Taivaan Keskusvirastossa kävi melkoinen suhina, niin kuin siellä aina tuppaa käymään. Olihan se kuitenkin sentään Taivas, eikä mikään nakkikioski Pasilassa. Melkoisen suuri organisaatio siis. Virastoenkelit lensivät asioillaan kuka missäkin ja Pyhä Pietari pyöritti puljua tiukalla ja selkeällä otteellaan, jossa näkyi parin tuhannen vuoden hallinnollinen kokemus. Taivas oli kuitenkin melkoisen suuri pulaaki, eikä tässä tehtävässä joku suojatyöllistetty selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan maisteri olisi pärjännyt päivääkään. Aika ajoin Pietari ihmetteli, että mitenkähän ne byrokraatit ovat onnistuneet välttämään ihan täydellisen anarkian siellä maan päällä. No, Taivaassa ei ollut suojatyöllistettyjä, vaan jokainen teki jotakin, millä oli merkitystä.
Pietari tuumi ansainneensa pienen tauon, ja pani palamaan JeruSalem-savukkeen. Maisemakonttoristaan hän näki, että hänen luoksensa oli tulossa porukkaa. Kas, nehän olivat tuttuja hahmoja, kelpo vessukoita, joita hän ei ollut aikoihin nähnytkään. Siinähän olivat kokoomuksen Kypäräpappi, demareitten hoikka Haalarimies, maalaisliiton Isäntämies, kommunistien Pultsari, rusettikaulainen svenskatalade bättre folkin edustaja ja lipilaari, jolla ei kaulus koskaan kiristänyt.
Kun Kari Suomalainen aikanaan siirtyi maallisesta elämästä Yläkerran palvelukseen, häneen kovasti mieltynyt Yläpihan Äijä oli herättänyt nuo hahmot täällä Taivaassa henkiin. Äijän mielestä nuo heput symbolisoivat suomalaista yhteiskuntaa niin pitkältä ajalta ja niin osuvasti, että siihen oli kyllä tarpeeksi vahvat perusteet. Kari oli tietysti itse ollut kovasti mielissään tästä kunniasta. Ajatuksesta lihaksi, tai no, ainakin henkiolennoiksi muuttuneet hahmot olivat tottuneet nopeasti Taivaan arkiseen rutiiniin ja puuhailleet kuka mitäkin. Taivaassa kun oli paljon mukavaa puuhattavaa.
Pyhän Pietarin ei ollut tarvinnut asioida heidän kanssaan ollenkaan, sillä heillä ei ollut juurikaan valittamista oloistaan, kortteerit ja harrastusmahdollisuudet olivat mukavia ja arkisemmat pikkurutiinit hoituivat tarvittaessa asiantuntevien virastoenkeleitten kanssa, jotka osasivat hyvin ja ennen kaikkea ymmärrettävästi selittää, kuinka Taivaan byrokratian kanssa toimitaan. Siksi Pietaria vähän ihmetyttikin, että mitäs asiaa heillä hänelle mahtoi ollakaan. Näyttivät vielä itse asiassa sangen tuohtuneilta. Heppuja selvästi jurppi jokin.
Demareitten haalarimies koputti näkymättömään oveen, ja Pietari pyysi porukan peremmälle.
- Noh, pojat. Mikäs on? Teillähän on naama nurpallaan, vaikka tämänhän pitäisi olla ikuisen ilon ja riemun hilpeä residenssi. Mikä maksaa ja minkä takia?
Kokoomuksen Kypäräpappi totesi:
- Herra Ylin Taivasbyrokraatti. Nyt on sillä lailla, että meitä kaikkia vaivaa se, että rintaan pistää ja vituttaa.
- Jaa. no sehän on kyllä ikävä kuulla. Vaan mikäs se poikia niin kovasti vituttaa? Täällä Taivaan ilossa ja riemussa?
- Herra Ylin Taivasbyrokraatti. Ei meillä täällä Taivaassa sinänsä ole mitään valittamista. Täällähän oleminen on, no, taivaallista. Mutta meitä vituttaa tuo maallinen meno. Ja se, että meillä on addiktio seurata sitä. Kun mehän oikeastaan ollaan herätty henkiin vasta vuonna 1999 ihmisen ajanlaskussa, ja sitä kautta ollaan käytännössä vielä teini-ikäisiä, ja tiedonhalu on kova. Ja kun me katsellaan Taivaallisten Taivaskanavien maallisia lähetyksiä, niin me ollaan huomattu, että nykyisessä Suomessahan meidät karikatyyrihahmot ollaan tapettu ja korvattu ihan muilla hahmoilla.
Pyhä Pietari raapi päätänsä ja tuumi, että nyt ollaankin kyllä visaisen pulman edessä. Kyllähän näitten vessukoitten harmin aihe oli ihan oikea, ei sitä saattanut kiistää. Mutta annetaanpa poikien ensiksi vähän purkautua ja mietitään sitten, voisikos asialle tehdä jotain.
Kypäräpappi jatkoi:
- Ajatellaan nyt vaikka minua. Koti, uskonto, isänmaa. Häh? Nykykokoomus on keskittynyt lähinnä palkkaamaan julkishallintoon lisää porukkaa, jolla joko ei tee mitään tai jotka ovat lähinnä haitaksi. Sosialistinen puoluehan se helvetti soikoon on. Ja minun hahmoni perustuu kuitenkin aika pitkälle aikaan, jolloin Suomi yritettiin ampumalla liittää osaksi suurempaa kokonaisuutta, joka nakkasi pitkät paskat niille kuuluisille pienten kansojen oikeuksille. No, nyt siitä hirvityksestä on päästy eroon, mutta mitä tekee emopuolueeni? Juoksee turpa kuolassa osaksi toista suurta kokonaisuutta ja tekee siitä vielä itseisarvon. Minä olen kokoomuksen karikatyyrihahmona täysin mennyttä aikaa. Ja karmeinta on, että niillä on se itseään jatkuvasti valokuvaava typerästi hymyilevä karikatyyrihahmo nyt puolueen johtajana ja pääministerinä. Mihin ne enää varsinaista karikatyyrihahmoa edes tarvitsevat, kun ne ovat vitsejä jo itsessään? On tää yhtä helvettiä, pardon my french.
Demareitten hoikka haalarimies jatkoi puolestaan:
- No entäs sitten minä? Kattokaa, mitä mulla on päällä? No haalarit niin. Eikös se tuo mieleen jonkunlaisia mielikuvia varsinaisesta työn tekemisestä? Ne jätkät, jotka aikanaan sodan jälkeen pistivät Suomen talouden rullilleen, olivat juuri näitä haalarijätkiä. Jotka eivät äänestäneet demareita jonkun kansainvälisen solidaarisuuden nimissä, vaan saadakseen talon, auton ja kesämökin. Eikä niillä tullut mieleenkään ruveta rahtaamaan tänne joitain afrikkalaisia elätettäväksi vain siksi, että niitä nyt vaan tulee roudata tänne elätettäviksi. Eihän ne herra nähköön olleet sellaisesta mielettömyydestä edes kuulleet. Minä vähän luulen, että nykyinen demarien unisex-hameväki, sukupuolesta riippumatta, ei osaa edes yhteen- ja vähennyslaskua. Nykyinen demarien karikatyyrihahmo voisi olla virastossa istuva jakkupukuinen nainen, joka tyhmästi hymyillen toteaa, että koska taas on pantu montakymmentäviismiljoonaa euroa kotiuttamismurrinhevosenkoiranperseeseen, niin sehän on vaan osoitus, että homma toimii ja meidän pitäisi kaikkien olla asiasta ihan tolkuttoman ylpeitä, kun näin mentiin taas kertaalleen tekemään. Ai niin, eihän sekään ole karikatyyrihahmo. Se on ihan oikea ihminen. Löytyy niin sanotuista töistä Helsingin kaupungilta.
Pultsarin oloinen kommunisti puhui vuorostaan:
- Kyllähän demareitten haalarimies on oikeassa. Mulla tilanne on vielä nolompi. Kun eihän minusta kukaan enää oikeastaan muista muuta kuin ne taistolaiset. Ja nimenomaan ne kulttuuritaistolaiset, jotka kehitti musiikilliselle huonolle maulle ihan uudet kriteerit. Tyypit, jotka tekivät pateettisuudesta itseisarvon. Ja tää uusi vasemmistolaissukupolvi, voi helevata, saati että se työnteosta mitään ymmärtäisi, onnistui pistämään vielä pahemmaksi kuin se sen aikainen taistolainen laululiike. Meikäläinenkin on karikatyyrihahmona so last millenium. Nyt tilalla on joku parikymppinen pilveä pössöttelevä jätkänräkä joka kulkee pipo silmillä sisälläkin ja joka hokee sitä järkyttävää räppiä jota pitää musiikkina, väittää olevansa tiedostava ja esiintyvänsä työväenluokan etujenvalvojana vaikka varsinaisia töitä on tehty suvussa viimeksi kolme sukupolvea taaksepäin. Tulis kuula ja tappais, sanoisin, ellen olisi muutenkin jo Äijän mahtikäskyllä henkiolennoksi herätetty, enkä enää kuolemaan pysty.
Nyt otti puheenvuoron maalaisliiton Isäntämies:
- Niin nuo kaverithan oikeastaan puhuivat jo auki sen, mikä mättää. Enhän minä sitä kiellä, että minä olen symboli törkeälle kotiinpäin vetämiselle ja suurinpiirtein kuntamafialle, mutta se, mikä minua hävettää eniten, on oman porukkani lammasmaisuus. Vuonna 2011 niillä tuli hetkeksi järkeä päähän ja ne ottivat porukalla puolueesta ritolat. Sitten kun vaihdettiin pomoksi uusi jätkä ja mitään muuta ei tapahtunut kuin naama vaihtui, niin nyt nämä törpöt ovat palanneet kannattamaan sitä samaa huijariporukkaa ihmettä odotellen. Niin kuin Jeesuksen toista tulemista. Ja ihan vaan sen takia, että meillähän on äänestetty keskustaa jo kaksisataa vuotta ennen kuin se perustettiinkaan. Minun tilalle karikatyyrihahmoksi voisi ottaa pässin. Jolla on naru kaulassa. Ja naru lahtarin kourassa. Ja pässillä sellainen tyhmänonnellinen hymy päällä. Kun sitä viedään pölkylle.
Lipilaari löysensi jo valmiiksi 20 numeroa liian löysää kaulustaan ennestään ja puhui vuorostaan:
- Vaan entäs minä? Sitä puoluetta, mitä minä symbolisoin ei ole enää edes olemassa. Sen sijaan liberalistiset aatteet ovat levinneet kaikkiin puolueisiin. Ainakin vääristyneessä muodossa. En minä tätä alun perin tarkoittanut. Muistuttaisin, että puoleestamme oli aikanaan presidenttinä Risto Ryti. Ei kai hänkään kannattanut liberalismilla pelkkää yleis- ja äärimmäispervoilevaa liberalismia, vaan hänellä oli vähän muuta tekemistä. Sattuneista syistä. Nykyisinhän perinteisten konservatiivisten perhe- ja kansallisten arvojen kannattaminen onkin taantumuksellisuutta ja suorastaan rikollista. Ja vaikka tuolla maanpäällisessä Suomessa ollaan mukamas niin merkeleen liberaaleja, niin siitä huolimatta jo vastasyntyneen suuhun työnnetään virkakoneiston yliturvonnut ohjeistus-, määräys- ja oikeinajattelutissi, jonka saa ottaa suustaan vasta viisi minuuttia sen jälkeen kun sydän on pysähtynyt. Hitto soikoon, minun tilallani liberaalisten arvojen tunnuksena voisi olla se kulttuurivirastokalkkuna, joka ryömii hihkuen siihen jonkun niin sanotun taiteilijan kärryillä kuljetettavaan kaksimetriseen toosaan, kehottaa paikalla olevia teinipoikia tekemään samoin, että nekin voivat saada mahtavan uudestisyntymiskokemuksen, ryömiessään kohottaa hamettaan sen verran liikaa, että jättää näille pojille iänikuiset traumat ja pudottaa ryömiessään käsilaukustaan Tom Of Finlandin kootut, jotka hän on ostanut liberaalisen tiedostavilta kirjamarkkinoilta.
Pyhä Pietari raapi päätään niin että taivaallinen savu nousi, pyöritti kädessään olevaa kuulakärkikynää ja totesi, että kyllä poikia jurppii, myöntää täytyy. Sitten hän kysyi rusettikaulaiselta bättre folkin taivaalliselta symboliedustajalta, että oliskos sulla vielä jotain tuuletettavaa.
- F-f-f-för helvete…
Taivaallinen ylibyrokraatti Pyhä Pietari otti asian tilanteen vaatimalla vakavuudella. Taivaassa ei saanut vituttaa ketään. Se oli vähän niin kuin paikan perusidean vastaista. Nyt täytyi tehdä jotakin. Pyhä Pietari totesi:
- Minä ymmärrän teitä kyllä oikein hyvin. Mutta tuolle maanpäälliselle tilanteelle en oikein voi tehdä mitään. Se kun on katsokaas ihan oma osastonsa, eikä Äijä salli sen asioihin puuttumasta. Voisinkos minä auttaa teitä jotenkin? Tällä taivasosastolla? Onhan se meinaan ihan vittumaista, että täällä vituttaa. Eihän se ole mistään kotoisin se semmonen. Täällä pitäisi olla hyvä olla.
Demareitten haalarimies totesi:
- Voisitpa hyvinkin. Aseta meidät taivaalliseen viestintäkieltoon. Anna semmoinen asetus, että missä tahansa me liikutaankin, siellä ei näy ja kuulu muut kuin Taivaallisten Taivaskanavien Taivaalliset kanavat. Että me ei päästä kattomaan noita maallisia lähetyksiä ollenkaan. Ainakaan sellaisia, missä sivutaan politiikkaa millään tavalla. Urheilua ehkä sentään. Toi kommareitten pultsarihahmo ainakin tykkää kattella Aarne Saarisen ja Taisto Sinisalon kanssa Intian krikettiliigaa.
Pyhä Pietari mutristeli suutaan ja totesi:
- Kuulkaas pojat, kun se nyt ei vaan onnistu. Taivaan Peruskirjan kuudennen pykälän toisessa momentissa sanotaan ihan selkeästi, että Taivaassa ei saa rajoittaa tiedonvälitystä millään tavalla ja millään syyllä. Niin kuin ehkä ymmärrättekin, se on juuri yksi niitä asioita, mistä täällä tykätään ja ihan syystä. Kun tuolla maan päällä se homma ei pelitä ihan samalla tavalla. Tää on kumminkin Taivas, eikä mikään Sanomatalo.
Karikatyyrihahmot totesivat yhdestä suusta, että sitten täytyy siirtyä suunnitelman seuraavaan ja kovempaan vaiheeseen ja kaivelivat paperilappuja kuka mistäkin. Tähän Pietari totesi samantien:
- Jos te meinaatte lyödä pöytään Taivaallisen Lomakkeen xpt33zvt44tiityy, jolla anotaan palautusta takaisin maan pinnalle, niin voin jo tässä vaiheessa sanoa, että ei onnistu. Äijä ei siihen suostu.
Kypäräpappi totesi:
- Joo tiedetään. Me kuultiin, että Lahtari ja Punikki yritti sitä jo. Ja erotuttaisiinhan me katukuvasta kieltämättä aika ikävästi. Mutta tämä onkin Taivaallinen Lomake nnq68xnd65pthyi77, jolla me anotaan koko porukalla siirtoa Helvettiin.
- Helvettiin? Siellähän on kortteerit koko lailla köyhempiä ja työ on rankkaa. Mitäs te nyt sinne.?Ei kai sentään ny kuitenkaan?
- Kylläpä joo. Siellä kun ei ole olemassa muuta kuin Helvetin Yleisradion ykköskanava, ja se on kovasti työmotivaatiopainotteinen. Eikä siellä muutenkaan kerkeä ajattelemaan turhia. Vituttaa vähemmän. Ei muuta kuin lapio heilumaan ja koksia uuniin.