Niin… olishan se hienoa viettää juhannusaattoa jollain mökillä… jonkun järven rannalla… vaikka sähköttömällä mökillä… olis upeeta kattoo vaikka ukkosta… aivan sama olisko seuraa vai oliskos ihan keskenään… niillä kotiseuduilla…
Näitä
tuumasi töistää palatessaan muuan vähän päälle kolmekymppinen mies kolmosen
ratikassa joskus 1990-luvulla. Niin kuin moni hänen kaltaisensa. Silloin. Ja
myös 1980-luvulla. Ja myös 2000-luvulla. Ja myös nykypäivänä. Mies oli monien
kaltaistensa tavoin tullut Helsinkiin jostain muualta. Muualta, jossa töitä ei
enää ollut. Seuduilta joissa ammatit olivat joskus periytyneet isältä pojalle.
Vaan
eivät periytyneet enää. Niinpä hän ja hänen kaltaisensa asuivat kaupungissa
jota inhosivat ja jossa elivät yksin. Ratikka tuli pysäkille, mies astui ulos,
käveli ensiksi videovuokraamoon josta vuokrasi pari elokuvaa. Seuraavaksi hän
kulki pieneen K-kauppaan, osti ruokaa sekä reilusti olutta ja käveli sitten kolkkoon
kerrostaloon. Hän nousi hissillä ja avasi luukkunsa oven. Eihän se koti ollut.
Ei hän sellaisena sitä pitänytkään. Olipahan paikka jossa syödä ja nukkua.
Hän
laittoi ostoksensa jääkaappiin ja videot pöydälle. Takkia hän ei viitsinyt
riisua sillä hän palasi rappukäytävään, siitä sitten kadulle, käveli läheiseen
kulmakuppilaan ja alkoi viettää junantuoman ilotonta juhannusta. Kun ne
vapaatkin olivat vain kaksi päivää. Ei siinä ajassa kannattanut lähteä
kotiseudulle.
Hän oli
asunut näillä kulmilla muutaman vuoden ja tunsi joitain ihmisiä. Sieltä
kulmakuppilasta. Sinänsä pelkkiä hyvänpäivän tuttuja Ei hän sinänsä itseään
kovin esille tuonut. Eikä tämä kuppila ollut hänelle sellainen ylimääräinen
olohuone niin kuin valtaosalle kuppilan asiakkaista. Hän halusi enempi olla
rauhassa ja pitää huolen omista asioistaan. Sillä tavoin välttyi turhilta
ongelmilta. Vaan jostain syystä täälläkin tuli usein istuttua.
Mies istui
baaritiskille ja sytytti tupakan. Baarimikko oli tuttu mies.
-
Stobe?
-
Kiitos.
Mies
huokasi itsekseen, otti hörpyn ja tuumasi että aloitetaanpas juhannusjuhlinta.
Siinähän se ensimmäinen tuoppi meni tyhjyyttä katsellessa. Paras tila oli se
kun ei ajatellut ollenkaan mutta harvinaistahan se oli. Mies tilasi lisää
olutta ja luki iltapäivälehdet sekä selasi vielä City-lehden. Ei silti, että
kyseinen aviisi olisi häntä kiinnostanut mutta edessä ollut avonainen lehti
piti yleensä seuraan tuppautujat loitolla.
Tuoppi
vaihtui toiseen, sitten kolmanteen ja lopulta kuudenteen. Mies nyökkäsi
kiitokseksi baarimikolle ja alkoi kävellä kohti, no, luukkuaan. Hän katseli kulkiessaan
ympärillä olevia jo melko vanhoja kivitaloja ja tuumi itsekseen että
pääseeköhän hän koskaan tästä läävästä pois.
Asunnollaan
hän tuumasi kyllästyneenä että laitetaanpas juhannusgourmeeta. Toisin sanoen
Saarioisten roiskeläppä ja siihen silpaistu puolikas HK:n sininen päälle.
Siihen aikaanhan kyseinen makkara oli vielä synonyymi lenkkimakkaralle. Päälle
tupakki ja sen jälkeen mies laittoi videon pyörimään ja aukaisi olutpullon
tietäen että niitä tulisi illan aikana auottua vielä monta. Aamulla olisi
krapula mutta senhän saattoi aina nukkua pois.
Paska
juhannus, vaan tulipahan vietettyä, tuumi mies, lopetti hohdottoman
juhannuksensa ja meni pitkälleen. Hän näki unta olevansa järven rannalla
sähköttömässä mökissä. Järven selällä näytti nousevan ukkonen. Antaapa tulla
vaan, tuumi mies unissaan.
Hyvää ja rauhallista juhannusta
kaikille.