Eli vaihteeksi jotain järkevääkin. Toisin sanoen se missio Päivi Räsästä vastaan jonka aloitti valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ja jota innolla jatkoi valtionsyyttäjä Anu Mantila on sitten epäonnistunut. Hovioikeus hylkäsi kaikki Päivi Räsäseen kohdistuneet syytteet. Asiasta, jossa jo poliisi aikaa kevättä sitten totesi että ei ylitä edes esitutkintakynnystä.
Sinänsä kyseinen kaksikko on osittain päässyt
tavoitteeseensa. Sillä tyhjästä alkanut ja vuosikausia venytetty prosessi
toimii jo rangaistuksena itsessään. Ja se on varmasti ollut tarkoituskin.
Tämähän on hyväksi havaittu metodi väärinajattelijoita kohtaan. Muistanemme
erään Halla-ahon oikeusprosessin.
Kuvaavaa on että kun suomalainen kansanedustaja
siteeraa Raamattua niin niitä sanomisia kytätään kuin pikkulapsen silmää. Sen
sijaan tuontitavara saa huudella kuujumalansa kirjasta ihan mitä lystää.
Kuvaavaa on myös se, että tässä on oikeudessa vuosia
vatvottu että tuliko joku loukanneeksi jotakin vaiko ehkä ei. Olisiko
oikeuslaitoksella tähdellisempääkin tekemistä? Ja jos halutaan yhteiskunta
jossa kukaan ei koskaan loukkaa ketään, niin se yhteiskunta on mykkä ja
kirjoitustaidoton.
Eli missio on epäonnistunut. Onneksi. Mutta vain
toistaiseksi.
Sillä toinen valtiohaukka Anu Mantila harkitsee
valitusluvan hakemista korkeimmasta oikeudesta. Eli farssi jatkuu. Mikä kertoo hyvin siitä, että
suomalaisen sanoma sana on edelleenkin pahempi asia kuin tuontitavaran tekemä
väkivallan teko.
Ehkä se kertoo myös kyseisen naisen pahasta pakkomielteestä.