Niin kuin lukija tietää, on Suomi uppoamassa/uponnut pirunmoiseen lamaan. Erityisen pahaa lupaa se, että suomalaisten yritysten tilauskannat ulkomaille ovat radikaalisti vähentyneet. Siis niitten yritysten jotka tahkoavat niitä verorahoja joilla suomalaista yhteiskuntaa pidetään elossa. Yksi suomalaisen valtiontalouden syöpä on järkyttävästi yliturvotettu julkinen sektori. Hyvä ja tuore esimerkki sellaisesta on Helsingin kaupunkin hakema ”Onnistumisen johtamisen päällikkö joka johtaa kaupungin alaisuudessa toimivaa onnistumisen johtamisen yksikköä.”
Kyseinen Gros toteaa:
Olen sitä mieltä, että sanoilla on merkitystä. Siksi on mietittävä termejä, joita käytetään. Kun termit ovat positiivisia, saadaan aikaan positiivista energiaa.
Johon hotellin respasta todetaan että onko nyt todellakaan varaa tällaiselle new age-pelleilylle?
Mutta kuinkas huulipunahallituksemme aikoo parantaa työllisyyttä? Vähentääkö se ilmastohysterian aikaansaamaa järkyttävää verotusta ja parantaa siten yritysten toimintaedellytyksiä niin että ne voisivat palkata ihmisiä ihan oikeisiin verotuloja aikaansaaviin töihin? No eihän toki. Hallitus palkkaa 50 miljoonalla eurolla lisää virkakyöstejä:
Hallitus on Ylen tietojen mukaan linjaamassa, että työvoimapalveluihin tulisi huomattava lisäys. Lisärahaa on tulossa yli 50 miljoonaa euroa virkailijoiden palkkaamiseen TE-toimistoihin.
Laskelmien mukaan satsaus maksaisi itsensä takaisin, kun työttömyysjaksot lyhenisivät. Keskeistä uudessa mallissa on, että tuki tulisi heti työttömyyden alkuun. Ensimmäiset kolme kuukautta virkailijat tapaisivat työtöntä joka toinen viikko, tosin osa tapaamista voisi olla esimerkiksi etänä.
Ja:
Hallitus yrittää parantaa työllisyyttä niin sanotulla yksilöllisen työnhaun tuella, jossa työttömän pitää hakea kuukauden aikana 0–4:ää ”työmahdollisuutta”.
Ylen tietojen mukaan ne voisivat olla paitsi työpaikan hakua myös esimerkiksi käynti rekrytointimessuilla. Työnhausta raportoitaisiin sähköiseen järjestelmään.
Jos työtön laistaa vaatimuksista, seurauksena olisi ensin huomautus. Karenssi pamahtaa, jos vaatimuksista lipsuu myös seuraavan kuukauden aikana, mutta karenssi olisi nykyistä lyhyempi.
Tilanne on vaan se, että Suomessa on työpaikkoja noin kymmenen kertaa vähemmän kuin työttömiä eikä uusien virkakyöstien palkkaaminen saa aikaan työpaikkoja kuin uusille virkakyösteille. Tämä pakkotyöhakemusnäytelmähän on näytelty jo Sipilän hallituksen aikana. Jos se astuu voimaan niin firmoihinkin tulee tolkuton määrä aivan tarpeettomia työhakemuksia jotka turhaan kuormittavat firmoja. Siksipä hotellin respa uudistaa jo vuonna 2017 tekemänsä vinkin. Jos työtön joutuu pakosta hakemaan työpaikkoja joiden saamiseen hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia niin yhteisestä sopimuksesta kannattaa ottaa käyttöön ns. päivitetty hakemus tanskalaisilla ääkkösillä ja öökkösillä. Eli hakemus menisi vaikkapa näin:
Vastaanottaja
Oy Firma Ab
Lähettäjä
Jorma Væænænen
HAKEMUS TYØPAIKKAAN
Pyydæn kunnioittaen, ettæ minut otettaisiin huomioon valitessanne uusia tyøkalujyrsijæ-kelkkamaalareita yrityksenne palvelukseen. Olen ahkera ja tyøteliæs tyøntekijæ.
Kunnioittaen,
Jorma Væænænen
Näin ollen Oy Firma Ab:n työnhakuasiaa käsittelevä henkilö huomaa, että Jorma Väänänen ei tosiasiassa ole kiinnostunut työpaikasta vaan hakee sitä pakotettuna, joten hän pistää menemään Jorman sähköpostiosoitteeseen viestin jossa lukee: ”Hei, kiitos mielenkiinnosta. Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa sattunut sinuun. Terveisin Oy Firma Ab”. Jorma puolestaan voi lähettää viestin työvoimatoimistoon ja todistaa sillä osallistuneensa tähän uuteen kansalaisvelvollisuutensa.
Ja hotellin respasta esitetään vielä kaksi kysymystä katastrofaalisessa valtiontalouden tilassa:
1. Edelleen: kuinka meillä on varaa pitää yllä järkyttävää ja tarpeetonta virastopöhöä? Ja pitää sitä niin pyhänä ettei sen purkamisesta voi edes keskustella?
2. Kuinka meillä on varaa pitää yllä haittamaahanmuuttoteollista kompleksia joka polttaa vuodessa kolme miljardia euroa?