Elettiin 2020-luvun ensimmäistä puoliskoa. Suomessa oli vuosien kuluessa muuttunut hyvin moni asia ja harva niistä hyvään suuntaan, mutta täällä Porvoon Pellingissä asiat näyttivät ainakin päällisin puolin olevan samalla tolalla niin kuin aina ennenkin. Laiturilla seisoi muuan mies katsellen harmaalle syksyiselle merelle päin ja poltellen piippuaan. Hänellä oli päällään kauhtunut anorakki sekä kipparilakki. Tukka hämpsötti yli korvien, silmät olivat harmaat, kasvot olivat ahavoituneet ja niissä törrötti yli viikon mittainen harmaantunut sänki. Mies näytti kalastajan arkkityypiltä ja ammattikalastajahan hän olikin. Hänen vieressään laiturissa kiinni oleva 14-metrinen kalastusalus Gunilla kuului hänelle. Uskollinen Gunilla joka oli palvellut Ekin sukua aina 1960-luvulta lähtien. Sen sydämenä toiminut luotettava mutta vanhentunut Wickströmin moottori oltiin muutama vuosi sitten vaihdettu Ivecon uuteen koneeseen.
Tämä muuan mies oli 60-vuotias Göran Ek. Hänen sukunsa oli kalastanut ammatikseen näillä vesillä jo tsaarin ajoista alkaen ja ilokseen Göran saattoi todeta että hänen poikansa Gösta jatkoi perinnettä. Itse asiassa Göstallakin oli jo kahdeksanvuotias poika Hans joka oli jo osallistunut usealle kalastusreissulle ja tuossa nuoressa pojassa oli myös selvät kalamiehen elkeet. Se tarjosi nykyisessä monimutkaisessa ja epävarmassa maailmassa jotain pysyvyyttä ja jatkuvuuden tunnetta. Tunnetta, ettei kaikki tehty työ sentään olisi valumassa hukkaan ja unohtumaan ajan julmaan juoksuhiekkaan johon se uppoaisi ja katoaisi kaiken muistin ulkopuolelle.
Vieressä laiturissa odotteleva Gunilla oli joku vuosi sitten remontoitu turistikäyttöön ja toiminta-alojaan laajentaneella Ekin perheyrityksellä oli sen lisäksi myös muutama melko suosittu saaristomökki ja siihen liittyvää ohjelmatoimintaa. Ihmisen täytyi keksiä kaikenlaista uutta leipänsä hankkimiseksi, varsinkin vähän syrjemmässä asuvan ihmisen jolla ei ollut toimistoviran suomaa varmaa ja vähällä vaivalla hankittua elantoa. Göran hoiteli osaltaan kesät yrityksen sitä puolta ja sehän sujui itse asiassa varsin mukavasti. Vieraita oli alkanut tulla ulkomailtakin. Erityisesti, mistä lie syystä, heitä tuli eniten Aasiasta ja saaristoristeilyillä toimi varsinaisena oppaana Göstan kielitaitoinen vaimo Anna. Göran oli enempi kuskina ja sellaisena yleismies jantusena sekä eräänlaisena ikonina sillä varsinkin japanilaiset ja korealaiset naisasiakkaat olivat toistuvasti halunneet ottaa itsestään kuvan merikarhu-Göranin kainalossa. Välillä Göran ilahdutti vieraita haitarilla säestämillään saaristoruotsinkielisillä lauluillaan joitten sisältö oli sinänsä aina huomattavan härski mutta joitten kerrottiin sisältävän vain leppoisia tarinoita saaristolaiselämästä. Varsinaista kalastusta perheessä hoiti taas uudempi ja suurempi alus Märtha jota kipparoi Gösta.
Varsinaisen leipätyön lisäksi Gunillalle oli myös muuta käyttöä. Sellaista, jota perheyrityksen nettisivuilla ei mainostettu. Monimutkainen ja koko Ekin perheen mielestä järkensä menettänyt maailma oli pakottanut heidätkin tekemään tiettyjä moraalisia valintoja ja sen vuoksi Göran tarkkaili nyt marraskuista Suomenlahden keliä. Aluksella saattoi kyllä lähteä merelle aivan hyvin mutta tottumattomalle kyyti saattaisi olla ikävän keinuttavaa. Ja niitä tottumattomia oli taas pian tulossa kyytiin. Göran oli nimittäin toiminut jo jonkun aikaa poikansa Göstan kanssa vastarintaliikkeen etappimiehenä ja salakuljettanut ihmisiä maasta pois.
Aikanaan, joskus yli sata vuotta sitten suomalaiset olivat salakuljettaneet nuoria miehiä Ruotsin puolelle ja sieltä edelleen Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Nykyisin ei maasta salakuljetettu jääkäreiksi pyrkiviä, vaan aivan tavallisia ihmisiä eikä suuntana ollut Ruotsi vaan Viro. Näitä pakoon pyrkiviä ihmisiä kutsuttiin Suomessa viha-ajattelijoiksi ja äärihumanismin ideologian myötä totalitaristiseksi itsensä muuttanut yhteiskunta oli tarttunut heitä tukasta kiinni kaikilla mahdollisilla keinoilla. Aikaisemman vuosikymmenen puolella valtio oli tajunnut, että käytettävissä olevat keinot keinot olivat aivan liian heiveröisiä ja epämääräisiä joten eduskunta oli säätänyt kolme asiantilaa korjaavaa lakia.
Ensimmäisenä säädettiin Lex Jantunen jonka perusteella kaikki avointa maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivat saattoi oikeudessa tuomita toimimisesta vieraan vallan hyväksi. Lain perusteena oli se, että epäiltiin Venäjän tukevan suomalaisia kansallismielisiä ja käyttävän heitä infosotansa välikappaleina. Toisin sanoen kansallismielisyydestä tuli uuden tulkinnan mukaan maanpetturuutta ja ainoa hyväksyttävä valtiouskollisuus oli EU-uskollisuus. Varsinaisia todisteitahan vieraan vallan hyväksi toimimisesta ei ollut mutta niin sanottua poliittista tahtoa sitäkin enemmän joten Venäjä-korttia käytettiin ahkerasti, vaikkei siihen tosiasiassa ollut mitään perustetta. Olihan sen takana kumminkin säädetty ja suurella enemmistöllä hyväksytty laki.
Toinen laki oli Lex Sågbom eli ”laki erillisiin ja erikseen määriteltäviin ihmisryhmiin kohdistuvasta törkeästä kunnianloukkauksesta”. Tämän lain turvin esimerkiksi toimittajat saattoivat tehdä joukkokanteen mediaa arvostellutta ihmistä kohtaan vaikka yhdenkään toimittajan nimeä ei oltaisi henkilökohtaisesti mainittu. Lain ja sitä soveltavien tuomioitten myötä tuomituille maksettavaksi määrätyt vahingonkorvaukset nousivat niin suuriksi että ne tuhosivat niin tuomitun kuin hänen perheensä talouden pysyvästi ja lopullisesti. Media puolestaan hoiti tuomittujen lopullisen julkisen demonisoinnin varmistaen ettei tätä tuomionsa jälkeen koskaan palkattaisi mihinkään töihin. Kolmas laki puolestaan oli Lex Saarinen jonka mukaan viha-ajattelijoiden alaikäiset lapset otettiin välittömästi huostaan jo viha-ajattelua koskevan rikosilmoituksen teon jälkeen. Ja – Luoja nähköön – niitä rikosilmoituksia tehtiin herkästi. Huostaanottoa oltiin alettu käyttää poliittisena aseena.
Kun kaikkia lakeja ja vielä niitä edellisiäkin sovellettiin, oli valtakunnassa tullut käytännöksi että vääränlaisista facebook-kirjoituksista sai varautua istumaan 1 – 3 vuotta ja erillisten blogien pitämisestä blogin suosiosta riippuen sai 3 – 8 vuoden ehdottoman tuomion plus luonnollisesti talouden tuhoavat vahingonkorvausvaatimukset. Niin MV-lehden kuin Hommaforumin toiminta suomalaisessa verkossa oltiin jo aikaa sitten saatu estettyä ja näitten julkaisujen kiinni saadut vastuuhenkilöt istuivat pitkiä tuomioita joista osalla se kärsittiin vankimielisairaalassa. Sillä egohumanistiseen totalitarismiin siirtynyt maa ylitti järkyttävän helposti sen seuraavan ylitettävän kynnyksen eli oikeuslaitoksen ja lastensuojelun politisoitumisen jälkeen oli seuraavana vuorossa mielenterveyshoito ja menestyksekkäimmille kirjoittajille oltiin kirjoitettu psykiatrien toimesta M1-lähete joka käytännössä tarkoitti siirtymistä vankimielisairaalaan ja pysymistä siellä lopun ikänsä. Suomesta oli todellakin tullut uusi DDR. Suomessakin järjestelmän kyseenalaistaminen oli rikoksista suurin ja nyt se oltiin valettu betoniin. Betonissa raudoituksena toimi diagnoosi ”väkivaltaan avoimesti piiloyllyttävä ihmisyysvastais-nationalistinen mielialahäriö ICD-10: F21.88”.
Kaikesta tästä huolimatta maassa oli vielä ihmisiä jotka uskaltautuivat kirjoittamaan nimimerkillä ulkomaalaisiin palvelimiin turvautuen. Heitä etsi virkakoneiston lisäksi SPR:n ja Suomen Pakolaisavun yhdessä perustama ja valtiorahoitteinen Feminiittajärjestö jonka 200 innokasta työntekijää etsivät vihakirjoittajia oikeaoppisuuden suomalla uskonnollisuuteen verrattavalla innolla ja varmuudella. Aika ajoin myös onnistuen. Aika ajoin puolestaan kärähtäneet kirjoittajat ehtivät paeta ennen kuin poliisi sai heidät kiinni ja sen seurauksena maassa oltiin – tavallaan – tultu siihen tilanteeseen mitä kansallismieliset olivat halunneetkin. Rajavalvonta oli palannut. Tosin vain Suomesta poistuvia kantasuomalaisia kohtaan. Ruotsin puolelle oli sinänsä turha paeta sillä sieltä palautettiin Suomeen välittömästi käsi- ja jalkaraudoissa. Venäjä oli pakopaikkana suomalaisille jotenkin vieras ja vastenmielinen vaihtoehto vaikka Venäjän viranomaiset olivat ilmoittaneet antavansa suomalaisille kansallismielisille turvapaikan. Jäljelle jäi kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisenä Norja, jonne pakeneminen tiesi joko hankalaa tunturireissua lähinnä Näkkälän seuduilta Norjan puolelle Kautokeinoon tai sitten Tenojoen ylitystä. Molemmissa vaihtoehdoissa pakenijoilla oli apunaan Lapin etappimiehet.
Toinen vaihtoehto oli Viro. Ja sinne Göran Ek oli tehnyt etappimiehenä jo neljä reissua. Kolme kertaa hän oli vienyt turvaan kokonaisen perheen ja yhden kerran yksittäisen mieshenkilön. Ekin perhe oli ollut toiminnassa mukana nyt vuoden. Kaava tällaiseen toimintaan oli tuttu. Göran oli ollut koko elämänsä mies joka oli lähinnä kiinnostunut pitämään huolen omista asioistaan mutta kerran hän oli eräässä kuppilassa noitunut jollekin tuttavalleen tilanteen mielettömyyttä. Olihan hän kumminkin seurannut asioita. Internet antoi siihen mahdollisuuden. Tuttava puolestaan oli samaa mieltä ja hän tunsi jonkun. Joka tunsi jonkun toisen. Sitten asiat etenivät. Ja niinpä Göranista oli tullut vastarintaliikkeen etappimies. Samoin kuin vaimostaan sekä Göstasta että hänen vaimostaan. Vaikka Göran oli kyllä sanonut, että ehkä olisi paras, että vain hän itse ottaisi riskin. Tästäkään toiminnasta kun ei selviäisi ilman vähintään parin vuoden linnatuomiota. Niin Gösta kuin Anna olivat todenneet, että för helvete, emme kai me ilkeä olla sormi suussa kun sinä panet yksinäsi hanttiin.
Göran kuuli että laituria kohti oli saapumassa auto ja hän kopautti piippunsa tyhjäksi saappaanvarteensa. Hän tiesi, että laiturille tuleva auto oli ensiksi käynyt ajamassa Ekin perheen kotirakennuksen pihalla ja autossa olevat ihmiset olivat nähneet ikkunalla palavan kaksi kynttilää. Vanha jääkärien merkki turvallisesta reitistä oli tullut uudestaan käyttöön. Auto ajoi laiturin viereen ja sieltä purkautui kuskin eli paikallisen kirjanpitäjän Peter Grönstrandin lisäksi neljä ihmistä jotka Peter oli käynyt hakemassa Hämeenlinnasta. Väinö Viitamo, 48-vuotias sähköteknikko. Hänen vaimonsa Eeva, 46-vuotias pankkivirkailija. Ja heidän 16-vuotias poikansa Ville sekä 14-vuotias tyttärensä Veera. Väinö näytti jollain lailla alistuneelta ja masentuneelta. Eevan kasvot olivat itkettyneet mutta heidän lapsiensa kasvoilta näkyi lähinnä kylmä viha.
He nimittäin tiesivät että heidän isänsä Väinö oli viimeisen viiden vuoden ajan pitänyt suosittua kansallismielistä ”Ukkosen Ääni”-blogia. Väinö oli vuosi takaperin kertonut lapsilleen tästä, ottaen tietoisen riskin. Olihan käynyt pari kertaa niin, että joissain perheissä lapset olivat kulkeneet Pavlik Morozovin ylpeää tietä ja ilmiantaneet kansallismielistä viha-ajattelua levittävät vanhempansa opettajilleen ja opettajat puolestaan viranomaisille. Kummassakin tapauksessa vanhemmat oli vangittu ja ilmiannon tehneet lapset olivat päätyneet välittömästi huostaanotetuiksi ja laitoksessa kouluttaneet itsensä rappionarkomaaneiksi. Mutta olihan se virallisen näkemyksen mukaan kuitenkin suotavampi vaihtoehto kuin elää viha-ajattelijan perheessä. Tilastotappio, jonka saivat aikaan vanhempien väärät näkemykset.
Viitamon lapset olivat toimineet toisin ja todenneet isälleen, että paina perkele päälle vaan. On tätä monikultturismin hulluutta jo katseltukin eikä Hämeenlinnan kouluissakaan siltä oltu vältytty. Hoida vaan joku varasuunnitelma jos käry käy. Niin suksitaan silloin tästä maasta huitulan helvettiin. Ja Väinö oli tehnyt työtä käskettyä. Hänellä oli yhteyksiä muihin niin sanottuihin viha-ajattelijoihin jotka kaikki päivystivät internettiä, erityisesti Feminiitta-järjestön facebook-sivuja. Vaikka feminiitat olivat sinänsä palkattuja ammattilaisia, niin heidän intonsa oli puolestaan amatöörimäistä ja facebookissa kerrottiin löytyneistä vihjeistä ja oletuksista viha-ajattelijoiden henkilöllisyydestä turhan avoimesti. Feminiittoja saattoi nimittää valtiorahoitteiseksi Rasmus-järjestöksi myös kaikkine sen puutteineen. Kaikilla Väinön kaveripiiriin kuuluvilla oli prepaid-puhelimet joilla saatettiin esittää varoitus tarpeeksi ajoissa.
Lisäksi Väinö ja Eeva olivat päättäneet myydä hiljattain maksetun omakotitalonsa ja muuttaa vuokralle rivitalokolmioon. Myynnistä saadut rahat talletettiin ja osittain sijoitettiin virolaisen Ühispankin tilille. Ühispank oli irroittautunut ruotsalaisesta omistuksesta ja siirtynyt täysin virolaisiin käsiin siinä vaiheessa kun Viro oli puolestaan irroittautunut sekä EU:sta että eurosta. Viitamoitten rahat olivat Virossa paikallisina krooneina. Ja niille rahoille oli nyt käyttöä. Sillä vuorokautta aikaisemmin Väinö oli saanut tekstiviestin tuntemattomasta numerosta. Viestissä luki: ”Miten olis biljardinpeluu huomenna? H”. Viesti oli selvä. H tarkoitti sitä, että lähettäjä oli Höhlämö-blogin ylläpitäjä. Ja itse viesti tarkoitti sitä, että ”olet käryämässä näillä hetkillä”.
Tähän oltiin varauduttu. Väinö soitti puolestaan omasta prepaidistaan puhelun Peter Grönstradille jonka numeron hän oli saanut vastarintaliikkeeltä. Sovittiin, että Viitamot ajaisivat eräälle levikkeelle kymmenen kilometriä Hämeenlinnasta eteenpäin, jättäisivät autonsa sinne ja hyppäisivät Peterin kyytiin. Peter puolestaan soitti Göranille joka laittoi aluksen valmiiksi ja soitti sen jälkeen puhelun Viroon. Viitamoille oli ilmoitettu, että matkaan mahtuisi vain yhden matkalaukullisen verran tavaraa. Matkalaukut oltiinkin pakattu jo aikaa sitten.
Viitamot nousivat Peterin pakettiautosta ja kättelivät Görania. Väinö totesi:
- Kiitän sinua tästä mahdollisuudesta. Ilman sinua minä olisin muutaman päivän sisällä vankimielisairaalassa ja lapseni huostaanotettuna jossain laitoksessa. Piru tietää, mitä heille siellä tapahtuisi. Tietysti tuntuu siltä että elämä on romahtanut täysin, sillä kaikki mitä me olemme saaneet perheenä aikaiseksi jää nyt tänne lopullisesti, eikä paluuta ole. Ei ainakaan tähän maailmanaikaan.
Göran vastasi:
- Ette ole tyhjän päällä. Ymmärrän, että teillä on säästöjä Viron puolella ja vastarintaliike on siellä kyllä auttanut persaukisiakin. Samoin kuin Viron valtio. Te olette siellä tervetulleita ja teitä kohdellaan poliittisina pakolaisina. Ja mitäs muitakaan te olette. Käydäänpä läpi muutama asia. Tulkaas käymään tuolla alhaalla:
Göran johdatti Viitamot hyttiin, aukaisi sen seinässä olevan piilotetun salvan ja sen jälkeen paljasti kätketyn tilan.
- Laittakaa matkalaukkunne tuonne valmiiksi. Niitä ei saa jättää merkiksi ylimääräisistä matkustajista. Te voitte olla matkan aikana toki tässä hytin puolella. Siinä on paljon mukavampi matkustaa. Olen laittanut kaasulämmittimen päälle joten palella ei tarvitse. Mutta jos huudan hälytyksen niin menette kaikki tuonne piiloon ja olette turpa rullalla. Minulla ei ole mukanani asetta. Niin kuin tiedätte, niin virkakoneistossa käydään kovaa kissanhännänvetoa eikä Merivartiosto ole suostunut kyttäämään Suomesta poistuvia aluksia todeten että he ovat merivartijoita eivätkä poliittisia poliiseja. Sen sijaan sitä varten on perustettu Poliisin Merivalvontayksikkö ja sen jäsenet ovat puolestaan varsin liipasinherkkiä. Niillä kun on lähes joka kipossa yleensä muitakin kuin pottunokkia. Jos ne löytävät salakätkön, niin peli on silloin pelattu eikä ole muuta mahdollisuutta kuin antautua. Ampumalla me emme tästä selviä.
- Ymmärretty.
- Niin kuin huomaatte, niin minulla on tuolla hytin puolella selvästi näkyvissä viisikymmentä litraa virolaista pirtua ja sata kartonkia tupakkaa. Ne ovat hämäykseksi. Jos Poliisin Merivalvontayksikkö tulee tarkastamaan paatin, niin ne saattavat tyytyä siihen huomioon että käräyttivät salakuljettajan. Siitä saadut sakot minun perse kestää jo sinänsä ja vastarintaliike auttaa siinäkin. Vaan mitenkäs, onko teillä miten paljon kokemusta merimatkustamisesta? Siis tällaisilla pienillä paateilla?
- No ei. Täysiä maakrapuja ollaan. Me ollaan pari kertaa käyty Tallinnassa ja Tukholmassa niillä uivilla itäkeskuksilla.
Göran kaivoi taskustaan pilleriliuskan.
- Voi olla sitten viisainta että otatte tuosta jo valmiiksi matkapahoinvointilääkkeen. Merenkäynti Suomenlahdella on suhteellisen kova. Mitään vaaraa se ei aiheuta mutta tämä kippo kyllä tulee heittelehtimään melko lailla. Vaarallisin vaihe on silloin kun olemme Suomen aluevesialueella. Kun siirrymme kansainväliselle vesille niin minä laitan Viron lipun paatin salkoon. Sekään ei välttämättä estä poliiseja, on nimittäin niin että poikani ilmoitti hetki sitten tiedon että teistä kaikista on annettu etsintäkuulutus jossa kerrotaan erityisesti sinun, Väinö, olevan aseistetun ja vaarallisen. Sitten kun saavumme Viron aluevesille niin vaara on ohi. Matka tulee kestämään kaikkiaan noin viisi tuntia. Siellä hytin jääkaapissa muuten on tarjolla voileipiä ja juomaa jos sattuu nälättämään.
Ei nälättänyt. Matka alkoi, keskimoottori aloitti hitaan jyskeensä joka olisi toisissa olosuhteissa ollut varmaan unettava ja Viitamon perhe huomasi että Göranin käsitys ”suhteellisen kovasta merenkäynnistä” oli hieman erilainen kuin heillä joten perheenjäsenet lähinnä istuivat hytissä tuijottaen polviinsa. Kukaan ei kumminkaan onneksi alkanut oksennella ja tilannetta helpotti se että Göran kävi huikkaamassa hytin puolella:
- Ylitimme juuri Suomen aluevesirajan! Näkyvissä ei ole kuin yksi venäläinen öljytankkeri. Minä lyön nyt Viron lipun salkoon.
Hytissä Viitamon töyssyisästä merenkulusta kärsivä perhe puhui keskenään siitä, kuinka he saisivat uuden elämänsä Virossa alkuun. Kaikki oli vielä niin epävarmaa, eivätkä he olisi halunneet muuttaa pois Hämeenlinnasta. Mutta he ymmärsivät, että heillä ei ollut vaihtoehtoa. Suomi ei ollut enää se maalauksen Suomi-Neito joka puolusti lakikirjaansa hyökkäykseltä vaan syötti sen sille vapaaehtoisesti. Nyt hyökkääjänä ei ollut kylläkään kaksipäinen kotka vaan kahdentoista tähden hirviö jonka maakunnaksi Suomi oli vapaaehtoisesti muuttanut itsensä. Hirviö, joka määritteli toimensa fanaattisimpien egohumanistien halujen mukaan ja joka määritteli maltilliset ihmiset ääriaineksiksi. Ei heillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta ja odottaa parempaa tulevaisuutta. Virossa ei uhkaisi ainakaan vankila eikä myöskään politisoitunut psykiatri tai lastensuojelun työntekijä. Väinö pyysi anteeksi kaikesta niin lapsiltaan kuin vaimoltaan mutta he vastasivat, että mitä muutakaan sinä olisit voinut tehdä. Alistua sanaakaan sanomatta? Yritithän sinä sentään jotakin.
Matka kansainvälisellä merialueella sujui töyssyistä kyytiä lukuunottamatta rauhallisesti mutta sen loppuvaiheessa Göran puhui hyttiin mikrofonin kautta:
- Nyt on tilanne sellainen että ollaan melkein Viron aluevesillä. Mutta tuolta sivusuunnasta on alusta kohti tulossa Poliisin Merivalvontayksikön alus. Vähän edempänä, Viron puolelta on puolestaan tulossa Viron Merivartioston alus. Olen ottanut siihen yhteyttä radiolla ja kertonut aluksella olevan poliittisia pakolaisia. Ne painavat tänne myllyt höyryten. Ja myllyt ovat täysillä minullakin. Mutta niin on poliisillakin. Nyt on sitten vähän aikaa tosi keikkuvaa kyytiä kun tuo tuulikin on yltynyt.
Seuraavan kymmenen minuutin aikana Viitamoille hahmottui se, mitä on pelko. Loppuisiko matka kuitenkin pidätykseen ja siirtymiseen suomalaisen armottoman hallintojärjestelmän pompoteltavaksi? Kuka vankilaan, kuka laitokseen ja kuka työttömäksi? Mutta sitten kuului kaiuttimesta Göranin ääni:
- Tulkaas kattomaan tänne kajuutan puolelle. Mutta kannattaa pitää päät suhteellisen alhaalla.
Göran oli kajuutassa ja hän oli laittanut päähänsä kommandopipon. Viitamot näkivät että virolainen alus oli ajanut Gunillan ja suomalaisen poliisialuksen väliin. Aluksen kannella oli kaksi miestä ja jalustalla oleva konekivääri. Aluksen radiosta kuului keskustelu:
- Eestin merivartioston alus Lootsi 4 soomlaiselle poliisialukselle! Te ole Eestin aluevesillä. Poistuka välittömästi, tai me olla pakotettu avaaman tuli!
- Täällä Suomen Poliisin Merivalvontayksikön alus Veronika 3. Epäilemme että tuolla kalastusaluksella on etsintäkuulutettuja ja vaarallisia suomalaisia rikollisia.
- Eestin aluevesillä ei päde soomlaset etsintäkuulutukset.
- Eivät ehkä, mutta Suomi tulee esittämään heistä luovutuspyynnön.
- Luovutuspyynnöt käsitellään maissa eikä merellä. Poistukaa aluevesiltämme välittömästi!
Kajuutassa nähtiin kuinka virolainen merivartiomies veti konekivääristä liikkuvat taakse. Suomalainen poliisialus kääntyi ja alkoi kulkea kohti kansainvälisiä aluevesiä. Radiosta kuului:
- Eestin merivartioston vartioalus Lootsi 4 pakolaisalukselle. Teille on hyväksytty saapuminen turvasatamaan. Me saatamme teidät.
Väinö sanoi Göranille:
- Mutta kuinka sinun käy? Nehän varmasti valokuvasivat aluksesi? Ja eikös tässä ole se gps-tunnuskin?
Göran otti kommandopipon päästään ja vastasi:
- Noo… minä vähän teippailin alusta ennen kuin lähdettiin. Niin kuin minä olen aina ennenkin tehnyt. Minä revin ne teipit tuolla satamassa huuthemmettiin. Poliisi kuvasi virolaista kalastusalusta Dagmar 4:ää jota ei ole olemassakaan ja Suomeen päin palaa suomalainen alus Gunilla. Eikä tuo kommandopipokaan ollut ihan suotta päässä. Eivätpähän tunnistaneet minua. Ja kun minä palaan Suomeen niin minähän olen vain tavallinen salakuljettaja. Jos satun jäämään kiinni. Ja tämän aluksen gps-tunnus on sattumoisin erään virolaisen kalastusaluksen tunnus. Gunillan gps-laite on tällä hetkellä Märthassa jolla Gösta ajelee parhaillaan paskarinkiä Porvoon saaristossa. Älkää te siis minusta huoliko. Teidät täytyy nyt saada turvaan Viroon. Ja tuo virolainen merivartioalus saattaa meidät perille. Niin on tehty ennenkin. Virolaiset ymmärtävät tilanteen Suomessa ja auttavat meitä.
Niinhän se alus saattoi ja virolainen merivartiomies heilautti kättään tervehdykseksi Gunillalla matkustaville ihmisille ennen kuin Lootsi 4 kääntyi takaisin merelle. Lopulta Gunilla saapui Viinistun kylässä sijaitsevalle laiturille jossa heitä vastassa oli myös muuan mies. Hän oli Hannes Häyrinen, iältään 37-vuotta. Häyrinen oli toiminut aikanaan rajavartijana Kilpisjärvellä ja työnsä ohella osallistunut ahkerasti yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä facebookissa että omassa blogissaan. Feminiittajärjestö oli selvittänyt Häyrisen henkilöllisyyden ja hän oli paennut maasta tuntureitten kautta hiihtäen Norjan puolelle. Sieltä hän oli tullut Tanskan kautta Viroon ja alkanut toimia vastarintaliikkeen aktivistina. Hän tervehti Viitamoita lämpimästi.
- Tervetuloa tänne vapaaseen Viroon. Turvaan. Täällä teistä pidetään huolta. Minä ajan teidät Sakun kuntaan Tallinnan eteläpuolelle. Siellä on suuri suomalaisyhteisö. Osa heistä on paenneita toisinajattelijoita niin kuin te ja suurin osa on suomalaisia yrittäjiä perheineen. Yrittäminen kun on Suomen puolella tehty jo lähes mahdottomaksi mutta virolaiset ovat toivottaneet suomalaisen osaamisen tervetulleeksi. Viihdytte varmasti siellä mutta tietysti halutessanne voitte tietysti muuttaa minne haluatte. Tarjoamme teille tilapäisen majoituksen mutta ymmärtääkseni teillä on Ühispankin tilillä sen verran rahaa, että pystytte ostamaan oman asunnon nopeasti. Töitä täällä on osaavalle tarjolla mutta teidän kaikkien kannattaa osallistua ensiksi viron kielen kursseille.
Väinö vastasi:
- Ja senhän me teemme. Ei meillä ole täällä tarkoitus jäädä elintasopakolaisiksi. Mutta entäs lapset?
- Ja senhän me teemme. Ei meillä ole täällä tarkoitus jäädä elintasopakolaisiksi. Mutta entäs lapset?
- Sakussa on suomalainen koulu. Tosin sen pääopetuskieli on viro sillä teidänhän täytyy sopeutua virolaiseen yhteiskuntaan. Mutta lapsillenne järjestetään aloituskurssi jonka myötä he pääsevät kyllä rullille mukaan. Samoin teille opetetaan viron kieltä. Ja te kaikki tulette saamaan Viron kansalaisuuden nopeutetulla käsittelyllä. Viro kun ottaa nämä tällaiset asiat melko vakavasti.
Kiitos, Hannes, totesi Väinö ja kääntyi sitten Görania päin:
- Kuinka voisin kiittää sinua avustasi? Meille on nyt tarjottu mahdollisuus uuteen elämään. Ja ilman sinua se ei olisi onnistunut.
- Varmaankin niin, että pidät yllä sitä vihablogiksi haukuttua sivustoasi. Minulla on kykyjä merellä mutta ei niinkään sanallisesti. Me kaikki toimimme omalla tavallamme.
Väinö perheineen kätteli Görania joka meni alukselleen, repi siitä hämäysteipit irti ja käynnisti moottorin. Viitamot katselivat Hanneksen kanssa kuinka alus katosi horisonttiin ja siirtyivät sitten Hanneksen autoon. Aloittamaan uuden ja tuntemattoman elämän. Mutta ainakin he saattoivat tehdä sen vapaina. Muistaen koko loppuikänsä muuan miestä joka odotti heitä laiturilla Porvoon Pellingissä.
