Pikku-Ykä otti yhteyttä vuodesta 1974 Kalevi Keihäsen Aikamatkojen välityksellä ja muistutti että vaikka tässä blogissa on esitelty monenlaista lentävää ja maassa kulkevaa sotahärveliä niin kakkosrähinän hävittäjistä varsinainen postaus puuttuu. Tuumasimme asiaa pikku-Ykän kanssa ja päädyimme lopputulokseen että katsauksen pitää olla rajattu sillä koneitahan olisi muuten aivan valtavasti.
Niinpä otimme mukaan vain ne sotaa käyneiden maitten yleisimmät omat hävittäjätyypit. Ei siis tuontitavaraa. Eikä katsauksessa ole myöskään pahemmin teknisiä tietoja sillä koneet muuttuivat sodan aikana paljon ja esmes vuoden 1939 ja vuoden 1945 Spitfire ovat koko lailla eri koneita. Mutta aloitellaan aikajärjestyksessä taasen ja virallisestihan sota alkoi 1.9. 1939 kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Puolalla ei ollut kuin yksi varsinaisesti sotatoimiin osallistunut oma hävittäjä eli PZL P.11:
Konehan oli varsin ketterä mutta aivan liian hidas ja kevyesti aseistettu pärjätäkseen saksalaisia vastaan eikä puolalaisilla ollut niitä sodan alussa kuin alun toistasataa kappaletta eli aivan liian vähän. Siitä huolimatta puolalaiset lentäjät saivat kyseisellä koneella lähes 120 varmistettua ilmavoittoa joista 10 Bf-109 ja 13 Bf-110-hävittäjistä. Vain 26 puolalaisten konetta pudotettiin varsinaisessa ilmataistelussa. Suurin osa tuhottiin kentille.
Puolan vastustajana oli Saksa jonka kalusto on lukijoille varmasti tutumpaa. Ensimmäisenä legendaarinen Messerschmitt Bf 109:
Tämähän oli se Luftwaffen työhevonen joka oli käytössä sodan alusta sodan loppuun saakka, ja sitä valmistettiin sen eri malleina yli 33.000 kappaletta. Enemmän kuin mitään hävittäjää koskaan. Konehan oli myös Suomen ilmavoimien pääkalustoa vuodesta 1943 eteenpäin varsin suurella menestyksellä. Sodan alussa hävittäjäkäytössä saksalaisilla oli myös Messerschmitt Bf 110:
Konehan – jota valmistettiin yli 6.000 kappaletta – pohjautui ajatukseen että pitkän kantomatkan omaava raskas hävittäjä olisi sodassa hyvin tärkeässä roolissa. Ajattelu osoittautui virheeksi. Kone pärjäsi kyllä sodan alussa heikompia vastustajia vastaan mutta kun Britannian hävittäjävoimat tulivat peliin niin se jäi pahasti alakynteen. Myöhemmässä vaiheessa sotaa se sai menestystä yöhävittäjänä. Se toinen saksalaisten kuuluisin kone oli tietysti Focke-Wulf Fw 190:
Tätä hävittäjää/hävittäjä-pommittajaa tehtiin yli 20.000 kappaletta ja se oli Mersun tapainen työhevonen Luftwaffessa. Konetyyppi tuli Suomessa tunnetuksi Osasto Kuhlmeyn myötä kesällä 1944. Nämä olivat oikeastaan ne saksalaiset päähävittäjätyypit mutta mainituksi ansaitsevat tulla myös muutama muu eli ensimmäisenä Messerschmitt Me 262:
Tämä suihkukonehan oli nopeudeltaan liittoutuneisiin verrattuna täysin ylivoimainen tosin sen ongelmana oli hidas kiihtyvyys. Koneita rakennettiin kaikkiaan 1.400 kappaletta mutta se tuli sotaan liian myöhään saadakseen aikaan mitään mainittavaa muutosta. Mutta liittoutuneitten pommikoneille se oli alkuun melkoinen yllätys. ”Mikä tuo oli? Mikä helvetti tuo oli?”
Sodan loppuvaiheisiin tositoimiin ehti Messerschmitt Me 410:
Konehan oli parannettu versio täysin epäonnistuneesta Me 210-koneesta ja sitä valmistettiin kaikkiaan 1.189 kappaletta. Kone toimi raskaana hävittäjänä sekä hävittäjä-pommittajana. Esitellään vielä yksi vähälle valmistusmäärälle jäänyt kone eli Heinkel He 219:
Tämä tutkalla varustettu, erittäin nopea ja raskaasti aseistettu hävittäjä oli todennäköisesti koko kakkosrähinän paras yöhävittäjä. Sitä vaan ehdittiin valmistaa vain 268 kappaletta joten se ei vaikuttanut sodan lopputulokseen. Kone oli maailman ensimmäinen heittoistuimilla ja paineistetulla ohjaamolla varustettu kone ja yksi sen erikoisuuksista oli ns. Schräge Musik eli eli yläkulmille ampuva aseistus. Sinänsä aseistus aiheutti kyseiselle konetyypille ongelmia koska se ei ollut kovinkaan ketterä ja ammutusta viholliskoneesta pudonneet osat saattoivat osua siihen.
Talvella 1939-1940 käytiin sitten ”Neuvostoliiton luoteisosissa rajoitettu rajakahakka” jossa tosin pääsi hengestään yli 100.000 rauhanvaltion sotilasta. Tähän palataan myöhemmin.
Saksahan jatkoi valloituksiaan vuonna 1940 ja ensimmäiset uhrit olivat Tanska, Norja, Belgia ja Hollanti. Tanskalla, Norjalla ja Belgialla oli käytössään vain ostotavaraa mutta Hollannilla oli hieman omaakin tuotantoa joista suomalaisillekin tuttu oli Fokker D.XXI:
Fokkereilla ei ollut mitään mahdollisuutta saksalaisia hävittäjiä vastaan mutta ne onnistuivat kuitenkin ampumaan alas ainakin 37 Junkers Ju-52-kuljetuskonetta. Suomalaisten käytössä Fokkerit toimivat huomattavasti menestyksekkäämmin ja niillä ammuttiin talvisodassa alas yli 150 viholliskonetta. Mainitaan myös Fokker G.1 vaikka niitä oli Hollannilla käytössään vain 23 kappaletta sodan alkaessa:
Konehan oli raskas hävittäjäkone joka oli suunniteltu toimimaan myös syöksypommittajana, maataistelukoneena ja strategisena tiedustelukoneena. Koneet ampuivat alas 14 Luftwaffen konetta. Konetta oli myös suunniteltu Suomen ilmavoimille mutta kauppa jäi vaiheeseen eikä koskaan toteutunut.
Siirrytään sitten Ranskaan jonka lentokoneiden kehittäminen loppui kesällä 1940 ymmärrettävistä syistä. Ranskan yleisin hävittäjä Saksaa vastaan oli Morane-Saulnier M.S.406:
Konetta valmistettiin kaikkiaan 1.176 kappaletta ja se oli Ranskan ilmavoimien päähävittäjäkone kun Saksa aloitti hyökkäyksen Ranskaan. Jo sodan alussa vanhentunut kone ei pärjännyt nopeammille ja tulivoimaisemmille saksalaisille hävittäjille. Koneita oli suomalaisillakin ja ne palvelivat sekä talvi- että jatkosodassa. Suomalaiset modifioivat näitä Moraneita venäläisillä Klimov M-105P-moottoreilla varustetuiksi ns. Mörkö-Moraneiksi mutta niiden merkitys jäi sodassa vähäiseksi. Ranskalaisilla oli myös vähäisissä määrin käytössä Bloch MB.150-sarjan koneita:
Näistä toimivimpia 151- ja 152-mallin koneita oli ranskalaisilla käytössä vain 140 kappaletta joten niiden merkitys jäi vähäiseksi. Ainoa ranskalainen hävittäjä joka pystyi todella panemaan hanttiin saksalaisille hävittäjille oli Dewoitine D.520:
Koneet saivat Ranskan taistelussa 108 varmistettua ilmavoittoa saksalaisista mutta niitäkin oli aivan liian vähän, että ne olisivat voineet vaikuttaa lopputulokseen.
Siirrytään sitten Iso-Britanniaan jolla tietysti oli muutama legendaksi noussut konetyyppi mutta muistutetaan alkuun että siinä sodan alkuvaiheessa britit tappelivat myös vanhentuneella kaksitasoisella Gloster Gladiatorilla:
Sodan alkuvaiheessa sitä käytettiin Ranskassa, Belgiassa ja Pohjois-Norjassa mutta se oli suurissa vaikeuksissa Luftwaffen parempia koneita vastaan. Joitain ilmavoittoja sillä saatiin. Välimerellä italialaisia vastaan se menestyi hieman paremmin. Maltan taistelun alussa muutama Gladiator – jotka tunnettiin nimillä Usko, Toivo ja Rakkaus – puolustautuivat menestyksekkäästi ylivoimaisia italialaisia vastaan ennen kuin britit lähettivät Hurricaneja apuun.
Gladiatorhan oli suomalaisillekin tuttu. Talvisodassa koneella saatiin 34 ilmavoittoa ja jatkosodassa jolloin kone oli enää tiedustelukäytössä yksi. Talvisodassa myös omat tappiot olivat raskaat. 13 konetta ja kuusi ohjaajaa menetettiin.
Jos sitten siirrytään niihin legendoihin joihin ainakin oma ikäluokkani on kovasti tutustunut aikanaan Siivet- ja Ilmojen Korkeajännityslehtien myötä. Eli vuorossa on Hawker Hurricane:
Konehan oli se suurimman taakan kantanut sotaratsu Taistelussa Englannista. Tuolloin RAF:illa oli käytössään 32 Hurricane-laivuetta ja 19 Supermarine Spitfire -laivuetta. Myöhemmissä sodan vaiheissa Hurricane toimi maataistelutehtävissä tykeillä ja pommeilla varustettuna. Hurricanesta tehtiin myös tukialuksilla käytettävä meriversio ja jopa ”Hurricatit” joita ammuttiin rahtilaivoista katapulteilla ilmaan ja joiden lentäjät tehtävänsä suoritettuaan hyppäsivät laskuvarjolla toivoen pääsevänsä pelastetuksi. Hurricanen eri versioita valmistettiin yli 14.000 kappaletta. Suomalaisilla oli muutama Hurricane mutta ilman suurempaa menestystä. Niillä saatiin 5 ja ½ ilmavoittoa.
Se toinen legenda oli tietysti Supermarine Spitfire josta eri versioineen tuli brittien menestyksekäs päähävittäjä kakkosrähinässä:
Spitfire oli se toinen Taistelun Englannista kuuluisa brittikone josta tehtiin sitten lukuisia eri versioita mallista 1 malliin 24 saakka ja sitä valmistettiin yli 20.000 kappaletta. Koneesta itsestään voisi kai kirjoittaa kirjan ja kai niitä on kirjoitettukin. Niin kuin Hurricanestakin tehtiin Spitfiresta myös tukialusversio eli Seafire. Spitfire oli itsessään sen verran onnistunut että se seuraava brittiläinen hävittäjäkehitelmä Hawker Tempest keskittyi enemmän maataistelutehtäviin.
Kone toimi tietysti myös hävittäjänä mutta lähinnä matalissa korkeuksissa. Kyseistä masiinaa tehtiin kaikkiaan 1.702 kappaletta. Esitellään sitten kone joka muistetaan lähinnä nopeana pommituskoneena mutta joka oli myös varsin menestyksekäs yöhävittäjä eli de Havilland D.H.98 Mosquito:
Tämä nopea konehan oli pääosin vanerikuorinen. Kyseistä Mosquitoa valmistettiin kaikkine versioineen 7.700 kappaletta. Triviana sanottakoon että suomalaiset suunnittelivat jatkosodan aikana Mosquitoon perustuvaa VL Vihuri-pommikonetta saksalaisilla Daimler-Benz DB 605-moottoreilla mutta suunnitelma jäi piirustuspöydälle. Itse olen kirjoittanut asiasta aikanaan vaihtoehtohistoriaa postauksessa Puuska ja Vihuri.
Nämähän olivat ne brittien tunnetuimmat koneet. Laitetaan vielä esille vähemmän tunnettu tukialushävittäjä Fairey Firefly:
Kyseinen kaksipaikkainen kone palveli tukialustehtävissä ja sodan jälkeen muissa tehtävissä. Konetta tehtiin kaikkiaan 1.700 kappaletta. Ja joo, olihan briteillä myös oma suihkuhävittäjänsä Gloster Meteor mutta sen käyttö sodassa jäi rajoitetuksi:
Ja hei, nyt otti pikku-Ykä vuodesta 1974 yhteyttä ja sanoi että isä-Perskeles käski mennä nukkumaan. Vaan johan tässä näitä koneita on. Tällä kertaa. Maita jäi käsittelemättä mutta jatketaan sitä sitten kun isä-Perskeles antaa pikku-Ykälle taas luvan.