- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion Uusastraalivartissa. Aiheenamme on tällä kertaa opiskelijapiireihin, siis nimenomaan yhteiskunnallisten ja kulttuuriaineitten opiskelijoiden pariin levinnyt alaleukaa ankarasti väpättävä wokellus-ilmiö. Sehän näkyy siinä, että lähes kaikesta mahdollisesta loukkaannutaan, järkytytään ja halutaan kieltää tai ainakin merkitä huomattavilla sisältövaroituksilla vähän niin kuin tupakkiaskit nykyään.
- Me
täällä Pinnanmaalla emme oikein ymmärrä tämän wokelluksen järkeä ja perusteita
ja pelkäämme, että sehän levitessään saa aikaan maahamme sellaisen
sensuuriaallon että pitele ja varjele. Mutta onneksi olemme saaneet
lähetykseemme haastateltavaksi Ääriwokeltavien Opiskelijoiden Loukkaantumisjärjestön
edustajan Mölinetta Nillittäisen joka selventää asiaa. Tervetuloa lähetykseen,
Mölinetta, ja kerrotko, mistä tässä ilmiössä oikein on kysymys?
- No siinähän
on kyse oikeastaan kahdesta asiasta. Ensimmäiseksi voi mainita sen, että me
edustamme ihmisryhmää jolla on hyvä mieli ainoastaan silloin kun meillä on
oikeaoppinen paha mieli ja saamme ilolla olla loukkaantuneita jostakin. Sinänsä
ihan sama mistä, aiheita meille kyllä löytyy helposti, sillä elämä itsessään
tarvitsee sisältövaroituksen sillä onhan se täynnä traumaattisia aineksia. Ja mehän
traumatisoidumme helposti. Hyvin helposti. Siitä nauttien. Näin ollen vain paha
mielemme mahdollistaa meille jatkuvan hyvän mielen.
- No
jotain tällaista täällä on kyllä hahmoteltukin. Mutta ettekö te ole koskaan ajatelleet
että vika ei välttämättä olekaan tässä traumatisoivassa elämässä vaan
kermaperseisissä teissä itsessänne kun te ette kestä, no, paljon mitään?
- Emme
tietenkään ole! Ajattelu on muutenkin täysin yliarvostettua ja hyvää mieltä
aikaansaava ääriloukkaantuminen on kyseenalaistamaton ihmisoikeutemme! Jos se
kielletään, se on rasismia, natsismia, misogyniaa, höpelöfobiaa ja muita
hirveitä sanoja. Ja sen kautta pääsemme sitten siihen toiseen merkittävään
asiaan.
- Joka on
tota noin mikä?
- Se,
että me tiedämme oikein hyvin että emmehän me itse pysty saamaan aikaiseksi
mitään mainittavaa. Ei niin varsinaisessa työelämässä kuin kulttuurinkaan
alueella. Mutta meilläkin on oikeus elämänuraan. Menestykkääseen sellaiseen ja
julkisesti arvostettuun. Joten meillä täytyy olla oikeus työllistyä ajan myötä
ammattiloukkaantujiksi. Jos me emme saa itse mitään aikaiseksi niin ainakin me
voimme tuomita ja mikseipä kieltää toisten aikaansaannoksia.
- No joo,
tässähän se olennainen oikeastaan olikin. Amerikasta tulee kaikenlaisia
asioita. Aikanaan tuli Marshall-apu, tosin me suomalaiset jäimme sitä ilman.
Mutta onhan nyt tämä muodikas wokellus-apu turhan ajattelun torjumiseen. Jännä
vaan, että se kelpaa nimenomaan yliopistoihin joiden pitäisi olla se ajattelun
kehto. Mölinetta Nillittäinen, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero
Lärvänen, siirto rutioon.
Antero:
Tiedättekös jätkät, minulla tulee tuosta wokelluksesta mieleen se aikanaan
Pahkasika-lehdessä ollut juttu masokistin päiväkirjasta.
Hösse:
Joo, minä muistan sen. Otsikkona oli ”Kärsin ja nautin. Nautin ja kärsin”.
Pertta: Vaan
onhan niin, että jos tuo wokeltava porukka saisi ehdottoman vallan niin touhu
kääntyisi sadismin puolelle.
Antero:
Jep. Eiköhän piiloteta Veikko Huovisen kirjat välikattoon ja lähdetään sitten
Lällävedelle saunomaan. Hankkimaan hyvää hyvää mieltä. Ilman oikeaoppisuuden
rajoituksia.
Mä kärsin ja nautin, nautin ja
kärsin! Mä oon niin onnellinen! Nykyään! Kiitos wokelluksen! Se antoi
elämälleni tarkoituksen.