Pinnanmaa, tuo mäkisten tasankomaiden luonnonkaunis maakunta oli mahtavan luontonsa lisäksi myös monien tarujen syntykoti. Pinnanmaalaiset tiesivät että täällä tarut saattoivat olla tottakin ja he olivat oppineet suhtautumaan suurella kunnioituksella niin taruihin kuin ympäröivään luontoon. Samoin kuin tietysti toisiin pinnanmaalaisiin. Se oli sitä yhteisöllisyyttä se.
Yksi tarunomaisimmista paikoista oli
N´Lörönlörön kansallispuisto joka sijaitsi Äkkölämäkölän ja Uuden Hyisianan
kuntien alueella alkaen Hääränlärpättämänjärveltä. Paikalliset kulkivat
kansallispuistossa kuin kotonaan mutta ulkopuolisia kehotettiin kulkemaan vain
valtuutetun eräoppaan kanssa. Alueella kun oli monia vaaroja ja eksymisen
mahdollisuus.
Yksi kuuluisimmista N´Lörönlörön
nähtävyyksistä oli Kivimies. Kallio, joka näytti vanhan miehen kasvoilta.
Siihen liittyi useita taruja. Sanottiin, että se pystyi erottamaan
mustasieluiset ihmiset ja jos ne koskettivat Kivimiestä, se näytti heille
peilikuvana sen, mitä he todella olivat, sai aikaan äärimmäisen kauhun ja
jähmetti kyseiset ihmiset kiveksi. Tähän uskottiin Pinnanmaalla ja tiedettiin
myös että Kivimies ei ollut koskaan jähmettänyt ainoatakaan pinnanmaalaista.
Ainoastaan ulkopaikkakuntalaisia.
Tiedettiin myös, että moni
ulkopaikkakuntalainen oli kadonnut kansallispuistossa. Täysin jäljettömiin. Ja männäkesänä
onneaan oli kokeilemassa kolme valtamediapuolue VMP:n itseään täynnä olevaa narsistista
toimittelijatarta Helsingistä. He olivat ottaneet itselleen eräoppaan. Ei
siksi, että he olisivat pelänneet kansallispuistoa. Sellaista, mitä ei tunne,
ei tarvitse pelätä. Niin he tuumivat. Ollen täynnä kaupunkilaista itseään.
Eihän heille voisi mitään tapahtua. Vaan siksi, että eräopas kuljetti heidät
mukavasti paikalle mönkijällä ja säästi heidät parinkymmenen kilometrin
kävelyltä johon kaupunkilaisnaiset eivät olisi millään hinnalla suostuneet.
Opas oli nimeltään Vakke Vänttönen ja
hänellä oli selässään rynnäkkökivääri. Tätä toimittelijattaret ihmettelivät.
Vänttönen vastasi ihmettelyyn:
- Täällä on vaarallisia eläimiä. Eritoten
sikakoiria. Tämä ase on niiden varalta.
- No onkos niitä ihan pakko ampua?
- No ei ole. Mutta tiedetään että ne
tykkäävät ihmislihasta ihan siinä kuin muustakin.
Toimittelijattaret vaikenivat hetkeksi ja
ajaessaan Vakke kertoi näkymistä. Ennen kaikkea eläimistä. Nopeassa ajassa he
näkivät rastarastaita, kustaarastaita, rasvalettisorsia ja kaakanoita. Lisäksi
erään lammen rannan ohi ajaessaan Vakke osoitti toimittelijattarille että
lammessa uiskenteli önööttejä ja sätkärapuja.
Mutta hän lopetti esittelyn pian sillä toimittelijattaret
sanoivat että ei kiinnosta. Ei täällä ole kuin metsää ja ryteikköä. Ketä
sellainen kiinnostaisi? Helsingin keskustan kuppilat ovat paljon
mielenkiintoisempia. He olivat täällä vain sen vuoksi, että he olivat VMP:n
faktanlätistäjiä ja he halusivat osoittaa perättömäksi pinnanmaalaisen tarun
ihmisiä kivettävästä kalliosta.
Matka eteni hiljaisuuden vallitessa ja
mönkijä pysähtyi lopulta noin viidenkymmenen metrin päähän kalliosta. Siinä
näkyi selvästi ne vanhan miehen piirteet. Aivan kuin ne olisi veistetty joskus hyvin
kauan aikaa sitten. Lähempänä kalliota oli kymmenen metrin välein
varoituskylttejä:
Vakke sanoi vielä itsevarmoille toimittelijoille:
- Niin kuin kyltissä lukee, te kuljette
tämän jälkeen omalla vastuullanne. Mutta tehtävääni kuuluu vielä varoittaa. Kalliohan
on täysin suojeltu eikä sitä saa räjäyttää, louhia tai porata. Mutta Hömpstadin
Vähänköehkäopiston tutkijat ovat luodanneet kallion pröntkeniittisellä
laitteistolla. Tuo kallio koostuu lähes kokonaan tämpsteriitistä ja
tiittitiitistä. Sen lisäksi alueella kasvaa runsaasti villejä
kvanttimädäntyneitä lanttuja.
- Tämä saa aikaan kalliota ympäröivän
energiakentän joka saa tietynlaisissa ihmisissä aikaan peruuttamattomia ja
vaarallisia muutoksia vartalon blöbbatomisella molekyylitasolla. Ja kallio
todellakin valitsee uhrinsa. Niin tutkijat kuin me pinnanmaalaiset yleensäkin
olemme varmoja että tuolla kalliolla on tietoisuus. Sitä tulee kunnioittaa eikä
siihen kannata missään nimessä suhtautua pilkallisesti.
Toimittelijat päästivät kirskuvan pissisnaurun, totesivat että kouluttamaton raappahousujätkä puhuu paskaa ja yrittää pelotella. Nyt pannaan sadut ja tarinat palasiksi. He kävelivät Kivimiehen luo ja koskettivat sitä yhtä aikaa. Sen jälkeen heidän kasvonsa heijastivat äärimmäistä kauhua. Vakke tiesi tämän entisestään. Kivimies näytti heille, mitä he todella olivat kun heistä oli riisuttu titteli, oppiarvo ja asema. He yrittivät paeta. Mutta liian myöhään. Jokainen muuttui kiveksi.
Jaahah, totesi Vakke itsekseen. Enkös minä
varoittanut? Siinä sitä ollaan kuin Lootin vaimo. Hän huokasi, kaivoi kännykän
ja valitsi tietyn numeron. Numerosta vastasi muutaman piippauksen jälkeen
Uudessa Hyisianassa asuva kuuluisa kuvanveistäjä Käykö Keuhko:
- Morjens, Vakke. Mitäs sulle?
- No minä olen tällä Kivimiehellä. Ja
täällä olis sulle taas kolme kappaletta. Otapa se isompi mönkijä ja käy
hakemassa.
- Jaahah, täytyypä käydä. Ars longa, vita
brevis. Kiitos vinkistä.
Käykö Keuhko oli tunnettu äärimmäisen realistisista
kauhistuneista ihmisveistoksistaan. Häneltä oltiin joskus kysytty että miksi
juuri veistettyä kauhua. Hän oli vain todennut että se on hänen taiteellinen
ratkaisunsa. Sitähän ei tarvinnut kertoa, että mistä ne veistokset olivat
peräisin.
Vakke käynnisti mönkijän ja alkoi ajaa
takaisin N´Lörönlörön luontokeskukseen. Hän tuumasi että olipahan noista
kolmesta itseään täynnä olevasta tättähäärästä lopultakin jotakin hyötyä. Kas
kun Käykö Keuhkon veistoksia myytiin ulkomaillekin. Lähtöhinta oli 500.000
dollaria ja kaikki menivät kaupaksi. Se tuotti Pinnanmaallekin mukavasti
verotuloja.
Pinnanmaalla mikään ei mennyt hukkaan.
