Kun ihminen sairastaa oikein tanakan influenssan, niin siinä on – kiistämättömien haittojensa lisäksi – myös omat positiiviset puolensa. Meinaten, kun häiskä makaa sängyssä äly ämpärissä ei hänellä ole juurikaan kiinnostusta päivittäisiin uutistapahtumiin. Luonnollisesti sitä kautta närästyksen ja yleisen getutuksen määrä on normaalia vähäisempi. Siinähän ei keskity juuri muuhun kuin omaan hankalaan oloonsa ja muu jää merkityksettömänä taemmalle. Yleensäkin ottaen voi todeta, että kun kuume saavuttaa tarpeeksi korkeat lukemat niin ihmistä ei enää edes vituta mikään. Kunpahan miettii sitä ylen tärkeää asiaa, että käännänkö kylkeäni välittömästi ts. varttitunnin sisällä, odotanko hieman pitempään eli kolme varttia vai jätänkö kerrassaan kääntämättä ja palaan ehkä huomenna asiaan.
Yleensä taudissa ei ole kyse siitä versiosta joka kuittaa univelat lopullisesti vaan elimistö saa ankarassa taistelussa pikkuhiljaa voiton ja silloinhan alkaa taas uutistarjonta pikkuhiljaa kiinnostamaan mikä taas puolestaan saa närästyksen hyvin äkkiä lisääntymään ts. palaamaan normaalitasolle. Erinomainen närästyksen lisääjä ovat valtamediassa asiantuntijana esiintyvät virkakoneiston jakkupukuhirviöt niin kuin tässä kyseisessä tapauksessakin josta Vasarahammer jo ansiokkaasti postasikin, mutta pannaan nyt muutama rivi tältäkin nurkalta. Jakkupukuhirviöitä tarvitaan yleisselittäjiksi silloin, jos tapahtuu jotain ainakin heidän mielestään hyvin yllättävää. Niin kuin esmes tämä tuore Saksan tapaus, jossa etnisesti edistykselliseen uskontokuntaan kuuluva häiskä lahtasi kuorma-autolla kaksitoista siviiliä. Jos jakkupukuhirviöiltä kysytään niin tapaus on taas kertaalleen yllättävä täysin ennustamaton yksittäistapaus vaikka tavallinen kansalainen tietää oikein hyvin moista uskontopohjaista lahtaamista harrastetun Euroopassa viljalti niin ampumalla, räjäyttämällä, puukottamalla, kirveellä hakkaamalla sekä yliajamalla.
Tavallinen kansalainen saattaisi tietysti olla kyseisestä kehityksestä hieman huolissaan ja osaisi varsin hyvin arvioida mistä suunnasta uhka tulee, mutta silloinhan apuun rientävät jakkupukuiset ammattilaiset. Kyseisessä tapauksessa avuksi rientää Sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen. Hän totesi Ylen uutislähetyksessä kaksi asiaan liittyvää viisaudeksi tulkitsemaansa latteutta niin kuin niin moni vastaava ammattilainen niin monessa tapauksessa aikaisemmin. Ensimmäisenä:
Mankkinen muistuttaa, että Suomessa ei ole tapahtunut mitään ja että Suomi on yksi Euroopan turvallisimmista maista.
– Meillä on hyvin asiat. Tulevaisuudessakin mitä enemmän pelkäämme sitä suurempi tilaisuus tulee ihmiselle, joka haluaa lisätä sitä pelkoa.
Joko typeryyttään tai tarkoituksella Mankkinen unohtaa sen, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana suomalaisiin on kohdistunut lukuisa määrä haittamaahanmuuttajien tekemiä murhia, tappoja, raiskauksia, pahoinpitelyjä ja ryöstöjä. Ne eivät ole mitään sosioekonomisia haasteita vaan ne ovat puhtaita yksilötason terroritekoja, joita ei olisi milloinkaan tapahtunut jos virkakoneisto ei olisi sekä laskenut noitten rikosten tekijöitä Suomeen että tehnyt niiden täällä olemisen ja elättämisen itseisarvoksi. Meillä ontapahtunut jotakin. Meillä eiole asiat hyvin. Meillä onaihetta pelätä. Ja meidän pelkomme ei ole syy siihen, miksi näitä väkivallan tekoja tapahtuu. Syy on se, että virkakoneistomme ei reagoi väkivallan uhkaan vaan yrittää valkopestä sen ja samalla jatkaa toistuvaa höpinäänsä pelkäämättömyydestä vaikka tietää sen olevan epätoivoinen, mitään tarkoittamaton klisee johon takerrutaan kuin hukkuva oljenkorteen ja kuvitellaan sen sisältävän jonkun suuremmankin viisauden.
Se toinen Mankkisen ns. viisaus ei myöskään varmaan yllätä ketään:
- Olisi tärkeää, että vihapuhe sosiaalisessa mediassa saataisiin kuriin. Mitä enemmän meillä on vihapuhetta ja ihmisten jakamista ryhmiin, sitä enemmän se luo pohjaa väkivaltaiselle radikalisoitumiselle.
Perinteisenä viranomaisena Mankkinen ei tietenkään – taas kertaalleen – määrittele että mitä se vihapuhe oikeastaan on. Hotellin respassa yritetään hypätä Mankkisen kenkiin ja mietitään että niitä mahdollisia syitä hänen näkövinkkelistään voisi olla kolme:
1. Hänellä ei itselläänkään ole siitä vihapuheen määrittelystä minkäänlaista havaintoa mutta tyypillisenä virkakoneiston edustajana hänellä ohjeistus on aikaa sitten korvannut sen vähäisenkin ajattelun mitä hänellä on joskus ehkä varhaisteini-iässä ollut. Silloin termi vihapuhe on hänelle absoluuttinen tabu sen kummempia kyseenalaistamatta ja hänen tulee tuomita se automaattisesti. Hänen aivokapasiteetissaan ei yksinkertaisesti ole mitään, millä sen kyseenalaistaisi.
2. Mankkinen ajattelee, että ne haittamaahanmuuttajat jotka ovat jo tähän mennessä tappaneet, raiskanneet, pahoinpidelleet ja ryöstäneet suomalaisia saattavat suuttua siitä, kun heidän toimintaansa ja suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa (joka siis pitää kehitysmaalaista maahanmuuttoa itsessään tavoiteltavana ja välttämättömänä hyveenä) arvostellaan ja sitä myötä saattavat äityä ihan oikeasti väkivaltaiseksi. Tällöin ”vihapuhe” täytyy vaientaa niin että voidaan tyytyä sukupolvesta toiseen jatkuvaan elatus- ja hyväksymisvelvollisuuteen ja aika ajoin tapahtuvaan pienimuotoiseen tappamiseen ilman suurempia massamurhia. Mitä virkakoneiston taholta voidaan tietysti pitää suurena onnistumisena. Tavallinen kansalainen voi olla perustellusti hieman eri mieltä ja todeta että dhimmin elämääkö tässä tavoitellaan mutta hänen mielipidettäänhän ei kysytä.
3. Mankkinen tietää, että nimenomaan virkakoneistomme on yksi suurimpia syypäitä vallitsevaan tilanteeseen. Ilman virkakoneiston myötävaikutusta ei jo 1990-luvulla alkanutta haittamaahanmuuttovyöryä ja erityisesti Invaasio 2015:ta ja sitä myötä suomalaisiin kohdistuvaa jatkuvasti lisääntyvää niin väkivaltaa kuin täysin turhaa taloudellista rasitusta olisi koskaan tapahtunut. Jolloin on tietysti selvää, että virkakoneiston edustajana hänkään ei halua tunnustaa virheitään vaan pyrkii kaikin keinoin välttymään asiaan liittyvältä vastuulta. Siksi hän ymmärtää, että virkakoneiston perusteltukin arvostelu täytyy tulkita vihapuheeksi ja vaientaa se pysyvästi. Mihin uusi poliisin viharikosten tutkimusryhmä antaakin entistä paremmat mahdollisuudet.
Hotellin respasta kysytään vielä, että mikäli maassa on vain yksi vallitseva ja hyväksytty totuus joka muotoutuu poliittisen ideologian mukaan eikä sitä saada edes perustellusti arvostella, niin eikös juuri se luo pohjaa sille väkivaltaiselle radikalisoitumiselle? Nimenomaan kantasuomalaisten keskuudessa? Tosin virkakoneistomme ei ehkä ymmärrä kysymystä, sillä se lähtee siitä oletusajatuksesta että suomalaiset ovat kuuliaisia ja mitään kyseenalaistamattomia hallintolampaita maailman tappiin saakka. Pakkohan heidän on olla, sillä siitä on olemassa viranomaispäätös eikä viranomaiskoneisto asiaa sen pidemmälle osaa hahmottaa.
Tässä vaiheessa voi huomauttaa, että kyseisessä uutislähetyksessä Mankkisen kanssa oli mukana myös Helsingin yliopiston Etnisten suhteiden ja nationalismin keskuksen tutkija Karin Creutz joka tyylinsä mukaan haastoi yhtä lailla suvaitsevaisen ja monikultturistisen mukavia. Mutta hänestä ei loppujen lopuksi sen enempää. Sillä Creutz ei ole viranomainen. Hän kuuluu joutoporukkaan, jota voisi määritellä hieman Marxin talousteoriaa väännellen.
Eli hän on sellaisen yhteiskunnan tuotos, joka keräsi itselleen liikaa lisäarvoa mutta ei sitten osannut käyttää sitä oikein. Vaan se käytti sen kehittääkseen aivan liian suuren määrän totaalisen tarpeetonta feministis-yliopistollista joutohiivaa joka ei kohota taikinaa vaan jonka ainoa varsinainen tehtävä on väittää olevansa tarpeellinen. Tätä joutohiivaa voi verrata voodoo-uskontoon eli sillä on merkitystä vain niille, jotka siihen uskovat. Valitettavasti valtamediamme on voodoo-uskovainen joten kyseisen joutohiivan edustajille löytyy jatkuvasti säännöllistä media-aikaa. Tällä hetkellä Creutz on pop. Hänen pop-asemansa kestää ehkä ensi kevääseen kunnes media löytää taas jonkun uuden naaman. Kas kun jatkuvasti samaa selittämällä naama kuluu. Se seuraava naama selittää totta kai täysin samaa, mutta onpahan tarjolla uusi naama uudeksi mediavartiksi ja Creutz katoaa jonnekin takavasemmalle uuden creutzin tieltä. Media kun tarvitsee aina vain uusia creutzeja vaikkeivat tavalliset ihmiset tarvitsekaan.
Mutta Mankkinen on aivan eri asia kuin Creutz. Creutzin ammatti on puhua poliittisesti sopivia pehmoisia ja saada siitä palkkaa haluttomalta palkanmaksajalta. Mankkinen puolestaan on viranomainen joka omaa tehtäväänsä liittyvää valtaa ja hänen tehtäväänsä kuuluisi vastata suomalaisten turvallisuudesta. No, mitenkä on, kansalainen? Tuntuuko turvallisemmalta? Itse asiassa kyseisessä uutisessa oli yksi kohta joka tavallaan pitää paikkansa, joskin hieman viriteltynä:
Mankkinen sanoi Ylen aamu-tv:ssä, että erityisesti lasten kanssa pitäisi puhua lisääntyneen väkivallan synnyttämistä peloista.
– Olen saanut sitä tietoa, että hirveän moni lapsi pelkää nyt. Lapsihan ei pysty erottamaan, onko uhka täällä vai onko se jossain muualla. Siitä pelosta pitää pystyä puhumaan, mutta toisaalta ei pidä lietsoa sitä.
Lasten kanssa pitää puhua joo, mutta mistä. Terrorismista vanhemmat ihan varmasti osaavat itsekin puhua lapsilleen huomattavasti fiksummin kuin virkakoneiston edustajat. Ovat osanneet aina. Itse joskus nyrkillätapettavana törmäsin terrorismiin ensimmäistä kertaa Münchenin olympialaisissa 1972. Ja kysyin isä-Perskeleeltä että mikä juttu tää on? Isä-Perskeles selitti asian aivan hyvin ja ymmärrettävästi. En minä mitään kriisipuhelinta tarvinnut. Ei silti, että niitä silloin olisi ollutkaan. Neiti Aika oli sentään kumminkin. Mutta jo seitsemänvuotiaana ymmärsin oikein hyvin Suomen ja silloisen Länsi-Saksan eron ja tiesin missä ammuttiin ja missä ei.
Mutta kun ottaa huomioon sen, että kuinka suomalainen, valtioksi valtiossa muuttunut virkakoneisto suhtautuu kansalaisten turvallisuuteen, niin kannattaisiko vanhempien alkaa puhua lapsilleen varoittavaan sävyyn viranomaisista? Rehellisesti ja mitään kertomatta jättämättä? Että virkakoneisto ajattelee sitä pientä lasta vain tulevana aikuisena joka rahoittaa koneiston toiminnan ja hyväksyy koneiston ylläpitämän utopian mitään kyseenalaistamatta. Ja jos aikuiseksi kasvanut lapsi ei näin tee, niin hän on virkakoneiston jahtaama viha-ajattelija. Ja mikä olisi se lasten ikä, jolloin heille voitaisiin alkaa puhua viranomaisistamme ihan totuuden mukaisesti? Jos liian nuorille puhuu koko totuuden, niin se saattaa kyllä saada aikaan niitä paljon puhuttuja traumoja.
Siinä onkin vanhemmille miettimistä.
- Tule luokseni, lapseni. Älä pelkää virkakoneistoa. Minä olen olemassa juuri sinua varten.