Helsinki, tuonnempana…
ATK-insinööri Anselmo Kyöttiä valmistautui lopettelemaan työpäiväänsä Liittovaltion Suomen maakunnan hallintovirastossa. Edessä olisi viikonloppu joka varmaankin jatkuisi tutulla kaavalla. Ensiksi Anselmo menisi raitiovaunulla Länsi-Pasilaan jossa asusti pienehkössä mutta varsin mukavassa kaksiossa ja kotimatkalla hän poikkeaisi Fed-Marketissa ostoksilla johon kuuluisi valmisruoka ja sopiva määrä mukavaa juotavaa. Viikonloppu menisi pääosin kotona ja ehkä hän pistäytyisi jossain vaiheessa baarissa tuttujensa kanssa. Eihän sitä tiedä, vaikka matkaan tarttuisi joku mukava nainenkin.
Näihin suunniteltuihin ajanvietteisiin Anselmo ei tarvinnut lompakkoa eikä avaimia. Ei sellaisia ollut tarvinnut enää aikoihin eikä Anselmo oikeastaan edes muistanut mitä ne olivat. Hänen oikeassa kämmenselässään oli mikrosiru, joka ajoi saman asian. Siru oli jatkuvassa yhteydessä Helsingissä sijaitsevaan massiiviseen Äiti-tietokoneeseen joka tallensi ja vahvisti kaikki tapahtumat jotka se kirjasi hänen viestittimeensä. Äidissä oli Anselmo Kyöttiän olemassaolo.
Anselmo kirjautui ulos työpaikaltaan heilauttamalla kättään ulko-oven lukijassa joka ilmoitti Äidille että dipl.ins. Kyöttiä oli poistunut työpaikaltaan klo 16.05. Ratikassa maksu tapahtui samalla lailla. Näin tulisi tapahtumaan myös Fed-Marketin kassalla joka vähensi ostoksien hinnan Anselmon Fed-pankin tililtä ja myöhemmin kerrostalon sekä ulko-ovella että hänen huoneistonsa ovella.
Kyseinen siru oli aikanaan kehitetty jatkoksi joskus 2020-luvulla kehitetylle digitaaliselle lompakolle. Lompakosta oli tullut valtakoneistolle hyviä tuloksia ja siru oli seuraava luonnollinen askel. Nimitettiinpä sitä ihmisen uusevoluutioksi. Jokainen vastasyntynyt vauva Liittovaltion alueella sirutettiin ja he oppivat elämään ilmaan käteistä rahaa, ilman avaimia ja, no, ilman lompakkoa. Asioiden hoituminen kättä heilauttamalla antoi elämään eräänlaisen helppouden ja ilmaisuuden illuusion.
Luonnollisesti kyseinen järjestelmä mahdollisti Liittovaltiolle täydellisen valvonnan ja teki samalla ihmiset täysin riippuvaisiksi Liittovaltiosta. Mutta eivät ihmiset täällä Helsingissä sitä miettineet. Siru oli jo niin olennainen osa elämää. Luonnollinen tapa elää.
Näin ajatteli Anselmokin ja miksei olisi ajatellut sillä kuuluihan hän kuitenkin Liittovaltion virkakoneiston edustajana nomenklaturaan. Sen jäsenenä hän oli viettänyt koko ikänsä ydin-Helsingin alueella. Muutamina kertoina mitä hän oli käynyt syvemmällä Vantaan puolella hän oli kyllä huomannut kerjäläisiä. Kerjäläisiä. Se tuntui jokseenkin oudolta ajatukselta. Koska käteistä rahaa ei ollut, pitivät kerjäläiset edessään kylttejä joissa pyysivät ruokaa, juomaa ja vaatteita. Paikalliset olivat niitä näemmä jonkin verran antaneetkin mutta Anselmo ei halunnut lähestyä noita ihmisiä enempää. Niissä oli jotenkin toisen, ja kovin vieraan maailman tuntu.
Kaiken kaikkiaan viikonloppuaan aloittelevalla Anselmolla tuntui elämä olevan mallillaan nyt ja tulevaisuudessakin. Mutta siinä hän oli väärässä. Sillä hän oli syyllistynyt kahteen pahaan virheeseen. Hän oli
a) ajatellut
b) puhunut ääneen ajatuksistaan
Ja ne puheet olivat tulleet väärän ihmisen kuulolle. Kyseinen ihminen oli Julia Hyytö, kyseisen hallintoviraston intersektionaalinen valvoja, valantehnyt feminiitta ja sitä myötä hallintoviraston vaikutusvaltaisin henkilö. Hän oli ollut sattumalta paikalla kun Anselmo oli heittänyt pari vitsiä. Huumori itsessään oli liittovaltiossa tarkoin määriteltyä ja erittäin huumoritonta mutta Anselmon heittämät vitsit sisälsivät selvästi tietynlaista feminismille naureskelua. Ja sehän ei käynyt päinsä.
Valtuuksillaan Julia Hyytö aktivoi Anselmon sirun – Anselmon tietämättä – niin että se käynnisti virastossa valvontakameran ja äänityksen aina siellä missä hän liikkui. Tämä oli Julialle mahdollista sillä itsensä viha-ajattelusta täysin vapauttanut ja kansalaisiinsa sataprosenttisesti luottava liittovaltio ajatteli kuitenkin että virallinen luottamus hyvä, käytännön kontrolli parempi, täydellinen kontrolli paras. Ja tekniikkahan antoi siihen mahdollisuuden. Sitä myös käytettiin.
Anselmon edesottamuksia oli kerättynä tallenteella puolen vuoden ajalta ja Julia leikkasi niistä noin puolen tunnin tiivistetyn version käyttäen hyväkseen algoritmia joka etsi kaikki kielletyt sanat. Sen jälkeen hän marssi Liittovaltion Turvallisuuspoliisin tutkijan luo ja näytti hänelle tallenteen. Tutkija katsoi ja kuunteli tarkasti, pysäytti välillä tallenteen ja kuunteli muutamia kohtia uudelleen. Lopulta hän nosti katseensa näytöltä ja sanoi Julialle:
- Aineisto on raskauttavaa. Aloitamme kyseistä henkilöä koskevan tarkemman tutkimuksen. Kiitän teitä tarkkaavaisuudestanne, kansalainen Hyytö. Tätä emme tule unohtamaan ja teidät tullaan palkitsemaan.
Tutkija paneutui tapaus Anselmo Kyöttiään. Jo saatu aineisto oli hyvin raskauttavaa mutta nyt hän meni koneelleen ja tutki lisää. Luonnollisesti miestä ei löytynyt verkosta muuten kuin viraston henkilöluettelosta. Mitään keskustelupalstoja euroverkossa ei ollut. Täysin ongelmattomassa ja tyytyväisessä yhteiskunnassa keskustelulle ei ollut tarvetta. Mutta yksityiset sähköpostit olivat olemassa edelleen. Kaikki tietysti euromail-tunnuksen takana ja vain omalla henkilötunnuksella käytettynä. Valvojatunnuksilla tutkija pääsi Anselmon sähköpostiin.
Sieltä löytyi lopullinen aineisto. Anselmon ja muutaman muun miehen keskinäiset viestit. Ja niissä kävi ilmi että sen lisäksi että Anselmo suhtautui pilkallisesti feminismiin, hän suhtautui suoranaisen vihamielisesti Suomenkin alueella oleviin hallinnollisesti itsenäisiin etnisiin enklaaveihin joista lähin oli Itä-Helsingissä. Asia oli selvä. Kyseessä oli väärinajattelija. Liittovaltiossa, jossa ei ollut väärinajattelijoita. Tutkija meni vielä tapauksen kanssa esimiehensä tykö. Esimies, tai oikeammin yhteiskuntateologisen koulutuksen saanut nainen totesi aineistoon tutustuttuaan:
- Asiassa ei ole epäselvyyttä. Suorita kyseistä Anselmo Kyöttiää koskeva toimenpide. Ja laita nuo muut sähköpostissa olleet miehet tarkkailuun.
- Tapahtuu.
Niin. Toimenpide.
Liittovaltiossa ei ollut väärinajattelevia ihmisiä. Siksi siellä ei ollut minkäänlaista varoitus- ja rangaistuskäytäntöä kyseistä olematonta asiaa kohtaan. Jo sen käytännön olemassaolo olisi merkinnyt väärinajattelun olemassaolon tunnustamista.
Oli vain toimenpide.
Tutkija kirjautui koneelleen, otti esille hallintatiedoston joka sisälsi liittovaltiokansalainen Anselmo Kyöttiän olemassaolon, naputti tietyn komentorivin ja painoi Enteriä.
Anselmo Kyöttiä lakkasi olemasta. Siru lakkasi toimimasta ja saadun käskyn mukaan hajotti itsensä ja sulautui nopeasti kehoon. Kaikki tiedot Anselmosta katosivat Äiti-keskuskoneelta. Anselmoa ei ollut olemassa. Anselmoa ei ollut koskaan ollut olemassa. Kello oli 16.26.
Anselmo oli ehtinyt Fed-Marketiin kello 16.23. Kaupassa hän tunsi hetken ajan outoa kihelmöintiä kädessään mutta koska se meni nopeasti ohi, ei hän kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota vaan jatkoi ostoksien lastaamista kärryihin. Ongelma tuli itsepalvelukassalla. Eihän Fed-Marketissa muita ollutkaan. Anselmo latoi ostoksia lukijalaitteen ohi ja heilautti sitten kättään odottaen tuttua blip-ääntä ja vihreää valoa.
Mitään ei tapahtunut.
Anselmo jatkoi yrittämistä ja ihmetteli että mitä helvettiä. Vartija kiinnitti huomion Anselmon yrityksiin kun hänen takanaan oli jo pari asiakasta jonossa. Vartija oli alun perin kotoisin jostain arabimaasta mutta Anselmo tunsi hänet.
- Mikä hätä?
- Tuo lukulaite ei taida toimia. Se ei reagoi siruun mitenkään.
- Minä tarkastan.
Vartija otti vyöstään oman lukulaitteensa jolla saattoi tarkistaa oliko sirun ja kassan välillä joku ongelma. Hän pyyhkäisi Anselmon kättä kolme kertaa ja sanoi sitten:
- Sinulla ei ole sirua. Kassa ei hyväksy ostoksiasi.
- Tässä täytyy olla joku virhe. Ja tunnethan sinä minut.
Vartija mietti hetken. Niin hän kuin Anselmo ystävineen oli kuullut huhuja deletoiduista ihmisistä. Olihan niitä kadonnut. Ja jotkut olivat kertoneet nähneensä heitä kerjäläisinä Vantaalla. Vartija ymmärsi yskän ja sanoi:
- Kone ei tunne. Joten minä en tunne. Olkaa hyvä, poistukaa kaupasta. Muuten olen pakotettu käyttämään voimakeinoja.
Samalla hän oli painanut hälytintä ja paikalle oli ilmestynyt kaksi muuta vartijaa. Anselmo katsoi taakseen ja näki että toiset asiakkaat eivät katsoneet häntä vaan suuntasivat katseensa maahan.
Anselmo ymmärsi että vartijat eivät jaa kuin hopeamitaleita ja sitten peliin puuttuisi vielä fedpoliisi. Niinpä hän jätti ostoksensa ja suuntasi kotiinsa.
Kotiin?
Kerrostalon ulko-ovella hän tajusi että lukko ai aukea ilman sirua. Eikä mikään muukaan. Viestitin oli lakannut toimimasta. Hän ei voinut ottaa yhteyttä ystäviinsä. Tosin hän alkoi miettiä – muistaen sinänsä tuttujen asiakkaiden käytöstä kaupassa – että oliko hänellä niitä oikeastaan ensinkään. Joka tapauksessa hän ei saisi yhteyttä keneenkään.
Fedpoliisilta oli aivan turha pyytää apua sillä siruttomana hän olisi kerjäläinen. Ja sitä hän taisi olla nyt muutenkin. Epähenkilö. Työpaikankaan ovi ei aukeaisi ja hän alkoi ymmärtää ettei eräs Anselmo Kyöttiä ollut siellä ollut töissä koskaan. Eihän häntä ollut olemassakaan.
Jostain pitäisi saada joku yöpaikka. Joku rappukäytävä vaikka. Että voisi miettiä. Mutta hän tajusi että ei täällä Helsingissä yksikään ovi auennut ilman sirua. Sitten hän muisti ne Vantaalla näkemänsä kerjäläiset. Ehkä heillä olisi neuvoa. Ja olihan hän kuullut että Pelastusarmeijalla oli siellä Vantaalla kerjäläisiä varten yösijoja. Täältä Helsingistä fedpoliisi veisi kerjäläisen välittömästi pois kovia otteita käyttäen. Ties minne. Hän ei halunnut ottaa selvää.
Tajuten tilanteensa toivottomuuden Anselmo tuumasi että edessä oli pitkä kävely. Onneksi repussa oli sentään paksumpi takki. Ja vesipullo. Taisi olla suklaapatukkakin. Sille saattaisi olla nyt tarvetta.
Jatkuu…