Quantcast
Channel: Yrjöperskeles-blog
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1935

PIIPERRYKSEN ERI TASOT

$
0
0

Tällaisen tavallisen käppäukon on hyvin vaikea pysyä kärryillä tässä nykyisessä ilmastohysteriassa joka vaivaa erityisen paljon Suomea. Hiljattainhan ilmoitettiin että Suomen metsät ja metsien maaperä ovatkin muuttuneet hiilinielusta päästölähteeksi. Kas kun laskentatapa on muuttunut. Vaan mitenkäs Ruotsissa joka on luonnoltaan ja metsiltään hyvin samanlainen kuin Suomi? Tosin siellä on uusiutuvaa turvetta jota Suomessa poliittisella päätöksellä ei ole. No, uutinen kertoo:

Ruotsissa metsien on todettu sitoneen kymmeniä miljoonia tonneja hiilidioksidia viime vuonna. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mallien mukaan Suomen metsät muuttuivat samaan aikaan päästölähteiksi.

Suomen ympäristökeskusta vastaava Ruotsin Naturvårdsverketin viime joulukuussa julkaiseman kasvihuonekaasutaselaskelman mukaan länsinaapurin metsät nettonielivät viime vuonna hiilidioksidia 31 miljoonaa tonnia.

Keskimäärin länsinaapurin metsiin on vuosina 1990–2023 varastoitunut vuosittain 52 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä kasvihuonekaasuja.

Viime vuonna Suomen kokonaiskasvihuonekaasupäästöt kaikki toimialat huomioon ottaen vastasivat 40,6 miljoonaa hiilidioksiditonnia.

Selityshän asialle löytyy siitä, että Ruotsin tulos perustuu mittauksiin, Suomen tulos puolestaan mallinnukseen. Ja sillä perusteella Suomessa vaaditaan rajuja vähennyksiä hakkuisiin.

Tiedä en, mutta epäilen, että nuo mallinnukset ovat aika tarkoitushakuisia. Ei Ruotsissa voida olla niin paljon huonompia tutkimaan. Joka tapauksessa on selvää, että jos Suomen metsätalous lopetetaan viherhirviön nimissä niin se ei vaikuta maailman mittakaavassa mitään. Sen sijaan Suomelle se olisi tuhoisaa.

Löydätkö Suomen? Ja perustuuko tämäkin kuva vain mallinnukseen?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1935

Trending Articles