Aikaisemmassa Antero Lärvänen-kirjoituksessani käsittelin tarinan keinoin sitä aihetta, että Euroopan Liittovaltioksi kovasti pyrkivä Euroopan Unioni pyrkii kaikin mahdollisin keinoin hävittämään vihapuheeksi tulkitsemansa kirjoitukset sosiaalisesta mediasta, eikä liene mahdotonta etteikö se siinä onnistuisikin sillä suuret mediatekijät kuten google ja facebook eivät ole panneet pahemmin hanttiin. Mikä aiheuttaa tietysti suuren pelon sillä amerikkalainen palvelin on mahdollistanut niin tämän kuin monen muunkin toisinajattelevan blogin olemassaolon. Sosiaalisen median sensurointi tietäisi siirtymistä hyväksi havaittuun göbbelsiläiseen asioista tiedottamiseen jossa Völkischer Beobachter kertoo miten asiat on ja muut nyökkäilevät kun eivät muutakaan tiedä eivätkä varsinkaan uskalla. Kyseistä asiaa on käsitellyt ansiokkaasti myös suuresti arvostama blogikollegani Vasarahammer.
En tässä ymmärrysharjoituksessani varsinaisesti käsittele sensuurivaatimuksia vaan (niin kuin otsikosta taas ehkä kertaalleen saattaa huomata) pyrin ymmärtämään jotakin, rajoitetulla järjenjuoksullani ja hahmotuskyvylläni. Yritän hahmottaa näiden sensuuria vaativien virkamiesten/naisten ja poliitikkojen ajatuksenjuoksua ja miksenpä päästä ainakin hetkeksi heidän pääkoppiensa sisälle. Mitään suoraa aivokytkentäähän niihin pääkoppiin en voi saada enkä ehkä sitä uskaltaisi tehdäkään, sillä pelkään kohtalokkaan tartunnan mahdollisuutta, mutta se ei estä minua esittämästä kysymyksiä. Sinänsä se kysymysten esittäminen on juuri jotain sellaista mitä nämä tuumailemani ihmiset pelkäävät ja jonka he haluavat lopettaa. Heillähän on valmiit vastaukset jotka tekevät kysymyksistä tarpeettomia ja jopa tuomittavia.
Ensiksi täytyy tietysti miettiä, että mitä on se vihapuhe, jonka nämä ihmiset haluavat lopettaa. Sehän on ääneen lausuttua kansallismielistä ajattelua, jonka mukaan valtioilla ja kansakunnilla täytyy olla oikeus päättää omista asioistaan ilman että epädemokraattisesti valittu komissio/politbyroo tekee sen kansakuntien puolesta. Vihapuhetta on myös se, että ei hyväksytä opinkappaleeksi nostettua millään tavoin kyseenalaistamatonta ja täysin rajoittamatonta kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoa niin Suomeen kuin muualle Eurooppaan joka, samoin kuin massamaahanmuuttajien nostaminen koskemattomiksi ikoneiksi on muodostunut ns. eurooppalaisten arvojen yhdeksi peruskivistä, ellei suurimmaksi sellaiseksi. Perusteena tämän massamaahanmuuton vastustamiseen on tietysti se hyvin selkeä tosiasia että se jatkuessaan aikaansaa maanosassamme sekä pankrottin että kaaoksen. Kovasti näitten uusien eurooppalaisten arvojen mukaista monikulttuurisuuttahan me olemme nähneet mm. Afrikassa ja tiedämme minkälainen hämmästyttävä menestystarina se mantere on.
Mutta mitä nämä keskustelun vaientamista vaativat ihmiset ajattelevat? Mikä on heidän perusteensa? Mikä on heidän toimintansa ns. punainen lanka? Sitä minä mietin. Mitä ajattelee korkea EU-viranomainen tai EU-poliitikko kun hän vaatii kansalaiskeskustelun kiellettäväksi? Nimenomaan sen keskustelun, joka pyrkii osaltaan estämään sen täysin ennustettavan tulevaisuuden, joka on vaaraksi meille kaikille. Onko niin että kyseinen henkilö aivan hyvin tietää toimiensa seuraukset, mutta häikäilemättömänä opportunistina hän ei välitä niistä? Ajatteleeko hän niin, että hänen luomansa järjestelmä, tai toisten luoma järjestelmä johon hän on tullut osaltaan osalliseksi on hänelle itselleen niin tärkeä ja hyödyllinen, että hän haluaa pitää sen yllä keinolla millä hyvänsä? Siksi, että se tarjoaa hänelle huomattavan hyvän toimeentulon ja valta-aseman? Ja myös siksi, että vaikka hän tietää olleensa mukana hirviön luomisessa ja ylläpitämisessä hän ei uskalla tunnustaa sitä, vaan haluaa hiljentää vastakkaiset äänet ja toivoa, että se vedenpaisumus tulisi vasta hänen jälkeensä että hän pääsisi itse alta pois ja jättäisi seuraukset tuleville sukupolville?
Minkälainen olisi keskustelu tämän ihmisen ja Epäilyksen Pirun kanssa? Ehkä tämä ihminen toteaisi Epäilyksen Pirulle, että tottahan sinä sarvipäinen jätkä puhut, en minä sitä kiistä, mutta en minä välitä. En sitten pätkääkään. Asemani on liian hyvä ja turvattu. Egoni ei kestä nöyrtymistä vaikka tiedänkin tehneeni väärin. Olenhan minä kumminkin sitä suojattua ihmisryhmää jonka elämää turvaavat maksetut konepistoolimiehet siinäkin vaiheessa kun aidatun asuinalueeni ympärillä on kaaos ja anarkia. Kärsikööt minua seuraavat sukupolvet tekojeni seuraukset. Mitä Epäilyksen Piru mahtaisi tällaiselle ihmiselle? Ei mitään.
Vai onko tämä ihminen kuitenkin jonkunlainen vasemmistohumanistinen utopisti joka ei yksinkertaisesti tajua tekojensa seurauksia ja joka uskoo ihmisvyöryn jossain vaiheessa, jollain ihmeellisellä joskin vielä määrittelemättömällä tavalla saavan aikaan Eurooppaan yleismaailmallisen kumbayan ja loputtoman hyvinvoinnin? Tai jos se ei sitä ehkä saakaan aikaiseksi, niin ajatteleeko hän että ehkä meillä eurooppalaisilla on sen rahoittamiseksi kuitenkin loputtomasti varaa? Sillä tämän kaltaiselle ihmiselle taloudelliset faktat eivät ole sitä vahvinta ydinosaamisaluetta eikä hän ole (niin kuin ei myöskään se opportunistinen vastineensa) koskaan tehnyt eläissään varsinaista työtä eikä ymmärrä, mistä jaettava kakku kertyy. Hän jakaa sitä. Se on hänen oikeutensa. Joku toinen sen leipoo. Se on hänen velvollisuutensa.
Minkälainen olisi hänen ja Epäilyksen pirun keskustelu? Sitä ei todennäköisesti olisi, sillä kyseinen henkilö ei tunnistaisi Epäilyksen Pirun läsnäoloa. Hän katsoisi itseään peiliin ja näkisi Hyvän Ihmisen. Ehkä tämänkaltaisia ihmisiä löytyy eniten mediasta.
Se on ainakin varmaa, että niissä ihmisissä, jotka vaativat keskustelun kieltämistä löytyy hyvin paljon ihmisiä joita voisin nimittää ”järjestelmäuskovaisiksi”. He ovat ihmisiä joilla ei ole omia ajatuksia eikä mielipiteitä tai ei ainakaan uskallusta esittää niitä ja he ovat opetelleet ulkoa heille syötetyt opinkappaleet ja hankkineet vaaditun oppiarvon, että he voivat olla osa järjestelmää. Se riittää heille. Järjestelmä takaa heille turvatun toimeentulon sillä he tietävät, että leikkaukset eivät kohdistu heihin, vaan suorittavaan tasoon. Tasoon, jonka vuoksi järjestelmä on aikanaan perustettu, mutta joka on unohdettu ja järjestelmä on muuttunut alkuperäisen tarpeellisen tehtävänsä sijasta jonkunlaiseksi opillisen uusrälssin suojatyöpaikaksi. Suojatyöpaikaksi, joka ei vaadi heiltä osaamista vaan täysin kyseenalaistamatonta uskoa järjestelmää ja sen antamia määräyksiä kohtaan. Heille järjestelmä ei ole varsinaisesti järjestelmä. Se on maallinen kirkko ja he ovat sen maallisia pappeja. Jotka eivät kyseenlaista kirkon pyhää sanaa, koska heillä ei ole edes ajattelukykyä sen kyseenalaistamiseen.
Olisi pirun mielenkiintoista pitää kostea sauna- ja ryyppyilta edesmenneitten niin Natsi-Saksan, Neuvostoliiton kuin DDR:n virkamiesten kanssa. Ja esittää siinä Tsuhnan Kosto-olutta törpötellessä ja saunoessa neljä kysymystä. Eli:
1. Toimitteko te niin kuin toimitte sen vuoksi, että oikeasti uskoitte toimivanne Hyvän ja Oikean puolesta Pahaa vastaan?
vai
2. Toimitteko te pakosta, ammatin, elannon, vapauden ja henkenne menettämisen pelosta vaikka tiesitte palvelevanne hirviötä?
vai
3. Toimitteko te niin kuin toimitte vain siksi, että teitä määrättiin toimimaan, eikä teillä riittänyt ajatuskyky edes omassa mielessänne kyseenalaistamaan teille annettuja määräyksiä? Sillä olittehan te osa järjestelmää ja se riitti teille. Te hyväksyitte vallitsevan tilan ja elitte sen mukaan.
ja vielä
4. Kun katsotte nykyisiä niin suomalaisia kuin Euroopan Unionin viranomaisia ja median edustajia, niin tunnistatteko heissä itsenne?
Vastaukset olisivat varmasti hyvin mielenkiintoisia ja ne voisivat heijastaa hyvin myös Eurostoliiton tilannetta. Järjestelmän nimi on ehkä vaihtunut, mutta sen rakenne ei ole muuttunut mihinkään. Niin Natsi-Saksassa kuin Varsovan liiton maissa oli pyhä epistola jota piti noudattaa, eikä sitä saanut kyseenalaistaa. Euroopan Unionissa on pyhä epistola jota pitää noudattaa eikä sitä saa kyseenalaistaa.
Suomalainen virkakunta on osa Euroopan Unionin virkakuntaa. En tiedä, että ovatko heille käskyjä antavat ihmiset häikäilemättömiä opportunisteja vaiko asiaansa oikeasti uskovia utopisteja mutta väitän, että valtaosa virkakoneistoamme, varsinkin sen johtava kirjoituspöytätaso kuuluu pääosin kohtaan 3 eli ”Toimitteko te niin kuin toimitte vain siksi, että teitä määrättiin toimimaan, eikä teillä riittänyt ajatuskyky edes omassa mielessänne kyseenalaistamaan teille annettuja määräyksiä? Sillä olittehan te osa järjestelmää ja se riitti teille. Te hyväksyitte vallitsevan tilan ja elitte sen mukaan.”
He ovat osa järjestelmää, eikä heillä riitä kyky kyseenalaistamaan sen määräyksiä. Heille on sanottu, että minun kaltaiseni toisinajattelija on fasisti, ja minulla ei kuulu olla oikeutta esittää mielipiteitä. Minä ja kaltaiseni olemme heille tuomittavia vihapuhujia.
He eivät tajua, että vaikka he itse eivät miellä itseään fasisteiksi, he ovat juuri sitä muurahaismassaa, jota ilman fasismi ei menestyisi. He ovat fasismin tärkeimpiä tukijoita. Virallisesti fasismia vastustaessaan.
