PÖTYÄ KEKKOSLOVAKIALAISEEN PÖYTÄÄN

Ja ruskea kastike:

Ja sehän oli itse tehtyä eikä Knorrin paketista. Välillä sitten sentään hifisteltiin eli tarjolla oli ruskeaa makkarakastiketta tai ruskeaa jauhelihakastiketta. Perskeleillä oli ehkä normihuushollia enemmän riistalihakastiketta sekä riistalihaa yleensäkin. Ja aika usein itse tehtyjä ahvenista jauhettuja kalapullia. Ja sitä myöten tietysti kalakeittoa.

Ja mitäs sen evään kyytipoikana sitten syötiin? No tietenkin ruisleipää. Joku ranskanpulla tuli paljon myöhemmin vaikka olihan sitäkin jo myynnissä:

Ruisleivän päälle laitettiin ylähuulen lisäksi voita, tosin jopa Perskeleille ne kasvisrasvat olivat tehneet maihinnousunsa. Mitäs me oikein pantiin leivän päälle ennen kuin oli Floraa?

Sapuskalla leivän päälle ei sitten laitettu mitään muuta mutta muina aikoina saatettiin laittaa makkaraa joka oli luonnollisesti lauantaimakkaraa:

Sehän ostettiin aina pötkönä tosin halutessaan kaupan lihatiski siivutti sen. Hieman myöhemmin tuli sitten Gotler, sitten Balkan ja Metvursti. Mutta lauantai oli se ykkönen. Ja pötkömakkara on muuten edelleenkin laadultaan parempaa kuin valmiiksi siivutettu.

Totta kai jo tuolloin oli makaroonilaatikko löytänyt tiensä kekkoslovakialaisten pöytään ja sehän oli pikku-Ykänkin suurta herkkua. Mutta yhtä lailla yleistä oli perunalaatikko ja sen versio silakkalaatikko:

Armeijassahan tuo tunnettiin nimellä piikkilankaeste ja nykyisinkin suosittu hernekeitto oli puolestaan ainakin lataa ja varmista sekä haulipanos. Mistä tulee mieleen kysymys. Kysymyksen pohjaksi voi sanoa että minä ja isä-Perskeles tuossa joku aika sitten pulistiin saunassa Tsuhnan Kostot kourassa niitä näitä ja todettiin että kummankin inttiaikana se torstai oli aina hernesoppa & pannaripäivä. Ja se kysymys: vieläkö PV:ssä noudatetaan tätä perinnettä vai onko ”kehitys” tullut sinnekin? Kasvisruokaahan sinne on jo tuputettu minkä seurauksena kasvisruokailupäivinä pizzeria tekee hyvää tiliä. Mitä tämä kuva havainnollistaa hyvin:

Jos keitoista puhutaan niin makkarakeitto oli tietysti arkiruokaa:

Ja kun makkarasta oli puhe niin tulee tietysti mainita makkarakupit:

Kyseinen kuva ei ole Kekkoslovakian ajalta koska ei silloin mistään Fetajuustosta tiedettu mitään. Ja esitellään sitten kaksi varsin samanmuotoista evästä jotka olivat yleisiä kekkoslovakialaisissa pöydissä. Ensiksi tietysti veriletut:

Niitähän tehtiin tietysti omistakin tarpeista mutta kun löytyi tuo vanha mainoskuva niin laitetaanpa se tähän. Ja esitellään sitten kesämökkiherkku kesäpihvit joihin Ykä kyllä tutustui vasta Kekkoslovakian jälkeen:

Eli reseptihän oli yksinkertainen. Avataan sikanautapurkki molemmista päistä. Työnnetään jööti ulos. Viillellään nötkötti noin 1½ - 2 sentin siivuiksi, käytetään kananmunassa ja korppujauhossa ja paistetaan pannulla. Sen ajan nötkötti kas kun oli täyttä evästä. Nykyisestä bulkkinötkötistä jos yrittää tehdä kesäpihvejä niin saa tulokseksi rasvavellin.

Siirrytään puhtaalle vellipuolelle ja muistellaan silloin varsin yleistä makaroonivelliä:

Tätähän tehtiin yleensä tähteiksi jääneista makarylleistä ja kyllä sitä äyskäröi ääntä kohti ihan mielellään. Kekkoslovakian roskikseen laitettiin roskia. Ei ruokaa. Ja toinen, ehkä nykyisin myös harvinainen velli oli sammakonkutu eli helmivelli:

Tätä perunasuurimoista tehtyä velliä on ainakin allekirjoittanut syönyt monta kertaa. Varmaan moni lukijakin. Seuraavaa ruokaa ei Perskeleillä itse asiassa syöty kuin vasta 1980-luvulla mutta nykyisin se on koko lailla hävinnyt eli kokonainen broileri:

Nykyisinhän tuota börleriä myydään lähinnä valmiiksi paketoituina fileinä tai suikaleina mutta kyllähän tuo kokonainenkin on ihan maittavaa evästä. Vaan siirrytäänpä sitten kouluun. Allekirjoittanuthan on sen verran vanha että aloitti kansakoulussa josta muistan että sapuska oli äärimmäisen hyvää ja maittavaa. Sitten kun siirryttiin peruskouluun niin lähes koko keittiöhenkilökunta vaihtui ja sapuska muuttui totaalisen laitosruuaksi. Se ravintoympyrä taisi alkaa jyllätä silloin. Esitellään vielä muutamia omia inhokkejani. Ensimmäisenä maksalaatikko:

Tämä on sinänsä omituista sillä en pidä mistään maksaruuista mutta sen sijaan maksamakkarasta pidän. Erityisesti pidin silloin aikanaan olleesta maksamakkarasta jossa oli sellainen punavalkokeltainen kuori mutta en kehno vieköön muista, että minkä nimistä se oli. Ei sitä enää myynnissä ainakaan ole. Ainakaan niillä kuorilla. Sitten täytyy mainita tietenkin kanaviillokki:

Itse asiasssa tuohan on ihan pisteltävää sapuskaa mutta jotenkin se koulukeittiö onnistui tekemään siitä liimamaisen hyhmän. Ja jos liimamaisesta puhutaan niin ilman muuta täytyy mainita tilliliha:

Se kun ei vaan kerta kaikkiaan kolahtanut ja tillilihapäivinä tuli syötyä paljon näkkileipää. Tosin tarjolla niihin ei ollut kuin se yksi voi/margariininappi per kärsä ja jota sitten yritti levittää mahdollisimman laajalle. Tietysti täytyy todeta, että yhden inhokki on toisen herkku ja makuasioista on jokseenkin turha kiistellä.

Täytyy vielä mainita pari äärimmäistä suosikkiani silloin Kekkoslovakian ajoilta. Olen monesti kehunut silloisten snagareitten lihapiirakoita enkä todellakaan syyttä mutta kotonahan tehtiin aika ajoin äärihyvää peltilihapiirakkaa:

Ja toinen äärisuosikki oli tietysti saunamakkara:

Sitä kun ei suinkaan ollut tarjolla joka päivä vaan kerran viikossa kun asuttiin Oy Firma Ab:n asunnossa ja oli saunavuoro. Asian kruunasi vanhempien ostama sitruunasooda.

Olen jo aikaisemminkin joskus maininnut että suomalainen ruokakulttuuri voidaan jakaa neljään vaiheeseen:

1. Nälkä on aina vieraanamme

2. Nälkä on joskus vieraanamme

3. Nälkä ei ole enää vieraanamme

4. Hifistely

Sanoisin, että Kekkoslovakiassa elettiin mukavasti vaihetta kolme. Tosin sitä nelosvaihettakin alettiin jo kokeilemaan. Leikkeleitä tuli lisää, hedelmiä tuli lisää, tulipa popcornia ja pizzaakin joskin Perskeleillä sitä tehtiin vain kotona ihan omilla resepteillä joskus ihan 1970-luvun loppupuolella. Ja se kuuluisa Saarioisten roiskeläppäkin ehti tulla myyntiin ihan siinä Kekkoslovakian loppuhetkillä vuonna 1981:

Pienelle kekkoslovakialaiselle sitä äärimmäistä hifistelyä olivat Puf-hunajamurot joita – silloin kun niitä ostettiin – mätti ääntä kohti antaumuksella. Valitettavasti kyseisestä muropaketista ei löydy netistä kuvaa ollenkaan. Mikä on sinänsä ymmärrettävää. Ei silloin ollut digikameroita vaan tavallisia filmikameroita joissa oli suurinpiirtein 24 kuvaa per rulla ja tottahan silloin mietittiin että mihin sitä filmiä polttaa. Ja muropaketit eivät olleet niitä. Niin kuin eivät ruoka-annokset muutenkaan.

No, tässähän sitä Kekkoslovakiaa oli taas tällä erää.