Quantcast
Channel: Yrjöperskeles-blog
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1932

POSKENKÄÄNTÄJIEN VALTAKUNNAT

$
0
0

Eli kuinka historia toistaa itseään

Tuumailun pohjana on kaksi varsin tuoretta ja, no, varsin monikulttuurista tapahtumaa. Ensimmäinen on Britanniasta. Jossa paikallinen poliisipäällikkö pitää puhetta. Video on X:n puolella mutta tässä kuva:

Itse kuvahan on aivan kuin jostain panttivankiasetelmasta. Tyyppi aloittaa puheensa sanomalla assalaamu aleykum ja jatkaa sitten nykybrittiläistä linjaa jonka mukaan ongelmia tuottavat islamilaiset eivät ole ongelma vaan nimenomaan ne britit, jotka puhuvat ääneen islamilaisten tuottamista ongelmista.

Toinen esimerkki tulee Ruotsin Malmöstä joka on muuttunut koko lailla kehitysmaalaisten rikollisten hallitsemaksi kehitysmaaksi. Kuinka Malmössa tilanteeseen vastataan? No näin:

Malmö aikoo vastustaa rasismia rakentamalla antirasistisen monumentin kaupungin Jeesuspuistoon. Tankojen päällä olevaa kiveä muistuttavan veistoksen ovat suunnitelleet taiteilijat Susanna Marcus Jablonski ja Santiago Mostyn.

Nimen ”Master Narratives” saavan veistoksen on puuhamiesten mukaan tarkoitus lievittää suomalaistaustaisen sarjamurhaaja Peter Mangsin iskujen Malmön asukkaille aiheuttamaa traumaa. Mangs surmasi ampumalla kaksi ja haavoitti kahdeksaa ihmistä vuosina 2003-2010.

Ja mitään muuta traumaattistahan Malmössa ei sitten ole tapahtunutkaan. Erityisesti kehitysmaalainen tuontitavara on elänyt äärimmäisen ihmisiksi. Kysykää vaikka Maria Petterssonilta.

Mietin vaan sitä, että kuinka kauan sitä toista poskea kääntämällä – ja uutta läsäriä odottamalla – kuvitellaan, että ystävyyttä julistamalla ja vastuullisesti valehtelemalla islamilaiset alkavat elää ihmisiksi ja muuttuvat länsimaisiksi demareiksi? Itselleen valehtelun voima on tietyissä piireissä suunnaton.

Tilannehan muistuttaa kovasti sitä 1930-luvun loppua jolloin erääseen tiettyyn aggressiiviseen ja laajentumishaluiseen valtioon suhtauduttiin niin, että kun sille antaa minkä se vaatii, niin kyllä se sitten rauhoittuu. Ei rauhoittunut.

Se tietty valtio oli tosin silloin vielä omien rajojensa sisällä. Islamilainen valloittaja puolestaan on jo länsimaissa. Ja se noudattaa vanhaa viisautta: Vaadi mahdottomia. Kun saat sen, vaadi lisää. Ja miksei vaatisi, kun länkkärit aina vain antavat periksi?

On vaan järkyttävää katsoa ”kehitystä” jossa maailman kehittyneimmät yhteiskunnat ovat antautumassa takapajuisille barbaarilaumoille. Jotka aivan varmasti ottavat vallan, jos niitä ei estetä.

Vaikka kuinka leikittäisiin ystävää.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1932

Trending Articles