Helsinki, joskus lähitulevaisuudessa… ehkä jo tämän hallituksen aikana…
Sisäministeriön hiljattain toimintansa aloittaneessa Loukkaantumisen Yksikössä oli merkittävä päivä. Yksikköön oli tullut tutustumaan yksi sisäministeriön tärkeimmän liittolaisen eli valtamedian edustaja. Tarkemmin sanottuna hän oli Helsingin Sanomien NYT-liitteen kulttuuri- ja yleisperversiotoimittaja Rimpsukka Rukkanen-Lapanen ja hänen tehtävänään oli tutustua ja raportoida näistä yksikön ammattilaisista jotka rohkeasti cancel-ideologian hengessä tutkivat ja poistivat julkisuudesta kaikenlaista loukkaavaa materiaalia tehden Suomesta alati paremman paikan olla ja elää.
Sanomatalosta ei tähän yksikköön ollut pitkäkään matka sillä se sijaitsi entisessä konkurssin tehneessä Stockmannin tavaratalon tiloissa jonka valtio oli ottanut haltuunsa ja joka oli remontoitu virastokäyttöön sopivaksi. Remontti oli ollut kieltämättä huomattavan kallis mutta myös hyvin perusteltu sillä kaikki kyseisen yksikön työntekijät asuivat toimitiloista neljän kilometrin harppiympyrän sisällä. Olisihan ollut älytöntä pakottaa heidät töihin vaikka jonnekin Tikkurilaan. Jos joku haluaa maalla liikkua niin ostakoon kesämökin.
Rimpsukan oli ottanut vastaan Loukkaantumisen Yksikön pääjohtaja Sensoretta Kastrattet joka samalla kun tarjoili Rimpsukalle soijalattea kertoi yksikön työntekijöiden palkkausvaatimuksista:
- Meillä on täällä vain rautaisia ammattilaisia. Ensinnäkin he ovat kaikki luonnollisesti yhteiskuntatanhuamisen tai akateemisen käsitehässimisen maistereita. Lisäksi he ovat osallistuneet ankariin soveltumiskokeisiin.
- Minkälaisia ne kokeet ovat olleet?
- Niissä heidät on tutustutettu kaikenlaisiin huumorin muotoihin menneitten vuosien ajoilta. Niin kirjoitettuun, kuvalliseen kuin elokuva- ja sketsimuotoiseen huumoriin. Tai huumoriksi sitä on ainakin aikanaan sanottu. Samalla kun he ovat seuranneet näitä tuotoksia heidän aivosähkökäyräänsä on tarkkailtu. Pokan voi naamavärkissään kovapintainen ehkä pitääkin mutta aivosähkökäyrää ei pysty hämäämään. Ei niin millään. Se on kertonut selkeästi onko kandidaatti kokenut materiaalin hauskana vai loukkaavana. Tyhmästä huumorista nauttineilla homma tyssäsi samantien siihen. Voin taata, että ammattilaisemme ovat sataprosenttisesti naama näkkärillä olevia, vain hyväksytyistä ilon aiheista nauttivia yksilöitä jotka löytävät loukkaavan materiaalin sieltäkin, mistä joku muurahaiskansalainen ei sitä älyä löytää. Yleensäkin huumori on täysin ylimainostettua sillä se perustuu pääosin jonkun tai jonkin loukkaamiseen. Huumori on vastenmielinen menneisyyden jäänne josta tarpeeksi pitkälle kehittynyt yhteiskunta pääsee ajan myötä eroon.
Sensoreetta ohjasi Rimpsukan syvemmälle rakennukseen ja kertoi samalla:
- Niin meillähän toiminta on jaettu kolmeen eri alayksikköön eli kirjoitetun viestinnän yksikköön, kuvallisen viestinnän yksikköön ja musiikkiyksikköön. Työryhmät ovat neljän naisen vahvuisia ja työryhmä tutkii aina yhtä kohdetta kerrallaan. Mikäli työryhmä toteaa kohteen loukkaavaksi niin sitten alkavat toiset toimenpiteet. Mikäli asiasta äänestetään ja äänet menevät tasan, niin ryhmänjohtajan ääni ratkaiseee.
- Sanoit että neljän naisen vahvuisia. Eikö ammattiloukkaantujissa ole siis ollenkaan miehiä?
- Ei. Yksikään mies ei päässyt aivosähkökäyrästä läpi. Prosessin aikana todettiin että vain naiset kykenevät suorittamaan täysipainoisen ammatillisesti huumorittomia tehtäviä huumorittomalla työasenteella. No niin, mennäänpäs tuonne…
Naiset saapuivat työhuoneeseen jossa oli neljä ammattiloukkaantujaa. Loukkaantuja, joka esittäytyi ryhmänjohtajaksi tervehti Rimpsukkaa ja sanoi samalla yhtä lailla esimiehelleen kuin Rimpsukalle:
- Terve, ja tervetuloa tänne loukkaamattomuuden pyhättöön. Ennen kuin mennään meidän tämän päivän varsinaiseen tutkimuskohteeseen niin näytän teille oikein arkkityypin tyypillisestä vihakiertoyrityksestä. Tää on joku blogi nimeltään Goddamn George ja blogissa on julkaistu juttu jossa kehutaan että tämä bloggaus ei sitten loukkaa kertakaikkiaan ketään.
- Mitäs siinä sitten on?
- Pelkkä valokuva valkoisesta A-nelosesta. Siis valkoisesta. Täysin valkoisesta. Ei edes mustaa pistettä. Jos tuon selvemmin ei kiertoilmaisuna sanota että White Lives Matter tai jopa White Power niin missä sitten? Tuo loukkaa niin montaa ihmisryhmää että ei riitä sormet ei varpaat laskemaan.
Sensoretta Kastrattet totesi tyytyväisenä ja samalla hieman hymähtäen kyseisen bloggaajan amatöörimäisyydelle:
- Hyvä. Siirtäkää asia nettipoliisin henkilöstölle niin ne saavat alkaa etsiä kyseistä rienaajaa. Mutta mikäs se teidän tämän hetken päätutkimuskohde on?
- Ei ole. Vaan oli. Saatiin just valmiiksi. Eli Veikko Huovisen kirja Lampaansyöjät. Ja punaista paukkui luvuin neljä nolla. Kirja on äärimmäisen loukkaava. Seuraavin perustein:
1. Kirjassa esitellään toistuvasti irvokasta setäjuopottelua korostetun positiivisena asiana.
2. Kirjassa ei ole ensimmäistäkään voimakasta naishahmoa. Ainoat naishahmot ovat tuolle irvokkaalle setämeiningille alistettuja palvelijoita kuten tarjoilijoita ja matkustakodin pitäjä joka on vielä pakotettu heräämään neljältä aamulla että herrat pääsisivät toteuttamaan perverssejä viettejään.
3. Yleensäkin kirjassa suhtaudutaan naisiin äärimmäisen loukkaavasti. Naista nimitetään naaraaksi, raskaana oleva nainen on puolitoista naarasta ja välillä naisiin suhtaudutaan pelkkinä emättiminä. Välillä yritellään vikitellä saksalaisia melojanaisia huonolla menestyksellä ja sen jälkeen nimitellään niitä huonoiksi naisiksi joilla saattaa olla tautejakin. Tuo muuten menee kunnianloukkauksenkin piikkiin.
4. Kirjassa murhataan ampumalla viattomia eläimiä ja vain siksi että nuo kaksi setämiestä voivat toteuttaa Pohjois-Suomessa tapahtuvaa toksisen maskuliinista amok-juoksuaan.
5. Kirjassa ylistetään jatkuvasti lihansyöntiä kaikissa muodoissaan, varsinkin kyseisten henkilökohtaisesti murhattujen eläinten syömistä. Minkäänlaista ajatustakaan veganismin terveellisyydestä ja ilmastoystävällisyydestä ei edes vihjata.
6. Kirjan päähenkilöt ajavat autolla pelkässä huvittelumielessä Kalajoelta aina Norjaan saakka mutkitellen milloin missäkin, polttaen tolkuttomasti bensiiniä ja lisäten hiilijalanjälkeä. Tämä on täydellistä ja häpeämätöntä välinpitämättömyyttä ympäristövastuullisuutta kohtaan.
7. Yleensäkin tässä kirjassa aina kertojaa myöten kaikki on miehistä, maskuliinista ja selkeän misogyynistä. Kirja sisältää jatkuvaa mansplainingia sekä setäjuopottelua ja kaikki esitetään vastenmielisen positiivisessa valossa. Kirja on äärimmäisen loukkaava.
Rimpsukka totesi että tämän kirjan loukkaavuus on kyllä äärimmäisen hyvin perusteltu ja täysin kiistaton. Ammattilainen löytää aina ajatusrikoksen. Hän tiedusteli asiasta innostuneena:
- Kuinka asia sitten tämän kirjan kanssa etenee?
- Täältä Loukkaantumisen Yksiköstä tehdään kuukauden välein cancellointisuositus joka lähetetään kouluihin, oppilaitoksiin ja kirjastoihin. Sieltä kyseiset kirjat poistetaan. Samoin raportti lähetetään suurille kirjanmyyntiketjuille jotka ovat suhtautuneet ymmärtäväisesti poistopyyntöihin. Antikvariaatit ovat olleet nihkeämpiä mutta niitä koskeva lakiuudistus on suunnitteilla. Kaikkiin loukkaavaksi tulkittuihin teoksiin on tulossa tuhannen prosentin loukkaamisvero.
- Entäs ihmisten kotona olevat loukkaavat kirjat?
- Niihin meillä ei ole valitettavasti vielä valtuuksia puuttua mutta yhdessä opetusministeriön kanssa olemme toimineet positiivisen ajattelun kautta. Eli kaikissa peruskouluissa ja lukioissa on menossa My Little Pavlik-kampanja joka kannustaa oppilaita tuomaan loukkaavaksi määriteltyjä kirjoja kouluun takavarikoitavaksi. Kampanja on saavuttanut varsin suurta menestystä ja parhaisiin tuloksiin päässeet oppilaat tullaan palkitsemaan perheensä kanssa kahden viikon lomalla Intiaan, Indonesiaan tai Malediiveille. Varsinkin suuri osa kaupunkien tyttöoppilaista on ottanut kampanjan oikein positiivisesti ja suorastaan innolla vastaan.
- Mitäs tapahtuu niille takavarikoiduille loukkaaville kirjoille?
- No ensinnäkään ne eivät tietenkään loukkaa enää ketään. Sehän on pääasia. Ja toisekseen ne menevät normaaliin kierrätykseen jossa ne päätyvät sanomalehtien raaka-aineiksi tai muuhun yleishyödylliseen käyttöön. Kirjojen pahvikannet irroitetaan ja ne kuljetetaan askartelumateriaaliksi afrikkalaisille lapsille. Yhtään, toistan yhtään kirjaa ei ole poltettu vaan kierrätetty eikä niitä polteta jatkossakaan. Niin että loukkaajien ja muitten taantumuksellisten on aivan turha alkaa nillittää mistään kirjarovioista. Ei tämä ole mikään natsi-Saksa.
Rimpsukka Rukkanen-Lapanen oli vaikuttunut näkemästään ja kuulemastaan mutta kierroshan jatkui vielä. Sensoreetta Kastrattet ohjasi hänet toiselle käytävälle, avasi erään huoneen oven ja selitti:
- Tällä käytävällä sijaitsee musiikkiloukkaantumisen osasto. Ja tämän työryhmän huoneessa ollaankin tekemässä varsin merkittävää loukkaantumista. Antaapa ryhmänjohtajan kertoa:
- Jep. Meillä on työn alla suomalaisen laulu- ja soitinyhtye Hurriganesin albumi Roadrunner vuodelta 1974.
- Ohhoh, sehän on kyllä yksi kuuluisimmista rock-julkaisuista koko Suomen historian aikana. Vaan oletteko jo käyneet albumin läpi?
- Kyllä. Albumi ylitti loukkaantumiskynnyksemme äänin neljä – nolla. Ensinnäkin albumi ja kolme machoa rock-kukkoa pitää yllä vastenmielista maskuliinista asennetta ”it takes a man to rock´n´roll”. Only man, perkele. Sovinistista ja misogyynistä. Toisekseen koko albumin menestys on suoraa haistattelua 1970-luvun edistyksellistä taidetta kohtaan. Hurriganesko muka parempi kuin Agit Prop? Älkää unta nähkö. Naurettavaa. Vastenmielistä. Loukkaavaa.
- Mutta raskauttavin seikka albumissa on kappale Hey Groupie. On sinänsä yksi lysti että mitä sen sanat ovat mutta groupiehan tarkoittaa bändäriä. Nämä maskuliiniset rock-jätkät noin laajemminkin ovat varmaan kuvitelleet että bändärit ovat levittäneet heille jalkansa vain heidän miehisen karismansa vuoksi. Tosiasia on – ainakin työryhmässä vakaasti uskottiin niin – että kyseessä on nuorten, viattomien ja seksuaalisuudestaan epävarmojen tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö joka ei tosiasiassa juurikaan eroa raiskauksesta. Kappaleen nimi on äärimmäisen loukkaava. Siispä kyseinen albumi saa joutua deletointitoimien kohteeksi ja youtubelle ollaan lähettämässä viestiä että sen materiaali pyrittäisiin mahdollisimman tarkasti poistamaan verkosta.
Kierros jatkui ja lopulta sen päätyttyä Rimpsukka oli todella vakuuttunut ja oikeastaan ihastunutkin. Hän tiesi itsekin olevansa herkästi loukkaantuvaa tyyppiä mutta tämä kierros oli opettanut hänelle että todellinen ammattimainen loukkaantuminen ei ole työtä vaan taidetta. Hän kertoi vaikutelmansa Sensoretta Kastrattetille joka liikuttuneena kiitti mutta sitten totesi huokaisten:
- Niin… ottaen huomioon sen kuinka tärkeää työtä täällä tehdään ovat meidän resurssimme aivan riittämättömät… meillä on vain kaksisataa ammattiloukkaantujaa ja hallintohenkilöstöä kahdeksankymmentä sen päälle… mihin se riittää… kun ajattelee kaikkea loukkaavan materiaalin määrää… jossain hemmetin armeijassakin on 12.000 palkattua henkilökuntaa… kumpi muka on tärkeämpää, jotkut pyssyleikit vai se, että suojellaan ihmisiä loukkaajilta…
- Ja resurssien lisäksi meillä on ongelmana valtuudet… mehän voidaan antaa vain suosituksia… onneksi julkinen sektori tottelee niitä sataprosenttisesti… ja melkoinen osa yksityistäkin… mutta entäs kodit… ei me sinne päästä… tavallisessa kodissa voi olla kymmeniä loukkaavia julkaisuja… yleensä perheen isän vaatimuksesta… domestic insult violence… ja me ei tällä hetkellä voida tehdä sille mitään… kyllä resurssien lisäämisen lisäksi me tarvitaan lisää valtuuksia… sivistyneessä yhteiskunnassa ei loukata… loukkaaminen lopetataan vaikka sitten väkisin… mutta se sentään lohduttaa että loukkaantumisen määrittelyoikeus on meillä… edistyksellisillä feministisillä naisilla… mutta resursseja tarvitaan lisää… on niin paljon loukkaantumista… on niin paljon deletoitavaa…
Rimpsukka päätti tehdä parhaansa että nämä arjen sankarit saisivat lisää arvostusta ja sitä kautta resursseja. NYT-liitteeseen tulisi ainakin kahdeksan sivun juttu. Ja etusivun tämä aihe veisi ilman muuta kokonaan. Rimpsukka tunsi suurta ylpeyttä kuin sai olla edistyksellisen maan edistyksellisen valtamedian palveluksessa. Totuuden, oikeudenmukaisuuden ja sananvapauden vaalijana ja vartijana.
