Eduskunnassahan on käyty keskustelua jossa vihervasemmisto kerää irtopisteitä keskittymällä kahteen väkivallan tekoon ja tietoisesti unohtamalla noin tuhat väkivallan tekoa. Asiasta olen sinänsä jo kirjoittanut mutta siellähän ”keskustelu muuttui ajoittain keskusteluksi siitä, saako perussuomalainen puolue puhua väestönmuutoksista haluamallaan tavalla”.
Ja
siinähän eräs suosikki-inhokeistani eli Tytti Tuppurainen pääsi taas loihelausumaan
kuolemattomia viisauksiaan. Kyseinen naikkonenhan on jo aikaisemmin todennut
että ”oma kansa ensin-ajattelu on vahingollista” ja ”on loogista ja oikein että
Suomi saa vähemmän rahaa Euroopan elvytysrahastosta”.
Nythän
puheena oli väestön vaihtuminen ja Tuppurainen nakkaa siihen liittyville
peloille pitkät sosialidemokraattiset paskat. Hän etsii esimerkin hieman Suomea
etelämmästä:
Esimerkiksi
Ranska on ottanut maahanmuuttajia lähes kaikkialta maailmasta ja silti Ranska
on ollut Ranska yli 1500 vuotta.
Tuppurainen
selvästi ajattelee asiaa teoreettisesti eli jos jonkun maan nimi on samanlainen
kuin ennenkin, niin maakin on samanlainen kuin ennenkin. Välittämättä siitä, minkälaisen
kaaoksen sinne tullut islamilainen väestönosa on saanut aikaiseksi. Tähän postaukseen
sopii ikävän hyvin tuore esimerkki kun kaksi 13-vuotiasta ja yksi 12-vuotias
tuontitavara joukkoraiskasivat 12-vuotiaan juutalaisen tytön. Tällaisista
Tuppurainen ei välitä, sillä se ei sovi hänen monikulttuuriseen ideologiaansa.
Eikä tästä Valtamediapuolue VMP:kään ole uutisoinut.
Uutinen
jatkaa Tuppuraisesta:
Keskustelun
aloittanut Tytti Tuppurainen (sd) sanoi, että ”Suomessa on alettu lietsoa
väestönvaihtoteoriaa”. Tuppuraisen mukaan tällaiset puheet saattavat saada
jotkin yksilöt ”tarttumaan toimeen, tarttumaan aseeseen”. Tuppurainen sanoi
kyseessä olevan ”harhainen rotuoppi”.
Tuppurainen
puhuu paskaa. Väestö on vaihtumassa. Ja se tuontitavara on jo aikaa
sitten tarttunut aseeseen. Mutta vihervasemmisto hässii pilkkua ja toteaa että
väestönvaihto on väärä termi. Ok, olkoon sitten. Mutta islamilainen
väestönosa kasvaa ja Euroopassa lähestytään pikkuhiljaa sitä Libanon-kynnystä. Juuri
tällaisten tuppuraisten avustuksella. Vaikka he ehkä eivät tajuakaan sitä,
kuinka vaarallisia he typeryydessään ovat.
Ja eipäs
laiteta postauksen kuvaksi Tuppuraista vaan kuva naapurimaastamme Ruotsista.
Jossa väestö ei Tuppuraisen mukaan sielläkään vaihdu ja Ruotsi on edelleenkin
nimeltään Ruotsi:
Jos Suomi muuttuu maaksi jossa
Fatima trivs jättebra, islamilaisilla on enemmistö ja valta ja Suomi
kirjoitetaan فنلندا tai jotain sinnepäin niin tuppuraisten osana on enää pitää turpansa kiinni ja
ihmetellä että kuinkas tässä näin kävi?
Tuppurainen ja tuppuraiset ovat
vaarallisia. Joskaan ne eivät sitä typeryyttään itse tajua.