa olla sellainen gangsta siitä Crips-jengistä. Jaahah, hän kaivoi esille revollin joten nyt taitaa tulla statement.
- Give me your wallets, you white motherfuckers!
Antero, Hösse ja Pertta kaivavat povitaskustaan lompakkonsa ja antavat ne suostuttelukykyiselle mustalle herrasmiehelle joka katsoo mielissään lompakkojen varsin paksuja setelinippuja ja poistuu paikalta huutaen vielä sekalaista gangsta- sekä blm-älämölöä. Sen jälkeen Hösse ottaa housujensa reisitaskusta pienen rasian, avaa sen kannen ja painaa siinä olevaa nappulaa. Gangstan suunnasta kuuluu voimakas räjähdys.
Antero: Siinä sitten tuli Cripsistä valmiiksi grillattua ribsiä.
Pertta: Joo. Jos gangstoja kerran ollaan niin pitäisi ymmärtää että lompsa ei ole lompsa jos siinä on pelkästään Zimbabwen dollareita ja muoviräjähdettä.
Hösse kaivaa ja virittää repustaan kollegoille ja toveruksille kolme uutta semtex-lompakkoa vastaisen varalle ja vapaan median esitaistelijat jatkavat haastattelukierrostaan. Uusi haastateltava tulee heti vastaan ja hänhän onkin tuttu miesoletettu.
- Mutta hei, siinähän onkin Helsingin Sanomien tähtitoimittaja Tuska Laardikoski, kuinkas sattuikaan, kuinkas kohdattiinkaan. Tuska hei, kuinka mielestäsi suomalainen valtamedia on usean vuoden ankaran, väsymättömän ja loputtoman työnsä myötä onnistunut vaikuttamaan Yhdysvaltain presidentinvaaleihin? Niin aikaisempiin kuin nykyisiin?
- Haista sinä Antero vittu. Et sinä kuitenkaan mahda sille mitään että media on kuitenkin Suomessa meidän vihervasemmistolaisten ikioma hiekkalaatikko jossa me voidaan tehdä mitä lystätään eikä kukaan eikä mikään uhkaa meidän asemaamme. Ja pakkohan meidän on varoittaa suomalaisia siitä että konservatismi on herrasta perkeleestä. Ettei vaan tule suomalaista Trump-ilmiötä. Joka pahimmillaan saattaisi viedä meiltä kaiken. Ja se on muuten jätkät sillä lailla että kun me vasemmistoliberaalit totalitarismin vastustajat ja demokratian puolustajat ollaan saatu Suomessa se täydellisesti betonoitu valta niin teidän nationalististen änkyröitten turvat tukitaan sitten lopullisesti.
- Kiitos, Tuska sinulle rauhanmiehen rauhankommentista. Ja tässähän meillä on vielä yksi haastateltava. Hän on mr Tyrone Seattleton. Mr Seattleton, kuinka paljon olette seuranneet suomalaisen valtamedian uutisointia Yhdysvaltain presidentinvaaleista?
- Finland? Isn´t it a very small town in Minnesota? Do they really have a newspaper there?
- Thank you, mr Seattleton. Ja eiköhän tässä tullut jo selväksi että kuinka paljon suomalainen valtamedia on vuosien ankaralla työllään vaikuttanut Yhdysvaltojen vaalien tuloksiin. Tästä huitsinnevadalaisesta näkökulmasta voisi verrata valtamediamme – ja erityisesti verorahoitteisen Ylen – vuosia jatkunutta hampaita kirskuttelevaa Trump-vastaista vaalityötä tilanteeseen että Suomessa palkataan puolella miljardilla ihmisiä heiluttelemaan lusikkaa ilmassa kuvitellen että sillä ilmalusikan heiluttamisella ojitetaan tuhannen hehtaarin kokoinen suo Alaskassa ja väitetään että touhussa on vielä perusteltua järkeä. Mutta jokainen kansahan saa mitä tilaa eli äänestää. Nyt äänestävät amerikkalaiset ja meillä suomalaisilla on mahdollisuus äänestää seuraavissa kunnallisvaaleissa. Vaihtoehto on vielä olemassa. Kannattaa äänestää sitä ennen kuin totalitaristit vievät senkin vaihtoehdon totalitarismin vastustamisen nimissä pois. Täällä Antero Lärvänen, Washington. Siirto rutioon.