Siirrytäänpä taas hetkeksi masentavasta nykypäivästä jonnekin muualle eikä tällä kertaa edes Kekkoslovakiaan vaan postauksen voisi alaotsikoida että ”kaikkee se insinööri keksii kun sille päälle sattuu”. Eli esittelyssä on lentokoneita jotka ovat, no, varsin omalaatuisia ja joista suurin osa jäi vain prototyyppiasteelle. Aloitetaan kakkosrähinän Saksasta ja esitellään epäsymmetrinen Blohm & Voss BV 141:
Konehan oli siis suunniteltu tiedustelukoneeksi. Ideana oli se, että tiedustelijalla oli hyvä näkyvyys niin kuin epäilemättä oli mutta en tiedä, kuinka hankala tuollainen epäkeskokone oli pilotille lentää. Näitä valmistettiin vajaat kaksikymmentä kappaletta mutta ne eivät päässeet suurempaan tuotantoon.
Esitellään sitten amerikkalainen pian kakkosrähinän jälkeen kehitetty hävittäjä McDonnell XF-85 Goblin:
Tämän neljällä raskaalla konekiväärillä varustetun minihävittäjän ideahan oli se, että niitä oltaisiin kuljetettu raskaitten pommikoneitten pommikuiluissa ja kun varsinaisten hävittäjien lentomatka ei silloin riittänyt, niin ne oltaisiin pudotettu lähellä kohdealuetta suojaamaan pommikoneita. No, ne raskaat pommarit olisivat silloin suunnanneet nimenomaan syvälle Neuvostoliittoon joten kyseisten hävittäjien lentäjille matka olisi ollut takuuvarma one way ticket. Ehkä jenkitkin hoksasivat tämän joten projekti jäi kahteen prototyyppiin.
Jatketaan. Kehittikö Neuvostoliitto Star Wars-leffaa ennen Star Wars-leffaa? Onko tämä Millenium Falcon? Emmää tiä mutta esitellään Bartini Beriev VVA-14:
Kone oli suunniteltu vedestä nousevaksi VTOL-ominaisuuksilla varustetuksi sukellusveneiden torjuntakoneiksi. Tuotanto jäi kuitenkin kahteen prototyyppiin.
Siirrytäänpä sitten maailmansotien väliseen Ranskaan jossa kehitettiin varsin omalaatuinen matkustajakone Blériot 125:
Eli tässä yksimoottorisessa matkustajakoneessa 12 matkustajaa oli sijoitettu laskutelineisiin. Kone jäi yhteen prototyyppiin. Mahalasku kyseisellä koneella olisi varmaan ollut matkustajille varsin vittumainen. Ainakin jalat olisi kannattanut nostaa ylös.
Mennään sitten Iso-Britanniaan jossa kehitettiin 1930-luvulla Westland-Hill Pterodactyl:
Tässä koneessahan ei ollut varsinaista peräsintä ollenkaan. Se oli suunniteltu jonkinlaiseksi hävittäjäksi ja siitä kehitettiin jopa useampia versioita mutta laajempaan tuotantoon se ei päässyt. Mennään jälleen amerikkoihin ja esitellään hävittäjä Vought XF5U:
Niin kuin kuvasta näkyy, ei koneessa ollut itse asiassa siipiä vaan leveänlättänä runko toimi itsessään siipenä. Kone suunniteltiin kakkosrähinän aikana, sillä olisi ollut varsin huikea 727 km/h tuntinopeus mutta senkin tuotanto jäi kahteen prototyyppiin.
Mennäänpä sitten Italiaan hieman ykkösrähinän jälkeen ja esitellään Caproni Ca.60:
Tällä varsin suuruudenhullun näköisellä yhdeksäntasoisella lentoveneellä oli tarkoitus lennättää sata ihmistä kerrallaan Atlantin yli. No siihenhän se sitten jäikin eli prototyyppi ainoalla lennollaan nousi 18 metrin korkeuteen ja rojahti sitten jorpakkoon. Kuski sentään selvisi. Mainittakoon että saksalaiset onnistuivat hieman paremmin tässä ideassa Dornier Do X-lentoveneellä joka onnistui lentämään Atlantin yli:
Siirrytään sitten Estados Unidosiin tjsp ja aikana on kylmän sodan alkuvuodet. Jenkit kehittivät, no, eräänlaisen ilmamopon eli De Lackner HZ-1 Aerocyclen:
Masiinaa oli tarkoitus käyttää jonkinlaisena tiedusteluvehkeenä mutta niin kuin kuvasta näkyy, ei ilmamopoilijan jalan paljon kannattanut livetä tuolta varsin pieneltä astinlaudalta. Näin vissiin U.S. of A:n ilmavoimatkin päättelivät joten koneen kehittely jäi vaiheeseen mutta niitä tehtiin kuitenkin 12 kappaletta.
Siirrytään sitten Suureen ja Mahtavaan. Tämä kone tjsp. on esitelty tässä blogissa aikaisemminkin mutta ehkä se sopii tähän. Eli kyseessä on Lun-class ekranoplan:
Kyseessähän oli siis jonkinlainen lentoveneen ja maihinnousualuksen yhdistelmä joka lensi muutaman metrin meren yläpuolella käyttäen hyväkseen ns. maaefektiä parhaimmillaan yli 500 kilometrin tuntinopeudella. Lisäksi masiinassa oli kuusi meritorjuntaohjusta ja neljä 23-millistä tuplaputkista tykkiä ja se kantoi sadan tonnin kuorman. Näitähän tehtiin sitten vain yksi mutta noin periaatteessa jos noita olisi ollut enemmän niin neuvostoaikana mahdollisessa Suomeen kohdistuvassa maihinnousuhyökkäyksessä noita olisi ollut kai aika pirullista torjua. Kiire siinä ainakin olisi tullut.
Mennään sitten vielä lopuksi vuoden 1932 Italiaan ja esitellään Stipa-Caproni:
Ideana tälle koneelle oli että siitä tehdään hävittäjä ja kun se on tuollainen lyhennetty malli niin niitä mahtuu lentotukialuksille enemmän. Ongelmana vaan oli se, että koneen muoto rajoitti sen huippunopeuden 133 kilometriin tunnissa joka ei tuolloinkaan ollut enää paljon mitään joten konetta ei tehty kuin yksi prototyyppi.
Ja tässähän niitä härpäkkeitä tällä erää oli. Puuttumaan jäi se lentokonetyyppi joka lennättää ISIS-terroristeja Suomeen ja jollain ihmeen ilveellä vapauttaa ne lennon aikana kaikista syytteistä. Mutta en löytänyt sitä etsimällä. Ehkä se on jotain aivan uutta konetyyppiä. Ensi kerralla sitten ehkä jotain ihan muuta.