Quantcast
Channel: Yrjöperskeles-blog
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1901

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LIV

$
0
0
1. Direktiivit myös rahtarin ilona ja riemuna

Hotellin respassa pantiin merkille, että kuluvan vuoden syyskuun kymmenentenä päivänä astuu voimaan taas uusi EU-direktiivi, jota ilman on pärjätty tähän asti erinomaisen hyvin, mutta jota ilman emme jatkossa tule selviämään, sillä onhan kyseessä sentään EU-direktiivi.

Direktiivin seurauksena voimme jatkossa törmätä tien päällä tilanteisiin, jossa yhdistelmärekkaa kaksikymmentä vuotta ajanut ammattilainen saa poliisin toimesta kuulla, että hän ei osaa ajaa rekkaa, joten lasti jää tien pieleen, rekkakuski kaivaa kännykän ja soittaa taksin ja saa vielä suolaaset päälle eli poliisi kirjoittaa hänelle sakon.

Mikä on syy moiseen? No tietenkin EU-direktiivi, jonka mukaan tämän ammattirahtarin olisi pitänyt suorittaa 35 tunnin ylimääräinen jatkokoulutus, joka sitten tulee uusia viiden vuoden välein. Jatkokoulutukseen kuuluu pakollisena yhden päivän mittainen ennakoivan ajon kurssi, mikä tietysti on aivan välttämätön sillä parikymmentä vuotta ammatikseen ajanut rahtari ei varmaankaan ole oppinut ennakoivaa ajoa työssään. Muuten koulutus on vapaavalintaista tunneilla istumista, eikä siinä ole mitään loppukoettakaan, joten idea on vain istua vaadittava tuntimäärä.

Tätä koulutusta antavalle Viisi Päivää-yritykselle on esitetty kysymys:

Mikä tarkoitus tällä koulutuspakolla oikein on?

Ja vastauskin tulee:

Ammattipätevyyskoulutuksen tarkoituksena on edistää liikenteen ja kuljetusten turvallisuutta sekä tukea kuljettajan ammatillisia valmiuksia ja työssä jaksamista. Kuljettajan työn arvostuksen nostaminen on myös keskeinen koulutusvaatimuksen tavoite.

Vastaus kieltämättä heijastaa nykyistä byrokraattista ajattelumaailmaa, jonka mukaan joku paperi ja siihen lämpsäisty leima nostaa ihmisen ammatin arvostusta. Yksinkertaisempi ihminen ajattelee ehkä arvostavansa ammattitaitoista rahtaria ihan siksi, että hän on ammattitaitoinen rahtari, eikä tiellä ajaessa välttämättä tule vastakkaisella kaistalla ajavaa rekkaa katsellessa ensimmäisenä mieleen ajatella, että näinköhän tuollakaan tyypillä on se 35 tunnin lisäkoulutus tukenaan turvallisuutta luomassa.

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi asiasta suorastaan räväkästi todetessaan, että pian liikkeellä on tuhansia kuskeja, joilta ammattipätevyys puuttuu. Oikea otsikko olisi tietysti todeta, että heiltä puuttuu jokin, joka heille on määrätty, ja jota ilman he osaavat homman aivan hyvin. Käsittääkseni venäläisiä kuskeja nämä vaatimukset eivät koske. No, eihän heitä koske EU:n rikkidirektiivikään.

Mutta jos kerran syyskuun kymmenes päivä Suomen liikenteessä on yllättäin tuhansia kuskeja, joilta ammattipätevyys puuttuu, tekeekö poliisi sitten tehoratsioita? Ja ottaa hepuilta kortit kuivumaan, kunnes se 35 tuntia on lusittu? Ja olikos se seuraava vapaa koulutusaika ehkä milloin? Lokakuun 25. päivä ehkä? Mitenkäs siinä välillä sitten? Ja mahtaako asiaan pakotettu poliisin kenttäväki olla tästä lisäkuormasta itsekään kauhean innostunut?

No, tosin poliisi on tottunut työssään vakiintuneeksi käytännöksi muuttuneisiin paniikkireaktioihin muutenkin. Niin kuin vaikka siihen, että jos heppu, jolla on luvat kuudelle pitkälle metsästysaseelle, revolverille ja itselataavallekertatulikonepist… eiku siis pienoispistoolille, hän joutuu tekemään poliisissa sen noin 270-osaisen palikkatestin, ennen kuin hän edes voi jättää hakemuksen uudesta mahdollisesta aseesta.

Tuohonhan ei direktiivejä tarvittu, vaan sen omat nilkit osasivat ihan omin neuvoin.

2. Feministit tuloo!

Ruotsi on lukemattomien mahdollisuuksien maa. Ainakin siellä on mahdollista hässiä valtakunnan asiat vituralleen lukemattomilla erilaisilla tavoilla. Jo olemassaolevat poliittiset tahot ovat onnistuneet tässä vituroimisprojektissa aivan mallikkaasti, mutta sehän ei riitä, sillä nyt on mukaan tullut myös poliittiseksi tekijäksi noussut feminismi, jota edustaa mahdollisesti seuraaville valtiopäiville nouseva Feministiskt initiativ-puolue, ja sen tultua peliin mukaan ovat sitten muutkin ryhmittymät huomanneet, että nekään eivät ole olleet tarpeeksi feministisiä, joten asiahan tulee hetimiten korjata.

Niinpä Ruotsin demareitten puheenjohtaja Stefan Löfvenkin julistaa vaalikamppailussaan:

Ruotsin on oltava feministinen esikuva maailmassa. Ihmisiä on kohdeltava ihmisinä. Se ei ole vain meidän lupauksemme. Se on meidän velvollisuutemme.

Tämä Feministisk initiativ-porukkahan on talespersoninsa Gudrun Schymanin johdolla ilmoittanut haluavansa Tukholmasta vapaakaupungin kaikille laittomille maahanmuuttajille ja yleensäkin oleskeluluvan kaikille paperittomille maahanmuuttajille Ruotsissa. Se haluaa myös kieltää voitot terveydenhoito- ja kouluyrityksiltä mutta ei vastaa kysymykseen, että ketkäs niitä sen jälkeen yleensä viitsii perustaa.

Sitä se ei sano, millä unelmat rahoitetaan, mistä on Ruotsissakin hiukka huomautettu, mutta tämäntyyppisille porukoille onkin tyypillistä, että sanotaan mitä, mutta unohdetaan miten.Kysymykseen miksi löytyy kyllä selvä vastaus ja sehän on että siks ku mä haluun, josta perusteesta normaali ihminen yleensä kasvaa ulos murrosiän kuohuntavaiheen muuttuessa seestymisvaiheeksi.

Puolueen talesperson Schyman on lisäksi kommentoinut että naisia sorretaan Ruotsissa saman kaavan mukaan kuin taleban-hallinto teki Afganistanissa. Lisäksi hän on vaatinut miehille erityistä miesveroa, jolla miehet kollektiivisesti ottaisivat vastuuta naisten kohtaamasta väkivallasta.

Hotellin respassa heitetään villi arvaus, että tämä porukka kaivaa vielä koipussista Norjan lahjan Ruotsin kansalle eli entisen Uppsalan yliopiston professorin Eva Lundgrenin, joka heitti pokkana väitteen, että Ruotsissa on laaja vaikutusvaltaisten miesten salaliitto, joka pitää naisia vankeinaan ja pakottaa niitä synnyttämään lapsia, jotka uhrataan saatananpalvontarituaaleissa.

Koska ruotsalainen yhteiskunta on löytämässä itsestään muidenkin puolueiden taholta vielä uuden ja syvemmän feministisen tason, tullaan niin Schymanin kuin puolueen näkemykset ottamaan seuraavien vaalien jälkeen huomattavasti vakavammin, kuin mitä puolueen poliittinen painoarvo sinänsä on. Ja sehän tietää ruotsalaisille vielä entistäkin mielenkiintoisempia aikoja.

Helsingin Sanomien toimittaja Elina Kervinen näyttää pitävän Ruotsin kehitystä hyvänä. Ainakin hän otsikoi juttunsa komeasti ”Nyt on kaikkien oltava feministejä” ja juttunsa lopuksi toteaa:

Feministinen puolue on monessa mielessä radikaali, ja jotkin sen tavoitteet – kuten aseviennin ja -varustelun lopettaminen – kuulostavat epärealistisilta.

Olipa niistä mitä mieltä tahansa, Schymanille on nostettava hattua.

Kuvitelkaa, että kaikki puolueet Suomessa kilpailisivat vaalikampanjan aikana feminismillä ja tasa-arvoasioilla.

Mutta Ruotsissa onkin toista.

Kun Aftonbladet kysyi Almedalen-viikolla Ruotsin valtiopäiväehdokkailta, ovatko he feministejä, yli 70 prosenttia vastasi kyllä.

Kun miettii, minkälaista feminismiä Schyman edustaa, kiitetään hotellin respassa niin Luojaa, luontoa, tuuria, Tuuri-konsernia, Teutatesta, Belenosta ja kaiken varalta vielä Canadaa siitä, ettei meillä olla vielä löydetty sitä feministisen yhteiskunnan seuraavaa tasoa. Sillä demareitten Löfveniltä voisi kysyä, että jos ihmisiä on kohdeltava ihmisinä, niin oletko varma, että ruotsalaiset feministit kohtelevat miehiä ihmisinä?

3. Vaalit tuloo!

Näyttää siltä, että media alkaa pikkuhiljaa viritellä eduskuntavaalikamppailua, ja kohteenahan ovat ketkäs muut kuin perussuomalaiset. Ja niitähän kohtaan pitää saada aikaan skandaaleja. Paljonhan siihen ei tarvitse, kun on altis mieli. Eihän nytkään tarvittu muuta kuin se, että perussuomalaisten kansanedustaja ei ollut mennyt ulkomaalaisen kuljettaman taksin kyytiin. Ja hei, oli silminnäkijöitä, oli niin, oli kaksikin silminnäkijää.

Joista ainakin toinen on sitten ottanut yhteyttä Iltasanomien toimittajaan Hellevi Maunoon, joka on lauennut pöksyihinsä, vaatinut kansanedustajan ristikuulusteluun, johon hän on hölmöyttään vielä suostunut, kirjoittanut sensaation ja nyt meidän kaikkien pitäis porukalla päivitellä.

Tarinan opetus lienee se, että toimittaja ei ole poliisi, kaikkiin sen kysymyksiin ei tarvitse vastata, se kirjoittaa persuista ikäviä joka tapauksessa, joten aika ajoin ”hyppää ämmä vaikka jorpakkoon” on ihan käypä kommentti asiaan.

Alkavaa ja lisääntyvää loanheittoa odotellessa. Ja onhan se syksykin pian tulossa.

4. Lisäys saman vuorokauden aikana

Eräs Anonyymi (suuret kiitokset sinulle) laittoi linkin kirjoitukseen, joka kuvaa virkamiesten direktiivi- ja mielivaltasirkusta erittäin osuvasti. Kannattaa lukea, löytyy tästä.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 1901

Trending Articles