Erään lieksalaisen metsästysseuran majalla oli kokoontuneena useita kymmeniä hiljaisia ja jännittyneen mutta päättäväisen oloisia miehiä. Joku ulkopuolinen olisi saattanut katsoa miehiä ja tuumia, että nuo miehet olivat jostain syystä ylittäneet tietyn kynnyksen ja tehneet tietyn ratkaisun jota ei enää peruttaisi ja sitä myötä saavuttaneet jonkunlaisen henkisen tasapainon joka auttaisi heitä vielä tuntemattomassa ja epävarmassa tulevaisuudessa. Vuorokausi oli juuri vaihtunut ja elettiin kahdeksattatoista helmikuuta vuonna 2021. Yksi näistä miehistä oli 35-vuotias Aatos Väätämö joka toimi historian opettajana Lieksan lukiossa.
Ennen nykyistä tointaan hän oli ollut samassa pestissä Lieksan yläasteella mutta tympiintynyt työhönsä ja hakenut virkaa lukiossa heti kun se vain aukesi. Lieksassa oli väkilukuunsa nähden varsin suuri etnisesti edistyksellinen maahanmuuttajakeskittymä jonka edustajat tekivät opetustyön peruskoulussa hankalaksi ja aika ajoin lähes mahdottomaksi. Väätämö olikin useasti miettinyt, että perkele kun opettajan varustukseen kuuluisi virkapistooli. Nykyisin välttämättömään varustukseen kuului lähinnä lehmän hermot joitten ansiosta opettaja ei vetänyt törkyturpia kuonoon vaikka mieli tekikin. Lukiossa oli helpompaa, mutta olihan toki lukiossakin muutama kiintiöetno joitten kohdalla lukion rehtori oli ilmoittanut muille opettajille että niille täytyy saada valkolakki keinolla millä hyvänsä.
Väätämö tiesi että kikkailemalla ja säälinumeroillahan se onnistuu, varsinkin kun maa oli uuden punavihreän hallituksen aikana luopunut ylioppilaskirjoituksista. Todellisen osaamisen mittaaminen ilman positiivista diskriminaatiota oli opetusministerin mielestä rakenteellisen rasismin räikeä muoto josta täytyy ilman muuta päästä eroon ja sille ajatukselle tuli voimakasta tukea myös osalta Lieksan lukion opettajakuntaa. Osan puolestaan vastustaessa, vedoten opetuksellisiin perusteisiin. Muuhun ei uskaltanut vedota. Opettajakunnan välejä saattoi pitää enemmän kuin tulehtuneina mutta aivan avoimeen vastarintaan ei Väätämökään ollut uskaltanut ruveta. Jo pelkkä rikosilmoitus viha-ajattelusta olisi tiennyt uran nopeaa päättymistä.
Mutta täällä metsästysmajalla Väätämö ei varsinaisesti ollut opettajana vaan aikanaan Kainuun Prikaatin jääkärikomppaniassa palvelleena reservin ylikersanttina. Reserviläisenä joka oli suostunut vapaaehtoisena uuteen palvelukseen. Tällä kertaa kovat piipussa ja pahat mielessä. Tosin se suostuminen oli tapahtunut virallisen koneiston ohi, niin kuin näillä kaikilla muillakin miehillä. Miehillä, jotka odottivat toiminnan aloittamista. Tänä yönä se tapahtuisi. Lopultakin. Se, mitä oltiin odotettu niin kauan, puristaen voimattomana nyrkkiä taskussa.
Asiat olivat edenneet oikeastaan varsin nopeasti. Väätämö oli ollut ensimmäisessä asiaan liittyvässä kokouksessa tällä samalla metsästysmajalla edellisen vuoden joulukuussa. Hänen metsästysseurakaverinsa ja reservin yliluutnantti Kokkonen oli kutsunut kokoukseen hänet ja muutaman muun luotettavan miehen omasta seurastaan. Kokouksessa oli ollut mukana myös miehiä muista riistanhoitopiirin seuroista, ampumaseuroista sekä reserviläisjärjestöistä. Kokousta vetämässä oli ollut eräs kapteeni Pohjois-Karjalan Rajavartiostosta. Lyhyessä alustuksessaan hän kertasi nopeasti, mitä Suomessa oli tapahtunut vuodesta 1990 alkaen. Tämän jälkeen hän sanoi sen, mitä jokainen oli arvannut ja varmaan toivonutkin kuulevansa:
- Onhan selvää, että se mitä minä pyydän teitä seuraavaksi tekemään on tietenkin valtiopetos. Mutta kun se suuntautuu sellaista valtiokoneistoa vastaan joka on jo itsessään syyllistynyt maanpetokseen sen törkeimmässä muodossa niin eipä tässä paljon vaihtoehtoja ole. Ja jos me emme sitä tee, niin kuka sitten? Siteeraan Koskelan Akselia: ”Mikä ihmeen toinen porukka? Ei ole mitään toista porukkaa”. Sama viisaus koskee tätäkin hetkeä. On vain tavallisia suomalaisia miehiä jotka joutuvat kantamaan sellaisen vastuun jota eivät ehkä haluaisi osakseen. Mutta muitakaan ei ole ja tämän sukupolven miehille se vastuu on annettu vaikkei sen halukkuutta kysyttykään. Mutta sitä vastuuta ei voi siirtää enää eteenpäin. Sillä tekemätön työ muuttuu aina vain vaikeammaksi ja jossain vaiheessa mahdottomaksi. Ennen kuin jatkan puhettani, annan teille aikaa minuutin. Ne, jotka eivät halua osallistua tähän kokoukseen tätä pidemmälle ovat vapaita poistumaan.
Aikaa ei tarvittu täyttä minuuttia vaan miehet totesivat yhdellä suulla että kyllä me tiedetään mitä varten tänne on tultu ja tänne me myös jäädään. Ja tullaan tekemään se, mitä vaaditaan. Vaikka sitten kuinka raskaimman jälkeen. Kapteeni katsoi miehiä, nyökkäsi hiljaa, katseessaan ylpeyttä noita tavallisia suomalaisia miehiä kohtaan ja jatkoi:
- Minun ei varmaan tarvitse pitää teille enää toista kertaa luentoa siitä, mitä Suomelle on viimeisen noin kolmenkymmenen vuoden aikana tehty ja mihin tilaan se on saatettu. Ja mitä sille on tehty erityisesti punavihreän hallituksen aikana. Sen te tiedätte kyllä itsekin. Ette te muuten täällä olisi. Te tiedätte että tavallista suomalaista ei valtiokoneistolle ole enää olemassakaan. Häntä tarvitaan vain punavihreän kuplan elättämiseen sekä maalle ja kansalle vaarallisen utopian ylläpitämiseen. Ja sen utopian hyväksytty hinta on suomalaisiin kohdistetun jatkuvan väkivallan hyväksyminen ja siihen alistuminen. Jo siinä olisi peruste sille, että tavalliset ihmiset ottavat maan takaisin itselleen. Jota nyt ollaan tekemässä.
- Mutta sitä mitä te ette tiedä on se, että hallitus kyseli jo loppusyksyllä puolustusvoimilta sitä mahdollisuutta että pv:n joukoissa tehtäisiin osittainen liikekannallepano ja joukkoja käytettäisiin järjestyksenvalvontatehtäviin. Tämä siksi, että poliisi on kiinni vihakirjoittajien metsästämisessä ja niistä Antifan virallisen aseman saaneista järjestyksenpitovaltuudet saaneista takkutukista on kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä vaikka ne hallituksen suosikkilemmikkejä muuten ovatkin. Tärkeintä tässä tiedustelussa oli se, että hallituksella ei ollut pienintäkään tarkoitusta lopettaa maahantunkeutujien tekemää väkivaltaa eikä tyhjentää no-go zoneja. Päinvastoin. Hallitus halusi että sotilaita käytetään kantaväestön valvomiseen ja kaikenlaisen hallitusta ja monikultturismia vastaan suuntautuvan järjestäytyneen ja järjestäytymättömän toiminnan lopettamiseen. Siis kaiken toiminnan. Koskee myös sanallista arvostelua sekä täysin ilman terä- ja tuliaseita toimivien kotivartioryhmien toimintaa vaikka niillä on välineinään vain kännykät joilla tarvittaessa soitetaan poliisi apuun ja toivotaan että se tällä kertaa joutaisi tulla.
Tällöin Kokkonen nousi ylös ja kysyi:
- Mikä oli puolustusvoimien vastaus?
Kapteeni vastasi:
- Valitettava totuus on, että pääosa uraansa keskittyneistä virkakyöstikenraaleista olisi suostunut. Mutta onneksi ne ottivat ensiksi joukko-osastoissa asioista selvää. Ja ottivat siitä myös onkeensa. Kun tosiasiahan on niin, että kenraali voi toki määrätä joukot kaduille kurmottamaan omaa kansaa. Mutta käytännössä ne joukot sinne vievät luutnantit, kapteenit ja majurit. Jotka ympäri PV:n ilmoittivat, että tätä ei tule koskaan tapahtumaan. Ja muistuttivat vielä että varsinaiset rivisotilaat ovat tavallisia suomalaisia asevelvollisia ja reserviläisiä. Suomalaiset sotilaat eivät kohota aseitaan rauhallisia, lainkuuliaisia ja aseistamattomia suomalaisia vastaan. Ehkä omia naapureitaan. Eräs koiranleuka oli sanonut, että mikäli tuollainen käsky tulee, niin vaihdetaan sitten kokardi paremmin tilanteeseen sopivaksi. Eli sellaiseksi tähtimalliseksi.
Metsästysmajassa kuului hyväksyvää mutinaa mutta kapteeni jatkoi:
- Ja senpä vuoksi punavihreä hallitus on ottanut yhteyttä Euroopan Liittovaltioon. Ja pyytänyt sieltä aseellisia joukkoja vahtimaan ja tarvittaessa pidättämään ja leirittämään kantasuomalaisia. Onneksi Liittovaltion byrokraattiset pyörät ovat hitaita mutta vastaus tulee olemaan kyllä. Suomea halutaan käyttää ennakkotapauksena. Jolla näytetään, että liittovaltiolle ei vittuilla eikä sitä vastusteta. Oletettavaa on, että ensimmäiset joukot tulisivat joskus toukokuussa. Meidän on toimittava ennen sitä.
Tässä vaiheessa Väätämö nousi ja esitti kysymyksen:
- No totta munassa on toimittava. Tietojesi valossa se on itsestään selvää. Ja tietysti tapahtuneitten asioitten vuoksi muutenkin. Mutta mikä tulee olemaan puolustusvoimien osuus? Missä mitassa vastuu jää vain reservissä oleville metsästysseurojen huru-ukoille hirvikivääreineen? Ei silti, ettenkö niin minä kuin varmaan joka häiskä tässä tuvassa olisi valmis silti yrittämään. Mitta on jo niin saatanan täynnä. Se on ollut jo pitkään. Mutta edelleen kysyn, mitä sotavaltio tulee tekemään? Sen merkitys on kuitenkin olennainen. Se ei siis nosta asetta tavallisia suomalaisia vastaan. Hyvä tietää. Mutta nostaako se aseen hallintoa vastaan? Ettei tässä käy meille niin kuin Turkissa joku vuosi sitten. Jos tää meinaan hävitään niin silloin Suomi siirtyy lopullisesti punavihreästä pakkovallasta punavihreään hirmuvaltaan.
Kapteeni vastasi:
- Hyvä kysymys. Ja onneksi minä pystyn vastaamaan siihen. Kenraalikunta ei tiedä tästä mitään. Eikä sen tarvitse tietääkään. Ne ovat poliittisen koneiston hyväksymiä uraohjuksia. Samanlaisia ajatuksettomia ja mielipiteettömiä virkakyöstejä kuin muukin virkakunta. Mutta joukko-osastoissa, everstitason alapuolella pääosa niin upseereista kuin toimiupseereista on mukana. Ja miksei olisi. Maata voi sanoa miehitetyn jo pitkään. Ja miehittäjästä täytyy päästä eroon ja karkoittaa se maasta pois tai jos se ei lähde niin ampua niille sijoilleen. Sitä varten puolustusvoimat ovat yleensäkin olemassa. Näitä kokouksia on pidetty nimenomaan upseerikunnan kesken jo viime kesästä alkaen.
- Niissä kokouksissa nousi päällimmäisenä esille aina sama kysymys. Puolustusvoimat ovat omalta osaltaan olemassa turvatakseen vakautta ja kansalaisten turvallisuutta. Hallitus puolestaan aiheuttaa toimillaan epävakautta sekä suoranaista kaaosta ja saattaa kansalaisten turvallisuuden uhanalaiseksi. Eikö puolustusvoimilla ole silloin velvollisuus toimia? Sitä kysymystä kierrettiin kuin kissa kuumaa puuroa mutta ymmärsimmehän me, ettei vaihtoehtoa ole.
- Mitä varusmiehiin tulee, niin olemme laittaneet luotetut kokelaat ja ryhmänjohtajat tiedustelemaan mielialaa. Ja johtopäätös on, että siellä ollaan enemmän kuin valmiita. Ollaanhan noilta nuorilta miehiltä valtion toimesta tuhoamassa koko tulevaisuus jonkun käsittämättömän utopian vuoksi. Nuoren ikäluokan viha on vielä aivan muuta kuin meidän. Ainakin osa meistä muistaa jotain parempaa. Mutta he ovat syntyneet tähän ja heille on syötetty tätä paskaa väkisin koko ikänsä. Kun vain olisit ollut kuulemassa meidänkin varusmiesten kommentteja maailman ja ennen kaikkea Suomen menosta. Et epäilisi hetkeäkään.
Väätämö nyökkäsi hyväksyvästi ja tällöin puolestaan nousi ylös Matti Mutanen, 47-vuotias paikallinen metsäteknikko ja reservin alikersantti:
- Mitä me voimme jatkossa tehdä?
Kapteeni laittoi ensin paperinipun kiertämään miesten keskuudessa:
- Tuossa on tiivistelmä siitä, mitä kerroin. Se on muokattu niin, ettei tiedon lähdettä voi määritellä. Materiaalihan on sotilastiedustelumme hankkimaa. Joka muuten on täysillä mukana tässä yrityksessä. Jos se olisi hallituksen puolella niin minutkin olisi pidätetty jo ennen tätä kokousta. Mutta se, mitä te voitte tehdä tässä vaiheessa on hankkia lisää miehiä. Luotettavia, pitkään tuntemianne. Kavereitanne. Miehiä, joitten kanssa olette puhuneet asioita ja jotka ovat olleet samaa mieltä kuin te. Nyt ei ole aika ruveta kyselemään ventovieraitten mielipidettä riskipelillä. Ei puolituttuja, vaan niitä miehiä, joita olette tunteneet vuosia. Niin kuin tiedätte, niin hallitus on vankka, kätyrlauma sankka. Pidetään seuraava kokous tammikuussa ja sitten päästäänkin jo siihen aiheeseen, mitä täytyy tehdä kun pilliin vislataan. Tehkää nyt pohjatyötä.
Tällöin Väätämö puolestaan nousi ja kysyi vielä:
- Kysyn vielä kalustosta. Aseethan on kaikki tietysti kielletty mutta jemmassahan ne ovat meillä edelleenkin. Muutamalla meistä on piilossa puoliautomaattisia reserviläisrynkkyjä mutta suurimmalla osalla, niin kuin minulla on vain pulttilukkoisia kivääreitä. Jotka ovat tietysti nekin laittomia. Olisi kovasti hyvä saada hieman tukevampaa tavaraa. Ei silti, olen minä valmis tuon Sakon hirvikiväärinkin kanssa lähteä koettamaan jos sikseen tulee ja aika vittumainen mies minä sen kanssa osaan vieläkin olla.
Kapteeni hymyili vinosti:
- Se asia tulee korjaantumaan seuraavaan kokoukseen mennessä. Olen jo Kokkosen kanssa sopinyt että hän tekee minulle ilmoituksen arvioidusta miesten määrästä kokouksen lähestyessä. Sanon jo tässä vaiheessa, että pelkillä pulttilukkoisilla ei tarvitse tähän kapinaan lähteä. Ja kapinaahan me ollaan tekemässä. Se on hyvä muistaa ja muistaa tarkkaan. Sillä kapinassahan on aina se puoli että sitä ei parane hävitä.
Miehet hajaantuivat metsästysmajalta kukin tahoilleen ja seuraava kokous pidettiin tammikuussa. Miesten määrä oli kasvanut ja Kokkonen osasi kertoa, että tämä ei ollut suinkaan ainoa metsästysmaja Lieksankaan suunnalla missä kokoonnuttiin. Miehiä oli yleensäkin kasassa ympäri maata niin paljon, että yrityksellä olisi hyvät mahdollisuudet onnistua. Erityisen merkille pantavaa ole se, että nuoria miehiä oli paljon. Kapteeni oli ollut oikeassa puhuessaan nuoren sukupolven tunnoista ja kokemuksista.
Kapteeni aloitti jälleen:
- Olen jakanut Lieksassa tapahtuvaa toimintaa johtavalle Kokkoselle ohjeistukset siitä, kuinka teidän tulee toimia silloin kun käsky tulee. Käykää nämä ohjeistukset läpi keskenänne. Minä luotan teihin. Lieksa on tietysti toiminnassa sivusuunta mutta teilläkin on merkitystä erityisesti sen takia että paikkakunnalla on paljon matuja. Toiminnan pääkohdehan on tietysti Helsinki. Siellä homma joko voitetaan tai hävitään. Ja häviämäänhän me emme ole lähdössä.
Kokkonen nousi ja kysyi:
- Kerrotko hieman, mitä siellä tulee tapahtumaan?
- Kolme tuntia ennen varsinaista pilliin vislausta alkaa niin Karjalan Prikaatista kuin Panssariprikaatista siirtyä moottoroituja ja panssaroituja joukkoja kohti Helsinkiä. Ensimmäisenä kadut ottaa luonnollisesti tietyllä kellonlyömällä haltuunsa paikallinen Kaartin Jääkärirykmentti joka tuo näkyville niin paljon panssaroituja ajoneuvoja kuin mahdollista. Erikoisjääkärit ja merivoimien erikoistoimintaosasto ottavat haltuunsa Helsingin poliisiasemat. Sotilaspoliisiyksiköt vangitsevat nykyisen hallituksen sekä osan entisten hallitusten ministereistä ja ottavat haltuunsa Pasilan lähetysaseman sekä Sanomatalon. Porin Prikaatin vastaavat sotilaspoliisiyksiköt ottavat Tampereella haltuunsa Tohlopin.
- Muut varusmiesyksiköt ja reserviläiset valtaavat eduskunnan, eristävät maahanmuuttajalähiöt ja toimivat pääosin samojen ohjeitten mukaan mitä teidän täytyy tehdä täällä Lieksassa. Erikoisrajajääkärit toimivat reservinä sitä varten mikäli jossain esiintyy oletettua kovempaa vastarintaa. Kun kontrolli on saavutettu, valtaan nostetaan puolustusvoimien valvoma tietyistä valituista henkilöistä koottu tilapäishallitus. Tulee muuten muistaa, että pääosa rivitason poliisiseista on täysin kyrpiintyneitä vallitsevaan tilanteeseen ja mitä todennäköisimmin tulee meidän puolellemme tai ainakin sovinnolla nostaa tassut pystyyn. Vaan lähdetääs sitten käymään tuolla ulkona. Niin kuin huomasitte, tulin tänne sotavaltion kuorma-autolla. Siellä on hieman purettavaa. Ja samalla tulee vastaus siihen kysymykseen, jonka joku teistä viimeksi esitti.
Miehet huomasivat, että kuorma-autossa oli huomattava määrä puisia laatikoita joita he alkoivat siirtää metsästysmajaan sisälle. Kun rahtaaminen oltiin saatu valmiiksi, kapteeni totesi:
- Herrat ovat hyvät. Welfare for warfare vai mitenkä siinä yhdessä Steven Seagalin leffassa aikanaan sanottiinkaan.
Miehet alkoivat aukoa laatikoita ja huomasivat, että ne olivat täynnä sekä 7,62 x 39-kaliiberin patruunoita sekä ennen kaikkea rynnäkkökivääreitä. Kapteeni valisti:
- Nämä ovat niitä reserviläiskäyttöön aikanaan hankittuja harppisaksalaisia AK47-kopioita. Jos osaatte ampua suomalaisella rynkyllä niin osaatte kyllä tälläkin. Koneisto ei eroa suomalaisesta rynkystä mitenkään. Tähtäin on suomalaisesta poiketen normaali avotähtäin mutta senhän te kyllä hallitsette. Nää on ollut hyvässä varastorasvassa jo 1990-luvulta alkaen. Patruunoita on enemmän kuin riittävästi, tosin homman ideahan on se että jos kovasti joudutaan räiskimään niin silloin homma on menossa reisille. Mutta on selvää, että tekin saatatte joutua näyttämään, että tällä kertaa tsuhna on tosissaan. Silloin ei ole varaa epäröidä. Muistakaa se.
Kokkonen jatkoi puolestaan:
- Ja muistanette myös sen, että pyssyt ja amitsioonit pannaan toistaiseksi varmaan talteen ja ennen kaikkea jokainen teistä on nyt sitten jatkossa turpa rullalla ja mahdollisimman matalalla profiililla, no, aivan kaiken kanssa. Jos tuolla kylillä liikkuessanne törmäätte tilanteeseen jossa matut riehuu niin kääntykää pois ellei ihmisiä ole suoranaisessa vaarassa. Ja jos törmäätte tilanteeseen jossa yleensä puhutaan näistä asioista niin todetkaa vaikka että mitäs tässä persaukinen mihinkään mitään kommentoimaan ja esittäkää tyhmempää kuin olettekaan. Nyt ei ole syytä herättää minkäänlaista huomiota.
Mitäs tässä persaukinen mihinkään mitään kommentoimaan.
Turvat pidettiin rullalla ja profiili matalalla mutta tuosta Kokkosen sanonnasta tuli miehille keskinäinen tervehdys jota viljeltiin aina kun tavattiin. Ehkä sitä maustettiin vielä hymyllä, jota joku ulkopuolinen olisi saattanut sanoa julmaksi.
Ja nyt elettiin helmikuun kahdeksattatoista vuonna 2021, hieman vuorokauden vaihduttua. Metsästysmaja oli täynnä aseistettuja miehiä ja heidän seurakseen oli liittynyt sotilaspoliisiryhmä Kainuun Prikaatista. Ryhmänjohtaja kersantti Torssonen oli ilmoittautunut Ryhmä Lieksan komentajalle Kokkoselle sillä evästyksellä että tee meillä minkä hyväksi näet. Miehet olivat hyvin koulutettuja ja hyvin varustettuja. Heille olisi käyttöä. Kokkosen kännykkä piipitti. Mies luki viestin ja alkoi puhua:
- No niin, jätkät. Karjalan Prikaati ja Panssariprikaati on lähtenyt etenemään kohti Helsinkiä. Samoin kuin Porin Prikaati kohti Tamperetta ja Jääkäriprikaati kohti Torniota. Kellään ei liene epäilystä siitä, mihin Jääkäriprikaatia toiminnan onnistuttua tarvitaan. Kainuun Prikaati on täydessä toimintavalmiudessa ja siirtää joukkojaan kohti etelää. Viestissä mainittiin myös että vallankaappaus joukko-osastoissa on onnistunut täydellisesti ja ylemmän upseerikunnan virkakyöstit ovat turvasäilössä. Odotamme nyt vain tietoa, milloin toiminta meidän osaltamme alkaa. Sitä odotellessa käymme läpi tehtävämme vielä kertaalleen.
- Minä toimin Ryhmä Lieksan komentajana ja toiminnan alkuvaiheessa osallistun Lieksan poliisiaseman haltuunottoon. Nykyisinhän siellä on taas päivystys mutta sekin on yleensä vain kaksi miestä. Lähimmät partiot ovat ties missä. Poliisiasemalle tulee mukaan Väätämön joukkue sekä kaiken varalta Kainuun Prikaatin sotilaspoliisit jotka sen jälkeen toimivat meikäläisen suorana reservinä mikäli jossain homma lähtee lapasesta. Ervastin ryhmä puolestaan käy pidättämässä Lieksan poliisipäällikön ja tuo hänet poliisiasemalle koppiin.
Ja näin varmasti tehdään, totesi Ervasti, 39-vuotias maanrakennuskoneasentaja ja kolmen lapsen isä. Kyseinen poliisipäällikkö oli ollut Lieksassa puolitoista vuotta ja oli eräänlainen arkkityyppi punavihreästä jakkupukuhirviöstä. Hieman yli kolmekymppinen Helsingistä kotoisin oleva nainen joka oli lakitieteen maisteri ja jolla ei ollut minkäänlaista poliisityön koulutusta eikä kokemusta mutta palava halu käyttää poliisia toteuttamaan monikultturistista utopiaa. Punavihreä hallitus oli naisittanut poliisilaitokset tällaisilla jakkupukuhirviöillä ja miehet tiesivät kenttäpoliisien inhoavan häntä suurella antaumuksella. Kokkonen jatkoi:
- Janttosen joukkue menee porukkaan muualta liittyvän Kolehmaisen joukkueen kanssa vastaanottokeskukseen. Keskus miehitetään, suomalaiset työntekijät siirretään pois, matut siirretään yhteiseen helposti valvottavaan tilaan eli tässä tapauksessa vokin ruokasaliin ja heiltä otetaan pois kaikki yhteydenpitovälineet. Niin ja tietysti kaikki terä- ja tuliaseet joita niillä saattaa hyvinkin olla. Ja sehän on selvää, että niille tehdään selväksi että mikäli joku pyrkii pakenemaan vokin tiloista niin se ammutaan varoittamatta. Voi olla, että siitä lammasmaisiin suomalaisiin tottuneesta porukasta joku koettaa onneaan mutta seuraava sitten taatusti enää ei.
- Toisella metsästysmajalla kokoontuvat Könösen ja Ekmanin joukkueet puolestaan menevät tuossa kartalla näkyvien kahden kerrostalon luo, missä on Lieksan toinen matukeskittymä. Siellä on meillä jo muutama mies valmiina. Taloista katkaistaan sähköt, vesi ja lämpö, ne vallataan ja koko porukka kuskataan myös vastaanottokeskukseen odottamaan tulevaa rautatiekuljetusta Tornioon ja siitä rajan yli Haaparannan puolelle. Ne naiset ja lapset mitä noissa taloissa on viedään lukion voimistelusaliin. Pääosa näistäkin hädänalaisistahan on geelitukkaisia hyväkuntoisia yli kaksikymppisiä janttereita. Kaikkeen vastarintaan vastataan ampumalla. Siitä ei liene kellään epäilystä, sanottavaa tai kysyttävää?
Ei ollut. Janttosen joukkueeseen kuuluva Hiltunen totesi:
- No ei ole niin. Onhan tätä pelleilyä jo tarpeeksi katseltu. Oma siskontyttökin raiskattiin, saatana. Mutta mitenkäs svedut mahtavat suhtautua siihen, kun Tornion kautta aletaan hilata kymmeniä tuhansia tyyppeja Ruotsiin?
Kokkonen hymyili vinosti ja sanoi sitten:
- Eihän niitten mielipidettä kysytä. Eihän nekään meiltä kysyneet kun ne tuon lössin tänne itse dumppasivat. Torniossa on Jääkäriprikaati varmistamassa asiaa. Voihan ne svedut tietysti panna konekiväärit asemiin ja ampua kaikki palautettavat siihen Tornionjoen sillalle. Vaan kuinka moni luulee että ne sen tekee? Ja ketä loppujen lopuksi edes kiinnostaa? Mutta jatketaan vielä tehtävien läpikäyntiä. Väänäsen ryhmä käy ottamassa haltuunsa Lieksan Lehden toimituksen. Kaiken varalta. Onhan niillä nettiyhteydet kumminkin. Ja yleensäkin jos toimittajia tulee paikalle, niin ne pidätetään ja viedään poliisiasemalle säilöön.
Sama Hiltunen kysyi vielä:
- Entäs takkutukat?
Kokkonen vastasi:
- Kyllä teistä jokainen tietää. Niitähän valtion virallistamia ja aseistamia Antifan pellejä on täällä Lieksassakin vähän toistakymmentä kappaletta osa-aikajärjestyksenpitäjinä. Niillähän ei ole mitään asemapaikkaa vaan ne asuvat kotonaan ja kokoontuvat kun huvittaa. Voi olla, että äiten kullanmuruja yöaikaan vielä nukuttaa ja ne käydään muitten operaatioitten jälkeen keräämässä aamulla talteen. Mutta jos ne ilmestyvät paikalle, niin niitä varoitetaan kerran, vaaditaan luovuttamaan aseensa ja alistumaan pidätykseen. Mikäli ne eivät siihen suostu, niin tuli on vapaa. Ja pakollinen. Tämä on käsky.
Nyt kaikkien miesten kännykät piippasivat yhtä aikaa. Viestissä näkyi kuva:
Ja sen alla teksti:
GERDA: 0330
Kokkonen totesi miehille:
- No niin. Nyt se alkaa. Minä en enää kysy, onko kellään kysyttävää. Nyt ei enää peräännytä. Jokainen osasto siirtyyy kohteeseensa ja suorittaa tehtävänsä. Ollaan ihmisiksi mutta mikäli vastarintaa esiintyy, se on murskattava sääliä tuntematta. UHF-kanava 8, varakanava 16.
Niin kuin hyvin monessa samanlaisessa metsästysmajassa ympäri Suomea miehet laittoivat hihoihinsa siniset nauhat ja sen jälkeen siirtyivät tehtäviinsä ilman sen kummempaa uhoamista, vaihtaen vain vielä keskenään muutaman sanan siitä, kuinka tehtävä käytännössä suoritettaisiin. Saattoi olla, että heidän mielessään kävi myös se kiertokulku mitä historia on täynnä. He olivat niitten ihmisten lapsia, jotka olivat tehneet toiseuden palvonnasta, alistumisesta ja kumartamisesta itseisarvon. Mutta näitten ihmisten vanhemmat puolestaan olivat niitä, jotka eivät kumartaneet vaan torjuivat vyöryn idästä. Ja heidän vanhempansa puolestaan näyttivät sisällissodassa puolin ja toisin, mitä suomalaisuus voi ärsytettynä karmeimmillaan olla.
Ja niiden ihmisten vanhemmat taas olivat olleet nöyriä ja uskollisia tsaarin palvelijoita joita pidettiin lammasmaisina tsuhnina. Joka tapauksessa oli selvää, että näitten autoihin siirtyvien aseistettujen miesten oli vuoro toimia toisin kuin heidän vanhempansa olivat tehneet. Niin myös Aatos Väätämön, jonka mielessä oli mietelause, jonka hän muisti joskus kuulleensa, joskaan ei muistanut että missä ja milloin:
Kovat ajat tuottaa kovia miehiä,
Kovat miehet tuottaa hyviä aikoja,
Hyvät ajat tuottaa velttoja miehiä,
Veltot miehet tuottaa kovia aikoja
Klo 03.30, Lieksan poliisiasema.
Ryhmä Lieksan komentaja Kokkonen, joukkuettaan johtava Väätämö sekä avuksi tulleet kahdeksan sotilaspoliisia lähestyivät poliisiaseman ovea. Näköjään päivystysvuorossa olleet poliisit olivat nähneet miehet valvontakameroistaan. Sillä he odottivat miehiä oven sisäpuolella ja osoittivat käsillään lattialle siirtämiään pistooleita. Toinen heistä aukaisi oven ja totesi:
- Me arvaamme kyllä, mitä varten te olette täällä. En tiedä uskotteko, mutta on teitä jo pitkään odotettukin. Ymmärrämme kyllä jos te laitatte meidät koppiin kaiken varalta. Mutta jos teillä luottamus riittää, niin mekin ottaisimme mielellämme hihaamme tuon sinisen nauhan…
Miehet eivät tienneet keneltä ja milloin idea oli ollut lähtöisin mutta kapinallisten keskuudessa oltiin sovittu, että kaikkien varmistettujen kohteitten lähelle sytytetään merkiksi jätkänkynttilä. Kun poliisiasema oli kapinallisten hallussa kävi eräs miehistä pakettiautosta pari sellaista ja niitten tuli alkoi valaista helmikuista yötä. Näitä valoja alkoi syttyä ympäri Suomea.
Radanvarsikaupunki, helmikuussa 2028
Jaana viittasi opettajalle, nousi sitten seisomaan ja sanoi:
- Kiitos teille opettaja että kerroitte meille omista kokemuksistanne ja osallistumisesta Vapautuksen Päivään. Me emme tienneet tuota. Ette olleet koskaan ennen kertoneet.
Väätämö otti naamalleen sellaisen vinon hymyn minkä hän muisti vuodelta 2021:
- Niin no… ei ole kukaan kysynyt… ja mitäs tässä persaukinen mihinkään mitään kommentoimaan.
Jaana jatkoi:
- Kuinka te muuten sitten päädyitte sieltä Lieksasta tänne Radanvarsikaupunkiin?
Väätämö oli hetken aikaa hiljaa mietteliään näköisenä ja vastasi sitten:
- Niin… mehän emme silloisilla toimillamme saaneet varsinaisesti takaisin niitä niin sanottuja vanhoja hyviä aikoja vaikka siihen pyrittiin. Mennythän ei kuitenkaan koskaan palaa. Mutta saimmepa kumminkin aikaiseksi uudet ajat jotka ovat sentään paljon paremmat kuin mitä meillä välillä oli. Vanhoihin hyviin aikoihin kuuluivat elämän mittaiset työurat, mutta siihen me tuskin koskaan enää pääsemme. Niinpä ihminen joutuu muuttamaan työn perässä. On joutunut jo kauan. Rouva Väätämö sai täältä sen verran hyvän työtarjouksen että muutimme tänne molemmat. Ja ehkä koin muuton myös henkilökohtaisena haasteena. Radanvarsikaupunginhan tiedettiin olleen yksi punavihreän kuplan pahiten mädättämistä paikkakunnista. Mielsin, että pyrin korjaamaan osaltani sitä, mitä se aikanaan hajotti ja pilasi.
Väätämö oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten hymyillen:
- Mutta kun minulla on ollut kunnia opettaa teitä, niin tiedän että punavihreän kuplan mädättämisyritys oli jäänyt kuitenkin vain yritykseksi. Ei se ollut pystynyt vaikuttamaan teihin. Näin ollen korjaus on osaltani muuttunut hiomiseksi ja kiillottamiseksi. Ja sitä teen mielelläni. Olen ylpeä teistä. Lukekaa seuraavalle oppitunnille kirjasta sivut 113 – 132 eli kansannousun onnistuminen, tilanteen vakiintuminen ja syyllisten tuomitseminen…