Pakkoverorahoitteinen Ylemme on taas kertaalleen julkaissut artikkelin jossa se käsittelee suomalaisen miehen pahoinvointia joka aiheutuu mistäs muustakaan kuin toksisesta maskuliinisuudesta ja tarjoaa lääkkeeksi – ylläri, mitäs muuta – lisää feminismiä. Artikkeliin on otettu luonnollisesti kolme feministiä ja kerrotaan kuinka he kasvattavat pojistaan onnellisia. Ainakin omasta mielestään. Otetaan artikkelista muutamia näytteitä:
- Ahdas miehenmalli saa monet miehet voimaan pahoin. Tutkija uskoo, että feminismi on yksi keino vapauttaa miehet kapeasta tavasta olla mies.
- Mannermaan mielestä toksisen maskuliinisuuden malli on yhteiskunnassa kuten home talossa: rakenteista käsin se huomaamatta muovaa ihmisten käyttäytymistä pienestä saakka. Monet miehet ovat pulassa, koska eivät osaa toimia muuttuneessa maailmassa, jossa ei pärjää perinteisellä äijäilyllä.
- Nykykulttuurintutkija, dosentti Tuija Saresma uskoo, että feminismi on yksi keino laajentaa maskuliinisuuden käsitettä ja siten vapauttaa miehet ja pojat ahtaan miehenmallin kahleista.
- Feminismi ei ole Liimataiselle vain naisten asioiden ajamista, vaan hän uskoo että varsinkin isät hyötyvät, jos feministit saavat vaikuttaa enemmän asioihin.
- Minua ärsyttää, kun sanon "ootpa reipas poika". Miksi sanon poika, kun voisin käyttää jotain muuta? Miksi poikien pitäisi olla reippaita? Voisin sanoa vain: "oletpa reipas".
- Jos yhteiskunta olisi tasa-arvoisempi, miesten väkivaltaan ja syrjäytymiseen liittyvät ilmiöt, puhumattomuuden kulttuuri ja pahoinvointi vähenisivät, Kalle Laanterä uskoo. Hänen mielestään feminismi voi auttaa miehiä ja vähentää heidän syrjäytymistään.
- Jos miehille tulee sellainen olo, ettei meitä ymmärretä ja että olemme epäkelpoja, olemme helppoja saaliita populisteille, jotka vaikuttavat ymmärtävän meidän maailmaamme.
Ja loput siitä artikkelista sitten. Onhan mukana tietysti eräs transjotakin ja nehän edustavat vähintäänkin kolmasosaa kansastamme. Ainakin artikkelin mukaan. Artikkelin pääidea on taas kertaalleen se, että niin nais- kuin miespuoliset feministit selittävät kuinka miehen tulisi ajatella kysymättä varsinaisesti miehiltä että mitä mieltä he asiasta ovat. Esitänpä tavallisen miehen mielipiteen. Tällaisena tavallisena, eikä edes kovin toksisena (mitä **ttua se toksinen maskuliinisuus lopultakaan tarkoittaa) miehenä voin kiteyttää oman näkemykseni asiasta kolmeen kohtaan:
1. Minä olen mies. Minä tykkään olla mies. Minä voin suhteellisen hyvin. Erityisen hyvin minä voin silloin kun minä voin määritellä hyvinvointini itse. Minua vituttaa aika ajoin. Se on normaalia. Tervejärkistä ihmistä sukupuolesta riippumatta vituttaa aika ajoin.
2. Jos joku toinen, varsinkin feministi alkaa määritellä omaa hyvinvointiani puolestani, niin minä alan voimaan huonosti.
3. Jos feministiseksi muuttunut yhteiskuntamme pakottaa minut elämään sen feministin hyvinvointimääritelmän mukaisesti niin minä alan voimaan helvetin huonosti.
Tämä oli vain yhden miehen näkemys. Mutta uskallan väittää, että hyvin suuri määrä miehiä ja jopa melkoinen osa naisista ajattelee samoin. Selvää on, että mielipiteelläni ei ole merkitystä sillä olen vain suorittavan tason muurahaiskansalainen jolla ei ole yhteiskuntatanhuavaa oppiarvoa mutta uskallan väittää silti seuraavaa:
Suomalaisten nuorten miesten syrjäytyminen ei johdu siitä, että heitä ei olla kasvatettu feminististen oppien mukaisesti. Se johtuu siitä, että heillä ei ole työtä eikä minkäänlaista toivoa tulevaisuudesta.
Uskallan myös esittää kysymyksen:
Suomalainen yhteiskunta on muuttunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana aina vain feministisemmäksi. Samaan aikaan suomalaisten nuorten miesten pahoinvointi on lisääntynyt. Näin ainakin toistuvasti todetaan.
Voisiko näillä asioilla olla joku yhteys keskenään?
Vielä kehotus feministeille: Menkää ihmeessä opiskelemaan miesvaltaisille aloille. Niille, joissa tehdään. Mutta ettehän te mene. Te tykkäätte puhua. Sillä aikaa kun toiset tekevät puolestanne.
Mies! Tule syliin ja anna feministin halata ja lässyttää kaikki paha pois. Sinusta tulee uusi ihminen!