Reunansyrjä, 2030-luvun alkupuolella…
Reunansyrjän pienestä keskustasta itäänpäin ajoi sähköauto jota ajoi kaupungin ympäristörealisoija Dominetta Alistainen, iältään 33 vuotta. Hän oli valmistunut Tampereen Yliopistosta yhteiskuntatanhuamisen maisteriksi ja toiminut tehtävässään Radanvarsikaupungin alueella viimeiset kaksi vuotta. Hänen tehtäviinsä liittyi rakennusten energiatehokkuus sekä ympäristövaatimukset ja hän tunnusti itselleen ettei hän ymmärtänyt niistä höykäsen pöläystäkään mutta eihän hänen tarvinnutkaan sillä hänellä oli valmis, yksinkertainen, selkeä ja armoton sabluuna jonka mukaan hän saattoi tehdä työtänsä suuremmin miettimättä. Varsinaisen gradunsa hän oli tehnyt aiheesta ”Rasistiset elementit Lappeenrannan humppafestivaalien kappalevalikoimassa 1970-luvulla”. Hän oli joka tapauksessa tehtäväänsä sekä poliittisesti että asenteellisesti sopiva ja muullahan ei nykyaikana ollut väliäkään.
Työnsä myötä hän oli hyvin vihattu ihminen näillä selkosilla. Niin kuin muutkin ympäristörealisoijat. Hän ei sinänsä välittänyt asiasta. Hän oli asunut kaupungissa koko ikänsä eikä hän pitänyt näillä syrjäseuduilla asuvia ihmisiä oikeastaan minään muuna kuin inhimillisenä ympäristöjätteenä joka tulisi siirtää suuriin kaupunkeihin elämään virallisen ekologisen epistolan mukaisesti. Virallisesti asiakkailleen eli toisin sanoen kotoaan häädettäville hän sanoi toimivansa vain ympäristöministeriön hyvin tarkkaan harkitun ohjeistuksen mukaan mutta ihmisenä hän tunsi vallastaan tietynlaista värinää josta hän ei kertonut edes läheisilleen. Hän oli ymmärtänyt että niin rahaa kuin seksiä saattoi saada tarpeeksi mutta valta oli huume, josta ei saanut koskaan tarpeekseen. Nimenomaan toisiin ihmisiin kohdistuva valta. Alistamisen valta. Eikä hän välittänyt häneen kohdistuvasta vihasta. Sillä se oli alistunutta vihaa. Pää kumarassa olevien ihmisten vihaa. Häviäjien vihaa. Ja Dominetta kuului voittajiin.
Hän oli pian saamassa vallan addiktioonsa uuden ruiskeen ja hän kääntyi 60 kiloeuroa maksavalla Radanvarsikaupungin kalustoon kuuluvalla sähköautollaan kohti erästä pihatietä. Luonnollisesti hänellä oli tukenaan poliisipartio vaikka hän taas kertaalleen vaistosi että nuo poliisit olisivat mielellään olleet tekemässä jotain aivan muuta. Esimerkiksi oikeaa poliisintyötä. Mutta Dominettan työtehtävät olivat priorisoituja eikä poliiseilla ollut mahdollisuutta kieltäytyä niistä. Kieltäytyminen olisi tietänyt irtisanomista ja poliisinkin pääelinkeino oli syöminen. Vaikka poliiseista saattoi suorastaan haistaa inhon sekä Dominettaa että hänen työtehtäviänsä kohtaan. Mutta sekin oli alistunutta inhoa.
Poliisit sinänsä ajoivat ihan bensakoneisella autolla. Nykyinen poliisipiiri oli koko Radanvarsimaakunnan kokoinen ja hälytystehtävissä ei poliisiauton parin tunnin lataaminen kesken tehtävän oikein käynyt päinsä. Vaikka olihan hallitus kyllä yrittänyt saada poliisiautotkin puhtaasti sähköautoiksi. Ehkä sille oli löytynyt vielä joku täysijärkinen virkamies joka oli vääntänyt asian rautalangasta. Tai ehkä ratakiskosta. Vähempi ei varmaankaan riittänyt.
Tämänkertaisena työkohteena oli omakotitalo jonka omistivat kaksi eläkkeellä olevaa ihmistä. Seppo ja Sirpa Venttinen. He olivat saaneet sekä odotetun että pelätyn tiedon Dominettan tulosta ja odottivat valmiiksi pihalla. Heidän ilmeistään saattoi aistia vihan mutta myös samalla sen tutun alistumisen jonka varmisti paikalla oleva poliisipartio. Erityisesti Seppo Venttisen ilme kertoi että ilman poliisipartiota hän olisi veistänyt Dominettaa välittömästi turpaan ja todennut samalla että tässähän toteutuu feministinen yhteiskunta kaikessa kauneudessaan. Kun ei ole sukupuolia niin kaikki ollaan tasa-arvoisia ja jokaisella on oikeus saada däijyynsä.
Dominettaa ei pelottanut sillä hän oli oppinut että hartian ja aseen takana oli helppo sanella avuttomille. Ja sinipukuiset hartiat ja aseet olivat jälleen kerran varmistamassa että hän saattoi pilata taas yhden pariskunnan elämän. Hän kaivoi esille tablettinsa, näpräsi sitä hetken aikaa ja totesi sitten:
- No niin. Tässähän ei ole mitään epäselvää. Teidän talonne on siis 130 neliötä, tontti on neljätuhatta neliötä ja siinä on vielä suuri ulkorakennus. Lämmityksenä on öljy, sekä yksi liesi ja vielä kevyttakka. Tämä on ilmaston kannalta täysin kestämätöntä. Öljy aiheuttaa liiallisia hiilidioksidipäästöjä samoin kuin tuo puulämmitys. Ja muutenkin sekä talon että tontin neliömäärät ovat kahdelle ihmiselle aivan kohtuuttoman suuret. Taloon voisi asuttaa kymmenenkin ihmistä. Teillä olisi ollut vuosia aikaa muuttaa lämmitysjärjestelmänne ilmastoystävällisemmäksi. Johan hallitus on ilmoittanut asian vuonna 2019. Te ette ole tehneet mitään. Ette yhtään mitään. Luulitteko että asiaa ei unohdettaisi? Lisäksi tuo autonne on kolmekymmentä vuotta vanha ympäristötuholainen ja eihän sitä ole edes katsastettu enää moneen vuoteen. Se pitäisi olla pois kilvistä.
Seppo totesi:
- Ei ole katsastettu niin, koska sitä ei enää hyväksyttäisi. Niin kuin ei paljon muitakaan autoja näillä selkosilla. Se auto on sinänsä vieläkin täysin ajokunnossa mutta ne vaadittavat päästölukemat ovat naurettavia. Emmekä me enää käytä sitä muuhun kuin käydäksemme kolmen kilometrin päässä olevassa kaupassa. Emme ole käyttäneet enää moneen vuoteen. Kun emme halua kotoamme sen kauemmaksi liikkua. Ei se auto ketään häiritse. Eikä maailmaa tuhoa.
Dominettaa ei kiinnostanut Sepon selitys. Hän oli kuullut niitä niin monta kertaa. Hän jatkoi:
- Autostanne otetaan kilvet pois. Ja talonne lämmitysjärjestelmä on uusittava ilmastovastuulliseksi. Teillä on aikaa kolme kuukautta. Muuten talo julistetaan ilmastovastuuttomaksi ja asumiskelvottomaksi ja talostanne katkaistaan sähköt.
- Uusittava? Niinnotta millä rahalla? Me ollaan – niin kuin varmasti sieltä tabletiltasi tiedät – oltu pitkäaikaistyöttömiä 55-vuotiaasta saakka. Sitä ennen me oltiin muuten molemmat nettoveronmaksajia toisin kuin te nomenklaturan virkahenkilö joka on tullut haistattelemaan meille pyssymiesten varmistamana meidän oman kotimme pihalla. Ei me pystytä muuttamaan taloamme mihinkään helvetin maalämpö-aurinkokenno-toivioenergiayhdistelmään. Varsinkin kun niistä aurinkokennoista ei ole paskankaan hyötyä kuin kesällä. Eikä aina silloinkaan.
- Valtio avustaa teitä muutostöissä.
Sirpa vastasi tähän.
- Joo. Sen kymmenen prosenttia. Ja kun säästöjä ei ole, niin mistäs me ne loput rahat revitään?
- No voittehan te hakea lainaa.
Seppo naurahti ja hyräili erästä ikivanhaa Arttu Wiskarin kappaletta hieman muunnellen:
- Sirpan kanssa lainaakin haettiin… meille Nordean tiskillä naamalle pieraistiin… kämppähän on ollut arvoton… jo ennen kautta Pekka Haaviston…
Sitten Seppo jatkoi:
- Niin. Kämpän arvo on nolla. Sen vakuusarvo pankissa on nolla. Milläs sinä kuvittelit että me se laina saadaan? Ja ennen kaikkea että millä se maksetaan?
- Se ei ole minun ongelmani. Ja mitä tulee tuohon laulunhyräilyynne niin muistutan että olen täysin huumorintajuton. Niin että sen sorttinen irvailu ei vaikuta minuun mitenkään. Mutta tehän voitte toki luovuttaa asuntonne ja tonttinne Radanvarsikaupungille joka tarjoaa teille tilalle kohtuullisen asumisvaihtoehdon.
- Ja minkäslaisia ne asumisvaihtoehdot ovat?
- Teille on tarjolla – mikäli suostutte luovuttamaan omaisuutenne suosiolla – kahdenkymmenen neliön vuokrayksiö Naakkamossa tai Radanvarsikaupungissa. Mikäli ette suostu ja omaisuutenne on takavarikoitava viranomaispäätöksellä teille tarjotaan parakkiasunto kahden muun eläkeläisperheen kanssa.
- Minkäslaisen korvauksen me saamme talostamme ja manttaaleistamme?
- Korvauksen? Siis rahallisen vai? Ette tietenkään minkäänlaista. Johan korvaukseksi riittää että teille tarjotaan asumismahdollisuus. Vuokralla tietenkin. Ei Radanvarsikaupungilla ole varaa mitään ilmaista asumista tarjota.
- Jaa ei ole vai? Entäs se Radanvarsikaupungin Äksälän lähiö joka on muuttunut kokonaan etnisesti edistykselliseksi ja käytännössä itsenäiseksi enklaaviksi jossa yksikään tyyppi ei maksa vuokraa vaan sen maksavat suomalaiset veronmaksajat. Ne vähät mitä vielä jäljellä on.
Dominetta katsoi Seppoa ja Sirpaa ilmeellä jossa oli yhtä paljon empatiaa kuin seinään lätkäistyä kärpästä kohtaan:
- Te sotkette keskenänne kaksi aivan eri asiaa. Teihin, ja suomalaisiin yleensä kohdistuu globaali ilmastovastuu. Joka vaatii teiltä ekologisia asumisratkaisuja. Ja suomalaisiin kohdistuu myös globaali humanistinen vastuu hätää kärsiviä kohtaan. Sen vuoksi Äksälän etnisesti edistyksellinen enklaavi on tietenkin suomalaisten elättämä. Sen kuuluu olla. Inhimillisyys vaatii sen. Ei näitä asioita voi verrata keskenään. Ne ovat täysin eri asioita. Joka tapauksessa teillä on siis kolme kuukautta aikaa muuttaa asuntonne lämmitysjärjestelmä ilmastovastuulliseksi. Tai sitten hyväksyä asuntonne pakkolunastus ja muuttaa Radanvarsikaupungin tarjoamaan ilmastollisesti kestävään asumisvaihtoehtoon. Joka tapauksessa kolmen kuukauden päästä talonne sähköt katkaistaan ja sitten olette omillanne.
Sirpa katsoi vielä Dominettaa silmiin ja kysyi:
- Mitä pahaa me olemme tehneet? Mikä on meidän rikoksemme?
Dominetta katsoi Sirpaa silmiin ilmeenkään värähtämättä:
- Rikoksenne? Järjestelmän kannalta? Teidän rikoksenne on se, että te elätte. Henkilökohtaisesti te olette minulle lähinnä likatahra lattiassa. Tahra, jonka minä siivoan pois koska minulle on annettu se tehtävä. Muistakaa. Kolme kuukautta. Sen jälkeen sähköt katkeavat. Vuokrayksiö tai vuokraparakki. Valinta on teidän. Hyvästi.
Ympäristörealisoija Dominetta Alistainen antoi Venttisille asiaan liittyvät paperit, napsautti sormiaan poliiseille jotka olivat häpeästä punaisia, siirtyi sähköautoonsa ja ajoi tontilta pois poliisiauto perässään. Tänäänkin oli vielä pari häädettävää. Pois ajaessaan hän mietti että minkä ihmeen vuoksi tuollaisia aivan ylimittaisissa asunnoissa asuvia dinosauruksia vielä yleensä oli olemassa. Eivätkö ne osanneet ajatella asioita laajemmasta näkökulmasta? Eivätkö ne ymmärtäneet että jokainen polttamaton öljylitra ja jokainen polttamaton halko oli tärkeää ja välttämätöntä globaalisessa mittasuhteessa? Ja Suomen täytyi näyttää esimerkkiä. Kyllä muut sitten seuraisivat. No, eiväthän nuo maalaistörpöt sitä tajunneet. Keskittyivät vain omaan, itsekkääseen hyvinvointiinsa. Mokomat paskat.
Sitten Dominetta katsoi autonsa latausmittaria, kaivoi älykännykkänsä ja soitti takanaan ajavalle poliisipartiolle:
- No niin, minun täytyy käydä ympäristörealisoimassa vielä pari kämppää tänään mutta tässä välissä täytyy käydä Naakkamossa lataamassa autoni akku. Se kestää semmosen pari tuntia.
- Jaa pari tuntia? Meillä olis kyllä ihan sitä oikeaa poliisityötäkin tehtävänä.
- Tartteeks mun soittaa esimiehellenne jotta hän kertoo teille mitkä työnne prioriteetit ovat?
- Ei tarvitse, neiti ympäristörealisoija. Noudatamme määräystänne.
Seppo katsoi poistuvia autoja ja kysyi Sirpalta:
- Mitä helvettiä me nyt sitten tehdään?
Sirpa mietti hetken ja puhui sitten:
- Joko me alistutaan ja muutetaan. Tai sitten tehdään Koskiset. Suoraan sanottuna mieli liikkuu molempien vaihtoehtojen välillä.
Kaksi viikkoa aikaisemmin ilmastohäätöpaperit saanut Koskisen pariskunta oli tehnyt omanlaisensa ratkaisun. Johannes Koskinen oli ensiksi traktorillaan laittanut heidän manttaalille menevän tien täyteen hiekkaa ja kiviä ettei tontille päässyt kuin tuntien kaivuutyön jälkeen. Sen jälkeen pariskunta oli sytyttänyt talonsa palamaan ja ampuneet itsensä talon olohuoneessa. Tien tukkineen kivi- ja hiekkakasan päällä oli kyltti jossa luki: ”Ei saa häiritä. Polttohautaus menossa. Pahoittelemme hautauksen aikaansaamaa hiilidioksidia.”
Seppo ja Sirpa jäivät miettimään epävarmaa mutta varmasti epämiellyttävää tulevaisuuttaan. Aikanaan he olivat ajatelleet että jos joku heidät kodistaan häätää niin se olisi panssarillaan pihaan ajava venäläinen sotilas. Mutta häätäjä olikin sähköautollaan pihaan ajanut suomalainen jakkupukuinen nainen. Joka edusti järjestelmää jolle he eivät olleet enää olemassakaan. Muuta kuin tahrana lattialla.
