Niin kuin metsästystä ja / tai ampumista harrastava lukija tietääkin, EU järjestäämeille jälleen lisää kiusaa ja se tekee sen tarkoituksella eikä ohimennen hupsisvahingossa. Eli Euroopan Unionin komission esitys lyijyhaulien käytön ja hallussapidon kieltämiseksi kosteikoilla ja 100 metrin suojavyöhykkeillä sai torstaina pidetyssä EU:n REACH-komitean kokouksessa tarvittavan määräenemmistön ehdotuksensa taakse. Seuraavaksi komiteassa hyväksytty asetus menee vielä neuvoston ja parlamentin käsittelyyn ja tulee mitä todennäköisimmin voimaan vuonna 2021.
Mitä se tarkoittaa suomalaisille metsästäjille? Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen kertoo:
”Komitea ei ole tehnyt mitään ennakkokarttoja alueiden rajauksista. Meillä liitossa on tehty karttasimulaatioita, joiden perusteella esitys tekee lyijyhaulipatruunoilla metsästämisen käytännössä mahdottomaksi Suomessa”.
On myös mahdollista että Suomi EU:n mallioppilaana ottaa käyttöön totaalisen lyijyhaulikiellon. Suomi äänesti kyseistä komiteaesitystä vastaan ja hävisi. Joten todetaanpa sen tappion tiimoilta taas se yksi useasti toistettu pääperuste miksi Suomen – ainakin suomalaisten federalistien mielestä –on ehdottoman välttämätöntä olla EU:n jäsen:
Meidän tulee päästä mukaan päättäviin pöytiin.
No, niin ollaan taas kerran päästy. Kuulemaan mitä niissä pöydissä on meidän puolestamme ja meidän elämistämme päätetty meidän mielipidettämme kysymättä. Eikä tämä jää tähän vaan:
Euroopan unionissa on parhaillaan valmisteilla myös toinen, laajempi lyijyyn liittyvä kielto, joka kieltäisi lyijyn kokonaan sekä hauleissa että kiväärien luodeissa. Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) rajoitusehdotus ns. totaalikiellon osalta valmistuu lokakuussa 2020.
Tämähän tekee niin metsästyksen kuin ampumaharrastuksen käytännössä mahdottomaksi ja herää myös kysymys että mitä se vaikuttaa puolustusvoimien toimintaan? Otetaan mukaan siteeraus vakikommentoija Taisteluvälineupseerilta:
Jahka sitten ensi kuussa täräytetään pöytään se totaalinen lyijykielto niin loppuu siinä kaikki muukin ammunta melko lailla 95% ja mikä "parasta"; viranomaiset ja sotavaltio eivät ole suojassa tältä uudistukselta! Iskee sangen mellevän loven valtion kassaan kun suurin osa asejärjestelmistä menee hylkyyn tämän myötä..! JVA0316 eli tuttavallisemmin 7,62x39 S309-luotinen mm sisältää aikalailla tuota myrkyistä kaameinta eli lyijyä. Tykistöaseissa taas käytetään 20-50g tinalyijyseosta per laukaus putkien kuparoitumista ehkäistäessä.
Kyseessä on tyypillinen utopistien haistattelu täysin rauhallisia ja lainkuuliaisia kansalaisia kohtaan. Totalitaristisilla utopisteillahan yksi tavoite on aina ollut varmistaa valtansa riisumalla kansa kaikista aseista ja sitä ollaan tekemässä pikku hiljaa ja askel kerrallaan. Meidän suuresti tai ainakin pakkovirallisesti arvostamamme Erkki Tuomiojahan totesi aikanaan että ”sivistysvaltioissa aseita on vain viranomaisilla”. Ja kun historiaa käydään hieman läpi voidaan esittää kysymys että mikähän yhteinen piirre noissa sivistysvaltioissa oikein mahtoi ollakaan?
Kyseessä on myös tyyppiesimerkki asiasta jossa sanotaan sitä tarkemmin miettimättä että mitä. Muun muassa suomalainen poliisi voi myös miettiä sitä seuraavaa kysymystä että miten?
Kuinka aletaan tutkimaan kolmeasataa tuhatta metsästäjää?
Minkälaiset oikeudet poliiseilla on tarkistaa metsästäjien varusteet? Pannaanko poliisipartiot metsiin aukomaan metsästäjien reppuja? Entäs jos metsästäjä toteaa että en hyväksy tarkastusta koska en ole koskaan tehnyt minkäänlaista metsästys- tai ampuma-ase- enkä muutakaan rikosta eikä minusta ole mitään hakuja päällä? Sanoen sen perustellusti? Pidätetäänkö metsästäjä ja viedään kamarille tarkistettavaksi? Vai tehdäänkö kotietsintä metsästäjien koteihin? Millä perusteella? Millä väellä?
Laittaako poliisi hirvijahdin alkaessa koko miehistönsä metsiin kyttäämään hirviporukoita? Joissa on metsästäjiä huomattavasti enemmän kuin mitä on poliisin koko henkilökunta?
Lisäksi poliisille annetaan kyseisen ”uudistuksen” myötä velvollisuus suhtautua kolmeensataan tuhanteen suomalaiseen potentiaalisina rikollisina. Mihin hotellin respassa tuumitaan että kuinka rangaistaan yli kolmeasataa tuhatta metsästäjää jotka eivät ole tehneet mitään rikollista?
Ehkä suurin osa poliiseista tuumaisi että olis meillä varmaan muutakin tekemistä. Sellaista oikeaa poliisintyötä.
Hotellin respasta todetaan vielä että vaikka me suomalaiset maailman itäsaksalaisinta kansaa olemmekin niin kannattaa silti alkaa ostaa patruunoita varastoon ja alkaa myös valmistella aseitten ”katoamista”. Kohtuuttomuus on kohtuuttomuutta ja kansan aseistariisumiseenhan pyrkii lähinnä, niin, miehittäjä.
Vinkki bisnesmiehille: Ruvetkaa valmistamaan haulikon lyijypateja joissa lukee että vismuttipatruuna. Käsityötaito kunniaan. Onhan sitä keitelty pontikkaakin.