Quantcast
Channel: Yrjöperskeles-blog
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1925

PYLLYTTÄJÄT

$
0
0
Helsingissä, toukokuussa 2019


Pian virkavalansa vannova Suomen uusi pääministeri Touko Aalto istui työpöytänsä ääressä ja kävi läpi lähiaikoina toimintansa aloittavan hallituksen uutta hallitusohjelmaa. Se oli syntynyt melko sopuisissa merkeissä sillä veret seisauttavan vaalivoiton saaneilla vihreillä, vasureilla ja demareilla sekä kiilapoikapuolue RKP:llä oli yhteinen ja suorastaan euforinen tekemisen meininki. Nyt näytettäisiin närhioletetun oletusvärkit niin rasismille, kansallismielisyydelle kuin insinööritodellisuudellekin.

Aalto oli varsin tyytyväinen lopputulokseen. Turvapaikanhakijoille tulisi automaattinen oleskelulupa puhtaana ilmoitusasiana ilman aikaavievää tutkintaa, turhaa maanpuolustusta vähennettäisiin minimitasolle, ekologisesti täysin kestämättömälle haja-asutusaleelle määrättäisiin raskas haitta- ja vittuiluverotus, sekä kaivos- että turveteollisuus ajettaisiin kokonaisuudessaan alas ja energiantuotannossa siirryttäisiin puhtaasti uusiutuvaan vihreään energiaan. Joku alan ammattilainen oli tosin sanonut Aallolle että ei semmosella meiningillä tahdo riittää virtaa edes Turenkiin mutta hallitusohjelman tekijät uskoivat asiaansa ja vain uskollahan oli merkitystä.

Sitten hallitusohjelmaan piti tietenkin lisätä pieniä, mutta oleellisen merkittäviä nyansseja että Suomi vuonna 2023 näyttäisi aivan  toiselta kuin tänään. Siihen työhön Aalto oli päättänyt hankkia parasta mahdollista asiantuntemusta ja asiaa käsittelevän työryhmän johtajana oli toiminut saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Itse asiassa Lennipirkitta olisi täällä aivan hetken kuluttua sillä hänellä olisi tapaaminen innokkaasti virkakautensa alkua odottavan pääministerin kanssa. Ovikello soi sekunnilleen sovittuna ajankohtana. Lennipirkitta ei ollut koskaan myöhässä eikä koskaan etuajassa. Hän oli paikalla juuri silloin kuin piti. Niin kuin se harmaa velho siinä fantasiakirjassa. Touko kutsui Lennipirkitan sisälle ja sanoi leveästi hymyillen:

- Hei Lennipirkitta, istu, ole hyvä. Haluaisitko jotain?

- Ei kiitos. Näin on hyvä.

Aalto kävi läpi Lennipirkitan luomaa muistiota ja totesi sitten:

- Tää on kuule silkkaa rautaa. Lähes kokonaisuudessaan. Mutta…

- Mutta mitä?

- No tää pyllytysjuttu. Tää ei mulle oikein auennut. Siis tarkoitatko tosiaan niin, että valtiolle, kuntiin ja NGO-organisaatioihin palkataan huomattava määrä naispuolisia yhteiskuntatieteitten maistereita joitten tehtävänkuva koostuu siitä, että ne kerran tunnissa viiden minuutin ajan vetävät hameen korviin ja näyttävät työpaikalla paljasta persettä?

- Totta kai tarkoitan. Luulitko että vitsailin? Näytänkö minä henkilöoletetulta jolla on huumorintajua?

- Mutta kun tää ei mulle oikein aukee…

- No sinulta on jäänyt tietysti ehdotuksen taustoitus lukematta. Pyllyttäminenhän on ikivanhaa suomalaista perinnettä joka pohjautuu jo keskiaikaiseen uskoon naisen ikiaikaisesta vitun maagisesta voimasta. Naisen sukupuolielimellä on valtava seksuaalinen feminiininen energia jota se säteilee ympäristöön. Nuo pyllyttäjät ovat aikanaan olleet hame korvissa peltojen reunoilla suojaamassa manttaaleja pedoilta ja taudeilta. Tässä vain otetaan vanha perinne uusiokäyttöön.

- Onhan aivan selvää, että tällaisen positiivisen seksuaalisen energian jakaminen ilman muuta parantaa sekä ilmapiiriä että työssä jaksamista myös nykyajan pelloilla eli meidän näkövinkkelistämme katsottuna toimistoissa. Ja niin kuin tiedät, niin nykyinen feminismi on muutenkin hyvin vittukeskeistä. Kysy vaikka Ajatushautomo Vi… eiku siis Hatulta. Kyseessä on aivan luonnollinen ja välttämätön askel siirryttäessä aina vain feministisempään yhteiskuntaan. Sitä paitsi kyseessähän on myös feministinen ekshippailu ja sehän on aina vakavasti otettava protesti konservatiivisia ja patriarkaalisia arvoja kohtaan.

- Jos taas mietit sitä että miksi työsessiot ovat vain viisi minuuttia pitkiä, niin sinun tulee ymmärtää, että suojelevan ja voimauttavan seksuaalienergian jakaminen suurelle ihmisjoukolle on huomattavasti raskaampi työtehtävä kuin joku tylsä fyysinen suorittaminen. Siinä tarvitaan palautumisaikaa. Ja tehtävään valitan vain sopivalla tavalla yliopistokoulutettuja naisia koska heidän seksuaalienergiaansa ei mikään viettelevä epäilyksen piru ole päässyt vääristämään.

Aalto mutruili hieman suutaan ja totesi sitten:

- Niin no tietysti… eihän tuleva hallitus millään muotoa vastusta mitään, mikä edistää feministisen yhteiskunnan luomista mutta vähän tää mietityttää silti…

- Ota huomioon että kyseessä on myös työvoimapoliittinen näkökulma. Mehän olemme kyllä tarkkailleet sitä, mitä suorittavalla tasolla ajatellaan asioista ja olemme tehneet siellä myös hieman pyllygalluppia ja reaktio on ollut yllättävän myönteinen.

- Tässä kun ei ole lehtihenkilöoletettuja paikalla niin mietin ääneen, että kuinka hemmetissä se voi olla mahdollista?

- Hyvin yksinkertaista. Suorittavalla taholla todettiin että kun ne akateemiset suojatyöllistetyt tänne työpaikalle köijätään kumminkin, niin tulkoot sitten pelkästään näyttämään persettään. Silloin he eivät tunge kärsäänsä varsinaiseen työhön. Muuten niistä tehtäisiin taas joitain projektikoordinaattoreita, monikulttuurisuusasiantuntijoita, sosiokulttuurisia tasapainottajia, kulttuuriluotseja ja muita pitkiä sanoja joitten vaikutus varsinaiseen työhön on parhaimmillaankin plusmiinusnolla ja yleensä joko haitallinen tai ihan helvetin haitallinen.

- Ymmärrän. Ja sinä varmaan ymmärrät, että tuota äsken sanomaasi et ole koskaan sanonut ja jos joku sitä väittää niin kiistät sen kategorisesti ja syytät väittäjää vihapuheesta. Ja tuon kyselyn sekä tulokset, analyysi että raakadata täytyy välittömästi tuhota. Sitä ei saa missään nimessä päästää julkisuuteen. Siitähän joku voisi tehdä johtopäätöksen että julksen sektorin ylemmissä kerroksissa on roppakaupalla täysin turhaa väkeä.

- Äläpäs Touko opeta äitiäsi naimaan. Minä olen ollut näissä rullissa huomattavasti kauemmin kuin sinä ja tiedän kuinka tällaisten asioitten kanssa menetellään. Totta kai se tutkimus on jo hävitetty. Se muuten jäi sanomatta että me olemme ehtineet puhua pyllyttämisprojektista myös ruotsalaisten kanssa ja siellä asiaan on suorastaan ihastuttu. Kävi meillä miten kävi niin ruotsalaiset aloittavat pyllyttäjien palkkaamisen viimeistään ensi vuonna. Ja he laajentavat tätä meidän perusideaamme vielä etnisen ja queerdiversiteetin suuntaan. Me sen sijaan tyydymme vielä ihan puhtaasti feminiiniseen pyllyttämiseen.

- Etnisen ja queerdiversiteetin suuntaan? Jos nyt annan hieman mielikuvitukseni vaeltaa, niin tarkoittaako tuo sitä, että esmes kuninkaanlinnan pihalla joku isokokoinen neekerijätkä joka mieltää olevansa miesoletetun sijasta ottiatuota-oletettu nostaa hameen ilmaan, pyllistää, roikottaa kassejaan kohti kuninkaallisia ja tällä tavoin jakaa kuningashuoneelle queerseksuaalista etnoenergiaa?

- Juuri niin! Eikö olekin ihanaa! Ja ymmärtänet kai, että meidän on saatava oma pyllytysprojektimme alkuun ennen ruotsalaisia. Muutenhan meitä syytetään vain vesitetystä plagioinnista.

Tuleva pääministeri Aalto raapi hieman partaansa ja kysyi sitten melko vaisulla äänellä:

- Mutta… kun asiaa miettii… niin onko tuossa loppulaskussa kuitenkaan mitään järkeä?

- Järkeä? Voi hyvä Touko, kai sinä ymmärrät että kun sinä tähän punavihreään kapearaiteiseen junaan aikanaan hyppäsit niin sinä silloin myös hylkäsit pysyvästi kysymyksen ”onko tässä mitään järkeä”. Ei näillä raiteilla ole kysymys mistään järjestä vaan hyvistä ja tiedostavista fiilareista. Jotka raappahousukansa maksaa, maksaa ja maksaa aina uudestaan.”Vaadi mahdottomia. Kun saat sen, vaadi lisää.”

Tässä vaiheessa tulevan pääministeri Aallon ilme paljasti hänen miettivän että minkähänlaista se olis ollutkaan joku vaikkapa täysin epäpoliittisen parturin elämä Joensuussa. Sitten hän totesi:

- Entäs jos minä kuitenkin kieltäydyn?

- Siinä tapauksessa tuon pyllytyssuunnitelman sisältö vuotaa välittömästi julkisuuteen. Samoin kuin se, että sinä sanoit feminismin etenemiselle ei. Ja sitten saat vastaasi sellaisen feministisen joukkorääkymisen että pitele ja varjele. Yritä vaan alkaa totutella siihen faktaan että keksivät feministit mitä tahansa, ihan-mitä-tahansa, niin uusi punavihreä hallitus näyttää sille joka kerta vihreää valoa koska sen on kertakaikkiaan pakko tehdä niin. Eihän se muuten olisi punavihreä hallitus.

- Tuota… paljonkos sinä niitä pyllyttäjän virkoja olit ajatellut?

- Tuhannen kappaletta. Ainakin näin alkuun.

- No… pannaan sitten kerralla pari tuhatta. Ainakin näin alkuun.


Kiitokset inspiraatiosta Qroquius Kadille ja Toiselle professorille. Ja tuota uuspyllytystä on ainakin Helsingissä jo kertaalleen kokeiltu.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 1925

Trending Articles