Helsingin Sanomat jatkaa epätoivoista yritystään palauttaa kansalaiset sille vanhalle kunnon tolalle, jossa kansalaiset kysyvät Helsingin Sanomilta, mitä heidän tulisi ajatella. Tuoreimpana myllyttäjänä kunnostautuu lehden toimituspäällikkö Petri E. Korhonen, joka on sinänsä lyhyeen pääkirjoitukseensa onnistunut kasaamaan hyvän joukon vanhoja kliseitä ja vielä luomaan yhden uuden.
Korhonenhan palauttaa meidät pääkirjoituksessaan itsenäisyyspäivään ja siitä uhkuvaan vaaraan tai ainakin vaaran tunnelmaan. Vaaraa eivät edustaneet suinkaan Helsingissä paikkoja rikkoneet anarkistilarppaajat, vaan täysin rauhallisesti toteutettu kansallismielisten suomalaisten soihtukulkue. Korhonen onnistuu muuttumaan toimittajasta telepaatiksi todetessaan seuraavaa:
Todellisuudessa tuon uuden kohteliaan äärioikeiston tavoittelema yhteiskunta olisi kansalaiselle yhtä hyytävän kylmä kuin vasemmistoanarkistien ajatusreikäinen utopiakin.
Lauseessaanhan hän antaa ymmärtää, että silkkaa natsismiahan kulkue esitti, ja tietysti jos toimittaja omassa mielessään sen sellaiseksi mieltää, niin sehän on jo itsessään vakuuttava todiste ainakin toimittajalle itselleen, joten täytyyhän sen ilman muuta kelvata lukijallekin.
Korhonen käyttää kirjoituksessaan vanhaa, hyväksi havaittua tekniikkaa. Ensiksi hän on löytänyt Suomesta jotain, joka on hänen mielestään epäilyttävää tai ainakin sellaista, mistä hän ei henkilökohtaisesti pidä. Sen jälkeen hän kierrättää juttuaan ympäri Eurooppaa mainiten natsihenkisyyden, Vladimir Putinin, Auschwitzin, Kreikan sekä flirttailun natsismin kanssa ja sitten hän palaakin takaisin Suomeen ja onkin yllättäen todistanut natsismin olevan täälläkin suuren suuri ongelma. Vaikka sitä ei oikein näy missään.
Se, ettei natsismia näy missään, ei toimittajaa häiritse, sillä hän keksii termin ”aatenatsi”, joka tässä tapauksessa on varsin toimiva, sillä sehän sallii toimittajan tulkitsevan ihmisen natsiksi, vaikka hän ei välttämättä edes itse tunnista sisäistä natsiaan. Tämän tyyppisiä termejä on pakko keksiä, sillä suomalaisessa natsismissa on se pirullinen piirre, ettei sitä missään näy. Tavallinen ihminen saattaisi päätellä, että sitä ei näy siksi, että sitä ei ole, mutta toimittajalle ei tällainen ajattelu riitä, joten hänen on vain todettava, että sitä on, se kasvaa, se on valtava uhka ja todisteena sen olemassaolosta on se, että toimittaja sanoo niin.
Toimittajan on pakko toivoa, että hänen vakuuttelunsa riittää, sillä muuten hän joutuisi kertomaan, missä se nazze luuraa.
Ehkä osaltani autan toimittajaa. En ole varma, lukeeko Korhonen tätä blogia, mutta jos lukisi, hän ilman muuta tulkitsisi natsiksi niin minut kuin hyvin monet tämän blogin kommentoijat. Samaten tuosta blogini linkkilistasta löytyisi aivan varmasti kovaksikeitettyä sataprosenttista aatenatsismia joka ovelana vielä piru vie kieltää olevansa aatenatsismia sekä myöskään mietenatsismia, tuumausnatsismia, salanatsismia, nurkantakanatsismia, ottiatuotanatsismia sekä vielä määrittelemätöntä ______natsismia.
Kuinka tällaisen aatenatsin sitten tunnistaa? Melko pitkällä blogikirjoittajan kokemuksella kehoittaisin etsimään seuraavia, kieltämättä huolestuttavia tuntomerkkejä.
Hän on sukupuoleltaan mies tai nainen.
Hän käy säännöllisesti töissä. Toisaalta hän saattaa olla myös työtön, sillä työttömäksi ei nykyisin joudu välttämättä oman laiskuutensa vuoksi. Luonnollisesti tässä tapauksessa hän on tietenkin ”vaikeasti työllistettävä”. Kysykää vaikka Eva:lta.
Hän pyrkii elämään taloudellisesti mahdollisimman säntillisesti, sillä hän ymmärtää, että raha ei kasva puussa.
Hän asuu omakoti-, rivi- tai kerrostalossa joko vuokralla tai omistaa asuntonsa itse.
Hän ei harrasta väkivaltaa, sillä hän pitää sitä hullun touhuna. Tosin hän varaa oikeuden puolustaa itseään hädän tullen.
Hän ei myöskään perusta organisoidusta väkivallasta, jota harjoittavat mm. eräät totalitaariset yhteiskunnat sekä tietyt uskonnolliset yhteisöt, sillä hän pitää sitä vieläkin enemmän hullun touhuna. Kyllä ihmisten pitää saada elää rauhassa.
Hän ei esiinny mitenkään erityisen silmiinpistävästi eikä tykkää poliittisena mielenilmaisuna mennä rikkomaan toisten omaisuutta. Yleensäkään hän ei tee ihmisten ilmoilla erityisen suurta numeroa itsestään. Hän ei pyri tällä ovelasti salaamaan aatenatsistisuuttaan, vaan hänestä suureen ääneen riekkuminen on vaan jotenkin kertakaikkisen noloa.
Pääosin näillä tuntomerkeillä voi löytää sellaisen aatenatsin, jota arvoisa toimituspäällikkö Korhonen peräänkuuluttaa. Tavallinen ihminen tosin voisi noista tuntomerkeistä todeta, että onko tuossa nyt loppulaskussa mitään pahaa. Ei varmaan Korhosenkaan mielestä ole. Mutta näissä aatenatseissa on vielä yksi, ja Korhosen kannalta erinomaisen häiritsevä tekijä:
Kas he kun eivät oikein hyväksy sitä, että heille toisten toimesta määritellään, kuinka ajatella, ja jos he eivät hyväksy tätä, ajatustenmäärittelijät tulkitsevat heidät natseiksi. Määriteltyyn ja hyväksyttyyn ajatteluun kuuluu mm. se, että humanitaarista maahanmuuttoa ei saa kyseenalaistaa millään muotoa. Sen on oltava itseisarvo. Aatenatsiksi tulkitsemiseen riittää jo tämän kyseenalaistaminen.
Huomattavaa on, että me aatenatsit sallimme toki Korhoselle mielipiteensä ja myös sen julkisen esittämisen. Koska uskomme ihmisoikeuksiin, varaamme toki itsellemme oikeuden päästää Korhosen mielipiteille röhönaurun. Ja sekös Korhosta vituttaa. Sillä nauru on kaiken totalitarismin vihollinen. Varsinkin tämmönen spontaani ja ylhäältä päin ohjailematon nauru. Korhonen haluaa määritellä sen, mille nauretaan. Korhonen haluaa määritellä sen, kuinka ajatellaan.
Kumpikohan loppulaskussa edustaa totalitarismia? Me aatenatseiksi tulkitut vaiko toimituspäällikkö Petri E. Korhonen?
Lisätäänpä tähän loppuun vielä toinen humanistinen avautuminen. Elikkä meidän (aatenatsien) suuresti arvostama Jukka Relanderkin on kovasti huolissaan. Täytyy vaan sanoa, että avautumisensa viimeisessä kappaleessa hän osaa pistää historian ja nykypäivän keskenään sellaiseen umpisolmuun, ettei sellainen onnistu kuin ”humanistiselta sekatyöläiseltä” Jukka Relanderilta itseltään:
Nyt pelkään, että muslimeista on tulossa uusia juutalaisia yhteisöllisen vihan kohteina. Kannattaa muistaa, että tämä kuvio on jo kertaalleen kokeiltu, ja huonoksi havaittu. Nyt pitää elää sovussa rinnan.
Epäilemättä pitäisi elää sovussa rinnakkain, mutta tulee muistaa muslimien ajattelevan holocaustista ettei siinä ollut muuta vikaa kuin että se jäi pahasti kesken. Tietysti niin Relander kuin muut hänen kaltaisensa humanistit pelkäävät eniten sitä, että uuniin joutuu heidän omissa päissään keksimä länsimainen kuviteltu versio islamista, mutta ehkä se sinne joutaakin. Tai ainakin se, että sen kuvitelman mukaan toisten tulisi elää.
Yhtä kaikki, hotellin respasta toivotetaan oikein mukavaa alkanutta helmikuuta niin kaikille aatenatseiksi tulkituille kuin ihmisille yleensäkin.