Eli jotain ihan muuta eli pieni ja täysin epäpoliittinen nyrkkipajojen ylistys
Siirrytään masentavasta nykypäivästä taas hetkeksi kaukaiseen Kekkoslovakiaan ja pyörähdetään rutiossa. Tai siis studiossa niin kuin maalikylissä sanotaan. Nykyisinhän äänitysmahdollisuudet ovat täysin toisenlaiset kellaribändeillekin mutta tuolloin kunnon jälkeä varten tarvittiin jonkunlainen studio. Tuolloinhan elettiin vielä täysin analogitekniikan aikaa.
Suomessa studiot olivat keskittyneet pitkälle Helsinkiin ja ne olivat kehittäneet sekä äänitys- että efektointikalustoaan moniraitakaluston suuntaan. Tietysti Ruotsin tasosta oltiin vielä varsin kaukana. Mutta studiokentässä oli mukana ruma ankanpoikanen joka oli yllättävän suosittu. Kyseessä oli Lahdessa sijaitseva Microvox-studio jota isännöi itseoppinut äänivelho Pekka Nurmikallio. Studio oli lahtelaisen kerrostalon kellaritiloissa, pinta-alaa oli 60 neliömetriä ja katto oli sen verran matalalla että vähänkin pidempi muusikko joutui soittamaan istualtaan.
Microvox-studiota.
Toisin kuin Helsingin moniraitastudioissa, oli Microvoxissa vain kaksi Revoxin kaksiraitanauhuria. Lisäksi studiossa oli itse rakennettu miksauspöytä sekä jousikaiku ynnä kolmas kelanauhuri jota käytettiin nauhakaikuna. Ylimääräisenä efektinä oli sitten Pekka Nurmikallion äidin studion käyttäjille tarjoamat pullakahvit.
Tässä nyrkkipajassa riitti askeettisuudestaan huolimatta asiakkaita. Muun muassa:
- Eppu Normaali
- Juice Leskinen
- Hassisen Kone
- Pelle Miljoona
- Teddy And The Tigers
- Junnu Vainio
- Jukka Kuoppamäki
- Popeda
- Kari Peitsamo
- Wigwam
Ja käyttihän Microvoxia myös suosionsa huipulla ollut Hurriganes. Yhtye oli äänittänyt kaksi aikaisempaa albumia huippunykyaikaisessa Marcus Music-studiossa Tukholmassa mutta nyt bändin johtaja Remu päätti ottaa aivan toisen suunnan ja vuonna 1976 Hot Wheels-albumi äänitettiin Microvoxissa. Ile Kallio on kommentoinut valintaa:
Mä muistan, kun kävelin sinne ekan kerran. (...) Kyllä se oli niin karun näköistä. Remu halus kokeilla jotain käsittämätöntä ja mä olin ensin tyrmistynyt, et minkä takia me mennään tämmöseen studioon kun me oltais voitu valita mikä tahansa studio Euroopasta.
Ja Remu puolestaan kommentoi:
Ajattelin, että nyt me tullaan niin hirveään paikkaan, ettei erkkikään uskalla lähteä tonne äänittämään levyä. Sanoin kundeille, että nyt rapataan täysillä! Kun leikkiin on lähdetty, niin se viedään loppuun asti.
Cisse Häkkinen ja Pekka Nurmikallio. Syntymässä Hot Wheels.
Sehän sitten vietiin loppuun asti ja Hot Wheels möi Suomessa timanttilevyn verran jonka myyntiraja oli tuolloin 50.000 kappaletta. Ruotsissakin albumi nousi listoilla sijalle 18. Ohessa pieni pätkähistoriaa eli Hurriganes työstää Hot Wheelsiä Microvoxissa.
Toki Microvoxissa äänitti myös lahtelainen Sleepy Sleepers, jolla oli tarinan mukaan jossain vaiheessa kunnia omata porttikielto kaikille suomalaisille tanssipaikoille. Sliippareitten The Mopott Show-albumin kannessa on mukana myös Pekka Nurmikallio joka levyn krediiteissä mainittiin nimellä Mopo Nurmikallio.
Muuan Ykä aikanaan ihmetteli että mikä heppu toi on toi O-kirjaimen ympäröimä heppu? Eihän se oo Sliippari. Myöhemmin tuli tajuttua että se oli Pekka ”Mopo” Nurmikallio.
Vaikka Microvoxia saattoi sanoa varsin totaaliseksi nyrkkipajaksi niin siellä äänitettiin kumminkin viisitoista kultalevyä (silloin 25.000 kappaletta) ja yksi timanttilevy. Ei huonosti nyrkkipajalle. Microvox toimi vuosina 1968 – 1982. Myöhemmin Nurmikallio siirtyi televisio- ja videotuotantoon. Hän kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 65-vuotiaana vuonna 2008.
No entäs se soundi? Erosiko se kalliimmissa studioissa tehdystä? No emmää vaan tiedä. Kas kun tulee muistaa että niin pikku-Ykä kuin valtaosa sen ajan kekkoslovakialaisista rock-musiikin ystävistä kuuntelivat musiikkinsa monoradionauhurista c-kasetilta johon musiikki oli äänitetty Nuorten Sävellahjasta. Ei siinä oikein ollut suurta väliä oliko musiikki äänitetty Microvoxissa vaiko Abbey Road-studioilla.
Ehkä hifistit osaavat selvittää asiaa paremmin.
Nykyisinhän kellaribändeillä on käytössään aivan ilmaisia ohjelmia jotka vastaavat Kekkoslovakian ajan huippustudioita. Toisaalta nykyisessä formatoidussa musiikkimaailmassa bändien on vaikeaa saada levytyssopimuksia. Saisivatko Juice Leskisen tai Eppu Normaalin näköiset sällit nykyisin minkäänlaista mahdollisuutta levyttää?
No, tässä tämä pikkuinen nyrkkipajakatsaus Kekkoslovakiasta. Jolloin vielä ymmärrettiin että mitä rumempi jätkä niin sen paremmin rock´n´roll skulaa. Hyvää viikonloppua kaikille.
Ja tuetaan porukalla kaikenlaisia nyrkkipajoja.