Hujajärven kunta, hieman tuonnempana…
Hyijät-Hämeessä sijaitsevan pienen, neljäntuhannen asukkaan Hujajärven kunnan kunnanjohtaja Käykö Keuhko istui toimistossaan, kävi läpi kuntansa tilannetta ja oli varsin tyytyväinen. Aikanaan kunnan asukasluku oli laskenut – niin kuin muitten syrjäisten kuntien – mutta kunta oli selvinnyt loppujen lopuksi kohtuullisen hyvin tukemalla pienteollisuutta ja matkailua jonka ykköstykki oli tietenkin mökkimatkailu. Sijaitsihan kunta Järvi-Suomen reunoilla ja sen alueella oli mainioita mökkijärviä. Kunnan väkiluku moninkertaistui kesäisin ja se näkyi paikallisissa kaupoissa.
Erityisen iloinen kunnanjohtaja Keuhko oli siitä että kuntaan oli viimeisen puolen vuoden aikana muuttanut pysyvästi asumaan kaikkiaan kaksikymmentä uutta perhettä. Kaikki olivat lapsiperheitä. Olihan kunnassa vapaita ja halpoja sekä vuokra- että omistusasuntoja että kunnan tarjoamia puoli-ilmaisia tontteja. Kunnanjohtaja Keuhko oli pyytänyt päästä tapaamaan jokaista kuntaan muuttanutta perhettä ja perheet olivat suostuneet tapaamiseen mielellään.
Tapaamisten sisältö oli kaikilla Hujajärvelle muuttaneilla sama. Ensinnäkin mahdollisuus. Joku vuosi aikaisemmin koronahysterian myötä oli käynyt ilmi että varsin suuri määrä työtä saatettiin tehdä etätyönä ja sillä itse asiassa säästyttiin turhilta kokouksilta ja muultakin tyhjän paskan hiertämiseltä. Näitten perheitten kaikki vanhemmat olivat siirtyneet pysyvästi etätyöhön. Mikä puolestaan mahdollisti heidän muuttamisensa asumiskustannuksiltaan paljon kohtuullisimmille alueille. Niin kuin esimerkiksi Hujajärvelle. Ja kaikki nämä vanhemmat toimivat yrityksissä. Nettoveronmaksajina.
Mutta muuttamisen suurin syy oli se, että kaikki olivat lapsiperheitä. Kaikki olivat tulleet pääkaupunkiseudulta. Jokaisen perheen vanhemmat olivat todenneet saman: Haluamme taata lapsillemme turvallisen koulun. Kaukana pääkaupunkiseudun etnohelvetistä jota ei saa edes sanoa etnohelvetiksi. Rangaistuksen uhalla.
Hujajärvellä ei koskaan ollut notkumassa etnisesti edistyksellisiä turvapaikkahuilailijoita. Ja vaikka kunnassa joitain kovaäänisiä viherkalkkunoita – eihän siitä syövästä yksikään kunta ollut säästynyt – olikin niin kuntaan ei oltu koskaan perustettu ensimmäistäkään vastaanottokeskusta. Paikallinen pizzeriakin toimi suomalaisvoimin. Olipa paikallinen peruskoulu – Käykö Keuhkon esityksestä – palkannut kaksi kouluvahtimestaria. Molemmat olivat parimetrisiä ja 120-kiloisia miehiä joiden ainoa tehtävä oli välituntivalvonta. Välitunnit olivat erittäin rauhallisia eikä oppilaisiin kohdistunutta kouluterroria ollut. Kouluvahtimestarit olivat alkuun nostaneet muutamat pahimmat häiriköintiä yrittäneet oppilaat välitunnin ajaksi roikkumaan kauluksesta naulakkoon mutta muut oppilaat olivat porukalla todistaneet että näin estettiin heikompien rääkkääminen. Saivat mitä tilasivatkin. Asiasta ei lopulta tehty edes valituksia.
Kunnanjohtaja Käykö Keuhko oli hoksannut että kuntaa ja erityisesti sen turvallisuutta kannattaa mainostaa internetissä. Niinpä kunta suunnitteli mainoksen:
Heti kun mainos oli levinnyt netissä niin kunta oli saanut parikymmentä uutta kyselyä. Edelleen pääkaupunkiseudulta, lapsiperheiltä ja nettoveronmaksajilta. Kunnan rakennuspuoli kartoitti lisää vapaita asuntoja joihin halukkaita voitaisiin sijoittaa. Tulijoilla oli myös suuri into rakentaa omakotitaloja ja kunnallahan riitti tonttimaata jota voitaisiin myydä hinnalla sentti per neliö.
Kunnan tulevaisuus näytti hyvältä. Nettoveronmaksajiin kuuluvia täysin tolkullisia ja rauhallisia sekä rauhaa arvostavia lapsiperheitä oli tulossa aina vain lisää. Kunnanjohtaja Keuhko saattoi olla enemmän kuin tyytyväinen itseensä ja alaisiinsa. Kunnan hallinnossa kun oli se henki – joka ei ollut Suomessa välttämättä kovin yleinen – että hallinto oli kuntalaisiaan varten eivätkä kuntalaiset hallintoaan varten. Käyhkö oli jopa sanonut julkisesti että meillä viranomaisilla on vastuu kuntalaisillemme emmekä saa sitä koskaan unohtaa.
Mutta kunnanjohtaja Käykö Keuhkon hyvä mieliala muuttui antikliimaksiksi yhdessä hetkessä. Hänen työhuoneensa ovi aukesi. Hän ajatteli että sisään tuli kanslisti mutta hänkin sentään koputti aina ensin. Nyt sisään astunut jakkupukuinen nainen tuli sisään lupia kyselemättä.
- Kukas… olettekos te varannut tapaamisajan… en tunne teitä…
Nainen läiskäisi Keuhkon pöytään henkilökortin:
Nainen totesi tylysti:
- Niin kuin siinä kortissa lukee, olen sisäministeriön ihmisten asioihin kärsänsä työntävä saneleva virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Tiedätte myös että koska kortissa lukee ”sisäministeriön erikoistoimintayksikkö” niin minun hallinnollinen hauikseni on noin tuhat kertaa suurempi kuin teidän. Ja olen tullut ilmoittamaan teille että tämän kuntarähjänne rasismilla ratsastaminen loppuu tähän päivään.
Keuhko katsoi tuon jakkupukuisen riivinraudan henkilökorttia ja virkakoneiston jäsenenä tiesi että nyt hänen toimistoonsa oli tullut The Valta. Hän uskaltautui silti kysymään:
- Ja mitähän helvettiä te tarkoitatte sillä rasismilla ratsastamisella?
Löröttät-Sixteen laittoi henkilökorttinsa takaisin käsilaukkuunsa ja vastasi:
- Sitä teidän kuntanne mainosta. Hujajärvi. Halvat asunnot. Halvat tontit. Tervetuloa. Turvallinen kunta. Erityisen turvallinen lapsiperheille. Kouluterrorista vapaa koulu.
- No mikäs siinä on vikana? Sehän on totta. Hujajärvi on niin aikuisille kuin lapsille turvallinen kunta.
- Turvallisuus on määriteltävä asia ja tärkeintä siinä on se, että kuka sen määrittelee. Niin sisä- kuin opetusministeriö määrittelee asian niin että suomalaiset – siis kantasuomalaiset – lapset hyötyvät nimenomaan monikultturistisesta kouluympäristöstä ja teidän kuntanne mainoskampanja antaa sen mielikuvan että monikultturistiset koulut eivät olisi muka turvallisia. Niissä kouluissa on kuitenkin taattu etnisesti edistyksellisten oppilaitten turvallisuus erittäin hyvin mitä taas Hujajärven kunnassa ei ole tehty ollenkaan.
- Helvetti. Nimenomaan ne etnisesti edistyksellisethän siellä pääkaupunkiseudulla tavallisia suomalaisia terrorisoivat. Eikä Hujajärvellä niitä ole ollenkaan joten miten me voimme taata olemattoman turvallisuutta?
Löröttät-Sixteen katsoi Keuhkoa niin kuin ihminen joka tiesi omaavansa absoluuttisen vallan:
- Etnisesti edistyksellinen kantasuomalaisiin kohdistuva terrori on vain rasistista vihahuhua jota ei olla koskaan näytetty toteen. Ei virkakoneistossa eikä valtamediassa. Eikä muulla ole merkitystä. Kyseiset lapset ovat intersektionaalisessa Suomessa etuoikeutetussa ja uhatussa uhriasemassa. Uhatuksi heidän asemansa tekee jo se, että heitä on vähemmän kuin kantasuomalaisia. On turha selittää että tietyissä kouluissa ja aina enenevissä määrin he ovat enemmistö. Kun katsotaan demografiaa he ovat vähemmistö ja teidän surkea kuntanne saa nyt ottaa osaltanne vastuun heistä.
- Ja kuinkahan?
- Ensinnäkin lopetatte tuon valheellista turvallisuutta mainostavan kampanjanne. Ja te perustatte kuntaan vastaanottokeskuksen johon sijoitetaan kahdeksankymmentä kappaletta Turkin pakolaisleireiltä tuotuja nuoria.
- Jaa te meinaatte niitä jotka ovat 25 – 30 vuotiaita mutta jotka tulevat Suomeen 14 – 16-vuotiaina?
- Ikä on määrittelykysymys. Ja määrittelyoikeutta ei ole teillä.
- En minä noihin vaatimuksiinne suostu. Minä olen kumminkin kunnanjohtaja.
- Ette ole enää. Sillä sisäministeriö ottaa kuntanne pakkovalvonnan alaisuuteen koska kuntanne selkeästi rikkoo intersektionaalista tasa-arvolakia. Ja siitä puheenollen kuntanne mainos rikkoo myös intersektionaalisen tasa-arvolain pykäliä se, tää ja toi sillä siinä esitetään selkeän cis-seksuaalinen traditionaalinen kokonaan valkoinen perhe jollain lailla tavoiteltavana tilana. Lain rikkominen johtaa parhaimmillaan kahden vuoden ehdottomaan vankeustuomioon.
Löröttät-Sixteen piti pienen taidepaussin jonka aikana hän onnistui katsomaan Keuhkoa nenänvarttaan pitkin alaspäin vaikka olikin miestä selvästi lyhyempi. Sitten hän jatkoi:
- Lisäksi muistutan että kuntanne syyllistyy intersektionaaliseen talousrikokseen. Se, että houkuttelette kuntaanne nettoveronmaksajia on rikollista koska se on selvä sabotaasi pääkaupunkiseudun intersektionaalis-monikultturistista ohjelmaa vastaan. Ohjelmaa, joka on määritelty hallitusohjelmassa ja joka kaipaa nettoveronmaksajia. Mikäli kyseinen sabotaasi jatkuu, niin kunnallenne lyödään viiden prosentin korotus kunnallisveroon. Ja sen veron tuotto menee hallituksen määrittelemiin tarkoituksiin pääkaupunkiseudulla.
- Ja se sabotaasihan loppuu. Sillä huomenna alkavat tässä kunnassa uudet, intersektionaalisen raikkaat tuulet. Tänne saapuu virkaatekeväksi kuntakomissaariksi Nilveena Tvätt-Vittvätt sisäministeriön erikoistoimintayksiköstä. Hän pysyy tehtävässään niin kauan kuin kuntanne kirjopesu kestää. Te toimitte hänen alaisuudessaan avustavana kunnanjohtajana eli toisin sanoen teette juuri niin kuin hän sanoo. Minä en kysy, onko teillä kysyttävää. Hyvästi.
Kovasti Margot Honeckeria muistuttanut jakkupukuhirviö poistui kättelemättä Keuhkon toimistosta. Keuhko oli hetken aikaa paikallaan ja tuijotti monikultturistiseen kaukaisuuteen. Sitten hän otti puhelimen ja soitti serkulleen jolla oli kenttäsaha:
- Morjens… mites, kun aikanaan meidän törpötellessä sinä sanoit että minä pääsisin halutessani sulle taapelimieheksi koska tahansa… vieläkös se tarjous on voimassa… ai milloinka… no vaikka huomenna… meikäläisen irtisanoutumisaika kunnanjohtajana alkoi ja loppui just nyt… selvä, nähdään huomenna… morjens…
Seuraavana päivänä Nilveena Tvätt-Vittvätt saapui kunnantalolle ja kysyi kanslistilta:
- Missäs se kunnanjohtaja on? Tai siis avustava kunnanjohtaja? No se Käykö Keuhko vai mikäsenytoli? Jaa loparit? No, sehän sopii. Mitä vähemmän setämiehiä sotkemassa käytännön pakkomuokkaamista teorian mukaiseksi, sen parempi.
Nilveena istui kunnanjohtajan työtuoliin ja soitti ensi töikseen kunnansihteeri Aatos Hötköselle:
- Tvätt-Vittvät tässä. Tiedätte kyllä kuka minä olen. Käsken teitä poistamaan välittömästi sen kuntanne mainoksen kaikkialta internetistä. Ja laitan teille sähköpostilla uuden mainoksen. Pistäkää se jakeluun kaikkialle. Ja nostatte samalla muualta tulevien vuokraa kunnan asunnoissa neljäsataa prosenttia sekä pistätte samalle porukalle tonttihinnan sadaksi euroksi neliöltä. Aikaa kaksi tuntia. Jos ei siinä ajassa onnistu, niin aloitan irtisanomismenettelyn mukaiset toimenpiteet.
Nilveena katkaisi puhelun sen kummemmin hyvästelemättä ja nojasi tuolissaan taaksepäin. Tästä oli hyvä alkaa. Tällä kuntapahasella oli paljon intersektionaalista oppimista. Ja hänhän osasi opettaa. Jos ei muuten niin väkisin… ja sehän häneltä sujui… sovelletun tasa-arvon hengessä…
